Valokuvia, vastarintaa ja rauhaa - haastattelussa Nora Sayyad
s. 4
Vieraskynä: Miten edistämme lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvinvointia?
s. 12
Pääkirjoitus
Gazan lasten kärsimys on saatava loppumaan
Yhdessä ilman rasismia
-työpajat tukevat lasten antirasistista toimintaa
Henkilökuva
Valokuvia, vastarintaa ja rauhankasvatusta
Mulla on asiaa
”Mä haluan, että rasismi loppuu!”
Koulussa kulttuurien välissä
21
Lukuvinkkejä Siirtolaisuuden todelliset kasvot
Meitä on monenlaisia – tietoa ja tehtäviä moninaisuudesta
Vieraskynä
Lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvinvointia edistetään tutkimusperustaisilla ratkaisuilla
Valokuvia elämästä, kuolemasta ja vastarinnasta Palestiinassa
Perheenyhdistämisen edellytykset tiukentuvat
Yhdessä rasismia vastaan Itiksessä
Lahjoita lapsille ja nuorille
Gazan lasten
kärsimys on saatava loppumaan
Gaza on maailman vaarallisin paikka olla lapsi. Käynnissä oleva tuho on lokakuusta 2023 lähtien vaatinut arviolta jo yli 54 000 ihmisen hengen, joista suurin osa on siviilejä ja vähintään puolet naisia ja lapsia. Israel on nyt kuukausia estänyt ihmisten eloonjäämiseen kannalta välttämättömän humanitaarisen avun, kuten ruoka-avun, puhtaan veden ja lääkkeiden kuljetuksen Gazaan. Nälänhätä on Gazassa todellinen. Rajat ovat siviileille suljettuja, eivätkä ihmiset pääse pakoon sodan kauhuja. En usko, että pystyn edes kuvittelemaan, miltä tuntuu olla vanhempi Gazassa nyt, kun Gazan lapsia pidetään nälässä ja heiltä on riistetty lapsuus.
En usko, että pystyn edes kuvittelemaan, miltä tuntuu olla vanhempi Gazassa nyt, kun lapsia pidetään nälässä ja heiltä on riistetty lapsuus.
YK:n pääsihteeri António Guterres on kutsunut Gazan kaistaletta lasten hautausmaaksi yrittäen herättää kansainvälisen yhteisön huomion lapsiuhreihin.
Gazassa on meneillään täystuho ja YK:n erityiskomitea ja useat järjestöt ovat todenneet, että Israelin toimissa on jo kansamurhan piirteitä.
Mietin usein, miten voimme olla tilanteessa, jossa katsomme palestiinalaisten lasten kärsimystä vierestä toimettomina.
Yle kuitenkin teetti Taloustutkimuksella huhtikuussa kyselyn suomalaisille, ja tulosten mukaan 60 % suomalaista ei hyväksy Israelin toimia Gazassa. Kyselyssä 21 % vastanneista hyväksyi toimet ja 29 % ei osannut sanoa mielipidettään. Uskon myös, ettei suurin osa päättäjistämme hyväksy tilannetta.
Olemme lähiaikoina kuulleet päättäjiltämme presidenttiä myöten Israelin toimia tuomitsevia lausuntoja. Gazalaisten pakkosiirrosta avoimesti puhuminen oli selkeästi askel liian pitkälle ja avoin indikaatio siitä, ettei Israel välitä kansainvälisestä oikeudesta. Hiljaisuus aihepiirin ympärillä on nyt vihdoin alkanut murentua ja hyvä niin. Seuraavaksi tarvitsemme konkreettista toimintaa. Meidän on vaadittava valtionjohdoltamme rohkeutta paitsi puhua suoraan, myös toimia arvojemme mukaisesti. Suomen on muun muassa irtauduttava asekaupoista ja muista kytköksistä valtioon, joka murhaa kymmeniä tuhansia lapsia. Rikotaan hiljaisuus ja toimitaan, jotta tämä kauhea sota saadaan loppumaan.
Katja Mannerström päätoimittaja
Katja Mannerström
Valokuvia, vastarintaa
ja rauhankasvatusta
Haastattelussa valokuvaaja Nora Sayyad
Teksti: Irma Marttinen
Kuvat: Nora Sayyad
Nora Sayyad, 34, on suomalais-palestiinalainen valokuvaaja ja tuleva pedagogi. Hänen työssään taide ja halu ymmärtää syvemmin elämää on kietoutunut myös Palestiina-aktivismiin, jonka juuret ovat omassa ja perheen historiassa.
”Taide on aina ollut mulle iso henkinen voimavara. Se on myös terapian muoto, josta on tullut minulle työ”, Nora Sayyad aloittaa. Hänen tarinansa on poikkeuksellinen, vahva ja tässä ajassa hyvin koskettava.
Nora Sayyad syntyi iltatähtenä suomalaispalestiinalaiseen perheeseen Södertäljessä Ruotsissa. Vanhempien rakkaus oli syttynyt bussimatkalla Betlehemistä Jerusalemiin. Elettiin aikaa, jolloin Kibbutsi, maailman parantaminen ja hippielämä vetivät nuoria Israeliin. Marja Liisa-äitikin lähti töihin ja opiskelemaan hepreaa, mutta jatkoi pian arabian kielen opinnoilla.
”Siellä paikan päällä hän havahtui palestiinalaisten sortoon ja hänestä tuli Palestiina-aktivisti. Äidillä on sellainen vahva moraalinen kompassi, joka on toivottavasti periytynyt minullekin”, Nora kertoo.
”Mun tausta on vaikea, ja ehkä siksi musta on tullut taiteilija”, hän jatkaa ja hiljenee nopeasti.
Nyt on kysymyksen paikka, jota ei voi jättää kysymättä: Millä tavalla se on vaikea?
”Menetin kosketuksen isääni vanhempien erossa. Yli 20 vuoteen en nähnyt isääni”, Nora kertoo.
Vanhempien avioliitto oli alkanut rakoilla Palestiinan ensimmäisen kansannousun aikoihin 1980-luvun lopulla sekä Persianlahden sodan ja USA:n sotilaallisen läsnäolon vakiinnuttua arabimaissa. Liitto päättyi lopulta myrskyisään eroon, jonka taustalla oli sotatraumaa ja isän voimakasta poliittista aktivoitumista, joka vei ajatukset kotitöistä, lastenhoidosta ja perheestä.
Noran isä olisi halunnut kasvattaa lapset Palestiinassa.
”Lapsuudessani asuin eri Lähi-idän maissa, ja perhetilanteeni oli poikkeuksellinen ja haastava. Sain myöhemmin palata äidin luokse ja rakentaa uuden alun Suomessa”, Nora kertoo.
Toteamus vaikeasta taustasta ei enää herätä lisää kysymyksiä.
Nora on tavannut aikuisena isänsä useampia kertoja Jerusalemissa, ja hän on saanut tutustua paremmin isäänsä ja rakentaa hänen kanssaan hyvän suhteen. Äitipuoli ja kolme sisarpuoltakin kuuluvat nyt perheeseen.
”Olen tutustunut syvemmin myös toiseen kulttuurini, vaikkakin sen kielen olen menettänyt ja puhun nykyään isäni kanssa ruotsia”, hän sanoo.
Nora Sayyad
Kouluvuodet ja taiteilijaksi kasvaminen
Nora oli neljän viiden vanha, kun hänen äitinsä muutti lastensa kanssa Suomeen. Perhe asettui Turkuun, missä Nora kävi ruotsinkielisen päiväkodin ja sen jälkeen koulut suomeksi. Koulun jälkeen Nora opiskeli valokuvausta ruotsinkielisessä ammattikorkeakoulussa Pietarsaaressa ja teki myöhemmin valokuvataiteen maisteriopinnot Aalto-yliopistossa Helsingissä.
”Asuimme Turussa Halisissa ja Ränttämäessä, jotka ovat hyvin monikulttuurisia alueita. Siellä oli tutkijoita, opettajia, opiskelijoita ja monenlaista porukkaa. Meillä oli paljon kavereita, ja sain jo pienenä kosketuksen kansainvälisyyteen”, Nora kertoo.
Silti oman identiteetin mukaisista representaatioista oli puutetta sen ajan Suomessa.
