Nukketeatteri 02/2012

NUKKETEATTERI

2/2012

Suomen Unima ry:n lehti

Union International de la Marionnette

2

Nukketeatteri 2/2012

NUKKETEATTERI 2/2012 TÄSSÄ NUMEROSSA Pääkirjoitus 3

Anne Lihavaisen esitys Pallo on mukana Nukketeatterin Näyteikkunassa maaliskuussa.

Nukketeatterin Näyteikkuna 4

PALLOKIN POMPPII NÄYTEIKKUNAAN

Hurraa! tulee taas 5

SIVU 4

Eila Heinonen, Keminmaahinen 6 Pieni suuri nukketeatteri 8 Seitsemän sooloa Rovaniemellä 10 Poijun kurssit 11 Nukketeatterin Tiedotuskeskus kehitteillä 12 Puheenjohtajan puheenvuoro 13 Oulun nukketeatterikisan satoa 14 Ishmael Falke palkittiin 15 TIP Fest 2012 16 Teatteri Lumo 20 Manifesti koneille: Akhe 22 Palikkateatteria 24

Nukketeatteri-lehti teki sarjan kysymyksiä juhlapäivää viettävälle Maiju Tawastille.

MISSÄ ON HUITSIN NEVADA, MAIJU TAWAST?

Nukkenäyttely Satakunnassa 27

SIVU 28

Maiju Tawast 60 vuotta 28 Aura of Puppets 30 Kolumni: Kati-Aurora Kuuskoski 31 John - Eleanor maailmalla 32 Muistamme: Kitta Sara 34 Järjestösihteerin palsta 35

Kolumnivuorossa Kati-Aurora Kuuskoski

Miksi luontoelementeillä on niin vankka jalansija nukketeatterissa?

SIVU 31

3

Nukketeatteri 2/2012

PÄÄKIRJOITUS 15. JOULUKUUTA 2012

Hyvää uutta nukketeatterivuotta SUOMEN UNIMA RY Puheenjohtaja: Teija Muurinen Varapuheenjohtaja: Riku Laakkonen (varajäsen Pia Kalenius) Hallituksen jäsenet: Kati-Aurora Kuuskoski (varajäsen Roosa Halme) Aapo Repo (varajäsen Antti-Juhani Manninen) Timo Väntsi (varajäsen Ilpo Mikkonen) Järjestösihteeri: Arja Hokkanen Kansainvälisen UNIMAn edustajisto: Katriina Andrianov Kati-Aurora Kuuskoski Aapo Repo

NUKKETEATTERI nro 2/2012

ISSN-L 1799-0521 ISSN 1799-0521 Julkaisija: Suomen Unima r.y.

Sahaajankatu 19 00880 Helsinki www.unima.fi, email: unimafinland@gmail.com Painosmäärä n. 300 kpl Nukketeatteri-lehti on Suomen Unima ry:n lehti, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Lehti on ainoa säännöllisesti ilmestyvä, nukketeatteriin erikoistunut kulttuurilehti Suomessa. Lehti on Suomen Kulttuuri- ja mielipidelehtien liiton Kultti ry:n jäsenlehti.

Nukketeatterin kentällä on monelaista kehittelyhanketta meneillään. Suomen UNIMA suunnittelee nukketeatterin tiedotuskeskusta, Turussa on luotu Aura of Puppets- hanke, Satakunnassa kehitellään uutta luovaa nukketeatteritoimintaa ja Pirkanmaalla lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poo on ottanut rohkean askeleen nukketeatterin tielle.

Tämä kertoo siitä, että pitkään kypsynyt ja kasvanut taiteenlaji on tullut niihin mittoihin, että vanhat rakenteet eivät enää riitä tyydyttämään tarvetta ja palvelemaan tekijöitä tai suurta yleisöä. On luotava uusia malleja saada hieno taiteenlaji sellaiseen pakettiin, että sillä pystyy elämään ja että yleisö pystyy sen löytämään.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi vuodenvaihteessa UNIMAlle huomattavan avustuksen selvitystyöhön nukketeatterin tiedotuskeskuksen luomiseksi. Tämä tuki tulee todella tarpeeseen ja onkin järkevää tutkia monelta kantilta, millainen tulevaisuuden Nukketeatterin tiedotuskeskus olisi. Millaisen keskuksen me haluamme ja mitä me ensisijaisesti tarvitsemme? Tiedotuskeskus olisi luonteva jatke UNIMAn vuosikymmeniä tekemälle työlle, mutta isommalla vaihteella. *** Tämän lehden sivuilla löytyy ajatuksia tuoreilta ja vähän enemmän kokeneilta nukketeatterin tekijöiltä. Iso ikä- ja kokemushaarukka on suomalaisen nukketeatterin rikkaus. Itselleni osui johonkin harmaaseen aivosoluun 60 vuottaan juhlivan Maiju Tawastin haastattelussa ajatus, että lapsille tehtävää nukketeatteria vaivaa kohtapuolin pula uusista nuorista tekijöistä, jotka omistautuisivat tälle erityislajille.

Siinäpä haastetta.

Timo Väntsi päätoimittaja

Tilaushinta 20€ (Uniman jäsenille lehti sisältyy jäsenmaksuun) Seuraava numero ilmestyy toukokuussa 2013. Siihen tarkoitetut materiaalit tulee toimittaa 1.4.2013 mennessä osoitteeseen nukketeatterilehti@gmail.com.

Ilmoitushinnat: 1/1 sivu 400€ 1/2 sivua 200€ 1/4 sivua 100€ 1/8 sivua 50€

Toimitus Päätoimittaja: Timo Väntsi Toimituskunta: Suomen UNIMAn toimisto Arja Hokkanen (tilaukset, laskutus), Teija Muurinen. Lisäksi tämän numeron kirjoittajat: Ilona Halme, Kati-Aurora Kuuskoski, Sanna Lehtinen, Annukka Martikainen, Milla Risku, Johanna Salo, Maiju Tawast.

Kannen kuva: Teatteri Lumo, nuket Nils Hedlund, kuva: Annukka Martikainen

Ilmoitustilavaraukset ja tilaukset osoitteeseen unimafinland@gmail.com

Painopaikka: Painosalama Oy, Turku 2013

4

Nukketeatteri 2/2012

Näyteikkunassa esittäytyy tuorein nukketeatteritarjonta Kulttuurikeskus Stoassa Helsingissä nähdään viikonlopun 15.–17.3 aikana 12 nukketeatterinäytelmää ja ”Tarinoita kaukomailta” kertova teatterinukkejen näyttely. Lisäksi lapsille ja aikuisille on työpajoja ja seminaareja.

Uniman yhteistyökumppanit festivaalin järjestämisessä ovat Nukketeatterikeskus Poiju, Kulttuurikeskus Stoa sekä Hurraa! lasten ja nuorten teatterifestivaali. Yhteistyö Hurraan! kanssa näkyy mm. yhteisinä avajaisina, jotka ovat Stoassa perjantaina 15.3. klo 17. Avajaisiin on vapaa pääsy, tervetuloa!

Suomen UNIMA kiittää lämpimästi Jenny ja Antti Wihurin säätiötä, joka tukee tapahtumaa taloudellisesti.

Ohjelma pe 15.3. klo 12 kerhohuone sille ja opiskelijoille

klo 13 terraario

klo 17 musiikkisali klo 18 teatteri 1

poikanen klo 19 teatteri 2

Seminaari nukketeatterin ammattilaiUnima / Teme Seminaari / työpaja kasvattajille Nukketeatterikeskus Poiju Avajaiset Vain toivo jää (aikuisille) Antti-Juhani Manninen / Kuuma AnkanHerra Pampun himot (aikuisille) TEHDAS Teatteri

la 16.3.

klo 11 musiikkisali (yli 3 -vuotiaille)

klo 11.40 (aula/parvi)

klo 12 teatteri 2

klo 12.45 kerhohuone

klo 14 terraario

klo 15 teatteri 1

klo 16 musiikkisali

klo 17 teatteri 2

Pim - Pam - Pom Karhun kevätsoitto Vekkulikettu Circus Strada (yli 5-vuotiaille) Circus Strada Ursas Porhea (3-103 -vuotiaille) Nukketeatteri Akseli Klonk Varjoteatterityöpaja (yli 5 -vuotiaille) Nukketeatterikeskus Poiju Naamioteatterityöpaja (yli 5 -vuotiaille) Nukketeatterikeskus Poiju Sinisen lumous (yli 4-vuotiaille) Nukketeatteri Hupilainen Iso karhu (6–9-vuotiaille) Kuuma ankanpoikanen Trafika (yli 14-vuotiaille) Sixfingers Teatteri

su 17.3. klo 11 teatteri 1

klo 12 teatteri 2 vauvoille)

klo 12.45 (aula/parvi) 25 min)

klo 13.30 terraario

klo 15 teatteri 1

klo 16 musiikkisali

I mamma Rosas kök (0–6 år) på svenska FraktTeater Pallo (0-vuotiaasta alkaen, erityisesti Nukketeatterikeskus Poiju Circus Strada (yli 5-vuotiaille, kesto Circus Strada Naamioteatterityöpaja (yli 5-vuotiaille) Nukketeatterikeskus Poiju Pöllö Siipirikko (yli 3-vuotiaille) Nukketeatterikeskus Poiju Kuin kala kuivalla maalla (aikuisille) Teatteri qo (Turun AMK:n taideakatemia, nukketeatterin opinnäytetyö)

Nukketeatteri Poiju: Pallo, kuva Jore Puusa

TEHDAS Teatteri: Herra Pampun himot, kuva: Milla Järvipetäjä Nukketeatteri Hupilainen: Sinisen lumous

Nukketeatteri 2/2012

5

Hurraa! tulee taas 15.-23.3.2013 Hurraa! lasten ja nuorten teatterifestivaali saapuu pääkaupunkiseudulle jälleen maaliskuussa tarjoten upean kattauksen kiinnostavaa, uutta ja elinvoimaista kotimaista teatteria eri-ikäisille katsojille runsaan viikon ajan. Tiedossa palloja, pöllöjä, peikkoja, sammakoita, tragiikkaa, komediaa, sirkusta ja poetiikkaa sekä yksi Tosi Iso Karhu.

on esityksiä lapsille vauvasta teini-ikäiseen: sanattomia esityksiä, musiikkiteatteria, useaa eri nukketeatteritraditiota hyödyntävää teatteria ja esityksiä myös ruotsiksi ja englanniksi. Esimerkiksi Nukketeatterikeskus Poijun Pöllö Siipirikko käsittelee avioeroon liittyviä tuntemuksia lapsen kokemusmaailman kautta. Nukketeatteri Hupilaisen Sinisen lumous vie katsojat kaukomaille etsimään värejä itämaisen tunnelman siivittämänä. Erityisen kiinnostavia ovat aikuisille suunnatut esitykset, joista voidaan mainita muun muassa Tehdas Teatterin kunnianhimoinen musikaalinomainen iloittelu Herra Pampun himot, joka on saanut ensi-iltansa syksyllä 2012 Turussa, ja Teatteri qo:n Kuin kala kuivalla maalla, joka käsittelee maahanmuuttoa nuoren pojan näkökulmasta.

Nyt kuudetta kertaa järjestettävän festivaalin organisaattorit päätyivät tällä kertaa painottamaan festivaalin ohjelmistossa nukketeatteria. Kotimainen nukketeatteri on juuri nyt monimuotoista ja yllättävää, perinteistä ja modernia ja ennen kaikkea ajankohtaista.

Kahdeksasta virallisesta Hurraa! esityksestä kolme on nukketeatteria, ja muistakin festivaaliesityksistä osa hyödyntää nukketeatterin keinoja. Tapahtumaa rikastuttavat lisäksi nukketeatterinäyttelyt Annantalolla, Stoassa ja Karatalossa. Hurraa!:n ohjelmistossa on myös kaksi kantaesitystä, joiden ensi-illat ovat Annantalolla: Tangoteatteri Kiukkaraisen Peikkotango ja ReunaRyhmän ja Matkalaukkuteatterin Pim Pam pallomaakailuseik.

Esityksiä on koko viikonlopun ajan Stoan musiikkisalissa ja teatterisalissa, ja ohjelma levittäytyy myös Stoan aulaan. Koko Hurraa!

-festivaalin avajaiset ovat Stoassa perjantaina 15.3. kello 17.

Näyteikkuna on järjestetty Stoassa jo vuodesta 2007 vuorovuosittain maaliskuussa toteutettavien Hurraa! ja Bravo! festivaalien yhteydessä. Näyteikkunan järjestelyistä ovat vastuussa Suomen Unima ry ja Nukketeatterikeskus Poiju. Arja Hokkanen ja Teija Sivula huolehtivat asiantuntevasti tapahtuman järjestelyistä, apunaan teknisen suunnittelun

Pieni sanasto kevääseen:

Koko Hurraa! ja Näyteikkuna-ohjelmisto esitysaikoineen ja -paikkoineen julkistetaan tammikuussa 2013, jolloin alkaa myös lipunmyynti. Samaan aikaan avautuvat Hurraa!:n uudet nettisivut, joille tulee paljon tietoa esityksistä ja ryhmistä. Hurraa!:n järjestelyjä voi seurata jo nyt Facebookissa ja Twitterissä!

Lisätietoja Hurraa! -festivaalista antaa tuottaja Anna Martikainen, 09 310 37466, hurraa. festivaali@hel.fi. Näyteikkunasta saa tietoa myös Uniman järjestösihteeri Arja Hokkaselta, 046 811 4024, unimafinland@gmail.com.

Festivaalin ohjelmasta ja toteutuksesta vastaavat Helsingin kulttuurikeskus ja Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kulttuuripalvelut sekä Suomen Unima ry ja Nukketeatterikeskus Poiju. www.facebook.com/hurraafestivaali, ter.com/hurraafestari

twit-

Katso lisää tammikuussa: hurraa.org ja kultus.fi, www.unima.fi hel.fi/kulttuuri, espoo.fi/kulttuuri, vantaa. fi/lastenkulttuuri, kauniainen.fi/kulttuuri

kuva: Suvi Auvinen

Nukketeatterin Näyteikkuna – Tarinoita kaukomailta avaa Hurraa! -festivaalin viikonloppuna 15.-17.3. Stoassa 12 esityksellä, jotka tulevat ryhmiltä ympäri Suomea. Ohjelmassa

hoitaneet Antti-Juhani Manninen ja Kati-Aurora Kuuskoski.

Hurraa! kotimainen teatterifestivaali lapsille ja nuorille pääkaupunkiseudun kulttuuritaloissa, järjestetään parittomina vuosina Bravo! kansainvälinen lasten ja nuorten teatterifestivaali pääkaupunkiseudun kulttuuritaloissa, järjestetään parillisina vuosina, organisointivastuussa Suomen Assitej ry.

Kultus opettajien kulttuurikalenteri, josta löytyy tiedot kouluille suunnatuista tapahtumista pääkaupunkiseudulla Nukketeatteri Kuuma Ankanpoikanen: Iso Karhu, kuvassa Riina Tikkanen (karhu) ja Lotta Virtanen.

6

Nukketeatteri 2/2012

Voiko siipirikko varis lentää?

Tarvitseeko sen lentää? Nukketeatteritaiteilija-satutäti Eila Heinonen tietää vastauksen Matka Keminmaahiseksi Keväällä 1977 sain elämäni fyysisen ensikosketuksen nukketeatteriin Torniossa yhden päivän kurssilla. Olen pitänyt tuota nukketeatteri-innostukseni syntymäpäivänä. Ensimmäinen nukketeatteriesitys, missä olin mukana, oli Kittilässä tehty Nivasimppa ja Akmeeli vuonna1981. Kittilässä asuessani 1980-luvun alkupuolella liityin kansalaisopiston nukketeatteriryhmään, jonka vetäjä minusta tuli. Vuonna 1985 sain Kittilän kunnalta apurahan, jonka turvin pääsin osallistumaan Vaasan nukketeatterikesään. Kurssilla sain

nähdä aimo läjäyksen esityksiä, mitkä avasivat uudenlaisen nukketeatterimaailman ja vakuutuin hyvin erilaisten nukkien voimasta ja mahdollisuuksista vaikuttaa. Tutustuin moniin maamme nukketeatterin tekijöihin sekä ulkomaalaisiin nukketeatterikouluttajiin. Nukketeatteri Kuukkelin porukasta tuli minulle tärkeä linkki.

Muutto Rovaniemelle mahdollisti liittymisen vuonna 1987 Kuukkeliin, jossa toimin kymmenen vuoden ajan. Tätä aikaa pidän erittäin tärkeänä jaksona, saimmehan tehdä yhteistyötä puolalaisten ja rovaniemeläisten teatteriammattilaisten kanssa.

Keminmaahan perheeni muutti vuonna1997.

Valmistauduin vuonna 2000 alkavaan tehtävääni nukketeatteriyrittäjänä. Minusta tuli sooloilija, joka kiersi lähes jokaisessa Lapin kunnassa.

Minusta tuli Keminmaahinen tammikuussa 2000, jolloin perustin toiminimeni. Keminmaahinen muodostuu kahden tärkeän sanan symbioosista: syntymä- ja kotikunnastani Keminmaa, maahisen mielen löysin Kittilästä ja Rovaniemeltä, joissa aikaa kului liki 20 vuotta.

Nukketeatteri 2/2012

Kohokohtia ja taukoja Ensimmäinen oli esitys Ivan ja hänen aasinsa, jota esitimme Rovaniemen teatterissa vuonna 1990. Se oli ensimmäinen produktio, jossa varsinaisesti tunsin olevani isossa roolissa ja oikeassa teatterissa ammattilaisten ohjauksessa.

Toinen kohokohta oli esitys Intialaisia satuja vuodelta 1998. Se oli ensimmäinen yksin esitetty ja Keminmaassa tehty esitys.

Kun muutimme Keminmaahan olin kesän työttömänä, mikä mahdollisti pääsyn opiskelemaan työttömille, yrittäjyydestä kiinnostuneille naisille tarkoitettuun Moninainen Lappilainen -projektiin. Minun haaveeni oli tietenkin ansaita leipäni yhdessä nukkien kanssa. Opiskelin 2 1/2 vuotta mm. luovaa taideterapiaa, tapahtumatuottajaksi, kulttuurikuraattoriksi ja tietenkin yrittäjyyttä.

Vuonna 2002 nuket löysivät Kemistä kodikseen Nukketalo Valkea Huvilan. Minä saatoin huoletta aloittaa Pieksämäellä opiskelun työni ohessa nukketeatterialan ammattilaiseksi, joksi valmistuin vuonna 2004.

Nukketeatteri on kulkenut mukanani jo 35 vuotta. Paljon on tapahtunut tuona aikana.

10 vuotta olen toiminut lastentarhanopettajana, 10 vuotta olen hoitanut neljää lastani kotona, yli 10 vuotta olen ollut nukketeatteriyrittäjänä ja 10 vuotta nukketalo Valkea Huvilan hoitajana. 10 vuotta olen totutellut elämään MS-taudin kanssa.

