Baltic Sea countries festival

Lenin meets Kasper.

Matkalla maatuskojen maassa 24.-26.6.2011

XII Baltic Sea Countries Puppet Theatre Festival ja Xth Jubilee Festival Kykart

Perjantai

Juhannusaatto oli helteinen ja tyypilliseen tapaansa ruuhkainen. Yli kahden tunnin jonotuksen jälkeen selviydyin ulos laivasta ja tullin läpi. Pietarilaisten satamavirkailijoiden vähyydestä päättelin, että heille tuli suurena yllätyksenä, että laituriin ankkuroi perjantaisen aikataulunsa mukaisesti M/S Princess Maria täynnä turisteja. Odottelua helpottamaan oli paikalle sentään järjestetty viihdykettä. Jazzahtava viisihenkinen orkesteri töräytteli säveliä matelevan jonon iloksi. Satamasta tungeksin bussiin, jonka kyydissä pääsin Iisakin kirkolle. Valtaisaa rakennusta aikani pällisteltyäni suuntasin Pietarin pääkadulle, Nevsky Prospectille. Kuljettuani pari kilometriä ja ylitettyäni muutamia lukuisista Nevan sivukanavista, päädyin Näyttelijöiden talolle. Jyhkeän rakennuksen uumenissa sijaitsi mm. jo kymmenettä kertaa järjestettävän KYKART teatteritapahtuman hermokeskus. Hermot tuntuivatkin olevan hieman kireällä, kun ilmeettömän ovimiehen ja kielimuurin takaa lopulta löysin festivaalihenkilökuntaa. Vuokseni oli hälytetty lähes tulkoon interpol, koska ”olin kadonnut”. Eihän yksin matkaava suomalaisnainen voi omin nokkinensa selviytyä Pietarissa satamasta festivaalipaikalle. Olin toki etukäteen kysynyt sähköpostitse festivaalin monitoiminaiselta Maria Naimarkilta, että tuleeko joku kenties minua vastaan satamaan, mutta en ollut saanut vastausta. Paitsi nyt. Tästä lähin olin ”se, jota odotettiin turhaan satamassa monta tuntia”. Mutkikkaan alun jälkeen minut ohjattiin Nevsky Prospectin lähellä sijaitsevaan kotoisaan hotelliin. Hotellipiipahduksen jälkeen pääsin vihdoin uppoutumaan matkani varsinaiseen ohjelmaan eli festivaalin tarjontaan. Esityspaikkoja oli kahdeksan ja ne sijaitsivat pitkin poikin Pietaria. Metroa ei kannattanut käyttää, sillä asemat eivät juurikaan osuneet esityspaikkojen liepeille. Kieltä taitamattomana en tohtinut koittaa onneani muunkaan paikallisliikenteen kiemuraisessa verkostossa. Vikkelät jalat ja hyvä kartta auttoivat löytämään ja ehtimään perille, melkein aina. Ensimmäinen näkemäni esitys oli maineikkaan puolalaisen Bialostockin Nukketeatterin Soldier. Tähän päivään saakka olin luullut (neljä kuukautta), että tämä H.C.Andersenin Tinasotilaasta tyylikkäästi versioitu esineteatteriesitys oli aikuisille suunnattu. Mutta niinpä tuossa katalookissa seisoo, että lapsille. Jopas nyt. Melankolisen näytelmän keskiössä oli mieskirjailija, joka kamppaili itsensä ja vastustelevan tekstinsä kanssa. Kirjailijapolo haki tukea luomisen tuskaan muusastaan, joka