”Muistan kun näin nuorena Euroviisuissa marokkolaisen laulajan Loreenin – Siis nythän mä boikotoin euroviisuja! – mutta silloin, kun mä näin arabilta tai LähiIdästä tulevalta näyttävän laulajan TV:ssä, niin se oli wow, upeeta! Niin harvoin näki poptähtiä tai näyttelijöitä, jotka olisivat näyttäneet sulta itseltään, ja myös se, että arabimaista lähtöisin olevat ihmiset näytettiin positiivisessa valossa. Iso inspiraation lähde mulle olivat myös libanonilaisen elokuvaohjaajan Josef Faresin elokuvat”, Nora muistelee ja jatkaa.
Nora Sayyadin Still life -teos Utopia (2023) on ollut esillä Siirtolaisuusinstituutilla ja se nähdään seuraavaksi kansainvälisessä Lost Paintings - yhteisnäyttelyssä.
Hän toivoo taidekentältä enemmän läpinäkyvyyttä, tasavertaisuutta ja vähemmän arvottavuutta, jotta se voisi palvella moninaisempaa taiteen tekijäjoukkoa.
”Vaikka koen itseni nykyään hyvin suomalaiseksi, niin mulla on ollut sellainen rodullistettu olo ihan pienestä asti. Ajattelen kaikkea enemmän arvojeni kautta.”
Nora pohtii, että Suomessa ja Euroopassa taidekenttää leimaavat yhä rakenteet, jotka kumpuavat historiallisesti yläluokkaisista ja porvarillisista arvoista. Representaation epätasapaino näkyy muun muassa museoiden kokoelmissa, gallerioissa ja apurahojen jakautumisessa ja se voi osaltaan vahvistaa sitä, ettei kaikilla ole yhdenvertaista pääsyä resursseihin.
”Inspiroidun tavallisista ihmisistä. Taidekin voisi puhua heistä enemmän. Ylipäätänsä voisimme tutustua toisiimme myös vain ihmisinä, emmekä vain piiloutua ammatillisten saavutusten ja meriittien taakse”, hän miettii.
Nora on työskennellyt vapaana valokuvaajana, pitänyt erilaisia valokuvaukseen liittyviä workshoppeja, toiminut opettajan sijaisena, taidejuryssa ja kuraattorina, pitänyt esitelmiä, toiminut julkisena puhujana ja aktivistina sekä tehnyt useita erilaisia yhteistyöprojekteja. Korona-aikana hän oli projektissa, jossa nuoret pääsivät purkamaan ja käsittelemään pandemian herättämiä ajatuksia ja tunteita. Hän on ohjannut työpajoja myös feminismin ja tasa-arvon näkökulmista.
Jerusalem ja Apartheid-muuri. Maaliskuu 2025.
”Löysin nuorena äitini, joka on lukutoukka, kirjahyllystä egyptiläisen kirjailijan Nawal El Saadawian kirjoja. Niistä ymmärsin, mitä on olla hauraassa asemassa oleva nainen ja mitä on intersektionaalinen feminismi”, Nora kertoo.
Noran työssä valokuvaajana yhdistyvät monet eri tasot, näkökulmat ja palava halu vaikuttaa. Katsoa maailmaa toisin.
Lapset ja traumojen käsittely
Suomeen tultua Nora kävi taideterapiassa käsittelemässä varhaislapsuuden kokemuksia.
”Pidin siitä kovasti ja se auttoi mua paljon, mutta koin terapiaan menemisen noloksi. Katsoin aina selän taakse, ettei kukaan vaan näe, koska hävetti mennä sinne. Silti ajattelen, että meidän perheenä olisi pitänyt saada heti traumaterapiaa”, Nora sanoo.
Nykyään ajattelu- ja toimintatapa on muuttunut. Terapiassa käynti ei enää ole tabu tai häpeä. Terapian hyöty ymmärretään. Siitä puhutaan ja perheet saavatkin sitä jo helpommin.
”Kaikkien sotaa ja eroja tai muita traumaattisia asioita kokeneiden lasten pitäisi päästä terapiaan, jossa voi purkaa niitä omia traumoja ja tuntemuksia. Taideterapia voi olla oivaltava tapa oppia itsestään”, Nora sanoo.
Koulutyössä Nora on tavannut paljon lapsia, jotka tulevat eri puolilta maailmaa. Monilla lapsilla on isoja haasteita; traumaattisia kokemuksia, neurologisia haasteita, luku- ja kirjoitusvaikeuksia ja -taidottomuutta.
”Meillä koulussa pitäisi hyödyntää paljon enemmän visuaalisia ja selkokielisiä materiaaleja. Se helpottaisi opetusta ja suomen kielen oppimista. Opetuksessa ja sosiaalisten taitojen vahvistamisessa voisi käyttää myös taidelähtöisiä ja kehollisia menetelmiä. Kuva jättää vahvan muistijäljen. Taidetyöskentely auttaa myös meitä ymmärtämään lapsen sisäisiä maailmoja”, Nora pohtii.
Hänen mielestään suomalaisessa koulujärjestelmässä on isoja rakenteellista ongelmia ja tutkitusti myös paljon rasismia. Kaikki opettajat eivät aina ymmärrä, millaista on seurata opetusta maahan muuttaneena oppilaana.
”Kaikki eivät osaa asettua sodan keskeltä tulleen lapsen asemaan. Osa kylläkin, ja on meillä hyviäkin opettajia. Uskon rakkauden voimaan opetustyössä. Siihen, että opettaja on pehmeä ja osaa kohdata sekä itseään että oppilaita lempeämmin. Koulutyön, kokemusten ja saamani kannustuksen myötä olen alkanut oivaltaa, että minussa on vahvasti pedagoginen puoli. Ajatus kuvataidepedagogiikan opiskelusta on alkanut tuntua yhä luontevammalta askeleelta eteenpäin.”
Taideprojekteja lapsille
Noran mielestä monipuoliset taidehankkeet ovat lapsille parhaita. Hankkeissa pitää olla ymmärrystä ja joustavuutta, jotta ne toimivat hyvin ja niissä on hyvä olla taiteilijoilta eri aloilta.
”Tällaiset hankkeet voivat muuttaa lapsen elämän suunnan. Ne vahvistavat lapsen itsetuntoa ja auttavat löytämään jonkin asian, jossa hän on hyvä. Se on tosi tärkeää nuorelle ihmiselle. Samoin kuin se, että löytyy joku, joka uskoo ja luottaa lapseen”, Nora sanoo.
Kerro omasta haaveprojektista lasten kanssa?
”Jos minulla olisi mahdollisuus toteuttaa oma laajaalainen projekti, se keskittyisi palestiinalaisiin lapsiin. Haluaisin olla mukana rakentamassa hanketta, jossa autetaan sodan ja traumojen keskellä eläviä lapsia heidän omassa ympäristössään – tasavertaisessa, kunnioittavassa vuorovaikutuksessa. Tavoitteena olisi paitsi tukea heidän toipumistaan, myös oppia itse siitä, miten aidosti merkityksellistä apua voidaan antaa konkreettisella tasolla”, Nora maalailee.
Yhtenä työmenetelmänä Nora käyttäisi luonnollisesti valokuvaa, mutta myös muita kuvataiteen muotoja esimerkiksi maalausta tai vaikkapa puutyötä.
”Jos raha ei olisi rajoitteena, niin hankkeessa voitaisiin tehdä installaatioita, käyttää kehollisia menetelmiä, draamaa ja elokuvaakin. Tällaiset monitaideprojektit, jotka rikkovat taiteen rajaaitoja, ovat hyviä. Aallossa opiskellessani kaipasin mahdollisuutta oppia laajemmin eri asioita”, hän miettii.
Matkalla Lähi-Idässä
Tämän vuoden helmi-maaliskuussa Nora matkusti Jordaniaan, ja sieltä Jerusalemiin isänsä perheen luokse. Jordaniassa hän tutustui myös projekteihin, joita tehtiin palestiinalaislasten kanssa.
”Kun mä olin Jordaniassa, missä on valtavasti Palestiinan pakolaisia, niin me kävimme monissa järjestöissä, ja kaikki siellä sanoivat, että taide on iso apu näille lapsille”, hän kertoo ja jatkaa.
”Jordania on upea maa, mutta kallis. Aavistin, mutta vasta matkan jälkeen oivalsin, että minun oli perhehistorian vuoksi myös hieman vaikea mennä sinne. Se herätti monenlaisia tunteita, mutta meni lopulta hyvin.”
Jordaniasta matka jatkui Jerusalemiin, missä Noran isä asuu melko rauhallisella alueella, vaikka apartheid näkyy sielläkin palestiinalaisten arjessa.
