Soita, kirjoita, käy talossa! Merimiespalvelutoiminnan historia 1870–2020

Matti Koivu

Soita, kirjoita, käy talossa!

Merimiespalvelutoiminnan historia 1870–2020

© Merimiespalvelutoimisto ja Matti Koivu 2023 ISBN 978-952-65284-0-3 (kovakantinen) ISBN 978-952-65284-1-0 (PDF) Painopaikka: Jelgavas Tipogrāfija, Latvia Ulkoasu: Kaisa Manner, Akseli Manner Kuvatoimitus: Riitta Supperi

Matti Koivu

Soita, kirjoita, käy talossa!

Merimiespalvelutoiminnan historia 1870–2020

Kiitän 50-vuotisjuhliaan 30.11.2023 viettävää Merimies­palvelutoimistoa luottamuksesta ja kirjaprojektin mahdollistamisesta. Lisäksi haluan kiittää asiamiesten kuningasta Pekka Karppasta tuesta ja kärsivällisyydestä.

Hän on johdattanut minut ymmärtämään merimiespalvelu­toiminnan arkea ja salaisuuksia.

Helsingissä 2.7.2023 Matti Koivu

Sisältö

Johdanto

6

Osa 1 Moraalin aika

Osa 2 Kansalaisuuden aika

Merenkulkijoiden huoltotoiminta 1870–1960

Kauppalaivaston huoltoneuvosto 1961–1973

Ensimmäinen sosiaalisen turvallisuuden järjestelmä

Kansallinen merimieshuoltojärjestelmä syntyy 50

12

Järjestäytyminen valistuksen ja laupeuden nimissä 15

Lisääntyykö viihtyvyys? 52

Kadonneet lapset

Huoltoneuvosto löytää merenkulkijat 62

Viinaa vai itseopiskelua?

15

Merenkulkijoiden kansainvälinen suojelu 19

”Kansalaishyve” – merimiesurheilun kulta-aika 65

Sosiaalisen turvallisuuden määrittelyä Kohti julkista huoltotoimintaa

21

22

Kauppalaivaston huoltoneuvoston vuosikymmen 68 Huoltotyöstä kansalaisuuteen

Merimieshuoneet huoltokysymyksen ratkaisuna 23 31

28

Merityökonferenssi Genevessä 1970 80 Huolto historiaan, welfare tilalle

Julkinen huoltotoiminta syntyy 32

”Myöhässä historiasta”

87

”Utopia”

Laki hyväksytään – odotukset nousevat

94

34

”Tapa hoitaa asioita” 41

71

Kohti merimiespalvelutoimintaa 74

Skandinaavinen huoltotoiminta syntyy Huoltotyö etsii tekijäänsä Suomessa

57

82

Osa 3 Idealismin aika

Osa 5 Hyvinvoinnin aika

Merimiespalvelutoimisto 1973–1983

Merimiespalvelutoimisto 1992–2010

Hyvinvointivaltio merillä

Työministeriö Mepan kimpussa 178

100

”Hyvät merenkulkijat” 103 Mepan ensimmäinen mediakriisi

106

Merimiespalvelutoimisto huutaa ulapalle 111 Mepa laajenee

115

126

Suomenlinna-projekti hyvästellään 133 Vieraantumista vastaan

134

Trastin ja Forsskåhlin kurinpalautus 138

Osa 4 Rakennemuutoksen aika Merimiespalvelun kriisi 1983–1992

157

Martti Karlsson astuu Mepan johtoon 162 Maata näkyvissä – ulosliputukset rauhoittuvat 163 Viihtymistä, työssä jaksamista ja videoita 167

Aallonpohja

206

209

Osa 6 Kilpailukyvyn aika Merimiespalvelu 2010– Linnankatu 3 – kolmas kerta toden sanoo 218 223

Sampsa Sihvola tarttuu Mepan ruoriin 228

153

Onnettomat kymppisynttärit

Merenkulkijat tunturissa – urheilun alamäki 173

198

Suomen kallein lehtivarasto

Mepan johto vaihtuu

150

Suomi ja mukavuusliput

Pysähtyneisyyden aika

Mepan kivijalka rakennetaan uudelleen 201

Kuntourheilu lyö läpi 123

Suuri ulosliputusaalto

Kohti kokonaisvaltaista työhyvinvointia 191 Merimiesurheilun muodonmuutos 199

Asiamiestyön arkea 120 ”Vauhti ja ideat päällä”

Mepa – merenkulkijan vapaa-ajan tavaratalo 185

Raastuvan kautta uusiin toimitiloihin 230 Maailman parasta merimiespalvelua Henkilöhakemisto Viitteet

238

240

Lähteet ja kirjallisuus

258

Mepan henkilöstö 1973–

266

233

Johdanto

Kävelimme Reeperbahnia pitkin keväällä 2022. Entinen Merimiespalvelutoimiston asiamies katsoo taakseen ja sanoo: kaikki on muuttunut. Siitä tämä kirja kertoo.

Vanhoja baareja on jäljellä enää muutama. Rakennuksia on purettu sieltä täältä, ja muodikkaat nuoret kävelivät hyväntuulisina siellä, missä sama asiamies oli vuosikymmeniä sitten opastanut suomalaisia merenkulkijoita oikeille tavoille. Juomat voivat tulla kalliiksi, jos ei huomaa katsoa hinnastoa. Tämä oli yksi ohjeista. Kannattaa painaa mieleen merimieskirkon osoite. Sinne pääsee aina. Asiamies on raudanluja ammattilainen työssä, jota on vaikea määritellä. Nyt nuo ohjeet tuntuvat kaukaisilta. Jalkapallojoukkue St. Paulin logosta eivät tule mieleen maailman ääriin lähtevä rahtilaiva ja viimeistä vapaailtaa viettävät merenkulkijat, vaan turistit, jotka muistelevat Hampurin vivahteikasta menneisyyttä.

Suomalaisen merenkulkijan vapaa-aika liitetään usein juuri Hampuriin. Siksi se on hyvä paikka aloittaa tämä kirja. Vanha asiamies ottaa luon-

6

tevasti oppaan roolin. Hän kurkkaa porttikongiin ja pyytää katsomaan.

Tuolla on yksi tuttu baari. Kyltti vilkkuu ja kutsuu sisään ihastelemaan.

Opas on kuitenkin vain yksi Merimiespalvelutoimiston asiamiehen rooleista. Vuosikymmenten kuluessa asiamiehet ovat saaneet olla muun muassa sielunhoitajia, autokuskeja, liittymäkauppiaita, urheiluvalmentajia ja trokareita. Heidän tärkein työtehtävänsä on ollut kohdata merenkulkijoita ja yrittää olla avuksi. Edistää merenkulkijoiden hyvinvointia. Mitä se ikinä onkaan tarkoittanut.

Joskus hyvinvoinnin edistäminen on tarkoittanut merenkulkijan unohtuneen kellon hakemista bordellista. Joskus taas suomalaisten poliitikkojen kyyditsemistä saunaan loskaisella tiellä.

Laivoihin on viety kirjoja, uutisia, juoruja ja salmiakkia. Ulos laivoista asiamiehet ovat kuljettaneet luetut kirjat, katsotut DVD:t, tyhjät pullot ja urheilutulokset. Ja kaiken sen, mitä sivustakatsoja ei voi huomata – jaetun huolen muuttuvasta ammatista, ulosliputetuista laivoista ja jossakin kaukana kasvavista lapsista. Näitä kaikkia on mietitty ja yritetty unohtaa Reeperbahnin ravintoloissa.

Matka jatkuu Hampurin yössä, ja puheissa vilisevät konttivallankumous, Juliana-laivat, kännijutut, kuolemat ja entisten merenkulkijoiden nimet. Monta vuosikymmentä tiivistyy näille kaduille. Kaikki on muuttunut.

Mitä sinulle tulee mieleen, kun ajattelet merimiesten vapaa-aikaa?

Tämä kysymys huolestutti vasta perustettua Merimiespalvelutoimistoa 1970-luvulla. Ihmisillä oli tuolloin vahva mielikuva siitä, mitä merimiehet tekivät. Takana oli sata vuotta auttamistyön historiaa ja yrityksiä tehdä merenkulkijoiden elämästä siedettävämpää. Ihmiskunta on ollut ja on edelleen riippuvainen merenkulusta ja merenkulkijoista. Muutamat miljoonat merillä työskentelevät miehet ja naiset kuljettavat lähes kaiken maapallon energiasta, ruoasta ja kulutustavaroista. Tehtävä on elintärkeä. Silti merenkulkijoita ei ole nostettu kansakunnan kaapin päälle kiitokseksi hyvästä ja välttämättömästä työstä. Päinvastoin.1 Merenkulkijoista ja heidän elämäntavastaan huokuu ristiriitaisuus.

Heidän ympärillään häilyy merenkulun historia ja toisaalta jatkuva teknologian ja lainsäädännöllinen muutos.2 Heidät on ollut helppo nähdä eksoottisina seikkailijoina, toisaalta taas yhteiskunnan laidalla elävinä hamppareina. Samalla tavalla on vaihdellut myös merenkulkijoiden itseymmärrys.

Lentokoneeseen astunut humalainen vaihtomiehistö on erottunut Helsinki-Vantaan pukuväestä. Merimiehet ovat ylpeitä työstään. Haastattelemieni ihmisten tarinoissa vilisevät kokemukset, joita ei kotimaahan jäämällä voi saavuttaa. Vapaus tuntuu olevan monelle ylpeydenaihe, mutta samalla välimatkat, huonot yhteydet ja viikot ja kuukaudet poissa kotona ovat riipiviä.

Maailman ihmeet ja kaupungit liukuvat horisontissa, kuitenkin laivassa näkyvät samat naamat päivästä toiseen ja samat rutiinit toistuvat.3 Yksinäi-

7

syys, tylsyys ja ikävä, ja toisaalta satamakaupungin hysteria. Liian nopeasti muuttuva ammattiympäristö ja teknologia, toisaalta samanlaisena pysyvä meri ja sen ylittämiseen vaadittava aika. Ei ole ihme, että merimiesten hyvinvointiin on haluttu kiinnittää huomiota.

Tarina on kuitenkin pitkä ja muutosten rakentuminen on ollut hidasta. Merimiespalvelutoimiston perustaminen syksyllä 1972 ei oikeastaan ole tarinan alku, vaan on lähdettävä liikkeelle paljon kauempaa. Vuosikymmenien ajan merimiesten arkeen liittyvät ongelmat ovat pysyneet samanlaisina, mutta yritykset korjata niitä ovat muuttuneet. Tämä johtuu siitä, että merenkulkijoita ympäröinyt yhteiskunta ja maailma on muuttunut ja tuottanut erilaisia ratkaisuyrityksiä merenkulun sosiaalisiin kysymyksiin. Siksi tämän kirjan on kerrottava myös suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen muutoksesta.

Merenkulkijoiden asemaa ja työolosuhteita on peilattu siihen, millaisissa olosuhteissa maissa työtään tekevät kansalaiset ovat toimineet. Tämän kirjan katse osuukin merenkulkijoiden ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen ja jännitteeseen. Siellä on ollut Merimiespalvelutoimiston työmaa ja sen edeltäjien työmaa. Tavoitteena on ollut vähentää tuota jännitettä ja rakentaa toimivia siltoja muuttuvan yhteiskunnan ja merenkulkijoiden välille.

Mepa on toiminnassaan aina heijastellut ympäröivän yhteiskunnan arvoja ja muuttuvaa ihmiskäsitystä. Tämä näkyy erityisesti hyvinvointikäsitysten muutoksessa ja työhyvinvoinnin yhä suuremmassa merkityksessä.

Tämä kirja kertoo myös oikeudenmukaisuudesta. Merenkulkijoille tarjotut hyvinvointipalvelut eivät ole ilmaisia. Laskun maksajasta on läpi koko merimiespalvelutyön historian käyty neuvotteluja. Tässä kirjassa selvitetään, kuinka merimiespalvelutyö on eri aikoina rahoitettu ja millaista sosiaalisen turvallisuuden tasoa on pidetty oikeudenmukaisena. Kyse on ollut vuosikymmeniä jatkuneesta neuvottelusta työntekijöiden, työnantajien ja valtion välillä. Tuo neuvottelu jatkuu edelleen.

Tässä kirjassa käsitellään myös yhteiskunnan ja merenkulun rakennemuutosta. Merenkulku, sen teknologia, työsuhteet ja logistiikka ovat jatkuvassa murroksessa. Näihin muutoksiin myös Merimiespalvelutoimiston on ollut sopeuduttava. Aina kun se on saanut organisaationsa ja palvelutarjontansa ajan oloja vastaavaksi, on seuraava muutos ollut jo oven takana.

Ennen kaikkea tämä kirja käsittelee kuitenkin merimiespalvelutoimintaa ja sen rakenteita – merimiespalvelutyön tekijöitä ja heidän motiivejaan. Kirjan tärkein kysymys onkin: kuinka merenkulkijoiden palvelutoimintaa on eri aikoina perusteltu ja järjestetty?

Tämän kirjan pohjana ovat Merimiespalvelutoimiston ja sen edeltäjien tuottamat arkistolähteet. Aineistoa mappeihin ja kansioihin on kertynyt valtavasti. Tämän aineiston tueksi olen haastatellut entisiä mepalaisia ja saanut käyttööni aiemmin tehtyjä haastatteluja. Suomalaisen merimies-

8

palvelutoiminnan historiasta ei ole olemassa yleisteoksia. Tämä kirja on rakennettu pala palalta jalkatyötä säästämättä.

Kirja pyrkii antamaan yleiskuvan siitä kehityksestä, joka johti Merimiespalvelutoimiston perustamiseen. Lisäksi kirja käsittelee Merimiespalvelutoimiston arkea ja sen taustoja. Työn laajuuden ja erilaisten merimiesten hyvinvointityön äärellä toimivien ja toimineiden organisaatioiden runsaudesta johtuen en tässä kirjassa edes yritä käsitellä aihetta tyhjentävästi.

Tarkoituksena on kuitenkin antaa yleiskuva niistä tavoitteista ja työtavoista, joilla merenkulkijoiden hyvinvointia on pyritty lisäämään. Suuri joukko mepalaisia ja heidän edeltäjiään aikaisemmissa organisaatioissa on tehnyt arvokasta työtä merenkulkijoiden hyväksi. Merimiespalvelutoiminnan 150 vuoden historiaan mahtuu niin paljon, että siitä kirjoitettaessa on tehtävä rajauksia. Ensin on rakennettava seinät, ja vasta sitten voimme katsoa sisään ikkunoista.4 Mepan historiasta tulevaisuudessa kirjoittavat tutkijat voivat tästä syystä nähdä minua paremmin Mepan työntekijöiden päivittäisen arjen sen kaikessa rikkaudessa.

9

Nyrkkeilijät ja heidän yleisönsä S/V Favellin kannella vuonna 1927. Kuva: Suomen merimuseon kokoelma / Museovirasto

10

11

Osa 1 Moraalin aika

Merenkulkijoiden huoltotoiminta 1870–1960

Merimiesten huoltotoiminnan juuret ulottuvat pitkälle. Niin kauan kuin ihmiset ovat kulkeneet merillä ovat merenkulkijat olleet erityisessä asemassa. Merimiehet ovat mahdollistaneet vaurastumisen ja kaupankäynnin.

Heidän elämäntapansa on herättänyt ihastusta ja kauhua, ja joskus inhoa.

Merenkulku on ollut välttämätöntä, mutta hyväksytty käsitys merenkulun inhimillisestä hinnasta on vaihdellut. Varhainen valistus- ja huoltotoiminta näki merenkulkijat erityisryhmänä. He eivät kulkeneet kotikylän raitilla herättämässä pahennusta, vaan työskentelivät usein tuhansien kilometrien päässä. Suuren maailman houkutukset olivat heidän kiusanaan, eikä niihin lankeamista voinut oikein edes tuomita.5 Varhaisen suomalaisen kansalaisyhteiskunnan aktiiveilla oli kuitenkin selvä käsitys siitä, mistä rahvaan ongelmat johtuivat. Viinan himo ja väljä seksuaalimoraali olivat seurausta tietämättömyydestä ja huonosta itsekurista.6 Merenkulkijat tarvitsivat apua ja turvaa, jotta he eivät sortuisi satamakaupunkien houkutuksiin. Moraalin aikakaudella etsittiin merenkulkijoita kapakoista ja pelastettiin sieluja.

Merimieskodin valoisa lukusali tarjosi vastakohdan hämyisille satamakortteleille.7 Varhainen huoltotyö oli pienimuotoista ja toimi uhrautuvaisten yksilöiden aktiivisuuden varassa. Sen rakentamat perustukset kuitenkin kestävät edelleen.

Ensimmäinen sosiaalisen turvallisuuden järjestelmä Merenkulkijoiden elämää on leimannut epävarmuus, turvattomuus ja yksinäisyys. Laivalla ollessaan merenkulkijat ovat olleet pienoisyhteisönsä jäseniä. Parhaimmillaan he ovat vapaita kotimaidensa normeista, mutta pahimmillaan kapteenin mielivaltaisen komennon alaisia.8 Työt ovat löytyneet satamista ja päättyneet niihin, mutta tapahtui satamissa paljon muutakin. Tämän lisäksi työ merillä oli vaarallista. Paljon vaarallisempaa kuin

12

esimerkiksi tehdastyö 1800-luvun loppupuolella.9 Toivo Waltari kirjoittaa Merimieslähetysseuran historiateoksessa vuonna 1910: Tahdottomana kauppatavarana on merimies siirtynyt yhdeltä keinottelijalta toiselle ja synnistä syntiin, kunnes laivasta saatu palkka oli tuhlattu ja vaivalloinen ja vaarallinen purjehdus uudella laivalla oli alettava.10

Seuraava komennus on voinut viedä toiselle puolelle maapalloa tai joskus vain viereiseen kaupunkiin. Laivaan merimies on vienyt koko elämänsä.

Maihin on saattanut jäädä arkullinen tavaraa odottamaan mahdollista paluuta.11 Ei ole ihme, että merenkulkumaat ja merenkulkijat ovat pyrkineet järjestämään ammattikunnalle sosiaalisia turvaverkkoja jo satoja vuosia.

1700-luvulla perustettu merimieshuonejärjestelmä oli ensimmäinen yritys järjestää merenkulkijoiden sosiaalisia olosuhteita paremmiksi.12 Merimieshuoneet olivat vapaaehtoisuuteen perustuva järjestelmä, jota merenkulkijat itse rahoittivat. Jäsenyyden ja kerätyn varannon turvin merenkulkijaa voitiin auttaa sairaustapauksissa ja antamalla vanhuuden turvaa. Järjestelmä ei kuitenkaan koskenut kaikkia merenkulkijoita, sillä monet olivat merenkulkualalla vain hetken aikaa tai eivät liittyneet merimieshuoneen jäseniksi. Merimieshuoneet olivat ammattikunnan sisäistä avustustyötä, vaikka Ruotsin kruunu edellyttikin niiden perustamista.13 Ne jatkoivat toimintaansa sen jälkeen, kun Suomen alue liitettiin Venäjän keisarikuntaan ja vielä itsenäistymisen jälkeen. Niiden merkitys ei kuitenkaan ollut pelkästään toimeentulon turvaamisessa vanhuuden ja sairauden varalta. Läpi koko historiansa merimieshuoneet hoitivat erilaisia merenkulun tilastointiin liittyviä tehtäviä ja esimerkiksi työnvälitystä rannikkokau­ pungeissa.14 Vuonna 1872 valtiopäivien merilakivaliokunnan merimieshuonelaitosta koskevassa mietinnössä kirjoitettiin: Merenkulun menestykseksi ja vaurastumiseksi on tosin sovelias merilaki, jonka avulla voidaan syntyviä riitoja ratkaista ja lailliset vaatimukset saattaa voimaan, varsin tärkeä, mutta yhtä painava asia on se, kuinka hallitushoidollinen lainsäädäntö järjestää ne seikat, jotka koskevat merimiehen ammattia sekä suojelee niitä henkilöitä, joiden huolesta, vaarinpidosta ja toimeliaisuudesta koko merenkulun edistyminen parhaastaan riippuu.15

13

Korttipeli S/V Favellin skanssissa vuonna 1918. Merenkulkijoilta odotetettiin innostusta “säädylliseen ja sivistävään” vapaa-ajanviettoon, mihin mahdollisuuksia oli usein tarjolla kovin vähän; usein ei ollut osallistumishalujakaan. Kuva: Erik Lindroth / Suomen meri­ museon kokoelma / Museovirasto

Komiteamietintö nostaa esiin suojelun käsitteen, mutta varsinaisia keinoja merenkulkijoiden suojelun toteuttamiseksi ei autonomisella Suomella ollut.

Siihen eivät merimieshuoneiden voimavarat riittäneet. 1800-luvun lopussa käsitys valtiosta ja sen velvollisuuksista ei pitänyt sisällään sosiaalisen suojelun ajatusta. Olennaista komitean mietinnössä oli kuitenkin se, että tunnistettiin tarve suojella merenkulkijoita ammatin vaaroilta ja varjopuolilta.16 Suojelun idea liittyi laajemmin työväenkysymykseen ja kysymykseen työvoiman turvaamisesta teollistuvassa yhteiskunnassa.17 Kehittyvä kansakunta tarvitsi työntekijöitä, jotka eivät sortuneet juoppouteen, velkoihin tai sairauksiin. Työntekijöiden terveydestä ja toimintakyvystä alkoi tulla kansallinen kysymys.18 Työväestön keskuudessa tuskin ajateltiin kansakunnan etua. Merimieshuoneita käsittelevässä komiteamietinnössä otettiin kuitenkin ensimmäisiä kertoja esiin työvoiman hyvinvoinnin ja kansakunnan kehityksen välinen yhteys.

14

Järjestäytyminen valistuksen ja laupeuden nimissä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Suomeen syntyi suuri määrä yleishyödyllisiä yhdistyksiä. Suuri osa niistä pyrki vaikuttamaan jäsenistönsä elämäntapoihin tai asenteisiin levittämällä tietoa ja järjestämällä erilaisia kokoontumisia. Yhdistysten taustat olivat keskenään hyvin erilaisia. Osa niistä perustui kristilliselle ajatuspohjalle, ja monet olivat luonteeltaan kansallismielisiä. Työväki järjestäytyi omiin yhdistyksiinsä, naisasialiikkeen edustajat omiinsa. Heräävä suomalainen kansalaisyhteiskunta alkoi muodostua. Yhteistä monille näistä yhdistyksistä oli se, että ne suuntautuivat tulevaisuuteen ja rakensivat kansallisesti jaettua odotushorisonttia. Niiden keskeinen ajatus oli, että yhteiskuntaa voitiin muuttaa joukkotoiminnalla ja tietoa lisäämällä. Käsitys kansakuntien vääjäämättömästä edistymisestä oli laajasti jaettu myös Suomessa. Tämän edistyksen sisällöstä ihmisillä oli erilaisia käsityksiä riippuen siitä, minkä liikkeen piirissä he toimivat.19 1800-luvun lopun sivistyneistön maailmankuvassa ”työväenkysymys” tai laajemmin suhtautuminen rahvaaseen sai erilaisia muotoja. Osa paremmasta väestä ei halunnut olla tekemisissä alempien säätyjen, kuten merenkulkijoiden, kanssa. Osa puolestaan ei tunnustanut rahvaan omia yrityksiä järjestää asioitaan tai asemaansa yhteiskunnassa.20 Monet 1800-luvun lopulla alkaneen yhdistystoiminnan aktiivit ajattelivat, että rahvaan ja työväestön olisi kehityttävä ja muututtava sivistyneistön hyväksi katsomaan suuntaan.21

Kadonneet lapset Heräävä yhdistystoiminnan aalto ulottui myös merenkulkuun. 1800-luvun loppupuolella syntyivät Suomen Merimieslähetysseura ja esimerkiksi Helsingin Sailors Homes Vänners22 -yhdistys. Kummankin yhdistyksen maailmankuva oli kristillis-sosiaalinen. Tämä tarkoitti sitä, että kristilliseen maailmankatsomukseen pohjaten pyrittiin luomaan merenkulkijoille inhimillisemmät olosuhteet laivoilla ja satamissa.23 Vuonna 1875 perustettu Suomen Merimieslähetysseura pyrki auttamaan ulkomaanliikenteessä toimivia merenkulkijoita, jotka seuran näkemyksen mukaan olivat usein suojattomassa asemassa niin henkisesti, moraalisesti kuin materiaalisestikin.

Merimieslähetysseura oli ensimmäinen toimija, joka rakensi laajan meren24 kulkijoiden sosiaalista hyvinvointia ja turvallisuutta edistävän verkoston.

Merimieslähetysseuran työn motivaatiota ja oikeutusta ei ollut vaikeaa tunnistaa. Seuran ensimmäinen ulkomailla työskennellyt pappi Elis Bergroth kuvaili merimiesten asemaa ja työoloja 1800-luvun lopulla erittäin heikoiksi.25 Monet merenkulkijat karkasivat laivoilta ja joutuivat hanka-

15

luuksiin kaukana kotimaastaan. Bergrothin mukaan karanneet merenkulkijat ajautuivat helposti ”alkoholismiin, sairauksiin, köyhyyteen ja kuolemaan”.26 Vuonna 1889 siteerattiin Tamperelainen-lehdessä Bergrothin puhetta. Hän kuvaili elävästi: – – sitä viheliäisyyttä, jossa suurin osa merimiehistämme elää sekä merellä että noissa suurissa maailman satamakaupungeissa, jossa kaikki paheet avoimin sylin ottavat vastaan satamaan päässyttä merimiestä.27

Merimieslähetysseura kehitti kansainvälisten esikuviensa mallin mukaan joukon toimintatapoja, jotka nopeasti vakiintuivat merenkulkijoiden autta28 mistyön perusmalliksi. Työn tärkeimmät muodot olivat merenkulkijoiden asiointiapu, laivakäynnit, kirjastotoiminta, lukusalitoiminta ja erilaiset illanvietot. Näiden lisäksi Merimieslähetysseura järjesti jumalanpalveluksia ja muita kirkollisia tilaisuuksia. Kaukana kotimaastaan olevat merenkulkijat olivat usein kirkon avun varassa esimerkiksi kohdatessaan terveys­ ongelmia tai joutuessaan vaikeuksiin lain kanssa. Valtion resurssit olivat riittämättömiä ratkaisemaan näitä tilanteita. Merimieslähetysseuran työntekijät tekivätkin runsaasti sairaala- ja vankilakäyntejä sekä auttoivat merenkulkijoita ratkaisemaan käytännön asiointipulmia.29 Lähetysseura esimerkiksi auttoi merenkulkijoita lähettämään osan palkkarahoistaan kotiin, sillä palkan tuhlaaminen sataman huveissa oli yleinen ongelma.30 Työ merenkulkijoiden auttamiseksi oli hyvin käytännöllistä. Pastori Elis Bergrothin työnkuvaan kuului 1880-luvulla muun muassa merenkulkijoiden etsiminen kapakoista ja bordelleista ja heidän houkuttelemisensa kirkkoon. Lähetysseuran näkökulmasta suurimpia ongelmia olivat merimiesten juoppous ja vastuuton käytös. Papit kokivat pelastavansa merenkulkijoita kadotuksesta Lontoon tai jonkin muun satamakaupungin kaduilta.31 Sama logiikka toimi myös kotimaan sosiaalikristillisessä avustustyössä, joten merenkulkijat eivät tässä mielessä saaneet osakseen erityiskohtelua.32 Merenkulkijoiden huoltotyössä oli toki omat erityispiirteensä. Papit joutuivat usein etsimään kadonneiksi ilmoitettuja merenkulkijoita. Tällaisia pyyntöjä tuli pelkästään pastori Bergrothille useita satoja.33 Kirkon piirissä vakiintuneiden käsitysten mukaan useilla merenkulkijoilla oli sopeutumisvaikeuksia kotimaassaan ja monet heistä olivat sen vuoksi lähteneet merille. Merillä ja satamissa ollessaan merenkulkijat olivat jatkuvasti vaarassa livetä siveelliseltä ja moraalisesti hyväksyttävänä pidetyltä polulta.34 Vaikka vain osa merenkulkijoista joutui harhapoluille, he olivat näkyvä ja yleisiin asenteisiin vaikuttava vähemmistö.35 Lisäksi tämä oikealta tieltä hairahtumisen metafora motivoi kirkon työtä ja auttoi kertomaan

16

siitä suurelle yleisölle. Kirkolle työ merenkulkijoiden auttamiseksi merkitsi lähetystyötä sanan varsinaisessa merkityksessä. Sosiaalisen avustustoiminnan rinnalla näkyivät voimakkaat hengelliset päämäärät. Toivo Waltari kirjoitti vuonna 1910 merimieslähetystyön merkityksestä Merimieslähetysseuran historiateoksessa: 35 vuotta takaperin, huomasi Suomen kansa merimiestemme hädän. Syntyi suomalainen merimieslähetys etsimään Suomen kadonneita lapsia ja tarjoamaan Suomen merimiehille hengellistä ja siveellistä turvaa maailman kiusausten keskellä.36

1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien päättyessä Merimieslähetysseuralla oli jo kymmeniä vakiintuneita toimipisteitä ulkomailla ja kotimaan satamissa. Lähetysseura toimi esimerkiksi Hullissa, Lontoossa, Hampurissa, Melbournessa ja Montrealissa. Kotimaassa toimipisteitä oli esimerkiksi Helsingissä, Viipurissa, Kotkassa ja Hangossa. Tästä verkostosta muodostui hiljalleen puolivirallisena pidetty huoltotoiminnan muoto, jonka myös julkinen hallinto tunnusti merkittäväksi osaksi merenkulkijoiden sosiaalista avustustoimintaa, huolimatta työn kristillisistä päämääristä. Toimintaa jouduttiin kuitenkin pyörittämään jatkuvan taloudellisen epävarmuuden keskellä. Merimieslähetysseuran rahoitus ei ollut vakiintunut, vaan suuri osa siitä piti hankkia vuosittain erilaisilla keräyksillä ja avustuksina.37 Julkinen valta kuitenkin tunnusti merimieslähetystoiminnan merkityksen antamalla sille taloudellista tukea 1880-luvulta alkaen. Lähetysseura sai ensimmäisen kolmivuotisen valtionapupäätöksen vuonna 1883.38 Toinen merkittävä varhaisen huoltotoiminnan muoto olivat erilaiset yksityiset ja yhdistyspohjaiset merimieskodit. Kuten Merimieslähetysseuran työssä oli jo huomattu, merenkulkijoiden vapaa-ajan suurin ongelma oli säädyllisten ajanviettopaikkojen ja asuntojen puuttuminen satamien läheisyydestä. Monien merimiesten asunnoiksi ulkomaiden satamissa valikoituivat ”merimiesmajalat”, jotka usein olivat ”juopottelun ja epäsiveellisyyden pesäpaikkoja”.39 Näistä asunnoista oli monien mielestä merenkulkijoille enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tällaisten majapaikkojen rinnalle perustettiin yksityisiä merimieskoteja, jotka pyrkivät tarjoamaan merenkulkijoille turvallisemman ja siivomman majoituksen. Aivan kuten Merimieslähetysseura, myös merimieskodit kärsivät jatkuvasta taloudellisesta epävarmuudesta. Ne eivät pystyneet laajemmin vaikuttamaan suomalaisten merenkulkijoiden olosuhteisiin satamissa, vaikka niitä pidettiin itsenäisyyden jälkeisinä vuosikymmeninä huoltotoiminnan tärkeimpänä muotona.40 Suomessa merimieskodit sai-

17

Suomen Merimieslähetysseura keräsi varoja ja perusti keskuksia lukuisiin satamiin eri puolille maailmaa. Lontoossa sen ensimmäinen oma kirkko valmistui Lontoon Rotherhitheen vuonna 1884. Kirkossa oli myös lukusali merimiehille, kerrotaan Living London -teoksessa, jossa kuva on alun perin julkaistu. Kuva: Suomen Merimieskirkon arkisto

vat rakenteellisen kehyksen, kun Suomen Merimieskotiyhdistys aloitti toimintansa vuonna 1923. Yhdistys perusti 1920-luvun kuluessa merimieskodit Hampuriin, Antwerpeniin ja Rotterdamiin.41 Merimieskotiyhdistyksen lisäksi Helsingissä toimi Helsingfors Skeppsbefälhavareförening rf:n ylläpitämä Helsingin Sailors Home, joka tarjosi majoitustilat noin sadalle merenkulkijalle.42 Suomalaisten merenkulkijoiden huoltotoiminta ulkomailla ja ulkomaalaisten merenkulkijoiden huoltotoiminta Suomessa oli 1900-luvun alkupuolella käynnistynyt ja ensimmäiset huoltotyön verkostot oli rakennettu. Merenkulkijat arvostivat kirkon ja erilaisten yhdistysten työtä, mutta näiden yhdistysten voimavarat eivät riittäneet muuttamaan vallitsevaa kulttuuria laivoilla ja satamissa. Varhaisen huoltotoiminnan suurimmaksi ansioksi jäi laiva- ja satamatyön muotojen kehittäminen ja huoltotoiminnan kulttuurin luominen. Merenkulkijoita autettiin ylhäältä alaspäin, ja työn lähtökohdat olivat siveellis-moraalisia. Nämä asenteet värittivät suhtautumista merenkulkijoihin vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Merimiesten hyväksi toimineiden yhdistysten rahoitus perustui lahjoituksiin, keräyksiin ja avustuksiin. Valtio osallistui työn rahoittamiseen, mutta sen tuki oli tarveharkintaista. Taloudellisen perustan epävarmuus ja kapeus estivät huoltotyötä laajentumasta sellaisiin mittasuhteisiin, joiden puitteissa merenkulkijoiden arjen olosuhteita olisi saatu korjattua valista-

18

Floridassa Meksikonlahden rannalla sijaitsevassa Pensacolan kaupungissa toimi vuosina 1895–1901 suomalainen merimieskirkko (kuvassa). Suomalaisia purjealuksia saattoi olla joskus sataman täydeltä, ja silloin täyttyivät myös merimieskirkon tilat. Kuva: Suomen Merimieskirkon arkisto

jien toivomaan suuntaan. Monille lähetys- ja huoltotyön tekijöille oli myös tullut selväksi, että merenkulkijoiden aseman parantaminen vaatisi avustustyön lisäksi laki- ja rakennemuutoksia.43

Merenkulkijoiden kansainvälinen suojelu Työ merenkulkijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi on aina ollut kansainvälistä. Varhaiset suomalaiset huoltotoiminnan muodot perustuivat skandinaavisiin ja eurooppalaisiin esikuviin.44 Jo ennen kuin suomalaiset merenkulkijat pääsivät hyödyntämään Merimieslähetysseuran ja Merimieskotiyhdistyksen palveluja, olivat monet skandinaaviset ja eurooppalaiset toimijat auttaneet suomalaisia merenkulkijoita.

