Perheyritys-lehti 1/2022 Juhlanumero

Page 6

eduskuntavaalit 2023

PL valmiina vaikuttamaan Kansanedustajien ja toimittajien tapaamiset, näkyvyys mediassa, kannanotot ja aktiivisuus sosiaalisessa mediassa ovat keskeinen osa liiton vaikuttamista. Vaikutustyössä pyritään siihen, että perheyritykset ja Perheyritysten liitto saavat ansaitsemansa, niille kuuluvan, painoarvon mediassa ja poliittisessa päätöksenteossa. TEKSTI RAINE TIESSALO KUVA YLEN UUTISET & PL

V

uoden 2023 eduskuntavaaleihin liitto on valinnut neljä pääteemaa. Kuukausien valmistelun, jäsenten konsultaation jälkeen hallitus hyväksyi maaliskuun kokouksessaan seuraavat vaikuttamisen painopisteet ja teemat: Mittelstand, verotus, työvoima ja investoinnit.

1. MITTELSTAND -STRATEGIA Suomen pitää saada enemmän keskisuuria kasvuyrityksiä. Avainasemassa ovat kotimaiset omistajat, jotka ovat sitoutuneet toimimaan Suomessa läpi vaikeidenkin suhdanteiden. Maaliskuussa 2022 PL esitti yhdessä EK:n kanssa rohkean kansallisen Mittelstand-ohjelman laatimista.

6

Ohjelmassa pitää tunnistaa kasvun pullonkaulat ja rakentaa yli hallituskausien ulottuvaa, ennakoitavaa ja kannustavaa toimintaympäristöä. ▶ Keskisuurten yritysten osaajapulaa tulisi ratkaista purkamalla kannustinloukkuja, jotta työn vastaanottaminen olisi aina kannattavin vaihtoehto. ▶ Omistajan kokonaisverotuksessa olennaisinta olisi maltillisuus ja ennakoitavuus. Etenkin kriisioloissa on tärkeää, että omistajat voivat toimia pitkäjänteisesti myös verotuksen näkökulmasta. ▶ Yrittäjyysilmapiirin ja -asenteiden kohentaminen vaatii tekoja. Omistajuuden merkitystä ei vielä osata riittävästi arvostaa.

1/2022 • P E R H E Y R I T YS.F I

2. VEROTUS Perheyritysten liitto tavoittelee muun muassa muutoksia perintö- ja lahjaverotukseen ja ajaa monimutkaisen osinkoverotuksen uudistamista.

2.1. Perintö- ja lahjaverotus

Perintö- ja lahjaverojen fiskaalinen merkitys on vahvistunut viime vuosina. Samalla koronapandemia ja Ukrainan sota ovat lisänneet ja tulevat lisäämään julkisia menoja. ”Seuraavan hallituskauden aikana perintö- ja lahjaveron merkittäville kevennyksille ei löydy taloudellista liikkumatilaa. Verotusta on kuitenkin syytä lyhelläkin aikavälillä kehittää taloudellista toimintaa helpottavaan ja investointeja edistävään suuntaan. Sen takia liitto ajaa muita verotavoitteita seuraavan


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.