Somen siunaus ja kirous - Tietoa, vertaistukea ja suojelua nuorille
s. 4
Ramadania viettävät oppilaat tulee huomioida koulussa
s. 10
Jääkiekko kasvattaa - mutta mitä se opettaa?
s. 12
Pääkirjoitus
Lastemme tulevaisuus tarvitsee hyväntekijöitä
Pääkirjoitus
Somen siunaus ja kirous
Hallituksen palsta Turvallisempien tilojen vallassa
Puheenvuoro
Jääkiekko kasvattaa – mutta mitä se opettaa? 03 12 04 14 07 16 08 18
Lapsella on oikeus oppia moninaisuudesta
Interpedian kansainvälinen adoptiopalvelu tänään
Kaksi perhettä Suomessa
20 Kaveriperheet tukevat kotoutumista
Kivenkolossa kohdataan
22 10
Ramadania vietetään maaliskuussa
Lukuvinkkejä Pitkä matka kotiin
23
Lahjoita lapsille ja nuorille
Lastemme tulevaisuus tarvitsee hyväntekijöitä
Viimeaikaiset poliittiset käänteet ovat herättäneet meissä monissa huolta ja hätää. Miten käy demokratian, rauhan ja ihmisoikeuksien? Onko empatiakyky katoamassa? Kun katselen omia, jo pikkuhiljaa aikuisikää lähestyviä, lapsiani niin mietin, että maailma tulee heille aikuisena näyttäytymään hyvin erilaiselta kuin mitä se on minulle näyttäytynyt. Sopimuspohjaista maailmanjärjestystä, demokratiaa ja myös hyvinvointivaltiotamme haastavat uudet ilmiöt, joita emme hallitse, emmekä pysty edes kunnolla ennakoimaan.
Samalla kun maailmalla myllertää, niin me olemme Suomen järjestökentällä myös isojen haasteiden äärellä. Valtiontalouden sopeutustoimet iskevät Yhteiset Lapsemme ry:n toimintaan ja toimintamme piirissä oleviin ihmisiin monella tapaa. Olemme hyvin järkyttyneitä, kun toimintamme keskiössä alusta asti ollut työ adoptioperheiden tukemiseksi ei enää saanutkaan valtiolta rahoitusta. Vaikka itse tiedämme erittäin hyvin, ettei perheiden tuen tarve katoa minnekään. Yhä useampi kohtaamistamme perheistä ja lapsista elää nyt myös vähillä varoilla. Samaan aikaan yhteiskunnassa kasvaa yltiöindividualistinen ajattelu, että jokainen on ”oman onnensa seppä”, eikä heikompien tukeminen ole suuressa suosiossa.
Ajattelemme, että tässä maailman ajassa Yhteiset Lapsemme ry:n toiminta on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Me tarvitsemme yhteisöjä ja ihmisiä, jotka haluavat tehdä hyvää ja puolustaa jokaisen lapsen oikeutta kasvaa turvassa ja rauhassa. Me tarvitsemme hyväntekijöitä, jotka näkevät, etteivät kaikki lapset ole yhdenvertaisesti samalla viivalla elämässä, ja että meillä on velvollisuus tukea heikommassa asemassa olevia.
Me tarvitsemme rauhantekijöitä, jotka uskaltavat rohkeasti ja ratkaisukeskeisesti vastustaa niitä voimia, jotka asettavat ihmisryhmiä paremmuusjärjestykseen ja vastakkain, kylvävät ennakkoluuloja ja loukkaavat ja pilkkaavat tahallisesti sanavapauden nimissä.
Teemme kaikkemme, että voimme jatkaa toimintaamme näiden kovien leikkausten keskellä. Koska lapsissa on tulevaisuus (kuten slogankin kuuluu). Se motivoi meitä eteenpäin. Jos teemme tänään hyvää ja tuemme niitä lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat tukeamme eniten, on meillä tulevaisuudessakin rauhan- ja hyväntekijöitä. Ole yhteydessä, jos sinusta tuntuu, että haluat olla tekemässä hyvää. Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnassa se on mahdollista - voit olla mukana tekemässä hyvää niin yhdelle yksilölle kuin koko yhteiskunnallemme!
Katja Mannerström päätoimittaja
Katja Mannerström
Somen siunaus ja kirous
Tietoa, vertaistukea ja suojelua nuorille sosiaalisessa mediassa
Teksti: Irma Marttinen
Kuvat: Mixed Finns ry / YL-arkisto
Sosiaalinen media on jo pitkään ollut tärkeä osa nuorten arkea. Onkin varsin keinotekoista erottaa somearki muusta arjesta. Arkea eletään yhtä lailla verkossa ja livenä. Mikä merkitys tällä on nuorille ja nuorten kehitykselle? Miten somessa tapahtuva toiminta ja siellä toimiminen vaikuttavat nuoriin? Miten somesta voi hyötyä, ja toisaalta miten ehkäistä sen haittoja ja vaaroja?
Näitä kysymyksiä pohdimme erityisesti vähemmistötaustaisten nuorten näkökulmasta sosiaalipsykologi (VTM) Priska Kallion kanssa. Priska on yksi Mixed Finns ry:n perustajista ja MIXED- Suomalaista elämää kulttuurien risteymässä -tietokirjan kirjoittajista. Hän on tutkinut sosiaalista mediaa ja verkkokiusaamista sekä perehtynyt antirasismin teemoihin yksilöiden ja ryhmien välisissä suhteissa.
”Olen kouluttanut opettajia ja oppilaita sosiaalisen median teemoista sekä työskennellyt verkkohäirinnän, kouluttamisen ja markkinoinnin parissa. Someturvalla, jossa tarjotaan psykologista ja oikeudellista apua nuorille, pääsin hyvin läheltä katsomaan yksittäisiä tapauksia,” Priska kertoo.
Tämän vuoden alussa Priska on aloittanut DEIkonsulttina deideillä.
Identiteetti, itsetunto ja vertaisuus
Verkkomaailma tarjoaa tilan, jossa voi saada tietoa ja kohdata vertaisiaan. Nuorille, joilla ei ole omassa lähipiirissään muita samanlaisia nuoria, se antaa mahdollisuuden löytää vertaistukea. Verkosta saa myös tietoa ja käsitteitä, joilla voi sanallistaa ja ymmärtää paremmin itseään. Kaikki tämä tukee nuoren identiteetin ja itsetunnon kehitystä.
”Monet tietokirjamme haastatelluista mixedsuomalaisista kertoivat, että lapsuudessa ja nuoruudessa he kokivat, ettei heillä ollut tietoa itseään koskevista asioista. He kokivat olevansa yksin, eikä heillä ollut sanoja omalle kokemukselleen”, Priska kertoo.
Haastatellut toivat esille, että jo se, että löysi käsitteitä ja sanoja tunteille ja kokemuksille, helpotti. Ympäröivän yhteiskunnan tarkastelu valkonormatiivisuuden ja rakenteellisen rasismin käsitteillä, auttoi ymmärtämään näitä ilmiöitä ja niiden rakennetta ja laajuutta. Se vahvisti ymmärrystä, ettei kyse ole vain yksilön kokemuksesta, eikä jostain ”viasta” hänessä itsessään.
”Tieto tuo turvaa, ja vahvistaa nuoren identiteettiä”, Priska toteaa ja jatkaa.
”Kun nuori löytää netistä esimerkiksi käsitteen vähemmistöstressi, hän huomaa, että omalle kokemukselle on olemassa sana – ja jos sitten vielä löytää jonkun toisen, jolla on samanlaisia kokemuksia ja saa vertaistukea, niin se on todella tärkeää nuoren kehitykselle.”
Priska Kallio
Some ei ole erillinen paikka. Lasten ja nuorten elämässä asiat alkavat ja jatkuvat verkossa ja livenä.
Kynnys someen on matala. Some on ajasta, fyysisestä paikasta ja kukkarosta riippumaton. Somessa voi luoda kaverisuhteita, ystävystyä ja löytää omia viiteryhmiä. Sinne voi mennä lähtemättä mihinkään, mikä on tärkeää, jos kynnys lähtemiseen on syystä tai toisesta korkea. Some myös tarjoaa rasismia kohtaaville vertaistukialustoja, psykologista tukea ja keskusteluapua, myös monilla eri kielillä.
