NÄYTTEENOTTAJIEN PREANALYYTTISEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN SUOMESSA

TEKSTI Anna Kahila

1 Johdanto

Suomessa on yhä enenevässä määrin siirretty näytteenottotyötä muille ammattiryhmille, kuin bioanalyytikoille. Tarkkaa tietoa siitä, kuinka suuren osan näytteistä ottavat muut, kuin bioanalyytikot, ei kuitenkaan ole saatavilla. Eri ammattiryhmien peruskoulutukseen kuuluva näytteenoton opetuksen laajuus vaihtelee suuresti, joten on selvää, että koulutustaustalla on vaikutusta näytteenottajan preanalyttiseen osaamiseen. Tämän kirjallisuushaun tarkoituksena oli pyrkiä selvittämään tutkimuskirjallisuuteen perustuen, mitkä voisivat olla ne keinot ja välineet, joilla näytteenottajien preanalyyttista osaamista saataisiin Suomessa kehitettyä. Kirjallisuuskatsausartikkelin tavoitteena on kuvata näitä keinoja, joilla preanalyyttisten virheiden määrää saataisiin pienennettyä, millä olisi suoraa vaikutusta myös potilasturvallisuuden parantamiseen, sekä kustannusten vähentämiseen.

2 Preanalytiikan vaatimukset laboratoriotutkimusprosessissa

Laboratoriotutkimusprosessissa on erotettavissa preanalyyttinen, analyyttinen ja postanalyyttinen vaihe. Preanalytiikalla tarkoitetaan niitä laboratorioprosessin vaiheita, jotka tapahtuvat potilaalle tai näytteelle ennen näytteen analysointia ja jotka vaikuttavat analyysin lopputulokseen (YSA – Yleinen suomalainen asiasanasto). Laboratoriotutkimuksissa saatua tietoa tarvitaan niin sairauksien diagnosointiin, hoitopäätöksiin, kuin hoidon tulosten seurantaan. Mikäli tässä prosessin vaiheessa tapahtuu virheitä, niillä voi olla esim. diagnoosia viivästyttäviä, tai väärään hoitopäätökseen johtavia vaikutuksia. Tästä syystä virheiden todellinen määrä tulisi pystyä luotettavasti todentamaan. Kun virheiden oikea esiintyvyys ja laatu on selvillä, voidaan jatkossa keskittyä vähentämään virheiden määrää oikeilla ja toimivilla keinoilla.

2.1 Preanalytiikka ja potilasturvallisuus

Huolellisesti ja virheettömästi toteutettu preanalyyttinen vaihe, johon sisältyvät muun muassa potilaan valmistelu laboratoriotutkimukseen, sekä itse näytteenotto, lisäävät tutkimuksen luotettavuutta, ja ovat osa potilasturvallisuutta mahdollistaen potilaan oikean hoidon. (Sopenlehto 2014.) Hoitosuositus ”Potilaan ohjaus laboratorionäytteenottoon” määrittelee hyvälle hoidolle olennaiseksi sen, että tarkoituksenmukainen laboratoriotutkimus tehdään oikealle potilaalle, oikeaa menettelytapaa noudattaen, ja oikeaan aikaan. Samassa hoitosuosituksessa myös todetaan, että preanalyyttinen vaihe on koko laboratoriotutkimusprosessin riskialttein vaihe potilasturvallisuuden kannalta. (Potilaan ohjaus laboratorionäytteenottoon -hoitosuositus Hotus 2015.)

