8
Nukketeatteri 2/2009
Nukketeatteripaneeli Teatterimuseossa 20.3.2009
Mihin kategoriaan kuuluu teatterimaailman äpärälapsi? Millä lailla nukketeatteri niveltyy teatterin kenttään? Onko nukketeatteri marginaalissa vai peräti ihan keskiössä? Mihin kategoriaan kuuluu tämä äpärälapsi? Ja millä saada äpärälapsen asemaa kohennettua? Tätä pohdittiin Teatterimuseon ja Suomen Uniman järjestämässä paneelikeskustelussa 20. maaliskuuta. Nukketeatteritaiteilija ja näyttelijä Satu Paavolan johdolla paneelissa keskustelivat Espoon kaupunginteatterinjohtaja Jussi Helminen, tutkija Katriina Andrianov, FT Esa Kirkkopelto Teatterikorkeakoulusta, nukketeatteritaiteilija Elina Lajunen, nukketeatteri Akseli Klonkin johtaja Janne Kuustie ja nukketeatterin lehtori Marja Susi Turun Taideakatemiasta. Keskusteluun osallistuivat myös museon johtaja Hanna Helavuori ja yleisö. Ensimmäisenä teemana pinnalle nousi nukketeatterin marginaalisuus taidemuotona. Mitä annettavaa nukketeatterilla voisi olla suomalaiselle teatterikentälle? Elina Lajunen rinnasti nukketeatterin kokemisen musiikin kokemiseen. Nukketeatteri voi käsitellä vaikeita asioita syvemmin ja ”oikeasti parantaa”. Janne Kuustien mielestä suomalainen teatteri on keskimäärin melko tylsää. Nukketeatterin rikkautena on hänen mielestään mielikuvituksellisuus ja voimakkaat ideat. - Mitä tulee nukketeatterin asemaan, koen, että nukketeatteri ei ole edes eristäytynyt kunnolla vaan on ollut eräänlaisessa välimaastossa. Ei ole kunnolla omaa identiteettiä, ollaan vähän jaloissa, Kuustie pohti. Katriina Andrianov toi esille käsitteen nukketeatterillinen ajattelu. - Katsojana minulle antaa teatterissa paljon sellanen, mitä kutsun nukketeatterilliseksi ajatteluksi. Esityksen ei välttämättä tarvitse profiloitua nukketeatteriesitykseksi, olla ”puhdas” nukketeatteriesitys. Sillä ajattelulla olisi paljon sellaista annettavaa, mitä voisi adopotoida. Nukketeatterin asema on Andrianovin mielestä kaksipiippuinen juttu. - Kun ollaan yritetty päästä tietoiseksi omasta erityislaadusta, se on kuulostanut siltä että vakuutetaan itseämme ja toisiamme siitä kuinka hienosta asiasta on kyse. Se ei riitä. Toinen puoli on, että kun tullaan tietoiseksi omasta erityislaadusta, niin samaan aikaan tai heti sen jälkeen pitää löytää se, mihin keskusteluun voidaan liittyä omalla erityislaadul-
la. Jussi Helminen ei koe nukketeatterin olevan eristäytynyt teatterista, vaan päinvastoin. - Minusta puheteatterin tekijät ovat eristäytyneet nukketeatterista. Me emme osaa käyttää nukketeatterin mahdollisuuksia.
Tutkimuksesta ja koulutuksesta kiviljalka Esa Kirkkopelto korosti tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä taiteenlajin kehittämiselle mutta myös sen institutionaalisen aseman parantamiselle. Tutkimuksella ja koulutuksella voisi olla välittävä rooli teatterin ja nukketeatterin välisessä vuoropuhelussa. - Esittämisen alueella on paljon lajeja, jotka kohtaavat, kuten pantomiimi, akrobatia. Kaikki ne vaativat oikeuksiaan, ja sitä, että ”me olemme tärkeitä”. - Tunnistan tässä keskustelussa kaksi tasoa: institutionaalinen taso ja taiteenlajin oma kehityksellinen taso. Uusi taso on tutkimuksellinen taso ja ulottuvuus. Ongelma ei välttämättä ratkea nukketeatterien ja laitosten välillä, mutta tämä kolmas tekijä voi olla välittävä monessakin mielessä. Ongelma on kai se, että kaikki arvotetaan sieltä teatterista, ”isosta teatterista”. Teatterialan koulutuksen muuttuminen nukketeatterimyönteisemmäksi kulkee Kirkkopellon mukaan vain yhtä reittiä. - Koulutus ei tule muuttumaan muuta kuin tutkimuksen ja teorian kautta, linjasi Kirkkopelto.
Tehdään sitä mitä ei osata Teakista valmistuneet näyttelijät eivät osaa näytellä nukeilla, ja AMK:n opiskelijat eivät pärjää näyttelijän työssä. Tämä kärjistetty kahtiajako tuntui olevan ilmassa panelistien puheissa. Näyttelijäntyöhön lisää eväitä lähti hakemaan Turun Taideakatemian jälkeen myös Elina Lajunen, joka oli kaksi vuotta fyy-
sisen teatterin opissa Jackues Lecoqin koulussa. - Nukketeatterissa fokus on nukessa, mutta esittäjän pitää pystyä ottamaan se itsekin. Vaikka käyttääkin nukkeja ja näyttelijäntyötä esityksessä, pitää osata erotella esittämisen keinot saman esityksen aikanakin. - Pitää tietoisesti tehdä valinta, Satu Paavola sanoi. Janne Kuustien mielestä nukketeatterillista ymmärrystä pitäisi sisällyttää myös ohjaajakoulutukseen. Marja Susi Taideakatemiasta totesi, että nelivuotiseen koulutuksen aikana on mahdotonta kouluttaa näyttelijöitä. Näyttelijäntyötä toki opetetaan pitkin koulutusta kaiken muun ohella. - Osa opiskelijoista on selvästi käsityöorientoituneita, osa esiintyjiä. Osalla on laaja-alaisesti lahjakkuutta. Esiintyminen on ollut sattumanvaraista. Tavoitteena on, että ihminen osaisi olla sinut oman esiintyjyytensä kanssa ja osaisi kehittää sitä. Satu Paavolan mielestä nukella näyttelijän tulee myös osata hallita kehonsa ja äänensä, vaikka instrumentti onkin eri kuin näyttelijällä. - Mutta on myös toisinpäin. Nukketeatteri on opettanut minulle paljon myös näyttelijäntyöstä, Paavola sanoi. Janne Kuustie myönsi ymmärtäneensä vasta jälkeenpäin, kuinka tärkeää oli ymmärtää jotain alasta, joka ei suoranaisesti kiinnostanut. Hän itse väheksyi nukenrakennusta opiskeluaikanaan, mutta on ymmärtänyt myöhemmin, että nukenrakennuksen alkeista on ollut hyötyä ohjaamisessa. Esa Kirkkopellon mielestä eri laatuisten taitojen kesken on hyvä löytää tasapaino. - Jos on teatteritaiteilijan ymmärrystä, niin pitää ymmärtää ettei yritä liikaa tai liian vähän. ja vaikka ei olisi tekniikkaa, niin voi kuitenkin olla nukketeatterillista ajattelua. Ja sitten kun ymmärtää sen suhteessa tekniikkaan voi mennä pidemmälle.