”Sosiaalinen media voi tarjota tosi merkittävän yhteisön ja erittäin hyvin toimivan kanavan saada tietoa. Yksi loistava esimerkki tästä on Yeesi ry:n Muudi-hanke, joka antaa tietoa ja samalla tukee rasismia kohdanneiden nuorten mielenterveyttä”, Priska toteaa.
Verkko on avain maailmaan
Jos toinen nuoren vanhemmista on valkoinen suomalainen ja toinen rodullistettu maahan muuttanut, eikä perheellä ole ollut mahdollisuutta matkustella tai nuorella muuten tutustua toisen vanhemman lähtömaahan ja sen kulttuuriin, niin some voi avata siihen väylän. Nuori voi saada tietoa juuristaan, kontakteja ja käsitystä vanhempansa tai sukunsa lähtömaasta.
”Meidän tietokirjassamme monet haastatellut kuvasivat juurettomuutta, kun toinen vanhemmista ei ole läsnä arjessa tai ei ole tilaisuutta tai varaa käydä muualta tulleen vanhemman kotimaassa. Somen kautta voi näissä tilanteissa löytää sisältöä, joka vahvistaa kulttuuri-identiteetin sitä puolta”, Priska sanoo.
”Some on mahtava juttu siinä, että vaikka TikTokissa voi seurata esimerkiksi jotain henkilöä, joka asuu vanhemman lähtömaassa. Videoita ja somesisältöä katsomalla nuori voi sukeltaa maan kulttuuriin, tapoihin ja nuorten elämään siellä”, hän jatkaa.
Sama pätee myös kansainvälisesti adoptoituihin nuoriin.
Verkkomaailman varjot ja vastuut
Sosiaalisella medialla on tunnetusti myös monia haittapuolia. Some koukuttaa, some vie aikaa, some lisää lyhytjännitteisyyttä. Somessa on paljon nuoren itsetuntoa heikentävää sisältöä, eikä kukaan voi täysin välttyä vertailulta. Filtteröity maailma ei vastaa todellisuutta, mutta sillä on vaikutuksensa.
”Kun olen ollut kouluttamassa nuoria, niin olen nähnyt, miten kuvien muokkaaminen vaikuttaa esimerkiksi tyttöjen itsetuntoon. Somessa on myös paljon häirintää, vihapuhetta, rasismia, juorujen levittämistä, seksuaalista ahdistelua ja groomingia”, Priska kertoo.
Tutkimukset ja tilastot puhuvat karua kieltään.
MLL:n Nuoret ja nettikiusaaminen -kyselyn (2020) mukaan suurin osa nuorista (60 %) viettää arkisin sosiaalisessa mediassa, netissä tai digitaalisen pelaamisen parissa neljä tuntia tai enemmän päivässä. Kyselyyn vastanneista nuorista joka toista oli kiusattu somessa ja lähes jokainen nuori oli nähnyt somessa kiusaamista.
Lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan etniseen vähemmistöön kuuluvat tytöt kohtaavat enemmän verkkohäirintään kuin muut. Tutkimus osoittaa, että maailmanlaajuisesti joka viides häirintää kokenut tyttö on lopettanut tai vähentänyt merkittävästi sosiaalisen median alustojen käyttöä.
Suomessa vähemmistöön kuuluvien tyttöjen kokema verkkohäirintä on vielä yleisempään muualla maailmassa: 65 % etniseen tai rodullistettuun vähemmistöön kuuluvista tytöistä ja nuorista naisista raportoi häirinnästä. Tyttöjen vähemmistötausta altistaa vahvasti myös muulle, esimerkiksi seksuaaliselle, häirinnälle. 70 % tytöistä ja nuorista naisista raportoi, että etninen tausta on ensisijainen häirinnän syy.
Planin tutkimuksen mukaan häirintää kokeneista suomalaistytöistä jopa joka kolmas (28 %) rajoittaa mielipiteidensä ilmaisemista somessa häirinnän vuoksi ja 14 % on poistunut sosiaalisen median palvelusta, jossa on joutunut häirityksi. Hälyttävää on myös, että niistä tytöistä, jotka ovat kohdanneet itseensä tai muihin kohdistuvaa häirintää, 46 prosentilla stressi ja ahdistus on lisääntynyt ja 34 prosentilla itsetunto on heikentynyt.
”Some tarjoaa yhteisön, vertaistukea ja tietoa, mutta samanaikaisesti se asettaa alttiiksi vihapuheelle, syrjinnälle ja rasismille. Kynnys häirintään on somessa matalampi. Somesisällön tekeminen omilla kasvoilla vaatii erityistä vahvuutta”, Priska sanoo.
Turvallisuusasetukset ja keskusteluyhteys kuntoon
Sosiaalisen median tilien turvallisuusasetukset pitää katsoa tarkasti ja asetukset tulee laittaa kuntoon, jos nuori haluaa tehdä sisältöä ja jakaa sitä läheisille kavereilleen. Sisällön kommentointia voi myös rajata.
”Snapchatissa, IG:ssä ja TikTokissa oletusasetuksena on, että kuka vain voi löytää tai pyytää kaveriksi. Snappikartta on jo sellaisenaan vaarallinen, koska se kertoo, missä henkilö asuu. Onneksi lapset ja nuoret, jotka kasvavat puhelin kädessä, jo tämän usein hyvin ymmärtävät, kun heille opetetaan turvallisuusasetusten tärkeydestä”, Priska huomauttaa.
Vanhempien ja kasvattajien pitää myös olla tietoisia ja valvoa lasten sometilien asetuksia, vaikka aika ajoin on vaikea pysyä kärryllä somemaailman muutoksissa.
”Haluan kuitenkin painottaa, että kaikista tärkeintä on luoda turvallista keskusteluyhteyttä lapsen tai nuoren kanssa. Jotta lapsi tai nuori voi kertoa vanhemmalle, jos hän on kohdannut somessa jotain ahdistavaa. Lapset eivät saa jäädä yksin, jos näkevät pelottavaa sisältöä tai joutuvat rasismin, vihapuheen, häirinnän tai ahdistelun kohteeksi”, Priska sanoo.
Jos lapsi tai nuori kokee esimerkiksi seksuaalista ahdistelua somessa, se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hänen hyvinvointiinsa: ahdistaa, ei saa unta ja tulee poissaoloja koulusta.
Vanhempien tuleekin aktiivisesti herätellä keskustelua siitä, mitä lapsi tai nuori on nähnyt somessa. Onko sieltä löytynyt uusi kiva peli tai vaikka joku hassu video. Luottamuksellinen keskusteluyhteys rakentuu, kun somesta keskustelemisesta tulee arkista.
Somen maailma ei ole erillinen paikka. Arki jatkuu, arki alkaa somessa.
”Pitää muistaa, että some on vain viestinnän väline. Lasten ja nuorten maailmassa kiusaaminen linkittyy usein kouluun. Somessa kiusaaminen on koulukiusaamista koulun seinien ulkopuolella. Monet ikävät asiat ovat voineet saada alkunsa jostain someryhmästä, ne linkittyvät kouluyhteisöön ja valuvat sieltä taas someen”, Priska sanoo.
Rasismista vapaan lapsuuden turvaaminen jokaiselle on iso ajankohtainen kysymys. Se vaatii paljon antirasistista työtä moninaistuvassa yhteiskunnassamme.
Mixed Finns on yhteisö, joka tarjoaa vertaistukea rodullistetuille mix-suomalaisille ja laajentaa kuvaa suomalaisuudesta kouluttamalla eri tahoja antirasismista.
Plan International toteutti 22 maassa kyselytutkimuksen, johon vastasi yli 14 000 iältään 15–25-vuotiasta tyttöä ja nuorta naista. Lisäksi Suomen Plan täydensi globaalia tutkimusta kansallisella kyselytutkimuksella, johon vastasi yli tuhat tyttöä ja nuorta naista. Linkki tutkimukseen
MLL:n Nuoret ja nettikiusaaminen -kyselyyn vastasi yhteensä 1123 12–17-vuotiasta. Nuorten näkemyksiä ja kokemuksia kerättiin avoimella verkkokyselyllä pääosin syksyllä 2020.
Verkkomaailma tarjoaa nuorelle tilan, jossa voi saada tietoa ja kohdata vertaisiaan.
