Pienen Volvomiehen juttuja

Yli 2 kuukautta siihen meni. Ai mihin?

No tietenkin siihen, että sain Volvon.

Vanhempani ovat hieman hitaasti syttyvää sorttia ja eivät kai ehtineet ajatella minua odotellessa, eikä heti sen jälkeenkään, että kyllähän taloudessa, jossa jokaisella muullakin perheenjäsenellä on Volvo, pitää minullakin olla omani.

Onneksi vanhemmillani on fiksuja ystäviä, jotka ymmärsivät tilanteen ja sain heiltä joululahjaksi Volvon suunnilleen samoihin aikoihin, kun ikää mittariini tuli 2,5 kuukautta. Tämä Volvo, XC90, edustaa uuden sukupolven mallia - kuten minäkin. Tämä uutuutta hohtava ihanuus on punainen ja etupaneelista löytyy nopeusmittari. Ratista löytyy tutun logon lisäksi äänitorvi, jolla edessä matelevia voi kiusata, jos vanhempani hoksaavat lisätä menopeliini paristot - vai joudunkohan asentamaan ne itse?

Muotoilu noudattaa Volvolle tunnusomaisia piirteitä. Penkit ovat mustat, eivät tosin nahkaa mutta kulutusta kestävää kovaa muovia. Selkänojan muotoilussa on havaittavissa Volvolle tutut piirteet. Säilytystilaa on istuimen alla omiin tarpeisiini nähden hyvin. Aina sinne muutaman herkun, maitopullon ja työkalut voi piilottaa.

Volvo XC90 on myös ekologinen vaihtoehto, sillä se kulkee ruisvoimalla. Reisilihastreeni tulee huomaamatta, kun autolla potkii eteenpäin. Ei näin ollen ole vaaraa, että avaimet hukkuisi tai sekoittuisi toisen auton avaimiin, siitäkin on kokemusta.

Kävipä nimittäin niin, että lähdin taannoin äitini mukaan V70:llä säestyskeikalle. Olimme lähdössä kotimatkalle ja istuin tyytyväisenä turvakaukalossa. Äiti työnteli minut auton tykö, kaivoi avaimet taskustaan ja työnsi avaimen lukkoon, sillä perheemme autoasentajan kalenterissa ei ole ollut aikaa korjata lukkoa kau- kosäätimellä toimivaksi. Ulkona pakkasta ja tähtitaivas. Äiti toteaa, ettei avain edes käänny lukossa ja ovet pysyy lukittuna. Siinä sitten seurailen, kun äidin ystävä saapuu paikalle, koettaa onneaan ja toteaa, ettei lukko tosiaan tottele. Äidin ystävä lähtee etsimään lukkosulaa ja äiti soittaa isälleni. Isä kysyy, onko äidillä oikeat avaimet? Hieman äidin ääni kohoaa, kun äiti toteaa, että tuskinpa auto olisi tulomatkalla ollut startattavissa tai lukittavissa jonkun muun auton avaimilla. Niinpä. Isä on samaa mieltä, mutta heittää ohimen- nen, että pohti tätä, kun avainkaapin naulasta puuttui toisenkin auton avaimet. Minä seurailen kun äiti työntää kätensä takin taskuun ja nauran sisäisesti, kun äiti nostaa sieltä toiset V70:n avaimet.

Kannattaisikohan äidinkin siirtyä XC90:een ja unohtaa vanhempi kalusto? Tässä taloutemme uusimmassa autossa kun avaimilla ei tee käytännössä mitään.

Puhtaaksi kirjoittanut pienen Volvo-miehen äiti