Volvo Vietti 50

Kesäretki VROMiin Monen toimen voimanpesä

Kauneinta Suomea Keski-Suomen projektit

Tykkää meistä Facebookissa!

Vietti 50

Suomen Volvo-kerhon (PV-kerho ry:n) jäsenjulkaisu

Julkaisija:

Suomen Volvokerho, Koulukatu 1 C 31 80110 Joensuu

Suomen Volvo-kerhon hallitus vuonna 2024: Puheenjohtaja

Jukka Huovinen, Joensuu huovinen.jukka@gmail.com puh. 0407707994

Varapuheenjohtaja

Eetu Ekonen, Jyväskylä eetu.ekonen@gmail.com puh. 040 7529 231

Jarmo Lehtonen, Ylöjärvi jarmo.lehtonen@suomenvolvokerho.fi puh. 0400 919 544

Tomi Pirttimäki, Tampere tomi.pirttimaki@gmail.com puh. 0400 896 014

Timo Pessala, Valkeakoski timo.pessala@kangasala.fi 040 170 1370

Jäsenasiat

hallitus@suomenvolvokerho.com

Lehden taitto ja ulkoasu: Ville Ruuska/Kirjapaino Ässä Oy www.assakirjapaino.fi

Paino

Kirjapaino Hermes, 2024

Kannen kuvat

Kari Ruusunen (Volvo F86 4x2, 1976)

Juha Uusitorppa (Volvo P1800R)

Puheenjohtajan palsta

Kesää kohti

Talvi on ollut pitkä täällä itäisessä Suomessa. Se alkoi normaalia aikaisemmin ja pakkastakin on ollut kuin Siperiassa. Volvon vinokoneen etanoliversion pakkasraja löytyi uutenavuotena, – 36 asteen pakkasyön jälkeen mökiltä kotiin lähdössä, mutta tunti lohkolämmittimessä HatzDiesel aggregaatin turvin herätti heti Volvon eloon.

Polttoaineen hinta hiertää vieläkin ja se suorastaan kannustaa jäämään kotiin, tänä vuonna ei ole tullut käytyä maakunnan ulkopuolella kertaakaan. Meneillään olevan huhtikuun saa vielä huokaista, toukokuussa onkin jo sitten kalenterissa täyttä. Vappuna Joensuussa on iso vanhojen autojen vapputapahtuma ja paraati, viime vuonna kulkueessa taisi olla 350 ajoneuvoa. Volvo-kerho oli hyvin edustettuna. Classic Motorshown osaston rakentaminen alkaa Lahdessa vapun jälkeisenä perjantaina, tulossa on uutta ja vanhaa sekoitettuna. Meidät löytää osastolta A28, muiden ruotsalaiskerhojen ympäröimänä. Näyttelyn jälkeiset viikonloput menevät sitten toisen ja kolmannen yhdistykseni riennoissa, jos niin voidaan sanoa. Pahoittelut uusille jäsenille, jotka nyt vasta saavat lehden ensimmäis-

tä kertaa, ei vaan tunnu aika riittävän joka asiaan. Jäsenyydestä jos ilmenee epäselvyyttä, niin laita viestiä hallitus@ suomenvolvokerho.com niin yritän laittaa asiat kuntoon. Ekosen Eetu on hienosti ottanut vastuuta kerholehdestä ja se on kummasti keventänyt työtaakkaa harteiltani. Eetua voisi nimittää jopa Volvo-vietti lehden päätoimittajaksi.

Tulevan ajokauden päätapahtuma on siis kokoontumisajot Lieksassa, Pielisen rannalla kansallismaisemassa 1416.6.2024. Nyt kannattaa ottaa puhelin käteen ja varata majoitus Lieksaan, juttua on tässä lehdessä lisää tapahtumasta. Bussireissu Vromiin on Miika Koskisen johdolla myös suunnitteilla. Volvo-museo on ikävä kyllä sieltä loppunut, mutta on tarkoitus käydä tutustumassa uuteen Volvo-maailma keskukseen, rompetoria tietenkään unohtamatta. Viime vuonna Vromi-reissulta tarttui hyviä löytöjä ja varaosia niin paljon mukaan, että tänä vuonna pitää kolikkoa heittää lähdenkö vai jäänkö asentamaan hankittuja osia.

Osallistu rohkeasti tapahtumiin, kerhokin niitä yrittää tukea parhaansa mukaan. Kerho tarjoaa lounaan esimerkiksi Lahdessa pidettävässä kevätkokouksessa. Tulehan juttusille tapahtumissa!

Terveisin

JUKKA HUOVINEN

Aineistoa kerholehteen

Olisiko jutun juurta, muttei oikein uskallusta kirjoittaa?

Otahan vain rohkeasti kynä ja paperia tai nykyisiä kirjoitusvälineitä esiin ja juttua tulemaan. Jutun kirjoittajat palkitaan!

Kerholehteen otetaan mielellään kerholaisten tarinoita. Aihepiiri voi olla hyvinkin laaja, kunhan se vain liittyy tavalla tai toisella Volvo -harrasteeseemme. Jos epäilet, etteivät possessiivisuffikset ja relatiivipronominit ole kohdallaan, niin unohda ne. Toimitukselle kelpaa juttusi sellaisena kuin sen olet kirjoittanut. Se oikoluetaan, eikä mahdollisista virheistä rangaista tai sidota häpeäpaaluun. Tärkeintä on se, mitä haluat meille kertoa.

Kerro meille itsestäsi, Volvo-historiastasi, tapahtumista ja sattumuksista Niksi-Pirkan vihjeitä tai mitä tahansa, mikä on jäänyt sinulle mieleen. Juttusi löytää varmasti lukijoita myös jäsenistä.

Lähetä tekstiä rohkeasti julkaistavaksi. Jos meillä ei ole juttuja, ei ole lehteäkään, sillä se on meidän kaikkien yhteinen aikaansaannos ja ei kun kirjoittamaan!

Kerholehdessä julkaistaan jäsenistön kirjoittamia Volvo-aiheisia juttuja. Materiaalin voi toimittaa sähköpostilla kerholehti@suomenvolvokerho.com

Valokuvien tulee olla hyvälaatuisia ja mahdollisuuksien mukaan alkuperäiskokoisia, että laatu riittää lehteen.

Muistathan mainita tekstissä kirjoittajan ja kuvaajan nimet, myös kuvateksit otetaan kiitollisina vastaan!

HUOM! Kaikki aineisto on jäsenistön tuottamaa. Lähetä aineisto viimeistään 1.10. 2024 mennessä.

Jokaisesta lehdessä julkaistusta jutusta 20 € lahjakortti Motonettiin.

Tykkää meistä Facebookissa!

www.facebook.com/suomenvolvokerho/

Sähköinen jäsenkirje

Haluaisitko säästää luontoa ja yhdistyksen postikuluja?

Kerro meille jos haluat jäsenkirjeen s-postiisi: hallitus@suomenvolvokerho.com

Onko osoitteesi muuttunut?

Muistathan ilmoittaa osoitteenmuutoksista kerholle (postiosoite ja sähköpostiosoite).

Voit tehdä päivityksen myös kerhon nettisivuilla omilla tunnuksillasi tai lähettämällä tiedon hallitus@suomenvolvokerho.com

Monen toimen voimanpesä

Teksti ja kuvat

Kari Ruusunen

Teknisesti vähän ajettu ja siltä osin hyväkuntoinen kuormaauto osoittautui ohjaamon osalta melkoiseksi työmaaksi.

Kauko Virtanen ja hänen luotettava ystäväporukkansa eivät tuosta lannistuneet vaan laittoivat sitkeällä työllä Volvon jälleen tien päälle ja museokilpien väliin.

Työmaata kerrakseen

Volvo F86 4x2, 1976

Henkeen ja vereen

Volvo-mies

Hämeenkyröläinen Kauko Virtanen on Volvo-mies henkeen ja vereen. Autoilu-ura on jäänyt jo taakse, mutta kuten arvata saattaa ovat työajokit olleet aivan ensimmäisiä lukuunottamatta aina Volvoja.

Koska Kauko on myös innokas autoharrastaja, niin pitihän nuoruusaikojen työajokkia vastaavasta kuormurista tehdä itselle mukava perinneauto, jolla voi fiilistellä kylänraitilla tai ajella erilaisiin alan tapahtumiin.

Loppuvuonna 2018 löytyi Jaakko Mannilta Jyväskylästä sopiva aihio. Alunperin Kuopiossa paikallisen KTK:n ajoon tullut Volvo ehti olla kalakukkokaupungissa myös autokouluautona. Mannille tullessa Volvo pääsi jälleen kuljetustehtäviin.

Vuonna 1992 Volvon työura päättyi ja auto jäi seisomaan. Aluksi Volvo sai olla

sisätiloissa, mutta myöhemmin kohtaloksi tuli siirtyä taivasalle. Autoa tuolloin kuitenkin käytettiin ja rasvattiin, joten aivan hunningolle se ei jäänyt.

Tekniikka autossa olikin säilynyt hyväkuntoisena, mutta ohjaamo oli pahoin kärsinyt ruostumisesta. Etelä-Pohjanmaan Lapualta Kauko löysi päällisin puolin siistikuntoisen hytin. Tämä osoittautui

Kauko Virtanen apujoukkoineen teki suuren työn Volvon kunnostamisessa. Lopputulos palkitsee sekä tekijät että ulkopuolisen tarkastelijan.

Tyylikäs polttoainesäiliön korkki.

”Auton kunnostaminen kesti neljä ja puoli vuotta.”

Kerhossamme on 6 kpl Volvo kuorma-autoja

Autossa oli Kaukolle tullessa kiinteä soralava. Laviasta löytyi ajanmukaiset vaijerivaihtolavalaitteet, jotka Volvon kunnostetulle rungolle asennettiin.

kuitenkin lähes yhtä ruosteiseksi kuin Volvon alkuperäinenkin ohjaamo.

Satakunnan Laviasta puolestaan löytyi Volvo F85-hytti, josta viimein Kauko ja lavialainen talkooporukkansa alkoivat uutta ohjaamoa Volvoon loihtimaan. Tämäkään ei ollut helppo vaihtoehto, sillä F85:n moottoritunneli on kapeampi kuin F86:ssa. Muutostyöhön ryhdyttiin ja irtonaisena olleelle ohjaamolle rakennettiin pukki, jossa sen sai kipattua kunnostamisen helpottamiseksi.

Laviassa Volvoon tehtiin myös rungon hiekkapuhallus maalauksineen sekä päällirakenteen muutostyöt, sillä autossa oli

Kaukolle tullessa rungon päällä kiinteä soralava.

Jotta auto vastaisi Kaukon omia työajokkeja, siihen piti asentaa vaijerikäyttöiset vaihtolavalaitteet. Nämä löytyivätkin lähistöllä olleesta Sisu-projektista, joka oli kokenut suunnitelman muutoksen rakentelun suhteen.

Auton kunnostaminen kesti neljä ja puoli vuotta. Aluksi autoa tehtiin omien töiden ohessa välillä pitkiäkin taukoja pitäen. Kun Kauko vuonna 2022 luopui kuljetusliiketoiminnastaan alkoi auton aktiivisempi rakentaminen ja valmista alkoi syntyä. Kunnostetun ohjaamon maala-

Simppeli, tarkoituksenmukainen mutta hyvin kodikas on Volvo F86:n ohjaamo.

si hämeenkyröläinen Jari Lamminsivu ja hytin verhoiluja kunnosti tamperelainen Stailaaja Ky. Ison kiitoksen Kauko laittaa lavialaiselle luottoporukalleen Antille, Petrille ja Markulle.

Toukokuussa 2023 Volvo viimein oli nipussa ja sai myös museoajoneuvon arvon. Kaukon Volvosta voi lukea yksityiskohtaisemman tarinan myös Vanhat Koneet-lehdestä, kun juttu tänä vuonna ilmestyy. Julkaisun tarkka ajankohta ei tätä helmikuussa kirjoittaessani ole vielä varmistunut.

Ohjaamon pallomainen muoto antaa tilaa hyttiin ja suurten ikkunoiden ansiosta se on myös valoisa.

Jaakko Rinteen omistuksen aikana Volvon kiiltävät osat maalattiin korin värisiksi. Mauri palautti kiilto-osat jälleen takaisin. Myös Volvon punaiseksi maalattu alusta sai suojan kiveniskuja vastaan.

JUTUNTEOSSA

Normaalia kauemmaksi vei sivutoimisen toimittajan matka, kun kohteena oli kaksi mielenkiintoista Volvoa, joista toinen kuitenkin vaihtui kohtalon oikusta.

Oman päätyön oheen muodostunut sivutoiminen harrasteajoneuvotoimittajan pesti kerryttää harvoin yhtä paljon lukemia auton mittariin kuin elokuisena keskiviikkopäivänä. Pääasiassa oma reviiri Klassikot ja Vanhat Koneet -lehtien tarinoiden tekoon on muodostunut maksimissaan noin sadan kilometrin etäisyydelle Sastamalassa sijaitsevalta kotiovel-

Mauri Ekonen oli aikoinaan mukana rakentamassa avo-Amazonia kaverilleen Jaakko Rinteelle. Nyt Mauri on siirtynyt auton omistajaksi.

Eetu Ekosen Volvo on varsin uskottavan oloinen ralliauto. Päällepäin ei oikeastaan mikään paljasta auton keskimoottorisuutta.

Keski-Suomessa

Eetu Ekonen keksi huikean idean Volvon rakentamiseksi ja myös toteutti sen.

ta. Tällä kerralla kesälomalle ajoittunut juttumatka vei yli tuplasti normaalia reissua kauemmas.

Mauri ja Eetu Ekonen Puuppolasta ovat Volvo-harrastajille tuttuja tekijöitä sekä rakenneltujen että museorekisteröityjen autojen tiimoilta, joten heidän tuotoksiaan kelpaa esitellä niin kerholehdessä kuin kaupallisen toimijan julkaisuissakin.

Kohtalo vaihtoi kohdetta

Alunperin tarkoitus oli Maurin kokoelmasta ottaa juttuaihioksi upea PV 444. Oli elokuinen maanantai, kun varmistelin vielä viikolle sovittua kuvausajankohtaa. Mauri kertoi että sunnuntaina oli Mobilisti-lehden avustaja Timo Mononen käynyt peeveen kuvaamassa omaa juttuaan varten. Samaan hengenvetoon Mauri totesi, että hänellä on myös avo-Amazon jos se korvikkeeksi sopisi. Näin PV 444 vaihtui lennossa Amazoniin.

Toinen samalla reissulla kuvattavak-

si sovittu auto oli Eetu Ekosen Volvo 353-kilpuri.

Amazon olikin varsin passeli peli Klassikoiden sivuille. Kyseessä on nostalgiaa tihkuva laite, sillä vaikka auton valmistumisesta on ”vain” runsas parikymmentä vuotta, se edustaa alkuperäistä maassamme elänyttä kustom-ajatusta. Kun avoauton hankkiminen ei välttämättä ollut taloudellisesti mahdollista, se piti tehdä halvasta aihiosta itse. Perinteistä rakentelua tukee myös Maurin laatimat ja säilyttämät lupahakemukset viranomaiselle sekä niille saadut vastineet.

