Skip to main content

Volvo Vietti 49

Page 1

Suomen Volvo-kerhon jäsenjulkaisu joulukuu 2023

9 4 i t t e i V PV801 käänsi katseet VROMissa

Mennään mopolla

Volvo-väen outo mieltymys

Volvo-matkailua

Volvo vai BMW

Kulmiksen kummajainen

Ruotsin Korkealle rannikolle

tä Tykkää meis a! Facebookiss 1


Vietti 49 Suomen Volvo-kerhon (PV-kerho ry:n) jäsenjulkaisu Julkaisija: Suomen Volvokerho, Koulukatu 1 C 31 80110 Joensuu

Suomen Volvo-kerhon hallitus vuonna 2023: Puheenjohtaja Jukka Huovinen, Joensuu huovinen.jukka@gmail.com puh. 040 770 7994 Varapuheenjohtaja Eetu Ekonen, Jyväskylä eetu.ekonen@gmail.com puh. 040 7529 231 Jarmo Lehtonen, Ylöjärvi jarmo.lehtonen@suomenvolvokerho.fi puh. 0400 919 544 Tomi Pirttimäki, Tampere tomi.pirttimaki@gmail.com puh. 0400 896 014 Timo Pessala, Valkeakoski timo.pessala@kangasala.fi 040 170 1370 Toivo Susi, Jyväskylä toivosusi.susi@gmail.com puh. 0400 512 1331

Jäsenasiat hallitus@suomenvolvokerho.com

Lehden taitto ja ulkoasu: Kari Ruuska ja Ville Ruuska.

Paino Kirjapaino Hermes, 2023

Kannen kuva

Jussi Heervä Volvo PV 801 VROMtapahtumassa Göteborgissa ja Volvo Philip-konseptiauto

2

Puheenjohtajan palsta

Kesä meni juosten Kesä 2023 häipyi taas nopeasti monenlaisten tapahtumien parissa pitkin Suomea. Lahden Classic Motor Show’ssa 6-7.5.2023 oli taas kerhon edustus mukana, tällä kertaa neljän auton voimin. Kuvia ja tunnelmia viikonlopusta on Ekosen Eetu kirjoittanut tähän lehteen. Osastolla oli ilahduttavan runsaasti vierailijoita ja uusia jäseniä saatiin remmiin mukaan. Tervetuloa kerhoon uusille tulijoille! Kesäkuussa pidettiin taas vuosittainen kerhon päätapahtuma eli kokoontumisajot Ruoveden kauniissa Haapasaaressa. Siellä pysähdyttiin seurustelemaan ja nauttimaan maukkaasta ruoasta sielunveljien ja -siskojen kanssa. Joka vuosi tuntuu aina uudelleen, että Volvo-kerholaisten parissa on omiensa joukossa. Lauantainen ajelu käänsi katseita paikallisten parissa ja tarjosi osallistujille itselleenkin nähtävää ja koettavaa. Heinäkuussa puolestaan kokoonnuttiin Mobilia - auton ja tien museoon Kangasalle Volvo-kesäpäiville, mihin oli saapunut runsaasti renkaanpotkijoita ympäri Suomen. Volvo-kerho tarjoaa myös mahdollisuuksia osallistua pyhiinvaellukselle Volvon syntysijoille. Bussiretki Ruotsin suurimpaan Volvo-tapahtumaan Vromiin toteutui 18-22.8.2023, mukana

oli 23 kerholaista. Retken buffet-tarjoilun Grace-laivalla tarjosi taas Volvo Car Finland, lämmin kiitos osallistujien puolesta! Tapahtumat eivät suinkaan toteudu yhden miehen voimin, vaan niitä järjestelemässä on ollut aktiivinen talkoolaisjoukko, lämmin kiitos myös heille. Koska kerho on meidän kaikkien yhteinen, aloitteita ja ideoita tapahtumista ja projekteista otetaan vastaan, jotta toiminnan sisältö palvelisi jäseniä. Talkooporukkaan sopii hyvin mukaan, tekemällä on opittu ja saatu paljon uusia kokemuksia. Pistä viestiä, jos syntyy ajatuksia uudesta toiminnasta tai vanhan muokkaamisesta. Autojen lisäksi museoiän on saavuttanut myös jäsenrekisteri. Syksyn pimetessä kaikessa hiljaisuudessa on alettu askarrella uuden jäsenrekisterin parissa. Tarkoitus on saada jäsenille enemmän iloa ja hyötyä toimivasta rekisteristä erityisesti tiedotuksen tehostamisena. Syyskokous pidetään 2.12.. Syyskokouksen yhteydessä pidetään koko kerhon yhteinen jouluruokailu ja lämmitetään samalla kunnon joulusauna. Sinullekin on varattu lautanen ja paikka lauteilla, tervetuloa mukaan! Hyvää joulua kaikille, muista kirjoittaa joulupukille varaosalista. Terveisin JUKKA HUOVINEN


Aineistoa kerholehteen Olisiko jutun juurta, muttei oikein uskallusta kirjoittaa? Otahan vain rohkeasti kynä ja paperia tai nykyisiä kirjoitusvälineitä esiin ja juttua tulemaan. Jutun kirjoittajat palkitaan! Kerholehteen otetaan mielellään kerholaisten tarinoita. Aihepiiri voi olla hyvinkin laaja, kunhan se vain liittyy tavalla tai toisella Volvo -harrasteeseemme. Jos epäilet, etteivät possessiivisuffikset ja relatiivipronominit ole kohdallaan, niin unohda ne. Toimitukselle kelpaa juttusi sellaisena kuin sen olet kirjoittanut. Se oikoluetaan, eikä mahdollisista virheistä rangaista tai sidota häpeäpaaluun. Tärkeintä on se, mitä haluat meille kertoa. Kerro meille itsestäsi, Volvo-historiastasi, tapahtumista ja sattumuksista Niksi-Pirkan vihjeitä tai mitä tahansa, mikä on jäänyt sinulle mieleen. Juttusi löytää varmasti lukijoita myös jäsenistä.

Sisällysluettelo: 4.

Kerholehdessä julkaistaan jäsenistön kirjoittamia Volvo-aiheisia juttuja. Materiaalin voi toimittaa sähköpostilla kerholehti@suomenvolvokerho.com

Kulmiksen kummajainen

10. Kesäpäivä Kangasalla

Valokuvien tulee olla hyvälaatuisia ja mahdollisuuksien mukaan alkuperäiskokoisia, että laatu riittää lehteen.

12. Neljän Duettin matka VROMiin

Muistathan mainita tekstissä kirjoittajan ja kuvaajan nimet, myös kuvateksit otetaan kiitollisina vastaan!

16 Öölannin tarkastus

HUOM! Kaikki aineisto on jäsenistön tuottamaa. Lähetä aineisto viimeistään 1.3. 2024 mennessä. Jokaisesta lehdessä julkaistusta jutusta 20 € lahjakortti Motonettiin.

stä Tykkää mei ! sa Facebookis

18. Mennään mopolla 22. Classic Motor Show 25. Rallikesän muistoja 26. Amazon-treffit Jämsän Himoksella 28. Volvo Amazon ja mahdoton tehtävä

Lähetä tekstiä rohkeasti julkaistavaksi. Jos meillä ei ole juttuja, ei ole lehteäkään, sillä se on meidän kaikkien yhteinen aikaansaannos ja ei kun kirjoittamaan!

Vietti 49

www.facebook.com/suomenvolvokerho/

Sähköinen jäsenkirje

30. Aarteita Hollannin Volvo-tapahtumassa 32. Klassiska lastbilar Volvon voimapesät 33. Syyskokous/joululounas

Haluaisitko säästää luontoa ja yhdistyksen postikuluja? Kerro meille jos haluat jäsenkirjeen s-postiisi:

Muistathan ilmoittaa osoitteenmuutoksista kerholle (postiosoite ja sähköpostiosoite).

36. Luulajan kevät 39. Kokoontumisajot Lieksassa 2024

hallitus@suomenvolvokerho.com

Onko osoitteesi muuttunut?

34. Pikavisiitti Uumajaan

Voit tehdä päivityksen myös kerhon nettisivuilla omilla tunnuksillasi tai lähettämällä tiedon hallitus@suomenvolvokerho.com

40. Kesäretkeilyä Pirkanmaalla 44. Talvi- ja kesäpäivät

3


Kulmiksen kummajainen

Kuvat: Rami Rantanen Teksti: Rami Rantanen ja Eetu Ekonen Jo vuosien ajan takaraivossa oli muhinut ajatus kaksioviseksi muutetusta Volvo 164:sta. Netissä sellaisia joskus on tullut vastaan ja auton korin sopusuhtaisuus oli aina miellyttänyt silmää. Projektin aihion hankinta 4

piti olla helppoa, koska isän vanha 164 on edelleen eräässä suulissa säilössä, mutta muu suku teki aika selväksi sen, että sitä autoa ei saa alkaa muuttelemaan. Seuraava vaihtoehto olisi ollut 242, johon vaihdetaan 164 keula, mutta se ei olisi ollut teknisesti kovinkaan viisas ratkaisu, koska malleissa on

erilainen akseliväli ja muutenkaan 240-sarja ei ole ehkä ihan mun juttu. Siispä ongelmaa piti lähestyä eri näkökulmasta. Olisikohan mahdollista vaihtaa johonkin modernimpaan autoon pintapellit? Ensimmäinen ajatus tehokkaasta ta-


Volvofani vierailla vesillä Elokuussa 2014 tapahtui jotain ennennäkemätöntä, kun vannoutunut toisen polven Volvomies osti itselleen Bemarin.

kavetoisesta autosta oli BMW ja pienen tutkiskelun jälkeen E36 oli jopa hämmentävän sopivan kokoinen projektin aihioksi. Sopivaa autoa ei tietenkään ollut, joten projektin onnistuminen ja laillisuus piti varmistaa ennen auton ostamista. Ensin kävin konttorilta kysymässä

projektille lupaa ja hetken naureskelun jälkeen tuli vastaus, että he palaavat asiaan seuraavana päivänä, sillä ei tällaista ihan joka päivä kukaan kysy. Lopulta vastaus oli myöntävä ja seuraavaksi tein netistä kaivettujen kuvien perusteella Photoshoppauksen, joka lisäsi uskoa projektiin, sillä autojen mittasuhteet

olivat tosi lähellä toisiaan. Akseliväli on tosiaan millilleen sama kuin vanhemmissa 164:ssa, eli 2700mm. Leveyskin käytännössä ihan sama, ehkä ihan hitusen auto on nyt ovien kohdalta normaalia Volvoa leveämpi, mutta puhutaan varmaan vain jostain 10 millistä.

5


Projektin lähtökohta taka-alalla ja ”uusia peltiosia”. Sopiva aihio löytyi, eli vuosimallia 1993 BMW M3 Coupe joutuisi tavallista suurempaan muuttumisleikkiin. Selitin kaupantekohetkellä myyjälle, mitä mulla on mielessä. Sanoin, että ei ole pakko myydä, jos tekee pahaa, kun Bemari rikotaan, mutta oli onneksi ymmärtäväinen myyjä. Tositoimiin päästiin lokakuussa 2014, jolloin BMW sai tutustua rälläkän laikkaan.

Oven yläreunan muutoksia Homma alkoi ovien pintapeltien vaihtamisella, koska ne osat ovat sellaisia, että niiden on pakko olla just siinä, missä ne ovat ja muita kohtia voi sitten tarvittaessa soveltaa. No, piti niitä ovipeltejäkin lopulta jatkaa etureunastaan 2 cm, mutta jostain on hyvä lähteä alkuun. Loogisena jatkumolle ovien jälkeen oli tietysti takakyljet, joiden asemoiminen oikeaan kohtaan saattoi olla jopa projektin hankalimpia vaiheita.

Takaluukkua on kavennettu noin 10 cm, jotta luukun sivuraot jatkuvat samassa linjassa takalasin reunojen kanssa. Takaluukun kansi on Bemarissa niin ylhäällä, että kylkipelti tuntu jäävän liian alas, eikä kylkipellin ja c-pilarin liitoskohdasta olisi tullut jouhevaa. Lopulta sain muodot täsmäämään ja lopputulokseen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Takaylityksessä oli pituuseroa noin 30 cm, joten runkopalkkeja ja tavaratilan pohjaa piti jatkaa ja takapuskurille tuli tehtyä siinä samalla kiinnikkeet.

Konepellissä ja takaluukussa on molemmissa Bmw:n alkuperäiset saranat ihan omalla paikallaan ja luukun reunasta on alkuperäistä vain sellainen 10cm siivu. Bemarin takaluukun kaistaleeseen on 6

liitetty Volvon pellit ja samalla myös sisäpuolen tukirakenteet on muotoiltu jatkumaan niin, että joku voisi luulla luukuja kokonaan tehtaan tekemiksi. Takapää oli nyt siis valmis ja edessäkin oli konepelti omalla paikallaan, niin ei muuta kuin etu-

lokasuojien ja keulakappaleen kimppuun. Lokasuojien yläkulmissa on pienet palat Bemarin peltiä ja vesikourut on tehty suorasta pellistä, mutta muuten ovat kutakuinkin ehtaa Volvoa.


