#TEEMA
Puolustusvoimat Rajavartiolaitos Vapaaehtoinen pelastuspalvelu
Danger Zone
Polisikoira Oiva Kessu - räjähtävä hiljaisuus
4 Pääkirjoitus
5 Puheenjohtaja
Hyvää keskitalvea kaikille lukijoille!
VIRANOMAISYHTEISTYÖ
6 Puolustusvoimat 10 Rajavartiolaitos
14 Vapaaehtoinen pelastuspalvelu
KOIRAPARTION KYYDISSÄ
24 Danger Zone
29 Poliisikoira Oiva
32 Kessu - Räjähtävä hiljaisuus
VÄLINEET
38 Sked ja CNV Pallas
HISTORIAA
42 Kessun historian havinaa, osa 7
Julkaisija
Poliisikoira on erityisesti koulutettu poliisin työkäyttöön.
Poliisikoiria voidaan käyttää moniin eri tarkoituksiin.
Esimerkiksi poliisin voimankäyttötilanteet sekä pelastus- ja etsintätoiminnot.
Poliisikoirayksiköistä käytetään lyhennettä K9
Suomessa poliisikoiranohjaajia on noin 240 ja poliisilla on yhteensä noin 300 koiraa.
Poliisikoirana saksanpaimenkoira ja belgianpaimenkoira malinois ovat yleisimmät Suomessa käytetyt koirarodut.
Muita Suomessa käytettyjä rotuja ovat muun muassa rottweiler, labradorinnoutaja, sileäkarvainen noutaja, englanninspringerspanieli sekä bordercollie. Näitä rotuja on käytetty varsinkin poliisin erikoiskoiratehtäviin.
Poliisikoirat asuvat ohjaajiensa kotona. Poliisikoiran palvelusaika on noin kymmenen vuotta. Eläkeikänsä poliisikoira useimmiten viettää ohjaajansa luona.
Kiitämme kaikkia koiraryhmää tukeneita tahoja ja ymmärtäväisiä työkavereita.
Päätoimittaja Kustantaja ja laskutus
KU K9 ry J.Naskali
Printmix
KUK9_lehtiaineistot@outlook.com www.printmix.fi
Taitto
Painomäärä
Printmix n.2500 kpl
Mika-Matti Trogen
Kannen kuva
Jakelu Janne R
Poliisilaitokset, pelastuslaitokset, Ilmoitusmyynti jäsenet, tapahtumat, Suomen Myyntimediat yhteistyökumppanit ja ilmoittajayhtiöt.
vaihde: 010 319 6380
Tässä lehdessä pyrimme keskittymään pitkälti koiriin, koiriin jotka työskentelevät ihmisen kanssa. Työkumppanuus eläimen kanssa on nykypäivänä ehkä hieman harvinaisempaa, mitä se oli vielä vuosikymmeniä sitten, kun ei ollut vielä koneita, jotka olisivat hoitaneet peltoja metsätyöt. Silloin lähes jokaisessa maatalossa oli hevonen, joka auttoi talon askareissa ja töissä. Metsästys oli yleisempää ja se metsäkoira löytyi myös lähes jokaisesta töllistä maaseudulla.
Eläimet olivat luonnollisesti läsnä ihmisten normaalissa jokapäiväisessä elämässä, eivät pelkästään lemmikkeinä, vaan myös osana arjessa eri tehtävissä. Nykyään ihmisten elämää ja töitä on auttamassa enemmän ja enemmän tekniikka, tekoäly ja erilaiset sovellukset niiden rinnalla. Meidän eläinten kanssa töitä tekevienkin ihmisten apuna on nykyään kaikenlaisia teknisiä välineitä, mutta se perustyö eläimen kanssa on silti pysynyt edelleen melko muuttumattomana. Keskiössä on edelleen suhteen ja kontaktin luominen eläimeen, jotta työtehtävät
”USKON ETTÄ
saadaan hoidettua. Sen taustalla on se valtava määrä aikaa, joka on käytetty koulutukseen. Koiraa ei voi vain ottaa ”paketista” ja alkaa käyttämään kuten teknisiä laitteita, ne pitää ”ohjelmoida” ja ”kalibroida” jokainen haluttu ominaisuus ja toiminto kerrallaan.
Koirat ovat luonnollisesti tärkeitä ohjaajilleen, koska aika, joka koirien kanssa kuluu on niin kokonaisvaltaista, että siinä kyllä kehittyy hyvin ainutlaatuinen side.
Lukiessani ennakkoon tämän lehden artikkeleita, olen saanut sen todeta monen kirjoittajan teksteistä. Osa kirjoittajista on toisen organisaation koiranohjaajia, osa koirien kanssa pitkään työskennelleitä repsikoita. On ollut taas päätoimittajan etuoikeus päästä tutustumaan ja suunnittelemaan varmasti melko ainutlaatuista lukukokonaisuutta, jonka myötä pääsette lukemaan kokemuksiamme sekä katselemaan, miltä nämä nelijalkaiset ystävämme näyttävät. Uskon että jokaiselle lukijalle välittyy aito kuva siitä, mikä meille tästä ammatistamme tekee ainutlaatuisen, eli eläimen läsnäolo töiden keskiössä. Miellyttäviä lukuhetkiä kaikille lukijoille.
Maailma on joutunut tilanteeseen missä ei tulevaisuudesta voi sanoa mitään, samanlaisena se ei kuitenkaan tule olemaan missään nimessä kuin aikaisemmin. Tämä tarkoittaa sitä, että viranomaispuolellakin kaikki työ tulee olemaan pitkälti yhteistyötä yli rajojen, kuten edellisen lehden jutuissa tuli jo esille.
Koiratouhuissakin muutokset ja uudistukset näkyvät, niin vanhempien ”konkarikoirien” eläköitymisessä ja uusien pienten karvapallojen ilmaantuessa koulutukseen, kuin myös uudistuneiden tasotarkastusten ja käytäntöjen tullessa käyttöön.
Koulutushan ei paljoakaan muutu, eikä ohjaajan vastuu ja työmäärä, päinvastoin,
”KIITOSTA TÄYTYY TAAS ANTAA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE JA NIILLE
se vain kasvaa ja uuden oppimisessa kaikilla on tekemistä. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Koirahommassa koiran koulutus kestää koko työuran, samoin kuin ohjaaja oppii uuden koiran kanssa asioita, mitkä eivät välttämättä tulleet esille edellisen koiran kanssa ollenkaan. Tämä jos joku on oppimista, ja joskus jopa ”päänsärkyä” aiheuttavaa, mutta itsehän tähän on ryhtynyt. Kiitosta täytyy taas antaa yhteistyökumppaneille ja niille henkilöille, jotka jaksavat
kuunnella ja opastaa. Auttavat ohjaajien, partioiden ja koirienkin asioissa, tekevät parhaansa ja joskus jopa ylitse sen, jotta onnistumisia ja tulosta syntyy.
Pidetään toisista huoli, ja tehdään maailmasta hieman parempi paikka pala kerrallaan.
T : Pete Ja Tane K9
Oli kyseessä sota-, poliisi-, tulli- tai rajakoira, ohjaaja vastaa koiransa kouluttamisesta ja hoitamisesta.
Koirasta huolehtiminen ei rajoitu vain työajalle, vaan koirasta huolehditaan ja sitä koulutetaan myös vapaa-ajalla.
Vapaa-ajalla tapahtuva koiran kouluttaminen on tärkeässä roolissa, sillä työajalla siihen käytettävät resurssit ovat rajalliset. Usein näkeekin ohjaajia, jotka saapuvat vapaa-ajallaan yhteisiin treeneihin, jos joku on järjestänyt hyvän harjoituskohteen tai harjoitukset koirille.
Toimiva yhteistyö ohjaajien välillä on tärkeässä roolissa, sillä yksittäinen ohjaaja ei voi kouluttaa koiralleen kaikkea itsenäisesti. Niin ohjaajan kuin koiran osaamisen kartuttamisessa tarvitaan esimerkiksi niin kutsuttaja pimeitä treenejä, joissa ohjaaja ei itse tiedä treenin kulkua, kätköjen paikkaa tai maalimiehen toimintaa. Tällaiset pimeät treenit vahvistavat ohjaajan kykyä lukea koiraansa ja harjoitusten myötä tukea koiraansa sen työskennellessä. Onnistumisten myötä nämä pimeät treenit vahvistavat ohjaajan luottoa koiraa kohtaan ja parantavat koirakon yhteistyötä. Näiden onnistumisten maksimoimiseksi onkin tärkeää, että koirakon ympärillä on muita koiranohjaajia, jotka tuntevat koirakon tavan toimia sekä tietävät koirakon suoritustason, heikkoudet ja vahvuudet.
Tähän työhön osallistuvan treeniporukan ei tarvitse olla suuri, vaan myös pienellä motivoituneella ryhmällä saadaan onnistuneita treenejä aikaiseksi. Parhaimman yhteistyön saa aikaiseksi treeniporukka, joka jakaa samankaltaisen ajatus- ja arvomaailman koiran kouluttamisesta, tai heidän koirillaan on keskenään samoja vaatimuksia suorituskyvyn suhteen. Näistä nostettakoon esille esimerkiksi huumausaine- tai räjähde-etsintä, jäljestäminen tai partiokoiratoiminta. Yhteistyö ohjaajien välillä mahdollistaa lisäksi laajemman otannan erilaisille treenikohteille ja -alueille, mikä tuo monipuolisuutta koirakoiden treenaamiseen.
Vaikka on tärkeää löytää hyvä treeniporukka oman organisaation sisällä, ei tule myöskään vähätellä viranomaisyhteistyön hyödyllisyyttä koiria kouluttaessa. Vaikka esimerkiksi Puolustusvoimilla ja poliisilla on ymmärrettävästi hyvin erilaiset taktiikat ja tavat käyttää koiria, on molempien perusasioissa paljon samaa. Hajutyöskentelyssä ei ole merkitystä onko etsittävä haju palavat nesteet, räjähdysaineet, aseet, huumeet tai mitä tahansa, vaan
koiran on kyettävä käyttämään nenäänsä tarkasti. Tähän sisältyy myös koiran kyky työskennellä erilaisissa ympäristöissä säästä, valaistuksesta tai muista haasteista huolimatta. Eikä tämä rajoitu vain erikoisetsintäkoiriin, sillä partiokoirilla pätee samat kriteerit – koiran on kyettävä käyttämään nenäänsä löytääkseen henkilön vaihtelevista ympäristöistä, kuten erilaisista rakennuksista tai maastosta, sekä kyettävä hyvään ja luotettavaan purutyöskentelyyn.
Jopa oman organisaation sisällä ohjaajat saattavat valmistautua hyvinkin erilaisiin tilanteisiin, joissa koiraa voidaan käyttää. Yhteistyö niin organisaatioiden sisällä kuin myös niiden välillä onkin todella hyvä työkalu, jota kannattaa pitää yllä ja kehittää, sillä näihin tilanteisiin harjoittelussa ei keskitytä täysin taktiikkaan, vaan myös perusasioiden kehittämiseen koiran työskentelyssä. Yhteistyön avulla saadaan kuitenkin kehitettyä molempia osa-alueita, sillä sen kautta voidaan saada hyviä kokemuksia siitä, että mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät. Jos harjoittelu on suunnitelmallista ja johdonmukais-
HARJOITUKSET VOIVAT
JOPA VIEDÄ KOIRAA TAAKSEPÄIN”
ta, voidaan näitä asioita huomata myös omien ohjaajien kesken harjoitellessa. Usein kuitenkin harjoitukset jäävät herkästi toistamaan tietynlaista kaavaa ja keskittyvät tietynlaiseen toimintaan, jos harjoitellaan tiukasti vain yhden ryhmän kesken. Jo oman organisaation sisällä voidaan toisten osastojen kanssa harjoitellessa saada uusia ideoita ja näkemyksiä harjoitusten toteuttamiseksi, mutta erityisesti näitä uusia ideoita voidaan saada toisen organisaation ohjaajilta, jotka ovat saanet täysin erilaisen koulutuksen ja jotka voivat katsoa hieman erilaisesta näkökulmasta koiran treenaamista ja työtehtävissä käyttöä.
Huomatessamme asioita, joissa voimme kehittyä ja löytäessämme syyn esimerkiksi sille, että miksi jokin asia tuottaa koirallemme haasteita tai ei toimi koiralle ollenkaan, voidaan alkaa suunnitelmallisesti kehittää kyseistä osa-aluetta. Tämä mahdollistaa koirakon kehittymisen ja osaamisen lisääntymisen.
Harjoituksia suunnitellessa ja toteuttaessa tulee kuitenkin aina muistaa oman koiran pohjakoulutus, käyttötaktiikka ja tavoitteet, joiden tulee ohjata harjoitusten rakentumista. Harjoitukset kannattaa suunnitella huolella, sillä jotkin harjoitukset voivat jopa viedä koiraa taaksepäin tai aiheuttaa koulutuksellisia ongelmia etenkin pidemmällä aikavälillä toistettuna.
Vaikka onkin aina lopulta ohjaajan vastuulla punnita erilaisten harjoitusten sopivuus omalle koiralle, voidaan treeniryhmän kanssa yhdessä heitellä ideoita harjoituksen toteuttamiseksi. Yhdessä keskustellessa ja erilaisia näkö-
kulmia tarkastellessa voi ohjaaja punnita harjoituksen mahdollista kehittävyyttä omalle koiralle tai aiheuttaako harjoitus jonkinlaisia ristiriitoja oman koiran koulutuksessa, jolloin ei harjoitusta välttämättä kannata toteuttaa. Tästä päästään takaisin siihen, että miten arvokasta on, jos koirakon ympärillä on muita ohjaajia, joihin voi luottaa ja jotka tuntevat ohjaajan tavan toimia sekä niin koiran suoritustason että heikkoudet ja vahvuudet – olivat he sitten samasta tai jostakin toisesta organisaatiosta.
Koiran ja ohjaajan jatkuvan harjoittelun kehittämisen lisäksi viranomaisyhteistyössä tunnistetaan ja huomataan usein myös yhteisiä puutteita ja ongelmakohtia. Tästä yhtenä nostona voidaan mainita
esimerkiksi koiran hätäensiapu ja sen kouluttaminen niin ohjaajille kuin myös vänkäreille. Tässä asiassa on menty maailmalla paljon eteenpäin siitä mitä se on ollut. Puolustusvoimat on ottanut viime vuosina todella hienoja askeleita tämän suhteen sotakoiraosaston ja Porin prikaatin eläinlääkärin johdolla ja koiran taktinen ensiapu onkin sisällytetty osaksi sotakoira-alan kursseja. Itse olen päässyt harjoittelemaan koiran hätäensiapua, kun yksittäisessä joukko-osastossa oli tehty ehkä suurin työ, jotta oli saatu rakennettua jonkinlainen ajatus ja pohja, jolla asioita tehtiin joukko-osaston ohjaajien keskuudessa.
Jo tämän projektin varhaisessa vaiheessa osallistui sopivat henkilöt poliisilta
harjoittelemaan koiran hätäensiapua yhdessä puolustusvoimien kanssa. Tämän jälkeen on poliisin ja kyseisen joukko-osaston välillä jatkunut aktiivinen yhteistyö koiran hätäensiavun ja sen kouluttamisen kehittämiseksi. Kyseinen koulutus onkin nykyään laajentunut moniviranomaiskoulutuspäiviksi. Kyseiset koulutuspäivät keskittyvät juuri koiran taktisen ensiavun perusteisiin.
Viimeksi järjestetty koulutus oli kaksipäiväinen ja siihen oli osanottajia niin puolustusvoimilta, poliisilta kuin myös TEMS:n puolelta. Ensimmäinen päivä sisälsi teoriaa, välineisiin tutustumista sekä käytännön harjoitteita koirilla.
Toinen päivä sisälsi rastikoulutuksia. Ryhmissä suoritettavia rasteja oli erilaisten hoitotoimenpiteiden tekemisistä haastaviin soveltaviin harjoitteisiin asti. Ryhmäjaot oli kouluttajien tekemät ja ryhmäjaoissa varmistettiin, että jokainen ryhmä sisälsi viranomaisia eri organisaatioista. Näillä järjestelyillä saatiin harjoitettua yhteistyötä ja luotua yhtenäisiä toimintatapamalleja eri organisaatioiden välillä. Toivottavasti tämän kaltaista yhteistyötä eri viranomaisten kesken tullaan jatkamaan ja kehittämään entisestään koiratoiminnan ympärillä.
Vade
aluan aloittaa jutun lyhyellä johdannolla siitä, miten päädyin hakeutumaan koiranohjaajaksi Rajavartiolaitokselle. Suoritin varusmiepalveluksen vuonna 2015 Porin Prikaatissa Niinisalossa, jossa toimin koiranohjaajana. Palveluksen aikana kiinnostus eläinten parissa työskentelyyn kasvoi ja päätin hakeutua opiskelemaan projektikoiralinjalle Kokemäelle, jossa pääsin kouluttamaan opintojeni ohella erilaisia työ- sekä harrastuskoiria. Opintojeni aikana huomasin alan tuntuvan itselleni luontevalta ja halusin jatkaa, erityisesti virkakoirien parissa työskentelyä. Lyhyen harkinnan jälkeen päätin hakeutua Rajavartijan peruskurssille, tavoitteenani päästä tulevaisuudessa koiranohjaajaksi. Aloitinkin työskentelyn Rajavartiolaitoksella vuoden 2019 joulukuussa.
”NUOREN
Haluamaani tehtävään pääsyä en joutunut odottamaan pitkään, sillä urani koiranohjaajana alkoi jo keväällä 2021, jolloin tulin valituksi Kaakkois-Suomen rajavartiostoon koiranohjaajan tehtävään. Ensimmäiseksi koirakseni valikoitui, silloin vasta yhdeksänviikkoinen, saksanpaimenkoira uros Mårran, joka tuli ohjattavakseni heti kun aloitin työskentelyn nykyisellä toimipisteelläni.
Nuoren rajakoiran ensimmäiset viikot koostuvat erityisesti koiran ja ohjaajan
välisen suhteen rakentamisesta, erilaisiin ympäristöihin tutustumisesta ja arjen tapojen opettelusta. Pennut pyritään pitämään alusta alkaen partioiden mukana päivittäistehtävissä niiden jaksaminen huomioon ottaen.
Samalla kun pentu opiskelee omia perustaitojaan, käy myös ohjaaja koiranohjaajan peruskurssia, jossa opetetaan mm. perusasiat koiran hyvinvoinnista huolehtimisesta, kouluttamisesta ja sen teoriasta, anatomiasta, elekielestä, arkitaidoista ja koiran työtaidoista.
Jos kaikki menee suunnitellusti ja sekä koira että ohjaaja todetaan kurssin aikana tehtävään sopivaksi, on koiralla käyttöönottotarkastus noin 1,5 vuoden iässä. Tarkastus on monipäiväinen ja sisältää mm. pitkän maastojäljen, vaihtelevan alustan jäljen, henkilöetsinnän maastosta sekä ajoneuvoista, tapahtumapaikkatutkinnan ja tottelevaisuuden. Tarkastuksen läpäistyään on rajakoira saavuttanut ensimmäisen tason ja on nyt valmis toimimaan päivittäin partiossa.
Tästä eteenpäin koira seuraa vuosittaista testirytmiä joka määrittelee koiran tason ja valmiuden toimia.