esityksen alussa oli vinoraamisen taulun näyttävä naishahmo. Taulun muusa muuttui lihaksi ja vereksi astuessaan kehyksistä ulos. Ihastuttava ja yllättävä veto. Muusa ei jaksanut pysytellä pelkkänä objektina, vaan ryhtyi todenteolla nostamaan tuskaisen kynäilijän mielialaa antamalla hänelle syntymäpäivälahjan. Kas vain, mitäpä laatikosta löytyi? Liuta tinasotamiehiä, joista yksi oli kelvoton rampa. Näyttämöllä esitettiin kahta tarinaa, yksijalkaisen Tinasotilaan satua sekä kirjailijan ja taikavoimia omaavan muusan yhteenkietoutuvaa kohtaloa. Pariskunnan puolankielinen puhetulva ei minulle auennut, mutta sen huomasin, että toistolla oli iso rooli käsikirjoituksessa. Kokonaisuudessaan esitys oli tyylikäs ja taidokas. En ihmettele, että näyttelijä Artur Dwuilit on palkittu kirjailijan roolistaan. Sen verran antaumuksella hän rooliinsa sukelsi. Pelkistetty lavastus sekä mielenkiintoinen musiikkimaailma tukivat mielikuvaa kirjailijan sisäisestä kamppailusta. Olisin kuitenkin kaivannut synkähköön tunnelmaan ilonpilkahduksia. Keikistelevä ja itsepäinen muusa ei saanut kevennettyä ilmapiiriä tarpeeksi. Tinasotamiehen maailmasta siirtyin kolmen korttelin päähän seuraamaan liettualaisen Kaunasin Valtionnukketeatterin esitystä Greeny Greeny Tiny Apple. Näyttämön alkunäkymä lupasi paljon, monimetrisiä puukeppejä veistoksellisissa rykelmissä ja katosta laskeutuvia punaisia omenoita. Valitettavasti siinä olikin näytöksen tyylikkäin osuus. Kahden miehen ja yhden naisnäyttelijän kuljettama tarina ”Omenapojan” kasvusta aikuiseksi ja lopulta vanhukseksi eteni kovin verkkaisesti. Esityksessä oli harmillisen moni asia ”vähän sinne päin”. Trion äänenkäyttö oli epätasaista. Ainoa hyvin kuulunut osuus oli kyseenalainen playback-laulanta. Nukkevisualisoinnissa oli selkeä idea. Päähahmo, Omenapoika, oli tyynyyn liitetty iso omenapää, jota liikuteltiin keppien varassa. Pojan vanhetessa omena muuttui vihreästä punaiseksi ja lopuksi kurttuiseksi ompuksi. Ajatus oli hyvä, mutta hahmoa olisi pitänyt tyylitellä rohkeammin. Iso omena toljottavine ihmisen silmineen aiheutti vähän karmivan olon. Fiilistä ei yhtään parantanut eräs nuken versioista, joka oli ilmetty E.T. Lisäksi nukettajamies hakeutui itse valoon jättäen nuken varjoon. Ohjaajalla olisi vielä hommia. Juhannusaaton viimeinen esitys oli hämmentävä. Yleisö saapui paikalle upeissa juhlatamineissa ja kukkapuskien kera. Ajattelin, että ohhoh, kylläpä nukketeatteri on täällä Nevan suistossa arvossaan. Ihmettelin toki, etten nähnyt ketään tuttuja katsomossa... Selvisihän totuus esityksen edetessä. Olin väärässä paikassa. Osoite oli oikea, mutta ovi väärä. Myöhemmin opin, että etuoven sijasta minun olisi pitänyt osata luikahtaa pimeään porttikongiin, josta lautapitkospuita pitkin reitti vei oikealle ovelle, nukketeatterin maailmaan. Noloissani ja kurnivin vatsoin hipsin draamateatterin ensi-illasta väliajalla pois kohti Näyttelijöiden taloa, jossa festivaalivieraille tarjottiin illallinen. Ruokapöydän ääreen kerääntyi lukuisia tuttuja nukketeatterilaisia ympäri Eurooppaa. Voi sitä jälleennäkemisen riemua.