Kaikki vanhat maalit hiottiin pois, minkä jälkeen auto oli ns. yksivärinen, vaikkakin peltipuhdas. Uudenvuodenaattona 2014, kun peltityöt oli saatu päätökseen ja oli pohjatöiden ja maalausvalmisteluiden aloittamisen aika. Nyt näki auton todelliset muodot ensimmäistä kertaa ja taputtelin itseäni virtuaalisesti olkapäälle, sillä kori näytti melkoisen maukkaalta. Ikävä kyllä tuo korunkaunis kori piti kuorruttaa kauttaaltaan kitillä, jotta pinnasta saatiin hiottua virheetön timantti. Kittihommissa ja pohjamaalauksissa vierähti aika mukavasti aina maaliskuun lopulle asti, jolloin oli maalauksen vuoro. Auto maalattiin oikean ammattilaisen toimesta ja lopputulos on sen mukainen. Auto tuotiin kotiin maalaamosta huhtikuun alussa ja kasaaminen alkoi kovalla innolla. Jokainen rosterilista kaipasi hellyyttä ennen asennusta, mutta muuten homma oli aika perussettiä. Ovissa oli hitunen haastetta, sillä Volvon ulkokahvan ja Bemarin lukkolaiteen yhteispeli ei sujunut sormia näpsäyttämällä ja lopulta toiminta saatiin halutun kaltaiseksi vaijerilla, joka menee kahvalta lukkolaitteelle.

Ulkokahvojen ympärillä on alunperin ollut alumiiniset koristelistat, jotka korvasin itse prässäämilläni rosterilistoilla.

Jossain vaiheessa motivaatio katosi totaalisesti ja vajaa pari kuukautta kaivelin nenää ja odottelin, että inspiraatio palaa. Kesäloma alkoi heinäkuun lopulla ja päätin, että loman aikana auto tehdään valmiiksi ja katsastetaan. Tekemisen ilo palasi yhtä nopsaan, kun oli lähtenytkin, joten ei aikaakaan, kun auto saatiin siihen kuntoon, että sitä uskalsi mennä näyttämään katsastuskonttorille 7.8.2015. Epätasainen tyhjäkäynti vaivasi välillä, mutta kukaan ei Suomessa eikä maailmalla tuntunut tietävän, että mistä se lopulta johtui. Vaihdoin nokka-akselin ajoituksensäätimeen, eli Vanos-järjestelmään uudet tiivisteet vanhojen koppuroiden tilalle ja sen jälkeen moottori kävi niin nätisti, ettei voinut enää parempaa vaatia. Vian uusiuduttua vaihdoin koko Vanos-yksikön solenoideineen. Alunperin oli siis toinen solenoidi rikki, mutta vaihdoin nyt ne molemmat. Jännityksellä käynnistin auton ja se kävi taas ihan normaalisti. Koeajolla kuitenkin

huomasin, että auto oli samalla tavalla alakierroksilla tosi laiska, mitä se oli viimeksikin, kun sain tyhjäkäynnin nätiksi. Uskoakseni autuus olisi ollut taas vain hetkellinen ja siksi vaihdoin vielä Vanoksen sähköisen ohjausyksikön toiseen. Tyhjäkäynti ei muuttunut mihinkään, mutta kulku muuttui dramaattisesti. Nyt uskaltaisin sanoa, että systeemi toimii ja voimaa on eri malliin, mitä tässä on minun aikanani ikinä ollut. Tehoa 3,0L kutosessa on tehtaan ilmoittamana ollut 282 hp ja vääntöä 320 Nm, ohjelmamuutoksella 300 hp ja 350 Nm.

Talvella 2016 oli vuorossa moottoritilan siistiminen, johon kuului konehuoneen tyhjentäminen tavarasta väliaikaisesti sekä uudelleen maalaus. Kun konehuone oli uudelleen maalattu, sinne vaihtui kaksi litraa suurempi V8 ja

Materiaalin tultua tutuksi tein myös uudet maskin ympäryslistat ja maskissa oleva vanhanaikainen Volvon rautamerkki on myös tehty kokonaan rosterista. Puskurien alkuperäinen eloksointi on kokonaan hiottu pois, minkä jälkeen on hiottu asteittain hienommalla paperilla pinta sileäksi. Epäkeskolla on hiottu karkeudet #180-800 läpi ja sen jälkeen käsin #1500-2500. Vielä kiillotus laikalla ja sen jälkeen viimeistely käsin Autosolilla. Koko komeus on kuorrutettu kaksikomponenttisella metallilakalla. Puskurien kumit hioin epäkeskolla #180 ja #240 papereilla. Tämän jäljiltä kumi tuntui todella karhealta ja tahmealta ja testimielessä ruiskaisin pintaan väritöntä muovitartuntaspraytä. Lopputuloksesta tuli tosi hieno, mutta kestävyys on toistaiseksi arvoitus. 7


vaihdemäärä kasvoi viidestä kuuteen. Myös lukemat kasvoivat luonnollisesti niiden ollessa nyt 400 hp ja 500 Nm. Vapaastihengittävänä se tarkoittaa maukasta kaasuun vastaamista samantehoiseen ahdettuun moottoriin verrattuna. Parin kesän jälkeen öljynkulutus kasvoi dramaattisesti ja moottori oli purettava tarkempaa tutkintaa varten. Öljyä oli mennyt niin paljon läpi, että ykkösen tulppa oli karstoittunut umpeen ja moottori lakkasi siksi käymästä kaikilla.

? Volvo vai BMW lvoksi n enemmän Vo ja Kyllähän tämä lisätty kromilla n o ä li y y ,t a ta tunnis a. villa tunnuksill Volvoon viittaa Ykköspytyssä oli syvät urat ja kuitenkin puristuspaineita vielä 10,5 bar. Tuntuu ihan uskomattomalta siihen nähden, miten pahasti sylinterin pinta oli vaurioitunut. Lohko on siitä kiva, että sitä ei pysty korjaamaan, joten ei muuta, kun bemarikaupasta uutta tilalle. Yhden käytetyn männän ostin Ebaysta, mutta muuten laitoin kaikki loput vanhat. Toki uudet renkaat tuli. Kannet kävi koneistamolla ja jakopäähän ym. tuli kaikki osat uusia. Vanokset korjasin perinpohjaisesti. Kone käy nyt nätimmin kuin koskaan aiemmin, joten tuo vika lienee ollut alusta asti. Näin jälkikäteen on tosi hyvä fiilis, mutta alkuun meinasi iskeä epätoivo, kun tiesi, että halvalla tästä ei selviä, vaikka mitä tekisi. Alusta on muuten alkuperäinen, mutta jouset on muutettu korkeussäädettäviksi. Etupäätä on korotettu noin 40 mm ja takaa laskettu saman verran. Jarrut ovat vakiot. Konepellin ja takaluukun lukkolaitteet sekä vastakappaleet on käytetty uudelleen sinkityksessä. Myös sisusta on kokenut joitain muutoksia, mutta ulkokuorta huomattavasti pienempiä. Mustat sähkösäätöiset nahkapenkit eteen on vaihdettu 2010 mallisesta M3:sta ja takapenkit verhoiltu samanlaisiksi niiden kanssa. Tyyliä on lisätty myös kromatuilla kehyksillä ja listoilla mm. oven sisäkahvojen ja kojetaulun ilmasuulakkeiden ympärille.

8

Ratin keskelle tein Volvohenkisen merkin. Alumiinimöykystä sorvasin sopivan kehyksen, jonka sisään on lasista leikattu ympyrä. Puoliso auttoi vähän tietokoneella ja tarraleikkurilla, jolloin lasin alle syntyi aikakauden tyyliin sopiva logo.


Tupaswillan perinnepäivät Vuosittain toistuvat Perinnepäivät pidetään ensi kesänä Laukaan Tupaswillassa 24.-25.8. 2024 Tekemisen meininkiä! Vanhoja koneita ja erikoisia kulkupelejä. Perinnetyönäytöksissä mm. masinistit, seppä pajalla, tervanpolttoa, pärekaton ja pärekoppien tekoa. Tukkilaiset lammella. Käsityökauppiaita ja lähituottajia. Maanpuolustuskenttä. Musiikkia ja yllätysohjelmaa. Kansallispukunäytökset.

Yrittäjä! Osuuko yrityksesi kohderyhmään Volvo-henkinen autoileva kansanosa?

Olisiko tässä paikka Sinun yrityksellesi? Seuraava Volvo Vietti 50 ilmestyy keväällä 2024

Varaa ilmoitustilasi nyt! Ilmoitushinnat: 1/4 sivu (90x123) 125€ 1/2 sivu (A5 vaaka) 200€ 1/1 sivu (A4) 300€ Takakansi (A4) 400€ (Hinnat painovalmiille aineistolle)

Varaukset ja lisätiedot: hallitus@suomenvolvokerho.com Valmis ilmoitusaineisto: PDF (300dpi + bleed 3mm) Ilmoitusvalmistus/kysy lisää: ArtRuska Oy /p. 040 515 2868 ville.ruuska@artruska.fi 9


Kesäpäivä Kangasalla alkamassa, mutta sataa sataa ropisee.

Kesäpäivä Kangasalla Perinteitä noudattaen kesäinen Volvo-päivä järjestettiin 1.7. Kangasalla, Mobilian automuseon piha-alueella. Matkalla oli satanut välillä rankastikin ja museon pihalla näytti hiljaiselta sinne saapuessamme. Autoja oli kyllä melko paljon parkkialueella ja museon katoksessa meidät toivotettiin tervetulleiksi ja saimme kahviliput. Sade oli kuulemma juuri tauonnut ja hetken päästä vastaan tuli tuttua porukkaa, joten siirryimme takaisin parkkialueelle autoja katselemaan. Keskustelun aiheina oli mm. Duettiin vaihdetut uudet takajouset ja muuttunut ajotuntuma, V8-moottorin saanut Amazon jne. Sateisesta päivästä huolimatta osallistujia oli yllättävän paljon, laskin yli 40 Volvoa parkkialueella, joista noin 15 oli uudempia, enemmän käyttöautoja kuin 10

pelkästään harrastekäytössä olevia. Emme lähteneet isän kanssa matkaan ihan aamusta ja parin tunnin ajomatkan jälkeen päätimme syödä luonaan museon ravintolassa ennen museokierrosta, jossa teemana oli tänä vuonna Rahtarit. Näyttely kertoo ammattikuljettajien työstä, sen muutoksista ja Rahtarit ry:n 50 vuotta kestäneestä toiminnasta. Näyttelyssä on esillä raskaita ajoneuvoja 1960-luvulta 2000-luvulle ja niihin voi tutustua 17.12. saakka. Näyttelytilan päässä on omana osastonaan rallimuseo, jossa on monipuolinen kattaus niin suomalaista kuin kansain-

välistä autourheiluhistoriaa. Siellä tämän vuoden teema on legendaarinen B-ryhmä, joka aiheuttaa varhasti kaikissa autoharrastajissa jonkinlaisia tunteita. Vitriineissä on esillä varmaan kaikki kuuluisimmat ralliautot eri aikakausilta ja Rally Hall of Fame kunniagalleria. Siihen nimetään ralliautourheilussa menestyneitä kuljettajia tai muita vaikuttajia

Sateisesta päivästä huolimatta osallistujia oli yllättävän paljon, laskin yli 40 Volvoa parkkialueella


seon ralliosasLöytyihan se yksi Volvokin mu ampi kilpailutolta. Taka-alalla hieman kuuluis menestyjä Audi Quattro.

Parkkipaikalla Volvon ei tarvinnut olla yksin. Suomen MM-rallin yhteydessä. Näytillä oli myös Kalle Rovanperän Toyota Yaris WRC2017 ensimmäistä kertaa koskaan Toyota Gazoo Racingin toimitilojen ulkopuolella. Museokierroksen jälkeen piipahdettiin kahvilassa. Kerho tarjosi osallistujille pullakahvit ja pienellä neuvottelulla sain kahvin vaihdettua kaakaoon, koska en ole itse vielä oppinut kahvia juomaan. Kupposen ja pullan jälkeen oli aika siirtyä jonkin matkan päässä sijaitsevaan

toiseen nayttelytilaan, jossa on esillä kolmisenkymmentä erilaista autoa. Niiden joukossa on mm. maailmanluokan harvinaisuus Mercedes-Benz Waxenberger, mutta myös oman aikakautensa klassikoiksi tulleita käyttöautoja. Autoja pääsee katsomaan suhteellisen läheltä edestä ja sivulta, mutta suuren lasiseinän läpi. Hallin keskellä on ajoväylä, josta autoja vaihdetaan näyttelyyn ja näin ollen autot ovat nähtävissä jossain määrin myös takaapäin. Ostin vielä lippalakin museon kaupasta

vanhan ollessa huonokuntoinen, ennen kuin suuntasimme kotia kohti. Olisiko aika teettää meidän kerhon logolla varustettuja lippalakkeja taas pitkästä aikaa? Samassa paikassa kokoonnutaan jälleen talvella ja vuoden päästä on kesäaikaan mahdollista kenen vain tulla katselemaan Volvoja sekä tutustumaan kerholaisiin kasvokkain leppoisan kahvittelun merkeissä perinteisessä paikassa.