Mikä
Turvallisempien tilojen vallassa
Teksti: Maria Wikberg
ilo ja kunnia päästä ihmisoikeuksia ja erityisesti yhdenvertaisia lasten oikeuksia ja osallisuutta edistävän järjestön hallitukseen varajäseneksi! Olen etuoikeutettu valkoisuusnormin valokeilassa aikani paistatellut ihminen. Havahduin lukioikäisenä kummikouluvierailulla Tansaniassa siihen, että kaikilla ikäisilläni tytöillä ei ollutkaan samoja mahdollisuuksia kuin minulla. Olin monella tavalla etuoikeutettu esimerkiksi koulutukseni, taloudellisen tilanteeni, parisuhteeni, terveydentilani ja ihonvärini kautta ja se avasi minulle aivan erilaisia mahdollisuuksia kuin Kilimanjaron kupeessa kasvaneella ikätoverillani oli.
Epäoikeudenmukaisuuden havaitseminen jäi kytemään sisälleni ja vuosien varrella tunne konkretisoitui teoiksi. Päätin tietoisesti käyttää omaa valta-asemaani yhdenvertaisuuden ja antirasismin edistämiseksi. Kouluttauduin ja hakeuduin tehtäviin, joissa saatoin vahvistaa etenkin Suomeen muuttaneiden lasten ja nuorten ääntä, mutta myös valtaväestön ymmärrystä monimuotoisuudesta
Turvallisemmassa tilassa on välittäviä katseita, rohkaisevia hymyjä, aitoa halua onnistua ja ratkoa ristiriitoja.
Aloin muun muassa vaalia niin työssäni kuin vapaaajan toiminnoissani turvallisemman tilan periaatteita. Turvallisemmalla tilalla tarkoitan ympäristöä, jossa tuetaan avointa, kunnioittavaa ja oppivaa yhdessä olemista sekä sosiaalista, psyykkistä ja fyysistä turvallisuutta. Mikään tilahan ei itsessään ole turvallinen, vaan luomme sen omalla läsnäolollamme ja toiminnallamme. Sitä kautta avautuu mahdollisuuksia luottamukselle, avoimuudelle ja itsereflektoinnille.
Erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa minua on auttanut osallistujiin vaikuttavien valtarakenteiden, etuoikeuksien ja normien tunnistaminen.
Turvallisemmassa tilassa on välittäviä katseita, rohkaisevia hymyjä, aitoa halua onnistua ja ratkoa ristiriitoja yhdessä ilman, että kukaan tulee loukatuksi tai jätetyksi ulkopuolelle.
Matkan varrella on tullut vastaan hankalia tunteita, tilanteita sekä virheitäkin, mutta samaan aikaan se on ollut minulle mahdollisuus kasvaa niin ammatillisesti, yhteiskunnan jäsenenä, ystävänä ja ennenkaikkea äitinä. Matkani aktiivisena toimijana kohti yhdenvertaisempaa ja antirasistisempaa maailmaa jatkuu!
Kirjoittaja on työskennellyt erilaisissa järjestöissä lasten, nuorten ja perheiden parissa noin 20 vuotta. Tällä hetkellä hän toimii Plan International Suomen maahanmuuttajatyön päällikkönä sekä työnohjaajana erilaisille työryhmille. Hänen asiantuntijuutensa ytimessä on lasten ja nuorten osallisuuden, yhdenvertaisuuden, antirasismin, tasa-arvon ja työyhteisön kehittämisen kysymykset.
Kirjoittaja on adoptioäiti 11-vuotiaalle ihanalle tytölle, puoliso sekä kodinvaihtajakoiran onnekas rapsuttaja. Vapaa-ajallaan hän tekee vapaaehtoistöitä niin ihmisten kuin eläintenkin parissa, remontoi yli 100-vuotiasta taloaan sekä rauhoittuu metsässä.
Maria Wikberg
Lapsella on oikeus oppia moninaisuudesta
Teksti: Vivika Mäkelä
Kuvat: Anabelen Laitinen
Kuvitukset: Mammu Rauhala
Moninaisuus
Lapsen oikeuksien päivän paneelikeskustelussa puhuttiin moninaisuuden oppimisesta varhaiskasvatuksessa. Kuvassa Bob Diasonama (vas.) ja Priska Kallio.
Jokaisella lapsella on oikeus saada oppia moninaisuudesta. Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa ympäristössä, jossa hän saa tukea eheän identiteetin muodostamiseen. Taataksemme lapselle tällaisen kasvuympäristön, meidän aikuisten tulee itsemme reflektoida näitä aiheita ja olla avoimia oppimaan uutta. Etninen tausta ja erilaiset ihonvärit ovat aiheita, joista on tärkeää puhua niiden oikeilla nimillä jo lasten kanssa. Myös rasismista on tärkeää puhua, jotta lapset tunnistaisivat sen, eikä kukaan jäisi yksin rasismikokemusten kanssa.
Kokemusten käsittelyssä tarvitaan sanoja
Valitettavan usein etenkin valkoiset kasvattajat ja jopa mixed-taustaisten lasten valkoiset vanhemmat välttelevät ihonväreistä puhumista. Mixed –suomalaista elämää kulttuurien risteymässä -kirjan kirjoittajat Priska Kallio, Alice Jäske ja Janina Waenthongam haastattelivat viittäkymmentä mixed-suomalaista heidän kasvukokemuksistaan, ja haastatteluista kävi toistuvasti ilmi, etteivät nämä olleet lapsuudessaan saaneet sanoja ja käsitteitä omien kokemustensa kuvaamiseen saatikka prosessoimiseen. Kun käsitteet puuttuvat, lapsi jää yksin kokemuksensa kanssa. Jos ympäröivät aikuiset eivät näytä mallia, jossa asioista puhutaan ja niitä sanoitetaan, lapsen on vaikeaa jakaa kokemustaan toisten kanssa.
Kodin lisäksi varhaiskasvatus on paikka, jossa lapsi muodostaa identiteettiään tutkimalla itseään suhteessa muihin. Varhaiskasvatuksessa koetulla rasismilla on kauaskantoiset vaikutukset lapsen minäkuvaan ja mielenterveyteen.
Rasismia on varhaiskasvatuksessakin
Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan lähes viidesosa afrikkalaistaustaisista suomalaisista on kokenut rasismia jo varhaiskasvatuksessa. Rasismia esiintyy varhaiskasvatuksessa niin lasten kuin kasvattajien taholta. On tärkeää muistaa, että lapset toisintavat rasismia vain, koska he ovat oppineet sen ympäristöstään sosialisaation kautta. Näin ollen kasvattajien tulee olla tarkkoja siitä, etteivät he toisinna rasismia sen missään muodossa.
Varhaiskasvatuksessa rasistiset mikroaggressiot voivat näyttäytyä esimerkiksi siinä, jos lapsen ei anneta olla päiväkodin näytelmässä tietyssä roolissa ihonvärinsä vuoksi, jos ”ihonvärisestä” kynästä puhuttaessa viitataan vaaleaan kynään, tai jos kasvattajat eivät näe vaivaa opetellakseen lausumaan kaikkien lasten nimet oikein. Olen myös nähnyt kasvattajien pistävän lapsen käytöstä sen piikkiin, että tämä tulee ”maahanmuuttajaperheestä” sen sijaan, että olisivat aidosti kiinnostuneita tutustumaan lapseen ja hänen perheenjäseniinsä yksilöinä.
Moninaisuuden arvostus arjessa
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet velvoittavat moninaisuuden arvostamiseen, mutta se ei johda automaattisesti siihen, että näin tapahtuisi jokaisen varhaiskasvatusyksikön arjessa. Kaikki lähtee kasvattajien itsereflektiosta. Jokaisen kasvattajan tulisi omasta taustastaan riippumatta pohtia, mitä hän itse ajattelee ihonväreistä. Mitä ominaisuuksia liität eri ihonväreihin ja millä perusteilla? Itsereflektio on tärkeä työkalu suhteessa lapsiin. Mihin mielikuvasi kustakin lapsesta perustuu? Voidakseen toimia antirasistisesti, kasvattajan tulee myös opetella tiedostamaan yhteiskunnan valta-asetelmia ja ymmärtämään, miten ne vaikuttavat eri ihmisten elämään.
Lapsen identiteetin muodostumiselle varhaiskasvatus on kodin jälkeen yksi tärkeimmistä ympäristöistä.
Kuvassa oikealla paneelikeskustelijana tämän artikkelin kirjoittaja Vivika Mäkelä.
