
5 minute read
Esa Peuho
from Vapaavahti Frivakt 1/2022
by MEPA
Muusikko ja merimies
Kaarinassa asuva keittiömestari Esa Peuho on menestynyt monissa laulukilpailuissa ja tehnyt itsekin hienoja biisejä. Musiikki on hänelle rakas harrastus, mutta seilaaminen ja kokkaaminen ovat hänelle päätyö. Vanhan merimiessanonnan mukaan mieheltä löytyykin kenkälaatikollinen vastakirjoja.
teksti Pekka Karppanen kuvat Pekka Karppanen, Esa Peuhon kokoelmat
Keittiömestari Esa Peuho lähti aikoinaan seilaamaan M/S Finnstarilla ja meripalvelua on kertynyt yli neljä vuosikymmentä. – Vuonna 1978 kävin messikalleluokan Rauman merimiesammattikoulussa. Lyhyen ravintolakeikan jälkeen pääsin laivalle. Siitä lähtien on työtä riittänyt patojen äärellä, välillä maissakin, Esa kertoi.
Hän on hankkinut paljon talouspuolen koulutusta vuosien varrella. Esa on myös käynyt juontajakoulutuksen ja esiintynyt televisiossa Kati Napan ja Timo T.A. Mikkosen ohjelmissa. – Juontajakoulutuksen lopputehtävänä pääsin Viking Linelle avustamaan viihdeisäntää. Juonsin laivalla eri tapahtumia, kuten karaokea ja pingoa, Esa muisteli.
Viihdepuolikin meni hienosti, mutta Esan mukaan hän on parhaimmillaan byssassa.
Monissa laivoissa tuttu
Matkustajalaivojen lisäksi Esan seilauslistalta löytyy konttilaivoja, irtolastialuksia ja roro – aluksia. Muistoja on kertynyt muun muassa Lundqvistilta, ESL Shippingilta, Borelta, Siljalta, Finnlinesilta. Armeija-aikanakin hän teki yli kahden kuukauden mittaisen purjehduksen miinalaiva Pohjanmaalla Azoreille ja Välimerelle asti.
Miehen valokuva-albumia selatessa kiinnittyy huomio erääseen laivaan, jonka ravintoloissa Esa poseeraa tunnettujen ralli- ja formulakuskien kanssa. Kyseessä on Jorma Lillbackan omistama Northern Cross – risteilyalus, joka esiintyi jopa Golden Eye – nimisessä James Bond – elokuvassa.
Varustamo haki vuosituhannen vaihteessa jahdille huippuluokan keittiömestaria palvelemaan vaativia risteilyasiakkaita. Esa Peuho haki ja sai paikan. – Aluksen miehistö koostui suomalaisista ja ruotsalaisista ammattimerenkulkijoista, mutta matkustajat olivat pääosin ulkomaisia varakkaita henkilöitä. Toki Monacon Formula 1-kisojen aikaan laivalla vieraili koko joukko suomalaisjulkkiksiakin, Esa totesi.
Työ suurella huvijahdilla oli vaativaa, mutta Esa oli tyytyväinen saatuaan hyödyntää parhaita taitojaan keittiössä. Reilun kolmen vuoden työskentelyn jälkeen hän siirtyi Northern Cross – alukselta Silja Linelle. Merimieslauluista Tangomarkkinoille
Esa käyttää luovuuttaan paitsi keittiössä niin myös musiikissa. Hän on ollut musikaalinen jo nuorena, tehnyt lauluja ja esiintynyt yleisölle. Monet omat laulut ovat käsitelleen elämää merellä, mutta tuotannosta on syntynyt myös vaikka häävalssi omalle veljelle sekä Kaija Pohjolan levyttämä ”Lauluni isälle”.
Esalla on runsaasti kontakteja myös musiikkipiireissä. – Olen tehnyt paljon yhteistyötä ja lauluja Risto Pahlaman kanssa, joka muistetaan esimerkiksi Finlanders – yhtyeestä. Biisejä löytää netistä vaikka googlaamalla nimeni, Esa Peuho kertoi.
Hän on osallistunut hyvällä menestyksellä Kotkan merimieslaulufestivaaleille ja esiintynyt monesti meripäivillä ja niiden yhteydessä järjestetyissä merimieskulttuuritapahtumissa. Esa kuului merimieslaulufestivaalien kestomenestyjiin yhdessä Timo Hentusen ja Kai Pärnäsen kanssa. – Ne olivat loistavia aikoja, pitäisi levyttää niitä Kotkassa esitettyjä hienoja lauluja. Nythän on Kotkan meripäivien juhlavuosi, aloittivat 60 vuotta sitten, Esa mietti.
Hän on toki menestynyt muissakin laulukilpailuissa. Joissain yhteyksissä Esan hienoa, miehekästä ääntä on verrattu Kari Tapioon tai Matti Eskoon. – Tango ei varsinaisesti kuulu niihin lajeihin, mitä mieluiten esitän. Silti etenin tangolaulukilpailun semifinaaliin kymmenisen vuotta sitten, Esa muisteli.
Esan tekemiä lauluja löytyy parhaiten netistä googlaamalla. Esa Peuho esiintymässä Kotkan meripäivillä. Taustalla edesmennyt Timo Hentunen säestää kitaralla.