Innoittajat Nukke ja sadut ovat minun parhaat innoittajani. Pienenä minua sanottiin tosikoksi ja minulla oli hyvin vähän nukkeja. Lukeminenkin oli maaseudun kasvatille laiskottelua.

Liekö tuo tehnyt minusta ´satunälkäisen`?

En ole kuitenkaan jäänyt osattomaksi minäkään, sillä parhaimmillaan hoivassani on ollut yli 700 nukkea. Nautin olostani lapsiyleisön satutätinä, aikuisia unohtamatta.

Siipirikko Juuri kun olin päässyt vauhtiin ja kohoamassa lentoon, siipeni pettivät. Vaikka sain tehdä unelmatyötäni, en jaksanut liikkua tarpeeksi nopeasti, jalkani eivät totelleet.

Ihmettelin, miksi väsyin niin helposti? Kesällä 2003 sain diagnoosin MS-taudista ja putosin vatsalleni.

MS-taudissa on yksi sadunhohtoinen olettamus. Vuoden 2003 Avain-lehdessä kerrottiin MS-taudin esiintyvän Suomessa yleisemmin rannikkoseuduilla ja jokien suistoalueilla asuvien joukossa noin 1000-vuotta sitten vaikuttaneiden viikinkien vuoksi, kai kysymys on geeniperimästä. En välittänyt enempää sen todenperäisyydestä, kun pyysin Aune-ystävääni kirjoittamaan tarinan viikingistä, joka käy kotiseudullani Kemijoen Taivalkoskella. Annoin hänelle evästyksiä, mitkä hän liitti loistavasti `Harald Pitkätukka ja Neljän Ristin Rumpu´ -esitykseeni. Kauniit nuket loihti Merja, ja minä tein lavasteet.

Ilokseni voimieni ja liikkumisen heikentyessä olen huomannut minulla olevan kuitenkin vielä tallella laulavan kieleni ja vain vähän särkevät käteni, mitkä pystyvät liikuttamaan nukkeja. Esityspaikat ovat olleet yhden tai kahden silityslaudan päällä tapahtuvia. Neljä vuotta sitten minusta tuli eläkeläinen, mutta Aunen avustuksella olen voinut ottaa pieniä ryhmiä vieraakseni nukketaloon. Kun viime vuonna jouduin luopumaan nukketalosta, ajattelin teatteriesitysten tekemisen jääneen historiaan.

Näyttämölle pyörätuolissa Vuosi sitten sain käyttööni pyörätuolin, mistä olen ollut iloinen. Tuttavat ovat aluksi katselleet hieman säälien menoani, vaan itse kerron olevani tyytyväinen. Voinhan nyt katsella eteen- ja ylöspäin enkä vaan varpaitani kaatumisen pelossa. Pyörätuo-

7

li toi minulle mahdollisuuden yrittää tehdä ajatuksissani kasvaneen, minulle tärkeän omanlaisen esityksen.

Tämän mahdollisti lehdestä lukemani ilmoitus, jossa kehotettiin hakemaan Lapin taidetoimikunnan jakamia apurahoja. Minulla oli tiedossa hyvät apurit ja lähikontakti aiheeseeni. Kun minulle myönnettiin 500 euron apuraha, asia oli selvä. Syntyi Siipirikko Varis, joka sai ensi-iltansa 7-sooloa tapahtumassa Rovaniemellä.

Siipirikko Variksessa tuon sadun ja eläinten muodossa esille asioita, jotka ovat osa minua ja olleet minulle tärkeitä matkalla erilaiseen elämään liikuntarajoitteisena terveitten joukossa.

Kolmen läheisen kuolema ja kolmoishermosärkyjen vaikutus puhekykyyni toivat mutkia matkaan, vaan esitys toteutui sovitusti. Nyt en ole kiirehtinyt lisäesityksistä. Nukkien ja minun yhteistyö saa vielä syventyä niin, että meillä kaikilla on hyvä olla ja pystymme parhaimpaamme.

Aina pitää olla unelmia, jotka toisinaan toteutuvatkin. Minulle on tärkeää ollut oppia ymmärtämään nuken ja minun suhde. Nuken eläväksi tekeminen ja sen kanssa esille tuleminen ei ole ollenkaan yksinkertainen ja helppo juttu. Pitää luottaa nuken voimaan ja hyväksyä oma rajallisuus. Aina voi oppia uutta ja kehittyä. Kun joku asia on sinulle tärkeä ja totta, nuket auttavat kertomaan asiasta uskottavasti ja elävästi toisillekin.

Mikä ihaninta, nukke ja minä saamme olla juuri sellaisia kuin satumme kulloinkin olemaan. Lapset ainakin yleisönä kyllä ymmärtävät, aikuisetkin tavallaan.

Lisätietoja ja esitystiedustelut: eila.heinonen@pp.inet.fi www.keminmaa.fi/keminmaahinen

Sähköpostitse haastattelun teki Kati-Aurora Kuuskoski

8

Nukketeatteri 2/2012

Pieni

SUURI nukketeatteri Tilastot – apua! Nukketeatteritaiteilijan painajainen? Päinvastoin – tilastot kertovat nukketeatterista mielenkiintoista tarinaa. Ja koska tilastot ovat se kieli, jota päättäjät ymmärtävät, on korkea aika avata numerotiedon esirippu. teksti: Arja Hokkanen piirros: Timo Väntsi Jos sinusta tuntuu, että maamme lukuisat pienet nukketeatterit katoavat mahtavien laitosteattereiden varjoon, kannattaa lukea eteenpäin. Nimittäin tilastojen valossa nukketeatteria tehdään todella paljon ja erittäin niukoin resurssein. Ja tilastojen ulkopuolella on vielä kymmeniä toimijoita, satoja esityksiä ja kymmeniätuhansia katsojia.

Kaikki nämä yhteensä nostavat pienenä ja marginaalisena pidetyn nukketeatterin suurimmaksi toimijaksi lastenteatterin kentällä.

Tilastot kertovat Teatterin tiedotuskeskus Tinfo on se organisaatio, joka laatii virallisia tilastoja Suomen näyttämötaiteen kentältä. Tähän asti se on kerännyt tietoa vain suurilta toimijoilta, kuten valtionosuusteattereilta ja valtion toiminta-avustusta saaneilta teattereilta. Kuluvana vuonna Tinfo on kuitenkin alkanut kertaa kerätä tilastotietoja kattavasti – se on lähettänyt kaikille ammattiteattereille kyselyn näytösmääristä ja katsojista ja paljosta muustakin. (Tässä vaiheessa lukijan pitää kysyä itseltään: olenko ammattilainen, onko minulle tullut kysely ja olenko palauttanut sen?)

Uusia tilastotietoja odotellessa palataanpa

vielä viimeksi julkaistuihin tilastoihin.

Vos-teatterit ja muut Mutta ensin historiallista pohjatietoa: Suomen teatterikenttä jaettiin 1990-luvun alussa kahtia, kun eduskunnassa säädettiin valtion ja kuntien rahoitukseen sidottu teatteri- ja orkesterilaki. Valtionosuuslaki takaa sen piiriin päässeille vos-teattereille taloudelliset toimintaedellytykset. Tällä hetkellä lain piirissä on 47 puheteatteria, joista kolme on nukketeattereita: Sampo, Hevosenkenkä ja Mukamas.

Laki, joka takaa teattereiden rahoituksen, on tietysti lähtökohdiltaan erinomainen, mutta vos-lakia on myös kritisoitu: se ei kohtele kaikkia toimijoita tasavertaisesti.

Valtion ja kuntien kirstuista ei ole löytynyt riittävästi rahaa, jotta järjestelmän piiriin voitaisiin ottaa kaikki taiteellisesti ansioituneet teatterit. Samaan aikaan kun laki takaa sen piiriin päässeille taiteilijoille resurssit ja työrauhan, sen ulkopuolelle jääneet ja vasta muotoutumassa olevat ryhmät joutuvat toimimaan aivan toisista lähtökohdista.

Vuonna 2011 vos-teattereiden lastennäytelmät keräsivät 338 000 katsojaa ja nukkenäytelmät 91 000 katsojaa. Jos lukuja tarkastellaan yhdessä, voidaan todeta, että 21 % lain perusteella rahoitetusta lastenteatterista oli nukketeatteria. Mitä tästä sitten voidaan päätellä? Onko luku pieni vai suuri? Vastauksen saamme, kun vertaamme sitä vos-järjestelmän ulkopuolelle jätettyihin teattereihin eli niin sanottuun vapaaseen kenttään.

Vapaa kenttä Vapaasta kentästä Tinfon tilastoihin on otettu toistaiseksi vain valikoituja toimijoita, joista useimmat saavat valtiolta toimintaavustusta. Vuoden 2011 tilastoissa on mukana yhteensä 59 teatteria, joista seitsemän on nukketeattereja: Nukketeatteri Akseli Klonk, Nukketeatterikeskus Poiju, Nukketeatteri Sytkyt, Teatteri Capelle, Teatteri Taiga-Matto, Matkalaukkuteatteri ja Vekkulikettu.

Kun nukketeatterin huimiin esitys- ja katsojamääriin lisätään vielä maamme lukuisten sooloteattereiden ja ryhmien toiminta, luvut

Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki tanssin, sirkuksen ja nukketeatterin tiedotusorganisaatioille 2011 Tiedottajaorganisaatio Tanssin tiedotuskeskus Sirkuksen tiedotuskeskus Nukketeatteri / Suomen Unima ry

Esitysten määrä 2 628 1 341 1 917

Katsojien määrä 450 500 413 400 205 000

OKM:n tuki 450 000 260 000 12 000

Nukketeatteri 2/2012

kasvavat sadoilla esityksillä ja kymmenillätuhansilla katsojilla. Esimerkiksi turkulaisella Puppet Studiolla oli vuonna 2010 yli 170 esitystä ja lähes 39 000 katsojaa, ja kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 luvut lienevät olleet vielä tuplasti suuremmat.

Edellä mainitut luvut koskevat siis valtionosuuslain ulkopuolelle jätettyjä teattereja.

Jos nyt tarkastelemme uudelleen vos-teattereita, havaitaan, että niiden 21 % osuus lapsikatsojista on paljon vähemmän kuin vapaalla kentällä (59 %). Miksi? Selitys löytynee yksinkertaisesti siitä, että nukketeatteria ei ole otettu riittävästi mukaan valtionosuusjärjestelmään.

Nukketeatterin järjestötyö alakynnessä Suomen Uniman jäsenteatterit tuottavat siis esitysten ja katsojien määrillä mitattuna valtaosan maamme valtionosuusjärjestelmän ulkopuolelle jäävästä lastenteatterista. Julkista tukea jaettaessa nukketeatterin tekijät ovat kuitenkin jääneet täysin marginaaliin. Sama on tapahtunut järjestötoiminnassa.

Vertaillaanpa eri näyttämötaiteiden tiedotustoiminnan rahoitusta. Viereisen sivun taulukko (OKM:n tuki tiedotusorganisaatioille) kertoo vahvaa tarinaa nukketeatterin heikosta resurssoinnista. Uniman tuki on ollut vain 3–5 % tanssin ja sirkuksen tiedotuskeskusten tuesta.

Muutos yhteistyöllä Tilastojen perusteella on selvää, että koko nukketeatterikentän on nyt korkea aika saada ansaittu osansa julkisesta tuesta.

Suomen Unima on pyytänyt Opetus- ja kulttuuriministeriöltä sekä Suomen kulttuurirahastolta tukea, jotta nukketeatterin julkikuvaa ja asemaa saataisiin parannettua. Kun Tinfon seuraavat tilastot valmistuvat, ollaanpa tarkkana. Niissä pitäisi olla mukana kaikki ammattimaisesti toimivat nukketeatterit eikä vain kourallinen suurimpia toimijoita. Ja jokaisen ammattilaisen, joka kantaa huolta alan rahoituksesta, kannattaa huolehtia siitä, että oma toiminta tulee näkyviin julkisissa tilastoissa. Vain yhteistyöllä voimme näyttää suuruutemme.

Viitteet: Kaikki tässä artikkelissa esitetyt tilastotiedot perustuvat Teatterin tiedotuskeskuksen julkaisuun 2011 Teatteritilastot. Lisäksi lähteenä on käytetty Puppet Studion tilastoja vuodelta 2010.

Faktalaatikko Tilastoja Vos-järjestelmän ulkopuolisista teattereista 2011 • Valtion toiminta-avustusta sai 40 teatteria, joista 2 (Akseli Klonk ja Poiju) oli nukketeattereja (5 %).

• Suurimmat toimijat olivat kuitenkin nukketeattereja: niillä oli eniten katsojia, kiertue-esityksiä ja omia esityksiä • Kaikilla näillä teattereilla oli yhteensä 3 797 esitystä ja 435 206 katsojaa. Nukketeatterin osuus oli 1 172 esitystä (31 %) ja 114 427 katsojaa (26 %).

• Lastenteatterin tekijöinä nukketeatteriväki on ylivoimainen: Lasten-, nuorten- ja nukkenäytelmien esitysmäärä oli 1 626, ja lippujen määrä 153 000. Nukketeatterin osuus lastenesityksistä oli peräti 74 % ja katsojista 59 %!

9

Nukketeatteri 2/2012

Kuva: Compagnie Akselere

10

Compagnie Akselere tarjosi omintakeisen näkökulman tuttuun satuun Prinsessa Ruususesta.

Sleeping Beauty Compagnie Akselere/Ranska, 7-Sooloa kansainväliset soolonukketeatterifestivaalit 21.-23.9.2012, Rovaniemi ”Siellä te olette! Ihastuttavaa! Istutteko mukavasti? Sitten voin aloittaa. Se alkaa täältä, tästä linnasta.”

Prinsessa Ruusunen varttuu Liverpoolin lähiössä. Siellä oppii nopeasti tanssikenkien häviävän, prinssien pettävän ja piikkien pistävän. Satumaa saa odottaa.

Varjoteatterin, esineteatterin ja vahvan näyttelijäntyön keinoin Carrigan kertoo koskettavan sadun, jossa kaikki tapahtuu ihan aikuisten oikeesti. Hahmot ja varjot ilmestyvät kuin itsestään, nukketeatterin ominaispiirteitä käytetään taitavasti hyväksi.

Carriganin lavasäteily imee katsojan alusta

asti mukaansa ja täyttää vanhan elokuvateatterin lavan ääriään myöten. Vanhan sadun siirtäminen nykyaikaan ei ole uusi idea, mutta harvoin se on tehty yhtä vaikuttavasti ja lumoavasti. Lopussa seisovat luurangot siistissä rivissä kaapissaan ja yleisö lähtee kevyen hyvänolon tunteen kanssa ulos salista.

Franck Bourget ja Colette Carrigan perustivat 1999 teatterin nimeltä Compagnie Acces L’Air ja vuonna 2003 nimi muutettiin Compagnie Akselereksi. Teatteri sijaitsee Caenissa Normandiassa.

Colette Carriganin Sleeping Beauty sai ensiiltansa 2006 ja sen jälkeen se on kiertänyt

ihastuttamassa katsojia ympäri maailmaa.

Suomen ensi-illan esitys sai 7-sooloa festivaaleilla syksyllä 2012 Rovaniemellä. Heidän muita esityksiään ovat mm. ”Apres le pluie”, ”Cent Ans Dans La Foret”, ”Growing Glory” ja ”Mary Brown”, joka tulee ensi-iltaan vuonna 2013.

Johanna Salo

Lisätietoja: Compagnie Akseleren sivut: www.akselere.com/ 7 Sooloa festivaalit 2012-sivut: www.laplandpuppets.net/22

11

Kuva: Hanna Kyläniemi

Nukketeatteri 2/2012

Kuva: Kati-Aurora Kuuskoski

Antti Törmä, Kati-Aurora Kuuskoski, Roosa Halme, Anna-Liisa Tarvainen ja Matti Koskinen tuulettavat soolofestarien kunniaksi.

Sooloilijat kurssillakin Lapin nukketeatteriyhdistyksen 7 sooloa! nukketeatterifestivaalien pääesiintyjä Colette Garrigan tarjosi kolmetuntisen luennon ja kurssin nukketeatterin ammattilaisille Rovaniemen nukketeatteritalossa 22.9.2012.

Liverpoolilaislähtöinen Colette kertoi urastaan ja esityksistään.

Kymmenpäinen kurssiryhmä teki esineteatterikokeiluja ja harjoitteita Coletten ohjaamana. Lisääkin materiaalia olisi ollut takataskussa, mutta luvattu varjoteatteriosuus jäi tyngäksi, kun aika loppui kesken.

Colette Garrigan, kannu ja Hanna Kyläniemi.

Poijussa kurssitetaan taas keväällä Nukketeatterikeskus Poiju järjestää keväällä 2013 koulutusta yhteistyössä Koulutuskeskus Agricolan kanssa. Kurssit ja luennot soveltuvat kaikille nukketeatterista kiinnostuneille.

Varjoteatterikurssilla 9.2.–10.2.2013 tutustutaan varjoteatterin kiehtovaan maailmaan rakentamalla erilaisista materiaaleista varjoteatterinukkeja. Kurssilla kokeillaan itse valmistettuja nukkeja erityyppisillä näyttämöillä ja tutustutaan myös varjoteatterinäyttämön tekniikkaan.

Kurssin kesto yhteensä 14 tuntia, ja ohjaajana toimii Anne Lihavainen.

Hinta: 100€, PoijuPaikkalaisille 85€ (hinnat sis. alv 23 %) Rainerin käsinukkepajassa 20.4.–21.4.2013 tutustutaan nukkeihin, jotka on rakennettu pehmeistä materiaaleista. Kurssilla tehdään oma käsinukke ja perehdytään materiaalien variaatioihin – helppoa, hauskaa ja innostavaa!

Materiaaleina käytetään joustofroteeta, vanua, lankaa, kangasta ja vesivärejä.

Kurssin kesto yhteensä 14 tuntia. Ohjaajana toimii Rainer Kaunisto.

Hinta: 100€, PoijuPaikkalaisille 85€ (hinnat sis. alv 23 %)

Maksu suoritetaan Nukketeatterikeskus Poiju Oy:n tilille FI05 4055 0010 2101 99.

Viite: kurssi. Kurssille pääsee kuittia vastaan. Kahvi-/teetarjoilu sisältyy hintaan.

Kurssit pidetään Nukketeatterikeskus Poijun toimitiloissa Herttoniemessä, os. Sahaajankatu 19, 00880 Helsinki.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: teija.sivula@nukketeatterikeskus.fi, p. 0445583660 www.nukketeatterikeskus.fi/kurssit.php

12

Nukketeatteri 2/2012

Onko jo aika saada Suomeen Nukketeatterin Tiedotuskeskus?

Suomen UNIMA on toiminut nukketeatterin asialla jo vuosikymmeniä. Nyt järjestön sisällä ollaan valmistelemassa hanketta, jonka myötä Suomeen syntyisi Nukketeatterin Tiedotuskeskus. Tanssilla, sirkuksella ja teatterilla vastaavat keskukset jo ovat.