Merenkulkijoiden aseman muuttaminen ei voinut onnistua vain kansallisten lakimuutosten ja toimien avulla. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi myös sosiaalisen turvallisuuden rakentamisen oli oltava perustaltaan kansainvälistä. Huoltotyötä tekevien yhdistysten voimavarat eivät kuitenkaan riittäneet kansainvälisen sääntelyn luomiseen, eikä se ollut edes niiden tavoitteena. Esimerkiksi Merimieslähetysseuran työ oli arkista puurtamista satamissa ja satamakaupungeissa. Valtioiden välinen yhteistyö työsuojelun edistämiseksi kuitenkin käynnistyi jo 1800-luvun alkupuolella. Työväenkysymyksen muotoutuminen oli kuitenkin hidasta, ja kan-

19

sainvälisen työsuojelun ensimmäiset viralliset suositukset saatiin aikaan vasta vuosisadan loppupuolella.45 Teollistunut ja hurjaa vauhtia modernisoituva länsimainen maailma romahti ensimmäisen maailmansodan mutaan ja juoksuhautoihin. Kaatuneiden keisarikuntien jälkeen maailma haluttiin rakentaa suvereenien kansallisvaltioiden varaan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeistä tulevaisuutta hahmoteltaessa pyrittiin ennen kaikkea välttämään maailmansodan kaltaisen konfliktin toistuminen. Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson oli uuden maailmanjärjestyksen pääarkkitehti. Hänen johtoajatuksensa oli, että kansainvälinen vakaus vaati kansallista, maiden sisäistä vakautta. Tämä vakaus voitaisiin saavuttaa asettamalla rajat kapitalistiselle taloudelle ja sen mukanaan tuomalle sosiaaliselle epäoikeudenmukaisuudelle.46 Tämä kysymys koski mitä suurimmassa määrin myös merenkulkijoita.

Uusi maailmanjärjestys rakentui osittain sodan jälkeen perustettujen kansainvälisten organisaatioiden varaan. Näistä organisaatiosta keskeisimpiä olivat vuonna 1920 perustetut Kansainliitto ja vuonna 1919 perustettu Kansainvälinen työjärjestö ILO. Kansainvälisen työjärjestön perussääntö asetti tavoitteet korkealle. Sen mukaan pysyvä rauha voitiin luoda vain yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden pohjalle. Perussäännön mukaan työoloja piti parantaa maailmanlaajuisesti, sillä suuri joukko ihmisiä ”kärsi vääryyttä, köyhyyttä ja puutetta”.47 Kansainvälisen työjärjestön toiminta-ajatus perustui kolmikantaisuuteen. Sen päätöksenteko nojasi julkisen vallan ja työmarkkinaosapuolten neuvotteluihin. Sekä ILO:n päämäärät että sen toiminnan kolmikantainen rakenne olivat vallankumouksellisia. Käytännössä ILO:n toiminta rakentui kansainvälisten konferenssien ympärille. Nämä konferenssit tuottivat työmarkkinajärjestöjen ja julkisen vallan yhdessä räätälöimiä suosituksia ja sopimuksia jäsenmaiden lainsäätämisen tueksi ja ratifioitaviksi.48 ILO:n merkitys ei kuitenkaan nojannut ainoastaan kansainvälisiin sopimuksiin, vaan se tuotti ja julkaisi valtavan määrän työelämää käsittelevää tietoa valtioiden ja organisaatioiden käytettäväksi. Tämä tietopohja antoi argumentteja ja suuntaviivoja kansallisiin keskusteluihin ja työmarkkinaneuvotteluihin, myös Suomessa.49 Osin ILO:n vaikutuksesta sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta syntyi tärkeä länsimaista työelämää määrittävä teema. Vaikka työjärjestö jäikin usein asettamistaan tavoitteista, antoi sen toiminta kuitenkin tutkimusperusteisia argumentteja ammattiyhdistysliikkeille. Lisäksi järjestön määritelmät sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta loivat näkyvää kansainvälistä painetta.

20

Sosiaalisen turvallisuuden määrittelyä Merenkulku ja sen sosiaaliset ongelmat saivat paljon tilaa kansainvälisen työjärjestön toiminnassa.50 Järjestö julkaisi pian perustamisensa jälkeen vuonna 1920 ensimmäisen merenkulkijoita käsittelevän suosituksensa.51 Sen tavoitteena oli tuoda esiin ja muuttaa niitä olosuhteita, joiden keskellä merimiehet ympäri maailmaa joutuivat työskentelemään. Kansainvälisen työjärjestön suositus oli tutkimusperusteinen toisin kuin esimerkiksi Merimieslähetyksen aikaisemmin julkaisemat kristillis-moraaliset puheenvuorot. Vuoden 1920 suositus keskittyi ennen kaikkea merenkulkijoiden sosiaalisiin ongelmiin satamissa. Suosituksen antaman kuvan perusteella satamien suurimmat sosiaaliset ongelmat liittyivät alkoholiin, muihin päihteisiin, prostituutioon ja yleiseen epäjärjestykseen.52 Konventiossa nostettiin esiin samoja ongelmia kuin kristillisen huoltotyön yhteydessä, mutta toiminnan päämäärä oli erilainen. ILO:n tavoitteena oli muuttaa maailmaa; kristillinen lähetystyö sen sijaan tähtäsi ihmisten muuttamiseen.

Suosituksen päämääränä oli kehittää satamia sosiaalisesti turvallisemmiksi. Muutosehdotukset olivat hyvin täsmällisiä ja konkreettisia. Ne koskivat esimerkiksi satama-alueiden riittämättömiä valaistusolosuhteita.

Keskeinen tavoite oli luoda satamiin järjestystä ja kontrollia, ja sitä kautta vähentää esimerkiksi laitonta kaupankäyntiä ja rikollisuutta. Kansainvälisen työjärjestön suosituksen mukaan hyödyllistä olisi esimerkiksi palkata luotettavaa poliisivoimaa valvomaan lakien noudattamista satamassa ja sen ympäristössä. Lisäksi suosituksessa ohjeistettiin poistamaan satama-alueelta kulkurit ja kaikki muut, joilla ei ollut siellä ”laillista tointa”.

Suositus pyrki kieltojen lisäksi kuitenkin myös kehittämään sosiaalista hyvinvointia lisääviä rakenteita. Siinä todettiin muun muassa: Estääkseen merimiehiä menemästä huonomaineisiin paikkoihin, ehdotetaan että heidän käytettäväkseen asetettaisiin virkistyshuoneistoja. Näiden huoneistojen pitäisi olla hauskoja ja viihtyisiä ja niissä olisi tarjoiltava ruokaa ja juomaa kohtuullisiin hintoihin. Näissä huoneistoissa pitäisi olla saatavissa eri maiden sanomalehtiä.53

Yksittäisiä parannusehdotuksia merkittävämpää vuoden 1920 suosituksessa oli kuitenkin sen kansainvälinen painoarvo. Oli selvää, etteivät maailman merenkulkuvaltiot kyenneet muuttamaan satama-alueitaan ja niiden toimintaa ILO:n toivomaan suuntaan kovin nopeasti.54 Olennaista kuitenkin oli, että merenkulun sosiaalisia ongelmia nostettiin esille kolmikantaisissa

21

neuvotteluissa ja niistä saatiin tietoa modernin tiedontuotannon avulla.

Vaikka ILO:n suositukset eivät olleet juridisesti velvoittavia, oletettiin jäsenmaiden reagoivan niihin vähintään välittämällä ILO:lle tietoa kunkin maan lainsäädännöllisestä tilanteesta ja olosuhteista.55 Suomessa pyrittiin täyttämään Kansainvälisen työjärjestön merenkulun sosiaalisille uudistuksille määrittämät suositukset siinä määrin kuin se kansallisen lainsäädän56 nön ja merenkulkuelinkeinon kehityksen näkökulmasta oli mahdollista.

Kohti julkista huoltotoimintaa Vuonna 1932 merimieshuoneiden lopettamista käsittelevässä komiteamietinnössä kirjoitettiin niiden avustamisen hiipuneen. Kuitenkin monet niiden tilastointi- ja hallintotehtävät piti ”vallitsevan yleisen hallintojärjestel57 män mukaisesti” siirtää kuntien tai valtion hoidettavaksi. Kyse oli laajemmasta siirtymästä, jonka puitteissa nuori kansallisvaltio rakensi ja uudisti hallintoaan.58 Monet yhteiskunnalliseen elämään ja sosiaalihuoltoon liittyneet yhdistykset ja toimijat, kuten merimieshuoneet, vaikuttivat vähitellen modernisoituvan hallinnon näkökulmasta vanhanaikaisilta.

Uudistusaalto koski esimerkiksi satamajärjestelmää, kun aiemmin yksityisessä omistuksessa olleita satamia ryhdyttiin kehittämään julkisin varoin.59 Samoin esimerkiksi laivojen rekisteröintijärjestelmää kehitettiin niin, että erilaiset julkiset merenkulkuun liittyvät rekisterit olivat paremmin hallittavissa.60 Lisäksi pyrittiin parantamaan merenkulkijoiden työnvälitystä ja saamaan parempi kuva suomalaisten merenkulkijoiden määrästä, asemasta ja olosuhteista, erityisesti ulkomaanliikenteen piirissä.61 Myös työntekijöiden sosiaaliseen asemaan ja turvallisuuteen haluttiin uudistuksia. 1800-luvulta periytynyt erilaisten vapaaehtoisten apu- ja huolto­kassojen verkosto ei enää riittänyt modernisoituvan valtion tarpeisiin. Vuonna 1921 mietintönsä jättänyt, sosiaalivakuutusta käsitellyt komitea asettui yksimielisesti sille kannalle, että sosiaalivakuutus tulisi ulottaa koskemaan kaikkia kansalaisia eikä se enää tulevaisuudessa voinut perustua vapaaehtoisuudelle.62 Matka universaalin sosiaalivakuutuksen toteutumiseen oli vielä pitkä, mutta asiantuntijoiden ja kehittyvän hallintokoneiston mielipiteissä muutosta alettiin pitää tarpeellisena. Ensimmäisen maailmansodan kauhut ja vuoden 1918 tapahtumat Suomessa osoittivat poliittiselle kentälle, kuinka välttämättömiä sosiaaliset reformit olivat. Kehitystyö koski suuressa määrin myös merenkulkua ja merenkulun lainsäädäntöä. Tämän lisäksi oli selvää, että Suomen vaurastuminen riippui pitkälti sen kyvystä käydä ulkomaankauppaa ympäri vuoden.63

22

Merimieshuoneet huoltokysymyksen ratkaisuna Kansainvälisen työjärjestön suositukset vahvistivat Suomessa painetta selvittää merenkulkijoiden työolosuhteita ja niiden parantamiseksi organisoitua huoltotoimintaa. Valtioneuvosto asetti joulukuussa 1927 komitean ”valmistamaan kysymystä merimiesten sosiaalisen huollon uudelleen jär64 jestämiseksi”. Komitean oli tarkoitus kartoittaa merenkulkijoiden huoltoverkostoja sekä niitä olosuhteita, joissa merenkulkijat tekivät työtään kotimaan ja ulkomaiden satamissa. Komitean havainnot olivat lohduttomia. Merimiehen elämä oli alkavan 1930-luvun kynnyksellä kaukana niistä standardeista, joita modernisoituvat länsimaat pyrkivät kansalaisilleen tarjoamaan. Merimiesten huoltotoimintaa pohtimaan asetetun komitean mietinnössä todettiin: On ymmärrettävää, että merimies, joka saa pitkät ajat raskaassa ja usein hengenvaaral­ lisessa työssä viettää yksitoikkoista elämää aluksessa, on maihin saapuessaan varsin altis kaikille kiusauksille. Kun tämän lisäksi otetaan huomioon suurissa satamakaupungeissa vallitsevat olot, ei ole suinkaan kummeksuttavaa, että merimies usein sortuu kaikenlaisiin paheisiin, herätäkseen todellisuuteen rahattomana ja ehkä ruumiillisesti sairaana sekä usein ilman mitään elämisen mahdollisuuksia. Monessa tapauksessa on tällöin enää auttavan kädenkään vaikeaa pelastaa miestä elämälle, ja avun puutteessa on hänelle ehdoton tuho melkein varma.65

Komitea ei pitänyt merenkulkijoiden lohduttomasta tilanteesta antamastaan kuvasta huolimatta valtion laajempaa puuttumista asiaan tarpeellisena tai mahdollisena. Merimieslähetysseura kirjoitti komitealle lausunnossaan, ettei ”säädyllisen ja sivistävän ajanvieton”66 järjestämiseksi merimiehille ollut tarpeen perustaa uusia huoneistoja, sillä kaikissa tärkeimmissä satamakaupungeissa oli jo merimieslähetysjärjestöjen virkistyshuoneistoja ja lukusaleja. Niitä olisi seuran mukaan vain järjestettävä entistä tarkoituksenmukaisemmiksi. Tämän käsityksen myös komitea hyväksyi.67 Lisäksi merimiehet saivat käyttää muiden Pohjoismaiden merimieslähetystyön palveluja sellaisissa satamissa, joissa suomalaista apua ei ollut saatavilla. Esimerkiksi Buenos Airesissa suomalaiset merenkulkijat saivat käyttää Norjan merimieslähetyksen lukusalia ja kirkkoa. Norjalaiset tarjosivat suomalaisille palvelujaan Suomen Buenos Airesin konsulin mukaan ”epäitsekkäästi” ja

23

aivan kuin omille kansalaisilleen.68 Kyse oli laajemmasta järjestelystä, jossa pohjoismaiset merimieslähetykset sitoutuivat auttamaan toisiaan ja skandinaavisia merenkulkijoita ”vastavuoroisesti ilman eri korvausta”69.

Merenkulkijoiden sosiaalista huoltoa käsitelleessä mietinnössä kuitenkin huomautettiin, että monet merimiehet kokivat ongelmaksi pakollisen osallistumisen hartaustilaisuuksiin Merimieslähetysseuran virkistyshuoneistoissa. Toimivaa vaihtoehtoa Merimieslähetysseuran tilaisuuksille oli kuitenkin vaikea kehittää, sillä käytettävät varat olivat niin vähäiset. Merenkulkijoiden toivotunlaisen vapaa-ajan onnistumiseksi komitea ehdotti, että merenkulkijoille tulisi toimittaa satamakaupunkien virikkeellistä toimintaa käsitteleviä painettuja oppaita. Lisäksi merenkulkijoille olisi hankittava ”henkilökohtaista opastusta satamakaupunkien museoihin ja muihin nähtävyyksiin”.70 Opastus olikin tarpeellista, sillä esimerkiksi Lontoossa 1930-luvulla suomalaisille merenkulkijoille tehtyjen kyselyiden mukaan tietoa satamakaupunkien palveluista ei ollut riittävästi saatavilla. Suomalaiset merenkulkijat halusivat käyttää vain omaa ”missioniaan”, vaikka eivät halunneetkaan osallistua hartauksiin.71 Satamissa vallitseva yleinen epäjärjestys ja turvattomuus olivat komiteamietinnön mukaan yleisesti tiedossa. Asian kartoittamiseksi ILO:n vuonna 1920 julkaiseman konvention pohjalta oli pyydetty lausuntoja Suomen konsulaateilta tärkeimmistä satamakaupungeista. Lausunnoista selvisi, että vaikka satamien ongelmat ja järjestyshäiriöt olivat selvästi nähtävissä ympäri maailmaa, ei muutoksia niiden korjaamiseksi ollut helppo tehdä.

Esimerkiksi satama-alueiden eristäminen olisi useissa satamakaupungeissa vaikeaa, sillä monet satamista sijaitsivat lähellä kaupunkien keskustoja.

Kun satamat ovat avoinna kaikille, pääsee alusten luo ja aluksiin kuka tahansa. Varsinkin juuri kaikenlaisille huonomaineisille aineksille on tässä sopiva tilaisuus harjoittaa vapaasti ammattiaan. Tosiasia onkin, että aluksien ”skansseissa” saatetaan viettää mitä riettainta elämää.72

Lontoon satamissa asioineille suomalaisille merenkulkijoille 1930-luvun alussa tehdyssä kyselyssä udeltiin, olivatko merenkulkijat suojattuja ”souteneur’eilta ja tyttöpaikkojen pitäjiltä”. Kyselyyn vastannut Lontoon lähetystön edustaja kirjoitti, että parittajat eivät erityisesti jahdanneet merimiehiä, mutta kapakoissa oli ”yksityisiä ammattihuoruutta harjoittavia naisia, joilta merimiehet eivät mitenkään erikoisesti ole suojattuja.” Kaiken kaikkiaan suomalaiset merenkulkijat eivät kyselyn mukaan kuitenkaan olleet erityisen tietoisia Lontoon ”tyttöpaikoista”. Tämän lisäksi Lontoon

24

poliisi teki parhaansa, että merenkulkijoiden häiriökäyttäytymistä ei esiintyisi.73 Maailman satamakaupunkien elämää seuranneet konsulit olivat kuitenkin pessimistisempiä. Erilaisten irtolaisten poistamista satama-alueilta pidettiin heidän lausunnoissaan vaikeana. Aitaaminen ja tarvittavan valvonnan järjestäminen oli hankalaa. Esimerkiksi Antwerpenin satamassa toimi kokonainen merenkulkijoiden taskujen tyhjentämiseen erikoistunut verkosto. Majatalojen pitäjät juottivat merenkulkijoita ja antoivat luottoa. Rajoitusyrityksistä huolimatta prostituutio rehotti. Satamassa käteen lyöty palkka oli usein kadonnut muutamassa päivässä. Kun merenkulkija sai uuden pestin, oli hän jo usein valmiiksi veloissa.74 Joskus merenkulkijat jäivät notkumaan satamakaupunkeihin pidemmäksi aikaa. Useat valtiot olivat haluttomia maksamaan näiden irtolaisiksi joutuneiden kansalaistensa kotimatkoja. Toisaalta esimerkiksi Espanjan konsulin mukaan monet laivoistaan jääneet merimiehet kieltäytyivät palaamasta takaisin Suomeen, vaikka matka heille olisi kustannet- Merenkulkijoiden asuin- ja oleskelutilat laivoilla ovat sadassa vuodessa kehittyneet huimasti S/V tukin.75 Viranomaisten oli selvästi vaikea tunnis- Favelin skanssitilojen ajoista – kuva on vuodelta 1927. taa, kuka oli hädänalainen ja kuka muuten vain Varustamot ovat halunneet parantaa miehistön oloja, ja lainsäädäntö myös velvoitti siihen. Vuonna 1948 omilla teillään. säädettiin asetus laivaväen asuintiloista. Ajan myötä Olosuhteet maailman satamissa olivat alusten miehistötilojen suunnittelussa ryhdyttiin vaativia huoltotoimintaa järjestäville. Vuon- huomioimaan melu, tärinä, lämpötila ja luonnonvalo.

Merenkäynnin aiheuttamaa haittaa on kuitenkin na 1929 julkaistun mietinnön pyrkimyksenä vaikea kokonaan poistaa. Kuva: Suomen merimuseon oli kuitenkin selvittää, miten merenkulkijoiden kokoelma / Museovirasto huoltotoimintaa voitaisiin kehittää Suomessa. Tulevaisuuspohdinnan aluksi todettiin, että Suomi oli merenkulkijoiden huoltotoiminnassa muita Pohjoismaita huomattavasti jäljessä. Ja vaikka Suomessa olikin säädetty useita sosiaaliseen huoltoon liittyviä lakeja, tarvitsivat merenkulkijat ”varsinkin maissaoloaikanaan aivan erikoisen voimaperäistä sosiaalista huoltoa”.76 Mietinnön tärkein ajatus liittyi Merimieslähetysseuran ja huoltotoiminnan suhteeseen.

Kirjoittajat tunnustivat Merimieslähetysseuran arvokkaan työn merenkulkijoiden sosiaalisen huollon hyväksi. Kuitenkin he päätyivät ehdottamaan merimieskotijärjestelmän kehittämistä merenkulkijoiden huollon tulevaisuuden ratkaisuna. Perusteluna päätökselleen komitea piti ”nykyajan ihmisten vapauden kaipuuta, varsinkin ajatusten ja mielipiteiden suhteen”.77

25

Itsenäistyneessä Suomessa ponnisteltiin merimiesten olojen kohentamiseksi. Vaikka Merimieslähetysseuran kristillisiä perinteitä arvostettiin, ei kirkon arvomaailman katsottu enää vastaavan valtiollisen toimijan tarpeita, eli “nykyajan ihmisten vapauden kaipuuta, varsinkin ajatusten ja mielipiteiden suhteen”. Kuvassa merimieskirkon lukuhuone Melbournessa vuonna 1935. Kuva: Suomen Merimieskirkon arkisto

Merimieskodit olivat asiaa pohtineen komitean mukaan merimiesten huoltotyön tulevaisuus. Käytännössä merimieskotien toiminta oli kuitenkin epävakaata ja työlästä. Monet niistä toimivat yksityishenkilöiden työpanoksen varassa. Hyvä esimerkki oli Lontoossa toiminut vahtimestari J. F. Uuron merimieskoti. Uuron avustushakemusta puoltanut Lontoon pääkonsuli piti Uuron työtä korvaamattomana, mutta Suomen valtio ei pystynyt tarjoamaan Uurolle taloudellista jatkuvuutta ja vakautta. ”Ilman hänen merimieskotiaan olisi pääkonsulinviraston epäilemättä ollut huolehdittava useimmista kodissa asuneista Suomen kansalaisista ja varmaankin paljon suuremmin kustannuksin kuin Mr. Uuro”, kirjoitti Lontoon lähetystön kaupallinen edustaja Edvin Lundström vuonna 1931.78 Uuro puolestaan oli tyytymätön tilanteeseen. Hän kertoi Suomen Lontoon-lähetystölle osoittamassaan avustushakemuksessa, kuinka oli majoittanut suuren joukon merenkulkijoita velaksi kodissaan. Suurta osaa näistä merenkulkijoiden kerryttämistä veloista ei Uuron mukaan koskaan maksettu takaisin. Hänen

26

toimintansa taustalla näkyi vahva moraalinen vakaumus. ”Kotini oli täynnä miehiä, joilta raha oli loppunut. En katsonut voivani heitä ajaa kadulle kurjuutta kärsimään, vaan saivat he velaksi asua kodissani.”79 Edvin Lundströmin kuvaus Uuron merimieskodista maalaa kiinnostavan kuvan merenkulkijoiden varhaisesta huoltotoiminnasta. Lundström kirjoitti, kuinka Uuron merimieskoti oli ”sosiaalisen huollon kannalta asetettava erittäin korkealle, jopa Suomen Merimieskotiyhdistyksen kotien yläpuolelle”. Perustellakseen väitettään Lundström kirjoitti, kuinka Uuro suhtautui merenkulkijoihin aivan kuin perheenjäseniin. Suomalaisten merenkulkijoiden oli Lundströmin mukaan mukavampaa olla suomalaisten ylläpitämissä merimieskodeissa.80 Varhainen merimieskotityö näyttäytyy Uuron ja konsulaatin välisen kirjeenvaihdon perusteella jäsentymättömänä ja epäammattimaisena. Suomen valtio hyväksyi vapaaehtoistyön osaksi merenkulkijoiden sosiaalisen huoltotyön virallista järjestelmää, mutta ei pystynyt kattamaan toiminnasta aiheutuneita kuluja eikä valvomaan toiminnan laatua. Vahtimestari Uuron omistautunut asenne kuvasi hyvin 1930-luvun huoltotyötä. Sitä tehtiin uhrautuen, ja se vei mukanaan työntekijän koko persoonan, ja joskus myös omaisuuden.

Merenkulkijoiden huoltotyön painopistettä oli päätetty muuttaa. Pitkään jatkunut kristillinen vapaaehtoistyö ei enää huoltotyötä pohtineen komitean mukaan vastannut tarkoitustaan. Komitea ehdotti, että tulevaisuudessa huoltotyö voitaisiin jakaa niin, että merimieskodit huolehtisivat merenkulkijoiden majoituksesta ja Merimieslähetysseura puolestaan hoitaisi ”avointa toimintaa”. Tämä tarkoitti merimiesten etsimistä satamakaupungeista, vierailuja sairaaloissa ja vankiloissa sekä esiintymistä ”julkisuudessa heidän hoivaajinaan niissä rajoissa, joissa seuralle on mahdollista”.81 Merimieskoteja puolestaan toivottiin kaikkiin suurimpiin ulkomaiden satamakaupunkeihin. Mietinnössä nostettiin esiin skandinaavisen yhteistyön mahdollisuus, mutta samalla tuotiin esiin huoli siitä, etteivät monikansalliset merimieskodit voineet tarjota tarpeeksi kodinomaista ympäristöä suomalaisille merenkulkijoille.82 Ajanvietto- ja asumisolosuhteiden lisäksi komitea piti tärkeänä merenkulkijoiden sivistys- ja valistustyön kehittämistä. Tämän vuoksi komitea oli myötävaikuttanut siihen, että Merimies-Unionin edeltäjä, Merimiesten ja lämmittäjäin unioni, oli saanut valtiolta avustusta kirjastotoiminnan aloittamiseksi. Komitea piti unionin asiamiesverkostoa hyödyllisenä kirjastojen levittämistyössä, mutta samalla ilmaisi huolensa kirjastojen ”monipuolisuudesta”.

Tämän lisäksi nostettiin esiin mahdollisuus kunnallisten sivukirjastojen perustamisesta suurimpiin kotimaan satamiin. Komitea ehdotti myös, että kotimaisissa satamakaupungeissa olisi perustettava merimieskerhoja, jotka voisivat järjestää ”valistavia esitelmätilaisuuksia merimiehille”.83

27

Tämän tarkempia ehdotuksia puutteellisena pidetyn huoltotoiminnan korjaamiseksi ei komitea osannut tehdä. Vaikka mietinnön ehdotukset eivät johtaneet merkittäviin rakenteellisiin uudistuksiin merenkulkijoiden huoltotoiminnassa, oli sen edustama ajatusmaailman muutos tärkeä.

Vuosikymmeniä jatkunut Merimieslähetysseuran työ oli komitean mielestä muuttumassa vanhanaikaiseksi. Tulevaisuudessa huoltotyötä tekisivät ennen kaikkea yksityiset merimieskodit. Näiden rinnalle nousivat hitaasti kehittyvät julkisen vallan toimet sekä työväen sivistystoiminta. Ja vaikka ammattiyhdistysliike ei vielä 1920-luvun Suomessa voinut – tai poliittisista syistä saanut – kantaa suurta vastuuta merenkulkijoiden huoltotyöstä, oli sen liittäminen merenkulkijoiden huolto- ja valistustyön raken84 teeseen suuri askel.

Skandinaavinen huoltotoiminta syntyy Epävakaammaksi muuttunut maailmanpoliittinen tilanne vaikeutti ILO:n kaltaisten ylikansallista sääntelyä tavoittelevien elinten toimintaa 1930-luvulla.85 Maailmanlaajuinen talouslama kuitenkin teki työntekijöiden sosiaalisen turvallisuuden edistämisestä yhä ajankohtaisempaa.86 Laman seuraukset vaikuttivat myös merenkulun työoloihin ja mahdollisuuksiin.

Monissa maailman satamissa parveili työttömäksi joutuneita merenkulkijoita 1930-luvun alkupuolella. ILO jatkoi pyrkimyksiään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi merenkulkualalla. Kansainvälinen merityökonferenssi julkaisi merimiesten huoltotoimintaa käsittelevän suosituksen nro 48 vuonna 1936.

Suositus oli sisällöltään hyvin samanlainen kuin vuonna 1920 julkaistu merenkulkijoiden hyvinvointia käsittelevä julistus.87 Syy julistusten samankaltaisuuteen oli epäilemättä se, ettei merenkulkijoiden hyvinvointityö ollut kansainvälisesti edennyt työjärjestön toivomalla tavalla. Suomessa merenkulun kehittäminen oli keskittynyt rakenteiden ja teknologian uudistamiseen. Sosiaaliset ja vapaa-aikaan liittyvät kysymykset eivät olleet ratkaisevia laivanvarustuselinkeinon näkökulmasta, joten niiden käsittelyä oli helppo lykätä. Työntekijäpuoli ei vielä saanut ääntään kuuluviin sosiaalisia uudistuksia suunnittelevissa elimissä, tai jos saikin, ei sen valta ohjata kehitystä ollut vielä merkittävä.88 Merenkulkijoiden sosiaalisten olosuhteiden kehitys oli osa laajempaa kokonaisuutta. Suomen kansallinen sosiaalivakuutukseen ja työntekijöiden sosiaaliseen turvallisuuteen liittyvä lainsäädäntö eteni verkkaisesti.

Jo 1920-luvulla oli luonnosteltu sosiaalivakuutusta, joka kattaisi kaikki tietynikäiset Suomen kansalaiset. Työ saman kysymyksen äärellä jatkui edelleen 1930-luvulla, mutta järjestelmän kehittäminen oli hidasta. Suomessa oli edelleen toiminnassa suuri määrä erilaisia eläke- ja huoltoapukassoja,

28

joiden juuret ulottuivat 1800-luvun puolelle tai 1900-luvun alkuun. Kansallisen sosiaaliturvan uudistamisen mittakaava oli valtava. 89 Kansainvälisen työjärjestön uusi merenkulkua koskeva suositus aiheutti Suomessa painetta selvittää jälleen merenkulkijoiden sosiaalista asemaa ja siihen liittyvää lainsäädäntöä.

Vuonna 1937 asiaa pohtimaan asetettu merityökomitea ei kuitenkaan ottanut laajemmin kantaa merenkulkijoiden huoltoa koskeviin kysymyksiin. Se viittasi vuonna 1929 julkaistuun huollon uudistamista käsittelevään mietintöön ja piti sen linjauksia edelleen ajankohtaisina.

Komitea kuitenkin käsitteli merenkulkijoiden työoloja ja sosiaalista turvallisuutta. Se esimerkiksi valmisteli esityksen koskien merenkulkijoiden asumista aluksilla sekä vuosilomalakia ja selvitti lisäksi merimieskatselmukseen liittyviä kysymyksiä.90 Komitean ehdottamat uudistukset kuitenkin jäivät sodan jalkoihin, eivätkä sen kaavailemat lakiehdotukset toteutuneet.91 Merenkulun sääntelyn yleisenä tavoitteena oli pohjoismaisten merenkulkuun liittyvien lakien harmonisointi. Tämän takia Pohjoismaissa oli jo 1920-luvun loppuun mennessä miltei samansisältöiset merimieslait. Suomi Ennen satamat olivat kaupunkien välittömässä läheiseurasi merenkulun lainsäädännössä pohjois- syydessä, mikä helpotti rahdin maakuljetuksia. Samalla maista linjaa, mikä esimerkiksi vuonna 1937 kaupungin houkutukset olivat hyvin myös merenkulkialkaneessa komiteatyössä tarkoitti laajaa poh- joiden saavutettavissa. Kuva: Eino Heinonen/Helsingin kaupunginmuseo joismaista yhteistyötä ja tiedonvaihtoa.92 Painetta merenkulun sosiaalisten olosuhteiden kehittämiseksi syntyi Kansainvälisen työjärjestön, pohjoismaisen yhteistyön ja voimistuvan ammattiyhdistysliikkeen tahoilta.93 Neuvottelutilanteissa ammattiyhdistysliikkeen painoarvo oli vielä 1930-luvulla kuitenkin vähäinen. Suuri osa merenkulun työsuhteista oli lyhyitä ja tilapäisiä. Lisäksi monet merenkulkijat olivat töissä ulkomaisten varustajien palkkalistoilla.94 Tämä heikensi Merimies-Unionin neuvotteluasemia, jotka eivät olleet muutenkaan hyvät 1930-luvun poliittisen oikeistovirtauksen aikana. Vastaavasti varustamoteollisuuden rooli nähtiin kansantalouden kehittämistyössä niin tärkeänä, että sen neuvotteluasema oli erinomainen.95 Suhtautuminen merenkulun lainsäädännön uudistuksiin ja merenkulkijoiden aseman parantumiseen Suomessa ei ollut suopeaa. Uudistuk-

29

set syntyivät hitaan neuvotteluprosessin tuloksena, eikä lopputulos miellyttänyt kaikkia. Suomen laivanpäällystöliitto kirjoitti merityökomitealle esittääkseen vastalauseen vuonna 1937 annetun merimieskatselmusta ja merimiesten luetteloimista koskevan lain takia. Kirjeessään liitto väitti, että maamme merimieskanta oli laadullisesti huonontunut, ja puhuessaan merimieskannasta liitto tarkoitti ”luonnollisesti” miehistöön kuuluvia luokkia.96 Laivanpäällystöliiton näkemyksen mukaan purjelaivamerenkulku oli ollut kasvattavaa, mutta sen kasvattava vaikutus kuului menneisyyteen. Kirjeen mukaan ennen merillä oli vallinnut ”verrattain ankara kuri” eikä voimaan astunut lain lievä muoto antanut ”päällystölle tarpeellista mahtia ja arvoval97 taa tottelemattomuusrikosten ehkäisemiseksi”. Laivanpäällystöliitto kirjoitti vetoomuksensa lopuksi: Olkoonpa asianlaita miten hyvänsä, tosiasiat puhuvat puolestaan. Merimieskantamme laadullinen taso on suurin piirtein arveluttavasti laskenut.

Olisi pyrittävä siihen, että se huonompi aines, joka nyt entistä enemmän hakeutuu merille saataisiin poistetuksi tästä vaativasta ja moraalista kestävyyttä kysyvästä ammatista.

Sen asemasta olisi näille merimiesammattiin sopiville nuorukaisille, jotka ovat valinneet itselleen tämän uran, annettava tehokkaampaa ja parannettua yhteiskunnallista tukea.98

Kehitystä oli tapahduttava, mutta miten, siitä ei oltu yksimielisiä. Merimiehet nähtiin varustajien näkökulmasta moraalista tukea ja ohjausta vaativana sekalaisena joukkona, joka tarvitsi ennen kaikkea kuria ja ohjausta. Työkulttuuri merillä ja merenkulkijoiden sosiaalinen asema muuttuivat hitaasti kansainvälisestä paineesta huolimatta. Kansainvälisen työjärjestön vuonna 1936 julkaiseman merenkulkijoiden huoltotoimintaa käsittelevän suosituksen vaatimukset olivat epäilemättä suomalaisten lainsäätäjien ja merityökomitean tiedossa. Merenkulkijoiden sosiaalisen turvallisuuden ensisijaisia kysymyksiä olivat kuitenkin vielä työaikoihin, asumiseen laivoilla, ruokaan ja terveyteen liittyvät kysymykset. Näidenkin asioiden edistäminen vaati asennemuutosta vanhaan maailmaan tottuneilta varustajilta ja laivanpäällystöltä. Sosiaaliset uudistukset maksoivat ja heikensivät varustajien mukaan kauppalaivaston kannattavuutta.

Vaikka merenkulkijoiden huoltorakenteen kehitys olikin Suomessa hidasta, oli Kansainvälisen työjärjestön suosituksilla merkittävä vaikutus Norjan, Ruotsin ja Tanskan merimiesten huoltotoiminnan rakenteen kehitykseen. Norjassa perustettiin Statens Velferdsråd for Handelsflåten vuon-

30

na 1946. Ruotsissa Handelsflottans Välfärdsråd sai oman lakinsa vuonna 1948, ja Tanskassa laki, jolla perustettiin Handelsflådens Velfærdsråd, annettiin niin ikään vuonna 1948. Ruotsissa ja Norjassa huoltotoiminnan tueksi perustettiin säätiöt, joiden pääomittamisesta valtiot vastasivat.99 Näin muihin Pohjoismaihin syntyi ennen vuosikymmenen vaihtumista lakisääteinen ja kolmikantaisesti rahoitettu merenkulkijoiden huoltojärjestelmä.

Merimiesten huoltotoimintaa ohjaava lainsäädäntö oli Pohjoismaissa hyvin yhdenmukaista. Huoltotyön ytimenä oli keskuselin, joka ohjasi, valvoi ja suunnitteli. Yhdenmukainen oli myös huoltotoiminnan perustana oleva rahoitusmalli. Kansainvälisen työjärjestön vuonna 1942 antamaan huoltotoiminnan rahoitukseen liittyvään suositukseen perustuen rahoitus järjestettiin niin, että merenkulkijat, laivanvarustajat ja valtio vastasivat kukin sen toteutumisesta. Periaatteena oli, että merenkulkijat ja laivanvarustajat maksoivat huoltotoiminnasta saman verran ja valtio saman verran kuin nämä kaksi yhteensä.100 Pohjoismaisten huoltotoiminnan organisaatioiden hallinnossa olivat mukana valtio, merenkulkijat ja laivanvarustajat. Näiden lisäksi hallintoon osallistui vielä paikallinen merimieskirkko. Huoltotyö piti sisällään monia aikaisemmilta vuosikymmeniltä tuttuja vapaaehtoisuuteen perustuneita työmuotoja. Oma osastonsa oli esimerkiksi merimiesurheilulla, laivakirjastoilla sekä toimitus- ja tiedotusasioilla.101 Olennaista kuitenkin oli, että aikaisemmin hajanainen huoltotoiminnan kenttä yhtenäistettiin ja saatettiin keskitetyn johdon alaisuuteen. Pohjoismaiden lisäksi merenkulkijoiden huoltotoimintaa hoidettiin 1950-luvun alussa julkisin varoin esimerkiksi Englannissa, Ranskassa ja Neuvostoliitossa.102

Huoltotyö etsii tekijäänsä Suomessa Elokuussa 1946 asetettiin Suomessa merityökomitea kehittämään merimiesten työoloja. Komitean taustalla oli Kansainvälisen työjärjestön kesällä 1946 järjestämä Seattlen kansainvälinen merityökonferenssi. Merityökomitean oli tarkoitus työssään selvittää Seattlen merityökonferenssin esitysten ja Suomen lainsäädännön välistä suhdetta ja valmistella tarvittavat esitykset merenkulun lainsäädännön kehittämiseksi.103 Seattlen merityökonferenssin pääpaino oli merenkulkijoiden sosiaalisen turvallisuuden kehittämisessä.104 Yleissopimuksen tärkeimpiä päämääriä olivat merenkulkijoiden terveydenhuollon takaaminen sekä työttömyysajan ja vanhuuden turvan järjestäminen. Suomessa merityökomitea eteni valmistelutyössään nopeasti ja sai jo vuoden 1946 aikana valmiiksi ehdotuksen merimiesten asuintiloista aluksessa ja osallistui merimiesten vuosilomalain kehittämiseen.105 Seuraavina vuosina komitea tarkasteli muun muassa kysymystä merimiesten lääkärin-

31

tarkastuksesta ja eläkejärjestelmästä.106 Merimies-Unionin kasvanut vaikutusvalta ajoi uudistuksia eteenpäin. ILO:n suosituksissaan vaatima kolmikantainen suunnittelurakenne oli Suomessa päässyt vauhtiin. 107 Vuonna 1949 merityökomitea pyysi sosiaaliministeriöltä lupaa jatkaa komitean työtä vielä määrittelemättömän ajan, jotta Seattlen konferenssissa vuonna 1946 hyväksytyt sopimukset voitaisiin ratifioida Suomessa. Komitea kuvaili työtään hyvin laajakantoiseksi ja aikaa vieväksi, eikä työn kokonaiskestoa osattu tästä syystä arvioida. Lain kehittäminen tapahtuisi läheisessä yhteistyössä Ruotsin, Tanskan ja Norjan vastaavien viranomaisten kanssa, ja työn jatkaminen oli komitean mukaan ”näin ollen nykyoloissa välttämätöntä”.108 Komitea ei ensimmäisten toimintavuosiensa aikana ehtinyt paneutua merenkulkijoiden viihtyvyyskysymyksiin. Merimies-Unionin vaikutusvalta oli kasvanut komiteassa siinä määrin, että sillä oli vuonna 1946 aloittaneessa merityökomiteassa mahdollisuus määrittää käsiteltäviä kysymyksiä. Unionin puheenjohtaja Niilo Välläri109 piti kysymystä merenkulkijoiden asumisoloista tärkeänä ja osaltaan vaikutti asian nopeaan etenemiseen.

Näin päätösvalta sen suhteen, mikä oli otettava merenkulkijoiden sosiaalisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden kehittämiskohteeksi, alkoi siirtyä työntekijäjärjestöille.110 Vielä muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin merenkulkijoiden huoltotoiminnan perusteet olivat olleet moraalisia ja vahvasti kristilliseen maailmankuvaan nojaavia. Vahvistuva ammattiyhdistysliike, kansainvälinen paine ja kehittyvä hyvinvointivaltio antoivat kuitenkin pohjaa rakentaa merenkulkijoiden huoltotoimintaa yhteiskunnallisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden perustalle.111 Kansainvälisen työjärjestön suositusten seuraamisessa oli myös laajempi Suomen asemaan liittyvä ulottuvuus. Kansainvälisen työjärjestön toimintaan osallistuminen liitti Suomea läntisten demokratioiden joukkoon ja YK:n toimintakenttään jo ennen kuin Suomi Neuvostoliiton vaikutusvallan vuoksi pystyi tekemään näihin liittyviä sopimuksia. ILO:n kolmikantaperiaatteelle rakentuva toiminta-ajatus myös vahvisti ammattiyhdistysliikkeen läsnäoloa lainsäädäntöprosessissa. Universaaliin sosiaaliseen tasoitukseen tähtäävä neuvotteluyhteiskunta oli muuttumassa vasemmiston utopioista lainsäädännölliseksi todellisuudeksi.112 Hitaasti alkoi syntyä malli, jossa yhteiskuntaa rakensivat työmarkkinaosapuolet ja erityisesti niiden johtoporras sekä valtio.113

Julkinen huoltotoiminta syntyy Kauppa- ja teollisuusministeriö lähestyi merityökomiteaa syyskuussa 1951.

Kirjeessään se käsitteli pohjoismaista välfärd-toimintaa ja ennen kaikkea merenkulkijoiden urheilutoimintaa.114 Asian oli laittanut liikkeelle Meri-

32

mies-Unionin opintosihteeri Bengt Johansson, joka oli tiedustellut Ruotsin välfärd-toimijalta, millaisia mahdollisuuksia suomalaisilla merenkulkijoilla olisi osallistua heidän toimintaansa. Tämän seurauksena Ruotsin välfärd-järjestö oli ottanut yhteyttä Suomen ulkoasiainministeriöön. Koska Suomi halusi toteuttaa Seattlen vuoden 1946 merityökonferenssin viihdytystoimintaa koskevan velvoitteen, antoi ulkoasiainministeriö asian meri115 työkomitean käsiteltäväksi lausuntoa varten. Huoltotoimintaan liittyviä aloitteita oli tullut myös laajemmin suomalaisilta merenkulkijajärjestöiltä.116 Tämä oli ymmärrettävää, sillä muut Pohjoismaat olivat saaneet omat merenkulkijoiden huoltojärjestönsä ja niitä ohjaavat lait vain muutamaa vuotta aikaisemmin.117 Epäsuhtaisuus huoltotoiminnan järjestämisessä erotti Suomen muista Pohjoismaista. Kiinteä neuvotteluyhteys merilakien rakentamisessa oli jatkunut jo vuosikymmeniä, ja oli selvää, että Suomen oli muodostettava kantansa huoltojärjestelmän kehittämisen suhteen.

Suomessa huoltotoiminnan rakenne kehittyi, kun Merimies-Unioni, Työväen Sivistysliitto (TSL) ja Folkets Bildningsförbund olivat perustaneet Kauppalaivaston opintotoimikunnan vuonna 1947. Opintotoiminnan käynnistämisen mahdollisti kauppa- ja teollisuusministeriön lästimaksutuloista118 myöntämä 150 000 markan määräraha. Opintotoimikunnan periaatteet rakennettiin Ruotsin ja Norjan esimerkkien pohjalta.119 Toiminta oli pienimuotoista ja koostui esimerkiksi kirjekurssien toimittamisesta merenkulkijoille. Vaikka opetus oli tarkoitettu yleissivistäväksi, korostuivat kurssien sisällöissä ammattiyhdistysliikkeen tärkeinä pitämät aiheet ja näkökulmat.120 Kauppalaivaston opintotoimikunnan perustaminen oli osa laajempaa työväen sivistysliikkeen kehitystä. Toisen maailmansodan jälkeen TSL:n toiminta laajentui koskemaan esimerkiksi metsä- ja uittotyöntekijöitä. Savottojen siirtokirjastot ja laivojen kirjastokaapit olivat saman sivistysihanteen leviämisen tuloksia. TSL:n omassa ajattelussa kyse oli ”kasvatustehtävästä”, eikä niinkään vapaa-ajan toiminnan tarjoamisesta. Työnantajien näkökulmasta kirjastot olivat hyödyllisiä, koska niiden ajateltiin vähentävän juomista ja muuta häiriökäyttäytymistä. Näin kansanvalistajat olivat ajatelleet jo 1800-luvun lopulta alkaen. TSL:n näkökulmasta kyse oli vaikeissa olosuhteissa työskentelevien, lähinnä miesten, maailmankuvan rakentamisesta. Kirjastotoiminnan laajentamisella oli myös valtionhallinnon tuki. Opintokerhokomitean mietinnössä vuodelta 1950 todetaan, kuinka sivistykseen täytyy kuulua myös aineksia, joita voidaan käyttää ”elämänja maailmankatsomuksen rakentamiseen”. Tällä tavalla luotiin edellytykset ”luonteen eheydelle”.121 Vuonna 1951 merityökomitea lähestyi Kauppalaivaston opintotoimikuntaa. Merityökomitean mukaan opintotoimikunta voisi tulevaisuudessa hoitaa myös merenkulkijoiden urheilutoimintaan liittyvät kysymykset.122 Opintotoimikunnan ongelmana oli kuitenkin rahoituksen perustuminen

33

lahjoituksiin ja vuosittaisiin määrärahoihin, kuten lästimaksuista annettavaan avustukseen. Tästä syystä työn pitkäjänteinen kehittäminen oli vaikeaa. Kauppalaivaston opintotoimikunnassa ryhdyttiin syksyllä 1951 kehittämistyöhön siinä käsityksessä, että tulevaisuuden huoltotoiminta olisi sen vastuulla. Merityökomitea ilmoitti ulkoasiainministeriölle, että Suomessa oli jo huoltotoiminnasta vastaava toimeenpaneva organisaatio. Kansallinen merenkulkijoiden huoltokysymys oli siis ratkaistu. Ulkoasiainministeriöstä toimitettiin opintotoimikunnalle Ruotsista saatu materiaali työn aloittamisen tueksi. Opintotoimikunnassa ohjeet ymmärrettiin kehotuksena aloittaa laaja kansallinen huoltotoiminta, vaikka toiminnan taloudellinen pohja oli123 kin huomattavasti kapeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Urheilutoimintaa suunnittelevan opintotoimikunnan kokouksessa oli innostunut ja itsevarma tunnelma: Johtaja Alakari huomautti, että kun kerran on tällainen opintotoimikunta, joka on käytettävissä, niin olisi ajattelematonta ottaa tehtävät siltä pois. Hautamäki sanoi, että Ruotsissa työ on järjestetty samaan tapaan. (...) Viihdytystyö olisi saatava samalle pohjalle, kuin se on Skandinaaviassa.124

”Utopia” Samaan aikaan kun merityökomitea ohjasi merenkulkijoiden huolto- ja viihtyvyystyötä Kauppalaivaston opintotoimikunnalle, kehitti komitea kuitenkin kokonaan uudenlaista merenkulkijoiden huoltotoiminnan mallia Suomeen. Marraskuusta 1951 eteenpäin komitean kokouksissa ryhdyttiin käsittelemään ehdotusta laiksi merimiesten huoltorahastosta. Jo ensimmäisessä asiaa käsittelevässä kokouksessa Merimies-Unionin Niilo Välläri esitti, että valtioneuvostolle olisi tehtävä ehdotus ”jonkinlaisen perusrahan saamiseksi” ja lisäksi olisi tehtävä ohjelma huoltotoimintaa varten. Vällärin näkemyksen mukaan esimerkiksi lästi- tai majakkamaksuja voitaisiin ohjata tähän tarkoitukseen.125 Komitea oli työssään yksimielinen ja päätti jatkaa merenkulkijoiden huoltotoiminnan kehittämistä myös tulevissa kokouksissaan.126 Jo seuraavana päivänä komitean kuultavaksi asiantuntijaksi saapui Tauno Saijonmaa kauppa- ja teollisuusministeriöstä. Saijonmaan selvityksen mukaan lästimaksuja oli valtiolle kertynyt 4,5 miljoonaa markkaa vuonna 1950 ja lain mukaan varat oli käytettävä merimiesten huoltoon. Suuri osa rahoista olikin käytetty Merimieskotiyhdistyksen, Kauppalaivaston opintotoimikunnan ja Merimieslähetysseuran toiminnan tukemiseen sekä Merimies-Unionin kirjaston ylläpitämiseen.

34

Purjelaivakaudella aluksilla riitti töitä, mutta merimatkat olivat pitkiä. Suotuisten säiden vallitessa miehistön piti keksiä viihdettä vapaalle. Kuva: Suomen merimuseon kokoelma / Museovirasto

Merityökomitean käsityksen mukaan Merimieskotiyhdistyksen ulkomailla sijaitsevia koteja käyttivät vuonna 1951 enää lähinnä ulkomaiset merimiehet ja suomalaiset matkailijat. Merimies-Unionin Niilo Vällärin mukaan Merimieskotiyhdistys oli 1950-luvulle tultaessa menettänyt merkityksensä.127 Oltiin tilanteessa, jossa lästimaksuista kertyneet varat jakautuivat hajanaiselle merimieshuollon kentälle. Tämän lisäksi suurin osa lästimaksuista eli 2,6 miljoonaa markkaa oli osoitettu meripelastustoimintaan. Merenkulkijoiden huoltotyö oli rakennemuutoksen edessä, sillä vielä 1930-luvun alussa merkittävimpänä työmuotona pidetty merimieskotitoiminta oli komitean näkemyksen mukaan hiipunut eikä uutta kansallista, ulkomaillakin toimivaa, huolto- ja valistustyön organisaatiota ollut olemassa. Merimieslähetysseuran työtä ei enää 1950-luvulla voitu pitää kansallisen huoltojärjestelmän kantavana osana, sillä kuten jo vuoden 1929 huoltotoiminnan tulevaisuutta pohtineessa mietinnössä todettiin, ei kristillisiin arvoihin nojaava toimija vastannut enää merenkulkijoiden maailmankuvallisia tarpeita.128

35

Vapaaehtoisilla järjestöillä oli vielä 1950-luvulla tärkeä merkitys suomalaisen huolto- ja avustustoiminnan kentällä. Vaikka valtion merkitys sosiaalisen turvallisuuden takaajana olikin kasvanut läpi koko 1900-luvun, oli useilla vapaaehtoisuuteen pohjaavilla järjestöillä vielä sijansa suomalaisessa huoltojärjestelmässä.129 Tämän takia myös merenkulun huoltorakenteen muutos oli haastava. Yhtäältä kaivattiin valtiollista toimijaa ja toisaalta nojattiin useiden eri vapaaehtoisuuteen pohjaavien järjestöjen varaan. Huoltotyön käytännöt olivat rakentuneet vuosikymmenien kuluessa Merimieslähetysseuran ja Merimieskotiyhdistyksen aatteiden, työn ja verkostojen varaan. Vaikka merityökomitea rakensikin uudenlaista huollon järjestelmää, oli tämän järjestelmän pohjalla vuosikymmenien työ.130 Merityökomitean työ merenkulkijoiden huollon järjestämiseksi eteni, ja joulukuussa 1951 kokouksessa oli käsiteltävänä ensimmäinen luonnos laiksi merimiesten huoltorahastosta. Huoltorahaston merkittävin uutuus oli sen rahoituspohja. Lakiluonnoksessa ehdotettiin, että jokainen merimies maksaisi 50 markkaa, jokainen laivanisäntä 50 markkaa ja valtio puolestaan maksaisi jokaisesta merenkulkijasta 100 markkaa skandinaavisen esimerkin mukaan.131 Viikon kuluttua komitean käsiteltävänä oli jo idea merenkulkijoiden huoltoneuvostosta ja sen tehtävistä: Huoltoneuvoston on pyrittävä tarpeen mukaan perustamaan ja ylläpitämään merimieskoteja satamissa, edistämään opinto- ja urheilu­ toimintaa merimiesten keskuudessa, huolehtimaan kirjallisuutta aluksiin ja merimieskoteihin sekä muutoinkin toimimaan merimiesten henkisen ja fyysisen huollon sekä heidän virkistyksensä edistämiseksi. Huoltoneuvosto voi olla yhteistyössä vastaavanlaisten elinten kanssa Suomessa ja ulkomailla.132

Muutamassa kuukaudessa Suomeen oli luotu pohjoismaista järjestelmää vastaava merenkulkijoiden huolto- ja virkistystoiminnasta huolehtiva järjestelmä, tosin vasta paperilla. Lain parissa työskennellessään merityökomitea oli konsultoinut muiden Pohjoismaiden vastaavia viranomaisia ja hankkinut niiden tuottamaa materiaalia. Suunnitteilla olleen huoltoneuvoston toimintalogiikka ja rahoitus vastasi muissa Pohjoismaissa luotua järjestelmää, joka puolestaan pohjautui Kansainvälisen työjärjestön suosituksiin. Vielä ennen vuodenvaihdetta 1952 lakia hienosäädettiin ja Merimies-Unionin Niilo Vällärin ehdotuksesta pohdittiin mahdollisten satamiin perustettavien paikalliskomiteoiden roolia ja vallanjakoa.133

36

Alkuvuodesta 1952 komitean ehdotus laiksi merimiesten huoltorahastosta ja merimiesten huoltoneuvostosta oli valmis lähetet134 täväksi eteenpäin. Ehdotus avasi uuden näkymän suomalaisten merenkulkijoiden huoltotoimintaan. Merityökomitean suunnittelema huoltoneuvosto olisi ottanut hoitaakseen kaikki aikaisemmat merenkulkijoiden huoltoon liittyneet tehtävät ja tämän lisäksi toiminut vapaaehtoista huoltotoimintaa koordinoivana eli135 menä.

Merkittävää valmistelutyössä oli Merimies-Unionin vahva asema. Niilo Välläri toi komiteatyössä voimakkaasti esiin Unionin näkökulmia ja tarpeita. Hänen oli helppo olla äänessä, sillä Merimies-Unionin arvovalta oli kasvanut toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Monet merityökomitean valmistelemat ja Seattlen konferenssissa esitetyt uudistukset etenivät eduskunnassa valmiiksi laeiksi asti.

Merimies-Unionin johtaja Niilo Välläri rakensi vuosikymmeniä kestäneen puheenjohtajakautensa aikana vastustamattoman lakkoaseen, Satama-ajat olivat pitkiä vielä konekäyttöisten alusten jonka edessä talouskasvuaan varjelevan syrjäi- alkuaikoina johtuen tekniikasta ja ahtaajista, jotka tekivät vain päivävuoroa. Merimieskirkot järjestivät sen maan oli taivuttava. Tämä yhdistettynä tal- merenkulkijoille retkiä nähtävyyksiin ja tapahtumiin. vella jäätyviin meriin teki Unionista suunnatto- Kuvassa merimiehiä Antwerpenin merimieskirkon järretkellä Brysselissä 1950-luvun puoli­välissä. man vaikutusvaltaisen.136 Vuonna 1945 Välläri jestämällä Kuva: Suomen Merkimieskirkon arkisto oli todennut Unionin viidennessä edustajakokouksessa, että ”olot laivoissa täytyy saada niin viihtyisiksi, ettei kenenkään tarvitse lähteä etsimään muualta parempaa”.137 Asiaan liittyi toinenkin näkökulma. Liiton työntekijöiden tuli olla toimintakykyisiä ja päteviä.138 Ehdotus merenkulkijoiden huoltorahastoksi palveli myös tätä tarkoitusta.

Laivanvarustajat olivat kuitenkin eri mieltä sosiaalisten uudistusten tarpeesta ja niiden seurauksista. Suomen laivanvarustajain yhdistyksen toimitusjohtaja Hilding Hallberg kirjoitti vastalauseessaan merityökomitean merimieslakiluonnokseen liittyen vuonna 1952, kuinka ”sosiaalista yhdenmukaisuutta laadittaessa on kuitenkin jälleen jätetty huomioonottamatta tosiasialliset edellytyksemme kantaa merenkulkijoidemme sosiaalisen tason uutta nousua”.139 Hallbergin mukaan pyrkimys päästä pohjoismaiselle tasolle oli sinänsä kiitettävä, mutta sosiaalisten etujen yhdenmukaisuus edellytti, että myös maiden kauppalaivastot olisivat yhdenmukaiset. Näin

37

ei Hallbergin mukaan kuitenkaan ollut, vaan Suomi oli kehityksessä muita Pohjoismaita jäljessä.140 Muutamaa vuotta aikaisemmin Hallberg oli Suomen laivanvarustajain yhdistyksen (SLY) nimissä arvostellut merityökomitean luonnosta uudeksi merityöaikalaiksi. Hallbergin mukaan oli väärin, että pieni köyhä maa ”kansainväliseen yleissopimukseen nojautuen ottaa kannettavakseen yhä uusia huomattavia taakkoja, ennen kuin varakkaammat merenkulkumaat yleisesti ovat ryhtyneet toimeenpanemaan tällaisia uudistuksia”.141 Hallberg kirjoitti, että suomalaista merenkulkua rasittivat monet vaikeudet, joita vauraammilla mailla ei ollut kannettavinaan. Tämän vuoksi liiallinen innokkuus Kansainvälisen työjärjestön suositusten toimeenpanemisessa olisi harkitse142 matonta. SLY oli tyytymätön myös maan johtoon, joka vuonna 1947 hyväksyi Seattlen konferenssin pohjalta kirjoitetun ehdotuksen merenkulkijoiden vuosilomalain muuttamisesta. Uudistus vaikutti SLY:n mukaan jo merenkulun kannattavuuteen Suomessa. Tämän lisäksi SLY syytti hallitusta ”kevytmielisten yhteiskunnallisten uudistusten suosimisesta”.143 Kesällä 1953 Suomen laivanvarustajain yhdistys antoi lausuntonsa merityökomitean merenkulkijoiden huoltorahastoa koskevaan lakiesitykseen. Sävy oli tuttu aikaisemmilta vuosilta, joskin myös ymmärrystä hanketta kohtaan löytyi.

Itse ajatus merimiesten huoltorahaston perustamisesta on hyvä. Lakiehdotuksen yleis­ perusteluissa esitetään hyvinkin painavia syitä tällaisen sosiaalipoliittisen järjestelyn tueksi. On myönnettävä tosiseikka, että kauppalaivastomme mahdollisuudet kansainvälisessä kilpailussa ainakin osaksi ovat riippuvia itse meriväen laadusta. On tunnettua, että eri merenkulkumaissa on nimenomaan toisen maailmansodan jälkeisenä aikana ruvettu kiinnittämään yhä enemmän huomiota merimiesten hyvinvointiin.144

Tähän laivanvarustajien ymmärrys lakiehdotusta kohtaan loppuikin. Lausunnossa todettiin, että toisin kuin komitea esitti, Suomi ei ollut jäänyt muista Pohjoismaista jälkeen merenkulkijoiden sosiaalisten uudistusten näkökulmasta. Tilanne oli laivanvarustajain yhdistyksen mukaan päinvastoin. Lausunnon varsinainen ydin oli se, että Suomi ei yhdistyksen mukaan ollut vielä valmis merityökomitean esittämiin uudistuksiin. Suomalainen kauppalaivasto oli varustajain yhdistyksen mukaan pieni ja huonokuntoinen suhteessa muiden Pohjoismaiden kauppalaivastoihin. Tämän lisäksi maailmanlaajuinen merenkulun suhdanne heikensi suomalaisen kauppalai-

38

vaston tilannetta. Ajatus huoltorahastosta oli hyvä, mutta ajoitus mahdoton. On huomattavaa, että varustamoteollisuus nosti lausunnossaan esiin yhteyden ”meriväen laadun” ja kansainvälisessä kilpailussa menestymisen välillä. Kyse oli merkittävästä asennemuutoksesta. Tämä yhteys tulisi vahvistumaan tulevina vuosikymmeninä. Vielä se oli kuitenkin pelkkää sanahelinää.

Laivanvarustajain yhdistyksen mukaan ehdotetun kaltainen huoltoneuvosto voitaisiin perustaa, jos valtio vastaisi kaikista kuluista. Lisäksi yhdistys muistutti siitä, että Ruotsin eduskunta oli vain vuotta aikaisemmin myöntänyt 10 miljoonaa kruunua merenkulkijoiden huoltotyötä varten.

Suomen valtion pitäisi yhdistyksen mukaan pystyä samaan.

Koko kysymys olisi yhdistyksen mukaan silloin järjestetty pitkäksi aikaa eteenpäin, kunnes suomalainen kauppalaivasto olisi saavuttanut riittävän mittakaavan ja kilpailukyvyn. Silloin laivanvarustajat voisivat osallis145 tua merenkulkijoiden huoltotyön rahoittamiseen.

Laivanvarustajat eivät olleet ainoita, joiden mielestä merityökomitean lakiehdotus oli ongelmallinen. Merenkulun eri organisaatioiden suhtautuminen ideaa kohtaan oli varovaisen positiivinen, mutta monenlaisia ehtoja esitettiin. Valtiovarainministeriö totesi lausunnossaan, että budjetin ulkopuolelle jäävistä rahastoista olisi päästävä eroon. Ministeriön näkemyksen mukaan merenkulkijoiden huoltorahasto pitäisi saada eduskunnan valvoman valtion tulo- ja menoarvion piiriin.146 Näin siis koko ajatus huoltorahaston perustamisesta oli vääränlainen ja muisto menneestä maailmasta.

Lakiesitykseen liittyvät ongelmat eivät olleet ainoastaan hallinnollisia ja varustamoteollisuuden intresseihin liittyviä. Lakiesitys oli siirtämässä huoltotoiminnan painopistettä pois Suomen Merimieslähetysseuralta ja Merimieskotiyhdistykseltä. Ne toivat lausunnoissaan esiin oman työnsä merkitystä ja historiaa. Merimieskotiyhdistys oli tuohtunut oman työnsä vähättelystä ja piti merityökomitean lakiesitystä virheellisenä. Oman näkemyksensä mukaan Merimieskotiyhdistys oli jo vuosikymmeniä tehnyt korvaamattoman arvokasta ja monipuolista merenkulkijoiden huoltotyötä.

Lausunnossa listattiin pitkällisesti yhdistyksen ulkomaiden satamissa harjoittamia työmuotoja tulkkipalveluista ja sairaalakäynneistä aina luoton antamiseen asti. ”Kaikista näistä merimiesten kannalta tärkeistä seikoista ei komitea mainitse mitään.”147 Merimieskotiyhdistyksen lausunnossa varoitettiin ”yliorganisatiosta”, joka aiheuttaisi tarpeettomia kustannuksia tilanteessa, jossa työllä jo on tekijä. Samoilla linjoilla oli Kauppalaivaston opintotoimikunta, joka niin ikään halusi korostaa oman työnsä merkitystä. Opintotoimikunta oli huolissaan siitä, tulevatko huoltotyön aikaisemmat kokemukset riittävän hyvin hyödynnettyä.148 Tuohtumuksen lisäksi Merimieskotiyhdistyksen lausunnosta välittyi koko huoltouudistuksen kyseenalaistaminen.

39

Mitä sitten suunnitelmaan suuren järjestön aikaansaamiseksi tulee, joka ottaisi huo­­lta­a­k­seen myöskin merimieskoteja kotimaan satamissa, täytynee sitä pitää utopiana.

Suuri keskitetty järjestö vaatisi niin suuren hallintohenkilö­ kunnan ja niin paljon palkkamenoja, että huomattava osa varoista menisi hallinto ja palveluskunnan palkkoihin, vahingoksi merimieshuollolle. Sitä paitsi on katsottava ainakin suuremmissa kotimaan satamissa, kuntien velvollisuudeksi huolehtia merimieskodeista.149

Lausunnoissa esiin nousseet ongelmat kertoivat laajemmista, valtaan ja järjestöpolitiikkaan liittyvistä kysymyksistä. Huoltotyötä pitkään tehneet järjestöt nauttivat säännöllistä julkista rahoitusta, joka uuden toimijan myötä olisi uhattuna. Niilo Välläri piti Merimieskotiyhdistyksen toimintaa merkityksettömänä, mikä ei varmasti jäänyt yhdistykseltä huomaamatta. Merityökomitean asenteen saattoi lukea huoltorahastoa koskevan lain perusteista. Näitä Merimieskotiyhdistys arvosteli sivukaupalla. Lisäksi suunnitteilla olevan huoltoneuvoston perustamiseen liittyi poliittisia huolia. Kauppalaivaston opintotoimikunta vaati lausunnossaan, että tulevan huoltoneuvoston jäsenistä vähintään puolet olisi oltava merimiesjärjestöjen edustajia.150 Samaa vallanjakoon liittyvää taistelua käytiin esimerkiksi huoltoneuvoston mahdollisiin paikalliskomiteoihin liittyen. Politiikka ulottui jälleen kirjojen hankkimiseen asti. Vuoden 1929 komiteamietinnössä oli murehdittu Merimies-Unionin laivakirjastojen tasapuolisuudesta. Nyt Suomen kirjastoseura huomautti lausunnossaan, kuinka ”kirjastosta pitäisi tulla sellainen, että se joka taholla tunnustetaan puolueettomaksi ja kaikille tarkoitetuksi”.151 Taistelua merenkulkijoiden sieluista käytiin lausuntojen riveillä ja niiden välissä.

Kaikki toimijat eivät kuitenkaan jäsentäneet tulevaa muutosta järjestöpolitiikan kautta, vaan mukana oli myös laajempia maailmankuvallisia huolia. Suomen Merimieslähetysseura kirjoitti lausunnossaan monitulkintaisesti: Olemme halukkaat näkemään ehdotetun huolto­ järjestönkin toimintaa sikäli, kun se ei ota aikaa omalta toiminnaltamme ja tapahtuu hengessä, joka on sopusoinnussa koko 152 toimintamme perustana olevan hengen kanssa.

Merenkulkijoiden huoltotoiminnan kenttä oli moninainen, niin käytännöiltään kuin mentaliteeteiltaankin. Merityökomitean ehdotus merenkul-

40

kijoiden huoltotoiminnan uudistamiseksi sai huoltotyöhön osallistuneet organisaatiot varuilleen. Erilaiset maailmankuvalliset ja huoltotoiminnan historiaan liittyvät rajalinjat piirtyivät lausuntojen myötä. Lakiesitys merenkulkijoiden huoltorahastosta syntyi komiteassa nopeaan tahtiin, mutta sen hyväksyminen huoltotyön kentällä ja valtionhallinnossa oli lähdössä takellellen liikkeelle. Työmarkkinaosapuolten argumentaatio ja painostuskeinot olivat kuitenkin löytäneet uomansa. Keskusteluissa vastakkain olivat suomalaisen merenkulun oletettu kannattavuus ja merenkulkijoiden riittävänä pidetty sosiaalisen turvallisuuden taso. Argumenttien toimivuus riippui muun muassa merenkulun suhdanteista, Suomen kansantalouden tilanteesta ja merenkulkijoiden painostuspolitiikan tehokkuudesta. Neuvottelun kohteena olivat myös huoltotyön historia ja tulevaisuus. Kaikki osapuolet lukivat merenkulun ja siihen liittyvän huoltotyön olosuhteita ja kehitystä omasta näkökulmastaan.

”Tapa hoitaa asioita” Huoltotoiminnan rakenne etsi 1950-luvun kuluessa muotoaan. Merityökomitean lakiehdotus merenkulkijoiden huoltorahaston perustamiseksi eteni hitaasti, eikä riittävää painetta asian edistämiseksi ollut. Muut kysymykset olivat merenkulun neuvotteluosapuolille ja hallinnolle tärkeämpiä. Merenkulkijoiden huoltotoiminnan ydin oli kysymys lästimaksujen käytöstä, niin kuin kauppa- ja teollisuusministeriön asiantuntija Tauno Saijonmaa oli merityökomitealle selventänyt. Lästimaksut jakaantuivat useamman toimijan kesken, eivätkä ne muodostaneet riittävää pääomaa kenellekään pysyvän ja laajan huoltorakenteen aikaansaamiseksi.153 Vaikka huoltotoiminnan uudistus juuttuikin paikoilleen, oli Suomen hallinnolla selvä päämäärä – kansakunnan kokonaisvaltainen kehittäminen oikeudenmukaiseen ja tarkoituksenmukaiseen suuntaan. Valtakunnansuunnittelukomitean asiantuntijoita ei huimannut, kun he visioivat esimerkiksi liikenteen ja aluepolitiikan linjoja. Myös merenkulkijat ja satamat kuuluivat tähän sosiaalista todellisuutta uudistavaan ja korjaavaan projektiin.154 Tehtävää kansallisella tasolla vain oli niin paljon, ettei edes Merimies-Unionin näkyvä ja aktiivinen edunvalvontapolitiikka pystynyt nopeuttamaan kehitystä määräänsä enempää.

Kansallista kehitystyötä ohjasivat tulevaisuussuuntautuneisuus ja usko kehityksen hallintaan.155 Tästä näkökulmasta katsottuna merenkulkijoiden irrationaalinen ja itsetuhoisena nähty satamakäyttäytyminen oli virhe kokonaiskuvassa. Humalainen ja rahansa hukannut merenkulkija ei ollut hyödyksi kansakunnalle, ei ammattiliitolle, eikä varustamoteollisuudelle.

Hallinnon ja kansakuntaa rakentavien organisaatioiden näkökulmasta edistystä oli tapahduttava.156

41

Kansainvälisen työjärjestön apulaispääjohtaja Luis Alvarado lähestyi valtioneuvostoa kirjeellä kevättalvella 1953. Kirjeessään Alvarado pyysi: Kiinnittämään hallitusten huomion suosituksiin, jotka tähtäävät huoltosuunnitelmien laatimiseen keskinäisen kansainvälisen yhteistyön pohjalta ja koskisivat kaikkia merenkulkijoita heidän kansalaisuudestaan tai rodustaan riippumatta, ja joiden suunnitelmien rahoittamisen tulisi perustua tyydyttävälle ja pysyvälle pohjalle eikä kuulua yksinomaan yksityisille laitoksille.157

Kansainvälinen paine huoltotoiminnan kehittämiseksi Suomessa jatkui.

Keskeistä ILO:n näkökulmasta oli, että julkinen valta osallistuisi merenkulkijoiden huoltotoiminnan rahoittamiseen voimakkaammin kuin aikaisemmin ja että huoltotoiminnan rahoitus olisi ennustettavissa. Monet tahot tekivät merenkulkijoiden huoltotyötä vielä avustusten ja lahjoitusten varassa. Alvarado luetteli kirjeessään ILO:n merenkulkijoiden huoltotoimintaan liittyvät konventiot ja pyysi Suomen hallitusta raportoimaan toimenpiteistä, joihin oli ryhdytty näiden konventioiden vaatimusten täyttämiseksi.158 Riitaisat työmarkkinaosapuolet eivät kuitenkaan olleet saaneet riittävää yksimielisyyttä huoltorahastolain taakse, ja raportoitavaa Kansainväliselle työjärjestölle oli varsin vähän.

Vuonna 1957 valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta käsitteli viimein merityökomitean neljä vuotta aikaisemmin valmistaman luonnoksen laiksi merimiesten huoltorahastosta. Raha-asiainvaliokunta esitti lausunnossaan koruttomasti, ettei lakiehdotus ollut toteutettavissa esitetyssä muodossa, ja hanke raukesi toistaiseksi.159 Merimiesjärjestöt, etupäässä Merimies-Unioni, vaativat kuitenkin asian edistämistä.160 Osittain tästä syystä valtioneuvosto asetti joulukuussa 1958 sosiaaliministeriön esityksestä merimiesasiain neuvottelukunnan antamaan sosiaaliministeriölle lausuntoja merimiehiä koskevista ”erityisistä kysymyksistä”.161 Neuvottelukunnan keskeisiksi tehtäviksi määriteltiin lausuntojen antaminen merimiesalan lainsäädännön muuttamista ja kehittämistä koskeviin kysymyksiin sekä ”Kansainvälisen työjärjestön hyväksymien sopimusten ja suositusten valmistava käsittely valtiovallan kannanmäärittelyä varten”.162 Sosiaaliministeriössä ei ollut riittävää asiantuntemusta merenkulun kysymysten ratkaisemiseksi.

Toisaalta merenkulun sosiaaliset kysymykset oli totuttu jo merityökomitean aikaan käsittelemään kolmikantaperiaatteella varsinaisen virkamieskunnan ulkopuolella.163 Neuvottelukunta perusteli tarpeellisuuttaan lisäksi sillä, että sosiaaliministeriötä oli moitittu merenkulkijoihin liittyvien kysymysten hitaasta

42

Kertomukset merenkulkijoiden häiriökäyttäytymisestä päätyivät joskus uutisiin saakka ja muokkasivat yleisön mielikuvaa koko alasta. Satakunnan Kansan toimittaja kertoi vuonna 1950 kuvan tapahtumasta, kuinka poliisien oli pitänyt taltuttaa merimies ja raahata hänet putkaan. Mies oli syönyt ravintolassa, mutta kieltäynyt maksamasta laskuaan. Paikalle kut­suttu kapteenikaan ei laskua maksanut, “koska on hänen kohdallaan samanlaisia kolttosia joka satamassa”. Kuva: Sven Raita / Satakunnan Kansan kuva-arkisto

hoitamisesta. Arvostelua oli kuulunut lähinnä Merimies-Unionin suunnalta. Merimiesasiain neuvottelukunnan sihteeri Veikko Kanerva kirjoittikin, että tämän hitauden takia ”pakotteita esiintyy silloin tällöin”. Lisäksi Kanerva kirjoitti selvityksessään sosiaaliministeriölle, että merenkulun lainsäädännön alueella ”on tapa hoitaa asioita. (Järjestöjen myötävaikutus.)” Merkintä muistiossa tarkoitti, että Kansainvälisen työjärjestön edellyttämä kolmikantaisuus työntekijöiden sosiaalisia kysymyksiä käsiteltäes164 sä oli kehittymässä Suomessa vallitsevaksi käytännöksi.

Neuvottelukunta otti tehtäväkseen merenkulkijoiden huoltotoimintaan liittyvien kysymysten selvittämisen vuosien 1948–1952 merityökomitean valmistelun pohjalta. Työn perustana oli merimiesjärjestöjen esityksestä edelleen merimiesten huoltoa satamissa käsittelevä Kansainvälisen työjärjestön suositus nro 48 vuodelta 1936. Neuvottelukunta oli työssään ripeä. Tämä johtui osittain siitä, että se saattoi perustaa työnsä merityökomitean aikaisemmalle valmistelutyölle. Huhtikuussa 1959 neuvottelukunta sai valmiiksi mietinnön ”Merenkulkijoiden huoltotoiminnan edistäminen”.165 Pohjoismaista saadun esimerkin mukaisesti neuvottelukunta piti tarkoituksenmukaisena, kuten merityökomitea kahdeksan vuotta aikaisemmin,

43

että merimiesten huoltotoiminnan edistämiseksi perustettaisiin virallinen elin, Kauppalaivaston huoltoneuvosto. Sille annettaisiin tehtäväksi huoltotyön johtaminen, suunnittelu ja valvominen. Merityökomitean suunnitelmista poiketen merimiesasiain neuvottelukunta ehdotti, että laki lästimaksusta166 toimisi Kauppalaivaston huoltoneuvoston toteuttamisen oikeudellisena perusteena. Huoltoneuvostoa valvovana tahona toimisi suunnitelman mukaan sosiaaliministeriö, joka hyväksyisi sen toimintasuunnitelmat ja talousarviot.167 Merimiesasiain neuvottelukunnan mietinnössä merenkulkijoiden huoltotyöllä tarkoitettiin niiden sosiaalisten kysymysten ratkaisemista, jotka esiintyvät merimiesten oleskellessa satamakaupungeissa. Toiminnan kohteista mietinnössä nostettiin esiin asuntomahdollisuuksien järjestäminen satamissa, lukusalit ja kerhohuoneistot, valistus ja opintotoiminta, urheilutoiminta sekä askartelu ja muu harrastustoiminta.168 Mietinnössä huoltotoiminta rajattiin käsittämään vain ulkomaanliikenteen palveluksessa olevat merenkulkijat. Neuvottelukunnan mukaan ne syyt, joilla kansallisen huoltoelimen perustamista voitiin perustella, ”pitävät paikkansa vain ulkomaanliikenteen merimiesten osalta”. Näin neuvottelukunta nojasi siihen maailman satamakaupunkien rappiota korjaavaan perinteeseen, jota ILO:n julkilausumat olivat rakentaneet jo 1920-luvulta alkaen ja kristillinen huoltotyö jo tätäkin aikaisemmin. Neuvottelukunta totesi asetusehdotuksensa perusteissa, kuinka merimiesten huoltotoiminta pitäisi saada lakisääteiselle pohjalle ”valtion edun vuoksi”. Se, miten valtion etu huoltotoimintaan tarkalleen ottaen liittyi, jäi määrittelemättä. Oletettavaa kuitenkin oli, että tässäkin asiassa neuvottelukunta viittasi jo 1800-luvulla todettuun oman kauppalaivaston merkitykseen maailmankaupassa, jota monet komiteamietinnöt toistivat 1900-luvun kuluessa. Lisäksi valtion etu saattoi liittyä merenkulun työrauhaan, joka oli ollut koetuksella monesti 1940- ja 1950-luvuilla.

Neuvottelukunnan mietinnön mukaan merimiesten huoltotoiminnan rahoitus piti järjestää ILO:n ehdottamalla tavalla niin, että merimiesjärjestöjen ja laivanvarustajien osuus kustannuksista olisi yhteensä puolet ja valtion maksettavaksi jäisi toinen puolikas. Valtion osuudeksi huoltotoiminnan vuosikuluista tuli mietinnön mukaan noin 8 miljoonaa markkaa vuodessa. Vuonna 1953 valtiovarainministeriön esiin nostama huoli budjetin ulkopuolisten rahastojen perustamisesta oli korjattu neuvottelukunnan esitykseen korvaamalla edellisen ehdotuksen rahastomalli tulo- ja menoarvioon sisällytetyllä arviomäärärahalla.

Vuonna 1958 tulo- ja menoarviossa oli osoitettu merenkulkijoiden huoltotoimintaan lästimaksuista yhteensä 3,3 miljoonaa markkaa. Tämä summa oli jaettu Suomen Merimieskotiyhdistyksen, Suomen Merimieslähetysseuran, Merimies-Unionin laivakirjastotoiminnan, Kauppalaivaston opintotoimikunnan ja Kauppalaivaston urheilutoimikunnan kesken. Tar-

44

Turun satama vuonna 1953 kuvattuna Kanavaniemeltä Korppoolaismäkeen päin. Satamassa ja telakalla on useita höyrylaivoja ja hinaajia. Tuohon aikaan laivat olivat pienikokoisia, mutta niitä oli paljon ja niissä oli runsaasti henkilökuntaa. Satamatoimintojen tehostuessa sama tavaramäärä voitiin kuljettaa harvemmilla, mutta suuremmilla aluksilla.

Kuva: Jorma Kontio/Forum Marinium

koitus oli, että perusteilla oleva Kauppalaivaston huoltoneuvosto saisi vuodesta 1960 eteenpäin koko tämän rahasumman käyttöönsä. Tämä noin neljään miljoonaan markkaan kohoava summa oli mietinnön mukaan laivanvarustajien osuus tulevan huoltoneuvoston rahoituksesta.169 Vakaalle rahoituspohjalle perustettava kansallinen huoltoelin suunniteltiin uudistamaan ja yhtenäistämään huoltotyön kenttää. Neuvottelukunnan mietinnössä todettiin, kuinka Kauppalaivaston huoltoneuvoston työ tulisi olemaan ”ensi sijassa selvittelevää ja opastavaa laatua”. Tämä tarkoitti, että huoltotyön kentällä tulisi olemaan muitakin toimijoita, joiden kanssa huoltoneuvoston oli tehtävä yhteistyötä. Kuitenkaan ei ollut täysin selvää, millainen huoltoneuvoston työkenttä tulisi olemaan. Siksi mietinnössä todettiin, että huoltoneuvoston pitäisi selvittää vallitseva tilanne ja kartoittaa huoltotyön tulevaisuuden tarpeita yleisten periaatteiden luomiseksi. Huoltoneuvoston tärkeimmäksi yhteistyökumppaniksi mietinnössä nostettiin Suomen Merimieslähetysseura. Suomen Merimieskotiyhdistystä mietintö ei maininnut lainkaan. Merimiesasiain neuvottelukunta jatkoi

45

merityökomitean tuttua linjaa pyrkiessään syrjäyttämään Merimieskotiyhdistyksen huoltotyön kentältä. Asetusehdotukseen huoltotyön järjestämiseksi kirjattiinkin, että Kauppalaivaston huoltoneuvoston olisi perustetta170 va ja ylläpidettävä merimieskoteja satamissa. Näin uudistuksessa oli kyse suorasta toiminnan siirtämisestä Merimieskotiyhdistykseltä Kauppalaivaston huoltoneuvostolle.

Jätettyään mietintönsä ja ehdotuksen asetukseksi lästimaksun korottamisesta171 neuvottelukunta kirjelmöi rahoituksen järjestämisestä sosiaaliministeriölle maaliskuussa 1960: Merimiesasiain neuvottelukunnassa on ollut esillä kysymys merimiesten huoltotoiminnan järjestämisestä ja sen kustannuksista.

Tällöin on todettu, että saatavissa olevat varat eivät vielä riitä tehokkaaseen toimintaan.

Kun on pohdittu mahdollisuuksia tulojen kartuttamiseen, on eräänä keinona nähty laivanvarus­tus­elinkeinon osuuden lisääminen.

Laivanvarustajain taholta on saatu tietää, ettei tämä voisi tapahtua muutoin kuin korottamalla ennen toista maailmansotaa vallinneesta tasosta 10-kertaiseksi nousseet lästimaksut 13-kertaisiksi, kuten on tapahtunut muiden merenkulkumaksujen osalta. Merenkulun työmarkkina­ järjestöt ovat myös puolestaan pitäneet tätä menettelyä käyttökelpoisena.172

Laivanvarustajat eivät suostuneet huoltotoiminnan rahoituksen ”pohjoismaiseen malliin”, vaan vaativat lästimaksuihin nojaavaa järjestelmää. Merimiesasiain neuvottelukunta esitti, että sosiaaliministeriö tekisi kauppa- ja teollisuusministeriölle esityksen lästimaksujen korottamisesta ja tämä johtaisi Kauppalaivaston huoltoneuvoston perustamiseen.173 Huoltoneuvoston toiminta suunniteltiin rakennettavaksi yhdistyslain puitteissa, kuitenkin niin, että lakiin sidotut lästimaksuista saadut tulot muodostaisivat toiminnan taloudellisen perustan.

Marraskuussa 1960 eduskunnan työväenasiainvaliokunta antoi lausuntonsa asiasta. Asiantuntijoina valiokunnassa kuultiin Merimies-Unionin Niilo Välläriä, Suomen laivanvarustajain yhdistystä sekä sosiaaliministeriön Veikko Kanervaa. Valiokunta esitti näkemyksenään, että merimiesten huoltotoimintaan olisi kiinnitettävä valtiovallan taholta entistä suurempaa huomiota, joko lakisääteisen toiminnan kautta tai tukemalla taloudellises-

46

ti voimakkaammin vapaaehtoista huoltotyötä. Valiokunnan tietoon oli tullut, että muissa Pohjoismaissa toteutettu lakisääteinen järjestelmä ”saattaisi käytännössä toteutettuna tuottaa meillä vaikeuksia”. Tästä syystä huoltotoiminnan järjestäminen joustavan huoltoneuvostoyhdistyksen varaan olisi hyvä ratkaisu. Se mahdollistaisi huoltotoiminnan saattamisen ajan vaatimusten tasolle.174 Työväenasiainvaliokunnan kanta edusti työmarkkinaosapuolten ja sosiaaliministeriön näkemystä huoltotoiminnan tilasta. Valiokunnan kuulemat asiantuntijat olivat itse valmistelleet asetuksen, jota kommentoivat. Kauppalaivaston huoltoneuvostoyhdistyksen perustaminen oli vuonna 1960 paras mahdollinen neuvotteluratkaisu. Ratkaisun perusteet esitettiin kuitenkin ympäripyöreästi. Kauppalaivaston huoltoneuvoston ensimmäisessä toimintakertomuksessa valistettiin, kuinka yhdistysmuotoinen järjestelmä oli paras ratkaisu, koska lakisääteinen toiminta olisi valtion tuloja menoarvion soveltamista koskevien yleismääräysten vuoksi muodostunut kankeaksi.175 Lakisääteinen merimiesten huoltotoiminta ei toteutunut, vaikka vuonna 1960 sen toteuttamiseksi tehtiin jo toinen lakiehdotus kymmenen vuoden aikana. Varustamoteollisuus ei suostunut maksamaan osuuttaan merenkulkijoiden huoltotoiminnasta suoraan, ja se sai näkemyksensä läpi valtionhallinnossa ja merimiesasiain neuvottelukunnassa. Muissa Pohjoismaissa jo yli kymmenen vuotta jatkunut lakisääteinen huoltotoiminta oli byrokraattisesti liian hankala toteuttaa Suomessa, kertovat arkistolähteet. Yhtä kaikki, Kauppalaivaston huoltoneuvoston toteuttaminen oli ratkaisu, joka sopi kummallekin työmarkkinaosapuolelle ja julkiselle vallalle.

Yhdistysmuotoisenakin se nähtiin merkittävänä parannuksena aikaisempaan, riittämättömänä pidettyyn huoltotoimintaan verrattuna.

47

48

Kauppalaivaston huoltoneuvoston asiamiehet työssään vuonna 1966.

Kuva: Kauppalaivaston huolto­ neuvoston arkisto

Osa 2 Kansalaisuuden aika 49

Kauppalaivaston huoltoneuvosto 1961–1973

Suomalainen yhteiskunta muuttui huimaa vauhtia 1900-luvun edetessä.

Vielä 1930-luvulla julkinen valta oli joutunut turvautumaan yksityisten ihmisten tukeen saadakseen edes jonkinlaisen merimieskotien verkoston kansainvälisen meriliikenteen solmukohtiin. Näiden lisäksi kristillinen merimiestyö levittäytyi satamiin kotimaassa ja ulkomailla. 1960-luvun alkaessa kolmikantainen merenkulkijoiden huoltotyö kuitenkin ryhtyi osittain korvaamaan aikaisempia järjestelmiä. Moraalin aika oli päättymässä, ja sen tilalle alkoi kehittyä yhteiskuntakelpoisten kansalaisten rakennustyömaa.

Kansallinen merimieshuoltojärjestelmä syntyy Demokraattinen valtio tarvitsi ruumiiltaan ja mieleltään laadukkaita kansalaisia, jotka omalla työllään loisivat parempaa yhteiskuntaa.176 Kauppalaivaston huoltoneuvosto oli yksi toimija valtakunnan rakennustelineillä.

Työtä riitti, kun raittiutta, sivistystä, liikuntaa ja terveitä elämäntapoja yritettiin saada osaksi merenkulkijoiden arkea.177 Toimintaa on ollut noin puoli vuotta, joka aika on mennyt käytännöllisissä järjestäytymis­ toimenpiteissä. Tänä aikana on saatu hankittua huoneisto ja henkilökuntaa ja toiminta on vähin erin päässyt alkuun. Näin on saatu edellytykset toiminnalle päästä eteenpäin tekemään käytännöllistä työtä merimiesten huolto- ja viihdytys­ toiminnan työsaralla. Tähän kuuluvat urheilu-, opinto- ja laivakirjastotoiminnan edelleen kehittäminen.178

50

Helsingin Sanomat kirjoitti ensimmäisen vuosikokouksensa pitäneestä Kauppalaivaston huoltoneuvostosta keväällä 1961. Yhden palstan uutinen saapuvien ja lähtevien laivojen tietojen rinnalla ei ollut erityisen juhlava.

Kuitenkin se kiteytti kymmeniä vuosia jatkuneen kehitystyön ja neuvottelujen päättymisen.

Merenkulkijoilla oli nyt kansallinen huoltojärjestelmä.

Kauppalaivaston huoltoneuvoston perus179 tava kokous pidettiin syyskuussa 1960. Saman kuun lopussa Kauppalaivaston huoltoneuvosto ry merkittiin yhdistysrekisteriin. Järjestön perustajiksi merkittiin laivanvarustajain ja merenkulkijain järjestöt sekä Suomen Merimieslähetysseura. Yhdistyksen tehtäväksi määriteltiin ulkomaanliikenteen kauppalaivaston merimiesten henkinen ja fyysinen huolto ja heidän Keski-Euroopan suuret, perinteiset satamat olivat viihdytystoimintansa. Lisäksi huoltoneuvoston merenkulkijoiden suosiossa. Baareille ja pubeille meritehtäväksi asetettiin yhteydenpito muihin huol- miesten rahat kelpasivat, ja monesti löytyi seuraakin.

1960-luvulla moni pukeutui maihin mennessään tojärjestelmiin, kuten merimieslähetykseen, Vielä lankonkivaatteiksi kutsuttuihin vetimiin eli vähintään merimieskoteihin ja konsulivirastoihin. Mikäli pikkutakkiin, kauluspaitaan ja solmioon, kuten S/S Leon mahdollista, oli huoltoneuvoston tarkoitus pe- kansimiehistö kuvan amsterdamilaisessa kapakassa.

Kuva: Suomen merimuseon kokoelma / Museovirasto rustaa merimieshotelleja kotimaan ja ulkomaiden satamiin. Hallinnollisesti huoltoneuvoston työ jaettiin aluksi opintojaoston ja urheilujaoston kesken.180 Huoltoneuvoston oli tarkoitus tehdä yhteistyötä merenkulkijoiden huoltotyötä tekevien tahojen kanssa. Yhteistyö oli erityisen tiivistä muiden Pohjoismaiden huoltoviranomaisten kesken. Kotimaassa tärkein yhteistyökumppani oli Merimieslähetysseura, joka erikseen tehdyn sopimuksen puitteissa hoiti esimerkiksi sanomalehtien toimittamisen merenkulkijoille.181 Huoltoneuvoston hallituksen puheenjohtajaksi kutsuttiin sosiaaliministeriön Veikko Kanerva. Hallituksen muodostivat merenkulkijoiden, laivanvarustajien ja merimieskirkon edustajat. Omat edustajansa hallitukseen saivat Merenkulun työnantajaliitto, Utrikessjöfartens Arbetsgivareförening, Suomen laivanpäällystöliitto, Suomen konepäällystöliitto, Suomen radiosähköttäjäliitto ja Suomen Merimieslähetysseura. Niilo Välläri edusti Merimies-Unionia ja toimi hallituksen varapuheenjohtajana, joten huoltojärjestelmää pitkään kehittäneet tekijät pääsivät myös valvomaan sen toimintaa.182 Huoltoneuvoston ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi valittiin 19 hakijan joukosta Eric Ahrenberg. Kauppalaivaston urheilutoimikunnan sihteeri Juhana Tiiri siirtyi huoltoneuvoston toimistosihteeriksi, ja urheilutoimikunnan palveluksessa aiemmin Kotkassa toiminut Erkki Söderholm sai urheilusihteerin paikan myös huoltoneuvostosta.183 Toimitiloiksi järjestyi

51

Merimieseläkekassan 114 neliötä käsittävä huoneisto Helsingissä osoitteessa Dagmarinkatu 7.

Hallituksen ensimmäisiä työtehtäviä oli luvatun rahoituksen saattaminen huoltoneuvoston käyttöön. Rahoitus järjestettiin käytännössä sosiaali­ministeriön jakamana avustuksena ja kauppa- ja teollisuusministeriön välittämänä osuutena lästimaksuista.184 Tämän lisäksi huoltoneuvoston rahoitus koostui veikkausvaroista, joita aikaisemmin oli annettu Kauppalaivaston urheilutoimikunnan185 käyttöön, ja muista avustuskanavista, joita olivat esimerkiksi opetusministeriön kirjastoavustus ja ammattiliittojen antama suora taloudellinen tuki. Vaikka rahoitus oli huomattavasti mittavampi kuin Kauppalaivaston opintotoimikunnan ja urheilutoimikunnan aikaisempi rahoitus, oli Kauppalaivaston huoltoneuvoston talous riippuvainen valtion vuosittaisesta budjetista ja muiden avustuksia antaneiden toimijoiden intresseistä. Kauppalaivaston huoltoneuvoston asema oli neuvotel186 tu vakaaksi, mutta sen taloudelliset voimavarat olivat harkinnanvaraisia.

Huoltoneuvosto oli jakanut käytännön työn urheilu- ja opintojaostojen tehtäväksi. Jaostoille määriteltiin selkeät tavoitteet ja raamit huoltoneuvoston ohjesäännössä. Opintojaoston tehtävänä oli ”herättää harrastusta merimiesten vapaa-ajan hyödylliseen käyttöön”. Tarkemmiksi työmuodoiksi oli merkitty kirjallisuuden harrastuksen, itseopiskelun ja opintokerhotyön edistäminen. Lisäksi opintojaoston sihteerin oletettiin toimeenpanevan valistustilaisuuksia merimiehille ja kouluttavan opinto-ohjaajia laivoille sekä valmistavan sopivaa aineistoa kursseja varten. Urheilujaoston sihteerin tehtävinä puolestaan oli suunnitella merimiehille sopivia urheilukilpailuja ja avustaa kilpailujen toimeenpanossa sekä tehdä valistustyötä merimiesten saamiseksi koti- ja ulkomaisiin kilpailuihin. Kummankin jaoston sihteerin tehtäväksi oli merkitty aloitteiden tekeminen varojen keräämiseksi, jotta huoltoneuvoston taloudellisia edellytyksiä voitaisiin parantaa.187 Vuonna 1963 perustettiin edellisten lisäksi kirjastojaosto, kun Merimies-Unionin laivakirjastotoiminta siirrettiin virallisesti Kauppalaivaston huoltoneuvoston alaisuuteen.188 Huoltoneuvosto oli kuitenkin harjoittanut kirjastotoimintaa perustamisestaan lähtien, sillä se peri Merimies-Unionin noin 9 000 teosta käsittävän kirjaston.189

Lisääntyykö viihtyvyys?