”OLEMME
NELJÄN VUODEN AJAN”
läheskään päivittäin, vaan koiran päätehtävä on säännöllinen rajan tarkastaminen ja sen koskemattomuuden valvominen, sekä tarvittaessa mahdollisten ylittäjien paljastaminen ja kuljetun reitin selvittäminen. Rajakoiran onkin osattava nostaa jopa vuorokauden vanhoja jälkiä rajapolun varrelta ja kyettävä tarvittaessa myös ajamaan niitä pitkiäkin matkoja. Tämän vuoksi koirien ja ohjaajien toimintakyvyn aktiivinen testaaminen on tärkeää ja erityisesti vartioasemien koiranohjaajien yhteiset pelisäännöt ja aktiivisuus, erityisesti rajan varteen tehtyjen pimeiden herätteiden ja muiden treenien tekemisessä, on äärimmäisen tärkeää koiran ja ohjaajan toimintakyvyn ylläpidossa ja seurannassa.
Rajakoirille voidaan peruskurssin jälkeen tarpeen vaatiessa lisäkouluttaa myös haluttu tuote tai voimakäyttö.
Rajakoiran ja ohjaajan yhteisiin päivittäisiin tehtäviin kuuluu mm. rajan tarkastus, mahdollisten valvontalaitteiden hälytysten tarkastaminen, aluevalvonnan suorittaminen, ajoneuvojen tarkastaminen sekä tietenkin mahdollisten harjoitusten tekeminen.
Rajakoiran työympäristössä on tärkeää huomioida, että esimerkiksi luvattomia rajanylittäjiä tai hälytinilmaisuja ei ole
Olemme Mårranin kanssa työskennelleet yhdessä rajan varressa kohta neljän vuoden ajan ja näihin vuosiin on mahtunut upeita kokemuksia, joista tärkeimpinä on käyttöönottotarkastuksen läpäisy, Kaakkois-Suomen Rajavartioston koiramestaruuskisat, sekä mahdollisuutemme osallistua Euroopan Raja- ja Merivartiovirasto Frontexin kansainvälisiin operaatioihin useissa eri Euroopan maissa.
Toivonkin että minun ja Mårranin yhteiset työvuorot jatkuvat vielä pitkään ja tarjoavat samankaltaisia elämyksiä myös tulevaisuudessa!
Numerossa 2/2022 tarkasteltiin poliisin suorittamaa kadonneiden henkilöiden etsintää MSO-menetelmän (Managing Search Operation) näkökulmasta ja käsiteltiin poliisin MSO-kurssin antia muun muassa hätä- ja tutkinnallisen etsinnän, sekä kadonneen henkilön profiloinnin osalta. Artikkelissa sivuttiin lisäksi Vapaaehtoisen pelastuspalvelun, Vapepan, käyttöä poliisin apuna erityisesti hätäetsintöjen tukemisessa (Eriksson 2022, 33).
Viime lehden teemana oli viranomaisyhteistyö yli rajojen ja lehdessä kirjoitettiinkin runsain mitoin poliisin yhteistyöstä eri viranomaisten kanssa. Teemaan liittyen esimerkiksi poliisin kansallisesta yhteistyöstä eri sidosryhmäviranomaisten, kuten Tullin ja Rajavartiolaitoksen kanssa, eli niin kutsutusta PTR-yhteistyöstä, säädetään laissa poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta (2009/687). Viranomaisyhteistyön lisäksi poliisilain (2011/872) 1 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetään poliisin velvollisuudesta toimia turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä erilaisten yhteisöjen kanssa. Yhtenä poliisin tehtävien hoidon kannalta erittäin keskeisenä yhteisönä voidaan pitää Vapaaehtoista pelastuspalvelua, eli Vapepaa.
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun alkutaival
Vaikka Vapepan puheenjohtaja Hannu Harri (2024, 4) kertoo Vapepan virallisesti perustetun vuonna 1964, ulottuu sen historia hänen mukaansa kuitenkin sitäkin kauemmaksi tilanteisiin, joissa viranomaiset ovat tarvinneet avukseen vapaaehtoisia. Merkittävänä alkusysäyksenä Vapepan perustamiselle voidaankin pitää 24. toukokuuta 1963 Muonion Kerässiepin kylässä tapahtunutta 5-vuotiaan Anja Kumpurinteen katoamista (Holopainen 2014, 40; Harri 2024, 4–5).
Tapauksessa kotipihassaan leikkimässä ollut Anja Kumpurinne katosi perjantaisena aamupäivänä pihapiiristään. Isän tekemän tuloksettoman lähietsinnän päätteeksi paikalle saatiin hälytettyä kolmisenkymmentä kyläläistä apuvoimiksi, joskin jo iltapäivällä katoamisesta ilmoitettiin Enontekiön virkaatekevälle nimis-
miehelle, joka edelleen pyysi virka-apua Lapin rajavartiostosta. (Holopainen 2014, 41–42.) Vielä tähän maailman aikaan kadonneen henkilön etsinnästä ei ollut säädetty poliisia koskevassa lainsäädännössä, vaan ensimmäiset asiaa koskevat kirjaukset ”kadonneen etsiskelystä” löytyivät Hapon (2020, 10–11) mukaan vuoden 1966 voimaan astuneen poliisilain 23 §:n 1 momentista. Pohdittavaksi jää, oliko tällä tapauksella osansa kirjauksen syntymisessä.
Myöhemmin perjantai-iltana etsintätehtävissä oli jo miltei toistakymmentä rajajääkäriä mukanaan kaksi koiraa, sekä lähemmäs 60 uutta vapaaehtoista etsijää. Lauantain aikana etsijöitä oli kaikkinensa jo sadan molemmin puolin
Yhteistyöllä pelastetaan parhaimmillaan ihmishenkiä. Kuva: Anders Blomberg
ja lentokalustoapuakin pyydettiin Rovaniemeltä Lapin rajavartioston esikunnasta. Sunnuntaina suuretsintöjen käynnistyttyä etsijöiden määrä kohosi jo neljäänsataan ja johtovastuun etsinnästä otti Muonion nimismies Eero Koponen. Logistiikan osalta rajavartiosto avusti johtopaikan perustamisessa telttojen ja viestiyhteyksien muodossa. (Holopainen 2014, 41–42.)
Etsintään osallistuneiden viranomaisten ja vapaaehtoisten lukumäärä kasvoi tasaisesti ollen suurimmillaan ensimmäisenä helluntaipäivänä 2. kesäkuuta. Tuolloin etsijöitä oli jo yli tuhat. Lääkärit olivat arvioineet Anjan voivan selvitä maastossa hengissä noin kymmenen päivää. Aika-arvio tuli täyteen toisena helluntaipäivänä maanantaina, jolloin kaikkiaan yli 400 neliökilometrin alueella tehdyt suuretsinnät päätettiin lopettaa tuloksettomina. (Holopainen 2014, 42–44.)
Uutta toivoa Anjan löytymiseksi saatiin Holopaisen (2014, 44–45) kirjoituksen mukaan kuitenkin kaksi päivää suuretsintöjen lopettamisen jälkeen, kun paikallinen kylänmies löysi Perilänjärveltä Ullajärvelle johtavan polun varrelta maastosta pienelle Anjalle kuuluneen sinisen villakangastakin. Takin löytymispaikka sijaitsi viisi kilometriä aiempia etsintäalueita pohjoisempana. Uudestaan käynnistettyihin etsintöihin saatiin jälleen illan mittaan Muoniosta ja Enontekiöltä lähemmäs toista sataa etsijää. (Holopainen 2014, 44–45.)
Noin iltakymmenen aikaan vuontisjärveläisen, vapaaehtoisena etsintään osallistuneen Samuel Keskitalon, johtama nelihenkinen etsintäpartio saavutti Ou-
nasjoen varrella kohdan, jossa Ullajoki laskee Ounasjokeen. Parin sadan metrin päässä edempänä Samuel Keskitalo pystyi erottamaan joenrannassa punaisen vaatteen. Osittain rantavedessä lepäsi vatsallaan pienen tytön kylmä ja eloton ruumis, oikean käden ollessa yhä puristuneena rannan pajunvarren ympärille. (Holopainen 2014, 45–46.) Yksittäinen kiväärinlaukaus kaikui erämaassa sovittuna merkkinä muille etsintöjen päättymisestä (Holopainen 2014, 46).
Myöhemmin voitiin todeta pahoin nälkiintyneen Anja Kumpurinteen kuolleen hukkumalla kaksi tai korkeintaan kolme päivää ennen löytymistään. Sitkeä tyttö oli ollut vielä elossa, kun ensimmäinen suuretsintä oli kymmenen päivän jälkeen päätetty. Etäisyys Kerässiepissä sijainneen katoamispaikan ja Ounasjoen mutkassa sijaitsevan löytöpaikan välillä oli linnuntietä pitkin mitattuna 30 kilometriä. On arvioitu, että tyttö oli ehtinyt katoamisensa aikana harhailla maastossa jopa 80 kilometriä. (Holopainen 2014, 44, 46; Koskinen 2014.)
Anja Kumpurinteen suuretsinnöistä tulee tänä kesänä kuluneeksi 62 vuotta. On täysin ilmeistä, että näiden vuosikymmenten aikana niin vapaaehtoistoiminnan kuin poliisin etsintätehtävienkin johtamisen saralla on tapahtunut paljon systemaattista kehitystä ja järjestäytymistä. Anjan kohtalon myötä ihmiset vaativat tulevien tapausten varalle organisaatiota, jolla olisi kyky tukea viranomaisia etsintöjen toteuttamisessa (Holopainen 2014, 44). Tätä tarvetta vastaamaan maaliskuussa 1964 perustettiin Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, kun Maaseudun sivistysliitto oli ehdottanut
kyseisen järjestelmän luomista Suomen Punaisen Ristin koordinoimaksi useiden järjestöjen ja yhteisöiden yhteenliittymäksi (Holopainen 2014, 45). Hannu Harri (2024, 5) luonnehtiikin tätä 1960-luvulla tehtyä aloitetta eräänlaiseksi sosiaaliseksi innovaatioksi, jonka myötä myös turvallisuus ja hyvinvointi ovat lisääntyneet. Lisäpontta toiminnan vaikuttavuudelle tuo Suomen Punaisen Ristin lakisääteinen asema, jonka myötä se on edustettuna erilaisissa toimikunnissa ja organisaatioissa aina kunnista valtiotasolle asti (Torstila 2014, 65).
Nykyisellään Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, Vapepa, on jo yli 50 järjestön ja niihin kuuluvista vapaaehtoisista muodostuva verkosto, jonka tehtävänä on viranomaisten tukeminen erilaisissa auttamistehtävissä. Verkoston toimintaa koordinoivat Suomen Punainen Risti, Lentopelastusseura, sekä Meripelastusseura ja ne tarjoavat vapaaehtoisille toimintamahdollisuuksia, sekä tukea vapaaehtoistehtävissä. (Harri 2024, 4.)
Hannu Harrin (2024, 4) mukaan vuonna 2024 Vapepan yli 1000 hälytysryhmässä oli hälytysvalmiudessa kaiken kaikkiaan yli 13 000 vapaaehtoista henkilöä. Vertailun vuoksi poliisien määrä vuonna 2023 poliisiopiskelijat pois luettuna oli 7592 (Poliisi 2023). Käytännössä kyseessä onkin hyvin merkittävä vapaaehtoisreservi, jonka osaavia ja toimintaan sitoutuneita vapaaehtoisia viranomainen voi hyödyntää yllättävissä tai äkillisissä auttamistilanteissa (Harri 2024, 4).
Taulukko 1. 38-tehtävälajin kadonnut tai karannut henkilö -tehtävät koko maassa vuonna 2024.
Taulukko 2. Poliisikoiran käyttö 391-tehtävälajin itsemurhayritys tai sen uhka -tehtävillä koko maassa vuonna 2024.
Esimerkiksi vuonna 2023 Vapepalla oli maalla yhteensä 453 hälytystä, joista 221 johtivat etsintään (Vapepa 2024a, 1).
Vapepan toimintaan voi hakeutua mukaan jokainen, jolla on halu auttaa muita käytännönläheisellä tavalla (Vapepa 2025a). Vapepan toimintaan liittyäkseen voi toiminnasta kiinnostunut ottaa yhteyttä Vapepan jäsenjärjestöön tai sen paikallistoimikunnan puheenjohtajaan. Vapepaan on mahdollista päästä vapaaehtoiseksi myös ilmoittautumalla Vapepan jäsenjärjestöjen järjestämille eri toimintamuotojen, kuten esimerkiksi maastoetsinnän tai ensihuollon, peruskursseille. Peruskurssin käymisen
jälkeen toiminnasta kiinnostuneella on mahdollisuus liittyä paikallisen Vapepan jäsenjärjestön hälytysryhmään. (Vapepa 2025b.) Lisätietoa ajankohtaisista peruskursseista ja harjoituksista onkin saatavilla Vapepan omilla internet-sivuilla.
Poliisin ja Vapepan yhteistyötä voidaan pohjustaa tarkastelemalla ensin hieman tilastoja kadonneista henkilöistä ja poliisin etsintätehtävistä. Tilastoja (taulukko 1) tarkastelemalla selviää, että poliisilla oli vuonna 2024 kaiken kaikkiaan 12 044 erilaista kadonneisiin henkilöihin liittyvää tehtävää. Näistä valtaosa (3 940) koski
poliisin tehtäväluokittelussa vanhuksia, kehitysvammaisia tai sairaita ihmisiä. Seuraavaksi eniten (3 433) oli niin kutsuttuja ”löydettyjä kadonneita”, eli esimerkiksi muistisairaita vanhuksia, jotka kansalainen oli löytänyt esimerkiksi kadun varrelta harhailemasta ja ilmoittanut löydöstään hätäkeskukseen. (PolStat 2025a.) Tässä kohtaa jokainen voi pohtia sitä, minkälainen savotta etsintätehtävien määrän suhteen muodostuisi, mikäli valveutuneet kansalaiset eivät ilmoittaisi löydöistään hätäkeskukseen, sillä käytännössä nämä ”kadonneet” on löydetty jo ennen ilmoitusta heidän katoamisestaan.
Vuoden 2022 tilastoihin vertailemalla kadonneisiin henkilöihin liittyvät tehtävämäärät ovat pysyneet koko lailla ennallaan, joskin esimerkiksi juuri kateissa oleviin vanhuksiin, kehitysvammaisiin tai sairaisiin liittyvät tehtävät ovat Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella nousseet vuoden 2022 takaisesta 250:sta vuoden 2024 364:een. Vaikka poliisilaitoksemme alueella nousua voisi kuvailla merkittäväksikin, valtakunnan tasolla mainitut tehtävät ovat kuitenkin hienoisesti laskeneet. (PolStat 2025a; PolStat 2025b.) Strategisen tutkimuksen neuvoston Demography-ohjelman tietopaketin (2023, 2) mukaan Suomi kuuluu maailman ikääntyneimpiin maihin ja 65-vuotta täyttäneiden osuus on tällä hetkellä meitä suurempi vain Japanissa ja Italiassa.
Hätäisesti pääteltynä voitaisiin ajatella, että kadonneisiin vanhuksiin liittyvät tehtävät eivät ainakaan lähitulevaisuudessa ole vähenemään päin.
Pelkät kadonneiden henkilöiden etsimiseksi tehtävälajina kirjatut tehtävät (38*-lajin tehtävät) eivät luonnollisestikaan kerro koko totuutta etsintätehtävien määrästä, sillä aivan jokainen em. tehtävälajilla ilmoitettu tehtävä ei johda aktiiviseen etsintään. Toisinaan tehtävien alkutiedot ovat sellaisia, että aktiivista etsintää ei voida kohdentaa mihinkään, jolloin tehtävä jää niin sanotusti seurantaan. Joskus kadonnut voi löytyä pelkkien alkutiedustelujen tuloksena esimerkiksi sairaalasta ja toisinaan ehtii palata takaisin ennen etsintöjen aloittamista.
Yhtenä merkittävänä etsintätehtäviä aiheuttavana 38*-tehtävälajin ulkopuolisena ryhmänä ovat itsetuhoiset henkilöt. Vaikka Suomessa itsemurhakuolleisuus on THL:n (2023) mukaan ollut voimak-
kaassa laskussa 1990-luvulta asti, on siitä huolimatta joka kuudes ihminen joskus elämänsä varrella ajatellut itsemurhan tekemistä. PolStatin (2025c) mukaan Suomessa oli vuonna 2024 yhteensä 18 443 itsemurhayritykseen tai sen uhkaan (391-tehtälaji) liittyvää poliisitehtävää. Näistä 1 974 oli Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella.
391-tehtävälajin tehtävistä on tilastoja katsomalla vaikea tehdä tarkkoja päätelmiä siitä, kuinka monessa tapauksessa itsetuhoiseksi epäiltyä henkilöä on jouduttu etsimään esimerkiksi maastosta. Jonkinlaista osviittaa etsintöihin johtavista tehtävistä voidaan kuitenkin lehtemme teema huomioiden tehdä ottamalla tarkasteluun tehtävälajin tehtävät, joissa suoritteeseen on kirjattu poliisikoiran käyttäminen joko jäljestykseen tai henkilöetsintään (taulukko 2). Valtakunnan tasolla poliisikoiraa on käytetty itsetuhoisuuteen liittyvillä tehtävillä mainittuihin suoritteisiin 278 kertaa ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella 32 kertaa (PolStat 2025d).
Itsetuhoisten etsintä voidaan nähdä verrattain yleiseksi myös kansainvälisen tutkimuksen näkökulmasta. Whibley, Newiss & Collie (2023, 8) tutkivat Englannissa ja Walesissa kadonneiden henkilöiden yleisimpiä kuolemansyitä. Tutkimuksen mukaan itsemurhan katsottiin olleen yleisin kuolemansyy (50,4 %) niiden kadonneiden osalta, jotka löydettiin kuolleena (Whibley ym. 2023, 8). Lisäksi Woolnough, Magar & Gibb (2019, 3) ovat tutkimuksessaan todenneet 63,9 prosentissa tapauksista kadonneeksi ilmoitetun itsemurhan tehneen löytyneen ulkoa luonnosta. Keskiarvoisesti kadonneeksi ilmoitetut itsemurhan tehneet henkilöt ovat löytyneet 7,14 kilometrin etäisyydeltä asuinpaikastaan ja 52,8 prosentissa tapauksista löydön teki poliisiviranomainen (Woolnough ym. 2019, 4).
Tilastot eivät kuitenkaan aina kerro koko totuutta, sillä toisinaan erilaiset suoritteet voivat jäädä tehtävää hoitavalta partiolta kirjaamatta hätäkeskustietojärjestelmään. Tämän on havainnut myös Rikander (2016, 11) huomattuaan poliisin ja Vapepan yhteistoimintaa tutkiessaan, että suoritetta ”853 – Saatu apua/tukea käytetty Vapepaa” on käytetty valtakunnan tasolla erittäin heikosti verrattuna Vapepan itsensä kirjaamiin hälytysmääriin. Esimerkiksi PolStatin (2025e) mukaan vuonna 2024 suoritetta ”853
– Saatu apua/tukea käytetty Vapepaa” on käytetty valtakunnan tasolla vain 32 kertaa, joista Itä-Uudellamaalla ainoastaan yhden kerran. Suorite vaikuttaa siis olevan heikosti tunnettu.
Edellä kuvattuja tilastoja tarkastelemalla on mahdollista päätyä johtopäätöksiin siitä, että poliisilla on edelleen määrällisesti runsaasti etsintätehtäviä ja että ne työllistävät poliisia merkittävästi. Myös mainitut Vapepan etsintähälytysten määrät tukevat tätä havaintoa. Havaintojeni mukaan kadonneiden henkilöiden etsintätehtävät ovat monesti hyvin työläitä ja resursseja kuluttavia. Hyvin usein etsintätehtävää lähdetään alkuvaiheessa suorittamaan niukalla päivittäisresurssilla ja tehtävän pitkittyessäkään ei ole aina itsestään selvää, saadaanko paikalle juurikaan tilanneorganisaatioon varattua resurssia. Yleensä viimeistään tässä vaiheessa tehtävän salliessa mukaan kuvioihin astuu Vapepa ja sen lukuisat vapaaehtoiset.
