Palopäällystö 2/2022

Page 32

Ajankohtaista

Häirintä ei poistu vaikenemalla Viime syksynä pelastusalaa ravisteli seksuaalisen häirintää koskeva uutisointi ja sitä seuraava kohu. Se sai alkunsa #emergencyservicestoo Instagram-tilistä. Surullisina seurasimme, kuinka sivustolle lyhyessä ajassa tuli jo kymmeniä kertomuksia monenlaisista häirintätapauksista – suurelta osin seksuaalista häirintää kokeneilta.

K

yseessä oli todennäköisesti vain jäävuoren huippu. Häirintää oli tiedetty olevan, mutta siihen ei ole puututtu tiukasti ja asiaa otettu riittävällä vakavuudella. Pelastusalalla edelleen kaikkien pelastusalan organisaatioiden tulee ottaa asia vakavasti ja tehdä tarvittavat toimet häirinnän ennaltaehkäisemiseksi sekä sen lopettamiseksi. Uutisointi seksuaalisesta häirinnästä sai aikaan vakuutteluja nollatoleranssista, mutta sen jälkeen häirinnästä ei ole juurikaan enää puhuttu – tai konkreettisista toimenpiteistä kerrottu. Pelkkä nolletoleranssin julistaminen ei kuitenkaan riitä häirinnän poistamiseen, vaan pelastusalalle on edelleen saatava kulttuuri, jossa kukaan ei suvaitse minkäänlaista häirintää. Konkreettisista toimenpiteistä on kerrottava myös ulospäin. Voiko pelastusalalla toimivat katsoa peiliin ja todeta toimivansa pelastusalan arvojen mukaisesti – inhimillisesti, ammatillisesti ja luotettavasti, jos häirintää edelleen ilmenee? Nollatoleranssin yhteydessä muistutetaan usein uhrien ilmoittamisvelvollisuudesta.

-32-

On syytä huomioida, että työympäristössä, johon on muotoutunut puuttumattomuuden kulttuuri, missä huonoa käytöstä on saatettu katsoa läpi sormien, on ilmoittamisen kynnys korkealla. Valitettavan monessa tapauksessa esihenkilö on ollut se taho, joka on murtanut ilmoituksen tekijän luottamuksen joko syyllistymällä itse häirintään tai jättämällä ilmoituksen huomioimatta. Pelastusalalla on huolehdittava, että ilmoitusväylät ovat luottamukselliset ja uhrin asemaan kiinnitetään entistä enemmän huomiota, puuttumatta jättäminen on laitonta. Nollatoleranssi vaatii konkreettista toimintaa toteutuakseen ja johdon tulee näyttää esimerkkiä. Se, että tarinat kerrottiin instagram-tilillä anonyymeinä, ei tehnyt asiasta yhtään vähemmän huolestuttavaa. On selvää, että häirintää kokeneet eivät halua tai uskalla tuoda leimautumisen pelossa tai muusta syystä nimeään julkisuuteen. Häirintäkokemukset eivät poistu kieltämällä niiden olemassaolo, vertaamalla alaa johonkin toiseen tai trivialisoimalla ongelmaa. Vaikka emergencyservicestoo-tilin

häirintäkokemukset ovat pääosin seksuaalisen häirinnän kokemuksia, haluan muistuttaa myös muista haitallisista häirinnän muodoista; kiusaaminen, vähättely, syrjintä, halveksunta ja vihamielisyys ovat yhtä lailla asioita, joihin pelastusalalla tulee tarttua. Pelastusalan on purettava se ahdas normi, minkä se on ympärilleen muodostanut ja hyväksyä ja tavoitella aidosti monimuotoista yhteisöä, jossa kaikilla jäsenillä on turvallista olla. Häirintävapaan pelastusalan luomisessa ei ole kyseessä sprinttikisa, vaan maraton. Nykyinen kulttuuri ei ole syntynyt hetkessä, eikä sitä kitketä hetkessä. Häirinnän ennaltaehkäisemiseksi tarvitaan nollatoleranssin lisäksi pelisäännöt hyvistä, arvojen mukaisista käytöstavoista, ennalta laaditut menettelytavat koko toimialan laajuisesti, joilla häirintään puututaan johdonmukaisesti ja tehokkaasti. Pelastusalan toimijat tarvitsevat koulutusta häirinnän välttämiseen ja ehkäisemiseen. Esihenkilöt tarvitsevat koulutusta häirinnän havaitsemiseen, selvittämiseen ja poistamiseen. Tasa-arvotyöhön tarvitaan meitä kaikkia, pelastusalalla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovastuu ei voi olla vain vähemmistöä edustavilla. On erityisen tärkeää, että kaikki korkeinta johtoa myöten tietävät ja tuntevat vastuunsa sekä osaavat käyttäytyä sen mukaisesti. Rakenteellisen, epätasa-arvoisen työkulttuurin uudistaminen alallamme on paras tapa parantaa työssäjaksamista. Ongelma ei poistu, vaikka johtajia kierrätettäisiin, mikäli toimintakulttuuri saa jatkua kuten aina ennenkin. Pelastusalan naiset ry on mukana yhdessä muuttamassa pelastusalaa tasa-arvoisemmaksi yhteisöksi. Mira Leinonen


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Uudet jäsenet ja uudet edustukset

1min
page 42

ArcResc -hankkeen kuulumisia

1min
page 43

Turvallisin mielin kohti hyvinvointialueita ja tulevaisuutta Tulossa: #TULEVAISUUDENPELASTAJAT

2min
page 37

Liittohallituksen kokoukset

1min
page 41

Hyvä hallintotapa -sarja

3min
page 39

Ouluun kaksi uutta paloasemaa

1min
page 40

Korkealla työskentelyn toimikunnasta putoamisvaarallisen alueen työskentelyn toimikunnaksi

2min
page 36

Eurooppalainen palopäällystö sai oman johtamis koulutuksensa

1min
page 33

KIP Teollisuuspalokunta tekee paitsi pelastustoimintaa myös onnettomuuksien ennaltaehkäisyä ja riskienhallintaa

1min
page 35

Road Rescue 2022 – käytännön oppia tieliikennepelastamiseen

1min
page 34

Hätäkeskuslaitoksen kuulumisia

1min
page 28

Asiakaslähtöinen pelastustoimi tuottaa hyvää asiakaskokemusta ja edistää yhteiskunnan turvallisuutta

3min
pages 30-31

Kuvaa elämää – älä onnettomuuspaikkaa -hanke pyrkii vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen tieliikenneonnettomuuspaikoilla

1min
page 29

Häirintä ei poistu vaikenemalla

2min
page 32

Palokuntien suomenmestaruus 2022

3min
pages 26-27

Palopäällystöpäivien tuote-esittelijät

7min
pages 16-21

Toiminnanjohtajan katsaus

2min
page 5

Siviilipuolen materiaaliapu Ukrainaan

2min
pages 6-7

Hallinto- ja tukipalvelut -jaosto: Rohkeutta ja päättäväisyyttä – mitä muuta tarvitaan uuden edessä?

5min
pages 22-23

Riskienhallinta-jaosto: Puheenjohtajalta

1min
page 25

Palopäällystöpäivät 2022

2min
pages 12-15

Yritysturvallisuus-jaosto: – Teemana yhteistyön kehitys Verkostot vihdoin kasvokkain!

1min
page 24

Iskukestävä Suomi varautuu: Seminaarista tuli ajankohtaisempi kuin järjestäjät arvasivatkaan

3min
pages 8-11
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Palopäällystö 2/2022 by Palopäällystö - Issuu