Päihdekasvatusta koulumaailmassa
Kysy mitä vain huumeista, Stopin kävijät vastaavat!
Päihdekuntoutujat opintielle
StoppiOppi-hankkeen avulla
Juuson matka päihteetömään elämään
”Porttiteatteri on kuin iso perhe”
NUOTTI-valmentaja tukena nuorten arjenhallinnassa
Mistä nuori saa apua läheisen päihdeongelmaan?
Julkaisija
Stop Huumeille ry Pakkamestarinkatu 2, 00520 Helsinki https://stophuumeille.fi/
Päätoimittaja
Mirva Suutarinen
Kirjoittajat
Anna Sara-Karvo
Noora Siljander
Tarmo Rouhiainen
Viola
Mika-Matti Trogen
Tiina Pekkanen
Timo-Veikko Pasanen
Kim Kannusaari
Julius Kuusisaari
Sanna Ihalainen
Jarmo Hakola
Kustantaja ja ilmoituslaskutus Printmix
puh. 010 319 6380 (vaihde, avoinna arkisin 10.00-14.00) laskutus@printmix.fi https://www.printmix.fi/
Ilmoitusmyynti
Suomen Myyntimediat https://www.suomenmyyntimediat.fi/
Taitto ja ulkoasu
Mika-Matti Trogen mika.trogen@metsek.fi
Painopaikka
Hannun Tasapaino Oy
Espoo
Kansikuva: Mauri Katajala
4 Pääkirjoitus. Uusia tuulia
6 Stoppi Oppi hanke
8 Juuson selviytymistarina
10 Porttiteatteri
13 Stopin bänditoiminta
14 Toivoton taistelu oman lapsen puolesta
16 Nuotti-valmennus
20 Kysy ja vastaa palsta
21 Päihdekasvatuspäivä Kouvolassa
22 Keskustelua päihteistä Nuorisotalolla
24 Päihdekasvatusta koulumaailmassa
26 Mitä huumeista pitäisi ajatella?
27 Mistä nuori saa apua läheisen päihdeongelmaan?
28 Palavaa lunta kirjaesittely ja Riikka Tuomen haastattelu
30 Elmon selviytymistarina
32 Asiaa meidän päättäjille
34 Suojapirtin Työtä kohti hanke
35 Ratkaisukeskeinen lyhytterapia
36 Stop Huumeille ry:n tiedot
37 Kuvittele Stoppi
TEKSTI: MIRVA SUUTARINEN, STOP HUUMEILLE RY:N TOIMIPISTEEN JOHTAJA
KUVA: STOP HUUMEILLE RY:N VALOKUVA-ARKISTO
Stopin toiminta on ollut pitkään vakiintunutta. Viimeisimmistä hankkeista on yli kymmenen vuotta ja hankkeiden toiminta ollaan saatu vakiintuneeksi osaksi yhdistyksen toimintaa.
Olemassa olevien toimintojen kanssa toimintamme kehittyy jatkuvasti työntekijöiden ja kävijöiden ideoiden ja palautteiden pohjalta. Olemmekin vuosien varrella järjestäneet jos jonkinlaista tapahtumaa, koulutusta, turnausta ja toimintapäivää. Hässäkkää ja vauhtia on riittänyt!
Nyt meillä puhaltavat kuitenkin uudet tuulet, uuden hankkeen myötä.
Olen odottanut pitkään kuulevani kävijöiden suusta jotain, mihin tarttua, josta lähteä kehittämään uutta toimintaa, joka nousee heidän tarpeestaan.
Viime talvena se päivä vihdoin koitti, kun joka aamuisessa henkilökunnan ja työkokeilijoiden yhteisessä kuulumiskierroksessa yksi työkokeilijoistamme älähti; “ Miksi oppimisen pitää olla niin hankalaa?”.
Silloin tajusin, että tässä on se hetki, jota olin odottanut.
Siinä se oli, meidän uusi hankkeemme: Tukea päihdekuntoutujia kokonaisvaltaisesti matkalla opiskelu ja työelämään.
Koko työyhteisö innostui valtavasti tästä ideasta ja ryhdyimme yhdessä viemään ajatusta eteenpäin. Järjestimme kyselyn kävijöille heidän koulukokemuksistaan sekä oppimis- ja keskittymisvaikeuksistaan. Kyselystä huomasimme, että tällaiselle toiminnalle on valtava tarve ja tilaus.
Yksi työntekijämme järjesti aiheesta palvelumuotoilusession, josta saimme huikeita ideoita ja kokemuksia hankehakemusta varten.
Pohdimme kävijöidemme kanssa hankkeelle nimiä. Pitkäaikaisen kävijämme ideoimana, hanke nimettiin StoppiOpiksi.
Kartoitimme myös yhteistyökumppaneita ja löysimme Kriminaalihuollon tukisäätiön Oppiva- toiminnan ja heidän upean työntekijänsä Anna Taavitsaisen. Anna oli apuna jo hankkeen alkumetreillä ja jatkaa nyt hankkeen ohjausryhmässä.
Toinen työntekijämme kirjoitti selkeät hankepaperit ja saimme rahoituksen.
Rahoittajan (STEA) mielestä hanke täydentää jo olemassa olevaa toimintaamme ja siltä tämä myös tuntuu. Tuntuu, että pystymme
entistä paremmin ja kokonaisvaltaisemmin tukea kävijöitämme eteenpäin elämässä ja antaa heille uskoa ja toivoa siitä, että he tulevat pääsemään halutessaan elämässään todella pitkälle.
Lisää tietoja StoppiOpista voit lukea lehden sivuilta.
Haluan vielä lopuksi kiittää kaikkia StoppiOpin syntymisessä mukana olleita ja toivottaa hankkeelle antoisaa tulevaisuutta!
Järjestölehdet kasaa yhteen ammattitaitoinen tiimimme jo 15 vuoden kokemuksella.
printmix.fi
Stop Huumeille ry:ssä on alkanut uusi StoppiOppi-hanke. Hankkeen tavoitteena on kasvattaa toimintaan osallistuvien päihdekuntoutujien ymmärrystä omista oppimisvalmiuksista, lisätä tietoisuutta kohderyhmän oppimisen ongelmista, tukea asiakkaita heidän jatkopoluissaan sekä saattaa mahdollisten diagnoosien kautta avun piiriin.
Tarve hankerahoituksen hakemiselle vahvistui noin vuosi sitten. Yhdistyksen asiakkaille tehtiin oppimiseen liittyvä kysely. Kyselyssä selvisi, että kävijöillä on epäonnistumisen kokemuksia oppimisen ja opintojen kanssa.
Keskittyminen on ollut vaikeaa, moni on leimautunut häiriköksi, luokan pelleksi ja tuntenut itsensä tyhmäksi ja ulkopuoliseksi.
Taustalla on voinut olla esimerkiksi ADHD tai lukihäiriö, jota ei ole diagnosoitu tai tukea ei ole saanut diagnoosista huolimatta. Uskomukset omista kyvyistä voivat olla heikot, vaikka potentiaalia löytyy erittäin paljon!
Hankkeessa on lähdetty toteuttamaan yksilöohjausta, jonka tavoitteena on tukea
oman jatkopolun löytämisessä kohti työtä tai opintoja. Yksilöohjauksessa käydään läpi mm. erilaisia koulutusvaihtoehtoja ja tapoja opiskella.Tietoisuus erilaisista opiskelumuodoista voi madaltaa kynnystä opintoihin hakeutumiselle. Aina ei tarvitse istua esimerkiksi koulun penkillä oppimassa, oppimista tapahtuu myös muissa ympäristöissä!
Lisäksi yksilöohjauksessa kartoitetaan aiemmin ilmenneitä haasteita opinnoissa ja pohditaan syitä haasteiden takana. Aiemmin ilmenneiden haasteiden tunnistamisen avulla tulevat opinnot voivat helpottua. Tukea on mahdollista saada myös opintojen aikana!
Lisäksi hankkeessa on pienryhmävalmennuksia, jotka alkavat elokuussa. Teemoina pienryhmävalmennuksissa ovat mm. oppiminen, kehitykselliset neuropsykiatriset häiriöt, vertaistuen jakaminen opiskeluun liittyvistä kokemuksista sekä erilaisten opiskelu vaihtoehtojen läpikäyminen.
Pienryhmävalmennusten avulla tuetaan omien kykyjen ja vahvuuksien löytämisessä, jotta tulevaisuudessa olisi helpompi löytää itselleen sopiva opiskelu/työpaikka ja saada sitä kautta onnistumisen kokemuksia.
Juuso istuu rauhallisena pöydän ääressä. Mikään hänen ulkomuodossaan ei viestitä siitä, että takana on toipuminen päihderiippuvuudesta.
Ennen kuin kysyn Juusolta, miten hänen päihderiippuvuutensa lähti kehittymään, minua kiinnostaa, millainen päihdevalistus hänellä itsellään oli. Juuso kertoo, kuinka muistaa alakoulussa vierailleen vanhahkon miehen kertoneen miten päihteisiin jää koukkuun ja miten jo ensimmäisellä käyttökerralla mies oli “kamapäissään” hakannut ystäväänsä. Päihdevalistus tapahtui monelle tutulla pelottelutaktiikalla, mutta tärkein jäi uupumaan – eli informaatio psyykkisen riippuvuuden kehittymisestä.
Juuson isä oli alkoholisti, tämän tähden alkoholi ei koskaan kiinnostanut häntä. Itse hän alkoi käyttämään huumausaineita 23-vuotiaana niin sanotusti “lääkkeenä” ahdistukseen ja parantaakseen keskittymiskykyään.
Hän kuvaa, miten helppo valheiden verkko oli parsia kasaan, kun kykeni perustelemaan kanssaihmisille miksi aineita tarvitsi ja mikä niiden kautta saatu hyöty oli.
”RIIPPUVUUS KEHITTYI PIKKUHILJAA SATUNNAISESTA PILVENPOLTOSTA PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN”TEKSTI: ANNA SARA-KARVO
Suurimmat valheet addikti kertoi tietysti itselleen. Koska hän kykeni käyttämään päihdettä aluksi “kontrolloidusti” ja toimittamaan silti velvollisuutensa, ei hän nähnyt aineiden käytössä problematiikkaa. Taustalla oli myös käsitys siitä, minkälainen päihteidenkäyttäjä on: hän oli nähnyt kuinka isänsä kontrolli kaikkeen tekemiseen lähti hänen tarttuessaan pulloon. Juuso saattoi silti tehdä asioita ja jossain määrin päihde jopa hetkellisesti paransi toimintakykyä. Hän ei siis missään määrin vastannut sitä stereotypiaa, mikä hänellä itsellään oli päihteiden ongelmakäyttäjästä.
Päihteisiin liittyvä psyykkinen riippuvuus, mikä jo aikanaan koulun päihdevalistuksesta oli jäänyt uupumaan, oli suurin koukku mihin Juuso jäi kiinni. Hän kuvaa, etteivät ensimmäiset päihteiden käyttökerrat olleetkaan kamalia, toisin kuin koulun päihdevalistus oli antanut ymmärtää. Hän kuvaa miten riippuvuus kehittyi pikkuhiljaa satunnaisesta pilvenpoltosta päivittäiseen käyttöön.
Pikkuhiljaa päihteet kuitenkin alkoivat viedä elämästä yhä enemmän ja enemmän ja vuonna 2017 Juuso havahtui tilanteeseensa. Samana syksynä hän hakeutui päihdepoliklinikalle. Hän kertoo, että avun hakemisessa kävi todellinen tuuri. Päihdelääkäri ymmärsi, että päihteidenkäyttö on seurausta jostain eli syy-seuraussuhdetta lähdettiin purkamaan, eikä ainoastaan vieroittamaan potilasta päihteistä. Myös käsitys päihteidenkäyttäjästä muuttui.
Juuso kuvaakin, että päihderiippuvainen on lähes aina henkilö, joka ei pysty käsittelemään tunteitaan ilman aineita. Päihderiippuvuuden hoidossa pitäisikin keskittyä enemmän taustalla oleviin tunnelukkoihin ja siihen ettei addiktio kehity aine edellä.
Toipuminen alkoi lopulta HYKS:n päihderiippuvuuksien poliklinikalta, jolle todella täytyy antaa täydet pisteet. Ennen hakeutumistani hoitoon käytin päihteitä pääsääntöisesti aamusta iltaan. Lisäksi muutaman massiivisemman käyttökerran jälkeen huomasin, miten kauan toipuminen kesti. Päihdeklinikan suuri etu oli se, että se näki päihteidenkäytön oireena jostain syvemmästä, eli paitsi että aloin toipua päihdeongelmasta, asioiden käsitteleminen alkoi.
HYKS:n jälkeen aloin ymmärtää, mitä toipuminen oikeastaan on – aivojen asetuksien muuttamista eli opettelua siihen, etteivät aivot enää saa dopamiini-ryöppyjä aineesta, vaan täytyy osata elämään pienistä asioista nauttien ja nimenomaan pieniä tavoitteita asettaen. Hyvä tavoite itsensä auttamiseksi on esimerkiksi se, että päättää joka päivä kahden viikon ajan käyvänsä rauhallisella kävelyllä. Eli saavutettavissa oleva, mutta mikä konkreettisesti vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Minua auttoi myös paljon Jordan B Petersonin kirja 12 Rules For Life and antitode Chaos.