Lauantai

Seuraavan päivän teatteriannin aloitti Theater der Nacht Saksasta. Ruth Brockhausen esitti soolona pikkuisen Häwelmann pojan seikkailumatkan. Lavalle asteli pullea satuhahmo, jonka samettisen viitan kätköistä paljastui Häwelmannin makuuhuone. Ennen nukkumaan menoa uneton poika joutui yllättäen seikkailuun. Satuhahmon tassutellessa ympäri, vaihtui lavastus näppärästi uudeksi kerta kerran jälkeen. Monitahoisen retkensä jälkeen Häwelmann palasi uupuneena kotipetiin ja vaipui tuhisten oikeaan uneen. Esitys oli todella viehättävä ja rautaisella ammattitaidolla tehty. Näyttelijä hoiti kaiken itse, kuten äänitekniikan asuunsa kiinnitetyllä kaukosäätimellä. Välillä joku lukuisista pikku tarpeistoelementeistä oli häviksissä päällepuetun lavasteen kätköissä, mutta se ei menoa haitannut. Ihastuttava ja intiimitunnelmainen esitys lapsille...ja meille kaikille. Saksalaisesta mielikuvitusmaailmasta siirryin sujuvasti Venäjän kautta Afrikkaan. Pietarin Teatteriakatemiasta valmistuvat näyttelijät vetäisivät raikkaan ja vauhdikkaan Barmaley esityksen. Tarinassa tuhmat lapset Vanja ja Tanja niskuroivat ja keppostelevat minkä ehtivät. Tästä hyvästä he joutuivat Afrikkaan, jonka viidakoissa heitä vainosi Barmaley mörkö. Vanja ja Tanja kohtasivat tyypillisempiäkin viidakon asukkeja, kuten elefantteja, myrkkykäärmeitä ja apinoita. Kiperistä tilanteista lapsia pelastamaan saapuu pahvisella helikopterillaan hyväsydäminen tohtori Aibolit. Ja kuten asiaan kuuluu, lopuksi Vanja ja Tanja pääsivät palaamaan turvallisesti kotiinsa, kiltimpinä kuin koskaan. Esitys oli rakennettu yksinkertaisista elementeistä. Koko näyttämöaukon peitti voimapaperiseinä, johon näyttelijät vimmaisella vauhdilla sutivat hahmoja tarinan edetessä. Välillä olentoja leikattiin irti paperista ja nuketettiin moninaisin tavoin. Lisäksi hahmoja projisoitiin paperille. Maalia räiskyi, paperia kului ja reipasta meininkiä säesti afrikkalaishenkinen jytke. Näennäisen sekasotkun ja metakan piti koossa tarkkaakin tarkempi ohjaus ja näyttelijöiden yhteispeli. Nautittavaa ja keventävää katsottavaa. Seuraava esitys kuljetti katsojat Tuhannen ja yhden yön satujen itämaihin. Tai yritti kuljettaa. Kyseessä oli venäläinen Novokusnetskin valtionnukketeatteri Skaz ja heidän näytelmänsä Scheherazade and Aladdin. Hämmennyin heti lavastuksen nähtyäni. Basaarimaista tunnelmaa sotki inka-tyyppiset pylväät ja egyptiläiset ruukut. Hässäkän

Pietarin Taideakatemia: Barmaley (kuva esitteestä).

