Elmon päihdekäyttö riistäytyi 18-vuotiaana kunnolla käsistä

TEKSTI: JULIUS KUUSISAARI

Olen Elmo, 35-vuotias toipuva päihderiippuvainen.

Olen kasvanut tavallisessa, perusturvallisessa perheessä maaseudulla.

Koulunkäynti sujui hyvin, eikä lapsuudessani ollut mitään erityistä syytä sille, miksi päihteet alkoivat kiehtoa. Kuitenkin yläasteen lopulla päihteet alkoivat kiinnostaa, tuli alkoholikokeiluja ja varsin pian myös muut päihteet tulivat kuvioihin. Aloitin lukion 16-vuotiaana, mutta se loppui varsin pian, kun amfetamiinin käyttö alkoi määrittää arkeani.

Noin 18 -vuotiaana päihdekäyttö riistäytyi kunnolla käsistä – aloitin tällöin käyttää suonensisäisesti amfetamiinia ja ”rakastuin” aineeseen. Mukana kulki koko ajan myös muita päihteitä, eli olin jossain määrin myös sekakäyttäjä vaikkakin amfetamiini oli pääpäihde, jota käytin hyvin säännöllisesti. Koska huumeiden käyttö oli täysipäiväistä ja hallitsematonta, ja käytin kaiken, mitä vaan käsiini sain, mukaan tuli myös rikokset huumekäytön rahoittamiseksi. Tällöin kaikenlainen normaalielämä jäi taka-alalle, enkä pystynyt pitämään asuntoa, saati käymään koulua tai olemaan töissä.

Rikoksista seurasi vankilatuomioita, jotka olivat näin jälkeenpäin ajatellen kuitenkin elintärkeitä syöksykierteen pysähdyspaikkoja: koska päihdekäyttöni oli niin runsasta ja totaalista, en varmastikaan olisi enää hengissä ilman tuomioaikojen vähäisempää käyttöä ja parempaa ravitsemusta. Vankilaaikoina mukaan tuli aina myös ahkera treenaus sekä lukiokirjat, sillä mieleen tuli tällöin kesken jääneet opinnot ja niiden loppuun saattaminen. Hyvin alkanut kuntoutuminen keskeytyi kuitenkin aina tuomion päätyttyä, sillä tuomiot olivat lyhyitä, enkä työskennellyt itse ongelman eli päihderiippuvuuden parissa.

”ALOITTAESSANI PÄIHDEHOIDON MAIVITASSA SYKSYLLÄ

2019 OLIN ALUKSI SKEPTINEN”

Oravanpyörää kesti lähes 15 vuotta. Aina vapauduttuani ajauduin uudelleen päihteiden käytön pariin, vaikka matkan varrella olikin omia yrityksiä raitistua. Oma yritys ei kuitenkaan riittänyt tai kantanut kovinkaan pitkään, vaan päihdekäyttö jatkui edelleen. Noin 30 -vuotiaana hakeuduin ensimmäistä kertaa katkolle, mutta tästäkään ei ollut pidempiaikaista apua minulle – kuitenkin ajatus ja toive raittiudesta oli alkanut elää. Minulla ei ollut kuitenkaan työkaluja eikä voimia irtautua päihteistä yksin.

Kun sitten raitistuin Maivitan minnesotamallisen hoidon avulla, mietin, että mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa työkseni, sillä minulla ei ollut ylioppilastutkinnon lisäksi muuta koulutusta. Ryhdyin opiskelemaan sosionomiksi, sillä ajattelin, että sosionomin työssä voisin käyttää menneisyyttäni voimavarana, ja auttaa päihderiippuvuuden kanssa kamppailevia ihmisiä raitistumaan. Valmistuttuani olen työskennellyt Maivitassa päihdeohjaajana ja koen tekeväni tärkeää ja mielekästä työtä.

Mikä on sinun valitsemasi toipumispolku, ja miksi päädyit tälle tielle?

Ollessani ensimmäistä kertaa katkolla hakivat paikallisen vertaistukiryhmän jäsenet minut käymään kokouksessaan – tämä oli minulle ensimmäinen kokemus vertaistuesta. Kokouksessa oli sattumoisin paikalla Maivitan potilasryhmä ja yksikön päihdeohjaaja vietti tällöin 4-vuotisraittiuspäiväänsä. Samaistuin vahvasti hänen tarinaansa ja päätin, että jos joskus varsinaiseen päihdehoitoon onnistun pääsemään, niin haluan mennä juuri Maivitaan.

