TEHO-lehti 4/2020

Page 30

Älyä liikenteessä ARTO KYYTINEN, KEHITTÄMISASIANTUNTIJA, TTS TYÖTEHOSEURA

Mediat kertovat suurista saavutuksista automaattisen ajamisen kehityksessä ja usein ennustetaan työpaikkojen katoamisesta kuljetusalalta, koska automaatio ei tarvitse kuljettajia. Asia ei ole näin yksinkertainen. Sadat yksityiskohdat vaativat uusia ratkaisuja niin tekniikan, lainsäädännön kuin myös asenteiden, vastuiden ja liikenneinfran suhteen.

Työtehoseura on ollut mukana tavara- ja henkilöliikenteen kansainvälisessä kehitystyössä jo seitsemän vuoden ajan yhtenä aktiivisena toimijana Euroopan harvalukuisessa raskaan liikenteen kehittämiseen erikoistuneiden organisaatioiden joukossa. Tälläkin hetkellä TTS toimii kolmessa EU-rahoitteisessa H2020-kehityshankkeessa Prystine, Trustonomy ja NextPerception. Näissä tutkitaan mm. automaattisen tunnistustekniikan kuten tutka-, laser- ja konenäön luotettavuutta, automaattisen ja keinoälyn päätöksentekokykyä ja siirtymävaiheen kuljettajareagointia avustaviin järjestelmiin.

30

TEHO

Projektien tavoite on edistää turvallisuutta uusinta tekniikkaa hyväksikäyttäen. Liikenteen automatisoinnissa on useita huonosti tunnettuja osa-alueita, kuten kelin ja säätilan vaikutukset mittaus- ja tunnistusjärjestelmiin sekä kuljettajan reagointiin osittain automaattisessa liikenteessä. Suomen erityispiirteet sään vaihtelu, vähäinen moottoriteiden määrä sekä paikoin heikkokuntoinen tiestö vaikeuttavat automaattiliikennettä. Projekteissa TTS tekee tiivistä yhteistyötä mm. VTT:n, Turun ja Tampereen yliopistojen ja Nokian sekä useiden


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
TEHO-lehti 4/2020 by TTS Työtehoseura - Issuu