”Minulla on sellainen haave, että ensi talvena menisin sinne pidemmäksi aikaa kirjoittamaan ja valokuvaamaan tulevia käynnissä olevia projekteja. Olisi hienoa tehdä joskus tulevaisuudessa palestiinalainen keittokirja, sillä perheessäni on monta loistavaa kokkia ja ruoanlaittajaa.
al-Quds / Jerusalem. Poika ja poni. Maaliskuu 2025.
Voisin kuvitella valokuvaavani tällaisen kirjan – se on aika villi unelma, mutta olisi mahtavaa tehdä se yhdessä isäni, veljieni ja äitipuoleni tai laajemminkin usean palestiinalaisen kanssa. Isäni ja äitipuoleni ovat todella hyviä kokkeja ja veljeni on ammattikokki. Ruuan ja reseptien säilyttäminen palestiinalaisessa kulttuurissa on tärkeää, sillä sekin on jatkuvan kolonisaation ja omimisen kohteena. Ruokakulttuuri on iso osa kulttuuriamme. Meidän tehtävänämme on palestiinalaisina ylläpitää sitä kulttuuria, joka on jatkuvan hävityksen, vääristelyn ja sensuurin kohteena”, Nora toteaa.
Yksi kirja, artikkeli tai näyttely harvoin muuttaa mitään, mutta se on osa suurempaa kuvaa, muutosta ja vastarintaa.
Vastarintaa ja unelmia
Tulevana kesänä Nora työskentelee yhteistyöhankkeessa, jossa kerätään ja dokumentoidaan Palestiinan vastarinnan ja aktivismin historiaa 50 vuoden ajalta Suomessa. Hankkeessa tehdään haastatteluja, otetaan valokuvia sekä hyödynnetään arkistomateriaalia. Lopputuloksena valmistuu näyttely, ehkä kirjakin.
”Tämän hankkeen idea lähti siitä, että pitää tuoda esille palestiinalaisten ääntä, Nakba-ajan tarinoita ja historiaa. Se pitää uskaltaa tehdä rohkeasti, eikä kuten muut usein tekevät, performoiden solidaarisuutta tai jättäen kokonaan tekemättä. Koneen säätiö uskalsi antaa meille tähän rahoituksen. Hankkeen tekijöistä myös suurin osa on palestiinalaistaustaisia”, Nora kertoo.
Jäämme keskustelemaan Gazan järkyttävästä tilanteesta. Sanat tyrehtyvät tuskaan.
Nora vertaa palestiinalaisten tilannetta siihen, miten amerikkalainen koomikko ja televisioesiintyjä Trevor Noah on kuvannut lapsuuttaan kirjassa Born a Crime: Stories from a South African Childhood. Noahin kirja on kuvaus Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmästä –yhteiskunnasta, jossa pelkkä syntyperä teki ihmisestä rikollisen – se resonoi hänen mukaansa syvästi myös palestiinalaisten nykytilanteessa.
”Sama epäoikeudenmukaisuus näkyy Israelin ja Palestiinan tilanteessa, jossa valtarakenteet suosivat vain yhtä kansaa ja uskontoa, samalla kun toista järjestelmällisesti syrjitään ja tukahdutetaan. Tuntuu siltä kuin eläisimme maailmassa, jossa uhrista tehdään rikollinen – ja se paljastaa karulla tavalla sen, miten
Lifta, Maaliskuu 2025. Lifta on Jerusalemin lähellä sijaitseva historiallinen palestiinalaiskylä, joka tyhjennettiin etnisessä puhdistuksessa Nakban aikana 1948.
valikoivasti kansainvälisiä lakeja ja ihmisoikeuksia sovelletaan. Se on tosi pelottavaa, että tämän annetaan jatkua. Miten voi kohdata toisen kansan tällä tavalla?”, hän kysyy.
Nora kokee erityisen raskaaksi sen, että monet länsimaat katsovat vain tilanteen etenemistä sivusta tai jopa tukevat sitä poliittisesti ja taloudellisesti.
Juuri nyt on vaikea nähdä toivoa. Silti pitää jaksaa unelmoida.
”Toivon, että meillä olisi erilaisia johtajia, jotka oikeasti välittäisivät ihmisistä. Ja että voisimme elää maailmassa, jossa on vähemmän ahneutta. Joskus kysyn: Elämmekö enää oikeassa maailmassa vai olemmeko luisuneet johonkin dystopiaan?”
”Silti mä toivon maailman rauhaa, vaikka se kuulostaakin joltakin missivastaukselta”, Nora hymähtää.
Missivastaus tai ei, se on paras ja ajankohtaisin.
”Mä haluan, että rasismi loppuu!”
Yhteiset Lapsemme -lehden Lapsen ääni -palstalla nostetaan esiin eri-ikäisten lasten ja nuorten ajatuksia, mietteitä ja toiveita. Tällä kertaa haastattelussa on Melody Briel, jolla oli keväällä tärkeä tehtävä Meitä on monenlaisia -työkirjan ääninäyttelijänä. Häntä haastatteli Vivika Mäkelä
asiaa
Kuka olet? (Nimi ja ikä)
Olen Melody Briel. Mä oon 10 vuotta.
Miksi halusit olla mukana Meitä on monenlaisia -työkirjan videoiden ääninäyttelijänä?
Mä haluan, että rasismi loppuu. Ja mä oon ollu mainoksissa ja muissa niin mä halusin koettaa vähän erilaisia juttuja. Mä haluun, että jotkut ihmiset vielä myöhemmin kysyy mua johonkin näyttelemään tai ääninäyttelemään.
Minkälainen kokemus se oli?
Se oli tosi kivaa paitsi kun kirjastossa se ei toiminut se äänitys niin me jouduttiin mennä mun kummitädin kaverin studioon äänittämään sitä. Siel oli tosi hauskaa. Mun piti käyttää mun mielikuvitusta ja sain koettaa erilaisia kaikkia ääniä ja siitä opin näyttelemään. Mua jopa kutitettiin et me saadaan kunnon nauruääni [nauraa] ja joo… oli ihanaa!
Mikä on paras koulumuistosi?
Paras koulumuistoni oli kun olin ykkösluokalla ja menin halloween-diskoon ja pukeuduin Hermioneksi. Menin äidin ja kaverien kanssa ja voitin sellasen ihanan korijutun arvonnassa.
Mitä toivot kesältä?
Odotan että voin mennä Viroon äidin ihanan kaverin kanssa ja että nään kummitätiäni ja kahta “pikkusiskoani” (äidin ystävän lapset).
Mistä unelmoit/mitä toivot tulevaisuudelta?
Odotan että minusta tulee laulaja ja miljonääri.
Melody Briel Mulla on
Meitä on monenlaisia – tietoa ja tehtäviä moninaisuudesta
Antirasistinen työkirja otettiin käyttöön Uudenmaan esiopetuksessa
Teksti: Hanna-Leena Ylönen
Kuvitus: Mammu Rauhala
Kuvat: Jenni Heinonen ja Salla Kallio
Täydellinen kirja tärkeästä asiasta. Auttaa kauden alussa ryhmäytymisessä ja pitkin kautta moninaisuuden, tunne- ja kaveritaitojen harjoittelussa yhdistettynä muihin tapoihin opetella samantyyppisiä asioita eri keinoin. - Tässä yksi mieltä lämmittävä palaute Uudenmaan esiopetusryhmissä käyttöön otetusta Meitä on monenlaisia -työkirjasta.
Rasistista kiusaamista ja syrjintää esiintyy jo pienten lasten keskuudessa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksen mukaan viidesosa vastaajista on kokenut rasismia jo varhaiskasvatuksessa. Jo varhaiskasvatusikäiset joutuvat rasismin kohteeksi, mutta myös toimivat rasistisesti. Rasistiset asenteet opitaan aikuisilta ja imetään ympäröivästä yhteiskunnasta osana sosialisaatiota, pääosin tiedostamatta.
Käsittelemällä rasismia annamme lapsille mahdollisuuden kertoa kohtaamastaan rasismista ja puuttua siihen. Tutkija Saara Loukolan mukaan
Antirasismi ja rasismi
suomalaiset varhaiskasvatuksen ammattilaiset näkevät rasismin käsittelyn tärkeänä, mutta kokevat sen haastavaksi, koska tähän suunnattuja, helppokäyttöisiä opetusmateriaaleja ei ole saatavilla tarpeeksi. HVShankkeen ja Niilo Helanderin säätiön rahoittama esikoululaisten Meitä on monenlaisia –työkirja pyrkii vastaamaan tähän tarpeeseen: se sanoittaa syrjintää ja rasismia ikätasoisesti ja opettaa lapsille puuttumisen taitoja osana kaveritaitoja.