Preanalytiikka ja sen laatu on myös yhteiskunnalliselta kannalta merkittävä, koska virheet paitsi heikentävät potilasturvallisuutta, myös lisäävät hoidon kustannuksia, ja siten lisäävät verovarojen kulutusta täysin turhaan. Koska laboratoriotutkimuksia tehdään niin paljon, Suomessa arviolta 10-20 kappaletta henkeä kohden vuodessa, näiden virheiden kustannukset ovat yhteiskunnallisesti merkittävä kuluerä, vaikka tarkkaa tietoa niiden lukumääristä ei olekaan saatavilla. Esi-

merkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella preanalyyttisen vaiheen poikkeamia kirjattiin vuosina 2011 ja 2012 0,3 % näytteenottokerroista, jolloin kahdessa vuodessa pelkästään näitä virheitä kirjattiin yli 17 000 kappaletta. Kun siis Suomessa tehdään arviolta 70 miljoonaa laboratoriotutkimusta vuodessa, voidaan arvioida, että preanalyyttisen vaiheen virheitä on vähintään 200 000 näytteenottotapahtumassa vuosittain, mikäli virheiden määrä on alueittain samanlainen. (Hotus 2015.) Virheiden kirjaamisessa on kuitenkin edelleen hyvin paljon vaihtelua riippuen laboratoriosta, joten määrä saattaa olla arvioitua huomattavasti suurempikin (Irjala – Kivi – Pelanti 2016; Pelanti 2016; Pelanti – Berghäll – Irjala 2019).

2.2 Näytteenottajien ammatillinen osaaminen

Vuonna 2013 Euroopassa tutkittiin EFLM:n (European Federation of Clincal Chemistry and Laboratory Medicine) toimesta preanalytiikan laatutasoa, muun muassa sitä minkälaisia suosituksia ja ohjeita kussakin Euroopan maassa on käytössä. Tässä tutkimuksessa todettiin, että näytteenottajien koulutus vaihtelee merkittävästi eri maissa. Arvion mukaan koko Euroopassa noin 5-11% näytteistä ottaa niin sanottu phlebotomisti, 10-32% laboratoriohoitaja, ja 45-65% sairaanhoitaja. (Arslan ym. 2018; Simundic ym. 2018; Sopenlehto 2014.) Suomessa näytteenotto on perinteisesti ollut laboratoriohoitajien, sittemmin bioanalyytikoiden työtä, joskin esimerkiksi osastoilla ja kotisairaanhoidossa myös sairaanhoitajat ovat ottaneet näytteitä. Tehyn vuonna 2017 julkaistun kyselytutkimuksen tulosten mukaan näytteitä Suomessa ottavat paitsi laboratoriohoitajat ja bioanalyytikot, myös sairaanhoitajat ja lähihoitajat, mutta myös moniin muihin ammattiryhmiin kuuluvat henkilöt, kuten terveydenhoitajat, kätilöt, vastaanottohoitajat, toimistotyöntekijät, jne. (Flinkman 2017.)

Suomessa bioanalyytikot ovat kliinisen laboratoriotyön asiantuntijoita, jotka työskentelevät pääasiassa julkisen ja yksityisen terveydenhuollon laboratorioissa. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2018 julkaistun raportin mukaan Suomessa työskenteli vuoden 2014 lopussa 5395 bioanalyytikkoa terveydenhuollossa. Bioanalyytikoita koulutetaan kuudessa ammattikorkeakoulussa, ja tutkinnon laajuus on 210 opintopistettä. Laboratorioprosessin laadukas hallitseminen on bioanalyytikkojen opintojen ja osaamisen ydin, ja opinnoista vähintään 10-12 opintopistettä kohdistuu puhtaasti näytteenottotoimintaan. (Flinkman 2017.) Aiemmalta tutkintonimekkeeltään samoissa tehtävissä toimivat muun muassa laboratoriohoitajat, ja tälläkin hetkellä niin bioanalyytikot, kuin laboratoriohoitajat on laillistettu laboratoriohoitajiksi terveydenhuollon ammattihenkilölain (559/1994) mukaisesti.

