4 minute read
Amazonilla vuosisadan tiellä
from Volvo Vietti 50
by ArtRuska
Loman kituviikon voi viettää mököttämällä kotona tai tekemällä jotain, joka saa ikävän totuuden unohtumaan hetkeksi. Kokeilimme Korona-kesällä 2020 jälkimmäistä tapaa suuntaamalla Etelä-Savoon heinäkuun viimeiseksi viikoksi.
Ensimmäinen etappi oli kuitenkin Vääksy, ja siellä lounaan lisäksi Vintage Rusty Cafe, jota voi varauksetta suositella kaikkeen vanhaan höyrähtäneille – kuten meille. Katsottavaa riittää ja tarjoomuksetkaan eivät olleet hullumpia.
Yöksi ajelimme Mikkeliin. Kesän aiemman Pohjois-Karjalan turneen sotahistoriateemaa oli helppo jatkaa Mikkelissä päämajamuseon, päämajan viestikeskus Lokin sekä jalkaväkimuseon muodossa. Vähemmän sotaisaa katsottavaa löytyi naapurista Kenkäveron vanhasta pappilasta sekä Visulahden vahakabinetista.
Matkalla Punkaharjulle ylivaihde sanoi taas sopimuksensa irti, joten HGV-Amatsooni muuttui taas nelivaihteiseksi. Illalla oltiin Punkaharjun länsipäässä olevassa mökkikylässä, jossa mökinpuolikas oli tukikohtamme tulevien päivien ajan.
Kulttuurikohteita sekä Puruveden ympäriajo omalla reittikartalla
Jonkinlaisina kulttuuri-ihmisinä suuntasimme seuraavana aamuna Putkinotkoon, joka tunnetaan Joel Lehtosen kirjailijakotina.
Paikka oli kuulemma aikoinaan ollut varsin hieno, mutta vuodet olivat metsittäneet puutarhat pahoin. Kuten asiaan kovin usein kuuluu, museoisäntä oli lopulta pähkäilemässä Amatsoonia, ja lähtö uhkasi venyä.
Tarkoitus oli suunnata Oraviin, joka vaikutti ainakin kartalla mielenkiintoiselta. Matkalla törmäsimme kuitenkin Haukiniemi-nimisessä kylässä tuoreeseen tšanounaan! Kulmilla vaikutti joku uuskarjalaisyhteisö.
Oravikin löytyi lopulta, kunhan olimme selvinneet Enonkoskesta. Paikka oli vierasvenesatamakeidas, jollaisia meikäläinen meri-ihminen ei edes kuvitellut Järvi-Suomesta löytävänsä, talolla oli jopa oma olutmerkki. Pitänee vähän muuttaa omia käsityksiä. Onhan Saimaa toki melkoinen vesireitistö.
Savonlinnassa ei voi käydä käymättä Savonlinnassa, tai siis Olavinlinnassa.
On se komea linna sekin, monen muunkin mielestä. Turisteja riitti tungokseen asti, ja sama päti koko Etelä-Savon pääkaupunkiin. Pakenimme tungosta järvihöyrylle, joita oli satamassa monta odottamassa. Saman idean oli moni muukin keksinyt, joten paatti oli varsin täysi.
Maisemat olivat ihan hienoja, joskin veneperheen lapsena olen nähnyt metsäisiä mökkisaaria ennenkin. Höyrykoneen tsuksutuksessa on kuitenkin oma viehätyksensä, joten kyllä tommoinen risteily kannattaa ainakin kerran elämässä tehdä.
Mökissämme oli kylpyammeporeallas, joten illalla oli mukava kuplia kylmä juoma kädessä – soikko oli tosin liian pieni, mutta asiaan on ehtinyt jo tottua 192 cm pituuden kanssa eläessä.
Kaupunkiloman vastapainoksi käänsimme keulan kohti maaseutua. Tarkoitus oli käydä katsomassa, minkälainen paikka on Kitee, ja visiteerata matkalla Puhoksessa, jossa piti oleman jonkinlaista höyrylaivatoimintaa.
Aloitimme päivän kuitenkin tutustumalla Kerimäen kirkkoon, joka on suuri – kuten maailman suurimman puukirkon vissiin kuuluukin olla – jo tapuli oli pienen kirkon kokoinen.
Puhoksessa ei ollut höyrylaivoja ja Kiteellä ei soittanut Nightwish. Jälkimmäistä emme sentään oikeasti odottaneetkaan, mutta eipä siellä ollut paljon muutakaan katsottavaa – ihan mukava kylä sinänsä. Palailimme kotimökille Puruveden itärantaa, joten tuli sitten se mobilistinen ympäriajokin suoritettua, vaikka vähän epävirallisesti.
Punkaharjua ristiin rastiin
Yhden päivän olimme päättäneet omistaa Punkaharjulle.
Ohjelmassa oli Metsämuseo Lusto, vanha rautatieasema Lotta-kioskeineen, Retretti taidenäyttelyineen ja Inkeritalon hauska vohvelikahvila.
Lounaspaikaksi valikoitui mukava rantaravintola, vaikka valtionhotellikin olisi ollut tarjolla – hotellin ruokalista oli kuitenkin ihan liian hieno maalaispojalle. Miksi joka ruokaan pitää tunkea sieniä ja homejuustoa – pyh.
Lopulta palautin turisteeraamiseen kyllästyneen vaimoni mökillemme porealtaaseen, ja palasin harjulle, olihan minulta paikalliset sotavarustukset vielä tutkimatta. Sotimiset jäivät Punkaharjulla sotimatta, mutta ei ole haitaksi varautua, ja niinpä erilaisia puolustusasemia oli sopivassa kapeikossa riittämiin.
Mobilismi Punkaharjulla ei olisi mobilisimia Punkaharjulla ilman vanhaa harjutietä. Alkuasukkaat nimittävät tietä ”vuosisadan tieksi”, ja eivät juuri liioittele, niin savolaisia kuin ovatkin: tie on vaan yksinkertaisesti mahtava. Maisemat, mäet & mutkat Simonsin läpi kuuluvan tappikoneen murinan säestyksellä pitää kokea, niitä ei voi kuvailla.
No me sentään yritimme, teimme ajeluvideon, taitaa löytyä jostain netistä edelleen. Taidan olla vähän päästäni vialla, mutta viikon aikana tie tuli ajettua ehkä kymmeneen kertaan, jos edes riittää.
Imatra, ja ehkä Lappeenrantakin, olisivat olleet lähellä, mutta jätimme paikat tarkoituksella väliin. Joskus pitää tehdä eri reissu ja mennä yöksi valtionhotelliin, vanhalle puolelle, sekä kiertää sieltä Haminaan, Kotkaan, Kouvolaan jne.
Suomi on hieno maa mobilistin kierrellä. Ihmettelen, miksi asian on oivaltanut niin harva. Nytkään emme nähneet juuri yhtään vanhempaa autoa ja samoin on käynyt aiempina kertoina – myös Ruotsin puolella. Ajakaa ihmiset autoillanne, niitä olisi hienoa katsella ja kyllä ne perille vievät, jos minunkin autoni vie.
JUSSI HEERVÄ