Ryhmän aikuisille työkirja antoi selkeyttä ja varmuutta puhua rasismista, yhdenvertaisuudesta ja moninaisuudesta lapsien kanssa. Se antoi tärkeät vuorosanat, joita moni työntekijä kertoi kokeneensa aiemmin haastaviksi sanoittaa.
Meitä on monenlaisia käsittelee kulttuurista moninaisuutta, ihonvärejä, rasismia sekä ystävyys- ja tunnetaitoja ikäryhmään sopivalla tavalla. Työkirjassa on lapsentasoista tietoa ja tehtäviä, joita tehdään sekä ryhmässä että kotona. Lisäksi kirjassa on aikuiselle tarkoitettua tietoa. Materiaalipaketti sisältää oman työkirjan jokaiselle lapselle sekä julisteen, tunnekortit ja tilannekortit koko ryhmälle yhteisesti. Lisätyn todellisuuden (AR) avulla työkirjan ja julisteen kuvitukset heräävät eloon animaatioina.
Kirja on ollut lapsille tärkeä. Erityisen mieleisiä olivat toiminnalliset leikit ja kotitehtävät sekä julisteen virtuaalitodellisuuden videot.
Hanna-Leena Ylönen
Hyvien väestösuhteiden hankkeen ja Niilo Helanderin Säätiön rahoituksella painettiin 1500 työkirjaa, joista 567 otettiin käyttöön kevään 2025 esiopetuksessa Uudellamaalla. Loput työkirjat on jaettu Uudenmaan ja Tampereen päiväkoteihin ja otetaan käyttöön syksyllä 2025. Jokainen lapsi on saanut oman työkirjansa, jota on täytetty yhdessä ryhmässä ja kotona oman perheen kanssa. Lisäksi kasvattajat saivat antirasistisen koulutuksen.
Lapset ja perheet ottivat ilolla vastaan työkirjan! Lapset olivat superinnoissaan ja varsinkin saadessaan ensimmäisen työkirjan, josta sai ns. kotiläksyjä kotiin vietäväksi. Hyvää palautetta tuli myös, kun sai tehdä tehtäviä kotona yhdessä vanhempien kanssa. Lapset odottavat aina seuraavan viikon työkirjatuokiota. Vanhemmat ovat suullisesti antaneet hyvää palautetta ja tehtävien teko on lähentänyt monen suhdetta lapseen.
Työkirjaa käyttäneiltä päiväkodeilta kerättiin palautetta, jota saatiin kaikilta mukana olleilta 20 yksiköltä. 100 % vastaajista käyttäisi materiaalia uudelleen ja 88 % kokee materiaalin rohkaisseen antirasistiseen kasvatukseen jatkossakin. Palaute on ollut erittäin positiivista:
Kaikki aiheet ovat erittäin tärkeitä lasten kanssa käsiteltäväksi. Kirjan kuvitus miellyttää silmää ja se antaa myös luovuudelle tilaa.
Mahtava materiaali! Lapsen ja perheen näkökulmasta suunniteltu.
Opettajalle helppo materiaali, jossa tärkeitä asioita käsitellään lapsentasoisesti ja lapsia innostavasti.
Aiheet, joita kirja käsittelee, ovat todella tärkeitä yhteiskunnassa ja etenkin alueellamme: Ryhmämme on ollut moninaisuutta arvostava jo entuudestaan jo ryhmärakenteen vuoksi, ja tämä materiaalipaketti tuki edelleen tätä ajattelua.
Vastaajat arvioivat työkirjan lisäävän lasten moninaisuuden arvostusta sekä puuttumisen ja välittämisen taitoja. Perheet suhtautuivat työkirjaan pääosin positiivisesti, mutta pieni osa suhtautui varauksellisesti, eikä osallistunut työkirjan täyttämiseen.
Osa otti vastaan innolla ja mielenkiinnolla, osa taas hieman laimeasti. Mutta asenne välittyi perheistä samanlaisena, kuin muidenkin tekemisten suhteen. Osa innostuu kaikesta, osa ei oikein mistään.
Antirasismi lasten kanssa on ystävyystaitoja, mutta se on myös epäreiluuden sanoittamista lapsille. Käsittelemällä rasismia lasten kanssa voimme vaikuttaa siihen, että lapset eivät omaksuisi ympäröiviä rasistisia asenteita, vaan he saisivat mahdollisuuden puuttua näkemäänsä tai kokemaansa rasismiin. Antirasistinen kasvatus on kykyä kohdata moninaisuutta itsessä ja toisissa, pelkäämättä. Ja tarvittaessa pyytää anteeksi ja oppia tekemistään virheistä.
Kiinnostava kirja, lapset tykkäsivät tehdä pitkäaikaisesti, teemat herättivät paljon keskustelua. Lapset myös osasivat kysyä, että mistä löytyisi meidän ihonvärien värikynät. foorumin yleisöä.
Artikkelissa kursivoidut tekstit ovat keväällä 2025 Meitä on monenlaisia -työkirjan esiopetusryhmissä ottaneilta päiväkodeilta Uudeltamaalta. Yhteiset Lapsemme ry:n antirasismitiimin asiantuntijat esittelivät Meitä on monenlaisia -työkirjaa Hyvien väestösuhteiden foorumissa 27.-28.5.2025 Hämeenlinnassa.
Yhdessä ilman rasismia
-työpajat tukevat lasten ja nuorten antirasistista toimintaa
Teksti: Sara Kurki, Jenna Mensonen, Anniina Luukkanen & Heta Koskinen Kuvat: Jenna Mensonen
Rupert Brownin (2010) Prejudice: Its Sofia Psychology -tutkimuksen mukaan lapsuudessa opitut yhteisöjen normit vaikuttavat siihen, mitä ihmiset ajattelevat toisista myös aikuisena, joten avain rasismin ehkäisyyn löytyy oikea-aikaisesta tietoisuuden lisäämisestä. Varhain nuoruudessa opitut taidot kantavat pitkälle aikuisuuteen ja auttavat meitä kohtaamaan toisemme arvostavasti. Tätä varten on luotu Yhdessä ilman rasismia -hanke, jota esittelemme tässä tekstissä. Olemme kolmannen vuoden sosionomiopiskelijoita Helsingin Diakonia ammattikorkeakoulusta ja olimme seuraamassa koulutuksia keväällä 2025.
Antirasismityöpajoja kouluille
Yhdessä ilman rasismia on Yhteiset Lapsemme ry:n ja Koulutus Elämään Säätiön toteuttama koulutuskokonaisuus.
Salla Kallio ohjaa lapsille ja nuorille pidettäviä Yhdessä ilman rasismia -koulutuksia.
Antirasismi ja rasismi
Koulutuksen tavoitteena on auttaa luomaan lapsille ymmärrystä rasismista, sen ilmenemismuodoista sekä keinoista, kuinka voimme yhdessä toimia antirasistisesti. Koulutukset järjestetään työpajoina ja ne on tarkoitettu peruskoulun 4.–7.-luokkalaisille. Yhdessä ilman rasismia -koulutukset ovat kouluille maksuttomia ja niitä järjestetään ympäri Suomea. Koulutuksen voi tilata koululle verkosta löytyvän yhteydenottolomakkeen kautta tai olemalla yhteydessä hankekoordinaattoriin.
Yhdessä ilman rasismia -hankkeen järjestämät työpajat toteutetaan tavallisesti kahdessa osassa. Ensimmäinen työpaja on nimeltään starttitunti, joka toteutetaan pääasiassa etäyhteyksillä työntekijän ja osallistuvan luokan välillä.
Työpajoihin tutustumassa
Olimme seuraamassa Etelä-Karjalan Lemin koulukeskukselle etänä pidettyjä starttitunteja. Starttitunnin ideana on tutustuttaa osallistuvan luokan oppilaat rasismiin ja siihen liittyviin teemoihin. Starttitunnin ohjaajan kanssa oppilaat oppivat rasismin määritelmän sekä mahdollisesti hieman sen historiaa ja alkuperää. Lisäksi starttitunnilla pohditaan erilaisia arvoja, oletuksia ja stereotypioita, jotka ylläpitävät rasistista toimintaa. Starttitunnit sisältävät myös osallistavia tehtäviä, joissa oppilaat itse pääsevät tutkimaan yhteiskunnassa syntyneitä oletuksia ja stereotypioita sekä rasismin tunnistamista arkipäiväisissä tilanteissa. Starttitunti päätetään yhteiseen pohdintaan siitä, miten aiemmin mainittuihin rasistisiin tilanteisiin voitaisiin puuttua. Tästä on hyvä jatkaa varsinaiseen työpajaan!
