Nukketeatteri 2/2011
Tulevaisuus edelleen kovaa työtä? Kova työ avustushakemusten teossa palkittiin vuonna 2010, kun avustusrahoilla saimme palkattua ammattilaisen rajan takaa yhteistyöhön kanssamme. Nuori Natalia Pakhomova Petroskoin Nukketeatterista ohjasi meille ”Kohti aamunkoittoa” nukkenäytelmän, jonka alkuperäinen idea ja teksti on tullut kirjoituskilpailun kautta kaukaa Bosnia-Herzegovinasta, Mostarista. Koko projektin isä, Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan lastenkulttuurin läänintaiteilija Jyrki Tamminen on myös rikastuttanut Joensuussa nyt toiminnallaan Joensuun lastenkulttuurin kenttää ja omalla asiantuntevuudellaan avannut uusia väyliä nukketeatterille myös muuhun taidekenttään. Tällä hetkellä teatteri Punahilkka elää uutta vaihetta. On tullut kenties uuden sukupolven aika näyttää, mihin teatteri Punahilkkaa viedään. Tulevaisuus näyttää muutamien ”hengissä riippumisvuosien” jälkeen valoisammalta uusien jäsenten ja uusien projektien myötä. Olemme saaneet viimeisen vuoden aikana nauttia teatterin historian ensimmäisestä palkatusta työntekijästä Janne Puhakasta ja päässeet pitkälti hänen työpanoksensa ansiosta toteuttamaan ensimmäisen ”ulkomaan esiintymisemme” Venäjällä Petroskoissa Kuklantida- nukketeatterifestivaaleilla kesällä 2011. Uusina kasvoina teatterimme 8-jäseni-
Kuva: Juhani Joensuu
18
Kuningas Ubu vuodelta 1999. Naamiot ja puvustus: Päivi Auvinen, kuvassa isä Ubuna Raija Korhonen-(Pusa) ja äiti Ubuna Outi Kinnunen.
seen joukkoomme ovat tulleet Jannen lisäksi myös muusikko Riikka Jokela ja valomies Maija Karppanen. Punahilkkalaisista monet ovat kasvattajia ja erityisryhmien ohjaajia, joten tunnemme lasten maailman erityisen hyvin. Silti nukketeatterin harrastaminen vapaa-ajalla on haastavaa ja edelleen vuosien saatossa erityisesti avustushakemusten tekeminen ja määräajassa jättäminen on välillä äärimmäisen työlästä ja rasittavaa. Myös ison porukan harjoitusaikojen yhteensovittaminen tuntuu joskus mahdottomalta urakalta. Työtä on tehty paljon tähän pisteeseen pää-
semiseksi ja olisi sääli, jos perustajamme Elli Kilpeläisen pyyteetön työ lastenkulttuurin parhaaksi loppuisi. Satuteatteri Punahilkka juhlii 30-vuotista taivaltaan pikkujoulujuhlana Joensuun Pakkahuoneella perjantaina 2.joulukuuta 2011 klo 19. Juhlassa punahilkkalaisten säveltämiä lauluja, pieniä nukkekohtauksia, runoilua ja muutama vierailijakin. Liput 10 € sisältävät alkujuoman, ohjelman ja pientä suolaista. Punahilkkalaisten puolesta historiaa muisteli Jaana Palve-Karppanen punahilkkalainen vuodesta 1985
KUKLANTIDA 2011 PETROSKOISSA PUNAHILKKA tekojen ja tunteiden RAJALLA Pieni kertomus kulttuurivaihdon avartavasta kokemuksesta! Satuteatteri Punahilkka lähti matkaan Venäjän reissulleen Joensuun Pakkahuoneelta isolla turistibussilla keskiviikkona 1.6.2011. klo 15. Bussimme tavaratilassa olivat meidän lavasteet ja tarpeistomme, itse nautimme sisätiloissa tilan tunnusta, sillä matkustajia kuskin lisäksi oli vain kahdeksan - enemmän ja vähemmän Venäjällä matkanneita ja sitten niitä neitseellisiä ensikertalaisia. Rajalla Niiralassa olimme jo tunnin kuluttua. Suomesta Venäjälle teatteriesitystä vietäessä – kuten muussakin viennissä – tarvitaan väliaikainen maastavientilupa – atakarnet. Sitä varten lavasteemme, tarpeisto ja nuket oli valokuvattu, mitattu, punnittu, numeroitu, luetteloitu ja tullikooditettu. Venäjän rajalta asioita tarkistettaessa oli vaadittu myös toukkatarkastusta vanerisista lavasteistamme, mutta keskustelun jälkeen vaatimuksista oli luovuttu. Suomen tullissa meni yllättävän kauan, sil-
lä olimme vuoden aikana vasta toinen porukka, jolla oli vastaavanlainen teatterilavastus tarkastettavana ja suomalaisten täytyi huolella tutustua papereihin. Siinä vierähti ensimmäinen tunti. Venäjän tulli otti meidät hyvin kohteliaasti vastaan, sillä meitä oli osattu odottaa. Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan väki oli ennalta ilmoittanut Venäjän rajalle tulostamme. Olimme hyvin toiveikkaita rajan ylityksen suhteen, sillä rajanylitykseen tarvittava pohjatyö oli todella huolella. Lisäksi Joensuusta asti tueksemme ja turvaksemme oli saapunut venäjänkielen tulkki. Aluksi näytti, että kaikki sujuisi yllättävän mukavasti. Pikku hiljaa meidät vain unohdettiin kiireisimpien rajanylittäjien vuoksi. Myös työvuorojen vaihtuminen saattoi osaltaan hidastaa asioidemme käsittelyä. Useimpien tuntien hitaasti madellessa ja iltahämärän jo koittaessa meiltä pyydettiin muistitikkua,jolla kaikista lavasteista,tarpeistosta ja nukeista löytyisi tietoa. Jos meillä ei sitä olisi, venäläiset rajamiehet itse rupeaisivat mittailemaan ja
valokuvailemaan meidän jo kerran valokuvaamamme ja mittaamamme materiaalin. Onneksi uusi terävä nuorivoimamme Janne oli ”kaiken varalta” ottanut mukaansa muistitikkunsa, jolla vaadittava tieto oli. Muistitikun mukaanottamistakin oli rajalta kysytty ja silloin vastaus oli ollut, ettei sitä tarvittaisi. Aloimme jopa tahtomattamme viihtyä raja-asemalla, vaikka aktiviteetteja, nähtävyyksiä ja mukavuuksia ei liiemmin ollut. 10 tunnin tiukan odottamisen jälkeen saimme luvan ylittää Venäjän rajan ja jatkaa matkaamme Petroskoihin. Tunnelmat ohikiitävässä kesäyössä, hiljentyvässä bussissamme olivat epätodelliset. Matka määränpäähän Petroskoihin kestäisi vielä viisi tuntia. Nukkuneita ja ei-nukkuneita matkustajia oli vastassa ohjaajamme Natalia, nukketeatterifestivaalien tuottaja Leonid ja muutama taksikuski. Puoli kuuden aikaan aamulla läksimme majapaikkaamme entiselle pioneerileirikeskukselle. Hotellitasoinen majatalo antoi puitteet ja unet väsyneille matkaajille – toisille to-
