O´Times - Oulunkylän yhteiskoulun lukiolaisten lehti (maaliskuu 2022)

Page 9

PUHVI: Sanoilla voi vaikuttaa Ogelissa on jo joitakin vuosia järjestetty erilaisten kielikokeiden lisäksi myös valtakunnallinen puheviestinnän päättökoe eli PUHVI-koe. Tänä vuonna kokeen suoritti kahdeksan ogelilaista. Kokeessa oli kaksi osiota: tavoitteellinen ryhmäkeskustelu ja etukäteen valmisteltu suullinen esitys. Puheviestinnän päättökoe on vapaaehtoinen ja sen voi suorittaa kuka vain mutta puheviestinnän kurssilaiset (ÄI7) usein muodostavat enemmistön osallistujista. Yksi heistä tänä vuonna oli syksyn yo-juhlassa puheen pitänyt Daniella Röpelinen, joka oli päättänyt jo lukion alussa suorittaa PUHVI-kokeen. Hänen suullinen esityksensä käsitteli sitä, miten varsinaisiin lukio-opiskelun stressiä aiheuttaviin tekijöihin ei etsitä ratkaisuja vaan

sen sijaan yritetään sopeuttaa paineistetut nuoret stressiin ja sen hallintaan.

”Kahtiajaot eivät toimi eivätkö oikeastaan kerro mitään. Silti niitä teh dään esimerkiksi klikkiotsikoissa tai poliittisissa puheissa, joissa maailma jaetaan meihin ja niihin muihin.”

Elias Rimpelä puolestaan oli puheviestinnän kurssilla viime vuonna mutta osallistui PUHVIin nyt. Hä- Tällainen vastakkainasettelu yksinnen esityksensä oli myös hyvin ajan- kertaistaa asioita ja edistää esimerkohtainen. kiksi populistien päämääriä, Elias toteaa. ”On kahdenlaisia ihmisiä: aamuvirkkuja ja iltakukkujia, työnteki- On helppo olla ajattelematta. Elias jöitä ja siitä kunnian kerääviä, maa- muistuttaa, että me ihmiset asetamlaisia ja kaupunkilaisia, heteroita ja me itsemme luonnon ja eläinten ylähomoja, miehiä ja naisia, rasisteja ja puolelle ja siksi meidän pitäisi pysei-rasisteja, mustia ja valkoisia.” tyä tekemään muutakin kuin vain jakamaan itsemme meihin ja niihin Elias Rimpelä piti valtakunnallises- muihin. ”Olkaamme luontoa yliversa puheviestinnän päättökokeessa taisempia ja istukaamme vihollisen vaikuttavan puheen tällä hetkellä kanssa samaan pöytään.” hyvinkin näkyvästä ilmiöstä: polarisaatiosta. Eliaksen mukaan meidän olisi hyvä olla pitämättä niitä muita, jotka Alun polarisaatiota havainnollis- ajattelevat eri tavalla kuin me, iditavan luettelon jälkeen hän kysyi, ootteina, koska yhdessä asiassa eri onko maailma sittenkään näin yk- mieltä oleminen ei ole syy vihata siselitteisesti rakentunut. toista ihmistä.

Tavoitteellinen ryhmäkeskustelu käytiin neljän hengen ryhmissä: Silja Liski, Liia Perhonen, Elias Rimpelä ja Lauri Tuominen puhuivat esikuvista. Teksti Satu Mäkinen Kuva Virva Lehmusvaara 9

O’times


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
O´Times - Oulunkylän yhteiskoulun lukiolaisten lehti (maaliskuu 2022) by Oulunkylän yhteiskoulu - Issuu