Poliisin ja Vapepan tehokas yhteistyö etsintätehtävillä edellyttää hyvää yhteistyötä ja harjoituksia tehtävien ulkopuolellakin. Mainittuun yhteistyöhön liittyen Poliisihallitus (2019a, 1) on antanut oman ohjeensa poliisin ja vapaaehtoisjärjestöjen yhteistoiminnasta, jonka keskeisenä tavoitteena ja tarkoituksena on yhdenmukaistaa ja selkeyttää yhteistoimintaa poliisin ja vapaaehtoisjärjestöjen välillä. Poliisihallituksen antamaa ohjetta täydentää myös poliisilaitoskohtaiset ohjeet kadonneen etsinnästä. Niin Poliisihallituksen (2019a, 5) kuin Itä-Uudenmaan poliisilaitoksenkin (2025, 8–9) antamat ohjeet edellyttävät, että poliisilaitoksissa on nimetyt poliisimiehet, jotka vastaavat polisiin ja Vapepan yhteistoiminnasta. Lisäksi poliisilaitoksen tulee huolehtia tarpeellisista poliisin ja Vapepan yhteiskoulutuksista ja -harjoituksista (Poliisihallitus 2019a, 5; Itä-Uudenmaan poliisilaitos 2025, 8–9).
Yhteistyöstä yhteisharjoituksiin
Itse sain mitä mainioimman tilaisuuden osallistua yhdessä kollegani Johannan kanssa virkamme puolesta Vapepa Uudenmaan, Keski-Uudenmaan paikallistoimikunnan 13.-15.10.2023 järjestämälle etsinnän ja viestin peruskurssille, joka huipentui poliisilaitoksemme organisoimaan ja johtamaan kadonneen henkilön etsintäharjoitukseen. Meidän osaltamme kurssi oli kaksipäiväinen ensimmäisen
Vapepan toiminnassa kertyvää ja poliisille luovutettavaa materiaalia.
päivän annin keskittyessä muun muassa luentoihin Vapepan toiminnasta, sekä viesti- ja eri etsintämuotoharjoituksiin. Kurssi ja siihen liittynyt etsintäharjoitus noudattelivat siis Poliisihallituksen antamaa ohjetta poliisin ja vapaaehtoisjärjestöjen yhteistoiminnasta (Poliisihallitus 2019a, 5).
Mäntsälän ampumaurheilukeskuksen tiloissa Hirvihaarassa järjestetyllä kurssilla pääsimme toki myös itse luennoimaan 16 uudelle kurssilaiselle ja Vapepan kouluttajille poliisin roolista etsinnöillä, sekä siitä, mihin vapaaehtoisten käyttö etsintätehtävillä perustuu. Täytyy sanoa, että jo Powerpoint-esityksen laatiminen ja sen esittäminen olivat itsellenikin erittäin silmiä avaavia, puhumattakaan kurssilaisten esittämistä kysymyksistä ja niiden myötä virinneestä hedelmällisestä keskustelusta.
Yllätyimme myös kaikista niistä lukuisista erilaisista tehtävistä, joihin vapepalaisia voi hyödyntää etsintätehtävien lisäksi. Näihin lukeutuvat muun muassa erilaiset ensihuoltotehtävät, kuten evakuointi, henkinen tuki ja muonitus, sekä muut auttamistilanteet, kuten avustaminen erilaisissa ympäristö- ja liikenneonnettomuuksissa (Vapepa 2024a, 1). Mainittiinpa kurssilla jopa erilaiset kuljetus- ja
lastenhoitotehtävätkin (Vapepa 2023, 5). Poliisihallituksen ohjeen (2019a, 2) mukaan vapaaehtoisjärjestöille soveltuvia ovatkin kokonaisuudessaan sellaiset avustustehtävät, jotka ovat poliisin toimialaan kuuluvia ja joissa ei käytetä merkittävää julkista valtaa. Lisäksi ohjeen mukaan vapaaehtoisjärjestöön kuuluva henkilö ei saa avustustehtävää suorittaessaan joutua ennakoitavissa olevalle vaaralle alttiiksi (Poliisihallitus 2019a, 2). Nykyisessä ajankuvassa tämä tulee huomioida esimerkiksi itsetuhoiseksi tiedettyä, mahdollisesti muillekin vaarallista henkilöä etsittäessä.
Kurssiviikonlopun odotetuimpana antina oli varmasti kaikkien osallistujien mielestä poliisin ja Vapepan yhteinen etsintäharjoitus. Vapepan puolesta harjoituksen vetämisestä vastasivat Erkki Huovinen ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen osalta ylikonstaapeli Ilpo Liuska. Harjoitukseen osallistui niin kurssilla olleet 16 uutta vapaaehtoista kuin jo hälytysryhmiin kuuluneet 58 vapepalaistakin. Itse vastasin etsintätehtävän tilannejohtamisesta apunani esikuntaani kuuluneet Johanna ja kourallinen Vapepan konkareita.
Harjoituksen alkutilanne noudatteli miltei töistäkin tuttua kaavaa, jossa läheinen oli tehnyt hätäkeskukseen ilmoituksen lähiomaisensa kadottua kotoaan. Tehtävä välitettiin partiollemme ja ryhdyimme tekemään ensipartiona tarvittavia toimenpiteitä, eli selvittämään katoamisen todenperäisyyttä ja katoamisolosuhteita. Selvitysten myötä kävi ilmi, että kateissa oli aikuinen nainen, joka oli lähtenyt aamun aikana kotoaan Hirvihaaran ampumaurheilukeskuksen läheisyyteen sienestämään.
Teimme alkutiedustelujen ja ilmoittajalle soiton myötä tilannearviota ja saimme pelipankilta käyttöömme toisen partion, jolle annoimme tehtäväksi ilmoittajan tarkemman puhutuksen, sekä kadonneen kotiosoitteen ja sen lähipiirin tarkastamisen. Samalla laadimme kadonneesta sopivaa MSO-profiilia etsintätaktiikan ja etsinnän suuntaamiseksi. Poimijaksi valitsemamme profiili muuttui kuitenkin uusien lisätietojen myötä varsin nopeasti masentuneeksi, sillä kohdeosoitteessa puhutuksia tekevältä partiolta tuli lisätietoja etsittävän henkilön viimeaikaisesta masentuneisuudesta. Etsintätaktiikan
Poliisijohtoinen etsintätehtävä voi silmänräpäyksessä muuttua pelastusjohtoiseksi vesipelastustehtäväksi.
osalta nyt tuli huomioida se, että etsittävä ei välttämättä haluakaan tulla löydetyksi (Seppälä 2012, 19).
Katoamisilmoituksen saadessamme katoamisesta oli kulunut aikaa jo
muutama tunti. Lisäksi etsintäalueen suuruus, käytettävissä olevat resurssit, kadonneen masentuneisuus ja mahdollinen itsetuhoisuus, sekä olosuhteet muutenkin huomioiden, oli ilmiselvää, että etsintään tarvittaisiin lisää resursseja (Poliisihallitus 2019b, 6). Tämä tarkoitti muun muassa Vapepan hälyttämistä. Lisäksi alettiin kartoittamaan saatavilla olevia poliisikoiria, UAS-kalustoa, sekä Rajavartiolaitoksen helikopteria. Kello löi jo lähemmäs puolta päivää.
Vapepan kokoontumispaikaksi saimmekin, kuinka ollakaan, satumaisella tuurilla määriteltyä toimintaan enemmän kuin sopivat ampumaurheilukeskuksen päärakennuksen sisätilat. Satumaista tuuria ei kuitenkaan aina ole tosielämän etsintätehtävillä resurssina käytettävissä, vaan toisinaan Vapepan kokoontumispaikkana ja etsinnän johtopaikkana saattaa toimia yksittäinen poliisiauto sateisella parkkipaikalla. Mikäli kuitenkin mahdollista, kannattaa johto- ja kokoontumispaikkoina hyödyntää esimerkiksi kouluja, päiväkoteja, seurojentaloja, seurakuntakeskuksia, vapaapalokuntien tiloja tai esimerkiksi ympäri vuorokauden avoinna olevien huoltoasemien kokoustiloja (Toivari &
Virtanen 2021, 24–25; Itä-Uudenmaan poliisilaitos 2025, 6). Sähkön ja veden saatavilla olo on myös tärkeää (Toivari & Virtanen 2021, 18). Myös omien kokemusteni mukaan erityisesti kouluissa on kouluajan ulkopuolella edellä mainittujen lisäksi käytettävissä runsaasti tiloja niin vapaaehtoisten vastaanottoon, huoltoon, sekä tilanne- ja vapepajohdon tarpeisiin. Nykyaikana kouluista löytyy myös monesti suuria näyttöjä, joihin on mahdollista kytkeä tietokone. Esimerkiksi etsintäalueen karttoja on helpompaa tarkastella suurelta näytöltä käsin.
Harjoituksessa kokoontumispaikan määritettyämme saimme tilat nopeasti käyttöömme. Johtopaikalla aloimme välittömästi etsinnän alkutoimien ohessa valmistautumaan Vapepan vastaanottoon ja etsintäalueen suuntaamiseen. Ensimmäisenä kokoontumispaikalle saapui Vapepa-johtaja mukanaan omaa esikuntaansa. Kerroimme heille lyhyen tilannekuvan etsintätehtävästä ja -alueesta, jonka myötä heillä oli mahdollisuus alkaa valmistautumaan vapaaehtoisten etsijöiden vastaanottamiseen ja etsintäalueiden lohkomiseen yhdessä meidän kanssamme.
Samanaikaisesti valmistautuessamme Vapepan tulopuhuttelun pitämiseen, pyöritimme poliisin suorittamaa etsintää, johon olimme jo saaneet pelipankin kautta käyttöömme pari koirapartiota, sekä Rajavartiolaitoksen helikopterin. Tässä vaiheessa jo esimerkiksi viestiliikenne omien partioiden ja Rajahekon osalta alkoi moninkertaistumaan, eikä tilannetta juurikaan oman tilannekuvan ylläpidon osalta helpottanut se, että käytettävissä ei ollut kynän, paperin ja puhelimen lisäksi sen kummempia muistiinpanovälineitä. Kylmähermoisuus, rauhallisuus, järjestelmällisyys ja delegointikyky pelastavat kuitenkin paljon etsintää johdettaessa. Samanaikaisesti tulee myös muistaa, että samalla johtopaikalla oleva(t) Vapepa-johtaja(t) on ilman muuta hyödynnettävissä, jos sormi on mennä suuhun.
Paikalle saapuneille kymmenille Vapepan etsijöille pidimme lyhyen alkupuhuttelun, jossa esittäydyimme ja kerroimme etsintätehtävän tarkoituksen, sekä etsittävän henkilön tuntomerkit. Tätä tukemaan Johanna oli jo ehtinyt laatimaan paperille koosteen mainituista tiedoista. Tarvittaessa etsijöillä oli siis mahdollisuus ottaa itselleen tästä koosteesta kuva muistin
tueksi. Samalla on hyvä muistaa, että avustamistehtäviin osallistuvat vapaaehtoisjärjestöön kuuluvat henkilöt ovat vaitiolovelvollisia poliisilain (2011/872) 7 luvun 1 §:n, sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (1999/621) 23 §:n perusteella (Poliisihallitus 2019a, 8).
Alkupuhuttelun jälkeen etsintäkone alkoi käymään toden teolla. Määrittelin yhdessä Vapepa-johtajan kanssa tulevia etsintäalueita ja soveltuvimpia resursseja niihin. Vapepan henkilöstö lohkoi jatkuvasti lisää etsintäalueita ampumaurheilukeskuksen lähimaastoon, jonne pystyttiin lähettämään niin Vapepan koirapartioita kuin myös jalkapartioita. Lisäksi vapepalaisia käytettiin soveltuvimmissa paikoissa myös reittietsintään niin jalkaisin kuin autoillakin. Samanaikaisesti pelipankin tuottamat poliisin pari koirapartiota olivat jalkautuneina toisaalle etsintäalueella kuvitteellisen Rajavartiolaitoksen helikopterin etsiessä kadonnutta ilmasta käsin. Johannalla puolestaan oli muun ohessa täysi työ pitää yllä tilannepäiväkirjaa näistä tapahtumista.
Vapepan henkisen tuen parin ollessa puhuttamassa katoamisesta ilmoittanutta läheistä, saimme tiedon, että kadonneella naisella oli todennäköisesti mukanaan polkupyörä. Kyseinen polkupyörä löydettiin hetkeä myöhemmin metsäautotien alkumatkalta hieman ampumaurheilukeskukselta länteen. Tämä antoi taas uutta pontta etsinnän suuntaamiseen, sillä nyt esimerkiksi reittietsinnän ja koirien käytön merkitys korostui entisestään polkupyörän löytöalueen läheisyydessä ja siitä johtavien reittien varrella.
Harjoituksen ulkopuolellakin oli samanaikaisesti melko vauhdikkaita tapahtumia. Harjoitushan järjestettiin juuri hirvenmetsästyskauden käynnistyttyä ja Hirvihaara alkoikin paikannimenä muistuttamaan enemmän Hirvivaaraa. Vaikka metsästäjiä olikin ennalta tiedotettu harjoituksesta ja metsästäjiä ei alueella varsinaisesti tavattukaan, tuli alueelle harjoitusalueen naapurissa toteutetusta jahdista haavakkohirvi. Tämä taas aiheutti harjoituksen johdon osalta hieman päänvaivaa metsästäjien jäljittäessä haavakkoa, joka toisinaan poukkoili harjoitusalueellemme. Poliisihallituksen (2019a, 2) ohjeen kirjaus siitä, että vapaaehtoisjärjestöön kuuluva ei saisi joutua ennakoitavissa olevalle vaaralle alttiiksi, alkoi saamaan aivan uusia ulottuvuuksia.
Polkupyörän löytöpaikan läheisyydessä tehdyt etsinnät tuottivat lopulta tulosta Vapepan koirapartion löydettyä pohjoisempana saman metsäautotien itäpuolelta sienikorin. Nopea yhteydenotto ilmoittajan kotona olevaan Vapepan henkisen tuen pariin paljasti, että kyseinen kori kuului varsin todennäköisesti etsittävälle henkilölle. Näin ollen etsintää voitiin jälleen keskittää korin löytöpaikan läheisyydessä tehtävään uuteen lähietsintään. Huomioitavaa oli kuitenkin se, että etsintäkone toimi edelleen myös muualla alueella, sillä myös muut alueet tuli ottaa vielä tässä vaiheessa huomioon vähintäänkin poissulkevana.
Vaikka haluaisinkin kirjoittaa etsintäharjoituksen huipentuneen etsittävän henkilön löytymiseen, huipentui harjoitus loppujen lopuksi aivan viime metreillä sen keskeyttämiseen turvallisuussyistä. Vapepan etsintäpartiot raportoivat johtopaikalle kuulemistaan yksittäisistä laukausten äänistä aivan heidän läheisyydessään, joka nähtävästi tiesi haavakon paluuta harjoitusalueellemme. Tämän vuoksi jouduimme Liuskan johdolla tekemään turvallisuussyistä karvaan päätöksen harjoituksen keskeyttämisestä ja kutsumaan maastossa olleet etsijät takaisin kokoontumispaikalle loppupuhuttelua varten. Keskeyttämisen jälkeen kävi ilmi, että Vapepan koirapartio oli keskeytyshetkellä ollut vain noin muutaman kymmenen metrin päässä piiloutuneesta etsittävästä. Löytö oli siis ollut jo lähes liinanmitan päässä.
Avustamis- tai etsintätehtävän jälkeen tulisi mahdollisuuksien mukaan järjestää palautetilaisuus, jossa poliisi käy vapaaehtoisjärjestön kanssa läpi muun muassa toiminnassa saadut kokemukset (Poliisihallitus 2019a, 5). Kokosimme harjoituksen päätteeksi kaikki harjoitukseen osallistuneet sisätiloihin mainittuun palautetilaisuuteen. Kävin tilaisuudessa itse läpi etsinnän kulkua tilannejohtajan näkökulmasta aina etsintätehtävän saamisesta sen päättymiseen saakka. Havaintojeni ja harjoitukseen osallistuneiden kanssa käymieni keskustelujen perusteella uskallan väittää, että vapaaehtoiset pitävät tällaista palautetilaisuutta erityisen tärkeänä muun muassa etsintätehtävästä saatavan kokonaiskäsityksen muodostumisen suhteen. Näin ollen yksittäinen vapaaehtoinen etsijä ymmärtää paremmin oman tärkeän roolinsa suuressa kokonaisuudessa ja osana pitkää etsinnän ketjua. Tämä varmasti osaltaan
myös motivoi osallistumaan etsintöihin tulevaisuudessakin.
Ylikonstaapeli Liuska piti vielä jälkeeni yleisen palautetilaisuuden harjoituksen kulusta kokonaisuudessaan. Niin itselleni kuin Johannallekin, sekä myös monelle vapepalaiselle etsintäharjoitus oli kerrassaan ensimmäinen. Uskon, että itseni lisäksi harjoitus antoi monelle osallistuneelle paremman kokonaiskäsityksen sekä poliisin että Vapepankin roolista kadonneiden etsintätehtävillä. Esimerkiksi itse voin kertoa havainneeni, että Vapepa pystyy toimimaan etsintätehtävillä erittäin itsenäisesti ja heidän keskinäinen synergiansa on hyvin pitkälle hioutunutta. Tämä myös osaltaan helpottaa etsintöjen johtamista, kun vapaaehtoisten pärjäämisestä ei tarvitse kantaa liiallista huolta, vaan monesti tiettyjen suuntaviivojen määrittäminen ja tarkastelu, sekä kokonaisvastuu johtamisesta etsinnän kuluessa riittää (Poliisihallitus 2019b, 6). Lisäksi Vapepalla on kyky organisoida oma toimintansa johto- ja kokoontumispaikoilla siten, että he eivät välttämättä tarvitse sen suurempaa valmista infrastruktuuria, kuten esimerkiksi lämpimiä sisätiloja. Toki niiden olemassaolo helpottaa aina valtavasti tekemistä, mutta välttämättömyys se ei ole.
Kokonaisuutena harjoitus oli meille molemmille erittäin antoisa ja antoi paljon varmuutta etsintöjen johtamiseen
erityisesti silloin, kun Vapepa kutsutaan apuun. Yhteistoiminta on aina myös huomattavasti helpompaa, kun tehtävillä vastaan tulevat vapepalaiset ovat jo harjoituksen puitteista tuttuja. Muistutankin vielä, että vapaaehtoisjärjestön, kuten Vapaaehtoisen pelastuspalvelun käyttämisestä esimerkiksi etsintätehtävillä, säädetään poliisilain (2011/872) 9 luvun 4 §:ssä. Huomionarvoisena on pidettävä edellä mainitun pykälän 2 momenttia, jonka mukaan päätöksen vapaaehtoisjärjestön käyttämisestä etsintätehtävässä tekee etsintää johtava poliisimies, eli käytännössä tilannejohtaja.
Yleisiä huomioita etsintätehtäviltä
Viimeiseksi päätin vielä kirjoittaa muutaman sanasen omista yleisistä havainnoistani koskien kadonneiden henkilöiden etsintätehtäviä. MSO-kurssin vuonna 2022 suoritettuani olen päässyt johtamaan arviolta noin toistakymmentä etsintätehtävää. Näistä suurin osa on ollut melko pienimuotoisia ja lyhytkestoisia, ja yleensä ottaen nämä tehtävät on suoritettu alusta loppuun poliisin omilla voimavaroilla ilman (ensihoitoa lukuun ottamatta) muiden viranomaisten apua.