Nukketeatterin Tiedotuskeskus otti hiljattain merkittäviä edistysaskelia. Loppuvuodesta 2012 tuli UNIMAn toimistolle ilouutinen: Suomen Unimalla on myönnetty Opetusministeriön erityisavustus 50 000 euroa selvitykseen nukketeatterin tiedotuksen ja näkyvyyden parantamiseksi. Vuosi 2013 tulee siis olemaan historiallinen Suomen Unimalle!

UNIMAn tehtävänä on jo nyt nostaa nukketeatterin asemaa ja näkyvyyttä. Suomen UNIMAn puheenjohtaja Teija Sivula, mitä uutta tiedotuskeskus toisi nukketeatterin kentälle?

Uniman toiminnot vastaavat jo nyt Tiedotuskuksen toimintoja. Erona on lisääntyvä näkyvyys.

Keitä Nukketeatterin Tiedotuskeskus palvelisi?

Ennen kaikkea Tiedotuskeskus palvelee Uniman jäseniä, niin harrastajia kuin ammattilaisiakin. Tiedotuskeskus palvelee kuitenkin myös kaikkia nukketeatterista kiinnostuneita, mediaa ja päättäjiä sekä huolehtii kansainvälisistä suhteista. Tiedotuskeskuksella voidaan ajatella olevan vaikutusta taiteilijoiden työllistymiseen ja sitä kautta taloudellisen tilanteen paranemiseen. Näin tilanteesta hyötyvät sekä taiteilijat että yhteiskunta.

Mitä lisää Suomen UNIMA tarvitsisi käynnistääkseen tiedotuskeskuksen toiminnan?

Unima tarvitsee riittävät taloudelliset resurssit nykyisen toiminnan jatkumisen ja kehittämisen turvaamiseksi.

Mitä Tiedotuskeskuksen ylläpito maksaisi vuodessa?

Uniman jäsenille Tiedotuskeskuksen toiminnasta ei tule lisäkustannuksia vaan rahoitusta etsitään julkiselta taholta. Tiedotuskeskus ei voi toimia vapaaehtoispohjalta vaan tarvitaan palkattua henkilökuntaa keskuksen toimintaa ylläpitämiseen. Lisäksi tarvitaan riittävät tilat toimistolle, kirjastolle ja arkistolle.

Millaiset mahdollisuudet lisäresurssien saamiseen Suomen UNIMAlla on?

Kysymykseen on vaikea vastata, sillä apurahahakemuksia on vireillä useita ja toivomme parasta!

Toivomme että valtion ja kuntien päättäjät ymmärtävät nostaa nukketeatterin muiden taidemuotojen rinnalle tasa-arvoiseen asemaan.

Voidaanko jotain toimintoja toteuttaa ilman lisäresursseja, toisin sanoen nykyisin voimin?

Jäsenmaksut kattavat ainoastaan hyvin pienen osan Uniman tuloista.

Sillä summalla ei ole mahdollista palkata ketään tai huolehtia toimitilan vuokrasta. Kuten kaikki kulttuurikentällä toimivat järjestöt, on Unimakin hyvin riippuvainen apurahapäätöksistä.

UNIMA on maailmanlaajuinen järjestö. Onko vastaavanlaisia keskuksia olemassa jossain päin maailmaa, eli voisimmeko ottaa jostain mallia?

Kansainvälisen Uniman säännöt sisältävät tiedotuskeskuksen toiminnat. Näin voidaan siis ajatella että Uniman jäsenjärjestöt toimivat kukin tahoillaan oman maansa nukketeatterin tiedotuskeskuksina. Esimerkkinä voidaan mainita Tallinnassa toimiva Nuku-keskus.

Sopiiko tiedotuskeskuksen perustaminen UNIMAn toiminta-ajatukseen?

Kansainvälisen Uniman ja Suomen Uniman säännöissä määritellyt tavoitteet ovat yhtenevät tiedotuskeskuksen tavoitteiden ja toimintojen kanssa. Asia tarkistettiin kansainvälisen Uniman sääntökomission puheenjohtajalta Knut Alfsenilta elokuussa 2012.

Missä tämä keskus toimisi?

Tällä hetkellä Uniman toimisto on Nukketeatterikeskus Poijun tiloissa, omassa huoneessaan. Poijussa sijaitsevat myös kirjasto ja arkisto.

Uniman toimisto on aina sijainnut jonkun nukketeatterin yhteydessä ja yhteistyöstä on ollut kummallekin osapuolelle hyötyä. Aikaisemmin toimisto on sijainnut Oulussa Nukketeatteri Klonkin yhteydessä ja sitä ennen Tampereella Mukamaksen tiloissa.

Omien tilojen hakeminen ei ole tarpeellista juuri nyt.

Järkevää on kuitenkin pitää toimisto, kirjasto ja arkisto mahdollisimman keskeisellä paikalla ja hyvien kulkuyhteyksien päässä.

Kerro vielä tiiviisti, miksi tiedotuskeskus olisi tarpeellinen juuri nyt?

Pyrimme turvaamaan alan kehityksen ja nukketeatterintekijöiden sekä harrastajien aseman Suomessa ja kansainvälisesti. Tukiorganisaatio, joka huolehtii nukketeatterilaista, on meille kaikille nukketeatterista kiinnostuneille tai sitä työkseen tekeville tärkeä. Tiedotuskeskus kehittää ja turvaa alan tulevaisuutta Suomessa.

Kysymykset: Timo Väntsi

Nukketeatteri 2/2012

Puheenjohtajan puheenvuoro

UNIMA kokoaa nukketeatteriväen yhteen Uniman jäsenet ovat kaikki tavalla tai toisella nukketeatteriin hurahtaneita. Osalle nukketeatteri on rakas harrastus tai mielenkiinnon kohde, osalle nukketeatteri on työ, jota tekee sydämen palolla. Osa haluaa kokea suuria tunteita nukketeatterikatsomon puolella ja osa taas nauttii nukenrakentamiseen liittyvästä käsillätekemisen riemusta.

Kaikki me nukketeatterilaiset olemme osa Suomen Unimaa. Suomen Uniman tarkoituksena on puolestaan edistää nukketeatteria eri tavoin Suomessa ja ulkomailla sekä kehittää nukketeatterialan kansainvälistä yhteistyötä.

Yhdistyksen sääntöjä lainaten; tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys • harjoittaa tiedotus-, tutkimus- ja koulutustoimintaa • edustaa jäsenistöään kulttuuripolitiikkaa ja erityisesti nukketeatteria koskevissa ratkaisuissa • toimii yhteistyössä alan koti-ja ulkomaisten järjestöjen kanssa • perustaa työryhmiä ja toimikuntia.

Suomen Unima ry:n jäsenistöön kuuluu nyt syksyllä 2012 n. 150 nukketeatterin ammattilaista ja harrastajaa.

Lisäksi on yhteisöjäseninä ammatti- ja harrastajateattereita ympäri Suomea.

Jotta Unima voisi parhaalla mahdollisella tavalla edistää nukketeatteria, niin tarvitsemme siihen teidän kaikkien apua. Mitään toimintaa ei synny ilman jäsenistöämme, mitään kehitystä ei tapahdu ilman uusia ideoita ja keskustelua.

Suomen Uniman toimisto sijaitsee Helsingissä Nukketeatterikeskus Poijun tiloissa Sahaajankadulla. Toimistolla voi tulla vierailemaan ja etenkin kirjastokahvilailtoina kaikki ovat tervetulleita kahvikupin äärelle vaihtamaan kuulumisia. Kirjastomme on käytettävissänne.

Vuosikokouksen yhteydessä järjestetään jäsentapaaminen, jossa jäsenistöä hemmotellaan herkuilla ja kaikkien ääni pääsee kuuluviin. Jäsentapaamisissa on helppoa solmia uusia tuttavuuksia ja samalla kuulee nukketeatterikuulumisia ympäri Suomen. Vuosikokous on Näyteikkuna tapahtuman yhteydessä, joten samana viikonloppuna on mahantäydeltä tarjolla myös hienoja esityksiä Kulttuurikeskus Stoassa.

Toinen jäsentapaaminen pyritään järjestämään syksyllä jossain muualla kuin Helsingissä. Syksyllä 2012 se oli elokuussa Mikkelissä Satujen Sateenvarjo –tapahtuman yhteydessä. Suurimpana puheenaiheena oli tiedotuskeskustoiminnan kehittäminen. Jäsentapaamisten tarkoitus on tarjota jäsenistölle mahdollisuus kertoa toiveistaan ja kehittämisideoistaan. Jokaisen mielipide on tärkeä ja osallistumalla keskusteluun voit vaikuttaa.

Ensi syksyn tapaamisen aikaa ja paikkaa saa ehdottaa.

Otamme vastaan ehdotuksia ja ideoita myös puhelimitse sekä s-postitse.

Suomen Unima on juuri sellainen kuin miksi me sen yhdessä rakennamme.

Suomen Uniman puheenjohtaja Teija Sivula 044 5583660, teija.sivula@nukketeatterikeskus.fi

13

14

Nukketeatteri 2/2012

Kuuma Ankanpoikanen uusi voiton Oulussa Vuoden 2012 Valtakunnallisen Nukketeatterikilpailun loppukilpailu käytiin The End of Daylight Saving Time -festivaalin yhteydessä sunnuntaina 28.10.2012.

Kilpailun ensimmäinen sija ja 2500 euron stipendi myönnettiin Kuuman Ankanpoikasen näytelmälle Likinäköinen Prinsessa ja muita kehyskertomuksia. Toinen sija ja 1000 euron stipendi myönnettiin ryhmän Kiusallinen tilanne näytelmälle Rauni O. ja kolmas sija sekä 500 euron stipendi, myönnettiin Sixfingers Theatren näytelmälle Kovaksi keitetyt – Tarina Viikinkirakkaudesta. Kuuman Ankanpoikasen voittoisa esitys oli tuomariston perustelujen mukaan ”vaikuttava, herättävä, omaa luokkaansa, varma, loppuun vietyä estetiikkaa, riehakas, iloinen ja kekseliäs”.

Kuuma Ankanp oi (vas.), Antti-J kanen, eli Merja Pöyhönen uhani Mannin en ja Lotta Virtanen.

Kilpailu oli avoin ammattilaisille ja harrastajille. Esityksen kestoa, kokoa tai aihetta ei rajattu, kaikki nukketeatterin muodot olivat sallittuja. Seitsemännen kerran järjestettävän Valtakunnallisen Nukketeatterikilpailun tavoitteena oli ensisijaisesti suomalaisen nukketeatteritaiteen nykytilanteen tutkiminen ja edistäminen.

Loppukilpailijat olivat: Teatteri Soiva Sammakko (Vaasa), Bremenin soittoniekat Kuuma Ankanpoikanen (Turku), Likinäköinen prinsessa ja muita kehyskertomuksia Kompiainen (Kolari), Päänalle, Toinen ja Pupu Pyh Sixfingers Theatre (Turku), TraFika Pois Suljettuja –työryhmä (Lahti), Pois Suljettuja Sixfingers Theatre (Turku), Kovaksi keitetyt – Tarina Viikinkirakkaudesta Kiusallinen Tilanne (Helsinki), Rauni O. Mama Anes (Turku), My Little Underground

ä

npä a Järve eli Sirp tilanne Satu Viinikka. n e in ll ja Kiusa atti Salo (vas.), M

Kilpailutuomareina toimivat Sini-Sisko Kalajoki (Nukketeatteri Akseli Klonk), Mika Kiviniemi (Kulttuuriosuuskunta ILME), Elina Korhonen (Oulun kaupunginteatteri) ja Antti Kairakari (vapaa kenttä, freelancer).

Kuvat: Pia Kalenius

Sixfingers Theatre eli Maiju Tainio (vas.) ja Johanna Latvala.

Nukketeatteri 2/2012

Ishmael Falkelle VarsinaisSuomen taidepalkinto Nukketeatteritaiteilija Ishmael Falke on palkittu Varsinais-Suomen taidepalkinnolla. Asialla on Varsinais-Suomen taidetoimikunta, joka on myöntänyt vuodelle 2012 neljä taidepalkintoa. Falken lisäksi palkinnon saivat kuvataiteilijat Heikki Marila ja Hanna Seppänen ja kirjailija Riku Korhonen. Palkinnot ovat suuruudeltaan 2000 €. Taidepalkinto myönnetään vuosittain ansioituneelle Varsinais-Suomessa vaikuttavalle taiteilijalle.

Perusteluissa todetaan, että Ishmael Falke on ollut merkittävä suunnannäyttäjä turkulaisen nukketeatterin kentällä. Hän on työskennellyt sekä sooloesiintyjänä että Sixfingers-teatteriryhmässä. Viime vuosien tärkeitä töitä ovat olleet mm. Mikropatia-festivaali sekä Tehdas Teatterin ja Turun kaupunginteatterin yhteistuotanto Iso prinssi ja Pikku prinssi. Vuonna 2011 Ishmael Falkelta julkaistiin kirja Keppi, porkkana ja musta laatikko, jonka tarkoituksena on antaa eväitä nykynukketeatterin ymmärtämiseen.

Ruotsin UNIMA hakee esityksiä festivaaleille 2014

Ishmael Falke traFikan varhaisversiossa kulttuuripääkaupunkivuoden Mikropatia-kokonaisuudessa 2011.

kaupungin kulttuurisihteeri Jukka Vehmas on tehnyt elämäntyönsä kulttuurin ruohonjuuren kasvattamisessa. Toisen kunniamaininnan taidetoimikunta myöntää Oheistaidekodille. Vehmaan kuntaan syntyi uusi taiteen keskus, kun kuvataiteilija Outi Heiskanen päätti avata keskustan vanhaan eläinlääkärintaloon vuonna 2011 Oheistaidekodin.

Kiinnostaako nukketeatterin käyttö terapiassa?

Huomio huomio!Valtakunnallinen Nukketeatteriterapian maailma -hanke käynnistyy keväällä 2013. Luvassa on seminaareja, työpajoja ja uuden työskentelymallin luomista kotimaisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden johdolla.

Hanke tulee muotoutumaan osallistujien

Puppet Jam tarjoaa areenan tekijöille Ruotsalaisessa nukketeatterielämässä tapahtuu! Puppet Jam –nukketeatteritapahtuma on Ruotsin Uniman 2-3 kertaa vuodessa järjestämä nukketeatteritapahtuma, joka tarjoaa areenan erilaisten nukketeatteriin liittyvien teoskatkelmien esittämiseen. Jamissa kullakin esiintyjällä on 10 minuuttia näyttämöaikaa. Puppet Jamissa on nähty mm. esitelmiä, luonnoksia tulevista esityksistä, videoita sekä katkelmia jo olemassa olevista esityksistä.

Seuraava Puppet Jam pidetään toukokuussa 2013.

Jos kiinnostaa, niin kysy lisätietoja: Milla Risku / milrisku@gmail.com Kuvamateriaalia menneistä Puppet Jam-tapahtumista löydät: https://www.facebook.com/pages/PuppetJam/315519921878539

Muista palkituista Hanna Seppänen on valmistunut Turun Taideakatemiasta vuonna 2008 ja luonut sen jälkeen uraa valtakunnallisesti omintakeisella tyylillään, muun muassa lapsuuden muistikuvista ammentavilla hiilipiirroksillaan.

Heikki Marila on viime vuosina ollut yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä kuvataiteilijoista. Taidehistoriallisia viitteitä maalauksissaan käyttävä Marila sai vuonna 2011 Carnegie Art Awardin toisena suomalaisena taiteilijana.

Riku Korhonen on luonut määrätietoisesti lyhyessä ajassa merkittävän kirjallisen uran.

Korhonen on saanut jo useita kirjallisuuspalkintoja, mm. Euroopan komission kirjallisuuspalkinnon vuonna 2010 teoksellaan Lääkäriromaani.

Taidetoimikunta myönsi myös kaksi Vuoden kulttuuriteko -kunniamainintaa. Laitilan

15

tarpeiden ja ideoiden mukaan.

Kaikki yhteistyöstä kuunnostuneet, ottakaa yhteyttä heti tammikuussa 2013 Satakunnan läänintaiteilijaan Roosa Halmeeseen. roosa.halme@minedu.fi puh. 0295 330 824

Ruotsin UNIMA hakee parhaillaan esityksiä pohjoismaisille festivaaleille. Nordic Puppetry Festival järjestetään maaliskuussa 2014.

Juuri nyt on hakuaika, eli jos hanke kiinnostaa, niin kannattaa lähettää DVD esityksestä ja täytetty hakemuslomake osoitteeseen UNIMA Sverige Box 161 98 10324 Stockholm Sweden.

Hakuaika päättyy 31.tammikuuta 2013.

Hakemuslomakkeen saat Suomen UNIMAsta.

Lisätietoja: augusto@unima.se tai info@unima.se

Muista 11.2.!

Pistähän kalenteriisi päivämäärä 11.2. Tuolloin vietetään perinteistä Suomalaisen Nukketeatterin päivää. Suomen teatterien toivotaano huomioivan ohjelmistossaan tämän juhlapäivän.

Päivään liittyen lähtee maailmalle Nukketeatteripäivän tervehdys. Tervehdys toivotaan luettavan esimerkiksi ennen esitystä tai julkaistavan esim. teatterin www-sivuilla.

Nukketeatteri 2/2012

© TIP-Connection

16

Anna Ivanova-Brashinskayan ohjaaman Viruksen nuket ovat hyvin pieniä hahmoja.

TIP JA HIP-HURRAA!

teksti: Maiju Tawast, TIP Fest 2012

Nukketeatteria verovirastossa, vanhainkodissa, metsässä, maauimalassa, sairaaloissa, ravintoloissa, taidegallerioissa, tehtailla, torilla, soutuveneessä joella, keskiaika- ja joulutapahtumissa, liikennemerkeissä, kaupunginteatterissa? Turkulainen nukke-, esine- ja visuaalinen teatteri tunkee esiin väellä ja voimalla joka puolella kaupunkia kautta vuoden. Kymmenet alan opiskelijat ja ammattilaiset tekevät monen monituisia produktioita, joiden skaala ulottuu lapsille suunnatuista esityksistä aikuisten avantgardeen ja poikkitaiteellisuuteen.

Turun taideakatemian nukketeatterilinjalta valmistuneet ovat perustaneet useita aktiivisesti toimivia ryhmittymiä, joista vilkkaimmat ymppäävät visuaalista ja nukketeatteria vaikka elektronisen musiikin tapahtumiin ja pop-up-taidetiloihin puhumattakaan poikkitaiteellisista tuotannoista. Kupittaan Seikkailupuistossa ja Nukketeatteritalo Mundossa on melko säännöllisesti tarjolla lapsille suunnattuja produktioita, joihin perhe- ja päiväkotiyleisö lienevät löytäneet tiensä.

