1 Johdanto

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 asui vuokralla 34 % asuntokunnista (Tilastokeskus 2020). Erityisesti suurissa kasvukeskuksissa vuokralla asuvien määrä on kasvussa (emt.). Ruotsissa tehtyjen tutkimusten valossa asumismuodolla (omistus/vuokra) ei itsessään ole merkitystä palokuolemariskin kannalta (MSB 2018, 38). Suomessa on toisaalta tehty päinvastaisia havaintoja (Kokki & Jäntti 2009, 48). On myös arvioitu, että pelkästään väestön ikääntymisen seurauksena palotapaturmien määrä lähtee nousuun tulevina vuosikymmeninä (ks. Telaranta 2019, 115–116), sillä ikääntyminen lisää palokuoleman riskiä (Kokki 2011, 16). 2010-luvulla voimistunut laitoshoitopaikkojen vähentäminen lisää kotona asuvien yli 65-vuotiaiden määrää merkittävästi lähitulevaisuudessa. Myös muiden riskiryhmien, kuten maahanmuuttajien, pienituloisten, yksinasuvien ja toimintakyvyltään heikentyneiden asukkaiden määrät ovat kasvussa, mikä lisää tarvetta kehittää vuokra-asuintalojen ja yleisemminkin asumisen turvallisuutta. Lähes 92 % 75-vuotta täyttäneistä asuu tällä hetkellä kotona, ja tulevaisuudessa osuus tulee kasvamaan (Kortelainen ym. 2020, 36 ja 66). Yli 65-vuotiaiden osuus tulee väestöennusteiden mukaan kasvamaan nykyisestä reilusta 20 prosentista lähes 35 prosenttiin vuoteen 2070 mennessä (Tilastokeskus 2019).

Turvallisesti kaiken ikää – koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn ohjelman 2021–2030 mukaan asumisen paloturvallisuus varmistetaan asumismuodosta riippumatta. Ohjelman tavoitteena on, että tulipaloissa kuolleiden ja vammautuneiden iäkkäiden henkilöiden määrä vähenee vuosien 2015–2019 keskiarvosta vähintään neljäsosalla vuoteen 2030 mennessä ja tulipaloissa vammautuneiden iäkkäiden vammat ovat aiempaa vähäisemmät. Turvatekniikasta erityisesti liesiturvalaitteiden yleistymistä pyritään edistämään. (Korpilahti ym. 2020, 81).

Poliittisten päätösten seurauksena on ryhdytty vähentämään laitoshoitoa ja siirtämään palveluita koteihin. Siten erityistä tukea tarvitsevien ihmisten määrä tavanomaisessa asuntokannassa tulee kasvamaan. Tarvitaan siis lisää ikääntyneille ja muille paloturvallisuuden kannalta riskiryhmiin lukeutuville sopivia asuntoja tavallisessa asuntokannassa ja myös ARA-kannassa. Suomessa on noin 370 000 käyttö- ja luovutusrajoitusten alaista ARA-vuokra-asuntoa. Näistä kuntien vuokrataloyhtiöt omistavat noin 220 000 asun-

toa; ne ovatkin suurin yksittäinen ARA-asuntojen omistajataho noin 60 prosentin osuudella kaikista ARA-asunnoista. Ikääntyneiden osalta palveluverkon suunnittelun ja kehittämisen keskeisessä osassa ovat ikääntyneiden asuminen, asuntojen korjaaminen, asuntotarpeen arviointi sekä asumista tukevien palveluiden suunnittelu ja tuottaminen (ympäristöministeriö 2019, 17 ja 72). Ikääntyneille soveltuvat asunnot ovat paitsi esteettömiä, myös turvallisia.

Onkin suositeltu, että kunnat aktiivisesti kartoittaisivat omien kiinteistöjensä hyödyntämistä ikääntyneiden asumiseen sekä ARA-asuntokannan korjaamista esteettömäksi ja ikääntyneille sopivaksi. Myös valtion tulisi vahvistaa ARA-asuntokannan kehittämistä ikääntyneille soveltuvaksi. Tämä vaatii sekä sitä koskevan korjausavustuksen aktiivista markkinointia että myös prosessin ja avustusehtojen arviointia ja muuttamista (Kortelainen ym. 2020, 142). ARA-kohteiden korjaamiseen esteettömäksi ja ikääntyneille sopivaksi on ollut mahdollista saada korjausavustusta vuoden 2020 alusta lähtien. Sen käyttö on vielä ollut vähäistä. Korjausavustuksista tarjotaan ikääntyneille asukkaille tietoa hyvin vaihtelevasti ja yleisesti vähän (emt, 141).

Turvallinen asuminen syntyy asuinympäristöä kehittämällä ja asukkaiden käyttäytymiseen vaikuttamalla. Rakennusten paloturvallisuutta on pyritty edistämään lisäämällä turvatekniikkaa, josta merkittävin yksittäinen laite on palovaroitin. Palovaroittimet olivat suurelle yleisölle vielä melko tuntemattomia 1980-luvun alussa, mutta muun muassa kampanjoinnin seurauksena vuosikymmenen lopulla miltei joka toisesta kotitaloudesta löytyi palovaroitin (Katajamäki 2016, 38).

Tällä hetkellä asuinkiinteistöillä on eriäviä käytäntöjä ja epäselvyyttä paloturvallisuutta edistävien tekniikoiden hyödyntämisessä. Merkittävän haasteen muodostavat iältään vanhemmat kiinteistöt, joissa peruskorjauksia ei ole tehty tai ei tulla tekemään, jolloin myös paloturvallisuutta parantavat keinot jäävät toteutumatta. Onkin tarvetta selvittää, miten turvallisuustasoa saadaan kustannustehokkaimmin nostettua aikana, jolloin erityisryhmiin kuuluvien asukkaiden määrä kasvaa paitsi vuokratalosegmentissä, mutta myös osakeyhtiömuotoisissa asuinkiinteistöissä.