Tarkastellessani vuoden 2023 tilastoja poliisin tehtäväsidonnaisuusajoista kadonneisiin henkilöihin (38*-lajin tehtävät) ja itsetuhoisiin henkilöihin
(391-lajin tehtävät) liittyen, olivat tehtäväsidonnaisuusajat mainituissa tehtävissä keskiarvoltaan 60,7 ja 65,1 minuuttia (PolStat 2025f; PolStat 2025g). Tämä ei vielä keskiarvona vaikuta merkittävän pitkältä ajalta, sillä poliisin tehtäväsidonnaisuusaikaan lasketaan kuuluvaksi suoritusajan lisäksi myös matka-aika tehtävän suorituspaikalle. Suoritusaika puolestaan on tehtävän varsinaiseen suorittamiseen käytetty aika. (Sisäasiainministeriö 2011, 18.) Poikkeuksia kuitenkin on, sillä olen omakohtaisesti johtanut lähes 12 tuntia kestänyttä etsintää. Mainitulla tehtävällä hyödynnettiin Vapepaa, jossa lopulta (todennäköisesti hengenpelastavan) löydön teki Vapepan etsintäpartio.
Monesti kadonneeksi ilmoitettu tai muuten kateissa oleva henkilö vaikuttaa löytyvän nopeasti erilaisten tiedustelujen ja poliisin oman tiedonhankinnan kautta. Pyri siis kadonneeseen henkilöön liittyvän tehtävän saatuasi tekemään heti alkuvaiheessa kattavaa tiedustelua ja hyödynnä tässä apunasi alueesi johto- tai tilannekeskusta, sekä tutkintaa. Selvityksiä ja tiedusteluja tehdessäsi määrität samalla myös etsinnän kiireellisyyttä ja laajuutta, sillä mikäli kateissa olevan tiedetään olevan kykenemätön huolehtimaan itsestään tai olosuhteet aiheuttavat kateissa olevalle hengen tai terveyden vaaraa, tulee tutkinta- ja etsintätoimet aloittaa viipymättä (Poliisihallitus 2019b, 1, 6). Viipymättä aloitetut tiedonhankinta- ja etsintätoimet helpottavat myös pitkittyneen etsinnän johtamista. Ole siis aktiivinen! Muista myös jo tässä vaiheessa delegoida tarvittaessa esimerkiksi hätäilmoituksen tekijän puhuttamisvastuita ja lähietsinnän tekemistä muille partioille, jos niitä on käytettävissäsi. Älä sido itseäsi liikaa kiinni yksittäisiin toimintoihin tilannejohtajana.
Mikäli tehtävän tiedot ja olosuhteet muutenkin vaikuttavat siltä, että laajempi ja aktiivinen etsintä kadonneen löytämiseksi on tarpeen, pyri heti alkuvaiheessa selvittämään oman poliisilaitoksesi, sekä ympäröivien poliisilaitosten käytettävissä olevat resurssit, kuten MSO-, poliisikoira- ja UAS (Unmanned Aerial System) -toiminnot. Mikäli alueen kenttä- ja yleisjohtaja eivät ole vielä ottaneet tehtävään kantaa, tiedota edellä mainittuja. Tee matalalla kynnyksellä ennakkoilmoitus Vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle, sillä ilmoitus ei vielä sido poliisia Vapepan hälyttämiseen, mutta antaa vapaaehtoi-
sille valmistautumisaikaa etsintätehtävään (Itä-Uudenmaan poliisilaitos 2025, 3). Käytännössä ennakkoilmoituksen tekeminen järjestyy oman johto- tai tilannekeskuksen kautta, samoin kuin Rajavartiolaitoksen helikopterin hälyttäminen tai pelkkä konsultointikin.
Jos ennakkoilmoitus Vapepalle on tehty tai sen tekemistä ollaan harkitsemassa, pyri heti selvittämään etsintäpaikan läheisyydessä olevia kokoontumis-/ johtopaikaksi sopivia kiinteistöjä. Hyödynnä tarvittaessa muiden partioiden tai Vapepan valmiuspäivystäjän paikallistuntemusta. Olen itse määrittänyt kahdella etsintätehtävällä Vapepalle kokoontumis- ja johtopaikaksi läheisen alakoulun ja molemmilla kerroilla kokemukset olivat erinomaisia, sillä luokkatilojen liitu- ja tussitaulut, sekä suuret näytöt helpottivat tilannekuvan ylläpitämistä merkittävästi. Koulujen käyttäminen johtopaikkana edellyttää kuitenkin pääosin niiden käyttöä joko iltaisin tai viikonloppuisin. Mikäli kuitenkin päätät käyttää kokoontumispaikkana esimerkiksi koulua, pyydä johto- tai tilannekeskusta selvittämään ennakolta oven avaus mainittuun kohteeseen. Mikäli sopivaa kiinteää johtopaikkaa ei kerta kaikkiaan tahdo löytyä, on tarvittaessa Helsingin poliisilaitokselta saatavissa linja-autokorillinen johtoauto.
Suosi etsinnän alkuvaiheessa lähi- ja reittietsintöjen, sekä erilaisten kohde-etsintöjen tekemistä ja hyödynnä näissä erityisesti poliisikoiraa ja UAS-järjestelmää. Tilastojen valossa valtaosa kadonneista löytyy noin 500 metrin säteellä katoamispaikastaan (Poliisihallitus 2019b, 6; Itä-Uudenmaan poliisilaitos 2025, 6). Älä turhaan murehdi vielä tässä vaiheessa suuremman etsintäalueen lohkomisesta, sillä tässä saat varmasti apua Vapepalta. Toista erilaisten tiedustelujen ja tarkastusten (esim. sairaalat, taksi, joukkoliikenne) tekemistä ja selvitä kadonneen omaisilta, voiko kadonneen tuntomerkit ja mahdollisen kuvan julkaista medialle
(Itä-Uudenmaan poliisilaitos 2025, 6). Muista lisäksi tehdä kattavat kirjaukset esimerkiksi tehtävän lokimerkintöihin tai POKE-blogille. Itse suosin kirjauksissa tehtävän lokimerkintöjä, sillä silloin merkinnät ovat pääosin samassa paikassa ja niitä on helpompi tarkastella myös jälkikäteen tehtävähistoriakyselyssä. Tarvittaessa delegoi esimerkiksi partiokaverisi tekemään kirjauksia – myös PATJA:ään kadonneesta henkilöstä kirjattavan sekalaisilmoituksen osalta (Poliisihallitus 2019b, 9).
Mikäli etsintätehtävä pitkittyy, eikä kadonnutta tahdo löytyä alkutoimista ja lähietsinnästä huolimatta, älä luovuta! Muista, että käytössäsi on suuri joukko omien tehtäviensä ammattilaisia niin omissa joukoissa kuin sidosryhmissäkin. Uskalla kysyä mielipiteitä ja näkemyksiä myös muilta tehtävään osallistuvilta. Jos Vapepa päätetään hälyttää tehtävälle, ala viimeistään tässä vaiheessa suuntaamaan katsettasi kokoontumis-/johtopaikan perustamisen käytännön järjestelyihin ja mahdollisen huollon järjestämiseen (Itä-Uudenmaan poliisilaitos 2025, 6). Kokoontumispaikalla on etenkin alkuvaiheessa paljon tehtävää sopivan johtotilan määrittämisessä ja tarpeellisten muistiinpanovälineiden hankkimisessa. Mikäli ennakkohälytys on tehty ajoissa, ehtii paikalle saapuneen Vapepa-johtajan ja muun esikunnan kanssa todennäköisesti pitämään pienen palaverin ennen varsinaisten vapaaehtoisten etsijöiden saapumista paikalle. Tämä helpottaa myös Vapepa-johtajien toimintaa, kun heillä on antaa etsijöille viipymättä etsintätehtävä ja -alue, jolloin vapaaehtoisten etsijöiden aika ei mene odotteluun ja turhautumiseltakin vältytään.
Käytössäsi olevan resurssin mukaan suosittelen myös matalalla kynnyksellä määrittämään esikuntaasi omat johtajansa muun muassa koira- ja ilmatoiminnalle. Kokemuksestani voin lämpimästi suositella tätä, sillä tilannejohtajan aika ja huomio menee varsin tehokkaasti
etsintäkokonaisuuden johtamiseen. Ilman edellä mainittuja olisin ollut täysin hukassa viime marraskuisella etsintätehtävällä, joka kadonneen löydyttyä muuttui pelastuslaitoksen ja Rajavartiolaitoksen vesipelastustehtäväksi. Mainitusta syystä huolehdi myös, että esikunnassasi on joku, joka pitää yllä tilannekuvaa ainakin poliisin toiminnan osalta. Vapepa-johto puolestaan pitää yllä omaan toimintaansa liittyvää tapahtumapäiväkirjaa, joka on omien kokemusteni mukaan välillä jopa poliisin tilannekuvaa kattavampi ”kentällä” tapahtuneista asioista. Etsintätehtävän päätyttyä Vapepa luovuttaa kertyneen aineiston etsintää johtaneelle poliisimiehelle liitettäväksi poliisi- tai esitutkintamateriaaliin (Poliisihallitus 2019a, 8).
Tilannekuvan ylläpitämistä ja johtamista auttaa lisäksi merkittävästi, mikäli johtopaikalle on mahdollista saada poliisin verkkoon kytkettävissä oleva kannettava TUVE-tietokone. Poliisiauton POKEn ääressä ravaaminen tai puhelimen näytöltä mobiiliPOKEn tihrustaminen eivät suuremmissa etsinnöissä ole paras mahdollinen ratkaisu, vaikkakin ovat aina tyhjää parempia. Olemme ajatuksen tasolla pohtineet jopa poliisin kannettavaan tietokoneeseen liitettäväksi projektoria, jotta kartat ja tilannekuva saataisiin johtopaikalla paremmin tarkasteltaviksi.
Lisäksi itselleni tuli taannoin uutena tuttavuutena Vapepan suosima Karttahimmeli-tilannekuvajärjestelmä, joka perustuu jaettuun karttaan ja karttamerkintöjen jakamiseen operaatioon osallistuvien kesken (Karttahimmeli 2025). Karttahimmelissä myös poliisille voidaan luoda tunnukset, joilla on mahdollista kirjautua etsintätehtävää koskevaan karttaan ja seurata siellä Vapepan etsintäpartioiden sijoittumista. Viime marraskuisella etsintätehtävällä sain tästä itse erittäin positiivisia kokemuksia, sillä nyt johtopaikalla oli mahdollista seurata reaaliajassa poliisin partioiden lisäksi myös Vapepan etsintäpartioita. Tämä taas helpottaa
uudella tavalla etsintäkokonaisuuden hahmottamista.
Vapepa juhlisti viime vuonna 60-vuotista taivaltaan (Vapepa 2024b). Näyttäisi siltä, että Vapepan pyyteetön vapaaehtoistoiminta on edelleen ja tulevaisuudessa hyvin merkittävässä roolissa myös poliisille kuuluvien tehtävien apuna. Toivonkin, että hedelmällinen yhteistyö poliisin ja Vapepan välillä saa tulevaisuudessakin jatkua niin yhteisten koulutusten ja harjoitusten kuin erilaisten etsintä- ja avustustehtävienkin osalta. Ainakin omakohtaiset kokemukseni yhteistyöstä Vapepan vapaaehtoisten kanssa niin tehtävillä kuin harjoituksissa ovat olleet yksinomaan positiivisia. Muistakaa ja uskaltakaa siis etenkin etsintöjä johtaessanne ja tehtävän niin salliessa hyödyntää tehtävillä Vapepan resurssia ja monipuolista osaamista.
Lähteet
Eriksson, P. 2022. Etsintäoppeja MSO-kurssilta. Koirapartion matkassa 2/2022.
Hanell, T., Jalovaara, M., Kauppinen, T., Kmak, M., Kuivalainen, S., Leinonen, T., Linnosmaa, I., Rotkirch, A., Samaletdin, Y., Vaalasvuo, M., Zechner, M. 2023. Teoksessa Väestörakenteen muutos haastaa yhteiskunnan kestävyyden. Demography-ohjelman kokoama tietopaketti. Viitattu 20.1.2025 https://storage.googleapis.com/vaestoliitto-production/2023/01/afd88237-demography_tietopaketti_digi_sivuittain.pdf.
Happo, J. 2020. Kadonneen henkilön etsintä: etsinnän kiireellisyys ja laajuus poliisin toimenpiteenä. Opinnäytetyö, Poliisiammattikorkeakoulu. Viitattu 20.1.2025 https:// urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202004094841.
Harri, H. 2024. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun 60 yhteistä, vaikuttavaa vuotta. Lentopelastaja 2024.
Holopainen, K. 2014. Tyttö joka eksyi. Avun maailma, hjälpens värld 4/2014. Viitattu 20.1.2025 https://www.lehtiluukku.fi/lue/ punainenristi/4-2014/63210.html.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos 2025. Ohje kadonneiden henkilöiden etsintään. POL-20251899, 8.1.2025. Ohje. Viitattu 20.1.2025.
Karttahimmeli 2025. Periaatteet. Viitattu 20.1.2025 https://karttahimmeli-docs. netlify.app/ug-principles/.
Koskinen, R. 2014. Pienen tytön kuolema järkytti – Vapepa syntyi Suomeen. Viitattu 20.1.2025 https://yle.fi/a/3-7159371.
Laki poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta 11.9.2009/687. Viitattu 20.1.2025 https://www.finlex.fi/fi/laki/ ajantasa/2009/20090687.
Poliisi 2023. Poliisin henkilöstötilinpäätös 2023. 2 Henkilöstön määrä ja rakenne. Viitattu 20.1.2025 https://poliisi.fi/poliisin-henkilostotilinpaatos-2023/2-henkiloston-maara-ja-rakenne.
Poliisihallitus 2019a. Poliisin ja vapaaehtoisjärjestöjen yhteistoiminta. POL-2018-49982, 4.3.2019. Ohje. Viitattu 20.1.2025.
Poliisihallitus 2019b. Kadonneen henkilön etsintä ja poliisitutkinta. POL-2018-49972, 8.3.2019. Ohje. Viitattu 20.1.2025.
Poliisilaki 22.7.2011/872. Viitattu 20.1.2025 https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110872.
Poliisin tulostietopalvelu PolStat 2025a. Tehtävä 38* Kadonnut tai karannut henkilö, koko maa 2024. Tilasto. Viitattu 20.1.2025.
Poliisin tulostietopalvelu PolStat 2025b. Tehtävä 38* Kadonnut tai karannut henkilö, koko maa 2022. Tilasto. Viitattu 20.1.2025.
Poliisin tulostietopalvelu PolStat 2025c. Tehtävä 391 Itsemurhayritys tai sen uhka, koko maa 2024. Tilasto. Viitattu 20.1.2025.
Poliisin tulostietopalvelu PolStat 2025d. Tehtävä 391 Itsemurhayritys tai sen uhka, suoritteet 934 ja 935, poliisikoiraa käytetty, koko maa 2024. Tilasto. Viitattu 20.1.2025.
Poliisin tulostietopalvelu PolStat 2025e. Suorite 853 Saatu apua/tukea käytetty Vapepaa, koko maa 2024. Tilasto. Viitattu 20.1.2025.
Poliisin tulostietopalvelu PolStat 2025f. Tehtävä 38* Kadonnut tai karannut henkilö, sidonnaisuusajat, koko maa 2023. Tilasto. Viitattu 20.1.2025.
Poliisin tulostietopalvelu PolStat 2025g. Tehtävä 391 Itsemurhayritys tai sen uhka, sidonnaisuusajat, koko maa 2023. Tilasto. Viitattu 20.1.2025.
Rikander, H. 2016. Poliisin ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun yhteistoiminta ja sen kustannukset 2010–2015. Poliisiammattikorkeakoulun katsauksia 11/2016. Tampere 2016. Poliisiammattikorkeakoulu. Viitattu 20.1.2025 https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-815-327-9.
Seppälä, J. 2012. Profilointi. Ennen kuin
profiloit. Tiedon keruu useammasta lähteestä. Koulutusmateriaali. Viitattu 20.1.2025. Sisäasiainministeriö 2011. Poliisi 2020. Poliisin pitkän aikavälin henkilöstötarpeiden suunnitelma, päivitys 2011. Sisäasiainministeriön julkaisuja 16/2011. Viitattu 20.1.2025 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-491-663-9. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL 2023. Itsemurhien ehkäisy. Viitattu 20.1.2025 https://thl.fi/aiheet/mielenterveys/itsemurhien-ehkaisy.
Toivari, E., Virtanen, T. 2021. Kadonneen henkilön etsintä: Toimiva etsinnän johtopaikka. Etsintää johtavien poliisimiesten ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsinnänjohtajien kokemuksia etsinnän johtopaikasta. Opinnäytetyö. Poliisiammattikorkeakoulu. Viitattu 20.1.2025 https:// urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021110619377.
Torstila, P. 2014. Auttajat yhdeltä luukulta. Suomen Punainen Risti ja Vapepa. Teoksessa E. Innola (toim.) Kohti kattavampaa varautumista. Vapaaehtoisjärjestöt kokonaisturvallisuuden tukena. Turvallisuuskomitea. 64–66. Viitattu 20.1.2025 https://turvallisuuskomitea.fi/wp-content/ uploads/2018/05/Kohti-kattavampaa-varautumista.pdf.
Vapepa 2023. Vapepan toimintaperiaatteet. Sisäinen kurssimateriaali. Viitattu 20.1.2025.
Vapepa 2024a. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintakertomus 2023. Viitattu 20.1.2025 https://erj2u.upcloudobjects. com/vapepa_fi_media/2024/09/Vapepan-toimintakertomus-2023.pdf.
Vapepa 2024b. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu täyttää 60 vuotta – Vapaaehtoiset hälytysryhmät auttavat nopeaa apua tarvitsevia monta kertaa viikossa. Viitattu 20.1.2025 https://vapepa.fi/apaaehtoinen-pelastuspalvelu-tayttaa-60-vuotta-vapaaehtoiset-halytysryhmat-auttavat-nopeaa-apua-tarvitsevia-monta-kertaa-viikossa/.
Vapepa 2025a. Tämä on Vapepa. Viitattu 20.1.2025 https://vapepa.fi/tama-on-vapepa/.
Vapepa 2025b. Mukaan toimintaan. Viitattu 20.1.2025 https://vapepa.fi/mukaan-toimintaan/.
Whibley, J., Newiss, G. & Collie C. 2023. Cause of death in fatal missing person cases in England and Wales. International Journal of Police Science & Management. Volume 25, Issue 4. Viitattu 20.1.2025 https://doi. org/10.1177/14613557231182049.
Woolnough, P., Magar, E. & Gibb, G. 2019. Distinguishing suicides of people reported missing from those not reported missing: retrospective Scottish cohort study. BJPsych Open. Volume 5, Issue 1. Viitattu 20.1.2025 https://doi.org/10.1192/bjo.2018.82.
Olen aiemmin kirjoittanut tähän lehteen pääasiassa ensiavusta ja medic-toiminnasta. Seuraavassa kuitenkin yhden poliisikoiran tarina, jollaisen varmasti jokainen poliisikoira ansaitsisi.
Olen päässyt seuraamaan partiokaverini Ilkan matkaa partiokoiranohjaajana kohta kymmenen vuoden ajan aivan uran alkumetreiltä asti. Jokaiselle koiranohjaajalle tai siviilikoiran omistajalle sattuu kohdalle jossain kohtaa todennäköisesti se ns. ”elämäni koira”. Näinä vuosina kun olen toiminut koirapartiomiehenä, olen kuullut nämä sanat muutaman kerran ohjaajan lausumana: ”en tuu koskaan enää saamaan tällaista koiraa”.
Tämä seuraava juttu on omistettu pitkäaikaiselle partiokoiralle Vitolle.
