Ruotsista paluumuuttoautona tuotu Amazon 1967 – auto isältä pojalle

Ostin pappalta (kuten isääni kutsuimme) Amazonin vuonna 2013. Olen auton toinen omistaja. Auton historia on tiedossa uudesta asti ja kerron tässä sen tarinaa.

Vanhempani olivat ajalle tyypillisesti muuttaneet Pohjanmaalta Ruotsiin töiden perään vuonna 1960. He päätyivät Skövden kaupunkiin Vättern- ja Vänern-järvien välissä. Sukuani oli Ruotsissa sekä pappan että mamman puolelta valmiiksi ja joku taisi tulla perässäkin vielä. Pappa meni Volvoverkenin valimoon, Skövden moottoritehtaalle töihin.

Amazonin ostokuitti

Alkuvuosina vanhemmat hankkivat VW Kuplia, joita taisi olla peräkkäin 2-3. Sitten he päättivät käyttää pappan henkilökuntaetua ja hankkia Volvon. Punainen 2-ovinen Amazon, vm. 1967 laitettiin tilaukseen. Tilauspaperin ja ostokuitin mukaan hinta oli 13913 sen aikaista ruotsinkruunua. Helmikuisena päivänä olin 4-vuotiaana pappan mukana hakemassa autoa paikalliselta Volvo-edustajalta, eli Hallenbergsilta. Muistan liikkeessä pyörineeni jaloissa ja muistan senkin, kun kerrostalon parkkipaikalle ajettuamme vilkutin seisten etupenkiltä mammalle keittiön ikkunassa: ”tällaisella tultiin”.

Eka poseeraus Amazonin kanssa 15-vuotiaana

Siitä alkaen Amazon oli perheemme vanhempien auto 2010-luvulle asti. Sillä käytiin Ruotsista Suomessa sukuloimassa kesäisin. Useimmiten tulimme laivalla meren yli, mutta ainakin kerran myös pohjoisen kautta matkaillen. Minulle ja nelisen vuotta nuoremmalle veljelleni auto tuli tutuksi takapenkillä. Siellä nahisteltiin, pelailtiin ja nukuttiin poikittain: toinen penkillä, toinen makuupussien päällä jalkatilassa.

Kesälomalle pohjoisen kautta Ruotsista Suomeen 1968

Kun minun koulun aloitukseni lähestyi, vanhemmat olivat päättäneet muuttaa takaisin Suomeen, josta oli työpaikkoja kyselty valmiiksi. Keväällä 1970 muutimme ensiksi uuteen kerrostaloon Hausjärven Oitissa, jossa aloitin syksyllä 1. luokan kansakoulussa. Vuoden sisällä muutimme Riihimäelle, remontoitavaan rintamamiestaloon ja koulukin vaihtui. Vaikka kotikielemme oli aina suomi, niin kavereiden kanssa olin Skövdessä puhunut ruotsia. Vanhempani kertoivat, että siitä tarttunut lievästi erilainen aksenttini oli koulussa noteerattu. Itseäni eivät moiset haitanneet.

Minulle ja nelisen vuotta nuoremmalle veljelleni auto tuli tutuksi takapenkillä.

70-luvun lopussa Amazon röd – eli värikoodi 46 oli varsin haalistunut, tyypillistä punaiselle maalille. Etulokasuojan kiinnityssauma konepellin reunassa oli ruostunut siihen malliin, että oli aika vaihtaa uudet etulokarit ja myös sisälokarit. Samalla auto sai ensimmäisen kerran uuden maalikerroksen ja sillä kelpasi käydä Suomen Amazon -kerhon Ahveniston ratapäivillä. Näin mentiin 90-luvulle asti. Lainasin Amazonia paljonkin vuosien varrella, koska minulla ei ollut varaa hankkia omaa autoa. Mikäs siinä, sillä oli kiva ajella. Jälkeen päin olen kuullut paljonkin siitä, miten automme on jäänyt mieleen hienokuntoisena ja muutenkin tyylikkäänä pelinä, niin kavereilta kuin tutuilta ja perhepiirin tuttavuuksilta. Korttelirallista se taisi jäädä mieleen, kun vastaavia autoja ei tainnut olla liikaa. ”Onko se Amazoni vielä hengissä” -kysymyksiä on tullut vuosikymmenien aikana eri suunnista. Rekkarinkin monet muistavat ulkoa.