Turun taideakatemian kansainvälinen nukketeatterilinja tuottaa kentälle uusia tekijöitä, jotka laajentavat skeneä entisestään sekä Turussa että ulkomailla. Kaupungissa on myös kansainvälinen TIP-Fest nukketeatterifestivaali. Ei nukketeatterielämä kuitenkaan ruusuilla tanssimista ole Turussakaan, määrärahoista ja tiloista on ollut huutava (lue: karjuva) puute aina. Pohjolan ainoa ammatillinen nukketeatterikoulutus on ollut vakavasti uhattuna määräraha- ja aloituspaikkaleikkausten takia. Mutta valoa - ja maata - on näkyvissä.

Turkulaiset nukketeatteritoimijat Puppet Studio ja TIP-Connection ovat yhteistyössä Taideakatemian nukketeatterilinjan kanssa koonneet voimansa Aura of Puppets -yhteishankkeeksi, jolla on oma tuotantokoordinaattori Ilona Halme. Hanke julkistettiin ja käynnistettiin lokakuussa performanssilla, jossa nuket ja nukketeatterintekijät seilasivat soutuveneillä Aurajoella. Yhteistyöorganisaation nettisivut avautuvat pikapuoliin, joten turkulaisesta nukketeatteriskenestä ja

lukemattomista esityksistä on viimeinkin helppo saada tietoa.

Vakinaisesta nukketeatterinäyttämöstä on Turussa haaveiltu jo 1980-luvulta lähtien, jolloin aivan äskettäin edesmennyt turkulaisen nukketeatterin dynamo Kitta Sara yritti vakiinnuttaa alan toiminnan Vanhan Suurtorin Brinkkalan taloon. Tänä syksynä kuultiin viimeinkin ilo-uutinen: TehdasTeatteri tarjoaa uuden johtajansa Timo Väntsin luotsaamana näyttämön turkulaiselle nukketeatteriskenelle vanhan Manillatehtaan robusteissa tiloissa. Ja marraskuussa Varsinais-Suomen taidetoimikunnan palkinto myönnettiin Ishmael Falkelle ansioistaan nukketeatterin tekijänä. Hip-hurraa!

Nukketeatteri on Turussa kaikkea muuta kuin marginaalinen taidelaji: pelkästään Puppet Studion toimijoilla oli lähes 40 000 katsojaa ja 170 esitystä vuonna 2010. Kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 katsoja- ja esitysmäärät eivät ole tiedossa, mutta ne ovat huomattavan suuret, sillä yksistään Sixfingers Theatre toteutti lähes 365-päiväisen paikkasidonnaisten miniesitysten Mikropatia-sarjan toreilla, virastoissa, silloilla, busseissa ja muissa julkisissa tiloissa. Tämän lisäksi tulevat katsoja- ja esitysmäärät Turun kaupunginteatterista ja TIPConnectionilta sekä Taideakatemiasta. Julkisen tuen luulisi jo heltiävän näillä näytöillä, mutta kotikaupunki ja valtio eivät edelleenkään noteeraa ansaitusti mittavaa ja merkityksellistä toimintaa. Esityksiä ja projekteja rahoitetaankin erilaisilla, riittämättömillä apurahoil-

Nukketeatteri 2/2012

17

la, joiden määrä on kuitenkin ilahduttavasti kasvanut viime vuosina. Mutta edelleenkin 90 % nukketeatterintekijöistä kituuttaa VVA eli vailla vakinaisia avustuksia, sinnikkäästi kuten Puppet Studion14 toimijaa, mm. Sixfingers Theatre, Kuuma Ankanpoikanen, Teatteri Sudenenne, Rahtiteatteri ja HOX Company. Samassa tilanteessa on vuonna 2005 perustettu Turku International Puppetry Connection, joka tuottaa ympäri vuoden esityksiä ja työpajatoimintaa sekä kansainvälisiä projekteja.

TIP-FEST Vuodesta 2010 lähtien Anna Ivanova-Brashinskayan (Turun taideakatemian nukketeatterilinjan lehtori) luotsaama organisaatio on järjestänyt Turussa TIP-Festin, mittavan nukketeatterijuhlan aikuisille ja lapsille. Tänä vuonna täpötäysiä esityksiä nähtiin 15. - 18.11.2012 Seikkailupuiston teatterisaleissa, Nukketeatteritalo Mundossa, TehdasTeatterissa ja Turun taideakatemiassa.

Kuva: Paula Vilmi

Kolmannen kansainvälisen festivaalin ohjelmistossa oli yhteensä lähes 40 lapsille ja aikuisille suunnattua nukketeatteriesitystä, joiden ilmaisussa käytettiin mm. paperiteatteria, käsinukkeja, palikoita, varjoteatteria, vessapaperia, visuaalista ja fyysistä teatteria, sirkusta, liikennemerkkejä, pahvilaatikoita, polkupyörän raatoa, matkalaukkuja ja kaikkea muutakin mahdollista ja mahdotonta. Vanha ja uusi, perinteinen ja moderni saivat kaikki sijansa festivaalilla, joka yhdisti eri sukupolvia kahdeksaa eri maata edustaneessa esiintyjäjoukossa ja satojen eri-ikäisten katsojien täyttämissä saleissa. Festivaalin ohjelmisto oli runsas ja moniulotteinen. Ja aikataulutus jälleen melko hektinen, mutta esitysten väleihin jäi myös suvantoja monille unohtumattomille tapaamisille ja keskusteluille.

Ootus, kuvassa Kirsi Karppanen, Paula Vilmi. Kuva: TIP Connection

To the End of Love © Fabien Legay

Lukuisten esitysten lisäksi TIP-Fest ja Taideakatemia järjestivät seminaarin Producing Visual Theatre, jossa kotimaiset ja kansainväliset toimijat pohtivat visuaalisen ja nukketeatterin haasteita ja tilannetta. Tätä edeltävänä päivänä oli mahdollisuus nähdä dokumentti viimesyksyisestä suurtuotannosta Abduction of Europa, jossa antiikin myytin kimppuun kävi monikymmenpäinen joukko turkulaisia nukketeatterintekijöitä ja pietarilainen avantgarderyhmä AKHE Samppalinnan maauimalan altaassa ja hyppytornissa. TIP-Festin aikana

18

Nukketeatteri 2/2012

Seikkailupuistossa pidettiin myös lapsille nukketeatterimuskari, varjoteatterityöpaja ja nukketohtorin vastaanotto.

Festivaalin ohjelmistossa oli runsaasti turkulaista nykynukketeatteria, joka on voimalla ja vauhdilla noussut alan kotimaiseen kärkeen.

Taideakatemiassa annetun ammattikoulutuksen tuloksena tapahtumassa nähtiin useita entisten ja nykyisten oppilaiden esityksiä, joista mittavin ja kansainvälisin oli TIP-Connectionin tuottama To the End of Love. Anna Ivanova-Brashinskayan ohjaama esitys kokosi yhteen tekijöitä ja esiintyjiä Suomesta, Ranskasta, Venäjältä, Liettuasta ja Portugalista. Esitys on visuaalisen teatterin keinoin toteutettu tutkielma Ritari Siniparran tarinasta ja nuoren naisen julmasta kohtalosta. Aikuisille suunnattu trilleri luo visioita puvuilla ja asusteilla, jotka animoituvat ja liikkuvat selkäpiitä karmivasti.

TIP-Connectionin tuotantoa olivat myös esitykset Ootus, jossa Paula Vilmi ja Kirsi Karppanen kuvastivat naisten odotusta performanssin, paperi- ja esineteatterin keinoin sekä Nanna Mäkisen esittämä Virus lukemattomilla minikokoisilla ihmishahmoilla, jotka tunkeutuvat tutkijan tietokoneesta kaikkialle.

Porissa läänintaiteilijana työskentelevä Roosa Halme puolestaan esitti soolona nokkelaa Palikkateatteria, jolla hän pelasti festivaalin avajaiset eestiläisen Nukuteaterin peruttua viimetingassa esiintymisessä. Puppet Studion jäsenistöstä Teatteri Sudenenne toi TIP-Festille Niina Lindroosin ohjaaman esityksen Muotokuva näkymättömyydestä, joka yhdisti nukketeatteria ja nykytanssia teeman ympärille.

Turun taideakatemian nukketeatteriopiskelijat esittivät useita pienille lapsille suunnattuja etydejä, kuten Oscar Wilden satuun perustuvan Itsekkään jättiläisen sanattomana nukketeatterina.

Ulkomaalaisista vieraista odotetuin ja kohutuin oli pietarilainen Akhe-teatteri, kokeellinen taideryhmä, jonka esitys Mr. Carmen kuitenkin viisumisyistä peruuntui. Tilalla nähtiin Pavel Semchenkon ajatuksia herättävä, esityskonventioita rikkova sooloperformanssi.

Suomessa pariinkiin otteeseen vieraillut tanskalainen Sofie Krog´s Teater toi festivaalille makaaberin trillerinsä The House, jonka yleisö palkitsi raikuvin aplodein. Innostuneen vastaanoton sai myös ranskalaisen Barbara Méloisin Life is a bed of roses…or is it?, jossa taiteilija kertoi onnellisuutta tavoittelevan naisen elämästä vaaleanpunaisin vessapaperirista tehdyin hahmoin. Kanadalainen ryhmä Les Sages Fous (Jacob Brindamour ja Catherine C. Mousseau) räjäytti festivaalin lopuksi potin esityksellään Orphan Circus, joka kertoi taitavasti ja tarkkaan animoiden teatro poveren ja nukketeatterin keinoin todella köyhästä sirkuksesta romuttamon takapihalla.

Ja sokerina pohjalla festivaalin päättäjäisissä myöhään sunnuntai-iltana Tehdasteatterissa nähtiin kolmen projektin esittelyt. Tehdasteatterissa saa helmikuussa 2013 ensiesityksensä Shakespearen näytelmän pohjalta nukketeatteriksi sovitettu suurtuotanto Myrsky, jonka ohjaa Kritiikin kannuksilla palkittu Merja Pöyhönen. Luvassa on rohkeita visuaalisia ratkaisuja ja uutta näkökulmaa klassikkoon.

Tanskalais-islantilais-suomalaisen Nordic Puppet Ambassadors -ryhmittymän The Waiting Room toi näyttämölle visioita Michael Kviumin

Milla Järvipetäjä

Kuuman Ankanpoikasen Merja Pöyhönen ja Antti-Juhani Manninen veivät aikuiskatsojat maallisiin ja taivaallisiin ulottuvuuksiin esityksellään Planeettojen välisistä etäisyyksistä nukke- ja naamioteatterin keinoin. Sixfingers Theatren Ishmael Falke ja hollantilainen tanssija Sandrina Lindgren kertoivat Trafika-esityksessään vanhenevan pariskunnan absurdista elämästä, jossa kommunikoidaan vain liikennemerkkien välityksellä.

Taideakatemiasta valmistunut ranskalainen Perrine Ferrafiat puolestaan oli tehnyt tragikoomisen tutkielman Saanko luvan kokemastaan suomalaistodellisuudesta. Lapsille suunnattuja esityksiä festivaalilla oli useita, kuten Rahtiteatterin Talvitarina Oravasta ja karhusta sekä Seikkailupuiston teatterin Prinssi Ruusunen, joka yritti yhdistellä satuklassikoita ja commedia dell´artea.

Herra Pamppu asioi tavernassa. Nukeissa Jouni Järvenpää (herra Pamppu oikealla) ja Merja Pöyhönen (Espantanublos).

maalauksista nukketeatterin, tanssin ja fyysisen teatterin keinoin.

Esityksen oli ohjannut Tanskassa työskennellyt Outi Sippola ja esiintyjäkaartissa nähtiin mm. Aapo Repo Mikkelistä.

© Zebrakuh

Nukketeatteri 2/2012

TehdasTeatterin uutuusnäytelmä, Federíco García Lorcan näytelmään perustuva nukketeatteri-iloittelu Herra Pampun himot esiteltiin aikuisyleisölle viikkoa ennen ensiesitystään. Merja Pöyhönen hehkutteli Doňa Rositana, jota tanssija-nukettaja Jouni Järvenpään groteskisti fyysistämä Herra Pamppu kosii himoissaan. Ja Pia Kalenius oli jälleen lauteilla notkeana nukkenäyttelijänä. Timo Väntsin ohjaama esitys on reipasta ja groteskia kansanteatteria, jossa ei pihtailla tunteissa ja toiminnassa.

kuva: Ville-Matias Roisko

TehdasTeatterissa oli tiivis ja innostunut tunnelma demonstraatioiden jälkeen TIP-Festin päättäjäisissä, jotka jatkuivat myöhään yöhön. Allekirjoittanut ylitti peräti tunnilla tätien virallisen nukkumaanmenoajan eli klo 23 kävelin onnellisena, mutta väsyneenä Aurajoen rantamia hotelliin. Ensi vuonnakin Turussa kannattaa ehdottomasti käydä useaan otteeseen katsomassa todella mielenkiintoista nukketeatteria.

© Les Sages Fous

Barbara Melois käytti nukeissaan vessapaperia.

Odotushuone on pohjoismaisen yhteenliittymän ensiesitys, josta nähtiin maisitiaisia TIP Festissä. Kuvassa Aapo Repo, Linda lemmetty ja Sigídur Sunna Reynisdóttir.

Rahtiteatteri: Talvitarina (nuket: Tiina Puranen)

Orphan Cirkus marssitti esiin toinen toistaan ihmeellisempiä nukkehahmoja.

19

20

Nukketeatteri 2/2012

Seppo Ilmarinen (Aleksi Matilainen) ja Väiski Väinämöinen (Miia Hytönen) odottelevat katsojia Teatteri Lumon katsomossa. Nuket Nils Hedlund.

Mustan teatterin lumoa Suonenjoella Suonenjoella on parin vuoden ajan toiminut teatteriryhmä, joka käyttää esityksissään mustan teatterin tekniikkaa. Teatteri Lumo toimii Sisä-Savon kansalaisopiston siipien suojissa, ja sen taustalla on kansainvälinen Leader-hanke Searching for the Roots of Europe.

Hanketta rahoittaa maaseudun kehittämisyhdistys Mansikka ry. sekä Suonenjoen kaupunki. Teatteri Lumo valmistaa vuodessa kaksi koko perheen teatteriesitystä, joita esitetään noin 10-15 kertaa alueen ryhmille ja lapsiperheille.

Teatteri Lumon tilat on rakennettu aiemman Leader-rahoituksen turvin Suonenjoen entisen lukion auditorioon, jossa on sadan hengen katsomo. Näyttämöstä on tehty musta, ikkunat on pimennetty sekä hankittu valo- ja äänitekniikkaa. Muiden teatterivalaisimien joukossa on UV-valoja, joilla mahdollistetaan mustan teatterin illuusiot.

Uusin esitys, ´Pohjan akan hillokellari´, ammentaa Kalevalan tarinoista. Sen päähenkilö on Aino, pieni koululainen, joka lähtee vaarinsa kanssa Vipuskukkulalle marjaan. Syksyinen retki saa yllättävän käänteen, kun Kalevalan väkeä alkaa vilahdella puiden lomassa. Kalevalan kansa on tullut pyytämään Ainon apua sammon vapauttamiseen.

Teatteri Lumon sampo on tarinamylly, joka jauhaa ja hilloaa Kalevalan kansan mehukkaimmista seikkailuista herkkuja kaikkien iloksi. Nyt

sampo tarinoineen on Pohjan akan vankina ja Kalevalan sankarit pelkäävät tulevansa unohdetuiksi kokonaan. Ainon ja vaarin apua tarvitaan... Esitys sai ensi-iltansa marraskuun loppupuolella ja näytöksiä on luvassa vielä keväälle. ´Pohjan akan hillokellarissa´ nähdään livenäyttelijöitä, pöytä- ja naamionukkeja, esineteatteria ja mustan teatterin kohtauksia. Esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Annukka Martikainen. Musiikista huolehtii Teatteri Lumon oma kaksimiehinen livebändi. Nukkien, lavastuksen, puvustuksen, valojen ja äänten toteutuksesta sekä näyttelemisestä vastaa Teatteri Lumo, johon kuuluu teatterin harrastajia ja puoliammattilaisia Suonenjoelta, Rautalammilta, Vesannolta ja Kuopiosta.

Teatteri Lumo on kirjava kokonaisuus eri-ikäisiä ihmisiä. Nuorimmainen käy tokaluokkaa, vanhempi väki on jo tukevasti eläkkeellä, sille

Nukketeatteri 2/2012

välille mahtuu niin yläkoululaisia, lukiolaisia kuin työikäisiäkin. Osa joukosta on mukana koko perheen voimalla. Erilaiset elämänkokemukset kohtaavat työpajoissa yhteistä esitystä valmistettaessa. Vaikka touhu on toisinaan vauhdikastakin, kaikki pitävät ryhmän monipuolisuutta rikkautena.

21

Prahassa ja kerättiin oppia kahdesta mustan teatterin esityksestä Ta Fantastika-teatterissa sekä Metro-teatterissa. Yhteistyö jatkuu toukokuussa 2013, kun tšekit saapuvat vastavierailulle keväiseen SisäSavoon. Suunnitteilla on yhteinen esitys tšekkiläisen tarinan pohjalta.

Teksti ja kuvat: Annukka Martikainen

Teatteri Lumon kansainvälinen yhteistyökumppani on Tšekin Třeštissä.

Kesällä 17 lumolaista vieraili Třeštin seudulla ja osallistui T.E.J.P.teatterin esitykseen Louckyn pikkukylässä. Esitys toteutettiin site specific -ajatuksella aution maatilan pihapiiriin ja läheiselle lammelle. Suomalaiset olivat mukana avustajina sekä laulamassa ja soittamassa paikallisten muusikoiden kanssa. Menomatkalla vietettiin päivä

Lisätietoa Teatteri Lumon nettisivuilta: https://sites.google.com/ site/teatterilumo

Nils Hedlundin rakentama Aino-nukke tehtiin alun perin marionetiksi Hannu Räisän kurssilla. ´Pohjan akan hillokellaria´ varten se on muokattu pöytänukeksi.

UNIMA sai uudet www-sivut Nyt kelpaa lähteä etsimään tietoa nukketeatterista! Suomen UNIMA on avannut uudet nettisivut. Paljon tietoa on päivitetty ja sivuille on saatu myös kuvamateriaalia, kiitos aktiivisen jäsenistön.

Uudet sivut ovat vanhassa tutussa osoitteessa: http://www.unima.fi .

Sivustolle on mm. päivitetty mahdollisimman kattava luettelo maam-

me nukketeattereista.

Sivuja kehitetään edelleen, eli kaikkia korjauksia, ehdotuksia ja mm. julkaisuvapaata kuvamateriaalia otetaan mielihyvin vastaan. Kehitysehdotuksia sekä kuvia voi lähettää UNIMAn järjestösihteerille.

Vuoden 2012 Nukketeatteriteko julkistetaan Thalia-gaalassa Ken onkaan tämän vuoden nukketeatteriteon tekijä?

