Minun tarinani Rania Alkhadour
J
okaiselle ihmiselle on vaikeaa lähteä kotimaastaan riippumatta siitä, onko lähtemisen syynä työ, opiskelu tai turvallisuuden puute.
Olin eksyksissä, kun tulin Suomeen kaksi vuotta sitten, koska olin irti kaikesta vanhasta elämässäni – työstä, ystävistä ja kotimaasta. Ensimmäisestä askeleesta lähtien kysyin tietä eteenpäin, mutta minut ympäröi vain lumen valkoinen kaupunki pyhällä rauhallaan. Muistin, että menestys ei katso paikkaa eikä aikaa, mutta sen eteen on otettava todellinen askel. Aloitin itse suomen kielen oppimisesta. Sitä kautta sain takaisin itseluottamukseni. Vietin suurimman osan päivästä kuunnellessa suomenkielisiä ohjelmia. Kävin konserteissa ja kirjastoissa. Olen edennyt nopeasti, ja samalla todistanut itselleni, että pystyn jälleen seisomaan omilla jaloillani. Kotimaassani Syyriassa opiskelin journalismia, ja asuessani Kuwaitissa työskentelin asiakaspalvelussa ja suhdetoiminnassa. Täällä minun pitää aloittaa alusta. On tärkeää, miten nousee ensimmäisiä portaita uudessa maassa. Se avaa tien menestykseen. Olen luvannut itselleni, että kuljemme täällä lasteni kanssa kohti parempaa elämää. Pyrin opiskelemaan ja sen jälkeen työskentelemään kansainvälisessä suhdetoiminnassa. Unelmanani on antaa hyvä kuva maailmalle Syyriasta.
Minulle Suomi ei ole vain maa maailmankartalla, vaan se on maa, joka edustaa ihmisyyttä. Maa, joka opettaa, miten tulla todella ihmiseksi. Jokaista maahanmuuttajaa, joka lukee tämän kirjoituksen, kehotan löytämään Suomen. Elämä on kaunis, kun on madollista elää turvassa ja rauhassa. Rania Alkhadour oli työharjoittelussa Yhteiset Lapsemme ry:ssä maalishuhtikuussa 2019.
• 11 •
Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2019