Kun bioanalyytikoiden määrä on vuosi vuodelta vähentynyt muun muassa eläköitymisen ja pienten valmistumismäärien vuoksi, on Suomessakin yhä enenevässä määrin siirretty näytteenottotehtäviä muille ammattiryhmille, kuten sairaanhoitajille ja lähihoitajille. Sairaanhoitajilla näytteenotto on sisällytetty osaksi opintoja ammattikorkeakoulun itsensä määrittelemällä tavalla, toisin sanoen opetus sisältää ne opintojaksot ja oppimismenetelmät, joilla oppilaitos katsoo ammatillisen osaamisen saavutettavan. Sairaanhoitajakoulutuksessa on siis ammattikorkeakoulukohtaista vaihtelua opintojen sisällön ja laajuuden osalta, opintojen laajuus vaihtelee 2-5 opintopisteen välillä. Lähihoitajilla puolestaan tutkinnon pakollisiin vaatimuksiin ei kuulu lainkaan näytteenotto-opetusta, mutta opinnoissa on mahdollista valita vapaavalintainen opintojakso ”Näytteenotto ja asiakaspalvelu lähihoitajan työssä”. (Otva 2018.)

Laissa terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994) ei juuri säädellä ammattikohtaisesti eri ammattiryhmien tehtäviä, vaan lähtökohtana on, että eri ammattiryhmät toimivat koulutuksensa mukaisissa tehtävissä (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994). Työantajan velvollisuus on puolestaan varmistaa, että kaikilla ammattihenkilöillä on tehtävän vaatima osaaminen. Työnantajan on myös varmistuttava siitä, että jokaisella työntekijällä on oikeus toimia ammattihenkilön tehtävissä tai ammatinharjoittamisoikeus. (Valvira 2019.) Verrattaessa bioanalyytikoiden, sairaanhoitajien ja lähihoitajien koulutuksia voidaan selvästi nähdä ero näytteenottokoulutuksen laajuudessa (Otva 2018). On myös huomioitava, että näytteenottoa ei voi käsitellä pelkkänä irrallisena teknisenä suorituksena, vaan se on ymmärrettävä osana laajempaa kokonaisuutta, oleellisena osana preanalytiikkaa mutta myös oleellisena ja tärkeänä osana koko laboratorioprosessia ja sen onnistumista (Flinkman 2017; Hotus 2015).

Kun tiedetään, että preanalyyttisella osaamisella on merkittävä vaikutus potilasturvallisuuteen ja suuri vaikutus myös kustannuksiin, onkin syytä pyrkiä selvittämään, mitkä voisivat olla ne keinot ja välineet, joilla näytteenottajien preanalyyttista osaamista saataisiin Suomessa kehitettyä. Tämä edellyttäisi luonnollisesti myös laboratorion preanalyyttisten virheiden määrän säännöllistä seurantaa, jotta osaamisen todellinen taso saataisiin ensin selvitettyä.

3 Kirjallisuuskatsauksen tiedonhaku

Tätä kirjallisuuskatsausta varten toteutettiin systemaattinen tiedonhaku, jossa hakusanoina käytettiin ensimmäisessä haussa hakusanoja preanalytiikka/preanalytics AND/OR virhe/error AND/OR näytteenotto/näytteenottaja/blood collection/phlebotomist. Toisessa haussa käytettiin hakusanoina laskimonäytteenotto/venous blood collection OR venous blood sampling. Sisäänottokriteetereinä oli suomen tai englannin kieli, sekä julkaisuvuosi 2010 vuodesta eteenpäin. Näin ollen pois jäivät julkaisut aiemmilta vuosilta tai muilla kielillä. Haku toteutettiin seuraavista kansainvälisistä tietokannoista: CINAHL, PubMed, Academic Search Elite, ScienceDirect, sekä suomalaisista tietokannoista: Medic, Finna ja Terveysportti. Sisäänottokriteerit täyttäviä ja aiheen kannalta sopivia lähteitä löytyi vain kansainvälisistä tietokannoista lopulta 9 kappaletta. Lisäksi mukaan otettiin aiheen kannalta olennaiset suositukset ja standardit: CLSI: GP41 Collection of Diagnostic Venous Blood Specimens, 7th Edition; Potilaan ohjaus laboratorionäytteenottoon -hoitosuositus; SFS-EN ISO 15189:2012 Lääketieteelliset laboratoriot. Laatua ja pätevyyttä koskevat vaatimukset; Joint EFLM-COLABIOCLI Recommendation for venous blood sampling; sekä WHO Guidelines on Drawing Blood: Best Practices in Phlebotomy. Koska aiheen kannalta oli olennaista löytää myös suomalainen näkökulma asiaan, otettiin aiheeseen olennaisesti liittyvät ja internetistä löytyvät soveltuvat artikkelit ja opinnäytetyöt mukaan, vaikka ne eivät kirjallisuuskatsauksen tiukimpia tieteellisiä kriteerejä täytäkään. Näitä lähteitä oli yhteensä 7 kappaletta. Lisäksi mukaan otettiin olennaisen sisällön vuoksi yksi EFLM:n webinaariesitys.