kruunasi iso aurinkovarjo, joka oli peitetty erivärisillä rypytetyillä kankailla. Esityksen ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia tyynyllä istuva kertojaeukko jaaritteli niitä näitä. Katsomossa silmäluomet painoivat ja raukeat haukotukset lisääntyivät. Jotenkin tarinassa päästiin eteenpäin kolmen näyttelijän voimin ja pikku Aladdin aloitti taipaleensa hedelmävarkaana päätyen tavoitellun prinsessan puolisoksi lampun hengen avittamana. Kohtausten vaihdot hoidettiin ”näköesteeksi” lasketulla aurinkovarjolla, jota pyöritettiin hitaasti ja kauan, ilmeisesti tarkoituksena hypnotisoida katsojat lopullisesti. Lampun henki ansaitsee pisteen aivan hervottomasta ulkomuodostaan ja gestiikastaan. Miesnäyttelijä oli vetäissyt yläkehonsa peitoksi pitkäkyntiset kädet, lihaksikkaan rintakehän ja kasvoilleen tuimailmeisen kokonaamion. Koska puhuminen oli mahdotonta, teksti tuli nauhalta ja Henki ilmaisi itseään hytkymällä, toisinaan eri aikaan nauhan kanssa. Huhhuh. Nukkejakin lavalla nähtiin, mutta valitettavasti vain seurueen naisnäyttelijä osasi pitää parikymmensenttistä prinsessaa ja Aladdinia elossa. Esityksen päätyttyä herätin olkaani vasten uinuvan Unima-edustajan. Kiiruhdimme samaisen herran kanssa Näyttelijöiden talolle, jossa juhannuslauantain ratoksi järjestettiin Baltic-Nordic tapaaminen. Kolme ja puolituntiseksi venyvään kokoukseen osallistui Uniman edustajia kymmenestä maasta sekä Kykart festivaalin johtoporras. Kokouksen puheenjohtajana toimi Tanskan Uniman puheenjohtaja Hans Hartvich-Madsen ja sihteerinä Saksan Uniman varapuheenjohtaja Ruth Brockhausen. Protokollaan kuuluen kukin esitteli ensin itsensä ja oman maansa nukketeatteritilanteen. Itse edustin ainoana suomalaisena maatamme. Jaoin muille osallistujille uusimman Nukketeatteri-lehtemme sekä kaksisivuisen tiivistelmän Suomen Unimasta. Monet maat ihmettelivät Suomen nukketeatterikentän vitaalisuutta ja Uniman jäsenmäärää, joka on esimerkiksi sama kuin Ruotsissa ja tuplasti enemmän kuin Tanskassa. Pienistä avustuksistamme huolimatta Suomen Unima on saanut aikaiseksi uskomattomalla talkoohengellä useita festivaaleja ja ylläpidettyä tätäkin lehteä ilman päätoimittajan palkkiota. Toki muissakin maissa tapahtuu paljon. Eritoten Viro on kunnostautunut kaikenlaisen yhteistyön airueena. Tallinnaan on avattu hiljattain innovatiivinen nukketeatterimuseo, johon kannattaa tutustua. Kateellisena kuuntelin Viron Uniman puheenjohtajan Vahur Kellerin selostusta ensi vuonna 60-v täyttävän Viron valtionnukketeatterin (Eesti Nuku- ja Noorsooteatri) elinvoimaisuudesta. 75 vakinaista työntekijää kuulostaa ihmeelliseltä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Nukuteaterin tuoreimmat näyttelijät ovat hakeneet oppinsa Suomesta, Turun taideakatemian nukketeatterilinjalta. Vastaavan tason koulutusta ei Pohjoismaista tai Virosta saa.

Big Puppet Theatren aula täyttyi nukketeatterin ystävistä.

Googleen tulossa nukketeatterikartasto

Kokouksen toisena aiheena oli The Road of Puppetry. Parin vuoden ajan on Saksan Ruthin johdolla suunniteltu Googlemaps karttaohjelmaan pohjautuvaa Nukketeatterin polkua. Kansainvälisestä rahoituksesta riippuen, The Road of Puppetry aukeaa matkaajien käyttöön ensi keväänä. Aluksi sivuston on tarkoitus esitellä kootusti Euroopan nukketeattereita, laajentuen mahdollisuuksien mukaan koko maailman kattavaksi nukketeatterikartaksi. Ruth esitteli karttapohjan, jolle oli kerätty Saksan nukketeattereita. Näpsäyttämällä vaikkapa Hampuria, ilmestyi näyttöön kaikki kyseisen kaupungin nukketeatterit. Todella hyvältä näytti. Seuraava työ onkin koota Suomesta dataa sivustolle. Toivon antoisaa yhteistyötä alamme taitajien kanssa, kunhan ryhdymme keruutoimiin. Kolmantena kokouksen asialistassa oli The Baltic Sea Countries Puppet Theatre Festival organisaation selkeyttäminen. Tähän saakka kokoukset ovat olleet aika epämuodollisia, ja osa kokoustajista halusi organisaatioon ryhtiä, kuten festivaalille oman logon. Kokouksen päätti seuraavan festivaalipaikan valinta. Kuten ennakkoon arvuuttelinkin, tapahtuman sai Viro, jolla oli jo suunnitelmat selvät. The Baltic Sea Countries Puppet Theatre Festival sulautettaisiin Tallinn Treff -tapahtumaan kesällä 2012. Toisena ehdokkaana oli Suomen Oulu. Alustavasti Nukketeatteri Akseli Klonk valittiin vuoden 2013 festivaalin järjestäjäksi.