Moninaisuuden arvostuksen tulee olla näkyvä osa päiväkodin arkea. Ryhmässä on hyvä jutella siitä, että kaikki me olemme moninaisia – suomalaiset eivät ole homogeeninen ryhmä. Moninaisuuden näkyminen oppimisympäristössä on keskeistä. Lapsille tulee olla saatavilla mielenkiintoisia ja monipuolisia leluhahmoja eri ihonväreillä ja erilaisilla hiuksilla. On tärkeää, että luetaan lastenkirjoja, joissa päähenkilöinä on erinäköisiä ja eritaustaisia lapsia. Verkkosivuillamme on lista lastenkirjoista, joissa on moninaisia representaatioita. Järjestömme uunituore Meitä on monenlaisia -työkirja on kätevä työväline antirasistiseen kasvatustyöhön.
Kohtaavalla ja antirasistisella kasvatuksella tuemme kunkin lapsen polkua oman identiteetin muodostamiseen ja arvostamiseen – itsen kokemiseen kokonaisena, eheänä ja hyvänä. Antirasistiseen kasvatustapaan kuuluu kaiken edellä mainitun lisäksi se, ettei ujostele peläten virheitään. Omat virheet huomioidaan, niitä pyydetään anteeksi, ja näin näytetään lapsille mallia siitä, miten antirasismi ja elämä ylipäätään ovat jatkuvaa oppimista – ja jatkuva oppiminen on innostavaa!
Kirjoittaja on antirasistisen kasvatustyön tiimissämme työskentelevä varhaiskasvatuksen ammattilainen.
Kirjoitus perustuu Lapsen oikeuksien päivän paneelikeskusteluun, jonka järjestimme
Helsingin kaupunginmuseolla yhdessä Mixed Finnsin kanssa. Keskustelemassa olivat kirjoittajan lisäksi Mixed Finnsin Priska Kallio, ja keskustelua juonsi järjestötyöntekijämme
Bob Diasonama.
Ramadania vietetään maaliskuussa
Teksti: Hodan Mohamed & Katja Mannerström
Kuvat: YL-arkisto / Pexels Photos
Moninaisuus
Ramadania eli muslimien pyhää kuukautta vietetään parhaillaan. Ramadan päättyy maaliskuun lopulla Id al -Fitr -juhlaan. Ramadaniin kuuluu monesta asiasta pidättäytymistä ja usealle myös paastoamista. Ramadania vietetään monin eri tavoin ja yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen välillä on eroja. Suomessa on arviolta noin 140 000 muslimia, joten pyhää paastokuukautta viettäviä lapsia ja nuoria on aikuisten lisäksi monissa kouluissa ja oppilaitoksissa.
Muslimioppilaiden määrän kasvaessa koulujen on tärkeää aidosti ottaa huomioon yhteiskuntamme moninaisuus. Suomessa koulujen loma-ajat noudattavat pitkälti kristillisen vuoden kiertoa. Muslimiperheiden näkökulmasta vuosikalenteri ei tunnista, eikä tue perheille tärkeiden juhlien ja pyhien viettoa. Sama koskee monia muitakin uskontokuntia.
Ramadanin aikana koulujen henkilöstön ja huoltajien välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää, ja sitä kannattaa tiivistää jo ennen ramadanin alkua. Paastovelvollisuus koskee vain terveitä murrosiän saavuttaneita muslimeita.
Ramadan ei ole pelkästään ruuasta ja juomasta kieltäytyminen, vaan isompi kokonaisuus esim. pitää rukoilla enemmän, pitää pohtia miten puhuu muille ja olla hyvä kaveri koulussa.
- Maida, 12 v.
Perheeni viettää ramadania yhdessä. Ramadanin viettoon perheessäni kuuluu Ramadaniin valmistautuminen, asunnon koristelu ja hyvä ruoka, jota syömme joka ilta yhdessä paaston päätyttyä.
- Maida, 12 v.
Paastoaminen saattaa vaikuttaa oppilaan vireystilaan ja jaksamiseen. Nälkäisenä voi olla haastavampaa keskittyä opetukseen ja suoriutua normaalista koulutyöstä. Kouluissa on hyvä sopia yhteisistä toimintatavoista esimerkiksi paastoavien oppilaiden suhteen. Näin yksittäinen opettaja ei joudu linjaamaan periaatteellisia asioita, mikä voi aiheuttaa vaihtelevaa käytäntöä. Hyvä ja luottamuksellinen yhteys vanhempien kanssa on erittäin tärkeää, kun kyse on lapsen hyvinvointiin ja terveyteen liittyvästä asiasta. Usein lapsiperheissä harjoitellaan myös kevyttä paastoamista vain kotioloissa iltapäivisin. Lasten on tärkeää pystyä osallistumaan normaaliin koulutyöhön turvallisesti myös ramadanin aikana.
Suomalaisen yhteiskunnan moninaistuminen ja uskontojen kirjo vaatii joustoja kaikilta ja yhteisen ymmärryksen aktiivista rakentamista. Kouluissa on mahdollista suhtautua ramadanin aikaiseen paastoamiseen rakentavasti. Se voi olla tapa luoda yhteyttä perheisiin ja osoittaa, että heidät huomioidaan ja heidän lapsestaan välitetään. Paastoamisesta ja terveydestä voi esimerkiksi järjestää neutraalin valistuksellisen aamunavauksen tai vierailuluennon koko koululle. Päiväpaaston katkaisevan Iftar -illallisen järjestäminen on hieno tapa kutsua vanhemmat koululle.
Ramadanin viettäminen koulussa, opiskelupaikassa tai töissä Suomessa voi olla haastavaa. Koska paasto kestää koko päivän. Ilman ruokaa ja vettä, voi energiataso laskea, mikä voi vaikuttaa keskittymiseen ja jaksamiseen. - Morteza, 19 v.
tai sitä, että ei oteta tosissaan paastoamista. He sanovat: ”Äiti ja isä eivät täällä näe, kyllä sä voit koulussa syödä ruokaa.”
- Nuori aikuinen, 23 v
Joulunaikaan koulut ovat tottuneet tekemään kristillisen seurakunnan kanssa yhteistyötä, ja samaa voisi hyvin toteuttaa myös muiden uskontokuntien kanssa. Lapset voidaan parhaimmillaan itse ottaa mukaan keskusteluun, kun koulussa mietitään, miten huomioida paastoa harjoittelevat lapset koulupäivän aikana. Oppilaitosten omat hyvät käytännöt kannattaa laittaa jakoon!
Ramadan on jo vuosia ollut näkyvästi esillä Suomen suuremmissa kaupungeissa, jossa moninaisuus on arkipäiväistä. Vuoropuhelulla ja antamalla tilaa eri kulttuureille ja uskonnoille kouluissa voimme ehkäistä turhaa vastakkainasettelua. Voimme yhdessä rakentaa kouluihin ilmapiiriä, jossa kaikkien lasten ja nuorten uskontoja ymmärretään ja kunnioitetaan. Pyrkimys parempaan dialogiin on myös laajempi yhteiskunnallinen haaste. Molemminpuolinen kunnioitus ja rakentava vuoropuhelu ovat avaimia yhtenäisempään ja inklusiivisempaan yhteiskuntaan.
Ramadan on minulle yksi tärkein osa elämääni. Se kuuluu uskontooni ja se opettaa meille kärsivällisyyttä. Samalla voidaan olla kiitollisia siitä, mitä meillä on.
- Nuori aikuinen, 21 Koulussa olen nuorempana kohdannut opettajilta vitsailua
Kysyimme lapsilta ja nuorilta ramadanin vietosta. Sitaatit perustuvat saamiimme vastauksiin.
Jääkiekko kasvattaa
– mutta mitä se opettaa?
Teksti: Svante Suominen & Tuomas Tuomi Nikula
Kuva: Patrick Stycz
Juniorijääkiekon tulisi olla lapsille turvallinen ja innostava ympäristö, jossa voi kasvaa paitsi pelaajana myös ihmisenä. Valitettavasti viimeaikaiset uutiset rasistisesta ja syrjivästä kielenkäytöstä junioreiden peleissä ovat herättäneet monia meistä miettimään: mitä me oikeastaan opetamme lapsillemme jääkiekon parissa?
Helsingin Sanomien tammikuun lopussa (29.1.2025) julkaisema artikkeli paljasti karun todellisuuden. Juniorikiekossa paljastuu viikoittain tapauksia rasistisesta kielenkäytöstä, ja kurinpitovaliokunta on antanut kuluvalla kaudella jo 24 pelikieltoa tällaisesta käytöksestä. Eikä tämä varmastikaan ole koko totuus –moni tapaus jää raportoimatta tai ilman seuraamuksia.
