Salapoliisi Mäyrä ja Kirahvi Mainio oppaina lasten ajatusten ja kokemusten avaamisessa Kirahvityössä lastensuojelua kehitetään mm. leikin avulla.
Pesäpuu ry
Jokainen meistä kaipaa kuuntelijaa. Ystävää, joka kuuntelee, halaa ja tarvittaessa lohduttaa. Ei välttämättä sano mitään, mutta on läsnä ja lähellä. Yksi sellainen lasten kuuntelija on Salapoliisi Mäyrä. Mäyrä ymmärtää tunnetasolla sen, kun ei voi asua omien vanhempien kanssa. Mäyrä on muuttanut sijaisperheeseen. Vuonna 2012 alkaneessa Salapoliisitoiminnassa on pyritty löytämään keinoja, joiden avulla alakouluikäiset lapset otetaan aktiivisesti mukaan kehittämään lastensuojelua. Lapset ovat olleet innokkaina auttamassa Mäyrää ja siten he saavat olla mukana kehittämässä lapsia kuulevaa lastensuojelua. Lapset ovat saaneet esimerkiksi laatia perhehoidon laatukriteereitä, miettiä turvallista sijaishuoltoa ja antaa ohjeita aikuisille erilaisista tärkeistä teemoista.
hyvä ja turvallinen elämä ja arki tai millaisen työntekijän he toivoisivat Mäyrän asioita hoitamaan. Kerta toisensa jälkeen lasten toiveet kiteytyvät muutamaan tärkeimpään teemaan: lasten toiveena on saada elää turvassa ja niin, että aikuiset huolehtivat lapsen perustarpeista. Lapset toivovat sellaista elämää, jossa jokaisella lapsella on ruokaa, koti ja mahdollisuus nukahtaa turvallisesti. He toivovat rinnalleen kilttejä aikuisia, jotka auttavat, kuuntelevat ja lohduttavat sekä leikkivät lasten kanssa.
Lasten kanssa on tuotettu materiaalia toisille lapsille ja ammattilaisille työskentelyn tueksi. Toiminnan myötä lasten ääni lastensuojelussa on vahvistunut ja heidän kokemusten kautta on saatu kehitettyä entistä vaikuttavampia palveluja ja lapsiystävällisempää lastensuojelua. Tavoitteena on myös vaikuttaa asenteisiin, jotta lasten mahdollisuudet olla mukana kehittämis- ja vaikuttamistyössä vahvistuisivat entisestään.
Lapset kiintyvät Mäyrään ja auttavat häntä mielellään samaistumalla hänen kokemuksiinsa. Lapset voimaantuvat, kun saavat olla auttamassa ja varmistamassa, että Mäyrällä on hyvä olla. Salapoliisipäivissä lapset ovat asiantuntijoita. He tietävät, mitä on elää sijoitettuna.
”ONHAN MÄYRÄLLÄ KAIKKI HYVIN?”
Lapset ovat viisaita. Ihmetellen ja ihaillen saamme seurata kerta toisensa jälkeen, kuinka lapset heittäytyvät Mäyrän auttamiseen ja haluavat antaa sille hellyyttä ja huolenpitoa.
Salapoliisi Mäyrä on saanut vuosien varrella apua sadoilta lapsilta ympäri Suomea. Mäyrä on halunnut tietää esimerkiksi, mitä lapset ajattelevat lastensuojelusta, millainen on
• 10 •