Luokanopettajien puhetavat kuvaavat rasismia kapeasti
Tanssintäyteinen kesäleiri Nuuksiossa
Mulla on asiaa!
Vida AmoahVaikuttamistyötä Vantaalta Brysseliin
Hallituksen palsta
Federico Ferrara: ”Antirasismi on minulle sydämen asia.”
Kun adoptoitu saa lapsen
Taiteiden yön taikaa Café Engelissä
Kannanotto
Päiväkotien omia yhdenvertaisuussuunnitemia tarvitaan
Lukivinkkejä Iman oppii uutta on lämminhenkinen tarina ekaluokkalaisesta
Alle kouluikäisen lapsen kielen kehityksen tukeminen
Tarkkaamattoman ja vilkkaan lapsen tukeminen kotona
23
Lahjoita lapsille ja nuorille
Antirasismi vaatii huoltajalta rohkeita tekoja
Kylässä Koti Ilolassa
Näe hyvä jokaisessa lapsessa ja nuoressa
Toisten ihmisten odotukset ja oletukset vaikuttavat meidän jokaisen käsitykseen itsestämme. Muistan, kun törmäsin aikoinaan sosiaalipsykologian opinnoissani teoriaan ilmiöstä, joka tunnetaan nimellä itseään toteuttava profetia. Rosenthalin ja Jacobsonin klassinen tutkimus vuodelta 1968 osoitti, että jos opettajille kerrottiin, että tietyt oppilaat olivat erityisen lahjakkaita, opettajien korkeat odotukset johtivat näiden oppilaiden suoritukseen positiivisesti. Nämä oppilaat, joiden väitettiin olevan erityisen lahjakkaita, valittiin satunnaisotannalla, eikä siis lahjakkuuden perusteella. Teoria on myöhemmin vahvistettu lukemattomissa tutkimuksissa. Muiden ihmisten odotukset vaikuttavat meihin monella tapaa, erityisesti silloin, kun olemme kehittyviä lapsia ja nuoria.
Me tiedämme myös, että rasistiset rakenteet ja ennakkoluulot vaikuttavat laajasti yhteiskunnassamme, eikä maailman paras kouluinstituutiommekaan ole vapaa rasismista. Myös opettajilla on ennakkokäsityksiä eri ihmisryhmistä ja nämä ennakkokäsitykset voivat vaikuttaa siihen, miten paljon potentiaalia opettaja näkee oppilaassaan. Jos oppilas on opettajan näkökulmasta vähemmän kyvykäs, hän saattaa tiedostamattaan antaa tälle vähemmän tukea ja mahdollisuuksia, odottaa tältä vähemmän aktiivisuutta ja tämä voi johtaa oppilaan heikompaan suoritukseen ja siten vahvistaa opettajan alun perin negatiivista odotusta.
Tänä vuonna julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan osa suomalaisopettajista syrjii maahan muuttaneita oppilaita myös suoraan. Tutkijat katsoivat ylioppilaskirjoitusten kaksivaiheista arviointia ja huomasivat eron opettajien arvioissa. Ylioppilaskirjoitukset arvioidaan ensin oman oppilaitoksen opettajan toimesta siten, että opettaja tietää ylioppilaskokeen kirjoittajan henkilöllisyyden ja taustan. Oman opettajan arvioinnin jälkeen arvion tekee ylioppilastutkintolautakunnan arvioija siten, että kokeen kirjoittajan henkilöllisyys ei ole tiedossa.
Tutkimus osoitti, että oman oppilaitoksen tutut opettajat arvioivat useammin pisteet alakanttiin maahan muuttaneen kuin valtaväestöön kuuluvan opiskelijan kohdalla. Tutkijoiden mukaan on selvää, että tämä näyttö syrjinnästä omassa koulutusjärjestelmässämme on vain jäävuoren huippu.
Viime vuosina vieraskielisistä lapsista ja nuorista on puhuttu hyvin ongelmakeskeisesti. Heidät linkitetään hatarin tiedoin rikollisjengeihin ja maahanmuuton väitetään (vastoin tutkimustietoa) olevan syy Suomen tippumiseen Pisa-vertailun kärjestä. Tällaiset tiettyihin lapsiin ja nuoriin liitetyt rasistiset ennakkoluulot ovat erittäin vaarallisia, kun tiedämme, että ennakkoluulot voivat lopulta vaikuttaa näiden lasten ja nuorten käsitykseen itsestään ja omista mahdollisuuksistaan.
Syrjinnän kohteeksi joutuneet oppilaat voivat kantaa mukanaan epäluottamusta yhteiskuntaa ja instituutioita kohtaan koko elämänsä. Siksi jokaisessa koulussa tulisi suhtautua rasismiin ja syrjintään vakavasti. Ja meistä jokaisen tulisi aina nähdä lapsessa hyvä.
Katja Mannerström päätoimittaja
Mulla on asiaa
Vida AmoahVaikuttamistyötä Vantaalta Brysseliin
”Lukion jälkeen haluan mennä inttiin rajavartijaksi. Haluan koetella itseäni, oppia jotain ihan uutta, ja sitten lähteä opiskelemaan kansainvälistä oikeutta”, Vida Amoah, 17 sanoo. Vida on aktiivinen nuorisotoimija ja lukiolainen Kulosaaren yhteiskoulussa yhteiskuntaja talouslinjalla. Viime toukokuussa hän edusti Suomea Euroopan nuorisoviikon päätapahtumassa Brysselissä.
Teksti: Irma Marttinen
Kuvat: Mimmu Photography
Nuorten puolesta vaikuttamisen Vida Amoah aloitti Vantaalla jo yläkoulussa toimimalla oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana ja elvyttämällä sen toiminnan. Tänä päivänä hän on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ja Vantaan kaupungin nuorisovaltuustojen rivijäsen.
Nuorisovaltuustojen tehtävänä on toimia nuorten edunvalvojina päätöksenteossa. Suomessa kunta- ja hyvinvointialuelaki velvoittaa, että jokaisessa kunnassa
ja hyvinvointialueella on oltava nuorisovaltuusto.
”Nuorisovaltuuston jäsenet ovat poliittisesti sitoutumattomia, ja sen imagon haluan pitää myös itselläni”, Vida sanoo.
Vuosina 2022–2023 Vida toimi nuorten edustajana myös Vantaan kaupungin kasvatuksen ja oppimisen lautakunnassa sekä varsinaisena jäsenenä monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnassa.
”Tämä on ollut monella tavalla hyvin mielenkiintoista työtä. Olemme keskustelleet koulujen tiloista ja oppilasmääristä ja tehneet lausuntoja. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnassa on mukana eri alojen asiantuntijoita poliisista lähtien”, hän kertoo.
Halu ja kannustus vaikuttamiseen
Vida on syntynyt ja kasvanut Suomessa. Hän edustaa suomalaisuutta, joka on tätä päivää. Brysselin keikka sai hänet pohtimaan omaa identiteettiään suomalaisena nuorena.
”Olen syntynyt ja kasvanut Suomessa, tehnyt töitä 14-vuotiaasta asti ja maksanut veroni tänne. Olen aktiivinen Suomen kansalainen, ja missä tahansa maailmalla olenkin, niin olen ylpeä siitä, mitä Suomi edustaa ja vien sitä eteenpäin”, Vida sanoo.
”Kansainvälisissä tapahtumissa se, että edustan Suomea, herättää toisinaan kysymyksiä ja epäilyjäkin. Ihmiset saattavat yllättyä, mikä on ymmärrettävää, sillä olen etnisesti ghanalainen. Myös oikeuttani edustaa Suomea kyseenalaistetaan”, Vida kertoo ja jatkaa: ´
”Aina muissa yhteyksissä vastaan, että olen ghanalainen, ilman lisäselityksiä.”
Vidalla palo yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen syttyi jo koulussa.
Vida Amoah
”Olen saanut paljon kannustusta opettajilta. Yhteiskuntaopin opettaja ja opo kannustivat ja suosittelivat eteenpäin. Myös vanhemmat ovat olleet tukena”, hän kertoo. Aktiivisuus ja työ nuorten asioiden eteen on antanut paljon.
”Olen päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin, muihin samanlaisiin nuoriin ja verkostoitumaan päättäjien kanssa. Tässä on kertynyt paljon kokemusta, joka on opettanut enemmän kuin mitä olisin voinut kirjoista oppia”, Vida sanoo.
Ei ole yhtä syytä ongelmiin
Vida Amoah katsoo, että vaikka monet asiat ovat meillä nuorten elämässä hyvin verrattuna moniin muihin maihin, niin epäkohtia kuitenkin löytyy. Nuorten arjessa näkyy monenlaista pahoinvointia, osattomuutta ja hyvinvointi on polarisoitunutta.
”Mul on niin paljon sanottavaa tästä, että on vaikea koota ajatuksia”, hän huokaa.
”Meillä on nuoria, jotka voivat todella huonosti, on väkivaltaa, päihteitä ja ylisukupolvista huonoosaisuutta. Usein tytöt oirehtivat ahdistuksella, ja pojat päihteillä ja väkivallalla. Ja vaikka nuorten väkivalta on viime vuosikymmeninä vähentynyt, niin nyt on selviä merkkejä sen lisääntymisestä. Myös ryöstöjä raportoidaan usein”, Vida toteaa.