11


Neljän Duettin kohteena Göteborg ja

VROM

Volvo Rendezvous & Owners Meeting

Vuosikausien Vrom-jahkailuni päättyi vihdoin menneenä kesänä. Pitihän sen päättyä jo vuosi sitten, vaan vaimo buukkasi minut silloin toisaalle… Lähtöpäätös vahvistui lopullisesti, kun selvisi, että tapahtuma-alueella sijaitseva Volvon museo lopettaa nykymuotoisen toimintansa syksyn aikana, ja uuden Lisebergin näyttelyn pitäisi oleman aiempaa vaatimattomampi. Göteborgiin olisi tietenkin päässyt kerhon bussiretkellä, mutta päädyin kuitenkin Lehtosen Jammin & Koskelin Jukan organisoimalle omatoimimatkalle. Mukana olivat myös Ekosen Mauri, Koiviston veljekset Ilpo, Pertti & Jarmo sekä Heuerin Nils. Vuoden 2023 teema oli Duett 70-vuotta, joten tien päälle lähdettiin neljän Duetin voimin. Autot ja miehistöt ajettiin laivaan keskiviikkoiltana. Lyhyen kaavan iltaelämän jälkeen väki vetäytyi hytteihin keräämään voimia tulevan päivän 600 kilometrin ajoa varten. Taival Ruotsin poikki alkoi visiitillä PV-Klubbenin varikolla Sollentunassa. Matkaan tarttui varaosia öljynsuodatinpatruunasta torpedopeltiin ja vastaavasti tilbehööriä klubin tuulitakeista nokkamerkkeihin. Lisää osia haettiin mukaan Falköpingistä ja Göteborgissa oltiin vasta torstaina illansuussa. Kevyt iltapala sekä pitkän ajopäivän tapahtumien kertaus muutaman juoman tuella riittivät nukuttamaan kaksi mökillistä matkailijoita varsin nopeasti. 12

Tappioitakin alkoi valitettavasti kertyä: Nilssin auton startti sanoi matkalla työsopimuksensa irti ja myös laturin kiinne alkoi osoittaa pettämisen merkkejä. Mukana oli osaavaa väkeä, joten matka jatkui, mutta jokainen lähtö aloitettiin vast’edes työntämällä. Ihan kaikkea ei tien päällä saa tehtyä, vaikka taitoa olisikin. Onneksi Duett oli hyvissä säädöissä ja käynnistyi helposti. Ensimmäinen Göteborg-päivä aloitettiin hankintamatkalla Boråsiin VP Autopartsin varikolle, josta mukaan saatiin muiden osien ohella uusi startti – eli asiat alkoivat näyttää valoisammilta. Perjantain pääkohde oli kuitenkin Torslandan Volvo-museo, jossa aikaa vierähti useampi tunti ja olisi voinut vierähtää enemmänkin.

Vuoden 2023 teema oli Duett 70-vuotta, joten tien päälle lähdettiin neljän Duetin voimin.

Startti vaihtuu ja taas mennään. Asiakas ja perustajat kohtaavat.


PV 801 – ja siisti!

Vaihdettu starttikin teki tenän ja taas työnnetään. Jokainen löytäköön suosikkinsa Tämän lehden lukijoille ei ole yllätys, että Volvo on valmistanut hienoja autoja vuosikymmenet, mutta niin ne vaan näyttivät luonnossa vielä hienommilta kuin kuvissa. En yritäkään nimetä suosikkejani – jokaisella olkoon omansa. Voisin suositella paikkaa jokaiselle – mutta aikaa on tosiaan vain joulukuuhun. Surullista. Illalla Nils opetteli Koiviston Ilpon sekä muiden tuella vaihtamaan B18-koneen startin – ja kas, Duett starttasi taas ilman lihasvoimaa. Tutustuimme myös ruotsalaisiin veljesharrastajiin, jotka saapuivat paikalle Duetilla & 245:lla.

Lauantai alkoi rastiajolla, johon joukon kokeneempi kaartikaan ei juuri ollut aiemmin osallistunut. Tiivistimme porukan kahteen autoon ja suuntasimme uusi tuttava perässämme kohti ajon lähtöä Göteborgin eteläpuolelle. Perille saapui kuitenkin vain kolme neljästä: Ruotsin veljen Duetin kone laukesi kesken matkan – elämä on joskus kovaa. Rastien tehtävistä selvittiin vaihtelevasti, mutta 100 kilometrin reitti Länsi-Götanmaan maaseudulla tarjosi kosolti katsomisen arvoisia maisemia. Kuskeillemme pitää antaa tunnustusta, koska kumpikin otti taitoajorastilta täydet pisteet. Illalla kävimme vielä poimimassa ensimmäiset löydöt sunnuntain rompetorille etuajassa tulleiden myyjien pöydiltä. Retkueemme13


kin suureni, kun omia teitään paikalle autoilleet Ekosen Eetu ja vaimonsa liittyivät mukaan.

… ja sitten rompetorille Sunnuntai, eli virallinen Vrom-päivä, alkoi rompetorin penkomisella. Jokainen teki löytöjä – osa hyviä, osa ehkä vähemmän hyviä. Itselleni taisi ainakin tulla ainakin yksi hutiostos ja toisaalta en löytänyt 444:n aurinkoläppiä. Paljon kuitenkin tarttui mukaankin, 444/445:n uustuotantovalokytkin ja oikeat lasit takavaloihin muiden muassa. Aamupäiväksi luvattu sade satoi onneksi jo aamuyöllä, joten tapahtuma saatiin vietyä läpi kastumatta. Paikalle olivat ehtineet myös Suomen Volvo-kerhon bussimatkalaiset, joten kavereitakin tuli tavattua. Duett-retkueemme ohjattiin tapahtumaparkin parhaille paikoille muutaman ruotsalaisen Duetin kaveriksi. 14

Koskelin ja palkinto. Jammi videoi. Todellakin, nelikkomme muodosti liki puolet paikalla olleesta Duett-kannasta! Ajomme Suomesta asti tuntui olevan jonkinlainen uroteko – pitäisiköhän omiin Amazon-retkiimme Ruotsissa alkaa suhtautua jotenkin eri tavalla, en minä niitä minään ihmeinä ole pitänyt.

Jukka Koskelin palkittiin Koskelinin Jukasta tuli suomalaisen sisun virallinen puhemies, hän pääsi iltapäivän aikana kahteen kertaan juontajan haastateltavaksi. Jälkimmäisellä kerralla Jukka sai jopa viiden muun volvoilijan joukossa palkinnon sympaattisesta autosta. Palkinto-

hastattelusta löytyy muuten Jammin kuvaama tallenne, jos joku haluaa verestää ruotsiaan. Viikonlopun tunnelmaan tuli ikävä särö, kun Nilssin vasta ostama starttimoottori palveli vain 2-3 kertaa, kunnes sanoi sopimuksensa irti. Taas työnnettiin, ja sitä rataa jatkui kotisatamaan saakka. Jotain sivuääniä kuultiin välillä muistakin autoista, mutta ne eivät johtaneet enempiin ongelmiin. Sunnuntain päätteeksi ajoimme Göteborgista Vätternin itärannalle Grännaan, jossa vietimme vielä yhden mökkiyön. Vaikka päivän tapahtumissa riitti muistelemista, uni vei matkalaiset varsin pian pois kuistin kesäillasta.


VROM 1930-luvun helmet, pian 100-vuotiaita Maanantain ohjelma oli enää 300 kilometrin ajelu Grännasta Värtahamniin.

Joku muukin näytti tulleen Duetilla. Volvot asettuivat siististi riviin myös näyttelyn ulkopuolella, yleisön pysäköintialueella. Esi-Amazon eli Volvo Philip 3.6 V8, konseptiauto olympiavuodelta 1952

Tukholman läpi ajelu työmatkaruuhkassa oli jälleen adrenaliinia ylläpitävä kokemus, varsinkin kun navigaattori ja viitat näyttivät lopussa eri suuntiin, aivan kuten minun ja vaimoni matkalla vuosi sitten. No kumpikin vei perille, joten satamassa oltiin hyvissä ajoin. Tiistain ohjelmassa oli sitten enää kotimatka jonnekin päin Etelä-, Länsi- tai Keski-Suomea. Vuonna 2024 tulee PV444:n ensiesittelystä 80 vuotta täyteen ja porukasta neljällä – minä mukaan lukien – on sellainen tallissa. Pitäisiköhän…

Valmiina palvelemaan, vaikka museon aulassa – Rikstvåans Service

15


Öölannin tarkastus Amazon-farmarilla Satunnainen Amazonmatkailijamme löysi itsensä, vaimonsa sekä Amatsooninsa Ruotsista myös edelliskesänä 2022 – tällä kerralla etelämpää kuin koskaan ennen. Laivamme toi meidät kesäisenä aamuna tuttuun tapaan ruotsalaiseen kaatosateeseen, niinhän ne vanha-auto -turneet aina alkavat. Ajoimme aluksi nopeat kilometrit E4-tietä kohti lounasta, kunnes kyllästyimme ja irtaannuimme Linköpingin kohdalla pienemmille teille, joiden varrella oli enemmän nähtävää. Ensimmäinen kohteemme oli Husqvarna, ja siellä tehtaanmuseo. Saavuimme kaupunkiin takakautta pitkin näyttävää ”koskireittiä”, joka olikin syy koko tehtaan sijaintiin. Husqvarnan asetehdas aloitti 1600-luvulla naapuri Jöngköpingissä, mutta tuotanto siirrettiin nykyiselle paikalleen juuri koskivoiman perässä. Tehdas on ehtinyt tuottaa metallista aseiden lisäksi keittiönkoneita, työkaluja, pienkoneita, mopoja, polku- & moottoripyöriä ja ties mitä muuta – suunnitelmia oli jopa autoista – ja kaikesta löytyi esimerkkejä museossa. Tehtaan Motocross-talliin kuului mm. maailmanmestari Heikki Mikkola. Yöpaikaksi olimme valinneet Vaxjön, josta ei paljon kerrottavaa ehtinyt arkiiltana kertyä. Varmasti jotain katsottavaa olisi löytynyt, mutta aikataulu ei antanut myöten. Kakkosluokan terassiruokalasta ei jäänyt ihmeellisiä muistoja, mutta pienoinen hotellimme oli positiivinen kokemus – vaimoni on edelleen hyvä löytämään onnistuneita yösijoja. Uusi aamu ja suuntana Karlshamn, joka oli jo ihan etelärannikolla. Wallanderista tuttu Ystadkaan ei olisi vaatinut pitkää mutkaa, mutta se sai jäädä siihen toisen kertaan, jolloin ajelemme pitkin Skånea ihan päätöiksi. Karlshamnissa kiinnostavin paikka on vanha tanskalaishenkinen keskusta. Viihtyisän kahvipaikan lisäksi löysimme antiikkikaupan, josta mukaan tarttui pari Matchboxin Kartano-Volvoa 16

Amazon sopisi kulkupeliksi linnanneidolle, tosin linna kaipaisi vähän ehostusta.

Maaseudulta löytyi farmaritunnelmaa, rompetori ja myös vanhioja autoja, tällä kertaa silmiin osui varusteltu Saab 96.


Harmi kyllä yhtään mukavaa pubia ei löytynyt, joten iltajuomaksi valikoitui huoneenläpöinen II-veroluokan olut.

Vihdoin löytyi Amazonillekin kavereita, vähän nuorempaa ikäluokkaa. sekä muuta pientä kivaa. Tauon jälkeen suuntasimme itään kohti Karlskronaa, jonka edustalla Ruotsin merivoimat jahtasi 80-luvulla Neuvostoliiton sukellusveneitä. Vanhempi väki muistanee karille karahtaneen tunkeutujan, jonka sai hirtehisen nimen ”Whisky on the Rocks”. Laivastomuseolle ei tällä kerralla riittänyt aikaa. Sen sijaan suuntasimme auto- ja kahvikuppimuseoon - kyllä, siellä oli semmoinen. Kun vaimon sai päivähoitoon posliiniosastolle, sain rauhassa tutustua automuseoon. Ei museo valtava ollut, mutta pari vanhaa Custom-Volvoa ja elävä P1900 olivat kyllä näkemisen arvoisia, ja oli sitä katsottavaa muuallakin. Pikanttina lisänä oli iso Beatles-kokoelma. Päivä oli jo pitkällä, ja illaksi piti vielä ehtiä Kalmariin. Päätimme ajaa rantaa myöten kulkevia pieniä teitä. Päätös kannatti, koska siellä oli kaikenlaista katsottavaa. Tiet olivat aika ajoin hädin tuskin auton levyisiä – eli juuri sellaisia, joilla me viihdymme ja joille kartano-Amazon sopii erinomaisesti. Perinteiseen tyyliimme olimme perillä Kalmarissa vasta illansuussa. Hotellissa oli ravintola, mutta huoneeseen piti saada jotain juotavaa. Vanhan kaupungin kaupat olivat olivat tietenkin jo kiinni, mutta onneksi suljetusta kebab-pitseriasta sai tiskin alta folkööliä ja Ramlösaa. Stadshotel oli kyllä ihan komea, ainakin ulkoa, ja se oli oleva kotimme seuraavat kolme yötä. Eräänlainen pääkohteemme oli Öölanti, jonne pääsystä olin haaveillut vuosikausia. Saarelle ajetaan Kalmarista 6 km pitkän sillan yli. Vuonna 1972 valmistunut silta oli yli 25 vuotta Euroopan pisin, ja komea se oli vieläkin. Ensimmäisen päivän reitti vei saaren pohjoisosiin. Kohteinamme olivat mm. Borgholmin suuri linnanraunio sekä

