Uusia ohjaajia antirasistisen kasvatuksen tiimissä
23
Väitöstutkimus
’Ei ne vaatteet, vaan ne aatteet’
Henkilöstöuutisia
Antti Kuronen - 20 vuotta ohjaajana Koti Ilolassa
Henkilöstöuutisia
Uusi järjestötyöntekijä Bob Diasonama
Antirasismia esiopetukseen
Lapsi, joka tekee rikoksen, ansaitsee aina uuden
mahdollisuuden
Poliisin tietoon tulleet lasten ja nuorten vakavat väkivaltarikokset ovat lisääntyneet viime vuosina huolestuttavasti. Kun lapsi tekee vakavan väkivaltaisen teon, jonka uhrina on toinen lapsi, herättää se meissä aikuisissa usein pelkoa ja voimattomuutta. Etsimme nopeita vastauksia ja ratkaisuja sekä syyllisiä vimmatusti, vaikka yksinkertaisia selityksiä on harvoin tarjolla. Jotkut tahot esittävät ratkaisuksi kovempia rangaistuksia ja kovempaa kuria nykynuorisolle. Ratkaisuksi esitetään myös lapsen rikosvastuuiän alentamista erityisesti siksi, että rikokset ovat nousussa juuri alle 15-vuotiaiden ryhmässä. Pelko ja viha toimivat kimmokkeenamme silloin, kun etsimme rangaistuskeskeisiä vaihtoehtoja rikosten ehkäisyyn. Vaikka ajatus siitä, että lapset ja nuoret kantaisivat rikosvastuuta teoistaan, voi tuntua oikeudenmukaiselta ja helposti ymmärrettävältä, se on kuitenkin tutkimusten mukaan erittäin huono ratkaisu lasten ja nuorten rikosten ehkäisyyn.
Lapsi, joka tekee rikoksen ei ole hirviö tai laskelmoiva rikollinen. Lapsi on kehittyvä ihminen, jota asuttaa niin hyvä kuin paha, kuten meitä kaikkia. Lapset ja nuoret eivät kykene täysin ymmärtämään tekojensa lyhyitä tai pitkäaikaisia seurauksia samalla tavalla kuin aikuiset. Ihmisen aivot kehittyvät pitkälle yli 20-vuotiaaksi saakka, eikä lapsi kykene tekemään moraalisia ja eettisiä ratkaisuja tai hallitsemaan tunteitaan ja käytöstään samalla tavalla kuin aikuinen. Lapsi on myös altis ulkoisille vaikuttimille, eikä hänen minäkuvansa ole vielä pysyvä.
Vaikka rangaistus voi auttaa lasta osittain ymmärtämään teon vääryyden, ei moraaliajattelun kehitys rakennu rangaistuksille. Lasta, joka on tehnyt rikoksen, ei tule määritellä rikoksen kautta vaan päinvastoin, hänelle tulee tarjota muita vaihtoehtoisia tapoja määritellä itsensä. Rikoksilla oireilevaa lasta tai nuorta tulee tukea pois haitallista käyttäytymismalleista ja meidän tulee yhteiskuntana varmistaa toimiva palvelujärjestelmä, joka kulkee niin oireilevan lapsen kuin hänen perheensä rinnalla.
Lasten ja nuorten tekemiä rikoksia ei pidä vähätellä. Ne tulee aina ehdottomasti selvittää ja niihin tulee puuttua niin kodeissa, kouluissa kuin virkavallankin toimesta. Lapselle on saatava perille viesti teon
vääryydestä ja vakavuudesta. Rikosvastuuiän alentamisen myötä lapsi laitettaisiin kuitenkin pitkään rikosoikeudelliseen prosessiin, joka ei ajaisi tätä asiaa lapselle sopivalla tavalla.
Toisin kuin lapsilta, meiltä aikuisilta voi ja pitääkin odottaa ja edellyttää reflektiokykyä, harkitsevaisuutta ja syy- ja seuraussuhteiden ymmärrystä. Meidän toimintaamme ei saa ohjata pelko, viha ja houkuttelevat yksinkertaistukset. Lasten ja nuorten tekemiä rikoksia ehkäistään hitailla ja aikaa vievillä keinoilla. Niin sosiaalitoimella, poliisilla kuin kouluilla tulee olla aikaa ja resursseja kohdata niin tekijät kuin uhrit ja tukea heitä voimaan paremmin ja löytämään itselleen merkityksellisiä polkuja kohti omia unelmia.
Katja Mannerström päätoimittaja
Anas Hassan johtaa nuorten jalkapallojoukkuetta
Vuonna 2015 Suomeen tullut Anas Hassan, 26, toimii nuorille perustamansa United Arab -jalkapallojoukkueen vetäjänä. Hän on itse kulkenut pitkän tien Irakista pohjoiseen ja tietää, mitä on elää turvapaikanhakijana ja paperittomana Suomessa.
Teksti: Bob Diasonama
Kuvat: United Arab -kuva-arkisto
Anas Hassan työskentelee järjestyksenvalvojana ja opiskelee korkeakoulussa konetekniikkaa. Hänen perheeseensä kuuluu 8 henkilöä: isä, äiti, viisi siskoa ja Anas itse. Anas on syntynyt Irakissa, mutta kasvanut Intiassa, Syyriassa, Jordaniassa ja saapunut teini-ikäisenä Suomeen, jossa on asunut jo melkein kymmenen vuotta.
Anas puhui jo tänne tullessaan monia eri kieliä, ja sen lisäksi hän on opiskellut ja oppinut suomen kielen ja puhuu sitäkin jo sujuvasti. Anas on elänyt monessa eri kaupungissa ja on tavannut lukuisista eri kulttuureista ja taustoista tulevia ihmisiä. Hän kokee sen rikkautena, ja pitää sitä syynä siihen, että on hyvin ulospäin suuntautunut ja sosiaalinen luonne.
Vapaaehtoistyö
Ilman papereita Suomessa
Suomeen tultuaan Anas oli ensin turvapaikanhakija ja sitten paperiton. Työhön perustuvan oleskeluvan hän sai vasta 2,5 vuotta sitten. Anas kertoo omasta kokemuksestaan, että turvapaikanhakijana ja paperittomana eläminen on henkisesti hyvin haastavaa.
’’Kun sinulla ei ole oleskelulupaa, mutta asut ja elät arkeasi silti täällä. Olet lähtenyt pakon edessä, pois maasta, missä olet syntynyt. Saavut uuteen maahan ja yrität rakentaa tulevaisuuttasi. Haluat tulla toimeen ja olla osana yhteiskuntaa, mutta sinulla ei ole henkilötunnusta ja se estää sinulta paljon.”
”Sinulla ei ole oikeutta tai mahdollisuutta päästä moniin työpaikkoihin, opiskelupaikkoihin tai harrastuksiin. Yhteiskunnan peruspalveluiden saaminen ei ole itsestäänselvyys. Sinulla ei ole oikeutta pankkitiliin, eikä sinulla ei ole oikeutta matkustaa tai edes oikeutta terveydenhuollon kaikkiin palveluihin. Oman talouden ylläpitäminen paperittomana on hyvin vaikeaa. Nämä kaikki asiat tekevät kotoutumisesta hyvin raskasta.’’
Paljon enemmän kuin harrastus
Anas pyörittää vapaa-ajallaan turvapaikanhakijanuorten jalkapallojoukkuetta Suomessa. Vaikka toiminta voi vaikuttaa ulospäin vain normaalilta harrastustoiminnalta, on toiminnan merkitys ja tarkoitus monille paljon syvempi.
Anas kertoo, että on monia nuoria, jotka olivat ja ovat edelleen samanlaisessa tilanteessa. Heillä kaikilla on samanlainen toivo, halu pelata ja pystyä vaikeuksista huolimatta harrastamaan säännöllisesti omassa arjessaan.
Tästä syntyi Anasin idea perustaa oma jalkapallojoukkue, johon ei tarvita virallista hyväksyntää ja johon nuoret voivat tulla iloitsemaan yhdessä tekemisestä.
’’Vaikeuksien keskellä se, mikä sai minut silti puskemaan ja jatkamaan, perheeni ja ystävieni lisäksi, oli jalkapallo. Ihmiset, jotka rakastavat jalkapalloa tietävät mistä puhun”, hän sanoo ja jatkaa:
”Aika kentällä, se on positiivista aikaa, jolloin unohdat pieneksi hetkeksi kaikki elämän muut stressit. Se tunti tai kaksi, minkä vietät siellä muiden kanssa, on vilpitöntä iloa ja yhdessäoloa. Se voi olla hyvin tärkeää ihmiselle, jolle arjen koko muu aika on suurimmaksi osaa epävarmaa ja ahdistavaa. Se on hengähdystauko ja henkinen lepohetki. Sen hetken aikana voi tuntea olevansa ihminen, tasa-arvoinen ihminen, joka kuuluu joukkoon.’’
”Se tunti jalkapallokentällä on vilpitöntä iloa ja yhdessäoloa. Se on hyvin tärkeää ihmiselle, jonka arki on epävarmaa ja ahdistavaa. Se on henkinen lepohetki, jonka aikana voi tuntea olevansa tasaarvoinen ihminen, joka kuuluu joukkoon.’’ – Anas Hassan
Anas Hassan opiskelee korkeakoulussa ja työskentelee järjestyksenvalvojana. Vapaaajallaan hän ohjaa United Arab -joukkuetta.
Kaikki ovat tervetulleita mukaan
Anas kertoo, että alussa pelaaminen oli sitä, että oli vain kaveriporukka, joka kokoontui pelaamaan hauskanpitoa varten. Pikkuhiljaa harrastus muuttui koko ajan totisemmaksi, treenien taso koveni, kilpailu ja voitonhalu kasvoivat positiivisella tavalla. Uusia ideoita alkoi syntyä toiminnan kehittämiseksi.