Siirryin aikanaan silloiselta Keski-Uudenmaan poliisilaitokselta töihin Vantaalle, Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle. Olin ehtinyt olla poliisina noin 5 vuotta ja päässyt lopulta monien mutkien kautta järjestyspoliisiin, urani huipulle, ajamaan pakettiautoa. Tai lähes huipulle. Jo ennen poliisikoulua tavoitteenani oli olla joskus koirapartiossa. Hyvinkäällä pääsin ajamaan muutaman satunnaisen heittovuoron kokeneen Rajalan Jannen ja silloisen saksanpaimenkoira Zarin kanssa. Mitään en mistään ymmärtänyt, mutta ajatus koirapartiosta kiinnosti edelleen.
Vantaalle siirryttyäni satuin ajamaan vuoron erään toisen dinosauruksen, Järveläisen Markun, kanssa. Markun kanssa omista toiveista jutellessa Markku tokaisi, että hänpä soittaa Paukkusen Ilkalle, joka siirtyy muutaman viikon
päästä Porvoosta samaan ryhmään. Ilkka on valittu seuraavalle ohjaajakurssille ja tulisimme varmasti juttuun.
Ilkan kanssa oli helppoa aloittaa uudessa laitoksessa. Olimme kumpikin aivan pihalla kaikista kirjoittamattomista säännöistä yms. Löysimme itsemme aika pian eräältä ei niin halutulta partiointialueelta, ei sen takia että se olisi jotenkin huonomaineinen, vaan koska siellä sai pääsääntöisesti ajella tyhjiä katuja ja hankkia korkeintaan vatsahaavan kahvia juomalla.
Ensimmäinen koira
Partiomme ensimmäinen koira oli musta saksanpaimenkoira kutsumanimeltään Mussu. Haimme Mussun Hämeenlinnasta poliisikoiralaitokselta. Muistan kun koululta Ilkalle annettiin käteen pieni sakemannin pentu ja toiseen käteen muoviämpäri, jossa jonkinlainen selviytymispakkaus alkupäiville. Siitä suoraan autoon ja koira sylissä kohti etelää, koirapartiossa.
Ensimmäinen vuosi meni kovasti Mussua treenatessa: jälkeä, tottista ja kaikkea
sitä, mitä nyt kuuluu tuossa vaiheessa. Vuorot olivat pitkiä ja huomasimme, että meidät laitettin kerta kerran perään tuonne samaiselle partiointialueelle.
Alkuun meille selitettiin, että se on niin hankala paikka, että sen takia te ootte siellä. Noin vuoden hiljaisia tienoita ajaessa heräsi ajatus, että meitä saatettiin hieman juksata.
Mussusta en muista oikein muuta kuin sen, että se oli hyvä jäljestämään. Jälki sujui varsin hyvin. Mussu oli monella tapaa aika helppo koira. Vuoden ikäisenä Ilkka vei Mussun kuville ja sieltä ilmeni LTV-löydös eli nikaman epämuodostuma. Poliisikoiran kohdalla se tarkoittaa palveluksesta poistumista.
Koira no 2
Ilkka on ollut koiranohjaajana mielestäni aina aika realisti. Mussun vaihtuminen toki harmitti, mutta vaihtoehtoja ei juuri ollut. Näin jälkeenpäin voi todeta, että niin hyvä kuin Mussu olikin jäljestämään, niin muut osa-alueet eivät luultavasti olisi olleet yhtä vahvoja.
Mussun jälkeen tuli saksanpaimenkoira, jonka nimeä en edes muista, enkä sitä, mistä koira tuli. Koira ehti olla Ilkalla yhden kokonaisen päivän. Autoon nousemisessa ilmeni massiivisia haasteita ja syyksi ilmeni eläinlääkärissä panosteiitti eli kasvukivut. Tuolla reissulla koira kuvattiin samalla ja jälleen ilmeni LTV-löydös.
Rotu vaihtuu
Kolmas koira oli belgianpaimenkoira malinois nimeltään Karma. Karman tultua kävi hyvin pian ilmi, että kyseessä oli aika totinen poika. Karman aiempi historia ei meille selvinnyt, mutta kyseessä oli noin 10 kuukauden ikäinen koiruus. Kahden saksanpaimenen jälkeen suht’ terävä mali oli, sanoisinko melko, erilainen.
Siihen aikaan kävimme vuoroissa jalkautumassa Helsinki-Vantaan kansainvälisellä lentokentällä, missä oli hyviä erilaisia alustoja ja runsaasti ihmisiä. Tämä perinne loppui lyhyeen, kun Karma puhkoi kulmureilla yhden saksalaisturistin bermudashortsin lahkeet. Mieleen on jäänyt parketilla karkuun pinkova turisti. Tästä ei seurannut onneksi mitään säikähdystä isompaa kummallekaan osapuolelle.
Karma ei mitenkään ilmoitellut näistä mahdollisista hammasteluistaan, kuten
ei seuraavallakaan kerralla, kun maistoi allekirjoittaneen kämmenselkää kesken ulkoilulenkin. Vaikka turistin ja repsikan näykkiminen vielä katsotaan läpi sormien, niin Karman viimeinen virhe oli tehdä sama Ilkan vaimolle. On vaan asioita joita ei pidä mennä tekemään, lähtöhän siitä tuli.
Kun asiaa on vuosien jälkeen pohdittu, niin Karma oli varmasti hyvä koira. Siinä oli Ilkan omin sanoin vaan liikaa koiraa silloiseen osaamiseen nähden.
Karma lähti uuteen kotiin virkakoiraksi ja myöhemmin voitiin todeta, että uusi ohjaaja kouli Karmasta hyvän työkoiran. Vito
Karman lähtiessä pois oli Ile vielä koiranohjaajan peruskurssilla. Jokainen sen polun kulkenut tietää, että vuoden kuluessa kun on kolme koiraa kokeillut, niin paineet koiranohjaajalla ovat aikamoiset.
Neljäs koira oli Vito, jonka Ile kävi hakemassa silloiselta siviilipuolen harrastajalta, joka joutui luopumaan koirasta. Saatesanat olivat karkeasti, että ”vedän sua turpaan jos pilaat tän koiran”. Vito oli tullessaan noin 10 kuukauden ikäinen, kennelnimeltään Suhteellisen Viha.
Muistan ensimmäiset treenit Vantaan Pirunkorvessa, minne tehtiin jälki. Ensimmäinen jälki oli kaiken kaikkiaan aika heikko suoritus. Muistan että Ilkka totesi, että tällä mennään oli mikä oli, johon vastasin, että on sillä ainakin neljä jalkaa ja häntä.
Peruskurssin kanssakin alkoi muistaakseni olla jo vähän kiirus. Vuosi oli mennyt ja nyt aloitettiin taas alusta. Löysimme itsemme jälleen sieltä periferiasta partioimasta, työvuorot täyttyivät treeneistä. Treenattiin paljon, ehkä vähän liikaakin.
Viimein treenaus palkittiin. Eräänä yönä vantaalaisen ison yrityksen suljetulle
alueelle oli tunkeutunut vahingontekijöitä, jotka pomppivat yövuoron työntekijöiden auton kattoja sisään. Olimme lähes verekseltään paikalla ja tekijät olivat vartijan mukaan poistuneet jalan maastoon ja edelleen kevyenliikenteen väylälle. Viton kanssa suuntasimme ensimmäiselle keikkajäjelle, josta noin 1,5km juoksun jälkeen pusikosta jäi kiinni vielä meitä lihavampi ja hikisempi miehen alku.
Tuo ensimmäinen löytö oli meille iso juttu. Kävimme seuraavana yönä fiilistelemässä ja ajamassa saman jäljen vielä uudestaan toisintona. Tästä innostuneena käytimme Vitoa aina, kun oli vähänkään mahdollisuutta. Tuolloin omaksuimme ajatusmallin, että eihän se koira tiedä, ajaako näpistelijän vaiko murhamiehen jälkeä. Joku toinen tuskin olisi alkanut
ajamaan jotain näppärin jälkeä, mutta me ajettiin ne ilolla treenin kannalta kaikki.
Vito sai aikanaan jäljen ja esineen tasot muiden mukana. Jossain kohtaa mukaan tuli voimankäytön treenit, maalimiehenä toimi Raivion Sami. Viton kasvaessa ja suojelutreenien edetessä kävi selväksi, että voimankäyttö on Viton vahvuuksia. Vito ja Ilkka suorittivat partiokoiraohjaajan peruskurssin ja lopulta Vito erikoistui huumausaineiden etsintään.
Huumepuolesta voi sanoa, että se ei ehkä ollut Viton ykkösosaamisaluetta, mutta hyviä löytöjäkin osui joskus kohdalle. Mieleenpainuvimpana löytönä pidän ehkä erään kerrostalohuoneiston wc:n katon yläpohjan rakenteista paikannettuja hasislaattoja, joita erään tynnyrijutun yhteydessäkin tuli aikanaan esiin.
Vitolle ehti uransa aikana kertyä yli 100 ihmislöytöä, mikä on aika merkittävä määrä. Voimankäyttöön Vitoa käytettiin useita kertoja. Huumausaineita, kuten edellä mainitsin, löytyi niitäkin, erilaisia esineitä ja todistusaineita useita kymmeniä kappaleita. Mieleen on jäänyt erään kateissa olleen törkeän väkivaltarikoksen tekovälineen löytyminen jäljeltä maahan kaivettuna. Eikä kaikkea edes muista. Poliisikoirayhdistyksen viirin Vito sai ihmishengen pelastamisesta.
Viton ensimmäisestä ihmilöydöstä olikin jo puhetta. Sadas löytö oli sellainen, että olimme jo jonkin aikaa metsästäneet sitä. Koko löydön saaminen alkoi saada jo vähän maanisia piirteitä, kun reagoitiin jokaiseen poliisiradiosta tulleeseen potentiaaliseen keikkaan. Lopulta semmoinen tuli keskiselle alueelle, missä oli tapahtunut klassikkorikos, perinteinen kilikalikeikka. Rosvot olivat vieneet lavakaupalla Pirkka-olutta paikallisesta elintarvikekaupasta. Käsi oli ollut ilmeisen tottunut, kun vieressä olisi ollut moninverroin kalliimpaakin tuotetta tarjolla. Piipaana paikalle ja jälkeä ylös, jonkinlainen jälkikin ajettiin, mutta hukka tuli. Oltiin jo aika pitkään yritetty ja palaamassa jalan autolle, kun Vito veti kovalla vedolla läheiseen pusikkoon, missä rosvo makasi tölkkiensä kanssa.
Kehuimme kovasti Vitoa ja sen jälkeen onnittelimme rosvoa, kertoen että hän oli sadas ihminen, jonka koira löysi. Rosvo oli vilpittömän hämillään kysyen: ”Olenko MÄ todella sadas?” Rosvon hampaaton hymy ja jonkinlainen epäuskoisen ylpeä ilme on palanut verkkokalvoille, kun Ile ojensi tälle kättelyiden kera juhlahetkeä varten varaamamme pullon. Etikettikin oli jo kulunut puoliksi pois, pullon pyörittyä kuukausikaupalla milloin auton lattialla ja milloin keikkakassissa.
Lukuisat löydöt, joita Viton uralle osui, olivat toki Viton ansiota, mutta myöskin seurausta siitä, että lähdimme useasti yrittämään hyvin matalalla kynnyksellä. Monesti kävi niin, että Vito ei saanut jälkeä ylös, mutta jonkin muun poliisitoiminnan seurauksena saatiin joku indikaatio, mistä myöhemmin yritettiin uudestaan ja lopulta tulos kääntyi meidän
kannalta myönteiseksi. Tässä oli myös yleensä suurena apuna alueen muut poliisipartiot, jotka auttoiva suluttamaan alueita jne.
Joku viisaampi on joskus sanonut että suhdeluku olisi yhden suhde kymmeneen, epäonnistuneiden jälkien ja löytöjen suhteen. Oma mututuntuma on, että tämä voisi jopa olla lähellä totuutta.
Mistä otsikon nimi? Ei varsinaisesti muusta syystä kuin että olemme Ilkan kanssa sitä sukupolvea, joka on katsonut Top Gunin useampaan kertaan. Aina kun Kenny Logginsin Danger Zone alkoi soimaan radiosta, niin volumet olivat kohdallaan. Monesti Danger Zone on saattanut soida matkalla jollekin potentiaaliselle koirakeikalle.
Tietynlaista Danger Zone -elementtiä saattoi olla joskus Viton kanssakin. Mieleen on jäänyt yksi takaa-ajo, missä iso pakettiauto pakeni kovalla nopeudella pohjoisen suunnasta kohti partiointialuettamme; perässä seurasi useampi poliisiauto. Otimme valmiiksi pakkopysäytyspaikan eräällä poistumisrampille, ja niin kävi, että kyseinen pakoauto laski rampista alas. Ile heitti maton ja pakettiauto ajoi mattoon jatkaen kuitenkin matkaa kovalla vauhdilla renkaat rikkinäisinä. Pääsimme mattopaikalta piikkipaikalle auton perään ja jossain vaiheessa, kuten arvata saattaa, pakoauto ajoi tien sivuun ja kaksi epäiltyä juosten karkuun. Vito lähti perään ja samassa huomattiin, kuinka kakkosautossa ollut kovakuntoinen poliisimies oli juoksemassa meistä ohi rosvon perään. Vito oli ottanut maalikseen tämän konstaapelin ja Ile huusi, että ei sitä. Vito onneksi kuuli ja korjasi suunnan pöpelikköön. Kun pääsimme itse perään, näimme että tekijät olivat jotenkin päässeet aidasta yli ja Vito puolestaan ali. Koko kolmikko oli jo sadan metrin päässä aidan toisella puolen, Vito kiinni toisen jalassa tekijän huutaessa toiselle että ota se irti. Toinen tekijöistä huusi, ettei uskalla, jättäen kaverinsa yksin Viton kanssa.
Näin koirapartiomiehen näkökulmasta Vito oli kuin luottomoottorisaha. Ykkösellä käyntiin ja periaatteena, että sitä ei
lainata kaverille. Tietynlainen toimintavarmuus ja luotettavuus oli ehkä Viton paras ominaisuus omasta näkökulmasta. Lisäksi Vitoa oli helppo lukea näin muidenkin kuin ohjaajan silmin.
Vito oli erittäin sosiaalinen, meidän molempien lapset olivat Viton kanssa tekemisissä niin kotona kuin kesämökillä. Saatoin joskus itsekin käyttää Vitoa pissalenkillä, harvemmin toki tarvetta, mutta tarvittaessa sekin onnistui.
Kuten alussa kirjoitin, yleensä olen kirjoittanut laastarointipuolesta tähän lehteen. Itsellä kiinnostus kyseiseen aiheeseen alkoi alun alkaen ihan käytännön tarpeesta. Keikoilla alkoi tulla eteen ensiaputoimenpiteitä vaativia tehtäviä, joihin meidän oman hallinnon koulutukset ja välineet eivät tuolloin antaneet valmiuksia. Voi sanoa, että suurin osa näistä tilanteista oli sellaisia, että ilman Vitoa en olisi joutunut tai saanut kohdata niitä. Osa näistä liittyi voimankäyttöön, kadonneen tai muuten hengen ja terveyden vaarassa olevan ihmisen tavoittamiseen koiran avulla.
Vito, kuten muutkin koirat, antoi yleensä kaikkensa ja vähän ylikin näissä suorituksissaan. Paikattavaa oli tasaiseen tahtiin milloin asiakkaassa, partion jäsenissä, koirassa tai muussa kalustossa. Olen Vitolle suuresti kiitollinen tästä avustuksesta urapolun ohjauksessa.
Haisuli
Vitolla oli koko elämänsä ajan aika herkkä vatsa. Lukemattomat ovat ne kerrat, kun piti ajaa auton ikkunat auki. Yhteen aikaan Ilkka kokeili Vitolle tuoreruokaa, kun oli jälleen jotain haasteita vatsan kanssa. Se haju oli sitä luokkaa, että olen iloinen kokeilun jääneen lyhyeen. Koirapartiossa yksi yleisimmistä arvuuttelun aiheista varmasti ihan yleisesti on, että kenen pierusta tällä kertaa on kyse. Aika monta kertaa myös jouduttiin odottamaan Vitolta sitä kiinteää ulostetta ja iloittiin sen tulemisesta kuin isommastakin saavutuksesta.
Osaltaan Viton vatsavaivat johtuivat varmasti siitä, että se söi erinäisiä esineitä mitä nyt koirat syövät.
Kerran meille tuli kuuma vinkki, että kaksi vahvasti huumausaineisin liittyvää miestä oli mennyt maastoon ja viipyneet siellä jonkin aikaa. Sinne sitten Viton kanssa vuosisadan Bablo Escobariin rinnastettava huumejuttu mielessä. Vito ajoi hienosti jäljen erään tiheän kuusen juurelle ja paikalle päästyämme voitiin todeta, että Vito veteli suihinsa suht’ tuoretta ihmisen ripulipaskaa.
Meillä on ollut työvuorossa sama koiranulkoilutuspaikka vuosia. Pitkään kun käy, niin näkee kaikenlaista. Kerran mennessämme käyttämään Vitoa, oli vakipaikkamme varattu. Paikalla oli auto, jonka huurteisesta lasista näkyi naisen jalat ja miehen paljas takapuoli. Käännyttiin ympäri ja tultiin puolen tunnin päästä uudestaan. Ile päästi Viton ulos ja niinhän siinä kävi, että ehdittiin nähdä kun Vito vetäisi käytetyn ehkäisyvälineen naamariin. Vieläkin naurattaa, kun muistelen konsultaatiopuhelua Viikin eläinsairaalaan ja hoitajan esittämiä tarkentavia kysymyksiä: ”Kuka soittaa?” ja ”Mitä se söi?”
Ensivaikutelma
Sanotaan, että ensivaikutelman voi tehdä vain kerran ja ensimmäiset minuutit ratkaisevat. Vitosta sai helposti aika leppoisan vaikutelman, jos koiraa ei tuntenut. Muistan useamman tilanteen, jolloin odoteltiin jossain rappukäytävässä mahdollista sisäänmenoa johonkin huoneistoon. Näissä tilanteissa Vito saattoi ottaa jopa pienet power snapit ja ummistaa silmiään hetkeksi. Ulkopuolisen silmin koiran tila oli lapamatoon verrattavissa, sillä erotuksella, että ovi kun aukesi, aukesi myös Vito.
Poliisilaitoksemme henkilökuntamme vakiokalustoon jo vuosia kuulunut virastomestari Ilkka puolestaan kutsui Vitoa nimellä Painajainen. Ilkka vastaa meidän ajoneuvokaluston pesuista yms. Vito on saattanut jutella koiraa Ilkalle jossain autonhuoltoon liittyvässä tilanteessa.
Tarvittaessa Vito ratkaisi neuvottelutaidoillaan muutamia tilanteita. Eräs tällainen oli isompi joukkotappelu, jossa poliisin kalustokin otti osumaa. Tehtävälle lähti riittävä määrä tukipartioita ja luonnollisesti kaikki liikenevät polii-
sikoirat pk-seudulta. Kun koirat otettiin ulos autoista, paikalle jääneet osapuolet ymmärsivät lähteä kuka minnekin, vaikka yhteistä kieltäkään ei ollut.