Tilastojen mukaan pojilla keskimääräinen 15–20-vuoden riski-ikä rikoksiin syyllistymiseen on laskenut. Poliisin tietoon tulleista väkivallanteoista viime vuonna alle 15-vuotiaat tekivät noin 15 prosenttia. Aiemmin se on ollut 2–3 prosentin luokkaa. Väkivalta on lisääntynyt selvästi jopa 12-vuotiaiden keskuudessa.
”Näitä ongelmia ei voi niputtaa yhteen, sillä syyt ovat moninaiset, ja ne ovat yksilöllisiä ja ympäristöstä johtuvia. Meillä on sellaisia nuoria, joilla on kotona ongelmia, eikä näillä nuorilla ole selkeää tukea tai suuntaa elämässä. On halpaa populismia niputtaa näin monimuotoiset ilmiöt, kuten nuorten väkivalta, yhden syyn taakse. Siitä pitäisi luopua.”
Jengit ja nuorisorikollisuus eivät ole yksi ja sama asia. Meillä on kuitenkin myös jengejä, joissa ihaillaan väkivaltaa, halutaan rikastua nopeasti ja ryhdytään epäeettisiin keinoihin sen saavuttamiseksi. Perheväkivalta, ylisukupolvinen väkivalta ja väkivallan näkeminen mediassa ja somessa altistavat sen käyttämiseen. Usein väkivallalla oirehtivilla nuorilla on päihteiden käyttöä, impulsiivisuutta ja heiltä puuttuvat myönteiset tulevaisuuden näkymät.
”Pojilla myös ryhmäpaine vaikuttaa. Pitää näyttää kovalta”, Vida sanoo.
Vida korostaa ongelmien ennaltaehkäisyn tärkeyttä, lasten ja nuorten tunnekasvatuksen merkitystä ja konfliktien ratkaisutaidon oppimista.
”Nuorten pitää oppia ilmaisemaan ja puhumaan omista tunteista”, hän sanoo ja peräänkuuluttaa myös vanhempien valppautta pysyä mukana nuorten haitallisissa trendeissä. Esimerkiksi hän ottaa päihteet: ”Vapettaminen oli nuorilla tosi yleistä jo silloin, kun olin itse alakoulussa, ja oikeastaan vasta nyt siitä puhutaan laajemmin.”
THL:n kouluterveyskyselyissä näkyy nuorten tyttöjen pahoinvointi. Lukioiden, ammattioppilaitosten ja kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten tyttöjen itse ilmoitettu ahdistuneisuus on lisääntynyt vuosien 2013–2023 aikana. Liiallisella somen käytöllä on myös yhteys mielenterveyteen, masennukseen ja negatiiviseen kehonkuvaan.
”Me elämämme kuitenkin digitaalisessa maailmassa. Meillä on oppikirjat, palvelut, ja ihan kaikki diginä. Tämä maailma on edellisen sukupolven aikaansaannos, ja se ei ole nuorten syy. Tämän kanssa pitää vain oppia elämään”, Vida toteaa.
Osallistuminen ja sen esteet
Kansalaisaktivismi ympäristön, antirasismin ja sotien vastaisena liikehdintänä vetoaa nuoriin. Se tarjoaa väylän vaikuttaa suoraan. Välimaastoon sijoittuu toiminta järjestöissä, esimerkiksi YK-nuorissa, Allianssissa tai Eurooppa-nuorissa.
”Edustuksellinen vaikuttaminen valtuustoissa on tärkeää, mutta se on vain yksi tapa vaikuttaa. Meidän pitäisi kuulla enemmän järjestöjen ääntä ja niissä toimivia norminuoria”, Vida sanoo.
Kaikkia nuoria ei onnistuta tavoittamaan, eikä kaikilla ole taitoa osallistua vaikuttamiseen. Sen esteenä voi olla heikko sisäinen kansalaispätevyys eli ei luoteta omiin taitoihin, eikä tunneta vaikuttamisen tapoja. Vieraskielisten äänestysaktiivisuus on heikompaa kuin muun väestön. Kevään presidentin vaalien ensimmäisellä kierroksella se jäi parhaimmillaankin reiluun 40 prosenttiin. Nuorten kiinnostus yhteiskunnalliseen osallistumiseen pitäisi saada herätettyä varhain. Siksi Vidan mielestä myös äänestysikärajaa voisi laskea, mutta ennen sitä pitäisi olla kattavampaa demokratiakasvatusta.
”Päättäjille haluan sanoa, että panostakaa nuoriin, kaikki päätökset liittyvät nuorten arkeen ja varmistakaa se, että päätökset ovat nuorten edunmukaisia. Herätelkää nuorta äänestäjäkuntaa – meilläkin on paljon ideoita ja ehdotuksia, josta yhteiskunta voi hyötyä”, Vida kehottaa.
Myös vanhempien esimerkki on tärkeä. ”Jos nuori ei näe omia vanhempiaan aktiivisina kansalaisina, niin nuoren oma osallistuminen jää helposti vähäiseksi. Etenkin nuorilla naisilla osallistumista voi estää lisäksi seksistinen ja rasistinen häirintä”, Vida toteaa.
Monet POC-taustaiset nuoret, etenkin naiset, kohtaavat suoraan tai sosiaalisen median alustoilla rasistista häirintää, mikä voi konkreettisesti estää halun tulla mukaan vaikuttamistyöhön.
”Olen itse kuullut n-sanan niin monta kertaa, että se lähinnä enää vain ärsyttää. Yritän silti itse olla diplomaattinen tilanteissa, jos joku käyttäytyy rasistisesti mua kohtaan”, Vida sanoo
Ensimmäinen rasismikokemus Vidalla oli jo päiväkodissa, ja sen jälkeen alakoulussa.
”Mun kanssa ei suostuttu leikkimään, koska mulla on afrikkalainen nenä! Onneksi mulla on aina myös ollut kavereita, jotka ovat puolustaneet mua”, hän kertoo.
Suomessa esiintyy tutkitusti paljon rasismia arjen kohtaamisessa ja yhteiskunnan rakenteissa. Vidan rasismikokemukset kulkevat varhaislapsuudesta nuoreen aikuisuuteen. Tähän päivään.
”Rasismin ennaltaehkäisy alkaa kasvatuksesta, lapsista ja nuorista. Me emme halua mitään positiivista erityiskohtelua, vaan sitä että ollaan samalla viivalla, ja että meitä kohdallaan samalla tavalla kuin kaikkia muitakin tässä yhteiskunnassa, Suomessa, Suomen kansalaisina.”
Unelmat ja tulevaisuus
Lasten, nuorten ja erityisesti tyttöjen ja naisten oikeudet ovat Vidalle tärkeä teema.
”Niistä haen jatkuvasti tietoa. Tyttöjen ja naisten oikeuksien toteutumiseen liittyy meilläkin ongelmia, mutta globaalissa etelässä niitä on ihan toisessa mittakaavassa”, hän sanoo.
Vidan tulevaisuuden unelmana on humanitaarinen työ heikommassa asemassa olevien, erityisesti tyttöjen ja naisten, puolesta. Se, löytyykö oma paikka kansainvälisestä järjestöstä vai ruohonjuuritason toiminnasta, selviää myöhemmin.
Mutta ensiksi ylioppilaaksi ja inttiin. Sitten Suomen rajalta eteenpäin.
”Etenkin nuorten naisten osallistumista politiikkaan voi estää seksistinen tai rasistinen häirintä”, Vida sanoo.
”Antirasismi
on minulle sydämen asia”
Suomeen muuttaneena italialaisena teininä tiedän omasta kokemuksestani, miten vaikeaa on asettua uuteen maahan ja kulttuuriin, kun sinua pidetään erilaisena ja ulkopuolisena.
Siirtymä Roomasta Kotkaan 13-vuotiaana oli kaikkea muuta kuin mitä olin kuvitellut ennen muuttoa. Koulussa minulle muistutettiin jatkuvasti erilaisuudestani, kuten tummemmasta ihostani ja hiuksistani, vaikka en itse edes täysin ymmärtänyt näitä eroja. Koulu ei osannut tukea rasismista kärsivää nuorta, ja fyysisen ja henkisen väkivallan jatkuva pelko vaikutti suuresti hyvinvointiini, itsetuntooni ja iloisuuteeni. Tunsin jatkuvasti, etten ollut tarpeeksi hyvä, ja että minun piti jatkuvasti todistaa muille arvoni. Jos teinkin virheitä, ne liitettiin automaattisesti italialaiseen taustaani. Nuorena teininä jouduin jatkuvasti taistelemaan kiusaajia vastaan, pakenemaan, kun heitä oli liikaa, ja samalla koin vastuuta siitä, miten italialaisia ja Italiaa nähtiin.
Vuosi oli kieltämättä haastava ja yksinäinen –ehkä elämäni vaikein. Päätin lukuvuoden päätyttyä, että minun oli pakko muuttaa takaisin Italiaan; en vain jaksanut enää. Olin etuoikeutettu ja onnekas, koska sain valita ja palata vanhaan, turvalliseen kotisatamaani, mutta jouduin samalla hyvästelemään äitini ja veljeni, mikä taas teki todella kipeää. Suurin osa lapsista ja aikuisista, jotka kärsivät rasismista Suomessa, eivät ole kuitenkaan yhtä onnekkaita. Heillä ei ole valinnanvaraa, ja sen takia työ antirasismin edistämiseen valtakunnallisesti Yhteiset Lapsemme ry:ssä on todella tärkeää ja siitä syystä päätin liittyä järjestön hallitukseen.
Jokaisella Suomessa asuvalla ihmisellä tulisi olla samat oikeudet ja mahdollisuudet, ja heidän pitäisi voida elää turvallisesti maassamme.