”Saimme järjestettyä omia pieniä pelitapahtumia ilmaisilla kentillä ja välillä onnistuimme vuokraamaan esim. futsal-kenttiä pienimuotoisten turnausten järjestämiseksi.”
Säännöllisen toiminnan seurauksena porukasta muodostui perhe ja siitä tuli joukkueen runko. Anas sanookin näin: ’’Toimintamme bensa on yhteenkuuluvuus. Se puskee meitä eteenpäin. Hyvä energia, toisista välittäminen, perheen tunne ja se, että tekemisessä on sydäntä, se huokuu toiminnastamme ja se on meille tärkeintä.’’
Anas kertoo, että toiminnan kehityttyä riittävän pitkälle joukkueelle tarvittiin nimi. He olivat kerran lounastamassa ja miettivät, mikä sopisi nimeksi; United Arab valikoitui sopivaksi, sillä se kuvastaa yhtenäisyyttä. ’’Runko oli pääosin eri arabimaista lähtöisin olevia nuoria miehiä, mutta varsinkin
nykytilanne on se, että meitä on hyvin monesta eri maasta lähtöisin olevia pelaajia ja jäseniä. Me emme erottele rotuja tai kansalaisuuksia, vaan kaikki ovat tervetulleita siihen katsomatta mistä tulet.’’
Joukkueessa on tällä hetkellä noin 30 jäsentä. Treenejä on noin 2–3 kertaa viikossa riippuen siitä, miten treenitilaa saadaan, ja sen päälle joukkue yrittää aina viikonlopuksi saada joko pelin tai turnauksen, johon voi osallistua.
Toiminnan kehityttyä ja joukkueen saatua nimen joukkue rekisteröitiin Palloliittoon harrastejoukkueeksi. Sen jälkeen United Arab pääsi osallistumaan turnauksiin, joihin pystyi osallistumaan olematta virallinen kilpajoukkue. Joukkue on myös menestynyt näissä turnauksissa; se on voittanut monta turnausta, esimerkiksi (Palis Cup, Kliffa Cup, TAT International, GrIFK turnaus 2024, Sport Meet Tournament, Simo Syrjävaara Futsal, RedBull Four2Score, 5v5 Palloliitto Cup Hämeenlinna, [ISFA Street 3v3 World Cup, Top 8])
Tavoitteita ja haasteita
Anas kertoo, että tavoitteena on joukkueen toiminnan laajentuminen sekä pääseminen virallisena joukkueena mukaan kilpasarjaan. Tulevaisuuden tavoitteena on myös se, että joukkueessa olisi monta eri ikäryhmää. Anas on saanut useita yhteydenottoja lasten ja nuorten vanhemmilta ja he pyytävät, että voisiko hän ottaa heidän lapsensa mukaan toimintaan. Tällä hetkellä se on ollut miltei mahdotonta, koska resurssit eivät riitä siihen, että hän voisi pyörittää nuorten aikuisten joukkuetta sekä lapsille omaa toimintaa. Useat turnaukset, joihin he
Anas Hassanin toiveena on laajentaa United Arab -joukkueen toimintaa siten, että lapsille olisi myös oma harrastusryhmä.
ovat osallistuneet ovat olleet aikuisille. Treeneihin Anas on silti välillä ottanut myös lapsia ja nuoria, jotta hekin pääsevät harrastamaan.
Toiminnan pyörittäminen on ollut välillä haastavaa. Talous ja ajan riittäminen ovat suurimmat haasteet.
”Talous tuottaa suurinta vaikeutta. Laitan omasta taskusta usein, ja välillä joudun jopa lainaamaan, jotta pakolliset kulut saadaan hoidettua. Toisena haasteena on aika. Kaikki, jotka ovat mukana joukkuetoiminnassa tietävät, kuinka työlästä on pyörittää joukkuetta. Joukkueen takana on yleensä tiimi, päävalmentaja, apuvalmentajat, joukkueenjohtaja, taloudenhoitaja, urheilutoimenjohtaja jne., mutta nyt vain minä pyöritän joukkuetta. Ajan kanssa joudun jatkuvasti kikkailemaan. Uskon, että edes pienikin tuki auttaisi toimintaamme kasvamaan.”
Suomeen kotoutuminen
Anas tuntee nyt olevansa kotoutunut aika hyvin Suomeen, mutta se tie ei ole ollut silti helppo. Hän kertoo olleensa aina suoraselkäinen ja ahkera. Eikä tämä asenne muuttunut, kun hän tuli Suomeen. Vaikka hänelle ei tarjottu kaikkea mahdollista apua, hän ei luovuttanut. Esteistä ja vaikeuksista huolimatta Anas suoritti peruskoulun sekä kaksoistutkinnolla ammattikoulun ja lukion. Nyt hän opiskelee toista vuotta konetekniikkaa korkeakoulussa ja on samalla koko ajan ollut töissä.
Anas kertoo, että hänen nykyinen oleskelulupansa on työperusteinen. Tämä tarkoittaa, että hänen on pakko tienata tietty summa ja tehdä määrätty määrä
tunteja, jotta oleskeluluvan ehdot täyttyvät. Opiskelu on työn ohella täysin oma-aloitteista, eikä siihen ole tarjolla erityistä tukea. Tämä tekee tilanteesta todella rankan. ”Jos haluaisin vähentää hieman työtunteja keskittyäkseni enemmän opiskeluun, se ei ole mahdollista,” hän sanoo.
Hän muistuttaa, kuinka vaikeaa on välillä pitää yllä motivaatiota yllä yrittämiseen ja jaksamiseen. Kun kovasti yrittää, mutta kohtaa jatkuvasti esteitä ja kuulee vain, että ”et voi” tai ”sinulla ei ole oikeutta.” Hän on nähnyt, miten muut ovat murtuneet ja luovuttaneet, pahimmillaan ikävinkin seurauksin.
Anas huomauttaa, että tämäntyyppiset tilanteet, jossa ihminen on turvapaikanhakijana tai paperittomana, voivat kestää vuosia.
”Kuvittele, että teininä tai nuorena aikuisena, juuri elämän tärkeinä vuosina, kun sinun pitäisi löytää oma suuntasi, rakentaa tulevaisuuttasi ja kasvaa aikuiseksi, jotka itsessään ovat suuria stressaavia asioita, elät jatkuvassa epävarmuudessa ja pelossa. Tämä voi jättää pysyvän jäljen.’’
Unelmat kantavat
Anas kertoo, että hän haluaisi erikoistua urheilualalle. Hän haluaisi oppia, miten voisi ammattimaisemmin pyörittää urheilutoimintaa ja ehkä sitä kautta aukeaisi ovia uusiin mahdollisuuksiin.
”Haaveilen siitä, että United Arabin toiminta kasvaisi isommaksi ensin täällä ja sitten myös kansainvälisesti. Loimme joukkueelle myös sosiaalisen median tilit ja logon, jotta saisimme lisää näkyvyyttä. Toivon, että saisimme joukkueeseen useamman ikäryhmän, jotta nuoremmat lapset pääsisivät myös kunnolla mukaan. Haluan myös, että joskus voisimme laajentaa toimintamme kotimaahani Irakiin.”
”Tällä hetkellä minulla on monta asiaa, jotka pyörivät ja ovat vielä kesken. Pyöritän United Arab jalkapallojoukkuetta, korkeakouluopintoni täytyy saada loppuun. Sekä työni, jossa olen ollut puolitoista vuotta ja jossa olen hyvin viihtynyt. Keskityn nyt niihin, ja sitten on ehkä aikaa unelmoida uusista asioista.”
Kiitos paljon haastattelusta, Anas!
Paperittomuus
Kuka on paperiton?
Paperittomuutta ei ole määritelty laeissa tai asetuksissa, sillä paperittomia koskevaa erillistä lainsäädäntöä ei ole. Siksi paperittoman määritelmät vaihtelevat.
Käytännössä paperiton on henkilö, joka elää Suomessa vailla laillista oleskeluoikeutta. Paperittoman oleskelu ei ole virallisesti viranomaisten tiedossa tai heidän sallimaansa. Pelkän passin tai muun henkilöllisyystodistuksen puuttuminen ei tee ihmisestä paperitonta.
Paperittomat Suomessa
Paperittomana elää Suomessa moninainen joukko ihmisiä. Paperittomuus voi olla paras vaihtoehto monen huonon vaihtoehdon joukosta. Toiset voivat pelätä turvallisuutensa puolesta kotimaassaan ja toiset haluavat elää läheistensä kanssa samassa maassa. Monet haluaisivat työskennellä Suomessa, mutta ulkomaalaislainsäädännön tiukat vaatimukset estävät sen. Lähes kaikki paperittomat haluaisivat laillistaa oleskelunsa ja elää tavallista elämää osana suomalaista yhteiskuntaa.
Miten tulee paperittomaksi?
Henkilö on voinut päätyä oleskelemaan Suomessa paperittomasti esimerkiksi kielteisen oleskelulupa- tai turvapaikkapäätöksen jälkeen tai oleskeluluvan umpeuduttua.
Paperittoman arkea leimaa jatkuva epävarmuus omasta tulevaisuudesta. Moni pelkää kiinnijäämistä ja välttelee siksi viranomaisia. Koska paperittomasti Suomessa oleskelevat ihmiset eivät voi kääntyä viranomaisen puoleen, he ovat erittäin alttiita hyväksikäytölle sekä erilaiselle kaltoin kohtelulle.