Idean auton tekemisestä heitti Jaakko Rinne, joka olikin avoksi muutetun Amazonin pitkäaikainen omistaja. Rakentelun lähtökohta oli kattilamateriaaliksi kovaa vauhtia menossa ollut yksilö, jonka pilkkominen avoksi ei suuri synti ollut. Auto rakennettiin huolella toisin kuin moni vastaava menneen ajan tekele.

Mielenkiintoinen oivallus Jaakko Rinteeltä oli suunnata turvakaaren takatuki eteenpäin, etupenkkien väliin. Näin autoon saatiin takapenkki ja lailliset istuinpaikat kaveriporukalle. Volvossa on myös muutama harvinainen varuste ja lehdentekijän mielestä varsin spesiaali ratkaisu katon suhteen, sillä se ei olekaan tyypillinen huonosti istuva pressun kappale vaan hirmumyrskyn kestävä, Amazonin peltikatto.

Parasta B-ryhmää

Eetun Volvo 353 houkutteli ennen kaikkea rakenteluideallaan- entä jos Volvo olisi 1980-luvulla tehnyt B-ryhmän kilpa-auton rallin MM-sarjaan. Aihiona oli entisöintikohde tai hieman radikaalimpi tuotos, Volvo 340 on kaikkea muuta kuin yleinen. Tämä oli toinen asia, joka minua henkilökohtaisestikin kiinnosti.

Myös Klassikot-lehdessä aihe otettiin

ilman soraääniä vastaan.

Jaakko Rinne keksi sijoittaa turvakaaren keskituen etupenkkien väliin jolloin autoon sai takapenkin ja sen myötä lisää laillisia istumapaikkoja.

Aihio oli tässäkin tapauksessa huono, joten projektin mahdollinen epäonnistuminen ei olisi pussihousukansallekaan ollut maata kaatava menetys. Melkoisen rivakasti Eetu sai työn etenemään, sillä ensimmäiset testit autolla ajettiin noin puoli vuotta rakentamisen aloittamisesta. Tämä on varsin kunnoitettava saavutus, sillä auton rakenteelliset muutokset ovat olleet suuria. Toisaalta suunnittelutyö tehtiin huolella, joten esimerkiksi moottorin ja voimansiirron sijoittaminen auton keskelle pyöränripustuksineen saatiin kerralla oikealle paikalle ilman myöhempiä muutoksia ja säätöjä.

Kunnioitusta herättää myös se että Eetu on tehnyt paria asiaa lukuunottamatta kaiken itse. Rakentelussa on palattu menestyksekkäästi B-ryhmän aikakauteen ja esimerkiksi auton väri-

tystä mietittäessä Eetu on mennyt vielä kauemmaksi. Raidoitusta ja värisävyjä on haettu 1970-luvulta Markku Alènin ajamasta Volvo 142:sta.

Sen lisäksi että Eetun Volvo on siististi tehty, se on osoittanut toimivuutensa ja hyvän ajettavuuden myös tositoimissa rallien erikoiskokeilla, joilla Eetu on kartturinsa kanssa ajanut toimitsijatehtävissä (0-autona).

Lähes 450 km:n päiväretki Puuppolaan oli vaivan arvoinen. Ekosten Volvojen julkaisuajankohtaa Klassikot-lehdessä en vielä tätä tarinaa helmikuun lopulla kirjoittaessani osaa kertoa. Tämän vuoden numeroissa autot kuitenkin esiintyvät. Mobilistin numerossa 6/23 oli se Monosen Timon hyvä juttu Maurin PV:stä.

Teksti ja kuvat

KARI RUUSUNEN

Viisisylinterinen ahdettu moottori voimansiirtoineen istuu siististi paikallaan taka-akselin etupuolella. Kabiini on asianmukaisesti varusteltu. Kuvassa ei näy istuimien takana oleva väliseinä joka erottaa kuljettajat auton voimanlähteestä.

Suomen Volvokerhon (PV-kerho ry)

kevätkokous 4.5.2024 kello 17:00

Ravintola Lokki. Jalkarannantie 19, 15110 Lahti

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. kokouksen avaus

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. hyväksytään kokouksen esityslista

5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle a muille vastuuvelvollisille

7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

HUOM! Kerho tarjoaa jäsenilleen ennen kokousta KELLO 16 maittavan buffet-päivällisen. Ilmoittautumiset päivälliselle: hallitus@suomenvolvokerho.com niin ravintola osaa varautua, kun tietää etukäteen syöjien määrän. Ilmottautumiset viimeistään 26.4.2024

Talwiajot Laukaa 3. 2. 2024 Hengissä selvittiin

Keski-Suomen Mobilistit järjestää perinteisesti helmikuun ekana viikonloppuna Talwiajot vähän vanhemmalle kalustolle. Nyt olikin jo 50-juhlavuotistapahtuma. Itsekin olen pari kertaa ajoihin osallistunut ja useamman lähdön käynyt katsomassa. Monesti kyseinen viikonloppu onkin talven kylmin päivä, muutaman kerran varpaat ovat paleltuneet ihan huolella.

Syksyllä, kun tehtiin pikku remonttia Amazoniin, vaihdettiin bensapumppu ja suodatin, tuli heitettyä kaverille idea, jotta eikö lähettäis kokeilemaan miten auto toimii myös talvella? Sit vielä, kun matkalla kerhon pikkujouluihin autosta hävisi jarrut, se vain vahvisti päätöstä, että tonnehan on päästävä.

Jukalta tilattiin jarrupääsylinteri ja vähän letkuja. Maren avustuksella tehtiin jarruremontti taivasalla lumisateessa pari viikkoa ennen starttia ja auto tuntui olevan iskussa. Työmatkalla auto jätti taas tielle, mutta bensasuodattimen vaihdon jälkeen matka jatkuu ja syke vaan nousee.

Tankki täyteen ja menoksi

Volvo Amazon vuodelta 1965 oli valmiina taistoon eli aamulla tankki täyteen ja varuiksi työkalupakki takakonttiin. Bensaa löytyy aina myös viiden litran jerry sekä bensansuodattimia pussillinen. Tankissa tiedetään olevan vähän muutakin kuin menovettä, mutta ei ole vielä saanut aikaiseksi putsata tankkia perusteellisesti.

Kaveri kyytiin ja kohta ollaan jo Laukaassa Riipisen tilalla. Ilmoittautumiskuviot, kisa-numero keulaan ja aamupala huuleen.

Autoja alkoikin virrata paikalle mukavasti ja tuttujakin näki. 151 autokuntaa oli ilmoittautunut pidemmälle reitille ja oikeesti vanhemmat autot ajoivat sitten vähän lyhyemmän pätkän. Pitkän reitin pituus oli noin 140 km. Lähtöpaikalla oli ensimmäinen rastitehtävä ja startin jälkeen ajettiin pieni pikataival pellolla, johon oli jäädytetty ja aurattu hyvä lenkki.

Kypärät päähän ja kun lippu heilahti, lappu lattiaan.

Kirjoittaja matkalla. Huomaa talvikeliin sopiva varustus.

Vihdoin lähtövaatteen alla (no välissä). Tähän asti kaikki hyvin.

Seuraavalla rastilla lämmintä lihakeittoa ja leipää. Sattuipa sopivasti.

Mare karttureineen odotteli meitä lähtöpaikalla. Mare on usein auttanut teknisissä ongelmissa.

Olipa siellä lähtö- ja taukopaikoilla muitakin talvikeliin uskaltautuneita Volvoja miehistöineen.

Pysyttiin radalla ja onnistuttiin väistämään edellinen Jeeppi, joka oli haukannut penkkaan. Sitten nuotteja lukemalla pikku teitä pitkin kohti ruokapaikkaa. Välillä satoi vettä, räntää ja lunta. Onneksi pyyhkimet toimivat moitteettomasti. Aurinkokin pilkahteli pilvien takaa päivän edetessä.

Ruokapaikalla seuraava rastitehtävä ja jauhelihakeitto huuleen, joka tarjoiltiin tietysti soppatykistä. Matka jatkuu ja Amazon tuntuu toimivan niinkuin pitää, kunnes… Auto sammui ja tien sivuun pitstopille.

Bensansuodatin vaihtoon ja starttaus. Ei lähde käyntiin millään ja sit´ vitonen tankkiin. Käynnistyi heti nätisti ja matka jatkuu. Tässä kohtaa oli tankkauksen jälkeen kertynyt mittariin noin 150 kilsaa eli iski pieni ihmetys, olisiko nyt jotain isompaa hässäkkää luvassa. Matkaa maaliin oli vielä noin 60 kilometriä ja viisi litraa bensaa tankissa? No päätettiin jatkaa matkaa etsimättä lähintä huoltoasemaa ja katsoa miten pitkälle päästään. Pikkuisen jännityksen saattelemana saavuttiin Keuruulle ja ekalle huoltoasemalle mars. Tankkiin ja jerryyn lorahti 14 litraa eli kulutus oli sittenkin enemmän kuin kohtuullinen.

Outo juttu miksei suodattimen vaihdon jälkeen lähtenyt silloin auto käyntiin?

Anyway, maaliin päästiin Hotelli Keurusselkään ja mokkapalat huuleen. Saatiin osallistumislätkä ja kotimatka saattoi alkaa. Mukava päivä pienellä seikkailulla maistuu aina hyvältä. Iso osa osallistujista jäi viettämään iltaa pitkän kaavan kautta. Ruotsalaisten osuus nytkin tapahtumassa oli huomattava ja arvaatte varmaan, millä autoilla he paikalle saapuivat.

Tätä tapahtumaa voin suositella kaikille. Volvoja tapahtumaan osallistui 28 kappaletta. Kauimmainen Volvo 780 saapui Saksasta ja vanhin oli PV 832 vuodelta 1951. Tapahtumasta tarkempia tietoja löytää netistä haulla Talwiajot 2024. Jos ens vuonna pääsis tapahtumaan vaikka Duetilla?

Teksti MIKA KAJALA Kuvat EETU EKONEN

Ohi on – nokka kohti auringonlaskua.

Matka VROM:iin 2023

Yhteinen ulkomaan kesälomareissumme vaimon kanssa suuntautui edelliskesänä Ruotsiin ja ajankohta osui sopivasti Göteborgin Volvo tapahtuman kanssa samalle viikonlopulle. Matka ei kaikin tavoin ollut ihan tavallinen, mutta olosuhteista huolimatta oikein mukava reissu siitä tuli.

Aluksi suuntasimme kohti Lounais-Suomea auringon paistaessa siniseltä taivaalta. Orituvalla pysähdyttäessä ostin pihakojusta palan lämminsavulohta, jota nautittiin lounaaksi Haralanharjun näkötornilla, jonne on lyhyt sivupisto Tampereentieltä. Korjaamaton ilmastointi muistutteli niskassa valuvien hikipisaroiden muodossa, johon jäätelötauot toivat helpotusta. Muita pidempiä pysähdyksiä emme tehneet, vaan ajoimme Kustaviin ja edelleen kohti Vuosnaisten satamaa, josta jatkaisimme vesiteitse matkaa. Ensimmäinen lautta Jurmoon kesti noin 45 min, jonka jälkeen oli todella hieno tieosuus Hummelholmiin. Tällä matkalla olisi tehnyt mieli pysähtyä useamman kerran, mutta piti ehtiä seuraavaan lauttaan. Yöksi olimme ennakkoon varanneet seuraavalta saarelta Kumlingen leirintäalueelta mökin. Paikka oli meren rannalla, jossa iltapalaa syötiin tuulessa auringonlaskua katsellen. Yllätys oli se, kuinka paljon itikoita siellä oli. Mökin seiniin oli murhattu kymmeniä verenimijöitä. Niitä oli kuin Lapissa konsanaan, mikä ihmetytti kun oltiin saaressa keskellä merta. Ajomatkaa kertyi yli 400 km ensimmäisenä reissupäivänä, mikä oli reissun pisimpiä. Aamusta oli vuorossa jälleen lautta, jolla siirtyisimme Ahvenanmaan pääsaarelle. Lautat on järjestetty siten, että matkalla tulee olla yötä, jolloin hintakin on edullisempi. Itse asiassa kolme saaristolauttaa ja laiva Eckeröstä Ruotsiin oli henkilöautolla edullisempi kuin yölaiva Turusta Tukholmaan jos yöpymisiä ei lasketa. Olimme heränneet ajoissa, satamassa olimme tuntia ennen lähtöaikaa ja hyvä niin. Kun laivan henkilökunta huitoi meitä satamassa jo olleeseen laivaan jonkin ajan päästä, piti varmistaa oliko määräsatama varmasti oikea? Hetken sekaisin suomea ja ruotsia selostaen ja suomea osaavan henkilön löydyttyä, kävi nimittäin ilmi, että olemme väärässä satamassa. Meidän lautta lähtisi saaren toisesta päästä... Aikaa lähtöön oli 5 min enemmän kuin navigaattorin ajoaika sinne, joten oma pulssi vähän nousi siinä kohtaa. Maisemia ei täl-

lä siirtymällä ehditty liiaksi ihastelemaan, mutta onneksi lautta oli vähän myöhässä, joten meille jäi useita minuutteja odotusaikaa. Ei siis mitään hätää ollutkaan. Tämän päiväinen lounas syötiin Getabergetillä ja iltapäivä kierrettiin vanhoja rakennuksia Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseossa, jonne oli vapaa pääsy. Myös parissa näkötornissa tuli vierailtua, joita Ahvenanmaalta löytyy ainakin 8 kpl. Yöksi oli luvassa mahdollisesti sadetta, joten oltiin Djurviks Gästgårdenin mukavassa mökissä yötä. Paikka ja pitäjät oli tosi mukavia.

Seuraavan päivän kohteina oli Mariehamnin merikortteli ja 4 tornia lisää. Itselle tuli sadas näkötornikäynti, jota juhlistimme suklaata syöden. Yöksi päädyimme Söderhagen Campingiin, jossa varasimme edullisen rantasaunan (5€/nenä) aamuksi ennen päivälaivaa kohti Ruotsia. Ilta oli aurinkoinen ja kasattiin teltta tavaroiden yöpymistä varten. Itse nukuimme Volvon perässä patjoilla sekä normaaleilla täkeillä ja tyynyillä.

Aamulla lämmitettiin itse sauna ja kylvettiin rauhassa, koska laiva lähti vasta iltapäivällä. Söimme lounaan saunarannassa, koska muita matkailijoita ei ollut kuin pari meidän lisäksi. Turistiaika oli selvästi ohi elokuun puolivälissä, vaikka sää suosi. Ajelimme noin 200 km kahden päivän aikana Ahvenanmaalla ja käytännössä kaikki suuremmat tiet. Sitten jatkettiin edelleen länteen päin ja tällä kertaa osuttiin oikeaan satamaan. Matka jatkui mukavasti auringossa, vaikka avomerellä vähän keinutti. Icasta ostettiin salaattipöydästä kaikenlaista ja tehtiin lihapulla tortilloja ruuaksi. Yö vietettiin samaan tapaan Tisarstrandin leirintäalueella kuin edellinen.