Aikuisten vastuu alkaa pukukopista
”Toivoisin, että aikuisilla olisi tahtoa ja rohkeutta puuttua lasten epäasialliseen käytökseen matalalla kynnyksellä. Jos lapsen suusta tulee rasistista tai homofobista puhetta, vaikka vitsillä, pitää olla rohkea ja sanoa, että se ei ole ok,” Tuomas Tuomi-Nikula toteaa.
Pukukopit ja kentän laidat ovat paikkoja, joissa lapset testaavat rajojaan. Ilman aikuisten läsnäoloa ne voivat nopeasti muuttua tiloiksi, joissa sopimattomasta käytöksestä tulee normi. Valitettavasti edelleen kuulee tarinoita siitä, kuinka aikuiset sivuuttavat lasten loukkaavat sanat olankohautuksella – ”eihän se mitään tarkoittanut” tai ”pojat on poikia” ovat tuttuja selityksiä.
Puuttumattomuus normalisoi karmiviakin asioita. Siksi on tärkeää, että aikuiset – valmentajat, huoltajat ja vanhemmat – ottavat aktiivisen roolin turvallisen ilmapiirin luomisessa. Lapsille tulee näyttää esimerkkiä siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.
Tuomas Tuomi-Nikula (vas.) ja Svante Suominen
"Aikuisten pitäisi nähdä jääkiekko lajina, joka kasvattaa nuorista kohteliaita, yhteistyökykysiä ja reiluja ihmisiä - ei vain hyviä pelaajia."
- Tuomas Tuomi-Nikula
Jääkiekko voi olla kasvun paikka – myös henkisesti
”Minulle jääkiekon parissa toimimisen motivaattori on aina ollut siinä, mitä laji voi opettaa ihmisille – ei vain jäällä, vaan myös sen ulkopuolella,” Svante Suominen kertoo.
Jääkiekko on Suomen seuratuin urheilulaji. Sen vaikutus ulottuu pitkälle kaukaloiden ulkopuolelle koulupihoille ja sosiaalisiin verkostoihin. Joukkueiden parhaat pelaajat toimivat usein roolimalleina – eivät vain pelikentällä, vaan myös käytöksessään.
Tämän takia on tärkeää, että valmentajat ymmärtävät roolinsa kasvattajina.
Valmentajan tehtävä ei ole vain kehittää pelaajien taitoja, vaan myös kasvattaa heistä kunnioittavia ja reiluja ihmisiä. Joukkueiden sisäisillä säännöillä ja ilmapiirillä on valtava merkitys. Kun käytökseen kiinnitetään huomiota ja asioista keskustellaan avoimesti, hyviä asioita tapahtuu.
Kulttuuri ei muutu itsestään
”Liian usein kuulee, että asiat ovat tietyllä tavalla, koska ’näin on aina tehty’, mutta se ei ole mikään syy olla muuttamatta toimintatapoja,” Svante muistuttaa.
Meidän on lopetettava odottaminen ja aloitettava toiminta. On meidän – valmentajien, toimihenkilöiden, vanhempien ja seurojen – vastuulla muuttaa ja kehittää lajikulttuuria. Tämä tarkoittaa paitsi epäkohtiin puuttumista myös esimerkin näyttämistä. Juniorijääkiekon tulisi olla paikka, jossa jokainen lapsi ja pelaaja tuntee olevansa arvostettu ja turvassa.
”Ajatus siitä, että jääkiekko voisi olla edelläkävijä kasvatuksellisessa työssä, on minusta todella inspiroiva,” Tuomas pohtii. ”Meidän aikuisten pitäisi nähdä jääkiekko lajina, joka kasvattaa nuorista kohteliaita, yhteistyökykyisiä ja reiluja ihmisiä – ei vain hyviä pelaajia.”
Me voimme muuttaa tämän
Jääkiekko on paljon enemmän kuin peli. Se on yhteisö, jolla on valtava vaikutus lapsiin, nuoriin ja yhteiskuntaan. Meillä on mahdollisuus – ja velvollisuus – tehdä siitä yhteisö, jossa syrjinnälle ei ole tilaa.
Maailma ei muutu, ellei sitä muuteta.
Svante Suominen, isä, ohjelmistoyrittäjä, Save Pond Hockey -aktiivi, harrastejääkiekkoilija ja jääkiekkoapuvalmentaja.
Tuomas Tuomi-Nikula, isä, radiojuontaja, Helsingin kulttuuri ja vapaa-ajan lautakunnan jäsen, jääkiekkoapuvalmentaja.
Interpedian kansainvälinen adoptiopalvelu tänään
Teksti: Marja Utela
Kansainvälisen adoption globaalilla kentällä on eletty murrosvaihetta viime vuosina. Interpedian adoptiotyö ja kauttamme saapuneiden adoptiolasten määrä ovat kuitenkin pysyneet vakaina.
Adoptio
Viime vuoden aikana adoptoitiin Suomeen
Interpedian kautta yhteensä 42 lasta, mikä on lähes yhtä monta kuin vuonna 2023 (43). Uuteen kotiin saapui 18 lasta Etelä-Afrikasta, kuusi Intiasta, viisi Kolumbiasta ja 13 Thaimaasta.
Iältään lapset olivat saapuessaan 1–6-vuotiaita, ja ikäryhmistä suurimmat olivat yksivuotiaat (18) ja kaksivuotiaat (9). Saapuneista poikia oli 24 ja tyttöjä 18.
Kansainvälisessä adoptiossa etsitään perhettä tarvitsevalle lapselle hänen tarpeitaan parhaiten vastaava hakijaperhe. Tämän vuoksi odotusajat vaihtelevat suuresti.
Lapsen tarpeiden ja adoptionhakijoiden valmiuksien ja toiveiden lisäksi odotusaikaan vaikuttavat kohdemaiden lastensuojelun tarpeet ja resurssit. Lapsen vapautuminen adoptioon, ensisijainen kotimaan sijoituksen etsiminen ja sen jälkeen kansainväliseen adoptioon sijoittamisen juridiset vaiheet vievät aikaa.
Viime vuosina kokonaisodotusajat adoptiopalvelussa ovat vaihdelleet alle vuodesta yli neljään vuoteen. Useimmissa prosesseissa hakijoiden on hyvä valmistautua 2–3 vuoden odotukseen.
Suomeen saapuvilla lapsilla on yleisimmin lieviä fyysisiä tai lapsen biologiseen taustaan liittyviä erityistarpeita.
Vuoden 2025 alusta alkaen Interpedia on Suomen ainoa uusia adoptionhakijoita vastaanottava palvelunantaja.
Perhe on kaikkien tutkimusten mukaan lapselle paras paikka kasvaa.
Globaalien muutosten keskellä työmme ydin on ennallaan. Sen keskiössä on edelleen perhettä tarvitseva lapsi.
Tavoitteenamme on jatkossakin mahdollistaa kansainvälisiä sopimuksia noudattavat kansainväliset adoptiot ja tarjota tukea adoptioprosessin eri vaiheissa. Erityisesti adoption jälkipalvelun osuus on kasvanut työssämme.
Muutosten keskellä työmme ydin pysyy ennallaan, ja keskiössä on edelleen perhettä tarvitseva lapsi. Kansainvälinen adoptio ei ole sopiva kaikille lastensuojelun parissa kasvaville lapsille, mutta yksittäiselle lapselle se voi olla uusi ja ainoa mahdollisuus saada perhe.
Tutkimusten mukaan perhe on lapselle parempi paikka kasvaa kuin lastenkoti.
Vaikka kansainvälinen adoptio on kohdemaissamme vain pieni osa maan lastensuojelua, on niissä edelleen tarvetta myös kansainväliselle adoptiolle. Meillä Suomessa taas on hakijoita, joilla on sydämessä tilaa perhettä tarvitsevalle lapselle.
Interpedian kautta saapuneet lapset 2020–2024:
Kuva: Julius Töyrylä, 2021
Kaksi perhettä Suomessa
Teksti ja kuva: Inka Kopomaa
Helsinkiläinen Susanna ja maahan yksin muuttanut alaikäinen turvapaikanhakija Morteza tapasivat tukiperhetoiminnassa kolme vuotta sitten, kun Susannasta ja hänen tyttärestään tuli Mortezan tukiperhe. Vuosi sitten nyt 19-vuotias Morteza sai oman perheensä Iranista Suomeen. Vaikka omakin perhe on nyt tukena, tukisuhde Susannaan on säilynyt. Toiveissa on, että molemmat perheet voisivat viettää enemmän aikaa kaikki yhdessä.