4 Preanalyyttisen osaamisen kehittämisen välineet

Kirjallisuudesta löytyi useita keinoja ja välineitä, joilla näytteenottajien preanalyyttista osaamista saataisiin Suomessa kehitettyä. Preanalyyttisella osaamisella ei tarkoiteta pelkkää näytteenoton teknistä suorittamista, vaan laaja-alaisempaa ymmärrystä laboratorioprosessista. Kirjallisuushaun perusteella löytyi useita mahdollisia tapoja, joilla voidaan paitsi selvittää preanalyyttisen osaamisen taso, myös saada osaamista parannettua. Lisäksi useimmat näistä mahdollisista keinoista ja tavoista toistuivat monissa eri lähteissä, kun useat eri kirjoittajat ja työryhmät olivat päätyneet suosittamaan samoja toimintatapoja. Seuraavassa käydään nämä löydetyt toimet läpi siinä järjestyksessä, kuin ne luonnollisesti toisiaan seuraisivat osaamisen kehitysprosessissa.

4.1 Kansallinen suositus laatuindikaattoreista

Jotta preanalyyttista osaamista olisi mahdollista kehittää, tulee suomalaisissa laboratorioissa olla täsmällisesti selvillä, mikä on näytteenottajien preanalyyttisen osaamisen taso. Osaamisen tason selvittämisen taustalla on oltava selkeästi standardoidut ja keskenään harmonisoidut ohjeet ja suositukset, eli mitä ovat ne tekijät ja indikaattorit, joiden laadullista toteutumista ylipäänsä lähdetään seuraamaan. Useissa tutkimuksissa todetaan, ettei olennaista ole, mistä maasta, tai alan asiantuntijalähteestä suositukset ovat peräisin. Keskenään samanarvoisia ja yhtä päteviä ohjeistuksia löytyy useita, kuten Maailman terveysjärjestön WHO:n ohjeistus verinäytteenottoon, CLSI:n (Clinicals and Laboratory Standards Institute) laskimoverinäytteenottostandardi, tai EFLM:n (European Federation of Clinical Chemistry and Laboratory Medicine) suositus laskimonäytteenottoon. Olennaista on se, että kaikki suomalaiset laboratoriot seuraisivat samoja virhelähteitä, ja keskittyisivät näin ollen samojen laatuindikaattoreiden keräämiseen. Näin esimerkiksi henkilökunnan liikkuvuuden vaikutus minimoitaisiin, ja saataisiin yleisesti vertailtavaa tietoa kansallisella tasolla. Tällä hetkellä riippuu hyvin paljon laboratoriosta, seurataanko laatuindikaattoreita, ja jos näin ylipäänsä tehdään, mitä tekijöitä seurataan, ja millaisella frekvenssillä. (Arslan ym. 2018; Bölenius ym. 2013; Cornes ym. 2016; Giavarina – Lippi 2017; Grankvist 2015; Hotus 2015; Irjala ym. 2016; Lippi ym. 2019; Pelanti 2016; Pelanti ym. 2019; Simundic ym. 2018; Simundic – Lippi 2012.) Suositusten tulisi pohjautua laboratorioprosessin laatuvaatimuksiin, jotka nojaavat puolestaan ISO 15189: 2012 -standardiin (SFS-EN ISO 15189: 2012 Lääketieteelliset laboratoriot. Laatua ja pätevyyttä koskevat vaatimukset), jonka noudattaminen on suomalaisten lääketieteellisten laboratorioiden akkreditointien vaatimuksena. Kyseisessä standardissa muun muassa mainitaan, että laboratorion johdon on määriteltävä kunkin tehtävän pätevyysvaatimukset. Näin ollen preanalyyttinen osaaminen, ja sen seurantaan käytettävät laatuindikaattorit linkittyvät vahvasti niihin pätevyysvaatimuksiin, jotka työnantajatahon on tullut ennakolta itse määritellä. (Sinervo 2019.)