Suomessa asuvalla ihmisellä tulisi olla samat oikeudet ja mahdollisuudet, ja heidän pitäisi voida elää turvallisesti maassamme. Valitettavasti tiedän, että näin ei vielä ole. Englannissa tapahtuneet järjettömät teot muistuttavat meitä siitä, että meillä on vielä paljon töitä edessämme, jotta saamme kitkettyä rasismin yhteiskunnastamme ja rakenteistamme.
Tämän vuoksi olen mukana Yhteiset Lapsemme -järjestön hallituksessa. Haluan olla mukana vaikuttamassa siihen, että yhteiskunnastamme tulisi rasismista vapaampaa, ja se että meidän lastemme ja nuortemme ei tarvitsisi pelätä tai kärsiä heidän moninaisuudestaan kouluissa ja kaduilla, vaan he voisivat keskittyä kasvamiseen ja elämiseen.
Omat kokemukseni avasivat silmäni rasismin tuhoavalle voimalle, ja olen siitä lähtien työskennellyt yli kymmenen vuotta ihmisoikeuksien parissa. Antirasismi on minulle sydämen asia, ja olen tehnyt paljon työtä – viimeksi vanhempana konsulttina isoissa yrityksissä, kaupungeissa ja järjestöissä –jotta ihmisten tietoisuus aiheesta kasvaisi, jotta he ymmärtäisivät omia ennakkoluulojaan paremmin ja osaisivat toimia yhdenvertaisemmin. Jokaisella
Federico Ferrara
Kirjoittaja on filosofian ja yhteiskuntatieteiden maisteri, jolla on laaja-alaista kokemusta yhdenvertaisuuden, integraation ja inkluusion edistämisestä niin Suomessa kuin ulkomailla. Hänen perheeseensä kuuluu vaimon lisäksi kaksi kouluikäistä lasta. Vapaa-ajallaan hän harrastaa erilaisia urheilulajeja, kuten uintia, juoksua ja jalkapalloa, sekä viettää aikaa ystäviensä seurassa.
Iiris Setianton opinnäytetyö Valkoiset huoltajat kasvattamassa POC-lapsia on tehty toimeksiantona Mixed Finnsille. Tavoitteena on ollut luoda antirasistisen kasvatuksen työkalu palvelumuotoilun menetelmin. Opinnäytetyötä varten Setianto on haastatellut kuutta antirasismin asiantuntijaa ja viittä valkoista POC-lapsen huoltajaa. Näiden lisäksi kyselytutkimukseen on vastannut 26 huoltajaa. Lopputuloksena syntyi Yhdessä vahvempia -videokonsepti, joka tarjoaa tietoa, neuvoja ja esimerkkejä rasismin käsittelyyn ja tiedostamiseen helposti omaksuttavalla tavalla.
Opinnäytetyön aihe on syntynyt siitä huomiosta, että mixed-suomalaisuutta on tutkittu hyvin vähän. Vielä vähemmän on käsitelty valkoisten huoltajien kasvatuksen vaikutuksia POC-lapsiin. Monet kulttuurista moninaisuutta puolustavat järjestöt ovat tosiasiallisesti hyvin valkoisia, ja silloin on vaarassa, etteivät vaikkapa kasvatusta koskevat näkökulmat ole tarpeeksi moninaisia. Opinnäytetyö ja videokonsepti pyrkivät korjaamaan tätä epäkohtaa.
”Valkoisilla huoltajilla ei ole, eikä koskaan tule olemaan, kokemusta rasismista tai siitä millaista on elää valkonormatiivisessa yhteiskunnassa ruskeana ihmisenä”
-Iiris Setianto
”Valkoisilla huoltajilla ei ole, eikä koskaan tule olemaan, kokemusta rasismista tai siitä millaista on elää valkonormatiivisessa yhteiskunnassa ruskeana ihmisenä”, Setianto toteaa. Valkonormatiivinen yhteiskunta sekä rasismikokemukset vaikuttavat
lapsen identiteetin muodostumiseen. Opinnäytetyön tavoitteena on tuoda esille näitä vaikutuksia ja huoltajien vastuuta puuttua ja tunnistaa rasismia sekä omassa käytöksessään että kodin ulkopuolella.
Kaikki lapset oppivat sosialisaation kautta jo pieninä, miten ihmisiä kohdellaan eri tavoin heidän taustansa tai ihonvärinsä perusteella. Kulttuurisesti moninaisissa POC-perheissä lapsi valmistellaan kohtaamaan rasismia. Tätä ”rotuun” ja etnisyyteen perustuvaa sosialisaatiota kutsutaan englanniksi nimellä racial-ethnic socialization, ja sillä on tutkittu olevan positiivista vaikutusta lapsen identiteetin muodostumiselle ja mielenterveydelle. Valkoisissa perheissä saatetaan sen sijaan pikemminkin vältellä erilaisuudesta ja ”rodusta” puhumista, ja korostaa kaikkien samanlaisuutta. POC-lapsen kohdalla tämä saattaa häivyttää hänen etnistä perimäänsä ja sen vaikutusta hänen elämäänsä.
Rasismista tulisi puhua jo pienille lapsille, sillä rasistisia ajatusmalleja omaksutaan jo 2–4-vuoden iässä. Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksen mukaan viidesosa Suomen afrikkalaistaustaisista on kokenut rasismia jo varhaiskasvatuksessa. Kulttuurisesti moninainen ympäristö ei takaa sitä, että rasismia ei koettaisi tai rasistisia ajatusmalleja ei syntyisi, vaan
asiaa täytyy aktiivisesti käsitellä kaikkien lasten kanssa. Aikuisen – olipa kyseessä varhaiskasvatuksen ammattilainen tai oma huoltaja – tulee olla se turvallinen aikuinen, jolle lapsi uskaltaa tarvittaessa avautua kokemastaan rasismista.
On monia syitä, miksi ruskeilla suomalaisilla on vaikeuksia löytää omaa paikkaansa suomalaisessa identiteetissä. Valkoisuuden merkitys suomalaisuudessa on vain yksi näistä, toinen voisi esimerkiksi olla terminologian puute ja käsitteiden viidakko. Ruskeisiin suomalaisiin viitataan usein mediassa ja tutkimuksissa maahanmuuttajina tai maahanmuuttajataustaisina, mutta nämä käsitteet eivät kata kaikkia ruskeita suomalaisia, ja erottelevat heidät jo valmiiksi valkoisista suomalaisista. Monet voivat kokea, että omasta identiteetistä on hankala keskustella, sillä sille ei löydy suomen kielestä sopivia sanoja. (Students of Color ry 2021)
Setianton opinnäytetyön tuloksena syntynyt Yhdessä vahvempia on tarinallisuutta hyödyntävä, animoitu, kaksiosainen video, jonka on tarkoituksena toimia antirasistisen kasvatuksen työkaluna valkoisille POC-lasten huoltajille. Videossa on otettu huomioon sekä asiantuntijoiden että huoltajien tuomat vinkit ja toiveet helposti sisäistettävällä tavalla. Ensimmäinen osa kuvaa rasismin kokemusta eri ikäisten lasten silmin. Toinen osa toistaa samat kohtaukset, mutta antaa huoltajille esimerkkejä tilanteissa toimimiseen: etsimään lisää tietoa, asettamaan rajoja perheen
ulkopuolisille henkilöille ja opettamaan lasta olemaan ylpeä omasta identiteetistään.
”Jos lapsi joutuu kannattelemaan aikuisen tunteita, se murentaa perusturvallisuuden tunnetta tavalla, jota ei voi myöhemmin korjata. Ruskeilla nuorilla on loputtomasti kokemuksia siitä, kuinka ovat koko elämänsä joutuneet kannattelemaan valtaväestöön kuuluvaa huoltajaa, joka järkyttyy lapsen kokemasta rasismista.”
-Koko Hubara 2024
Antirasismi vaatii huoltajalta rohkeita tekoja. Valkoisen huoltajan täytyy käsitellä omia etuoikeuksiaan ja ennakkoluulojaan, ja tulla tietoisemmaksi rasismin eri muodoista, jotta hän voisi olla tukena lapsensa rasismikokemuksissa ja identiteetin muodostumisessa. Setianton Yhdessä vahvempia -videon tarkoituksena on herättää katsojassa tunteita ja ymmärrystä siitä, miten rasismi vaikuttaa identiteetin muodostumiseen. Se korostaa yhteisön tärkeyttä, perheen arvojen sanallistamista sekä rajojen asettamista työkaluina lapsen tukemiseen. Video pyrkii myös auttamaan huoltajia reflektoimaan omia ajatusmallejaan.
Luokanopettajien puhetavat kuvaavat rasismia kapeasti
Teksti: Tiia Lahtinen
Kuva: Pexels / Free Photos
Antirasismi ja rasismi
Sain toteuttaa pro gradu -tutkielmani yhteistyössä
Yhteiset Lapsemme ry:n ja Koulutus Elämään Säätiön kanssa. Käytin aineistona Yhdessä ilman rasismia -hankkeen alkukartoituskyselyä, johon luokanopettajat olivat vastanneet ennen koulutukseen osallistumista. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa sitä, mihin sisältöihin liittyen opettajat tarvitsisivat erityisesti tukea koulutuksen aikana. Tämän lisäksi kyselyssä pyydettiin kuvailemaan omin sanoin sitä, miksi rasismiaiheiden käsittely on ajankohtaista tai tärkeää juuri siinä koulussa tai luokassa, jossa opettaja on töissä. Tähän avoimeen kysymykseen vastasi yhteensä 105 luokanopettajaa eri puolilta Suomea. Näitä kyselyn vastauksia analysoin kriittisen diskurssianalyysin avulla. Tarkoituksenani oli muodostaa käsitystä siitä, miten opettajat sanoittavat ja kuvaavat rasismia kouluyhteisöissään.