Yleisöäänestyksessä hän oli Turun seudun ykkönen. Merellä työpaikka lähellä
Esa on monesti ollut esiintymässä MEPAn tilaisuuksissa, kuten näyttelyiden avajaisissa. Hän soittaa myös kitaraa, mutta mieluiten hän esiintyy laulamassa orkesterin kanssa tai taustanauhan ja kosketinsoittajan säestyksellä. – Ohjelmistossa on sekä omia, että muiden tekemiä lauluja, paljolti iskelmää, Esa kuvaili.
Hänelle musiikki on koko elämän kestävä harrastus. Välillä laulu syntyy nopeasti, välillä joku riimi ei rakennu ja hanke pitää jättää hautumaan joksikin aikaa.
Miehen taidoilla voisi elättää itsensä keikkailemallakin. – En tekisi musiikkia, jos en siitä pitäisi. Mutta viihdyn paremmin merellä, enkä tiedä olisiko minusta kiertelemään keikoille, Esa pohti.
Mies totesi haastattelun lopuksi keikkamuusikon olevan vielä vähemmän kotona kuin merimiehen ja lähti soittamaan pitkäaikaiselle naisystävälleen Sirpalle.

Musiker och sjöman
Köksmästaren Esa Peuho som bor i S:t Karins har varit framgångsrik i många sångtävlingar och även själv skrivit många bra låtar. Musiken är en kär hobby, medan segling och matlagning är hans huvudsyssla.
text Pekka Karppanen foto Pekka Karppanen, Esa Peuhos samlingar.

Förutom passsagerarfartygen och M/S Arkadia har Esa Peuho många minnen från bland annat Lundqvist, ESL Shipping, Bore, Silja och Finnlines.
Esa har jobbat som mässkalle, fartygskock och köksmästare i nästan 43 år. Hans första fartyg var M/S Finnstar. – 1978 utbildade jag mig till mässkalle vid sjömansskolan i Raumo. Efter ett kortare inhopp på en restaurang fick jag jobb ombord. Sedan dess har jag arbetat vid grytorna, ibland även i land, berättar Esa.
Genom åren har han gått många utbildningar inom branschen. Esa har även gått en konferenciersutbildning och uppträtt på tv. – Som slutuppgift på konferenciersutbildningen fick jag komma till Viking Line och assistera kryssningsvärden. Jag höll i olika aktiviteter ombord, till exempel karaoke och bingo, minns Esa.
Förutom passagerarfartygen har han många minnen från bland annat Lundqvist, ESL Shipping, Bore, Silja och Finnlines. I det militära gjorde han en över två månader lång seglats med minfartyget Pohjanmaa ända till Azorerna och Medelhavet.
Ett intressant jobb var på Jorma Lillbackas kryssningsfartyg Northern Cross, som var med i en James Bond-film.
– De flesta passagerarna var förmögna utländska personer. Men när Formel 1-tävlingarna i Monaco gick av stapeln besöktes fartyget även av ett gäng finska kändisar, berättar Esa.
Arbetet på den stora lustjakten var krävande, men Esa var nöjd över att få utnyttja sin fulla potential i köket. Från sjömanssånger till Tangomarknaden
Esa använder inte bara sin kreativitet i köket, utan också inom musiken. Många av hans egna låtar handlar om livet till sjöss, men han har också skrivit en bröllopsvals till sin bror och ”Lauluni isälle” (”Min sång till far”), som Kaija Pohjola har spelat in.
Esa har många kontakter även inom musikkretsar – mest har han jobbat med Risto Pahlama, som vi kommer ihåg från gruppen Finlanders. Du hittar låtarna på nätet genom att googla på Esa Peuho.
Han har också deltagit med framgång i sjömanssångfestivalen i Kotka och hörde tillsammans med Timo Hentunen och Kai Pärnänen till dem som alltid presterade bra.
Esa har dessutom lyckats även i andra sångtävlingar. I vissa sammanhang har Esas vackra röst jämförts med Kari Tapio eller Matti Esko. – Tango är inte en av de genrer som jag helst sjunger. Ändå kom jag till semifinalen i en tangosångtävling för ett tiotal år sedan, minns Esa.
I publikomröstningen kom han etta i Åboregionen.
Esa har uppträtt många gånger på SSB:s evenemang. Helst sjunger han tillsammans med en orkester eller ackompanjerad av förinspelad musik och en keyboardist.
För honom är musiken en livslång hobby. Ibland föds låtarna snabbt, ibland är det något rim som inte faller på plats och han måste låta projektet vila ett tag.
I slutet av intervjun konstaterar Esa att en musiker är hemma ännu mindre än en sjöman och går för att ringa sin käresta Sirpa. ☸