Stop Huumeille ry oli myös tärkeässä roolissa toipumisessa, mutta päädyin Stoppiin hieman “myöhemmin” eli kun toipumispro-
sessini oli jo edennyt pidemmälle. Stopissa ehdottomasti tärkeintä oli sosialisoituminen, tuntui että sosiaaliset taidot olivat jollain tavalla käyttövuosien jälkeen ruosteessa.
Tärkeä osa toipumista on myös päihteidenkäyttäjän identiteetistä luopuminen, kaikille ei välttämättä ole hedelmällistä muistuttaa itseään addiktio-taustastaan jatkuvasti. Alkuun addiktion ymmärtäminen ja tunnustaminen on totta kai tärkeää, jotta pystyy irtautumaan valheiden verkosta. Uusi identiteetti ei kuitenkaan mielestäni voi ikuisesti rakentua sille, että on addikti. Tai voi, muttei se välttämättä tee kaikille hyvää. Toipumiseen ei ole yhtä tietä.
Juuso kertoo, että matka päihteettömään elämään on ollut ajoittain taistelua. Addiktiosta paranemisessa tärkeintä on sisäistää, että muutos kestää eli vaikka päihde jäisikin ensimmäisellä yrittämällä pois, on paraneminen aikaa vievä prosessi. Hän kuvaa elämänsä olevan tällä hetkellä tasaisen hyvää, mutta onnellisuuden kokemisen olevan ajoittain edelleen hankalaa. Hän kuvaa, miten tärkeää on pitää katse tulevassa. Juuso kuvaa, miten tärkeä on ymmärtää “että nyt ollaan tässä”: mennyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen on mahdollista vaikuttaa.
Tänä päivänä koen olevani onnellinen ja ennen kaikkea vahvempi ihminen. Toipumisprosessi on ollut pitkä ja tuottanut tuloksia: suhtaudun nykyään menneisyyteeni lempeämmin, tulevaisuuteen valoisammin ja vastoinkäymisiin neutraalimmin. Toipuminen on lopulta identiteetin uudelleen rakentamista. Eikä uusi identiteetti rakennu päivässä.
”TOIPUMINEN ALKOI LOPULTA HYKS:N PÄIHDERIIPPUVUUKSIEN POLIKLINIKALTA”Kuvistuskuva shutterstock.com
TEKSTI: NOORA SILJANDER, TARMO ROUHIAINEN
Porttiteatterin uusi yhteisötyöntekijä Noora vaikuttui heti yhteisön lämpimästä ja avoimesta vastaanotosta
Huhtikuussa 2023 Stoppi pyysi meiltä juttua lehteensä ja päätin tarttua haasteeseen. Haastattelin juttua varten Porttiteatterin johtajaa, teatteriohjaaja-pedagogi Tuija Minkkistä sekä näyttelijäämme Teemua.
Tuija kuvaa Porttiteatteria seuraavalla tavalla: “Porttiteatterissa yhdistyy kaksi isoa tavoitetta; sosiaalisesti kuntouttava toiminta ja kunnianhimoinen esittävä taide. Porttiteatterista on kehittynyt vuosien saatossa rikostaustaisten yhteisöteatteri, joka tekee taiteen ja taidepedagogiikan ammattilaisten johdolla laadukasta ja omintakeista dokumenttiteatteria. Se on turvallinen yhteisö vankilasta vapautuvalle ja mahdollistaa minäkuvan uudelleen tarkastelun, vertaisuuden sekä oman potentiaalin löytämisen. Joillekin se on kuin perhe, jota muuten ei välttämättä ole, toisille taas turvapaikka matkalla tulevaisuutta kohti.”
Olen itse aloittanut reilu kuukausi sitten yhteisötyöntekijänä Porttiteatterissa. Innostuin työpaikkailmoituksen nähtyäni mahdollisuudesta työskennellä sosiaalityön ja esittävän taiteen risteyksessä. Ilokseni minut valittiin pestiin, eikä into ole nyt menneinä viikkoina ainakaan laantunut.
Alkuun jännitti aika paljon astua uuteen. Onnekseni kaikki ovat ottaneet minut avoimesti ja lämmöllä vastaan. Se on tuntunut tosi hyvältä. On myös käynyt hyvin nopeasti selväksi, että tässä ollaan jonkin erityisen äärellä. Treeneissä olen vuoroin nauranut itseni kyyneliin ja vuoroin liikuttunut jostain tosi herkästä, mitä joku on itsestään jakanut.
Tuore yhteisön jäsen Teemu on päässyt toiminnan kautta lähemmäksi tunteitaan
Kokemukseni jakaa myös yksi Porttiteatterin näyttelijöistämme Teemu. Teemu on tullut
mukaan yhteisöön kahdeksan kuukautta sitten. Teemu käy Portissa Suomenlinnan avovankilasta käsin. Teemu kuuli Portista alunperin vankitoverilta. Teemu oli kokeillut monenlaista päihteetöntä tekemistä ja ryhmää, mutta teatteri oli jotain sellaista, mitä hänen on ollut vaikea uskoa ikinä tekevänsä. Siitä mielenkiinto oikeastaan heräsi. Teemu oli jo päättänyt, että lähtisi kokeilemaan, mutta osallistuttuaan Portin työpajaan Suomenlinnassa, tämä ajatus vain vahvistui.
Teemu kokee, että erityisesti tämän vuoden puolella homma on lähtenyt rullaamaan; tyypit ovat tulleet tutuiksi ja hän on päässyt sisälle teatterin tekemisen maailmaan. Kysyin Teemulta, että miten hän kertoisi kiinnostuneille teatteritreeneistä, mitä siellä oikein tapahtuu. Teemu kuvaa, että treenit ovat aikuisten leikkipaikka. Teemu naurahtaa, ettei olisi hyvällä tapaa uskonut, mihin kaikkeen aikuiset voivatkaan yhdessä heittäytyä.
Itse teatterin salojen lisäksi Teemu kokee, että on oppinut Porttiteatterissa paljon vuorovaikutuksesta sekä tunteiden tunnistamisesta ja ilmaisusta, koska niitä tulee käsitellyksi niin harjoitteiden, esityksien kuin yhteisten keskustelujenkin kautta. Kirjoittaminen, jota Portissa myös harrastetaan, tuntuu Teemusta vieläkin ajoittain vaikealta, mutta sekin sujuu jo huomattavasti paremmin. ”Tuntuu,
et oon avannut jotain tunnelukkoja täällä. Oon ollut ennen jotenkin tosi kipsissä, enkä oo pystynyt puhumaan ihmisten kanssa, mut nyt se onnistuu paremmin”.
Porttiteatterin yhteisö kunnioittaa ja kannattelee
Keskustellessani Tuijan kanssa, hän tuo esille hyvin samansuuntaisia ajatuksia kuin Teemu. “Tärkeitä asioita tässä on hyvä yhteisö, luottamus ja kunnioitus, kuuntelu ja empatia sekä isossa roolissa ryhmän prosessi, joka alkaa ilmaisuharjoitteista ja päätyy esitykseksi suuren yleisön eteen. Viime vuonna esimerkiksi teimme kaksi uutta ensi-iltaa. La Familia, joka käsitteli perhesuhteita tehtiin yhteistyönä Compania Kaari&Roni Martin -ryhmän kanssa ja Ruukun sirpaleita -dokumentaarinen esitys ulossulkemisesta nähtiin Teatteri Avoimien Ovien vierailuohjelmistossa.”
Kysyttäessä Teemulta, miten hän kuvailisi Tuijankin korostamaa Portin yhteisöä, Teemu vastaa hetkeäkään miettimättä, että ”Perhe”. Teemu lisää, että “Portti on kuin iso perhe, missä aina otetaan lämpimästi vastaan, kehutaan ja kannustetaan. Ja vaikka joskus ei meniskään ihan nappiin, niin voi luottaa, että muut ei ikinä moiti tai mollaa. Ei semmosta oo missään muualla”. Kysyin Teemulta, miltä teatterin tekeminen tuntuu. Teemun vastaus on paljon puhuva. ”En oo saanut kamankaan vetämisestä koskaan semmosia kiksejä kuin mitä sain silloin ensimmäisen esityksen jälkeen, kun se kaikki purkautu ulos”.
Lienee sanomattakin selvää, että tällainen työ on tekijälleen merkityksellistä. Halusin kuitenkin vielä kysyä Tuijalta, mikä on parasta hänen työssään. “Hienoa tässä on se, että ihmiset pystyvät loistamaan osana jotakin, yhteisötaiteessa kaikenlaiset hierarkiat pyritään kyseenalaistamaan ja lopputulos eli esitys on kaikkien omistama, kulloisenkin ryhmän prosessin tulos. Tämä jos joku on omiaan lisäämään osallisuuden ja kuulumisen kokemuksia sekä opettaa olemaan dialogissa. Ja huom! ei keskiössä vaan dialogissa, eli yhteydessä itseen, tunteisiin, toisiin, ympäröivään maailmaan, nyt hetkeen, menneeseen ja tulevaan. Se opettaa myös itsemyötätuntoa. Yhteisötaiteessa ihmisestä sinnikkäästi nähdään vaan se hyvä, vaikka se olisi vielä kuinka piilossa, se päätetään nähdä. Teatteri toimii peilinä. Se on myös aineetonta pääomaa, ja tarvitsee toteutuakseen vaan ihmiset sekä tyhjän tilan, näyttämö syntyy sitten siihen ihmisten
välille. Kuljen töissäni paikasta toiseenrepussa punaisia neniä ja korttipakka. Niiden avulla voidaan oppia yhdessä elämästä ja ihmisenä olemisen kummallisuudesta jotain, mitä teatteritreeniin lähtiessä ei vielä kukaan tiennyt minä mukaan lukien”.
Uusia näyttelijöitä mukaan syyskuussa 2023
Lopuksi vielä Teemun terveiset kaikille, jotka miettivät, että olisivat mahdollisesti
kiinnostuneita Porttiteatterista: ”Rohkeesti vaan tänne, tää mullistaa varmasti kaikki odotukset. Mä ite ajattelin joskus, et mä en ikinä pystys, et mä tuun vaan kattoo vähän ja täällä mä oon vieläkin”.
Voin myös omalta osaltani lämpimästi suositella. On ollut etuoikeus nähdä jo näin lyhyessä ajassa, mitä kaikkia maagisia maailmoja teatteri voi ihmisissä avata!
Mikäli olet kiinnostunut mukaan tulemisesta, otamme uusia jäseniä taas syyskuussa.
Teemme työpajoja avovankiloihin ja päivätoimintakeskuksiin, mutta itsekin voi ottaa yhteyttä! Kriteeriksi riittää, että olet Porttiteatterin toiminnassa selvinpäin, sinulla on rikostaustaa ja olet kiinnostunut itsesi ilmaisemisesta. Jos uuteen ryhmään tuleminen jännittää kovasti, voivat vertaisohjaajamme tavata uudet tyypit etukäteen ja vaikka saattaa ekoihin treeneihin.
Voit olla meihin yhteydessä sähköpostitse tuija.minkkinen@porttiteatteri.fi
Ensikosketukseni Stopin jameihin oli vuonna 2017. Muutama jameissa soittotaitonsa elvyttänyt toipuja olivat perustaneet oman rokkibändin, johon etsivät laulajaa ja sanoittajaa. Heidän kaverinsa kautta minua kysyttiin mukaan ja tapaamaan soittajia Hannan talolle, Stopin jamien vapputapahtumaan.
Soitimme bändin kanssa pari-kolme vuotta, kunnes jouduimme laittamaan soitot pidemmäksi aikaa hyllylle.
Tässä kohtaa itselläni vapautui tiistai-iltapäivät ja halusin tehdä jotakin, että saisin pidettyä tuntumaa laulamiseen yllä, joten aloin pistäytymään Stopin jameissa silloin tällöin.
TEKSTI: VIOLA KUVA: MAURI KATAJALA
MUUTAMAN KEIKAN”
Näihin aikoihin jamien vetäjänä oli juuri aloittanut Santeri Panula ja kuten monilla muillakin tuon ajankohdan kävijöillä, osallistumiseni oli hyvin vaihtelevaa. Pikkuhiljaa kuitenkin, vuoden 2021 aikana, tietty porukka alkoi tulla paikalle yhä säännöllisemmin, ja korona-ajan väistyttyä heitimme muutaman keikan tällä kokoonpanolla.
Esiintymisiä on ollut lähinnä Stopin omissa tapahtumissa Pasilassa, Vanhassa kirkossa
ja Suvilahdessa, sekä yhteistyökumppaneiden tapahtumissa.
Hiljattain Santerin tilalla on aloittanut Merja, jonka kanssa valmistaudutaan maaliskuun lopulle sijoittuvaan, muutaman coverkappaleen esiintymiseen. Suunnitteilla on myös viedä Stopin jameja hieman enemmän nimen viitoittamaan suuntaan ja kokeilla oman materiaalin tuottamista. Mahdollisuuksia riittää!