4.2 Preanalyyttisten virheiden seuranta

Kun osaamisen tason määrittelyyn käytettävistä laatuindikaattoreista on saavutettu kansallinen konsensus, niiden seurannan tulee muodostua säännölliseksi ja jatkuvaan parantamiseen tähtääväksi rutiiniksi. Ilman

virheiden seurantaa on mahdotonta saada selville inhimilliseen tekemiseen ja osaamiseen liittyviä tapahtumia, jotka lisäksi usein ovat täysin laboratorion ulottumattomissa, kun näytteenotto tapahtuu laboratorion ulkopuolella. (Aykal ym. 2016; Lippi ym. 2019; Sinervo 2019.) Kansainvälisissä suosituksissa, ohjeissa ja standardeissa esitetään kaikissa vaatimus laatuindikaattorien säännöllisestä seurannasta (CLSI: GP41 Collection of Diagnostic Venous Blood Specimens, 7th Edition; SFS-EN ISO 15189: 2012 Lääketieteelliset laboratoriot. Laatua ja pätevyyttä koskevat vaatimukset; EFLM: Recommendation for venous blood sampling; WHO: Guidelines of Drawing Blood: Best Practices in Phlebotomy). Vain ja ainoastaan säännöllisellä ja jatkuvalla kansallisesti yhdessä määriteltyjen laatuindikaattorien seurannalla saadaan todellista tietoa kunkin laboratorion piirissä tapahtuvan näytteenoton osaamisen tasosta. Näin siitä riippumatta tapahtuipa näytteenotto sitten laboratoriossa tai sen ulkopuolella. Seurannalla näytteen laatuun vaikuttavat poikkeamat, joiden syy on preanalytiikassa, saadaan yleisellä tasolla kunkin laboratorion toimintakentässä selvitettyä.

4.3 Näytteenottajien todellisen osaamistason selvittäminen

Sen lisäksi, että seurataan preanalyyttisia laatuindikaattoreita, kunkin näytteenottajan yksilöllinen osaamisen taso on selvitettävä. Tähän soveltuvia keinoja on muun muassa useissa tutkimuksissa tehokkaaksi todettu osaamisen tason testaaminen työtä aloitettaessa (Aykal ym. 2016; Bölenius ym. 2012; Simundic ym. 2018). Tätä suosittavat myös kansainväliset suositukset ja standardit (CLSI: GP41 Collection of Diagnostic Venous Blood Specimens, 7th Edition; WHO: Guidelines of Drawing Blood: Best Practices in Phlebotomy). Myös jo näytteenotossa toimivien työntekijöiden osaamisen tason selvittämistä suositellaan monissa tutkimuksissa ja artikkeleissa (Arslan 2018; Bölenius ym. 2012; Flinkman 2017; Grankvist 2015; Lippi ym. 2013; Simundic ym. 2018), samoin suositellaan edellä mainituissa CLSI:n standardissa ja WHO:n suosituksessa. Useissa lähteissä todetaan lisäksi työntekijöiden säännöllisen havainnoinnin ja työsuoritusten seurannan olevan näytteenottajien osaamisen tason selvittämiseen hyvin soveltuva keino (Grankvist 2015; Lippi ym. 2013; Otva 2018; SFS-EN ISO 15189:2012; Simundic 2018, Sinervo 2019; WHO 2010). Ulkoisiin preanalytiikan laadunarviointikerroksiin osallistuminen, varsinkin mikäli vastaukset saadaan ammattiryhmäkohtaisesti, jopa oma raportti jokaiselle vastaajalle, on myös todettu osaamistason selvittämisessä toimivaksi keinoksi (Irjala ym. 2016; Lippi ym. 2013; Otva 2018; Pelanti 2016; Pelanti ym. 2019). Myös laboratorion näytteenoton auditointia ehdotettiin voitavan käyttää osaamistason selvittämiseksi (Lippi ym. 2013; Sinervo 2019).

