Juuson matka päihteettömään elämään

Juuso istuu rauhallisena pöydän ääressä. Mikään hänen ulkomuodossaan ei viestitä siitä, että takana on toipuminen päihderiippuvuudesta.

Ennen kuin kysyn Juusolta, miten hänen päihderiippuvuutensa lähti kehittymään, minua kiinnostaa, millainen päihdevalistus hänellä itsellään oli. Juuso kertoo, kuinka muistaa alakoulussa vierailleen vanhahkon miehen kertoneen miten päihteisiin jää koukkuun ja miten jo ensimmäisellä käyttökerralla mies oli “kamapäissään” hakannut ystäväänsä. Päihdevalistus tapahtui monelle tutulla pelottelutaktiikalla, mutta tärkein jäi uupumaan – eli informaatio psyykkisen riippuvuuden kehittymisestä.

Juuson isä oli alkoholisti, tämän tähden alkoholi ei koskaan kiinnostanut häntä. Itse hän alkoi käyttämään huumausaineita 23-vuotiaana niin sanotusti “lääkkeenä” ahdistukseen ja parantaakseen keskittymiskykyään.

Hän kuvaa, miten helppo valheiden verkko oli parsia kasaan, kun kykeni perustelemaan kanssaihmisille miksi aineita tarvitsi ja mikä niiden kautta saatu hyöty oli.

Suurimmat valheet addikti kertoi tietysti itselleen. Koska hän kykeni käyttämään päihdettä aluksi “kontrolloidusti” ja toimittamaan silti velvollisuutensa, ei hän nähnyt aineiden käytössä problematiikkaa. Taustalla oli myös käsitys siitä, minkälainen päihteidenkäyttäjä on: hän oli nähnyt kuinka isänsä kontrolli kaikkeen tekemiseen lähti hänen tarttuessaan pulloon. Juuso saattoi silti tehdä asioita ja jossain määrin päihde jopa hetkellisesti paransi toimintakykyä. Hän ei siis missään määrin vastannut sitä stereotypiaa, mikä hänellä itsellään oli päihteiden ongelmakäyttäjästä.

Päihteisiin liittyvä psyykkinen riippuvuus, mikä jo aikanaan koulun päihdevalistuksesta oli jäänyt uupumaan, oli suurin koukku mihin Juuso jäi kiinni. Hän kuvaa, etteivät ensimmäiset päihteiden käyttökerrat olleetkaan kamalia, toisin kuin koulun päihdevalistus oli antanut ymmärtää. Hän kuvaa miten riippuvuus kehittyi pikkuhiljaa satunnaisesta pilvenpoltosta päivittäiseen käyttöön.

Pikkuhiljaa päihteet kuitenkin alkoivat viedä elämästä yhä enemmän ja enemmän ja vuonna 2017 Juuso havahtui tilanteeseensa. Samana syksynä hän hakeutui päihdepoliklinikalle. Hän kertoo, että avun hakemisessa kävi todellinen tuuri. Päihdelääkäri ymmärsi, että päihteidenkäyttö on seurausta jostain eli syy-seuraussuhdetta lähdettiin purkamaan, eikä ainoastaan vieroittamaan potilasta päihteistä. Myös käsitys päihteidenkäyttäjästä muuttui.

Juuso kuvaakin, että päihderiippuvainen on lähes aina henkilö, joka ei pysty käsittelemään tunteitaan ilman aineita. Päihderiippuvuuden hoidossa pitäisikin keskittyä enemmän taustalla oleviin tunnelukkoihin ja siihen ettei addiktio kehity aine edellä.

Toipuminen alkoi lopulta HYKS:n päihderiippuvuuksien poliklinikalta, jolle todella täytyy antaa täydet pisteet. Ennen hakeutumistani hoitoon käytin päihteitä pääsääntöisesti aamusta iltaan. Lisäksi muutaman massiivisemman käyttökerran jälkeen huomasin, miten kauan toipuminen kesti. Päihdeklinikan suuri etu oli se, että se näki päihteidenkäytön oireena jostain syvemmästä, eli paitsi että aloin toipua päihdeongelmasta, asioiden käsitteleminen alkoi.

HYKS:n jälkeen aloin ymmärtää, mitä toipuminen oikeastaan on – aivojen asetuksien muuttamista eli opettelua siihen, etteivät aivot enää saa dopamiini-ryöppyjä aineesta, vaan täytyy osata elämään pienistä asioista nauttien ja nimenomaan pieniä tavoitteita asettaen. Hyvä tavoite itsensä auttamiseksi on esimerkiksi se, että päättää joka päivä kahden viikon ajan käyvänsä rauhallisella kävelyllä. Eli saavutettavissa oleva, mutta mikä konkreettisesti vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Minua auttoi myös paljon Jordan B Petersonin kirja 12 Rules For Life and antitode Chaos.

Stop Huumeille ry oli myös tärkeässä roolissa toipumisessa, mutta päädyin Stoppiin hieman “myöhemmin” eli kun toipumispro- sessini oli jo edennyt pidemmälle. Stopissa ehdottomasti tärkeintä oli sosialisoituminen, tuntui että sosiaaliset taidot olivat jollain tavalla käyttövuosien jälkeen ruosteessa.

Tärkeä osa toipumista on myös päihteidenkäyttäjän identiteetistä luopuminen, kaikille ei välttämättä ole hedelmällistä muistuttaa itseään addiktio-taustastaan jatkuvasti. Alkuun addiktion ymmärtäminen ja tunnustaminen on totta kai tärkeää, jotta pystyy irtautumaan valheiden verkosta. Uusi identiteetti ei kuitenkaan mielestäni voi ikuisesti rakentua sille, että on addikti. Tai voi, muttei se välttämättä tee kaikille hyvää. Toipumiseen ei ole yhtä tietä.

Juuso kertoo, että matka päihteettömään elämään on ollut ajoittain taistelua. Addiktiosta paranemisessa tärkeintä on sisäistää, että muutos kestää eli vaikka päihde jäisikin ensimmäisellä yrittämällä pois, on paraneminen aikaa vievä prosessi. Hän kuvaa elämänsä olevan tällä hetkellä tasaisen hyvää, mutta onnellisuuden kokemisen olevan ajoittain edelleen hankalaa. Hän kuvaa, miten tärkeää on pitää katse tulevassa. Juuso kuvaa, miten tärkeä on ymmärtää “että nyt ollaan tässä”: mennyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen on mahdollista vaikuttaa.

Tänä päivänä koen olevani onnellinen ja ennen kaikkea vahvempi ihminen. Toipumisprosessi on ollut pitkä ja tuottanut tuloksia: suhtaudun nykyään menneisyyteeni lempeämmin, tulevaisuuteen valoisammin ja vastoinkäymisiin neutraalimmin. Toipuminen on lopulta identiteetin uudelleen rakentamista. Eikä uusi identiteetti rakennu päivässä.