Se ratkeaa ensi keväänä järjestettävässä Thalia-gaalassa, joka pidetään Seinäjoella 9. maaliskuuta 2013. Gaala on teatterialan järjestöjen yhteinen suurtapahtuma, jossa jaetaan kaikki alan keskeisimmät palkinnot.

Nukketeatteriteko-palkinto on myönnetty vuodesta 2009 lähtien henkilöille, jotka ovat toiminnallaan auttaneet nukketeatterin asemaa.

Toistaiseksi palkittuiksi on tullut yksityishenkilöitä, mutta palkinto voidaan myöntää myös järjestölle, tapahtumalle, esitykselle tms.

Aiemmin palkinnon ovat saaneet kirjastonhoitajat Leena Karjaranta ja Kaija Halme, tutkija Kati Andrianov, näyttelijä-nukketeatteritaiteilija Satu Paavola ja Nukketeatteri-lehden päätoimittaja Timo Väntsi.

22

Nukketeatteri 2/2012

Nukketeatteri 2/2012

23

Manifesti koneille Maailmankuulu insinööriteatteri AKHE (Engineering Theatre AKHE) on vieraillut Suomessa taajaan viime vuosina. Suomalaisyleisö on saanut nauttia useaan otteeseen venäläisen AKHE:n innovatiivista esityksistä, joissa käytetty tekniikka on kaikki käsin tehtyä insinöörityötä.

Akhen viimeisin vierailu ajoittui marraskuun Turun ja Porin nukketeatterifestivaaleille. Jo yli kaksikymmentä vuotta toimineen teatterikollektiivin perustajajäsenten oli tarkoitus esittää länsirannikolla samanaikaisesti järjestetyillä sisarfestivaaleilla esityksensä Mr Carmen.

Kaksikosta toinen, Maksim Isaev, joutui jäämään viisumiongelmien takia kotimaahansa ja esitys vaihtui miltei lennossa Pavel Semchenkon sooloesitykseksi L’imitation of a dramatic machine.

Esityksessä yhdistyvät esineteatteri, performanssi, installaatio ja akrobatia. Improvisoidulta ja spontaanilta vaikuttava näyttelijäntyö muodostavat kiinnostavan kontrastin loppuun asti hiotun koreografian kanssa. Vaikka Semchenkon edestakainen säntäily näyttämöllä vaikuttaa holtittomalta, jokaisella esityksen esineellä ja kojeella on oma tarkoin harkittu paikkansa. Turhautunut yksilö kamppailee maailmassa, jossa jokaisella laitteella on oma funktionsa. Mikä on tällöin ihmisen tehtävä ja olemassaolon tarkoitus?

Semchenkon roolihahmo on mies, joka yrittää itsekin olla kuin kone.

Hän rakentaa kepeistä, siimasta, pulloista ja pahvilaatikoista erilaisia laitteita ja imitoi niitä. Inhimillisiä tunteita vailla oleva kone kuitenkin päihittää herkän yksilön, joka pettyy oman mekaniikkansa toimimattomuuteen. Koneet syövät yksilön individualiteettia, kun mikään toiminto ei ole enää vain pelkästään ihmisen varassa. Jokaista tarvetta ja jokaista tehtävää varten on olemassa jokin laite. Mies yrittää murtaa materian ylivallan ja hallita kaaosta muuntautumalla itsekin koneeksi.

ja objektin yhteisen laitteen, joka soittaa sadetta. Viime kädessä se, kuinka hän siinä onnistuu, on katsojan oman tulkinnan varassa.

Esityksen loppupuolella mies yrittää tehdä viimeisen rajanvedon itsensä ja koneiden välille piirtämällä valkoisella liidulla lattiaan viivan.

Hänen liidunvalkoisiksi maalatut kasvonsa muodostavat liidun kanssa kuvaparin, jossa katse ja toiminta yhdessä anelevat koneita jättämään hänet rauhaan. Se on kuitenkin mahdotonta. Ihminen ei voi hallita ympäröivää tilaa eikä koneita. Esineet valtaavat alaa ja näyttämöltä ei löydy enää jalansijaa ihmiselle kaiken tavaramäärän joukosta. Näyttämön takaseinällä kohoaa pahvilaatikoiden muuri, jonka sisälle mies lopulta katoaa. Mies jättää ilmaan leijumaan toiveen siitä, että muurin toisella puolella on koneeton todellisuus. Raadollisempi lopputulema on, että hän on hävinnyt sodan ja ryömii nuolemaan haavojaan laitteiden omien pakkauslaatikoiden sisuksiin.

Esitys parodioi taitavasti modernia tietoyhteiskuntaa, joka on ulkoistanut jopa ajattelunkin koneiden varaan. Chaplinmainen huumori yhdistettynä terävään yhteiskuntakritiikkiin jättää katsojan pohtimaan, minkälainen on ihmisen ja koneen suhde. Onko ihminen vain osa valtavaa koneistoa, jossa tasavertaisuus on mahdottomuus? Joku on ruuvi, toinen mutteri ja kolmas virtakytkin.

AKHE haastaa niin omat tekijänsä kuin yleisönsäkin. On ilahduttavaa, että teatteriryhmästä on tullut yksi suomalaisten nukketeatterifestivaalien vakiovieraista ja tärkeistä kansainvälisistä nimistä. Toivottavaa onkin, että tämä insinööriteatterin pioneerikokoonpano nähdäään täällä länsirajan takana vielä tulevaisuudessakin. Kekseliäs ja nokkela arvojen kyseenalaistaminen ja ravistelu kun on aina tervetullutta.

Sanna Lehtinen

Esityksen kruunu on Semchenkon liikekieli. Näyttelijän fysiikka yllyttää tämän kehon kilpasille koneiden kanssa. Esitys on yhtä askelten sekamelskaa, tarrautuvia käsiä, epätoivoista juoksentelua ja sormien tanssia. Kaikki on kaoottista, mutta silti harkittua. Esityksen puhuttelevimpia hetkiä on kohtaus, jossa mies yrittää ikuistaa suihkusta valuvan veden äänen. Hän yrittää luoda kokonaan uuden koneen, subjektin

Vier. sivu. Esityksen ainoassa puheosuudessa Semchenko lukee pahvilaatikkoon kirjoittamansa julistuksen.

Pavel Semchenko yrittää olla osa rakentamaansa laitetta.

Insinööriteatteri AKHE:n esitys I’mitation of a dramatic machine Seikkailupuiston Timantissa Turussa osana TIP-Festiä 17.11.2012 ja Kulttuuritalo Annankatu 6:ssa Porissa osana PIP-Festiä 19.11.2012.

Nukketeatteri 2/2012

kuva: Meri Mäkinen

24

Palikat heräävät nukketeatteritaiteilija Roosa Halmeen kosketuksesta henkiin.

Palikkateatterissa yhdistyvät terapeuttisuus ja illuusio Palikoista kasvaa yleisön silmien edessä kaupunki. Kaupungin yllä pörrää helikopteri. Jonosta palikoita muodostuu iloisesti viheltävä juna. Päällekkäin pinotut palikat alkavat liikehtiä. Ne muuntuvat huhuilevasta pöllöstä tanssivaksi kirahviksi. Nukettajan työskentely on suorastaan hypnoottista katseltavaa. Hänen hyppysissään elottomat puiset palikat alkavat elää. Katsomosta kuuluu kiihkeää supinaa. Onkohan palikoissa liimaa tai magneetit? Vai onko kyse puhtaasta taiasta? Mistä oikein on kyse?

Syksyllä 2011 kahden innovatiivisen porilaistaiteilijan aivoriihestä liikkeelle lähtenyt Palikkateatteri on ehtinyt ihastuttaa jo lukuisia katsojia Suomessa ja sen ulkopuolella. Kuvataiteilija Kai Ruohosen suunnittelema palikkasarja on valmistettu käsityönä tammesta, koivusta ja pähkinäpuusta. Palikat heräävät nukketeatteritaiteilija Roosa Halmeen kosketuksesta henkiin. Halmeen esityksessä palikoista kasvaa erilaisia hahmoja ja kulkuneuvoja, joiden inhimillisyys ja aitous onnistuvat kerta toisensa jälkeen yllättämään yleisön.

Tärkeä osa Palikkateatterin ideologiaa on leikki. Palikat soveltuvat

leikkimisen apuvälineiksi lapsille, aikuisille, erityisryhmille ja ikäihmisille. Palikkateatteri luo ammattimaisen sisällön kautta visuaalisen ja innostavan leikkimisen apuvälineen. Palikoissa kiteytyy leikkimisen ydin: ne innostavat spontaaniin rakentamiseen, luovuuteen ja yhteistoimintaan. Palikat ovat monipuolinen apuväline leikkimisen kautta tapahtuvaan tunteiden ilmaisuun, ongelmanratkaisuun ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen, minkä takia ne soveltuvat esityskäytön lisäksi myös työpajakäyttöön.

Sooloteatterista hyvinvointihankkeeksi Palikkateatterin monipuoliset mahdollisuudet alkoivat vähitellen valjeta niin yleisölle kuin nukketeatteritaiteilijalle itselleenkin. Mukaan remmiin astui kulttuurituottaja Annukka Tuppurainen. Yhden naisen sooloteatteriprojektista alkoi kasvaa mittava hyvinvointihanke, jonka lähtökohtana oli nukketeatterin vieminen eri laitoksiin sekä taideterapeuttisten työmuotojen yhdistäminen nukketeatteriin. Samalla oli tarkoituksena selvittää Palikkateatterin esitysten ja työpajojen soveltuvuutta eri kohderyhmille ja kehittää konseptia taideterapian asiantuntijan ohjauksessa.

Hankkeen ensisijaisena tavoitteena oli tuoda uusi ulottuvuus ja toimintamalli taideterapeuttisten työmenetelmien kentälle sekä kehittää taiteilija-terapeuttityöparimenetelmää Satakunnassa ja koko Suomessa. Hanketta konsultoimaan kutsuttiin alan pioneeri, taideterapeutti ja Virginian yliopiston taideterapian professori Matthew Bernier Yhdysvalloista. Bernier ja hankkeen työryhmä kiersivät viikon ajan satakuntalaisissa erityispäiväkodeissa, lastensuojelulaitoksissa ja palvelukodeissa syyskuussa 2012.

Yksi Palikkateatteri-työpajoista järjestettiin Salosen torpan päiväkodissa Raumalla. kuva: Annukka Tuppurainen

Hankkeen teoreettisen osan tarkoituksena oli tuoda eri alojen taiteilijoita ja taideterapeutteja yhteisen pöydän ääreen pohtimaan taiteilija-terapeuttityöparimenetelmän mahdollisuuksia ja haasteita. Hanke huipentui Porin taidemuseossa järjestettyyn PIP-Festin (Pori International Puppetry Festival) seminaariin Nukketeatteri terapian maailmassa, jossa käytiin läpi seminaariviikolla tapahtuneita laitosvierailuja. Luennoitsijoiksi kutsuttiin alan kotimaisia ja kansainvälisiä asiantuntijoita.

25

kuva: Annukka Tuppurainen

Nukketeatteri 2/2012

Hankkeen toiminnallisen osan tavoitteena oli saavuttaa kohderyhmiä, joilla ei muuten ole mahdollisuuksia tai resursseja ottaa aktiivisesti osaa kulttuurielämään. Hankkeen aikana Palikkateatteri rikastutti lähes sadan lapsen, nuoren ja aikuisen päivittäistä arkea laitoksissa.

Jokaisella laitosvierailulla Halme esitti Palikkateatteri-esityksen ja ohjasi siihen liittyvän työpajan. Bernier havainnoi, analysoi ja tilanteen mukaan osallistui tuokion kulkuun. Sekä esityksen että työpajan päätteeksi keskusteltiin niin kohderyhmän kuin laitoksen henkilökunnankin kanssa heidän kokemuksistaan, havainnoistaan ja tuntemuksistaan.

Tarinoita ja muistoja rakentamassa Palikkateatteri sai laitoksissa uteliaan, aluksi jopa epäilevän, vastaanoton. Kuinka palikoista voi syntyä teatteria? Kuinka yleisö jaksaa keskittyä sanattomaan lähes puolituntiseen esitykseen? Kuinka nämä palikat eroavat tavallisista leikeissä käytetyistä rakennuspalikoista?

Vastaukset näihin kysymyksiin yllättivät kaikki, jopa tekijät itsensä.

Yleisö seurasi esitystä intensiivisesti ja eli mukana. Työpajat tuottivat odottamatonta ryhmäytymistä, heittäytymistä ja ajatustenvaihtoa.

Laitoksiin jätettiin palikkasetti, jotta asukkaat saattoivat omatoimisesti tai ohjatusti jatkaa työpajassa alkanutta prosessia.

Työpajoissa tutkittiin palikoita geometrisina, abstrakteina esineinä: millaisia ne ovat sekä mitä assosiaatioita ne herättävät yhdessä ja erikseen eri asennoissa. Työpajassa rakennettiin itsenäisesti, pareittain ja pienryhmissä veistoksia ja tutkittiin niitä yhdessä muun ryhmän kanssa. Palikoista luotiin hahmoja ja maailmoja erilaisten tehtävien avulla. Lasten käsissä palikat alkoivat kertoa tarinoita. Nuoret loivat palikoiden avulla esittäviä sisältöjä teemoille, joita he eivät halunneet tai osanneet ilmaista sanallisesti. Ikäihmisille palikat olivat keino rakentaa muistoistaan aineellisia kuvia.

Osa erityislasten rakentamisen yhteydessä kertomista tarinoista oli tosia ja osa heidän omaa mielikuvitustaan. Esimerkiksi eräs lapsi rakensi venesataman ja pienen moottoriveneen, jolla hän kertoi tekevänsä isoisänsä kanssa retkiä saareen. Kertomus saattoi olla vanha muisto, tuore tositarina tai lapsen haave siitä, kuinka hän haluaisi asioiden ole-

Palikoista syntyi painovoimaa uhmaavia rakennelmia nukketeatteritaiteilija Roosa Halmeen ohjauksessa.

van. Bernierin mukaan sillä, mikä oli totta tai tarua tai oikeaa tai väärää, ei kuitenkaan ole merkitystä. Tärkeintä oli kuunnella, mitä lapsella oli kerrottavanaan ja tarjota hänelle aikuisen läsnäolo ja kokemus siitä, että juuri hänen tarinaansa kuunnellaan. Pieni läsnäolon hetki voi osoittautua lapsen kannalta hyvinkin merkittäväksi muistoksi hänen myöhemmässä elämässään.

Lastensuojelulaitoksessa työpajaan osallistuneet nuoret eivät olleet tottuneet työskentelemään yhdessä, mutta työpajan aikana he kuitenkin tekivät yhteistyötä. Tavallisesti omissa oloissaan pysyttelevät

26

Nukketeatteri 2/2012

nuoret ottivat työpajassa käyttöönsä uusia toimintatapoja ja yllättivät henkilökunnan lisäksi luultavasti myös itsensä. Palikoilla rakentamisen avulla nuoret pystyivät ilmaisemaan asioita, joille he eivät kykenisi välttämättä tavallisessa vuoropuhelussa antamaan sanoja.

Muistisairaat ikäihmiset poikkesivat Palikkateatterin kohderyhmänä lapsista ja nuorista etenkin siinä, että heille oli muita kohderyhmiä tärkeämpää saada tietoa palikoiden materiaaleista ja valmistustavoista. He arvostivat perinteistä puusepän käsityötaitoa, jolla palikat oli toteutettu. Palikoiden pinnan tuntu, tuoksu ja muoto olivat heille erityisen tärkeitä. Palikoiden avulla vanhukset saivat uudenlaisen tavan käsitellä muistojaan. Muisto oli helpompi pukea sanoiksi, kun se oli omin silmin nähtävissä palikkarakennelman avulla eikä vain abstraktina kuvana omassa mielessä.

Tulokset kannustavat jatkamaan

Nukketeatteriin liittyy paljon mystifiointia. Illuusion ja taianomaisuuden tavoittelu esityksissä on yleistä. Merkittävin ero nukketeatterin ja draamateatterin välillä on nuken ja nukettajan suhteen esitykseen tuoma lisäulottuvuus. Näyttämöltä katsomoon ja päinvastoin tapahtuva vastaanottoprosessi on monikerroksisempi, koska näyttelijässä yhdistyvät kaksi viestijää, nukettaja ja nukke. Kun nuken ja nukettajan keskinäinen vuorovaikutus toimii, toimii myös vuorovaikutus yleisön kanssa. Nukettaja on eräänlainen taikuri, joka tekee suuren teknisen ja fyysisen työn luodakseen maagisen vaikutelman elottoman esineen elollisuudesta. Palikkateatteri onnistuu edellä kuvaillun illuusion toteuttamisessa erinomaisesti. Tämä yhdistettynä esitysmuodon terapeuttiseen potentiaaliin on oletettavasti tärkein syy siihen, että Palikkateatterin hyvinvointihanke oli menestys laitoksissa. Hankkeen saavuttamat tulokset kannustavat Palikkateatteria laajentamaan toimintaansa ja tarjoamaan vastaavanlaisia kokonaisuuksia tulevaisuudessa yhä laajemmille kohderyhmille.

Sanna Lehtinen Kirjoittaja on porilainen kulttuuritoimittaja ja Palikkateatterin hyvinvointihankkeen työryhmän jäsen.

Hankkeen yhteistyökumppanit ja tukijat: KO-KOO-MO, Nukkero ry, PIP-Fest, Porin kaupunki, Porin Taidemuseo, Lainsuojattomat-festivaali, Satakunnan Taidetoimikunta, TIP-Connection ry.

kuva: Meri Mäkinen

Palikkateatterin laitoskierroksella nousi esille useita Palikkateatterin terapeuttisia ominaisuuksia. Palikoiden neutraali ulkomuoto antaa rakentajalle vapaat kädet ilmaista palikoilla mitä tahansa. Ne eivät aseta ennakko-odotuksia esimerkiksi sukupuolesta tai siitä, edustaako jokin palikka hyvää tai pahaa. Rakentaja voi itse määritellä nämä ominaisuudet haluamallaan tavalla ja valita, minkälaisia asioita haluaa palikoiden avulla kertoa. Palikat rohkaisivat yksilötyöskentelyyn tottuneita nuoria toimimaan yhteistyössä ja solmimaan sosiaalisia kontakteja. Palikat helpottivat ikäihmisten muistojen käsittelyä ja hahmottamista. Niiden avulla pystyttiin löytämään mielen sopukoista jopa

kokonaan uusia muistoja. Lisäksi palikoiden avulla oli mahdollista purkaa kielellisiä haasteita, sosiaalista epävarmuutta ja levottomuutta aiheuttavaa käytöstä.

Palikat valloittivat Puutarhakodin asukkaat Porissa. Työpajassa muisteltiin lapsuudenkotia ja omaa perhettä.

Mikä PIP-Fest?