Afgaanitaustainen
Morteza oli 16-vuotias, kun hän muutti ilman vanhempiaan turvaan Suomeen. Yksin maahan tulleena nuorena hän asui perheryhmäkodissa ja sai sieltä kuulla Yhteiset Lapsemme ry:n tukiperhetoiminnasta. Muutaman kuukauden päästä hän aloittikin tukisuhteen, jossa hän sai tukiperheekseen vapaaehtoisena toimivan Susannan. Tukisuhteessa oli aluksi mukana myös Susannan tytär Ruusa, joka sittemmin on itse täysiikäistynyt ja muuttanut pois kotoa. Nyt Mortezan ja Susannan tukisuhde on kestänyt jo kolme vuotta. Susanna on ollut tukena aikuistuvalle nuorelle, joka samaan aikaan opettelee uutta kieltä ja rakentaa elämää uuteen kotimaahansa.
Maahanmuutto
Käytännössä tukiperheeltä saatu tuki on ollut monenlaista yhdessä tekemistä. Alusta asti yhdessä on tehty sekä arkisia asioita kotona, että aktiivisempaa toimintaa, kuten elokuvissa käymistä, kiipeilemistä ja muuta molemmille mieleistä puuhaa. Useimmiten tapaamiset ovat yksinkertaista yhdessäoloa, kuten kahvilla istumista tai ajanviettoa kotona. Susanna on ammatiltaan musiikinopettaja, ja hän on myös opettanut Mortezaa soittamaan kitaraa.
”Soittaminen on nyt vähän jäänyt, mutta voisimmekin jatkaa taas harjoittelua”, kertoo Susanna yhteisestä harrastuksesta.
Kun tukisuhde alkoi, Morteza ei aluksi kertonut tukiperheestä omille vanhemmilleen Iranissa. Tukiperheen olemassaolo kävi ilmi, kun juhlittiin Mortezan syntymäpäiviä perheryhmäkodissa, ja mukana juhlimassa olivat myös Susanna ja Ruusa.
”Me otettiin yhteiskuva heidän kanssa ja mä lähetin sen mun vanhemmille. Silloin vanhemmat kysy, että keitä ne ovat ja mä kerroin, mikä se tukiperhe on ja keitä ne ovat,” Morteza kertoo.
Vanhemmat olivat iloisia, että oli perhe, joka auttaa, kun nuori tulee yksin Suomeen.
“Äiti sanoi, että tukiperhe on hyvä, kun sitten ei ehkä tule niin ikävä kaukana olevaa omaa perhettä”, Morteza muistelee.
Perhe saapuu Suomeen
Usein oleskeluluvan myöntäminen perheenyhdistämisen perusteella ei Suomessa toteudu, ja perheenjäsenet saattavat joutua asumaan eri maissa. Mortezan vanhemmat ja kolme sisarusta saivat oleskeluluvan Suomeen, mutta yhden Mortezan veljen oleskelulupapäätöstä odotetaan edelleen. Äiti Ameneh ja isä Mohammad sekä Mortezan isosisko ja kaksi pikkusiskoa pääsivät muuttamaan Suomeen vuosi sitten. Mortezan lisäksi Suomessa oli valmiiksi jo hänen kaksi sisarustaan.
Myös tukisuhteen kannalta oli iloinen asia, että tukihenkilö Susanna ei ole enää ainut läheinen aikuinen Mortezan elämässä Suomessa. Tukisuhde Susannan ja Mortezan välillä ei ole perheen yhdistymisen myötä juuri muuttunut, ja he näkevät edelleen toisiaan pääasiassa kahdestaan.
Myös Mohammad-isä kiittää, että Susanna on ollut täällä auttamassa ja toivoo, että tulevaisuudessa he voisivat olla vähän enemmän yhteydessä koko perheen kesken. On kaikkien yhteinen toive, että nähtäisiin enemmän yhdessä.
Oppia molemmille perheille
Vaikka tukisuhde on enimmäkseen jatkunut ennallaan Mortezan ja Susannan välisenä, on Mortezan perhe ehtinyt tavata Susannan jo muutaman kerran. Susannan mukaan ensimmäisestä tapaamisesta lähtien vanhempien kanssa yhdessäolossa on vallinnut tietynlainen tuttuuden tunne ja sydämellisyys, vaikka yhteistä kieltäkään ei vielä ole. Esimerkiksi viime kesänä molemmat perheet olivat yhdessä mökkeilemässä Susannan mökillä kerran.
”Oli aivan hirveä vesisade ja yritettiin grillata. Kastuttiin, oli kylmä ja kaikki ruoanlaitot menivät mönkään, mutta sitten aurinko taas paistoi ja oli mahtavaa. Meillä musat soi, tanssittiin yhdessä ja oli tosi mukavaa”, Susanna kertoo.
Äiti Ameneh toivoo, että he vanhemmat oppisivat suomen kieltä niin, että pystyisivät helpommin keskustelemaan Susannan kanssa. Onneksi Morteza puhuu hyvin suomea ja pystyy auttamaan keskustelun tulkkaamisessa perheiden välillä. Mortezan molemmat vanhemmat myös opiskelevat suomen kieltä tällä hetkellä.
Molemmat perheet kertovat oppineensa uusia asioita osallistuessaan tukiperhetoimintaan. Suomen kielestä sekä suomalaisesta kulttuurista Morteza on oppinut paljon juuri Susannan ansiosta. Ennen tukisuhdetta Morteza oli tavannut suomalaisia ihmisiä lähinnä perheryhmäkodissa ja urheilutreeneissä. Susannan luona käydessään hän oppi myös lisää erilaisista kulttuurisista toimintatavoista.
“Pikkuhiljaa tajusin, että ahaa, näin toimitaan”, Morteza kuvailee.
Uuteen kulttuuriin tutustumisen lisäksi tukihenkilö Susanna kertoo oppineensa laittamaan asiat omiin mittasuhteisiinsa. Susanna pohtii, että ”kun näkee läheltä, kuinka nuori muuttaa yksin vieraaseen maahan ja panostaa asioiden eteen, vaikka varmasti on samalla ollut myös vaikeaa. Ei voi kuin ihailla häntä. Morteza on huipputyyppi ja on ihana tuntea hänet.”
Kivenkolossa kohdataan
Teksti ja kuvat: Susanna Ahonen
Moninaisuus
”Kivenkolo on entistä eloisampi paikka!” kertoo Anni Lummemäki, Asukastila Kivenkolon koordinaattori samalla kun ruokailemme kalakeittoa asukastila Kivenkolon perjantain hävikkilounaalla.
Olen juuri ennen lounasta keskustellut kieliharjoittelijaryhmän kanssa, jonka kansainväliset opiskelijat kertoivat, kuinka tuntevat aina itsensä lämpimästi tervetulleeksi tullessaan Kivenkoloon. On mukava kuulla, miten hyvin heidät on paikassa otettu vastaan. Huomasin itsekin ensimmäistä kertaa asukastilaan tullessani ilmapiirin olevan ystävällinen ja vastaanottavainen ja tunsin itseni heti tervetulleeksi. Kukaan ei heti kysy, miksi olet täällä. Istut vain pöytään ja aloitat juttelemaan, vaikka säästä.
Kivenkolo on Kivenlahdessa kerrostalon alakerrassa jo 30 vuotta sijainnut asukastila, joka on viime vuoden aikana saanut uutta energiaa, uusia kasvoja sekä toimintaa. Paikkaa hallinnoi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue LUVN. Toiminta on ollut vakiintunutta ja toissa vuonna Kivenkolon koordinaattorina aloittanut Anni toivoi kehittävänsä paikkaa edelleen. Sopiva tilaisuus löytyi yhteistyössä Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa, ja niin syntyi Kivenkolosta aktiiviseen elämään -hanke. Euroopan Sosiaalirahaston ESR-rahoitteisen hankkeen myötävaikutuksella Kivenkolossa on tuettu kävijöitä löytämään uusia väyliä osallisuuteen, koulutukseen ja työelämään sekä kasvatettu alueella tietoisuutta paikasta ja kutsuttu uusia ihmisiä mukaan.