Lähde: Pakolaisneuvonta ry
Nuorten ääni esiin
Kokemuksia vertaistuesta ja asiantuntijaksi kasvamisesta Suomessa
Kolme nuorta – Morteza Ibrahimi (19), Elyas Khademi (21) ja Mahdi Mozafari (25) ovat mukana Kuule minua -hankkeessa (2023–2025), joka tarjoaa mahdollisuuden kokemusasiantuntijakoulutukseen ja vertaistukea turvapaikanhakija- ja pakolaistaustaisille nuorille Suomessa. Tavoitteena on voimaannuttaa nuoria ja tuoda heidän äänensä esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Heidän tarinansa kertovat, miten hanke on edistänyt heidän matkaansa ja auttanut löytämään oman suuntansa uudessa kotimaassa.
Teksti: Charlotta Anttila
Kuva: Anabelen Laitinen
Mahdi, Elyas ja Morteza jakavat syvällisiä ajatuksia siitä, mitä tarkoittaa olla maahan muuttanut nuori Suomessa. He korostavat suomen kielen oppimisen merkitystä arjen sujuvuuden ja opiskelumahdollisuuksien kannalta sekä harrastusten roolia ystävien löytämisessä ja kotoutumisessa. He myös pohtivat suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisia haasteita, kuten suomalaisten varautuneisuutta ja sitä, kuinka tärkeää on, että yhteiskunta tarjoaa heille tukea ja tietoa kotoutumisprosessin helpottamiseksi.
Miten tulitte mukaan hankkeeseen?
Elyaksella on aina ollut halu vaikuttaa ja tehdä vaikuttamistyötä. Elyaksen tuntema sosiaalityöntekijä oli kuullut Kuule minua -hankkeesta ja ajatteli, että hanke voisi olla hyvä paikka Elyakselle päästä tekemään tärkeää työtä. Elyas aloitti hankkeessa puolitoista vuotta sitten ja oli mukana ensimmäisissä ryhmissä, joissa koulutettiin kokemusasiantuntijoiksi.
”Koin, että vaikuttamistyö sopii minulle”.
Morteza kuuli hankkeesta, kun sitä esiteltiin hänen koulussaan. Afganistanista kotoisin oleva nuori kertoi hankkeen tarkoituksesta, mikä innoitti Mortezan mukaan kokeilemaan hanketta vuonna 2023.
”Ja sitten kun tulin kuuntelemaan ja näin itse, että mistä puhutaan, tykkäsin ja päätin jatkaa hankkeessa.”
Mahdi puolestaan kuuli Kuule minua -hankkeesta kaveriltaan, joka oli jo mukana. Hanke oli silloin vielä alkutekijöissä. Kaverin kannustamana Mahdi päätti liittyä mukaan ja tutustua siihen, mitä hankkeessa tehdään. Mahdista on tullut yksi hankkeen aktiivisimmista jäsenistä.
”Kun on esiintynyt ja jakanut omaa elämäntarinaansa, on saanut paljon uusia ideoita mihin lähteä muutoksia tekemään.”
Millaista tukea vertaisryhmä on antanut?
Vertaistukiryhmässä nuoret kokoontuvat yhdessä keskustelemaan. Elyas kertoo, kuinka jokaisella heistä on moninaiset taustat ja kokemukset uudesta elämästään Suomessa. On ollut helpottavaa jakaa kohtaamiaan haasteita muiden kaltaistensa nuorten kanssa.
”Keskustelimme juuri siitä, miten voimme paremmin kotoutua. Miten voimme kokemuksen kautta auttaa muita nuoria ja mitä voidaan tehdä paremmin. Se on ollut iso tuki, että jutellaan ja keskustellaan myös ihan arjesta ja koulusta.”
Maahanmuutto
Elyas Khademi on aina halunnut vaikuttaa ja tehdä vaikuttamistyötä.
Mahdi toteaa, että ”vertaistukea on saatu eri tavalla eri aikoina. Varsinkin silloin alussa puhuttiin enemmän sellaisista ikävistä kokemuksista mitä oli Suomessakin kertynyt, esimerkiksi rasistisia kokemuksia. ”
Mahdi kertoo siitä, miten nuorilla on hankaluuksia uudessa yhteiskunnassa lähteä aivan nollasta luomaan sellainen persoona, joka sopisi suomalaiseen yhteiskuntaan. Vertaistukiryhmässä nuoret ovat voineet puhua näistä haasteista, ja jokainen on parhaansa mukaan pyrkinyt tukemaan muita.
”Olin aluksi vähän ujo puhumaan ryhmän edessä” sanoo Morteza. Hänen toiveenansa oli oppia esiintymään rohkeammin, ja vertaistuella on ollut siihen suuri merkitys.
Onko itsevarmuutenne kasvanut?
”Lähtökohtaisesti itsevarmuuden pitäisi tulla siitä, että tuntee itsensä, ja tietää omat vahvuudet ja heikkoudet, ja lähtee sitten kehittämään heikkouksiaan. ” sanoo Mahdi.
Yleisön edessä esiintymiseen on auttanut se, että on saanut hyviä ohjeita ja vinkkejä siihen ja kaikki tämä on lisännyt varmuutta.
Myös Elyas ja Morteza kertovat itsevarmuutensa lisääntyneen. Elyas muistaa lukiossa opiskellessaan saaneensa mahdollisuuden kertoa omasta elämästään koulussaan.
”Monta kertaa minulla on ollut mahdollisuus vaikuttaa ja kertoa omasta kokemuksesta, mutta mulla ei ollut sitä rohkeutta. Vaikuttamiseen ja esiintymiseen tarvitaan rohkeutta, jotta uskaltaa puhua. Mutta onneksi mä tulin tänne, jotta löytäisin sen rohkeuden. Mä halusin vaikuttaa.”
Morteza on päässyt kokemusasiantuntijakurssilla kehittämään omia esiintymistaitojaan. ”Ensimmäinen esiintymiskerta ei ollut helppoa, joka kerta kun olen käynyt esiintymässä, se on helpottunut.”
Missä olette olleet puhumassa ja millaista se on ollut?
Mahdi oli lokakuussa Tampereella puhumassa kokemusasiantuntijana Lastensuojelupäivillä. Hän koki pystyneensä vaikuttamaan enemmän kuin joskus itse ajatteli. Sillä on merkitystä, mitä on elämässään tekemässä. ”Haluan myös jakaa muidenkin nuorten kokemuksia ja haasteita, ja tuoda heidänkin ääntään kuuluviin”.
Morteza on käynyt pari kertaa puhumassa. Se on
Mahdi Mozafari kertoo, että on saanut eri tavoilla vertaistukea ja rohkeutta ryhmästä.
Elyas on ollut puhumassa mm. sosiaalityöntekijöille Järvenpäässä, kansanedustajille eduskunnassa ja THL:n PALOMA-päivillä. ”PALOMA-päivät olivat tosi hyvä kokemus, vaikka jännitti todella paljon. Sain todella hyvää palautetta. En olisi uskonut, että ihmiset oikeasti tykkäävät ja haluavat kuulla nykynuorten ääniä ja kokemuksia.”
Elyaksen tavoitteena on auttaa maahanmuuttajanuoria kotoutumaan paremmin. ”Kotoutuminen voi olla pienistä asioista kiinni. Haluan auttaa sen verran, kun pystyn, olla heidän kaverinsa, ettei jäisi yksin.”
Mitä haluaisitte sanoa juuri Suomeen saapuneelle nuorelle?
Mahdi: ”Suomen kielen oppiminen on äärimmäisen tärkeää. Se ei ole tärkeää vain arjessa pärjäämisen tai katukielen vuoksi, vaan myös siksi, että kirjakieli avaa ovia opiskeluun ja työelämään. Riippumatta siitä, mitä haluat Suomessa tehdä tai mihin suuntaan elämäsi täällä menee, kielen hallinta on avain. Kielitaito vaikuttaa myös siihen, saatko kavereita vai et. Kannattaa tutustua maan kulttuuriin ja tapoihin, jotta voit rakentaa elämääsi tässä yhteiskunnassa. On tärkeää ymmärtää, mihin olet tullut ja mihin olet menossa, eikä jäädä pelkästään menneen elämän varaan.”
Elyas: ”Suomeen kotoutuakseen ei riitä, että yrittää yksin – tarvitset myös muita ihmisiä ympärillesi, erityisesti suomalaisia kavereita. Se
ei ole aina helppoa, mutta harrastusten kautta voi löytää sekä ystäviä että tekemistä. Harrastukset antavat mahdollisuuden oppia kieltä ja olla osa yhteisöä. Suomalainen yhteiskunta voi tuntua aluksi sulkeutuneelta, mutta se vaatii rohkeutta lähestyä ihmisiä ja alkaa jutella heidän kanssaan. Omasta kulttuuristani poiketen suomalaiset eivät aina avaa itseään nopeasti, ja ystävyyssuhteiden rakentaminen vie aikaa. Olisi hyödyllistä, jos Suomeen saapuville nuorille järjestettäisiin kursseja, joissa kerrotaan suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta omalla kielellä. Tämä auttaisi ymmärtämään, millainen maa Suomi on, ja orientoitumaan paremmin.”
Morteza: ”Kieli on mielestäni avain, joka voi avata monia ovia. Jos saat tilaisuuden käyttää osaamistasi mutta et hallitse kieltä, et välttämättä pysty hyödyntämään tilaisuutta täysillä. Harrastukset voivat olla hyvä tapa kehittää kielitaitoa ja samalla tuovat mielekästä tekemistä. Olen itse huomannut, että harrastusten kautta voi saada ystäviä. Tämä tekee kielitaidon harjoittelusta myös hauskempaa. Kannattaa olla aktiivinen ja etsiä sinulle sopivia mahdollisuuksia olla mukana ja kokea, mitä kaikkea Suomessa on tarjota.”
Miltä tulevaisuutenne näyttää?