Vuonna 2019 olin 31-vuotias ja viimein kypsä pyytämään aidosti apua päihdeongelmaani. Otin yhteyttä avopuolen päihdeohjaajaan ja mainitsin myös äidilleni, että haluaisin hakeutua oikeaan päihdehoitoon. Äitini soitti aktiivisesti eri tahoille ja selvitteli, miten voisin saada maksusitoumuksen hoitoon. Monien yhteydenottojen jälkeen onnistuin saamaan maksusitoumuksen varsin pian, ja sain myös perusteltua, miksi haluan juuri Minnesotamallin hoitoyksikköön. Aloittaessani päihdehoidon Maivitassa syksyllä 2019 olin aluksi skeptinen, enkä luottanut mahdollisuuksiini raitistua. Noin viikon päästä huomasin hoito-ohjelman toimivan ja halusin tehdä kaikkeni raitistuakseni. Intensiivinen hoitojakso kesti kuukauden ajan, jonka jälkeen hoito jatkui vielä 11 kk ajan viikottaisissa jatkohoitoryhmissä.

Mikä motivoi sinua pitää omaa toipumista ykkössijalla?

Minnesotamalliseen hoitoon sisältyvä läheiskohtaaminen Maivitassa oli itselleni hyvin vahva kokemus: se avasi silmäni sille, mitä kaikkea läheiseni ovat joutunut kokemaan ja kärsimään päihdekäyttöni aikana. Tämä kokemus vaikutti paljon siihen, että halusin toipua päihderiippuvuudesta. Toki myös itseni näkökulmasta toipuminen oli aivan mahtava juttu, joka avasi ovia uusiin mahdollisuuksiin: opiskeluun, työntekoon, harrastuksiin ja aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi.

”FYYSISIÄ JA PSYYKKISIÄ

TERVEYSONGELMIA, TALOUDELLISIA VAIKEUKSIA, RIKOKSIA, IHMISSUHDEONGELMIA, ASUNNOTTOMUUTTA JA

YHTEISKUNNAN ULKOPUOLELLE JÄÄMISTÄ”

Säännöllinen itseni hoitaminen vertaistuen avulla tukee edelleen omaa raittiuttani. Samoin omasta hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti huolehtiminen, joka myös tukee työssäjaksamista.

Minkäänlaista apua ja tukea olisit päihteiden käytön alkaessa toivonut?

Päihdekäytön alkuvaiheessa olisi saattanut olla hyötyä siitä, että olisin kohdannut kokemusasiantuntijan, joka olisi kertonut realistisesti ja aidosti kaikesta siitä, mitä päihdekäyttö tuo tullessaan: fyysisiä ja psyykkisiä terveysongelmia, taloudellisia vaikeuksia, rikoksia, ihmissuhdeongelmia, asunnottomuutta ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä. Olisin kaivannut myös ehdottomasti R -kuntoutusta (=vankeusrangaistusaikainen päihdekuntoutus), sillä kaikki rikokseni ovat johtuneet aina päihteistä – olisi mielekästä ja järkevää, että rangaistusaikana pystyisi osallistumaan toimivaan ja tehokkaaseen päihdekuntoutukseen.

Onko sinulla viesti päättäjille ja muille toipuville addikteille?

Päihderiippuvuus on sairaus, jota kannattaa hoitaa tehokkaasti. Hoitamattomana päihderiippuvuus aiheuttaa monenlaisia hankaluuksia ja valtavasti inhimillistä kärsimystä – sekä päihderiippuvaiselle henkilölle että myös tämän läheisille. Hoitamaton päihderiippuvuus on hengenvaarallinen sairaus, joka voi johtaa kuolemaan. Jokainen toipunut päihderiippuvainen yksilö on merkittävä säästö yhteiskunnalle, joten kuntoutukseen kannattaa satsata monipuolisesti.

Päihdekuntoutuksesta saatetaan säästää ajatellen siitä koituvia kustannuksia: kuitenkin päihdekierre maksaa moninkertaisesti kuntoutuksen hintaan verrattuna, joten siitä ei kannata säästää.

TEKSTI: KOKEMUSASIANTUNTIJA, JULIUS KUUSISAARI