Tutkielman perusteella opettajien puhetavoista välittyi pyrkimys pehmentää tai häivyttää rasismia erilaisin sanamuodoin.
Kolme tapaa puhua rasismista
Tutkimuksen tulokset muodostavat luokanopettajien kolme erilaista diskurssia, eli puhetapaa, rasismista kouluyhteisöissä. Diskurssilla tarkoitan tässä tutkimuksessa kieltä, joka heijastaa sosiaalista järjestystä ja samalla luo sitä sekä muovaa yksilön vuorovaikutusta yhteisöjen kanssa [i]. Nämä kolme diskurssia ovat rasismin kohtaamisen diskurssi, rasismin kieltämisen diskurssi sekä rasismin etäännyttämisen diskurssi.
Keskeistä rasismin kohtaamisen diskurssissa on, että ne rasismin muodot, joita opettajat kuvaavat puheessaan heijastavat arkipäivän rasismia. Rasismi näyttäytyy näkyvinä ja konkreettisina tekoina, ei niinkään rakenteellisena rasismina. Onkin varmaan ymmärrettävää, että helpommin havaittavaan, konkreettiseen rasismiin on helpompi puuttua. Kuitenkin juuri rakenteelliseen rasismiin olisi erittäin tärkeää puuttua, sillä se vaikuttaa myös muihin rasismin ilmenemismuotoihin [ii]. Rasististen
asenteiden ja ennakkoluulojen tiedostaminen voi kuitenkin olla opettajille vaikeaa rasismin hienovaraisen luonteen vuoksi. Olisikin erittäin tärkeää, että opettajien käsitykset rasismista laajentuisivat, jotta rasistisia tilanteita tunnistettaisiin paremmin ja jotta opettajat pystyisivät reflektoimaan paremmin omaa toimintaansa näissä tilanteissa.
Rasismin kieltämisen diskurssissa taas opettajat kielensivät, että heidän koulussaan tai heidän luokallaan ei ollut lainkaan rasismia. Tällaisessa tilanteessa on lähes mahdotonta reflektoida ja tarkastella kriittisesti koulun tilannetta. Lisäksi oppilaiden kokemuksille rasismista jää hyvin vähän tilaa. Rasismin kieltämisen taustalla voi olla tarve ulkokultaisuuteen tai performatiivisuuteen [iii]. Instituutioilla voi olla halu antaa ulospäin kuva rasismittomasta, jopa antirasistisesta koulusta, vaikka he eivät todellisuudessa olisikaan valmiita tarkastelemaan kriittisesti koulun toimintakulttuuria tai edistämään antirasistisia tavoitteita.
Rasismin etäännyttämisen diskurssissa opettajat etäännyttävät rasismia kielentämällä sen pääosin oppilaiden välille kuuluvaksi asiaksi. Rasismin tekijöiksi ja kokijoiksi positioidaan useimmiten kaksi oppilasta. Opettajien sekä koko työyhteisön roolia rasismin tekijöinä korostetaan vähän. Tähän on voinut vaikuttaa myös alkukartoituskyselyn kysymyksenasettelu, jossa ei pyydetty pohtimaan omaa tai työyhteisön roolia. Voidaan kuitenkin myös pohtia, onko mahdollista, että opettajien tai työyhteisön rooli ei painotu tässä diskurssissa, sillä opettajien on vaikeaa tunnistaa näitä seikkoja suhteessa tilanteisiin, jotka ylläpitävät rasismia.
Työkaluja rasismin tiedostamiseen
Kokonaisuudessaan opettajien puhetavoista välittyi pyrkimys pehmentää tai häivyttää rasismia erilaisin sanamuodoin. Toteutuakseen antirasismi vaatisi kuitenkin valmiutta tarkastella kriittisesti sekä omaa että koulun toimintaa. Opettajat tarvitsevatkin lisää työkaluja rasismin tiedostamiseksi sekä sen kohtaamiseen kouluissa. Näiden haasteiden kohtaamiseen tarvitaan sekä yksittäisen opettajan halua oppia, kouluttautua ja toimia antirasistisesti että opettajankoulutuksen julistautumista selkeästi antirasistiseksi monikulttuurisuuskasvatusta painottavien teemojen sijaan. Lisäksi olisi tärkeää nostaa keskiöön myös oppilaiden kokemukset rasismista, jottei ilmiö tulisi määritellyksi ainoastaan koulun aikuisten näkökulmasta.
[i] Heikkinen, V. 2012. Diskurssi. Teoksessa V. Heikkinen, E. Voutilainen, P. Lauerma, U. Tiililä ja M. Lounela Genreanalyysi: tekstilajitutkimuksen käsikirja. Helsinki: Gaudeamus, 88–93.
[ii] Jones, C. 2000. Levels of Racism: A Theoretic Framework and a Gardener’s Tale. American Journal of Public Health, 90 (8), 1212—1215. doi:10.2105/ajph.90.8.1212
[iii] Keskinen, S., Mkwesha, F. & Seikkula, M. 2021. Teoreettisen keskustelun avaimet - rasismi, valkoisuus ja koloniaalisuuden purkaminen. Teoksessa S. Keskinen, M. Seikkula & F. Mkwesha (toim.) Rasismi, valta ja vastarinta, 45—68.
YHDESSÄ ILMAN RASISMIA -KOULUTUKSET
Tilaa maksuton, osallistava Yhdessä ilman rasismia -koulutus luokallesi tai koulullesi. Koulutusvierailuja tehdään 4.–7.luokille ympäri Suomea!
Koulutuskokonaisuuteen kuuluu etänä pidettävä starttitunti ja syventävä lähityöpaja. Lisäksi opettajille on tarjolla materiaalia aiheen käsittelyyn luokassa.
Koulutuksen tarkoitus on lisätä oppilaiden ja opettajan ymmärrystä rasismista sekä vahvistaa antirasistista toimintaa ja asenteita kouluyhteisössä. Antirasistinen työ alkaa meistä jokaisesta!
Lue lisää ja tilaa koulutus: www.yhdessailmanrasismia.fi
Satu Carlson, Hankekoordinaattori satu.carlson@koulutuselamaan.fi
Yhdessä ilman rasismia -hanketta toteutetaan yhteistyönä Koulutus Elämään Säätiön kanssa. Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama.
Kun adoptoitu saa lapsen
Teksti: Anja Wikstedt
Kuvat: Juho Mutenia
Adoptio
Professori Elsbeth Neil East Anglian yliopistosta
Iso-Britanniasta esitteli huhtikuussa 2024 Cambridgen EurAdopt-konferenssissa ryhmänsä tutkimusta, jonka tavoitteena on lisätä tietoa ja saada uutta ymmärrystä vanhemmaksi tulleiden adoptoitujen ja isovanhemmiksi tulleiden adoptiovanhempien tuen tarpeista ja selviytymiskeinoista.
Tulla adoptoiduksi ja tulla vanhemmaksi ovat molemmat merkittäviä elämäntapahtumia. Tutkimuksessa fokuksena oli se, miten adoptoidut kokevat oman adoptiotaustansa ja vanhemmaksi tulemisen. Tutkimukseen osallistui 40 adoptoitua, 20 äitiä ja 20 isää, sekä 43 isovanhempaa, 23 isoäitiä ja 20 isoisää. Adoptiot olivat toteutuneet vuonna 1989 ja sen jälkeen, adoptioiät vaihtelivat alle vuoden ikäisistä 12-vuotiaina adoptoituihin. Adoptioista vain yksi ei ollut kotimaan adoptio, ja kaksi kolmasosaa oli adoptoitu lastensuojelujärjestelmän kautta. Taustaltaan 32 adoptoiduista oli valkoisia brittejä ja 8 tummaihoisia, aasialaistaustaisia tai etniseltä taustaltaan moninaisia.
Haastateltujen perhetilanteet olivat olleet vaihtelevia: onnellisia ja onnettomia adoptiotarinoita, kontakti biologiseen perheeseen tai ei kontaktia lainkaan, vanhemmilla ja lapsilla samanlainen tai erilainen etninen tausta. Haastattelut toteutettiin elämäntarina menetelmällä: ”Kerro lyhyesti millaista elämäsi on nyt. Ja sitten: minkälaista elämäsi on ollut, adoptoituna, vanhempana. Kerro tärkeistä vaiheista elämässäsi: huippuhetket, vaikeat vaiheet, käännekohdat – mistä nämä ovat johtuneet, miksi muistat juuri tuon päivän?” Adoptoidut kertoivat elämästään yksilötasolla, perheen tasolla ja yhteiskunnallisella tasolla.
Parhaimmillaan adoptio tarkoittaa rakastavaa ja huolehtivaa perhettä ”for life”. Hyvä suhde huolehtivaan aikuiseen auttaa omien kiintymyssuhteiden syntymiseen. Adoptoiduilla voi olla monenlaisia riskitekijöitä elämässään, osa muodostunut jo ennen syntymää, osa
Artikkelin kirjoittaja Anja Wikstedt lapsenlapsensa kanssa.
Parhaimmillaan adoptio tarkoittaa rakastavaa ja huolehtivaa perhettä ”for life”.