Starttituntien jälkeen toteutetaan työpaja samalle luokalle koululla. Työpajassa syvennytään starttitunnilla esiteltyihin aiheisiin ja teemoihin sekä pohditaan yhdessä antirasistista toimintaa.
Olimme Killan koululla Keravalla seuraamassa kahta eri ikäisille oppilaille suunnattua työpajaa; ensimmäinen 6. luokan oppilaille ja toinen 4. luokan sekä valmistavan opetuksen luokan oppilaille. Työpajojen rakenteet olivat samankaltaiset, joskin ikätason vuoksi pajojen
sisällöt vaihtelivat keskenään hieman. Esimerkiksi pajojen päätehtävät olivat erilaiset: 4. luokan päätehtävinä olivat fiilisjana sekä draamatehtävä ja 6. luokan rasismin tasot sekä korttipeli. Molempien luokkien pajoissa korostui rasismin eri muotojen ymmärtäminen erilaisissa tilanteissa sekä yhdenvertaisuuden idea. Molempien luokkien oppilaat osallistuivat hyvin työpajojen eri tehtäviin ja innostuivat myös ilmaisemaan ajatuksiaan aktiivisesti pajojen aikana.
Oppia ja hyvää palautetta
Oppilaille tarjotaan myös mahdollisuus antaa starttitunneista sekä työpajoista palautetta niiden jälkeen. Tämän vuoden alun palauteraportin mukaan suurin osa osallistuneista oppilaista on ollut tyytyväisiä starttitunteihin sekä työpajoihin. Esimerkiksi noin 80 % 109 vastaajasta oli pitänyt starttitunneista sekä työpajoista. Myös pajojen ohjaajista oli pidetty, sillä noin 85 % vastaajista oli arvioinut ohjaajan hyväksi. Avoimista palautteista nousi esiin asioita, joita oppilaille oli jäänyt pajoista mieleen; selkeästi pajat olivat olleet opettavaisia.
YHDESSÄ ILMAN RASISMIA -KOULUTUKSET
Tilaa maksuton, osallistava Yhdessä ilman rasismia -koulutus luokallesi tai koulullesi ensi lukuvuodeksi 25–26. Koulutusvierailuja tehdään 4.–7.luokille ympäri Suomea! Koulutuskokonaisuuteen kuuluu etänä pidettävä starttitunti ja syventävä lähityöpaja. Lisäksi opettajille on tarjolla materiaalia aiheen käsittelyyn luokassa.
Koulutuksen tarkoitus on lisätä oppilaiden ja opettajan ymmärrystä rasismista sekä vahvistaa antirasistista toimintaa ja asenteita kouluyhteisössä. Antirasistinen työ alkaa meistä jokaisesta!
Lue lisää ja tilaa koulutus: www.yhdessailmanrasismia.fi
Yhdessä ilman rasismia on Yhteiset Lapsemme ry:n ja Koulutus Elämään Säätiön yhteistyössä toteuttama koulutushanke. Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama.
Koulussa kulttuurien välissä
Teksti ja kuvat: Maija Repo
Japanissa toimiva brasilialainen koulu pyrkii tukemaan maahanmuuttajalasten hyvinvointia ja mahdollistamaan liikkuvuutta maiden välillä. Yhteiskunnallista eriarvoisuutta yksityiskoulut eivät kuitenkaan ratkaise.
Koulu ja kasvatus
Sadan vuoden ajan liikkuvuutta
Japani tunnetaan maailmalla tiukasta maahanmuuttopolitiikastaan, mutta ehkä vähemmän tunnettua on, että Japanin ja Brasilian välillä on ollut liikkuvuutta yli sadan vuoden ajan. Viime vuosisadan alussa Japanista lähdettiin joukoin Brasiliaan paremman elämän toivossa. Brasilian kahviplantaaseille kaivattiin työvoimaa samalla kun Japanissa kärsittiin yhteiskunnallisten muutosten aiheuttamasta köyhyydestä
Japanilaisia muutti Brasiliaan aina 1970-luvulle asti. Maailmantilanteiden muuttuessa roolit vaihtuivat ja 1990-luvulla alkoi brasilialaisten muuttoaalto Japaniin. Tällä kertaa Japani tarjoili runsaasti töitä eri teollisuuden aloilla. Suurin osa Japaniin muuttaneista brasilialaista on japanilaisten siirtolaisten jälkeläisiä.
Tällä hetkellä Japanissa asuu noin 200 000 brasilialaista. Maan väkilukuun suhteutettuna maahanmuuttajien määrä Japanissa on pieni. Tästä joukosta brasilialaiset muodostavat suurimman ryhmän
Escola Alcance -koulun johtaja
Marcella Nakashima
Thaise Gabriela.
Reilun tunnin junamatkan päässä Tokiosta etelään, Hamamatsun kaupungissa, sijaitsee brasilialainen koulu nimeltä Escola Alcance. Noin sadan oppilaan koulussa puhutaan portugalia ja noudatetaan brasilialaista opetussuunnitelmaa. Escola Alcance ei ole Japanissa ainoa laatuaan, vaan yhteensä maassa toimii noin 50 brasilialaista koulua.
”Meidän koulumme on ollut toiminnassa 20 vuotta”, esittelee Escola Alcancen opettaja ja pedagoginen johtaja, Thaise Gabriela.
Japanin ja Brasilian välillä on ollut liikkuvuutta yli sadan vuoden ajan. Japanilaisia muutti Brasiliaan aina 1970-luvulle asti. 1990-luvulla suunta vaihtui ja alkoi brasilialaisten muuttoaalto Japaniin.
yhdessä kiinalaisten, vietnamilaisten, korealaisten ja filippiiniläisten vähemmistöjen kanssa. Brasilialaiset asuvat pääosin alueilla, joilla on paljon teollisuutta, kuten Tokion eteläpuolella Shizuokan ja Aichin prefektuureissa.
Kokemuksia ja syitä omalle koululle
”Brasilialaisten koulujen perustamiselle Japanissa on monia syitä”, kuvailee Thaise Gabriela.
”Suurimpana syynä on kuitenkin brasilialaisten lasten vaikeus integroitua japanilaisiin kouluihin ja heidän kokemuksensa kiusaamisesta”, hän jatkaa.
Japanin kouluissa on tarjolla vain vähän tukea uuden kielen opiskeluun maahanmuuttajaoppilaille. Lisäksi yhdenmukaisuuden paine on kulttuurisesti vahva, mikä altistaa kiusaamiselle.
Escola Alcancen johtaja, Marcelle Nakashima, on itse käynyt koulua Japanissa maahanmuuttajalapsena. Hän muutti maahan ollessaan 10-vuotias. Nakashiman äiti uskoi, että japanilainen koulu olisi lapselle paras vaihtoehto, sillä tavoitteena oli jäädä maahan pysyvästi.
Kouluvuodet olivat rankat, sillä Nakashima joutui kiusaamisen kohteeksi.
”Selvisin kiusaamisesta sillä, että aloin itse lopulta antaa kiusaajille takaisin”, Nakashima kertoo.
Lukion alkaessa hän siirtyi omasta päätöksestään brasilialaiseen kouluun. Jälkikäteen Nakashima näkee koulupolussaan hyvääkin.
”Opin kielen ja sen kautta työskentely Japanissa on nyt minulle helpompaa”, hän sanoo.
Sosiaalista tukea ja jatkopolkuja
Escola Alcancessa toimii sekä päiväkoti että koulu eli lapsia on samassa rakennuksessa parivuotiaista lukioikäisiin. Koulun tärkeimpiä tavoitteita on lasten sosiaalisen ja emotionaalisen hyvinvoinnin tukeminen.
”Monet lasten vanhemmista tekevät kymmentuntisia työpäiviä tehtaissa. Koulussa haluamme antaa lapsille niin paljon hellyyttä ja huomiota kuin mahdollista, sillä perheiden tilanteiden takia monet lapset jäävät sitä vaille”, Thaise Gabriela kertoo.
”Koulussamme toimii myös psykologi, joka voi tukea perheitä monenlaisissa tilanteissa.”
