13 Johtopäätökset

Tämän tutkimuksen keskeisenä havaintona on, että kiinteistön omistajan huolehtiminen palovaroittimista lisää merkittävästi niiden toimimisen todennäköisyyttä. Jos kiinteistön omistaja huolehtii palovaroittimista, viidesosassa asunnoista on ongelmia palovaroittimien sijoittamisessa, toimintakunnossa tai niiden riittävyydessä. Jos kiinteistön omistaja ei huolehdi palovaroittimista, ongelmia on yli kahdessa kolmasosassa asuinhuoneistoja.

Nykyiseen vuokra-asuntokantaan liittyy paljon epävarmuuksia asukkaiden toimintakyvyn osalta. Toimintakyvyllä on keskeinen vaikutus arvioitaessa eri tekniikoiden kustannushyötyjä. Nykyiseen asuntokantaan, olettaen että asukkaissa ei tapahdu mitään muutoksia, kalliimpia paloturvallisuutta parantavia tekniikoita on vaikeaa perustella puhtaasti nettohyötyyn perustuvalla arviolla. Kuitenkin esimerkiksi porrashuoneen palo-oven uusiminen voi paloturvallisuuden ohella merkittävästi parantaa paitsi turvallisuuden tunnetta (esimerkiksi murtovarmuus), myös asumismukavuutta ja yksityisyyttä paremman äänieristyksen vuoksi. Näiden arvojen muuttamista hyödyksi on kuitenkin vaikeaa mitata, eikä niitä ole huomioitu laskelmissa. Lisäksi sisään päin aukeava huoneisto-ovi voi estää poistumisen syttymishuoneistosta, mutta näistä ei ole riittävää tilastollista tietoa tämän tekijän huomioimiseksi laskelmissa.

Tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että nettohyöty on positiivinen edullisten laitteiden, kuten liesihälytinten, erilaisten palovaroittimien sekä alkusammutuskaluston (erityisesti sammutuspeitteen) osalta. Näiden kohdalla on kuitenkin otettava huomioon, että niihin reagointi edellyttää asukkaan aktiivista toimijuutta, joko palosta poistumiseksi tai sen alkusammuttamiseksi. Siten ne soveltuvat huonommin erityisryhmien asuntoihin, joissa paloriskit ovat suurempia ja asukkaiden kyky aktiivisiin toimenpiteisiin voi olla heikko.

Runefors ym. (2017, 1048) ovat myös todenneet, että palovaroitinten teho heikkenee asukkaan iän kasvaessa, ja siksi esittävät palovaroitinta tehokkaampia keinoja ikääntyneiden suojaamiseksi. Toisaalta palovaroittimet ovat halpoja ja antavat myös ikääntyneille jonkin verran suojaa, ja ikääntyneiden korkeamman riskin vuoksi palovaroittimet ovat kustannuste-

hokkaita myös heille (emt, 1049). Toisaalta heikentynyt toimintakyky lisää epäonnistuneen alkusammutuksen yrityksen jälkeistä palokuoleman riskiä (emt, 1050). Tämän tutkimuksen osana tehdyn kyselyn perusteella alkusammutuksen onnistuminen on selvästi epätodennäköisempää, jos kyse on erityisryhmiin kuuluvasta asukkaasta. Siten aktiivisia, asukkaan toiminnasta riippumattomia paloturvalaitteita tulisi suosia erityisryhmien asumisessa. Tällaiset laitteet toiminnallaan ehkäisevät palon syttymisen, sammuttavat sen tai vähintäänkin rajoittavat sitä asukkaan toimenpiteistä riippumatta. Alkusammutuskalustosta on kuitenkin hyötyä, jos tiloissa on edes ajoittain myös täysin toimintakykyisiä ihmisiä.

Tutkimuksessa havaittiin, että koulutuksen lisääminen alkusammutuskaluston käyttöön lisää merkittävästi hankintakustannuksia ja siten siirtää kannattavuuden rajaa kauemmaksi. Bruck & Thomas (2010, 783) ovat havainneet, että sammutuspeite on helppokäyttöisempi ja johtaa todennäköisemmin palon sammuttamiseen. Kaikki mainitussa tutkimuksessa mukana olleet onnistuivat sammuttamaan palon sammutuspeitteellä. Tällä perusteella, jos koulutus ei sisälly alkusammutuskalustoa koskevaan investointiin, saattaisi olla perustellumpaa hankkia sammutuspeitteitä, vaikka ne eivät monessa tilanteessa ylläkään teholtaan vaahtonestesammuttimien tasolle.