Adoptoitujen vanhemmuuden kokemukset
Vanhemmat tuntevat yleensä iloa, kun näkevät itsensä lapsessaan. Adoptoiduille biologisen lapsen saaminen voi tarkoittaa ensimmäistä kertaa, jolloin näkee toisessa itseään. Vanhemmaksi tuleminen voi tuntua todella suurelta asialta, ei ole väliä mitä muuta olen, nyt olen äiti/isä. Äiti, jolla oli ollut paljon haasteita opiskelussa koki, että nyt hänen täytyy suoriutua opinnoista, jotta lapsi voi olla hänestä ylpeä.
Aiemmat menetykset ja traumat voivat johtaa siihen, että adoptoitu pelkää, ettei kykene kiintymään vauvaan ja että vauva ei tule rakastamaan vanhempaansa. ”En ole itse ollut toivottu ja rakastettu.”
Adoptoidulla voi olla korostettu tarve olla hyvä vanhempi, halu antaa lapselle kaikki se, mistä itse on jäänyt paitsi. Tämä halu voi johtaa siihen, että itseen kohdistuva täydellisyyden vaatimus aiheuttaa ahdistusta.
Osa adoptoiduista koki arvostelua tai ennakkoluuloja muiden taholta: Koska olet adoptoitu, et tule olemaan hyvä vanhempi. Tilanteessa, jossa molemmat vanhemmat olivat adoptoituja, ammattilaiset olivat sanoneet jo ennen lapsen syntymää, että vanhemmat tulevat tarvitsemaan paljon apua. Adoptoiduilla oli myös huolta siitä, että avun hakeminen voi johtaa siihen, että menettää lapsensa.
Adoptoidut kuvasivat tarvetta katkaista kierre ja antaa lapselleen parempi alku kuin mitä itse oli saanut. Tukea tähän saatiin myös puolisoilta ja kumppaneilta. ”Mieheni on aina ollut peruskallio minulle”. ”Jonkun täytyy ymmärtää minua ja ymmärtää, että en voi luottaa kehenkään saman tien.”
Muutoksia perhesuhteissa
Lapsen syntyminen voi johtaa positiivisiin muutoksiin adoptoidun adoptioperheessä. Sisarussuhteet tulevat läheisemmiksi, ja adoptoidun vanhemmuus voi olla positiivinen käännekohta suhteelle adoptiovanhempiin, etenkin jos nuoruusvuodet ovat olleet haastavaa aikaa lapsi/ vanhempi -suhteelle. Adoptoidut, jotka tulivat vanhemmiksi hyvin nuorina, lähentyivät vahvasti tukena olevien adoptiovanhempien kanssa. ”Onneksi olkoon, jos sinä olet onnellinen, niin mekin olemme onnellisia ja autamme sinua”, oli adoptioisän kommentti 17-vuotiaalle lapselleen, joka kertoi tulevasta vauvasta ja oli pelännyt tuottavansa pettymyksen. Adoptoiduille on tärkeää, että lapsen isovanhemmat ymmärsivät missä menee raja, kuka on vanhempi ja kuka isovanhempi.
Tilanteissa, joissa adoptoidulla on ollut yhteys syntymävanhempiin, voi tulla muutos, kun adoptoidusta tulee vanhempi. Tulee halu ottaa etäisyyttä, syntymäperheessä on voinut olla monenlaisia vaikeuksia ja adoptoitu haluaa suojella lastaan. Osalle on tärkeää, että voi kertoa mahdollisimman paljon biologisesta perheestään. Adoptoidut kokivat tärkeänä, että adoptiovanhemmat ovat tukeneet suhdetta biologiseen perheeseen silloin kun yhteys toimii.
Vanhemmuuden elämäntarinat
Vanhemmaksi tulleiden adoptoitujen elämäntarinat jaoteltiin tutkimuksessa neljään ryhmään. Ensimmäisen ryhmän adoptoidut (8) elivät vakaata hyvää elämää. Heidät oli adoptoitu alle 5-vuotiaina, lapsuus oli ollut onnellinen, eikä heillä ollut vaikeita varhaislapsuuden
kokemuksia. Adoptio nähtiin positiivisena asiana eivätkä adoptoidut kokeneet, että oma adoptiotausta vaikuttaa vanhemmuuteen.
Toisella ryhmällä (22) oli ollut paljon vaikeita kokemuksia ja haasteita elämässään, ja he olivat niistä selvinneet. Lapsen saaminen oli heille positiivinen käännekohta. ”Lapseni auttoi minua tuntemaan onnea, jota en ollut koskaan ennen tuntenut.”
Kolmannen ryhmän adoptoidut (7) kamppailivat edelleen vaikeuksien kanssa. Vain yksi tästä ryhmästä adoptoitiin yli 5-vuotiaana, muut adoptoitiin vauvaikäisinä. Osa ei ollut päässyt yli vaikeista kokemuksista adoptioperheessä. Adoptoitu äiti oli koko raskauden ajan ajatellut, että hänestä ei voi tulla riittävän hyvä vanhempi. Adoptoitu isä kertoi: ”Kun näin miten vaimoni rakastaa lapsiaan, ymmärsin mistä olin jäänyt paitsi”. Neljäs ryhmä nimettiin tutkimuksessa ”Varastetuksi vanhemmuudeksi” (4), heidän lapsensa oli otettu huostaan. He kokivat, että ”systeemi oli heitä vastaan”.
Kirjoittajan tytär Maribel vastasyntyneiden kaksosvauvojensa kanssa.
Adoptoitujen vanhempien tarinat isovanhemmuudesta kertovat suuresta onnesta mutta myös suuresta huolesta ja surustakin.
Kokemuksia adoptioisovanhemmuudesta
Adoptoitujen vanhempien tarinat isovanhemmuudesta kertovat suuresta onnesta ja suuresta huolesta ja surusta. Pahimmillaan yhteys adoptiolapseen ja lapsenlapseen on katkennut täysin. ”En kykene katsomaan valokuvaa pojanpojastani, on aivan liian tuskallista, kun tietää, että hän ei tule olemaan osa perhettämme.”
Adoptoidun isä kertoi toisenlaisesta kokemuksesta. Suhde adoptiotyttäreen oli vaikea tämän nuoruusvuosien ajan. Kun tytär alkoi odottaa vauvaa, tilanne muuttui. ”Meidän on täytynyt tehdä jotain oikein viime vuosien aikana”. Adoptiovanhemmat tukivat ehdoitta tytärtään raskauden aikana, ja odotus ja lapsen tulo oli perheelle yhteinen iloinen asia.
Adoptoidun vanhemmuus voi olla positiivinen käännekohta suhteelle adoptiovanhempiin, etenkin jos nuoruusvuodet ovat olleet haastavaa aikaa.
Toisessa perheessä teini-ikäinen tytär alkoi odottaa ja pyysi apua vanhemmiltaan. Tytön isä oli onnellinen siitä, että sai olla avuksi. Lapsi syntyi, ja he asuivat kolmen sukupolven kodissa. Vauvan isä ei ollut mukana lapsensa elämässä. Joskus lapsen isoisä mietti, tekeekö hän liikaa, onko hän enemmän isä kuin isoisä. Kun toinen lapsi syntyi, tilanne muuttui – roolit menivät kohdalleen. Eräs isoäiti kuvasi, että ”meidän lapsemme ja lapsenlapsemme tarvitsevat meitä aina, he tulevat aina olemaan isompi osa meidän elämäämme kuin mitä olimme kuvitelleet.”
Eräs haastatelluista adoptioäideistä oli sitä mieltä, että hänen perheessään ongelmat tyttären vanhemmaksi tulemisen jälkeen ei johtuneet lapsesta, vaan kaikesta siitä ahdistuksesta ja masennuksesta, jota tytär oli kokenut aiemmin. Avun, jota hän tarvitsee, olisi pitänyt ajoittua aikaan ennen vanhemmuutta, lapsuuteen ja nuoruuteen.
Yhteiset Lapsemme ry:n Adoptoidun ääni -podcastissa käsitellään adoptoitujen omaa vanhemmuutta:
jakso 4: Kun adoptoitu saa oman lapsen, jakso 6: Tankar om att bli förälder.
Päiväkotien omia yhdenvertaissuunnitelmia tarvitaan
Lapsen oikeuksien mukaan jokaisella lapsella pitää olla yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvään kasvuun ja kehitykseen varhaiskasvatuksessa. Sen esteenä ei saa olla lapsen kieli, kulttuuri, ihonväri, sukupuoli, vammaisuus tai mikään muu erottava tekijä. Yhdenvertaisuus kuuluu kaikille lapsille.
Varhaiskasvatuksessa pitää vahvistaa lasten ystävyys- ja tunnetaitoja ja yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden ymmärtämistä lasten ikätaso huomioiden. On tärkeää, ettei yksikään lapsi joutuisi kokemaan ulkopuolisuutta ja syrjintää vertaisryhmän tai kasvattajien taholta. Perustavanlaatuinen kokemus itsestä syntyy varhaisten vuosien aikana. Jos lapsi joutuu kokemaan, ettei kelpaa ryhmään juuri sellaisena kuin on, sen vaikutukset kantavat läpi elämän.
Yhdenvertaisuuden sisäistäminen ja siihen kasvaminen alkavat jo hyvin pienenä lapsena. Tutkimuksen mukaan jo päiväkoti-ikäiset lapset näkevät, kokevat ja toisintavat rasismia. Lapsuudessa omaksutut yhteisön normit ja kategoriat eri ihmisryhmistä vaikuttavat siihen, miten ihminen myöhemmin aikuisiälläkin suhtautuu toisiin. Asenteiden kehittymisessä ovat kuusi ensimmäistä ikävuotta tärkeimmät. Näitä vuosia emme saa hukata!