Toivottaisin kaikki omasta puolestani tervetulleiksi kokeilemaan soittoa ja laulua, tai vain paikan päälle fiilistelemään musameininkiä! Itse olen saanut Stopin jameista ihania kokemuksia kivojen tyyppien ja uusien instrumenttien parissa.
Oman lapsen mielenterveys ja päihteiden käyttö huolettaa ja ei annan vanhemmille rauhaa, vaikka lapsi olisi jo täysi-ikäinen aikuinen.
Arki lapsen rinnalla voi tuntua raskaalta ja vaatia kohtuuttomia ponnisteluja. Piina voi kestää, jopa kymmeniä vuosia.
Mielenterveys- ja päihdeongelmat eivät koskaan ole vain yhden ihmisen ongelmia, vaan asia koskettaa aina myös omaisia ja muita lähellä olevia ihmisiä.
Mitä läheisempi henkilö on, sitä tuntuvammat ovat vaikutukset. Tilanne herättää usein
KERRON TÄSSÄ TOSITARINASSA KYMMENIÄ VUOSIA
KESTÄNEESTÄ PIINASTA
monenlaisia ajatuksia ja tunteita: myötätuntoa, vihaa, surua, häpeää, syyllisyyttä, katkeruutta ja riittämättömyyden tunnetta.
Omainen voi huomata oman elämänsä kapeutuneen ja muuttuneen, kun se on alkanut ohjautua läheisen ongelmaan liittyvien ennakoimattomien mielialojen muutosten mukaan. Läheisestä huolehtiminen
vie huomion pois omista tarpeista, mikä myös kapeuttaa omaisen elämää. Kaikki tämä kuormittaa omaisen fyysistä, psyykkistä sekä sosiaalista jaksamista aiheuttaen uupumusta koko lähipiirille.
Kerron tässä tositarinassa kymmeniä vuosia kestäneestä piinasta, jonka mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivä Risto (nimi keksitty) on aiheuttanut vanhemmilleen ja koko lähipiirilleen.
Risto on 70-luvulla syntynyt nykyään jo keski-ikäinen mies. Risto joutui peruskoulun aikana vaihtamaan erityisluokalle, koska
koulunkäynti normaaliluokalla ei tahtonut onnistua. Muuten hänen lapsuus sujui ilman suurempia ongelmia. Riston nuoruus sujui, ehkä jopa hieman syrjäänvetäytyvänä ja hänen kaveripiirinsä oli suppea. Hän viihtyi kotonaan ennemmin kuin ulkona kavereiden kanssa.
Aikuisiän saavutettuaan Riston päihdeongelmat alkoivat. Hän muutti kotia omaan asuntoon ja puolenvuoden asumisen jälkeen edessä oli häätö. Asunto oli ruokottomassa kunnossa ja loppusiivous oli melkoinen työ. Kaikki huonekalut jouduttiin heittämään kaatopaikalle.
Samaan aikaan työpaikalla oli monenlaisia ongelmia. Ristolla oli vaikeuksia tulla sovittuun aikaan työpaikalle ja jonkin verran hänellä oli vaikeuksia työyhteisössä. Työnantajan ymmärtäväisyyden vuoksi hän kuitenkin sai toistaiseksi pitää työpaikkansa
Vuosien aikana pikkuhiljaa tilanne vain paheni. Ennen rehellinen Risto muuttui epärehelliseksi ja käytti vanhempiaan hyväksi rahallisesti ja monella mullakin tavalla. Vanhemmat yrittivät parhaansa ja auttoivat Ristoa jatkuvien kriisien kanssa. Risto pääsi päihdehuollon asiakkaaksi ja hän oli monia kertoja päihdekuntouksessa pitkiäkin aikoja. Tilanne palautui aina kuitenkin huonoksi kuntoutuksista huolimatta.
Vuosien jälkeen Risto löysi itselleen tyttöystävän ja sillä kertaa tilanne hieman rauhoittui. He muuttivat yhteen ja myöhemmin heille syntyi poika ja oikeastaan kaikki näytti hyvältä.
Varsin pian kuitenkin tilanne muuttui ja Riston mielenterveyden ja päihdekäytön vuoksi he erosivat.
Eron jälkeen Risto tapaili poikaansa säännöllisesti aina kun hänellä ns. hyvä jakso, mutta kun hän käytti päihteitä tapaamiset jäivät vähemmälle. Risto ei koskaan oikein pystynyt suhtautumaan lapseen ja entiseen tyttöystäväänsä täysin normaalisti. Hän sain omalta perheeltään siitä asiasta paljon moitteita, mutta taustalla ei ollut kuitenkaan välinpitämättömyys vaan mielenterveyteen liittyvä toteamaton sairaus ja siitä johtuva päihteiden käyttö.
Noin vuoden jälkeen onnettoman yhteensattuman vuoksi tyttöystävä menehtyi äkillisesti. Koska lapsi ei voinut mennä asumaan Riston luokse, jouduttiin tekemään huostaanotto ja lapsi muutti lastenkotiin.
Tapahtuvat aiheuttivat Ristolle romahduksen, josta hän ei ole tähän päivään mennessä selvinnyt.
Hän menetti työpaikkansa ja käyttää eri päihteitä alkoholista huumeisiin päivittäin. Kun rahat loppuvat hän mm. kerää pulloja saadakseen ruokaa.
Tasaisin väliajoin hän on yhteydessä vanhempiinsa apua pyytäen. Vanhemmat toimittavat hänelle mm. ruokaa, koska eihän Ristoa voi nälässäkään pitää. Kaikki rahat menevät aina päihteisiin.
Vanhemmat ovat käyttäneet kaikki energiansa pojan auttamiseen. He ovat olleet yhteydessä poliisin, sairaanhoitoon ja sosiaalivirastoon, mutta hieman huonolla menestyksellä. Vaikeuksia aiheuttaa esimerkiksi se, että Risto on jo täysi-ikäinen ihminen. Risto tarvitsee mielenterveys ja päihdetyön apua. Hän on kuitenkin jonkin verran hoitovastainen. Tällä hetkellä häntä ei voida pakottaa hoitoon muuta kuin omasta tahdostaan.
Juuri tällä hetkellä hänen tilanteensa on huono. Hän on saanut taas häädön asunnostaan. Poliisillekin hän on tuttu. Vierailut putkassa ovat hänen arkipäivää. Naapurit pelkäävät häntä. Kun Risto tulee vastaan hän saattaa puhua sekavia ja joskus käyttäytyä uhkaavasti. Taustalla on kuitenkin mielenterveysongelmista kärsivä ihminen, joka on perusluonteeltaan kiltti. Hänen hoi-
toon saaminen ei ole kuitenkaan helppo asia viranomaisille ja varsinkaan vanhemmille, koska omaa tahtoa hoitoon hänellä ei tällä hetkellä ole.
Vanhemmat joutuvat vastoin tahtoaan elämään Riston rinnalla päivästä toiseen. Riston hylkääminen on käynyt mielessä, mutta oman lapsen hylkääminen ei ole helppo asia. Piinaavien vuosien aikana tilanne on aiheuttanut vanhemmille kovaa huolta ja kärsimystä. Pelko Riston menehtymisestä on päivittäistä.
Tämä on vaikuttanut vanhuusiässä olevien vanhempien elämään olennaisesti. Terveyden kanssa on ollut ongelmia. Omat suhteet ystäviin ja muuhun perheeseen on väkisinkin etääntyneet.
Vanhemmat kuitenkin elävät toivossa, että Risto saataisiin pysyvästi hoidon piiriin ja hänen ongelmat saataisiin lopultakin selvitettyä. Yksi vaihtoehto olisi Riston määrääminen edunvalvontaan, mutta se ei Suomessa ole helppo toimenpide, jos hän ei itse sitä halua.
Toivomuksena on piinan loppuminen ja vanhuuden viettäminen rauhassa.
NUOTTI-valmennus on Kelan tarjoamaa maksutonta ammatillista kuntoutusta 16–29- vuotiaille nuorille. Nuori saa henkilökohtaisen valmentajan, jonka kanssa pohtia erilaisia vaihtoehtoja tulevaisuuden suunnitteluun. Tutustuimme Joona Rontuun, joka on toiminut NUOTTIvalmentajana Tampereen seudulla reilun puolentoista vuoden ajan.
- NUOTTI-valmennus on etsivän nuorisotyön rinnalla ehkä yksi avoimimmista nuorille aikuisille tarkoitetuista yksilöllisen tuen palveluista, joita julkinen sektori tarjoaa, Rontu kertoo.
– Tapaamisia pystytään järjestämään tosi tiiviisti, yleensä vähintään kerran viikossa. Mikään ei estä valmentajaa tapaamasta nuorta useamminkin viikon aikana, jos esimerkiksi valmennuksen alkuvaiheessa nuori tarvitsee enemmän tukea.
Valmennuksessa nuori saa itselleen henkilökohtaisen valmentajan, joka tapaa nuorta ja tarvittaessa nuoren kanssa työskenteleviä ammattilaisia noin viiden kuukauden ajan. Tarvittaessa valmennuksen kestoa voidaan pidentää. Tapaamiset toteutetaan esimerkiksi kirjastossa, kahviloissa tai vaikka nuoren kotona. Rontun mukaan usealla valmentajalla on käytössään myös oma toimisto, jonne voidaan vetäytyä puhumaan henkilökohtaisemmistakin asioista, joista ei välttämättä voi kahvilassa keskustella.
Valmentajan tuella nuorella on mahdollisuus saada parempi käsitys omista vahvuuksistaan ja taidoistaan sekä innostua suunnittelemaan omaa tulevaisuuttaan.
– Tavoitteena on, että valmennuksen aikana nuori alkaa ymmärtää, missä on hyvä ja miten omia vahvuuksia voisi hyödyntää. Valmennuksessa nuori pääsee kartuttamaan myös elämänhallintaan ja työelämään tähtäämiseen liittyviä taitojaan.
Osalle nuorista NUOTTI-valmennus on hyvin työelämäkeskeistä, esimerkiksi CV:n kirjoittamista ja työpaikkojen hakemista. Toisten kohdalla mietitään, miten aamulla pääsee sängystä ylös tai mistä tyhjiin arkipäiviin saisi lisää täytettä.
– Paljon tehdään yhteistyötä erilaisten tukitahojen kanssa. Esimerkiksi psykiatrian poliklinikat, työvoimatoimisto, sosiaalitoimisto, Ohjaamo, nuorten pajat ja erilaiset harrastusmahdollisuudet ovat tulleet tutuiksi, Rontu listaa.
Ennen NUOTTI-valmentajan työtään Rontu on itsekin kohdannut ihmisiä erilaisten palvelujen työntekijänä.
– Asiakkaita on ollut niin kodin ulkopuolisen väkivallan tekijöiden, mielenterveyskuntoutujien, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kuin työttömienkin parista, Rontu kertoo.
– Monenlaisia kohtaloita on tullut nähtyä. Nautin kuitenkin valtavasti uusiin ihmisiin tutustumisesta, joten tässä työssä koen olevani parhaimmillani.
Motivaatio muutokseen lähtee itsestä
Koulutukseltaan Rontu on sosionomi (AMK) sekä ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Parhaillaan hän kertoo opiskelevansa työnohjaajaksi.
– NUOTTI-valmennuksessa käytän paljon lyhytterapian menetelmiä ja lähestymistapoja, jotta asiakkaana oleva nuori löytäisi tilanteeseensa sopivat ja motivoivat ratkaisut itse. Jokainen vanhempi on varmasti huomannut, että pelkkä patistaminen ja käskeminen eivät aina riitä motivoimaan nuorta, vaan halun toivotunlaiseen muutokseen olisi hyvä lähteä nuoresta itsestään.
Valmennuksen alkuun kuuluu muutamia tapaamiskertoja kestävä kartoitusvaihe, jossa valmentaja pyrkii erilaisia kysymyksiä kysymällä saamaan kiinni nuoren tilanteesta ja selvittämään, millaisten asioiden kanssa ollaan tekemisissä. Kartoituksen jälkeen nuoren kanssa sovitaan tavoitteista ja keskustellaan, mihin asioihin hän erityisesti tarvitsisi tukea. Valmentaja on tukena ja tavoitettavissa myös tapaamisten välissä, jotta nuori ei jää yksin.
– On todella hienoa päästä seuraamaan, miten nuori löytää oman polkunsa ja ottaa askeleita kohti omannäköistä tulevaisuutta. Minulle henkilökohtaisesti ei juurikaan ole merkitystä, mitä nuori valmennuksen jälkeen lähtee tekemään, kunhan se on hänelle itselleen tärkeää ja auttaa voimaan paremmin.
Rontu uskoo, että hyvinvoiva nuori on myös yhteiskunnalle hyödyksi ja omalla esimerkillään juurruttaa halun tehdä positiivisia muutoksia myös lähipiiriinsä.
– Ajattelen, että NUOTTI-valmennus on ikään kuin siementen istuttamista ja kastelemista: suurin osa muutoksesta tapahtuu nuoren itse tekemänä hänen omassa arjessaan ja tavassa, jolla hän suhtautuu itseensä ja ympäristöönsä. Kasvu ja siihen vaadittavat muutokset ovat nuoren itsensä aikaansaamia. Uskon, että minun tehtäväni valmentajana on lähinnä vain osoittaa nuorelle, mistä kastelukannuun saa vettä, Rontu kiteyttää.