Viimeinen keikka
Viton viimeiseksi keikaksi jäi eräs varsin vaatimaton perus kilikalikeikka Vantaalla. Erääseen tupakkatuotteita myyvään liikkeeseen oli murtauduttu ja anastettu lasipiippuja ja muuta aiheeseen liittyvää rekvisiittaa. Paikkana lähiö ja omat odotukset eivät olleet huiman korkealla jäljen suhteen, mutta väärässä olin. Vito nosti jälleen jäljen ylös lähtien ryteikköön. Vaikka olin jo vuosia ollut repsikkana niin sellainen perusasia kuin otsalamppu oli jäänyt autoon. Jälki lähti etenemään aika haipakkaa ja maasto oli todella huonoa. Otin käsivalaisimen, josta loppui akku melko saman tien. Tässä kohtaa vielä nauratti, mutta kun seuraavaksi kädessä ollut etälamautin valon kera lopetti toimintansa alkoi jo vähän harmittamaankin. Lopulta oli pakko ottaa virka-aseesta asevalo irti, jotta näin liikkua edes auttavasti. Lamppujen kanssa turatessa oli jo välimatka kasvanut Ilkkaan ja Vitoon siinä määrin, että juoksuhommiksi meni.
Jossain kohtaa löytyi tekijöiden keikkakassi, minkä Vito merkkasi retuuttamalla kassia. Asianomistajalle jäi annettavaksi kasa lasimurskaa kassissa olleista lasipiipuista.
Tästä jonkin matkaa, niin saimme toisen tekijöistä kiinni ja kävi ilmi, että kyseessä ovat nuoret henkilöt.
Toinen tekijöistä kuitenkin pakeni maastossa yhä ja jatkoimme jäljestystä Viton ja ilmassa olleen dronen avustuksella.
Jossain kohtaa lähdin kiertämään edessä ollutta korkeaa maaston kohtaa vastaan ajatuksella, että tekijä juoksee syliin. Ile jatkoi jälkeä ja dronelentäjä ilmoitti, että kohde etenee vajaan 30 metrin päässä edessä koirista. Lopulta kävi niin, että yksi epäilty pääsi pakoon, mutta toinen jäi kuitenkin kiinni. Olimme Ilkan kanssa molemmat aivan loppu. Vito sai palkaksi oman mutukan ja muistan, kuinka se tuli ylpeänä esittelemään sitä pimeässä metsässä. Mieleen on jäänyt valokeilassa iloinen harmaaparta.
Tästä seuraava vuoro Vitolla oli läänin harjoituspäivät, joilla Vito suoritti oman tasonsa mukaan mm. suojelutreenejä. Tuolla leirillä Viton vointi nopeasti heikkeni ja Ilkka lähti leiriltä eläinsairaalaan kuskinaan Lautalan Pasi. Ilkka laittoi viestiä, että Vito on huonossa kunnossa ja matkalla sairaalaan. Muistan että olin juuri kuntosalilla ja mietin, että lähtisin paikalle. Jonkin ajan kuluttua Ilkka laittoi viestiä, että ei saa ketään PoKolasta kiinni, Vitolla on suolistossa repeämä ja ennuste on huono, mitä tekisi. En osannut sanoa tuohon muuta kuin, että olen pahoillani Ilkka. Molemmat tiedettiin, että tämä oli tässä.Vito lopetettiin eläinsairaalassa.
Olin toivonut että saisin aikanaan ajaa sen Viton viimeisen matkan. Meillä on ollut Ilkan kanssa työnjako, että minä keskityn auton ohjaamiseen ja Ilkka koiran. Sen kerran, kun Ile on ajanut meidän partioautoa, on minulle sattunut jotain. Näitä pahempia tapaturmia on itselle osunut muutama, välillä on ollut Ilkan vuoro ja välillä on Vitoa kelkottu eläinlääkäriin. Nyt tuo viimeinen matka jäi ajamatta, mutta olen iloinen että mukana oli juuri Pasi.
Kuten aiemmin kirjoitin, oli Vitolla vatsan kanssa aika ajoin haasteita. Tähän suolen puhkeamiseen saattoi olla syy ja seuraus jo aiemmissa tapahtumissa. Jälkeenpäin kun asiaa mietittiin, oli Vito jo väsynyt siellä viimeiseksi jääneellä keikkajäljellä, vaikka pesikin meidät sata nolla kunnon puolesta. Vito oli aiemmin ulostanut keikkarukkasen, mikä oli ulkonäön puolesta ollut jo pidempääm sisällä. On mahdollista, että tuo keikkarukkanen on tehnyt jotain kiinnikkeitä suolistoon, jotka alkaneet vuotamaan, mene ja tiedä.
Viton kuolemasta tuli todella paljon yhteydenottoja ja osanottoja, niin Ilkalle kuin minullekin. Vaikka itselle Vito oli täysivaltainen työkaveri ja Viton poismeno oli meille molemmille kova paikka, täytyy muistaa että se oli myös perheenjäsen. Meidän molempien lapset olivat sen ikäisiä, että Vito oli ollut aina olemassa heille. Vaikeita ja ikäviä juttuja.
Koirapartio ilman koiraa
Viton kuoleman jälkeen meillä oli loma ja kävi niin, että lomalta palatessamme,
ensimmäinen yhteisen työvuoron tehtävä oli hakea uusi koiranpentu uudelta kasvattajalta. Muistan kun olimme hakeneet Frodon, pienen belgianpaimenkoiran pennun, ja autossa alkoi haista pentukoiran kakka, sanoin Ilelle, että ei uskoisi miten iloiseksi voi tästä hajusta ihminen tulla.
Vito lähti suoraan saappaat jalassa ja olimme nyt täysin uudessa tilanteessa ilman toimivaa koiraa. Oli taas aika miettiä, miten sen pennun kanssa ollaan ja miten tämä juttu viimeksi oikein tehtiin. Pasi ilmoitti, että vetää Ileä turpaan, jos koirasta tulee yhtä hyvä kuin Vitosta.
Tästä on kulunut nyt reilu vuosi kun Frodo tuli meille. Alusta asti on koitetu olla vertaamatta sitä Vitoon ja menty Frodon ehdoilla. Toki välillä on ollut keikkoja, joita kuunnellessa on miettinyt, että kunpa olisi ollut Vito mukana. Mutta näin se menee, koirat ja miehet vaihtuu.
Frodo näyttää kaikinpuolin lupaavalta, hyviä onnistumisiakin on jo tullut. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa tulevasta urasta mitään. Koira on todettu terveeksi ja se on jo iso asia sekin. Frodolla on nyt tätä kirjoittaessa suoritettuna jäljen ja esineen tasot. Suojelutreenit on nekin jo hyvässä vauhdissa luottomaalimiehen Samin kanssa.
Nyt kun on ollut mahdollisuus treenata Frodon kanssa ihan pennusta lähtien, olemme koittaneet kouluttaa niitä juttuja, joita Vitolle ei aikanaan tullut opetettua. Vaikka tosiasiassa koirat ovat tainneet lopulta enemmän opettaa meitä.
Vuonna 2014 keväällä poistui rivistä hiukan yllättäenkin edellinen työkoirani Kapu, malinois uros. Näin ollen piti pikaisesti löytää itselleni uusi työkoiran aihio jostain? Eipä aikaakaan, kun poliisikoiralaitos otti yhteyttä ja kertoi, että Tampereella on pitkän linjan koiranohjaajalla sijoituksessa kasvamassa malinois pentu. Olin tietysti kiinnostunut ja sovin tapaamisen Tampereelle asian tiimoilta. Pentu oli tällöin reilu 6kk vanha. Pentu osoittautui äärimmäisen uteliaaksi tapaukseksi ja jopa vähän ärsyttäväksikin tapaukseksi, se roikkui lahkeissa, näpsi paidan hihaan, näpsi sormille. Silkkaa leikkisyyttään ja uteliaisuuttaan toki.
Mietin, että on sen verran ärsyttävän oloinen pentu, että siitä voisi tulla vaikka hyvä työkoira? Ainoa asia mikä minua kovasti askarrutti, oli että pentu oli ikäisekseen melko pienikokoinen?
Mietin että jääkö se yksinkertaisesti niin pieneksi, ettei se sovellu partiokoirakäyttöön? Tällä pennulla oli myös nimi, hän oli Oiva (Ruutipussi Quido). Oivalle oli tehty muutamat rättileikit ja muutamat harjoitusjäljetkin ajettu, mutta muutoin Oiva oli täysin kokematon raakile tietysti. Viikon päivät mietin, että mitä teen koiran kanssa, sitä sen kokoa lähinnä aprikoin?
Lopulta päätin, että otetaan riski ja katsotaan mitä siitä kasvaa? Uusi mutka Tampereelle ja Oiva auton takakonttiin ja kotia kohti. Tästä alkoi minun ja Oivan yhteinen taival, enkä osannut pienessä mielessä kuvitellakaan, kuinka pitkä ja rikas taival meillä tuleekaan olemaan!
Kun kotona olimme tutustuneet vähän aikaa, oli Oiva sulattanut täysin kaikkien perheenjäsenten sydämet. Oli aika aloittaa pikkuhiljaa TET-jakso, eli työelämään tutustuminen. Keskityin Oivan kanssa jäljestyksen ja suojelun treenaamiseen, huumausaine-etsintäkoulutuksen ohella. Jäljestyksessä raavin päätäni, kun ei mikään nappula tai herkku maistunut Oivalle, mutta jälkeä se ajoi hienosti! Oiva
oli ilmeisesti alusta saakka päättänyt, että kun seurataan ihmisen hajua, niin silloin ei olla tultu syömään! Eräänkin harjoitusjäljen päähän olin laittanut oikein maukkaan Cesar-lihapateen palkinnoksi. Oiva katsoi ihmeissään minua, että niin tuossa se esine nyt on, mutta mitä sille nyt sitten pitäisi tehdä? Ei syönyt Cesaria, mutta kun kaivoin pallon taskusta, niin se oli maailman paras palkka! Tähän
loppui ruoan kylvämiset jäljelle ja ruoalla palkkaamiset Oivalle, mutta se pallo oli maailman paras palkka koko virkauran ajan ja lajista riippumatta.
Oiva osoittautui upeaksi ja nopeasti oppivaksi koiraksi, eikä rohkeuspuolellakaan puutoksia ollut. Jäljestyksen tasontarkastukset saatiin nopeasti kuntoon ja voimankäytön tasontarkastuksiin Oivan
kanssa menimme, kun se oli 1v 10kk vanha. Oiva suoritti kyseisen tasontarkastuksen erinomaisin arvosanoin. Vaikka tarkastuksen vastaanottaja kysyikin ennen suoritusta:” Aiotko tosiaan tuoda tuon ikäisenä sen tasoihin?” Sanoin että näin ajattelin, jos ette minua ulos heitä?
Voimankäyttöä pidetään poliisikoirilla vaativampana lajina, eikä suotta. Se vaatii koiran ominaisuuksilta valtavasti, sekä sen lisäksi määrätietoista ja pitkäjänteistä treenaamista. Oivan ensimmäinen ”kova keikka” oli jälkikäteenkin kyllä kova ja vaativa tehtävä nuorelle koiralle. Korkean riskin kohde, joka oli päätetty ottaa yllätyksellisesti kiinni suoraan koiraa apuna käyttäen. Tämä olisi ollut vaativa tehtävä kokeneellekin koiralle, mutta minä luotin Oivaan sen nuoresta iästä huolimatta. Oiva toimi juuri niin kuin sen kuuluikin ja kohde saatiin työturvallisesti haltuun. Siinä vaiheessa mietin, että minulla taitaa olla aika helmi käsissä?
Vuosien saatossa Oiva osoittautui suojelun lisäksi erinomaiseksi nenänkäyttäjäksi. En ole laskenut kappalemääriä, mutta jäljestyksellä ja henkilöetsinnällä on vuosien saatossa löydetty/saatu kiinni valtava määrä rikoksesta epäiltyjä/ kadonneita. Oiva on osannut myös aina erottaa omat joukot ”vihollisjoukoista”. Yhdenkään kollegan ei ole tarvinnut pelätä Oivan hampaita.
Eräs mainio onnistuminen jäljestystehtävällä sattui kesällä 2015. Oiva oli tuolloin vajaa 2v koira. Loviisan koruliikkeestä oli siepattu kaksi hyvin arvokasta korulevyä, korujen arvo oli kuulemma useita kymmeniä tuhansia euroja. Tekijä oli juossut pakoon liikkeestä ja hävinnyt jonnekin? Lähdimme kyseiselle tehtävälle ajamaan tuolloin Vantaalta. Puhaltelin jo valmiiksi itsekseni, että eipä tältäkään tehtävältä haasteita puutu: Lämmintä n. 30c, tapahtumapaikkana Loviisan keskusta jossa oli päiväsaikaan kuitenkin muitakin liikkujia ja lähtöalustana mahdolliselle jäljestykselle tulikuuma asfaltti, ja viive varmaan lähes tunti ennen kuin olimme kohteessa. Ja edelleen käsissä oli kuitenkin varsin nuori ja kokematon työkoira. Liikkeen henkilökunta kertoi, että ulko-ovesta rosvo oli lähtenyt vasemmalle ja hävinnyt sen jälkeen johonkin?
Ajattelin että kokeillaan nyt, ei se ota jos ei annakaan? Oiva otti välittömästi paikalta jonkun jäljen ja lähti ajamaan sitä määrätietoisesti eteenpäin. Tässä vaiheessa mietin taas, että nyt vaan kävelet ”tyhmänä” perässä ja annat koiran tehdä töitä. Tulimme melko piankin isohkolle parkkipaikalle, johon oli useita autoja pysäköitynä. Oiva jäi erään auton ympärille pyörimään aikansa. Tämän jälkeen se nousi vasten autoa ja alkoi haukkumaan autoon sisälle. Kuinkas ollakaan, takapenkiltä viltin alta löytyi
hyvin hikinen mies, sekä kaksi arvokasta korulautasta. Yrittäjä oli Oivan/poliisin suorituksesta äärimmäisen tyytyväinen!
Oiva tykkäsi myös etsiä huumausaineita. Se tykkäsi etsiä niitä niin paljon, että vuonna 2017 saimme Oivan kanssa kyseisestä lajista Suomenmestaruuden Kajaanin kisoista. Samana vuonna taisi tulla ykkössija myös suojelussa partiokoirakisoissa. Oivan kanssa saavutettiin huumekisoista ja partiokoirakisoista lukuisia podium-paikkoja.
Oiva loukkasi takajalkansa eräässä työvuorossa syksyllä 2023. Polven nivelside meni poikki. Jalka leikattiin Akaalla Ortopetissa. Tästä alkoi pitkä ja työläs toipuminen ja kuntoutus Oivan kanssa.
Tässä vaiheessa Oiva oli jo täyttänyt kymmenen vuotta ja tällöin työkoirat yleensä eläköityvät. Mutta olin päättänyt jatkaa Oivan kanssa töissä vielä seuraavankin vuoden. Ei leikattu ja kuntoutettu Oivaa turhaan, kiitos vielä Ortopetille! Helmikuussa 2024 Oiva löysi vaikeakulkuisesta maastosta jälleen yhden hengenvaarassa olevan ihmisen kylmettyneenä. Tältä tehtävältä Poliisikoirayhdistys muisti Oivaa vielä hengenpelastusviirillä!
Tätä kirjoittaessani Oivalla on jäljellä vielä kaksi työvuoroa. Oiva eläköityy viimein 2024 lopussa 11v 4kk vanhana. Tämän
jälkeen Oiva jää luokseni viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Edelleen täysin työkykyisenä ja terveenä! Oiva kasvoi epäilyksistäni huolimatta riittävän isoksi, eikä pettänyt työtehtävillä koskaan. Oiva myös läpäisi kaikki mahdolliset tasontarkastukset aina hyväksytysti läpi ensimmäisellä kerralla virkauransa aikana. Oiva osoittautui varsin oivalliseksi työkoiraksi!
Uusi pentu on minulle jo kasvamassa ja kohta lähdetään taas uuden koiran kanssa aakkosista liikkeelle. Jos siitä pennusta tulee puoleksikaan niin hyvä kuin Oivasta, niin siitäkin tulee valtavan hyvä poliisikoira! Tällä uudella pennullakin on jo nimi harkittuna, se on…Tai noh, siitä sitten vaikka seuraavassa jaksossa!
Hessu
Itä-Uudenmaan poliisilaitos poliisikoiraryhmän ryhmänjohtaja
Kun pääsin Heikin ja Oivan partioon, en malttanut odottaa, että pääsemme hoitamaan koiratehtäviä. Ensimmäinen tehtävä oli jäljestys takaa-ajon päätteeksi. Muut partiot olivat ajaneet pakenevaa autoa takaa ja kuski hylkäsi auton tielle ja lähti jalan karkuun. Ajoimme muiden poliisien osoittamaan
paikkaan, jossa kuski oli viimeksi havaittu, Oiva autosta ja jäljelle. Oiva veti jälkeä muutaman kymmenen metriä ja alkoi haukkua ojaan, jossa rosvo tärisi kylmästä vedessä ja totteli käskytystä ja kiinniotto sujui rauhallisesti. Heikki nauroi minulle, että älä luule että jäljet ovat yleensä näin lyhyitä ja helppoja.
Lyhyitä ne eivät aina ole olleet ja kovaa on pingottu perässä, mutta väitän, että Oivalle kaikki jäljet ovat olleet helppoja. Jos rosvo on ollut löytyäkseen, eikä poistunut jäljen päästä autokyydillä, Oiva on löytänyt kaikki piileksijät varmalla nenällään.
On ollut hienoa seurata Oivan itsevarmaa työskentelyä tehtävillä. Ja tottakai Heikin ja Oivan ammattitaitoista ja saumatonta työskentelyä tiiminä! Tässä kaksikossa koira on ollut juuri kuin ohjaajalleen luotu, ja päinvastoin. En muista yhtäkään tehtävää, jolla Oiva olisi epäröinyt tai epäonnistunut. Pienehköstä koostaan huolimatta Oiva on toiminut rohkeasti ja varmasti aina, tiennyt tehtävänsä, oli sitten kyse jäljestä tai voimankäytöstä. Oivan kompaktin pienestä koosta olen ajatellut yhdistävänä tekijänä, että olemme molemmat pieniä ja pippurisia ja periksi ei anneta.
Mitä vielä tulee Oivaan tehtävien ulkopuolella, on Oiva ollut mitä mainioin ja lempein seurakoira! Oiva on ollut työyhteisössä pidetty ja arvostettu poliisikoira ja Oivan seuraajana jatkava pikkupentu joutuu astumaan vaativiin ja isoihin saappasiin. Kiitos Oiva (ja Heikki) kun sain tulla opettelemaan vänkärin hommia juuri sinun oppiisi!
Aloittelin syksyllä 2015 Hyvinkäällä ajamaan keikkaa Heikin ja Oivan kanssa. Oiva oli tuolloin pari vuotias, kaikki tasot jo voimassa. Koiratoiminta oli vielä itselle vieras asia, mutta lähdettiin innolla opettelemaan uutta. Hauska ja mahtava reissu siitä saatiin aikaan.
Keikkoja mahtui reiluun neljään vuoteen laidasta laitaan ja ties kuinka monta. Oli mukava seurata, kun Oiva suoriutui tehtävältä kuin tehtävältä hienosti ja teki kovalla innolla töitä. Huumekisojen voittokin napsahti Hessulle ja Oivalle 2017. Saatiin keikoilta hienoja onnistumisia ja rosvoja kiinni. Joskus jopa pöllityn auton avaimet metsästä pitkän jäljen päätteeksi, vaikka tuolla keikalla rosvo jäikin kateisiin. Toki välillä mentiin peuran jälkiä niin tiheässä kuusikossa ettei eteen nähnyt – manattiin ja naurettiin. Hienoja kokemuksia ja muistoja niistäkin tuli. Oivalle hyviä ansaittuja eläkepäiviä!
VVa
Valjaan lukko naksahtaa kiinni. Liina paikalleen valjaisiin. Kaikki aistit koiralla valmiina, kun se astuu autosta ulos, ilman erillistä käskyä. Auton ympäröivän metsän pimeys odottaa etsijäänsä, pelotonta ja valmiina kaikkeen olevaa partiokoiraa. Kaikkea mitä siellä voi odottaa.
