Romusta ajoneuvoksi: Volvo 145 Express 1971

Vuoden 2015 kevättalvella kuulin, että jossakin Taipalsaarella Lappeenrannan lähellä olisi säilössä vanhoja Volvoja...

Omistaja löytyi ja sitten paikan päälle katsomaan, mitä aarteita oli tarjolla.

Vanhassa ladossa lepäsi kolme Volvoa: Amazon -66, 242 -75 ja Express -71. Amazonista ei omistaja suostunut luopumaan, mutta kaksi muuta olivat kaupan.

Autot oli säilötty latoon yli 10 vuotta sitten ja olivat melkoisen pölyn peitossa. Jonkinlaisen siivouksen jälkeen rupesin tarkastelemaan autoja lähemmin. Express kiinnosti eniten pienen valmistusmääränsä takia, mutta tämä yksilö oli aika huonossa kunnossa. Kauppoja ruvettiin kuitenkin hieromaan ja kesällä 2015 totesin omistavani kaksi projekti-Volvoa; Expressin ja 242:n.

Alkoi Volvojen esiinkaivaminen ladosta. Autot olivat päältä paksun pölyn ja sisältä hiiren jätösten peitossa. Saamani tiedon mukaan ne oli sinne ajamalla tuotu, joten yritin käynnistää Expressiä laittamalla litran bensapulloon letkun suoraan pumpulta. Kone ei ollut jumissa, vaan lähti pyörimään, mutta ei onneksi käynnistynyt; bensaa alkoi suihkuta vähän joka paikasta, etenkin kuivuneesta kaasuttimesta. Tulipalon vaara oli ilmeinen rutikuivassa ladossa, joten jätin käynnistysyritykset tähän. Autot saatiin loppukesällä trailerin kanssa ja lankomieheni avustuksella kotipihalle.

Express kaivettuna ladosta syksyllä 2015. Tästä projekti alkoi.

Kilometrit olivat jättäneet jälkensä verhoiluun.

Kunnon pesun jälkeen alkoi Expressin tarkempi tutkiskelu ja kunnon tarkastelu. Alku ei näyttänyt kovin lupaavalta, töitä oli todella tiedossa. Pelleistä olisi ainakin uusittava oikea etulokasuoja sekä kaikki ovet, jotka olivat siinä kunnossa, että ei kannattanut ruveta korjaamaan. Takaluukku Expressissä on valmistettu lasikuidusta ja oli siten säästynyt ruosteen kiroilta, eikä siinä ollut isompia kolhujakaan.

Sisäpuolen lattiat olivat puhki monesta kohtaa, mutta niistä selviäisi paikkapelleillä. Takaosan varapyöränkotelo samoin kuin toisen puolen vastaava oli paikattu kattohuovalla ja tervalla varmaan auton viimeiseen katsastukseen. Ne piti uusia.

Koska moottorin kunnosta ei ollut mitään muuta tietoa kuin mittarissa olevat 330.000 km ja viimeinen autolla ajanut oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen, päätin, että kone avataan ja jatkoa seuraa sen jälkeen.

Koska projektista tulisi joka tapauksessa suuritöinen, paneuduin asiaan kaikessa rauhassa. Vuosi 2016 meni melkein osien etsimiseen ja auton purkuun ja osien kunnostukseen. Ovet löytyivät käytettyinä ja ehjinä Jokisen Jounilta Ylöjärveltä, samoin bensatankki ja etulokasuoja. Kromiosien kromauksen teki Loimaan Kromaus. Moottorin vein Saimaan Kansityö -nimiseen alan liikkeeseen Imatran kupeeseen Ruokolahdelle. Kone tehtiin siellä uusiksi. Peltityöt hitsauksen osalta hoiti tuttu hitsari kesän 2017 aikana.

Saman kesän aikana kunnostin koria maalaria varten mm. hiekkapuhaltamalla ruosteita helmapelleistä, jotka osoittautuivat yllättävän hyväkuntoisiksi.

Auton kattoverhoilu oli onneksi melkein ehjä muutamaa pikku reikää lukuun ottamatta, mutta muuten aivan hirveässä kunnossa. Katto oli tupakasta keltaiseksi värjäytynyt ja aivan homeessa. Samassa kunnossa olivat aurinkolipat. Rupesin kokeilemaan eri aineita puhdistukseen astianpesuaineesta tärpättiin, mutta eivät oikein toimineet. Sitten sattui käteen sähköuunin puhdistusainetta, joka on aika kova myrkky. Otin toisen aurinkolipan ja suihkutin aineen siihen koemielessä. Annoin aineen vaikuttaa noin vartin verran ja huuhtelin lämpimällä vedellä. Yllätys, yllätys lippa oli puhdas kuin pakasta vedetty.