Varhaiskasvatuksen opettajat tunnistavat rasismin käsittelyn tärkeyden omassa työssään, mutta kokevat sen työlääksi, koska siihen tarkoitettuja, helppokäyttöisiä materiaaleja ei ole saatavilla tarpeeksi. Yhdenvertaisuutta edistäviä välineitä ei pidä poistaa, vaan päinvastoin lisätä helpottamaan antirasistista työtä arjessa. Tarvitaan sekä materiaaleja suoraan kasvatustyöhön että välineitä, jotka tukevat kasvattajien itsereflektiota. Päiväkodeissa on töissä ihmisiä monenlaisilla koulutustaustoilla, eivätkä kaikki ole koulutuksensa kautta saaneet työkaluja omien ennakkoluulojen pohtimiseen ja kyseenalaistamiseen.
Näin ollen on erityisen tärkeää, että yhdenvertaisuus on työpaikalla aktiivisesti esillä ja että aihetta käsitellään koko työyhteisön kanssa. Yhdenvertaisuussuunnitelma tulee laatia koko työyhteisön kanssa. Yhdessä keskustellulla ja työstetyllä yhdenvertaisuussuunnitelmalla on paremmat edellytykset toteutua konkreettisesti käytännön työssä kuin ulkopäin annetulla. Siihen sitoutuminen on vahvempaa ja sen merkitys on paremmin ymmärrettävissä. Suunnitelman
laatiminen yhdessä vahvistaa koko työyhteisön yhdenvertaisuusajattelua. Se on keskeinen väline siihen, että saadaan kasvattajat reflektoimaan omia, usein piileviä asenteitaan ja ennakkoluulojaan.
Petteri Orpon hallitus valmistelee lakimuutosta, jonka tarkoituksena on vähentää päiväkotien velvoitteita yhdenvertaisuuden edistämisessä. Ehdotettu lakimuutos on ristiriidassa hallituksen oman toimenpideohjelman kanssa, joka keskittyy rasismin torjumiseen ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Myös Opetushallitus, varhaiskasvatuksen asiantuntijat ja päiväkotien ammattilaiset ovat niin ikään lakimuutosta vastaan. Kuten lapsiasianvaltuutettu toteaa, esitys asettaa lapset eriarvoiseen asemaan. Tätä ei voida hyväksyä.
Kirjoittajat:
Katja Mannerström
Irma Marttinen
Hodan Mohamed Vivika Mäkelä
Hanna-Leena Ylönen
Lähteet:
Allport, G.W. (1954). The Nature of Prejudice. Addison-Wesley.
Brown, R. (2010). Prejudice: Its Social Psychology. Wiley-Blackwell.
Lapsiasiainvaltuutettu. (2024). Lapsiasiavaltuutetun lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle esitysluonnoksesta laiksi varhaiskasvatuslain 22 §:n ja 70 §:n 2 momentin 5 kohdan kumoamisesta. Saatavilla: Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle paikallisten varhaiskasvatussuunnitelmien poistamisesta | Lapsiasiavaltuutettu
Loukola, S. (2023). ”“Not in Our Daycare”? Commitments and Obstacles to Antiracism in Finnish ECEC.” Early Childhood Education Journal: 1-9.
Repo, L. (2015). Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy. Jyväskylä: PS-kustannus. 2.painos.
Alle kouluikäisen lapsen kielen kehityksen tukeminen
Kielelliset taidot ovat tärkeä osa alle kouluikäisen lapsen kehitystä. Hyvät puheen ymmärtämisen ja tuottamisen taidot auttavat lasta toimimaan ohjeiden mukaan, sanoittamaan omia ajatuksia ja tarpeita sekä osallistumaan leikkeihin ja ryhmätoimintaan.
Teksti: Aija Lehtinen
Kuvat: Pixabay / Free Photos
Alle kouluikäisellä lapsella puheen ymmärtäminen tai tuottaminen voi olla haastavaa monista eri syistä. Lapsi voi esimerkiksi käydä varhaiskasvatusta eri kielellä kuin kotikielellä, jolloin kielellinen kommunikointi on ymmärrettävästi usein aluksi haastavaa. Lapsen kieliympäristö saattaa myös muuttua kokonaan esimerkiksi silloin, jos lapsi adoptoidaan ulkomailta Suomeen. Tällöin ensikielelle altistuminen usein päättyy ja uuden kielen opettelu alkaa.
Osalla lapsista kielen kehitys voi edetä viiveisesti tai poikkeavasti ikätovereihin nähden. Tällöin puhumaan oppiminen voi viedä ikätovereita enemmän aikaa, uusien sanojen mieleen painaminen tai lauseiden muodostaminen voi tuottaa haastetta tai puheen ymmärtäminen voi olla vaikeaa.
Koulu ja kasvatus
Monikielisillä lapsilla kielelliset vaikeudet ilmenevät kaikissa lapsen kielissä, mutta saattavat näyttäytyä niissä eri tavoin kielien erilaisuudesta johtuen. Monikielisillä lapsilla kielen kehitykseen huomion kiinnittäminen on erityisen tärkeää, sillä joskus puheen ymmärtämisen tai tuottamisen vaikeuksien ajatellaan johtuvan useamman kielen opettelemisesta ja kielelliset vaikeudet voivat jäädä tunnistamatta.
Kielellisten vaikeuksien yhteydessä varhainen tukeminen on tärkeää, sillä tukitoimien on havaittu olevan sitä tehokkaampia, mitä aiemmin ne aloitetaan. Kielen kehityksen tukemisesta on kuitenkin hyötyä monille lapsille, esimerkiksi uutta kieltä opetteleville, ja tukitoimet onkin hyvä aloittaa varhain matalalla kynnyksellä, vaikka vielä ei olisikaan tiedossa, onko kyseessä kielellinen vaikeus vai ei.
Kielen kehitystä tuetaan arjen tilanteissa
Kielen kehityksen tukemisessa on hyvä kiinnittää huomiota lapsen arjen ympäristöön. Päivärutiinit, toimintojen struktuuri ja ympäristön rauhallisuus ja selkeys ovat hyödyllisiä tukitoimia erityisesti lapsille, joille puheen ymmärtäminen on haastavaa.
Lapsen kanssa vuorovaikutuksessa toimiminen ja asioista keskusteleminen ovat tärkeä osa kielen kehityksen tukemista. Katsekontaktin muodostaminen tukee vuorovaikutustilanteeseen asettumista ja puheen vastavuoroisuutta. Aikuisen puheen selkeys ja yksinkertaisuus sekä eleiden käyttäminen helpottavat puheen ymmärrettävyyttä lapselle. Arjessa on tärkeää kysyä kysymyksiä, kuunnella lapsen vastauksia sekä selittää, mitä tehdään ja mitä tapahtuu. Asioiden ja esineiden nimeäminen laajentavat lapsen sanavarastoa.
näyttämällä lapselle kuvia tapahtumista (esimerkiksi syödään, puetaan, leikitään) sekä erilaisia esineistä ja asioista, kuten esimerkiksi vaatteista ja ruoista. Kuvia näytettäessä sanat toistetaan samalla ääneen ja lasta ohjataan myös itse kuvan näyttämiseen ja sanan toistamiseen.
Lasta voidaan ohjata tekemään valintoja kuvista, esimerkiksi valitsemaan mieluisan ruoan tai leikin. Vuorovaikutustilanteissa kuvatuen käyttämisen avulla lasta tuetaan myös itse näyttämään kuvista asioita ja siten käyttämään kuvia kommunikaation ja itseilmaisun tukena. Kuvatuen avulla voidaan myös ennakoida tulevia tapahtumia ja tukea lapsen oman toiminnan ohjausta. Siirtymätilanteissa kuvilla voidaan mallintaa toimintojen vaiheita (esimerkiksi ensin puetaan ja sitten mennään ulos) ja kuvitetulla päivä- tai viikkoohjelmalla voidaan helpottaa päivän ja viikon kulun hahmottamista.
Vinkkejä kielen kehityksen tukemiseen:
• Kysy, kuuntele ja selitä
• Heittäydy mielikuvitusleikkiin yhdessä lapsen kanssa
• Kuvatuki käyttöön
• Vuorovaikutus ruutuajan edelle
Kirjoittaja on pääkaupunkiseudulla asuva lasten ja nuorten kanssa työskentelevä psykologi.
Lähteet:
Lapsen kanssa leikkiminen ja kirjojen lukeminen luovat arkeen vuorovaikutus- ja keskustelutilanteita lapsen kanssa ja tukevat monella tapaa kielen kehitystä. Arjessa on hyvä ottaa lapsi mukaan erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin ja kannustaa lasta kommunikoimaan toisten kanssa samalla mallia näyttäen. Videot ja videopelit eivät korvaa vuorovaikutusta ja ne on hyvä rajata vain pieneksi osaksi arkea. Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee leikki-ikäisille lapsille ruutuaikaa korkeintaan tunnin päivässä.
Kuvat puheen ja ilmaisun tukena
Kuvallista tukea voidaan käyttää kommunikaation apuvälineenä tukemaan sekä puheen ymmärtämistä että itseilmaisua. Puheen ymmärtämistä voidaan tukea
Siiskonen, T., Ahonen, T. & Määttä,S. (2019). Kielenkehityksen vaikeudet. Teoksessa Ahonen, T., Aro, M., Aro, T., Lerkkanen, M.-K. & Siiskonen, T. (toim.), Oppimisen vaikeudet (s.350–372). NMI.
