2 minute read

Häirintä ei poistu vaikenemalla

Viime syksynä pelastusalaa ravisteli seksuaalisen häirintää koskeva uutisointi ja sitä seuraava kohu. Se sai alkunsa #emergencyservicestoo Instagram-tilistä. Surullisina seurasimme, kuinka sivustolle lyhyessä ajassa tuli jo kymmeniä kertomuksia monenlaisista häirintätapauksista – suurelta osin seksuaalista häirintää kokeneilta.

Kyseessä oli todennäköisesti vain jäävuoren huippu. Häirintää oli tiedetty olevan, mutta siihen ei ole puututtu tiukasti ja asiaa otettu riittävällä vakavuudella. Pelastusalalla edelleen kaikkien pelastusalan organisaatioiden tulee ottaa asia vakavasti ja tehdä tarvittavat toimet häirinnän ennaltaehkäisemiseksi sekä sen lopettamiseksi.

Uutisointi seksuaalisesta häirinnästä sai aikaan vakuutteluja nollatoleranssista, mutta sen jälkeen häirinnästä ei ole juurikaan enää puhuttu – tai konkreettisista toimenpiteistä kerrottu. Pelkkä nolletoleranssin julistaminen

ei kuitenkaan riitä häirinnän poistamiseen, vaan pelastusalalle on edelleen saatava kulttuuri, jossa kukaan ei suvaitse minkäänlaista häirintää.

Konkreettisista toimenpiteistä on kerrottava myös ulospäin. Voiko pelastusalalla toimivat katsoa peiliin ja todeta toimivansa pelastusalan arvojen mukaisesti – inhimillisesti, ammatillisesti ja luotettavasti, jos häirintää edelleen ilmenee?

Nollatoleranssin yhteydessä muistutetaan usein uhrien ilmoittamisvelvollisuudesta. On syytä huomioida, että työympäristössä, johon on muotoutunut puuttumattomuuden kulttuuri, missä huonoa käytöstä on saatettu katsoa läpi sormien, on ilmoittamisen kynnys korkealla. Valitettavan monessa tapauksessa esihenkilö on ollut se taho, joka on murtanut ilmoituksen tekijän luottamuksen joko syyllistymällä itse häirintään tai jättämällä ilmoituksen huomioimatta. Pelastusalalla on huolehdittava, että ilmoitusväylät ovat luotta-

mukselliset ja uhrin asemaan kiinnitetään entistä

enemmän huomiota, puuttumatta jättäminen on laitonta. Nollatoleranssi vaatii konkreettista toimintaa toteutuakseen ja johdon tulee näyttää esimerkkiä. Se, että tarinat kerrottiin instagram-tilillä anonyymeinä, ei tehnyt asiasta yhtään vähemmän huolestuttavaa. On selvää, että häirintää kokeneet eivät halua tai uskalla tuoda leimautumisen pelossa tai muusta syystä nimeään julkisuuteen. Häirintäkokemukset eivät poistu kieltämällä niiden olemassaolo, vertaamalla alaa johonkin toiseen tai trivialisoimalla ongelmaa. Vaikka emergencyservicestoo-tilin häirintäkokemukset ovat pääosin seksuaalisen häirinnän kokemuksia, haluan muistuttaa myös muista haitallisista häirinnän muodoista;

kiusaaminen, vähättely, syrjintä, halveksunta ja vihamielisyys ovat yhtä lailla asioita, joihin pe-

lastusalalla tulee tarttua. Pelastusalan on purettava se ahdas normi, minkä se on ympärilleen muodostanut ja hyväksyä ja tavoitella aidosti monimuotoista yhteisöä, jossa kaikilla jäsenillä on turvallista olla.

Häirintävapaan pelastusalan luomisessa

ei ole kyseessä sprinttikisa, vaan maraton. Nykyinen kulttuuri ei ole syntynyt hetkessä, eikä sitä kitketä hetkessä. Häirinnän ennaltaehkäisemiseksi tarvitaan nollatoleranssin lisäksi pelisäännöt hyvistä, arvojen mukaisista käytöstavoista, ennalta laaditut menettelytavat koko toimialan laajuisesti, joilla häirintään puututaan johdonmukaisesti ja tehokkaasti. Pelastusalan toimijat tarvitsevat koulutusta häirinnän välttämiseen ja ehkäisemiseen. Esihenkilöt tarvitsevat koulutusta häirinnän havaitsemiseen, selvittämiseen ja poistamiseen.

Tasa-arvotyöhön tarvitaan meitä kaikkia, pelastusalalla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovastuu ei voi olla vain vähemmistöä edustavilla. On erityisen tärkeää, että kaikki korkeinta johtoa myöten tietävät ja tuntevat vastuunsa sekä osaavat käyttäytyä sen mukaisesti. Rakenteellisen, epätasa-arvoisen työ-

kulttuurin uudistaminen alallamme on paras

tapa parantaa työssäjaksamista. Ongelma ei poistu, vaikka johtajia kierrätettäisiin, mikäli toimintakulttuuri saa jatkua kuten aina ennenkin. Pelastusalan naiset ry on mukana yhdessä muuttamassa pelastusalaa tasa-arvoisemmaksi yhteisöksi.

Mira Leinonen

This article is from: