Volvo oli aluksi laakerin nimi

Ensimmäinen sarjatuotanto Volvo oli avoauto. Model ÖV 4 “Jakob” vm. 1927 kuva: Volvo Car Group

”Volvo on hyvä kiinalainen auto.” Nuorempana olisin motannut sanojaa poskeen, mutta nyt täytyy vain myönnellä, että joopajoo, niin se on.

Olihan Volvo Fordillakin välillä. Minin valmistaja on BMW, Fiatin omistavat jenkit, Land Rover on intialaisilla, kuten Sampo-Rosenlew puimurikin. Kuka näitä enää tietää! Työkaverini joutui melkein nyrkkitappeluun Englannissa, kun hän väitti, että heidän Vauxhallinsa on oikeasti Opel. Autotehtaita omistetaan nykyään ristiin rastiin. Herrat Gabrielsson ja Larsson eivät varmaan olisi uskoneet, että heidän ruotsalaisesta autopajastaan tulisi laadukas jättiläinen. Perustamisasiakirjassa sanotaan ujosti, että ”yritän aloittaa automobiilien valmistuksen Ruotsissa”. Tarvittiin kunnollista autoa, joka selviytyy sorateillä ja pärjää lumessa ja pakkasessa.

Volvo oli alun perin SKF:n rekisteröimä tuotenimi erilaisille laakereille, voimansiirtolaitteille ja kuljetusvälineille. Uusi pomo kuitenkin päätti, että SKF on tunnettu varma nimi, eikä siitä luovuta. Nimi muistettiin, kun SKF osti lupaavan autoverstaan. Larson -nimisestä autosta tulikin Volvo.

Volvo on latinaa ja tarkoittaa minä pyörin. Se oli osuva nimi kuulalaakerille, mutta myös autolle. Larson oli hilkulla mennä Nashille, mutta viime hetken puhelinsoitto muutti tilanteen ruotsalaisen ostajan hyväksi.

Heti raudan merkki

Volvon tunnuksena on ollut aina raudan merkki eli ympyrä, josta sojottaa oikealle yläviistoon nuoli. Sillä merkittiin jo koesarjan autot. Korin suunnittelija sai idean merkkiin Ruotsin perinteisestä raudantuotannosta.

Suomessa Rautavaaran kunnan vaakunassa on sama raudan merkki. Se ei ole siis Volvon logo. Vai olisiko sittenkin Rautavaaralla ollut ennen Volvon tehdas… No ei sentään. Eka tehdastila kunnostettiin Göteborgin ulkopuolelle SKF:n vanhaan laakeritehtaaseen. Ylä-Savon Rautavaara perustettiin jo vuonna 1874, kun ei vielä tiedetty Volvosta mitään.

Jo Volvon koesarjan autot tunnistettiin raudan merkistä.

Rautavaaran vaakuna

Suomessa maahantuonti alkoi vuonna 1928. Vaatimaton Volvon konttori käsitti yhden vuokratun toimistohuoneen Helsingin keskustassa ja oikeuden käyttää kerroksen yhteistä vessaa. Nyt Suomen Volvolla on komeita lasi-metallipytinkejä. Ensimmäinen pääkonttori- ja huoltorakennus Sturenkadulla on museoviraston suojelema kokonaisuus. Vessatilanteesta ei ole tarkempia tietoja.

Tuolta wanhalta pääkonttorilta lähti Göteborgin tehtaille 1970-luvulla sakki lehtimiehiä. Minäkin pääsin. Tutustuimme Volvon alihankintoihin Suomesta ja niitähän oli. Terästä ja jousia ostettiin Ovakolta Imatralta, kytkinpolkimen valmisti Solifer, ikkunalaseja Ihode Varsinais-Suomessa, ikkuna- ja ovitiivisteet sekä kumimatot Nokia jne.

Paluumatkan alku jäi mieleen. Tilausbussi vei meitä lentokentälle ja simahti kesken matkan. Mutta joku isäntäväestä hinasi 40-paikkaisen bussin matkustajineen tavallisella henkilöautolla lentokentälle. Veturina taisi olla isokoneinen edustusmalli, ehkä 164. Kysyimme, oliko tämä järjestetty näytös automerkin kestävyydestä, mutta isäntäväki vain mulkaisi. Ilmassa oli kytkimen lemua, kun kiipesimme koneeseen.

Dieseltaksi

Sain ajaa nuorena harjoittelijana päätoimittajan kolmevaihteisella Amazonilla. Ekan oman Volvoni ostin taksimersujen sarjan päätteeksi. Sekin oli vanha taksi. Siis paljon ajettu mutta hyvin hoidettu. Kuutosdiesel ja automaattilaatikko houkuttivat. Voimanlähde oli Volkkarista ja Audista tuttu, ei siis Volvon. Minua viisaammat valistivat, että ainoa henkilöauto tälle dieselille oli Volvo 740, mutta Volkkari käytti konetta isossa LT-pakettiautossaan.

Tupakan ja oksennuksen värjäämät istuinsuojat eli sukolit poistettiin. Alta löytyi hehkeän sininen koskematon plyysipenkistö! Taksamittarin kolosta tehtiin söpö tavarahylly ja takapenkkiläisten murjottu tuhkakuppi poistettiin kokonaan. Siinä se oli! Hyvä maantieauto

Nyt tämä dieseltaksi hurruuttelee varmaan jo taivaallisilla kehäteillä enkeleitä kyyditen. Mutta se oli hyvä työkaveri työmatkoilla ja kuljetuksissa. Kerran lupauduin paluumatkalla etelään noutamaan kalankasvattamolta järveen istutettavia kalanpoikasia. Havunneulasen kokoisia kalavauvoja oli säiliöissä kymmenisentuhatta, mutta hyvin pöntöt sopivat kyytiin. Kaveri tuumasi: Olipa hyvä, ettet joutunut ratsiaan. Toi auto on rekisteröity vain viidelle.

työmatkoihin ympäri Suomen. Monet varoittivat minua vanhan taksin ostamisesta, mutta kaikkiaan kuuden entisen taksin seuraavana omistajana en ole joutunut kertaakaan pettymään. Autot oli hyvin varustettu ja hoidettu, huollot ja korjaukset tehty ja ratissa istui (vielä silloin) ammattilainen, joka tunsi autot.

Lähteet: Volvo Suomessa 20-luvulta 80-luvulle, Björn-Eric Lindh (yleishistoria) ja Volvo-Auto Oy/Ab sekä kirjoittajan omat Volvo-kokemukset

Jarmo Vuorinen

Lähteet: Volvo Suomessa 20-luvulta 80-luvulle, Björn-Eric Lindh (yleishistoria) ja Volvo-Auto Oy/Ab sekä kirjoittajan omat Volvo-kokemukset