Lähde: Kela: https://www.kela.fi/nuottivalmennus
Voit hakea NUOTTI-valmennusta, jos olet 16–29-vuotias ja tarvitset tukea jokapäiväisen elämän erilaisiin haasteisiin ja tulevaisuuden suunnitelmien laatimiseen. Tilanteesi voi olla esimerkiksi jokin seuraavista:
• et ole vielä löytänyt sopivaa opiskelualaa tai työpaikkaa
• opintosi ovat keskeytyneet tai ovat vaarassa keskeytyä
• tulevaisuuden suunnitelmasi ovat vielä epäselvät, ja tarvitset apua niiden selkiyttämiseen
Näin haet nuoren ammatillista kuntoutusta
1. Soita Kelan kuntoutusasioiden palvelunumeroon 020 692 205. Jos sinulla on yhteys esimerkiksi etsivään nuorisotyöhön tai Ohjaamoon, voit ottaa Kelaan yhteyttä yhdessä heidän kanssaan.
2. Kuntoutuksen asiantuntija haastattelee sinut ennalta sovittuna aikana ja vastaanottaa samalla suullisen hakemuksen. Erillistä hakemuslomaketta tai liitteitä ei tarvita.
3. Kun hakemuksesi on ratkaistu, saat siitä päätöksen, jossa on käytännön ohjeet kuntoutuksen aloittamiseen.
Valmennus kestää 20 tapaamiskertaa ja se toteutetaan 5 kuukauden aikana sen alkamisesta. Jos osallistut samaan aikaan esimerkiksi muuhun kuntoutukseen tai työtoimintaan, voidaan valmennus toteuttaa 10 kuukauden aikana.
”MONENLAISIA KOHTALOITA ON TULLUT NÄHTYÄ”
Teemme Stopissa vierailuja kouluille ja nuorisotaloille, joissa nuoret esittävät meille monenlaisia kysymyksiä huumeista. Kaikilla meillä on omat kokemuksemme ja oma totuutemme, joten kysymyksiinkin voi olla monenlaisia vastauksia. Tälle palstalle onkin kerätty Stopin kävijöiden vastauksia nuorten esittämiin kysymyksiin.
Miksi turvaudutaan huumeisiin, kun on paha olla?
Se on se hetken helpotus. - Joni
Mä käytin sen takia kun en pystynyt lopettaan, ne teki hyvän olon tai sellasen et mikään ei haittaa. Oikeestaan ihan sama mikä olo niin siihen on käyttäny. -Jesse
Koska mä en oo puhunu mun pahasta olosta. -Ville
Jos ei osaa muutakaan. -Harri
Lievittää ahdistusta jollain tasolla. -Iiris
Täyttämään tyhjiötä, hetken helpotusta, helppo ratkaisu. -Hanna
Koska halutaan paeta tunteita. -Veera
Se on sellainen pakokeino unohtaa ja viimeinen mahdollisuus pelastua ennen sekoamista. -Jari
Miten huumeet on niin ihania, että niitä käytetään?
Kai se on se jännitys ja ku se o kielletty. -Joni
Kun on alottanu, niin ei oo voinu lopettaa. -Jesse
Se on mysteeri. - Harri
Aivot on niin tottunu, että sen tyydytyksen saa siitä. -Hanna
Ne helpottaa hetkeksi oloa vaikka tietää, että niistä on myöhemmin haittaa. Laskut on myöhemmin edessä. -Veera
Enää se ei ole ihanaa. Se tulee vanhoista muistoista. -Jari
Mikä sut sai lopettamaan?
Ojat nous pystyyn ja purot kaatu. Kaikki ovet oli kii. Jos ei ollu pussii taskussa, niin sai olla yön ulkona, et se meni siihen. Aikasemmin ois voinu lopettaa, sillo ku oli vielä kivaa. -Joni
Henkinen rappio. Oli kaikkii tosi rankkoi juttui, mut ei ne saanu lopettaan vaan se henkinen rappio ja sisäinen yksinäisyys, epärehellisyys ja itsepetoksen loppuminen. -Jesse
Kuoleman pelko ja halu elää. -Harri
Mielenterveyden menetys. -Iiris
Halusin opetella nauttimaan elämästä ilman päihteitä, koska elämästä oli tullut vaikeaa niiden kanssa. -Veera
Terveydelliset syyt, eli alkoi oleen hengenlähtö lähellä. -Jari
Mitä vanhemmat voi tehdä? (ope kysyi tätä)
Ei ne oikein voi tehä mitään muuta ku kattoo vierestä ja toivoa vaan parasta. Kaikkee ne omat vanhemmatkin on yrittänyt, mut ei oo auttanu. -Joni
Lopettaan rahan antamisen ja auttaan hoitoon pääsemisessä. -Jesse Ei ne voi ku sanoa, että tota noin, toi sun meininki on aika vilkasta, et tota noin niin pitäskö sun hankkii apuu. -Ville
Hyvä kysymys. Tyttäret on kokeillu huumeita. Ainakaan ei saa hylkää lapsiaan, oli mitä tahansa. Oman mielenterveyden takia voi tosin joutua pitään vähän etäisyyttä. -Harri
Tukea ja keskustella avoimesti kaikista asioista. Kannustaa päihteettömyyteen, tietysti. -Veera
Rakastaa lapsiaan -Jari
TEKSTI: VIOLA STOP HUUMEILLE RY
turvassa ja valitsisivat itselleen sellaisen tien, mikä johtaisi onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Meillä oli vielä yksi toimipiste edessä, minne ajelimme jo hieman levottomampien juttujen saattelemina – päivä alkoi jo selkeästi hieman painaa, vaikka hauskaa olikin.
Tervehdys! Eilen starttasimme aamuvarhain neljän stoppilaisen voimin kohti Kouvolaa. Olimme saaneet kutsun vertaisvierailulle Familarin nuorten asumiyksiköihin tutustumaan, jutustelemaan ja kertomaan omia kokemuksiamme nuoruudesta ja ongelmista päihteidenkäytön taustalla. Osalla meistä oli omaa, tai läheisen kautta kokemusta vastaavista yksiköistä, mutta koskaan ei voi tietää, millainen porukka on vastassa.
Ensimmäinen toimintayksikkö, jossa vierailimme, oli Raussila, jonka toiminta perustuu vieroitukseen, arviointiin ja hoidon vakauttaminen. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja istuimme alas noin seitsemän nuoren ja henkilökunnan kesken olohuoneeseen.
Nuoret tuntuivat kuuntelevan tarkkaan ja pientä keskusteluakin saatiin heräteltyä. Tunti meni todella nopeasti – olisi ollut mukavaa viettää vähän pidempäänkin aikaa kivojen ja herkänoloisten nuorten kanssa, mutta matkamme jatkui toiseen kohteeseen.
Anjala on erityisyksikkö 13-17-vuotiaille, päihteillä oireileville nuorille. Meidät ohjattiin mutkien kautta tilaan, johon saapui henkilökunnan lisäksi nuorisoa kahdelta osastolta. Alun levottomuuden ja stoppilaisen stoorin jälkeen nuoret osallistuivat yllättävän avoimesti keskusteluun ja jaksoivat hyvin olla tapaamisen loppuun saakka paikalla. Lounastimme vielä Anjalassa ja mietimme keskenämme, miten paljon toivoisimmekin, että nämä nuoret pysyisivät
Saavuimme Savistoon kahden hujakoilla. Paikka on vanhaan kyläkouluun perustettu, kahden 7-henkisen osaston erityisyksikkö päihteillä oireileville nuorille. Meidät vastaanottanut hoitaja kertoi, että tilanne oli ollut hetki taaksepäin levoton. Stooriin ja juttuhetkeen oli nuorten vapaaehtoista tulla tai jättää tilaisuus välistä. Saimme tuoretta pullaa ja kahvia keittiöstä ja siirryimme odottelemaan nuoria paikalle. Aluksi yhteistilassa olikin vain yksi nuori, mutta pian paikalle alkoi tulla porukkaa niin, että joku istui lattiallakin. Jälleen nuoret kuuntelivat ensin hiljaa ja rauhassa stooria ja sitten osallistuivat avoimesti omilla kokemuksillaan keskusteluun.
Kotimatkalla mielessä risteili kaikenlaista. Mietin, minkä kaiken pitäisi muuttua ettei nuorella tarvitsisi olla niin paljoa pahaa oloa, että alkaa vahingoittaa itseään. Mietin nuoria, joita kohtasimme – miten fiksuja ja kivoja tyyppejä! Mietin henkilökuntaa toimintayksiköissä – kuinka välittäviä, aitoja ja vahvoja heidän täytyykään olla! Toivon sydämestäni nuorisolle kantavia siipiä ja heidän aikuisilleen voimia tärkeään työhön. Reissu oli tosiaan ajatuksia herättävä ja antoisa. Kiitoksia Familar Oy:lle hienosta päivästä!
Stoppi teki visiitin päihdekasvatuksen merkeissä Helsingissä sijaitsevalle nuorisotalolle. Nannan ja Jonen juttuja kokoontui kuuntelemaan yli parikymmenpäinen porukka uteliaita 9-13-vuotiaita.
Koulupäivän jälkeen lapsilla oli paljon energiaa purettavaksi, mutta puhelias sakki lopulta hiljentyi kuuntelemaan stoppilaisia.
Ensimmäiseksi nutan ohjaaja kysyi nuorilta, olivatko he nähneet lähialueella päihteidenkäyttäjiä. ”Joo”, kuului lasten suista kuorona, mutta osa vielä kyseli, mitä ne on ja yksi lapsista kertoi nähneensä päihteidenkäyttäjiä erityisesti läheisellä Smarketilla. Ohjaaja, Johanna, tarkensi, että ”He ovat ihmisiä, jotka käyttävät päihteitä.”
Uuteen joo-kuoroon Johanna totesi, että tämä kertoo siitä, että aihetta on syytä käsitellä. Siksi stoppilaiset pyydettiin asiantuntijoiksi puhumaan aiheesta.
”Miksi meille puhutaan päihteistä, kun ei me niitä käytetä - mehän ollaan lapsia”, mietti eräs nuori.
”On hyvä tietää, mistä puhutaan, kun puhutaan päihteistä”, vastasi Jone. ”On hyvä
tietää, kuinka suhtautua päihtyneisiin kaupungilla -tarvitseeko vaikka varoa tai pelätä”, jatkoi Johanna. Seuraava mahtava kysymys kuului, ”Mitä pitäisi tehdä, kun toiset nuoret käyttää päihteitä alaikäisinä?”.
”Siinä on myös yksi syy, miksi olemme kertomassa täällä teille, ettei kannata alkaa niitä päihteitä käyttää”, Jone vastasi.
Seuraavaksi Nanna ja Jone kertoivat hieman itsestään ja Stop Huumeille ry:stä. Kun vankila mainittiin, nuoriso heräsi kyselemään kaikenlaisia yksityiskohtia vankeuteen liittyen, aina ruokailuista vessa-asioihin. Uskoisin vastauksen seljenneen kysymykseen ”Onks vankila kiva paikka?”. Ehkä moni aikuinenkaan, vailla omaa taustaa, ei tule ajatelleeksi, miten päihdekierre johtaa muihinkin, kuin huumausainerikoksiin ja monilla myös vankeuteen.
Eräs lapsi kysyi toiselta kokemusasiantuntijaltamme, itkikö tämä iltaisin että ”päästäkää mut ulos täältä” ja hänelle kerrottiin, että kun elää elämää rikos- ja huumekierteessä, osaa odottaa sen johtavan tuomioihin. Esiin nousi myös, miten vaikeaa voi olla, kun vapautuu vankilasta, eikä ole ehkä kotia, töitä ja tervehenkisiä ystäviä, vaikka onkin kivaa päästä vapaaksi.
Kun mietittiin, miksi joku alkaa käyttämään päihteitä, nuoret tuntuivat hyvin hahmottavan, mistä on kyse. Heti ensimmäinen kommentti syihin liittyen oli depressio. Muitakin syitä, kuten yksinäisyys, ikävä, stressi
ja bilettäminen nousi esiin riippuvuutta edeltävinä syinä käyttää päihteitä.
”Mitä kannattaa tai ei kannata tehdä, kun näkee vaikka torilla päihtyneen henkilön”, kysyi yksi ohjaajista. Johanna vastasi, että on hyvä tietää, että näillä ihmisillä on riippuvuussairaus. Että ihminen ei ole paha tai tyhmä, vaan addiktoitunut päihteeseen jonkin vaikean asian vuoksi. Heistä näkee, etteivät he voi hyvin.
Nanna kertoi nuorille, ettei heitä kuitenkaan ole syytä pelätä, mutta että kannattaan olla varautunut, eikä mennä ärsyttämään. Jone myös kehotti nuoria varovaisuuteen, jos meno näyttää holtittomalta tai iltamyöhällä. Tämä ihmetytti erästä nuta-kävijää, että miksi illalla pitäisi varoa enemmän, mihin Jone vastasi kertomalla käyttäjien usein olevan iltaa kohden enemmän päihtyneitä.
