Manipulus 4/11

Page 6

Legion syyskokous ja toogabileet Teksti: Mari Kokko Aukeaman kuvat: Janne Miettinen

Legio Ostiensis ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin 26.10.2011. Syyskokouksessa käsiteltiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2012 sekä valittiin Legiolle uusi hallitus. Toimintasuunnitelmassa korostettiin perinteiden jatkamista ja tulevaa Legion juhlavuotta. Vuoden 2012 hallitus pyrkii järjestämään Legion 15. vuoden iän kunniaksi uusia tapahtumia perinteiksi muodostuneiden tapahtumien rinnalla. Kokouksessa todettiin, että Legion taloudellinen tilanne on parantunut edellisestä vuodesta, mutta varainhankintaa tulee jatkaa aktiivisena juhlavuotta silmällä pitäen. Uuden hallituksen valinnasta muodostui jännitysnäytelmä. Legion sääntöjen mukaan hallituksen jäsenten maksimimäärä on 12 henkilöä. Koska ehdolle asettui 17 henkilöä, hallituksen jäsenistä äänestettiin. Valituksi tulivat alla olevat henkilöt. Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Mari Kokko.

Legion hallitus 2012 Mari Kokko, puheenjohtaja Jari-Pekka Räty Saara Holopainen Kalle Kaskinen Anniina Torvinen Martti Kuikka Tuomas Palosaari Jenna Hattunen Kalle Hertti Ilari Nevalainen Ada Korhonen Topi Turunen Syyskokouksen jälkeen vietettiin toogabileitä Täky ry:n kanssa. Bileissä oli runsaasti toogiin pukeutuneita äidinkielen ja kirjallisuuden sekä oikeustieteenopiskelijoita, jotka sulassa sovussa yrittivät selvittää kuka on Brutus. Bileissä oli tarjolla raikkaita hedelmiä ja juhlijat nauttivat teemaan kuuluvasti virvokkeena viiniä. Ilta jatkui Club Joensuussa Legion järjestämissä Neon bileissä, jotka päättyivät vasta aamun pikkutunteina.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Manipulus 4/11 by Legio Ostiensis ry - Issuu