Seuraavan päivän suunta oli Vätternin rantamaisemat ilman tarkempaa suunnitelmaa. Pysähdyspaikoiksi valikoitui mm. Göta-kanaali Karlsborgissa, jossa syötiin jäätelöt ja ihmeteltiin ampiaisten määrää. Siinä kävellessä katseltiin korkeaa mäkeä Bottensjön -järven toisella puolella ja mapsin mukaan siellä olisi näköalapaikka. Suuntasimme sinne ja maisema järville oli hieno. Plussana se, että autolla pääsi 100 m päähän. Mössebergin näkötor-

Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseossa sai tutustua erilaisiin Ahvenanmaan rakennuksiin myös sisältä.

Leirintäalueen

Liikkuva kesähuvilamme muutettuna yöjärjestykseen.

Maisema Klintens näköalapaikalta lähellä

suihku ruotsalaisittain

ni oli toinen hieno pysähdyspaikka tälle päivälle. Yöpaikaksi valikoitui Säms Camping, jonne sisäänkirjautuminen oli oma operaationsa. Alue oli käytännössä pieni pelto, jossa oli pieni viikonloppuisin auki oleva kahvila. Arki-iltana paikalla ei ollut ketään, vaan maksu tuli suorittaa käteisellä postilaatikkoon. Eurot eivät käyneet, joten jouduimme käymään automaatilla läheisessä kylässä. Paikka oli pieni, mutta hyvin kekseliäs. Ihan nauratti, kun katseltiin ympärillemme. Wifin salasanan olisi saanut ratkaisemalla yhtälön, jonka tuloksena oli piin likiarvo. Toisaalla oli kerrottu että moista yhtettä ei ollut lainkaan, koska paikassa elettiin yhä vuotta 1995. Keittiö oli rakennuksen takaräystään alla ja toinen suihkusta viereisen koivun alla. Oli paikassa toki myös sisäsuihku, johon tuli myös lämmintä vettä. Omistaja oli selvästi kekseliäs ja huumorintajuinen, vastaavia keksintöjä ja vitsejä oli vähän siellä sun täällä.

Aamulla matka jatkui kohti Göteborgia, jossa kävimme Volvo museossa. Sen jälkeen siirryimme Volvo hallenin pihaan, johon rastiajosta palaavat autot saapuivat. Paikalla oli kolme suomalaisautokuntaa Duetteilla, joiden matkasta saattoi lukea edellisestä lehdestä. Matka jatkui pizzerian kautta Lillebyn leirintäalueelle heidän kanssaan, josta oli varmuuden vuoksi varattu mökki ennakkoon.

Seuraavana aamuna aikaisin takaisin museolle ja sen läheisyydessä olleelle rompetorialueelle. Kiertelimme myös katselemassa autoja museon rannassa. Vaimo ihastui vähän yhteen ruotsalaiseen, nimittäin violettiin C70:iin, joka oli kaunis. Iltapäivällä oli aika jatkaa matkaa, pysähdyimme Boråsissa Ryssby klint näköalapaikalla, johon oli myös helppo

Säms campingissä oli hiirille tai muille pienemmille matkailijoille oma sisäänkäynti ulko-oven vieressä.

saapua autolla viereen. Illallisen söimme muun matkaseurueen kanssa ravintolassa, josta matka jatkui auringonlaskua ihaillen Vätternin rannalla olevaan Grännan kylään.

Grännan kylä on kuuluisa polkagris-karamelleistä, joten mekin suuntasimme seuraavana aamuna karkkikauppaan. Makea hymy kasvoilla suunnattiin läheisiä nähtävyyksiä katselemaan. Niitä

olivat Röttlen vesiputous, Tegnér Torni ja Kaffestugan Grännaberget näköalakahvila, josta oli hieno näköala alapuolella olevaan kylään, viimeöiselle leirintäalueelle ja tietysti suurelle Vättern järvelle. Myös kylänraitti vanhoine puutaloineen on näkemisen arvoinen. Kohti pohjoista ajettaessa löytyy mukava, asfaltoitu pikkutie Ombergin luonnonsuojelualueen läpi. On huomioitava, että se on yksisuuntainen, eli ajosuunta etelästä päin. Se kulkee

Leirintäalueen keittokatos

Matka menneisyyteen

mäen rinnettä lähellä järven rantaa ja maisemat on hienot. Sen jälkeen olikin jo aika suunnata Tukholmaa kohti, jotta ehtisimme iltalaivaan Turkua kohti.

Aamulla oli sumuista, mutta päädyimme tekemään vielä yhden lenkin saaristoon. Ajoimme Taalintehtaan kautta kohti Keski-Suomea muutaman näkötornin kautta. Koko reissulle tuli mittaa noin 2500 km ja se kesti 9 yötä.

Poikkeuksellista matkassa oli se, että meitä oli oikeastaan kolme, jotka viettivät

öitä Volvon perässä. Nuorin tosin äitinsä vatsassa, joka asetti rajoja yhtä kyytiä ajettavan osuuden pituudelle. Työkaverit hämmästelivät tämän kesän matkakertomuksia ja yksi totesikin silmät auki, että ”Olet löytänyt hyvän vaimon.” Ilmeisesti heillä ei onnistuisi yöpyminen farmariautossa edes ilman 7 kuulla olevaa raskautta? Tämä juttu on kirjoitettu pari kuukautta myöhemmin synnytyssairaalassa odotusaikana.

Teksti ja kuvat Eetu Ekonen

Pöytä on katettu. Vanerista tehty ”kesäkeittiö” helpottaa tavaroiden löytämistä.

Sunnuntaina museon edustalla riitti nähtävää.

”Olet

Auringonlasku Vätternin rantamaisemissa.

Pieliseltä Kuhmon kautta Puijolle

Tuleva kesäkokoontuminen Lieksassa palautti mieleen Korona-kesän 2020 seikkailumme samoilla kulmilla. Päätinpä jakaa niitä taas muillekin. Olin vuosikaudet puhunut, että Sisä- ja Itä-Suomea pitäisi käydä katselemassa, kun edellisistä visiiteistä oli ehtinyt vierähtää liki neljäkymmentä vuotta. Nyt, kun ulkomaille ei Koronan takia ollut lähtemistä, niin sinnehän tiemme vei...

Sesongin pääkohde oli Pohjois Karjala heinäkuun alussa.

Turnee alkoi 500 km:n siirtymällä Joensuuhun. Amatsoonin vuosikausia oikkuillut ylivaihdelaatikko oli alkanut toimia alkukesän aikana ja ihme näkyi sekä äänessä että kulutuslukemissa: ysikasia paloi liki litra sadalla vähemmän kuin aiemmin.

Historiaihmisinä siirtymän varrelta

tarkastimme Uuden Valamon luostarin Heinävedellä. Lintulan sisaristo jäi odottamaan seuraavaa kertaa.

Joensuun ilta oli harmillisen kolea. Tästä huolimatta paikallisessa ranta-ravintolassa oli väkeä ihan toisella tavalla kuin kotikulmieni itsekruunatun kuningattaren, Porin, jokirannassa. Olipa ruokakin ihan hyvää ja olut säilyi pitkään viileänä.

Uusi aamu antoi meille suunnaksi Kolin. Ainutlaatuinen ei oivalluksemme ollut, samalla mäellä oli nimittäin suunnilleen puoli Suomea. Kallion takaa löytyi rantaravintola – maisema hieno, ruoka kohtuullista. Palailimme Joensuuhun pienempiä teitä, joiden varrelta löytyi kiinnostavaa katseltavaa maakuntamatkailijoille.

Kansallismaisema Kolin huipulla.

Katkerana tappiona paikalliset auto-museot olivat kiinni, ja minä kun olin niitä odottanut melkoisen tovin. Onneksi vaimokaan ei halunnut tungoksen takia Kolin kylpylään. Kun itse kaupungissakin oli mukava fiilis, oli helppoa päättää, että tulemme noille kulmille toistekin. Jäi meiltä myös muuta ”pakollista” näke-mättä, kuten tuonnempana kerrotaan.

Mutkia, kiviä ja kuoppia matkassa

Rajan pintaan piti kuitenkin päästä, eli suunta itään kohti Ilomantsia. Rajakunnassa löytyi oikeasti paljon nähtävää: kenraali Raappanan sota-ajan hirsiasunto, vesitornin viinibaari, nukkemuseo muoviautoineen , Möhkön ruukkialue, Hattuvaaran ortodoksikirkko eli tšasouna, ja tietenkin kaikkea mahdollista viime sotiin liittyvää.

Möhkön rajamiehet neuvoivat meitä hyödyntämään ”keskellä ei mitään” kul-

Raappanan maja, sota-ajan asunto.

keneen oikotien Hattuvaaraan, ajamista säästyi liki 50 km. Muuten hyvä, mutta kivinen tieura maksoi meille Amatsoonin takarenkaan.

Asia konkretisoitui, kun olimme tutustuneet Hattuvaaran Taistelijan taloon. Ilmaa ei pyörässä ollut kuin yläpuolella. Olin ihan oikeasti tsekannut paineet keväällä, mutta varapyöräpä oli taas tyhjä – PRKL. No, onneksi paikkaa pyörittävä Late oli asian mies: yksi soitto, ja kohta isänsä Hiace kurvasi kalarannasta paikalle kompura mukanaan. Nykyään minullakin on kompura HGV:n takalootassa.

Rengasrikko kustansi muun hyvän lisäksi avuliaalle kompressori-isälle maksetun konjamiinipullon, jonka Late lupasi hankkia minun piikkiini. Episodin takia tšasouna jäi näkemättä, eli lisää syitä saapua kulmille uudelleen.

Illaksi piti vielä ehtiä Kuhmoon, joten eikun tien päälle. Maantie Lieksaan oli kunnostaan päätellen museoitu siinä lyönnissä, johon se oli jäänyt jatkosodan lopun ratkaisutaistelujen päätyttyä.

Ajelin varapyörän takia varovasti, mutta pakoputken takakiinnikkeen takia olisi pitänyt näemmä ajaa vielä varovaisemmin: puolimatkassa Lieksaan auton pomppimista alkoi säestää rytmikäs kolina, ja isäntä auton alle tutkimaan. Pikakorjauksella, eli mustekaloilla, matka jatkui, mutta aiempaa hitaammin, kun röykkyjä piti varoa kieli keskellä suuta.

Lisää taistelupaikkoja ja jatkohoitoa Amatsoonille

Visiitti Lieksaan rajoittui Shellille, josta sai lisäpotkua sekä autolle että kyytiläisille. Yritys ostaa mustekaloja ei onnistunut, niitä ei ollut kaupan. Asemayrittäjä ilmestyi kuitenkin pian takahuoneesta kädessään pari iskemätöntä lonkeroa ja hyväkäs ei edes huolinut korvausta niistä. Suomi on parhaimmillaan hieno maa!

Kun ajelu rajan pinnan teillä oli ollut koko päivän mielenkiintoista, jatkoimme Kuhmoon jälleen rajatietä. Asutusta on noilla seuduilla kohtuu harvassa, mutta tie oli vaihteeksi varsin hyvä. Suomi-Neuvostoliitto -otteluistakin näkyi taas merkkejä panssariesteiden muodossa. Itärajan tuntumassa sota oli oikeasti liki.

Kuhmolaisen Kalevala-hotellin baarissa käsiimme lyötiin vähän yhdeksän jälkeen kylmät oluet – jotenkin tuntui, että olimme ne ansainneet.

Taistelupaikkamuseon lisäksi Kuhmosta löytyi Kartano-Amatsoonin alle uusi pari Michelinejä, joten matka voi jatkua kohti Kuopiota kunnon pyörillä.

Ilomantsin nukkemuseo

Möhkön Ruukki

Poimin halpakaupasta lisää mustekaloja. Kun en viitsinut korjata putken kiinnikettä sen paremmin, niitä kului 2-3 päivässä.

Päätimme nauttia lounaan Bomba-talossa Nurmeksessa, olisi sitten sekin karjalaisen kulttuurin helmi nähty. Paikka oli kiinni Koronan takia, ja kun muutkin ruokapaikat loistivat poissaolollaan, lopulta lounas syötiin ABC:lla.

Nuoruudesta sekä TV:stä tuttuja paikkoja

Olen mukulana viettänyt viikkokausia Siilinjärvellä, joten matkalla yöpymään Kuopioon tuumin verestää muistoja bongailemalla tuttuja kulmia, Pyylampi kakkosta, Aappolaa ja Pöljää (sellainen kylä on siis oikeasti olemassa).

Maailma oli vaan muuttunut 35 vuodessa sen verran, että yhtään tuttua paikkaa ei enää löytynyt! No, hotelli Puijo löytyi kuitenkin Kuopiosta. Kalla-

veden rannan elämään pätee sama kuin Joensuun - paitsi että ilma oli 10 astetta lämpimämpi ja väkeä samassa suhteessa enemmän. Uusi aamu toi vesisateen, mutta Puijon tornissa oli onneksi katto, ja maisemia voi katsoa pisaroidenkin lomasta talon omaa olutta maistellen.

Kotimatka Kuopiosta oli tyypillinen paluupäivä. 400 kilometrin heittoon mahtui kai jokunen tauko, mutta ainoa pysähdyskohteemme oli vilkaista Huutokauppakeisarin palatsia Uuraisissa, toki vain portin takaa, kun ei ollut huutokauppailta. Voi todeta, että maisemalliset arvot eivät ole paikan parasta antia, mutta naapureista ei ole häiriötä.

Illalla saunottiin omassa rannassa ja suunniteltiin ajoreittiä Punkaharjulle, jonne oli suunta loppukesällä.

JUSSI HEERVÄ

Taistelijan talo, Hattuvaara

Kalevala-hotelli, Kuhmo

Kivinosturi

panssariesteille

Vaneriteltta

sotilaille

Bomba-talo oli suljettu.

Tapahtuipa…

Tapahtuipa 10 vuotta sitten, v. 2014

- Kerhon kokoontuminen Jyväskylässä, Ränssin kievarissa. Muita tapahtumia mm. bussireissu VROM:iin, Viron retki Polvaan

- 30. Volvo Vietti ilmestyy

- Uudet nelisylinteriset Drive-E-moottorit, joiden päästöt ja polttoaineenkulutus olivat paljon aikaisempaa pienemmät

- Suomi voitti jääkiekon nuorten maailmanmestaruuden Ruotsia vastaan lukemin 2–3

- Ennätyksellisen vähäluminen talvi päättyi termisen kevään alettua suuressa osassa Suomea jo helmikuun alkupuolella.