Hankkeen lisäksi Laurea tekee Kivenkolossa opintojaksoyhteistyötä muun muassa sosionomiopiskelijoiden kanssa siten, että he järjestävät Laurean opettajien kanssa työpajoja ja muita aktiviteettejä Kivenkolossa.
Jalkapalloturnauksessa olivat mukana Kivenkolon kävijät, Laurean opiskelijat ja LUVN:n työntekijät.
Tarvelähtöistä toimintaa luovilla menetelmillä
Toiminnan on tarkoitus olla mahdollisimman tarvelähtöistä, joten hankkeen alussa haluttiin selvittää paikan kävijöiltä, mitä toiminnalta erityisesti toivotaan. Hankkeen myötävaikutuksella järjestettiin esimerkiksi asukasraati, johon kutsuttiin kävijöitä erilaisista taustoista ja selviteltiin heidän toiveitaan aktiviteeteille.
Kartoitusten tuloksena nousi esiin muun muassa toiveita toiminnallisilla menetelmillä toteuttaville toiminnoille. Niitä vastaamaan suunniteltiin luovia menetelmiä hyödyntäviä työpajoja, Luovat Viikot sekä luontokävelyt ja Green Care puutarhatoiminta. Myös suomen kielen harjoittelumahdollisuuksia kaivattiin lisää sekä tukea kontaktien saamiseksi kantaväestöön. Tuloksena syntyivät kieliryhmät ja viikoittaiset Dartsryhmät, joissa eri taustoista tulevat kävijät heittävät yhdessä tikkaa. Yksi Kivenkolon kävijä on myös alkanut vetää kiinnostuneille kävelykierroksia alueella.
Lokakuussa 2024 järjestettiin jalkapalloturnaus, jossa kolme peliryhmää -LUVN työntekijät, Laurean opiskelijat ja Kivenkolon kävijät- kisasivat toisiaan vastaan kävelyfutisturnauksessa. Sateisesta päivästä huolimatta turnaus keräsi 30 osallistujaa; turnausvoiton veivät Kivenkolon kävijät!
Lounaan yhteydessä keskusteluissa paikallisten seniorien kanssa tulee selväksi, kuinka tärkeätä on olla paikkoja mihin tulla, kun ei ole enää työelämässä.
Kivenkolossa toimii lisäksi aktiivinen seniorijärjestö Kaverikammari ry ja heidänkin toimintaansa on tullut mukaan uusia vapaaehtoiskävijöitä, vaikkei se olekaan hankkeen varsinainen kohderyhmä. Kivenkolossa toimii muutakin verkostoa, esimerkiksi Espoonlahden seurakunta, DigiEspoo, Mieli ry ja myös verkoston yhteistyötä on hankkeen avulla pyritty tukemaan.
Yhteistyön ja viestinnän malli
Sosiaalisen median julkaisut ja alueelle jalkautuminen opiskelijoiden tukemana on lisännyt tietoa paikasta. Toimintamallin onnistuminen tarkoittaa hyvää yhteistyötä Kivenkolon, Laurean ja hankkeen kanssa. Opintojakso yhteistyöstä hyötyvät sekä opiskelijat että Kivenkolo. Kävijämäärien lisääntymisen voi olettaa olevan sekä Annin positiivisen asenteen että hankkeen toiminnan tukemisen ansiota.
Kivenkolosta aktiiviseen elämään -hankkeen myötä Asukastila Kivenkolo on löytänyt nykyiset pysyvät toimintamallit. Kävijöiden mielipiteitä on kuultu, ja jokaisella on mahdollisuus tuoda omaa osaamistaan yhteisössä esille sekä luoda uutta. Tärkeimpänä toiveena on ollut suomen kielen oppiminen käytännössä, mikä onkin toimintamme keskiössä. Anni kertoi myös toivoneensa oman roolin kehittyvän niin että kävijät itse voimaantuvat ja sen hän kokee onnistuneen.
Paikka on pienen kynnyksen paikka ja kuka vain on tervetullut. Kävijämäärät vaihtelevat, mutta yleensä loppuviikon hävikkilounaan aikana paikka on kiireisin. Kivenkolo tarjoaa myös harjoittelupaikkoja kieliharjoittelijoille.
Hankkeen tuloksia kootaan kevään aikana. Muun muassa osallisuuden kokemusten tunteen muutoksia kerätään THL:n pienet onnistumistarinat menetelmällä ja osallisuusindikaattorikyselyllä. Tulokset kootaan toimintamalliksi kevään 2025 aikana. Hankkeen loppuseminaari järjestetään 15.5.2025.
Alusta asti on ollut motivoivaa tehdä hanketta yhteistyössä Kivenkolon kanssa.
Kirjoittaja toimii Laurea ammattikorkeakoulussa projektipäällikkönä ja opetustyössä.
Kivenkolosta aktiiviseen elämään - Laureaammattikorkeakoulu
https://www.instagram.com/asukastila_ kivenkolo/
Kivenkolo on tarjoaa toimintaa alueen asukkaille ja tekee monipuolista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.
Kaveriperheet tukevat kotoutumista
Teksti: Inka Kopomaa ja Mariam Umor
Kuvat: Sajiphan Koponen ja YL-arkisto
Lähialuekaveritoiminta on vuonna 2023 käynnistynyt hanke, jonka tavoitteena on edistää maahan muuttaneiden lapsiperheiden kotoutumista ja hyvinvointia. Toiminta tarjoaa perheille mahdollisuuden saada vapaaehtoinen kaveri tai kaveriperhe omalta lähialueelta. Yhdessä kaveriperheen kanssa perheet tutustuvat alueensa palveluihin ja vapaaajanviettomahdollisuuksiin 10 kerran strukturoidun mallin mukaisesti. Tämä malli toimii vapaaehtoisten tukena toiminnan suunnittelussa ja pohjautuu maahan muuttaneiden perheiden toiveisiin ja tarpeisiin kotoutumisensa tueksi.
Toiminnan viimeinen vuosi on käynnistynyt tammikuussa 2025. Osa kaverisuhteista on jo tullut päätökseen, osa on vielä kesken, ja uusia kaverisuhteita on edelleen alkamassa. Lähialuekaveritoiminnan merkitys kotoutumisen tukena näkyy konkreettisesti mukana olevien perheiden kokemuksissa.
Yksi toimintaan osallistuvista on perheenäiti Hacire, joka elää kahden alle kouluikäisen lapsensa kanssa. Haciren perhe sai vapaaehtoiseksi kaverikseen Kristan, joka myös elää kahden lapsensa kanssa.
Hacire ja Krista ovat olleet kaveriperheitä kesästä 2024 lähtien. Molemmat perheet asuvat Itä-Helsingissä, mutta he ovat yhdessä liikkuneet laajasti ympäri Helsinkiä ja tutustuneet monenlaisiin paikkoihin ja tapahtumiin.
Halusimme kuulla Hacirelta ja Kristalta, miten he päätyivät mukaan lähialuekaveritoimintaan ja millaisia kokemuksia heillä on toiminnasta.
Kaveriksi ryhtyminen
toiselle perheelle
Suomeen perheensä kanssa Turkista muuttanut Hacire kuuli alun perin lähialuekaveritoiminnasta siskoltaan, joka jo jonkin aikaa oli ollut mukana toiminnassa. Hacire innostui tästä ja halusi saada omallekin perheelleen lähialueelta kaveriperheen.
Itä-Helsingissä asuva perheenäiti Krista päätyi hakemaan lähialuekaveritoimintaan vapaaehtoiseksi, miettiessään itselleen vaihtoehtoja matalankynnyksen vapaaehtoistöistä. Krista halusi omien sanojensa mukaan antaa ”jotakin takaisin yhteiskunnalle”, kuitenkin huomioiden omat voimavaransa.
Maahanmuutto
Kuullessaan Lähialuekaveritoiminnasta, Krista kertoo tuumineensa, että ”Ehkä mä osaisin olla kaveri ja siitä voisi saada jotain myös omaan elämään.”
Alkuprosessissa samalla asuinalueella asuvan kaveriperheen löytymiseen meni hieman aikaa. Kun kaveriperheet lopulta yhdistettiin, molemmat perheenäidit olivat samaa mieltä, että ensitapaamisesta lähtien perheiden yhdessäolo on ollut helppoa ja mukavaa.