Kauppalaivaston huoltoneuvoston perustaminen herätti mielenkiintoa muissa Pohjoismaissa. Olivathan suomalaiset merenkulkijat jo yli kymmenen vuoden ajan saaneet apua muiden Pohjoismaiden huoltotoimijoilta.

Suomen huoltoneuvostoa haluttiin kehittää muiden Pohjoismaiden mallin mukaan. Jo ensimmäisenä syksynä puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja matkustivat Tanskaan, Norjaan ja Ruotsiin opintomatkalle tutustumaan

52

paikalliseen huoltotyöhön. Vaikka mallia otettiin ulkomailta, olivat huoltoneuvoston resurssit kuitenkin kaukana skandinaavisten vastineidensa määrärahoista. Aluksi huoltoneuvoston palveluksessa oli vain yksi asiamies.

Tämä tarkoitti, että ulkomaiden satamissa varsinaisen huoltotyön tekivät edelleen Merimieslähetysseuran työntekijät ja muiden Pohjoismaiden asiamiehet ja miltei kaikissa kotimaan satamissa Merimies-Unionin asiamiehet.

Käytännössä huoltoneuvoston työ piti sisällään tiedotustoimintaa, kirjastojen vaihtoja, opiskelumahdollisuuksista ilmoittamista ja urheilutapahtumien toteuttamista. Huoltoneuvosto lähetti merenkulkijoille ohjeita laivakerhojen perustamista varten, eri opistojen hintaluetteloita ja esimerkiksi Osmo-pullolaivan rakennusohjeita.190 Ensimmäisenä syksynä kirjoitetussa toimintasuunnitelmassa keskeisellä sijalla oli huoltoneuvoston työn tunnetuksi tekeminen. Henkilökunnan vähäisyyden takia tiedotustyö oli tehtävä pääasiassa kiertokirjein ja tiedonantolehtisin. Päämääränä oli luoda kaikki ulkomaanliikenteen laivat kattava yhdysmiesverkosto ja saada perustettua vapaaehtoisuuteen pohjaavat, huoltotyöstä huolehtivat elimet kotimaan satamiin.191 Tiedotustyötä helpotti se, että Yleisradio lähetti sunnuntaisin ohjelmaa ulkomaanliikenteen merenkulkijoille. Ohjelman kuuluvuuteen oltiin kuitenkin tyytymättömiä, ja sen korvaamista ääninauhapalvelulla suunniteltiin.192 Keväällä 1961 sovittiin Yleisradion kanssa kuukausittaisesta merimiesradion yhteydessä lähetettävästä ”Huoltoneuvoston kuulumisia” -lähetyksestä.193 Huoltoneuvoston toimintaa haluttiin tehdä tunnetuksi myös suuren yleisön keskuudessa, ja tämän vuoksi pyrittiin saamaan huoltoneuvostoa käsitteleviä uutisia sanoma- ja aikakauslehtiin. Huoltoneuvoston näkyvyyden kasvattaminen oli osa työtä, jonka tavoitteena oli vähintään ylläpitää, mutta mieluummin kasvattaa huoltotoiminnan vuosibudjettia.194 Tammikuussa 1962 Helsingin Sanomat uutisoi Turkuun perustetusta, ensimmäisestä Kauppalaivaston huoltoneuvoston paikallistoimikunnasta. Varsinaisen uutisen jälkeen lehdessä kuvailtiin huoltoneuvoston toimintaa ja tavoitteita: Huoltoneuvoston pyrkimyksenä on opastaa merimiehiä vapaa-aikojen hyödylliseen käyttöön.

Urheilun harrastus on huomattavalla sijalla.

Opintotoiminta, joka on pääasiassa kirjeellistä, tähtää etenkin vieraiden kielten taidon parantamiseen. Viihdytystoiminnan puitteissa järjestetään sight seeingeja ja joulu- ym juhlia.

Laivakirjastot muodostavat huomattavan toiminta-alan, ja tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu mm. elokuva- ja ääninauhapalvelu.195

53

Merenkulkijoille laivojen vapaa-ajan tiloista tärkeimpiä ovat päivähuoneet, jotka aiemmin rakennettiin erikseen päällystölle ja miehistölle. Kuvassa vuonna 1963 raken­netun M/T Tervin päivähuone peleineen, kirjastoineen, radioineen ja televisioineen. Suo­malaisille merenkulkijoille päivähuonettakin tärkeämpi on kuitenkin usein ollut sauna.

Kuva: Hede-foto/Suomen merimuseon kokoelma / Museovirasto

Suurista suunnitelmista huolimatta huoltoneuvoston toiminta oli hyvin pientä. Ensimmäisenä toimintavuonna opintoihin osallistui 39 merenkulkijaa. Heistä suurin osa perehtyi englannin kielen alkeisiin. Urheilutoiminnassa puolestaan oli mukana 22 alusta. Merimiesurheilun osallistujamäärissä tapahtui pudotusta huoltoneuvoston perustamisen myötä.196 Vaikka kirjastotoiminta virallisesti oli vielä Merimies-Unionin vastuulla, oli huoltoneuvoston kautta laivoihin saatettu yli 300 laivakirjastoa.197 Vuonna 1962 huoltoneuvosto raportoi käyneensä runsasta kirjeenvaihtoa merenkulkijoiden kanssa ”ääninauhahuoltoa, seuratoimintaa, opiskelua, urheilua ym huoltotyötä koskevissa asioissa”. Huoltoneuvoston kertomuksen mukaan toiminta oli saanut hyvää vastakaikua laivoissa ja useat laivojen päälliköt olivat olleet aloitteellisia urheilu- ja opiskelutoiminnan edistämisessä.198 Toimintakertomukset oli kuitenkin osoitettu medialle ja toimintaa rahoittaville ministeriöille. Niiden optimistinen sävy kuvasi todellisuutta sellaisella tavalla, jolla huoltoneuvoston hallinto halusi sen nähdä.

Käytännön satamatyö eteni ainoastaan Kotkassa, missä huoltoneuvoston asiamies Erkki Söderholm kävi päivittäin laivoissa jakamassa opinto- ja urheiluaineistoa sekä neuvomassa merenkulkijoita ja keskustelemassa heidän kanssaan.199 Helsingissä juuri työnsä aloittanut asiamies erotettiin

54

toimestaan, koska hän oli ollut luvatta poissa työpaikaltaan eikä kyennyt antamaan riittävää selitystä asiasta.200 Turun vastaperustettu paikalliselin ei ollut vielä perustamisvuonnaan päässyt työn alkuun, sillä urheilukentistä ja kerhohuoneista oli kaupungissa pulaa. Näin siis Turussa ja muissakin kotimaan satamissa huoltotyöstä vastasivat käytännössä Suomen Merimieslähetysseuran edustajat ja Merimies-Unio201 nin asiamiehet.

Merimies-Unioni ei ollut tyytyväinen huol­ toneuvoston alkutaipaleeseen. Vikaa oli sen mukaan niin rakenteessa kuin toiminnassakin. Laivanvarustajat puolestaan pitivät vastaperustettua huoltoneuvostoa liian kalliina.

Kiistat liittyivät muun muassa huoltoneuvoston vallanjakoon. Unionin asema oli Niilo Vällärin mukaan liian heikko suhteessa sen edustamaan merenkulkijamäärään. Varustajat taas katsoivat maksavansa lästimaksuina suuren osan huoltotoiminnan kuluista.202 VuosikymKauppalaivaston huoltoneuvosto julkaisi meniä komiteoissa ja merimiesasiain neuvotte- vuosina 1963–1966 Tiedotuslehteä. Vuonna lukunnassa jatkuneet erimielisyydet siirtyivät 1967 käynnistettiin Vapaavahti-lehti sen jatkajaksi. Lehdessä esitellään työtä Kauppalaivaston huoltoneuvoston hallituksen työn ja sen tekijöitä laivoilla sekä nykyhetkessä kokouksiin. että historiassa. Kuva: Merimiespalvelu­ Huoltoneuvoston toimintaa oltiin alusta toimiston arkisto asti laajentamassa ja kehittämässä. Olihan tarkoitus ensin kartoittaa huoltotoiminnan kenttää ja sitten ryhtyä tarvittaviin ratkaisuihin. Niilo Välläri oli vuonna 1961 osallistunut kansainvälisen merimieshuoltokomitean kokoukseen Genevessä ja tuonut sieltä mukanaan joukon uudistusehdotuksia. Hänen mukaansa huoltoneuvoston oli pyrittävä laajempaan kansainväliseen yhteistyöhön. Kuitenkin Kansainvälisen työjärjestön periaatteen mukaan olisi huoltotoiminta ensin järjestettävä kuntoon kunkin maan kotisatamissa. Tässä Suomella oli vielä paljon tekemistä. Vällärin mukaan tärkeimpiin satamapaikkoihin olisi saatava merimieshotellit, joita kaikki merimiehet voisivat käyttää. Näiden merimieshotellien yhteydessä tulisi olla huoltoneuvoston viihdytystoimintaa varten tarvittavat tilat.

Viimeisenä, ja ehkä keskeisimpänä, asiana Välläri toi esiin sen, että huoltotoiminnan olisi oltava vakinaisten tulojen varassa.203 Kyse oli yleisestä viihtyvyyden ja sosiaalisen turvallisuuden parantamisesta, mutta merenkulun työmarkkinajärjestöjen näkökulmasta kyse oli myös siitä, saadaanko kauppamerenkulun palvelukseen ammattitaitoista väkeä.204

55

Niilo Vällärin ehdotukset edustivat vuonna 1959 Napolissa kokoontuneen Kansainvälisen työjärjestön merityökonferenssin linjauksia. Konferenssin tarkoituksena oli ollut periaatteiden luominen huolto- ja viihdytystoiminnan edelleen kehittämiseksi. Työtä aiheen parissa riitti. ILO:n ja WHO:n merenkulkijoiden terveysoloja käsittelevä raportti vuodelta 1961 totesi, että suuri osa merenkulkijoista oli alalla vain hetken aikaa, eikä luotet205 tavaa tutkimustietoa merenkulkijoista tästä syystä ollut helppoa kerätä.

Erityisen vakavan terveysongelman merenkulkijoiden keskuudessa aiheuttivat sukupuolitaudit. Tämä oli ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta on206 gelman korjaaminen eteni hitaasti.

Kauppalaivaston huoltoneuvoston toiminta todettiin riittämättömäksi jo heti alkumetreillä. Ongelman ydin oli siinä, ettei merenkulkijoiden satama- ja vapaa-ajan käyttäytymiseen sekä olosuhteisiin pystytty vaikuttamaan Kansainvälisen työjärjestön edellyttämällä tavalla. Ongelma paikannettiin merimieshotellien ja -keskusten puuttumiseen kotimaan satamista.

Niin kauan kuin merenkulkijoilla ei ollut turvallista paikkaa, minne mennä satamissa, oli kaikki muu työ vaikutuksiltaan vähäistä. Huoltoneuvoston toimintakertomuksissa kirjoitettiin merenkulkijoiden aktiivisuudesta ja opiskeluinnosta, mutta todellisuus oli toisenlainen.

Tilanteen korjaamiseksi huoltoneuvosto teki valtioneuvostolle ehdotuksen suppean komitean perustamisesta merimieshotellien saamiseksi tärkeimpiin kotimaan satamiin. Komitean toivottiin hotellikysymyksen lisäksi selvittävän mahdollisuutta saada merimiesten huolto- ja viihdytystoimintaa ja mahdollisesti merimieskoulutusta palvelevia laitoksia näiden hotellien yhteyteen.207 Kysymys oli erityisen tärkeä Merimies-Unionin Niilo Vällärille, joka aikaisemmin syksyllä oli eronnut näkyvästi Merimieskotisäätiön hallituksesta. Välläri syytti Merimieskotiyhdistystä Kansainvälisen työjärjestön linjan vastaisesta toiminnasta, ILO kun oli juuri linjannut Genevessä, kuinka merimieshotellien rakentaminen kunkin maan omiin satamiin oli kaikkein tärkeintä.208 Välläri kirjoitti: ”Kun Merimieskotiyhdistyksen toiminta edelleenkin on merenkulkijain tämän hetken huutavimman tarpeen vastainen ja jarruttaa tarpeellisten merimieshotellien perustamista Suomessa, en voi olla mukana sellaisessa toiminnassa.” 209 Välläri protestoi Merimieskotiyhdistyksen aikomusta rakentaa valtion antaman 10 miljoonan markan avustuksen turvin uusi merimieskoti Antwerpeniin. Hänen mukaansa julkinen valta oli huijattu uskomaan, että sellainen hanke olisi hyväksi merenkulkijoille. Aikaisempina vuosikymmeninä säätiön toiminta oli Vällärin mukaan ollut perusteltua, mutta nyt tilanne oli muuttunut. Suomalaiset merenkulkijat eivät enää asuneet ja etsineet laajamittaisesti töitä Euroopan satamista.210 Niilo Vällärin turhautuminen ja valtioneuvostolle osoitettu aloite komitean perustamiseksi kertoivat siitä, kuinka Kauppalaivaston huoltoneuvosto oli kansallisen mittakaavan toimi-

56

ja, mutta vain paperilla. Käytännön tasolla merimiesten hyvinvointia ja viihtyvyyttä lisäävät rakenteet puuttuivat. Valtioneuvostolle osoitetussa aloitteessaan huoltoneuvosto kirjoitti: ...varat eivät riitä läheskään niin tehokkaaseen toimintaan, kuin jo muissa Pohjoismaissa merimiesten keskuudessa harjoitetaan, eikä varsinkaan merimieshotellien aikaansaamiseen ja toimintaa varten välttämättömien huoneistojen hankkimiseen.211

Kauppalaivaston huoltoneuvosto oli perustettu Suomen vastauksena Kansainvälisen työjärjestön julkaisemiin merenkulkijoiden huoltotyötä käsitteleviin julkilausumiin. Käytännössä huoltoneuvosto ei pystynyt korjaamaan ILO:n esittämiä epäkohtia. Tärkeää kuitenkin oli, että Suomessa oli nyt kansallinen merenkulkijoiden huoltotoimija. ILO:n keskeiset vaatimukset liittyivät merenkulkijoiden asemaan satamissa. Varsinkin tämän ongelman korjaamiseksi Kauppalaivaston huoltoneuvosto pystyi tekemään vain vähän.212

Viinaa vai itseopiskelua?

Kauppalaivaston huoltoneuvoston maailmankuva rakentui Kansainvälisen työjärjestön suositusten, pohjoismaisen esimerkin, kehittyvän suomalaisen sosiaalipolitiikan sekä suomalaisen merenkulun työmarkkinaosapuolten näkemysten varaan. Näin huoltoneuvoston ideologiassa yhdistyivät monet modernisoituvan länsimaisen yhteiskunnan päämäärät. Kuitenkin Kauppalaivaston huoltoneuvoston ajattelussa näkyi kaikuja myös varhaisemmista suomalaisen valistus- ja huoltotyön vaiheista. Tärkeää oli vapaa-ajan ja hyödyllisyyden ajatuksen yhdistäminen toisiinsa.213 Huoltoneuvoston äänessä kuului työväentaloissa kiertäneiden puhujien perintö ja toisaalta viinan kiroista julistaneen suomalaisuusliikkeen ääni. Kansansivistystyön perinteestä otettiin myös koko toiminnan asetelma. Sen ytimenä oli Helsingistä käsin organisoitu valistustyö, jolla oli selvä periferiassa oleva kohde: merimiehet ja heidän kansakunnalle vahingollinen elämäntapansa. Toisaalta tämä järjestelmä myös antoi merenkulkijoille mahdollisuuden kehittyä ja nousta modernin kansalaisuuden tasolle lukemalla, käymällä kursseja ja siistimällä käyttäytymistään.214 Kuitenkin huoltoneuvoston äänessä oli vanhaan valistuskulttuuriin verrattuna myös uusia sävyjä. Toiminnan alusta alkaen huoltoneuvosto halusi kuulla, mitä merenkulkijat ajattelivat. Tosin ajatusten toivottu sisältö oli rajattu selostusten, kuvien tai laivakerhouutisten lähettämiseen. Näi-

57

tä merenkulkijoiden toivottiin lähettävän Kauppalaivaston huoltoneuvoston ensimmäisessä tiedotuslehdessä vuonna 1963. Samassa yhteydessä merenkulkijoita muistutettiin siitä, kuinka Kauppalaivaston huoltoneuvosto oli olemassa heitä varten, sekä siitä, etteivät poliittiset ristiriidat kuuluneet huoltoneuvoston ratkaistaviksi.

Te kaikki olette tämän huoltoneuvoston jäseniä, huoltoneuvoston, jota yhtä hyvin voitaisiin kutsua ”merimiesten vapaa-aikakerhoksi”. Tässä kerhossa olemme kaikki kannella, kuulummepa sitten kansi-, kone- tai keittiö­ henkilökuntaan.215

Samassa artikkelissa yhdessä tekemisen ajatus vietiin vielä pidemmälle.

Merenkulkijoita rohkaistiin tekemään aloitteita huoltoneuvostolle muista Pohjoismaista saadun esimerkin mukaan. ”Jos haluaa ”huoltoa”, on itse tehtävä aloite”, kiteytettiin toiminnan periaate norjalaisen esimerkin mukaan.216 Tämä ajatus nosti huollon kohteet aktiivisiksi toimijoiksi huoltojärjestelmässä. Kuitenkin oli vielä pitkä matka tilanteeseen, jossa merenkulkijoiden huoltojärjestelmä olisi toiminut aidosti merenkulkijoiden ehdoilla.217 Suomalaisen yhteiskunnan historiassa ”huolto”-termi on pitänyt sisällään monenlaisia merkityksiä. Huollon käsitehistoria palautuu aina 1910-luvulle, jolloin se alkoi korvata köyhäinhoidon terminologiaa. Huolto-sana on pitänyt sisällään kaikenlaisen julkisen avustustoiminnan esimerkiksi vammaishuollosta lastenhuoltoon, ja toisaalta huoltotyön piiriin on laskettu kuuluvaksi myös vapaaehtoinen ja yksityinen sosiaalinen järjestötyö. 1950-luvulle tultaessa huolto-termi oli muuttunut jo varsin kattavaksi sosiaalista avustustoimintaa kuvaavaksi ja kokoavaksi käsitteeksi, ja siitä olivat hävinneet erityiset luokkaan tai yhteiskunnan kriiseihin liittyvät merkitykset.218 Jäljelle jäi kuitenkin erilaisia huoltoon ja huollettaviin liittyviä asenteita, joita voidaan nähdä esimerkiksi Kauppalaivaston huoltoneuvoston toiminnassa.

Huollon käsite liittyi sosiaalisen insinööritaidon käsitteeseen. Sosiaalinen insinööritaito tarkoitti yhteiskunnan näkemistä tieteellisen hallittavana järjestelmänä, jota voitiin vakauttaa ja järjestää.219 Sosiaalisen insinööritaidon kautta pyrittiin luomaan sopivaksi nähtyä kansalaisuutta muovaamalla ja ohjailemalla kansalaisten käyttäytymistä. Ajatuksena oli sosiaalisen tiedon avulla ymmärtää inhimillistä sopeutumiskykyä ja auttaa korjaamaan sen poikkeamia.220 Tämä laajasti ajateltuna oli Kauppalaivaston huoltoneuvoston tehtäväkenttä. Huolto merkitsi historiallisesti myös ”työväenhuoltoa”. Tällä viitattiin muun muassa työväen suojeluun ja valistamiseen sekä työväen radikalisoitumisen ehkäisemiseen liittyvään työhön. Kysymys oli ennen kaikkea porvaristoa huolestuttaneesta ”sosiaalisesta kysymykses-

58

tä”. Tämä huoli oli monien länsimaissa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla tehtyjen sosiaalisten uudistusten taustalla. Tosin ”sosiaalisesta kysymyksestä” kirjoitettiin mietintötasolla merenkulkijoiden tapauksessa vielä vuonna 1959.221 Käytännössä tätä kysymystä yritettiin ratkaista esimerkiksi puhumalla merenkulkijoille raittiuden, liikunnan ja itsekontrollin puolesta. Huomattavaa on, että huoltotoiminnassa kyse oli nimenomaan ongelman ratkaisemisesta, eikä universaalista ihmisoikeudesta, niin kuin myöhemmin.

Huollon käsitteen lisäksi Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintaa ohjasivat käsitykset itsekasvatuksen ja ihmisenä kehittymisen tarpeellisuudesta. Nämä käsitykset näkyivät huoltoneuvoston kurssitoiminnan ja valis222 tustyön taustalla. Ne oli nostettu myös kansallisiksi päämääriksi, ja tässä mielessä niitä voidaan pitää julkista rahoitusta nauttineen huoltoneuvoston toimintaa määrittäneinä periaatteina. Vapaan sivistys- ja huoltotyön maailmankuva periytyi 1800-luvun lopun valistus- ja kansansivistystyöstä. Itsekasvatus ja itsensä kehittäminen nousivat niin työväenliikkeen kuin porvarillisen järjestötoiminnan ideologiasta.223 Huoltoneuvoston maailmankuvassa molemmat perinteet olivat näkyvissä. Ne olivat hiljalleen sulautuneet kansakunnan kehittämiseksi. Vuonna 1950 kirjoitetussa Opintokerhokomitean mietinnössä todettiin: Vain korkeatasoiset ja vakaumuksellisesti demokraattiset kansalaiset takaavat kansanvallan tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan. Jatkuva kansalaiskasvatus kuuluu siten demokratian perus­ edellytyksiin. Sen aiheuttaman ja suuntaaman tiedontarpeen tyydyttäminen on eräs vapaan kansansivistystyön tärkeimmistä tehtävistä.224

Samassa mietinnössä nostettiin esiin opintokerhotoiminnan merkitys kansalaisten elämän- ja maailmankatsomuksen rakentumisen ja luonteen eheyden kehittymisen kannalta.225 Toiminnan lähtökohta oli se, että kansalaisten tietoperäisen maailmankuvan rakentamisen ajateltiin johtavan yhteiskunnan kehittymiseen.

Kenties tämän perinteen takia ”viihtyminen” ja ”viihde” käsitettiin huoltoneuvostossa tarkoituksenmukaisen tekemisen näkökulmasta. Työväen tiedonnälkää pidettiin lähes luonnollisena asiana. Ihmiset haluavat luonnostaan ymmärtää ja oppia.226 Lukeminen ja opiskelut eivät olleet huvittelua, vaan niillä oli oma merkityksensä merenkulkijoiden luonteen kehittymisessä. 1930-luvulla pohdittiin työläisen vapaa-aikaa seuraavaan tapaan: ”Ruumiillisen työn tekijästä saattaa tuntua virkistävältä se, että hän iltasella työn päätyttyä saa istua pöytänsä ääreen lukemaan jotakin tietoteosta.227” Var-

59

sinaista myöhemmin viihteeksi miellettyä ajanvietettä ei huoltoneuvoston maailmankuvassa vielä ollut edes olemassa, vaikka viihde toimintasuunnitelmissa mainittiinkin. Käsitys työväen sopivasta ajanvietteestä oli kuitenkin jo muuttumassa. TSL:n ylläpitämien kämppäkirjastojen sisältö alkoi 1960-luvun kuluessa muuttua jo osittain ”viihteelliseksi”. Kuitenkin kirjastoja sensuroitiin ja niiden sisältö muokattiin savottojen lukijoille sopivaksi. Merenkulkijat ja savottojen työntekijät olivat TSL:n näkö228 kulmasta samanlaisen palvelun tarpeessa.

Ehkä tärkein Kauppalaivaston huoltoneuvoston toiminnassa näkyvä kansansivistystyön perintö oli huoltotoiminnan suunta – ylhääl229 tä alaspäin. Tämän takia kysyntä ja tarjonta eivät täysin kohdanneet. Vuoden 1961 toimintakertomuksessa käsiteltiin ensimmäisenä toimintavuonna toteutunutta viihdytystoimintaa.

Viihdytystoiminta koostui käytännössä neljästä joulujuhlasta ja yhdestä Suittilan pohjoismaisen kurssin yhteydessä järjestetystä kiertoajelusta.

Joulujuhlat olivat keränneet runsaasti osallistujia, kokonaista 1 900 henkeä, ja kiertoajelu puoVanhoina hyvinä aikoina merenkulkijat ehtivät tutustua moniin maihin. Jos satamassa ei ollut tarjolla lestaan 30 henkeä. Näiden lisäksi huoltoneumerimiespalvelua, voitiin retkiin käyttää vaikka laivan vosto järjesti kolme kerhoiltaa, joissa tarjolla oli omaa pelastus- tai huoltovenettä. Kuvassa M/S Finnbirchin miehistöä veneilemässä Espanjan San elokuva, kahvi ja yleistä keskustelua. KerhoilSebastianissa vuonna 1966. Kuva: Matti Santanen / lat eivät kuitenkaan onnistuneet odotetusti, silMerimiespalvelutoimiston arkisto lä niihin ei toimintakertomuksen mukaan osallistunut juuri kukaan. Tästä syystä ne päätettiin lopettaa. Iltojen elokuvatarjonta oli koostunut Norjasta hankitusta alkoholiongelmaa merellä käsittelevästä ”I faresonen” -filmistä.230 Huoltoneuvosto oli kirjannut toimintaperiaatteisiinsa valistusiltojen ja hyödyllisen vapaa-ajan ohjelman järjestämisen.231 Ongelma oli siinä, etteivät merenkulkijat halunneet valistusiltoja tai hyödyllistä vapaa-aikaa, tai ainakaan he eivät osallistuneet järjestettyyn ohjelmaan tai tarttuneet kurssimahdollisuuksiin kovin laajasti. Savottojen siirtokirjastojen suosituin teos 1950-luvulla oli Tuulen viemää.232 Tämän lisäksi kämppäkirjastojen suosituimpien aiheiden joukossa olivat ”metsää, merta ja kaukaisia maita kuvaavat teokset”.233 Ehkä myös merenkulkijat olisivat kaivanneet samanlaista tunnelmaa, eivätkä valistustyötä. Tilannetta ei parantanut se, että huoltoneuvostolla ei ollut käytettävissään tutkimustietoa merenkulkijoiden omista toiveista. Toiminnan pohjana oli ainoastaan vahva vakaumus siitä, että alkoholi on useimpien ongelmien lähde ja että huoltoneuvoston ja vapaan

60

sivistyskentän tarjoamat koulutusmahdollisuudet pitäisi käyttää paremmin hyväksi.234 Laivatyöturvallisuuskomitea käsitteli merenkulkijoiden alkoholinkäyttöä mietinnössään vuonna 1965. Myöskään sillä ei ollut käytössään tutkimustietoa merenkulkijoiden alkoholinkäytöstä, mutta mietinnössä kirjoitettiin kuitenkin: ”asiantuntijoiden mukaan alkoholin käyttö aiheuttaa niistä [onnettomuuksista] kuitenkin huomattavan osan.” Mietinnössä esitetyt keinot tilanteen parantamiseksi ovat samantyyppisiä kuin ne, joihin Kauppalaivaston huoltoneuvosto toiminnassaan nojasi. Tarvittiin ”keskitettyä” ja hyvin suunniteltua valistustyötä. Lisäksi suositeltiin merimiesten opinto- ja harrastustoiminnan lisäämistä satamissa. Mietinnön mukaan olikin juuri Kauppalaivaston huoltoneuvoston vastuulla luoda alkoholin käyttöä virikkeellisempää toimintaa merenkulkijoille kehittämällä laivaväen henkistä ja fyysistä kuntoa sekä vireyttä.235 Alkoholi ei kuitenkaan huolettanut ainoastaan komiteatasolla. TSL:n sisällä pohdittiin alkoholinkäytön ja muun vapaa-ajantoiminnan yhteyksiä. Alkoholi auttoi rentoutumaan raskaan työpäivän jälkeen, mutta se ei ollut viisas tapa rentoutua. Työläisen piti haluta enemmän vapaa-ajaltaan.

Tavoitteena oli ”sielullisen vapauden tunne”, mutta sen saavuttamiseksi piti tehdä jotakin hyödyllistä.236 Merimies-Unionin puheenjohtaja Niilo Välläri oli 1960-luvun koittaessa pettynyt merenkulkijoiden elintapojen kehittymiseen.

Alkoholi aiheutti monenlaisia vaikeuksia Unionin toiminnassa. Luottamusmiestehtävät eivät aina houkutelleet jäsenistöä rellestävien merenkulkijoiden vuoksi.237 Summaten voisi sanoa, että alkoholi huoletti järjestötasolla laajasti. Vuonna 1966 huoltoneuvoston hallituksen keskustelu kiteytti tämän asenteen: Jäsen Fyrquist esitti kokoukselle huolestumi­ sensa alkoholin väärinkäytöstä laivoissa.

Osanottajat olivat yksimielisiä siitä, että jotain on kiireellisesti tehtävä tämän asian parantamiseksi. Keskusteltiin myös itse­ opiskelun ja kerhotoiminnan tärkeydestä merenkulkijain keskuudessa238.

Neljä päivää myöhemmin hallitus ilmoitti tilanneensa AA-kerhon kirjallisuutta ja mainoksia.239 Merenkulkijoihin pyrittiin vaikuttamaan tiedonannoin ja kiertokirjein. Se oli vanhan maailman tapa yrittää vaikuttaa ylhäältäpäin työväen elämäntapaan. Olosuhteet laivoilla ja satamissa muuttuivat, mutta eivät huoltotyön vuoksi. Rinnakkain huoltoneuvoston työn kanssa oli käynnissä laajempi merenkulun työturvallisuuden ja sosiaalisen turvallisuuden kehittämistyö. Ongelmien tunnistaminen laivoilla ja satamissa eteni, mutta asennemuutokset olivat hitaita.

61

Merenkulkijoiden huoltojärjestelmä, jonka oli tarkoitus tuottaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, tuottikin kopion aikaisemmasta, luonnolliselle epätasa-arvolle rakentuneesta maailmasta. Siinä valistajat tiesivät, millaista oli toivottu käytös ja valistustyön kohteet oppivat mitä oppivat.

Näin Kauppalaivaston huoltoneuvoston maailmankuva heijasteli toisaalta porvariston ja sivistyneistön ennakkoluuloja rahvaan ja työväen käytökseen liittyen, ja toisaalta työväen sivistysliikkeen ihanteita, joissa työntekijät kehittyvät kohti korkeampaa tietoisuutta. Alkanut 1960-luku toi kuitenkin myös uusia sävyjä käsityksiin työntekijän tarpeista ja sosiaalisista oikeuk240 sista. Vielä 1940-luvulla päällystö oli ollut huolissaan riittämättömästä kurista ja päällystön oikeuksista rangaista miehistöä.241 Sävyt alkoivat kuitenkin muuttua pehmeämmiksi. Huoltoneuvoston vuonna 1962 aloittanut uusi toiminnanjohtaja Holger Eklund kirjoitti Kauppalaivaston huoltoneuvoston Tiedotuslehdessä vuonna 1963: Ihminen tarvitsee innostusta ja arvonantoa.

Ihmisissä uinuu monesti älynkipinä, joka on jäänyt sytyttämättä, koska heillä ei ole koskaan ollut mahdollisuutta saada toisen ihmisen ohjausta ja moraalista tukea.242

Nyt tätä tukea ja ohjausta oli tarjolla. Täytyi vain saada merenkulkijat innostumaan. Se vaati kuitenkin paljon työtä muutaman henkilön voimin pyörivältä Kauppalaivaston huoltoneuvostolta.

Huoltoneuvosto löytää merenkulkijat Toukokuussa 1963 Kauppalaivaston huoltoneuvoston toiminnanjohtaja Holger Eklund kirjoitti hallitukselle selostuksen huoltoneuvoston lisääntyneestä toiminnasta.