Kun lapsille kerrottiin, että riippuvuudesta voi toipua hoidon avulla, eräs heistä totesi, että ”Varmaan ei.”. Tämä kommentti hieman riipaisi - miten toivottomalta päihderiippuvaisten tilanne näyttää lapsillekin, vaikka hoitoja on olemassa. Nuoria kiinnosti vielä lopuksi tarkennukset vankilan arkeen liittyen, millaisia rikoksia käyttäjät tekevät ja sekin, ovatko Nanna ja Jone kenties pariskunta.
Juttutuokio päättyi odotettuun välipalaan. Uskoisin, että ymmärrys päihdeongelmaa kohtaan kasvoi jälleen hiukan nuorten keskuudessa.
Mentiin Stopin porukalla pitää päihdekasvatuksen tunteja yhden helsinkiläisen koulun erityisluokalle.Luokassa oli reilu kymmenen 7.-9.-luokkalaista, joista nuorin on 13 ja vanhin 18 vuotta. Paitsi, että luokassa oli oppilaita, joilla on hyvin erilaiset iät, niin myös taustat ja haasteet oli monenlaisia.
Mietitittiin vähän, että miten homma toimii päihdekasvatuksen näkökulmasta luokassa, jossa on tollanen ikähaitari. Tavallaan monien kohdalla saatetaan olla jo myöhässä, kun pidetään päihdekasvatusta tyypeille, joista jotkut saattaa jo aktiivisesti käyttää vaikka mitä. Muutenkin muutokset asenteissa päihteisiin muuttuvat sallivimmiksi usein 8. ja 9. luokan välillä. Hyvä aika aloittaa päihdekasvatus ois jo joskus vitosella tai kutosella, kun (toivottavasti) kukaan ei oo ehtinyt vielä kokeileen mitään. Toki silloin ei voitais puhua lähellekään niin avoimesti ja suoraan kuin nyt voitiin näille vähän vanhemmille tyypeille.
”VERA OLI 8. LUOKKAAN ASTI HYVIN PÄIHDEVASTAINEN, MUTTA SITTEN KAVERIT ALOITTI HUUMEKOKEILUT”
Aluksi esiteltiin lyhyesti itsemme ja kerrottiin Stopin toiminnasta. Sitten Vera ja Make kertoivat omat päihteidenkäytön stoorinsa. Stoorit on se klassikko, joka kirjoitetaan kaikissa päihdehoidoissa, joita kerrotaan kaiken maailman vierailuilla ja tapahtumissa, ja joita kuullaan vertaistukiryhmissä raittiuden vuosipäivinä. Stoorit on toipumisen suola. Ne viihdyttää ja koskettaa ja tarjoaa kaikille jotain johon samaistua. Addiktiossa on kyse samanlaisista käyttäytymismalleista, olipa sitten kyseessä mikä tahansa aine tai aihe.
Vera oli 8. luokkaan asti hyvin päihdevastainen, mutta sitten kaverit aloitti huumekokeilut. Vera oli vaikutteille altis ja halusi myös kuulua porukkaan. Hän aloitti juomisen kavereiden kanssa ja tutustui moniin uusiin ihmisiin. Puolen vuoden päästä Vera kokeili ensimmäistä kertaa kannabista. Vain kuukausi siitä alkoi kokeilut muillakin aineilla. 9-luokka menikin sit koulussa käyttäessä.
Arvosanat laski ja mielenterveys rakoili. Itsetuhoisuus lisääntyi. Nopeasti alkoi esiintyä
myös väkivalta- ja vaaratilanteita. Monia kavereita raiskattiin. Silti romantisoitiin päihde- ja rikollismaailmaa. Lukiossa Vera eli kaksoiselämää. Sitten hyvä kaveri kuoli ja oma päihteidenkäyttö lähti käsistä. Vera sijoitettiin laitokseen, jossa päätti lopettaa päihteidenkäytön. Hän onnistui alkoholia lukuunottamatta ja pystyi keskittymään paremmin kouluun. Kun Vera muutti omaan asuntoon 18-vuotiaana ja toinen hyvä kaveri kuoli, päihteidenkäyttö lähti taas käsistä.
Vera yritti itsemurhaa muutamaan otteeseen ja joutui sairaalaan. Hoiti bentsoilla ahdistustaan. Lopulta katkon ja hoidon kautta Vera on ollut nyt 3 kuukautta selvin päin ja kokee elävänsä 21-vuotiaana elämänsä parasta aikaa.
Make on 90-luvun laman nuori Punavuoressa. Nuorena ei ollut mitään paikkoja mihin mennä tai harrastaa. 7-luokalla Make alkoi polttaan röökiä ja pian myös juomaan. Tuolloin sai vielä itse kaupasta ostettua varsinkin, jos näytti vähän vanhemmalta. Harmaus ja
tylsä arki poistuivat. Make hengasi nuorisojengissä, jossa heitettiin läppää, skeitattiin, töhrittiin ja dokailtiin viikonloppuisin. Venaili viikonloppuja, tuntui että elämässä ei ollut muuta tärkeää. 8-luokalla alkoi pilvenpoltto. Pelkäsi aluksi, huumevalistuksen takia.
Ei ensin tykännyt siitä olosta joka pilvestä tuli, mutta kuitenkin alkoi myöhemmin polttaan säännöllisesti. Lukiossa Make lintsaili koulusta ja hengaili pilveä poltellen omassa kämpässä asuvan vähän vanhemman kaverin luona. Oli tylsää, mutta ei oikein osannut muutakaan. Testaili kaikkea muuta mahdollista 16-vuotiaasta alkaen, ensin amfetamiinia. Kesti kuitenkin kauan ennen kuin alkoi tosissaan narkkaamaan. Valmistui lukiosta ja myöhemmin ammattikorkeakoulustakin vaikka käyttäessä koulu jäikin kesken.
Jossain vaiheessa sai bentsoja reseptillä ja alkoi syömään niitä päivittäin. Tarvitsi joskus aamulla herätäkseen amfetamiinia, jotta selviäisi kokeesta. Lupasi itselleen, että se olisi ainoa kerta. Tarvitsi aineita myös tehdäkseen töitä. Oli pitkiä jaksoja, jolloin otti vain viikonloppuisin teknobileissä. Lopetti suhteensa, koska päihteet olivat tärkein asia elämässä, ei halunnut että toinen joutuu katsomaan vierestä kun käyttää. Vähitellen valui alemmaksi ja alemmaksi ja löysi itsensä seurasta, jossa ei enää halunnut olla. Nyt Make on ollut kahdeksan vuotta selvinpäin ja käy edelleen bileissä. Hän harrastaa myös omituisia juttuja, kuten juoksemista, joogaa ja kuntosalilla käyntiä.
Stoorien jälkeen oppilaat sai vapaasti kysellä mitä halusivat meiltä kaikilta. He oli myös etukäteen lähettäneet meille kysymyksiä, joista osaan vastattiin. Henkilökohtaisiin kysymyksiin oli helpointa vastata. Oppilaat halusi esim. tietää mitä huumeita ollaan
käytetty, mikä sai lopettamaan ja onko meitä kusetettu diileissä. Joistakin kysymyksistä kuuluikin selvästi kiinnostus roadman-kulttuuria kohtaan. Näin yleistäen voisi tässä
tiivistää, että lähes kaikkea ollaan kokeiltu ja kaikki on kusettaneet ja tulleet kusetetuiksi.
Paljon kiinnosti myös se, miksi huumeita ylipäätään käytetään. Kuitenkin eniten kysymyksiä tuli yksittäisistä erilaisista huumeista, miten niitä vedetään ja miten ne vaikuttaa. Tietoa löytyy kyllä yllin kyllin netistä, eikä me nähty järkevänä vastata näihin. Myös kannabiksen laillistaminen mietitytti. Opettaja halusi tietää, mitä vanhemmat voi tehdä. Tähän me ehdotettiin avoimesti asioista puhumista sekä tuomitsemisen ja kurittamisen välttämistä.
Lopuksi me pyydettiin opiskelijoita kommentoimaan mitä saivat irti tunnista. Alla poimintoja vastauksista.
Tunnista jäi mieleen
-Huumeita ei kannata käyttää. -Voi joutuu huonoihin tilanteisiin.
- Tarinat oli aika kiinnostavia. Miten he alkoi niin nuorina juomaan ja käyttämään huumeita.
Mitä uutta opit?
-Että huumeiden käyttö on vaarallista ja ällöttävää ja niihin voi kuolla. -Se kuinka helposti huumeita saa.
Jäikö jokin asia mietityttämään?
-Jääks kaikki samalla tavalla koukkuun?
Kenelle tällainen oppitunti olisi mielestäsi hyödyllinen?
-Mun isoveljelle ja nuorille, jotka ovat miettinyt huumeiden kokeilua. -Kaikille nuorille.
TEKSTI: KIM KANNUSAARI, KOORDINAATIOYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ, EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ EHYT RY / EPT-VERKOSTO
3. Ja haittoja löytyy monenlaisia, joita ovat esim. mielenterveyteen liittyvät haitat ja laittomuuteen liittyvät haitat. Suurin osa huumeiden käytöstä on kokeilua ja johtaa harvojen kohdalla riippuvuuteen saakka.
Tarvitaan siis lisää tietoa ja mahdollisuuksia keskustella huumeista kiihkottomasti, ilman liian tiukaksi lyötyjä näkökulmia.
Nuorten kanava BuenoTalk.fi:stä löydät linkit eri somekanaviin ja ehyt.fi -sivuilta ammattilaiset voivat löytää työn tueksi materiaaleja.
Vinkkejä Buenotalk.fi -sivulta
Nsit menee kaikki, jos huumeita kokeilee!
Näitäkin lauseita kuulee aika usein, kun työkseen juttelee huumeista nuorten kanssa. Aika isolle joukolle nuoria huumeet ovat hyvin vieras asia. Tietävät kyllä joitakin huumeita nimeltä, mutta keskusteluissa he niputtavat kaikki huumeet yhteen ja näkevät ne pelkästään hyvin näkyvän ja rankan huumeiden käytön linsseillä.
Noita kaikkia yllä mainittuja näkökulmia halutaan kovastikin painottaa, etenkin silloin, jos ja kun annetaan nuorille mahdollisuus jutella näistä teemoista. Ja kyllä, me kaikki tiedetään, myös yllä mainittujen väitteiden sanojat, että eihän noissa tietenkään ole koko totuus, mutta kuten ajan henki on, liioitellaan ja painotetaan sitä omaa näkökulmaa.
Mistä nuo yllä mainitut väitteet sitten syntyvät? Mihin ne perustuvat? Lyhyesti sanottuna, omiin ja kaveripiirin kokemuksiin sekä somessa ja populaarikulttuurissa esiin
nousevissa jutuissa. Tietyssä mielessä näin nuoruudessa asioiden pitääkin olla, mustavalkoisia, kun luodaan omaa minää, sitä, kuka mä oon ja mihin mä kuulun.
No, totuus noiden näkökulmien takana on jossain puolessa välissä:
1. Suurin osa yläkoululaisista, lukiolaisista ja ammattiin opiskelevista ei ole koskaan polttanut pilveä.
Huumeet voivat viedä myös hengen, mutta suurin osa suomalaisten huumeiden käytöstä on harvakseltaan tapahtuvaa kokeilua
2. Osalle toki on helpompi saada pilvee, ku bissee, mutta suurimmalle osalla alkoholin hankkiminen on edelleen huomattavasti helpompaa.
”SUURIN OSA YLÄKOULULAISISTA, LUKIOLAISISTA JA AMMATTIIN OPISKELEVISTA EI OLE KOSKAAN POLTTANUT PILVEÄ”
Pitäisikö kertoa jollekin, että kaveri hilluu päissään viikonloput läpeensä?
Onko normaalia, että äiti juo pullon viiniä aina työpäivän jälkeen?
Myykö isoveli huumeita, koska sillä on yhtäkkiä hirveesti rahaa ja uusia tavaroita?
Et ole ainoa, jos joudut pohtimaan tämänkaltaisia kysymyksiä.
Tärkeintä olisi, ettet jäisi huolesi kanssa yksin. Puhuminen jollekin tuntemattomalle ammattilaiselle on hyvä alku.
Ota siis rohkeasti yhteyttä vaikka alla oleviin tahoihin:
Ehyt ry: Puhelinneuvontaa päihteiden käyttäjille ja heidän omaisilleen 24h/vrk. p. 0800 900 45. (maksuton)
Irti Huumeista ry: Irti huumeista puhelin p. 0800 98 066 arkisin 9-15 ja 18-21 (ei pe-illat). (maksuton)
Mannerheimin lastensuojeluliitto:
Lasten ja nuorten puhelin. p. 116 111. Avoinna ma–pe klo 14–20 ja la–su klo 17–20. Du kan också ringa oss på svenska må-ons kl. 14-17 och to kl. 17-20 på numret 0800 96 116. MLL lasten ja nuorten chat. Auki joka päivä klo 17-20.