- Tukholman saaristossa aloitettiin etsintäoperaatio, kun Ruotsin puolustusvoimat sai tiedon vedenalaisesta toiminnasta. Media epäili syylliseksi venäläistä sukellusvenettä.

- Jari-Matti Latvala tuli toiseksi rallin MM-taistossa Sébastien Ogierin jälkeen

Tapahtuipa 20 vuotta sitten, v. 2004

- Kerhon kokoontuminen Kurussa

- S40:n toinen sukupolvi tulee markkinoille. Farmarin mallimerkintä muuttuu V50:ksi

- Ylöjärvestä tuli kaupunki

- Konginkankaan linja-autoturma, Suomen historian vakavin tieliikenneonnettomuus. 23 kuoli.

- Ruotsin väkiluku ylitti yhdeksän miljoonaa

- Uuno Turhapuro -elokuvasarjan 19. ja viimeinen osa sai ensi-iltansa

Tapahtuipa 30 vuotta sitten, v. 1994

- Kerhon kokoontuminen Pertunmaalla. 4-hengen leirintämökki maksoi 175 mk/yö ja telttapaikka 45 mk/yö.

- Kerhon yhteisostotarjouksessa oli ruostumaton pakoputkisto PV-Volvoon

- Kerhoillat PV-tuvalla kuukausittain

- 850 sai uudenmalliset umpiot, maskin ja puskurit turbomalleihin

- 960 sai uudet puskurit ja monia muita ulkonäkömuutoksia

- Englannin kanaalin alittava, Britannian ja Ranskan välinen tunneli avattiin.

- Tupakointi kiellettiin kaikissa julkisissa sisätiloissa, sisällä järjestettävissä yleisissä tilaisuuksissa sekä työpaikkojen asiakastiloissa.

- Autolautta Estonia upposi Itämerellä

- Pakollinen autonkäyttövero otettiin Suomessa käyttöön toistaiseksi pysyvästi.

Tapahtuipa 40 vuotta sitten, v. 1984

- Kerhon kokoontuminen Kuopiossa

- B23E moottori sai uuden sylinterikannen. Tehoa oli nyt 129 hp ja polttoaineen kulutus laski 12 %

- 240:iin tuli pikkuvilkut lokasuojiin

- Suurajoissa juhlittiin suomalaisten kolmoisvoittoa. Nopein oli Ari Vatanen (Peugeot 205 T16), toisena Markku Alen (Lancia 037) ja kolmantena Henri Toivonen (Lancia 037)

- Ahvenanmaa julkaisi ensimmäiset postimerkkinsä.

- Kymmenet omakotitalot ja kesämökit kärsivät vaurioita Tornionjoen rannoilla poikkeuksellisen rajun jäidenlähdön vuoksi.

- Metyyli-isosyanaattia vuosi Union Carbiden hyönteismyrkkytehtaalta Intiassa. Yli 2000 ihmistä kuoli heti ja 150000–600000 loukkaantui (6000 ihmistä menehtyi myöhemmin vammoihinsa). Kyseessä on kaikkien aikojen pahin teollisuusonnettomuus.

2014 1984

Tapahtuipa 50 vuotta sitten, v. 1974

- Kerhoa ei ollut vielä perustettu

- 140-sarja sai uudet suuremmat puskurit, jotka kestivät vaurioitta 5 km/h törmäyksen (USA 8 km/h). Samalla etuovien tuuletusikkunat poistettiin.

- Tiekohtaiset nopeusrajoitukset voimaan koko Suomessa.

- Suomen siihen asti pisin rautatietunneli, lähes 4,3 kilometriä pitkä Lahdenvuoren tunneli valmistui

- Presidentti Urho Kekkonen aloitti poikkeuslailla pidennetyn toimikautensa nelivuotisen jatkoajan

1974

Kauneinta Suomea II

Amazonilla vuosisadan tiellä

Loman kituviikon voi viettää mököttämällä kotona tai tekemällä jotain, joka saa ikävän totuuden unohtumaan hetkeksi. Kokeilimme Korona-kesällä 2020 jälkimmäistä tapaa suuntaamalla Etelä-Savoon heinäkuun viimeiseksi viikoksi.

Ensimmäinen etappi oli kuitenkin Vääksy, ja siellä lounaan lisäksi Vintage Rusty Cafe, jota voi varauksetta suositella kaikkeen vanhaan höyrähtäneille – kuten meille. Katsottavaa riittää ja tarjoomuksetkaan eivät olleet hullumpia.

Yöksi ajelimme Mikkeliin. Kesän aiemman Pohjois-Karjalan turneen sotahistoriateemaa oli helppo jatkaa Mikkelissä päämajamuseon, päämajan viestikeskus Lokin sekä jalkaväkimuseon muodossa. Vähemmän sotaisaa katsottavaa löytyi naapurista Kenkäveron vanhasta pappilasta sekä Visulahden vahakabinetista.

Matkalla Punkaharjulle ylivaihde sanoi taas sopimuksensa irti, joten HGV-Amatsooni muuttui taas nelivaihteiseksi. Illalla oltiin Punka-

harjun länsipäässä olevassa mökkikylässä, jossa mökinpuolikas oli tukikohtamme tulevien päivien ajan.

Kulttuurikohteita sekä Puruveden ympäriajo omalla reittikartalla

Jonkinlaisina kulttuuri-ihmisinä suuntasimme seuraavana aamuna Putkinotkoon, joka tunnetaan Joel Lehtosen kirjailijakotina.

Paikka oli kuulemma aikoinaan ollut varsin hieno, mutta vuodet olivat metsit-

Vintage Rusty Cafe ei ulkoapäin ole erityinen nähtävyys.

Sisällä riittää nähtävää senkin edestä.

Sotahistoriateemaa oli helppo jatkaa Mikkelissä esimerkiksi päämaja- tai jalkaväkimuseossa.

täneet puutarhat pahoin. Kuten asiaan kovin usein kuuluu, museoisäntä oli lopulta pähkäilemässä Amatsoonia, ja lähtö uhkasi venyä.

Tarkoitus oli suunnata Oraviin, joka vaikutti ainakin kartalla mielenkiintoiselta. Matkalla törmäsimme kuitenkin Haukiniemi-nimisessä kylässä tuoreeseen tšanounaan! Kulmilla vaikutti joku uuskarjalaisyhteisö.

Oravikin löytyi lopulta, kunhan olimme selvinneet Enonkoskesta. Paikka oli vierasvenesatamakeidas, jollaisia meikäläinen meri-ihminen ei edes kuvitellut Järvi-Suomesta löytävänsä, talolla oli jopa oma olutmerkki. Pitänee vähän muuttaa omia käsityksiä. Onhan Saimaa toki melkoinen vesireitistö.

Savonlinnassa ei voi käydä käymättä Savonlinnassa, tai siis Olavinlinnassa.

On se komea linna sekin, monen muunkin mielestä. Turisteja riitti tungokseen asti, ja sama päti koko Etelä-Savon pääkaupunkiin. Pakenimme tungosta järvihöyrylle, joita oli satamassa monta odottamassa. Saman idean oli moni muukin keksinyt, joten paatti oli varsin täysi.

Maisemat olivat ihan hienoja, joskin veneperheen lapsena olen nähnyt metsäisiä mökkisaaria ennenkin. Höyrykoneen tsuksutuksessa on kuitenkin oma viehätyksensä, joten kyllä tommoinen risteily kannattaa ainakin kerran elämässä tehdä.

Mökissämme oli kylpyammeporeallas, joten illalla oli mukava kuplia kylmä juoma kädessä – soikko oli tosin liian pieni, mutta asiaan on ehtinyt jo tottua 192 cm pituuden kanssa eläessä.

Kaupunkiloman vastapainoksi käänsimme keulan kohti maaseutua. Tarkoitus oli käy-

dä katsomassa, minkälainen paikka on Kitee, ja visiteerata matkalla Puhoksessa, jossa piti oleman jonkinlaista höyrylaivatoimintaa.

Aloitimme päivän kuitenkin tutustumalla Kerimäen kirkkoon, joka on suuri – kuten

maailman suurimman puukirkon vissiin kuuluukin olla – jo tapuli oli pienen kirkon kokoinen.

Puhoksessa ei ollut höyrylaivoja ja Kiteellä ei soittanut Nightwish. Jälkimmäistä emme sentään oikeasti

odottaneetkaan, mutta eipä siellä ollut paljon muutakaan katsottavaa – ihan mukava kylä sinänsä. Palailimme kotimökille Puruveden itärantaa, joten tuli sitten se mobilistinen ympäriajokin suoritettua, vaikka vähän epävirallisesti.

Punkaharjua

ristiin rastiin

Yhden päivän olimme päättäneet omistaa Punkaharjulle.

Ohjelmassa oli Metsämuseo Lusto, vanha rautatieasema Lotta-kioskeineen, Retretti taidenäyttelyineen ja Inkeritalon hauska vohvelikahvila.

Lounaspaikaksi valikoitui mukava rantaravintola, vaik-

Kenkäveron vahakabinetissa törmäsimme Beatlesiin.

Joel Lehtosen Putkinotko on nähnyt parempiakin päiviä. Kunnostus olisi paikallaan.

Vastarakennettu tshasouna.

ka valtionhotellikin olisi ollut tarjolla – hotellin ruokalista oli kuitenkin ihan liian hieno maalaispojalle. Miksi joka ruokaan pitää tunkea sieniä ja homejuustoa – pyh.

Lopulta palautin turisteeraamiseen kyllästyneen vaimoni mökillemme porealtaaseen, ja palasin harjulle, olihan minulta paikalliset sotavarustukset vielä tutkimatta. Sotimiset jäivät Punkaharjulla sotimatta, mutta ei ole haitaksi varautua, ja niinpä erilaisia puolustusasemia oli sopivassa kapeikossa riittämiin.

Mobilismi Punkaharjulla ei olisi mobilisimia Punkaharjulla ilman vanhaa harjutietä. Alkuasukkaat nimittävät tietä ”vuosisadan tieksi”, ja eivät juuri liioittele, niin savolaisia kuin ovatkin: tie on vaan yksinkertaisesti mahtava. Maisemat, mäet & mutkat Simonsin läpi kuuluvan tappikoneen murinan säestyksellä pitää kokea, niitä ei voi kuvailla.

No me sentään yritimme, teimme ajeluvideon, taitaa löytyä jostain netistä edelleen. Taidan olla vähän päästäni vialla, mutta viikon aikana tie tuli ajettua ehkä kymmeneen kertaan, jos edes riittää.

Imatra, ja ehkä Lappeenrantakin, olisivat olleet lähellä, mutta jätimme paikat tarkoituksella väliin. Joskus pitää tehdä eri reissu ja mennä yöksi valtionhotelliin, vanhalle puolelle, sekä kiertää sieltä Haminaan, Kotkaan, Kouvolaan jne.

Suomi on hieno maa mobilistin kierrellä. Ihmettelen, miksi asian on oivaltanut niin harva. Nytkään emme nähneet juuri yhtään vanhempaa autoa ja samoin on käynyt aiempina kertoina – myös Ruotsin puolella. Ajakaa ihmiset autoillanne, niitä olisi hienoa katsella ja kyllä ne perille vievät, jos minunkin autoni vie.

Museoautoja näkyi liikenteessä vähän, mutta Volvon bussi sentään Punkaharjun turistiliikenteessä.

Vuosisadan tie on nimensä ansainnut.

JUSSI HEERVÄ

Olavinlinnassa on pakko piipahtaa

Kerimäen kuuluisa puukirkko.

Inkeritalon kahvila.

Punkaharjua ajeltiin pitkin poikin.

Pienen Volvomiehen juttuja

Yli 2 kuukautta siihen meni. Ai mihin?

No tietenkin siihen, että sain Volvon.

Vanhempani ovat hieman hitaasti syttyvää sorttia ja eivät kai ehtineet ajatella minua odotellessa, eikä heti sen jälkeenkään, että kyllähän taloudessa, jossa jokaisella muullakin perheenjäsenellä on Volvo, pitää minullakin olla omani.

Onneksi vanhemmillani on fiksuja ystäviä, jotka ymmärsivät tilanteen ja sain heiltä joululahjaksi Volvon suunnilleen samoihin aikoihin, kun ikää mittariini tuli 2,5 kuukautta. Tämä Volvo, XC90, edustaa uuden sukupolven mallia - kuten minäkin. Tämä uutuutta hohtava ihanuus on punainen ja etupaneelista löytyy nopeusmittari. Ratista löytyy tutun logon lisäksi äänitorvi, jolla edessä matelevia voi kiusata, jos vanhempani hoksaavat lisätä menopeliini paristot - vai joudunkohan asentamaan ne itse?

Muotoilu noudattaa Volvolle tunnusomaisia piirteitä. Penkit ovat mustat, eivät tosin nahkaa mutta kulutusta kestävää kovaa muovia. Selkänojan muotoilussa on havaittavissa Volvolle tutut piirteet. Säilytystilaa on istuimen alla omiin tarpeisiini nähden hyvin. Aina sinne muutaman herkun, maitopullon ja työkalut voi piilottaa.

Volvo XC90 on myös ekologinen vaihtoehto, sillä se kulkee ruisvoimalla. Reisilihastreeni tulee huomaamatta, kun autolla potkii eteenpäin. Ei näin ollen ole vaaraa, että avaimet hukkuisi tai sekoittuisi toisen auton avaimiin, siitäkin on kokemusta.

Kävipä nimittäin niin, että lähdin taannoin äitini mukaan V70:llä säestyskeikalle. Olimme lähdössä kotimatkalle ja istuin tyytyväisenä turvakaukalossa. Äiti työnteli minut auton tykö, kaivoi avaimet taskustaan ja työnsi avaimen lukkoon, sillä perheemme autoasentajan kalenterissa ei ole ollut aikaa korjata lukkoa kau-

kosäätimellä toimivaksi. Ulkona pakkasta ja tähtitaivas. Äiti toteaa, ettei avain edes käänny lukossa ja ovet pysyy lukittuna. Siinä sitten seurailen, kun äidin ystävä saapuu paikalle, koettaa onneaan ja toteaa, ettei lukko tosiaan tottele. Äidin ystävä lähtee etsimään lukkosulaa ja äiti soittaa isälleni. Isä kysyy, onko äidillä oikeat avaimet? Hieman äidin ääni kohoaa, kun äiti toteaa, että tuskinpa auto olisi tulomatkalla ollut startattavissa tai lukittavissa jonkun muun auton avaimilla. Niinpä. Isä on samaa mieltä, mutta heittää ohimen-

nen, että pohti tätä, kun avainkaapin naulasta puuttui toisenkin auton avaimet. Minä seurailen kun äiti työntää kätensä takin taskuun ja nauran sisäisesti, kun äiti nostaa sieltä toiset V70:n avaimet.

Kannattaisikohan äidinkin siirtyä XC90:een ja unohtaa vanhempi kalusto? Tässä taloutemme uusimmassa autossa kun avaimilla ei tee käytännössä mitään.