Käypä hoito -suositus. (24.1.2019). Kehityksellinen kielihäiriö (kielellinen erityisvaikeus, lapset ja nuoret). Haettu 8.8.2024 osoitteesta https://www.kaypahoito. fi/hoi50085
Terveyskylä. (19.1.2023). Lapsen puheen ja kielenkehityksen tukeminen arjessa. Haettu 8.8.2024 osoitteesta https://www.terveyskyla.fi/lastentalo/ tietoa-lasten-sairauksista/kehitykselliset-poikkeavuudet-ja-oppimisvaikeudet-lapsilla/lapsen-puheen-ja-kielenkehityksen-poikkeavuudet/lapsen-puheen-ja-kielenkehityksen-tukeminen-arjessa
World health organization. (2.4.2019). Guidelines on physical activity, sedentary behaviour and sleep for children under 5 years of age.
Tarkkaamattoman ja vilkkaan lapsen tukeminen kotona
Keskittymisvaikeuksien yleistymisestä on keskusteltu viime vuosina runsaasti mediassa. Vilkkaan ja heikosti itseään säätelevän lapsen tukeminen arjessa onnistuu samoin keinoin riippumatta siitä, onko lapsella todettavissa oleva aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö vai onko hänen vilkkautensa lievempää tai muista syistä johtuvaa. Vanhempien rooli lapsen toiminnan ohjaamisessa ja oman toiminnan ohjauksen taitojen kehittymisessä on merkittävä, ja ADHD:n Käypä hoito -suosituksessa vanhempien ohjaus nähdäänkin yhtenä merkittävimmistä tukimuodoista.
Koulu ja kasvatus
Teksti: Tytti Xhaard
Kuva: Susanna Ahonen-Coly
Rutiinit auttavat arjessa
Lapsen itsesäätelytaitojen kehittymiseen vaikuttavat hänen synnynnäiset ominaisuutensa yhdistettynä ympäristön vaikutukseen. Jos lapsella on kehitykseen liittyvää viivettä, myös hänen itsesäätelytaitonsa kehittyvät tällöin hitaammin. Hyvä varhainen vuorovaikutus toimii pohjana lapsen kyvylle rauhoittua, ja varhaislapsuudessa koettu turvattomuus voi aiheuttaa riskin lapsen itsesäätelytaitojen kehitykselle.
Pieni lapsi tarvitsee ohjausta
Ennen kuin lapsi oppii itse säätelemään omaa toimintaansa, aikuisen ulkopuolelta tarjoama säätely ohjaa häntä. Aikuisen lapselle tarjoaman säätelyn määrä vähenee lapsen taitojen kehittyessä. Pieni lapsi hyötyy hyvin tiiviistä ohjauksesta, jossa aikuinen säätelee lapsen toimintaa sanallisesti ja tarvittaessa fyysisesti ohjaamalla.
Taitojen kehittyessä lapsi tarvitsee ainoastaan aikuisen lähellä olon kyetäkseen suoriutumaan monivaiheisista toimintakokonaisuuksista. Monesti lapset saattavatkin jonkin taidon, kuten itsenäisen pukemisen hallitessaan tarvita vielä pitkään aikuista viereensä pukeutumisen onnistumiseksi. Oman toiminnan ohjauksen yksilölliset erot ovat alle kouluikäisillä lapsilla hyvin suuria, ja toiminnanohjauksen kehittymisessä tapahtuu suuri harppaus 4–6 vuoden iässä.
Tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen haasteet näkyvät lapsiperheiden arjessa monin tavoin. Vireystilan säätelyn vaikeudet voivat näkyä nukahtamisen vaikeuksina, ja uniongelmat ovatkin yksi suurimmista lapsiperheiden arkeen vaikuttavista asioista. Yksinkertaisilla, unen huoltoon liittyvillä muutoksilla uniongelmia voidaan kuitenkin lieventää. Säännölliset, samanlaisina toistuvat nukkumaanmenorutiinit ja unirytmin säilyttäminen myös viikonloppuisin tukevat onnistunutta nukkumaanmenoa. Lapsi voi tarvita tavanomaista enemmän ennakkovaroituksia lähestyvästä nukkumaanmenoajasta iltatoimiin siirtymisen helpottamiseksi. Ulkoilu aamupäivisin, sekä raskaan liikunnan ja ruutuajan välttäminen kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa vahvistavat luonnollista univalverytmiä.
Myönteisyys vuorovaikutuksessa
Lapsen tarkkaavuuden säätelytaitojen kehitys on suotuisinta, kun vanhemman ja lapsen välillä vallitsee myönteinen vuorovaikutus. Tämän saavuttaminen voi olla haasteellista vilkkaan lapsen kanssa, jolla on isoja tunnekuohuja, puutteellinen vaarantaju ja joka helposti keskeyttää ja puhuu päälle.
Tunneilmaisun tukeminen tunteita sanoittamalla edistää lapsen hallintaa omista tunteistaan. Selkeät ohjeet ja kehotukset, ja haastavien tilanteiden ennakointi lapselle edistävät lapsen toiminnanohjausta ja lieventävät mahdollisia tunnekuohuja. Monet lapset hyötyvät kuvien käytöstä toimintansa jäsentämiseksi. Kuvilla voidaan strukturoida esimerkiksi iltatoimia tai pukeutumistilanteita, ja ensin-sitten kuvapareja käyttämällä arjen tilanteissa voidaan vahvistaa impulssikontrollia ja pitkäjänteisyyttä. Kuvia voi itse koota ja tulostaa esimerkiksi Papunetin kuvatyökalulla.
Yksi olennaisimmista tavoista, joilla vanhempi voi vaikuttaa lapsen tarkkaavuuden säätelyn taitojen kehitykseen on positiivisen palautteen käyttäminen. Positiivinen palaute vahvistaa toivottua käytöstä ja auttaa lasta toimimaan toivotusti myös jatkossa. Vanhemman on tärkeää oppia tunnistamaan pienetkin hetket, jolloin lapsi onnistuu esimerkiksi odottamaan vuoroaan hetken ja reagoida välittömästi kehuilla. Muiden kuullen, tai muille lapsen kuullen annetut kehut ovat erityisen toimivia. Myös pieniä palkkioita voi käyttää ajoittain, mutta suurin painotus olisi hyvä olla kannustavilla sanoilla ja kosketuksilla.
Ei-toivottua käytöstä on syytä jättää huomiotta aina, kun mahdollista. Kun käytökseen puututaan, seuraamusten on tärkeää olla luonnollisia, tapahtuneeseen liittyvä ja välittömiä. Jos esimerkiksi lapsi heittää ruokaa lattialle, se siivotaan yhdessä hänen kanssaan tai jos lapsi heittää lelun, lelu otetaan pois joksikin aikaa. Aikuisen rauhallinen ja neutraali suhtautuminen helpottaa seuraamusten hyväksymistä. Lasta voi olla hyvä muistuttaa säännöistä, mutta häpeän tunne voi vaikuttaa lapsen minäkäsitykseen negatiivisesti. Jos lapsi kokee huonommuuden tunnetta, hänen voi olla entistä vaikeampi toimia aikuisen toivomalla tavalla. Tämän vuoksi torumisesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Vertaistukea ja ammatillista apua
Lapsen tarkkaavuuden säätelytaitojen kehitys on suotuisinta, kun vanhemman ja lapsen välillä on myönteinen vuorovaikutus.
Lähteet:
ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenneurologisen yhdistys ry:n, Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen ja Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2019.
Suurimmalla osalla hyvinvointialueita toimii perheneuvoloita, joista perhe voi saada yksilöllistä apua haastavasti käyttäytyvän lapsen kanssa toimimiseen. Monilla paikkakunnilla on myös tarjolla vanhempainohjaukseen suunnattuja ryhmiä, joista vanhemmat voivat saada keinoja arkeen ja vertaistukea. Verkosta löytyy hyödyllistä materiaalia vilkkaan ja tarkkaamattoman lapsen tukemiseksi, kuten ADHD-liiton julkaisu Arki toimimaan - vinkkejä lapsen myönteiseen tukemiseen. (https://adhd-liitto. fi/adhd-julkaisut/arki-toimimaan-vinkkeja-lapsenmyonteiseen-tukemiseen/)
Kirjoittaja on pääkaupunkiseudulla asuva, neuropsykologin työtehtävissä erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa työskentelevä psykologi.
Cortese, S., Brown, T. E., Corkum, P., Gruber, R., O’Brien, L. M., Stein, M., Weiss, M., & Owens, J. (2013). Assessment and management of sleep problems in youths with attention-deficit/hyperactivity disorder. Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry, 52, 784–796.
Dekker, T.J., Hornstra, R., van der Oord, S., Luman, M., Hoekstra, P.J., Groenman, A.P. & van den Hoofdakker, B.J. (2022). Meta-analysis: Which Components of Parent Training Work for Children with Attention-Deficit/ Hyperactivity Disorder? Journal of American Academy of Child and Adolescent Psychiatry, 61(4), 478–494.
Monette, S., Bigras, M. & Lafrenière, M-A. (2015). Structure of executive functions in typically developing kindergarteners. Journal of Experimental Child Psychology, 140, 120-139.