Japanilaisen yhteiskunnan tarjoama tuki maahanmuuttajille on vähäistä, joten yksityiset kansainväliset koulut paikkaavat omalta osaltaan tätä puutetta.
Kansainväliset koulut ovat Japanissa tärkeitä maahan muuttaneille perheille.
Oppiaineiden osalta koulussa noudatetaan brasilialaista opetussuunnitelmaa. Isolla osalla perheistä on tavoitteena palata takaisin kotimaahan, mistä syystä monet pitävät brasilialaista koulua parhaimpana vaihtoehtona lasten koulunkäyntiin. Toisaalta tilanteiden muuttuessa nuoret voivat jäädä hankalaan välitilaan, jos japanin kieleen ja kulttuuriin tutustuminen on jäänyt heikoksi, mutta paluu kotimaahan ei ole vaihtoehtona. Escola Alcancessa opetetaan portugalin lisäksi englannin, espanjan ja japanin kieltä.
”Jos meillä opiskeleva nuori haluaa jatkaa opintojaan japanilaisessa yliopistossa, hän todennäköisesti panostaa erityisesti japanin kielen opiskeluun. Toisaalta osa valitsee jatkaa opintoja kansainvälisessä yliopistossa, joko Japanissa tai muussa maassa, jolloin englannin kielen taito on tärkeintä”, Thaise Gabriela kertoo.
Tällä hetkellä yhä harvempi Japanissa kasvaneista brasilialaisnuorista palaa kotimaahansa. Toisaalta korkeakoulut tarjoavat myös etäopintovaihtoehtoja eli opiskelu brasilialaisessa yliopistossa voi onnistua myös Japanista käsin. Kulttuurien välissä kasvaneet nuoret joutuvat tasapainottelemaan monenlaisten kysymysten kanssa pohtiessaan itselleen parasta vaihtoehtoa tulevaisuuteen.
Escola Alcance noudattaa japanilaisten koulujen vuosirytmiä, mutta koulussa juhlitaan myös perinteisiä brasilialaisia juhlapyhiä. Kesällä on tiedossa Festa Junina eli keskikesän juhla, jolloin kokoonnutaan ulos tanssimaan ja syömään yhdessä.
”Haluamme juhlien kautta tuoda perheille hieman kodin tuntua”, Thaise Gabriela kertoo.
Escola Alcancen toiveena on, että tuomalla omaa kulttuuriperintöään esille, japanilaisetkin voisivat tutustua siihen.
Lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvinvointia edistetään tutkimusperustaisilla ratkaisuilla
Teksti: Marjo Kurki
Kuva: Tilda Hopia
Lapset ja nuoret ovat tulevaisuuden tekijöitä. Vaikka valtaosa lapsista ja nuorista voi paremmin kuin koskaan, lasten ja nuorten hyvinvointierot ovat kasvaneet. Palvelujärjestelmämme tunnistaa edelleen lasten ja nuorten tarpeet puutteellisesti, eikä oikea-aikaista, laadukasta ja vaikuttavaa tukea ole yhdenvertaisesti tarjolla. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen ja hyvän kasvun tukeminen tulisi olla päätöksenteon keskiössä.
Viime vuosina myönteistä kehitystä on ollut se, että opiskeluhuollon ammattilaisten mielenterveysosaamista on vahvistettu lisäämällä psykososiaalisten menetelmien koulutuksia. Sen myötä nuorten on mahdollista saada mielenterveyden tukea kouluarjessa. Monialaista ja -toimijaista yhteistyötä tulisi kuitenkin lisätä, jotta polarisaatiokehitys pysähtyy, syrjintä ja eriarvoistuminen vähenevät ja palvelut ovat nuorille saavutettavia ja aidosti nuoria kohtaavia. Palveluiden suunnittelussa pitäisi huomioida paremmin nuorten moninaisuus ja lisätä nuorten osallisuutta.
Palveluissa pitää huomioida paremmin nuorten moninaisuus ja lisätä nuorten osallisuutta.
Vaikuttavaa tukea ja palveluita tulisi tarjota lapsen ja nuoren kasvuympäristöissä. Koulu on iso osa heidän arkeaan ja otollinen paikka paitsi oppimiseen myös lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen. Hyvinvoinnin tasa-arvoinen tukeminen edellyttää, että kouluilla on riittävät resurssit eri taustoista tulevien oppilaiden hyvinvoinnin tukemiseen koulupäivän aikana.
Kaikkien lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tulisi saada kokea olevansa osa yhteisöä, jossa he voivat vaikuttaa ja osallistua tasavertaisesti. Yhteisöllisyys ja osallisuus ovat keskeisiä hyvinvoivan yhteiskunnan peruspilareita. Yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset puolestaan heikentävät luottamusta itseen yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin.
Marjo Kurki
Riskiä lasten ja nuorten yksinäisyydelle ja ulkopuolisuuden kokemuksille voivat kasvattaa esimerkiksi vanhempien matalat tulot tai matala koulutustaso1,2 ja vanhempien yksinäisyys3 sekä syrjintä, kiusaaminen ja ennakkoluulot. Tutkimusten mukaan ensimmäisen polven maahanmuuttajanuoret kokevat yleisemmin yksinäisyyttä kuin toisen polven maahanmuuttajanuoret ja suomalaistaustaiset nuoret4. Usein kyseessä on tilanne, jossa useampia riskitekijöitä on kasautunut. Nämä riskitekijät ja ulkopuolisuuden tunne itsessään voivat estää lasta tai nuorta osallistumasta koulutukseen, harrastuksiin tai muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan, mikä edelleen syventää eriarvoisuutta.
Tämän vuoksi olisikin tärkeää tunnistaa paremmin ulkopuolisuutta aiheuttavat riskitekijät ja toteuttaa toimenpiteitä, joilla vahvistetaan yksilön suojaavia tekijöitä, kuten yhteenkuuluvuutta ja osallisuutta.
Tarvitsemme moniäänistä keskustelua lasten ja nuorten arvostuksen ja toivon näkökulman
vahvistamiseksi.
Yhteiskuntamme tarvitsee moniäänistä keskustelua vahvistamaan lasten ja nuorten arvostusta sekä lisäämään toivon näkökulmaa. Tähän haastaa osaltaan alkuvuonna julkaistu Nuorisobarometri,
Lähteet:
jonka mukaan tulevaisuuteensa optimistisesti suhtautuu enää 61 % nuorista, kun osuus on pitkään ollut melko vakiintuneesti noin 80 %5. Tulevaisuususkon palauttamiseksi tarvitsemme yhteiskunnallisen kriisipuheen sijaan konkreettisia toimia ja ratkaisuja, toivon luomista ja nuorten toimijuuden vahvistamista.
Lasten ja nuorten osallisuus ja arvostus yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujärjestelmän kehittämisessä on puutteellista. Strategisen tutkimuksen YOUNG-ohjelmassa (2022–2028) keskitymme lapsiin ja nuoriin yhteiskunnan jäseninä sekä tulevaisuuden tekijöinä.
Teemme monitieteistä ja vuorovaikutteista tutkimusta, jonka avulla vahvistamme tietoperustaa kestävälle lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikalle. Keskitymme etsimään tutkimuksen avulla ratkaisuja, joilla voidaan ehkäistä mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä ja muita epäsuotuisia elämänkulkuja sekä edistää lasten ja nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Ohjelmamme edistää myös laadukkaan ja vaikuttavan palvelujärjestelmän kehittämistä. Tavoitteenamme on lasten ja nuorten kokonaisvaltainen hyvinvointi.
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa korkeatasoista tiedettä. Strategisen tutkimuksen avulla etsitään konkreettisia ratkaisuja suuriin ja monitieteistä otetta vaativiin haasteisiin.
1 Kiuru, N., Salmela-Aro, K., Laursen, B., Beattie, M., Vasalampi, K., Tunkkari, M., & Junttila, N. (2024). Profiles of loneliness and ostracism during adolescence: Consequences, antecedents, and protective factors. Child Psychiatry & Human Development. https://doi.org/10.1007/s10578-024-01664-8
2 Read, S., Salmela-Aro, K., Kiuru, N., Helenius, J. & Junttila, N. (2024). The cohort trends of social connectedness in secondary school students in Finland between 2017 and 2021. PLOS ONE 19(10): e0312579. https://doi.org/10.1371/journal. pone.0312579
3 Junttila, N. & Vauras, M. (2009). Loneliness among school-aged children and their parents. Scandinavian Journal of Psychology, 50(3). https://doi.org/10.1111/j.1467-9450.2009.00715.x
4 Kouluterveyskysely (2017–2023). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
5 Konsta Happonen & Tomi Kiilakoski (toim.) Nuoruuden kolme vuosikymmentä. Nuorisobarometri 2024. ISBN 978-952-372065-7 (nid.), 978-952-372-066-4 (PDF). Valtion nuorisoneuvosto & Nuorisotutkimusseura & opetus- ja kulttuuriministeriö.
