Minun tarinani: Rania Alkhadour

Minun tarinani

Rania Alkhadour

Jokaiselle ihmiselle on vaikeaa lähteä kotimaastaan riippumatta siitä, onko lähtemisen syynä työ, opiskelu tai turvallisuuden puute. Olin eksyksissä, kun tulin Suomeen kaksi vuotta sitten, koska olin irti kaikesta vanhasta elämässäni – työstä, ystävistä ja kotimaasta. Ensimmäisestä askeleesta lähtien kysyin tietä eteenpäin, mutta minut ympäröi vain lumen valkoinen kaupunki pyhällä rauhallaan.

Muistin, että menestys ei katso paikkaa eikä aikaa, mutta sen eteen on otettava todellinen askel.

Aloitin itse suomen kielen oppimisesta. Sitä kautta sain takaisin itseluottamukseni. Vietin suurimman osan päivästä kuunnellessa suomenkielisiä ohjelmia. Kävin konserteissa ja kirjastoissa.

Olen edennyt nopeasti, ja samalla todistanut itselleni, että pystyn jälleen seisomaan omilla jaloillani. Kotimaassani Syyriassa opiskelin journalismia, ja asuessani Kuwaitissa työskentelin asiakaspalvelussa ja suhdetoiminnassa. Täällä minun pitää aloittaa alusta.

On tärkeää, miten nousee ensimmäisiä portaita uudessa maassa. Se avaa tien menestykseen. Olen luvannut itselleni, että kuljemme täällä lasteni kanssa kohti parempaa elämää. Pyrin opiskelemaan ja sen jälkeen työskentelemään kansainvälisessä suhdetoiminnassa. Unelmanani on antaa hyvä kuva maailmalle Syyriasta.

Minulle Suomi ei ole vain maa maailmankartalla, vaan se on maa, joka edustaa ihmisyyttä. Maa, joka opettaa, miten tulla todella ihmiseksi. Jokaista maahanmuuttajaa, joka lukee tämän kirjoituksen, kehotan löytämään Suomen.

Elämä on kaunis, kun on madollista elää turvassa ja rauhassa.

Rania Alkhadour oli työharjoittelussa Yhteiset Lapsemme ry:ssä maalishuhtikuussa 2019.

Nukak-heimon kylässä ei ole kaivoa, viljelypalstoja eikä kotieläimiä. Ainoastaan muutamia kanoja ja laihoja koiria.

Lasten heimo

Kolumbian Guaviaren sademetsissä vaelteli vielä parikymmentä vuotta sitten koko Latinalaisen Amerikan viimeisenä pidetty metsästäjä-keräilijäheimo, Nukak Makuk. Sademetsä tarjosi nukakeille suojaa ja runsaasti luonnon antimia.

Nyt nukakeja on jäljellä arviolta vain 400. Suurin osa elää San Josen ja Retornon pikkukaupunkien liepeillä täydellisessä puutteessa ja osattomuudessa. Heistä 90 % on lapsia ja nuoria. Vaikka Kolumbiaa 50 vuotta koeNina Keres

tellut sisällissota on virallisesti päättynyt, aseelliset ryhmät kuten huumekauppiaat, sisseistä erkaantuneet joukkiot ja paramilitaariryhmät jatkavat joillakin alueilla kansalaisten pelottelua, uhkailua ja jopa murhaamista. Suhteellisesti eniten aseellisesta konfliktista ja huumekaupasta ovat kärsineet alkuperäiskansat kuten nukakit.

Valtio on osoittanut nukakeille laajan, 200 000 hehtaarin reservaattialueen, mutta sitä pitävät hallussaan asemiehet. Nukakien ikiaikaista sademetsää on runneltu coca-viljelyksillä ja huumekauppiaat ovat murhanneet jo ennestään pienen heimon sukupuuton partaalle. Jäljelle jääneiden on ollut pakko paeta ihmisten ilmoille.

Nukakien kylä on lasten kylä, sillä aikuisia on jäljellä vain kourallinen.

Kylän vanhin ihminen on 50-vuotias. Hän kertoo olevansa hyvin surullinen, koska nukakeille tärkeä perheyhteisö on hajonnut. Syvälle metsään ei uskalla mennä. Nuoret eivät kunnioita perinteitä eivätkä kuuntele vanhempiaan. He haluavat elää kuten valkoinen mies, mutta eivät osaa. He varastelevat ja käyttävät huumeita ja alkoholia. Nuoret naiset menevät valkoisten miesten mukaan.

”Nuorilla ei ole toivoa, elleivät he opi tapojamme,” sanoo kylän vanhin nainen.