Sollidenin linna, jossa kuningasperhe viettää kesänsä. Linnan alueella kuningas pitää tunnetun harrasteautokokoontumisensa elokuun alussa. Sollidenin vehreät puistot ovat melkoinen vastakohta kulmakunnan muulle maisemalle, joka muistutti lähinna Avaran luonnon savanneja. Ruokapaikaksi löytyi aikoinaan Pohjoismaiden korkein tuulimylly, jonka siivet myrsky oli tosin pudottanut joku vuosi sitten. Olivat muuten maassakin varsin vaikuttavat – ja kyllä paikallinen perinneruokin ihan syötävää oli. Pikkukylästä saaren sisäosista löytyi sympaattinen karamellitehdas – ja loppupäivän ajelut vietettiin sitten hampaisiin jämähtäneitä marjanmakuisia sokerimöhkäleitä kielellä irrotellessa. Kalmarin vanhakaupunki oli pitkän iltakävelyn arvoinen. Harmi kyllä yhtään mukavaa pubia ei löytynyt, joten iltajuomaksi valikoitui huoneenläpöinen IIveroluokan olut. Uusi aamu vei meidät kiertämään Öölannin eteläosaa. Kulmakunta oli paljon pohjoista vehreämpää, ja sielä löytyi myös loppiksia, joille piti tietenkin pysähtyä. Pakollinen likipitipeurakolarikin tuli koettua – olin ihan varma, että ainakin hipaisi, mutta mitään jälkiä ei löytynyt. Saaren eteläpäässä on iso majakka, Lange Jan. Vaimo kiipesi huipulle, mutta polvivaivainen miehensä ei. Löytyi sieltä lounaspaikkakin, ja muutama tuhat merilintua – harmi kyllä pari tuntia aiemmin ostamani kiikarit olivat autossa, jonne oli muutaman sadan metrin kävely. Koko eteläkärki oli jonkinlaista yhdistettyä luonnonsuojelu- ja laidunaluetta. Ainoaa tietä ajeltiin sulassa sovussa lehmien ja kauriiden seassa ilman mitään kiirettä –

yht’aikaa koominen ja hupaisa kokemus. Jostain kaakon suunnalta löytyi myös suurella rahalla ennallistettu Eketorpin muinaislinna, joka on näkemisen arvoinen kaikille, ja suorastaan mykistävä historiaihmiselle. Illalla syötiin hyvin hotellin naapurin kellariravintolassa. Kolmannen Kalmar-yön jälkeen ohjelmassa oli itse Kalmarin linna. Linnassa solmittiin Kalmarin Unioni, jonka myötä Suomi oli runsaan vuosisadan ajan osa samaa riitaista valtioliittoa Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa. Kulttuurikansa muistaa ehkä Aki Kaurismäen samalla teemalla tekemän elokuvan. Linna on hieno ja varmasti käymisen arvoinen – mutta ei oikeastaan eroa muista vastaavista, esim. pari vuotta sitten näkemästämme Gripsholmista. Oli aika suunnata kotiin. Ensimmäinen etappi oli tosin jo puolen tunnin ajomatkan päässä, jossa oli Tjorven-museo. Tuo sympaattinen, yleensä postiautona tunnettu, Daf-pohjainen kulkine lienee tuttu useimmille. Oikeasti härveli palveli myös poliisia ja sotaväkeä – ja myytiinpä sitä jonkun verran yksityisillekin. Suomeen ei ole tullut kuin muutama kappale. Loppupäivän ajelimme pieniä teitä kohti yöpaikkaamme Katrineholmia. Totuuden nimessä maisemat eivät olleet likikään aiemman rannikon tasoa. Hotelli oli lähes tylsä, mutta talon pubista sai ruokaa & olutta, ja näki jalkapalloa. Niillä pääsee jo aika pitkälle. Ai niin – pääosa Södermalmlannin hidastetetöyssyistä on kerätty Katrineholmiin. Viimeinen Ruotsi-päivä alkoi puolen tunnin ajolla Strängstorpiin, jossa oli rompepäivä. Eihän paikka ollut mikään Vallåkra, mutta rompetori kuitenkin. Kaverille löytyi Pyhimys-varaosakirja ja itselleni pikkusälää. 444:een olisi ollut originaalit lokasuojat, mutta 2 x 4000 kruunun hinta meni yli maksumotivaation. Takaisin Tukholmaan ajeltiin jälleen todella pieniä ja mutkaisia teitä. En muista olkapäideni tulleen koskaan ennen kipeäksi ohjaamisesta, mutta nyt on sekin koettu. Viimeiset tiet Värtähamniin olivat tutun tylsiä, mutta ne kuuluvat pelin henkeen. Seuraavaa matkaa odotellaan… JUSSI HEERVÄ 17


Mennään MOPOLL A

…jo neljäntenä kesänä Tästä kaikki alkoi kesällä 2020. Neljä mopoilevaa Volvo-kerholaista kokoontui Hiisijärven hiekoille paistamaan makkaraa ja nauttimaan muitakin retkieväitä. Matka jatkui kohti Vartiusta. Nähtyään tämän yllä olevan kuvan Sisä-Savon Mobilisti totesi, että tulee olo, tuntemuksia kuin ennen koulupoikana. Kuva: Riitta Pääkkönen. Kateus niitä isompia poikia kohtaan, joilla on mopot ja minulla ei! Teksti: Petri Huovinen Sellaisia henkilöitä, jotka ovat vahvasti suuntautuneita Volvo-merkkisiin autoihin, hassuttaa monessa tapauksessa muutenkin. Oheisessa kuvakertomuksessa yhdistävänä tekijänä on se, että esiintyvät henkilöt ovat joko Volvo-kerholaisia tai ovat olleet ja toinen on tietenkin kiinnostus mopoihin. Ajomatkaa näillä Kainuun pikkuteille

Mitä kautta mennään eteenpäin? Pikkuteitä pitkin Vuosangan harjoitusalueen halki kohti Iivantiiraa? Vuosangassa ei nettitietojen mukaan ammuta? Täysin ilman harhailua ei selvitty, jokin umpiperä tilustie imaisi seurueen heti Hiisijärvellä 2020! Kuva: Riitta Pääkkönen

18

suuntautuneilla retkillä on karttunut kunkin viikonlopun aikana 250 – 300 kilometriä. Mopojen päälle on otettu mukaan vain välttämätön varustus selviytymisen kannalta, huolto-/ saattoauton mukaan lastattiin bensakanisterit, työkalut, kylmälaukut (ruokia varten), makuupussit…

Volvo V70:llä ja siitä 2021 – Hannu Huovinen VW Transporterilla.

Ensimmäisenä kertana 2020 autonkuljettajana toimi Sami ”Sämpy” Väisänen

Ohessa kuvakertomus hieman erilaisista Volvo-kerholaisten retkistä.

Retkemme ovat olleet hauskoja, vaikka joskus tahtoo hieman vastustella varsinkin kun ollaan täällä Kainuussa jossa sijaitsee Suomen pessimistisin kunta.


Mopopositiiviset välilaskupaikalla kahvipaussilla Sumsalla heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 2021. Matka jatkui kohti Vartiusta. Martti Hakola Hopeasauma, Petri Huovinen Monark, Sauli Lindström Tunturi, Kai Huotari Suzuki ja Timo Pääkkönen Solifer. Kuva: Riitta Pääkkönen

Lähdetään jo! Mikä siihen nyt tuli? Kaasuvaijeri irti 2020 Anssin Soliferista. Vaurio uustuotantokaasukahvan juuressa oli sikäli vakava, että loppureissu ajettiin vanhaan hyvään tyyliin vaijerista nykien. Kuva: Petri Huovinen

Aivan ilman kommelluksia ei tältäkään retkeltä 2021 selvitty. Menomatkalla Martin Hopeasaumasta vuosimallia 1956 puhkesi takarengas Nivan kylän alueella ja taustalla häämöttävä saattoauto sai ensimmäisen ”kyytiläisensä”. Kuva: Petri Huovinen

Paluumatkalla 2021 Saulin Automaattitunturin pakopiippu muurautui täysin umpeen. Meteli oli valtaisa matkan jatkuessa pakoputken jäähtyessä huoltoauton kyydissä. Kuva: Petri Huovinen.

…Hopeasauman rengas paikattiin vasta yöpymispaikalla. Kadonnutta pikkuosaa haeskellaan pihanurmikolta miehissä magneetin avustamana. Kuva: Petri Huovinen

19


Mopojamboree 2022. (Jamboree = juhla, juhlallisuus, gaala, juhlatilaisuus, suuret juhlat, kekkerit). Kajaani—Sotkamo—Hiisijärvi— Vuosanka—Iivantiira—Vartius ja käänteisessä järjestyksessä takaisin. Ensimmäistä mopedia rassattiin jo Hiisijärven hiekoilla, Miikan Solferin Tomos – moottorin kylki on pahaenteisesti auki! Kuva: Petri Huovinen

Osallistujat 2022 oikealta; Kaitsu Suzuki, Martti Solifer, Sämpy Honda, Sauli Tunturi, Timppa Solifer, Anssi Solifer, Miikka Solifer ja Petri Tunturi. Saattoauton kuljettaja Hannu näppäsi ottaa tämän kuvan. Lentiiran Lomakylässä menomatkalla 2023 nautittiin pikkusuolaista ja pullakahvia. Kuva: Kai Huotari

Hiisijärven—Vuosangan väliseltä tieosuudelta oli kadonnut silta jonnekin 2022? Onneksi onnettomuuksilta vältyttiin, kun keulassa ajanut mopoilija ei juuri sillä hetkellä ollut kumartuneena ja pyörittelemässä kulkuneuvonsa säätösuutinta edullisempaan asentoon. Jonkinlainen puomi tai edes varoitusmerkki Vilmilän seudulla 2023 piti pukeutua sadevaatteisiin ja heti kohta vaihtaa tulppa Jarmon MZ:aan. Säännöt osallistumisesta ovat väljät, museoikäinen olisi ollut hyvä! Kuvassa Martin Soliferia satapiikki MZ tulkitaan mopoksi. Kuva: Sami Kyttälä saatetaan virran yli kaikkea mahdollista varovaisuutta noudattaen. Huoltoajoneuvoa Sotahistoriaa sisältänyt emme lähteneet hyppyyttämään yli, se joutui kävelyretki 2023 kiertämään. Kuvat: Petri Huovinen lauantaina. Huosiusvaaran maastossa käydyssä kahakassa kaatui syyskuussa 1943 kaksi Suomalaista aliupseeria ja yksi neuvostopartisaani. 20 Kuva: Sami Kyttälä


Lauantai-illan tunnelmia kävelyretken jälkeen savusaunan lämpiämistä odotellessa 2023. Samalla hupaisat jutut koristavat kasvoja. Kuva: Sami Kyttälä

Iivantiirantie on kuuma paluumatkalla 2023, vain sininen kaksitahtimoottoreiden kytösavu jää jäljelle. Kuva: Sami Kyttälä

2023 mukana matkalla olivat oikealta vasemmalle, Kai Huotari Suzuki, Anssi Mustonen Solifer, Timo Pääkkönen Solifer, Sami Kyttälä Solifer, Martti Hakola Hopeasauma, Sami Väisänen Honda, Jarmo Paananen MZ, Petri Huovinen Tunturi ja Hannu Huovinen VW Transporter. Kuva: Hannu Huovinen

Ei tullut Nopso, tuli Mopo Helkaman Hopeasauma Mopo aloitti suomalaisen mopohistorian. Se myös luovutti mallinimensä suomen kielen yleisnimeksi moottoripolkupyörille. Kielitoimisto yritti epätoivoisesti ehdottaa mopedien viralliseksi nimeksi nopsoa, mutta mopo vakiintui kansan suussa, yleisnimeksi kaksipyöräiselle, joka vaikutti suuresti varsinkin suomalaisen maaseudun liikenteseen 1960-luvulla. Ensimmäiset suuremmat sarjavalmistuserät suomalaismopoja, Hopeasaumoja, teki Helkama Hangon tehtaillaan vuodesta 1956 lähtien. Vielä 1956 mopot rekisteröitiin moottoripyörinä, tässä tapauksessa Oulun läänin kilpiin OA-716. Martti Hakola ja Hopeasauma 1956

21


Volvo- ja Pyhimyskerhon osastot olivat vierekkäin. Esillä oli yhteensä seitsemän Volvoa.