Marjo Kurki toimii kehitysjohtajana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa YOUNG- ohjelmassa. Koulutukseltaan hän on terveystieteiden tohtori.
Valokuvia elämästä, kuolemasta ja vastarinnasta Palestiinassa
Activestills – dokumentoimassa elämää, kuolemaa ja vastarintaa Palestiinassa tuo nähtäväksi
Palestiinassa käynnissä olevan kansanmurhan ja sen takana olevan historian. Valokuvaajakollektiivi
Activestills on vuodesta 2005 dokumentoinut Israelin kolonialistista väkivaltaa ja palestiinalaisten ruohonjuuritason vastarintaa. Valokuvia näyttelyssä on kahdenkymmenvuoden ajalta.
”Onko toivoa?” Kysymys esitettiin näyttelynavajaisissa Mohammed Zaanoun’lle, yhdelle kollektiivin valokuvaajista.
”Juuri nyt se on vaikea kysymys. Monet ihmisistä, joiden kanssa puhuin Gazassa ovat kuolleet”, Mohammed Zaanoun vastasi ja jatkoi:
”Ajattelen naisia, lapsia ja sitä millaista on Gazassa nyt, kun siellä ei ole mitään. Ei ruokaa, ei lääkkeitä, ei sähköä. Ja silti ihmiset ovat siellä, elävät ja synnyttävät lapsia. Joka aamu voi herätä siihen, että joku on kuollut.”
Activestills-kollektiivi on kasvanut muutaman valokuvaajan ryhmästä suuremmaksi kollektiiviksi. Kollektiivin jäseninä on palestiinalaisia, kansainvälisiä ja israelilaisiakin valokuvaajia.
Mohammed Zaanoun - Gaza city, 2023
”Valokuvaajina emme dokumentoi ainoastaan yksittäisiä väkivallan hetkiä, vaan myös kauan sitten alkaneen kolonialismin jatkumista”, Faiz Abu Rmeleh, yksi kollektiivin valokuvaajista, sanoo.
Kollektiivin valokuvaajat kieltäytyvät katsomasta pois. He haluavat käyttää valokuvia keinona muistaa, nostaa esille ja vastustaa.
Lokakuusta 2023 lähtien Gazassa on tapettu yli 54 000 ihmistä, yli 70 % naisia ja lapsia, ja tuhannet ovat edelleen hautautuneina raunioihin. Yli 90 % Gazan kaikista rakennuksista on tuhottu.
Samana ajanjaksona yli 200 palestiinalaista toimittajaa, valokuvaajaa ja muuta mediatyöläistä on tapettu. Kollektiivi haluaa näyttelyllä kunnioittaa surmattuja kollegoitaan ja vaatia oikeutta kollegoilleen, jotka kaikesta huolimatta jatkavat kuvaamista. He dokumentoivat, jotta maailma näkisi ja jotta me toimisimme.
Kollektiivin jatkuvasti kasvavassa internetarkistossa on yli 56 000 valokuvaa. Kollektiivin työ perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä kuvista makseta valokuvaajille. Valokuvissa on myös normaalia arkielämää Gazassa ja Länsirannalla ennen nyt käynnissä olevaa konfliktia.
Näyttelyä on tukenut Museovirasto ja Patricia Seppälän säätiö.
ActiveStillsdokumentoimassa elämää, kuolemaa ja vastarintaa Palestiinassa 9.5.–31.8.2025
Suomen valokuvataiteen museo Kaapeliaukio 3, Helsinki www.activestills.org
Doaa Albaz - Rafah, Gaza, 2025
Wahaj Bani Moufleh - Duma, 2023
Keren Manor - Masafer Yatta, West Bank, 2021
Perheenyhdistämisen edellytykset tiukentuvat
Perheet erossa toisistaan jopa kymmenen vuotta
Teksti: Meeri Lindroos
Eduskunta on päättänyt perheenyhdistämisten tiukentamisesta toukokuussa 2025 ja muutokset tulevat voimaan 16.6.2025. Lakimuutoksen takia perheenyhdistäminen on jatkossa entistä vaikeampaa. Niissä tapauksissa, joissa perheenyhdistämiset toteutuvat, ovat odottamisajat huomattavasti pidempiä.
Lakimuutos vaikeuttaa myös ilman huoltajaa turvapaikkaa hakeneiden lasten mahdollisuutta saada perheensä Suomeen, sillä toimeentuloedellytys palautetaan myös alaikäisten perheenyhdistämisten edellytykseksi. Perusteena tälle hallitus nimeää sen, että mahdollisuus alaikäisille hakea perheenyhdistämistä ilman toimeentuloedellytystä on liian suuri vetovoimatekijä. Hallituksen näkemyksen mukaan viime vuosina kasvaneet turvapaikkahakemusmäärät ilman huoltajaa tulleilta lapsilta johtuvat siitä, että toimeentuloedellytystä ei ole ollut.
Lakimuutoksen mukaan kansainvälistä suojelua saaneen henkilön tulee asua Suomessa vähintään kaksi vuotta, ennen kuin hänen perheenjäsenensä voi hakea perheenyhdistämistä. Pelastakaa Lasten huhtikuussa julkaiseman selvityksen ”Kuinka kauan pitää jatkaa näin?” mukaan perheenyhdistämisen kokeneet perheet ovat joutuneet jo ennen lakimuutosta olemaan erossa toisistaan kahdesta kymmeneen vuotta. Pitkä erossaoloaika vaikuttaa perhedynamiikkaan, vanhemmuuteen, lasten ja vanhempien suhteeseen sekä perheen kotoutumiseen.
Hallitus perustelee päätöstään esimerkiksi sillä, että perheenkokoajan, eli sen henkilön, joka on saanut oleskeluluvan Suomesta, ja joka toivoo saavansa perheenjäsenensä Suomeen, tulisi olla paremmin kotoutunut siinä vaiheessa, kun perheenyhdistäminen toteutuu. Selvityksen perusteella perheiden kokema epävarmuus ja erossa oleminen on kuitenkin niin kuormittava tekijä, että se hidastaa myös perheenkokoajan kotoutumista. Usein myös perheenkokoajan oman oleskeluluvan saaminen kestää kauan, jolloin nämä ihmiset ovat voineet asua Suomessa jopa vuosia ennen oleskeluluvan saamista.
Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnassa perheenyhdistämiset näkyvät kotoutumisen tuen tiimin toiminnassa. Valtaosalla toiminnassamme olevilla
ilman huoltajaa turvapaikkaa hakeneilla lapsilla ja nuorilla on toive saada perheensä Suomeen. Perheen puuttuminen ja pitkät perheenyhdistämisprosessit ja siihen liittyvä epävarmuus lisäävät kuormitusta jo valmiiksi hyvin vaativassa tilanteessa. Toiminnassamme on myös perheitä, joiden kohdalla perheenyhdistäminen on toteutunut. Kaikkien perheiden tilanteet ovat yksilöllisiä, mutta kaikki tarvitsevat tukea uudessa tilanteessa perheen muuttaessa Suomeen. Liian usein näemme, että vastuu perheen kotoutumisesta jää liian suuressa määrin perheenkokoajana toimineen lapsen tai nuoren vastuulle.
Myös Pelastakaa Lasten -julkaisussa kerrotaan, kuinka perheenyhdistämisprosessien pitkä kesto heijastuu lasten kokemuksiin ja tunteisiin perheen yhdistyessä. Perheen yhdistäminen koetaan lähtökohtaisesti hyvänä asiana, mutta se herättää lapsissa myös ristiriitaisia tunteita.
Perheenyhdistämiseen ehdotetut lakimuutokset:
- Toimeentuloedellytys palautetaan kansainvälistä suojelua saaneen alaikäisen perheenjäsenen oleskeluluvan edellytyksesi.