Tuloksia tarkasteltaessa on pidettävä mielessä laskelmien luotettavuuteen liittyvät erilaiset lähtökohdat. Kustannuselementtiin liittyvät arviot sisältävät tyypillisesti kaikkein vähiten epävarmuutta suhteessa ennustettuihin hyötyihin ja erityisesti vaikuttavuuteen. Laitekohtaiset erot luotettavien vaikuttavuusestimaattien käytössä ovat ilmeiset, mitä kautta myös laskennallisiin hyötyihin liittyy epävarmuutta.

Osittain rajoitteeksi muodostuu tutkimuksen ja vaikuttavuusestimaattien puute ja toisaalta laaja konteksti, jossa vaikuttavuutta arvioidaan. Voimme muun muassa olettaa automaattisten sammutuslaitteistojen laskennalliset hyödyt varsin luotettaviksi, mutta erityisesti ovipumppuun ja palo-oveen liittyy sekä määritelmällistä ja laskennallista epävarmuutta. Automaattisen sammutuslaitteiston tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta on olemassa eniten tutkimustietoa ja estimaatteja. Usein tutkimus on tehty tiettyyn ihmisryhmään sidotussa kontekstissa kuten hoitokodeissa. Toisaalta eroja on myös vaikuttavuustutkimuksien metodologiassa, käytetyissä menetelmissä ja oletuksissa sekä tutkimusympäristössä. Rakennettu ja rakentamaton ympäristö eroavat suomalaisesta ympäristöstä.

Tässä tutkimuksessa tarkoitettuihin erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden määrän kasvaessa ikääntymisen, mutta mahdollisesti myös yhteiskunnallisen eriarvoistumisen seurauksena, myös arvokkaampien palovaroittimia, alkusammuttimia ja yksinkertaisia liesihälyttimiä kalliimpien turvateknisten laitteiden kustannushyödyt alkavat lähestyä kannattavuuden rajaa. Näistä selkeimmin erottuu liesivahti. Vastaava havainto on tehty muussa pohjoismaisessa tutkimuksessa, kuten Runeforsin & Franzichin tutkimuksessa (2017) ja Norjassa (Ludvigsen ym. 2012, 141).

Tämän tutkimuksen perusteella voidaan suositella, että kaikkien vuokra-asuntojen osalta asukkaiden toimintakyvystä riippumatta parannetaan palovaroitinten toimintavarmuutta. Selkeää eroa ei havaittu kahden eri vaihtoehdon välillä: palovaroitin alkaliparistolla ja palovaroitin litiumparistolla, mutta sähköverkkoon kytketty palovaroitin on hieman muita vaihtoehtoja kustannushyödyiltään heikompi ja nykytilanteessa ei saavuta kannattavuuden rajaa jälkiasennettuina. Sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet kuuluvat jo nykyisin kiinteistön omistajan vastuulle, kun kyse on laitteiden huolloista (esim. akkujen vaihdot ja ilmaisimien uusinta). Sen sijaan paristokäyttöisten palovaroittimien toimintavarmuus edellyttää, että niiden toimintakunnossa huolehtii joku muu kuin asukas. Tässä tutkimuksessa on suuntaa antavasti huomioitu myös näiden palovaroitintyyppien aiheuttamat huolto- ja kunnossapitokustannukset.

Vastuun siirtäminen omistajalle parantaa merkittävästi palovaroitinten toimintavarmuutta ja siten niiden hyötyjä. Siten on suositeltavaa, että tuetaan rahallisesti toimenpiteitä, joissa kiinteistön omistaja vaihtaa palovaroittimet valitsemaansa tyyppiin (joko paristokäyttöinen, litiumparistokäyttöinen, sähköverkkoon kytketty tai paloilmoitin) sillä ehdolla, että kiinteistön omistaja ottaa näiden laitteiden kunnossapidon ja testaukset vastuulleen kiinteistön omistajaa sitovalla tavalla. Aiemmin tutkimuksessa on havaittu, että pelkkä palovaroitinten lahjoittaminen ei ole kustannustehokasta (Ginnelly ym. 2005, 452), sillä se ei yksinään johda tavoiteltuun vaikutukseen.

Asennettavien palovaroitinten tulisi aina olla varustettu vaimennustoiminnolla, sillä se vähentää todennäköisyyttä sille, että palovaroitin poistetaan esimerkiksi ruuanvalmistuksen yhteydessä syntyvän erheellisen hälytyksen vuoksi. Suositeltavaa on tukea myös yhteen kytkettyjä palovaroittimia, sillä yhden hälyttäessä ne kaikki hälyttävät. Tämä mahdollistaa palovaroitinten laajemman kuuluvuuden asunnossa ja siten asukkaan nopeamman reagoinnin.