Väestöliitto:
Poikien puhelin p. 0800 94884, auki arkisin klo 13-18.
Sekaisin chat. Auki arkisin klo 9-24, viikonloppuisin klo 15-24. Chat on suunnattu 12-29-vuotiaille.
TEKSTI: VIOLA, STOP HUUMEILLE RY
Palavaa lunta - tuhon tieltä toipuvaksi addiktiksi
Eve Hietamies, Docendo 2023
Palavaa lunta on Eve Hietamiehen kirjoittama romaani Riikka Tuomen elämästä lapsuusvuosista aikuisuuteen. Kirja kuvaa Riikan koettelemuksia toimimattomassa perheympäristössä, toimimattomien yhteiskuntarakenteiden keskellä ja sairastumista päihderiippuvuuteen vastauksena kokemaansa turvattomuuteen ja tuen puutteeseen.
Kirja on kaunistelematon kuvaus yhden henkilön elämästä ja ihmissuhteista, joka on samalla tuhansien muiden addiktien tarina. ”Elämä kadulla ja päihdemaailmassa on kokoaikaista selviytymistaistelua. Pitää miettiä, mistä saa seuraavan annoksen, että kykenee edes johonkin. Mistä saa seuraavan aterian, mistä saa tulevaksi yöksi yöpymispaikan?” Riikan kulkema taival heitteillejääneestä lapsesta, joka löytää päihteistä helpotuksensa ja helvettinsä, siksi toipuvaksi ja toimintakykyiseksi aikuiseksi, jota sain tänään haastatella, on ollut pitkä. Kohtuuttoman pitkä, vaikka vastapäätäni istui aurinkoisesti hymyilevä ja iloisesti jutteleva ihminen.
Riikka tuli tapaamaan minua 16.3.23 Stop huumeille Ry:n tiloihin haastateltavaksi ja myöhemmin ohjaamaan viikoittain kokoontuvaa naistenryhmää.
Kun kysyin Riikan vointeja ja kuulumisia, hän vastasi, että ihan hyvin voi pääpiirteittäin, mutta totesi toipumisen olevan kesken ja ajoittain kärsivänsä tunteesta, ettei se etene niin nopeasti, kuin haluaisi.
”Kannattaa toivoa kriisiä, niin sellaisen todennäköisesti myös saa. Kuten kirjassakin kerroin, ihmissuhteiden luominen on mulle vaikeata. Mulle tarjoutui kuitenkin ilmainen seksuaaliterapia, mikä onkin hankalaa. Oon löytänyt uuden kohdan, missä pääsen toipumaan. On vaikea päästä tunnetasolla kiinni asioihin, koska mulla on tapana järkeistää tunteet. Tässä on mulle iso alue työstettäväksi.”
Riikka kertoi saaneensa hiljattain diagnoosin ADHD:sta, mitä ei voitu kirjaan kirjoittaa, koska sitä ei vielä ollut. Nyt kirja olisi siltä osin erilainen, jos se kirjoitettaisiin nyt. ”Impulsiivisuus näkyy mun elämässä esimerkiksi aina uusien harrastusten aloittamisena. Nyt oon aloittanut taas uuden harrastuksen, Stand Up-komiikan. Ei tämä poukkoilu niin haittaa. Mulla on tän takia hauskaa itseni kanssa myös, kun päädyn erilaisiin paikkoihin, erilaisten ihmisten kanssa ja yllätän itsenikin, että mitä mä täällä teen.”
Paljon siis on meneillään Riikan elämässä. Kysyin Riikan fiiliksiä kirjan suhteen, nyt kun julkaisuhässäkät on takanapäin.
”Fiilis on hyvä”, Riikka vastasi nopeasti. Kirjan kirjoittamisen aikana Riikan työkaverit olivat todistaneet tunnelmien ailahteluja, tyyliin ”Hitto tästä tulee hyvä!” vs. ”Hitto tästä tulee *..sska.”, Riikka kertoi. Viimeisen painoksen valmistuttua Riikan oli vaikea arvioida kirjaa ja nähdä Even tekemää työtä, koska näki oman tarinansa niin vahvasti yli muun. ”Nyt on ollut ihana kuulla ihmisiltä, joille lukeminen ei ole oma juttu, että olivat tykänneet lukea kirjaa ja kokeneet kirjoitustyylin helppolukuiseksi. Jengi on lukenut kirjan yhdeltä istumalta. Palaute on ollut lähes kokonaan positiivista.”
Kirjan julkaisemisessa Riikkaa jännitti esimerkiksi niiden asioiden julkitulo, joita hän ei ollut ennen kertonut kellekään. Hän oli kuitenkin lohduttautunut tiedolla, etteivät ne asiat ole sen kummempia, kuin muillakaan entisillä päihteidenkäyttäjillä. Riikka kertoi myös, ettei mummo, täti tai isä ole vielä kommentoineet kirjaa ja se jännittää myös, koska he ovat myös mukana kirjassa.
Julkkareissa Riikka oli puhunut kuitenkin isänsä kanssa ja painottanut, että kirja on hänen kokemuksensa tapahtuneesta ja että asioita saatetaan katsoa eri kanteilta, koska toiset eivät voi aina tietää, mitä toinen kantaa sisällään eikä sitä, mitä kaikkea hänelle on tapahtunut.
”Se pelottikin, että joku olisi tullut sanomaan, ettei asiat menny noin ja olisin joutunut sanomaan että ne meni just näin mulle. Näin mä olen kokenut ja tuntenut.”
Kysyin Riikalta vielä kirjan tekoprosessista ja että millaisia yllätyksiä siinä tuli vastaan. Riikka vastasi monen asian muuttuneen matkanvarrella. Esimerkiksi kertoja oli jossakin vaiheessa minä-muodossa ja että ensimmäinen versio oli todella paljon rankempi ja pidempi, kuin lopullinen. Kirjan tekeminen oli itsessään rankka, mutta sen aikana Riikka sairasti myös koronan kahteen kertaan ja poti välillä kovia reumakipuja. Viime vuonna Riikka kamppaili myös kovien migreenien
kanssa. Päivittäisistä sessioista Even kanssa Riikan oli pakko pitää välillä lomaa menneisyyden muistelemisesta. Myös Riikan työhön liittyy oman tarinan jakaminen, joten välillä hänen oli vaikeaa muistaa, mitä ei ollutkaan Evelle vielä kertonut ja näistä he välillä kinasivat haastatteluiden aikana.
Projekti oli Riikan mielestä tosi mielenkiintoinen, mutta ADHD vaikeuttaa lukemista todella paljon ja joustot deadlineissa saivat Riikan lykkäämään lukemisia ja siitä seurasi taas kiirettä. Vaikeimmaksi Riikka koki toipumisesta kertomisen - Riikalle tulee 31.3. kuusi vuotta raittiutta täyteen.
Kirjan alkuosan tekeminen oli ollut Riikalle lopulta helpompaa. ”En tiedä, miten ihmiset näkee sen, mut sen kertominen oli ensin sellanen työluettelo, mitä me täydenneltiin. Toipumista on mun mielestä vaikea sanottaa. Ihmisten pitää vaan kokee se. Se on ihan huikeeta, kun siihen pääsee kiinni. Se ei ole vain ruusuilla tanssimista ja sen halusin kirjassa myös kertoa.” Riikkaa on kiitelty siitä, miten kirjassa kuvattiin tunteita, joita Riikka erityisesti halusikin tuoda esiin.
”Siitä olin kauheen ilonen että Pete tuli kirjaan mukaan, vaikka vuosi 2020 oli tosi rankka, mutta samalla yks siisteimmistä ja opettavaisimmista vuosista mun elämässä. Siinä yritin sitä parisuhdetta, mikä on asia, mitä en edelleenkään handlaa. Mutta kaikkien noiden kokemusten jälkeen, se on ihan fine. Sen jälkeen kun tulin puhtaaks, luulin että tällaset ongelmat menee silleen et pyyhkäsee vähän tomuja harteilta, mut ei tosiaankaan - lisää terapiaa vaan ja omaa työstöä.”
Oman tarinan läpikäyminen oli palauttanut Riikan mieleen myös positiivisia lapsuuteen liittyviä asioita ja lisännyt keskustelua menneistä sisarusten välillä, minkä Riikka koki hyväksi asiaksi. ”Alkoholistiperhe jättää jälkensä kaikkiin.”
Kysyin, miltä tuntui kertoa stooriaan jollekin, jolla ei ole omaa kokemusta vastaavista
asioista. ”Sehän oli ihan sairaan hirveetä”, Riikka sanoi. ”Mähän pystyn puhumaan tosi avoimesti, mutta sillä ihmisellä on kaikki mun rikokset nauhalla. Joistakin jutuista näin monena yönä painajaisia, mut mä vaan tein päätöksen luottaa. Koin niin tärkeeksi, että Eve saa kokonaiskuvan musta. Onhan Eve sitäpaitsi ollut toimittajana 30 vuotta ja haastatellut vaikka minkälaisia ihmisiä, eikä kertaakaan tuominnut mua,vaan on ollut tosi ihana mua kohtaan koko ajan. Piti vaan luottaa.”
Mitä haluaisit sanoa nuorelle, joka on päihteiden kanssa kokeiluvaiheissa ja lukee nyt tätä juttua Stopin lehdestä?
”Lopettakaa ne kokeilut”, Riikka naurahtaa. ”Kaikkihan melkein jotain kokeilee jossain vaiheessa, niinkuin alkoholia ynnä muuta, mutta mieti, miks sä kokeilet? Mihin sä tarviit niitä päihteitä? Miksi sä tarviit niitä - onko se kaveriporukkajuttuja...? Älä lähe sillä tyylillä kuulumaan joukkoon, et sun pitäs jotenki olla kova, kun polttelet pilvee, juot tai vedät röökii. Kyl ne kaverit löytyy, jotka on oikeesti sun kavereita sellasella tavalla, mikä on oikeesti sua itsees.
Vaikka videopeliporukoista tai cosplay-kuvioista, tai mikä nyt ikinä kiinnostaa...mee kohti sitä, mikä on se sun juttu. Sä löydät ne sun kaltaset kaverit sieltä. Et sieltä, missä sun pitää esittää jotain kovista.
Aluks päihteet voi täyttää jotakin tyhjiötä, antaa hetkellistä mielihyvää ja tehdä susta vähän rohkeemman. Saattaa tuntuu niinku pääsisit sun ajatuksia pakoon, mut oikeesti sä vaan tukahdutat ne ja tärkeintä ois löytää joku, jolle puhua niitä ajatuksia ja tunteita ääneen. Päihteet ei auta mitään, vaan pidemmän päälle ne vie sulta kaiken. Jos kotona on vaikeeta, nykyään kouluissa on päteviä henkilöitä, joille puhua.”
”Mäkin toivoisin, että nuorena mulla olis ollut joku, jolle kertoa, mitä meidän kotona tapahtuu. Oisin toivonut, että meidän kotiin olis tullut apua, mitä meidän äiti ei uskaltanut pyytää. Veikkaan että sillon mun ei olis tarvinnut käydä tota kahdenkymmenen vuoden päihdehelvettiä läpi. Olisin ehkä jossakin ihan muualla nyt, kuin juttelemassa tässä kirjastani. Ehkä mä oisin kirjottanut kirjan, mut se ois varmaan aika erilainen. Ei, päihteet ei kannata.”
TEKSTI: JULIUS KUUSISAARI
Olen Elmo, 35-vuotias toipuva päihderiippuvainen.
Olen kasvanut tavallisessa, perusturvallisessa perheessä maaseudulla.
Koulunkäynti sujui hyvin, eikä lapsuudessani ollut mitään erityistä syytä sille, miksi päihteet alkoivat kiehtoa. Kuitenkin yläasteen lopulla päihteet alkoivat kiinnostaa, tuli alkoholikokeiluja ja varsin pian myös muut päihteet tulivat kuvioihin. Aloitin lukion 16-vuotiaana, mutta se loppui varsin pian, kun amfetamiinin käyttö alkoi määrittää arkeani.
Noin 18 -vuotiaana päihdekäyttö riistäytyi kunnolla käsistä – aloitin tällöin käyttää suonensisäisesti amfetamiinia ja ”rakastuin” aineeseen. Mukana kulki koko ajan myös muita päihteitä, eli olin jossain määrin myös sekakäyttäjä vaikkakin amfetamiini oli pääpäihde, jota käytin hyvin säännöllisesti. Koska huumeiden käyttö oli täysipäiväistä ja hallitsematonta, ja käytin kaiken, mitä vaan käsiini sain, mukaan tuli myös rikokset huumekäytön rahoittamiseksi. Tällöin kaikenlainen normaalielämä jäi taka-alalle, enkä pystynyt pitämään asuntoa, saati käymään koulua tai olemaan töissä.