PIP-Fest (Pori International Puppetry Festival) on Satakunnassa pyörivä nukketeatteritapahtumien ketju, jonka tarkoituksena on tuoda korkeatasoista nukketeatteritaidetta kaikenikäisille ja –kielisille ympäri maakuntaa. Vuonna 2012 toista kertaa järjestetty PIP-Fest vieraili maalis-joulukuun aikana mm. Eurajoella, Pomarkussa, Noormarkussa, Porissa, Raumalla, ja Ulvilassa niin kouluissa, vanhainkodeissa kuin kyläjuhlissa, gallerioissa ja teatterisaleissa. Ohjelmistoon kuului yhteensä 17 näytöstä, 3 näyttelyä, seminaari ja 46 työpajaa. Mukana oli nukketeatteritaiteilijoita Unkarista, Norjasta, Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta, Venäjältä, Ruotsista ja kotimaasta. PIP-Fest 2012 tavoitti n. 1500 satakuntalaista. PIP-Festin 2012 järjestäjinä toimivat Nukkero ry, Satakunnan taidetoimikunta ja TIP-Connection ry useiden yhteistyökumppanien kanssa.

PIP-Fest 2012 –työryhmä: Roosa Halme, Liisa Ekqvist ja Annukka Tuppurainen.

Lisätietoja: roosa.halme(at)minedu.fi, www.pipfest.blogspot.com

Nukketeatteri 2/2012

27

PIP-FEST Noormarkussa:

Teatterinukkeja Turusta, Kankaanpäästä ja Porista Nukketeatterijuhla PIP-Festin lokakuun ohjelmaan kuului teatterinukkenäyttely Galleria Liisa Ekqvistissä Noormarkussa työpajojen kera.

Näyttely juhlisti myös Nukkero ry:n viisivuotistaivalta ja toi esiin runsaasti turkulaisia teatterinukkeja Satakuntaan Aura of Puppets –hankkeen alkamisen kunniaksi.

Näyttelyn avajaisissa puhuivat itse Urho Kaleva Kekkonen (Lotta Virtasen avustuksella) ja entinen läänintaiteilija Hilkka Hyttinen.

Kaikenikäisille suunnattu näyttely johdatti katsojat nykynukketeatterin saloihin esitellen myös perinteisimpiä nukkenäytelmien hahmoja ja tutustuttaen kävijän nukketeatterin monimuotoiseen ja -tasoiseen maailmaan. Esillä olevat nuket olivat nukketeatterin ammattilaisten valmistamia, tasokkaita ja teknisesti korkealuokkaisia teatterinukkeja.

Näyttelyssä kohdattiin hahmoja erilaisista tunnetuista saduista kuten Sormuksen henki esityksestä Aladdin, Ruma ankanpoikanen, Punahilkka tai Juhana Herttua. Näyttely oli rakennettu kaikin puolin innostavaksi ja elämyksiä tuottavaksi.

Riemua galleriassa Aura of Puppets -näyttelyyn liittyi kerronnallinen opastus ja kaksi työpajaa: Ensimmäinen työpaja keskittyi käsinukketeatteriin rakentuen Laura Hallantien rakentaman Pekka Possun Joulu –esityksen lavasteiden ja nukkejen ympärille. Toisessa työpajassa tutustuttiin varjoteatterin maailmaan Roosa Halmeen Varjolaboratorion avulla.

Läänintaiteilija Halme ja galleristit Liisa ja Juhani Ekqvist olivat valmistautuneet pitämään 14 työpajaa Noormarkun koululaisille, päiväkotien lapsille sekä seurakunnan kerholaisille. Kuinkas sitten kävikään!

Hurmaavat tilanteet veivät myös galleristit mennessään. Lisätilauksia sateli koko näyttelyn ajan, joten työpajojen määräksi tulikin 44 työpajaa lapsiryhmille. Näiden työpajojen lisäksi jokainen aikuinen halusi kokeilla nukettamista ja varjoteatterin esittämistä. Kaiken kaikkiaan lapsia osallistui näyttelyyn ja työpajoihin 335 ja aikuisia 197, kokonaiskävijämäärä oli 532 henkilöä.

En malta olla kertomatta, mitä kaikkea iloa tämä näyttely toi tullessaan. Nimittäin tiellä kulkevat aikuiset tulivat kysymään meiltä:” Mitä hauskaa ja mielenkiintoista teillä täällä tapahtuu, kun koululaiset tulevat hymyssä suin iloisina meitä vastaan ja sanovat:” mennään koulun jälkeen takaisin.” Niin monet heistä tulivat uudelleen ja toivat perheensäkin mukanaan.

Meillä oli käsinuket näytelmään ”Pekka Possun Joulu”. Ohjeistuksen jälkeen oli mukava seurata, kuinka hienoja ja sujuvia esityksiä sekä lapset että aikuiset saivat aikaan. Toisissa esityksissä oli jännitystä ja seikkailua, toisissa taas oli enemmän tunnelmaa ja tunnetta. Kielenkäyttö oli kaunista.

Varjoteatteri antoi mahdollisuuden kokeilla sanatonta ja visuaalista teatteria niin nukeilla kuin esineillä. Se oli jokaiselle mieleen. Monelle vanhemmalle se toi myös muistoja omista lapsuudenajan varjonukkekokemuksista. He päättivät ottaa varjonuket uudelleen käyttöön lastenlapsien kanssa. Tämä näyttely antoi lisäpontta gallerian ja koulu-

Taru sormustenhengestä. Sormuksenhenki ja pikkuhenget esityksestä Aladdin ja Taikalamppu (Turun Kesäteatteri Vartiovuorella 2010), nuket Pia Kalenius.

jen, päiväkotien sekä kerholaisten yhteistyöhön.

Näyttelyn nuket olivat lainassa seuraavilta turkulaisilta teattereilta: HOX-Company, Kuuma Ankanpoikanen, Rahtiteatteri, Sixfingers Theatre, Teatteri Lumottu Prinsessa, Teatteri SudenEnne, TIP-Connection sekä Satakunnasta teattereilta Annan nuket, Majava-teatteri ja Essuntasku.

Näyttelyn toteuttivat yhteistyössä: Aura of Puppets, Nukkero ry, PIPFest, Porin kulttuuriasiainkeskus, Porin koululaitos, Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto, Puppet Studio, Satakunnan taidetoimikunta, TIP -Connection ry ja Galleria Liisa Ekqvist.

Liisa Ekvist kuvat: Juhani Ekqvist

Koululaisten nukettamistyöpajassa päästiin kokeilemaan nukeilla näyttelemistä.

Nukketeatteri 2/2012

Merkkipäiviä

Kuumat kysymykset Maijulle Maiju Tawast on tehnyt vuosikymmeniä työtä suomalaisen nukketeatterin eteen niin teatterisihteerinä, tietokirjailijana, tiedon kerääjänä ja asiantuntijana.

Maiju on ollut mukana ammattikentän kehittämisessä ja koulutuksen luomisessa. Itse usein haastattelijan roolissa oleva Maiju sai 60-vuotispäivänsä kunniaksi 14 tiukkaa kysymystä vastattavakseen.

Mikä on aikanaan saanut sinut tulemaan nukketeatterin pariin?

Nukketeatteriin minut kaapattiin vuonna 1981, kun olin työskennellyt mm. Helsingin Ylioppilasteatterissa uutterana kotimaisten ja kansainvälisten asioiden organisaattorina. Minut kutsuttiin Nukketeatteri Vihreään Omenaan työhaastatteluun ja 1.8.1981 aloitin työni myyntisihteerinä. Pesti kestikin sitten 22 vuotta, joiden kuluessa organisoin noin 5 500 Vihreän Omenan esitystä kiertueineen ja kansainvälisine vieraineen. Lisäksi toimin vuodesta 1984 lähtien Suomen UNIMAssa ja sittemmin Kansainvälisen UNIMAn luottamustehtävissä. Nukketeatterista en tiennyt tätä ennen oikeastaan mitään, lapsenakaan en ollut lajiin tutustunut. Helsingin yliopiston teatteritieteen laitoksella, missä opiskelin vuodesta 1972 lähtien, nukketeatterista ei puhuttu lainkaan. Siispä sukelsin Ompussa innolla tähän taidelajiin ja hurahdin siihen täysillä.

Näet vuosittain huomattavan määrän nukketeatteriesityksiä, mahdollisesti enemmän kuin kukaan muu tässä maassa. Mikä nukketeatterissa saa sinut innostumaan yhä uudestaan ja uudestaan?

Nukketeatteri on aivan järjettömän kiinnostava, alati muuttuva ja monipuolinen taiteenlaji. Sillä voidaan ilmaista mitä vain millä keinolla vain, tyystin eri lailla kuin draama- ja tanssiteatterissa. Jokainen alamme esitys tarjoaa minulle yhä uutta katsottavaa, siihen en väsy koskaan. Esimerkiksi Eric Bassin esityksen Autumn Portraits olen nähnyt neljästi (1983, 1990-luvulla, 2000-luvulla ja 2010-luvulla), jokaisella kerralla siitä avautuu uusia syvyyksiä. Kuten myös monien kotimaisten tekijöiden esityksistä, joita rakastan kuin hullu puuroa.

Näitä ovat mm. Sixfingersin Golemanual, Kuuman Ankanpoikasen Planeettojen välisistä etäisyyksistä, Oili Sadeojan ohjaama Joutsenpoika Jykserge ja HOX Companyn John-Eleanor, jotka olen nähnyt kahteen-kolmeen kertaan.

Kuva: Teija Sivula

28

Nukketeatterin asiantuntija ja tietokirjailija Maiju Tawast juhli 60-vuotispäiväänsä 1.12. Helsingin Annantalolla.

ka ovat auttaneet alaa eteenpäin (uudistukset, tapahtumat, miksei yksittäiset esitykset)?

Meillä tärkeimmät virstanpylväät ovat olleet 1970-luvulta lähtien viiden uuden ammattinukketeatterin, muurinmurtajina toimineiden Vihreän Omenan, Hevosenkengän, Sampon, Peukalopotin ja Mukamaksen hellittämätön työ nukketeatterin tunnustamiseksi omana erityisenä taidelajinaan ja valtionavustusten saamiseksi alalle. Ja 1980-luvulla aloittaneet sooloteatterit (mm. Olga, Matkalaukkuteatteri, Sytkyt, Rooma) ovat taivaltaneet vuosikymmeniä halki tuulten ja tuiskujen sekä Suomessa että ulkomailla ja toimineet osaltaan suomalaisen nukketeatterin tienraivaajina ja airueina. Vaasan kansainvälinen nukketeatterifestivaali 1979 – 1990, siellä syntyneet yhteistyöverkostot ja mittava koulutustoiminta nostivat taidelajin laajaan tietoisuuteen ja kasvattivat kentälle lisää tekijöitä. Turun ammatillinen nukketeatterikoulutus vuodesta 1991/1994 lähtien on varmistanut sen, että alallamme toimii nyt kymmeniä nuoren polven avantgardisteja, jotka ylittävät ja yhdistävät suvereenisti eri taiteenlajeja tuotannoissaan. 1990-luvun lopulla alkanut suomalaisen nukketeatterin uusi aalto on tuonut alalle aivan uusia tekijöitä ja teemoja. Puhumattakaan 2000-luvun harppauksesta, jolloin on syntynyt lukuisia uusia festivaaleja, sooloteattereita ja ryhmittymiä. Harrastajaryhmät ovat kautta vuosikymmenten olleet alan peruspilareita omalla sarallaan ja tarjonneet nukketeatteria kymmenille tuhansille katsojille vuosittain sekä kirjastoissa, seurakunnissa, päiväkodeissa että muissa puitteissa. Jokainen nukketeatteriesitys sekä ammattilais- että harrastajakentällä on ollut tärkeä alan kehitykselle ja yleisöpohjan laajenemiselle. Ja tietenkin vuonna 1984 perustettu Suomen UNIMA, joka varmistanut sen, että suomalainen nukketeatteri näkyy sekä kotimaassa että ulkomailla. Kansainvälisen UNIMAn presidenttinä 1992 – 2000 toiminut Sirppa Sivori-Asp työskenteli jo vuodesta 1971 lähtien hellittämättä sen eteen, että Suomi on pysyvästi alan maailmankartalla.

Mikä nukketeatterissa on taiteenlajina sellaista, että siihen kannattaa yhteiskunnankin satsata ja kansalaisten kannattaa käydä sitä katsomassa?

Suomalainen nukketeatteri tarjoaa uskomattomia elämyksiä sekä lapsille että aikuisille ja nykyisin myös vanhuksille. Sitä käytetään myös maahanmuuttajatyössä, sairaaloissa, museopedagogiikassa, vammaisten taidekasvatuksessa ja voimauttavana ilmaisukeinona monille muillekin erityisryhmille. Taidelaji ansaitsee vähintäänkin saman tuen ja rahoituksen kuin nykytanssi ja -sirkus, joiden rinnalla nukketeatteri kukoistaa komeasti sekä perinteisenä että modernina ilmaisuna.

Koska jokainen kulttuuriin satsattu euro kumuloi moninkertaisesti hyvinvointia ja luovuutta, valtion, kuntien ja säätiöiden on tuettava tätä taiteenlajia.

Mikä on nykyisen nukketeatteritaiteemme vahvuudet Suomessa?

Tällä hetkellä tilanne on ennen näkemättömän monimuotoinen: kentällä toimii lukuisia ammattiteattereita ja -ryhmiä, uusia yhdistäviä organisaatioita Lappia myöten, festivaaleja on kautta vuoden eri puolilla Suomea ja koulutuskin on tolpillaan. Vahvuutena on kolmen sukupolven tekijäkaarti, joka tekee vaikka mitä nukketeatterin merkeissä. Aikuisille suunnattu nukketeatteri on erittäin mielenkiintoista ja lastenesitykset keräävät vuosittain hyvin merkittäviä katsojamääriä.

Harras toiveeni: kunpa näistä kaikista saisi kattavat tilastot aikaan, niillä näytettäisiin päättäjille miten laaja merkitys nukketeatterilla on omana taidelajinaan.

Olet nähnyt nukketeatterialan kehitystä monelta vuosikymmeneltä. Mitkä ovat tänä aikana olleet ne tärkeimmät virstanpylväät, jot-

Millaisia uhkia suomalaisella nukketeatterilla on?

Uhkana on valtion ja kuntien rahoituksen jähmettyminen ja vaihtu-

Nukketeatteri 2/2012

vien päättäjien tietämättömyys, vaikka valistustyötä on tehty hellittämättä yli 40 vuoden ajan. Lisäksi lapsille tehtävää nukketeatteria vaivaa kohtapuoliin pula uusista nuorista tekijöistä, jotka omistautuisivat tälle erityislajille. Ja säädyllisistä harjoitus- ja esitystiloista on kautta valtakunnan edelleenkin huutava pula. Onneksi säätiöt ja rahastot ovat alkaneet tukea suomalaista nukketeatteria enemmän kuin koskaan. Tämä on selvä signaali taidelajin nousevasta arvostuksesta.

Millaiset asiat sinua ilahduttavat eniten näkemissäsi esityksissä?

Vuodesta 1981 lähtien olen nähnyt sekä Suomessa että ulkomailla varmaankin satoja nukketeatteriesityksiä, eikä minua koskaan kyllästytä. Minua ilahduttavat kaikki esitykset, jotka tavoittavat katsojansa ja antavat ajattelun aihetta, ruokkivat mielikuvitusta ja tunnetasoja. Erityisen kiinnostunut olen nykynukketeatterin kuvia kumartamattomasta asenteesta, monitaiteellisuudesta ja yllätyksellisyydestä. Ja isoäitinä nautin, kun (lapsen)lapsille suunnattu esitys herättää riemua ja reaktioita hyvinkin nuoressa katsojakunnassa.

Mitä sellaista meidän suomalaisten nukketeatterintekijöiden taiteesta/ toiminnastamme puuttuu, johon toivoisit tekijöiden tarttuvan (jokin teema, aihe, jokin erityistaito, tekotapa, kohderyhmä tms.)?

Ehkäpä kahta kaipaan: ensinnäkin sukellusta shamanismiin, jossa voisi tavoittaa tarttumapinnan nukketeatterimme unohdettuihin juuriin.

Heittäytymistä sivistyksen pakkopaidasta tilaan, jossa jokainen ele ja esine ilmentävät jotain ikiaikaista ja arkaaista. Ja toisaalta kaipaan silkkaa viihdyttävää iloa ja ilmaisullista ”tanssia”, riemukasta musikaalimeininkiä suuressa mittakaavassa kuten Lontoossa näkemässäni Leijonakuninkaassa.

Teet väsymättä työtä keräämällä talteen tietoa suomalaisesta nukketeatterista, haastattelemalla eilispäivän konkareita ja nykypäivän tekijöitä. Miksi koet tämän asian niin tärkeäksi?

Vuodesta 1981 lähtien olen pyrkinyt suomalaisen nukketeatterin edistämiseen ja tunnetuksi tekemiseen. Keräämällä tietoa, katsomalla esityksiä sekä haastattelemalla veteraaneja ja nykynukketeatterin tekijöitä hahmotan kokonaiskuvaa suomalaisen nukketeatterin historiasta ja tämän päivän tilasta. Tärkeintä minulle on kirjoittaa ja puhua asiastamme, saada vähitellen ihmisten silmät aukeamaan tälle taiteelle. Vuodesta 2003 lähtien olen voinut omistautua tälle tehtävälle, koska minut vapautettiin työelämästä (ja kuukausipalkasta) sairaseläkkeelle. Toivuttuani burn outista ynnä muusta tiesin, että tekemistä oli paljon, suomalaisen nukketeatterin historiakin tutkimatta ja kirjoittamatta. Leila Peltosen, Sari Wittingin, Mape Lintusen ja Kaisa-Leena Kaarlosen kanssa aloitimme vuonna 2006 Nukketeatteria suomalaisilla näyttämöillä -kirjan tekemisen. Sen valmistuttua vuonna 2009 tiesin, että vielä jäi paljon pimentoon ja ryhdyin vuonna 2010 jatkamaan historian ja nykytilanteen tutkimista. Vuosille 2010 - 2012 sain kaksi apurahaa, joiden turvin olen vieraillut lukuisilla festivaaleilla ja paikkakunnilla sekä tehnyt haastatteluja. Olen toimittanut materiaaleista useita aineistoja: Nukketeatteria Uudellamaalla 1909 - 2009 (111 sivua), Itä-Suomen nukketeatteritoiminnasta (62 sivua), Finland-Swedish Puppetry (20 sivua) sekä monografiat taiteilijoista Kitta Sara, Riitta Vasama, Ulla Raitahalme ja Oili Sadeoja. Pohjatyötä olen tehnyt muidenkin monografioiden ja nykynukketeatterin suhteen. Lisäksi olen luennoinut suomalaisen nukketeatterin historiasta Teatterikorkeakoulussa, kirjoittanut parikymmentä artikkelia sekä kotimaisiin että ulkomaisiin julkaisuihin ja ollut mukana mm. Nukketeatterikeskus Poijun ja Aura of Puppets´in hankeselvityksissä. Kaikki tämä on ollut mielestäni tärkeää alamme tunnetuksi tekemisessä.

