MISSÄ HE OVAT NYT? - Niko hengitti lukiossa taidetta

Miksi ryhdyit elokuvaohjaajaksi, Niko Kelkka?

Mä oon lapsesta asti tehnyt kavereiden kanssa videoita. Aloitin, kun olin 8-vuotias. Se oli vähän kuin leikkiä, mutta samaan aikaan suotavaa ja coolia, kun siinä oli kamera mukana.

Olin ekana teatterissa ja ajattelin, että musta tulee näyttelijä, mutta jotenkin ajauduin aina kameran taakse.

Mun lukioaikana Ogelissa oli äidinkielen elokuvakurssi, jonka mä kävin itse asiassa kahdesti, koska mä vaan halusin tehä niitä leffoja. Satu piti sitä kurssia ja oikeastaan sen aikana mä tajusin, että mä kuulun enemmän kameran taakse kuin eteen. Noitten omien kokeilujen jälkeen mä sitten halusin oikeasti elokuva-alalle töihin.

Millaisia haasteita työhösi kuuluu?

Siitä asti, kun pääsin opiskelemaan, olen ollut yrittäjä enkä ikinä töissä missään firmassa. Alkuun vaikeinta oli saada töitä ja vakiinnutettua oma osaaminen alalla. Koulusta valmistuminen ei oikeastaan tarkoita mitään, sillä kuka tahansa voi tulla tälle alalle ilmankin koulutusta.

Tekemisen kannalta vaikeinta on saada luotua jotain konkreettista niin, että muut sun ympärillä on ymmärtäneet sun vision ja abstraktin näkemyksen. Tämä kuva on otettu pari vuotta sitten.

Mikä on ollut sun suosikkiprojektisi?

Niitä on aika paljon, mutta henkilökohtasesti suurin on viime keväänä kuvattu mun ensimmäinen pitkä elokuva. Se oli intohimoprojekti ja nyt oli oikea aika tehdä se.

Toinen itselle todella tärkeä projekti oli animaatiosarja Kallion eläimet, joka pyöri YLE:llä - löytyy muuten yhä Areenasta :D.

Saatiin tehdä aikuisille suunnattua animaatiota, ja vaikkei se ikinä päätynyt pitkään formaattiin, oli sitä silti äärettömän hauskaa kirjottaa ja olla näyttelijöiden kanssa äänikopissa.

Mistä elokuvista itse tykkäät?

Vähän samanlainen kysymys kuin jos kokilta kysyisi, mikä hänen lempiruokansa on. Elokuvat, joista itse saan eniten irti, ovat arvaamattomia, tuovat esille uuden näkökulman mistä tahansa aiheesta tai ovat muuten vaan mukaansa tempaavia.

Yksi iso asia, kun harrastus muuttuu työksi, on se, että elokuvia katsoessa tuntee väkisinkin olevansa töissä. Elokuvan tarinan täytyy olla niin mukaansa tempaava, että unohdan ajatella elokuvan teknistä toteutusta ja ajatusta sen takana ja pystyn vain nauttimaan siitä. Yksi tällainen, joka tulee mieleen, on Eternal sunshine of the spotless mind tai suomeksi Tahraton mieli.

Onko sulla elokuvaohjaajaa, jota ihailet?

On moniakin. Tyylillisesti pidän mustasta huumorista ja yllättävyydestä, ja pakko sanoa, että Quentin Tarantino on Hollywoodin ohjaajista sellainen, jolta aina odottaa jotain uutta ja miettii, mitäköhän hän keksii seuraavaksi. Varsinkin, kun hän käsikirjoittaa omat elokuvansa. Hän on varmaan tällä hetkellä esikuvani.

Mitä sä teet vapaa-ajalla?

Elokuva-ala on hyvin periodikeskeistä. Kun tekee jotakin projektia, se on hyvin intensiivistä. Uuden projektin kun aloittaa, vapaa-aikaa ei kauheasti ole ja sitä on välillä väkisin raavittava jostakin.

Olen koko elämäni pelannut koripalloa ja pelaan yhä, ja teen myös musiikkia, joka on toinen hyvin tärkeä harrastus, joka on yläaste-ajoilta asti. Teen siis räppiä, vaikka en siltä ehkä vaikutakaan.

On kiva tehdä muutakin luovaa asiaa, joka ei ole vain liikkuvan kuvan parissa. Voin kertoa tarinoita ja avata mielipiteitäni ilman minkäänlaista tulosvastuuta.

Tänä vuonna olisi tarkoitus julkaista ensimmäinen oma levy ja elokuva, joten itselleni on aika iso vuosi edessä.

Ihmiset ovat aika uraorientoituneita nykyaikana, mutta vapaa-ajan ja levon merkitystä pitäisi korostaa. Itse pidän esimerkiksi jokaisen pitkän projektin jälkeen aina 4-6 kuukautta lomaa, enkä ikinä menee suoraan seuraavaan projektiin.

Millasia muistoja sulle on jäänyt sun ajasta Ogelissa?

Lukio on hyvin mielenkiintoinen ajanjakso ylipäätään. Sä oot niin kuin aikuisuuden kynnyksellä ja pitäis opiskella ja löytää itteään. Mulla on erittäin hyvii muistoja, mä löysin sen, mitä mä halusin tehä.

Silloin Ogelissa oli tosi vahvasti taiteen opetusta, oli musiikkiteknologian kursseja, studiotyöskentelyä, elokuvakurssi ja teatteria. Sitä taidepuolta mä hengitin, vaikka kaverit lukivatkin mantsaa ja pitkää matikkaa.

Totta kai myös eka tyttöystävä oli lukiossa ja oli tosi siistii oppii parisuhteen alkeita. Ylipäätään se, että sai vedettyy sen lihamyllyn läpi, olihan mulla viiden tähden lukihäiriökin ja silti sain lakin päähän. Mulla on edelleen lukioajoilta myös kaveriporukka, jonka kanssa pidetään yhteyttä päivittäin.

”Sitä taidepuolta mä hengitin, kun kaverit lukivat mantsaa ja pitkää matikkaa.”

Mikä on suurin unelmasi?

Oon oppinut, että työ on vain työtä, ja vaikka joku miettii, että tämä on tosi siistii, niin ei mun unelmat oo enää sitä, että pääsis tekemään, vaan enemmänkin haluaisin, että kaikki olisi stabiilisti hyvin ja voisi perustaa perheen ja saada tasapainoisen ja hyvän elämän. Ja oonhan mä sinnepäin jo menossa!

Teksti Heta-Sisko Häkkinen ja Sylvia Merivirta Kuvat Niko Kelkka

Tämä lukioajoilta otettu kuva on 2. vuosikurssilta vuonna 2006 studiokurssilta Ogelin studiosta. Niko oli meillä 2005 - 2008.