Rikoksista seurasi vankilatuomioita, jotka olivat näin jälkeenpäin ajatellen kuitenkin elintärkeitä syöksykierteen pysähdyspaikkoja: koska päihdekäyttöni oli niin runsasta ja totaalista, en varmastikaan olisi enää hengissä ilman tuomioaikojen vähäisempää käyttöä ja parempaa ravitsemusta. Vankilaaikoina mukaan tuli aina myös ahkera treenaus sekä lukiokirjat, sillä mieleen tuli tällöin kesken jääneet opinnot ja niiden loppuun saattaminen. Hyvin alkanut kuntoutuminen keskeytyi kuitenkin aina tuomion päätyttyä, sillä tuomiot olivat lyhyitä, enkä työskennellyt itse ongelman eli päihderiippuvuuden parissa.
2019 OLIN ALUKSI SKEPTINEN”
Oravanpyörää kesti lähes 15 vuotta. Aina vapauduttuani ajauduin uudelleen päihteiden käytön pariin, vaikka matkan varrella olikin omia yrityksiä raitistua. Oma yritys ei kuitenkaan riittänyt tai kantanut kovinkaan pitkään, vaan päihdekäyttö jatkui edelleen. Noin 30 -vuotiaana hakeuduin ensimmäistä kertaa katkolle, mutta tästäkään ei ollut pidempiaikaista apua minulle – kuitenkin ajatus ja toive raittiudesta oli alkanut elää. Minulla ei ollut kuitenkaan työkaluja eikä voimia irtautua päihteistä yksin.
Kun sitten raitistuin Maivitan minnesotamallisen hoidon avulla, mietin, että mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa työkseni, sillä minulla ei ollut ylioppilastutkinnon lisäksi muuta koulutusta. Ryhdyin opiskelemaan sosionomiksi, sillä ajattelin, että sosionomin työssä voisin käyttää menneisyyttäni voimavarana, ja auttaa päihderiippuvuuden kanssa kamppailevia ihmisiä raitistumaan. Valmistuttuani olen työskennellyt Maivitassa päihdeohjaajana ja koen tekeväni tärkeää ja mielekästä työtä.
Mikä on sinun valitsemasi toipumispolku, ja miksi päädyit tälle tielle?
Ollessani ensimmäistä kertaa katkolla hakivat paikallisen vertaistukiryhmän jäsenet minut käymään kokouksessaan – tämä oli
minulle ensimmäinen kokemus vertaistuesta. Kokouksessa oli sattumoisin paikalla Maivitan potilasryhmä ja yksikön päihdeohjaaja vietti tällöin 4-vuotisraittiuspäiväänsä. Samaistuin vahvasti hänen tarinaansa ja päätin, että jos joskus varsinaiseen päihdehoitoon onnistun pääsemään, niin haluan mennä juuri Maivitaan.
Vuonna 2019 olin 31-vuotias ja viimein kypsä pyytämään aidosti apua päihdeongelmaani. Otin yhteyttä avopuolen päihdeohjaajaan ja mainitsin myös äidilleni, että haluaisin hakeutua oikeaan päihdehoitoon. Äitini soitti aktiivisesti eri tahoille ja selvitteli, miten voisin saada maksusitoumuksen hoitoon. Monien yhteydenottojen jälkeen onnistuin saamaan maksusitoumuksen varsin pian, ja sain myös perusteltua, miksi haluan juuri Minnesotamallin hoitoyksikköön. Aloittaessani päihdehoidon Maivitassa syksyllä 2019 olin aluksi skeptinen, enkä luottanut mahdollisuuksiini raitistua. Noin viikon päästä huomasin hoito-ohjelman toimivan ja halusin tehdä kaikkeni raitistuakseni. Intensiivinen hoitojakso kesti kuukauden ajan, jonka jälkeen hoito jatkui vielä 11 kk ajan viikottaisissa jatkohoitoryhmissä.
Mikä motivoi sinua pitää omaa toipumista ykkössijalla?
Minnesotamalliseen hoitoon sisältyvä läheiskohtaaminen Maivitassa oli itselleni hyvin vahva kokemus: se avasi silmäni sille, mitä kaikkea läheiseni ovat joutunut kokemaan ja kärsimään päihdekäyttöni aikana. Tämä kokemus vaikutti paljon siihen, että halusin toipua päihderiippuvuudesta. Toki myös itseni näkökulmasta toipuminen oli aivan mahtava juttu, joka avasi ovia uusiin mahdollisuuksiin: opiskeluun, työntekoon, harrastuksiin ja aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi.
Säännöllinen itseni hoitaminen vertaistuen avulla tukee edelleen omaa raittiuttani. Samoin omasta hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti huolehtiminen, joka myös tukee työssäjaksamista.
Minkäänlaista apua ja tukea olisit päihteiden käytön alkaessa toivonut?
Päihdekäytön alkuvaiheessa olisi saattanut olla hyötyä siitä, että olisin kohdannut kokemusasiantuntijan, joka olisi kertonut realistisesti ja aidosti kaikesta siitä, mitä päihdekäyttö tuo tullessaan: fyysisiä ja psyykkisiä terveysongelmia, taloudellisia vaikeuksia, rikoksia, ihmissuhdeongelmia, asunnottomuutta ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä. Olisin kaivannut myös ehdottomasti R -kuntoutusta (=vankeusrangaistusaikainen päihdekuntoutus), sillä kaikki rikokseni ovat johtuneet aina päihteistä – olisi mielekästä ja järkevää, että rangaistusaikana pystyisi osallistumaan toimivaan ja tehokkaaseen päihdekuntoutukseen.
Onko sinulla viesti päättäjille ja muille toipuville addikteille?
Päihderiippuvuus on sairaus, jota kannattaa hoitaa tehokkaasti. Hoitamattomana päihderiippuvuus aiheuttaa monenlaisia hankaluuksia ja valtavasti inhimillistä kärsimystä – sekä päihderiippuvaiselle henkilölle että myös tämän läheisille. Hoitamaton päihderiippuvuus on hengenvaarallinen sairaus, joka voi johtaa kuolemaan. Jokainen toipunut päihderiippuvainen yksilö on merkittävä säästö yhteiskunnalle, joten kuntoutukseen kannattaa satsata monipuolisesti.
Päihdekuntoutuksesta saatetaan säästää ajatellen siitä koituvia kustannuksia: kuitenkin päihdekierre maksaa moninkertaisesti kuntoutuksen hintaan verrattuna, joten siitä ei kannata säästää.
TEKSTI: KOKEMUSASIANTUNTIJA, JULIUS KUUSISAARI
Yksi koskettava tarina, taas. Näitä riittää, mutta jokainen niistä on merkityksellinen.
Tässä tapauksessa mainitaan sitä toivetta että esimerkiksi kokemusasiantuntija olisi vieraillut koulussa, ja kertonut oppilaille mihin päihderiippuvuus johtaa.
Se johtaa turhan usein sairastuneen henkilön kuolemaan. Päihderiippuvuus on sairaus, ei kenenkään valinta.
Tämä sairaus ei jätä yhtään yhteiskunnan luokkaa koskematta, ja sen takia oikeanlainen hoito on saatava. Ennen kuin esimerkiksi oppilas olisi päihdehoidon tarpeessa on erittäin tärkeää yrittää ennaltaehkäistä sellaisen tilanteen syntymä, jo alkuvaiheessa.
Valaisemalla nuoria, ja heidän opettajia voidaan todennäköisesti ehkäistä nuoren ihmisen joutumista päihde maailman kahleisiin.
Tämän sairauden hoito kuormittaa meidän terveydenhuoltoa, mutta niin kuormittavat muutkin sairaudet. Tämän sairauden tarttumista voidaan oikeasti ehkäistä, se vaatii oikeanlaista asennoitumista, suhtautumista ja ennen kaikkea : avointa, ja rehellistä keskustelua.
Miksi on niin tärkeää vaalia meidän ihmisten hyvinvointia ? Me maksamme veroja, jopa työttömät maksavat verojensa. Kun katsotaan sitä ns. isompaa kokonaisuutta niin voidaan todeta ettei yksikään ihminen ole vapaaehtoisesti aiheuttanut omaa päihdeongelmaansa.
Se, että yritetään hoitaa ainoastaan tämän sairauden oireet lisää päihdehuollon kustannukset mitättömiin lukuihin. Juuri siitä syystä meidän on tarjottava pitkäaikaista kuntoutusta. Kaikki ongelmat hoidetaan
”YKSIKÄÄN TOIPUVA ADDIKTI EI HALUA ETTÄ NUORIA KOHDELLAAN YHTÄ HUONOSTI KUIN HEITÄ ON KOHDELTU”
pohjakäynnin kautta, ja kun ne ns. paskat ovat hoidettu voidaan rakentaa kestävän ja tuottoisa pohja tulevaisuutta ajatellen.
Pitkään kestävälle päihdekuntoutuksella ollaan jo ennen saatu hyviä lopputuloksia aikaan, ja lähinnä kolmannen sektorin toimipaikkoja voidaan kiittää siitä ettei kenenkään tarvitse jäädä kuntoutuksen jälkeen yksin. He ovat vielä olemassa, mutta päihdekuntoutusta ollaan lyhennetty liian paljon.
Meidän ihmisten tulevaisuus on kieltämättä osittain meidän omissa käsissä. Tämä ei ole mikään vanhan ajan viisauden osoitus. Se mitä me jätämme tuleville sukupolville on meidän vastuulla. Juuri tästä syystä se on melkein elintärkeää että me vastuulliset aikuiset pidämme nuorista niin hyvää huolta kuin pystymme.
Me olemme kaikki ihmisiä, ja jokainen meistä saa olla oma itsensä. Minä ja moni muu kuulumme siihen ryhmään joka antaa sitä hyvää mitä olemme saaneet muille. Siitä ominaisuudesta en luovu, ja voin oikein lämpimästi suositella teille jokaiselle harrastaa edes vähän hyväntekeväisyyttä.
Siitä saa ihan omanlaisen palkkion, ja joskus jopa oikeaa palkkaa. Minä saan yleensä työmatkan aikana voimia omaan päivään. Joku tuntematon, ja iloinen lapsi hymyilee minulle. Minun mielestäni loistava esimerkki siitä miten paljon toivoa hyvin voiva lapsi voi herättää meissä aikuisissa.
Opettajille on suuri vastuu. Asioita täytyy nuorille opettaa, nyt on korkein aika lisätä
tunteiden käsittelytaitoja oppimateriaaliin. Mitä nuorempana oppii ilmaisemaan omat tunteet niin sen paremmat mahdollisuudet on selviä elämän haasteista.
Nuorille täytyy myös opettaa vuorovaikutuksen merkitystä. Kohtaamiset, niihin täytyy jo nuorena saada turvallisen aikuisen ohjausta.
Päihdekuntoutuksesta vielä muutama sana. WHO on määrännyt addiktion sairaudeksi, ja jokaikinen sairaus vaatii hoitoa. Addiktio sairautta ei voida lääkkeillä hoitaa, se ei ikinä poistu, eikä siitä parane.
Siitä voi ja saa toipua. Toipuminen vaatii alussa lämpimän ja turvallisen vastaanoton. Mitä helpommaksi se tehdään addikteille ymmärtämään että hekin ovat ihmisiä, jotka ansaitsevat apua, niin sitä helpompaa on hyväksyä että on oikeasti avun tarpeessa.
Me kärsimme jo ihan tarpeeksi häpeästä, syyllisyydestä ja pelosta. Jokainen käyttävä addikti on niin täynnä itseinhoa, että sitä on suoraan sanottuna epäinhimillistä lisätä terveydenhuollon vastaanotoilla.
Yksikään toipuva addikti ei halua että nuoria kohdellaan yhtä huonosti kuin heitä on kohdeltu, ja juuri siitä syystä päihteettömän ja turvallisen seuran löytäminen on kuntoutuksen jälkeen tärkeää löytää.
Minä kuulun siihen ikäluokkaan joille on jo lapsena kerrottu, että täytyy selvitä omin voimin. Kukaan ei pärjää yksin, addiktit ja heikossa asemassa olevat tarvitsevat paljon apua, ja sitä täytyy myös kuntien puolella lisätä.
Jokaisen aikuisen ihmisen kuuluisi katsoa joka aamu suoraan, ja rehellisesti omaa peilikuvaansa. Te jotka päätätte, muistakaa että tekin olette ihmisiä, ja että me olemme kaikki samassa veneessä. Minä toivon kaikille oikein hyvää loppuelämää!
Työtä kohti -hanke on SuojaPirtti ry:n kehittämishanke, missä hyödynnetään velka- ja talousohjaamista, työvalmennusta sekä vertaisuutta. Näitä keinoja yhdistämällä tuetaan etenkin asukkaiden osallisuutta, mutta myös palveluihin kiinnittymistä sekä opiskelu- ja työelämävalmiuksia. Käytännössä voimme myös lähteä mukaan virastoasioille ja tukea päihteettömyydessä vertaisohjaajan tietotaidolla. Näymme myös yleisesti asumisyksiköiden arjessa.
Tavoitteena on kohdata jokainen asukas yksilöllisesti kokonaisuutta miettien yhteistyössä asumisyksiköiden työntekijöiden kanssa. Käytännössä työ on paljolti pieniä askelia arjessa eli päihteettömyyden tukemista, virastoasioiden selvittelyä, työnteon kartoittamista ja työvoimapalveluihin ohjaamista, asukkaiden siirtämistä perustoimeentulotuelta työmarkkinatuelle ja arkisissa asioissa tukemista.
