Perheyritys-lehti 1/2022 Juhlanumero

Page 62

Antti ja Raine grillaavat perheyrittäjiä uudessa podcastissa perheyritysten liiton historian ensimmäinen podcast alkaa tänä keväänä. Nauhoituksia on tehty jo alkuvuodesta lähtien. Isäntinä ovat PL:n viestintä- ja yhteiskuntapäällikkö Raine Tiessalo ja Vuoden perheyritykseksi 2021 valitun Lindströmin omistajaneuvoston puheenjohtaja Antti Roiha. La Familia – perhe yrittää -podcastin vieraina on perheyrittäjiä, omistajia ja huippuasiantuntijoita. Yhteistyökumppani lanseerauksessa on suomalainen bisnessisältöjen palvelu Podit. Perheyritysten liiton jäsenet saavat La Familian jaksot kuuneltavakseen Poditsovelluksen kautta tai vaihtoehtoisesti liiton

uutiskirjeissä lähetettävien linkkien kautta. ”Jo tehdyissä äänityksissä roolimme ovat kiteytyneet ja rentous kasvanut. Raine (yrittää) pitää showta juoksussa ja Antti (yrittää) peilata vieraan sielunmaisemaa omiin kokemuksiinsa omistajana”, Roiha sanoo. ”Perheyrittäjät ovat paitsi kiinnostavia yritysjohtajia mutta myös mainiota porukkaa. Entisenä taloustoimittajana olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, että vieraamme he haluavat jakaa omia kokemuksiaan ja näkemyksiään hyvin avoimesti. Se auttaa kuuntelijoita paremmiksi johtajiksi, omistajiksi ja myös ihmisiksi”, Tiessalo arvioi.

67 vuotiaan Raumalaisen painotalon tarina jatkuu, kun kolmas sukupolvi tarttuu ruoriin. Olemme perheyrittäjien palveluksessa kautta maan ideasta toteutukseen, oli kyseessä perinteinen painotuote, suurkuvatuote tai suoramarkkinointikampanja. Jaakko Laine

044 560 9094, jaakko.laine@laine.net

Iiro Laine

0400 595 690, iiro.laine@laine.net

RAUMA Kairakatu 15 / PL 31 26101 Rauma

62

HELSINKI Heikkiläntie 2, 5.krs 00210 Helsinki

WWW.LAINE.NET

1/2022 • P E R H E Y R I T YS.F I

62


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Perheyritys-lehti 1/2022 Juhlanumero by Perheyritysten liitto - Issuu