- Kun perheenyhdistämistä haetaan puolisolle molemmilta puolisoilta edellytetään 21 vuoden vähimmäisikää oleskelulupaa myönnettäessä
- Kansainvälistä suojelua saaneen henkilön tulisi asua Suomessa kaksi vuotta ennen kuin hänen perheenjäsenensä voi hakea perheenyhdistämistä
Pakolaisuus
Siirtolaisuuden todelliset kasvot
Teksti: Inka Kopomaa
Tietokirjailija ja toimittaja Taina Tervosen uutuuskirja Me emme ole täältä - Muukalaisina Euroopan rajoilla (Atena 2025) rakentaa kuvaa Eurooppaan suuntaavien siirtolaisten todellisuudesta Välimeren yli pyrkivien ihmisten tarinoiden ja kohtaamisten kautta.
Euroopan maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa harvoin pääsevät kuuluville ihmiset, joita siirtolaisuus koskettaa omakohtaisesti. Me emme ole täältäMuukalaisina Euroopan rajoilla -teoksessa Taina Tervonen kuvaa toimittajanurallaan kohtaamiensa siirtolaisten elämää erilaisista näkökulmista siirtolaisuuden eri vaiheissa. Osa matkaajista pääsee perille, osa katoaa vaarallisella matkalla merellä ja osa päätyy vapaaehtoisesti tai tahtomattaan takaisin lähtöpisteeseen Afrikan puolelle.
Kirjassa pääsevät ääneen esimerkiksi perillä Euroopassa oleva paperiton siirtolaisperhe, veneen haaksirikossa kadonneen matkalaisen omainen, takaisin kotimaahan Gambiaan palautettu mies, ihmiskaupparingin uhriksi joutunut sekä Euroopasta ajatuksen tasolla haaveileva senegalilaisnuori. Teos avaa taitavasti siirtolaisuutta kompleksisena ilmiönä.
Matkaajien koskettaviin tarinoihin nivoutuu myös Tervosen omia havaintoja ja asiantuntevaa pohdintaa.
”Mietin, mitä tälle perheelle tapahtuu, jos Lansana lähtee ja katoaa matkalla veljensä tavoin. Kotiin jääville se olisi paitsi uusi tragedia myös taloudellinen katastrofi. Mieleeni palaa Nigerissä kuulemani lause: ’Eurooppa käy sotaa köyhiä vastaan. Ne, joilla on varaa, ostavat viisumin. Muilla ei ole kuin meri’”, Tervonen kirjoittaa.
Tervosella itsellä on myös omakohtaista kokemusta maahanmuutosta, sillä hän on asunut pitkään Ranskassa ja asui lapsuutensa Namibiassa ja Senegalissa. Tervonen on käsitellyt siirtolaisuutta toimittajana ja tietokirjailijana urallaan yli 20 vuoden ajan.
”Ihmisten liikkuminen paikasta toiseen laittaa liikkeelle myös osaamista ja kokemusta, joka rikastuttaa paitsi liikkujaa itseään myös hänen ympärillään eläviä ihmisiä. Lähtöjen rajoittaminen ja estäminen tarkoittaa myös uusien ajatusten ja vaikutteiden rajoittamista. Ja se, että nimenomaan köyhimpien maiden asukkaiden lähtöjä halutaan rajoittaa ja estää, mutta samaan aikaan puhutaan näiden maiden kehityksestä, on pohjimmiltaan hyvin ristiriitaista”, Tervonen kirjoittaa.
Lukukokemus muistuttaa maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Kenen passilla on oikeus liikkua maasta toiseen kehittääkseen elämää mieleisekseen, ja minkä maan passi ei riitä muuhun, kuin laittomaan ja vaaralliseen venematkaan kohti uskottua parempaa elämää. Tervonen haastaa kyseenalaistamaan maahanmuuttopolitiikan tuttua asetelmaa, missä siirtolaiset nähdään kasvottomana massana ja ainaisena uhkana Euroopalle. Entä jos siirtolaiset olisivatkin mahdollisuus johonkin uuteen, mistä kaikki voisivat lopulta saada jotain?
Me emme ole täältä – Muukalaisina Euroopan rajoilla on julkaistu painettuna, e-kirjana sekä Krista Putkonen-Örnin lukemana äänikirjana.
Taina Tervonen on Ranskassa asuva, maahanmuuttoon erikoistunut toimittaja, palkittu kirjailija ja dokumenttiohjaaja. Hän on asunut Namibiassa ja Senegalissa 15-vuotiaaksi asti ja puhuu wolofia.
Lukuvinkkejä
Yhdessä rasismia vastaan Itiksessä
Koko perheen tapahtumassa räpättiin ja rokattiin rasismia vastaan
Teksti: Irma Marttinen
Kuvat: Anabelen Laitinen
Antirasismi ja rasismi
Yhteiset Lapsemme ry järjesti yhteistyössä
Kauppakeskus Itiksen kanssa 22.3.2025 rasisminvastaisen viikon päätteeksi Yhdessä ilman rasismia -tapahtuman Itäkeskuksessa. Musiikista, tanssiesityksistä ja tietoiskuista koostuva ohjelma kutsui kaikki osoittamaan tukensa turvalliselle ja rasismista vapaalle lapsuudelle.
Tapahtuman pääesiintyjä Yeboyah räppäsi heti alkuun tunnelman kattoon.
Myöhemmin lavalle astuivat WEAREKREATIVin huikeat nuoret katutanssijat ja tapahtuman päätteeksi soolotanssija REVOL inspiroi omalla vetävällä shuffle dance -esityksellään kaikki mukaan tanssimaan.
Koko perheen tapahtumassa oli nonstoppina lapsille askartelua ja supervoimansa sai koota valokuvauspisteellä kuvattavaksi.
Tietoiskut, haastattelut ja keskustelut Kauppahallin lavalla keräsivät yleisöä tärkeiden teemojen äärelle. DEI-konsultti Priska Kallio ja antirasistisen kasvatuksen asiantuntija Hanna-Leena Ylönen esittelivät eskareille valmistettua Meitä on monenlaista -työkirjaa ja kertoivat moninaisuuden ja rasismin käsittelystä pienten lasten kanssa. Nuorten mielenterveysseura Yeesi ry:n asiantuntija Vanessa Grantin haastattelun aiheena oli rasismin vaikutus nuorten mielenterveyteen. Tapahtuman viimeisessä tietoiskussa kuultiin kokemuksia vapaaehtoistoiminnasta ilman huoltajaa tulleen nuoren tukihenkilönä.
Isot kiitokset tapahtuman juontamisesta Fatim Diarralle ja Vanessa Grantille!
Lämpimät kiitokset kaikille osallistujille, esiintyjille ja järjestäjille!
Yeboyah
Fatim Diarra (vas.) ja Vanessa Grant
Tapahtumassa oli mukana toistatuhatta eri-ikäistä osallistujaa.
Lahjoita lapsille ja nuorille
Voit tukea Yhteiset Lapsemme ry:n työtä tekemällä lahjoituksen juuri sinulle sopivalla tavalla ja itse valitsemallasi summalla. Varat käytetään rahankeräyslupamme mukaisesti lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön. Pienikin lahjoitus auttaa!
Rasismista vapaa lapsuus on jokaisen oikeus
Rasismi ja turvattomuus varjostavat liian monen lapsen elämää Suomessa. Jokainen lapsi on yhtä arvokas ja jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja valoisaan lapsuuteen.
Me teemme joka päivä työtä sen varmistamiseksi, etteivät kaikista heikoimmassa asemassa olevat lapset jää yksin. Me autamme lapsia, jotka ovat joutuneet eroon perheestään pakolaisuuden takia ja kasvavat Suomessa ilman omia vanhempia. Tarjoamme lapsille, nuorille ja ammattilaisille työkaluja, joilla voi puuttua tehokkaasti rasismiin ja toimimaan sitä vastaan arjessaan.
Tule mukaan tukemaan työtämme lasten ja nuorten hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja antirasismin edistämiseksi. Pienelläkin lahjoituksella on iso merkitys!
Tee kertalahjoitus tai ryhdy kuukausilahjoittajaksi
Yhteiset Lapsemme ry on Helsingissä vuonna 1988 perustettu, rasismia vastaan toimiva ja kulttuurista moninaisuutta puolustava lastenoikeusjärjestö.
Arvot
Rohkeus, yhdenvertaisuus ja välittäminen.
Visio
Kaikkien lasten oikeudet toteutuvat Suomessa yhdenvertaisesti.
Suomeen tulee konfliktialueilta vuosittain satoja lapsia ja nuoria. Vapaaehtoisemme tukevat lapsia ja nuoria, jotka elävät ilman omaa perhettä Suomessa.