Paavonen, J., & Urrila, A. S. (2016). Unihäiriöt. Lastenpsykiatria ja Nuorisopsykiatria. Duodecim.
Papunet:
Ensin lapsi syö, sitten lapsi leikkii palikoilla
Kylässä Koti Ilolassa Sipoossa
Teksti: Irma Marttinen
Kuvat: Salla Kallio
Yhteiset Lapsemme ry:n hallituksen jäsenet ja toimiston työntekijät vierailivat elokuun lopulla
Koti Ilolassa Sipoossa.
Ohjelmassa oli jalkapalloa, pelejä ja leikkejä lasten kanssa. Tutustumista puolin ja toisin. Hienoja juttuhetkiä, hyviä keskusteluja. Ilolan väki oli valmistanut myös maittavat tarjoilut. Kiitokset Jarille, Antille, Teijalle ja kaikille muillekin työntekijöille!
Tästä on hyvä jatkaa yhdessä työtä lasten ja lapsen oikeuksien puolesta!
Koti Ilola on Yhteiset Lapsemme ry:n ylläpitämä
7-paikkainen lastenkoti Sipoossa. Ilola tarjoaa turvallisen kasvuympäristön, jossa huomioidaan lasten kulttuurinen tausta. Lue lisää: https://www. yhteisetlapsemme.fi/koti-ilola/
Tanssintäyteinen kesäleiri Nuuksiossa
Teksti: Irma Marttinen
Kuvat: Olexandra Sandblom
”Parasta on ollut, kun saa treenata niin paljon! Tanssia on ollut joka päivä.” -lapsi
Ukrainalaisen tanssiryhmä Krokin lapset osallistuivat perheleirille 29.7.-2.8.2024 Nuuksiossa. Ohjelmassa oli paljon tanssitreeniä, mutta myös muuta kivaa ja kesäistä toimintaa. Uintia, leikkejä, pelejä, retkiä, suunnistusta, metsässä samoilua.
”Sauna ja järvi on parasta! Synttärijuhla, uima-allas, metsä ja hotellisuunnistus olivat kivoja.” – lapsi
”Äidit ovat myös ystävystyneet, metsäretket ja pilates ovat olleet mukavia, ja ruoka on ollut hyvää.” - vanhempi
Lämpimät kiitokset ohjauksesta tanssiopettaja Olexandra Sandblomille ja leiriohjaaja Jonna Westerbergille, Nuuksion henkilökunnalle ja lomajärjestö MTHL ry:lle! Ja ennen kaikkea kaikille upeille leiriläisillemme!
Taiteiden yön taikaa Café Engelissä
Teksti:
Café Engelin sisäpihalla nähtiin Taiteiden yönä nuorten artistien sykähdyttävä esitys ”Mul on sulle sanottavaa”. Räppiä, runoa, tanssia ja laulua yhdistävässä teoksessa juurettomuus, kulttuurien kohtaamiset ja risteymät, nykyajan nopeus, virtuaalisuus, tulevaisuuden unelmat ja pelot jäsentyvät sanoiksi, liikkeeksi ja musiikiksi.
Lämpimässä kesäillassa kahvilan pihan täyttänyt yleisö sai nauttia nuorten koskettavasta esityksestä. Esiintyjinä oli Elämä kädessä -näytelmäprojektissa mukana olleita nuoria sekä Teatteri Ziriklin uusia tähtiä. Esityksen ohjauksesta vastasi Birgit Tapaninen Baltzar.
Yhteiset Lapsemme ry on järjestänyt jo yli 10 vuoden ajan tapahtumia Helsingin Taiteiden yöhön. Lukuisia kertoja myös upea kulttuurikahvila Café Engel on avannut ovensa meille.
Lämmin kiitos kahvilanpitäjälle Harri Sjöbergille!
Irma Marttinen
Ylhäällä esitykseen valmistautumassa Elias Leijon (vasemmalta), Balihan Ermutlu ja David Dawkins. Taustalla ohjaaja Birgit Tapaninen Baltzar.
Alhaalla Sarah Zarat laulaa oman osuutensa.
Harri Sjöberg, Birgit Tapaninen Baltzar, Sofia Tapaninen ja Arsalan Akbar Kuva: Erik Sahlström
Iman oppii uutta on lämminhenkinen tarina ekaluokkalaisesta
Teksti: Hodan Mohamed
Salaado Qasimin tuore lastenkirja ”Iman oppii uutta” on lämminhenkinen ja inspiroiva teos, joka korostaa oppimisen iloa ja monimuotoisuuden merkitystä. Kirjan päähenkilö on Iman, somalitaustainen ekaluokkalainen, joka asuu perheensä kanssa ja aloittaa innolla koulutiensä.
Iman on energinen ja utelias tyttö, joka pukeutuu äidiltään saamaansa punaiseen huiviin ja rientää kouluun. Hänen perheensä, johon kuuluu äiti, isä ja isoveli Ibrahim, valmistaa sunnuntaisin somalialaista ruokaa ja kuuntelee itäafrikkalaisia lauluja. Tämä arki tuo esiin kauniin kuvauksen Imanin kulttuurisesta taustasta ilman, että se olisi tarinan keskiössä, antaen tilaa universaalille oppimisen ja kasvun teemalle.
Koulussa Iman kohtaa erilaisia koulutovereita ja huomaa, että oppiminen ei aina ole helppoa. Eräs oppilas huomauttaa virheistä, joita Iman tekee laskutehtävässä, mutta opettaja kannustaa häntä oppimaan juuri näistä virheistä. Tämä viesti on kirjan keskeinen teema: virheistä oppiminen on olennainen osa kasvua ja kehitystä. Vaikka paineita on, Iman nauttii koulusta ja viimeisistä kesän lämpimistä päivistä.
Salaado Qasim, filosofian maisteri ja omistautunut opettaja, on saanut tunnustusta ja palkintoja työstään rauhan ja koulutuksen parissa. Hän on kirjoittanut kaksi teosta sekä käsikirjoittanut ja ohjannut elokuvan, joka korostaa positiivisen rauhan tärkeyttä. ”Iman oppii uutta” on osa hänen jatkuvaa pyrkimystään edistää myönteisiä muutoksia yhteiskunnassa ja tukea lasten kasvua ja kehitystä
Kirjan kieli on selkeää ja mukaansatempaavaa, ja kuvitukset tukevat tarinaa erinomaisesti. Ne auttavat lukijoita samaistumaan Imanin kokemuksiin ja tunteisiin, tehden tarinasta entistäkin koskettavamman. ”Iman oppii uutta” on arvokas lisä lastenkirjallisuuden kentälle, sillä se purkaa valkonormia ja tuo esiin hahmon, johon monenlaiset lapset voivat samaistua.
Tämä kirja on suositeltava kaikille, jotka haluavat tukea lasten oppimista ja kasvua. Opettajat, vanhemmat ja kaikki kasvatuksesta kiinnostuneet löytävät ”Iman oppii uutta” -kirjasta arvokkaan resurssin, joka ei ainoastaan viihdytä, vaan myös opettaa tärkeitä elämänoppeja. Salaado Qasim on onnistunut luomaan teoksen, joka inspiroi ja rohkaisee lapsia uskomaan omiin kykyihinsä ja omaksumaan kasvun ajattelutavan.
Kirjan nimi: Iman oppii uutta Kirjailija: Salaado Qasim Kustantaja: Aviador, 2024
Lahjoita lapsille ja nuorille
Voit tukea Yhteiset Lapsemme ry:n työtä tekemällä lahjoituksen juuri sinulle sopivalla tavalla ja itse valitsemallasi summalla. Varat käytetään rahankeräyslupamme mukaisesti lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön. Pienikin lahjoitus auttaa!
Tekstiviesti
Esimerkiksi 10 euron lahjoituksen teet lähettämällä tekstiviestin 10 YL numeroon 16588. Saat paluuviestinä vahvistuksen siitä, että lahjoituksesi on tullut perille. Voit valita itse sopivan summan.
MobilePay
Tee lahjoitus puhelimen MobilePay-sovelluksella Yhteiset Lapsemme ry:n keräysnumeroon 74263.
Facebook-varainkeruukampanja
Voit aloittaa Facebookissa esimerkiksi syntymäpäiväkeräyksen Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnan hyväksi. Varat tilitetään lyhentämättöminä, eivätkä lahjoittajien tiedot tallennu Yhteiset Lapsemme ry:n tietokantoihin. Lisätietoja ja ohjeet kampanjan perustamisesta löydät Facebookista.
Testamentit ovat järjestöille jo melko yleinen varainhankinnan muoto. Yhdistysten saamista testamenttilahjoituksista ei tarvitse maksaa perintöveroa. Mahdollistamme maksuttoman testamentin tekemisen, kun se laaditaan yhteistyökumppanimme Lakiasiaintoimisto Pro Laki Oy:n kanssa.
Yritysyhteistyö
Onko yrityksesi kiinnostunut yhteiskunnallisesti tärkeän työn tukemisesta tai vapaaehtoistyön mahdollistamisesta työntekijöilleen? Yhteiset Lapsemme ry on kiinnostunut niin pienemmistä kuin pitkäaikaisemmistakin yhteistyöprojekteista yhteiskuntavastuusta kiinnostuneiden yritysten kanssa. Ota yhteyttä: Katja Mannerström –katja.mannerstrom@yhteisetlapsemme.fi, puh. 044 721 1235.
Yhteystiedot
Painatus
KTMP Group Oy, Mustasaari
ISSN 2343-2152
Yhteiset Lapsemme ry Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 00260 Helsinki