”Me metsästämme, kalastamme ja syömme hedelmiä ja muita metsän antimia. Mutta nuoret eivät osaa metsästää eivätkä he viitsi poimia hedelmiä.” Nukakien improvisoitu kyläpahanen on surkeimpia koskaan näkemiäni kyliä. Kaivoa ei ole eikä viljelypalstoja, kotieläimistä puhumattakaan. Muutama kana ja laiha koira juoksentelee likaisten lasten joukossa.

Nukakit eivät osaa viljellä maata. Heille tiellä juokseva kana on luvallinen saalis. Alueen valkoiset viljelijät eivät ymmärrä, että nukakit ovat metsästäjä-keräilijöitä. Heitä pidetään varastelevina villi-ihmisinä, joihin ei kannata panostaa. Jopa viranomaiset suhtautuvat heihin avoimen kielteisesti. Nukaki-lapsille ei ole osoitettu mitään palveluja: ei päivähoitoa, koulua, sairaanhoitoa. Kylässä vieraillessani lähetimme sairaan lapsen terveysasemalle vastentahtoisen viranomaisen mukana.

Nukakeja on kolmenlaisia: metsästä paenneita ja asutuksen lähelle asettuneita, metsän ja asutuksen välillä kulkevia ja metsän kaukaisimmissa kolkissa vielä piilottelevia, joilla ei ole mitään yhteyksiä ulkomaailmaan.

Viimeksi mainitut, vielä perinteistä nomadielämää sademetsässä elävät nukakit, palaavat aina seitsemän vuoden välein samoille sijoille, joilla ovat kulkeneet ja ruokailleet. Seitsemän vuoden kierto takaa kasvillisuuden toipumisen ja runsaan ravintotarjonnan, sillä syötyjen hedelmien siemenet

ovat ehtineet itää ja kasvaa uusiksi hedelmäpuiksi. Proteiinin ruokavalioonsa nukakit saavat Miko-apinoista, pikku nisäkkäistä ja kalasta.

Nukakien sosiaalinen järjestelmä on horisontaalinen. Heillä ei ole yhtä johtajaa, vaan päätökset tehdään kollektiivisesti maluca-teltassa istuen. Siksi nukakit eivät täytä Kolumbian valtion alkuperäiskansoille asettamia vaatimuksia hallinnollisesta organisaatiosta, jolle valtio voi osoittaa tukea. Nukakit ovat väliinputoajia, joilla ei ole modernin yhteiskunnan toimintakoodistoa. Vain harvat nukakit osaavat lukea ja puhua espanjaa.

Tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta tälle pienelle alkuperäiskansalle. Pitäisikö heillä olla oikeus elää kuten aiemmat sukupolvet ennen heitä: vapaina syvällä sademetsässään?

J.K. Yhteiset Lapsemme ry:n kummikohde Kolumbiassa, Por Una Sonrisa, auttaa myös alkuperäiskansoihin kuuluvia lapsia, jotka ovat joutuneet pakenemaan Kolumbian sisällissodan takia Bogotaan ja muihin kaupunkikeskuksiin.

Nina Keres asuu Kolumbiassa ja on toiminut useissa lasten oikeuksiin ja lastensuojeluun liittyvissä tehtävissä Suomessa ja ulkomailla. Hän on Yhteiset Lapsemme ry:n perustajajäsen.

Nukakien metsästystä varten valmistamia myrkkynuolia.

INFO

Kolumbian väkiluku: 48,8 milj. Alle 18-vuotiaita: 15,5 milj. Keskimääräinen perhekoko: 3,2 henkilöä/perhe

Oppivelvollisuuden suorittaneista 62% ei jatka toisen asteen koulutukseen

Kaupungeissa 82% lapsista käy koulua, maaseudulla alle 50%

40% koulun keskeyttäneistä lapsista ja nuorista asuu alueilla, joilla aseellinen konflikti ei ole kokonaan päättynyt

1,4 miljoonastaintiaanilapsesta 47% potee kroonista aliravitsemusta ja aliravitsemusta esiintyy myös afrokolumbialaislapsissa keskimääräistä enemmän

Viranomaisille ilmoitettuja lasten pahoinpitelytapauksia on yksi vuoden jokaiselle tunnille

56 lasta päivässä joutuu seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi

10-13-vuotiaat tytöt ja 5-9-vuotiaat pojat altistuvat eniten seksuaaliselle hyväksikäytölle

v. 2017 yli 19% alle 15-vuotiaista tytöistä sai lapsen aikuisen miehen kanssa

44,6% tytöistä tulee raskaaksi 13-19-vuotiaana

Vain yksi yhdeksästä raskaaksi tulleesta alaikäisestä tytöstä jatkaa koulunkäyntiä

8 lasta katoaa edelleen joka päivä

Vuosina 1985-2018 aseelliseen konfliktiin osallistui ainakin 7566 lasta

Lähteet: Plan Colombia Fundacion Compartir Unicef Colombia El Espectador