Puhtaaksi kirjoittanut pienen Volvo-miehen äiti

Näin tehtiin

Omistin Volvo 1800E:n parikymmentä vuotta. Jossakin vaiheessa tuli kuitenkin mieleen, että harrasteautonkin voi vaihtaa toiseen. Ajatus kypsyi jonkin aikaa ja päädyin Volvo 142 -malliin.

Mallia jalostettiin vielä hieman ja lopputulokseksi tuli 142 GT – kapeat puskurit, lyhyt vaihdekeppi ja GT:n esittelyvuosimalli 1972. GT-mallia ei valmistettu tehtaalla, vaan asiakas määritteli esitteestä GT-varustuksen ja myyntiliike varusti auton halutuilla varusteilla. Myöhemmin Volvo myi varusteita erikseenkin halukkaille.

Ei kun varusteiden keräilyyn ja autoa etsi mään. Keräilin varusteita ja katselin ilmoituksia niin Suomesta kuin Ruotsistakin. Parin vuoden kuluttua auto löytyi Tukholmasta. Hyvässä al kuperäismaalissa, ei ruostepilkkuakaan, vähän ajettu, alakerta täysin uusittu, kuten kumipus kulat, iskunvaimentimet, pakoputkisto jne. Se oli siinä ja Pyhimys myyntiin.

Parina vuotena olin ehtinyt keräilemään (os tamaan) mm. GT-maskin ja sopivat valot. Alku

Kerhossamme

on 57 kpl

Volvo 142:a i

Aikoinaan 142 GT:n sai määrittelemällä esitteestä varusteet, jotka autoonsa halusi ja myyjäliike viimeisteli auton valmiiksi.

Parin vuoden etsiskelyn ja lehti-ilmoittelun jälkeen aihio löytyi Tukholmasta – ei muuta kuin hakemaan.

peräisiä Volvon Itä-Saksassa valmistettuja lyhtyjä ei tosin löytynyt enää.

Mittaristoksi tuli Volvo Competition Servicen Rallye viidellä mittarilla. Juuri siihen hätään ei GT:n nelimittarittaulua näkynyt missään. Oli jonkin verran työtä saada kaikki mittarit näyttämään oikein ja kytkennät kuntoon, sillä mittarin kytkentäkortti puuttui ja uusi piti hankkia Ruotsista asti. Rallye-mittaristohan vaatii omat anturinsa, kun GT-mittaristo taas toimii auton alkuperäisillä antureilla – tekee homman helpommaksi ja halvemmaksi.

Rattikin löytyi Traderasta ja ihan uusi K-nokka-akseli VROM-rompetorilta. Nokka-akselin vaihdon yhteydessä ohennettiin kantta pari milliä ja asennettiin hieman isommat pakoventtiilit, kun joku guru tiesi kertoa, että pakopuoli on ahdas.

M41-laatikko, jossa J-mallin ylivaihde, oli jäänyt Pyhimyksen varaosista ja sille löytyi nyt käyttöä. Piti vielä löytää keskipalkki, paksumpi ja lyhyempi kardaani takalaippoineen. V-Palvelun (Jokinen) varastoista käytetyt osat löytyivät samantien.

Kaasuttimia olinkin etsiskellyt pitkään. Solexin 45DDH (liekö oikein) kaksikurkkuinen alaimukaasutin oman ilmanpuhdistajan ja imusarjan kanssa kuului GT:n ensimmäiseen virityssarjaan. Imusarjoja oli kyllä kaupan, mutta loput olivat ns. kiven alla. No eikun etsimään tuhdimpaa pakettia, eli

tupla Solex 45ADOHE sivuimukaasuttimia imusarjoineen ja ilmanpuhdistimineen.

Etsiskely ei tuottanut tulosta. Italialaisia ja kiinalaisia vastaavia ja kenties parempiakin oli kyllä tarjolla, mutta eivät ne olleet Volvon aikanaan toimittamia. Käännyin jälleen Jokisen puoleen ja sieltähän löytyi –72 mallin tupla SU HIF6:et imu- ja pakosarjoineen. 72 mallin SU:issahan on tupla ryypyt, muuten lienevät aikaisempien kanssa samanlaiset. Niiden toimintaan tutustuminen, soodapuhallus ja tiivistesarjojen vaihto vei aikansa, mutta hyvä tuli.

Viimeinen isompi haaste oli GT:n Dunlop vanteet – alumiininen keskiö ja kromattu peltinen vanneosa. VROM:ista löytyi kaksi kappaletta, vuoden odottelun ja ostetaan-ilmoittelun jälkeen tärppäsi Suomesta. Helsingissä kaveri tarjosi 3 kpl kohtuuhintaan ja kaupat tuli. Kromithan eivät 50 vuotta vanhoissa vanteissa enää ole lähimainkaan täydelliset, mutta saivat kelvata, sillä vanteiden purku ja uudelleen kromaus ei kustannussyistä tullut kysymykseen.

Englantilaisten autojen Dunlop-vanteiden mutterit ovat varsin erikoisia, mutta sellaisille ei ollut tilaa Volvon pultinrei’issä. Jäi epäselväksi millaiset mutterit näihin vanteisiin oikeasti kuuluu. Biltema ratkaisi ongelmani parilla kympillä.

Ja sitten ”bling bling”, eli harrasteauton ”most important”! Takapuskurissa on

nyt kiinni harvinaisuudet, eli avbärare (på svenska), tai carriers (amerikaksi).

Hämmästyksekseni totesin, että niille löytyi myös valmiit kiinnitysreiät puskurin alapinnalta. Overdrive-kyltti mallia –72 olikin haasteellinen, joten se jouduttiin tekemään kaivertajalla. Ensin oli tosin löydettävä sopiva eloksoitu laatta ja Vertex-ohjelmaan soveltuva graafinen malli. Kaikki GT-merkit löytyivät Norjasta hyvälaatuisina jälkituotantoina (lienevätkö kiinalaisia).

Kello on rompetoritavaraa, ja käy pienen remontin jälkeen aikaa.

Vaihdekepin nuppi tuli veistettyä palisanderista kohtuullisesti mittojen mukaan, eikä ole nahkapäällysteinen kuten oikea nuppi, mutta vaihtaminen onnistuu tälläkin. Amerikanraudat etupuskurissa eivät ole kovin yleistä tavaraa, ja jouduinkin ne itse taivuttelemaan rosteriputkesta.

Kaiken kaikkiaan tähän meni osien keräilyn alusta vanteiden ostoon (toistaiseksi viimeiset ostot) noin 4 vuotta ja rahaa… aika paljon, mutta muuten hauskaa puuhaa.

KALEVI LAINE

PS. Kirjoittaja koittaa välttää kaikkea vastuunottoa jutun oikeellisuudesta, kirjoitusvirheistä ja mahdollisesta lukijalle aiheutetuista kuluista sekä mielen pahoittamisesta.

Kerhossamme on 89 kpl

Volvo 240:a

Hankirallia Toivakassa

Korkeiden penkkojen välissä kelpaa laskea menemään.

Pekka Mäkinen Rallikuvat.net

B-ryhmäläisellä lähdettiin 0-autoksi Toivakka-ralliin, vähemmän sattumuksia olisi riittänyt.

Toivakkaan lauantaiksi 17.2.2024, oli sovittu 0-autokeikka ja tiedossa hyvin järjestetty kisa sekä mahtavia teitä.

Edeltävällä viikolla vaihdoin öljyt, pari ”uutta” rengasta (kaverilta kolme pätkää ajetut) ja kaikenlaista pikkuhuoltoa. Bilteman leikkuulaudat vaihtui oikeisiin roiskeläppiin, kun ne halkeilee pakkasessa ja punaisia ei enää ollut uusia tilalle. Toinen takajarrusatula meni myös vaihtoon, kun sen mäntä jumitti. Suurempaa ei löytynyt, eli hyvällä fiiliksillä kisaa odotellen, aikaa olisi vielä toista viikkoa.

Edeltävän viikonlopun olin flunssassa, joten testiajot jäi silloin tekemättä. Torstai-iltana sitten pakkailin huoltoauton ja kaikki oli valmiina siinä viiden aikoihin iltapäivällä, kun ajattelin ajaa pikkulenkin ja samoilla lämpöisillä trailerin kyytiin. Mutta, eipä lähtenyt 353 käyntiin…

Bensapumppu ei pyörinyt startatessa, mutta kun laittoi virrat päälle, niin silloin kyllä. Paine on kunnosssa. Kierroslukumittari ei värähtänyt, joten kampiakselin anturi vaihtoon, ei muutosta...

Sitten nokka-akselin anturi, sama juttu...

Hain ATAsta melko uuden Boschin nokka-akselin anturinkin, eli useammalla kokeilin. Boxi auki ja liittimiin kontaktin puhdistusainetta. Ei vieläkään muuta eroa kuin, että nyt bensapumppu edes pyörii startatessa. Kipinää ei tule, mutta ei toi-

saalta myöskään bensaa, koska tulpat oli kuivat. Läppärin mukaan kierrosluku heittelee 0-40 rpm startatessa. Iltahan siinä meni ja oli pakko lopulta luovuttaa, päivä se on vielä huomennakin.

Perjantaiaamusta kohti Toivakkaa ajamaan reitti läpi nuotteja varten ja sitten takaisin tallille. Isä oli hakenut sillä aikaa uuden kampiakselin anturin, mutta ei muutosta tilanteeseen.

Loppupäivä ja ilta kului edelleen tutkien, molemmilta antureilta vedin uudet häiriösuojatut kaapelit suoraan boxille, kun ne aiemmin kulki alkuperäisen ohjainlaitekotelon kautta. Ilta seitsemältä oli pakko luovuttaa ja siirtyä suunnitelmaan B.

B-ryhmäläinen vaihtui ykköseen, eli muutos siltä osin varsin suuri. ASM:n oli tarkoitus pitää välivuosi kilvanajosta, mutta näin ne suunnitelmat tuppaa elämään. Koska 353 ei kovasta yrityksestä huolimatta suostunut käynnistymään ja elämäntilanteiden vuoksi Toivakan 0-autokeikka olisi jäämässä ainoaksi mahdollisuudeksi päästä tänä talvena ajamaan oikein missään, oli vanha uskollinen kaivettava kinosten takaa esiin. Tässä vaiheessa elettiin kilpailua edeltävää perjantai-iltaa ja kello oli noin 19.

Lunta tuli sakeasti välillä vaakaana ja toisinaan muusta suunnasta, löytäen reitin milloin niskaan, katokseen ja auton si-

sään. Isä aurasi traktorilla uran katoksen eteen, kun kannettiin kartturin kanssa akku ja penkki sinne. Öljyä ja nestettä on, akku kohta paikoillaan samoin penkki.

Sitten starttamaan, hetki meni, että bensanpaineet nousivat vuoden seisomisen jälkeen, mutta sitten käyntiin niin kuin autojen kuuluukin avaimesta lähteä. Sankan lumisateen vuoksi päätettiin tehdä loputkin valmistelut pihan perällä katoksessa, eli toisen penkin, turvavöiden, sammuttimien ja EA-laukun hakuun, jotka oli ensin irroitettava 353:sta. Niiden laittamisen aikana ehti jo sataa 5 cm lisää lunta, joten työntöapua tarvittiin, että pääsin siirtopyörillä pihaan. Seuraavaksi vielä piikkirenkaat 353:sta ja sitten riihilenkki (550m) ympäri pari kertaa.

Vaikka senkin isä tovi sitten aurasi, ei testiajosta voinut muuten puhua, kuin sen osalta, että tuli katsottua kaiken toimivan, kunnon lumimyräkkä menossa. Siviilirenkailla ei varmaan olisi edes päässyt mäkeä ylös takaisin pihaan. Siitä sitten trailerille ja vielä auraamaan oma piha ja tie, koska aamuksi oli luvassa vettä... Klo 23 maissa pääsin syömään illallisen ja sitten nukkumaan.

Aamulla ei ollut aikainen lähtö, koska paperit ja numerot oli saatu jo edellisenä päivänä nuotituksen yhteydessä. Trailerilta uskollinen ”herrasmieskilpuri” käynnistyi startin ehdittyä tuskin paria kierrosta

Aamuhuollossa kaikki valmista ennen katsastusta. Kuva: Eetu Ekonen

pidempää pyörittää. Miksei elektroniikka toimi yhtä hyvin kuin mekaaninen järjestelmä? Siirtokilvet paikoilleen ja ajo huoltoparkkiin.

Seuraavaksi vöiden säätö, koska siihen ei illalla into riittänyt, sekä numeroiden liimaus ja rengaspaineiden tarkistus. Toinen uusista eturenkaista näemmä vuotaa noin 1 bar vuorokaudessa.

Isä sai päävirtakytkimen vaijerin liikkumaan, asia jota ei aina muista tarkistaa saati voidella. Aikaa jäi 15 min ennen katsastusta, jossa kaikki hyvin ja saatiin transponderi live-seurantaa varten. Tunti lähtöön ja alkoi jo vaikuttaa hyvältä.

Saapuessassamme takaisin huoltoon, toimitsija pyytää meitä siirtymään toisaalle, koska nolla-autoille on varattu omat paikat. Emme tainneet kuitenkaan sinne löytää, vaikka ajamme ohjeen mukaan ja päädymme ahtaaseen nurkkaan toiselle puolelle koulua, johon seuraava toimitsija meidät lopulta ohjeistaa.

Kun kaikki on taas valmiina ja olemme lähdössä kohti lähtöaluetta, tulee joku koputtamaan ikkunaan. ”Teillä on väärät numerot, pitäisi olla 000-auto...”

Siinä sitten transponderi vaihtoon ja oviin tussilla pari nollaa lisää. Meidän ei tarvinnut nousta autosta, kiitos siitä ”yhden nollan” kuskille. Liittyiköhän numeron vaihto auton vaihtumiseen, kun tästä ei juurikaan ääntä lähde? 0-autosta oli puhuttu ja nollat sain ilmoittautuessa?

Viimein lähtöön ja voitiin taas todeta 240:n olevan loistava talviauto, lämmintä riittää sisällä huomattavasti paremmin kuin ns. nykyautoissa.

Paikalla ei ole lähettäjää ja kellon tullessa 11:50 tajuamme viimein itse lähteä reitille, jos kerran ”kolmennollan” tulisi mennä 15 min ennen ensimmäistä kilpailijaa. (12:01) Siirtymällä on lunta jonkin verran isollakin tiellä, pienempi tie EK:n lähtöön on kuitenkin aurattu. Lähdössä oli tehtävä sulkien putsaus, jotka meinasivat

Odottelua kolmosen lähdössä.

Kuva: Eetu Ekonen

jäätyä pienen vesisateen vuoksi.

Testiajot tältä talvelta tulevat hoidetuksi alkumetreillä ja voidaan todeta pätkän olevan liukas, olemmehan ensimmäinen auto piikeillä reitillä. Noin 500 m ykkösen lähdöstä on ensimmäinen yleisöpaikka, jossa tulee kulmikas ajolinja, kun uudet leveämmät eturenkaat pitävätkin paremmin kuin jo useamman vuoden kokemuksen omaavat traktorikuvioiset, joihin olen tottunut. Pätkä menee tunnustellessa ja olemmehan kuitenkin toimitsijatehtävissä emmekä ajamassa kilpaa.