Mahdi: ”Tulevaisuuteni on aina näyttänyt valoisalta, ja olen pyrkinyt jatkuvasti parempaan suuntaan. Hanke on antanut minulle uusia ideoita ja mahdollisuuksia, erityisesti kun olen saanut esiintyä eri paikoissa ja tuoda esiin omia kokemuksiani. Olen oppinut yhdistämään menneisyyteni ja nykyisyyteni kokemukset, ja se on auttanut minua asettamaan uusia tavoitteita tulevaisuuteen. Olen aina tiennyt, että haluan auttaa muita, mutta hankkeen aikana minulle on selkeytynyt, millä tavalla haluan vaikuttaa. Se on vahvistanut suuntaani.”
Elyas: ”Haluan jatkaa vaikuttamistyötä myös hankkeen jälkeen. Tämä, mitä teemme nyt, on vasta pieni askel verrattuna siihen, mitä nuoret oikeasti tarvitsevat. Etenkin vasta Suomeen tulleet nuoret kaipaavat paljon enemmän tukea ja tietoa, ja haluan olla heidän elämässään mukana – vaikka vain kaverina, joka auttaa heitä sopeutumaan. Haluan varmistaa, että heidän kotoutumisprosessinsa on helpompi kuin omani. Uskon, että tiedon ja tuen avulla nuoret voivat kotoutua entistä paremmin. Asioita voidaan tehdä nykyistä tehokkaammin, ja haluan olla mukana tekemässä siitä totta.”
Morteza Ibrahimin mielestä suomen kielen taito on avain moneen asiaa yhteiskunnassa.
Morteza: ”Toivoisin voivani jatkaa tässä ryhmässä. Ennen kuin tutustuin tähän ryhmään, ajattelin, että monet vaikeudet ja haasteet tapahtuivat vain minulle. Kun tapasin muita nuoria ja kuulin heidän elämäntarinoitaan, huomasin, että moni muu on käynyt läpi samanlaisia asioita. Se on auttanut minua jaksamaan ja uskomaan, että tulevaisuus voi olla parempi. Nyt ymmärrän, kuinka tärkeää on jakaa näitä tarinoita ja kokemuksia. Kokemusasiantuntijana voin vaikuttaa siihen, että muut nuoret näkevät toivon ja mahdollisuudet elämässään. Hankkeen kautta olemme voineet näyttää, ettei kenenkään tarvitse jäädä yksin.”
Millaista on olla nuori vuonna 2024?
Elyas: ”Yleisesti nuorena oleminen on kivaa, mutta maahanmuuttajataustaisena nuorena se ei aina ole yhtä helppoa. Meillä on erilaisia taustoja, ja olemme nähneet elämässämme paljon ennen Suomeen tuloa. Uuteen yhteiskuntaan sopeutuminen vaatii moninkertaista työtä, ja välillä tuntuu, että pitää taistella, jotta oma ääni saadaan kuuluviin. Silti Suomessa on mukavaa olla nuori, ja toivon, että myös muut nuoret tajuaisivat sen.”
”Vuosi 2024 ei kuitenkaan näytä täysin valoisalta nuorten näkökulmasta. Monilla on paineita ja ahdistusta siitä, miten asiat kehittyvät yhteiskunnassa ja maailmalla. Meiltä nuorilta vaaditaan paljon – ei pelkästään vahvuutta, vaan myös rohkeutta nostaa esiin tärkeitä asioita ja puhua ääneen. ’Meidän pitää tehdä itsestämme vähän vahvempia kuin mitä eilen oltiin.’”
”Haluan myös kannustaa suomalaisia nuoria olemaan avoimia ja ystävällisiä maahanmuuttajanuorille. Heistä voi tulla teille todella hyviä kavereita. Monikulttuuriset kohtaamiset ja verkostoituminen ovat tärkeitä kaikille – niiden avulla kukaan ei jää yksin.”
Morteza: ”Tuntuu hyvältä olla nuori – on energiaa ja voimaa jaksaa. Mutta maahanmuuttajataustaisena nuoruus voi olla haastavampaa. Esimerkiksi peruskoulun joutuu joskus käymään uudelleen, ja kun jatkaa opintoja, saattaa olla vanhempi kuin muut opiskelijat. Tämä voi luoda tunteen, että olisi muita jäljessä, vaikka tiedänkin, ettei itseään kannata vertailla muihin.”
”Vanhemmat saattavat odottaa, että nuori olisi jo töissä tai ’valmis aikuinen’, mutta todellisuudessa myös meillä on omat haasteemme. Silti haluan sanoa kaikille maahanmuuttajanuorille: opiskelkaa hyvin ja käykää
harrastamassa. Se auttaa löytämään paikan uudessa ympäristössä.”
Mahdi: ”Nuorena oleminen on hienoa, koska on energiaa ja sinnikkyyttä kohdata haasteita ja jatkaa eteenpäin. Suomessa nuorena oleminen voi kuitenkin olla haastavaa, erityisesti silloin, kun tulee aivan erilaisesta yhteiskunnasta. Se vaatii paljon oppimista ja sopeutumista.”
”On tärkeää, ettei vertaile itseään muihin, vaan uskoo itseensä ja unelmiinsa. Kun huomaat, että muutoksia täytyy tehdä, älä odota, että joku muu tekee sen puolestasi – tee se itse. Yritän elämässäni ympäröidä itseni ihmisillä, joilla on samanlaiset tavoitteet ja jotka jakavat saman energian. Yhdessä voimme kasvaa ja kehittyä.”
Nuoret kiittävät kaikkia, jotka ovat mahdollistaneet tämän hankkeen. ”Erityisesti Hanna Nygren Ehjä ry:stä, joka on koordinoinut toimintaa, ja kaikkia muita, jotka ovat auttaneet meitä löytämään itsemme ja vahvuutemme. Tämä hanke on antanut meille nuorille äänen ja luonut alustan vaikuttaa. Kiitos meidän kaikkien puolesta.”
Suuntaa ja vahvuuksia
tulevaisuuteen
Morteza, Elyas ja Mahdi kokevat löytäneensä vahvuuksiaan ja omaa suuntaansa Suomessa. He uskovat, että heidän kokemuksensa voivat rohkaista ja inspiroida myös muita nuoria. Vertaistuki on antanut heille sekä käytännön neuvoja että tärkeän yhteisön, joka tukee heitä erilaisissa elämäntilanteissa.
Näiden nuorten kokemukset osoittavat, miten tärkeää vertaistuki, itsensä kehittäminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen ovat kotoutumisessa. Heidän tarinansa tuovat esille tarpeen luoda tukevampia rakenteita ja avoimempia asenteita, jotta jokainen nuori voisi löytää paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Nuorten rohkaiseva viesti kaikille painottaa verkostoitumisen tärkeyttä ja kehottaa suomalaisia nuoria olemaan avoimia ja ystävällisiä maahan muuttaneille nuorille. On tärkeää tukea turvapaikanhakijanuoria osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
Valoisaa syksyä kaikille lukijoille – erityisesti kaikille nuorille, jotka tekevät töitä omien unelmiensa eteen!
Lämpöä syksyyn Kontulan perhepäivässä
Teksti ja kuvat: Inka Kopomaa
Marraskuun 9. päivänä vietettiin monikielistä perhetapahtumaa Kontulassa yhteistyössä Kidesäätiön kanssa.
Perhepäivä oli avoin kaikille lapsiperheille ja tarjolla oli mukavaa ohjelmaa. Lapsille oli temppurata, Bahá’i -yhteisön järjestämä askartelupaja sekä Ole rohkea ja reilu – seikkailutyöpaja. Lisäksi taiteiltiin yhdessä ja aikaa oli myös vapaalle leikille ja liikkumiselle. Tapahtumassa oli tarjolla koko perheelle maksuton, maukas lounaskeitto, pientä purtavaa ja kahvit.
Perheiden monikielisyyttä pyrittiin huomioimaan somalin ja darin kielten vertaisohjaajien avulla. Paikalla olevat työntekijät puhuivat myös suomen ja englannin lisäksi arabiaa. Lasten mielestä perhepäivä oli ”kiva” ja ”hauska.”
Lähialuekaveritoiminnan perhepäivässä oli iloa ja tunnelmaa.
Teiniys iskee! –seminaarissa puhuttiin adoptoidun
murrosiästä
Teksti ja kuvat: Jenni Heinonen
Teiniys iskee! Adoptoidun murrosikä -seminaari
pidettiin 2.11.2024 Pelastakaa Lapset ry:n Tiukula-talossa. Tapahtumassa syvennyimme siihen, miten varhaiset kokemukset ja adoptio vaikuttavat murrosikään ja siihen, miten adoptiovanhemmat voivat tukea nuoriaan näissä haastavissa kehitysvaiheissa.
Seminaarin asiantuntijaluennoitsija, nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Kirsi Kettunen avasi nuoruusiän kehitystä adoption näkökulmasta. Kirsi Kettusella on pitkä kokemus adoptioperheiden kanssa työskentelystä.
Luento-osuuden jälkeen kuulimme monipuolisia näkemyksiä ja omakohtaisia kokemuksia paneelikeskustelussa. Keskustelussa oli mukana adoptoituja, adoptiovanhempia ja ammattilaisia. Suuret kiitokset huikeille panelisteillemme!
Seminaari toteutettiin yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n, Interpedian, Adoptioperheet ry:n ja Helsingin kaupungin kanssa. Lämmin kiitos kaikille osallistujille, puhujille ja järjestäjille!
Adoptiokuraattori Anja Wikstedt toimi seminaaripäivän paneelin juontajana.