Classic Motor Show

Classic Motor Show 2023 Lahdessa herättää autoharrastajissa kiinnostusta läpi maan ja tänäkin vuonna useampi alan harrastaja ympäri Suomea vieraili näyttelyssä. Kävijöitä kaksipäiväisessä näyttelyssä oli yli 19 000, eli pihassa olisi ollut loistava paikka makkarakioskille, kuten näyttelyn alkuaikoina? Itse olen käynyt siellä joka kerta, kun se on järjestetty, 14 kertaa. Tänä vuonna yksi oma ”unelma” toteutui, eli oman auton saaminen sinne näytille yli 400 muun ajoneuvon kanssa. Tarjosin jo talvella 2020 kerhon osastolle PV:tä tai 353:sta, mutta tuolloin koko näyttely peruuntui koronan vuoksi kuten seuraavanakin vuonna. Tänä vuonna kerholla oli osasto ja autokin vielä ehjä, vaikka välissä on useampi ajokerta jäällä ja maalla. Edeltävällä viikolla paikkailin pikku pensselillä kiveniskemiä ja muita käytön jälkiä, joita hauskanpitoon rakennettuun autoon väistämättä ajan myötä tulee. Putsasin ja puunasin ulkoa ja sisältä sekä vahasin koko auton. Asensin myös työkaverin rakentaman tripin hansikaslokeron kanteen, mutta siinä on vielä ohjelmoitavaa ennen kuin se on valmis. Sen toiminta perustuu Arduinoon ja tyylinä on yritetty matkia 1980-lukua. Perjantaina töiden jälkeen suunta kohti Lahtea ja noin 90 km koukkauksen myötä sliksit lainaan mielestäni Volvon 22

parhaimman näköisillä vanteilla. Kiitokset lainaajalle niistä sekä isälle niiden hakemisesta, kun itse ajoin trailerin kanssa suoraan tapahtumapaikkaa kohti. Tapasimme Lahdessa ja kävimme huoltoasemalla syömässä ennen messukeskukselle saapumista. Sen pihassa tehtiin siis vielä renkaiden vaihto ja siitä sitten ajamalla sisään näyttelyhalliin. Vanteilla tuli kyllä

242 L vm.1976, 480ES vm.1987, 780 vm.1987 ja ”353” vm.1984

huomattava parannus auton ulkonäköön, joskus kun saisi itsellekin hankittua Polarikset, mutta tuppaavat olla liian arvokkaita. Ovien avautumista odotellessa pari nuorta poikaa tuli kohteliaasti pyytämään voisinko painaa vähän kaasua videota varten? Tokihan sellainen onnistui, mutta ovea avaamaan tullut järjestysmies ei näyttänyt olevan ihan


1800E vm.1971, 1800S vm.1967 ja P1800 vm.1962

Kainuun Mobilistien osasto, 780 vm.1987 ja 1800ES vm.1973

Pieniä ja vähän suurempiakin leluja, joihin työtunteja on uhrattu. Oman unelman etualalla peltipurkeista tinailtuja pienoismalleja, Amazon, P1800, 544 ja B21ET yhtä innoissaan moisesta. Pihassa auto oli tosi kankea kääntymään semislikseillä ja olin vähän huolissani miten mahtaakaan taipua paikoilleen hallin sisällä, koska suurin osa autoista oli jo siinä vaiheessa tuotu paikalle, kun me saavuimme. Messukeskuksen lattia oli kuitenkin yllättävän liukas ja sisäpyörä suti siinä sujuvasti. Alle laitettiin pressu ja rekvisiitaksi bensakanisteri, tunkki sekä

peltinen työkalupakki/-kaappi, ikään kuin rallin huoltoparkissa. Kun auto ja siihen liittyvä rekvisiitta oli saatu paikoilleen, lähdimme etsimään yhdistelmälle parkkipaikkaa, josta suurkiitokset Matille ja hänen kaverilleen. Sen jälkeen hotellille ja nukkumaan. Lauantaina aamupalan jälkeen isän kanssa takaisin messukeskukseen,

jonne pääsimme sisään jo 7.30. Nostin pienoismallit pöydälle ja suuntasin kierrokselle muiden osastoja katselemaan. Oli tosi mukava kierrellä näyttelyä, kun yleisöä ei vielä ollut. Kainuun Mobilistien osastolla oli Volvoja sekä kerholaisia myös. Kasilta sisään päästettiin mediaväkeä valokuvaamaan ja suuri yleisö pääsi sisään klo 9 alkaen. Tunnin päässä porukkaa olikin paljon ja väkeä riitti sitten tasaisena virtana lähemmäs neljää. Loppuun asti, eli viiteen saakka kiertelijöitä riitti, mutta pahin ruuhka helpotti siinä vaiheessa. Volvokerhon osasto oli E-hallissa vierekkäin Pyhimys -kerhon kanssa, joilla oli esillä yhteensä 7 Volvoa. Kainuun Mobilistien osastolla olivat Volvot 780 ja 1800ES, Päijät-Hämeen Mobilistien P1800S, omistajien helmet kilpailussa mukana ollut sekatavaraauto LV132 vm.1941, teemanäyttelyssä esillä ollut 262C, sekä yritysosastoilla mannekiineina olleet 740 ja 142. Pyhimyksiä oli siis yhteensä viisi, kuten näyttelyn tämänvuotiseen teemaan hyvin sopi, ”Kupee on upee”. Pyhimyskerho oli tuonut näytille niitä kolme kappaletta, vasta entisöity punainen 1962 Jensen, uutena poliiseille lahjoitettu valkoinen 1800S vuosimallia 1967, sekä vaalean sininen 1800E vuosimallia 1971. Meidän puolella osastoa oli Nastolasta vähän ajettu alkupään 242 L vuosimallia 1976. Erikoisen siitä teki kaasulaitteisto, jolla oli omistajan laskelmien mukaan lähes puolet edullisempaa ajaa kuin bensiinillä. Kaasua B21A polttaa noin 5,4 kg 100 km matkalla. Seuraavana rivissä oli 1987 Hollannissa valmistettu 480ES, joka edusti ensimmäistä Volvon valmistamaa etuvetoista autoa ja sen vieressä samana vuonna valmistettu isompi coupe Italian Torinosta, eli 780. Pikku-coupessa oli nelisylinterinen, omaa sukua Renaultin moottori ja isoveljessä Peugeot-RenaultVolvo yhteistyö V6. Lounaan jälkeen lähdin ulos kiertelemään harrasteparkkia, jonne aurinko paistoi. Lähialueelle päästetään vain yli 30 vuotta vanhat ajoneuvot, joten parkkialue on jo itsessään autoharrastajalle nähtävyys. Vaihtuvassa näyttelyssä autot vaihtuivat päivän mittaan ensimmäisten messuvieraiden lähtiessä ja seuraavien saapuessa. Tänä vuonna parkkipaikalla vieraili jopa uutiskynnyksen ylittäviä harvinaisuuksia.

23


Näyttelyn jälkeen ajeltiin lyhyt siirtymä keskustaan kohti Kaarlo Social -ravintolaa, jossa pidettiin kerhon kevätkokous. Autokortiston uusinta etenee nettisivujemme tekijän toimesta ja syksyn kokouksessa olisi valittava uudet toiminnantarkastajat. Olisiko juuri sinulla aikaa ja motivaatiota kyseisen toimen hoitamiseen? Virallisen osuuden jälkeen oli ruokailun aika, tarjolla oli kasvis-buffet ja halutessaan sai tilata liha- tai kalalisukkeen. Sunnuntaina kävijöitä oli selvästi vähemmän kuin lauantaina, mutta riitti heitä silti hyvin. Muuten päivä kului kuten edellinen, tuntia ennen näyttelyn avautumista sisään kiertelemään, sitten osastolla päivystämistä ja ihmisten kysymyksiin vastailua ja lounaan jälkeen ulkoparkin kiertämistä. Omistajien helmat -äänestyksessä eniten ääniä keräsi Ford Escort 1300 GT ja parhaan yhdistysosaston palkinnon voitti Isuzu Owner`s Club. Viikonlopun huomioita ja mietteitä näytteilleasettajan näkökulmasta, ihmisten huomiokyky on kyllä mielenkiintoinen asia. Osa tuijotti Volvoa ja käveli pienoismallien ohi niitä huomaamatta ja osa päin vastoin. Volvo herätti kuitenkin useimmiten enemmän mielenkiintoa ja melkein koko ajan joku oli sitä tutkimassa. Useimmin esitetyt kysymykset olivat,

Harrasteparkissakin löytyi nähtävää missä tällä ajetaan ja paljonko on tehoa? Se oli mielestäni hämmentävää, ikään kuin autoa ei voisi kaikkien mielestä rakentaa puhtaasti vain hauskanpitoa varten? No, kaikkia ei voi tässä maailmassa miellyttää. Suurin osa kommenteista oli positiivisia ja mielenkiintoisia tapaamisia ja keskusteluita oli useampia viikonlopun aikana. Osa oli kiinnostunut rakentamisesta, toiset nähneet auton youtubessa, kolmannet ihmettelivät muuten vaan jne. Eräs mieleenpainuvimmista tapahtumista oli, kun pari virallisemman näköistä miestä tuli autoa katsomaan ja toinen kysyi olenko omistaja. Hän esitteli itsensä rallimuseon perustajaksi ja kertoi häneltä kysytyn, joko on käynyt katsomassa B-ryhmän

Volvoa? B-ryhmän Volvoa, josta ei ole ollut mainintaa missään dokumentissa tai muista lähteissä, joten oli lähdettävä ottamaan selvää, mikä juttu tämä oikein on. Eräs toinen pidempään autosta ja ajo-ominaisuuksista kiinnostunut kertoi lopuksi itse ajaneensa 1980 luvulla Suurajot juurikin 340:lla. Oli kyllä mukava viikonloppu ja paljon nähtävää niin messuhalleissa kuin ulkoparkissakin. Ehkä joku toinen vuosi uudestaan, jonkin toisen harrasteauton kanssa? EETU EKONEN

Päiväsaikaan vierailijoita riitti joka osastolla

24


RALLI-

kesän muistoja HYAcenter-ralli 28.-29.7.2023 ja Luksushuvilat-ralli 19.8.2023 Lähes vuosi ehti kulua edellisestä rallireissusta kun Kalle Rovanperän, Elfvyn Evansin ja Pierre-Louis Loubètin houkuttelemina lähdimme kaveriporukalla HYAcenter-rallin pikataipaleille kisaturisteiksi. Sateinen päivä ei mieltä ylentänyt mutta eipä ollut kaikkialle tunkeutuva pölykään kiusanamme. Seurasimme kilpailua kahdella erikoiskokeella, ykkösenä ajetulla legendaarisella Savon pätkällä sekä lähes yhtä tunnetulla seiska eekoolla Uskilassa. Toinen kesäkilpailu jonne matka vei, oli Sastamalassa ajettu Luksushuvilatralli. Nyt puolestaan oli pölyä ilmassa kun sijoituimme ykköspätkänä ajetun Perämaan maalimutkaan. Tällä kerralla (liian) tunnettu runkipaikka ei tarjonnut nostoporukoille kättenvoiteita mutta joitakin näyttäviä roikkumisia sentään näimme. Perämaasta ehdimme juuri sopivasti viitospätkälle Vatajaan jossa sitten huimia poistumisia olikin. Ensimmäinen potentiaalinen kaatajaehdokas oli JuhaPekka Salminen numerolla 12. Mutta niin vain pysyi Volvo pystyssä vaikka ojan pohjalla poikkesikin. Katsotaan hieman muitakin Volvo-kisailijoita näistä kahdesta kilpailusta.

Monennäköistä Volvoa kesän rallipätkiltä löytyikin. Aina ei tarvinnut edes pölyä niellä.

Teksti ja kuvat KARI RUUSUNEN

25


Amazon-treffit Jämsän Himoksella

Tilaa olisi ollut vielä muutamalle kymmenelle autolle. Koskahan saadaan satanen rikki?

Eipä olisi uskonut, että elettiin syyskuun yhdeksättä päivää, kun Amazon -väki kokoontui Jämsään Himokselle vuosittaisia treffejä viettämään. Aurinko paistoi, lämmintä oli +21C astetta ja olosuhteet mitä parhaimmat. Yhdeksäs kerta Treffit olivat järjestyksessään yhdeksännet. Joka vuosi ne ovat järjestyneet eri paikkakunnalla. Tällä kertaa järjestelyvuoro osui KeskiSuomeen. Yhteistyö Himos-Lomien kanssa sujui alusta asti joustavasti. Kiitos siitä Leena Pärnäjärvelle, joka oli yhteistyökumppanina Himos-Lomien puolelta. Heti alkuun käytiin läpi ajatus, ettei kyse ole tapahtumasta, koska treffeillä ei tapahdu mitään. Tällä vältettiin laaja ja monimutkainen byrokratia. Samaan aikaan Himokseen kokoontui yli 500 JHL:n väkeä kesäpäivää viettämään. Heitäkin kiinnostivat Amazonit, joten vierailuja tapahtui puolin ja toisin.

Olosuhteet kunnossa Alueeksemme saimme laajan asfaltoidun kentän, jossa muutama viikko sitten oli ollut 150 rekkaa, joten ennakkoarvioni noin 70:stä

26

Täst tänppäi, tost tonppäi ja siit sinppäi ja siin se sit onkin treffipaikka. Oppaina Tuomas Skyttä nuoren polven harrastaja ja Timo Pessala treffi-idean isä.

Vähän patinoituneempaakin kalustoa oli paikalla. Käyntiääni oli hyvä.


Pitkään matkaan on hyvä varautua, kuten tämä Lappeenrannasta tullut autokunta on tehnyt. Pakaaseja on katollakin.

Amazonista tietäisi ongelmatonta paikoitusta. Liikenteen ohjauksessa oli paikallisia Volvo -harrastajia, jotka hoitivat tehtävänsä mallikkaasti. Edellisenä iltana kävimme ydinjoukon kanssa tarkastamassa alueen ja samalla siirsimme alueelle ilmestyneen valtavan perävaunun pois parkkialueelta. Jos kyse olisi ollut vaikkapa Volvo 740 tapaamisesta, kantikas peräkärry ei olisi niin pahasti erottunut joukosta, kuten huomasin, kun olin illalla käymässä alueella omalla 740 kartanoautollani. Pyöreämuotoisten Amazonien tieltä se kuitenkin miesvoimin siirrettiin pois. Kaikki Himos-Lomien suuntaan sovittu oli hoidettu mallikkaasti. Niin myös mekin hoidimme omat velvoitteemme, eikä alueelle jäänyt jäljiltämme lainkaan roskia.

