Romusta ajoneuvoksi:
Volvo 145 Express 1971 Vuoden 2015 kevättalvella kuulin, että jossakin Taipalsaarella Lappeenrannan lähellä olisi säilössä vanhoja Volvoja...
Omistaja löytyi ja sitten paikan päälle katsomaan, mitä aarteita oli tarjolla. Vanhassa ladossa lepäsi kolme Volvoa: Amazon -66, 242 -75 ja Express -71. Amazonista ei omistaja suostunut luopumaan, mutta kaksi muuta olivat kaupan. Autot oli säilötty latoon yli 10 vuotta sitten ja olivat melkoisen pölyn peitossa. Jonkinlaisen siivouksen jälkeen rupesin tarkastelemaan autoja lähemmin. Express kiinnosti eniten pienen valmistusmääränsä takia, mutta tämä yksilö oli aika huonossa kunnossa. Kauppoja ruvettiin kuitenkin hieromaan ja kesällä 2015 totesin omistavani kaksi projekti-Volvoa; Expressin ja 242:n. Alkoi Volvojen esiinkaivaminen ladosta. Autot olivat päältä paksun pölyn ja sisältä hiiren jätösten peitossa. Saamani tiedon mukaan ne oli sinne ajamalla tuotu, joten yritin käynnistää Expressiä laittamalla litran bensapulloon letkun suoraan pumpulta. Kone ei ollut jumissa,
vaan lähti pyörimään, mutta ei onneksi käynnistynyt; bensaa alkoi suihkuta vähän joka paikasta, etenkin kuivuneesta kaasuttimesta. Tulipalon vaara oli ilmeinen rutikuivassa ladossa, joten jätin käynnistysyritykset tähän. Autot saatiin loppukesällä trailerin kanssa ja lankomieheni avustuksella kotipihalle. Kunnon pesun jälkeen alkoi Expressin tarkempi tutkiskelu ja kunnon tarkastelu. Alku ei näyttänyt kovin lupaavalta, töitä oli todella tiedossa. Pelleistä olisi ainakin uusittava oikea etulokasuoja sekä kaikki ovet, jotka olivat siinä kunnossa, että ei kannattanut ruveta korjaamaan. Takaluukku Expressissä on valmistettu lasikuidusta ja oli siten säästynyt ruosteen kiroilta, eikä siinä ollut isompia kolhujakaan. Sisäpuolen lattiat olivat puhki monesta kohtaa, mutta niistä selviäisi paikkapelleillä. Takaosan varapyöränkotelo samoin kuin toisen puolen vastaava oli paikattu kattohuovalla ja tervalla varmaan auton viimeiseen katsastukseen. Ne piti uusia.
Kilometrit olivat jättäneet jälkensä verhoiluun.
14
Koska moottorin kunnosta ei ollut mitään muuta tietoa kuin mittarissa olevat 330.000 km ja viimeinen autolla ajanut oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen, päätin, että kone avataan ja jatkoa seuraa sen jälkeen. Koska projektista tulisi joka tapauksessa suuritöinen, paneuduin asiaan kaikessa rauhassa. Vuosi 2016 meni melkein osien etsimiseen ja auton purkuun ja osien kunnostukseen. Ovet löytyivät käytettyinä ja ehjinä Jokisen Jounilta Ylöjärveltä, samoin bensatankki ja etulokasuoja. Kromiosien kromauksen teki Loimaan Kromaus. Moottorin vein Saimaan Kansityö -nimiseen alan liikkeeseen Imatran kupeeseen Ruokolahdelle. Kone tehtiin siellä uusiksi. Peltityöt hitsauksen osalta hoiti tuttu hitsari kesän 2017 aikana. Saman kesän aikana kunnostin koria maalaria varten mm. hiekkapuhaltamalla ruosteita helmapelleistä, jotka osoittautuivat yllättävän hyväkuntoisiksi. Auton kattoverhoilu oli onneksi melkein ehjä muutamaa pikku reikää lukuun ottamatta, mutta muuten aivan hirveässä kunnossa. Katto oli tupakasta keltaiseksi värjäytynyt ja aivan homeessa. Samassa kunnossa olivat aurinkolipat. Rupesin kokeilemaan eri aineita puhdistukseen astianpesuaineesta tärpättiin, mutta eivät oikein toimineet. Sitten sattui käteen sähköuunin puhdistusainetta, joka on aika kova myrkky. Otin toisen aurinkolipan ja suihkutin aineen siihen koemielessä. Annoin aineen vaikuttaa noin vartin verran ja huuhtelin lämpimällä vedellä. Yllätys, yllätys lippa oli puhdas kuin pakasta vedetty.