4.4 Osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen

Kun puutteita osaamisessa on havaittu, tai osaamisen taso on yleisellä tasolla selvillä, tarvitaan henkilöstölle soveltuvaa, jatkuvaa ja säännöllistä koulutusta perustuen osaamisen lähtötasoon ja havaittuihin puutteisiin. Oikeanlaista, ja riittävää koulutusta tarvitaan niin uusille työntekijöille, kuin jatkuvasti ja säännöllisesti työuran aikana. (Arslan ym. 2018; Aykal ym. 2016; Bölenius ym. 2012; Bölenius ym. 2013; CLSI 2017; Giavarina – Lippi 2017; Otva 2018; Simundic ym. 2018; Simundic – Lippi 2012; Sinervo 2019; Sopenlehto 2014; WHO 2010.) Giavarina ja Lippi toteavat laadun parantamista käsittelevässä tutkimuksessaan vuodelta 2017, että laadun varmistamiseen ja preanalyyttisten virheiden vähentämiseen on olemassa helppoja ja halpoja menetelmiäkin, kuten näytteenoton tarkistuslista. Tarkistuslistan avulla näytteenottovälineet, potilaan valmistautuminen ja näytteenottotekniikka tarkistetaan ennen näytteenottotilannetta. Tämän tyyppisellä varmistuskeinolla voitaneen parantaa ainakin uusien ja harvemmin näytteitä ottavien henkilöiden suoriutumista tehtävässä. Sama tähtäin on useissa lähteissä mainituilla keskustelulla, palautteiden keräämisellä, asioiden yhteisellä pohdinnalla, sekä tiedon jakamisella ja käsitteiden avaamisella myös laboratorion ulkopuoliselle henkilökunnalle (Grankvist 2015; Hotus 2015; Lippi ym. 2019; Otva 2018; Pelanti 2016; Pelanti ym. 2019; Simundic ym. 2018; Sinervo 2019). Näin voidaan varmistaa näytteenoton laatuun ja preanalyyttisten virheiden vähentämiseen tähtäävien ohjeiden ja suositusten oikea ymmärtäminen riippumatta näytteenottajan koulutustaustasta. Koulutusten jälkeisillä seurantatesteillä on myös todettu olevan positiivinen vaikutus näytteenottajien preanalyyttisen vaiheen osaamisen kehittämiseen (Aykal ym. 2016; Bölenius ym. 2013). Huomionarvoisena voidaan pitää myös Giavarinan ja Lippin tutkimuksessa todettua seikkaa, jonka mukaan riittävä näytteenotto-osaaminen preanalyyttisen laadun takaamiseksi saavutetaan vasta vähintään vuoden perehdytys- ja koulutusjakson päätteeksi. Koulutuksen tulee sisältää muun muassa näytteenottovälineiden käsittelyä, potilaan ohjausta, ja erilaisia näytteenottotekniikoita.