Amazoneja alkoi paikalle saapua jo hyvissä ajoin ennen puolta päivää. Kirjo oli laaja käsittäen upeita alkuperäisiä, kisakireän historic rata-auton, hyvällä maulla rakennettuja ja oletettavasti ladon takaa löydettyjä ”lievästi” patinoituneita. Yhtä kaikki sopiihan se, kun rajoitteena ovat vain merkki ja malli. Päivän aikana paikalla oli 75 Amazonia. Määrää voidaan pitää hyvänä. Himoksen Tupa Kitchen and Bar tarjoili maistuvaa ruokaa sitä kaipaaville ja fasiliteetit olivat muutenkin kohdallaan. Päivä

eteni perinteisin menoin tuttuja tavaten, kalustoa katsellen ja loppukesän upeasta säästä ja kauniista maisemista nauttien. Järjestäjän näkökulmasta treffit eivät olisi treffit ilman osallistujia. Nyt teitä oli saapunut paikalle hieno määrä. Kiitos, että tulitte. Te teitte treffeistä juhlan. VESA POHJALAINEN Vuoden 2023 treffien organisaattori

Kari Anttilan kisakireä historic kilpuri.

Sää suosi treffejä Aamu valkeni aurinkoisena. Tullessani alueelle, portti oli auki ja Volvo -lippu hulmusi komeasti lipputangossa. Edellisenä iltana kiinnitetty Volvo banderolli oli rekvisiittana tapaamiselle.

Päivän aikana paikalla oli 75 Amazonia. Määrää voidaan pitää hyvänä. 27


Volvo Amazon 123 GT ja…

MAHDOTON TEHTÄVÄ Monia kertoja olen kuullut kertomuksia siitä, kuinka työläs ja vaikea homma on asentaa Amazonin tuulilasin kiiltävät listat. Ne on kuulemma pakko asentaa yhtenä kokonaisuutena yhdessä tiivisteen ja lasin kanssa, muuten ei onnistu....tai sitten onnistuu. Upea tummanvihreä 123 GT Amazon -treffejä vietettiin syyskuussa Jämsän Himoksella. Tapaaminen toi paikalle n. 75 hienoa autoa. Upea tummanvihreä GT Amazon saapui Jyväskylästä Kimmo Mäkisen luotsaamana ja ystävänsä Kai Saleniuksen toimiessa kartturina. Hieno auto, tuulilasin tiiviste oli uusittu, mutta uudet listat odottivat asennustaan. Autoa ihastellessani tuli puheeksi, että hieman apua saatettaisiin tarvita listojen osalta. Annoin kuvalinkin oman autoni listapuuhasta ja lupasin autella, jos ei onnistu.

Yhteistyöllä edettiin Hyvästä yrityksestä huolimatta listat eivät halunneet antautua ja asettua paikalleen. Museointi luonnollisesti vaati listoja. Niinpä sovimme, että otetaan homma työn alle eräänä sateisena syyskuun lauantaina. Arvelin asennuksen onnistuvan, vaikken 28

Kuin pilvinen päivä ilman aitan polulla astelevaa ehtoisaa emäntää. Jotain puuttuu hienosta autosta.

Suulakkeen kautta pyykkinaru menee hyvin hahlon pohjaan.

ollut tehnyt hommaa moneen vuoteen. Kun tiiviste on uusi ja notkea, oletin listojen menevän suuremmitta ongelmitta paikalleen.

Miksi listat viimeiseksi? Listojen asennusta viimeiseksi puoltaa mielestäni ajatus, että tiivistemassan saa tiivisteen ja korin väliin ilman lukkolistoja, kun tiiviste pääsee joustamaan. Olen suojannut korin maalipintaa teippaamalla ikkunan ympäryksen tiivisteen reunaan asti. Yli pursunneen massan saa helposti pois, kun irrottelee suojateipit. Eli massa kannattaa puristaa päivää paria aiemmin ennen listoja, niin ei sotke itseään tai autoa. Jos tiiviste on vanha, on tärkeää huolehtia tiivisteen hahlon puhtaudesta.

Lista kiristetään mahdollisimman tiukasti pystypilariin ja kulmiin. Teippi estää listan karkaamisen.

Yksinkertaiset työvälineet Asennus lähti siitä, että Sikamassatuubin suulakkeen läpi pistetään

Ensimmäinen osa hoidettu.


Kulmakin on saatu asettumaan kohdalleen siten, että lista vastaa tiivisteen ulokkeeseen.

Listan pysyminen hahlossa on varNarua vedetään aina ikkuna-aukosmistettu teipeillä, jotka otetaan pois, ta poispäin. kun narua vedetään sillä kohtaa pois. Teipin voi pistää takaisin.

Liitoskappale liutetaan lopuksi toisen listan päälle. Narun pitää olla liitoskohdan alla, että toinen lista asettuu paikalleen alusta lähtien.

Siinäpä se oli koko homma ilman itkua, kiroilua ja hammasten kiristystä.

4-5mm muovipintainen pyykkinaru, joka suulakkeen avulla työnnetään tiivisteen hahloon. Se nostaa hahlon reunaa, jolloin listan saa helposti työnnetyksi sen alle, tai siis listan alla olevan osan. Lista kannattaa kiristää niin hyvin kuin suinkin pystypilariin ja kulmiin. Olen varmistanut listan pysymisen paikallaan ilmastointitai Gorilla-teipillä. Etenkin yksin tehdessä se on hyödyllistä ja oikeastaan ainut tapa tehdä homma.

että lista on myös tiivisteen pinnassa olevan pienen ulokkeen takana. Se pitää listan paikallaan. Listojen liitoskappaleet asennettiin heti ensimmäiseen listaan, etteivät unohdu. Kulmassa kannattaa varmistaa erityisen tarkoin, että lista on tiivisteen ulokkeen takana. Kulmat ja listan päät olen teipannut vielä uudestaan kiinni kaiken varalta.

Työ edistyy Kun lista on hahlossa ja sidottu teipillä paikalleen, aloitetaan narun vetäminen pois aina ikkuna-aukosta ulospäin joko listan pintaa pitkin tai hieman yläviistoon. Kulmissa kannattaa olla huolellinen. Kun on saanut osan matkaa listan narun avulla paikalleen, kannattaa varmistaa,

Kertaus on opintojen anoppi Toinen osa asennetaan samoin, mutta naru pitää saada ensin asennetun listan loppupään alle. Muutoin mennään kuten ensimmäisen listan kanssa. Lopuksi työnnetään liitoskappale puoliksi molempien listapuoliskojen päälle ja se on siinä. Aikaa menee noin yksi tunti rauhallisesti tehden. Meillä meni myös niitä näitä jutellessa tunti ja vartti. Tuulilasin pyyhkijät

Työkaluina teippiä, suulake, pyykkinarua, meillä myös Tupperware appelsiiniveitsi ja Kain tekemän mainio työkalu. Välttämättä ei tarvita edes saippuavettä tms. kannattaa ottaa pois asennuksen ajaksi.

Kirjaviisautta? Listahommaa pidetään lähes mahdottomana tehtävänä. Minä opiskelin asian ennakkoon siitä mitään tietämättä Chiltonin Amazonia käsittelevästä korjaamokirjasta, kun aloin kunnostaa omaani joskus 2000-luvun alussa. Jos tällainen alunperin saabisti onnistui ilman mitään kokemusta, kyllä se fiksummiltakin menee. Tätä ohjetta saa käyttää, muttei ole pakko. Saa sen vaikeamminkin tehdä. Tällaisen harvinaisuuden viimeistelyssä mukana oleminen on puhdas kunniatehtävä, joka tällä kertaa osui kohdalleni. Parasta on vielä, että onnistuttiin jokseenkin hyvin. Hyviä kilometrejä Kimmo ja Volvo Amazon 123 GT. Videolinkki listatyöhön:

Omat kuvat Amazonin listoitukseen.:

VESA POHJALAINEN

Ei enää tietoakaan pilvisestä päivästä, vaikka vettä sataa

29


Parkissakin oltiin perheittäin. Vilaus Perhe Amazonin rivistöstä

Aarteita Hollannin klassikkotapahtumassa Volvo Klassiekerbeurs 23/24 syyskuuta 2023 - vierailu Hollannin Volvo-harrastajien vuosittaisessa päätapahtumassa Tämänvuotinen Hollannin suurimman Volvo-harrasteklubin (Volvo Klassiker Vereniging) järjestämä Volvo Klassiekerbeurs oli järjestyksessään jo 31. Tämä vuosittainen kaksipäiväiseksi muodostunut tapahtuma kerää yhteen syyskuun lopulla Volvo-harrastajat, eri mallikerhot, klassikkoautojen myyjät ja entistäjät sekä uusien ja varaosien kauppiaat – eikä vain Hollannista vaan myös naapurimaista. Hollannissa Volvo on ollut perinteisesti suosittu automerkki– onhan se tavallaan lähes ’kotimainen’ ja suosio on osittain perua 70-luvulta kun Volvo osti DAF:n henkilöautotuotannon ja aloitti ’kauniiden’ pikku-Volvojen valmistuksen Hollannissa. Itse Volvo Klassiker Vereniging (VolvoKV) perustettiin jo niinkin varhain kuin 1970, jolloin viimeisen vuosimallin Amazonit vielä odottivat uudenkarheina tulevia ostajiaan. Jäseniä yhdistyksessä on yli 4000. Yhdistys julkaisee kuusi kertaa vuodessa ilmestyvää varsin 30

näyttävää jäsenlehteä ja sillä on myös oma varaosamyymälä ja nettikauppa. Mutta ei siinä suinkaan vielä kaikki - tapahtumassa olivat mukana myös muut Hollannin Volvo-kerhot. Muita

mallikohtaisia kerhoja ovat ainakin: erillinen PV- ja Duet kerho (Katterugclub; ”katterug” on kissanselkä), kerhot 200-sarjalle, 300-sarjalle, 700-sarjalle, 1800-sarjalle ja vielä erikseen yhteinen

Yksi kirjoittajan suosikeista, myynnissä ollut Volvo S142, vm 1970, hintapyyntö n. 15 000 €.


Volvo Klassiker Vereniging julkaisee kuusi kertaa vuodessa ilmestyvää varsin näyttävää jäsenlehteä ja sillä on myös oma varaosamyymälä ja nettikauppa.

Tämä PV kulkee sähköllä, konehuone poikkeaa vähän perinteisestä

Aito hollantilainen poliisiamazon. Kaverukset

Coupé- ja Bertone-Volvojen kerho. Laaja harrastepohja elättää myös monipuolisesti eri palveluntarjoajia – tämä näkyi tapahtuman myyntikojuilla mutta myös kerhojulkaisun lukuisissa mainoksissa. Näyttelyhallissa oli varaosaostosten mahdollisuus ostaa täysin entisöityjä tai hyvässä alkuperäiskunnossa olevia klassikoita. Myös pysäköintialueella näkyi useita ”myytävänä” kylttejä. Näyttelyhallissa itselle mieleenpainuvimmat autot olivat: • alkuperäinen Hollannissa poliisikäytössä ollut Amazon S121, joka oli myynnissä yhdessä liikenteen ohjausvarusteita sisältävän peräkärryn kanssa - hintapyynti 25 000 € • äskettäinen latolöytö suoraan Ruotsista - heinänpölyn peinossa edelleen oleva PV 444 etsi uutta omistajaa • täyssähköautoksi muutettu PV 444 • Siistissä alkuperäiskunnossa olevat vm. 1970 S142, B20A, auto-maattilaatikolla, avattava kattoluukku, moottori täysin kunnostettu, toimii sekä bensalla että nestekaasulla. Hintapyynti 15 000 € haarukassa. Näissä tapahtumissa mielenkiintoista, jos ei jopa kaikkein mielenkiintoisinta, on kierrellä pysäköintialueella, jossa vierailijoiden harraste-Volvot on pysäköity mallikohtaisesti. Vanhoista klassikoista sedan Amazonit oli suurin enemmistö. Muista malleista sen sijaan 200-sarjan Volvot saattoivat olla lukumääräisesti jopa suurin ryhmä kyseisenä päivänä. Paikalla oli myös C30-sarjan Volvoja ja noin kymmenkunta vierekkäin pysäköityä C30:stä oli harvinainen näky. Tällä kertaa ei ollut tarvetta varaosille – sen sijaan mukaan tarttui Volvo KV:n logolla varustettu kokohaalari ja nivaska jaossa olleita kerholehtiä. AARRE VILJANEN 31


0496 Volvo F10 korkealla Globetrotter ohjaamolla. Vuosimallia 1985 olevalla autolla tapahtumaan ajeli Rustan Eliasson Mölndalista.

Volvon voimanpesät Klassiska Lastbilar Veteranträffen , Falkenbergin moottorirata Ruotsi, 20.5.2023 Länsinaapurimme ajoneuvotapahtumat ovat runsaita ja varsin laadukkaita. Keväällä Falkenbergissa järjestetty veteraanikuorma-autojen kokoontuminen houkutti lähteä katsomaan, minkälaista vanhaa kuljetuskalustoa ruotsalaiset ovat talleissaan kunnostelleet. Volvo ja Scania olivat luonnollisesti hyvin edustettuina helteisen moottoriradan varikolla. Pääasiassa esillä olleet hyötyajokit olivat katseenkestävän siistissä kunnossa. Kuten kotimaammekin raskaan kaluston tapahtumissa, myös Ruotsissa meno oli hyvin leppoisaa ja rentoa. Osallistujia oli isäntämaan lisäksi Suomesta ja Norjasta. Yleisölle tapahtuman sisäänpääsy oli maksuton, sen sijaan ajoneuvon pysäköinti maksoi 100 kruunua, mutta hinta sisälsi kupin kahvia ja makoisan pullan. Teksti ja kuvat KARI RUUSUNEN 32

Oman aikakautensa legenda, Volvo F12 Globetrotter. Tämä yksilö oli rakennettu 1980-luvun tyyliin.


Tietysti paikalla oli suomalaisiakin, kuten tämä Niilo-Volvo sekä oikealta pilkistävä Sisu.