Kati-Aurora Nevan rannoilla (kuvaHans Hartvich-Madsen)

Sunnuntai

Sunnuntaina Kykart festivaalin vieraille tarjottiin parituntinen kanavaristeily. Festivaalin supernainen Maria Naimark selosti näkymiä ja Pietarin historiaa sekä venäjäksi että englanniksi. Talvipalatsia ja muita ihmeellisiä nähtävyyksiä silmäillessä sai aavistuksen Tsaarinajan loistosta. Nevan aaltojen jälkeen palasimme nukke-

teatterin lumoon. Suomessakin vieraillut Ruslan Kudashov (mm. Potudan) oli tehnyt loistavaa jälkeä vastuuopettajana Pietarin teatteriakatemian valmistuvan vuosikurssin kanssa. Sanaton 12 Month or Travel in a Circle marssitti pyörivälle lavalle 15 monitaitoista näyttelijää. Tuli, Maa, Vesi ja Ilma -hahmot esittelivät vuorollaan videoprojisoinnin avulla seuraavan horoskooppimerkin. 12 erilaista sirkusmaista ja kekseliästä episodia seurasi rytmikkäästi toisiaan, välillä riehakkaana, välillä herkistellen. Vaikka idea oli perin yksinkertainen, piti se otteessa alusta loppuun. Koskaan ei voinut aavistaa, miten ja millä tekniikalla seuraava merkki luotaisiin eläväksi. Oli varjokuvaa, pöytänukkeja, mekaanisia hahmoja, marionetteja, kalojen uppopallo-ottelua, rullaluisteleva härkä, voimailijarapu... Suuren luokan teatteria ja hyvää viihdettä. Ennen lähtöäni ehdin nähdä vielä pätkän toisesta opiskelijoiden näytöksestä (Pietarin Teatteriakatemia, vastuuopettaja T.Stavisskaya). Alku vaikutti perinteiseltä pöytänukketeatterilta. Lavasteena oli talo, jossa hassut nukkehahmot elelivät. Valitettavasti esitys alkoi niin myöhässä, että jouduin lähtemään kesken pois.

Laukku hotellilta ja kyyti satamaan. Kuski jaksoi muistuttaa, kuinka hän oli odottanut minua satamassa perjantaina...ja taas yritin puhdistaa mainettani. Hyvässä hengessä erottiin ja pääsin hämmästyksekseni M/S Princess Marian uumeniin varsin sujuvasti. Kesäinen matka on poikinut hyviä asioita. Vahur Kellerin johdolla The Baltic Sea Countries Puppet Theatre Festival on saanut logon, uuden nimen ja kodin. Tallinnan Nukukeskukseen on syksyn aikana syntynyt The Northern and Eastern European Centre for Puppet Arts. Yhteisöt ja teatterit voivat hakea NEECPA:n jäsenyyttä, kuten Suomen Unima on jo tehnyt. NEECPA:n ensimmäinen kokous pidetään Tallinnassa marraskuussa. Suomesta kokoukseen matkaavat allekirjoittaneet lisäksi Ilpo Mikkonen Nukketeatterikeskus Poijusta ja Johanna Peltonen Matkalaukkuteatterista. Toivottavasti NEECPA:n hallituksesta lohkeaa paikka Suomellekin.