70-luvulla Riihimäellä asuttaessa Amazon oli vielä varsin tavallinen uudehko auto. Sitä taidettiin huoltaa paikallisella Volvo-edustajalla Auto-Cityssä. Erilaisia uutuuksia tietysti ilmestyi markkinoille, mutta pappa piti Amazonista edelleen. Kun oma ajokortin saaminen tuli ajankohtaiseksi vuonna 1981, niin odottelin vain, että pääsen alkuvuodesta syntyneenä heti itse kuskiksi. Pohjanmaalla olin edellisenä kesänä saanut ottaa tuntumaa kirkonkylältä mökille ajaessani, ajoharjoittelua pappa opettajana.

Kun ajokortti oli saatu, pääsin ajamaan Riksun korttelirallia muiden mukana. Se oli aika suosittu harrastus ja reitti kulki Hämeenkatua ylös alas ja välillä Shell Karavaanilla, vanhan Hämeenlinnan tien varressa poiketen. Ensimmäisenä iltana oli paritkin puhallutukset.

Kesälomalle laivalla Ruotsista Suomeen 1969

Ensimmäisiä asioiden uusimisia oli rullaturvavöiden hankinta. Sain ympäripuhuttua papan hankkimaan myös niskatuelliset selkänojat uudemmasta mallista, jotka haettiin Porista. Myös vakiolisävarusteena saatava lämmitettävä takalasi asennettiin, josta oli talvisin iloa. Kaikki edistämään turvallisuutta tietysti.

Viihdepuolelta vanha radio ja etujalkatilan kaiutin eivät riittäneet mihinkään, joten hommasin Alpinen C-radiokasettisoittimen ja taakse Jensenin 10” kaiuttimet. Johan pääsi kuuntelemaan suosikkejaan kavereiden kanssa. Oma hankintani oli myös sininen gangsterilippa etulasiin, jotenkin sen vain kuului olla siinä.

Auton istuimissa oli 70-luvulta alkaen istuinsuojat. Alkuperäiset kissaeläinimitaatiosuojat ver. 2 vaihdettiin niskatukien mukana tyylikkäisiin viininpunaisiin plyyshikankaisiin suojiin, mustalla keinonahkataustalla. Ja tarkennuksena, että korttelirallia ajettiin vain viikonloppuiltaisin. Muun ajan veivät lukio, kilpailijajuoksijan treenit ja bändisoittaminen.

Minun aiheuttamia ovat olleet erilaiset kolhut, joita Amazoniin on tullut: koulumatkalla pelkääjän ovi sai kolhun (en väistänyt oikealta tulevaa) ja alaosan pelti uusittiin. Kerran kuskina ollessani joku täti peruutti parkkipaikalla väkisin keulaan torvien soittamisesta huolimatta, eturitilät ja rinkulapelti menivät vaihtoon. Sen lisäksi 90-luvulle tultaessa korroosiota alkoi näkyä ovessa ja eri peltikorjauksista punaisessa maalissa näkyi ajan haalistumisen lisäksi eri ikäistäkin punaista. Siispä auto maalattiin taas pienten peltitöiden jälkeen 90-luvun puolivälissä. Matka jatkui pappan ympärivuotisena arkiautona. Itselläni oli jo omia autoja, joten minun ajoni vähenivät. Pappa ajoi autolla kaikkiaan n. 520 000 km vuosina 1967-2013. Moottori on alkuperäinen ja se on kerran ollut auki, eikä edes isomman korjauksen takia. Pappan aikana autoon vaihdettiin normaalia kulutusvaraosaa, oli se sitten jarruihin, alustaan tai vaihteistoon liittyvää ja huollot päälle.

Vuonna 2012 alkukeväästä pappa mietti, että autossa alkoi taas olla ikävästi korroosiota näkyvissä mm. helmassa ja rengaskaarissa siellä täällä, ovikin kukki. Auton maali oli haalistunut, joten jospa sen vielä laittaisi ulkoa päin kuntoon, niin olisi autoa loppuiäksi, ikää hänellä oli jo 73 vuotta.