4.5 Preanalyyttisen kulttuurin luominen

Näytteenottotyötä koskevat pätevyysvaatimukset tulee olla kirjattuna laboratorion laatujärjestelmään (CLSI 2017; SFS-EN ISO 15189:2012). Riippumatta näytteenottajan koulutustaustasta työnantajan on varmistuttava siitä, että työntekijällä on pätevyysvaatimuksiin nähden riittävä ja oikeanlainen osaaminen (CLSI; Lippi ym. 2013; SFS-EN ISO 15189:2012). Kun tiedetään, että Suomessa eri ammattiryhmien koulutukseen kuuluva näytteenoton koulutuksen laajuus vaihtelee suuresti, ja että koulutustausta vaikuttaa näytteenottajan preanalyyttiseen osaamiseen, työnantajilla on suuri vastuu tämän osaamisen varmistamisessa ja kehittämisessä. Voidaan siis varsin perustellusti esittää laboratorioille suositus erityisen preanalyyttisen kulttuurin kehittämisestä varmistamaan oikeanlainen asenneilmapiiri, ja jatkuvaan laadun parantamiseen tähtäävät käytännöt. Näin siksi, että huolimatta laatuindikaattorien seurannasta, ja toiminnan parantamiseen tähtäävistä toimista meidän on lopulta hyväksyttävä se, että preanalyyttisia virheitä ei koskaan täysin pystytä eliminoimaan. Siksi tähtäimenä tuleekin olla niiden minimoiminen. (Giavarina – Lippi 2017; Lippi 2019; Pelanti ym. 2019). Tähän kirjallisuudesta löytyi useita eri keinoja, joilla askel askeleelta olisi mahdollista päästä lähemmäs tätä tavoitetta.

5 Yhteenveto

Näytteenottotyötä tekee Suomessa yhä enenevässä määrin moni muukin ammattiryhmä, kuin bioanalyytikot ja laboratoriohoitajat, joiden koulutukseen näytteenotto ja preanalyyttinen osaaminen kuuluvat kokonaisuudessaan ainoana ammattiryhmänä. Muilla näytteenottotyötä tekevillä opetuksen määrä ja osaamisen taso vaihtelevat hyvin paljon, eikä tarkkaa kokonaiskäsitystä tästä ole saatu selvitettyä. Tutkimuskirjallisuudesta löytyy paljon erilaisia keinoja, joiden avulla tilannetta voitaisiin parantaa, ja osaamista kehittää tasaisemmaksi. Jotta osaamisen taso rakentuisi vahvalle yhteiselle pohjalle, ja olisi mahdollisimman yhteneväistä riippumatta esim. alueellisista eroista, tai näytteenottajan koulutustaustasta, tulisi Suomessa ottaa käyttöön kansallinen suositus preanalytiikan laatuindikaattoreista, seurata preanalyyttisiä virheitä kansallisesti sovitusti ja säännöllisesti jokaisessa laboratoriossa, selvittää jokaisen näytteenottajan todellinen osaamistaso koulutustaustasta riippumatta, ylläpitää ja kehittää jokaisen näytteenottajan osaamista säännöllisesti, ja mikä kaikkein tärkeintä, luoda kansallinen preanalyyttinen kulttuuri, jossa laadukkaasti ja oikein otettua näytettä arvostettaisiin, ja mahdolliset poikkeamat uskallettaisiin tuoda aidosti esiin parhaan mahdollisen näytetuloksen ja potilaan hoidon varmistamiseksi.

Anna Kahila, Bioanalyytikko (YAMK Sosiaali- ja terveysalan palvelujen ja liiketoiminnan johtaminen), Pamark Oy

LÄHTEET

1. Arslan, Fatma Demet et al. The effects of education and training given to phlebotomists for reducing preanalytical errors. Journal of Medical Biochemistry 37 (2). 172 –180. 2018. 2. Aykal, Güzin et al. Pre-test and post-test applications to shape the education of phlebotomists in a quality management program: an experience in training hospital. Journal of Medical Biochemistry 35 (3). 347–353. 2016. 3. Bölenius, Karin et al. A content validated questionnaire for assessment of self reported venous blood sampling practices. BMC Research Notes 5: 39. 2012. 4. Bölenius, Karin et al. Impact of a large-scale educational intervention program on venous blood specimen collection practices. BMC Health Services Research 13: 463. 2013. 5. CLSI: GP41 Collection of Diagnostic Venous Blood

Specimens, 7th Edition. Wayne, PA. Clinical and Laboratory Standards Institute. 2017. 6. Cornes, Michael P. et al. on behalf of the Working