Syyskokous ja joululounas Volvo F7 on jäänyt harrastajien keskuudessa melko vähälle huomiolle. Monelle keski-ikäiselle vastaava auto on tuttu armeijan ajoilta, toki intin auton keulassa tuolloin oli Renaultin logo.

Ruotsissa Volvo-kuormureille on oma veteraaniajoneuvoseura. Volvo F88 vetopöytäauto on vm.1973. Moottori on ahtamaton 166 heppainen D100.

Iäkkäintä kalustoa edusti vuoden 1948 Volvo Lv 154 TX. Omistaja on Morups Åkeri AB. Auton on uutena ostanut morupslainen autoilija John Johansson. Kantavuus on 5370 kg ja kokonaispaino vain 9500 kg. 95 sitkeää dieselheppaa oli runsaat 70 vuotta sitten aivan riittävä teho kuorma-autolle.

Suomen Volvokerhon (PV-kerho ry) syyskokous ja Joululounas Majakosken saunatuvassa 2.12.2023 Kankaanpäänranta 5, 40660 Jyväskylä Syyskokous alk. klo 14.00 Joululounas alk. klo 15.00 Joululounaan jälkeen saunamahdollisuus. Tervetuloa! Kerho tarjoaa ruuan jäsenilleen. Ilmoitathan tulostasi ruokailun järjestämistä varten. Viimeinen ilmoittautumispäivä Joululounaalle on 23.11.2023. Ilmoittautumiset ruokailuun: hallitus@suomenvolvokerho.com Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. kokouksen avaus 2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. hyväksytään kokouksen esityslista 5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus 6. valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja hallituksen muut jäsenet 7. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatoiminnantarkastajat 8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. Suomen Volvokerho Hallitus

33


Pikavisiitti Vaasanlaivalla Uumajaan

Kalaravintola rannassa. Paikka hieno, mutta oliko lounas ajamisen arvoinen? Pienimuotoinen perinteemme Amazon-turneista Ruotsin puolelle jatkui menneenä kesänä lyhyellä pyrähdyksellä Uumajan seudulle. Pohjanlahden yli mentiin Vaasanlaivalla, jollaisella olimme vaimon kanssa viimeksi seilanneet joskus teineinä omien perheidemme mukana. Linjalle oli vielä saatu uusi lautta, joten nyt oli hyvä hetki verestää muistoja. Kyllähän laiva ihan hieno olikin, vaikkei mikään uiva palatsi. Ja ruoka oli hyvää, niinkuin olimme etukäteen kuulleet. Muutaman tunnin matkalla ei sen kummempia ihmeitä osattu kaivatakaan.

Jämähdys siltatyömaalle Saavuimme Uumajan satamaan heinäkuisena tiistai-iltapäivänä – ja jämähdimme liki saman tien nälkävuoden mittaiseen siltatyöjonoon. No, mikään ei ole ikuista, joten siltojakin pitää korjata – ja näköalat sillalta olivat nytkin komeat. Itse kaupunki on parinkymmenen kilometrin ajomatkan takana satamasta. Hotellimme oli suunnilleen satavuotias, mutta hyvällä maulla remontoitu, ja ihan keskustassa. Auton toimittaminen parkkihalliin ja miehen toimittaminen hallista takaisin hotelliin, oli pienimuotoinen Amazing Race, mutta pitäähän elämässä olla jännitystä. Tulevina päivinä halli oli myös useamman Amazon-henkisen keskustelun paikka, sekä henkilökunnan että vieraiden kanssa. Kaupungin keskusta on kompakti, joten kaikki meitä kiinnostava sijaitsi kävelymatkan sisällä, ja pääosin keskustaa 34

Uumajan vanha keskusta on hyvinhoidettu ja siisti. halkovan Umeå-joen rannalla. Päätimme kiertokävelyn maittavaan päivälliseen jokirannan terassiravintolassa sekä lyhyeen vierailuun kattoterassilla – koska tulevaksi päiväksi oli paljon suunnitelmia, seuraava osoite oli kahden lakanan välissä.

Kelloista moottoreihin Uusi aamu alkoi tunnin ajolla etelään Olofsforsin ruukille. Alue oli kaunis ja ruotsalaiseen tapaan hyvin hoidettu. Olisikohan lähin suomalainen vastine vaikka Fagervik. Mielenkiintoinen lisä oli paikallisen kelloseppäkoulun kellomuseo, jossa oli toimiviksi entisöityjä kelloja satojen vuosien ajalta. Seuraava kohteemme oli Vännäsin moottorimuseo samannimisessä kirkonkylässä

Sisäkuva remontoidusta satavuotiaasta hotellistamme.


Museon kattaus oli monipuolinen, ei tosin kovin Volvo-pitoinen. Naapuripöytiin vilkuileville Vännäsissä olisi ollut tarjolla myös Saab-kokoelma, mutta siihen ei aika enää riittänyt.

Hoga kusten – korkea rannikko

Vännäsin moottorimuseossa on laaja ja monipuolinen valikoima liikennevälineitä, ei tosin kovin Volvo-painotteinen verrattuna Saabiin.

Kelloseppäkoulun kellomuseosta löytyy upeita aarteita

suunnilleen 30 kilometriä sisämaassa. Museota ylläpitää paikallinen lentokerho, ja näytillä oli myös lentävää tai ainakin lentänyttä kalustoa. Vännäsin kentällä oli tiemmä vieraillut jopa B17 Lentävä linnoitus, joten ihan pientä puuhailua ei Vännäsin lentotoiminta ole ollut! Ruotsilla oli kylmän sodan aikana yhdet maailman suurimmista ilmavoimista, vaikka asia nyt tuntuu vaikealta uskoa. Yksityisille museoille tyypilliseen tapaan museona toimiva vanha lentokonehangaari oli ääriään myöden täynnä tavaraa kahdessa kerroksessa. Tilaahan saa rahalla, ja rahaa ei tällaisilla museoilla ole koskaan riittävästi. Museon kattaus oli monipuolinen, ei tosin kovin Volvo-pitoinen. Tarjolla oli Mailerin MG-versio, Saab 92, Panhard PL7, Auto Union, suksilla varustettu Monark jne. Pari näytillä ollutta Volvoa olivat Pohjanmaallakin kilpailleen Grus-Kallen Rallycross-PV sekä hienosti ensisöity LV65 tankkiauto.

Ruotsalaiset nimittävät kulmakuntaa Höga kusteniksi ja maisemat alkoivatkin olla varsin jylhiä, paljon mäkisempiä kuin Pohjanlahden toisella puolella jossa vastassa on hyvin tasainen KeskiPohjanmaa. Kun ajelimme Umeå-joen vartta alas jälleen kohti Uumajaa, mieli alkoi vetää kovasti kohti Ruotsin Lappia. Tulevalle kesälle on luvassa melkoinen Jaakobinpaini, kun pitää tehdä valinta Lounais-Ruotsin rannikon ja Kiirunan suunnan välillä – kumpaankin tekisi mieli – tai sitten päädymme johonkin ihan muualle. Rouva oli bongannut päivällispaikaksi kalaravintolan rannikolta. Paikka oli jonkinlaisen mökki- ja karavaanarialueen yhteydessä. Ihan hyväähän se ruoka oli ja maisematkin kauniita – mutta ei se ehkä 30 kilometrin ajelun arvoinen ollut. No, aina ei voi voittaa. Sokerina pohjalla Amatsoonin pakoputken takakiinnike laukesi – mutta rakennelma oli onneksi varsin helppo fiksata. Korjaukseen ei juuri vartia enempää kulunut. Kaupunkiin palattuamme ehdimme vielä katsella paikallista iltacruisingia terassiravintolan antimia nautiskellen. Osallistujia ei tosin ollut kahtakymmentä enempää, mutta siihenkin joukkoon mahtui muutama helmi – kuten myös muutama tontitettu ysäri-MB eli jokaiselle makunsa mukaan.

Tylsällä päivälaivalla paluu Kolmas päivä olikin enää paluupäivä. Täytyy myöntää, että päivälaiva pääosin avomerellä on jokseenkin tylsä. Avomerta jaksoi toki katsella hetken, mutta loppuajan pelasimme lapsuusvuosilta tuttuja korttipelejä Tax Freen taikurikorttipakalla. Kotimatkalla Vaasan satamasta poikkesimme vielä pitkästä aikaa Kaskisiin, josta löytyi mukava ruokapaikka ihan rannasta. Muuten kaupunki on sangen unelias, mutta puutalokeskusta on toki tutustumisen arvoinen. Maistiaisten perusteella taidamme joka tapauksessa suunnata Uumajaan ja siitä ylös toisenkin kerran. Oli se sen verran kiinnostavaa seutua.

JUSSI HEERVÄ

35


Luulajan kevät 2023 Joukko Suomalaisia Volvo-harrastajia osallistui Luulajassa, Pohjois-Ruotsissa toukokuussa 2023 järjestettyyn tapahtumaan. Kokoontumisen järjestäjiä ovat NORRLANDS MOTORHISTORIKER -yhdistys sekä paikalliset Volvoharrastajat. Tukijana päivälle oli paikallinen Volvojälleenmyyjä BILBOLAGET. Aamulla kokoonnuimme kauniiseen maalaismiljööseen Gammelstadin alueelle Luulajan kaupungin luoteispuolelle. Sieltä siirryimme pikkusuolaisen välipalan, pullakahvittelun ja parin tunnin seurustelun jälkeen näyttävänä letka-ajona kaupungille paikallisen Volvo-jälleenmyyjän Bilbolagetin piha-alueelle. Molemmissa paikoissa riitti katseltavaa kerrassaan paljon, esille tuotu Volvokalusto vaihtui hieman Gammelstadin ja Luulajan välillä. Nälkää ja janoa ei tarvinnut kärsiä, Bilbolaget tarjosi osallistujille lounaaksi maistuvat hampurilaisateriat. Kuvat kertovat taas enemmän kuin ”sata sanaa”. Kuvat ja tekstit: PETRI HUOVINEN

Suomesta saapuvat Volvot kokoontuivat ensin Haaparannan Ikean pysäköintialueelle. Mahdollisesti näköislaite Singhin veljesten Safarirallin voittajapeeveestä? Onko alkuperäinen Volvomuseossa Göteborgissa?

36

Kiitoksia että tulit paikalle.

Jotkut muistanevat kuvat Safarirallista, joissa kartturi roikkuu takapuskurin päällä painona renkaiden villisti sutiessa saviliejussa. Kahvat katolla ovat tarpeen. Hyvin varusteltu museoajoneuvo, Volvo Lapplander, Haaparannassa.


Rallipeeveen moottoritila. Volvo PV654, vm. ehkä 1933.

Viehättävä Rouva saapui paikalle Volvo LV ”PickUpilla”.

Ajanmukaisia kuormatiloja –. Ruotsin armeijan Duett. Lisävarusteita ja rengaspaineohjeita Duettin keulalla.

Ensimmäisen Volvon valmistumisesta tulee kuluneeksi 100 vuotta vuonna 2027, tämä kaunotar on muutaman vuoden nuorempi.

Gammelstadin kokoontumisen yhteydessä käytiin myös peräkonttikirppistyylistä rompekauppaa.

Kartanomiljöö täyttyi ääriään myöten harrastevolvoista.

Poliisitkin saapuivat paikalle, eivät järjestyshäiriöiden takia, sovut säilyivät rikkomattomina suorastaan hyvähenkisinä.

Ainakin osa 200 –sarjalaisista poliisiautoista Ruåtsissa on ollut automaattivaihteisia.

37


Hieman muokattu Volvo C70. Kuka mistäkin tykkää, onhan tämäkin rakentajansa kerrassaan hieno taidonnäyte!

Amatsonit olivat ja ovat edelleen kauniita, tässä 1965 122S.

140 –sarjaa oli myös mukana, onneksi näitä on ryhdytty harrastamaan enenevissä määrin. Autot siirtyivät näyttävänä letka-ajona Bilbolagetin piha-alueelle. Martti saapuu kalsarinsinisellä neliovisella 1966 museorekisterissä olevalla Amazonillaan. Tähän on hyvä päättää kertomus. Missä ja minkä tahansa konepellin avaa, siihen kyllä ehättää ihmettelijöitä.

Väki seurasi kiinnostuneena toinen toistaan hienompien Volvojen lipuessa paikalle. Luulajan keskusta, Bilbolagetin piha. Juuri enempää Volvoja ei olisi päivällä mahtunut, osa jäi jo kadunvarteen.

38


Kokoontumisajot Lieksassa 14.-16.6.2024 Jos pimeä syksy on alkanut kyllästyttää, niin katse eteen päin ja kohti tulevaa vuotta valoisine kesäiltoineen. Kokoontuminen järjestetään silloin Lieksassa ja majoitumme Timitranniemen leirintäalueella, Pielisen rannalla, mihin Lieksanjoki laskee. Kolin huiput kohoavat melkein vastarannalla. Lisätietoa ja tarkempia ohjeita julkaistaan kevään kerholehdessä sekä keskustelufoorumilla. Perinteisesti illalla on saunottu ja lauantaina ajettu lenkki paikallisiin nähtävyyksiin tutustuen. Nyt on vielä koko talvi aikaa herättää tallin kätköistä se keskeneräinen projekti viimein katsastuskuntoon tai huoltaa uskollinen kesäauto ennen tuota viikonloppua. Paikalle saa tietysti tulla myös arkisella käyttöautollakin. Tervetuloa tapaamaan vanhoja ja uusia tuttavuuksia yhteisestä harrastuksesta rupatellen! Mökit on varattu tammikuun loppuun saakka meitä varten, eli tuolle viikonlopulle mökin saa varattua vain mainitsemalla tulevansa Volvo-kerhon kesätapahtumaan. Ohessa majoitusvaihtoehtoja, tarkempia tietoja löytyy leirintäalueen nettisivuilta.