Opinto-, kirjasto- sekä myös urheilutoiminnan lisääntyminen osoittaa, että huoltoneuvoston tärkeä ja vaativa alkutyö on nyt 2 ½ vuoden jälkeen tuottanut tuloksia.243

Opintotoimintaan osallistuneiden merenkulkijoiden määrä oli noussut ensimmäisen vuoden 39 opiskelijasta 184 merenkulkijaan. Opintokerhojakin oli laivoilla perustettu jo 33. Näissä opiskeli yhteensä jo 100 oppilasta. Vuoteen 1965 mennessä opintokerhoja olisi jo 84.244 Kirjastoa oli vuoteen 1963 mennessä kasvatettu niin, että 9 000 kirjaa käsittänyt Merimies-Unionilta peritty kokoelma oli laajuudeltaan jo 18 000 teosta. Laivoissa kierrätettyjen

62

Ennen työtään Kauppalaivaston huoltoneuvoston toiminnanjohtajana vuosina 1961–1971 Holger Eklund oli ehtinyt palvella kuudessatoista laivassa yliperämiehenä ja kapteenina.

Vuonna 1915 syntyneelle Eklundindille merenkulkijoiden huolto merkitsi sivistys- ja valistustyötä. Merenkulkijat tarvitsivat hänen mukaansa kipinän, jotta heidän omaehtoinen kasvamisensa voisi alkaa. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1971 Eklund työskenteli päätoimisena merileksikografina, ainoana maailmassa. Hänen pääteoksiaan olivat vuonna 1978 ilmestynyt ”Merenkulkualan sanakirja” ja vuonna 1980 ilmestynyt ”Merenkulkualan sanasto.” Kuvassa vuodelta 1963 Eklund ja urheilusihteeri Juhani Rinne työskentelevät Kauppalaivaston huoltoneuvoston Dagmarinkadun toimistossa. Kuva: Merimiespalvelu­ toimiston arkisto

vaihtokirjastojen määrä oli 465 kappaletta. Huoltoneuvosto oli myös alkanut julkaista omaa Tiedotuslehteään, joka aluksi ilmestyi muutaman kerran vuodessa.

Eklundin selvityksen mukaan Helsinkiin olisi perustettava uusi asiamiehen toimi. Hän perusteli uuden työntekijän tarvetta sillä, ettei mopedilähetti voisi hoitaa kirjastojen toimittamista laivoihin, sillä työnkuvaan kuului myös valistustyön tekeminen. Tämä puolestaan vaati ammattitaitoa, samoin kuin kirjastonhoitajan työ, jota ei voinut jättää vain toimistosihteerin hoidettavaksi. Lehdessä haettiinkin pian ”nuorehkoa asiamiestä”. Kelpoisuusvaatimuksina työpaikkailmoituksessa esitettiin merimiesten työolojen tuntemusta sekä ”erikoista kiinnostusta opinto-, askartelu-, viih-

63

dytys ym. vapaa-aikatoimintaan merenkulkijoiden keskuudessa”. Lisäksi hakijalta edellytettiin ajokorttia, koska työtehtäviin kuului ”pääasiallisesti laivoissa käynti”.245 Kelpoisuus asiamiehen tehtävään oli vaikea määritellä. Työpaikkailmoituksessa kirjoitettiin askartelusta, mutta todellisuudessa oltiin huolissaan merenkulkijoiden alkoholinkäytöstä ja elämäntavasta.

Rahoitusta haettiin valistustyöntekijän palkkaamiseksi, mutta rekrytoinnin yhteydessä ei valistuksesta puhuttu.

Hitaan alun jälkeen toiminta oli saatu oikealle uralle. Valtioneuvostolle tehty esitys merimieshotellien ja -keskusten aikaansaamiseksi ei ollut edennyt, joten huoltoneuvoston oli rakennettava toimintansa rajallisten resurssien varaan ja kehitettävä niitä toimintasektoreita, joita oli mahdollista kehittää. Huoltoneuvoston opintotoiminta perustui muiden palveluntuottajien, kuten BBC:n, Tietomiehen, Työväen sivistysliiton ja Kansanvalistus246 seuran kirjeopiston kurssien välittämiseen merenkulkijoille. Vuodesta 1966 alkaen opintotoiminta liittyi Kouluhallituksen valvomaan opintokeskukseen.247 Työväen sivistysliikkeen perinteinen itsekasvatuksen maailmankuva alkoi muuttua. Näin julkisen vallan merkitys vapaan sivistys- ja huoltotyön kentällä lisääntyi. Alettiin siirtyä hitaasti kohti poliittisesti ja maailmankuvallisesti neutraalimpaa ”aikuiskasvatusta”.248 Lisäksi huoltoneuvoston opintokerhotyötä voitiin laajentaa ilman, että henkilö- tai tila­ resursseja piti merkittävästi kasvattaa.

Sama logiikka päti kirjastotoimintaan. Sen laajentaminen oli myös mahdollista, sillä huoltoneuvosto ei itse hoitanut laivakirjastojen vaihtoja ja toimittamista laivoihin muualla kuin Helsingissä, Turussa ja Kotkassa.249 Kotimaan satamissa tämä käytännön työ oli vielä 1960-luvun puolivälissä Merimies-Unionin asiamiesten ja Merimieslähetysseuran vastuulla. Ulkomaiden satamissa työtä tekivät Merimieslähetysseuran työntekijät ja muiden Pohjoismaiden huoltosihteerit.250 Huoltoneuvoston ydintehtäväksi jäi kirjastojen kokoaminen ja uusien kirjojen hankkiminen valtion kirjastoasetuksen mukaisesti. Kauppalaivaston huoltoneuvoston asiamies Onni Jormalainen kertoi Helsingin Sanomissa vuonna 1967: Laivakirjastotoiminta on ollut käynnissä lähes kahdenkymmenen vuoden ajan ja erään pursimiehen sanoja lainatakseni sillä on merimiehille yhtä tärkeä merkitys kuin muonalla: molempia pidetään välttämättöminä.

Käytössä on 70 kirjastoyksikköä, jotka vaihdetaan laivasta toiseen muutaman kuukauden väliajoin. Jokaisessa yksikössä on 35 teosta, näistä 20 prosenttia ruotsinkielisiä.251

64

Kuvassa oikealla juuri tehtäväänsä palkattu Kauppalaivaston huoltoneuvoston urheilusihteeri Juhani Rinne. Merimiesurheilun pohjoismaiset sarjat edellyttivät tiivistä yhteistyötä.

Kuvan muut henkilöt vasemmalta lukien: Riddar-Nielsen Norjasta, Heidenblad Ruotsista, Loenedahl Norjasta ja Oluf Tanskasta. Kuva: Kauppalaivaston huoltoneuvoston arkisto

Jormalaisen mukaan merenkulkijoiden suurimmassa suosiossa olivat matkakirjat ja historialliset romaanit. Näiden lisäksi suosittuja olivat kielitaitoa lisäävät teokset.252 Lehtijuttuun oli todennäköisesti livahtanut virhe, sillä vuonna 1965 laivakirjastoja oli jo 552, joten toiminnan mittakaava oli todellisuudessa lehdessä esitettyä suurempi.253 Hitaasti Kauppalaivaston huoltoneuvosto vakiinnutti asemaansa. Vuosikymmenen puolivälissä huoltoneuvoston toiminta sai jo kansallista tunnustusta. Laivatyöturvallisuutta pohtineen komitean mietinnössä vuonna 1965 todettiin: ”Tällä yhdistyksellä (Kauppalaivaston huoltoneuvostolla) lienee jo nyt edellytyksiä antaa oma panoksensa laivatyöturvallisuuden alalla.” Sävy oli vielä varovainen, mutta muutos kohti parempaa oli nähtävissä.254

”Kansalaishyve” – merimiesurheilun kulta-aika Merimiesurheilun kehitys liittyy työväenurheilun pitkään historiaan. Jo 1800-luvun puolella alkanut järjestäytynyt urheilutoiminta tähtäsi työväen henkiseen ja fyysiseen palautumiseen raskaan tehdastyön jälkeen. Palautumisen ja henkisen vireyden saavuttamisen lisäksi työväenurheilun tavoitteena oli henkisesti ja fyysisesti vahvojen ihmisten kasvattaminen. Luok-

65

kanäkökulmasta katsottuna urheilu tähtäsi työväen etujen ja haluttujen yhteiskunnallisten muutosten saavuttamiseen.255 Lisäksi urheilu nostatti ”työläisen itsetuntoa”, niin kuin työväestön vapaa-aikaa käsittelevässä artikkelissa kerrottiin vuonna 1939.256 1900-luvun edetessä työntekijöiden fyysinen hyvinvointi ja terveet elämäntavat alkoivat liittyä laajemmin kansalaisuuden ideaan. Kehittyvässä valtiossa kan257 salaisten piti olla terveitä ja toimintakykyisiä.

Merenkulkijoiden urheilutilaisuuksien järjestäminen ei kuitenkaan ollut ensisijaisesti kansallisen suorituskyvyn vaalimista tai työväenliikkeen aatteellista toimintaa. Aivan kuten merenkulkijoiden huoltotoiminnan kehitys ylipäänsä, oli myös merenkulkijoiden urheilutoiminnan järjestelmällinen kehitys seurausta kansainvälisen työjärjestön suosituksista, ja toisaalta Saksan Travemünde tuli merenkulkijoille tutuksi, koska siellä oli vuosikymmenten ajan suomalaisten käytännön tarpeista. Suomalaiset merenkulkimatkustaja-autolauttojen tärkein Itämeren etelärannan jat pääsivät tutustumaan ILO:n työn hedelmiin satama. Kuvassa Katila, Nurmi ja Tahko M/S Finnpartnerin esimerkiksi Lontoossa ja Pohjoismaissa ennen urheilukerhosta urheilukentällä Travemündessä vuonna 1966. Kuva: Matti Santanen / Merimiespalvelutoimiston kuin merenkulkijoiden järjestelmällinen urheiarkisto lutoiminta pääsi Suomessa alkuun. Englannissa merenkulkijoiden hyvinvointia ja vapaa-ajan laatua tutkittiin jo 1930-luvulla. Tutkimuksessa tuli ilmi, että Merimieslähetysseura organisoi merenkulkijoille viikoittaisia ”kilpailuja” ja pesäpallopelejä Lontoossa. Suomalaisten merenkulkijoiden vapaa-aikaan liittyvistä toiveista kysyttäessä esiin nousivat jalkapallokentän rakentaminen Surreyn sataman läheisyyteen Lontoossa ja sauna. Liikuntamahdollisuuksista huolehdittiin myös oma-aloitteisesti. Merimieslähetysseura suunnitteli asentavansa voimistelutelineet uuteen lukusaliinsa. Rajalliset tilat piti käyttää tarkkaan hyödyksi.258 Muutamaa vuotta myöhemmin Lontoon sataman huoltotyöstä vastaavat viranomaiset kyselivät uudestaan suomalaisten merenkulkijoiden mahdollisuuksista päästä harrastamaan ulkoliikunta laivojen satamassaoloaikana. Erilaiset kyselyt ja selvitykset kertovat siitä, että merenkulkijoiden liikuntamahdollisuuksiin oli alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Suuret merenkulkumaat olivat kuitenkin Suomea edellä merenkulkijoiden hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä.259 Suomalaisen merenkulun piirissä heräteltyä liikuntaharrastusta innoitti muiden Pohjoismaiden esimerkki. 1950-luvulla skandinaavinen huoltotoiminta ja siihen liittyvä merimiesurheilu olivat jo hyvällä mallilla. Suomessa lakiehdotus merimiesten huoltorahaston perustamiseksi oli jätetty

66

käsiteltäväksi vuonna 1952. Tästä huolimatta Kauppalaivaston opintotoimikunta ja urheilutoimikunta jatkoivat työtään. Suomalaisen merimiesurheilun ensimmäinen virallinen organisaatio oli pystytetty. Aluksi sen toiminnasta vastasi Työväen sivistysliitto ja vuodesta 1954 eteenpäin Merimies-Unioni. Urheilutoiminta rakentui alkuvuosina pitkälti tiedottamisen ympärille. Uuden toimijan ei ollut helppo löytää asemaansa merenkulki260 joiden hyvinvointityön kentällä, varsinkin kun resurssit olivat rajalliset.

Urheilutoimikunnan ensimmäisen vuoden työtä kuvailtiin toimintakertomuksessa: Kauppalaivaston urheilutoimikunta on laatinut ja painattanut lukuisia kutsukirjeitä, mainoslehtisiä ja tiedotuksia ym. joita on lähetetty kaikille maamme laivanvarustamoille ja kaikkiin laivoihin. Tämän lisäksi toimikunnan sihteeri on käynyt Helsingin satamissa olevissa laivoissa ja henkilökohtaisesti antanut urheilu- ja vapaa­ ajan viettoa koskevaa neuvontaa, jonka tarkoituksena on ohjata merimiehiä raittiiden ja terveiden elämäntapojen pariin.261

Ensimmäisen vuoden toimintakertomuksessa korostettiin, kuinka merkityksellistä urheilutoimikunnan työ oli kauppalaivastossa palveleville ollut.

Työn tärkeimpänä sisältönä oli ollut terveen ”kiinnostuksen ja harrastuksen” herättäminen urheilua kohtaan. Merkityksellisyyden korostaminen olikin välttämätöntä, sillä urheilutoimikunnan rahoitus piti hankkia joka vuosi uudestaan. Vaikka toiminnalla oli skandinaavisia esikuvia, oli selvää, ettei työn jatkuvuus ollut Suomessa samalla tasolla kuin naapurimaissa.262 Toimintakertomuksen teksti kertoo merenkulkijoiden urheilutoiminnan jakautuneesta maailmankuvasta. Merenkulkijat itse halusivat saada vaihtelua yksitoikkoisen laiva-arjen vastapainoksi. Organisoitu urheilutoimikunta puolestaan halusi markkinoida merenkulkijoille raittiita ja terveitä elämäntapoja.263 1900-luvun edetessä merenkulkijoiden urheilutoiminnan kentillä kohtasivat kansainvälinen yhteistyö, holhoava kansalaisuustyö, työväenliikkeen urheilutoiminnan perinne ja merenkulkijoiden käytännölliset tarpeet. Tästä aatehistoriallisesta myllerryksestä syntyi kuitenkin elinvoimainen suomalainen merimiesurheilukulttuuri.

Merenkulkijoiden urheilutoiminta oli 1950-luvulla elinvoimaista.

Vuodesta 1952 alkaen suomalaiset merenkulkijat osallistuivat säännöllisesti pohjoismaiseen yleisurheilumaaotteluun, jalkapallon maailmansarjaan, kotimaiseen jalkapallosarjaan ja koko joukkoon pienempiä kilpailuja eri lajeissa. Parhaimmillaan suomalaiset jopa voittivat Pohjoismaiden mestaruu-

67

den merenkulkijoiden yleisurheilussa.264 Tuloksia tärkeämpää oli kuitenkin, että merenkulkijoiden urheilukulttuuri oli saanut pitkään kaivattua jatkuvuutta. Merimiesurheilun piirissä suositut lajit olivat tuttuja yleisurheilukentiltä. Pisteitä saattoi kerätä 100 metrin juoksussa, pituushypyssä, korkeushypyssä, kuulantyönnössä ja viestijuoksussa. Kotimaan sarjassa saattoi kilpailla myös hengenpelastusuinnissa ja esimerkiksi lentopallossa.265 Vuonna 1961 Kauppalaivaston huoltoneuvoston palvelukseen rekrytoitiin 21-vuotias urheiluteknikko Juhani Rinne. Hänestä tuli nopeasti suomalaisen merimies­urheilun kantava voima. Työhaastattelussa Merimies-Unionin Niilo Välläri oli udellut Rinteen armeija-ajasta ja vakuuttunut nopeasti hänen pätevyydestään. Olihan Rinne voittanut armeijan mestaruuden 400 metrin matkalla ja siviilissäkin tulokset riittivät SM-mitaleille. Rinteen mukaan 1960-luvulla merimiesurheilulla sujui hyvin.

Huoltoneuvoston näkökulmasta toiminnan perimmäinen motivaatio oli valistustyö ja viinan kiroista puhuminen. Vuoden 1962 parhaasta urheilulaivasta kirjoittanut Helsingin Sanomat tiesi kertoa, että merimiesurheilu oli merimiesten vapaa-ajan vieton merkittävin osa.266 Merenkulkijoita Rinteen mukaan motivoi laivojen keskinäinen kilpailu ja satamasta pois pääseminen. Eläintarhan kentällä eri laivojen miehistöt yrittivät ylittää toistensa pisteet ja voittaa tavoitellun parhaan urheilulaivan tittelin. Kilpailut lisäsivät miehistöjen yhteishenkeä ja toivat varustamojen näkökulmasta positii267 vista näkyvyyttä. Merimiesurheilussa lopulta kaikki tuntuivat voittavan.

Merimiesurheilun suojelijaksi saatiin 1970-luvun alussa itse tasavallan presidentti Urho Kekkonen, joka kävi muutamaan otteeseen luovuttamassa omaa nimeään kantavan ”Kekkosen kannun” vuoden parhaalle urheilulaivalle. Tasavallan presidentin suostuminen merimiesurheilun suojelijaksi kertoi merenkulun tärkeydestä kehittyvälle kansakunnalle. Huoltoneuvoston Tiedotuslehti siteerasi Urho Kekkosen uudenvuoden puhetta vuodelta 1962: On mitä suurimmassa määrin koko yhteiskunnan etu, että sen jäsenet ovat terveitä ja työ­ kykyisiä, ruumiillisesti ja henkisesti tasapainoisia kansalaisia. Jatkuva ja määrätietoinen liikunnanharjoitus on tästä näkökulmasta tarkasteltuna kansalaishyve.268

Kauppalaivaston huoltoneuvoston vuosikymmen Huoltoneuvoston toiminnanjohtaja Holger Eklundilta kysyttiin elokuussa 1970, oliko hän tyytyväinen Kauppalaivaston huoltoneuvoston kymmenvuotistaipaleeseen. Eklundin vastaus oli yksinkertainen: ”kyllä”. Hän li-

68

säsi vielä, että ”omasta mielestäni luulen, että numerot sen todistavat”.269 Eklundin tarkoittamat numerot kertovat paljon siitä, millaisena Kauppalaivaston huoltoneuvosto näki työnsä merkityksen. Ensimmäisenä Eklund kertoi kirjastotoiminnasta. Lainakirjaston nidemäärä oli kasvanut vuoteen 1969 tultaessa jo 29 000 kirjaan. Näin kirjaston koko oli kymmenessä vuodessa kasvanut yli kolminkertaiseksi. Opintotoiminnan piiriin oli vuonna 1969 saatu jo 555 merenkulkijaa. Tämä oli huimaa kasvua, sillä ensimmäisenä toimintavuonna opiskelijoiden määrä oli vain 39. Eklund kertoi, että kaiken kaikkiaan yli 3 000 merenkulkijaa oli opiskellut Kauppalaivaston huoltoneuvoston välityksellä vuosina 1961–1970. Suurin osa oli tehnyt kieliopintoja. Ylivoimaisesti suosituin opiskelun kohde oli ollut englannin kieli. Huoltoneuvoston laajin työkenttä oli kuitenkin ollut merimiesurheilu.

Eklundin mukaan huoltoneuvoston osaltaan järjestämään yhteispohjoismaiseen maaotteluun oli kymmenen toimintavuoden aikana osallistunut noin 11 000 merenkulkijaa. Lisäksi huoltoneuvosto oli organisoinut merenkulkijoiden askartelukilpailuja ja -näyttelyitä vuodesta 1963 asti. Näihin oli osallistunut vuosittain joitain satoja merenkulkijoita.270 Myös varustamoelinkeinon näkökulmasta pohjoismainen huoltotyö oli kehittynyt hyvin. Yhteispohjoismaisen huoltokonferenssin avajaispuheessaan syksyllä 1969 Ahvenanmaan varustamoyhdistyksen edustaja Justus Harberg totesi: On todettu, että pohjoismainen huoltotoiminta on jo oleellisesti saavuttanut sen tason, jonka eräs työkomitea suosituksessaan ILO:n valmistavalle tekniselle merenkulkukonferenssille katsoo olevan kansainvälisen. Jos menemme kansain­ välisistä puitteista pohjoismaisiin, huomaamme suomalaisella taholla, että meri­ miehemme ovat usein hyötyneet läntisten naapuriemme pitemmälle kehittyneistä merimiesten Welfare-järjestelyistä, ja tämä usein sen vuoksi, että muitten Pohjoismaitten hyvät esikuvat ovat olleet käytettävissämme.271

Varustamoteollisuuden näkökulmasta huoltotoiminta alkoi jo olla tarpeeksi korkealla tasolla, ainakin jos katsottiin Pohjoismaita kokonaisuutena. Ehkä varustajat eivät kaivanneet korkeampaa sosiaalisen turvallisuuden ja viihtyvyyden tasoa.

Huoltoneuvoston vuosikymmen näyttää kuitenkin erilaiselta, kun sitä katsoo järjestelmän sisäpuolelta. Toiminnanjohtaja Holger Eklundin työtodistusluonnos vuodelta 1971 kertoo omaa tarinaansa. Vuosikymmenen

69

ajalle listatut työtehtävät olivat suurelta osin käytännöllisiä ja laajemmalta vaikuttavuudeltaan vähäisiä. Työtodistuksen perusteella huoltoneuvosto oli enemmänkin merenkulkijoiden harrastekerho kuin sosiaaliseen muutokseen tähdännyt yhteiskunnallinen toimija. Tai ainakaan toiminnan laajemmista vaikutuksista ei mainita työtodistuksessa272. Komeasta tilastollisesta kasvusta huolimatta huoltoneuvoston perusongelmat pysyivät samoina.

Laajan kirjaston kierrättäminen ja siitä huolehtiminen vaati paljon asiamiesten aikaa. Menetetty aika taas oli pois suosituimpaan huoltomuotoon eli urheilutulosten mittaamiseen ja tilastoimiseen käytetystä ajasta. Tämä ei olisi ollut ongelma, mikäli huoltoneuvostolla olisi ollut runsaasti henkilö273 kuntaa. Muissa Pohjoismaissa oli siirrytty käytäntöön, jossa merenkulkijat itse vaihtoivat kirjoja keskenään. Lisäksi markkinoille levinneet pokkarit innostivat hallitusta, sillä niiden hankkiminen oli halvempaa kuin kova274 kantisten teosten.

Kuluneen vuosikymmenen aikana huoltoneuvoston vakituisten työntekijöiden määrä oli kasvanut jonkin verran. Huoltoneuvoston aloittaessa sillä oli yksi asiamies Kotkassa. Vuosikymmenen lopulla asiamiehiä oli jo kolme: Onni Jormalainen Helsingissä, Väinö Pennanen Kotkassa ja Seppo Suko Turussa. Näiden lisäksi käytännön asioita hoiti yhdeksän vapaaehtoisen yhdysmiehen verkosto, joka levittäytyi etelästä aina Kemiin asti.

Helsingin toimistolla käytännön työstä vastasivat toiminnanjohtaja Holger Eklund, urheilusihteeri Juhani Rinne, kirjastonhoitaja Kauko Hänninen sekä kassaa ja toimistoa hoitanut Margit Lindroth.275 Merenkulkijoiden klubi- ja hotellitoimintaan vaadittavat tilat puuttuivat edelleen. Asia nousi esiin huoltoneuvoston hallituksessa, kun keskusteltiin Suomen Merimieskotiyhdistyksen säätiön mahdollisesta lopettamisesta ja siltä periytyvän pääoman käyttömahdollisuuksista.

Päätettiin tehdä Merimieskotisäätiölle kirjallinen esitys, jossa mainitaan, että Kauppalaivaston huoltoneuvosto ensi tilassa tarvitsisi oman huoneiston, jossa toimiston yhteydessä olisi sopivat kerhotilat. Tällöin vierailevat meri­ miehet voisivat kokoontua opinto-, urheilu- ja muiden sellaisten harrastusten merkeissä.

Tällainen toimitilojen laajentaminen on erittäin tärkeä asia koko huoltoneuvoston kehityksen kannalta. Kv. merityökonferenssin suositukset edellyttävät toiminnan laajentamista.276

70

Kauppalaivaston huoltoneuvoston perustamisen myötä Suomeen syntyi ensimmäinen merenkulkijoiden huoltotyön järjestelmä vuonna 1961. Huoltoneuvoston auton taustalla on Suomen Etelä-Amerikan-linjan alus; kuva on vuodelta 1967. Huoltoneuvoston resurssit olivat lopulta hyvin rajalliset. Kuva: Kauppalaivaston huoltoneuvoston arkisto

Huoltotyöstä kansalaisuuteen 1960-luku merkitsi uutta aikakautta suomalaisessa sosiaalipolitiikassa. Aikaisemmat käsitykset sosiaalihuollosta luokkaerojen tasoittajana ja ”sosiaalisen kysymyksen” ratkaisuna alkoivat väistyä modernimman ajattelun tieltä. Tämä muutos asenteissa, sosiaalipolitiikan kehittämistyössä ja käytän277 nöissä vaikutti myös merenkulkijoiden sosiaaliseen asemaan. Merimiesten huoltotoiminnan kehittämiseen tarvittu sosiaalinen paine syntyi paitsi Kansainvälisen työjärjestön ja Merimies-Unionin painostuksen kautta, myös laajemman sosiaalipoliittisia normeja käsittävän muutoksen tuloksena.

Sosiaalipolitiikan laajentaminen koskemaan universaalisti kaikkia kansalaisia Suomessa alettiin nähdä taloudellisesti kannattavana, niin kuin Pekka Kuusi kirjassaan 60-luvun sosiaalipolitiikka esitti.278 Enää sosiaalipolitiikan tarkoituksena ei ollut auttaa ja kohottaa haavoittuvimmassa asemassa olevia, kuten merenkulkijoita, vaan näkökulmaksi otettiin kaikkien kansalaisten hyvä.279 Käsitykseen oli helppo yhtyä, sillä 1960-luvun keskusteluavaruudessa historia nähtiin kehityskertomuksena, joka vääjäämät-

71

tä eteni kohti laajenevaa oikeudenmukaisuutta ja teknologista kehitystä.280 Saman kehityksen näki myös suomalaisessa merenkulussa. Laivat rahtasivat energiaa, puuta, paperia ja yhä enemmän myös kulutustavaroita. Lisäk281 si merenkulku kehittyi teknisesti huimaa vauhtia. Sodanjälkeinen talouskasvu ja rakennemuutos toivat tulevaisuuden suomalaisten silmien eteen.

Sitä ei tarvinnut enää etsiä ulkomailta tai kansanliikkeiden ja poliittisten puolueiden julistuksista. 1960-luvun ja 1970-luvun alun vasemmistolainen politiikka nosti esiin yhä uusia yhteiskunnan ja työelämän epäkohtia, joita korjattiin valtakunnansuunnittelun ja organisoitujen eturyhmien välisen neuvottelun avulla.282 Laajenevaa sosiaalista turvallisuutta ja sosiaalisia oikeuksia perusteltiin paitsi talouskasvun myös universaalin moraalin näkökulmasta. Valtio alkoi olla olemassa kansalaisiaan varten, eikä toisin päin.283 Suomalaisen sosiaalihuollon periaatteita ja tulevaisuutta vuonna 1968 pohtimaan asetettu komitea hahmotti kansalaisten perusoikeuksia YK:n vuoden 1948 ihmisoikeuksien julistuksen pohjalta. Komitean mietinnössä todettiin, että YK:n julistuksessa luetellut periaatteet ”kuvaavat sosiaalisen ja henkilökohtaisen turvallisuuden perustavoitteita ja tavallaan myös sitä ʼinhimillisyyden tasoaʼ, johon tulisi pyrkiä”.284 Käsiteltäessä merenkulkijoiden sosiaalista asemaa ja turvallisuutta kysymys sopivasta ”inhimillisyyden tasosta” ja keinoista sen saavuttamiseksi oli olennainen. Toiminnanjohtaja Holger Eklund kirjoitti Vapaavahti-lehdessä kesällä 1970: Merimiesasioitten puitteissa on suomenkielessä valittu sana ”huolto”, mikä on aivan harhaanjohtava – tätä sanaahan käytetään yleensä suomenkielessä bensiiniasemien sekä alkoholisti- ja sosiaalihuollon yhteydessä.285

Vielä kymmenen vuotta aikaisemmin ”huolto”-termiä ei kyseenalaistettu puhuttaessa merenkulkijoiden sosiaalisen aseman parantamiseen tähtäävästä työstä.286 Jokin oli muuttunut.

Vastausta tähän asennemuutokseen voi etsiä esimerkiksi vuoden 1968 sosiaalihuoltoa pohtineen komitean mietinnöstä. Siinä määriteltiin kansallisesti uudelleen sosiaalihuollon ideaa ja toimintakenttää. Keskeinen muutos oli asenteellinen. Mietinnössä todettiin, että tulevaisuudessa edellytettiin sellaisia järjestelmiä, jotka ylläpitivät asiakkaiden omanarvontuntoa ja hyväksyivät heidän arvonsa ja odotuksensa. Olennaista mietinnön mukaan oli myös se, etteivät vastoin yksilön tahtoa tai viihtyvyyskäsityksiä toteutetut toimenpiteet kuuluneet sosiaaliturvapolitiikkaan.287 Merenkulkijoiden huoltotoiminnassa ei ollut kyse sosiaalihuollon järjestämisestä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuitenkin mietinnös-

72

sä esitetyt näkemykset pätivät myös merenkulkijoiden hyvinvoinnin edistämiseen. Huoltotoimintaa ja sosiaalista turvallisuutta tuottavia palveluja ei voinut enää 60-luvulla tarjota kansanvalistuksen hengessä 1800-luvulta periytyneillä asenteilla. Huoltotyötä hallinnut valistuksen ja holhoamisen maailmankuva oli vanhentumassa kovaa vauhtia. Sosiaalipoliittisten toimien kohteina olevat, olivat he sitten vanhuksia tai merenkulkijoita, ansaitsivat uusista lähtökohdista ponnistavaa ajattelua. Vuoden 1968 komiteamietinnön mukaan tuon uuden näkökulman tuli syntyä palvelujen käyttä288 jien lähtökohdista.

Vuonna 1969 huoltoneuvoston toiminnanjohtaja Holger Eklund sanoi yhteispohjoismaisen huoltokonferenssin avajaispuheessaan: ”Kaikki vapaa-ajan toiminta perustuu henkilökohtaiseen taipumukseen ja kiinnostukseen. Oma-aloitteisuus näyttelee suurta osaa näissä olosuhteissa.” 289 Ainakin periaatteessa huoltoneuvosto ajatteli toiminnan ponnistavan merenkulkijoiden tarpeista. Huoltotoiminnan historia kulki kuitenkin mukana ajattelussa. Eklund pohti puheessaan huoltoneuvoston merkitystä: ”Ilman moraalista tukea, ilman rohkaisua ei päästä pitkälle näissä puitteissa. Silloin herää uinuva aloitekyky ja silloin voi tehdä vaikkapa suurtöitä”.290 Vanha valistajan ja kansanherättäjän rooli istui sitkeässä, vaikka sosiaalipolitiikan tavoitteet ja menetelmät asetettiinkin kansallisesti uudelleen.