Tämän jälkeen käsittelin koko kattoverhoilun samalla tavalla. En purkanut verhoilua pois katosta, koska vanhaa verhoilua ei olisi saanut enää ehjänä takaisin, vaan teippasin suojamuovin sen päälle maalauksen ajaksi. Tämä auto oli alunperin väriltään valkoinen, mutta halusin vaihtaa värin safarinkeltaiseksi, joka myös oli Expressin alkuperäisvärejä. Auto lähti purettuna maalarille tammikuussa 2017.

Tässä vaiheessa homma rupesi näyttämään aika hyvältä, mutta sitten tuli huonoja uutisia moottorin kunnostuksen osalta. Kone jouduttiin poraamaan ja uusia mäntiä ei ollut löytyä, koska kiinalaisia en kelpuuttanut. Moottorin sain vasta huhtikuun alussa 2018. Kevät oli jo pitkällä ja päätin jättää auton kokoamisen seuraavaan talveen. En halunnut viettää kesää autotallissa, vaan ajella pitkin Suomen suvea Volvoilla, joita minulla on useampia museorekisterissä.

Konehuoneen karut maisemat.

Kone jouduttiin poraamaan ja uusia mäntiä ei ollut löytyä, koska kiinalaisia en kelpuuttanut.

Talven 2018-19 aikana paloi valo autotallissa melkein aina ja valmistahan siitä pikku hiljaa syntyi. Vaikka kokoaminen onkin aina hitaampaa kuin purkaminen, niin se palkitsee tekijäänsä. Kone nostettiin paikalleen ja varustettiin apulaittein uuden kaasuttimen kera. Ensisavut koneesta saatiin 27.2.2019.

Tilasin uudet matot ja penkit löytyivät vähän käytettyinä Kangasalta netin kautta. Tammilistat tavaratilaan kunnostin entisistä.

Kevät eteni ja auto valmistui pikku hiljaa. Alkoi olla liikennekatsastuksen aika. Koska auto oli poistunut rekisteristä jo kauan sitten, en yrityksistä huolimatta saanut selville entistä rekisterinumeroa. Vein auton siirtokilvillä Imatran Autokatsastukseen 17.4.2019.

Hetken aikaa autoa katseltuaan katsastusmies ehdotti, että eiköhän katsasteta tämä suoraan museoautoksi. Minulla ei tietenkään ollut mitään sitä vastaan. Ainut ongelma oli vain siinä, että museotarkastukseen tarvitaan kaksi tarkastajaa ja toista ei ollut paikalla.

Katsastusmies soitti puhelun ja kysyi minulta, olenko kotona tulevana perjantaina, joka oli pitkäperjantai, elettiin pääsiäisviikkoa. Sanoin olevani ja sovittiin, että toinen museotarkastaja tulee käymään meillä kotona. Näin tapahtui ja Express läpäisi sekä liikenne- että museokatsastuksen samalla kertaa. 24.4.2019 sai Volvo Express 145 rekisteritunnuksen MBU-79.

Kyllähän siinä oli eräskin työtunti vierähtänyt. En ole määrää laskenut ja välillä oli parisuhdekin koetuksella, kun tuli joskus asuttua tallissa aamusta iltaan. Ei se itseltäkään aina oikein sujunut, vaan joskus työkalut lensivät pitkin autotallin nurkkia ja ajattelin, että kaikenlaiseen hommaan sitä tulee ryhdytyksi. Päivän tai parin jälkeen into kuitenkin aina palasi ja oli mukava katsella kättensä töitä.

Katsastusmies ehdotti, että eiköhän katsasteta tämä suoraan museoautoksi.

Projektin lopputulos lähdössä katsastukseen keväällä 2019.

Projektissa oli tietenkin paljon sellaista hommaa, jota en itse pystynyt tekemään, mutta onneksi minulla oli apuna eläkkeellä oleva lankomies, joka on ammatiltaan autonasentaja. Suuri kiitos hänelle. Volvo oli saanut uuden elämän ja jälleen liikenteessä noin 15 vuoden seisonnan jälkeen.

Niin, olihan siellä ladossa se Volvo 242, jonka myös herättelin henkiin, mutta se on jo toinen tarina…

Teksti ja kuvat: Juha Viertorinta

Kerhossamme on 129 kpl 100-sarjalaisia joista 3kpl Expressejä.