Tässä yhteydessä paras hyöty saavutetaan, kun tähän samaan ”pakettiin” yhdistetään myös yksinkertaiset liesihälyttimet, joista kiinteistön omistaja niin ikään huolehtisi osana palovaroitinten kunnossapitoa ja jotka ovat hyvin lähellä kannattavuuden rajaa jo nykytilanteessa. Toisaalta, ottaen huomioon liesivahtien tarjoaman paremman suojan aktiivisina turvalaitteina, niiden kannattavuuden nousun väestön ikääntyessä sekä sen seikan, että liesivahdeille on olemassa yhdenmukaistetut tuotestandardit (joita liesihälyttimille ei ole), olisi suositeltavaa tukea ensi sijassa liesivahteja ennemmin kuin liesihälyttimiä niiden huonommasta hyötysuhteesta huolimatta. Kun myös alkusammutuskalusto, erityisesti sammutuspeitteet, ovat kustannus-hyötysuhteeltaan hyviä, myös näiden hankintaa kannattaa tukea.

Parhaimman ratkaisun nyt olemassa olevassa tilanteessa muodostaisi se, että tuetaan siis taloudellisesti palovaroittimien, alkusammuttimien kuin myös liesihälytinten tai -vahtien asentamista ja niiden ottamista kiinteistön omistajan vastuulle. Liesihälyttimiä, -vahteja sekä alkusammutusvälineitä saattaa olla tehokasta tukea myös erikseen ilman kiinteistön omistajan velvoitteita, mutta ainakin palovaroitinten osalta olisi suositeltavaa, että kiinteistön omistaja ottaa ne vastuulleen. Näiden tukeminen on toisaalta kannattavaa, vaikka ei ottaisikaan. Kuitenkin silloin niiden hyödyt häviävät nopeasti asukkaiden toimenpiteiden ollessa virheellisiä tai toimintakuntoa ylläpitävien toimenpiteiden puuttuessa kokonaan.

Erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden määrän kasvaessa liesivahdin kustannushyödyt nousevat. Siten olisi suositeltavaa, että ainakin jollain tavalla erityisryhmille kohdennetussa asumisessa, tai kun tiedetään, että kohteessa asuu paljon ikääntyneitä tai toimintakyvyltään rajoittuneita, asennettaisiin asumisen turvaksi ainakin liesivahti. Liesivahti on melko itsenäinen laite, joka ei edellytä erityisiä huolto- ja kunnossapitotoimia. Liesivahdin anturin pariston loppuessa liesivahti lopettaa toimintansa joko kokonaan tai toimii enintään 5 minuuttia kerrallaan, mikä käytännössä pakottaa vaihtamaan liesivahdin pariston lieden käyttämiseksi. Lisäksi paristot ovat pitkäikäisiä litiumparistoja. Siten asennusinvestoinnilla, joka ei edellytä merkittäviä huoltotoimenpiteitä voidaan saada suuri lisäarvo. Merkittävä osa tulipaloista syttyy nimenomaisesti liedellä. Kyselyn perusteella myös muista liesitekniikoista (kuten induktioliesi) voisi olla hyötyä, mutta liesivahti antaa näitä tekniikoita paremman suojan. Siten tässä päädytään suosittelemaan liesivahtia muiden liesitekniikoiden sijaan tai ohella. Liesivahti yhdistettynä induktiolieteen voisi alustavan arvion mukaan antaa parhaan suojan liesipaloja vastaan.

Riskien kasvaessa kasvaa myös muiden tekniikoiden hyödyt. Erityisesti sammutuslaitteisto saavuttaa riskitason noustessa tason, jolla kustannukset ylittävät hyödyt. Näitä laitteita kannattaa asentaa erityisen korkeariskisiin kohteisiin, joissa henkilön itsenäinen toimintakyky ei todennäköisesti riitä poistumiseen palon sattuessa. Toisaalta myös väestön ikääntyminen skenaarion 2 mukaisessa tarkastelussa puoltaisi näiden asentamista laajemminkin. Korkean riskitason kohteilla tarkoitetaan tässä erityisryhmille suunnattuja asuntoja, kuten seniorikodit ja toimintakyvyltään rajoittuneiden henkilöisen asumisyksiköt. Kun näiden laitteiden kannattavuus on riskiryhmille suuri jälkiasennettuinakin, tulisi uudisrakentamisessa siirtyä lainsäädännöllisesti siihen, että näihin kohteisiin tulisi lakisääteiseksi vaatimukseksi automaattinen sammutuslaitteisto. Tämä keventäisi osaltaan myös ns. poistumisturvallisuusselvitysmenettelyyn liittyvää hallinnollista taakkaa.

