LASTEN RESPIRATORISTEN VIRUSINFEKTIOIDEN LABORATORIODIAGNOSTIIKKA TEKSTI Katariina Laihola ja Mika Paldanius
Respiratoristen virusten aiheuttamat hengitystieinfektiot ovat tavallisimpia lasten sairauksia. Hengitystieinfektioita lapsilla aiheuttavat mm. influenssa-, RS-, parainfluenssa-, adeno-, rino- ja ihmisen metapneumovirus. Lasten respiratoristen virusten aiheuttajaa voi harvoin diagnosoida pelkästään kliinisten oireiden perusteella, koska oirekuvat ovat hyvin samankaltaisia eri virusten välillä. Vaikka respiratorisiin viruksiin, influenssaa lukuun ottamatta, ei ole toistaiseksi saatavilla antiviraalista lääkettä, niiden diagnosointi vähentää turhia antibioottikuureja ja auttaa eristystarpeen arvioinnissa epidemia-aikana. Eristämisen ja nopean laboratoriodiagnostiikan merkitys on tullut tutuksi koko väestölle uuden koronaviruksen seurauksena lastenkin kohdalla. Respiratoristen virusten laboratoriodiagnostiikka on kehittynyt viimeisten vuosikymmenien aikana. Diagnostiikan kulmakiven muodostavista ei-molekylaarisista menetelmistä on kehitytty pitkä matka kohti nykyisiä molekyylimenetelmiä, jotka ovat nopeita, herkkiä ja spesifisiä menetelmiä virusten osoittamiseksi. Kultaiset standardit virusdiagnostiikassa Elektronimikroskopia ja virusviljely ovat vanhoja tutkimusmenetelmiä, joita on korvattu viime aikoina uudemmilla molekulaarisilla menetelmillä. Ne ovat olleet aikansa tärkeimpiä diagnostisia menetelmiä luoden tärkeän kulmakiven seuraavien menetelmien kehittämiselle.
Elektronimikroskopia mahdollistaa respiratoristen virusten diagnosoinnin silloin, kun muita menetelmiä ei voida käyttää. Elektronimikroskopian avulla voidaan nopeasti tunnistaa virusten morfologia erilaisista näytteistä. Elektronimikroskopia vaatii käyttäjältään huomattavaa teknistä osaamista ja asiantuntijuutta sekä kokemusta. Lisäksi tutkittavan näytteen viruspartikkelipitoisuuden tulee olla korkea ja menetelmä itsessään on suhteellisen epäherkkä. Vaadittavat laitteistot ovat arvokkaita ja vaativat mittavia investointeja. Virusviljelyä käytetään edelleen mm. adeno-, influenssa-, RS-, rino- ja parainfluenssavirusten eristämisessä ja tunnistamisessa. Esimerkiksi rinovirukselle viljely soveltuu erityisen hyvin, koska sen useiden alatyyppien vuoksi antigeeniosoitus ja serologiset menetelmät ovat osoittautuneet haasteellisiksi laboratoriodiagnostiikan kannalta. Virusviljelyä hyödynnetään viruspartikkelien lukumäärän kasvatuksessa, koska yksikin infektiokykyinen viruspartikkeli riittää muodostamaan laajan infektion virusviljelmässä. Menetelmänä virusviljely on edullinen tapa kasvattaa useanlaisia viruksia – niin tunnettuja kuin tuntemattomia. Virusviljely vaatii menetelmänä paljon osaamista, se on kontaminaatioherkkä ja tuloksien saamiseen menee kohtuuttoman paljon aikaa. Ongelma viljelyissä voi olla se, että viljelty virus ei aina ole kyseisen tutkittavan infektion aiheuttaja. Esimerkiksi adenovirus erittyy ulosteeseen pitkään infek-
Bioanalyytikko | Artikkelijulkaisu 2020 11