Hyvinkäältä oli tiedossa vanhojen Volvojen entisöintiin perehtynyt mies, joka otti Amazonin käsittelyyn. Selvittelin erilaisia pellin puhdistusvaihtoehtoja, joilla saisi näkyviin, mitä peltitöitä vaadittaisiin. Päädyimme pappan kanssa soodapuhallukseen, joka tehtiin sivulistan tasolta alaspäin. Lisäksi pelkääjän oveksi haettiin ehjä ovi jostakin varaosa-Amazonista. Pohjaa ja ”nurkkia” hitsattiin kuntoon ja erilaisia varaosapeltejä käytettiin tarvittaessa.

Kun peltityöt olivat valmiina ja pohjatyö tehtynä, auto vietiin Riihimäelle maalattavaksi. Samalla konehuoneen rintapelti sai uutta maalia pintaansa. Lopulta alkoi Hyvinkäällä osien kasaaminen ja uudelleenasentaminen. Alun perin ajateltu 2 viikkoa venyi yli 3 kuukauteen. Sen jälkeen auto oli taas ”kuin uusi”. Katto tosin maalattiin takuuseen uudestaan, koska ”appelsiininkuori” ei täyttänyt laatuvaatimusta hyvästä maalipinnasta. Pappa herätti ansaittua huomiota ajaessaan vuoden ympäriinsä omalla arkiautolla, joka kuitenkin näytti harrastusautolta.

Seuraavan vuoden aikana Amazon oli pajalla muista kuin näkyvistä syistä, alusta kaipasi tekemistä ja käyntiäkin piti laittaa kuntoon. Kesällä mökkireissulla vanhemmat ehtivät nippa nappa perille, kun alustasta alkoi kuulua kummaa kolinaa. Perillä pappa tarkisti naapurin kanssa alustaa

ja edestä oli tukitanko puoliksi irti. Onneksi ei sattunut maantienopeudella. Koska pajakäyntien määrä hämmensi, mielessäni kävi, joutaisikohan Amazon oikeasti eläkkeelle. Heitin ajatuksen pappalle mietittäväksi ja ehdotin ostavani auton itselleni. Olin aiemminkin maininnut hänelle, että Amazonin voi myydä, mutta vain minulle, veljelleni tai meille molemmille yhteisesti harrastusautoksi. Vein pappan koeajamaan erilaisia uudempia autoja, kun olimme sopineet hintahaarukasta. Ei häntä kauaa tarvinnut puhua ympäri ja kun kriteereihin kuulunut ilmastointikin oli tiedossa, niin kesällä välillä hyvinkin kuuma Amazon ei ollut enää houkutteleva vaihtoehto kulkea mamman kanssa mökille. Hän päätyi Toyota Corollaan vm. 2003. Ostin sen hänelle ja sain Amazonin vaihdossa. Pappa oli todennut myöhemmin jollekin, puolitosissaan kait, että minä sain sen ”romun” ja ihmetteli myös, miten olikaan niin kauan jaksanut ajaa sillä. Toki 2000-luvun auto tarjosi keveyttä tehostimilla ja mukavuutta eri tavalla.

Ensimmäiseksi Amazon laittoi minut testiin: kun olin ajanut sen kotiin, niin vajaan viikon seisonnan jälkeen se ei vaan lähtenyt käyntiin! Eikä virtaakaan tullut enää. Pappakin ihmetteli, mistä voisi olla kyse- Tiivistäen, jostakin syystä moottorista runkoon lähtevä maadoituskaapeli oli päättänyt olla toimimatta. Kun se vaiheiden jälkeen selvisi, niin liittimien ja kiinnityksen puhdistuksella ja rasvaamisella pulma jäi siihen. Varmuuden vuoksi sama myös akun maadoituskaapelille.

Samana kesänä takajarru takelteli enenevässä määrin. Lopulta niin, että sauhu nousi pihalle päästyäni, eikä autolla päässyt liikkeelle. Niinpä auto pääsi vankilaan, Riihimäellä sellaisessa toimii korjaamo, joka teki varsin perusteellisen jarrurempan eteen ja taakse.