Huoltotoiminta oli muuttumassa palveluksi ja huoltotoiminnan kohteet asiakkaiksi. Kyse oli valtavasta, jo jonkin aikaa kehittyneestä asennemuutoksesta. Se ei koskenut ainoastaan merenkulkijoita, vaan kyseessä oli koko kansallista sosiaalipolitiikkaa koskeva muutos. Sen rinnalla näkyi myös toinen laaja sosiaalisiin oikeuksiin ja turvallisuuteen liittyvä kehityskaari. Sosiaalihuoltoa pohtineessa mietinnössä vuonna 1968 todettiin, että viihtyvyyttä voitiin pitää ”osana laajasti ymmärretystä elintason käsitteestä”. Ja viihtyvyys puolestaan toteutui silloin, kun sosiaalihuollon toimeenpanijat ymmärsivät ja kunnioittivat asiakkaitaan. Tämä oli aivan uudenlaista sosiaalipolitiikan kieltä.291 Kehittyvä hyvinvointivaltio otti hoidettavakseen yhä lukuisampia tehtäviä ja vastuualueita. Hyvinvoinnin lisääntyminen merkitsi käytännössä uusia työryhmiä, lakialoitteita ja kasvavaa kansantaloutta, joka mahdollisti noiden lakien toimeenpanon ja rahoittamisen. Kansalaisuus sai uusia hyvinvoinnin kautta syntyviä määritelmiä. Tämä kasvavan hyvinvoinnin aalto kosketti maaseutupitäjän vanhuksia, jotka pääsivät asumaan uusiin vanhustentaloihin, tai pian opintiensä aloittavia peruskoululaisia, jotka kävelivät uteliaina uusiin koulurakennuksiin. Ja se koski myös merenkulkijoita, jotka monin paikoin jäivät vielä vaille näitä palveluita, koska olivat suuren osan vuodesta niiden tavoittamattomissa.292 Sosiaalihuollon uudistamista käsitelleessä mietinnössä todetaan, että ”sosiaaliturvapolitiikassa on kysymys kohtuullisiksi katsotun elintason,

73

sosiaalisen turvallisuuden ja viihtyvyyden takaamisesta perheille ja yksilöille”. Kyse oli siis suhteellisesta ja jatkuvasti uudelleen määrittyvästä kysymyksestä ja kansainvälisiin normeihin nojaavasta kansallisesta neuvotteluprosessista. Tämän lisäksi mietinnössä nostettiin esiin, kuinka sosiaaliseen turvallisuuteen liittyi myös monia ”aineettomia ja sellaisina vaikeasti hallittavia ja säädettäviä tekijöitä, joita sosiaaliturvan toteuttamisessa ei voida kuitenkaan sivuuttaa”. Esimerkkinä tällaisesta asiasta mietintö nosti esiin ihmissuhteet ja sen, kuinka vain harvat eristetyissä olosuhteissa elävät ih293 miset näkivät tilanteensa kohtuullisen elintason toteutumisena. Tämä iski suoraan merenkulkijoiden todellisuuteen. Tiedonvälityksen puute ja yk294 sinäisyys vaivasivat monia, eikä ratkaisua ongelmaan ollut näkyvissä.

Kysymys sosiaalisen turvallisuuden ”inhimillisestä tasosta” ja ”kohtuullisuudesta” oli heitetty ilmaan 1960-luvun lähestyessä loppuaan. Oli selvää, ettei merenkulkijoiden arkitodellisuus 1960-luvun lopulla täyttänyt komiteamietinnön asettamia vaatimuksia. Sosiaalihuollon tulevaisuutta pohtinut mietintö osasi kuitenkin antaa tilanteelle rakenteellisen selityksen.

Kun toiminta ei ole syntynyt suunnitelmallisen kokonaiskehittämisen vaan historiallisen, hetkellisiinkin tekijöihin nojaavan kehityksen tuloksena, nousevat eräissä tapauksissa korostetusti esille työnjaon ja yhteistyön kehittämisen ongelmat niin järjestöjen keskinäisissä suhteissa kuin suhteissa yhteiskunnan välittömästi harjoittamaan toimintaan295.

Lainaus kuvailee hyvin merenkulkijoiden huoltotoiminnan historiaa. Kyse on nimenomaan ollut järjestötoiminnasta, jota mikään taho ei ole hallinnoinut kokonaisuutena. Sosiaalihuollon tai 1960-luvulla paremminkin sosiaalipolitiikan kehitystyö oli kuitenkin myötätuulessa. Yhteiskunnan herkkyys huomata epäkohtia oli parantunut, ja samalla myös sen kyky reagoida niihin.296 Usko taloudelliseen kehitykseen, tieteellisen tutkimuksen mahdollisuuksiin ja rationaaliseen päätöksentekoon oli vahva. Tulevaisuuden haasteet osattiin positiivisten lähihistorian kokemusten vuoksi nähdä ennen kaikkea mahdollisuuksina.297

Kohti merimiespalvelutoimintaa Kansainvälinen pyrkimys parantaa merenkulkijoiden sosiaalista asemaa säilyi ajankohtaisena läpi koko 1960-luvun. Merenkulun teknologinen kehitys ja kasvava maailmankauppa lisäsivät entisestään painetta merenkulkijoiden aseman tarkastamiseen. Kansainvälisen työjärjestön valmistava merityö-

74

konferenssi järjestettiin syyskuussa 1969 Genovassa. Suomen edustajina konferenssissa olivat sosiaali- ja terveysministeriön hallitussihteeri Veikko Kanerva, merenkulkuhallituksen ylijohtaja Tauno Nikander, Merenkulun Työnantajaliiton johtaja Toivo Rosnell sekä Berndt Johansson ja Olavi Keitele Suomen Merimies-Unionista. Konferenssissa käsiteltiin laajoja merenkulun sosiaaliseen turvallisuuteen liittyviä teemoja. Omat komiteansa konferenssissa saivat kysymykset laivaväen asuinoloista, merimiesten minimipalkoista, ammattikoulutuksesta, tapaturmantorjunnasta, merenkulun teknisen kehityksen aiheuttamista ongelmista ja viihtyvyyskysy­ myksistä.298 Konferenssin tarkoituksena oli päivittää Kansainvälisen työjärjes299 tön aikaisempia merenkulkuun liittyviä suosituksia. Uusia suosituksia ja sosiaalisen hyvinvoinnin standardeja määritellessään merityökonferenssi kiinnitti erityistä huomiota merenkulun tekniseen kehitykseen. Konferenssin asialistalla kulkivat kuitenkin mukana jo viisikymmentä vuotta aikaisemmin esiin nostetut kysymykset satamissa vallitsevien olosuhteiden korjaamisesta. Merenkulun huimasta teknisestä kehityksestä huolimatta monet satamien sosiaaliset ongelmat olivat pysyneet samoina kuin aikaisemmin. Hallitusneuvos Veikko Kanerva kirjoitti Navigator-lehdessä lokakuussa 1969: Konferenssin kuudentena asiana hyväksyttiin suositus aiheesta, joka koski merenkulkijoiden viihtyvyyttä merellä ja satamissa. Meillä on tätä tarkoittavasta toiminnasta käytetty termiä ”huolto”, mutta kansainvälinen sana ”welfare” kuvaa paremmin, mistä tässä on kysymys.

Suosituksen lisäksi hyväksyttiin päätöslauselma, joka käsittelee toimenpiteitä nuorten meri­ miesten suojelemiseksi eräiltä vaaroilta, kuten väkijuomilta; vaaroja voidaan poistaa myös niin, että ei-toivotuilta henkilöiltä estetään pääsy satama-alueelle ja että alueet valaistaan.300

Vuoden 1969 suositus korosti, kuten aikaisemmatkin merityökonferenssin julkaisemat suositukset, hotellien ja merimieskeskusten rakentamista keskeisiin satamakaupunkeihin. Satamien ongelmat, ja tapa nähdä ne, olivat pysyneet suurelta osin samoina kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Alkoholi, satamien pimeät laiturit ja merenkulkijoiden asemaa hyväkseen käyttävät ihmiset muodostivat edelleen vaaran, jolta nuoria miehiä piti suojella.301

75

Tämän lisäksi suosituksessa korostettiin edelleen huoltotoiminnan vakaan ja riittävän rahoituksen merkitystä. Uusina toiminta-alueina painotettiin merenkulkijoiden hyvinvointia ja viihtyvyyttä myös laivoilla. Tämä johtui satama-aikojen lyhentymisestä ja merenkulun teknisestä kehityksestä. Lisäksi suositus korosti aikaisemmista suosituksista poiketen tiedonvälityksen merkitystä. Tavoitteena oli vähentää merenkulkijoiden eristäytymistä yhä pidemmälle kehittyneistä yhteiskunnista, ja toisaalta parantaa heidän läheistensä mahdollisuuksia Henry Nielsen -varustamon M/S White Rose saapui olla yhteydessä merillä töissä oleviin.302 kesällä 1973 Shanghaista Hong Kongiin telakalle, jossa Valmistavan merityökonferenssin suolaiva luovutettiin uudelle omistajalle. Kuva laivan situkset lähtivät lausuntokierrokselle ammatmiehistöstä, jolla oli tuolloin hyvää aikaa tutustua kaupunkiin. Kuva: Pauli Saastamoinen / Merimiespalvetiliittoihin ja merenkulkuhallitukseen talvella lutoimiston kokoelma / Rauman merimuseo 1970. Maaliskuussa sosiaali- ja terveysministeriö saattoi ilmoittaa Kansainväliselle työjärjestölle, ettei Suomella ollut huomautettavaa varsinaisessa merityökonferenssissa käsiteltäviin dokumentteihin.303 Toki merenkulun työnantajaliitto esitti omat varauksensa esimerkiksi laivojen asuintiloja koskevan esityksen sovellusalasta ja muistutti, että teknisessä merityökonferenssissa hyväksytyt asiakirjat toimivat ainoastaan keskustelun pohjana. Merimies-Unioni puolestaan toivoi, ettei valmistavassa konferenssissa kirjoitettuja aloitteita enää tarvitsisi alistaa komiteakäsittelylle varsinaisessa merityökonferenssissa.304 Työmarkkinaosapuolten suhtautuminen merenkulkijoiden sosiaalisen aseman parantamiseen pysyi samanlaisena kuin ennenkin. Työnantajien äänensävy oli kuitenkin muuttunut pehmeämmäksi.305 Kauppamerenkulun tulevaisuutta pohtinut komiteamietintö osasi kertoa, kuinka monien hankalien työmarkkinaristiriitojen täyttämien vuosien jälkeen ”viime vuosina on aivan merkittävää parannusta ollut havaittavissa. Työmarkkinaosapuolten molemminpuolinen luottamus on kasvanut ja voimistunut.”306 Kuukautta myöhemmin merenkulun työmarkkinajärjestöt lähettivät valtioneuvostolle kirjeen, jossa ne avasivat merenkulkijoiden huoltotoiminnan tilaa ja syksyllä 1970 kokoontuvan kansainvälisen merityökonferenssin tavoitteita. Kirje oli poikkeuksellinen, sillä siinä sekä Merenkulun työnantajaliitto että Merimies-Unioni olivat ensimmäistä kertaa yksimielisiä vaatimuksissaan huoltotoiminnan laajentamisesta. Kirjeen viesti oli selkeä. Siinä esitettiin, että:

76

Valtioneuvosto asettaisi kiireellisesti komitean, jossa ILO:n ohjeitten mukaisesti olisivat edustettuina valtiovalta ja meren­ kulku­ alan järjestöt, tutkimaan welfare-­ kysymystä Suomessa sekä tekemään ehdotuksen sen hoitamiseksi.307

Järjestöjen ehdottama toimintamalli oli sama kuin merityökomitean ja merimiesasiain neuvottelukunnan suunnitelmissa aikaisempina vuosikymmeninä, mutta tilanne oli ratkaisevasti erilainen. Kirjeessä vaadittiin yksimielisesti kysymyksen ratkaisemista ILO:n esittämällä tavalla. Tämä piti sisällään myös merenkulun työnantajien taloudellisen osallistumisen. Kyse ei enää olisi työnantajien maksujen kanavoimisesta lästimaksujen kautta, vaan varustamoteollisuuden suorasta taloudellisesta osallistumisesta. Tästä asiasta merenkulun työmarkkinaosapuolet olivat ensimmäistä kertaa yhtä mieltä. Kirjeessä ehdotettu komitean perustaminen nähtiin kysymyksen suoraviivaisena ratkaisuna. Kolmikantainen ja komiteapohjainen lainsäädäntöprosessi oli vakiintunut Suomessa siinä määrin, että perustettavaksi vaaditun komitean arvovalta oletettavasti riittäisi esitettyjen muutosten läpiviemiseen. Toki talouskasvua ja nousevaa elintasoaan vaaliva kansakunta kuuntelisi merenkulkualan yhteistä näkemystä tarkkaan.

Kirjeen keskeinen argumentti oli, että Kauppalaivaston huoltoneuvoston perustamisen myötä merenkulkijoiden hyvinvointiasia oli hoidettu vasta osittain. Huoltoneuvosto oli saanut paljon aikaan, mutta ”merimieskoteja ja -klubeja ei olla saatu satamiin eikä myöskään ulkomaalaisille merimiehille ole voitu tarjota kansainvälisten periaatteiden mukaista palvelua”.308 Työmarkkinajärjestöt selvittivät kirjeessään valtioneuvostolle myös welfare-toiminnan uusia vaatimuksia. Syksyllä 1970 järjestettävässä merityökonferenssissa olisi kirjeen mukaan tarkoitus uudenaikaistaa vuodelta 1936 oleva suositus nro 48. Uudistuksen tärkeimpiä tavoitteita olivat työmarkkinajärjestöjen mukaan mahdollisimman monipuolisten urheilu- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien järjestäminen merimiehille satamissa sekä opinto-, kuntovoimistelu-, viihde-, kirjasto- ja hobby-toiminnan järjestäminen laivoissa niiden ollessa merellä. Lisäksi korostettiin merimieshotellien tai -kotien rakentamista satamiin. Tarkoitus oli, että merimiehille sekä heidän perheenjäsenilleen voitaisiin järjestää majoitus kohtuulliseen hintaan. Tärkeänä pidettiin myös merenkulkijoiden postinkulun nopeuttamista ja welfare-materiaalinvaihdon helpottamista kansainvälisten sopimusten avulla.

Muuttuneesta kansallisen sosiaalipolitiikan linjasta huolimatta kirjeessä mainittiin edelleen ”nuorison valistaminen niistä vaaroista, joita he ammatissaan kohtaavat” yhtenä toimintamuotona.309 Ulkomaanliikenteen merenkulkijoista yli puolet oli nuoria miehiä, ja tämän joukon pitäminen oi-

77

kealla tiellä oli edelleen welfare-työn järjestäjien keskeinen huoli. Työmarkkinaosapuolet olivat tässä asiassa samoilla linjoilla kuin Merimieslähetysseura melkein sata vuotta aikaisemmin.310 Merenkulun työmarkkinajärjestöjen kirjeen taustalla oli muutakin kuin jaettu moraalinen huoli kansakunnan nuorista miehistä. Yhden version tapahtumien kulusta antoi Merimies-Unionin puheenjohtaja Olavi Keitele puheessaan vuonna 1972: Käänne on tapahtunut. Kun mitkään muut puheet eivät mitään auttaneet, asetti Merimies-Unioni vuoden 1970 ulkomaanliikenteen työehto­ sopimusneuvotteluissa työrauhan ehdoksi laivanvarustajain sitoutumisen viivytyksittä myötävaikuttamaan, että valtiovalta asettaa merenkulkijain viihtyvyyttä ja hyvinvointia merellä ja satamissa tutkivan komitean, jonka tulee työskennellä kansainvälisen suosituksen pohjalla. Tässä vaiheessa asian taakse tulivat myös päällystöjärjestöt, jotka siihen saakka olivat pysytelleet taka-alalla. Komitea nimettiin saman vuoden syksyllä ja sen työ valmistui syyskuun loppuun mennessä 1971.311

Olavi Keitele nosti esiin merimiespalvelutoiminnan perustamisen ja sen vaikutukset merenkulun työrauhaan useita kertoja vuosikymmenen taitteessa.

Asia vaikutti olleen hänelle kynnyskysymys. Laivanpäällystöliittoa Geneven merityökonferenssissa 1970 edustaneen Sven-Erik Nylundin mukaan merenkulkijoiden viihtyvyyttä merellä ja satamissa pohtineen komitean perustamiseen ei liittynyt minkäänlaisia työmarkkinakiistoja. Hän piti Keiteleen esiin nostamia työrauhapuheita tarpeettomina, koska kaikki vaikuttivat tuolloin olleen huoltotoiminnan uudistamisesta samaa mieltä.312 Näin ehkä olikin, mutta tilanteen poikkeavuus oli saattanut jäädä osalta aikalaisista huomaamatta.

Olavi Keitele perusteli huoltotoiminnan uudistamisen tarpeellisuutta kansainvälisen tilanteen epäsuhtaisuudella. Keiteleen mukaan Merimies-Unionin asiamiehet ovat joutuneet ”kiusallisiin tilanteisiin” asioidessaan muiden maiden palvelukeskuksissa. Syy tähän oli se, että muiden maiden merenkulkijat eivät suomalaisissa satamissa voineet saada vastavuoroista palvelua ja olivat joutuneet ”kärsimään toiminnan ja ajanvietepaikkojen puutteesta”.313 Paine merenkulkijoiden welfare-kysymyksen ratkaisemiseksi tuli monesta suunnasta. Kaikille merenkulkualan osapuolille oli selvää, että Suomi oli jäänyt jälkeen pohjoismaisesta ja eurooppalaisesta

78

Merimiehet tauolla M/T Peggyn miehistömessissä vuonna 1979. Laivoissa oli usein kolme ruokailutilaa: kapteenille ja konepäällikölle omansa, toinen muulle päällystölle ja kolmas messi miehistölle. Isoissa laivoissa saattoi vielä olla erikseen messit alipäällystölle ja keittiöhenkilökunnallekin. Nykyisin laivoissa on yhteiset tilat ruokailuun ja vapaa-aikaan.

Vahvojen hierarkioiden aikakausilla esiintyi väitteitä siitä, että Merimiespalvelutoimiston toiminta keskittyi liiaksi miehistöön ja liian vähän päällystöön. Kuva: Sakari Karttunen / Merimiespalvelutoimiston kokoelma / Rauman merimuseo

tasosta. 1970-luvun alun Suomessa tilannetta ei ollut enää mahdollista selittää kauppalaivaston kehittymättömyydellä tai takapajuisuudella. Sosiaalisen turvallisuuden kansallisen kehityksen mahdollistanut talouskasvu näkyi kaikkialla, eikä merenkulkijoita voitu enää jättää tuon kehityksen ulkopuolelle.

Merenkulkualan vaatimukset kuultiin, ja saman vuoden lokakuussa valtioneuvosto päätti merenkulkijoiden huoltotoimintaa käsittelevän komitean asettamisesta. Komitean puheenjohtajaksi kutsuttiin sosiaali- ja terveysministeriön toimistopäällikkö Veikko Kanerva ja jäseniksi Matti Haarma, Justus Harberg, Olavi Keitele, Pentti Rokkanen, Heimo Hohto ja Erkki Koivisto. Näin komiteassa oli edustettuna julkinen valta sekä työnantaja- ja työntekijäpuoli. Komitean nimeksi tuli ”Merenkulkijain viihtyvyyttä merellä ja satamissa käsittelevä komitea (Welfare-komitea)”, ja sen oli määrä saada työnsä valmiiksi vuoden 1971 syyskuun loppuun mennessä.314

79

Matkustaja-aluksilla oli rahtilaivoja enemmän henkilökuntaa. Miehistö asui kahden hengen pienissä hyteissä, joten vapaa-aikaa oli vietettävä muualla varsinkin, jos hyttikaveri oli lepäämässä. 1980-luvulle tultaessa suomalaiset kaukoliikenteen alukset vähenivät, mutta matkustaja-aluksilla henkilömäärä lisääntyi. Palvelutarjonnassaan Mepa alkoi enenevästi huomioida lähiliikenteen merenkulkijoita. Kuvassa tanssit M/S Bore Starilla vuonna 1976.

Kuva: Sakari Karttunen / Merimiespalvelutoimiston kokoelma / Rauman merimuseo

Merityökonferenssi Genevessä 1970 Vain vajaa viikko welfare-komitean perustamisen jälkeen kokoontui ILO:n 55. merityökonferenssi Genevessä. Kuusi teemoittain muodostettua komiteaa aloitti työskentelynsä vuoden 1970 teknisen merityökonferenssin tulosten pohjalta. Vaikka konferenssin henkeä pidettiinkin erinomaisena, olivat jännitteet kulissien takana samoja kuin aina aikaisemminkin.315 Laivanvarustajien mielestä laivojen rakennuskustannukset ja hyvinvointiin käytetyt kulut olivat liian korkeita. Merenkulkijoiden edustajat puolestaan ajattelivat päinvastoin. Näistä jännitteistä huolimatta merityökonferenssin luoma odotushorisontti oli positiivinen. ILO oli selvästi toimintakykyinen foorumi merenkulkijoiden sosiaalisen turvallisuuden ja työolosuhteiden ke316 hittämiseksi. Suomalaisesta näkökulmasta tilannetta paransi entisestään se, että aikaisemmin merenkulun kansainvälistä järjestötoimintaa haitannut ammattiliittojen ja vasemmistopuolueiden hajaannus oli rauhoittunut.

Työntekijäpuolen edustus merityökonferenssissa koettiin riittäväksi, vaikka Merimies-Unioni joutuikin riitelemään konferenssiin lähetettävien edustajien kulujen kattamisesta.317

80

Konferenssissa hyväksyttiin seitsemän merenkulkijoiden sosiaalista turvallisuutta parantavaa normia. Näitä olivat suositus merenkulkijoiden työnvälityksestä, suositus merenkulkijoiden ammattikoulutuksesta, julkilausuma minimipalkkojen tarkistamisesta sekä suositus tapaturmien ehkäisemisestä ja työturvallisuudesta merellä ja satamissa. Lisäksi hyväksyttiin kaksi suositusta miehistön asuintiloista, ilmanvaihdosta ja melusta aluksilla ja suositus welfare-toiminnasta merellä ja satamissa. Näiden lisäksi komiteoissa keskusteltiin vilkkaasti merenkulun teknisestä kehityksestä.318 Merimiespalvelutoiminnan kannalta konferenssin tärkein asiakirja oli suositus numero 138, joka käsitteli merenkulkijoiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia merellä ja satamissa. Suosituksessa viitattiin vuonna 1936 annettuun merenkulkijoiden huoltoa satamissa käsitelleeseen suositukseen ja todettiin sen olevan edelleen ajankohtainen perusta merimiespalvelutoiminnalle. Vuoden 1970 suosituksessa todettiin kuitenkin, kuinka ”merenkulkualan olosuhteiden muuttuessa satamissa saatavia palveluja on jatkuvasti kehitettävä ja että niiden saatavuus aluksissa myös tulee yhä tärkeämmäksi”.319 Merenkulun tekninen kehitys muutti merenkulkijoiden arkea kiireisemmäksi, ja welfare-toiminnan piti pystyä vastaamaan tähän muutokseen.

Suosituksessa määritellyt merenkulkijoiden hotellien ja merimieskeskusten laatukriteerit olivat nousseet, samoin kuin merenkulkijoiden welfare-työtä tekevien henkilöiden koulutusvaatimukset. Suosituksen mukaan welfare-työssä piti olla ”ammattitaitoista henkilökuntaa kokopäivätyössä” ja majoituspaikkojen satamissa piti ”vastata hyvätasoisen hotellin mukavuuksia”.320 Kohonnut länsimainen elintaso muutti käsityksiä siitä, millaisena nähtiin merenkulkijoiden hyvinvointityön minimitaso. ILO:n suosituksen mukaan laivoihin tulisi mahdollisuuksien mukaan rakentaa uima-altaita merenkulkijoita varten. Moni asia oli muuttunut vain muutamassa vuosikymmenessä.

ILO:n suositus nro 138 loi Suomessa uuden perustan keskustelulle merimiesten welfare-toiminnasta. Suosituksessa nostettiin merenkulkijoiden hyvinvoinnin perustasoa, mutta merkittävin muutos oli kuitenkin suomalaisen työmarkkinakentän ja yhteiskunnan valmiudessa reagoida suositukseen ja lähteä toteuttamaan sen sisältöä.321 Suosituksen nro 138 lisäksi Geneven merityökonferenssissa luotiin kolme welfare-toimintaa tarkentavaa asiakirjaa. Ne käsittelivät nuorten merenkulkijoiden suojelua ja merenkulkijoiden postinkulun parantamista kansainvälisesti. Kaiken kaikkiaan merityökonferenssin tuottamat asiakirjat antoivat selvän suunnan welfare-toiminnan kehittämiselle. Toki asiakirjat kuvailivat ideaalia, jonka kirjaimen vain harvat maat maailmanlaajuisesti täyttivät. Suomessa niiden sisältöä kuitenkin luettiin erityisellä tarkkuudella, ja työntekijäpuolen mukaan Suomen olisi mentävä jopa ILO:n suosituksia pidemmälle.322

81

Suomen Etelä-Amerikan -linjan alukset ajoivat pitkiä merimatkoja. Shakkimatsille riitti aikaa 60-luvulla matkalla Suomesta Buenos Airesiin. Kuva: Ismo Saarikoski / Suomen Merkimieskirkon arkisto

Huolto historiaan, welfare tilalle Geneven merityökonferenssin welfare-toimintaa käsittelevä suositus nro 138 oli lokakuussa 1970 perustetun welfare-komitean työn perusta.

Komitea otti lähtökohdakseen merenkulkijan ammatin kehittyvässä yhteiskunnassa. Tämä tarkoitti merenkulkijoiden huoltotoiminnan idean kääntämistä päälaelleen. Aikaisemmat merenkulkijoiden sosiaalista asemaa käsitelleet julkilausumat olivat nähneet merenkulkijat suojelu- ja valistustoiminnan kohteina. Welfare-komitean näkemyksen mukaan merenkulkijat olivat Suomen kansalaisina joutuneet sivuun kehittyneen yhteiskunnan mahdollisuuksista. Näin merenkulkijat eivät enää olleet huoltotoiminnan kohteita, vaan heistä oli tullut sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta kaltoin kohdeltu väestöryhmä, jonka asema piti korjata.323 Kyse ei enää ollut työntekijöiden ammattiliittojen vaatimuksista sosiaalisten uudistusten suhteen, vaan universaalin kansalaisuuden ulottamisesta koskemaan myös merenkulkijoita.

Kaiken yllä oli pyrkimys luoda edellytykset tasavertaisuuteen. Komiteamietinnön ajattelussa kohtasivat 1960-luvun vasemmistolaiset emansipatoriset päämäärät ja toisaalta perinteisen sivistyneistön tavoitteet. Si-

82

vistyneistölle merenkulkijoiden huolto ja aikuiskasvatus oli tarkoittanut nousua moraalittomuudesta ja kyseenalaisista elämäntavoista kohti porvarillista ihannetta. Vasemmistolle tuo sama nousu merkitsi sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Silmissä siintävä lopputulos oli kuitenkin sama – yhteiskuntaan osallistuva ja yhteiskuntakelpoinen merenkulkija. Aikaisemmin merenkulkijoiden hyvinvoinnin edistämistä oli perusteltu moraalilla ja yhteiskunnallisella oikeudenmukaisuudella. Nyt perustana oli universaali kansalaisuus. Modernien vasemmistolaisten ihanteiden vaikutus alkoi peittää vanhan sivistyneistön ja kansanvalistustyön äänen.

Merenkulkijoiden yhteiskunnallinen osallisuus sai mietinnön sivuilla erityistä huomiota. 1960-luvun moderni yhteiskuntatieteellinen ajattelu alkoi muuttua suomalaista yhteiskuntaa normittavaksi käytännöksi. Welfare-komitean mietinnön kaltaiset julkaisut vauhdittivat osaltaan tätä kehitystä. Komitea kirjoitti mietintönsä yleisosiossa, kuinka puutteellinen tiedonvälitys meriltä kotimaahan aiheutti vieraantumista Suomessa tapahtuneesta kehityksestä ja samalla kasvavia kontaktivaikeuksia. Termi ”vieraantuminen” esiintyi ensimmäistä, mutta ei viimeistä kertaa merenkulkijoista puhuttaessa. Vieraantuminen tarkoitti, että merenkulkijat eivät kyenneet seuraamaan suomalaisen yhteiskunnan tapahtumia ja he jäivät paitsi sen kehityksestä. Komitea oletti, että merenkulkijat itse halusivat osallistua yhteiskunnan toimintaan ja kokivat jäävänsä sen ulkopuolelle.

Näin aikaisemman valistustoiminnan ”pakkosivistys” oli vaihtunut welfare-komitean ”pakkokansalaisuuteen.” Komitea oletti, että merenkulkijat olivat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista, tiedonvälityksestä ja kouluttautumismahdollisuuksista. Tätä pidettiin myös laajemmin ILO:n vuonna 1970 julkaiseman merimiespalvelutoimintaa merellä ja satamissa käsitelleen suosituksen näkemyksenä.

Vuoden 1970 suosituksen henki on se, että merenkulkijoilla tulee mahdollisuuksien mukaan olla samanlaiset edellytykset yhteiskunta­ elämään kuin muilla kansalaisilla, ja tämän toteuttamiseksi tulee kussakin maassa olla julkisesti tunnustettu, asiantunteva toimielin, jonka käytössä on riittävät, säännöllisesti kertyvät varat.324

Käytännössä yhteiskuntaelämään osallistuminen tarkoitti mahdollisuuksia aikuiskasvatukseen, kuntoliikuntaan ja riittävään tiedonvälitykseen.

Näiden asioiden merkitykset olivat muutoksessa 1970-luvun alkupuolella.

Kauppalaivaston huoltoneuvoston toiminnassa kansalaisten itsekasvatus oli ollut tärkeä asia. Tämä johtui muun muassa siitä, että suuri joukko

83

työssäkäyviä aikuisia ei ollut käynyt juurikaan kouluja elämässään. Toinen ilmeinen syy itsekasvatuksen suosioon oli vapaan sivistystyön kentän rakenne. Kirjekurssit ja itse suoritettava opiskelu olivat suosittuja toisen maailmansodan jälkeen. Tuolloin vallalla oli käsitys ihmisen itsensä kehittämisestä osana modernisoituvan valtion kansalaisuutta. Aikuiskasvatus puolestaan edusti uudempaa, 1960-luvulla syntynyttä käsitystä koulutuksen merkityksestä.325 1960-luvun kuluessa aikuiskasvatuksesta tuli kokoava yleiskäsite, jonka alle entiset itsekasvatusta tuottaneet koulutuksen järjestäjät ja menetelmät liitettiin. Näin myös ajatus itsekasvatuksesta alkoi hävitä suomalaisesta kielenkäytöstä. Samalla valtion merkitys aikuisväestön koulutuksen hallinnoimisessa voimistui.326 Tämä näkyi valtion koordinoivana roolina huoltoneuvoston kurssitoiminnassa. Lisäksi se näkyi welfare-mietinnössä, joka edusti aikansa uusinta koulutuspoliittista ajattelua. Itsekasvatus oli merkinnyt yksilöiden moraalista velvollisuutta kehittyä; aikuiskasvatus puolestaan oli yhteiskunnan tarjoama palvelu. Muutos Merenkulun siirtyessä konekäyttöisiin aluksiin alkoi henkilökuntaan liittyä myös naisia. Aluksi he työskenoli koulutuksen motivoitumisen näkökulmastelivät keittiössä sekä tarjoilu- ja huoltotehtävissä. ta käänteentekevä. Myös suhde urheiluun oli 1970-luvulta lähtien naisia työskenteli jo kansipäällysmuutoksen keskellä 1970-luvun alkupuolella. tössä ja -miehistössä ja myöhemmin myös konepuolella. Jäänmurtajien keittiöissä naiset ovat työskennelleet Perinteinen työväenurheilu yleisöä vetävine kiljo vuosikymmeniä. Kuvassa jäänmurtajan naisia tauolla pailuineen alkoi korvautua yksin harrastetta1970-luvulla. Kuva: Merimiespalvelutoimiston kokoelma / Rauman merimuseo valla kuntourheilulla.327 Komitean näkemykset tiedonvälityksestä ja sen epäonnistumisen aiheuttamista ”kontaktivaikeuksista” olivat myös hyvin moderneja. Aikaisemmat merenkulkijoiden hyvinvointia pohtineet mietinnöt olivat nähneet tiedonvälityksen lähinnä inhimillisenä kysymyksenä. Welfare-komitealle tiedonvälitys merkitsi yhteyttä yhteiskuntaan ja yhteiskunnalliseen elämään. 1960-luku oli tuottanut runsaasti tiedonvälitystä käsittelevää tutkimusta, ja aihe oli yhteiskuntatieteellisen keskustelun polttopisteessä. Mcluhanistinen ”maailmankylä” piti sisällään myös merenkulkijat, mutta 1970-luvun alkupuolella yhteys pätki vielä pahasti. Nyt kyse ei enää ollut merenkulkijoiden henkilökohtaisesta menetyksestä, vaan laajemmasta yhteiskunnallisesta kysymyksestä. Maailma kehittyi hurjaa vauhtia, ja merenkulkijat olivat jäämässä vaille sen kehityksen hedelmiä.328

84

Komitean näkemykset olivat moderneja. Kyse ei kuitenkaan ollut vain siitä, että vanhat toimijat olisivat oppineet katsomaan merenkulkijoita uudella tavalla. Komitean näkemysten moderniuteen vaikutti myös se, että osa sen jäsenistä edusti uutta sukupolvea. Yksi welfare-mietinnön kirjoittajista oli vastavalmistunut yhteiskuntatieteiden kandidaatti Matti Haarma.