Huomionarvoista on, että savunpoistoluukun kannattavuuteen vaikuttaa paljolti rakennuksen korkeus ja asuntojen määrä rapussa. Tässä arvioitiin, että asuntoja olisi keskimäärin 16,7 kappaletta per porrashuone. Käytännössä siis mitä korkeampi rakennus on ja mitä enemmän asuntoja on per porrastasanne, sitä kannattavammaksi savunpoistoluukun jälkiasennus vanhoihin asuinrakennuksiin erikseen muodostuu. Lisäksi savunpoistoluukun, palo-ovien ja niiden sulkijalaitteiden vaikutuksia sammutustöiden nopeutumiseen ja siten vähentyneeseen haittaan on vaikeaa arvioida, joten sitä ei tässä tutkimuksessa toteutettu.

Tässä tutkimuksessa havaitsimme, että erityisesti keittiökohtaiset turvallisuusratkaisut ovat hyödyllisiä liesipalojen suuresta esiintyvyydestä johtuen. Emme väitä, että olisimme osanneet huomioida kaikkia hyötyjä. Tutkimuksessa arvioituun vaikuttavuuteen liittyy epävarmuutta. Tästä huolimatta tulokset antavat vahvan indikaation palovaroittimien sekä liesihälyttimen tehokkuudesta koko vuokra-asuntokannan osalta. Yhdistelmä on myös tehokas, sillä laitteiden vaikutusmekanismit ovat toisiaan täydentäviä.

Tutkimuksen sivukommenttina todetaan, että käytäntö, jossa liesien asentaminen edellyttää sähköasentajaa, on paloturvallisuuden parantamisen kannalta huono. Ilmeisesti esimerkiksi Saksassa keittiöt on varustettu erityisellä liettä varten tarkoitetulla pistorasialla, johon kuluttaja voi itse asentaa lieden. Liesivahtien kustannus-hyötysuhdetta laskee merkittävästi se seikka, että liesivahdin asentaminen lieden ja seinän väliin edellyttää sähköasentajaa. Siten ehdotamme sähköturvallisuussääntelyn tarkistamista siten, että jatkossa liedet tulisi asentaa aina siirrettävinä sähkökalusteina, ei kiinteinä.

Riskiryhmän osalta varmatoimisten ja ulkopuolisen huollon varassa olevien palovaroittimien merkitys korostuu. Vastaavasti alkusammutusvälineiden merkitys laskee suhteessa muihin vaihtoehtoihin. Erityisryhmän riskitason noustessa sammustuslaitteiston korkea vaikuttavuus tuo selkeitä hyötyjä ja vähentää palokuolematapauksia. Havainto on yhteneväinen Fraser-Mitchellin ja Williamsin (2013) tulosten kanssa, joskin heillä kyse oli uudisrakennettavista kohteista. Riskitaso on kuitenkin tärkeä tunnistaa, jotta nettohyöty pysyisi hyvällä ja positiivisella tasolla.

Yhteenvetona toteamme, että tavanomaisessa asumisessa olisi kustannustehokasta toteuttaa seuraavat toimenpiteet: • Kaikki asunnot varustetaan palovaroittimin, joiden huollosta ja kunnossapidosta vastaa kiinteistön omistaja. • Kaikki asunnot varustetaan liesihälyttimin (joiden huollosta ja kunnossapidosta vastaisi kiinteistön omistaja osana palovaroitinten kunnossapitoa). Liesivahti voi olla tässäkin ryhmässä kustannustehokas, jos sen käyttöiäksi lasketaan selvästi enemmän kuin nyt käytetty 10 vuotta ja ensi sijassa suosittelemmekin sen asentamista. • Kaikki asunnot varustetaan sammutuspeittein, jotka kuuluvat asunnon perusvarustukseen.

Korkeamman riskin kohteisiin, joissa asuu tavanomaista suurempi määrä ikääntyneitä, muistisairaita, päihdekuntoutujia ja muita toimintakyvyltään rajoittuneita, suositellaan seuraavia toimenpiteitä: • Kaikki asunnot varustetaan palovaroittimin, joiden huollosta ja kunnossapidosta vastaa kiinteistön omistaja. • Kaikki asunnot varustetaan liesivahdein (joiden huollosta ja kunnossapidosta vastaisi kiinteistön omistaja osana palovaroitinten kunnossapitoa). • Korkean riskin kohteisiin, jotka on tarkoitettu erityisryhmien asumiseen, joissa henkilöllä ei todennäköisesti ole kykyä poistua itsenäisesti palon sattuessa, suositellaan automaattista sammutuslaitteistoa.

Asennettavien palovaroitinten tulisi olla mahdollisuuksien mukaan varustettu langattomalla toiminnolla, jolla kaikki palovaroittimet hälyttävät yhden hälyttäessä. Niiden tulisi olla aina varustettu vaimennuspainikkeella. Vaikka toimintojen kustannuksia ei erikseen arvioitu, niiden hinta, erityisesti vaimennustoiminnon, on yleisesti melko pieni ja niillä parannetaan entisestään palovaroitinten toimintavarmuutta.