Asukkaiden puheissa nousee toistuvasti esiin ulosottovelat ja ajatus, ettei ole ”varaa” mennä töihin, koska ulosoton ja vuokran jälkeen jää osa-aikaisista töistä saman verran käteen kuin toimeentulotuesta. Täysiaikaisia töitä on vaikea löytää rikkonaisen työhistorian sekä koulutuksen puutteen vuoksi ja riittäisikö edes voimavarat. Koetaan myös, että työnteosta on kustannuksia, mikä harmittaa, jos käteen ei jää toimeentulotukea enempää. Vaikka ulosottovelat käytännössä tietenkin lyhenee, näyttää se siihen hetkeen kovin näköalattomalta uurastamiselta.
Vertaisohjaajana olen käynyt tätä ulosottokamppailua itsekin. Näkisin, että tämä on vaatinut omanlaistaan ”luovaa hulluutta”, jotta olen päässyt nykyiseen tilanteeseen. Osa-aikaisia töitä tekemällä homma on melkoista paperishowta. Asumistuki lasketaan tulojen mukaan, ottamatta ulosottoja huomioon, joten käytännössä osa-aikatöillä
joutuu toimeentulotukiasiakkaaksi tästä syystä. Lisäksi haet soviteltua työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa KELA:sta ja omalla kohdalla jouduin anomaan muun muassa matkakorttia sosiaalityöstä. Ei pidä unohtaa, että osa-aikatöissä ollessa on TEtoimiston työnhakuvelvoite töihin, missä olisi enemmän tunteja. Olen nyt työllistynyt täysiaikaisesti tähän Työtä kohti -hankkeeseen, niin rahallisesti hieman helpottaa nyt, kun ulosoton suojaosuuttakin on nostettu.
En tarvitse enää toimeentulotukea, enkä sosiaalityötä avuksi ja työnhakuvelvoitettakaan ei tietenkään ole.
Olen myös tehnyt työkokeiluhommia ja käytännössähän siitä saatava 9 euroa per päivä saatava kulukorvaus on ulosottojen kanssa kamppailevalle parempi raha kuin osa-aikatöitä tehdessä ulosottojen jälkeen. Näin oli myös omalla kohdalla ja kuviosta jäi pois toimeentulotuen hakeminen, ja TEtoimiston työnhakuvelvoitetta lievennettiin. Yhteiskunnallisesti ajatellen ei ole kannattavaa, että ihmisten on järkevämpää pysyä tuilla. Omalla kohdalla on ollut myös tärkeä itsetunnon nostattaja mennä ihan palkkatöihin, työkokeilijalta ei kuitenkaan samalla lailla vaadita, eikä vastuuta anneta.
Haluisin sanoa niille, jotka miettivät koulutus- ja työllistymisasioitaan päihteidenkäytön jälkeen, että itse näkisin, että tärkeintä on lähteä tekemään edes jotain. Omaa kuntoutumista ja ammatillisuutta tulee siinä sivussa jatkuvalla syötöllä, kun vaan on monessa menossa mukana. Omaa kuntoutumista ja verkostoitumista tukee myös vapaaehtoistyöt, sekä kaikenlainen harrastustoiminta. Oma suuntakin siinä selkeytyy ja se, mitä haluisi ehkä ”isona” tehdä. Vaikkei tämä rahallisesti olisikaan heti kannattavaa, edistät koko ajan valmiuksiasi.
Näin jälkikäteen ajateltuna ymmärtää, miten kaikki aikaisempi tekeminen todellakin on vaikuttanut positiivisesti nykyhetkeen. Olen kokenut, että palkkatyö toipumistoimenpiteiden lisäksi on tehnyt minusta kokonaisen. Voin olla selkä suorana, että olen ihan samalla tasolla muiden ihmisten kanssa. Maksan veroja valtiollemme ja kannan nyt vastuuni hoitamalla ulosotot pois. Ulosottojen kohdallakin tilanne alkaa näyttämään valoisammalta, kun tippuu pienempiä summia maksettavaksi, eikä jatkossa aina välttämättä mene täyttä osuutta. Haluaisin myös muistuttaa, että ulosottoon on kuitenkin mahdollista hakea huojennuksia pidemmässä työsuhteessa.
Lyhytterapia on matalan kynnyksen palvelumuoto, joka ei edellytä lääkärin lähetettä tai diagnoosia. Lyhytterapiaan pääsee yleensä jo viikon sisällä. Koulutettuja lyhytterapeutteja toimii ympäri Suomea, joista suurin osa tarjoaa myös etävastaanottoja.
Etelä-Pohjanmaan alueella työskentelevä lyhytterapeutti Tiina Pekkanen päätyi ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi koulutuskeskus Sirian -ja Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston järjestämän kaksivuotisen täydennyskoulutuksen kautta.
”Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on tulevaisuuteen suuntautunutta tavoitteellista psykososiaalista tukea, jossa asiakkaan omien vahvuuksien ja voimavarojen kartoittaminen sekä uusien näkökulmien löytäminen ovat keskeisessä roolissa. Asiakas itse määrittelee oman tavoitetilansa, jota terapeutin kanssa yhdessä konkretisoidaan. Lyhytterapian kesto vaihtelee, mutta pääsääntöisesti lyhytterapiaksi katsotaan noin 1–25 käyntiä.
Suurin osa asiakkaista saa avun jo muutaman kerran jälkeen”. kiteyttää Pekkanen. ” Hurahdin lyhytterapiaan jo koulutuksen aikana, eikä liekki ole vieläkään sammunut. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen entistä vakuuttuneempi, että lyhytterapeuteille on todellakin tarvetta. Työskentelen asiakkaideni kanssa sekä etäyhteyden että lähivastaanoton kautta. Niin kliseiseltä kuin tämä kuulostaakin, mutta yksikään päivä ei ole samanlainen ja jokaisen asiakkaan kanssa tarpeet sekä toivomukset ovat erilaisia, vaikka haasteet näyttäytyisivät paperilta katsottuna samalta. Asiakkaan tiedot eivät päädy sosiaali- ja/ terveydenhuollon järjestelmään, mikä usein madaltaa kynnystä yhteydenottoon. En myöskään ole sidottuna toimistoon, vaan pystyn myös lähtemään asiakkaan tueksi verkostopalaveriin, ohjata vertaistuen piiriin tai ihan vain metsälenkille. ” Se mikä toimii, niin sitä tehdään”.
”Asiakkaiden tulosyyt lyhytterapiaan vaihtelevat suuresti. Nuorten ja nuorten aikuisten kohdalla ovat viime vuosina korostuneet yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteet sekä erilaiset pelkotilat. Jännittäminen, ahdistus, solmut ihmissuhteissa tai erilaiset paineet näyttäytyvät myös työssäni”. kertoo Pekkanen. Huoli omasta tai läheisen päihteidenkäytöstä, on viime aikoina noussut pinnalla.” Pekkanen jatkaa.
” Niin pientä tai suurta pulmaa ei olekaan, etteikö yhteyttä voisi ottaa, joko soittamalla, sähköpostitse tai ajanvarauksen kautta. Vastaanotolle voi tulla myös esimerkiksi ka-
verin kanssa tai itse teen myös liikkuvaa työtä eli voin tavata asiakasta, siellä missä hän tuntee olonsa turvalliseksi”. Itselleen sopivan lyhytterapeutin voi löytää esimerkiksi Suomen Lyhytterapeutit ry:n kautta”. Kertoo Pekkanen.
”Monet lyhytterapeutiksi opiskelevat etsivät harjoittelujaksoon liittyviä asiakkaita, jolloin palvelu on pääsääntöisesti maksutonta, joten heitäkin suosittelen hyödyntämään. toteaa Pekkanen.
Pekkanen kuitenkin huomauttaa, ettei lyhytterapia ole Valviran valvomaa tai Kelan rahoittamaa kuntoutuspsykoterapiaa.
Lyhytterapia ei ole aina riittävä tukimuoto asiakkaalle. Pitkänlinjan psykoterapeutti, työnohjaaja Jarmo Hakola ja Pekkanen tekevät kuitenkin tiiviisti yhteistyötä. ” Psykoterapia tai lyhytterapia eivät kilpaile keskenään, vaan molemmat vaativat omanlaistaan erityisosaamista”. Hakola huomauttaa, että asiakkaalta vaaditaan vähintään kolmen kuukauden hoitojakso psykiatrilla ennen kuin Kelaan voidaan tehdä edes hakemus.
” Eihän läheskään kaikilla ole sellaisia voimavaroja, että jaksaisi tämän prosessin läpikäymistä yksin. Lyhytterapeutti on tällöin keskeisessä roolissa ja yhteistyö korostuu myös silloin, kun asiakas hakee itselleen sopivaa psykoterapeuttia tai siirtyy lyhytterapeutilta psykoterapeutille”, Hakola toteaa. Hakola myös ohjaa tukea tarvitsevia asiakkaita Tiina Pekkaselle. ” Yhteistyössä on voimaa ja asiakkaiden kannalta se, ettei palveluketju katkea tuo vain lisäarvoa, toteavat molemmat”.
Löydä oma lyhytterapeuttisi: Suomen lyhytterapeutit ry: https://www.suomenlyhytterapeutit.fi/terapeutit/
”HUOLI OMASTA TAI LÄHEISEN PÄIHTEIDENKÄYTÖSTÄ, ON VIIME AIKOINA NOUSSUT PINNALLA”TEKSTI: TIINA PEKKANEN, JARMO HAKOLA
Stop Huumeille ry
Pakkamestarinkatu 2, 00520 Helsinki puh. 044 510 5551 (ark. klo 9-15) info@stophuumeille.fi etunimi.sukunimi@stophuumeille.fi www.stophuumeille.fi facebook.com/stophuumeillery instagram.com/stophuumeillery
Toiminnanjohtaja Johan Loikas Hallintojohtaja Mytty Messmer-Koskinen
Toimipisteen johtaja Mirva Suutarinen
Olohuone- ja Radalta Himaan -toiminta
Radalta Himaan -suunnittelija Jussi Pekkinen
Vertaistyöntekijä Nanna Pärnänen
Vertaistyöntekijä Ville Karvo Bändikerhon ohjaaja Merja Arramo
Fattaluuta-toiminta
Koordinaattori Sanni Husari-Kunttu Koulutussuunnittelija Mikko Laukonsuo
Ohjaaja Nana Kilpelä
Vertaistyöntekijä Jone Sorsa
StoppiOppi -hanke
Koordinaattori Roosa Ikonen
Projektityöntekijä Timo-Veikka Pasanen
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Espoon kaupunki, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala, Helsingin kaupungin päihdepalvelut, Helsingin seurakuntayhtymä, Humana asumispalvelut, Huumetyön vertaistoiminnan yhteistyöverkosto VETY, Kalliolan Klinikka, Kansaneläkelaitos, Keski Uudenmaan hyvinvointialue Keusote, Kriminaalihuollon tukisäätiön Oppiva toiminta, Metropolia ammattikorkeakoulu, Päihdetyön eettinen toimikunta, Stadin ammattiopisto, Stadin Asukastalo Hanna, Siltavalmennuksen Vangin oppimispolku toiminta, STEA, Takuusäätiö, Talous- ja velkaneuvonta, TE-palvelut,Tukikohta ry, Vailla vakinaista asuntoa ry,
Kuvittele tähän menevää musiikkia, biljardipallojen kolinaa, flipperin pauketta ja naurunremakkaa. Stopin olkkarissa on yleensä ennemmin kuuma kuin kylmä. Joukkoon mahtuu niin lehdenlukijoita, kahvinjuojia kuin biliskeppien kanssa voitonriemuisesti tosia roustaavia. Nuoria, vanhoja, ujoja ja äänekkäitä. Kaikki mahtuvat mukaan, kunhan yhteistä toipumiskulttuuria kunnioitetaan.
Keittiössä uuni falskaa, tiskinurkkaus on ahdas ja jääkaapissa liian monta avattua maitoa. Mutta tunnelma on lämmin, välittävä ja välitön oltiin sitten soppakulhon, synttäripuheiden tai koulutusdiojen äärellä. Keittiössä toisinaan kirjaimellisesti virtaa veri, hiki ja onnenkyyneleet.
Sohvatilassa on nimensä mukaan monta sohvaa. Täällä joogataan, kannustetaan kisakatsomossa, kouluttaudutaan ja lauletaan karaokea.
Stopin oma Radalta Himaan -keskusteluryhmäkin siellä kokoontuu. Yhteistyöpalavereihin tulee heti rennompi tunnelma kun takapuolen saa upottaa syvälle, ehkä vähän liiankin mukavan sohvan pohjalle. Tätäkin kirjoittaessa joku siellä näyttää pötköttävän.
Täällä hoidetaan yhdessä vertaispalveluohjaajan kanssa muun muassa toimeentuloon, etuuksiin, asumiseen ja velkoihin liittyviä kiemuroita. Virastoviidakossa ei siis tarvitse selviytyä yksin. Koska omien asioiden hoitaminen on kaikille tunnetusti vähän vaikeaa, saatäältä jeesiä. Läppäri, printteri, skanneri ja puhelinkin löytyy.
