Lukutaito on avain tulevaisuuteen S e oli suomalaisten nuorten hyvä lukutaito, joka singautti Suomen ja suomalaisen peruskoulun maailman tietoisuuteen pari vuosikymmentä sitten. Tuon uutisen jälkeen PISA on merkinnyt meille kouluihmisille muutakin kuin kaupunkia Italiassa. PISA on kansainvälinen kolmen vuoden välein toteutettava tutkimusohjelma, joka tuottaa tietoa koulutuksen tilasta kansainvälisessä vertailukehyksessä. Tutkimuksia on tehty vuodesta 2000 lähtien ja silloin pääaiheena oli lukutaito. Tuon jättipotin jälkeen Suomen tulokset ovat tulleet alaspäin, mutta niin on myös muuallakin. Lukutaito rappeutuu kaikkialla. Vuoden 2018 PISA-tutkimuksen Suomen pääraportti julkistettiin hiljan ja siinä on keskitytty nimenomaan lukutaitoon. Siinä selvitetään, miten 15-vuotiaat nuoret hallitsevat oman elämänsä kehittymisen kannalta tärkeitä avaintaitoja. Tulokset osoittavat, että suomalaisten nuorten kiinnostus lukemista kohtaan on vähentynyt ja heikkojen lukijoiden määrä on lisääntynyt huolestuttavasti. Luettua tekstiä ei enää ymmärretä eikä sen pohjalta pystytä pohtimaan asioita. Tällä on iso merkitys nuoren myöhemmän elämän kannalta. Pääraportti käsittelee myös muita opinto-ohjaajan näkökulmasta mielenkiintoisia teemoja. Tärkeä aihe on, miten lukutaito heijastuu nuoren koulutusodotuksiin peruskoulun jälkeen. Myös sitä on selvitetty, miten vuoden 2018 PISA-nuoret ovat siirtyneet toisen asteen koulutukseen. Tärkein on osa kuitenkin raportin viimeinen artikkeli, jossa kuvataan oppilaiden urasuunnittelutaitojen osaamisessa tapahtuneita muutoksia. Tämän artikkelin tekijöinä olivat Raimo Vuorinen, Kari Nissinen ja Jaana Kettunen.
Takapakkia urasuunnittelutaidoissa
Tämän artikkelin keskeinen tulos oli se, että Suomessa oppilaiden itsearvioimat urasuunnittelutaidot olivat vuonna 2018 selvästi heikompia kuin vuonna 2012. Tällainen negatiivinen kehitys on
14
ristiriidassa sekä muissa OECD-maissa tapahtuneen kehityksen että Suomen vuonna 2014 uudistetun opetussuunnitelman tavoitteiden kanssa. Tulos on selkeä, vaikka kysymyspatteriston soveltumista Suomen oloihin voikin kritisoida. Osa kysymyksistä oli selkeästi sellaisia, joiden käsittely teemallisesti on siirtynyt toisen asteen opinto-ohjauksen puolelle. Mielenkiintoista on se, miten urasuunnittelutaidotkin kytkeytyvät lukutaitoon.
Hyvin ja puutteellisesti urasuunnittelutaitoja oppineet oppilasryhmät erosivat toisistaan myös siinä, miten merkitykselliseksi oppilaat keskimäärin kokivat elämänsä. Hyvät urasuunnittelutaidot olivat yhteydessä hyvään lukutaitoon. Niillä oli vahva yhteys myös kodin varallisuuteen. Positiivinen yhteys oli myös siihen, että oppilas tunsi kuuluvansa kouluun. Jos oppilaalla ei sen sijaan ollut aikomusta suorittaa toisen asteen tutkintoa, hänen urasuunnittelutaitonsa olivat hyvin usein (noin kahdessa tapauksessa kolmesta) puutteelliset. Tärkeä havainto oli myös se, että muut oppilaan kouluttautumista tai uraa koskevat odotukset, kuten aikomus suorittaa korkeakoulututkinto tai se, missä ammatissa oppilas odotti toimivansa aikuisena, eivät vaikuttaneet urasuunnittelutaitojen kehittymiseen. Lukutaidon
merkitys korostui taas jälleen kerran vahvasti. Paremmalla lukutaidolla myös oman uran suunnittelukin on sujuvampaa. Muita havaintoja oli, että hyvien urasuunnittelutaitojen ryhmään kuuluneiden oppilaiden keskimääräinen lukutaito oli parempi ja he pinnasivat oppitunneilta harvemmin. Hyvin ja puutteellisesti urasuunnittelutaitoja oppineet oppilasryhmät erosivat toisistaan myös siinä, miten merkitykselliseksi oppilaat keskimäärin kokivat elämänsä, kokivatko he kuuluvansa kouluun ja missä määrin heillä oli vaikeuksien voittamista edesauttavaa resilienssiä. Ne oppilaat, joilla oli puutteelliset urasuunnittelutaidot, kokivat elämänsä merkitykselliseksi keskimäärin OECDkeskitasoa harvemmin, ja heidän keskiarvonsa olivat OECD-keskitason alapuolella myös oppimistavoitteissa, resilienssissä ja kouluun kuulumisen tunteessa. Hyvät urasuunnittelijat olivat sen sijaan näissä asioissa tyypillisesti OECD-maiden keskitasolla tai sen yläpuolella. Toisen asteen tutkinnon aikoi suorittaa 98 prosenttia urasuunnittelutaidot hyvin hallitsevista oppilaista, mutta vastaava osuus puutteellisten urasuunnittelutaitojen ryhmässäkin oli yli 90 prosenttia. Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuus Suomen aineistossa on kokonaisuutena pieni. Merkille pantavaa on kuitenkin se, että heidän osuutensa puutteellisten urasuunnittelutaitojen ryhmässä on kaksinkertainen hyvien urasuunnittelutaitojen ryhmään verrattuna.