Group for Preanalytical Phase (WG-PRE) and European Federation of Clinical Chemistry and Laboratory Medicine (EFLM). The role of European Federation of Clinical Chemistry and Laboratory Medicine Working Group for Preanalytical Phase in standardization and harmonization of the preanalytical phase in Europe. Annals of Clinical Biochemistry 53 (5). 539–547. 2016. 7. Flinkman, Mervi (toim.). Näytteenotto, työ- ja potilasturvallisuus kliinisissä laboratorioissa. Kysely tehyläisille bioanalyytikoille ja laboratoriohoitajille. Tehyn julkaisusarja B:1/17. Vantaa: Tehy ry, Suomen

Bioanalyytikkoliitto ry. 2017. 8. Giavarina, Davide – Lippi, Giuseppe. Blood venous sample collection: Recommendations overview and a checklist to improve quality. Clinical Biochemistry 50 (10-11). 568–573. 2017. 9. Grankvist, Kjell 2015. Management of the quality in the pre-analytical phase. EFLM Webinar Nov 2015. 10. Irjala, Kerttu et al. Preanalytiikan seuranta kuntoon.

Moodi 6-2016. 11. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994.

Annettu 1.7.1994. 12. Lippi, Giuseppe et al. Preanalytical quality improvement: in quality we trust. Clin Chem Lab Med 51 (1). 229–241. 2013. 13. Lippi, Giuseppe et al. on behalf of the Working

Group for Preanalytical Phase (WG-PRE), European Federation of Clinical Chemistry and Laboratory Medicine (EFLM). Preanalytical challenges – time for solutions. Clin Chem Lab Med 57 (7). 974–981. 2019. 14. Otva, Maria. Hoitohenkilökunnan preanalyyttinen osaaminen verinäytteenotossa. Opinnäytetyö (YAMK). Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu.

Sosiaali- ja terveysala. Kliininen asiantuntijuus. 2018. 15. Pelanti, Jonna. Laadun fokus on nyt preanalytiikassa.

Moodi 1-2016. 16. Pelanti, Jonna et al. Mitä kuuluu suomalaiseen preanalytiikkaan. Moodi 2-3/2019. 17. Potilaan ohjaus laboratorionäytteenottoon -hoitosuositus. Hoitotyön tutkimussäätiö Hotus 2015. Verkkodokumentti. < https://www.hotus.fi/potilaan-ohjaus-laboratorionaytteenottoon-hoitosuositus/>. [Haettu 15.10.2019.] 18. SFS-EN ISO 15189:2012 Lääketieteelliset laboratoriot. Laatua ja pätevyyttä koskevat vaatimukset. 19. Simundic, Ana-Maria et al. on behalf of the Working

Group for Preanalytical Phase (WG-PRE), of the European Federation of Clinical Chemistry and Laboratory Medicine (EFLM) and Latin American Working Group for Preanalytical Phase (WG-PRE-LATAM) of the Latin America Confederation of Clinical Biochemistry (COLABIOCLI). Joint EFLM-COLABIOCLI Recommendation for venous blood sampling. Clin

Chem Lab Med 2018; aop. 20. Simundic, Ana-Maria – Lippi, Giuseppe. Preanalytical phase – a continuous challenge for laboratory professionals. Biochemia Medica 22 (2). 145–149. 2012. 21. Sinervo, Tuija. Preanalytiikan hyvä laatu ja laadunvarmistus akkreditoinnin näkökulmasta. Moodi 2-3/2019. 22. Sopenlehto, Kaija. Bioanalyytikoiden tehtäväsiirrot ja tehtäväkuvien laajentaminen. Opinnäytetyö (YAMK). Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu.

Sosiaali- ja terveysala. Kliininen asiantuntijuus. 2014. 23. Terveys- ja sosiaalipalvelujen henkilöstö 2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tilastoraportti 25.1.2018. Verkkodokumentti. <https://www.julkari. fi/handle/10024/135915>. [Haettu 29.9.2019.] 24. WHO Guidelines on Drawing Blood: Best Practices in Phlebotomy. World Health Organisation 2010. Verkkodokumentti. <http://www.euro.who.int/__ data/assets/pdf_file/0005/268790/WHO-guidelineson-drawing-blood-best-practices-in-phlebotomyEng.pdf?ua-1>. [Haettu 15.10.2019.]