Asiat tapahtuvat rutiinilla, aisteista tärkein, haju alkaa johdattaa toimintaa oikeaan suuntaan. Rutiini, sadoilla keikoilla ja harjoituksissa hiottu ammattitaito, toimii kuin ajatus. Ohjaaja unohtaa kaiken muun ja keskittyy täysin siihen, mitä koira tekee, mitä se ilmai-
see toiminnallaan ja mihin se johdattaa partiota. Onko vaara heti partioauton läheisyydessä, viereisen pusikon takana lymyilemässä ja miettimässä omaa siirtoaan vai alkaako tällä kertaa pitkä ja raskas jäljestys.
Koiran ja ohjaajan takana, jossain läheisyydessä, on valmiina tuttu ja turvallinen henkivartija, varautuneena suojaamaan koirakon toimintaa mukana olevalla aseistuksella. Repsikka keskittyy omaan tehtäväänsä, puolustamaan partion turvallisuutta, suunnistamaan yön pimeydessä tietäen tarkalleen partion sijainnin sekä toimimaan partion radistina, välittäen muille tehtävää suorittaville poliisipartioille ajantasaista tietoa.
Otsavalon kirkas valokeila leikkaa maastoa, paljastaen entuudestaan täysin tuntematonta metsän muotoa, harjanne
ja nyppylä kerrallaan. Valo etsii maasta jälkiä samalla kun se leikkaa koiran kautta pitkälle eteen, yrittäen paljastaa siellä uhkaavaa vaaraa. Joskus näemme valonkin avulla vain muutamia metrejä eteenpäin, tiheissä kuusikoissa ja pusikoissa näkyvyys on lähes nollassa, koira kuitenkin sukeltaa pimeyteen täysin pelottomasti, haju kulkee tässä, jatketaan, jatketaan.
Ohjaaja seuraa liinaa, on pyrittävä sulavasti seuraamaan samoista väleistä mistä koira on kulkenut, liina vaihtuu kädestä toiseen samalla kun ohjaajan vartalo luikertelee ryteiköistä läpi. Näkyvyys käy välillä lähempänä nollaa, otsalampun valokeila taittuu lehvistöistä valoseinäksi ihan eteen, kunnes taas valonsäteet pääsevät kiitämään avarampaan pimeyteen ja näkökyky alkaa erottamaan laajempaa kokonaisuutta.
Koira ei välitä valosta, se ei sitä tarvitse. Se muodostaa oman maailmansa, jossa tärkeimpänä aistina toimii hajukyky. Se tietää mitä olemme seuraamassa, se aistii onko pakeneva kohde pelokas, hätääntynyt vai täynnä uhmaa, adrenaliinia, joka ohjaa jossain edellä pakenijan päätöksiä.
On osattava lukea koiraa, mitä se meille toiminnallaan ja eleillään kertoo. Siitä riippuu onnistumisemme, mutta myös turvallisuutemme. On punnittava ja arvioitava jatkuvasti, mitä ja miten koira työskentelee, saavutammeko pakenijaa vai onko välimatka edelleen kasvanut ja välimatka on vielä pitkä. Tämä ohjaa myös muuta poliisitoimintaa, joka keskittyy omaan tehtäväänsä, ottamaan pakenijan kiinni, jossain koirakon edellä, oikeassa suunnassa. Takaa-ajettu on saatava ansaan, jos sitä ei takaa-ajamalla voi saavuttaa.
Rattijuoppo, huumekuski, kaahari tai kortiton kuski, murhamies tai verekseltä henkirikospaikalta pakeneva epäilty. Meillä on vain aavistus, miksi joku pakenee meitä, täyttä varmuutta meillä ei ole koskaan. Onko pakenijalla mukana aseita, astaloita ja onko hän valmis käyttämään niitä meitä vastaan. Joskus tiedämme sen ennakolta, mutta usein emme sitä tiedä. On vain varauduttava kaikkeen, kaikkeen siihen mitä pakenija on valmis tekemään. Pelko, valehtelisin, jos emme sitä kokisi, se vain on ehkä erilaista kuin moni kuvittelee. Se on hallittua, laskelmoitua ja sitä pitää pystyä koko ajan arvioimaan kriittisesti. Pelon muoto on kokemuksen tuoman arviointikyvyn äärimmäinen muoto. Se koostuu kaikesta siitä, mitä tehtävään liittyy, edeltävästä toiminnasta, ennakkotiedoista, asioista joita olemme itse havainnoineet. Pelko on yksi työkaluista, sen määrä määrittelee myös omaa varautumistamme. Mitä enemmän pelko on läsnä tehtävällä, sitä enemmän me resursoimme henkilöstöä tehtävään. Jos emme ottaisi huomioon pelkoa, olisimme matkalla epäonnistumiseen. Sen täytyy olla läsnä, mutta sitä pitää osata prosessoida ja käyttää hyväksi.
Koiralle pelko on kirosana, jos koira pelkää, ei siitä ole välttämättä ollenkaan poliisikoiraksi. On vaikea sanoa, onko koiralla minkälainen kyky käsitellä pelkoa, ja miten se sen tuntee, mutta varmasti jokainen koiranomistaja tunnistaa sen omassa koirassaan. Kun raja tulee vastaan, se tulee vastaan. Kessun kohdalla olen ollut äärimmäisen onnekas. Mitä
”SE VAISTOAA, ETTÄ OHJAAJA ON ÄÄRIMMÄISEN
HARJOITELLA, NYT ON TOSI KYSEESSÄ”
enemmän ymmärrän, että tehtävään liittyy tyypillisiä pelon elementtejä, pimeyttä ja äärimmäisiä olosuhteita, tuntemattomia maastoja, epävarmuustekijöitä etsittävän suhteen, Kessu aistii ne minusta. Se vaistoaa, että ohjaaja on äärimmäisen keskittynyt, nyt ei harjoitella, nyt on tosi kyseessä. Se aistii jo matkalla tehtävälle radioliikenteestä, partion sisäisestä kommunikaatiosta ja joskus siitä keskittyneisyyden hiljaisuudesta, että nyt tapahtuu jotain poikkeuksellista. Partioauto kiitää yön pimeydessä ja välimatka kohteeseen pienenee. Kohta on hänen hetkensä, kohta on hänen paikkansa käyttää aistejaan, jotta tehtävä saadaan suoritetuksi. Koiran käytöksen ja odotuksen aistii. Tietää, että se on valmiina ja odottaa vain sitä hetkeä kun pysähdymme, repsikka suojaa toimintaa ja ohjaaja avaa sivuoven. Ottaa jälkirepun, laittaa otsavalon päähänsä ja avaa koirahäkin oven.
Valjaan lukko naksahtaa kiinni. Liina paikalleen valjaisiin. Kessu on valmiina kaikkeen. Se on ollut minun onneni, olen saanut äärimmäisen hyvän koiran ohjattavaksi. Sanotaan, että jotkut koirat syntyvät poliisikoiriksi, Kessu on ollut
yksi niistä, se on syntynyt tekemään poliisikoiran työtä. On vaikea selittää tätä kaikkea sellaiselle, joka ei ole koiranohjaaja. Se ei ole niitä onnistumisen huippuhetkiä kun saamme pahiksen kiinni, tai kunniakkaasti löydämme jonkun, jonka hengen pelastamme. Se on vain jäävuoren näkyvä huippu. Koiranohjaajan ja koiran välinen suhde koostuu niistä pinnan alla olevista jatkuvista hetkistä, niistä hetkistä, jolloin kommunikoimme tavalla, jota ulkopuolinen ei ymmärrä.
Ne hetket, jolloin katsomme toisiamme silmiin ja ajatuksemme sulautuvat yhdeksi ja samaksi. Niitä on jatkuvasti, niitä on kaikkialla, niitä on kaikilla koiranomistajilla, jotka välittävät koirastaan. Meille poliisikoiranohjaajille koira on vain vielä enemmän. Se on meidän läheisin työkaveri, se on mukana siellä minne moni muu ei uskalla mennä. Se on läsnä pelon ja riemun hetkillä, se on aina turvaamassa kun on vaaran paikka. Eikä se ole yksipuoleista, olen monta kertaa tehnyt päätöksen, jolloin olen katsonut, että emme ota turhaa riskiä, ja olemme päätyneet johonkin toiseen ratkaisuun. On helppo ajatella, että poliisikoira on vain koira, työkalu, jota käytetään suruttomasti poliisityön tekemiseen. Mutta se on hyvin väärä kuva, mutta siihenkin välillä törmää. Todellisuus on niin monivivahteinen ja uskomattoman laaja, että siksi sitä on niin vaikea kuvailla. Ihmisen paras kaveri, niin moni koiranomistaja kuvailee lemmikkiään. Meille, poliisikoiran tai muiden työkoirien ohjaajille, koiramme ovat työtovereita, kumppaneita, joiden kanssa yhdessä koemme asioita, ilon ja surun hetkiä, pelkoa ja onnistumisen riemua.
Kessu nostaa päätään. Ilmahajua. Kohde on lähellä. Repsikka takana näkee saman. Partiomme aistit terävöityvät äärimmilleen. Kessu kävelee muutaman askeleen, huppari polulla. Läpimärkä. Huikkaan repsikalle, jatketaan. Pakenija alkaa väsymään, heittää jo ylimääräisiä vaatteitaan pois, mietin pieni hymynkare huulillani, alamme lähestyä, vauhtimme on ollut hyvä.
Maasto muuttuu vaikeammaksi, joudumme luovimaan sankkaan metsään pois polulta, nuorta kuusikkoa riittää niin pitkälle kuin näemme. Tiedän, että näkyvyys laskee muutamaan metriin, nyt on oltava tarkkana. Ajatus pelosta käy mielessä. Mitä jos meitä odotetaan,
mitä jos pakenija odottaa kuusten kätkössä valmiina vahingoittamaan meitä, koiraa tai minua. Pelko on läsnä, ja sen kanssa pitää pystyä kommunikoimaan. Älä huoli, ota kaikki tarvittava huomioon ja hidasta vauhtia. Tämä on tehty satoja kertoja aikaisemminkin. Kessukin tietää, että emme voi kulkea tiheikössä samaa vauhtia kuin hyväkulkuisessa metsässä. Mutta veto vain kasvaa silti, tiedän mistä on kyse.
”Ollaan lähellä, nyt tarkkana”, huikkaan repsikalle.
Valokeilan säteet ottavat etäisyyttä heti nuoresta kuusikosta pois sukellettuamme. Kessun pää nousee ylös, ilmahajua. Annan liinaa, kuusikko oli menty lyhyellä liinalla, nyt annan sitä metrikaupalla lisää. Kessu saa toimia loppumatkan
tuntoaistina, se saa johdattaa turvallisen matkan päässä liinassa oikeaan suuntaan. Kessu ei enää laske nenää maahan, se haistaa jo saaliin. Saalis on lähellä piilottelemassa. Missä, missä, valonsäteet leikkaavat pimeyttä.
Kessun aistit lukittuvat, katse ei enää hapuile ja nenä ei hae enää ilmaa. Sen terävä katse osoittaa suunnan. Se haluaa mennä eteenpäin, mutta pysäytän sen. Älä vedä, ei ole turvallista mennä suinpäin vaaraan. Anna minulle hetki aikaa, minäkin yritän paikallistaa pakenijan. Minulla ei ole samankaltaisia aisteja kuin sinulla, minulla on vain näkö ja kuulo, ne eivät vielä paljasta minulle mitään. Suuntaan valokeilaa sinne minne Kessu tuijottaa kiihkeästi, yhä edemmäs eteenpäin. Maassa on tumma maastosta erottuva pieni kohouma. Mikä se on,
katseeni tarkentaa samalla kun puristan tiukemmin Kessun liinasta, ei ole vielä sinun aika toimia.
Painan radion tangenttia samalla kun aloitan käskytyksen, jotta kaikki tehtävään osallistuvat tietävät mitä tapahtuu:
”Poliisin koirayksikkö! Nouse hitaasti kädet näkyvillä ylös!”
Siellä se on, mytty maassa on kengänpohja. Jos on kengänpohja, siitä jatkuu piilossa oleva jalka, loppuvartalo ja pakenija. Repsikka on nähnyt saman ja siirtyy suojaamaan meitä. Kessu riuhtaisee kunnolla - päästä nyt, ei se tottele sun huutoa, anna minä käyn kertomassa, että löydettiin sut..
”Nouse ylös! Poliisi on varautunut voimankäyttöön!”
Kessun vartalo jännittyy äärimmilleenminä olen se voimankäyttö jos et tottele! Metsässä räjähtää, korvia huumaava pauhu, joka tulee Kessusta! Pitkän jäljestyksen jälkeen. Kaikki patoutunut jännitys pääsee irti yhtäkkiä kuin koko metsä räjähtäisi. Vielä hetki sitten oli ollut täysi hiljaisuus, jonka oli rikkonut ensin käskytykseni, joka sekään ei ollut hiljaisimmasta päästä. Mutta kun se ei ollut tehonnut, Kessun oma käskytys alkaa toimimaan – kuulit mitä sulle huudettiin, jos et nyt tottele, niin minä olen se voimankäyttö jonka kohtaat..
”Nouse ylös, poliisi on varautunut myös käyttämään poliisikoiraa!”
Valttikortit on nyt lyöty pöytään. Meillä on niin hyvä käsi pöydässä, että sitä ei kannattaisi lähteä vastustamaan. Mutta aina ei voi tietää, joskus pakenijat ovat epätoivoisia..
”Joo joo, älä vaan päästä koiraa, älä vaan päästä koiraa. Mä pelkään koiria.. Nyt mä nousen.. Älä päästä koiraa..”, kuuluu pelokas ääni hiljaa mättään takaa.
”Kädet näkyvillä, ääntä kohti!”, käskytän edelleen.
Valokeila paljastaa kädet, vartalon, märän ja kylmettyneen pakenijan. Käsiin sujahtaa repsikan käsiraudat, nyt ei enää paeta, eikä yritetä mitään temppuja.
Turvallisuustarkastus.
Painan radion tangenttia:
”Kohde poliisin hallussa, pyydetään tukipartiota ottamaan kohde vastaan lähimmälle tieuralle.”
Tämän jälkeen on aika antaa isot kehut varsinaiselle sankarille. Radiosta saattaa kuulua tilannetta johtaneen poliisin kiitokset, joskus jopa päivystävä komisario saattaa kehua hyvästä työstä.
Mutta meille tärkeintä on se molemminpuolinen hyvä tunne siitä, että suoritimme jotain sellaista, johon vain Kessun nenä ja ammattitaito on johtanut. Se on koulutettu poliisikoiraksi, sitä se on tehnyt koko elämänsä samalla innolla ja antaumuksella. Kun sen hakee tarhasta mukaan töihin, niin vaikka aina lenkille tai metsään lähtiessä siitä näkee kuinka innoissaan se on, huomaa siitä silti aina sen eron, se tietää että nyt on töiden aika. Ja se innostus tarttuu, vaikea on itsekään olla harmissaan kun näkee, että toinen jo odottaa työmatkaa ja töihin pääsemistä. On aika taas seikkailla ja olla valmiina kaikkeen mitä eteen tulee.
Onnistuneen suorituksen jälkeen annan Kessulle kehuja ja palkkioksi välillä pallon, joskus ruokaa, tilanteesta riippuen. Mutta Kessulle on aina tärkeintä ollut halaus, ja se katsekontakti jonka se ottaa siinä yhteydessä. Saman halauksen se haluaa antaa aina myös ennen siirtymistä poliisiautoon, siitä näen samalla että se on kunnossa ja valmiina töihin.
”OLEN
Irrotan liinan valjaista. Valjaan lukko naksahtaa auki. Jatkamme työvuoroa.
Meille edellä kuvattu poliisikoiratehtävä oli yksi muiden joukossa. Yksi kymmenistä, yksi sadoista. Vuodessa poliisi tekee kentällä töitä läpi vuoden, kaikissa olosuhteissa kaikkina vuodenaikoina. Poliisikoiratehtäviä on lähes jokaisessa vuorossa, erilaisia ja erilaisissa ympäristöissä. Poliisikoira menee sinne minne sen ohjaajakin, sinne missä on rikollinen paennut maastoon, murtautunut taloon tai teollisuusalueelle, sinne minne muistisairas ihminen on kadonnut metsään tai kaupunkiin, marjastaja metsän siimekseen, pikkulapsi kotoaan. Partiokoirat etsivät sen lisäksi esineitä ja oman erikoisalansa koulutettuja aineita, Kessu etsi palavia nesteitä. Sen lisäksi ovat vielä voimankäyttötehtävät, jossa koirapartio tukee muuta poliisitoimintaa koiran avulla, pelotteena tai tilanteen ratkaisevan elementtinä.
Jos lukijalle tuli kuvaamastani jäljestystehtävästä edes vähän innostunut olo, vähän sellainen fiilis, että onpa mielenkiintoista ja hienoa hommaa, niin sitähän se on. Meille, Kessulle, minulle ja repsikalle se on ollut arkea, mutta aika antoisaa arkea, koska tiedämme, että harjoitamme ammattia, jossa voimme olla
oikeasti hyödyllisiä, ja jota usein ei vielä tänäkään päivänä voida yhtä monipuolisesti suorittaa teknisillä laitteilla. Laitteet tekevät vain yhden osasuorituksen siitä kokonaisuudesta, jonka koulutettu koira ohjaajineen ja partiokavereineen tekee. Olen siis sanomattakin ylpeä ammatistani, mutta erityisen ylpeä olen siitä, että olen saanut ohjata Kessun kaltaista koiraa yli yhdeksän vuotta. Ei se aina ole ollut helppoa, eikä taitojen opettaminen ole ollut sujuvaa kuin tanssi, vaan on se vaatinut myös sisua ja ymmärrystä, aikaa ja kärsivällisyyttä puolin ja toisin. Jokainen koira on erilainen, samat koulutusmetodit eivät toimi kaikille koirille, pitää ymmärtää, että lopputulos, johon pyritään, on aina hieman erilainen koirasta riippuen. Vaaditut koiran tasoa osoittavat tasokokeet ovat kaikille koirille samat ja suoritustyylikin samankaltainen, mutta työtehtävillä menestyksekäs koiranohjaaminen vaatii aika usein koirakon ymmärrystä toistensa ominaisuuksien parhaasta hyödyntämisestä. Ei ohjaaja ole ainoa, joka tehtävillä ohjaa koiraa, koirat myös ohjaavat ohjaajiaan eri tavoin, jos vain ohjaajat uskovat ja luottavat niiden kykyihin. Suurin taito, jonka olen itse Kessulta oppinut, on se, että luottamalla koiraani olemme onnistuneet tehtävillä tavoilla, joihin en itse olisi koskaan uskonut tai välillä edes osannut arvata.
Onnistuminen ei silti aina ole riemua ja iloa, vaikka saavutammekin ennalta arvaamattoman lopputuloksen. Joskus emme ole löytäneet etsimiämme ihmisiä elossa, mutta silti se on tärkeää työtä, joka jonkun täytyy tehdä. Silloinkin koira antaa ohjaajalleen paljon, koska se yhteys on edelleen olemassa, yhteys jonka avulla
etsintä on saatu suoritettua. Koiralle se on yhtä tärkeä onnistuminen, oli löydetyn tila mikä tahansa, siihen ne on koulutettu ja samalla tavalla me ohjaajina kehumme niitä hyvin suoritetusta työstä.
Kiitoksen haluan myös tämän tarinan kautta välittää kaikille niille, jotka ovat kasvattajasta lähtien edesauttaneet ja ohjanneet ja opettaneet, maalimiehistä kouluttajiin, perheenjäseniin ja kollegoihin, jotka ovat tukeneet ja ymmärtäneet. Lista olisi niin pitkä, etten ala nimiä luettelemaan yksitellen, he kyllä tietävät ja ovat varmasti myös tyytyväisiä ja ylpeitä, että Kessu palveli täyden iän poliisikoirana palvellen Suomea ja sen kansalaisia aina pyyteettömällä ja ahkeralla tyylillään.