Kati-Aurora Kuuskoski Suomen Uniman hallituksen jäsen ja kansainvälinen edustaja

NEECPAn perustamiskokouksesta 7.11.2011 raportti seuraavalla sivulla

Itämeren maiden edustajien tapaaminen: Nina, Ruth, Vahur, Ruta. Selät kameraan Gustav, Hans ja Vilmantas. (kuva: Kati-Aurora Kuuskoski)

NEECPA

perustettiin Tallinnassa

The Northern and Eastern European Centre for Puppet Arts

Kolmisenkymmentä alamme edustajaa kokoontui Nuku-keskuksen Ovaalisaliin NEECPAn starttikokoukseen 7.11.2011. NEECPAn ideana on toimia joustavana yhteistyöareenana nukketeattereille ja alan organisaatioille. NEECPAn kautta tiedotetaan yhteistyökumppaneiden tapahtumista, kuten festivaaleista.

Tavoitteena on myös helpottaa kontaktien syntymistä ja ylläpitoa ja toimia eräänlaisena ”työnvälitystoimistona”. Yhteistyökuvioita on jo syntynyt, kuten Norjan, Slovenian ja Hollannin välinen nukketeatteriproduktio. NEECPAn perustamiskokouksessa kotimaatamme edustivat Kati-Aurora Kuuskoski (Unima), Ilpo Mikkonen (Nukketeatterikeskus Poiju) ja Johanna Peltonen (Matkalaukkuteatteri). Vastasyntyneen järjestön kymmenhenkiseen hallitukseen valittiin Suomesta peräti kaksi henkilöä, Ilpo Mikkonen ja Kati-Aurora Kuuskoski. Vetovastuun NEECPAsta ottaa Viron Vahur Keller. Miksi NEECPA?

Kansainvälisen Uniman organisaatio on kokonsa takia melko jähmeä ja päätösten teko saattaa venyä ja paukkua. Esimerkiksi nukketeatterin suurteosta (WEPA World Encyclopedia of Puppet Arts) väännettiin julkaisumuotoon 15 vuotta... NEECPAn toiminta pyritään pitämään dynaamisena ilman monimutkaisia byrokraattisia kiemuroita. Järjestön jäsenteatterit ja -ryhmät ovat myös itse vastuussa tiedotuksesta ja NEECPAn aktiivisena pitämisestä. Erona Unimaan on lisäksi se, että NEECPAssa ei ole henkilöjäseniä.

NEECPAn päämaja sijaitsee Tallinnan Nukukeskuksessa. Keskukseen ryhdytään kokoamaan nukketeatterin arkistoa, jonne jäsenteatterit voivat esimerkiksi lähettää esitysvideoitaan. NEECPAlle on tulossa omat kotisivut, jonne luonnollisesti kaikki jäsenryhmät voivat linkittää tapahtumatietojaan, kuten ensi-iltoja ja nukketeatterikursseja. NEECPAlla on tällä hetkellä 15 jäsentä. Jäsenhakemuksia voi pyytää Tallinnasta: annika@nuku.ee Kokouksessa vuosijäsenmaksuksi äänestettiin Ilpo Mikkosen ehdottama 20 euroa. Koska NEECPA halutaan pitää joustavana yhteisönä, jäsenmäärä ei saa nousta liian korkeaksi. Siksi kannattaa hakea jäsenyyttä mahdollisimman pian, jos haluaa varmistaa kyytiin mahtumisen. Jäsenyydestä päättää NEECPAn hallitus.

Suomen troikka on NEECPAsta innoissaan! Ensiaskelten perusteella vauhtia tulee riittämään!

NEECPAn uusi logo ja osallistuvien maiden liput.

Kati-Aurora Kuuskoski Johanna Peltonen Ilpo Mikkonen Kuvat: Kati-Aurora Kuuskoski