Keskustelua päihteistä Nuorisotalolla

Stoppi teki visiitin päihdekasvatuksen merkeissä Helsingissä sijaitsevalle nuorisotalolle. Nannan ja Jonen juttuja kokoontui kuuntelemaan yli parikymmenpäinen porukka uteliaita 9-13-vuotiaita.

Koulupäivän jälkeen lapsilla oli paljon energiaa purettavaksi, mutta puhelias sakki lopulta hiljentyi kuuntelemaan stoppilaisia.

Ensimmäiseksi nutan ohjaaja kysyi nuorilta, olivatko he nähneet lähialueella päihteidenkäyttäjiä. ”Joo”, kuului lasten suista kuorona, mutta osa vielä kyseli, mitä ne on ja yksi lapsista kertoi nähneensä päihteidenkäyttäjiä erityisesti läheisellä Smarketilla. Ohjaaja, Johanna, tarkensi, että ”He ovat ihmisiä, jotka käyttävät päihteitä.”

Uuteen joo-kuoroon Johanna totesi, että tämä kertoo siitä, että aihetta on syytä käsitellä. Siksi stoppilaiset pyydettiin asiantuntijoiksi puhumaan aiheesta.

”Miksi meille puhutaan päihteistä, kun ei me niitä käytetä - mehän ollaan lapsia”, mietti eräs nuori.

”On hyvä tietää, mistä puhutaan, kun puhutaan päihteistä”, vastasi Jone. ”On hyvä tietää, kuinka suhtautua päihtyneisiin kaupungilla -tarvitseeko vaikka varoa tai pelätä”, jatkoi Johanna. Seuraava mahtava kysymys kuului, ”Mitä pitäisi tehdä, kun toiset nuoret käyttää päihteitä alaikäisinä?”.

”Siinä on myös yksi syy, miksi olemme kertomassa täällä teille, ettei kannata alkaa niitä päihteitä käyttää”, Jone vastasi.

Seuraavaksi Nanna ja Jone kertoivat hieman itsestään ja Stop Huumeille ry:stä. Kun vankila mainittiin, nuoriso heräsi kyselemään kaikenlaisia yksityiskohtia vankeuteen liittyen, aina ruokailuista vessa-asioihin. Uskoisin vastauksen seljenneen kysymykseen ”Onks vankila kiva paikka?”. Ehkä moni aikuinenkaan, vailla omaa taustaa, ei tule ajatelleeksi, miten päihdekierre johtaa muihinkin, kuin huumausainerikoksiin ja monilla myös vankeuteen.

Eräs lapsi kysyi toiselta kokemusasiantuntijaltamme, itkikö tämä iltaisin että ”päästäkää mut ulos täältä” ja hänelle kerrottiin, että kun elää elämää rikos- ja huumekierteessä, osaa odottaa sen johtavan tuomioihin. Esiin nousi myös, miten vaikeaa voi olla, kun vapautuu vankilasta, eikä ole ehkä kotia, töitä ja tervehenkisiä ystäviä, vaikka onkin kivaa päästä vapaaksi.

Kun mietittiin, miksi joku alkaa käyttämään päihteitä, nuoret tuntuivat hyvin hahmottavan, mistä on kyse. Heti ensimmäinen kommentti syihin liittyen oli depressio. Muitakin syitä, kuten yksinäisyys, ikävä, stressi ja bilettäminen nousi esiin riippuvuutta edeltävinä syinä käyttää päihteitä.

”Mitä kannattaa tai ei kannata tehdä, kun näkee vaikka torilla päihtyneen henkilön”, kysyi yksi ohjaajista. Johanna vastasi, että on hyvä tietää, että näillä ihmisillä on riippuvuussairaus. Että ihminen ei ole paha tai tyhmä, vaan addiktoitunut päihteeseen jonkin vaikean asian vuoksi. Heistä näkee, etteivät he voi hyvin.

Nanna kertoi nuorille, ettei heitä kuitenkaan ole syytä pelätä, mutta että kannattaan olla varautunut, eikä mennä ärsyttämään. Jone myös kehotti nuoria varovaisuuteen, jos meno näyttää holtittomalta tai iltamyöhällä. Tämä ihmetytti erästä nuta-kävijää, että miksi illalla pitäisi varoa enemmän, mihin Jone vastasi kertomalla käyttäjien usein olevan iltaa kohden enemmän päihtyneitä.

Kun lapsille kerrottiin, että riippuvuudesta voi toipua hoidon avulla, eräs heistä totesi, että ”Varmaan ei.”. Tämä kommentti hieman riipaisi - miten toivottomalta päihderiippuvaisten tilanne näyttää lapsillekin, vaikka hoitoja on olemassa. Nuoria kiinnosti vielä lopuksi tarkennukset vankilan arkeen liittyen, millaisia rikoksia käyttäjät tekevät ja sekin, ovatko Nanna ja Jone kenties pariskunta.

Juttutuokio päättyi odotettuun välipalaan. Uskoisin, että ymmärrys päihdeongelmaa kohtaan kasvoi jälleen hiukan nuorten keskuudessa.