Kolumni Sanna Räsänen Täky ry
Dagen efter On toogabileiden jälkeinen aamu. Istun sängynreunalla ja ihmettelen eilisiä tapahtumia silmäpussit polvissa. Kuusi tuntia sitten toogabileet, toogabileiden jatkot, odotas, monta lonkeroa. Ja sitten. Grillijono, justa! Dollyn edessä korjailimme ruokalistasta yhdyssanavirheitä ja olimme vakuuttuneita omista väittämistämme, joissa maailma olisi parempi paikka: ihmiset tietäisivät, kuka on Timo K. Mukka ja suomen kieleenkin tulisi ehkä kymmenen vuoden kuluttua futuurirakenne. Takanamme seisova heitti meihin outoja katseita. Hulluja nuo fennistit! Minulta kysyttiin kaksi kertaa eilisten bileiden aikana, miksi Legio ja Täky järjestävät yhteisbileitä ja eivätkö Täkyn bileet ole aika kuivia. Vastasin kysymyksiin silloin, että koska yhteistyö ja eivät, mutta nyt enimmät huurut hälvenneenä aloin miettiä kysymyksiä uudessa valossa. Erilaisuus ja stereotypisyys tuntuivat olevan illan yleisiä puheenaiheita. On eittämättä totta, että tiettyihin piireihin hakeutuu ihmisiä, joilla on myös tietynlainen ominaisluonne. Tuo ominaisluonne on toisten mielestä tyhmä, toisten mielestä kuiva, jonkun mielestä taas liian villi. Mielipideasioista voi kiistellä. Jokaisella ainejärjestöllä on omanlainen kemiallinen kaavansa, ja kyllä siinä vaan niin aina käy, että opiskeltava aine alkaa myös määrittää ihmisiä (kts. yhdyssanojen korjaus yllä, hieman nolottaa) tai vastaavasti ihmiset alkavat vaikuttaa opiskeltavaan aineeseensa. Toisaalta nuo ominaispiirteet ovat juurikin niitä asioita, joita oppii rakastamaan sitä enemmän, mitä pidemmälle opiskelu jatkuu. Vaikka stereotypiat kumpuavat aina jostain, osa niistä ei ole totta. Esimerkiksi totta ei ole väittämä Täkyn bileiden kuivuudesta. Bileemme ovat erilaisia, ehkä hieman rauhallisempia Legioon verrattuna, mutta eivät ne kuivia ole, meininki on vain pelkästään toisenlaista. Kivaa meillä on ainakin yleensä. Kyse ei ole myöskään ainejärjestöjen välisestä kilpajuoksusta villeimpien bileiden maaliin; se joka sanoo Täkyjä tylsiksi, ei todennäköisesti ole tutustunut meihin kunnolla. Olemme aika verbaaliakrobaatteja koko joukko, ja sitä paitsi oudot asiat, kuten täkyt ja legiot ovat yleensä myös kiinnostavia tuttavuuksia, joilta oppii aina uutta. Oman porukan tunteminen tuo ympäristöön tuttuutta ja turvallisuutta, mutta mikäli aina vain seurustelisimme samojen ihmisten kanssa, meiltä saattaisi jäädä näkemättä erilaisuuden mukanaan tuoma rikkaus. Joten kysymys: ”Miksi meillä on yhteisbileitä, mehän olemme niin erilaisia?” on samalla vastaus: ”Koska me olemme niin erilaisia.” Loistojubilerumeiden lisäksi eilinen toi muassaan myös tyytyväisyyttä siihen, että meillä on toisillemme jatkossakin paljon annettavaa huolimatta niistä grillijonossa jaelluista katseista.