Remppaa 2012

Remppa valmis 2012

Tarkoitukseni oli saada Amazon museokilpiin, johon meni vielä kuitenkin kuusi vuotta. Keskityin alusta asti muutoskatsastuksen vaatimiin parannuksiin: mitä tarvittaisiin hienon maalipinnan lisäksi? Olen Volvo-kerhon lisäksi jäsen myös toisessa harrasteajoneuvokerhossa ja sen jäseninä olevia museotarkistajia olen konsultoinut eri yhteyksissä. He ovat kertoneet, mitä heidän mielestään on pitänyt laittaa kuntoon, että saisi museoleiman: istuinsuojat pois, että näkee penkkien kunnon, mistä seurasi etuistuinosien toppaus ja uudelleenverhous, sisäpohjamaton uusiminen, konepellin maalaus sisäpuolelta, moottorin siistiminen eli maalaus, puunaus ja kiillotus ja osien vaihtoa, kojetaulutoppauksen paikkausta, takapuskurin uusiminen, takarontin paikkamaalausta, johtojen vaihtamista tai asennuksen siistimistä, vanteiden käsittelyä yms. Paljon myös omaan silmään vaikuttavaa erilaista fiksausta olen tehnyt. Kaikkea pikkuhiljaa vuosien varrella, joku välitavoite per ajokausi ja talvet seisottaen.

Museotarkastukseen menevän auton tulee olla siisti ja ehjä, mutta ei enää kuten tehtaan hihnalta tullessaan. Ajan patina saa näkyä. Omalla kohdallani täytyy myöntää, että raja meni kiinni olevissa alkuperäisissä, mustissa rekisterikilvissä ja roiskeläpissä. Ne olisivat vielä uusimista vaille, kun muuten olisi kuulemma valmista.

Kaverin ja naapurin kanssa tätä hämmästeltiin ja kaveri ehdotti, että jospa viet vielä yhdelle tarkastajalle. Naapurikunnasta sellainen löytyi ja tämä soitti vaadittavan toisen tarkastajan mukaan tehtävään. Vein mukanani kaikki paperit, joita minulla oli ja annoin auton heidän käsiinsä. Rutiinit ovat monelle lukijalle tutut, minulle tilanne tuli ensimmäistä kertaa. Toki se jännitti, vaikka kaveri oli mukana tukena, mutta museoleima tuli kerralla, ei aivan täysillä pisteillä, mutta riittävillä eikä mitään tarvinnut enää tehdä. Vinkkejä tuli samalla. Syksyllä 2019, ennen kuin vein Amazonin taas serkulleni talvisäilöön, sain museopaperit mukaan vietäväksi konttorille muutoskatsastusta varten.

Olen omistukseni aikana ajanut Amazonillani vain reilut 1000 km kesäkauden aikana. Olen ulkoiluttanut sitä huvikseni ja käynyt harrastustapaamisissa. Kerran auto on ollut näyttelyssäkin ja päätyi heti sijalle 3. Vuonna 2018 oli Lahdessa Classic Motorshowssa ensimmäistä kertaa sarja nimeltään Omistajien helmet, jonne ilmoitin Amazonin. Yleisö sai äänestää 10 auton joukosta suosikkinsa – tarinani ja auto pärjäsivät hyvin. Pappa oli menehtynyt talvella, joten palkinto tuli tavallaan hänen muistolleen. Amazonista voi olla vain ylpeä – kaikkine lapsuus- ja nuoruusmuistoineen – ja olen kiitollinen pappalle, että hän tuli säilyttäneeksi auton niin pitkään ja piti siitä hyvää huolta. Olen aina haaveillut, että se päätyisi perheemme harrastusautoksi. En tiedä miten omat pojat autoon suhtautuvat, mutta nuorempi on jo kokeillut ajaa sillä. On kuulemma ”erilainen” ja tykkäähän ne siitä jo.

Classic Motor Show 2018 Amazonin kanssa

Omat korjaustaidot ja välineet ovat rajalliset, mutta apua saa ammattilaisilta tai osaavilta harrastajilta. Toivottavasti saan pidettyä auton siinä museokunnossa kuin se nyt on – aina jotakin ropaamista löytyy.

Minun Amazonissa taitavat jatkua kulkuun liittyvät selvitykset tänä vuonnakin. Kesällä 2020 piti pari kertaa haetuttaa auto hinurilla lähialueajelulta: kaasutinta on huollettu, sytytystä säädetty, letkuja ja suodattimia, pa-pumppu on vaihdettu. Jokin käymisessä ja vasteessa vaatii vielä… jotakin. Jarrupääsylinterikin vaihdettiin, kuuluu harrastuksen luonteeseen.

Siitä huolimatta siis: kevättä ja hakureissua odotellessa!

Harri Engstrand

Suomen Amazon kerhon jäsenenä alusta asti