Näin tehtiin Volvo 142 GT

Omistin Volvo 1800E:n parikymmentä vuotta. Jossakin vaiheessa tuli kuitenkin mieleen, että harrasteautonkin voi vaihtaa toiseen. Ajatus kypsyi jonkin aikaa ja päädyin Volvo 142 -malliin.

Mallia jalostettiin vielä hieman ja lopputulokseksi tuli 142 GT – kapeat puskurit, lyhyt vaihdekeppi ja GT:n esittelyvuosimalli 1972. GT-mallia ei valmistettu tehtaalla, vaan asiakas määritteli esitteestä GT-varustuksen ja myyntiliike varusti auton halutuilla varusteilla. Myöhemmin Volvo myi varusteita erikseenkin halukkaille.

Ei kun varusteiden keräilyyn ja autoa etsimään. Keräilin varusteita ja katselin ilmoituksia niin Suomesta kuin Ruotsistakin. Parin vuoden kuluttua auto löytyi Tukholmasta. Hyvässä al kuperäismaalissa, ei ruostepilkkuakaan, vähän ajettu, alakerta täysin uusittu, kuten kumipus kulat, iskunvaimentimet, pakoputkisto jne. Se oli siinä ja Pyhimys myyntiin.

Parina vuotena olin ehtinyt keräilemään (os tamaan) mm. GT-maskin ja sopivat valot. Alkuperäisiä Volvon Itä-Saksassa valmistettuja lyhtyjä ei tosin löytynyt enää.

Kerhossamme on 57 kpl Volvo 142:a

Aikoinaan 142 GT:n sai määrittelemällä esitteestä varusteet, jotka autoonsa halusi ja myyjäliike viimeisteli auton valmiiksi.

Parin vuoden etsiskelyn ja lehti-ilmoittelun jälkeen aihio löytyi Tukholmasta – ei muuta kuin hakemaan.

Mittaristoksi tuli Volvo Competition Servicen Rallye viidellä mittarilla. Juuri siihen hätään ei GT:n nelimittarittaulua näkynyt missään. Oli jonkin verran työtä saada kaikki mittarit näyttämään oikein ja kytkennät kuntoon, sillä mittarin kytkentäkortti puuttui ja uusi piti hankkia Ruotsista asti. Rallye-mittaristohan vaatii omat anturinsa, kun GT-mittaristo taas toimii auton alkuperäisillä antureilla – tekee homman helpommaksi ja halvemmaksi.

Rattikin löytyi Traderasta ja ihan uusi K-nokka-akseli VROM-rompetorilta. Nokka-akselin vaihdon yhteydessä ohennettiin kantta pari milliä ja asennettiin hieman isommat pakoventtiilit, kun joku guru tiesi kertoa, että pakopuoli on ahdas.

M41-laatikko, jossa J-mallin ylivaihde, oli jäänyt Pyhimyksen varaosista ja sille löytyi nyt käyttöä. Piti vielä löytää keskipalkki, paksumpi ja lyhyempi kardaani takalaippoineen. V-Palvelun (Jokinen) varastoista käytetyt osat löytyivät samantien.

Kaasuttimia olinkin etsiskellyt pitkään. Solexin 45DDH (liekö oikein) kaksikurkkuinen alaimukaasutin oman ilmanpuhdistajan ja imusarjan kanssa kuului GT:n ensimmäiseen virityssarjaan. Imusarjoja oli kyllä kaupan, mutta loput olivat ns. kiven alla. No eikun etsimään tuhdimpaa pakettia, eli tupla Solex 45ADOHE sivuimukaasuttimia imusarjoineen ja ilmanpuhdistimineen.

Etsiskely ei tuottanut tulosta. Italialaisia ja kiinalaisia vastaavia ja kenties parempiakin oli kyllä tarjolla, mutta eivät ne olleet Volvon aikanaan toimittamia. Käännyin jälleen Jokisen puoleen ja sieltähän löytyi –72 mallin tupla SU HIF6:et imu- ja pakosarjoineen. 72 mallin SU:issahan on tupla ryypyt, muuten lienevät aikaisempien kanssa samanlaiset. Niiden toimintaan tutustuminen, soodapuhallus ja tiivistesarjojen vaihto vei aikansa, mutta hyvä tuli.

Viimeinen isompi haaste oli GT:n Dunlop vanteet – alumiininen keskiö ja kromattu peltinen vanneosa. VROM:ista löytyi kaksi kappaletta, vuoden odottelun ja ostetaan-ilmoittelun jälkeen tärppäsi Suomesta. Helsingissä kaveri tarjosi 3 kpl kohtuuhintaan ja kaupat tuli. Kromithan eivät 50 vuotta vanhoissa vanteissa enää ole lähimainkaan täydelliset, mutta saivat kelvata, sillä vanteiden purku ja uudelleen kromaus ei kustannussyistä tullut kysymykseen.

Englantilaisten autojen Dunlop-vanteiden mutterit ovat varsin erikoisia, mutta sellaisille ei ollut tilaa Volvon pultinrei’issä. Jäi epäselväksi millaiset mutterit näihin vanteisiin oikeasti kuuluu. Biltema ratkaisi ongelmani parilla kympillä.

Ja sitten ”bling bling”, eli harrasteauton ”most important”! Takapuskurissa on nyt kiinni harvinaisuudet, eli avbärare (på svenska), tai carriers (amerikaksi).

Hämmästyksekseni totesin, että niille löytyi myös valmiit kiinnitysreiät puskurin alapinnalta. Overdrive-kyltti mallia –72 olikin haasteellinen, joten se jouduttiin tekemään kaivertajalla. Ensin oli tosin löydettävä sopiva eloksoitu laatta ja Vertex-ohjelmaan soveltuva graafinen malli. Kaikki GT-merkit löytyivät Norjasta hyvälaatuisina jälkituotantoina (lienevätkö kiinalaisia).

Kello on rompetoritavaraa, ja käy pienen remontin jälkeen aikaa.

Vaihdekepin nuppi tuli veistettyä palisanderista kohtuullisesti mittojen mukaan, eikä ole nahkapäällysteinen kuten oikea nuppi, mutta vaihtaminen onnistuu tälläkin. Amerikanraudat etupuskurissa eivät ole kovin yleistä tavaraa, ja jouduinkin ne itse taivuttelemaan rosteriputkesta.

Kaiken kaikkiaan tähän meni osien keräilyn alusta vanteiden ostoon (toistaiseksi viimeiset ostot) noin 4 vuotta ja rahaa… aika paljon, mutta muuten hauskaa puuhaa.

Kalevi Laine

PS. Kirjoittaja koittaa välttää kaikkea vastuunottoa jutun oikeellisuudesta, kirjoitusvirheistä ja mahdollisesta lukijalle aiheutetuista kuluista sekä mielen pahoittamisesta.