Henkilöauto tuli taloon. -eli kuinka PV 444
hiipi pitkäkattomiehen talliin Autokuume on tässä ryhmässä Koronaakin tutumpi tauti, onneksi vähemmän vaarallinen. Kuumeeni alkoi tällä kerralla siitä, että VolvoWhatsApp oli kevään ajan täynnä Duett-puhetta, jossa onneton HGVAmatsoonin omistaja ymmärsi olevansa ”vailla jotain olennaisen tärkeää”. Vaan minulle, kun ei 210 osunut – no ehkä sentään jotenkin umpikylkisenä. Maailma muuttui vapun alla, kun Salmis-Markku vinkkasi ilmoituksen 445 Duetista Karjaalla. Ei mun pitänyt olla ostamassa yhtään autoa, mutta… Jos 210:ssa olisi mulle turhan amatsoonimainen mittaristo naaman edessä, niin tuossa ei ole. Kohta minä, esikoinen & Lehtos-Jammi oltiin matkalla etelään ihmettä katsomaan, ja ihan ostomielellä oltiin tien päällä. Kuvat valehtelivat kuitenkin taas enemmän kuin tuhat sanaa: luvassa olisi ollut mittavat peltihommat, ja mä en ole eläessäni hitsannut – lisäksi vaihdelaatikko jurisi oikein kunnolla. Muutakin puuhaa olisi ollut riittämiin, joten myyjän hinta oli liikaa. Pää riipuksissa palattiin kotiin. Unelma pyöreästä, jopa jotenkin Art Deco henkisestä mittaristosta oli kuitenkin päästetty irti. Kesä kului ilmoituksia selaillen, niin kotimaasta kuin länsinaapurista, ja seurailinhan minä sen Karjaan Duetinkin kuvioita. Hyvä 445 olisi kuitenkin edellyttänyt Ruotsin matkaa – ja isoa setelinippua – joista ensimmäinen ei oikein näinä aikoina houkuttanut, ja toista minulla ei ollut.
Tein härskin tarjouksen, ja kauppoja ei tullut. Varmaan hyvä tälläkin kerralla, vaikka taas söi miestä...
Idealismi vaihtui hiljalleen realismiksi, joten kesän kuluessa PV 444 nousi yhä vahvemmin Duetin rinnalle, siinähän on sama näkymä naaman edessä, ja harvemminhan kuskin penkillä tulee istuttua takaperin. Ehkä sitten sellainen, mieluusti vielä Spesial. Mutta jaettu takalasi olisi ehdoton, mikä rajasi tarjontaa. Jossain välissä kesää Satakunnan mobilistien vesijättöparkille ilmestyi paikallinen latolöytö, joka olisi saattanut olla väriä myöden autoni, mutta siinä ei ollut jaettua lasia - eikä ei ollut myynnissä. Kaivattu tarjokas löytyi lopulta melkein Erosen Karin rompetorin naapurista: ilmoituksen mukaan hyväkuntoinen MR-laite vielä kaiken lisäksi. Suuntasimme Jammin kanssa Tammelaan ihmettä katsomaan. No joo, olihan se MR-tarkastettu, mutten ymmärrä miten. Vääriä osia, huonoja osia, ohjaussimpukka heilui, ja puolet sisustuksen osista repsotti jotenkin! Että sellainen museotarkastus. Tein härskin tarjouksen, ja kauppoja ei tullut. Varmaan hyvä tälläkin kerralla, vaikka taas söi miestä. Lauantai-ilta Karin tallissa kuluikin kurjuutta manatessa. Joskus asiat onneksi loksahtelevat paikoilleen: tuttu Nakkilan mies oli muutama vuosi sitten pariin kertaan tarjonnut minulle omaa nelinelinelostaan, kun oli hissukseen tyhjentämässä talliaan. Olihan asia ollut toki koko ajan mielessä, vaan kun autonsa ei ollut Spesial. Läyliäis-viikonlopun jälkeisenä maanantai-iltana Nakkilan 444 oli Vesijätöllä näytillä! Al-
koi näyttää pahalta - ainakin vaimoväen mielestä – kun kerroin asiasta kotona. Iso pyörä alkoi pyöriä. Vältin visusti kysymästä Jammia mukaan, ettei mokoma taas löytäisi autosta liikaa vikoja – oikeasti kiitokset hälle hyvistä neuvoista – ja suuntasin Pyssykankaalle, jonka joku saattaa tietääkin Werstas-kahvilasta. Olin tehnyt tehnyt autolle varsin kattavan esitarkastuksen jo Vesijätöllä, mutta koeajo oli tekemättä. Ei se täydellinen ollut, mutta ihan toista maata kuin kaksi aiempaa katsottua, toki myös kallein. Itselleni mykistävän tinkimissuorituksen jälkeen hinta putosi liki samaa, joka Tammelan ”pommin” myyjä uskoi autostaan saavansa. Syyskuun lopussa olin mustan 53” PV 444:n onnellinen, vaikkakin vähän hämillinen, omistaja. Ei kai Kartanoautomies nyt voi langeta Henkilöautoon! Jatkuu >
Se oikea mittaristo
27