Lapset ovat suurimman suojelun tarpeessa
Havahduin ensimmäisen kerran, kun Euroopan pakolaiskriisi täytti kaikki uutiskanavat vuonna 2015. Suomikin sai turvapaikanhakijoista osansa, ja vuoden aikana meille tuli yli 32 000 turvapaikanhakijaa. Silloin koin, etten voi vain lukea uutisia, vaan haluan vaikuttaa. Laitoin Facebookiin päivityksen: ”Haluaisin olla mukana jossain humanitaarisessa toiminnassa.” Tähän viestiin vastasi Yhteiset Lapsemme ry:n varapuheenjohtaja ja sen perustajajäsen Kitte Marttinen. Sovimme Kiten kanssa, että voisin hyödyntää silloista kokemustaustaani liikkeenjohdon konsulttina yhdistyksen toiminnassa.
Niinpä kokosin muutamia entisiä kollegoitani, liikkeenjohdon konsultteja, ja osallistuimme yhdistyksen strategian laatimiseen vapaaehtoispohjalta. Työ kesti muutamia kuukausia ja pääsin hyvin selville, mitä yhdistys edistää, miten se toimi ja millä alueilla olisi kehitettävää.
Toisen kerran sain puhelun Kiteltä nyt jo kolmisen vuotta sitten. Siinä vaiheessa yhdistys oli täydentämässä hallitustaan. Ammatillinen kokemukseni ei koskaan ole liittynyt humanitaarisiin asioihin, kansainvälisiin adoptioihin tai antirasismiin, vaan olen aina ollut liike-elämän palveluksessa, konsulttina, pankkiirina tai sijoittajana. Tästä huolimatta tai ehkä juuri sen takia, Kitte perusteli, että toisin hallitustyöhön sen kaipaamaa moninaisuutta – olisin siis kiintiöerilainen.
Olen ollut yhdistyksen hallituksessa vuodesta 2023 lähtien. Tähän aikaan ei liity muuta dramaattista kuin toiminnanjohtajan irtisanoutuminen ja uuden toiminnanjohtajan palkkaaminen. Jälkimmäinen onkin hallituksen yksi tärkeimmistä tehtävistä, muut kaksi ovat toiminnanjohtajan tukeminen ja toiminnanjohtajan erottaminen. Tämä näin yleisesti hallitustyöstä, joka on ehkä se lähin ammatillinen kokemustaustani.
Yhteiset Lapsemme ry:n hallitukseen tuleminen sopi minulle ajallisesti myös erityisen hyvin. Olin jäänyt pois arjen pääomasijoittajan tehtävistä, ja koin, että toimiminen yhdistyksessä, jonka arvomaailma yhtäältä oli minulle aiemman vapaaehtoistyöni kautta tuttua ja toisaalta, jonka toimintatapa ja tavoitteet olivat mielestäni tärkeitä.
Nykyinen maailman aika, pakolaismäärien jatkuva kasvu, Ukrainan sota ja valtiontalouden haasteet –ja miksei myös poliittinen vastakkainasettelu, jossa osa edellä luetelluista asioista asetetaan vastakkain, antavat toiminnallemme erityisen tarkoituksen. Yhdistyksemme on osa laajaa kolmannen sektorin kenttää. Oma lähtökohtamme on toiminta erityisesti lasten oikeuksien puolesta.
Meille kantasuomalaisille nämä oikeudet ovat itsestäänselvyyksiä. Suomessakaan ihmisoikeudet eivät toteudu samanlaisina kaikille. Lähtökohdat poikkeavat toisistaan – ja erityisen haavoittuvassa asemassa ovat lapset. Lapset eivät ole syyllisiä kriiseihin, eivätkä he ole vastuussa valinnoista, minne hakeutua turvaan – he ovat suurimman suojelun tarpeessa.
Kolmen lapsen ja kolmen lapsenlapsen isänä ja isoisänä tunnen voimattomuutta. En voi olla ajattelematta, millaista olisi joutua hakemaan turvaa toisesta maasta. Miten minun lapsiini tai lapsenlapsiini suhtauduttaisiin. Olisimmeko erilaisia kuin Suomesta tällä hetkellä turvaa hakevat? Toivoisin, että meitä ymmärrettäisiin, emmehän olisi itse voineet päättää, että turvallisuutemme on vaarannettu ja läheisiä suojellaksemme joudumme hakemaan turvaa toisaalta.
En halua ”jeesustella” tällä ajatuksella – enkä sillä mitä yhdistyksemme tekee. Me teemme pieneltä osalta sitä, mitä toivoisimme kaikkien tekevän. Olen ylpeä yhdistyksen uudesta strategiasta ja toimintatavasta ja erityisesti sen hyvin motivoituneesta henkilökunnasta.
Eräässä tuoreessa televisio-ohjelmassa sanottiin osuvasti, että vaikka tavoitteemme on parantaa maailmaa, niin emme kuvittele pelastavamme koko maailmaa. Vaan keskittymällä pelastamaan edes yhden ihmisen, voimme pelastaa hänen koko maailmansa.
Timo Leino
Kirjoittaja on 67-vuotias isä ja isoisä – kummatkin isolla I:llä. Ammatillinen kokemus on liike-elämästä – nykyinen toiminta pääosin hallitustyötä pienissä ja suurissa, yksityis- ja julkisomisteisissa yhtiöissä. Kiinnostuksen kohteet ovat ruuanlaitto sekä pitkäkestoiset ja matalasykkeiset urheilulajit. Toiminut Yhteiset Lapsemme ry:n hallituksessa vuodesta 2023.
Timo Leino
Kirjamessuilla keskusteltiin nuorten lukutaidosta ja vaikuttamisesta
Teksti: Irma Marttinen
Kuvat: Mathilda Selin
Helsingin kirjamessuilla Kultti-lavalla järjestetyssä keskustelussa oli aiheena lasten ja nuorten lukutaito ja sen merkitys yhteiskunnalliseen osallisuuteen ja vaikuttamiseen. Aiheesta haastateltavana oli vantaalainen nuorisovaikuttaja Vida Amoah, 17, ja häntä haastatteli Charlotta Anttila, 25, Yhteiset Lapsemme ry:n viestinnästä.
Kulosaaren lukion yhteiskunta- ja talouslinjalla opiskelevalla Vidalla on jo paljon kokemusta vaikuttamistyöstä. Keskustelussa hän nosti esille sen, miten lukutaito on kasvattanut itseluottamusta ja auttanut omien ajatusten ilmaisemisessa. Se on ollut monella tavalla tärkeää nuorisovaltuustotyössä.
”On pitänyt lukea ja ymmärtää pitkä raportteja, jotta on voinut muodostaa oman mielipiteensä asioista”, hän kertoi.
Vida kertoi myös, miten hän oppi 6-vuotiaana lukemaan, ja muisteli kirjastossa käymistä lapsena. Se oli kivaa, että kirjastonhoitajat vinkkasivat kirjoja, jotka voisivat kiinnostaa. Vida on edelleen suuri kirjastojen ystävä: ”Mä sitten rakastan Oodia!” Hänen mielestään
kirjastojen pitää olla monipuolisia paikkoja, jotta nuoret tulevat niihin.
”Lukemisesta pitää tehdä trendikästä siten, ettei se ole vain jotain boomerien hommaa.”
Lasten lukuinnostuksen syttymiselle tärkeä merkitys on vanhemmilla. Maahanmuuttajaperheissä lasten lukutaidon tukeminen ei aina ole helppoa, mutta se on sitäkin tärkeämpää. Lukutaito on avain oppimiseen ja koulussa pärjäämiseen.
Keskustelussa nostettiin esille myös kirjojen ja tarinoiden sisältöjen moninaisuus. On tärkeää, että lapset ja nuoret voivat löytää kirjoista heille tuttuja asioita ja henkilöhahmoja. Se voi innostaa lukemaan ja vahvistaa kokemusta myös oman äänen ja kokemuksen merkityksellisyydestä.
Yhteiset Lapsemme -lehti on Kulttuuri- mielipideja tiedelehtien liitto ry:n jäsen. Lehtemme oli esillä Kultin osastolla Helsingin Kirjamessuilla. Kultti-lavalla oli koko messujen ajan monipuolista ja kiinnostavaa puheohjelmaa.
Lukutaito on kansalaistaito
Käymme jatkuvaa yhteiskunnallista keskustelua lukutaidon merkityksestä, usein oppimisen kontekstissa. Pisa-tulokset osaltaan vahvistavat näkemystämme siitä, että lukutaito on yksi merkittävimmistä taidoista, jonka ihminen voi oppia ja jota tarvitsemme arjessamme läpi elämän. Vaikka tutkimustulokset osoittavat lukutaidon laskeneen Suomessa, olemme silti edelleen kärkimaiden joukossa. Lukutaito on oppimisen perusta ja avain maailmaan, joka on täynnä tietoa, tarinoita ja uusia näkökulmia. Tosiasiassa lukutaito on myös sivistyksen perusta, jota tulee vaalia. Se on taito, joka luo valtaa ja vapautta toimia aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä.
Tänä päivänä erilaista sisältöä tuotetaan ja jaetaan medioissa enemmän kuin koskaan. Jatkuva informaatiotulva vaatii jokaiselta meistä entistä kriittisempää lukutaitoa tunnistaaksemme disinformaation ja suodattaaksemme faktapohjaisen tekstin. Siksi luetun ymmärtämisen kykyä onkin olennaista harjoitella teknisen lukutaidon lisäksi.
Lukutaito on oppimisen perusta ja avain maailmaan, joka on täynnä tietoa, tarinoita ja uusia näkökulmia. Se on taito, joka luo valtaa ja vapautta toimia yhteiskunnassa.
