Arvioita esityksistä: Jos aistit, niin oivallat

etukäteisvärkkäilyn riski on, että kun lopputulos viimein valmistuu, se on katsojalle jonkinmoinen pettymys. Katsoja on jo usean minuutin ajan ehtinyt odottelemaan enemmän kuin mitä sitten lopulta tarjotaan. Tanssivan tornin ja Anduction of Europan keinoissa oli paljon samaa. Johtuiko ehkä siitä, että olin jo tietoinen AKHEn estetiikasta, mutta Samppalinnan maauimalassa AKHEn touhut olivat tällä kertaa paremmin sovussa esityksen älyttömyyden kanssa. Saattoi olla, että AKHEn keinot sopivat paremmin yhteen nukketeatterin kuin tanssin kanssa. Pitkät valmisteluvaiheet ja esityksen hitaus sopivat kohmeiseen syysiltaan.

Komeita näyttämökuvia

Kaikista epäilevistä kysymyksistäni huolimatta poistuin maauimalan hyisestä katsomosta ilahtuneena, vaikuttuneena ja hyvillä mielin. Koreografia ja näyttämötapahtumat olivat paikoitellen hyvinkin tarkasti tehtyjä, ja tarjosivat monesti todella hienoja näyttämökuvia. Alkupuolen puu-ukkojen äänimaailma oli viehättävä. Tekniset rakennelmat olivat kyllä mielenkiintoisia. Pidin kaikessa älyttömyydessä altaan yli leijuvasta pöydästä ja sen kuljetuksen vaivalloisuudesta. Muitakin rakennelmia kuljetettiin altaan päästä päähän, ja valitettavasti koko ajan samasta suunnasta: matalasta syvään. Tähän olisi voinut tuoda vaihtelua, samoin rytmiin. Mahtavasta vesi-elementistä olisin toivonut otettavan enemmänkin irti. Olisiko Maxim Isaevin ja Pavel Semchenkon ollut paikallaan istahtaa pelkästään ohjaajan pallille ja löytää esiintyjät turkulaisvoimista sen sijaan, että itse olivat näyttämöllä päärooleissa? Taideakatemian opiskelijat ja TIP Connectionin apujoukot tekivät paneutuvaa työtä, mutta olivat näin kokonaisuutta toteuttavaa armeijaa. Abduction of Europa oli kokonaisvaltainen elämys, joka sai erikoisesta ajankohdastaan huolimatta liikkeelle runsaasti katsojia. Se esitteli suurelle yleisölle, että tällaistakin nukketeatteri voi olla. Turun kulttuuripääkaupunkivuoden jättinäytöksiä nähtyään täytyy kyllä myös todeta: spektaakkeli on tosi vaikea laji.

Timo Väntsi

ARVIOITA ESITYKSISTÄ

Kuva: Irja Samoil

Elviira Davidow esityksessä Jos aistit, niin oivallat!

Siloittelematta ja syyllistämättä

Nukketeatteri Katputli & Rauhankasvatusinstituutti: Jos aistit, niin oivallat! Esivalmistelu, käsikirjoitus ja ohjaus Elviira Davidow, esiintyjät Elviira Davidow ja muusikko Juhani Tiainen. Esitys Kesäaika päättyy –tapahtumassa 29.10.2011.

Nukketeatteri Katputli on tarttunut aiheeseen, joka tuntuu olevan vaikea pala suomalaisille päättäjille ja etenkin Helsingin kaupungille. Miten suhtautua katukuvassa oleviin kerjäläisiin, joita on viime vuosina saapunut maahamme erityisesti Romaniasta? Elviira Davidow on ohjanneet esityksen Jos aistit, niin oivallat! Elviira Davidow nähdään myös esiintyjänä yhdessä muusikko Juhani Tiaisen kanssa. Esitys kulkee pääosin tarinan kerronnallisia keinoja käyttäen, höystettynä visuaalisilla elementeillä: varjokuvilla ja esinekombinaatioilla sekä live-musiikilla. Katsojalle kerrotaan rinnakkain useampaa tarinaa, jotka nivoutuvat lopussa yhteen. Kerrotaan mm. Romanian kurjuudesta Suomeen parempaa elantoa etsimään tulleen naisen tarina ja kerrotaan suomalaisen miehen elämäntarina huutolaislapsesta perheenisäksi ja puistojen mieheksi. Tekijöiden mukaan esityksen tarkoituksena on antaa koululaisille välineitä käsitellä ja ymmärtää heidän sukupolvelleen uutta ilmiötä eli kerjäämistä, sekä Euroopan romanien asemaa. Esitys pyrkii antamaan koululaisille keinoja samaistumiseen ja oivaltamiseen, tai ainakin toisen täysin toisenlaisista olosuhteista tulevan ihmisen elintilanteen hetkelliseen aistimiseen. Katputlin esitys ei sorru ylisentimentaalisuuteen eikä osoittelevuuteen. Esityksessä viehättää sen runollinen, visuaalinen ja tanssillinenkin esitystapa. Kuvat ja tapahtumat puhuvat puolestaan, vastoinkäymisiä ei alleviivata, kurjuuden huipentumia ei vedetä överiksi. Silti esitys pistää ajattelemaan ja tuntemaan. Esiintyjä Elviira Davidow ottaa kontaktia yleisöön taitavasti pitkin esityksen matkaa hyvin ei-suunnitellun oloisesti, mikä on osa esityksen viehätystä. Esityksen näyttämökuva on kaunis: kuluneita astioita, puuesineitä, pitsiä, valkoista lakanaa, vanhaa elektroniikkaa, diaprojisointia, varjonukkeja ja kaikkien näiden kekseliäitä yhdistelmiä. Visuaalinen maailma tarjoaa assosiaatioita Suomen lähihistoriaan, romaanien elämään ja metsien asukkaiden tapaan rakentaa oma majansa. Tarinaan nivotaan tämän päivän onnettomat ja vaikka vaivaisukot, jotka olivat oman aikansa nenäpäivätempauksia. Mennyt ja oleva kurjuus kulminoituvat ajankohtaiseen, vaikeaan ja tulikuumaan aiheeseen, kaduilla polvillaan keräjääviin miehiin, naisiin ja lapsiin. Taustatyön kuulee ja aistii esityksestä. Käsikirjoittaja on kiertänyt kouluja keskustelemassa koululaisten kanssa ajankohtaisista teemoista: Miksi joidenkin ihmisten on jätettävä kotinsa rasismin vuoksi? Miksi joku joutuu kerjäämään usein kylmissä ja vaikeissakin olosuhteissa? Miksi he tulevat Suomeen kerjäämään? Tapaamisiin on aina liittynyt myös työpajoja. Tärkeänä taustatukena koko esityksen valmistamiselle on ollut Rauhankasvatusinsituutti. Esitystä ei ole tehty ulkopuolelta ja ylävinkkelistä, vaan tekijät ovat olleet myös oikeasti tekemisissä maahan tulleiden romanien kanssa, ja jopa auttaneet heitä. Tarinassa kuullut tarinat ovat tosia. Oulun Kesäaika päättyy –tapahtumassa yleisössä oli vastaanottavaa yleisöä. Mielenkiintoista olisi nähdä tämä esitys kohdeyleisönsä, 5-7-luokkalaisten kanssa. Tärkeään ja akuuttiin aiheeseen tarttuneelle esitykselle toivottaa mielellään hyvää jatkoa.

Timo Väntsi