Olet usein korostanut nukketeatteriväen järjestäytymistä niin ammattiyhdistysrintamassa kuin muutenkin? Miksi on tärkeä järjestäytyä?

Ilman ammatillista järjestäytymistä emme voi saada meille kuuluvia lakisääteisiä palkkoja, palkkioita ja eläkeasioita kuntoon. Liittoihin kuuluminen on myös erittäin merkittävä signaali sekä teatterialan sisällä että päättäjiin päin siitä, että nukketeatteri on yhtä tärkeä taidelaji ja ammatti kuin draamateatteri, tanssi ja sirkus. Me emme voi emmekä saa jäädä mihinkään marginaaliin. Meillähän alkaa

29

olla enemmän ammattitekijöitä, esitysmääriä ja katsojakuntaa kuin nykysirkuksella ja tanssiteattereilla. Lastenteatterisaralla nukketeatteri on ylivoimainen. Meille kuuluvat samat edut ja velvoitteet kuin muillekin taiteenlajeille. Ne tulevat vain ammatillisen järjestäytymisen kautta.

Jos sinulla olisi kaikki valta ja raha tuottaa ihan millainen nukketeatteriesitys vain ja ihan keiden huippuammattilaisten tekemänä, mikä ja millainen se esitys olisi?

Jos minulla olisi valta ja voima ja rahoitus ja tekijät, tuottaisin vaikkapa Helsingin Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle ison mittakaavan monikulttuurisen nukketeatterimusikaalin, jossa esiintyisivät sekä teatterin omat että vierailevat huippunäyttelijät ja tanssijat, kokonainen orkesteri ja parikymmentä alamme taitavinta nukketeatterinäyttelijää. Ja esitys olisi vaikkapa Bollywood-tyylinen vauhdikas ja iloinen kertomus suurista tunteista. Mittava visualisointi, pyrotekniikka, lentämisvaljaat ja kaikki mahdollinen valotekniikka käytössä!

Tietenkin esityksiä olisi vähintään 50 ellei 100 ja katsomo täynnä kaikenikäistä yleisöä, joista 80 % olisi ensikertalaisia ja hurahtaisi täysin nukketeatteriin mahdollisuuksien ja yllätysten taidelajina.

Olet kansainvälinen ja kielitaitoinen ja nähnyt nukketeatteria eri puolilta maailmaa. Minkä maan nukketeatteritaidetta arvostat eniten ja miksi?

Olen ollut etuoikeutettu saadessani toimia Suomen ja Kansainvälisen UNIMAn luottamustehtävissä, jotka ovat vieneet minut kongresseihin ja festivaaleille ympäri maailmaa. Arvostan suuresti kaikkia hyviä nukketeatterin tekijöitä eri maista, kuten ruotsalaisen Michael Meschken uraauurtavaa Marionetteaternia, amerikkalaisen Eric Bassin ja Sandglass Theaterin suurella sydämellä tekemiä produktioita, italialaisen Fabrizio Montechhin varjoteatteriesityksiä La Gioco Vita -teatterille ja muillekin sekä ranskalaisen Compagnie Coatimundin esityksiä. Ja venäläistä, eestiläistä, espanjalaista, iranilaista, ranskalaista, israelilaista, turkkilaista, togolaista, indonesialaista, venezuelalaista, kuubalaista jne. nukketeatteria. Erityisen vaikutuksen minuun on tehnyt japanilainen nukketeatteri, johon sain tutustua vuonna 1988 Japanissa UNIMAn maailmanfestivaalilla ja myöhemmin jopa Suomessa sekä Kansainvälisellä Mukamas-festivaalilla että Mustan ja Valkoisen teatterin festivaalilla. Mutta kyllä suomalainen nukketeatteritaide on aivan omaa luokkaansa, sitä rakastan niin paljon, että vuonna 2011 katsoin Suomessa peräti 67 kotimaista esitystä viidessä eri kaupungissa. Vau, miten laajalla skaalalla sitä tehdään! Ja tulossa on huikeita esityksiä, mm. Shakespearen Myrsky Turun TehdasTeatteriin sekä Satu Paavolan ja työryhmän Liksomin teksteihin perustuva esitys aikuisille. Odotan innolla myös Iida Vanttajan uuden, kuulaan sooloesityksen Hengitys lisäesityksiä keväällä 2013. Kuten myös kaikkia muita kotimaisia kantaesityksiä.

Mikä on seuraava projektisi?

Seuraava projektini on lopetella kaikki projektit, joiden apurahoituskin on jo päättynyt. Mittava arkistoni ja kertyneet nauhoitukset pitää järjestää, luetteloida ja lahjoittaa Teatterimuseolle. Sitä ennen toki ehdin katsoa melkoisen määrän esityksiä ja kirjoittaa niistä artikkeleita, analyysejä ja lausuntoja monelle taholle. Sekä yllyttää uuden sukupolven tekijöitä kirjoittamaan teoksen suomalaisesta nykynukketeatterista. Sitä todellakin tarvittaisiin avaamaan silmiä ja ymmärrystä, kuten kirjat nykysirkuksesta ja nykytanssista ovat 2000-luvulla tehneet. Vielä ennen vääjäämättä koittavaa vanhuutta voisin toimia mentorina nuoremmalle polvelle, kuten moni muukin alallamme vuosikymmeniä työskennellyt. Meissä vanhoissa on voimavaroja ja paljon kertynyttä tietoa, ottakaa yhteyttä. Joukostamme löytyy karaistuneita ohjaajia ja neuvonantajia.

Ilmoitit juhlakutsussasi lähteväsi syntymäpäväretkelle Huitsin Nevadaan. Joko tiedät missä se on?

Huitsin Nevada, jonne suuntaan, sijaitsee jossain eteläisillä leveyspiireillä turkoosinsinisen meren äärellä ja lämpötila on noin +35 astetta. Ammennan sikäläisestä kulttuurista ja ilmanalasta iloa ja lämpöä, jotka varastoin pitkän suomalaisen talven varalle luihin ja ytimiin.

Kysymykset: Timo Väntsi

Nukketeatteri 2/2012

Kuva: Nella Turkki

30

Aura of Puppets -hanke käynnistettiin Turun päivänä 15.9. soututempauksella. Soutuvuorossa Nukketeatteri Kuuman Ankanpoikasen kalat.

Aura of Puppets täyslaidallinen nukketeatteria Turusta

15.2.2013 TEHDAS Teatterilla. Myrskyn ohjaa Merja Pöyhönen. Ensi vuoden syyskuussa ensi-iltansa saa hankkeen toinen lippulaiva, Anna Ivanova-Brashinskayan ohjaama koko perheen musiikillinen nukketeatterinäytelmä.

Tällä hetkellä, vielä ennen Myrskyn tuloa, työstetään mitä kuumimmin turkulaisen nukketeatterin yhteisiä nettisivuja. Aura of Puppets löytyy jo facebookista ja AofP:n auraofpuppets.com -sivusto avautuu yleisölle vuodenvaihteen tienoilla. Sivustolta löytyy tietoa ajankohtaisista esityksistä, tapahtumista ja paikallisista tekijöistä.

Tervetuloa Turkuun! Kauan eläköön nukketeatteri!

Ilona Halme tuotantokoordinaattori, Aura of Puppets Kuva: Jussi Virkkumaa

Aura of Puppets eli ytimekkäämmin AofP on Turun nukketeatteritaiteilijoiden hanke, joka kokoaa seudun nykyiset ja tulevat nukketeatterin ammattilaiset yhteen ja nostaa hyvässä taiteellisessa iskussa olevan taidemuodon paremmin näkyviin, yleisön saataville ja kaikkien nautittavaksi. Se on tekijöittensä näköinen: hullu unelma, villi visio, kunnianhimoinen työ ja tärkeä tehtävä.

Turku on Nukketeatterikaupunki. Turussa toimii tällä hetkellä n. 30 alan aktiivista ammattilaista, arvostettu nukketeatterikoulutus sekä useita laadukkaita nukketeatteriryhmiä, alalle omistautuneita edelläkävijöitä. Vuosittain nähdään kymmeniä ensi-iltoja ja lukuisia näytöksiä useilla eri näyttämöillä. Esityksiä tehdään koko yleisölle, niin lapsille kuin aikuisillekin, mutta erityisesti Turussa on kunnostauduttu aikuisille suunnattujen nukketeatteriesitysten saralla. Tätä kautta on myös saatu taiteenlajille uudenlaista yleisöä, näkyvyyttä ja arvostusta.

Aura of Puppetsin lähtölaukaus ammuttiin tämän vuoden keväällä, kun Turku 2011-säätiö ja Turun kaupunki päättivät panostaa paikalliseen erinomaisuuteen: nukketeatteriin! AofP pyrkii kasvattamaan nukketeatterin arvostusta paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisestikin.

Hankkeen vaikutuspiirissä ovat kaikki turkulaiset nukketeatteriammattilaiset, opiskelijat sekä Turussa vierailevat esitykset. Aktiivitoimijoina mukana ovat mm. HOX-Company, Kuuma Ankanpoikanen, TIP-Connection, Teatteri SudenEnne, RahtiTeatteri/FraktTeatern, Sixfingers Theatre ja nukketaiteilijayhdistys Puppet Studio ry. Aura of Puppets toimii tiiviissä yhteistyössä TEHDAS teatterin kanssa.

Aura of Puppets pyrkii parantamaan turkulaisten nukketeatterin ammattilaisten työmahdollisuuksia ja ammatissa toimimista sekä kohentamaan nukketeatterin näkyvyyttä, asemaa ja saatavuutta, rakentamalla tiedotusta ja tukemalla nukketeatterituotantoja. AofP toimii alan paikallisena linkkinä ja yhteisenä tiedotus-, markkinointi- ja tuotantokoneistona. AofP-unelma vakituisesta nukketeatterinäyttämöstä Turussa tuli askeleen lähemmäksi, kun Timo Väntsi valittiin TEHDAS Teatterin johtajaksi ja sitä kautta TEHDAS profiloitui entistä enemmän nukketeatteriin.

AofP -hankkeen kautta tuetaan myös nukketeatterin mittakaavassa suuria yhteistuotantoja, joissa työskentelee monipuolisesti alan turkulaislähtöisiä taiteilijoita. Ensimmäisenä suurproduktiona nähdään nukketeatterisovitus Shakespearen Myrskystä, joka saa ensi-iltansa

Myrskyn harjoitukset ovat käynnissä, nuket Heini Maaranen.

31

Nukketeatteri 2/2012

KOLUMNI

Palsta suomalaisen nukketeatterin tekijälle.

Palstalla vuorottelevat UNIMAn hallituksen jäsenet.

Puppeteerit, vihreitä luonnostaan?

Vuosi sitten pongasin ammattiliiton tiedotteen Kajaanin teatteritapaamisesta, jonka teema oli ”Länsimaisen teatterin suhde luontoon”. Ilmoittauduin heti. Tuntui, että minulla oli paljon kokemusta ja näkemystä nukketeatteriesityksistä, joissa luonto on ollut vahvasti läsnä. Lisäksi minua kiinnosti, että minkälaisia tuotoksia muut teatterilaiset olivat tehneet luontoaiheesta. Otin varmuuden vuoksi matkaan mukaan perhosen elinkaareen pohjautuvan esitykseni käsiohjelmia ja DVD:n. Innokkaana ja isoin odotuksin suuntasin nelipäiväiseen tapahtumaan.

Teatteritapaamisen keskiössä oli useat luennot, joiden jälkeen aiheesta keskusteltiin yhdessä. Luennot aloitti filosofian tohtori Tarja Kallio-Tamminen, jonka luonto/teatterisuhde perustui kvanttimekaniikan todellisuuskäsitykseen. Totta puhuen olin ihan pihalla. En kuollaksenikaan ymmärtänyt, miten kvantti-ilmiöt liittyivät länsimaisen teatterin luontosuhteeseen. Erään toisen luennon otsikko oli ”Luonto näyttämöllä”.

Teatterikorkeakoulun lehtori Aune Kallinen toi lavalle luonnon eli itsensä. Tutkimme sisäelimiämme ja syvennyimme ihmiskehon sisäisiin tapahtumiin.

Kajaanin teatteritapaamisessa pikku hiljaa hahmotin, että ihmisteatteri ja nukketeatteri käsittelevät luontoa ja luontosuhdetta yllättävän eri tavalla. Me nukketeatterilaisethan olemme kauttaaltaan vihreitä! Siinä missä draamateatteri tunkeutuu ihmismielen syövereihin ja luonteeseen, ammentaa nukketeatteri sisältöään ympäröivästä luonnosta. Etenkin lastenesitysten puolella. Monesti nukketeatterissa luonto/ympäristö tuodaan katsojien eteen konkreettisesti, toisin kuin draamateatteriesityksessä, jossa luontosuhde voi olla täysin teoreettisella tasolla. Nuken pään sisässä ei tapahdu mitään, luonto ja luonne pitää tuoda nukkeen ulkopuolelta. Ihmisteatterissa luonto voi olla täysin piilossa näyttelijän aivopoimuissa.

Lavasteissa ja nukkefiguureissa hyödynnetään luonnonmateriaaleja aivan eri mittakaavassa kuin ihmisteatterissa.

Puu, hiekka, kivet, multa, vesi, villa, silkki… Jälleen lista, jota voi jatkaa pitkään. Olen nähnyt lukemattoman määrän nukketeatteriesityksiä, joissa ollaan temmelletty kädet multa- tai hiekkakasassa, siirrelty simpukkahahmoja, kolisteltu karahkoilla, heilauteltu silkkiä, valuteltu vettä vadista vatiin. Miksi luontoelementeillä on niin vankka jalansija nukketeatterissa? Kun apurahaa ei tipu, on näyttelijät ja lavasteet haettava metsästä ja rannalta? Vai rakastammeko niin paljon luonnon tarjoamia materiaaleja, että haluamme työskennellä niiden ympäröimänä. Tiedä häntä. Olemmeko vihreitä luonnostaan?

Kati-Aurora Kuuskoski PROtotyypit Vastavalmistunut luonto-ohjaaja

Kuva: Himmu Mäkitervo

Luonto näkyy nukketeatterikentällä usealla tavalla. Otetaanpa katsaus teattereiden nimiin. Pikku Aasi, Hevosenkenkä, Kuuma Ankanpoikanen, Vekkulikettu, Fågel Blå… ainakin fauna on innoittanut nimenantajia alallamme. Nopea selaus tämänhetkiseen näytäntökattaukseen: Pöllö Siipirikko, Siipirikko Varis, Kiinalainen kissa, Iso Karhu, Karhun kevätsoitto, Ihan sammakkoa, Pottusammakko. Tätä eläinteemaista listaa voi jatkaa aika pitkään, ennen kuin täytyy vaihtaa ihan perussatujen puolelle.

32

Nukketeatteri 2/2012

Puppeteeri matkailee

John – Eleanor kiersi kahdella mantereella Turun kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 on mennyt ajat sitten, mutta yksi sen aikana syntyneistä teoksista, John – Eleanor jatkaa eloaan.

Syyskuussa 2012 tuo keskiaikaisesta ristiinpukeutujasta kertova nukketeatteriesitys lähti kiertueelle, ensin Italiaan ja sitten Atlantin yli USAn Vermontin osavaltioon. Sitä ennen nähtiin TEHDAS Teatterissa näytelmän englanninkielisen version ensi-ilta.

Nukketeatteritaiteilija ja –ohjaaja Eric Bass näki John-Eleanorin TIP Festissä 2011, ja silloin jo hän ehdotti, että esitys voisi tulla vierailemaan hänen kotiseudullaan Putneyssä joka toinen vuosi pidettävillä nukketeatterifestivaaleilla. Puppets in the Green Mountains on legendaarinen festivaali. Se ei ole kokonsa puolesta mitenkään mittava, mutta Bass valikoi sinne 7-8 mielenkiintoista esitystä eri puolilta maailmaa. Olimme siis hyvin otettuja kunniasta, ja rupesimme valmistelemaan esityksen englanninkielistä versiota, ja tukea saimme hiukan Turku 2011-säätiöltä.

Atlantin ylitykseen tulikin sitten yllättävä Eu-

roopan koukkaus. Heinäkuussa Turku 2011säätiöstä ja sen avustuksella syntyneesta Aurajokiverkostosta otettiin yhteyttä. Italian pikkuinen vanha kaupunki Matera hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2019, ja järjestää siksi kulttuurifestivaalin, jonne se kutsuu menneitä ja tulevia kulttuuripääkaupunkeja. Turun 2011 –säätiö ehdotti, että Turkua lähtisi edustamaan John – Eleanor. Olihan esitys juuri valmistumassa kansainväliseen kuosiin. Aikataulut saatiin sopimaan siten, että porukkamme lensi ensin Italiaan ja sieltä Amerikkaan.

Liian tulenarka Italiaan?

Mutta ehdittiinpä Turussa käydä pienimuotoinen, joskaan ei julkinen keskustelu siitä, onko meidän turvallista lähteä ”vanhoilliseen” eteläiseen Italiaan, jossa katolinen kirkko on voimakas tekijä. Onhan esityksemme päähenkilö miespuolinen prostituoitu, joka pukeutuu naisen asusteeseen. Esityksessä seksiä harrastavat kadunmiehet ja papit, ja kielikin on paikoitellen varsin ronskia. Moneen kertaan Materan suuntaan tehtiin selväksi, mikä näy-

Timo Väntsi ja Tom Linkinen bongasivat Rionerossa John – Eleanor –julisteen paikallisesta kapakasta.

telmämme aihe ja käsittelytapa on. Tällä haluttiin varmistaa, että esitystä ei varmasti sekoiteta lasten esitykseen.

Pieni kohu olisi tietysti ollut raflaavaa ja tuonut näkyvyyttä Suomessa (”Nukketeatteriseurue aiheutti skandaalin Italiassa”). Mutta mistään tällaisesta ei ollut tietoakaan. Meidän näkökulmastamme ”vanhoilliselta” vaikuttava ilmasto voi loppujen lopuksi olla yllättävän avarakatseinen ja moniääninen. Vastaanotto oli hyvin innostunut, ihmiset halusivat poseerata meidän ja nukkejen kanssa, ja paikallinen pormestari olisi halunnut yhden nukenpään itselleen muistoksi. Ei annettu…

Tapahtuman pääpaikka oli Matera, mutta meidän esityksemme olikin sadan kilometrin päässä olevassa Rionerossa. Pieni, aikoinaan maanjäristyksen vaurioittama kaupunki jäi mieleen mahtavista ja avuliaista ihmisistä, jotka tekevät sinnikkäästi työtä elävän kulttuurin eteen kotikaupungissaan. Mikäli Matera saisi kulttuuripääkaupunkinimityksen, olisi koko seutukunta hankkeessa mukana. Paikalliset aktiivit tuntuivat pitävän hankkeen merkitystä kovin tärkeänä. Retkikunnassa mukana ollut Turun 2011 vuoden toimitusjohtaja Cay Sewón oli festivaaleilla asiantuntijavieraana. Hänen viestinsä Materalle oli: laatikaa hyvä ja laadukas ohjelma. Vain sillä on merkitystä. Menestystä, Matera!