Pia Hiltunen
Kaikki oppiminen rakentuu tavalla tai toisella lukutaidon varaan. Ilman kykyä ymmärtää tekstiä ja poimia siitä olennaista tietoa, opiskelusta tulee vaikeaa, lähes mahdotonta. Lukutaito rakentuu pienistä palasista ja saa alkunsa jo lapsuuden varhaisvuosina. Ääneen lukemisen onkin tutkittu olevan yksi avaintekijä myöhempien vuosien kehitykselle. Kun lapsille luetaan, he oppivat kieltä, tarinankerrontaa ja keskittymiskykykin kehittyy. Tutkimukset osoittavat viitteitä myös ääneen lukemisen ja parempien sosiaalisten taitojen sekä aivoterveyden näkökulmasta. Ääneen lukeminen kehittää lasten sanavarastoa ja kykyä hahmottaa rakenteita, mikä antaa heille vahvan pohjan lukemaan oppimiselle. Yhteinen lukukokemus on myös tapa luoda yhteisiä hetkiä, joissa lukemiseen liittyy lämpimiä muistoja ja positiivisia tunteita myöhemminkin.
Olennaista on pohtia, miten lapsia ja nuoria saataisiin innostettua lukuharrastuksen pariin entistä enemmän. Koulut tekevät merkityksellistä työtä asian parissa ja lainsäädännöllä on mahdollisuus luoda lisää puitteita kouluille, mutta silti kyse on tavallisesta arjesta. Varataanko lukemiselle aikaa, ovatko luettavat tekstit mielenkiintoisia ja sopivan haastavia, opetellaanko käyttämään kirjastoa, palkitaanko tavoitteellisesta lukemisesta ja ovatko hahmot samaistuttavia ja lapsia puhuttelevia. Aikuisten rooli lasten lukuinnostuksen löytämisessä ja ylläpitämisessä on olennainen. Lapsia täytyy auttaa löytämään tarinoita ja aiheita, jotka sytyttävät kipinän. Olipa kyse seikkailuista, tietokirjoista tai sarjakuvista, tärkeintä on, että lukeminen tuntuu mielekkäältä.
Lukutaito ei kehity itsestään, eikä sen merkitys tule heikkenemään yhteiskunnassa. Innostetaan yhdessä lapset ja nuoret kirjojen pariin, tarjoamalla mahdollisuuksia löytää iloa ja merkitystä tekstien maailmasta tulevaisuudessakin. Lukutaito ei ole vain taito oppia, se on taito elää ja ymmärtää maailmaa syvemmin.
Pia Hiltunen
Kirjoittaja on kansanedustaja (SDP), kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja
Vaihto-opiskelijana synnyinmaassa Kolumbiassa
Koneen laskeutumisesta Kolumbiaan on kulunut kohta jo neljä kuukautta. Silloin mielessä risteilivät innostus, jännitys sekä liikutus siitä, että pääsen asumaan maahan, jossa juureni ovat. Minut on adoptioitu Kolumbiasta, Bogotasta 2 kuukauden ikäisenä. Joten kun keväällä opiskelijavaihdon kohdemaihin oli lisätty uutena Kolumbia, päätös oli helppo.
Teksti ja kuvat: Marikki Vasantola
Alku
oli yksinäistä aikaa, ja ikävöin kotiin. Osasin odottaa sitä, sillä uuteen maahan muuttaessa kaikki on aloitettava alusta. Ihmissuhteiden luominen vie aikaa ja kielimuuri ja kulttuurierot vaikeuttavat sitä entisestään. Itselläni tähän meni aikaa useampi kuukausi ja yhden kerran jo meinasin ostaa lentoliput takaisin Suomeen. Oikeiden ihmisten löytäminen tuntui vaikealta ja päivät olivat aikamoista rämpimistä. Suurin osa muista vaihto-oppilaista tuli espanjankielisistä maista, jolloin heidänkin kanssaan oli kielimuuri, mikä vaikeutti kommunikointia ja ryhmäytymistä. Läheisten tuella ja kannustuksella jaksoin kuitenkin mennä päivä kerrallaan ja olen onnellinen, että en antanut periksi. Suosittelen ulkomaille lähtöä, jos siihen avautuu mahdollisuus, mutta haluan kuitenkin myös tuoda esille ulkomaille muuton kääntöpuolia.
Nyt neljä kuukautta myöhemmin olen iloinen, että olen päässyt tutustumaan tähän kiehtovaan ja monimuotoiseen maahan. Olen päässyt
matkustelemaan eri puolelle Kolumbiaa, ja sitä kautta päässyt tutustumaan kulttuurin paremmin ja nähnyt eri alueiden eroja. Täällä on todella isot luokkaerot ja se näkyy niin katukuvassa kuin ihmisten puheissa. Rikkaat asuvat aidatuilla asuinalueilla, joiden porteilla päivystävät aseistetut vartijat.
Kolumbian luonto ja ilmasto on todella vaihtelevaa ja olen päässyt näkemään sitä monipuolisesti. Asun itse Chíassa, Bogotan esikaupunkialueella vuoriston ympäröimänä. Ikkunasta näkyy lehmiä ja kanoja. Vuoriilmasto on tullut hyvin tutuksi. Sää saattaa vaihdella päivän aikana useita kertoja, joten sateenvarjoa on hyvä kantaa laukussa aina mukana.
Adoptiotausta on ollut täällä enemmän mielessä kuin varmaan ikinä aiemmin. Olen miettinyt paljon biologista sukuani ja omia juuriani. Mielessä on pyörinyt paljon miltähän biologiset sukulaiseni näyttävät, onko heillä kaikki hyvin ja missähän
päin Bogotaa he asuvat. Olen myös pohtinut täällä ollessani, että millaistakohan elämä olisi ollut, jos minua ei olisi adoptoitu. Ensimmäisinä päivinä myös huomasin, miltä tuntuu sulautua joukkoon. Jos olin hiljaa, minulle puhuttiin automaattisesti espanjaa ja yliopistolla piti erikseen jokaiselle opettajalle kertoa, että olen Suomesta.
Alun vaikeuksien jälkeen huomaan toivovani, että aikaa täällä olisi jäljellä vielä vähän enemmän. Harmittaa, että kun vihdoin olen löytänyt ne omat ihmiset ja sosiaaliset ympyrät niin pitääkin jo kohta lähteä kotiin. Mietin vaikeimpina hetkinä, että minkälainen kuva itselle jää koko reissusta ja että saiko siitä irti sen, mitä lähdin täältä hakemaan. Nyt tuntuu ihanalta huomata, että viimeisen kuukauden hyvät kokemukset ja kohtaamiset ovat helpottaneet omaa oloa ja kokonaiskuvaa koko reissusta. Olen tutustunut ihaniin ihmisiin ja heidän kulttuuriinsa ja olen saanut jakaa ikimuistoisia hetkiä heidän kanssaan. Ja että loppupeleissä, kun löytää omat ihmiset, niin sillä kielimuurillakaan ei ole kauheasti väliä. Kommunikaatio toimii kahdella kielellä tai kääntäjän avulla todella sujuvasti.
Täällä kaikki osaavat tanssia ja salsata. Baareissa tanssilattia ovat täynnä iloisia ihmisiä. Tulen ikävöimään sitä näkyä ja sitä tunnetta, kun baariillan jälkeen on jalat kipeät salsan tanssimisesta. Kiireettömyyttä tulee myös ikävä, koska täällä asiat hoituvat hyvin verkkaasti ja aikataulut ovat niin liukuvat, että olen monesti luullut olevani myöhässä vain huomatakseni olevani ensimmäinen paikalla. Eniten jään ikävöimään kolumbialaisten ystävällisyyttä ja avuliaisuutta, upeita hedelmiä, sekä tietenkin niitä ihmisiä, joiden kanssa olen saanut jakaa tämän kokemuksen.
Adoptio
Kun rakkaus ei riitä
Teksti: Anja Wikstedt
”Minä toivoin perheeseemme kikkaratukkaista ja vilkasta lasta. Lopulta saimme kaukaa Afrikasta pojan, joka täytti toiveeni moninkertaisesti.”
Äidin päiväkirjamerkintöihin perustuva teos kertoo perheen adoptio-odotuksesta, hakumatkasta ja perheelämästä biologisen ja adoptoidun lapsen kanssa. Se on kirja toiveikkuudesta, onnesta ja rakkaudesta. Leikki-ikäisenä Tefe oli iloinen, päättäväinen ja energinen pojanvesseli, toki monenlaista tukea tarvitseva. Myöhemmin tilanteet usein kärjistyivät. Alkoi rankka oireilu, huostaanotto, vaihtuvat laitossijoitukset.
Pahin tapahtui, rakkaus ei riittänyt. Tuskan jälkeen tilaa on tullut ikävälle ja kaipaukselle. Äiti muistelee miltä tuntui pörröttää lapsen karkeaa afrotukkaa, muistaa hänen naurunsa ja veikeän katseensa. Kauniit asiat ovat tallella syvällä sydämessä.
Pirjo Jousimo: Kun rakkaus ei riitä Momentum Kirjat, 2024
on ollut usein ajatuksissa.
Marikki Vasantola kertoo, että Kolumbiassa oma adoptiotausta
Henkilöstöuutisia
Uusia ohjaajia antirasistisen kasvatuksen tiimissä
Teksti: Vivika Mäkelä
Antirasismi ja rasismi
Antirasistisen kasvatustoiminnan Ole rohkea ja reilu -tiimissä on puhaltanut syksyllä uusia tuulia. Hodan Mohamedin ja Hanna-Leena Ylösen tiimiin tuli uutena suunnittelijana mukaan Vivika Mäkelä elokuussa. Syksyn aikana tiimi on kouluttanut uusia palkkioperustaisia ohjaajia pienten lasten työpajoihin. Lisäksi tiimi on saanut vahvistusta kahdesta sosionomiharjoittelijasta, Emmi Haapajoesta ja Sara Niemisestä
Elokuun loppupuolella pidimme koulutuksen uusille ja vanhoille Ole rohkea ja reilu -työpajaohjaajille. Meillä on tällä hetkellä 12 innostuneen ohjaajan joukko ohjaamassa työpajoja varhaiskasvatuksessa ja alakoulun ensimmäisillä luokilla.