Kakkosella on enemmän vauhtia ja homma alkaa sujua. Yhdessä isolta tieltä pienemmälle kääntyvässä risteyksessä pysähdymme yleisön vuoksi, joka seisoo ihan siiman takana keskellä tietä. Jos jarrutus menisi pitkäksi, voisi tulla niin kiire alta pois, että ei ehkä ehtisi? Onneksi siirtyivät penkan taa. Yksi risteys meni vähän leveäksi ja takakulma osui penkkaan.

Kolmoselle mennessä iso Ely-tie on siirtymällä kokonaan auraamatta. Edellis illan lumimyräkkä antoi Keski-Suomeen 15 cm lunta, jonka aamun vesisade viimeisteli. Ei ole hääviä, jos joku tulisi vastaan? Lähdössä kilpailun johtoauto on viivalla, joten aavistan joutuvamme odottamaan ja sammutan auton. Selviää, että pätkällä oleva tieosuus on auraamatta. Arvio kestosta on 45 min ja pätkä ajettaisiin, kunhan se saadaan auki. Aikataulua otettaisiin kiinni lyhentämällä huoltotaukoa.

Lähden kertomaan takana alati kasvavalle jonolle, mikä on tilanne ja miksi autot ei liiku. EK-päällikkö parantelee odotellessa ovinumeroitamme ja osoittaa ehkä kyseenalaista taiteellisuuttakin siinä.

Tunnin päästä saadaan lähtölupa ja tehtäväksi tarkistaa etumerkkien olevan auran jäljiltä vielä paikoillaan. Nyt vasta liukasta paikoin olikin. Olosuhteille ei voi mitään, mutta kisaärjestelyt ja toiminta yllätyksien kanssa sekä valitut tiet saavat kiitosta. Yksi routavaurio pääsi yllät-

tämään ja Volvon etujousitus pohjasi aika rumasti. Onneksi vakavampia vaurioita ei tainnut tulla. (mitä nyt iskarin yläpään kumi repesi). Merkit oli kunnossa.

Jatkettiin huoltoon, jossa oli 20 min aikaa täyttää öljyä moottoriin ja makkaraa miehistöön. Löin takalokasuojaa peräkontin puolelta ulos, se oli näköjään tehnyt enemmänkin tuttavuutta kakkosen risteyksen penkan kanssa. Rengaspaineetkin oli ok, joten eteenpäin vaan.

Nelosen lähdössä meidät ohjataan jälleen sivuun ja jäämme odottamaan johtoautoa, jonka tulee ajaa reitti läpi ennen meitä. Pätkällä oli ongelmia, joten lähtö venyi 15 min.

Pätkä oli jotenkin itselle erityisen mieleinen, ajo alkoi sujua ja vieläpä nuotista! Kartturilla ei ollut aiempaa nuottikokemusta ja 353:n käyntiinlähtöongelman vuoksi ei ehditty ajaa kuin kaksi ekaa pätkää kahdesti, loput vain kerran, eli nuotteja ei ns. tarkistettu. Pari kertaa oli tullut kuskille moka, puuttui mutka nuotista ja kerran kartturi oli kääntänyt kaksi sivua vihosta. Jälkimmäisestä seurasi nuorilta putoaminen, kun tuli tyhjä sivu tuli vastaan. Siihen nähden homma sujui ihan loistavasti, ei ole helppoa nuotin luku aina edes harjoittelun jälkeen.

Viitospätkä sujui ihan ok, alussa jäätyneet pyyhkijänsulat piirsivät raidan tuulilasiin pyyhkäisyn jälkeen, joka vähän häiritsi. Maaliin päästiin kaikkien kommelluksien jälkeen ja saatiin pyttipannua palkkioksi päivän töistä. Kiitokset huoltotiimille ja yhteistyökumppaneille, joita voisi toki olla enemmänkin. Tilaa tarroille autossa olisi ja kyytiinkin voisi joskus päästä?

EETU EKONEN

Menossa mukana: Meidän Katsastus Oy

Jyväskylän Varaosakeskus Oy

Kerhoillat

Kerhoillat ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Paikalle ei tarvitse saapua Volvolla. Ikä tai sukupuoli eivät myöskään ole esteenä, joten ota nyt tavoitteeksi käydä lähimmässä kerhoillassa ainakin kerran tämän vuoden aikana. Kerhoilta katkaisee mukavasti viikon - iltakahvia ja pullaa ei juuri paremmin voisi nauttia.

Pääkaupunkiseudun kerhoillat

kuukauden kymmenes päivä klo 18. perjantai, lauantai tai sunnuntain sattuessa kohdalle kerhoilta on seuraavana maanantaina.

Tikkurilan Neste, Niittytie 2, Vantaa Yhteyshenkilö:

Antti Kilpijärvi, puh. 045 6780 544 antti.kilpijarvi@suomenvolvokerho@com

Tampereen seudun kerhoillat

Tampereen seudun kerhoillat joka kuukauden ensimmäinen torstai klo 17.30 kokoontumispaikka Tampereen Käyttöauto, Lokomonkatu 25. Tampereen seudun kerhoillat myös joka kuukauden kolmas torstai klo 17.30 kokoontumispaikka Ylöjärven Juustoportti, Kumitie 2

Touko-, kesä-, heinä- elo- ja syyskuussa kokoontuminen kolmansina torstaina Juustoportin sijaan vaihtuvissa paikoissa, jotka sovitaan aina edellisessä kerhoillassa. Lähtö Teiskontien Nesteeltä klo 17.00 Paikasta tulee ilmoitus myös foorumiin. Yhteyshenkilö:

Jarmo Lehtonen, puh. 0400 919 544 jarmo.lehtonen@suomenvolvokerho.fi

Kuopion seudun kerhoillat

Kuopion kerhoillat ovat kuukauden kolmas sunnuntai klo 18 Rastaantien Teboililla

Oulun seudun kerhoilta

kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 18 Neste Maikkula Oulun baarin kahviossa. (Haaransuontie 1) oulunbaari.fi

Jos keskiviikko sattuu arkipyhälle, niin kokoonnutaan seuraavalla viikolla.

Yhteyshenkilö:

Hannu Pikkuaho, puh. 0400 931 939 hannu.pikkuaho@gmail.com

Varsinais-Suomen kerhoillat

Suomen Volvo-kerhon jäsenet kokoontuvat yhdessä VRCF jäsenten kanssa joka kuukauden viimeinen keskiviikko klo 18.30 • Raision ABC Piilipuunkatu 2, 21200 Raisio

Yhteyshenkilö:

Juhani Hummelin, puh. 043 2006 940, juhani.hummelin@suomenvolvokerho.com

Kajaanin seudun kerhoillat

kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 18 Kajaanin ABC:lla Yhteyshenkilöt:

timo.paakkonen@suomi24.fi, puh 044 0177 390 petrihuovinen@msn.com, puh. 040 7284 745

SUOMEN VOLVOKERHO MATKAA GÖTEBORGIIN

Suomen Volvokerho on jälleen järjestämässä bussireissua Göteborgiin.

Matkalla pysähdytään mielenkiintoisissa kohteissa, Volvo cars visitor centerissä, Jönköpings bildemonteringissä sekä tietysti VROMissa. Hyppää bussin penkille ja nauti mukavasta reissusta yhdessä sielunveljien kanssa!

16.8. Perjantai

klo 21 Kokoontuminen Turkuun mobiilimäelle josta matkaamme bussilla Naantaliin.

Bussi ajetaan laivaan ns. autolähtöselvitys kaistan kautta.

Matkustajat siirtyvät laivaan bussin kyydissä.

klo 23 m/s Finncanopus lähtee Naantalista.

Yöpyminen laivalla AB2E sisähyteissä (ns. economy luokan hyteissä). 8 neliön hyttejä, sijaitsevat kannella 9 ja 10 Hytissä ei ole ikkunaa, hytissä on 2 alavuodetta sekä hytissä on suihku ja wc

Matkustajat kokoontuvat laivan infon lähellä n. 10-15 mi ennen laivan saapumista Kapellskäriin. Laivayhtiö kuuluttaa milloin matkustajat voivat siirtyä autokannelle. Matkustajat poistuvat laivasta bussin kyydissä autokannen kautta.

17.8. Lauantai klo 6.15 m/s Finncanopus saapuu Kapellskäriin.

Ajo Jönköpingiin n. 550 km jossa käynti Jönköpings bildemonteringissä.

Ajo Göteborgiin jossa käynti uudessa Volvo cars visitor centerissä.

La-Su Majoitus Göteborgissa Scandic Mölndal Barnhemsgatan 23, 43131 Mölndal

18.8. Sunnuntai

7.00 Aamiainen hotellissa. 8.00 Lähtö Vromiin. Viimeistään klo 13.00 lähtö Göteborgista kohti Kapelskäriä.

21.45 m/s Finnsirius lähtee Kapellskäristä.

Yöpyminen laivalla AB2E sisähyteissä (ns. economy luokan hyteissä). 8 neliön hyttejä, sijaitsevat kannella 9 ja 10 Hytissä ei ole ikkunaa, hytissä on 2 alavuodetta sekä hytissä on suihku ja wc

Matkustajat kokoontuvat laivan infon lähellä n. 10-15 min ennen laivan saapumista Kapellskäriin. Laivayhtiö kuuluttaa milloin matkustajat voivat siirtyä autokannelle. Matkustajat poistuvat laivasta bussin kyydissä autokannen kautta.

19.8. Maanantai

6.15 m/s Finncanopus saapuu Naantaliin, ajo Mobiilimäelle.

Finnlinesin laivalla on käytössä Suomen aika. Laivan aikataulut, lähtöaika ja saapumisaika paikallista aikaa.

Ruotsissa kello on tunnin vähemmän kuin Suomessa

Matkan hinta 295€/hlö 2hh

2 aikuista hytissä ja 2 aikuista hotellihuoneessa

Sisältää laivaylitykset 2h hytissä, hotelliyöpymiset aamiaisella 2hh, bussikuljetukset (oma bussi mukana Turusta)

Matkan hinta 392€/hlö 1hh

kun 1 aikuinen hytissä ja 1 aikuinen hotellihuoneessa.

Sisältää laivaylitykset 1h hytissä, hotelliyöpymiset standard-luokan huoneessa aamiaisella aamiaisella 1hh, bussikuljetukset (oma bussi mukana Turusta)

Matkan hinnan lisäksi veloitamme varustamon perimän päästölisämaksun, mikä on voimassa oleva päästölisämaksu, matkan varausvaiheessa.

Tarjouksen tekohetkellä päästölisämaksu on 1€/hlö.

Vastuullinen matkanjärjestäjä

MATKAPOJAT

Sitovat ilmoittautumiset 30.6 mennessä

Ilmottautumisia toivotaan mahdollisimman nopeasti. Tarkempi matkaohjelma tarkentuu vielä ja niistä ilmoittellaan sitten ilmottautuneille. Jos sinulla on tiedossa matkalla oleva mielenkiintoinen kohde niin vinkkaappa siitä meille järjestäjille.

Ilmoitathan nimesi, toimiva sähköpostiosoite, syntymäaika (pp.kk.vvvv), puhelinnumero. Ilmottautumiset: huovinen.

jukka@gmail.com

Tarkempia tietoja matkasta antaa

Miika Koskinen 0400 828 926

tai Jukka Huovinen 040 770 7994

Alustava matkaohjelma

Suomen Volvo-kerhon merkkauksilla nyt tyylikkäät ja kustannustehokkaasti!

LippiksetLippikset

Helppoa tilaamista, monipuoliset maksutavat. Toimitusaika (n. 1-2 viikkoa) määräytyy tuotteen mukaan.

Tuotteita lisätään kauppaan kysynnän mukaan.

Kysy tai ehdota myös muita tuotteita: joni.niemi@kirjapainoassa.fi

Tuotteet saatavissa myös kangasmerkein. (kangasmerkillä merkintä lisätiedot kohtaan +5€)

Volvo-kerhon jäsenille ale-koodilla -5€ /tuote (jäsenen ale-koodin löydät jäsenkirjeestä).

skannaa koodi ja tutustu tuotteisiin!

https://kauppa.kirjapainoassa.fi/tuote-osasto/volvokerho/

Pipot

Pyhimyksestä paholaiseksi

Projekti sai oikeastaan alkunsa jo elokuussa 2009, kun kaveri toi minulle valkoisen Pyhimys-pienoismallin, jota sitten ihailtiin ja ihmeteltiin, ”Voi kun tällaisen joskus saisi ihan oikeasti”.

Muutamaa päivää myöhemmin sain sattumalta kuulla työkaveriltani, että hänellä saattaisi olla tiedossa Pyhimys. Sehän piti selvittää, kun vasta pari päivää sitten sellaisesta juuri haaveiltiin. Kävin katsomassa autoa, joka oli seissyt käyttämättömänä omakotitalon alakerran tallissa 10-15 vuotta ja olin heti täysin myyty. Hinnasta piti vain päästä yhteisymmärrykseen ja kauppa olisi sillä selvä. Rahoitus selvisi kohtuu helposti, kun edellinen projekti eli 16V Amazon siirtyi kaverin omistukseen ilman moottoria yhdellä puhelulla.

Alusta asti oli selvää, että auto rakennettaisiin omien mieltymysten mukaan ja pellin alle tulisi juurikin Amazonis-

ta tuttu ja turvall... tehokas moottori. Ensin piti saada auto omiin nimiin ja siihen kuntoon, että sen saa rekisteröityä ja katsastettua, jotta omistajanvaihto onnistuisi. Siihen riitti muutaman ruostereiän tukkiminen ja vähän sähköjen ja jarrujen herkistelyä.

Auto saatiin leimattua ja sillä tuli ajeltua kuukauden verran ennen varsinaisen projektin aloittamista. Tässä välissä selviteltiin tarkemmin Pyhimysten ja erityisesti tämän 1963 valmistetun yksilön historiaa ja selvisi, että tämä oli yksi 42:sta uutena Suomeen maahantuodusta autosta, eli kohtuu harvinaista herkkua.

Hetken jopa mietin, että sopiiko täl-

laista autoa alkaa muuttelemaan, mutta koska päätös oli jo tehty, niin paluuta alkuperäisyyteen ei ollut.

Projektin aloitus 20.11.2009

Projekti alkoi auton purkamisella osiin. Sisustan kanssa meni muutaman kerran sormi suuhun, kun siihen ovat tainneet englantilaiset sekaantua sen verran, että sitä ei ihan yhtäkkiä purettukaan.

Jo seuraavalla viikolla kori oli grillissä ja aloitin varsinaiset peltityöt, joita olikin ilmaantunut paljon odotettua enemmän. Autoa oli aikanaan hitsattu ja maalattu paikallisessa ammattikoulussa ja jälki oli karua. Pahimmissa kohdissa kolme paikkaa päällekkäin ja päälimmäinen puhki.