Jaahas, taitaa olla aika naksauttaa tekstinkäsittelyohjelma kiinni, tulee niin paljon tarinaa taas paperille. Vaikka me Kessun kanssa nyt lopettelemme virkauran oikeassa maailmassa, luulen että kuulette näin tekstien muodossa vielä seikkailuistamme jatkossakin. Sen verran paljon on tullut yli yhdeksän vuoden aikana koettua yhdessä. Osa tarinoista vain on sellaisia, ettei niitä kaikkia vielä kannata lukijoille etukäteen paljastaa.
Jussi & Kessu (Suhteellisen Vekkuli / Pörri) ja ne kaikki vakirepsikat ja muut partiossamme keikkaa ajaneet ja poliisikoirapartion työtä siinä samalla maistaneet (pahoittelut kaikista niistä ruokailuista, jotka jäivät väliin, mutta koiratehtävät ja koirat tulevat aina ensin, ruoka sitten kun keritään syömään)
Tässä kirjoittelua aloittaessani laskeskelin, että hypättyäni Kessun ja Jussin völjyyn syksyllä 2021, olen päässyt työskentelemään Kessun kanssa hyvin karkeasti laskettuna noin kolmanneksen sen virkaurasta. Mukaanhan oli varsin helppoa hypätä ja jonkin tarun mukaan vieraille mukamas niin pelottavana
näyttäytyvä ja kuuluva Kessukin haukkui meikäläisen samaan autoon varsin sukkelasti ilman dramatiikkaa.
Matkan varrelle on mahtunut kaikennäköistä tekemistä. Rosvoja on jäljestetty ja etsitty jos jonkinmoisista paikoista ja tutkintaa on avustettu paloetsinnöillä lukuisia kertoja. Purukalustoakin on kerran tai pari ihan ryökäleille näytetty, mutta käyttöön asti ei ole meidän yhdessä ajomme aikana tarvinnut mennä – paitsi jos jäljellä löydetään jotain muuta kivaa pureksittavaa, kuten vaikka tien reunaan hylätty peitto. Sellaiselle täytyy aina vähän löytää aikaa ja aikansa retuutella, niin oppiipahan peitto olemaan – entinen nimittäin.
Tässä vuosien saatossa onkin varsin hyvin käynyt selväksi niin keikoilla kuin muidenkin kertomana se, että Kessu on varsin kunnioitettava näky, kun sille päälle sattuu ja toiminnan aika koittaa. Kessu onkin herättänyt hieman pelonsekaistakin kunnioitusta siellä, missä milloinkin liikkuu. Muistan harjoituspäivillä erään toisen kokeneen koiranohjaajan muistelleen, kuinka oli joskus ollut (ei kuulemma mene toiste…) Kessulle maalissa jonkinmoisen barrikadin takana ja jännityksen tiivistyneen käsin kosketeltavaksi siinä vaiheessa, kun Kessu oli tunnetun päämäärätietoisesti alkanut raivata tietään kyseisen maalimiehen luokse. Kessun tapauksessahan barrikadit tai kaapin ovet ovat vain hidaste – eivät este.
Vaikka ryskääminen ja ryökäleiden kiinniottaminen onkin yleensä varsin hauskaa puuhaa, on kuitenkin palkitsevimpia tehtäviä ne, joissa Kessun kirsun avulla on onnistuttu löytämään avun tarpeessa ja kadoksissa olevia ihmisiä. Erityisesti näillä keikoilla on näyttäytynyt Kessun ja Jussin saumaton ja vuosien saatossa hioutunut yhteistyö, jossa keskeisessä roolissa on Jussin periksi antamaton luotto Kessun tekemiseen. Siinä kulminoituu monen koiramiehen loihima viisaus; ”luota koiraasi”. Janne tuossa kirjoittikin jo siitä, kuinka Kessusta on ollut hankala sanoa, milloin ollaan jäljellä ja voin kyllä allekirjoittaa tuon havainnon. Joskin etenkin tässä viimeisen vuoden aikana on ollut aika opettavaista huomata jäljillä harppoessani Kessusta
niitä pieniä vivahteita ja merkkejä siitä, kun ollaan jäljellä. Enää ei ole ensimmäisen vuoden tapaan tarvinnut aina jäljen alussa takapenkillä matkustavan muksun lailla kysellä Jussilta, että ”joko ollaan jäljellä?”.
Kessuhan on aina kovasti yrittänyt antaa itsestään kuvaa sellaisena ”tosi kovana ja kauhistuttavana” koirana, oikein ”isona-Koona” erään kollegan kuvauksen mukaan. Kyllähän Kessu toki arvonsa tuntee ja todellakin tekee palvelualttiutensa selväksi myös sille aamuyöllä poliisiauton ikkunalle joutavia kyselemään indusoituvalle kulkijalle, joka Kessun kuullessaan ottaa hätäisesti kaksi taka-askelta samalla kysyen epäuskoisesti, että ”O-onko teillä koira siellä!?”. Onhan meillä. Kessu.
Tästä ”kovan jätkän” imagostaan huolimatta Kessu on kyllä aina täysin hellyyden kipeä ”iskän poika”. Vuoroa aloittaessa ei autoon voi mennä ennen kuin Jussin kanssa on ensiksi vähän halittu. Viimein häkkiin päästyään me totta kai tervehditään toisiamme Kessun kanssa ja Kessun on aina saatava se viimeinen haukahdus – siitähän ei tingitä. Keikkapaikalle kurvaillessa ja ihan missä yhteydessä tahansa turvavyötä aukoessa täytyy toki myös muistuttaa olemassaolostaan parilla haukahduksella. Sellaista keikkaa
ei Kessun mielestä taida ollakaan, johon ei mukamas tätä herraa tarvittaisi.
Ulkoilutuspaikoilla täytyy tietenkin tarkasti etsiä se parhain kakkapaikka, sillä ihan mihin tahansa ei kovana jätkänä tietenkään viitsi kakkia. Ja jos palloa ei vain suinkaan ole aiemmalla kerralla hukattu johonkin, täytyyhän sitä tulla myös minulle esittelemään. Eikä suinkaan sitten yhtään haittaa, jos siinä samalla saa paljon rapsutuksia ja vähän leikitystä.
Ja sen jälkeen voikin sitten viimeistään unohtaa sen pallon johonkin pusikkoon. ”Pallo mukaan!” lieneekin varmaan oikeasti se yleisin Jussin Kessulle antama komento.
Toivotankin Kessulle oikein rattoisaa jatkoa! Kiitos, että sain kunnian ansaita luottamuksesi ja olla osana tapahtumarikasta tarinaasi.
- Repsikkasi Patrik
Pääsin Kessun ja Jussin kanssa partioon vuonna 2017. Tuolloin aloitin urani koirapartiomiehenä. Kessu osoittautui heti konnia kohtaan melko teräväksi kaveriksi, mutta meillä oli matkamme aikana useita mukavia rapsutustuokioita. Aika oli opettavaista ammatillisesti ja keikoilla näki paljon, mikä on auttanut omalla koiranohjaajan uralla.
”KIITOS
Minua pyydettiin kirjoittamaan jostain hyvästä muistosta matkan varrelta. Siihen varmasti sopii meidän ensimmäinen yhteinen jäljestystehtävä partiona. Rikoksesta epäilty oli lähtenyt karkuun syystä tai toisesta maaston puolelle Keski-Uudenmaan sydänmailla. Lähdimme partiona matkaan. Jälki kulki maastossa ja tuolla keikalla oppi paljon muiden tehtävään osallistuvien partioiden hyvästä toiminnasta. Parasta keikassa oli se, että jäljeltä saatiin tekijä kiinni. Kessu piti nohevan puhuttelun tekijälle maastossa, mutta tämä ei tämän herran konnuuksien tekemistä kuitenkaan lopettanut. Tämän keikan jälkeen odotti aloittelevana koirapartiomiehenä noita jäljestyksiä tosissaan, sillä nehän olivat parasta mitä koirapartiossa voi kokea…
Kessun jäljestämisestä vielä sellainen hauskuus, että kyseisestä koirasta ei varmasti tiedä kuin ohjaaja milloin se on jäljellä. On nimittäin sen verran poikkeuksellinen ja omaperäinen tyyli jäljestää… Mutta tuloksekas!!!
Kiitos Jussille ja Kessulle yhdessä vietetystä ajasta, ne olivat kyllä mukavaa ja antoisaa aikaa kaiken kaikkiaan. Kessulle toivotetaan hyviä eläkepäiviä.
Seuraavassa lyhyesti esittely kahdesta keskenään hyvin erilaisesta välineestä, joita sotilas-, pelastus- ja viranomaispuolella käytetään. Toinen on kaukaa Amerikan Yhdysvalloista ja toinen Suomesta.
Sked Stretcher on yhdysvaltalaisen Skedcon valmistama laadukas evakuointijärjestelmä. Yleensä puhutaan evakuointialustoista, mutta Skedin kohdalla termi on aika laimea. Skedco on perustettu vuonna 1981 ja toiminta on lähtenyt alun alkaen tarpeesta saada sotilaskäyttöön sopiva evakuointialusta.
Tuolloin 40 vuotta sitten kehitettiin liukupolyeteenista valmistettu alusta, josta on nykyään olemassa 8 eri versiota. Toimintaperiaate ja rakenne on pysynyt näinä vuosina samana, joskin nykyään Skediin on saatavilla Cobran pikasoljet, joita aikoinaan ei vielä ollut tarjolla. Skedejä on valmistettu arviolta noin puoli miljoonaa. Sked on tänä päivänä jo käsite pelastusalalla ja on mm. Yhdysvaltain armeijalla käytössä.
Omat kokemukset Skedistä oli alun alkaen Suomesta taktisen ensihoidon puolelta, onneksi nykyään Sked on käytettävissä myös poliisilla tietyissä erityistoiminnoissa, joissa erityisesti toimintaympäristö luo omat haasteet potilaan evakuointiin.
Tässä esiteltävän Skedin tarkka malli on Sked Strecher. Alusta on pakattu suunnilleen ison rinkan kokoiseen putkimaiseen kantolaitteeseen. Itse kantojärjestelmä on laadukas ja miellyttävä kantaa selässä pitkiäkin matkoja. Painoa koko järjestelmällä on noin 8-10 kiloa, riippuen mukana kulkevista lisävarusteista.
Itse alusta on yhden ihmisen käytettävissä. Yksi henkilö kykenee tarvittaessa siirtämään potilaan alustalle, laittamaan alustan siirtokuntoon ja tarvittaessa siirtämään sitä. Mitä enemmän resursseja on saatavilla, sitä helpompaa tämä kaikki toki on. Alustassa on kantokahvat neljälle kantajalle, lisäksi etu- ja takapäähän on kytkettävissä erilliset kevennysliinat, joilla voidaan vetämistä helpottaa jyrkissä nousuissa ja laskuissa.
Alusta kestää kuormaa 610 kg ja se on testattu aina -48 Celsius-asteeseen asti. Alustaa on mahdollista vetää tai
kantaa, myös korkean paikan pelastaminen onnistuu tarvittavilla lisävarusteilla. Alustalla on luokitukset vinssaukseen. Mainittakoon vielä, että alustaan saa erilliset kellukkeet, joiden avulla alustaa voidaan käyttää myös vedessä.
Omat havainnot Skedistä pohjautuvat välineen jatkokäyttäjien kouluttamiseen sekä muutamiin työtehtäviin. Skedin kohdalla asianmukainen koulutus on kaiken lähtökohta, jotta välineen käyttö on tehokasta ja turvallista.
Kyseessä ei mielestäni ole kokonsa ja painonsa puolesta mikään nopea hä-
täsiirtoalusta, vaikkakin sitä voi kyllä käyttää siihen.
Parhaimmillan Sked on evakuoinnissa, mikä suunnitellaan, johdetaan ja toteutetaan hallitusti. Mitä haastavammat olosuhteet ovat, sitä enemmän alustasta on hyötyä.
Käytännössä Sked sitoo yhden ihmisen kuljetuskapasiteetin itseensä. Joko Skedi kulkee koko ajan matkassa tai sitten se tuodaan paikalle kun sitä tarvitaan. Alustaa voidaan kantaa tai vetää joko jalan tai muilla siirtymämenetelmillä.
On hyvä muistaa, että vaikka potilas olisikin evakuoitavissa kevyemmillä välineillä, voi Skedin käyttö olla potilaan kannalta kuitenkin lopulta turvallisin vaihtoehto. Potilaalla voi olla sellaisia vammoja, että evakuointi muilla välineillä saattaisi huonontaa tämän tilaa.
Monesti evakuoinnissa mielletään, että kyse on vain ja ainoastaan potilaasta. Joskus kyseessä voi olla kuitenkin kohdehenkilö jolla ei ole vammoja, mutta syystä tai toisesta hänet on tuotava alas hallitusti esim korkealta. Tällaisissa tilanteissa Skedin kaltaisesta välineestä voi myös olla hyötyä.
Ehkä yksi eniten uutiskynnystä ylittänyt evakuointi, missä Skediä on käytetty, on Thaimaan luolaonnettomuus, missä nuorten jalkapallojoukkue jäi veden alle luolastoon eristyksiin. Tässä kyseisessä pelastustehtävässä laivaston sukeltajat, mukana mm. yksi suomalainen, sukelsivat luolastoon ja toivat lapset yksitellen pois Skediin sedatoituna.
Skedin oikeastaan ainoa huono puoli on sen korkeahko hinta. Markkinoilla on joitain saman tyyppisiä alustoja, mutta niissä on usein puutteita tai sitten hinnat nousevat samalle tasolle kuin Skedillä. Toisaalta Skedi on erittäin kestävä ja huoltoystävällinen.
Skediä tuo maahan High Adventure Oy, jolla on myös vuosien kokemus korkeanpaikan pelastamisen kouluttamisesta sekä muusta aiheeseen liittyvästä välineistöstä. Valmistaja pyrkii pitämään tuotetta Euroopan varastoissa suuria määriä ja näin ollen sen toimitusaika Suomeen on yleensä lyhyt.
CVN Medical Solutions on suomalainen yritys, jolla on tuotevalikoimassa heidän itsensä suunnittelemia ja valmistuttamia ensiaputuotteita. Valikoimasta löytyy tuotteita niin vuodonhallintaan, ilmateihin, lämpötalouteen kuin evakuointeihin. Tuotteista valtaosa menee vientiin ja asiakkaina on niin ensihoitoa, maallikoita, viranomaisia kuin puolustusalan toimijoita.
Tässä esiteltävä CVN Arctic Pallas on alun alkaen kehitetty SAR-toimintaan
”SEKÄ SKED ETTÄ CVN
PALLAS OVAT RASKAASEEN
AMMATTIKÄYTTÖÖN
SUUNNITELTUJA TUOTTEITA”
(search and rescue), joka on ilmasta käsin tapahtuvaa etsintä- ja pelastustoimintaa. Sittemmin Pallaksesta kehitettiin Saksan armeijalle oma versio, jota tässä artikkelissa käsitellään. Vastaavia tuotteita on maailmalla muitakin ja niiden rakenne ja toiminta periaate on yleensä hyvin samankaltainen.
Kun puhutaan hypotermian ehkäisemisestä ja hoitamisesta, monille tulee ensimmäisenä mieleen ns. avaruuslakana. Avaruslakana on erittäin hyvä ja toimiva väline kokonsa ja hintansa puolesta, kun haetaan tuotetta mikä kulkee koko ajan mukana.
Avaruuslakanasta seuraava askel ylöspäin on yleensä monikerroksinen alumiinikennorakenteeseen perustuva ratkaisu. Tästä materiaalista on tehty erilaisia peitteitä, pusseja ja päälle puettavia ponchoja. Ehkä tällä hetkellä markkinoilla tunnetuin näistä on Blizard AMB blanket.
CVN valmistaa myös näitä kaikkia edellä mainittuja tuotteita.
Kun puhutaan pitkittyneestä hoidosta vaikeissa olosuhteissa, mistä yleensä käytetään termiä prolonged field care tai prolonged casualty care. Näihin tilanteisiin on maailmalla kehitetty erilaisia makuupussin tyyppisiä ratkaisuja, jollainen Pallas myös on.
CVN Pallas on military green -värinen ja alusta kestää kuormaa 260kg. Alustassa on kantoviillekkeet tarvittaessa kahdeksalle kantajalle. Lisäksi pussin päistä löytyy vetoliinat, joskaan pussi ei ole suunniteltu vedettäväksi pitkiä matkoja maassa. Pussin sisämateriaali on jossain määrin kosteutta imevää, mikä tekee potilaan olosta miellyttävämmän kuin perinteisessä foliorakennepussissa. Pussin pohja on eristetty ja pehmustettu, näin olen kylmyys ei pääse siirtymään ja potilaan on muutoinkin mukavampi olla alustalla. Tällaisilla pienillä asioilla alkaa olemaan merkitystä pitkäkestoisissa hoitotilanteissa.
Pussin materiaali on kosteutta hylkivää, tuulenpitävää sekä palonsuojattua. Pussissa on neljä hoitoaukkoa, joiden kautta on mahdollista tehdä hoitotoimenpiteitä avaamatta itse pussia. Pintaan on tehty muovitasku triage-kortille tai vastaavalle A4-kokoiselle hoitokortille.
CVN Pallas on konepestävissä sekä otsonoitavissa ja on siten uudelleen käytettävissä.
Tämän tyyppiset raskaat hypotermiatuotteet ovat ihan oma luokkansa. Näitä, kuten tätä CVN Pallasta ei ole tarkoitettu kokonsa ja painonsa puolesta koko ajan mukana kannettavaksi. Varsinaista kantolaitetta Pallaksen mukana ei tule. Tuote mahtuu tarvittaessa isoon reppuun tai sitten suoraan tehtävällä käytettävän alustan mukaan.
Kun tiedetään että lähdetään tehtävälle, jolla tullaan kohtaamaan potilas ja joudutaan vakauttamaan potilaan tilaa maastossa ennalta määrittämättömän ajan, on tämän tyyppinen väline mielestäni erittäin hyödyllinen. Pallas kulkee varsin hyvin mukana ajoneuvossa, veneessä tai helikopterissa.
Sekä Sked että CVN Pallas ovat raskaaseen ammattikäyttöön suunniteltuja tuotteita ja toimivat yhdessä loistavasti. Skedillä potilaan evakuointi onnistuu niin hyvin kuin se voi vain onnistua. Hiki säästää verta, näinhän sanonta kuuluu.
CVN Pallas puolestaan sopii Skediin hyvin ja mahdollistaa potilaan siirron Skedistä edelleen hoitopisteelle, oli se sitten väliaikainen tai sairaalatason paikka.
Tämän hetken tiedon mukaan CVN:ltä on tulossa lisäksi uusi versio Pallaksesta.
Tällä kertaa Kessun historia näkyy kuvina, sillä kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvasaalis kerättiin Lakeen Hanskin esineistöstä, joka oli esillä Suomen poliisi itsenäisyyden ajasta nykypäivään -näyttelyssä, Nurmijärvi-Taiteen Museossa. Esillä oli poliisin virkapukuja, virka- ja kunniamerkkejä, valokuvia ja tietysti esineitä kuten piikkimattoja ja jalka- ja käsirautoja, pamppuja ja miekkoja. Unohtamatta poliisin merkkejä ja tunnuksia eri aikakausilta, ne ovat aina kiehtoneet meitä Kessun kanssa valtavasti. Ensi kerralla taidammekin paneutua syvemmin poliisin historiaan Suomessa, mutta sen pidemmittä puheitta tällä kertaa, nauttikaa kuva kavalkadista.
