Ellan kirjastojutut ella.mustamo@mepa.fi
Leffapaketin perässä pohjoiseen MEPAn elokuva- ja kirjalähetyksiä varten tarvitaan postin lisäksi pitkä lista yhdyshenkilöitä, agentteja, huolintayhtiöitä ja Merimieskirkon työntekijöitä. Kuriiriketju ulottuu Suomen rannikkoa alas Hampuriin, Rotterdamiin ja Antwerpeniin asti. Lähdimme ketjun pohjoisimpaan pisteeseen, Tornion satamaan ja LAURA-laivalle. Tornio–Terneuzen -välillä säännöllisesti liikennöivä m/s LAURA kuljettaa terästä ja vaihtaa elokuvat säännöllisesti. Leffapakettiin toivotaan vaihtelevaa valikoimaa toimintaa, draamaa ja komedioita, sarjoja. Settiä on hauska kasata ja miettiä, että tätäkin leffaa joku siellä laivan päällä katsoo. Mukaan tulee aina jokunen uutuuselokuva, mutta suurin osa on peräisin MEPAn elokuvakirjaston hyllystä – kuitenkin kirjaston tietokoneohjelma pitää huolen siitä, että samaa leffaa ei pitäisi näkyä paketissa ainakaan kahteen vuoteen. Elokuvapaketti ĺähtee postiin MEPAn Helsingin toimistolla
Kemi, Pohjolan Pattaya Juna saapuu Kemin asemalle ja tapaamme aseman kahvilassa Pia Paavolan, joka on tehnyt MEPAn yhdyshenkilön työtä Kemi Shippingin leivissä. Nyt on vuorossa vahdinvaihto, Merimieskirkon satamakuraattori Sanna Rasi ottaa jatkossa homman hoitaakseen ja vie paketteja käydessään laivoilla. Merimieskirkko Kemin Ajoksen satamassa on kodikas hirsiseinäinen pirtti, jossa voi pelata biljardia, nostaa rautaa, jutella tai mietiskellä. – Ovi on käynyt viime aikoina kiivaaseen tahtiin, kertoo Sanna ja selittää Kemin tehtaiden ja sataman tilannetta.
Tornion satamassa Lähdemme Sannan kanssa ajelemaan Kemistä kohti Torniota ja Röyttän satamaa. Lumituisku on niin sakea, että rakennukset peittyvät näkyvistä. Portilla odottaa yllätys, sataman kulkuluvat ovat menneet vanhaksi. Käymme samalla toimistossa moikkaamassa, sisällä ovat agentti Niko Nalli ja sataman johtaja Pekka Harjuoja, jotka vaihtavat Sannan kanssa kuulumiset ja tarjoavat kupin kahvia. Ovella on myös tutunnäköinen LAURAn leffapaketti - se siis päätyy postissa tähän rakennukseen eikä mihinkään mystiseen mustaan aukkoon. LAURA-laiva on saapunut edellisenä iltana kovassa kelissä ja messi on hiljainen. – Mutta uusia leffoja on aina kyllä odoteltu korona-aikana, vahvistaa stuju Make joka on myös aikojen kuluessa tilannut laivaan joitakin toivesarjoja. Laiva viipyi satamassa vajaat kaksi vuorokautta ja lähti viemään lastia kohti Terneuzenia.
42
1 ¦ 2022