Volvo P1800R Team Recycle Racing Finland

Alustahommia talvella 2010

Parin kuukauden päästä mätäkorjausten jälkeen pääsin mielekkäämmän työn pariin, kun aloin tehdä muutoksia taka-akselin kiinnitystä ja coilovereita varten. Samaan työvaiheeseen kuului myös etuakselin muutos, johon kuului BC-Racingin korkeus- ja jäykkyyssäädettävä alustasarjan asennus uretaanipuslin sekä hammastankomuutos.

Koriin tuli muutama pieni muutos myös vaihdelaatikkoa, jarrutehostinta ja pakoputkea varten, mutta muuten se on hyvin lähellä alkuperäistä.

Tekniikan sovittelua

Seuraavaksi piti laittaa sovituslohko ja vaihdelaatikko paikalleen. Sitten oli vuorossa työvaihe, jota olin odottanut eniten koko projektissa, pakosarjan valmistus. Minulla oli takaraivossa muhinut ajatus pakosarjan mallista jo pitkään ja nyt kun sitä pääsi tekemään, ilo oli ylimmillään. Pakosarjan primääriputkien pituus on n. 65 cm ja putkien halkaisija 48 mm. Pakosarjan valmistuttua konehuoneeseen piti sovitella kaikenlaista muutakin valmiiksi, kuten imusarja, välijäähdytin, flekti, ahtoputket, ohjausakseli, lämmityslaite ym.

Kerhossamme on 39 kpl Volvo 1800:a

Missään vaiheessa vanhaa, mätää peltiä ei oltu poistettu, vaan aina vaan lätkitty uutta vanhan päälle. Tämä kor–jaustyyli koski lähinnä helmoja ja etulokasuojia. Helmat piti tehdä kokonaan sisäpeltejä myöden uusiksi, mutta onneksi etulokasuojat sai vielä pelastettua. Paikattavaa oli myös takahelmoissa ja hiekkapellissä, mutta itse lattia oli hyvässä kunnossa, se tarvitsi vain muutaman pikku paikan sinne tänne.

Imusarja on yhdistelmä Volvoa ja Ford Cosworthia, painekotelo on itse tehty 4 mm alumiinilevystä mukaillen alkuperäisen venttiilikopan muotoja. Myös lämmityslaitteen ilmanottokotelo on tehty samaan tyyliin sopivaksi suorasta pellistä ja sopivista putkikäyristä askartelemalla. Moottori koostuu kuparisilla liekkirenkailla varustetusta B230F-lohkosta stroukatulla B21-kampiakselilla, tilavuudeksi on saatu noin 2,5 L. Sisällä liikkuu öljyruiskuilla jäähdytetyt Wisecon 96,5 mm -männät Lentzin 150 mm teräskankien kanssa.

Omavalmisteinen suurtehoöljypumppu on tehty yhdistämällä kahden alkuperäisen pumpun rattaita ja jatkamalla pumpun runkoa toisesta samanlaisesta sorvatulla siivulla. Portatussa B234F 16V kannessa on isommat titaaniset imuventtiilit ja vakiot GLT-nokat omavalmisteisilla säädettävillä nokkapyörillä. Ilmansaannista vastaa Turbonetics GTK650 kuulalaakeroitu ahdin ja hukkaportti on omavalmiste, jossa on joku kiinalainen ”Tialin” kalvorasia. Polttoaineen sekä VW 1,8T suorasytytyspuolien ohjauksesta vastaa DTA P8 -ohjelmoitava moottorinohjaus. Bosch bensanpaineensäämeen on itse sorvattu alumiininen kansi, jossa paineensäätö. Saman tyylin mukainen dumppi löytyy välijäähdyttimen (550x300x76) päädystä ja myös öljytikun nuppi on sorvattu edellisten muotoja mukaillen.

Viikon jälkeen tyhjä kori hiottiin päälipuolelta peltipuhtaaksi ja laitettiin grilliin, jotta sai raapittua pohjasta massat pois ennen peltitöiden aloittamista. Epoksin kuivuttua käänsin korin taas grillissä kyljelleen ja levitin korikittiä alustan kaikkiin saumoihin.

Konehuone nykykunnossaan vastaa hyvin auton urheilullista ulkonäköä.

Tehoa saadaan ratasäädöillä 496 hp ja vääntöä 595 Nm sekä katusäädöillä 138 hp ja 217 Nm.

Simpukkaohjaus vaihtui BMW E36 tehostettuun hammastankoon.

Mittaristo mukailee alkuperäistä tyyliä, mutta Autometerin mittareita on lisätty muutama. Merkkivalot ovat jotain ihan perus varaosaliikekamaa, mutta tylsästä ulkonäöstä johtuen niihin piti sorvata alumiinista kehykset.

Koritöitä keväällä 2010

Sovitustöiden jälkeen tyhjä kori vietiin trailerilla kaverin hiekkapuhaltamoon, jossa itse heiluin letkun kanssa. Oli palkitsevaa nähdä, kun vuosien ruosteet, vanhat maalit ja massan jämät saivat kyytiä.

Muutama pieni reikä puhalluksesta tuli, mutta fiilis oli niin mainio, että ne eivät lannistaneet lainkaan. Hiekkapuhallettu kori laitettiin takaisin grilliin ja puhdistettiin kaikki kotelot ja onkalot hiekasta, jotta sai ruiskutella pohjamaalia. Ensin pintaan tuli tartunta-/happomaali, jota laitoin lääkeruiskulla myös kaikkiin peltien saumoihin, sitten tuli kaksikomponenttinen epoksimaali koko koriin. Nyt pohjaan kerros päälle maalattavaa kiveniskumassaa ennen pintamaalia. Valmista pintaa oli pintapeltejä lukuunottamatta joka paikassa. Mahdollisten maalivaurioiden välttämiseksi kasailin tässä vaiheessa molemmat akselit, moottorin ja vaihdelaatikon paikalleen. Valmiiksi maalatut korin- ja alustan osat piti peitellä, jotta pääsi paklaamaan korin pintapeltejä.

Pakkelointivaiheen ollessa tyydyttävällä tasolla oli hiomamaalin vuoro. Sitä ruiskutin sen verran runsaasti, että pinta oli helppo viimeistellä virheettömäksi.

Varsinainen pintamaalaus suoritettiin luukkujen, ovien ja muiden irto-osien osalta oikeassa automaalaamossa, mutta koska kori/auto oli tallissa nosturilla, päätin maalata korin omassa tallissa. Päätöstä puolsi se, että joka tapauksessa

maalipinta oli tarkoitus hioa ja myllyttää, niin muutama pieni ”tallimaalausroska” ei haittaisi mitään. Näin sain myös maalattua helmat ja muut alaosat huolella, kun siellä maalaamon uunissa ei olisi ollut kuitenkaan nosturia käytettävissä.

Kasaamista ja sisustaa talvi 2010-2011

Valmiin koriin kiillellessä tallissa oli aika pikkuhiljaa aloitella kasausta lähes tarkalleen vuosi projektin aloittamisesta. Jokainen osa piti viimeistellä ennen asennusta, mutta se oli mukavaa vaihtelua tähänastisiin likaisiin ja pölyisiin töihin verrattuna.

Kori on suurilta osin alkuperäisen kaltainen, joten mitään huippumielenkiintoista ei päässyt tekemään, vaan kyse oli lähinnä entisöinnistä. Muutoksia korissa on ainoastaan kirkaslasiset etuvalojen umpiot ja ykköskorisen GTi Golfin etuspoileri. Suurin osa kromiosista on alkuperäisiä ja hyvin säilyneitä. Muutama puskurin osa ja etuvalojen/vilkkujen kehykset ovat uusia.

Auton sähköt on tehty kokonaan uusiksi, eikä yhtään vanhaa johtoa ole missään. Kojetaulun alla, matkustajan jalkatilassa on sähköpääkeskus, jossa on pitkä rivi sulakkeita ja releitä. Tavallisten abikojen sijaan on käytetty ”oikeita” liittimiä, jotka puristetaan johtoon ja suojakuoreen erikseen. Kojetaululle on oma johtosarja, jonka saa liitettyä auton johtoihin isoilla liittimillä. Näin kojetaulun johdotukset sai tehtyä työpöydän ääressä, eikä tarvinnut maata auton lattialla. Sähköjen valmistuttua olisi normaalisti kuulunut käyn-

Ulostulon tein itse rosteripellistä ja 5 mm puikosta, koska halusin, että muoto sopii täydellisesti hiekkapellissä olevaan alkuperäiseen koloon.

nistää auto ensimmäistä kertaa, mutta painostuksista huolimatta pidin kiinni päätöksestäni, että autoa ei käynnistetä ennen kuin se on joka paikasta valmis.

Seuraavaksi siis sisustan kimppuun, joka on etupenkkejä lukuun ottamatta tarkkaan alkuperäisen kaltainen. Etupenkit ovat Opelin Recarot, jotka äitini verhoili punaisella nahalla. Takaosan verhoilut ovat tehtaan jäljiltä ja 50 vuoden iästä huolimatta hienossa kunnossa.

Ovien yläosien ja kojetaulun mustat toppaukset olen verhoillut uudelleen mustalla keinonahalla. Etuoviin tuli uudet käsinojat, mutta muuten niiden verhoilut on taustalevyjä lukuun ottamatta alkuperäiset. Lattiamatto oli pääosin ehjä, mutta virttynyt. Sille riitti fiksaus, sitten maalasin maton tavallisella ruiskulla. Sisustan yksityiskohtiin kuuluu omavalmisteinen ”Pyhimys tikku-ukko” logolla, varustettu

vaihdekepin nuppi sekä avaimenperä.

Nyt auto oli päällisin puolin valmis, joten se oli aika laittaa nosturille ja tehdä alusta valmiiksi.

Kardaani on tehty yhdistelemällä 940 Volvon ja Toyota Hiluxin osia. Voimansiirrosta löytyy omavalmisteinen kaksilevyinen kytkin teräsvauhtipyörällä, joka koostuu Sachs SRE -618 -asetelmasta ja kahdesta jousitetusta massalevystä.

Vaihteistona on BMW:n Getrag 265 -laatikko, jonka laippaan tein triggerikehän sähköisen nopeusmittarin anturia varten ja sen päälle pulttasin M5 Bemarin Hardy-kiekon, mihin Volvon kardaani sopi suoraan. Etujarruiksi tuli Wilwood Superlite satulat, Hawk jarrupalat ja 275 mm levyt Mazda 6:sta. Takana on Volvo V50 jarrusatulat ja 261 mm levyt Mazda 626:sta. Jarrutehostin on Volvo 850:sta. Pakoputken tekeminen on yksi mielipuuhistani, senkin aika koitti viimein. Se on tehty 3” ruostumattomasta yhdellä Simmonsin läpivirtausvaimentimella. Vielä jarruputket ja käsijarruvaijerit, niin alhaalta päinkin näytti aika valmiilta.

Enää oli jäljellä tavaratila: akku, pissapojan säiliö ja polttoainepumppu kerääjäsäiliöineen. Tankissa on yksi siirtopumppu, joka pumppaa bensan ilmastointijärjestelmän kuivaimesta tehtyyn kerääjäsäiliöön. Säiliön sisällä on Boschin 044 -painepumppu, jonka kovaksi haukuttu käyntiääni vaimenee mukavasti, kun se on kerääjäsäiliön sisällä. Tavaratilan lattia ja etuseinä on verhoiltu asiaan kuuluvalla karvamatolla.

Ensikäynnistys 29.5.2011

Auto oli nyt kaikin puolin valmis ja oli aika ensimmäisen käynnistyksen. Koska olen enemmän mieltynyt varsinaiseen rakentamiseen, niin sillä ei tuntunut olevan vie-

lä mikään kiire. Kuitenkin eräänä päivänä aamupuuroa syödessä tuijotin tyhjyyteen ja päätin, että tänään on se päivä. Sydän alkoi tykyttää ja mahassa tuntui siltä, kuin olisi maistanut eka kertaa jotain uutta siideriä. Ensin piti toki tehdä pakosarjan puuttuva lämpölevy valmiiksi, mutta sisimmässäni mietin jo valmisteluja käynnistystä silmällä pitäen.

Ekana puolat, tulpat ja bensapumpun sulake pois ja 4 litraa Kendallin 20w50 Racing Greeniä koneeseen. Sitten läppäri kiinni ja suutin/puolatesti päälle. Suuttimet napsuttivat nätisti ja puolan päässä kiinni oleva sytytystulppakin välkkyi iloisesti. Sitten pyörittämään startilla moottoriin öljynpaineita ja silmä kiinni läppärin ruutuun, että näkee tuleeko kaikilta antureilta oikeanlaista tietoa. Kaikki vaikutti lupaavalta, joten hyppäsin autoon ja kävin ostamassa 22,5 litraa 98E:tä. Tuollainen hassu määrä siksi, että tässä on 45 litran tankki ja tuolla määrällä polttoainemittarin piti näyttää puolikasta. Aika hyvin oltiinkin sektorilla, sillä mittari oli viisarin paksuuden yli puolenvälin.

Laitoin bensapumppujen sulakkeen takaisin paikalleen ja jännittyneenä virrat päälle. Vuotoja ei ollut havaittavissa, mahtavaa!! Tämänhän saa tulille tuossa tuokiossa. Sitten aloin ihmetellä, kun bensanpaineet ei pysy ylhäällä pumpun sammuttamisen jälkeen. Ensin mietin, että pumppujen takaisku päästää läpi, mutta sitten kummastelin konetilasta kuuluvaa outoa pihinää. Tulppien edelleen ollessa pois paikaltaan, huomasin, että ykkössylinteri on täynnä bensaa. Siis ihan täynnä, bensaa tuli jo tulpanreiästäkin. Siinä kohtaa iski aikamoinen ahdistus. Ostin uudet suuttimet siksi, että ei olisi ongelmia tulevaisuudessa ja nyt yksi vuotaa solkenaan bensaa sylinteriin.

Hieman sekavassa mielentilassa soi-

tetun puhelun jälkeen hyppäsin autoon ja kävin hakemassa kaverin käsivarastolta kaksi sarjaa suuttimia, 1000 cc ja 1600 cc. Kotimatkalla mietin, että kummatko laittaisi ja lopuksi päädyin niihin isompiin.

Bensanhöyryisen ruuvaussession jälkeen uudet suuttimet olivat paikallaan ja oli taas aika laittaa virrat päälle ja tarkastaa vuodot. Nyt suuttimet vuosivat tukin o-renkaasta, koska olivat pari milliä edellisiä lyhyemmät ja pääsivät hieman liikkumaan. Onneksi selvittiin suuttimen ja imusarjan väliin tulevilla prikoilla ja olin taas valmis käynnistämään auton.