Timitrantie 25, 81720 Lieksa contact@timitra.com +358 45 123 7166 www.timitra.com tai www.lieksa.fi

S8 6-8 hengen mökki, 1 kpl n.43 m² (mökki nro 39), oma wc 165 €/yö S4 4 hengen mökki, 6 kpl n.35m² (mökit nro 1-3 & 13-15), oma wc 125 €/yö PS3 3 hengen mökki 4 kpl n.16m² (mökit nro 4-7), oma wc

85 €/yö

PS4 3-4 hengen mökki 5 kpl n.16m² (mökit nro 16-20), oma wc 85 €/yö P4 4- hengen perusmökki 11 kpl n.16m² kylmä vesi

65 €/yö

P2 2- hengen perusmökki 18 kpl n.10m², ei vettä

45 €/yö

Leirintähinta asuntovaunut, asuntoautot, teltat perusmaksu 16€/yö + aikuinen 4,50€ (+ sähkö 5€) 39


Ajelua Pirkanmaalla I Tämän vuotinen kokoontumisajo järjestettiin Pirkanmaalla. Moni harrastaja suuntasi jo perjantaina kohti 4000 asukkaan Ruoveden kuntaa ja sen leirintäaluetta, joka on Haapasaaressa, kilometrin päässä Ruoveden kyläkeskuksesta. Saareen johti pengerretty tie, jolta oli hienot maisemat Ruovesi-järvelle molempiin suuntiin. Järvi on Suomen 63. suurin pinta-alaltaan Leirintäalue Haapasaaressa, kilometrin päässä Ruoveden kyläkeskuksesta. ja sieltä pääsee kahden sulun kautta Näsijärvelle.

Ruovesi Perjantai 16.6. Ilta oli kesäisen aurinkoinen, sauna ja järvi olivat oikein mukavat hikisen ajomatkan jälkeen. Ennen niitä sai tietysti perinteiseen tapaan jutustella kerhotovereiden kanssa ja katsella auringossa kilpaa kiiltäviä autoja. Rannassa odotti kuumaksi lämmitetty yhteissavusauna sekä lämmin palju. Järvivesikin oli lämmennyt hellepäivien ansiosta ja pulahdus virkisti mukavasti oloa. Ensimmäiset löylyt oli otettava ovi auki ja selkänsä mustattuaan osa vitsaili lähtevänsä mökin saunaan pesulle. Iltaruoka tarjoiltiin saunojen lähellä olevasta rakennuksesta, jonka suurella ulkoterassilla kelpasi nauttia kesäillasta ja hyvästä seurasta. Tarjolla oli hampurilaisia raskalaisten kera, jotka sai koota itse ja santsatakin sai.

Museon parkkipaikalle alkaa saapua nähtävää.

Lauantai 17.6.

Taidetta graniitista ja teräksestä?

Vierailupaikkoja sekä ajoreittejä oli valittavissa kaksin kappalein. Osa porukasta kokoontui aamulla leirintäalueen edessä olevalle parkkialueelle, josta 19 auton letka suuntasi ikä-järjestyksessä kohti Mänttää ja Serlachius-museoita. Leirintäalueen puolella jonoon kokoontuivat Haapaveden veturipuistoon menijät, jonne startattiin ensimmäisen letkan lähdettyä. Yhteensä autoja oli lauantaina liikkeellä laskujeni mukaan 35 kpl. ”Istutaanpa” ensin Mäntässä vierailleen autokunnan ”kyytiin”. Ajomatka alkuun

Vuorenmajalla syötiin lounas ja katseltiin maisemia.

40

Iltaruoka saatiin nauttia ulkoterassilla mukavassa kesäillassa.


Kesäilta, ranta, hieno tunnelma ja Duett. Kiersimme museon oppaan johdolla

”Flammi”, eli Keski-Euroopan vastine pizzalle, rakentui ohuen hiivattoman pohjan päälle tulevasta ranskankermakastikeesta ja täytteistä. Itse valitsin täytteeksi hirvenjauhelihan, kantarellin ja karpalon. oli noin 37 km, jonka jälkeen saavuttiin taidemuseoon. Museo on nimetty Gösta Serlachiuksen (1876-1942) mukaan, joka kasvatti setänsä G. A. Serlachiuksen perustaman paperiyhtiön yhdeksi maan tärkeimmistä metsäteollisuusyhtiöistä. Kukapa ei olisi käyttänyt Serlan pehmopaperia. Gösta oli kiinnostunut myös taiteesta ja hankkikin jo ekalla Mäntän tehtailta saamallaan palkalla taideteoksen. Se oli hänen ensimmäisensä, tuntemattoman maalarin 1700-luvulla maalaama muotokuva. 1910-1920-luvuilla hän kartutti kokoelmaansa hankkien erityisesti Gallen-Kallelan maalauksia. Hänen suuri unelmansa oli oman taidemuseon rakennuttaminen, mutta hanke jäi kesken hänen kuoltuaan. Museo on toiminut vuodesta 1945 lähtien Gösta Serlachiuksen edustuskodikseen 1935 rakennuttamassa Joenniemen kartanossa ja sitä on laajennettu 2014.

Tämä kertoi niin taiteilijoista, museorakennuksista ja itse taideteoksista. Jotta kaikki selostuksen kuulisivat, jaettiin vierailijoille langattomat kuulokkeet, joista oppaan puhe kuului selvästi hieman kauempaakin. Kierros aloitettiin uuden laajennuksen puolelta, jonka rakenteissa on käytetty paljon puuta ja lasia. Suurista lasiseinistä näkyy ympäröivään puistoon ja järvelle, kun astellaan oppaan perässä näyttelysaliin katsomaan nykytaidetta. Täytyy kyllä myöntää, että hieman (minäkin) kummastelin joitain teoksia, mutta taiteen kai tuleekin herättää tunteita, joko hyviä tai sitten toisenlaisia? Kuulokkeiden takaa kuului jossain kohtaa mielenkiintoinen keskustelu, kun vanhempi herrasmies kommentoi erästä teosta ihan rehellisesti ”rumaksi”. Ei siinä muuten mitään, mutta sitä seurannut kommentti ”Puhut muuten aika kovaa” sai hymyn nousemaan useamman kommentin kuulleen huulille. Kuulokkeet päässä oma äänenvoimakkuus saattaa nimittäin helposti muuttua… Vanhalla puolella oli esillä vanhoja maalauksia ja ne olivat osa todella hienoja. Parhaat melkein kuin valokuvia, mutta maalattu käsin 100-200 vuotta sitten. On siinä useampi tunti vierähtänyt jo yhden maalauksen parissa, hattua pitää nostaa. Seuraavaksi ajettiin 5 km:n siirtymä Vuorenmajalle lounaalle. Autot jäivät urheilukentän viereen, josta oli noin 700 m kävely ylös Mäntänvuoren rinnettä. Polulta saattoi poiketa hirsiseen näkötorniin ihailemaan maisemia ja kaukana puiden välistä näkyvää horisonttia. Lyhyen siirtymän jälkeen oltiin Serlachius Oy:n entisellä pääkonttorilla, jossa toimii

Paperitehtaan pienoismalli Gustaf -museon alakerrassa nykyään Gustaf-museo. Henkilökunta pyysi meitä ensiksi saapuneita siirtymään parkkipaikalta museon eteen, pääoven molemmille puolille parkkiin. Siihen saatiin hieno rivi Volvoja pysäköidyiksi. Esillä oli tarinoita paperin valmistuksesta sekä alakerrassa aiheeseen liittyvä näyttely. Mieleen jäivät johtajanhuoneen ja neuvotteluhuoneen puukalusteet, joiden yksityiskohtiin puusepät olivat laittaneet parhaat taitonsa käyttöön. Leirintäalueelle palatessa odotti iltaruoka ja saunat. Ruoka oli suorastaan erinomainen, pehmeäksi haudutettua lihaa, perunaa ja kasviksia.

Sunnuntai 18.6. Sunnuntai valkeni aurinkoisena ja aamulla vaihdettiin vielä juttuja sekä kyseltiin missä päin Suomea kokoonnutaan ensi kesänä? Lieksasta oltiin illalla jo hieman keskusteltu ja muutamaa viikkoa myöhemmin siitä myös sovittiin, eli kesällä 2024 suunta olisi kohti Pohjois-Karjalaa. Mahtaako olla yhtä hyvä iltaruokatarjoilu jälleen? Teksti ja kuvat EETU EKONEN 41


Ainoa säilynyt lajinsa edustaja – siis veturi HV680 ”Heikki”.

Ajelua Pirkanmaalla II Omalla kohdallani ensimmäinen Volvo kerhon kesätapahtumaan osallistuminen on alkamassa. Eletään lauantaita, ja matka Jyväskylästä kohti Ruovettä alkaa. Aurinko lämmitti kivasti, ja Duetti vei matkalaista läpi mitä hienoimpien harjumaisemien.

Haapamäki

Monelta jäi huomaamatta myyntipisteen hienot tuliaiset kotiin vietäviksi.

Minut on aikoinaan aivopesty Volvoihin jo 70-luvulla. Perheestä ei ole koskaan löytynyt muita autoja kuin Volvoja. Siis jotenkaan ei yhtään jännittänyt tutustua uuteen jengiin, kun oli vahva idea siitä, mistä tämä porukka oli tehty. Ja johan sieltä tunsi pari ihmistä, Ekosen perheen. Paikalla oltiinkin jo jakamassa autokuntia kahteen eri tutustumiskohteeseen. Koska tehtaan reissu oli jo täynnä, oli Haapamäen veturipuisto siis minun kohteeni. Siellä olen joskus piipahtanutkin omatoimisesti, eikun autot jonoon ja baanalle. 42

Maalari maalasi Volvoja, sinistä ja punaista.


Jos on vetureista kiinnostunut, täällä riittää nähtävää useammallakin raiteella. Tk2 419 eli Satikka on hyvässä maalissa. Ohjaamosta puuttuvat varustimet ja sisustus.

Autot saatiin siististi parkkiin Häyryveturipuiston pysäköintialueelle, riviin mahtuu monenikäistä Volvoa. Väkeä riitti kauniina kesäpäivänä vetureita ihailemassa.

Kiva ruisailla kesäisiä pikku teitä, ja kuunnella vanhaa kotimaista mustavalkoista musiikkia. Eikä yhtään latistanut tunnelmaa, kun edestä ja takaa löytyi astetta hienompia oikeita Volvoja. Perille kun saavuttiin, saatiin autot hienosti riviin ja ihmiset puistoon. Monelta jäi varmaan huomaamatta lipunmyynti tilassa olleen myynnissä paljon myös tuliaisia kotiin vietäviksi. Niistähän kotiväki aina tykkää. Puistohan on maailman suurin höyryveturipuisto Keuruun Haapamäellä. Sieltä löytyy 12 erilaista höyryveturityyppiä yli sadan vuoden ajalta. Erikoisuuksista voi mainita Tasavallan Presidentin veturin, Kurikan onnettomuusveturin ja halkaistun Ukko-Pekan. Näyttäviä laitteita kaikki.

Opas, nimeä en nyt muista, otti yleisön hyvin haltuun. Mielenkiintoista tarinaa riitti vaikka kuinka paljon. Villekin osasi heittää hyviä kommentteja silloin tällöin oppaalle, esim. raideleveyksistä Venäjän ja Suomen välillä. Olihan sitä itsekin muutamaan veturiin kiivettävä katselemaan maisemia Kauno Saarion silmin. Onneksi on saanut elää sitä aikaa, kun niitä näki liikenteessä ja ne vielä muistaa. Taidan olla kyllä aikas vanha. Päivä puistossa vierähti kuin siivillä ja kohta olikin evästä ravintolavaunussa tarjolla. Mulle vaunu oli vähän liian kuuma ja kävin pikkasen kylillä pyörähtämässä, sekä hakemassa kaupasta pikku purtavaa ja jäätelön. Takaisin puistoon, mistä osa ihmisistä

oli lähtenyt jo omille teilleen, mutta muutaman auton voimin saatiin pikku letka aikaiseksi kohti leirintäaluetta. Harjulla pysähdyttiin hetkeksi ihmettelemään hienoja bilikoita ja jutustelemaan mukavia. Kiirehän on tyhmää. Illalla saunan ja ruuan jälkeen oli aika kotiutua ja kiittää koko jengiä mukavasta päivästä. Paljon tuli uusia tuttuja ja nähtyä upeita autoja. Kokonaisuudessaan erittäin mukava päivä. Näihin tapahtumiin osallistutaan toistekin. Teksti ja kuvat MIKA KAJALA

43


Talvi- ja kesäpäivät 2024 Ensi vuoden talvi- ja kesäpäivät järjestetään yhdessä Pyhimys-kerhon kanssa Kangasalan Mobiliassa.

Talvipäivä lauantaina 27.1.2024 klo 10-15 Kesäpäivä lauantaina 6.7.2024 klo 10-15 Lisätiedot: Arto Koskela, puh. 0400 622422 • ajkoskela@gmail.com

stä Tykkää mei ! a s s i k o o b e c Fa

www.facebook.com/suomenvolvokerho/ www.suomenvolvokerho.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Volvo Vietti 49 by ArtRuska - Issuu