Matera on häkellyttävä paikka luolastoineen ja kalkkikivestä tehtyine taloineen.

Materalla on mahdollisuuksia. Kulttuuripääkaupunkius toisi köyhälle seudulle uutta iskua, ja onhan kaupunki jo itsessään häkellyttävä. Unescon maailmanperintökohteeksi listattu vanha kaupunki on alkanut luolastosta, jota on pikkuhiljaa laajennettu rakennuksiksi. Nykyään se on sokkeloinen labyrintti, jossa kapeat tiet kiemurtelevat luolamaisten

Nukketeatteri 2/2012

33

kalkkikivitalojen lomitse. Materassa on filmattu useampiakin Jeesus-elokuvia, mm. Pasolini teki aikanaan Matteuksen evankeliumin Materan maisemissa. Eikä ihme, sillä mittasuhteet, samanväriset talot ja erilaisten todellisuuksien rinnakkaisuus tekevät koko kaupungista unenomaisen ja ajattoman paikan.

Vapaamieliseen Vermontiin Jos Italian vanhoillisuutta pohdittiin etukäteen, niin Vermontissa päästiin toiseen todellisuuteen. Vermontin osavaltio on tunnettu liberaalista politiikastaan ja avarakatseisista ihmisistä. Eric Bass sanoikin minulle jo TIP Festissä, että emme ole tulossa minnekään ”punaniskafestivaaleille”. No, emme todellakaan tulleet.

Ystävällinen, avarakatseinen ja vaihtoehtoinen Vermont oli ensimmäinen osavaltio, jossa samaa sukupuolta olevien parisuhde sai avioliittoon verrattavan aseman, ja käsi kädessä kulkeva miespari ei ole kyläraitilla mikään ihmeellisyys. Sandglass teatterin kotikaupunki Putney oli 60-70-luvuilla hippien suosiossa, ja kukkaishenki leijuu edelleen seudulla suvaitsevana ja avarakatseisena ilmapiirinä.

Myös orgaaninen ruoka ja lähituotanto ovat iso juttu.

Puppets in the Green Mountains levittäytyi kolmeen pikkukaupunkiin; me saimme ilon olla Marlborossa, paikallisen collegen auditoriossa. Saamamme palaute oli myös USAssa suurenmoista. Meidän esiintyjien englanninkielemme sai kehuja, mikä tietysti tuntui mukavalta työlään harjoitusprosessin jälkeen.

Vieraalla kielellä näytteleminen on kuin käyttäisi ihan eri lohkoa aivoista kuin yleensä.

Sandglassin festivaalien yhteisöllisyys ja rakkaus omaa festivaalia kohtaan oli huomiota herättävää. Joka ilta joku paikallisista kestitsi koko festarivierasjoukon, ja näistä vuoroista jopa kisataan! Festivaalivieraat majoitettiin paikallisten luona; miten hieno majoitusmuoto verrattuna tylsiin hotelleihin.

Ihmeellistä oli, että ilta illan jälkeen esitykset keräsivät väkeä, vaikka esityspaikat tuntuivat olevan keskellä korpea. Paikalliset tietävät, että jos he eivät tule katsomaan, koko festivaali loppuu. Ja onhan se ainutlaatuista nähdä esityksiä eri puolilta maailmaa omilla kotikonnuillaan.

Lisätietoja Materan kulttuuripääkaupunkihanke 2019: www.matera2019.it Puppets in the Green Mountains: www.puppetsinthegreenmountains.com

Pia Kalenius ja Tom Linkinen maalaavat John – Eleanorin sermejä, jotka rakennettiin uusiksi Amerikassa.

Tuli näin halvemmaksi ja kätevämmäksi.

Eric Bassin (toinen vas.) ohjauksen Black Birds in Bialystock ensi-illan jälkeen käytiin keskustelua esityksestä.

John – Eleanor in English vedettiin täysille katsomoille kahdesti Marlborossa. Skoolaamassa ohjaaja Merja Pöyhönen (oik.), näyttelijä-luennoitsija Tom Linkinen, puvustaja-teknikko Pia Kalenius ja luottoapulaisemme Damon.

34

Nukketeatteri 2/2012

Kuvataiteilija ja turkulaisen nukketeatterin uranuurtaja Kitta (Eeva Kristina) Sara kuoli odottamatta 16.11.2012 kotonaan Turussa 67-vuotiaana. Hän oli syntynyt 26.8.1945. Kitta Sara oli taiteellinen tulisielu, joka teki laajalla skaalalla mm. maalauksia, veistoksia, koruja, keramiikkatöitä, installaatioita, tilateoksia, kollaaseja, paperimassatöitä, valolaatikoita, naamioita ja nukkeja sekä näyttelyjä ja visualisointeja eri tiloihin ja teattereihin. Hän työskenteli vuodesta 1984 lähtien lähes 30 vuoden ajan ohjaajana, käsikirjoittajana, lavastajana, nukkenäyttelijänä, organisaattorina ja kouluttajana sekä Turussa että muualla Suomessa. Kitta Sara valloitti uransa aikana sekä Turun linnan että tuomiokirkon aikuisille suunnatuilla suuren mittakaavan nukketeatteriesityksillä ja perusti Turkuun kaksi nukketeatteria. Kouluttajana Kitta Sara luotsasi kymmeniä nuoria ja aikuisia sekä nukkeettä draamateatterin tekijöiksi.

Työuransa Kitta Sara aloitti 1960-luvulla mainosalalla, joka antoi kimmokkeen visuaaliseen suunnitteluun ja kehitti hänen materiaalin ja tilan tuntemustaan. Nukketeatterista hän kiinnostui jo 1970-luvulla alkaessaan harrastaa sitä töidensä ohella. Kitta Sara työskenteli 1970-luvun lopulla Turun nuoriso- ja kulttuuritoimen nuortenohjaajana ja käytti työssään nukketeatteria pedagogisena keinona. 1980-luvun taitteessa hän päätti omistautua ammattilaiseksi nukketeatterin saralla ja kävi alan kursseilla mm. Vaasan koulutuksessa ja Teatterikoulussa. Vuonna 1984 hän perusti Marjaana Utriaisen kanssa Turun nukketeatterin, joka kiersi ahkerasti produktioillaan Varsinais-Suomessa.

Turun kaupunginteatteriin Kitta Sara ohjasi ja visualisoi jo vuonna 1985 produktion Kuninkaantyttären siivet. Kitta Sara solmi myös alalle elintärkeitä kansainvälisiä kontakteja tehdessään opinto- ja tutustumismatkoja festivaaleille eri puolilla maailmaa Japania myöten ja ulkomaisiin teattereihin, joista löytyi huipputason kouluttajia ja ohjaajia Suomen nukketeatterikentälle. Yksi heistä oli Eestin valtion nukketeatterin Rein Agur, jonka kanssa Kitta Sara toteutti suurproduktion Daniel Hjorth Turun linnaan vuonna 1987. Esiintyjiksi Kitta Sara ja Marjaana Utriainen kouluttivat entisessä Pyrkivän pyörätehtaassa nuoria, innostuneita opiskelijoita. Suuren mittakaavan produktio jättiläisnukkeineen oli suunnattu aikuisille ja sen tavoitteena oli herättää ihmiset havaitsemaan nukketeatterin rajattomat mahdollisuudet taidemuotona. Samana vuonna Kitta Sara sai Aboa-palkinnon työstään lasten ja nuorten parissa sekä nukketeatterintekijänä.

Vuonna 1989 Kitta Sara perusti Marjaana Utriaisen kanssa uuden ryhmän, Nukketeatteri Suomen Turku, jonka päämääränä oli saada Turkuun kiinteä ammattinukketeatteri. Teatterin suurponnistus oli vuonna 1990 ja 1991 esitetty kärsimysnäytelmä Alussa oli Sana Turun Tuomiokirkossa viidenkymmenen esiintyjän voimin. Esitystä kehuttiin ainutlaatuisena elämyksenä, taiteellisena voimannäyttönä ja kirkkotilan haltuunottona. Nukketeatteri Suomen Turku sai Vanhan Suurtorin laidalla sijaitsevasta Brinkhallin talosta tiloja vuokralle ja siellä tehtiin useana vuotena sekä esityksiä että pidettiin lukuisia työpajoja ja kursseja aikuisille ja lapsille. Kiinteä ammattinukketeatteri ei kuitenkaan toteutunut, sillä se ei saanut kotikuntansa tai valtion tukea toimintaan. Mutta sinnikäs Kitta Sara jatkoi nukketeatterintekijänä todeten: ” Rikastumaan nukketeatterilla ei kukaan pääse, mutta minulla on tinkimätön palo nukketeatterin tekemiseen. Se merkitsee uskomattomia kommervenkkeja ja äärimmäistä vyönkiristystä.” Niinpä Kitta Sara nähtiin kaupungilla mm. kuljettamassa kärsimysnäytelmän kankaita ja lavastuselementtejä vanhalla äärimmilleen lastatulla polkupyörällä. Ja puhumassa ympäri materiaalin mahdollisia lahjoittajia mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä ja piireissä. Nukketeatteri Suomen Turku toteutti kahdessa vuodessa kahdeksan näytelmää ennen kuin

Kuva: Arsnet

Turkulainen nukketeatterin dynamo on poissa

Muistamme

Kitta Sara 1945 - 2012

Kitta Sara siirtyi uuteen, haastavaan työhön.

Vuonna 1991 Kitta Saralle lankesi mittava tehtävä Suomen ensimmäisen ammatillisen nukketeatterikoulutuksen käynnistäjänä Turun kuvataideoppilaitoksessa, josta sittemmin tuli Taiteen ja viestinnän oppilaitos. Hän toimi päätoimisena tuntiopettajana vuosina 1991 - 1997, jolloin Pohjoismaiden ainoa ammatillinen nukketeatterikoulutus vakiintui. Ensimmäinen ammattikoulutus oli 9 kuukauden mittainen jatkolinja, jolloin Kitta Sara vastasi koulutuksen sisällöstä, kotimaisen ja ulkomaisen opettajakunnan rekrytoimisesta ja lukuisista opintomatkoista ulkomaille. Seuraava nukketeatteriteatterikoulutus käynnistyi vuonna 1992 niin ikään 9 kuukauden mittaisena kurssina. Sen jälkeen vuorossa oli kuuden kuukauden mittainen videoilmaisun ja nukketeatterin jatkolinja. Vuonna 1994 käynnistyi ensimmäinen kolme ja puolivuotinen nukketeatterin ammattikoulutus ruotsalaisen Michael Meschken johdolla. Nämä neljä Kitta Saran luotsaamaa koulutusta loivat pohjan vuonna 1999 Turun Taideakatemiassa käynnistyneelle ammattikorkeakoulutasoiselle nukketeatterikoulutukselle.

Työskenneltyään seitsemän vuotta alan koulutuksen kehittelyssä, organisoinnissa ja kansainvälisten suhteiden luomisessa Kitta Sara siirtyi Turun Taideakatemian täydennyskoulutuskeskukseen, missä hän johti kursseja mm. nukketeatteritekniikoista vuosina 1998 – 2008. Täydennyskoulutuksen lisäksi Kitta Sara veti lukuisia nukketeatteri- ja naamiokursseja ja työpajoja mm. työväenopistossa ja seurakunnissa. Brinkkalan yläkertaan perustetussa Ullakkogalleriassa hän toteutti useita tilateoksia ja näyttelyitä myös nukketeatterialalta. Vuonna 2009 turkulainen ”nukketeatterin grand old mama” Kitta Sara vietti tilassa 25-vuotistaiteilijajuhlaansa: retrospektiivisessä Unia ullakolta -näyttelyssä oli esillä kymmeniä hänen tekemiään teatterinukkeja.

Vuodesta 2002 lähtien Kitta Sara teki nukketeatteriproduktioita Turun Nuoressa Teatterissa ja Kulttuurikeskuksen tiloissa, joihin hän toteutti useita legendaarisia Kitta ja Kurre -näytelmiä sekä muita produktioita. Hän myös ohjasi ja visualisoi 11 esitystä Uudessakaupungissa toimivalle Kerttu Aaltosen soolonukketeatteri Piironginlaatikolle, viimeisin työ Antti Puuhaara valmistui vuonna 2011.

Kaiken tämän lisäksi hän piti lukuisia omia taidenäyttelyitään, visualisoi turkulaista Enkeliravintolaa, teki mm. Jyväskylän talveen Seikkailujen vintin ja Outokummun kaivokseen Lumotun luolan. Kitta Saran viimeiset näyttelyt, joista odottamatta tulikin postuumeja, olivat Kirjoista taidetta Turun Runosmäen kirjastossa ja Kirjaviikkaus on kirjan uusiokäyttöä Raision Kirjastotalossa 5.-30.11.2012. Näyttelyissä hän antoi uuden elämän lukemattomille ja luetuille kirjoille, joista tuli taide-esineitä.

Kitta Sara oli tinkimätön taiteilija ja kipinöivä dynamo, joka ei säästellyt voimiaan ja sanojaan. Hän oli todellinen työmyyrä ja varsinainen persoona, joka kantoi kaiken ja kaikkien murheetkin. Oppilailleen ja kollegoilleen Kitta Sara oli tukija, rohkaisija ja eteenpäin puskija. Hänen sinnikkyytensä, hersyvä huumorinsa, oivaltava älynsä ja empatiansa todistivat suuresta ihmisestä, joka ymmärsi yhteisöllisen toiminnan tärkeyden. Myös upeiden juhlien järjestäjänä ja visualisoijana, joka halusi jakaa kaiken hyvän.

Maiju Tawast

Nukketeatteri 2/2012

Kevättä kohti

Uniman järjestösihteerin palsta

Suomen Uniman toimisto on kuluneen vuoden aikana kotiutunut Helsinkiin, Nukketeatterikeskus Poijun yhteyteen. Yhdistyksen perustoiminta on jatkunut saumattomasti, mutta joitain uudistuksiakin on tehty. Muun muassa uudet nettisivut ovat nyt valmistuneet ja löytyvät vanhasta tutusta osoitteesta, www.unima.fi. Kannattaa käydä katsomassa!

Ja kannattaa tulla myös paikan päälle! Uniman kirjastokahvilaillat joka kuukauden toisena tiistai-iltana klo 16-19 tarjoavat mahdollisuuden tutustua kirjastomme aarteisiin ja muihin nukketeatterin ystäviin kahvi- tai teekupposen äärellä. Toisinaan järjestämme myös pientä ohjelmaa. Kevään 2013 kirjastoillat ovat 8.1., 12.2., 12.3., 9.4. ja 14.5.

Pimeimmän talven keskellä on mukava suunnitella kevään tapahtumia. Maaliskuun 15.-17. päivä tarjolla on aimo annos ohjelmaa, kun Nukketeatterin näyteikkuna valloittaa Kulttuurikeskus Stoan Helsingissä.

Tervetuloa myös yhdistyksen vuosikokoukseen, joka pidetään samassa yhteydessä. Seuraavan vuoden suuntaviivoista päätetään lauantaina 16.3. alkaen klo 18.30 Nukketeatterikeskus Poijussa, Sahaajankatu 19, 00880 Helsinki.

Menestystä uudelle vuodelle!

Arja

PS. Näyteikkuna-tapahtumaan tarvitaan muutama vapaaehtoinen päivystämään Uniman tiedotuspisteessä. Jo muutaman tunnin panos on arvokas apu. Ota yhteyttä, jos olet käytettävissä.

SEURAAVA NUMERO ILMESTYY KEVÄÄLLÄ 2013 Suuri KIITOS jälleen tämän numeron tekoon osallistuneille kirjoittajille, materiaalin toimittajille ja kuvaajille.

NUKKETEATTERI-lehden seuraava numero ilmestyy toukokuussa 2013.

Lähetä materiaali 1.4.2013 mennessä osoitteeseen nukketeatterilehti@gmail.com tai unimafinland@gmail.com Valokuvien koko vähintään 1 Mt. Liitä mukaan kuvaajan nimi, kuvassa olevien henkilöiden nimet sekä esityskuvissa tiedot esityksestä (nimi, ohjaaja, teatteri, nukenrakentaja).

Jos haluat neuvoja juttujen tai muun materiaalin kokoamisessa, niin ota yhteyttä päätoimittaja Timo Väntsiin puh 0400 691757, email: vantsi@gmail.com. terveisin NUKKETEATTERI -lehden toimitus

Suomen UNIMAn järjestösihteeri Arja Hokkanen, email: unimafinland@gmail.com puh. 046 8114024

35

36

Nukketeatteri 2/2012

SUOMALAISEN NUKKETEATTERIN NÄYTEIKKUNA Itäkeskuksen Stoassa 15.3. - 17.3.2013 Helsingissä pe 15.3. klo 12

Seminaari nukketeatterin ammattilaisille ja opiskelijoille klo 13 Työpaja kasvattajille klo 17 Avajaiset klo 18 Vain toivo jää (aikuisille)

Antti-Juhani Manninen / Kuuma Ankanpoikanen klo 19 Herra Pampun himot (aikuisille) TEHDAS Teatteri la 16.3. klo 11 Pim - Pam - Pom Karhun kevätsoitto (yli 3 v.)

Vekkulikettu TEHDAS Teatteri: Herra Pampun himot klo 11.40 Circus Strada (yli 5-vuotiaille)

Circus Strada klo 12 Ursas Porhea (3-103 -vuotiaille) Nukketeatteri Akseli Klonk klo 12.45 Varjoteatterityöpaja (yli 5 -vuotiaille)

Nukketeatterikeskus Poiju klo 14 Naamioteatterityöpaja (yli 5 -vuotiaille) Nukketeatterikeskus Poiju klo 15 Sinisen lumous (yli 4-vuotiaille) Nukketeatteri Hupilainen klo 16 Iso karhu (6–9-vuotiaille) Circus Strada Kuuma ankanpoikanen klo 17 Trafika (yli 14-vuotiaille)

Sixfingers Teatteri su 17.3. klo 11 I mamma Rosas kök (0–6 år) på svenska FraktTeater klo 12 Pallo (0-v. alk., erityisesti vauvoille) Nukketeatterikeskus Poiju klo 12.45 Circus Strada (yli 5-vuotiaille, kesto 25 min)

Circus Strada Nukketeatterikeskus Poiju: Pallo Naamioteatterityöpaja (yli 5-vuotiaille) klo 13.30 Nukketeatterikeskus Poiju klo 15 Pöllö Siipirikko (yli 3-vuotiaille) Nukketeatterikeskus Poiju klo 16 Kuin kala kuivalla maalla (aikuisille)

Teatteri qo (Turun AMK:n taideakatemia, nukketeatterin opinnäytetyö)

LIPUT: Stoasta ark. 12-18 puh 09 310 12000 tai LIPPUPALVELUSTA www.lippupalvelu.fi koko ohjelma: www.unima.fi