
2 minute read
Turvallisin mielin kohti hyvinvointialueita ja tulevaisuutta Tulossa: #TULEVAISUUDENPELASTAJAT
Ajatus #TulevaisuudenPelastajat'ista on syntynyt valtakunnallisessa valmistelussa pelastuspäällikkö Mika Kontion, silloisen sisäministeriön asiantuntijan Jouni Pousin ja Tamoran Jaana Utin yhteisessä kehittämisessä jo vuonna 2016. He ovat mukana ohjelman ohjausryhmässä, johon on lupautunut mukaan lisäksi Helsingin pelastuslaitoksen pelastuskomentaja Jani Pitkänen ja SPPL:n koulutusjohtaja Tomi Timonen.
Pelastuslaitokset siirtyvät kohti hyvinvointialueita ja ottavat valtakunnallista vastuuta kokonaisturvallisuudesta uudessa tilanteessa. Keskeistä tulee olemaan turvallisuuskehittäminen ja -johtaminen verkostoissa. Paikallistason turvallisuustyö ja turvallinen tulevaisuus ovat pitkälti pelastustoimen käsissä. Luottamus pelstusalaan on kansallisella tasolla valtavan hyvä. Pelastusalalla on kaikki se osaaminen, asenne ja resurssit turvallisen tulevaisuuden rakentamiseen myös väljästi asutuilla alueilla. Muuttuvassa turvallisuustilanteessa tarvitaan yhteistä kehittämistä ja parhaiden käytäntöjen tuomista koko Suomen turvallisuuden hyväksi. #TulevaisuudenPelastajat-ohjelmassa rakennetaan päällystön, alipäällystön ja avainasiantuntijoiden kanssa konseptit turvallisen tulevaisuuden rakentamiseen ja tuodaan niitä yhteiseen käyttöön. #TulevaisuudenPelastajat-ohjelma rakentuu yhdessä tekemisen ja yhdessä kehittämisen idealle ja se toteutetaan kolmessa aallossa. Jokaisessa aallossa on kuusi kahden päivän kohtaamista noin vuoden aikana. Kolmessa aallossa muodostetaan sadan pelastusalan kehittäjän ekosysteemi.
#TulevaisuudenPelastajat
Aalto 1 Raivaajat
Lokakuu 2022 Helsinki Joulukuu 2022 Hämeenlinna Helmikuu 2023 Lappeenranta Toukokuu 2023 Kotka Elokuu 2023 Kuopio Lokakuu 2023 Jyväskylä
#TulevaisuudenPelastajat
Aalto 2 Rakentajat
Helmikuu 2023 Kuopio Huhtikuu 2023 Joensuu Kesäkuu 2023 Oulu Syyskuu 2023 Rovaniemi Marraskuu 2023 Espoo Helmikuu 2024 Jyväskylä
PILOTOINTI KANTA-HÄMEESSÄ
@KHpelastus teki pieneksi laitokseksi merkittävän 420 päivän työaika-
investoinnin. Kannattiko Petri Talikka?
Henkilöstömme, #TulevaisuudenPelastajat ovat olleet, ja ovat erityisesti jatkossa keskeisessä roolissa uudenlaisen toimintakulttuurin luomisessa ja tulevaisuuden turvallisen Kanta-Hämeen toteutumisessa. Uskomme vahvasti, että parantamalla vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön, tuotetaan paitsi onnistumisen tunteita työntekijöille, myös hyötyä palveluidemme käyttäjille, eli ihan jokaiselle kantahämäläiselle. Ja osaammehan me toki myös laskea: Jokaisen 35 koulutukseen osallistuneen tehdessä kolme tuotekehitystyötä, saamme 105 kehittämistoimenpidettä joko suoraan käyttöön otettavaksi tai jatkokehityksen kohteeksi.
Pelastusjohtaja Petri Talikka, Kanta-Hämeen pelastuslaitos
Hämeenlinnassa kaupunki rakentaa strategista työnilon konseptia. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päällikkötaso osallistui muun johdon mukana siihen. Päälliköt kehittivät mallin vietäväksi pelastuslaitokselle pitkäkestoisena kehittämisohjelmana. Se pilotoi Tulevaisuuden Pelastajat -konseptia, jossa tuotekehittämis- ja palvelumuotoiluosaamista tuodaan laitoksen ydinosaamiseksi. Nyt pelastuslaitos on entistä valmiimpi ja muutosjoustavamapi ottamaan askeleita kohti hyvinvointialuetta.
#TulevaisuudenPelastajat
Aalto 3 Verkottajat
Toukokuu 2023 Turku Elokuu 2023 Helsinki Lokakuu 2023 Tampere Joulukuu 2023 Pori Helmikuu 2024 Oulu Toukokuu 2024 Kouvola
Työn ja työkulttuurin kehittämistä, organisaation kehittämistä, tulevaisuuden tekemistä, prosessien muotoilua sekä uusien toimintamallien kehittämistä mahtavan joukon kanssa.
Noin vuoden prosessissa tehdään työelämässä arvostettu tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto. Ohjelman aikana toteutetaan useita tuotekehitystöitä strategiaa toteuttaen.
Tutkinto voidaan toteuttaa oppisopimuksella, jolloin se on erittäin kustannustehokas. Panostuksena se vaatii ainoastaan työajan ja matkustuskulut ja tuo tullessaan työpaikalle kolme toteutettua tuotekehitystyötä.
Ville Mäkelä
Tamora
Olen nähnyt tyourallani paljon. Eri näkökulmista katsottuna maailma näyttää kovin erilaiselta. Kun työskentelin sisäministeriössä, sain katsoa alan kehitystä ja nähdä paikalliset vahvuudet ja erityislaatuisuudet. Viedessäni turvallisuusajattelua Itämeren alueen yhteistyöhön sovelsin paitsi vahvaa järjestelmää myös paikallisia ja alueellisia ratkaisuja. Olen ollut mukana Kanta-Hämeen pilotissa ja näen, että nyt tarvitsemme yhteistä turvallisuuden kehittämisosaamista alallemme kaikilla tasoilla.
Tervetuloa mukaan!