Ei hittolainen!! Bensanpaineet ei pysy vieläkään ylhäällä. Mitä ihmettä, äsken ne pysyivät, kun kokeilin suuttimien ja tukin saumojen pitävyyttä. Kun laitoin suuttimien johdot kiinni, niin paineet ei enää pysy. Joo’o, aivan järjettömästi taas bensaa ykköspytyssä. Onneksi en ehtinyt laittaa tulppia takaisin. Vika on siis sähköissä, eikä ykkösen suuttimessa.

Aiemmin esiintynyt ahdistus tuli takaisin moninkertaisena. Siis mitä ihmettä tässä nyt voi olla vikana. Yleismittari käteen ja mittailemaan suuttimien johdoista. Ykkösen singnaalijohdon ja maapisteen välillä oli erilainen vastusarvo kuin kolmessa muussa sylinterissä. Boksi irti ja mittaamaan uudelleen, josko suuttimen johto olisi jostain maissa. Ei ollut, kaikki arvot täsmäsivät keskenään, joten vika lienee boksissa.

Ahdistus sen kun vaan paheni, se pahuksen boksi on taatusti ollut toimiva ja itse olen kuullut, kun kaverin auto on sillä käynyt. Mikä sen nyt on voinut rikkoa?? Hetken hermojen lepuuttelun ja kahvikupposen jälkeen boksi pöydälle, kansi auki ja yleismittari käteen. Yksinkertaisten mittausten jälkeen oli selvillä, mitkä komponentit ohjaavat suuttimia ja mikä niistä transistoreista on ykkössylinterin.

Selkänojiin ja kojetaulun paneeliin on brodeerattu auton mallimerkintä ”P1800R”.

Se on rikki, ei auta vaikka kuinka itkisi, se on rikki. Tuli mieleen, että onhan piirilevyllä neljä varaosaa. Boksi on tarkoitettu käytettäväksi myös 8-sylinterisissä autoissa, voisihan parin trankun paikkaa vaihtaa. Pikainen konsultointipuhelu Moonlight Motorsportin Jarille ja hän sanoi, että surutta voin vaihtaa osat keskenään tavallisella kolvilla. Ok, pari syvää hengitystä ja kolvi käteen. Homma oli loppujen lopuksi yksinkertainen ja pian boksi oli taas nipussa ja kytkettynä autoon takaisin.

Taas alkoi sydän hakata, sillä nyt oikeasti pitäisi kaiken olla kunnossa. Suutintesti osoitti, että korjaus oli onnistunut ja ykkösen suutin napsutti nätisti. Tässä vaiheessa oli aika viritellä videokamera ja kokeilla oikeasti käynnistää auto. No kameraan piti vaihtaa patterit, enkä olisi malttanut odottaa, että hovikuvaaja hakee sisältä uudet patterit. Aargh, mä en kestä, nyt startataan.

Ensimmäinen yritys oli lupaava. Kone pörähti heti, mutta ei suostunut käymään. Reilusti softasta bensaa pienemmälle ja uusi yritys. Nyt kone käy, mutta tosi huonosti ja kaasu piti olla pohjassa, että kävi edes tyhjäkäyntiä, kummallista. Lisää seosta laihemmalle, niin nyt löytyi tyhjäkäynti, mutta edelleen käynti oli tosi kamalaa ja kone ravisti pahasti.

Koneen käydessä nypin suuttimien johtoja vuorollaan irti ja totesin, että 2- ja 4-sylinteri ei käy lainkaan. Ihmeen hyvin se kuitenkin kävi, vaikka ei ollut kuin kaksi sylinteriä mukana toiminnassa.

No puolat ja tulpat taas pois, minkä jälkeen tein oudon havainnon. Tulpat olivat kuivat, kipinää siis tulee. Aiemmin suorittamani suutintestikin osoitti, että suuttimet olisivat valmiita rokkaamaan. Katseet kohdistuivat taas läppärin ruutuun, softasta on pakko löytyä joku virhe. Kaikki oli mielestäni kunnossa, mutta huomasin, että puolien ohjauksesta puuttui yksi täppä, joka määrää puolat toimimaan sytysjärjestyksen mukaan. Toisaalla oli jo täppä, mikä määrää, että joka sylinterille on oma puola, mutta se näköjään vaatii tuon toisenkin. Loppu viimein aika selkee

juttu, joka olisi pitänyt tajuta jo aiemmin. Jälleen uusi käynnistys ja nyt nousi hymy korville. Se toimii!!!! Voi vitsi se toimii!!!! Mahtavaa!!!!

Pakkohan sillä oli sitten käydä obligatoorisella koeajolla ja kaikki tuntui olevan suht kunnossa, eikä suurempia vuotojakaan ole havaittavissa tai itseasiassa on yksi: öljynpainemittarin putki tihkuu mittarin takaa ja se putki on jotenkin muutenkin kärsinyt, kun mittari nousee todella hitaasti. Konehuoneen puolella kaikki oli kunnossa ja tunnelma katossa.

Normaalisti nyt korkataan olut tai poltetaan tupakkaa ja nautitaan tilanteesta. Meillä rouva kävi hakemassa mulle kaupasta Sipsuja, kun olin kiltisti pitänyt parin kuukauden tauon niiden popsimisesta.

Katsastus 9.6.2011

Alustan pultit kiristetty, jousitus säädetty sopivalle korkeudelle, ohjauskulmat säädetty ja jarrut ilmattu toistamiseen. Vielä nestettä pissapoikaan, valojen suuntaus, akun kiinnike ja turvavyöt, niin pitäisi olla katsastuskunnossa. Auto katsastettiin ongelmitta ja kaikki, siis ihan kaikki pienimmätkin muutokset on otteessa tai Trafin järjestelmässä. Ei tarvii kenenkään tulla valittamaan, etteikö olisi muutokatsastettu. Muutosprosentteja tuli 31,5 %.

Kesä 2011

Seuraavan viikonloppuna oli tarkoitus lähteä Volvo-harrastajien kesätapahtumaan Jurvaan ja kaikki piti olla hierottu siihen kuntoon, että pitkälle neitsytmatkalle uskalsi lähteä. Mutta eikös matkustajan lattialla näkynyt jotain märkää. Hetken haistelun ja maistelun jälkeen totesin sen olevan jäähdytysnestettä, joka tuli lämmityslaitteen hanasta. Kokoontumisajot oli jo niin lähellä, että pakko tuolle oli jotain keksiä ja nopeasti. Menin tonkimaan rosterivarastoani ja muutaman tunnin sorvin ääressä seisomisen jälkeen minulla oli kokonaan uusi rosterinen hana, jonka sisällä oli tiivisteinä jarrusylinterin

Auton mallimerkintä muuttui P1800S:stä uudemmistakin Volvoista tutuksi R:ksi, eli siitä P1800R. Tämän huomaa takapään merkistä, jonka ”S” on muutettu ”R” kirjaimeksi.

kumit. Itse kun tekee, niin saa sitä mitä sattuu tulemaan.

Jurvan kokoontumisissa käytiin ja auto toimi koko matkan mainiosti. Paikan päällä ihmettelijöitä riitti ja yleisö tuntui pitävän näkemästään. Pari pokaaliakin tarttui matkaan, kun yleisö äänesti komeimmaksi veteraaniksi ja tunnustusta tuli myös VRCF-yhdistyksen hallitukselta, joka antoi kunniamaininnan mielenkiintoisimmasta projektipäiväkirjasta yhdistyksen keskustelufoorumilla.

Autolle ei ole valmistumisen jälkeen tapahtunut mitään merkittävää. Alunperin autossa oli 15” vanteet ja ne ovat saaneet väistyä Dodge Caliberin 17” tieltä. Samalla kertaa vaihdoin etummaiset olkavarret ”dropattuihin”, eli sovitin -63 mallisen Opel Kapitänin olkavarret. Niissä on pyörän akseli noin 50 mm ylempänä, eli ajokorkeus saatiin halutulle tasolle ilman, että etutukivarret menevät ihan hulluun asentoon. Ajettavuus ja ohjattavuus paranivat radikaalisti parempaan suuntaan. Takajouset myös vaihtuivat löysempiin.

Jossain välissä vaihdoin myös perävälityksen eri merkkiseen, kun sitä ensimmäistä versiota ei saanut hiljaiseksi. Ei uusikaan ihan äänetön ole, mutta sen kanssa pystyy elämään. Volvon oma akseli olisi ollut hyvä vaihtoehto, kun voimaa ei ole tuon enempää, niin hyvin se siellä olisi kestänyt.

Kesäiset ajot ovat olleet varsin vähäisiä, kun aika on tuntunut vierähtävän uusien projektien kimpussa tallissa, eikä ajamisesta nauttien maantiellä. Niinpä Pyhimys siirtyi keväällä 2017 Amazonin ostaneen kaverin omistukseen ja sitä on hänen toimestaan ulkoilutettu hieman aktiivisemmin. Maanteiden lisäksi myös autonäyttelyssä on vierailtu ja Hot Rod And Rock Show:ssa 2018 auto palkittiin Tuning-luokan 1-palkinnolla.

Teksti

RAMI RANTANEN & EETU EKONEN Kuvat

RAMI RANTANEN & JUHA UUSITORPPA

Tervetuloa Lieksaan!

Perjantaina 14.6.2024 kokoonnumme Timitranniemen leirintäalueelle, Pielisen rannalle, Lieksanjoen suulle.

Osoitteessa Timitrantie 25, Lieksa. Etelän (Joensuun) suunnasta Lieksaa lähestyttäessä ajetaan ensimmäiseen liikenneympyrään ja valitaan kolmas erkanemiskaista.

Pohjoisen (Nurmeksen) suunnasta lähestyttäessä valitaan neljännessä liikenneympyrässä ensimmäinen erkanemiskaista. Sitten jatketaan suoraan eteenpäin, kunnes ollaan leirintäalueen portilla. Levähdellessä, saunoessa ja tuttavien kanssa seurustellessa olisi hyvä tutustua

saavuttaessa jaettuun esittelymateriaaliin. Lieksan kaupungin matkailutoimisto on luvannut laatia muutamia ajoreittejä tyyliin ”luontomatkailu”, ”kulttuurikierros”, ”sotahistoria” jne. Näistä voisi valikoida mieleisensä ja kuulostella, olisiko muita samanhenkisiä lähdössä pienempään letkaan. Kaikkiahan ei voi kiinnostaa yksi määrätty kohde; nyt olisi mahdollisuus ajaa oman mielenkiintonsa mukaan. Kokemista ja näkemistä riittää!

Juhlallisen lipunnoston jälkeen siirrytään leirintäalueen paviljonkiin Volvokerhon tarjoamalle ilta-aterialle.

Lauantaina 15.6.2024 ajamme pitkässä letkassa leirintäalueelta Volvokerhon tarjoamalle lounaalle ravintola Puustelliin, jonka etupihalle saamme pysäköidä Volvot kaupunkilaisten ihailtaviksi. Lounaan jälkeen voi jäädä esittelemään vaunujan-

sa kiinnostuneille ja sen jälkeen lähteä valitsemalleen reitille, risteillä Pielisellä, cruisailla Lieksan keskustassa tai vain palata Timitranniemeen vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa koristamaan kasvojaan hupaisilla jutuilla.

Lauantain illallisen tarjoaa Volvokerho leirintäalueen paviljongissa. Tilaisuudessa palkitaan tieto- ja tunnistuskilpailun voittajat sekä pitkämatkalaisin ja huono-onnisin matkalainen. Ilta voi jatkua seurustellen vaikkapa grillien äärellä. Sauna on koko viikonlopun lämpimänä ja saunasta voi pulahtaa suoraan Pieliseen. Sunnuntaina 16.6.2024 vointinsa mukaan itse kukin autokunta voi jatkaa matkaa pohjoiseen, länteen tai etelään.

Vietetään rentouttava viikonloppu samanhenkisessä seurassa!

Lieksan seutu oli jo keskiajalla tärkeä kauppapaikka.

Pielisjärvi päätyi 1600-luvun puolivälissä laajan Kajaanin vapaaherrakunnan osaksi. Kreivi Pietari Brahe, jonka läänitystä alue oli, perusti Brahean kaupungin Lieksanjoen suulle vuonna 1653 Vienan kaupan tueksi. Tuolta ajalta Pielisjärven seudun yksi kuuluisimmista henkilöistä oli Simon Affleck eli Simo Hurtta (1660 Narva-1725 Pielisjärvi), joka muistetaan suomalaisessa kansanperinteessä säälimättömänä ja julmana. Hän keräsi vuodesta 1695 alkaen veroja kruunulta vuokraamassaan Pielisjärven pitäjässä eli Lieksan seudulla. Affleck on esiintynyt useasti kaunokirjallisuuden aiheena ja hänen nimeään kantava yökerho Simo Hurtta ”Simppa” löytyy Lieksan keskustasta, samoin lounasravintola Hurtan Holvi.

Vähitellen Pielisjärven alueen keskus Lieksa kasvoi koko pitäjän keskukseksi, nykyinen Lieksa syntyi, kun Lieksan kauppala ja Pielisjärven kunta yhdistyivät vuonna 1973. Samalla Lieksasta tuli kaupunki, joka oli pitkään Suomen pinta-alaltaan suurin kaupunki. Alue saa paljolti leipänsä puusta ja se tunnettiin aikoinaan tukkilaisten keskuksena, josta muistuttaa kuvanveistäjä Eino Räsäsen Kuhmonkadun ja Kainuuntien väliseen

puistoon 1959 pystytetty Jätkän Patsas. Lieksan Pankakoskella sijaitsee kartonkitehdas, jonka omistaa Pankaboard Oy ja toinen merkittävä puunjalostusteollisuuden työnantaja on esimerkiksi Binderholz Nordic Oy:n Kevätniemen saha.

Lieksassa on noin 12 000 asukasta. Koli on Pohjois-Karjalan korkein vaara Pielisen rannalla toisella puolella järveä Lieksassa. Se on keskeinen kansallismaisema ja maisemanähtävyys. Ruunaankosket on n. 31 km pitkä koskireitti valtion retkeilyalueella Lieksanjoen varrella. Siellä voi patikoida ja kalastaa, harrastaa melontaa ja koskenlaskua. Ruunaan alue voitti Vuoden Retkikohde 2009 -kilpailun Helsingin Messukeskuksessa Retki 09 -messuilla. Pielisen museo on Suomen toiseksi suurin kulttuurihistoriallinen ulkomuseo. Se sijaitsee Lieksan Pappilanniemessä Timitranniemeen johtavan tien varrella. Rukajärven suunnan sotahistorian kannalta tärkeä Rukajärvi-keskus toimii Lieksan asema-alueella.

Lieksassa ei ole perimätiedon mukaan koskaan ollut Volvon myyntipistettä, lähin on Joensuussa. Huolto- ja varaosatarpeet hoidettiin Asemakadun Essolla 1970–80-luvuilla, jolloin aseman yrittäjänä toimi Joensuun Avainvaunun entinen Volvo-myyjä Martti ”Mara” Räsänen.

Teksti: PETRI HUOVINEN

Tietolähteet: Wikipedia ja muistelu