Ohjaajamme ovat kuvanneet motivaationsa kumpuavan halusta tehdä työtä, jolla on merkitystä. He pitävät antirasismia tärkeänä aiheena ja kokevat sen olevan liian vähän esillä yhteiskunnallisessa
keskustelussa. He tiedostavat, että ihmisten asenteisiin voi vaikuttaa tehokkaimmin varhaisten ikävuosien aikana, joten lasten kohtaaminen työpajojen merkeissä on sijoitus rasismivapaaseen tulevaisuuteen. Ohjaajamme kokevat inspiroivaksi sen, että he voivat olla työpajojen avulla luomassa lapsille turvallista tilaa, jossa kaikki lapset voivat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi juuri sellaisina kuin he ovat.
Työpajojen ohjaaminen antaa mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen ja itsensä kehittämiseen turvallisessa ympäristössä, jossa mukana on aina ohjaajapari ja lasten omat opettajat. Ohjaajamme kertovat työpajoja ohjattuaan saaneensa rutkasti ymmärrystä siitä, miten haastavia teemoja on mahdollista käsitellä lapsentasoisesti. Heitä innostaa työssä se, miten lapset nauttivat työpajoista, saavat oivalluksia ja pohtivat aiheita yhdessä sanoittaen niitä hienosti.
Olen koulutukseltani varhaiskasvatuksen opettaja (KK), globaalin kehityksen kandidaatti ja filosofian maisteri kestävän kehityksen alalta. Työssäni antirasistisen kasvatustoiminnan suunnittelijana nautin siitä, että pääsen tuomaan näitä eri osaamisalueitani yhteen minulle tärkeän ja rakkaan aiheen parissa. On suuri ilo saada olla osa tätä arvostamaani järjestöä ja työskennellä mahtavien tiimikavereiden kanssa tuoden oman pienen panokseni rasismivapaaseen lapsuuteen.
Vivika Mäkelä
Vivika Mäkelä Kuva: Caleb Hailu
Antirasismia esiopetukseen
Meitä on monenlaisia – tietoa ja tehtäviä moninaisuudesta on helppokäyttöinen
ja maksuton työkirja varhaiskasvatukseen
Teksti: Hanna-Leena Ylönen
Kuvitus: Mammu Rauhala
Suomi polarisoituu kovaa vauhtia (mm. Salloum 2023). Nyt jos koskaan on tärkeää lisätä ihmisten välistä yhteisymmärrystä ja yhteenkuuluvuutta. Tämän täytyy tapahtua jo varhaisessa iässä, sillä erityisesti kuusi ensimmäistä vuotta ovat merkittäviä lapsen asenteiden muodostumisessa. Lapsuudessa omaksutut yhteisön normit ja kategoriat eri ihmisryhmistä vaikuttavat siihen, kuinka aikuisiälläkin ihminen suhtautuu toisiin. (Allport 1954, Brown 2010.)
Varhaiskasvatuksella ja esiopetuksella on paitsi mahdollisuus myös vastuu yhteenkuuluvuuden ja yhdenvertaisen elämäntavan edistämiseen. Suomalaiset varhaiskasvatuksen opettajat tunnistavat rasismin käsittelyn tärkeyden omassa työssään, mutta kokevat sen työlääksi, koska tähän suunnattuja, helppokäyttöisiä opetusmateriaaleja ei ole saatavilla tarpeeksi. (Loukola 2023.)
Antirasismi varhaiskasvatuksessa on ystävyys- ja tunnetaitojen opettamista sekä moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden käsittelyä lapsen tasoisesti. Jo pienet lapset näkevät, kokevat ja toisintavat rasismia, ja siksi rasismia ja yhdenvertaisuutta olisi tärkeää käsitellä jo varhaisessa iässä.
Yhteiset Lapsemme ry:n Ole rohkea ja reilu -toiminnassa valmisteilla oleva Meitä on monenlaisia -työkirja on suunniteltu helppokäyttöiseksi ja käytännölliseksi antirasistisen kasvatuksen työkaluksi esiopetukseen. Se käsittelee kulttuurista moninaisuutta, ihonvärejä, rasismia sekä ystävyys- ja tunnetaitoja ikäryhmään sopivalla tavalla. Työkirjassa on lapsen tasoista tietoa ja aiheeseen liittyviä tehtäviä, joita lapsi voi tehdä sekä esiopetusryhmässään että kotona. Lisäksi kirjassa on aikuiselle tarkoitettua tietoa. Työkirjan avulla antirasistinen tieto tavoittaa lapsen koko kasvatusympäristön: sekä oman esiopetusryhmän että perheen.
Työkirjan ja siihen liittyvän oheismateriaalin (juliste, tunne- ja tilannekortit) tavoitteena on lisätä lasten ymmärrystä itsestä ja muista, sekä tukea lapsen itsetunnon vahvistumista ja osallisuutta ryhmässä. Lapset opettelevat myös puuttumisen taitoja tilannekorttien avulla. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen
vahvistaminen on tärkeää, sillä ne kehittävät empatiaa eli kykyä myötäelää toisen kokemuksia ja tunteita. Työkirjalla on yhdenvertaisuutta edistävä vaikutus, kun lapset oppivat ystävyystaitoja ja moninaisuuden arvostusta.
Lisätyn todellisuuden (AR) avulla työkirjan ja julisteen kuvitukset heräävät eloon animaatioina, joita voi katsella ja kuunnella omalla älypuhelimella helppokäyttöisen sovelluksen kautta. AR-animaatio mahdollistaa sen, että myös lapset, jotka eivät vielä osaa lukea, voivat kuunnella työkirjan sisältöjä. Tämä lisää huomattavasti työkirjamateriaalin saavutettavuutta.
Meitä on monenlaisia -työkirjaan on saatu rahoitusta Niilo Helanderin säätiöltä ja Hyvät väestösuhteet -hankkeelta (HVS). Työkirjan ensimmäistä luonnosta esitellään Educa-messuilla 24.25.1.2025. Työkirja valmistuu kevään 2025 aikana, ja on tarkoitus ottaa käyttöön Uudenmaan esiopetuksessa jo samana keväänä, osana Hyvien väestösuhteiden hankkeen (HVS) Uudenmaan toimenpideohjelmaa. Syksyllä 2025 työkirjaa levitetään myös muiden alueiden esiopetukseen.
Kokonainen minä tuo näkyväksi kahden kulttuurin lasten kokemuksia
Teksti: Hanna-Leena Ylönen
Kokonainen minä on Familia ry:n kustantama lastenkirja alle kouluikäisille lapsille. Se kannustaa osallistavaan lukemiseen ja kielten ja kulttuurien tutkiskeluun yhdessä lasten kanssa. Kirja on kahden kulttuurin nuorten ideoima. He ovat saaneet tuoda kuuluviin kokemuksiaan ja näkemyksiään arjesta useamman kulttuurin ja kielen perheissä.
Kirjan päähenkilöt ovat kuusivuotiaat Jabali ja Viima, jotka ovat samassa päiväkodissa, Puolukoiden ryhmässä. Jabali on leikkinyt kaikkien lasten kanssa, mutta Viima istuu aina yksin piirtämässä vihkoonsa. Kirja kannustaa tutustumaan toiseen rohkeasti. Ystävyystaidot kulkevat eheästi osana tarinaa.
Viima ja Jabali tutustuvat toisiinsa, ja kertovat toisilleen perheistään. Vilman perheessä puhutaan ruotsia, venäjää ja suomea, ja Jabalin perheessä suomea, englantia ja swahilia. He kertovat omista sukulaisistaan. Viimalla on kaksi mummoa: babushka ja jedda. Jabalilla on yksi mummo Suomessa. Bibi sen sijaan asuu kaukana, ja Jabali ikävöi häntä. Ikävä kuuluu usein perheisiin, joissa sukulaisia asuu eri puolilla maailmaa.
Viima ja Jabali yhdistävät voimansa ja matkustavat ”taikamaailmaan” auttaakseen Viiman serkkua, Linhiä, jolla on ongelma koulun kulttuuripäivän kanssa. Linhin pitäisi puhua juhlassa omasta kulttuuristaan, mutta hän ei osaa valita yhtä. Ystävykset kannustavat Linhiä tekemään oman näköisensä esityksen jännityksestä ja pelosta huolimatta. Linh esittää runon Kokonainen minä yhdessä käsinukkiensa kanssa. Hän saa yleisöltä raikuvat aplodit.
Kokonainen minä on positiivinen kertomus ystävyydestä ja kulttuurien moninaisuudesta sekä lapsen oikeudesta eheään ja kokonaiseen identiteettiin. Kirjan tyyli on hyväntahtoinen ja kannustava, ja yhteiskunnan epäkohdatkin kerrotaan syyllistämättä ketään, mutta validoimalla lapsen tunne esimerkiksi siitä, kun oma nimi lausutaan jatkuvasti väärin tai kun pitää valita onko yhtä vai toista kulttuuria.
”Kirjan taikamaailma kuvaa sitä suhdetta, mikä kahden kulttuurin lapsilla saattaa olla toiseen kotimaahansa, paikkaan, joka on sekä tuttu että ihmeellinen”. – Laura Hytti, Familia ry
Yhteiskehittämisen tuloksena syntyneen kirjan tekoon on osallistunut iso joukko ihmisiä: pieniä lukijoita, kahden kulttuurin nuoria sekä ryhmä asiantuntijoita mm. Yhteiset Lapsemme ry:stä. He kaikki ovat tuoneet näkemyksiään antirasismiin, representaatioon ja varhaiskasvatukseen liittyen. Kirjan lopusta löytyykin kasvattajille suunnattu tieto-osuus kahden kulttuurin ja monikielisten lasten tukemiseen. Kirjan kuvitus ja ulkoasu on Noora Ketolaisen ja Maryam Abuzaid-Ryun, ja teksti Wende Luvingan käsialaa.