Uusia kokemuksia molemmille
Kaveritoiminnan nimen mukaisesti Hacire ja Krista eivät ole tutustuneet pelkästään lähialueeseensa ItäHelsingissä, vaan ovat liikkuneet eri paikoissa ympäri Helsinkiä. He ovat yhdessä käyneet muun muassa Korkeasaaren eläintarhassa, lastenlaulukonsertissa, Vuosaaren perhekahvilassa sekä joulutapahtumassa. Perheillä oli suunnitelmana myös mennä puistoon piknikille, mutta nyt se saa odottaa ensi kesän lämpöistä säätä.
Yhdessä on mukava löytää uusia harrastuksia ja tekemistä. Kuva Håkansbölen kartanosta kesällä 2023.
Lähialuekaveritoiminnassa järjestetään monikielisiä ja ohjelmallisia perhepäiviä eri puolilla pääkaupunkiseutua.
Entä mitä Hacire ja Krista ovat saaneet itselleen uuden kaveriperheen myötä? Hacire kuvaa, että Helsinki on tullut tutummaksi uuden kaverin kanssa yhdessä liikkuessa.
”On ollut erityisesti kivaa, kun on juuri suomalainen kaveri”, hän Hacire sanoo.
Myös Krista ja hänen lapsensa ovat saaneet uusia kokemuksia.
”Minä olen tässä oppinut uutta, että tämä on aktivoinut myös minua, kun on suunnitelma johonkin tekemiseen”, Krista kertoo.
Krista sanoo olleensa aiemmin melko pihi rahankäytön suhteen, eikä ole oikein mielellään mennyt maksullisiin tapahtumiin lastensa kanssa. Lähialuekaveritoiminta on tarjonnut pääsylippuja myös maksullisiin tapahtumiin, mikä on helpottanut osallistumista niihin kaveriperheen kanssa. Hän kertoo oivaltaneensa, että liikkuminen ja meneminen on ihanaa ja mukavan sosiaalista.
”Me ollaan saatu syy mennä, mikä helpottaa”, Krista pohtii.
Kun tulee puheeksi haastavat puolet lähialuekaveritoiminnassa mukana olemisessa, perheenäitien mielestä hankalaa on huono omatunto,
joka tulee omasta kiireestä, kun ei ole aikaa nähdä kaveriperhettä niin paljon kuin olisi halunnut. Onneksi kuitenkin kaveritoiminnan työntekijät ovat lohduttaneet, ettei tapaamisista tarvitse ottaa stressiä.
Mukavin ja mieleenpainuvin muisto yhteisistä hetkistä Hacirelle ja Kristalle molemmille on ollut Korkeasaaren retki viime kesänä. Haciren perhe oli pakannut juotavaksi mukaan paljon teetä kaikille. Retkellä molempien perheiden lapset leikkivät kaikki yhdessä ja isoimmat lapset huolehtivat, että myös nuoremmat pysyivät leikeissä mukana turvallisesti.
”Oli tosi rento ja kiva päivä, pidettiin paljon taukoja. Kun virallinen osuus oli ohi, jatkettiin vielä Esplanadin puistoon piknikille - ja kaikille oli lisää teetä!”, Krista nauraa.
Perheretki Korkeasaareen oli yksi viime kesän kohokohdista.
Niin pitkä on matka -tietokirja
kuvaa asiantuntevasti adoption monivaiheista historiaa
Teksti: Aili Forsberg
Pauliina Pulkkisen ja Leena Virtasen teos ”Niin pitkä on matka” (2025) kokoaa yksiin kansiin monipuolisesti adoptioon liittyvää tietoa. Kirjassa keskitytään Suomessa toteutettuun adoptiotoimintaan ja sen historiaan. Mainittakoon, ettei vastaavaa kokoavaa teosta ole aiemmin julkaistu. Teos on ajankohtainen ja odotettu, sillä kansainvälinen adoptiotoiminta on murroksessa, ja esimerkiksi tämän vuoden alussa Pelastakaa Lapset ry on ilmoittanut lopettavansa vastaanottamasta uusia kansainvälisen adoptiopalvelun asiakkaita.
Kirjan luvut kuljettavat lukijan läpi adoption monivaiheisen historian aina ensimmäisestä adoptiolain säätämisestä keskelle nykyhetken murrosta, jota varjostaa muun muassa adoptioon kohdistunut kritiikki ja toivottujen adoptiotutkimusten puute. Kirjan kirjoittajat ovat molemmat adoptioäitejä ja aluksi he kertovatkin omat adoptiotarinansa. Sen jälkeen kirjan luvut etenevät kronologisesti teemoittain tuoden esiin aina uuden näkökulman adoption tarkastelemiseen.
Kirjan ensimmäisiä lukuja voi luonnehtia katsauksiksi kotimaisten ja kansainvälisten adoptioiden historiaan Suomessa. Esillä on karu köyhyyden runtelema Suomi, jossa niin huutolaislapsia kuin sodan jaloista lähetettyjä sotalapsia sijoitettiin uusiin perheisiin. Vaikka edellä mainituissa tapauksissa on piirteitä, jotka sopivat nykyajan käsitykseen adoptiosta, pohditaan kirjassa sitä, milloin ja missä yhteydessä tapauksista voidaan puhua adoptiona. Mikä tarkalleen on käsitteen määritelmä? Myöhemmissä luvuissa tarkastellaan laajasti kotimaan sisäisiä ja kansainvälisiä adoptioita, politiikan roolia ja adoptiotoiminnan väärinkäytöksiä.
Jokaisen luvun loppuun on lisätty kirjaa varten haastateltujen ihmisten omia adoptiotarinoita tai muita aiheeseen sopivia kirjallisia katkelmia, joissa ääneen pääsevät niin adoptoidut kuin adoptiovanhemmat ja myös ne, jotka olosuhteiden pakottamana ovat joutuneet luopumaan lapsestaan. Lukujen tarinat rikastuttavat ja syventävät ymmärrystä käsiteltävistä aiheista ja havainnollistavat, millaisia ajatuksia, tunteita ja kokemuksia adoptio herättää.
Kirjan keskeisiksi teemoiksi muodostuvat häpeä, identiteetin ristiriitaisuus ja vanhemmuus. Mukaan mahtuu myös toiveikkuutta, rakkautta ja onnea. Lisäksi lukujen sisällä on runsaasti viittauksia adoptiota tai sitä sivuaviin teksteihin, kuten tutkimuksiin, tietokirjoihin ja aiheesta inspiroituneisiin kertomuksiin, joita kirjoittajat ovat käyttäneet lähteinä haastattelujen lisäksi. Parhaimmillaan kirja tarjoaa lukijalleen vertaistukea ja samaistumispintaa omien kokemuksien käsittelyyn.
”Niin pitkä on matka” -teos osoittaa, että adoption ympärillä käydään edelleen liian vähän rehellistä ja avointa keskustelua. Tämä estää adoption kokonaisvaltaisen ymmärryksen saavuttamisen.
Kirjoittaja opiskelee ensimmäistä vuotta sosiaalityötä Itä-Suomen yliopistossa ja hän suoritti sosiaalityön käytännön jakson Yhteiset Lapsemme ry:ssä.
Taustaltaan hän on Kiinasta Suomeen adoptoitu ja on lukenut lapsena Virtasen Xing -kirjasarjaa.
Lahjoita lapsille ja nuorille
Voit tukea Yhteiset Lapsemme ry:n työtä tekemällä lahjoituksen juuri sinulle sopivalla tavalla ja itse valitsemallasi summalla. Varat käytetään rahankeräyslupamme mukaisesti lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön. Pienikin lahjoitus auttaa!
Rasismista vapaa lapsuus on jokaisen oikeus
Rasismi ja turvattomuus varjostavat liian monen lapsen elämää Suomessa. Jokainen lapsi on yhtä arvokas ja jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja valoisaan lapsuuteen.
Me teemme joka päivä työtä sen varmistamiseksi, etteivät kaikista heikoimmassa asemassa olevat lapset jää yksin. Me autamme lapsia, jotka ovat joutuneet eroon perheestään pakolaisuuden takia ja kasvavat Suomessa ilman omia vanhempia. Tarjoamme lapsille, nuorille ja ammattilaisille työkaluja, joilla voi puuttua tehokkaasti rasismiin ja toimimaan sitä vastaan arjessaan.
Tule mukaan tukemaan työtämme lasten ja nuorten hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja antirasismin edistämiseksi. Pienelläkin lahjoituksella on iso merkitys!
Tee kertalahjoitus tai ryhdy kuukausilahjoittajaksi