Väitöstutkimus romaniuden jatkuvuudesta perheissä, joissa toinen puolisoista tulee pääväestöstä
Teksti: Irma Marttinen
Henry Hedmanin tuoreessa väitöstutkimuksessa selvitetään Suomen romaniyhteisön romaniuden eli mustalaisuuden intensiteettiä ja jatkuvuutta romaniperheissä, joissa toinen puoliso tulee pääväestöstä. Romaniuden yhtenäiset tunnusmerkit on koottu aiemmista tutkimuksista 100 vuoden ajalta. Lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty tutkijan omaa romanitaustaa ja romaniasioiden asiantuntemusta. Aiemmista romanitutkimuksista löytyi kaksi ulottuvuutta: sisäinen romanius (arvot, asenteet ja romaniuden tunne) ja ulkoinen romanius (romanikieli, romanitapojen noudattaminen perheessä, lähisuvussa ja sosiaalisessa ympäristössä).
Romanikulttuuri on itämaista kollektiivista kulttuuria, ja sen ydin on vanhempien ihmisten kunnioittaminen. Romaniutta ei voi ajatella ilman sisäistä arvomaailmaa sekä tapakulttuuria. Romaniuden sisäinen arvomaailma kuvastuu ulkoisessa näkyvässä tapakulttuurissa. Mustalaisuuden tapakulttuurin ytimenä oleva vanhempien ihmisten kunnioittaminen on säilynyt historian saatossa.
Tutkimuksessa ilmeni, että romanikulttuurissa perinteisen tapakulttuurin noudattamisella on suuri merkitys. Vaikka tapakulttuurin noudattaminen oli tärkeä näkyvä mittari ulkoisesta romaniudesta, niin romaniyhteisö piti keskeisimpinä romanisielua, sisäistä tunnetta kuulumisesta romaniyhteisöön ja oikeita arvoja. Mottona oli ’ei ne vaatteet, vaan ne aatteet’.
Keskeinen tutkimuslöydös oli, että mustalaisuuden tunnusmerkit ovat Suomessa säilyneet sadan vuoden ajan melko muuttumattomina aina pukeutumista myöten yhteiskunnallisista muutoksista huolimatta. Perheissä romanipuolisot ja myös eiromanipuolisot haluavat Suomessa edelleen vaalia romaniperinteitä,vaikka nuoremman sukupolven kohdalla joustetaan erityisesti silloin, kun on kyse romanitapojen noudattamisesta perheen parissa.
Tässä tutkimuksessa eksogaamisten perheiden vanhemmat sekä heidän aikuiset lapsensa pyrkivät pitämään ainakin jossakin määrin kiinni sisäisen ja ulkoisen romaniuden elementeistä, jotka ylläpitävät romaniuden jatkuvuutta, pysyvyyttä ja samuutta. Vahvimmin romaniutta ylläpitivät ja siirsivät lastenlapsille isovanhemmat, joita teititeltiin ja joille
Henry Hedman
osoitettiin kunnioitusta pukeutumalla ’häveliäästi’. Seuraavan sukupolven romaniutta tukivat myös romaniyhteisön yhteiset tapaamiset ja juhlat sekä oman kulttuuriryhmän edustajan kanssa solmitut liitot.
Tutkimuksen aineisto koottiin 20 romanivanhemmalta sekä heidän 20 aikuiselta lapseltaan. Kaksikulttuuriset romaniperheet voivat sekä siirtää että hylätä vähemmistöidentiteettiä. Kahden kulttuurin liitoissa on uhkan siemeniä, mikäli kadotetaan romaniuden sisäinen arvopohja tai ulkoiset tunnusmerkit.
Väitöstutkimuksen tuloksena kehitettiin lisäksi malli, joka on sovellettavissa myös muiden vähemmistökulttuurien vastaaviin tutkimuksiin.
Henry Hedman: Minäkö mustalainen? Romaniuden jatkuvuus eksogaamisissa perheissä.
Julkaisija: Helsingin yliopisto
Henry Hedman on toiminut romanivaikuttajana romanien asemaa edistävissä kansallisissa ja kansainvälisissä tehtävissä. Hän on teologi, tietokirjailija, romanikielen kääntäjä ja muusikko sekä arvonimeltäni opetusneuvos. Hedmanin omaan romaniperheeseen kuuluu pääväestöä edustavan vaimon lisäksi viisi lasta, hevonen, poni, kissa ja koira.
Teksti perustuu väitöstilaisuutta koskevaan tiedotteeseen.
Antti Kuronen - 20 vuotta ohjaajana Koti Ilolassa
Teksti: Antti Kuronen
Kuva: Jari Kortsalo
Kerro lyhyesti itsestäsi.
Olen Antti Kuronen ja koulutukseltani olen nuorisoohjaaja ja filosofian maisteri. Olen työskennellyt noin 50 eri työpaikassa, joista Yhteiset Lapsemme ry:n Koti Ilolassa kaikista pisimpään. Tulin töihin Koti Ilolaan syykuun 1. päivänä vuonna 2004. Juuri silloin tarvittiin venäjän kieltä osaavaa ohjaajaa, koska kotiin oli sijoitettuna venäjänkielisiä lapsia.
Aiemmat työtehtäväni ovat vaihdelleet suuresti. Rakennus-, sosiaali- ja opetusalan töitä olen tehnyt pisimpään ennen Ilolaan tuloa. Kivimies, opintoohjaaja ja nuorisotalon liikuntakerhon ohjaaja olivat ammattinimikkeitä, joita näissä työtehtävissä käytettiin. Liikuntaa olen harrastanut lähes koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Sen takia liikuntaharrastukset ja erityisesti luonnossa liikkuminen ovat minun juttujani.
Mikä motivoi sinua työssäsi?
Ohjaajan työssä Koti Ilolassa minua motivoi lasten auttaminen selviämään vaikeuksista sekä elämään samanlaista normaalia elämää kuin tavallisten perheidenkin lapset. Parasta kaikkien näiden työvuosien aikana on ollut nähdä, miten Ilolan lapset pärjäävät elämässä siinä missä muutkin lapset ja nuoret.
Tärkein elämänohjeesi lapsille ja nuorille?
Uskokaa itseenne ja tekemiinne juttuihin.
Vinkkisi uusille työntekijöille.
Kannattaa tehdä aina parhaansa sekä pyrkiä hyödyntämään omia vahvuuksia.
Mottosi jokapäiväisessä työssä.
Lapset ansaitsevat parasta!
Antti Kuronen Koti Ilolassa
Lämpimät onnittelut ja kiitokset, Antti!
Bob Diasonama
Teksti: Bob Diasonama
Kuva: Vilma Pimenoff
Olen
Bob Diasonama, 28, Yhteiset Lapsemme ry:n uusi järjestötyöntekijä. Hain järjestöön töihin, koska sen arvot ja tavoitteet ovat lähellä sydäntäni. Olen kasvanut värillisenä suomalaisena Suomessa, tiedän kokemuksesta, että epätasa-arvoa on. Haluan olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa, jossa jokaisella lapsella on yhtäläiset mahdollisuudet kasvaa ja elää turvallisesti, riippumatta taustasta, ihonväristä, uskonnosta, sukupuolesta, sosiaalisesta asemasta, kulttuurista tai seksuaalisesta suuntautumisesta.
Aloitin koulunkäynti ensimmäisellä luokalla Hietakummun ala-asteella Malmilla. Siirryin toiselle luokalle Eläintarhan ala-asteelle (nykyisin Pasilan peruskoulu) Pasilaan, koska siellä pystyi lukemaan ranskaa. Sieltä Alppilan yläasteen kautta Helsingin Medialukioon. Sen jälkeen opiskelin Haaga Heliassa liiketaloutta.
Viimeiset kolme vuotta olen ollut töissä Jätkäsaaren peruskoulussa Beanet Oy:n kautta, ja olen ollut enimmäkseen mukana vetämässä iltapäiväkerhoa, shout-out Pantterit! Teen myös baarimikon hommia. Viimeisimmät työnantajani ovat Jackie ja Cellar Iso Roobertinkadulla sekä Flow Festival.
Olen isosta monikulttuurisesta perheestä. Äitini on kotoisin Haukivuorelta Etelä-Savosta ja isäni tulee Kinshasasta, Kongon Demokraattisesta Tasavallasta. Isäpuoleni taas tulee Portugalista, mutta hänen juurensa ovat Guinea-Bissausta. Olen perheessä vanhin veli ja minulla on 6 veljeä ja 2 siskoa.
Taustaltani olen myös jalkapalloilija. Olen pelannut jalkapalloa ammattilaisena Veikkausliigassa ja Saksassa sekä olen pelannut puoliammattilaisena ympäri Suomen ja myös ihan vain harrastajana. Jalkapallo on suuri intohimoni. Valitettavasti loukkaantumiset ovat varjostaneet jalkapallouraani. Tavoitteenani on vielä pelata jalkapalloa ammattilaisena, edes hetken ajan.
Vapaa-ajan vietän perheeni ja ystävieni kanssa. Tykkään mennä ja tehdä, liikun paljon luonnossa, matkustan, käyn ulkona ja tapahtumissa, festareilla, lenkkeilen, istun iltaa hyvällä porukalla. Arvostan myös omaa aikaa ja rauhallisia koti-iltoja. Oman perheen perustaminen myöhemmin on myös unelmana.