Hän oli ennen työtään Suomen laivanvarustajain yhdistyksen ja merenku329 lun työnantajaliiton asiamiehenä toiminut 1960-luvun lopun edistyksellisissä, sosiaalisia uudistuksia ajaneissa liikkeissä. Merkittävin näistä oli vuonna 1965 perustettu Yhdistys 9, jonka kantaviin voimiin Haarma kuului. Yhdistys keskittyi ajamaan sukupuolten välistä tasa-arvoa ja miesten oikeutta totuttua laajempaan julkiseen tunne-elämään ja sosiaalisiin oikeuksiin. Matti Haarma kertoi haastattelussaan Helsingin Sanomissa helmikuussa 1970, kuinka kapitalistinen järjestelmä perustui miesten ja naisten epätasa-arvolle ja kuinka sosialistinen järjestelmä tarjoaisi paremmat mahdol330 lisuudet tasa-arvon toteutumiselle. Edellisenä vuonna Yhdistys 9 totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, kuinka ”mies olisi vapautettava miehenä olemisen stressistä”.331 Nämä olivat moderneja ajatuksia welfare-komitean laivanvarustajien edustajalta. Ne tulivat aivan eri maailmasta kuin aikaisempien sukupolvien käsitykset kurista sekä miehen roolista merenkulussa ja yhteiskunnassa.

Yhdistys 9:n näkyvin julkaisu oli aikanaan paljon huomiota saanut Mieskin on ihminen -julkilausuma vuodelta 1968.332 Julkilausumassa miesten tuhoisaksi muotoutunutta alkoholin, itsemurhien ja uupumisen täyttämää maailmaa haluttiin muuttaa inhimillisemmäksi. Siinä käsiteltiin miesten alhaiseksi jämähtänyttä elinajanodotetta ja sitä, kuinka miehet jäivät usein vaille työsuojelua. Nämä näkemykset näkyivät welfare-komitean mietinnön sanamuodoissa ja rivien väleissä. Työväensuojelu oli 1970-luvulle tultaessa vaihtumassa kaikkia koskevaksi työsuojeluksi.333 Sosiaalipolitiikan ja yhteiskunnallisen keskustelun avaruus täyttyi uudenlaisista termeistä ja väittämistä. Matti Haarma toi merenkulkijoiden welfare-toiminnan suunnitteluun vallankumouksellisia ajatuksia ja verkostoja. Hän asui kommuunissa Helsingin Käpylässä, ja hänellä oli hyvät suhteet suomalaiseen mediaan ja politiikkaan, aina pääministeri Mauno Koiviston puolisoon Tellervo Koivistoon asti. Tellervo Koivisto oli Haarman ohella yksi Yhdistys 9:n aktiiveista.334 Kun laivanvarustuselinkeinon edustaja komiteassa oli näin edistyksellinen, oli merenkulkijoiden palvelutoiminnan kehittäminen helpompaa kuin aikaisemmin.

Welfare-komitea sai näkemyksensä merenkulkijoiden hyvinvoinnista hyvin läpi mediassa, varmasti osittain Matti Haarman hyvien mediasuhteiden ansiosta. Helsingin Sanomat kirjoitti vuonna 1971 komitean juuri valmistuneesta raportista:

85

Erityistä lakisääteistä merimiespalvelua ehdottaa ns. Welfare-komitea perjantaina sosiaali- ja terveysministeri Katri-Helena Eskeliselle jättämässään mietinnössä. Merimiespalvelutoiminnan tarkoituksena on luoda merimiehille edellytykset käyttää tasavertaisesti hyväkseen yhteiskunnan tarjoamia nuorisoja aikuiskasvatusta, vapaa-ajan viettoa ja tiedonvälitystä koskevia palveluksia ja poistaa mahdollisuuksien mukaan ne esteet, jotka merimiesammatin luonne tässä suhteessa aiheuttaa.335

Lehtijutussa haastateltu Merimies-Unionin Olavi Keitele ilmoitti toivovansa, ettei komitean ehdotusta tarvitsisi enää ”tyrkkiä väkisin eteenpäin” työehtoneuvotteluissa. Lisäksi Keitele muistutti, että komitean ehdotus oli edelleen Unionille työrauhakysymys. Komitean mietintöä käsitelleessä kirjoituksessa merimiespalvelutoiminnan välttämättömyyttä ei perusteltu kansainvälisen palvelutoiminnan epätasapainolla, kuten Olavi Keitele oli puheessaan esittänyt. Artikkelin mukaan tarve merimiespalvelutoiminnan perustamiselle syntyi ennen kaikkea nuorten merenkulkijoiden sosiaalisten ja sivistyksellisten tarpeiden kautta. Suurin osa merenkulkijoista oli alle 30-vuotiaita, ja ”ainoastaan tehokas merimiespalvelutoiminta voi pitää tällaisen nuoren ihmisen maissa tapahtuvan kehityksen tasalla”.336 Käsitys merenkulkijoiden hyvinvoinnista oli muuttunut. Se esitettiin uudella tavalla welfare-komitean mietinnössä ja julkisessa keskustelussa.

Merenkulun työnantajien jäsenlehti Navigator kirjoitti loppuvuodesta 1969, kuinka merimiespalvelutoimintaa kehittämällä ”voidaan korostaa pohjoismaisten merenkulkijoiden ja varustajien merkitystä tiennäyttäjinä”. Ääni varustajien kellossa oli muuttunut täysin. Vuosikymmeniä sosiaalisia uudistuksia vastustaneet laivanvarustajat halusivat yht’äkkiä olla hyvinvointityön edelläkävijöitä. Lehden mukaan Suomessa merenkulkijoiden työolot alkavat merenkulkuelinkeinon vähäisistä resursseista huolimatta olla jo ”vastaavia maaolosuhteita edellä”.337 Vuosikymmeniä merenkulkijoiden huoltotyöhön liittynyttä keskustelua hallinnut kysymys rappiollisesta satamakäyttäytymisestä oli vaihtunut uusiin kysymyksiin. Nyt merimiespalvelutoiminnan kohteena oli nuorten miesten tiedonvälitys ja koulutus, ja lisäksi suomalaisen tulkinnan mukaan ennen kaikkea heidän yhteiskunnallinen osallisuutensa. Kyse oli nyt yhteiskunnan velvollisuudesta merenkulkijoita kohtaan, eikä enää merenkulkijoiden henkilökohtaisesta moraalisesta ratkaisusta, jota oli yritetty tukea kirjallisuuden ja valistusiltojen avulla. Myös käsitys merenkulkijoista kohtalokkaiden satamien ”uhreina” oli muuttunut. Nyt merenkulkijat esitet-

86

tiin julkisessa keskustelussa aktiivista yhteiskunnallista osallisuutta etsivinä nuorina miehinä, jotka viimein olivat saamassa ansaitsemansa palvelun.

Toki heidät edelleen nähtiin suojelua tarvitsevina, mutta suojelun toteutustavat olivat erilaisia kuin ennen. Suojelun perusta oli nyt valtiojohtoinen aikuiskoulutus ja osallisuus yhteiskunnallisesti aktivoivaan kansalaisuuteen.

”Myöhässä historiasta” Uusi Suomi kirjoitti provokatiivisen artikkelin Merimiespalvelulakiin liittyen. Jutussa väitettiin, että Merimies-Unioni olisi ollut tyytymätön hallituksen toimiin lain edistämiseksi.

Siitä huolimatta, että tämä asia on edelleen työmarkkina- ja työrauhakysymys, ei Merimies­ Unionilla ole aihetta epäillä, että mitkään piirit – Uuden Suomen toimittajia ehkä lukuun ottamatta – vastustaisivat lakiesityksen hyväksymistä. Muissa merenkulkumaissa kansain­ väliseen suositukseen perustuva merimiespalvelujärjestelmä on jo toteutettu aikoja sitten.338

Todellisuudessa vaikutti siltä, ettei kenelläkään ollut erityistä syytä vastustaa welfare-komitean mietinnön pohjalta tehtyä lakiesitystä. Merimies-Unionin johtaja Olavi Keitele kirjoitti sosiaali- ja terveysministeri Alli Lahtiselle ja pahoitteli sotkua. Keiteleen mukaan asian käsitteleminen lehdissä ei olisi edes ajankohtaista, sillä kaikki eteni suunnitellusti.339 Vain viikkoa aikaisemmin Merimies-Unioni oli kirjelmöinyt sosiaali- ja terveysministeriötä welfare-komitean mietintöön liittyen. Unionilla ei ollut mietinnön sisältöön ja sen perusteella tehtyyn lakiesitykseen mitään huomautettavaa. Kuitenkin Unioni painotti merimiespalvelun järjestämisen kiireellisyyttä ja toivoi ministeriön asettavan sen ”tärkeysjärjestyksessä etupäähän työlistalleen”.340 Merimies-Unioni oli jo vuotta aikaisemmin lähestynyt sosiaali- ja terveysministeriötä kehottaen sitä ryhtymään mahdollisimman pian toimenpiteisiin Geneven kansainvälisen merityökonferenssin suositusten ratifioimiseksi Suomessa.341 Unionilla oli kiire saada asioita eteenpäin. Vuosikymmenten jahkailu merenkulkijoiden sosiaaliseen turvallisuuteen liittyvien kysymysten hoitamisessa oli ehtinyt tulla tutuksi.

Tällä kertaa kysymys merenkulkijoiden welfare-toiminnan järjestämisestä ei kuitenkaan jäänyt valtiovarainministeriön tai laivanvarustajien nostaman kynnyksen taakse. Huhtikuun 14. päivänä vuonna 1972 annettiin hallituksen esitys laiksi merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta.342 Hallitus esitti, että merimiespalvelutoiminta Suomessa järjestettäisiin Kansain-

87

Merenkulkijoiden joukossa on lukuisia ahkeria ja taitavia valokuvaajia. Mepan harrastetyökilpailussa valokuvauksella oli oma sarja. 1980-luvun lopulla käynnistyi Merenkulkijoiden Pohjoismainen valokuvakilpailu. Kuvan ravintolaotos on Esa Karangon diakuva­ kokoelmasta 1960- ja 70-luvuilta. Karanko toimi sähköttäjänä Ariana-, Krucia-, Finnbostonja Rhea-aluksilla. Kuva: Esa Karanko / Rauman merimuseo

välisen työjärjestön vuonna 1970 antaman suosituksen nro 138 edellyttämällä tavalla. Esityksessä Kauppalaivaston huoltoneuvostoon viitattiin väliaikaisena ratkaisuna, joka ei ollut täyttänyt ILO:n esittämiä vaatimuksia.

Merimiespalvelutoimiston tehtäväksi lakiesityksessä määriteltiin ammatissa toimivien merimiesten opiskelun, nuoriso- ja aikuiskasvatuksen, urheilu-, virkistys- ja vapaa-ajan toiminnan sekä viestintäpalvelun edistäminen ja toimeenpano. Näin laki päätyi korostamaan erityisesti opiskelun merkitystä merimiespalvelutoiminnan ytimenä. Lakiesityksen perusteissa korostettiin nuorten merenkulkijoiden haavoittuvaa asemaa. Vuonna 1970 Suomessa oli 14 000 – 15 000 ammatissa olevaa merenkulkijaa, joista yli puolet oli alle 30-vuotiaita. Tämä joukko loi osaltaan tarpeen kirjoittaa merimiespalvelua käsittelevä laki koulutuskeskeiseksi. Myös käsitys merenkulun kehityksestä ohjasi lain kirjoittamista ja vahvisti käsityksiä sen tarpeellisuudesta. Laivat olivat teknisen kehityksen takia satamassa vain muutamia tunteja, ja tämän takia merenkulkijat joutuivat viettämään suuren osan vapaa-ajastaan aluksilla.343 Lain perusteluissa määriteltiin Merimiespalvelutoimiston juridinen asema. Se erosi täysin yhdistystoiminnan varaan rakennetun Kauppalai-

88

vaston huoltoneuvoston asemasta. Esityksen mukaan Merimiespalvelutoimisto tulisi olemaan hallinnon apuelin, jolla olisi myös julkisoikeudellisia piirteitä. Merimiespalvelutoimisto tulisi olemaan ”suhteellisen itsenäinen”, koska merenkulun kenttä muuttui jatkuvasti. Tarkempaa tehtävänkuvausta ei tästä syystä ollut mahdollista kirjata. Merimiespalvelutoiminnan korkein päätäntävalta päätettiin antaa edustajistolle, jonka jäsenistö koostui sosiaali- ja terveysministeriön, valtiovarainministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön ja kummankin työmarkkinapuolen edustajista. Lain mukaan Merimiespalvelutoimiston hallituksessa ja edustajistossa ei saanut olla samo344 ja henkilöitä.

Lakiesityksessä nähtiin tarpeellisena myös merimiespalvelutoiminnan kansallisen merkityksen erittely. Merimiespalvelutoimisto joutui hoitamaan maamme kannalta tärkeää kansainvälistä tehtävää järjestäessään majoitusmahdollisuuksia sekä virkistys- ja urheilumahdollisuuksia ulkomaiden merenkulkijoille. Hoitaessaan suomalaisten merimiesten aikuiskasvatus-, kuntoliikunta- ja kirjastotoimintaa merimiespalvelu toteutti puolestaan merkittäväksi määriteltyä yhteiskunnallista tehtävää. Kirjaus tarkoitti, että tätä työtä eivät Suomessa tehneet muut viranomaiset.345 Merimiespalvelutoimiston rahoitus oli järjestetty niin, että merenkulkijat maksaisivat palkastaan yhden promillen kuukaudessa ja laivanvarustajat vastaavan summan. Näin laskettuna merenkulkijoiden maksama summa olisi ollut vuoden 1970 palkkatason mukaan 1,25 markkaa kuussa. Valtio maksaisi pohjoismaisen mallin mukaisesti merenkulkijoiden ja laivanvarustajien maksaman summan yhteensä. Näin Merimiespalvelutoimiston rahoitukseksi muodostuisi neljä promillea merenkulun palkkasummasta. Merenkulun palkkasumma vuonna 1970 oli noin 150 miljoonaa markkaa, joten Merimiespalvelutoimiston osuudeksi tulisi lakiehdotuksen mukaan noin 600 000 markkaa, josta valtion osuus olisi 300 000 markkaa. Lakiehdotuksessa todettiin, että merimiespalvelutoimintaan tulisi ohjata vähintään sama osuus lästimaksuista kuin siihenkin asti oli ohjattu, eli noin 140 000 markkaa vuodessa. Ehdotuksessa määriteltiin, että lästimaksuista saatu summa olisi käytettävä Suomessa käyvien ulkomaisten merenkulkijoiden palvelutoimintaan.

Merimiespalvelutoimiston valvonta uskottiin sosiaali- ja terveysministeriölle, jonka oli tarkoitus seurata Merimiespalvelutoimiston vuosikertomuksia ja tilinpäätöksiä.

Lain perusteluissa käsiteltiin merimiespalvelutoiminnan merkitystä kolmikantaisen järjestelmän osapuolille. Valtion näkökulmasta tilanne oli yksinkertainen. Yhteiskunta tarjosi tukea kansalaisilleen yleisen sivistystyön, kuntourheilun ja raittiuskasvatuksen parissa. Nämä palvelut kuuluvat myös merenkulkijoille, tiivistettiin lain perusteluissa. Myös pitkään kehitteillä olleet merenkulkijoiden kansainväliset virkistyskeskukset kuului-

89

vat valtiovallalle vastavuoroisuuden perusteella. Erityisen kiinnostavaa lain yleisperusteluissa oli laivanvarustajien osallisuuden analysoiminen.

Työnantajain kollektiivista osallistumista työntekijäin sivistystarpeiden tyydyttämiseen ei voida pitää tavallisena. Varustajien saama etu merimiespalvelutoiminnasta olisi kuitenkin ilmeinen.

Mahdollisuus hyvin järjestettyyn vapaa-ajan viettoon laivoilla ja satamissa sekä virkistystoiminta ovat edellytyksenä ammatissaan viihtyvän merimieskunnan olemassaololle. Tietotason nostaminen opintotoimintaa harjoittamalla on välttämätöntä lisääntyvän automaation vaatiessa yhä pätevämpiä työntekijöitä. Kuntourheilun harrastaminen vähentää terveydenhoitomenoja.346

Lain perusteiden näkemys oli hyvin moderni verrattuna aikaisempiin moraaliin ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen nojanneisiin huoltotoiminnan perusteisiin. Uudessa tulkinnassa työntekijöiden hyvinvointi ja kouluttautuminen merkitsivät uutta tuotannontekijää merenkulun alalla. Suomalainen sosiaalipolitiikka oli muuttunut asenteiltaan uudenlaiseksi 1960-luvun aikana. Nyt muutokset näkyivät myös työnantajien suhteessa työntekijöiden ”sivistystarpeiden tyydyttämiseen”. Hallituksen esityksessä esiin tuotu työnantajien hyötynäkökulma oli kiinnostava. Aikaisemmat huoltotoiminnan perusteet olivat liittyneet useimmiten työntekijöiden suojelemiseen.

Nyt työntekijöiden sivistäminen esitettiin taloudellisesti kannattavana.

Merenkulun työmarkkinaosapuolet olivat lähentyneet toisiaan 1960-luvun loppupuolella, mikä helpotti uudenlaisten käsitysten läpiviemistä.347 Lakiesitys eteni eduskunnan sosiaalivaliokunnan ja suuren valiokunnan käsittelyyn, mutta ne eivät löytäneet laista erityistä huomautettavaa. Ainut muutosehdotus liittyi Suomen Merimieslähetysseuran asemaan.

Eriävä mielipide korosti Merimieslähetysseuran merkitystä huoltotyön kentällä. Siinä tuotiin esiin, kuinka kaiken aikaa merimiespalvelutoimintaa suunniteltaessa oli Merimieslähetysseura tehnyt pitkäjänteistä työtään merenkulkijoiden hyväksi. Tämän takia Merimieslähetysseuran olisi saatava läsnäolo- ja puheoikeus Merimiespalvelutoimiston hallituksen kokouksissa. Rivien välistä näkyi vuosikymmeniä merenkulkijoiden huoltokenttää vaivannut kristilliseen huoltotyöhön liittynyt ristiriita. Merimieslähetysseuran roolia ei haluttu kirjata virallisesti huoltotoiminnan rakenteeseen, vaikka käytännössä kristillisen avustustyön merkitys oli valtava.348

90

Monilla merenkulkijoilla on puoliso ja lapsia, joihin on mereltä usein vaikea, joskus mahdoton, pitää yhteyttä. Kuva: Merimiespalvelutoimiston kokoelma / Rauman merimuseo

Lakiehdotus Merimiespalvelutoimiston perustamiseksi ei kuitenkaan tarkoittanut muiden merimiesten hyvinvointityötä tekevien tahojen alas ajamista, eikä se olisi ollut edes tarkoituksenmukaista. Muiden merenkulkijoiden huoltotyötä tekevien organisaatioiden merkitys tunnustettiin lakiehdotuksessa. Merimiespalvelutoimiston oli tarkoitus toimia yhteistyössä kuntien, eri järjestöjen ja valtiovallan kanssa. Tarkoitus oli viimein saada merimieskeskuksia kotimaisten ja ulkomailta tulleiden merenkulkijoiden käyttöön.349 Näin Merimies-Unionin Olavi Keiteleen Suomessa ja ILO:n kansainvälisesti korostama merimieskeskusten aikaansaaminen oli yksi uuden lain pääkohdista. Kirjaus jäi kuitenkin epäselväksi. Vielä lakiesityksen antamisen jälkeenkään ei ollut selvää, kenen tarkalleen ottaen piti rahoittaa merimieskeskusten ja hotellien rakentaminen.

Viimein lakiehdotus oli matkalla kohti eduskunnan käsittelyä. Vielä kalkkiviivoilla Merimies-Unioni jatkoi väsymätöntä työtään welfare-kysymyksen ratkaisemiseksi. Unionin puheenjohtaja Olavi Keitele kirjoitti kansanedustaja Uljas Mäkelälle toukokuussa 1972.

91

Merimiesammatin ikävimpiä haittatekijöitä ovat edelleenkin eristyminen perheestä ja muusta yhteiskunnasta, asuminen työpaikalla, alituinen liikkeellä olo ja viestintäyhteyksien heikkous.

Teknillinen ja sosiaalinen kehitys eivät ole näitä epäkohtia poistaneet eikä vielä ole onnistuttu vakiinnuttamaan postin kulkua puhumattakaan säännöllisestä uutispalvelusta laivoihin. Laivojen marssivauhdin ja satamien suorituskyvyn kasvu sekä mekanisoitunut lastinkäsittely ovat päinvastoin kiihdyttäneet työtahtia ja lisänneet henkistä sekä fyysistä painetta. Automaatio- ja rationalisaatiokehitys ei ole kaikissa tapauksissa ollut merimiehille eduksi, vaan rasitukseksi.350

Merimies-Unioni määritteli ILO:n taustatuella welfare-toiminnan kansalliset päämäärät, ja varustajien osaksi jäi taloudellinen osallistuminen. Tämän vuoksi Merimies-Unionin näkemykset olivat merkittäviä. Keitele nosti kirjeessään esiin merimiespalvelutoiminnan kansainvälisen luonteen ja sen, etteivät suomalaiset pystyneet tarjoamaan ulkomaalaisille merenkulkijoille samaa palvelutasoa kuin suomalaisille tarjottiin. Vähemmälle huomiolle keskustelussa oli jäänyt merimiespalvelutoiminnan verkostomainen hallintomalli. Sen ideana oli, että merkittävimpiin satamakaupunkeihin perustettaisiin paikallisia ”orgaaneja”, kuten Keitele kirjoitti. Suunnitelman mukaan näitä orgaaneja tuettaisiin voimakkaasti keskustoimistosta käsin.351 Ajatus oli lähtöisin ILO:n suosituksista, joissa jo vuonna 1920 suositeltiin satamakaupunkien paikalliskomiteoiden perustamista. Malli ei ollut vielä toteutunut Suomessa, mutta sitä pidettiin jatkuvasti esillä. Jo vuoden 1953 merenkulkijoiden huoltorahastoa käsitelleessä lakiesityksessä lähdettiin siitä, että paikalliskomiteat hoitaisivat suuren osan huoltotyöstä.352 Oli kuitenkin epäselvää, kuinka ”paikallisorgaanit” toimisivat käytännössä.

Keiteleen kirjeessä viitattiin myös merimiespalvelutoiminnan muihin palveluntuottajiin. Näitä olivat Keiteleen mukaan Merimieslähetysseura ja Merimies-Unioni, ja tietysti edelleen toiminnassa ollut Kauppalaivaston huoltoneuvosto. ”Tarkoituksena on läheisen yhteistyön luominen Merimieslähetysseuran, satamakuntien ja kaikkien asiasta kiinnostuneiden kansalaisjärjestöjen kanssa kansainvälisen mallin mukaisesti”, Keitele kirjoitti. Vaikka merimiespalvelutoimintaan oli uudella lailla kohdistettu merkittäviä tuloja, ei taso Keiteleen mukaan ollut vielä riittävä. Hänen mukaansa rahoitus kattoi ainoastaan Kansainvälisen työjärjestön minimivaatimukset. Muitakin toimijoita tarvittiin merimiespalvelutyön kentällä.

92

Laivojen sisustukseen alettiin kiinnittää huomiota matkustajaliikenteen lisääntyessä.

Vaatimus­taso nousi, vaadittiin viihtyvyyttä ja toimivuutta. Matkustajien tiloihin panostettiin, mutta myös miehistötiloja kehitettiin. Sisustussuunnitelmia sekä rahti- että matkus­taja­laivoihin tilattiin maineikkailta arkkitehdeiltä, kuten Vuokko Laaksolta. Kuva 1970-luvulta. Kuva: Merimiespalvelutoimiston kokoelma / Rauman merimuseo

Kansanedustaja Uljas Mäkelälle osoitetun kirjeen yksi ydinsisältö oli se, ettei vakituiselle pohjalle perustettava merimiespalvelutoiminta olisi pois keneltäkään muulta. Erityisesti Keitele korosti, ettei palvelutoiminnan uskominen merenkulun työmarkkinajärjestöjen ja valtion huostaan tarkoittanut ”muiden piirien syrjimistä”, vaan kyse oli kansainvälisestä käytännöstä. Merimiespalvelulain hyväksyminen merkitsi kansallisesti uuden merenkulun alalla toimivan valtakeskittymän perustamista. Kaikki intressiryhmät olivat kiinnostuneita tulevasta asemastaan järjestelmässä ja sen vallanjaosta. Kyse oli kuitenkin myös merenkulkijoiden painostusvoimasta. ”Hyväksyessään tämän lain eduskunta voi olla vakuuttunut merimiesten kiitollisuudesta”353, päätti Olavi Keitele kirjeensä. Merimies-Unionin kiitollisuus oli 1970-luvun alun Suomessa arvokasta pääomaa.

Oli kulunut kaksikymmentä vuotta siitä, kun merityökomitea oli julkaissut ensimmäisen version laiksi merenkulkijoiden huoltotoiminnasta ja sen rahoituksesta. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan laajeneminen oli viimein tavoittamassa myös merenkulkijat. Suomeen oli syntymässä pohjoismaisen mallin mukaan toimiva merimiespalvelujärjestelmä.

93

Laki hyväksytään – odotukset nousevat Laki merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta vahvistettiin 8. kesäkuuta 1972.354 Merimies-Unionin ja Kansainvälisen työjärjestön vuosikymmeniä jatkunut painostustyö pääsi viimein maaliin. Lopullisessa lakitekstissä Merimieslähetysseura sai läsnäolo- ja puheoikeuden Merimiespalvelutoimiston hallituksen kokouksissa. Tämä oli ainut lakitekstiin käsittelyn aikana vaadittu muutos. Lain valmistelu ja eteneminen oli ollut hyvin sujuvaa ja nopeaa, jos unohdetaan kahden vuosikymmenen mittainen jahkailu. Palvelutoiminnan oli tarkoitus alkaa virallisesti 1.1.1973. Kesällä 1972 Olavi Keitele käsitteli uutta lakia puheessaan Merimies-Unionin edustajakokouksessa.

Laki merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta on nyt valmis ja se tulee voimaan ensi vuoden alussa. Merimiespalvelujärjestelmän hallinto­ elimet ja toimisto muodostetaan tämän vuoden aikana. Nykyinen Kauppalaivaston huoltoneuvosto sulautuu siihen. Odotamme, että merimiespalvelutoimisto lähtee reippaasti liikkeelle pitäen johtotähtenään elävän elämän kehitystä ja tarpeita välttäen toiminnan halvaantumista monimutkaisiin säännöstöihin ja byrokratian pauloihin. Odotamme myös, että mahdollisimman nopeasti päästään rakentamaan paikallis­ orgaaneja, joihin tulevat mukaan satamakaupungit ja mahdollisimman monet asiasta kiinnostuneet kansalaisjärjestöt ja yhteisöt.355

Odotukset Merimiespalvelutoimistoa kohtaan olivat suuret. Lain valmistelua ja sen ympärillä käytyä julkista keskustelua olivat leimanneet optimismi ja usko muutokseen. Merenkulkijoiden yhteiskunnallinen eristyneisyys, nuorten merimiesten ongelmat ja satamien palveluvaje olisivat pian menneisyyttä. Merimies-Unionin edustajakokouksessa suunniteltiin opintotoiminnan uudelleen järjestämistä. Vastuuta voitaisiin pian siirtää uudelle toimijalle. Samoin käsiteltiin merenkulkijoiden ja poliisin välisiä kahnauksia satama-alueilla. Tämän ongelman ratkaisemiseksi Unionin hallitus käänsi katseensa niin ikään perusteilla olevan Merimiespalvelutoimiston puoleen.

Luottamus Merimiespalvelutoimistoa kohtaan oli suuri. Tulevaisuudessa satamissa vaikuttaisi uusi toimija, jolla edeltäjiinsä verrattuna olisi huomattavasti enemmän resursseja ja vaikutusvaltaa.356 Olavi Keiteleen optimismista huolimatta tilanne oli epävarma. Kauppalaivaston huoltoneuvosto oli järjestänyt kymmenen vuoden aikana kurssitoimintaa, mutta varsinaista laa-

94

jamittaista aikuiskasvatusta se ei ollut kyennyt toteuttamaan. Lakitekstiin kirjatun tehtävän täyttäminen tulisi vaatimaan Merimiespalvelutoimistolta suuria ponnistuksia.

Suuria odotuksia liitettiin myös merimiespalvelutoiminnan hallinnon kehittymiseen. Olavi Keiteleen puheessa kuului historian painolasti.

Kauppalaivaston huoltoneuvosto oli järjestänyt toimintansa Helsingistä käsin, eivätkä sen pyrkimykset toimivan paikallisverkoston luomiseksi olleet tuottaneet merkittäviä tuloksia. Ehkä Keiteleen puheessaan esiin nostama huoli Merimiespalvelutoimiston ”byrokraattisuudesta” kumpusi tästä todellisuudesta. Saman huolen oli aikanaan 1950-luvun alkupuolella nostanut esiin Suomen Merimieslähetysseura. Sen käsitys oli tuolloin, että valtiol­ lisen huoltotoimijan perustaminen johtaisi byrokraattisuuteen ja suuriin hallintokuluihin. Merimiespalvelutoimistoa perustettaessa nämä käsitykset varmasti nousivat pintaan. Ehkä Keiteleen käsitys byrokraattisuudesta liittyi myös siihen tosiasiaan, että Kauppalaivaston huoltoneuvosto ei missään vaiheessa saanut, urheilutoimintaa lukuun ottamatta, merenkulkijoiden suuria joukkoja mukaan kurssi- ja valistustoimintaansa.

Kärjistäen voisi sanoa, etteivät merenkulkijoiden tarpeet ja Kauppalaivaston huoltoneuvoston maailmankuva koskaan kohdanneet toisiaan.

Keiteleen toiveet ”elävän elämän” kehityksen ja tarpeiden ymmärtämisestä tulevassa merimiespalvelutoiminnassa liittyivät mahdollisesti tähän ristiriitaan. Ehkä Keitele tuli sanallistaneeksi suomalaisen sosiaalipolitiikan muutoksia kirjoittaessaan merenkulkijoiden tarpeista. Vuosikymmeniä jatkuneen huolto- ja valistustoiminnan ongelma oli ollut juuri siinä, että merenkulkijoiden tarpeet oli määritelty ylhäältä päin, eikä niitä katsottu merenkulkijoiden näkökulmasta. Nyt toimeen olivat tarttumassa uudet tekijät, etunenässä welfare-komiteassa, Kauppalaivaston huoltoneuvostossa ja merimiespalvelulain valmistelutöissä vaikuttanut Matti Haarma. Hän oli ollut Kauppalaivaston huoltoneuvoston hallituksessa organisoimassa siirtymää kohti Merimiespalvelutoimistoa.357 Hänellä oli näkemystä sosiaalipolitiikasta yleisesti ja miesten työhyvinvoinnista erityisesti. Lisäksi Haarman suhteet valtakunnalliseen mediaan olivat erinomaiset.358 Helsingin Sanomat käsitteli kesäkuussa 1972 eduskunnan hyväksymää merimiespalvelulakia ja siihen kohdistettuja odotuksia. ”Lainsäätäjien edelle ehti Merimieseläkekassa palvelukeskuksellaan”, kirjoitettiin lehdessä.359 Merimieseläkekassa oli hankkinut Kotkasta kolmikerroksisen talon ja remontoinut sen Suomen ensimmäiseksi moderniksi merimiesklubiksi ja hotelliksi. Tätä oli Suomessa odotettu useita vuosikymmeniä. Talon kunnostaminen oli maksanut Merimieseläkekassalle yli 600 000 markkaa, ja Kotkan kaupunki osallistui sen vuosittaisiin ylläpitokustannuksiin 50 000 markan osuudella. Käytännössä talon pyörittämisestä vastasi Suomen Merimieslähetysseura.360 Kotkan hotellia ja klubitiloja pidettiin erittäin onnistunei-

95

na. Hotellista ja klubitiloista vastannut rouva Greta Hartman totesi Helsingin Sanomien toimittajalle talon palvelutehon olevan niin suuri, että ”on kuin taivaaseen olisi tullut”. Jutussa kerrottiin, että perusteilla oleva Merimiespalvelutoimisto ottaisi tulevaisuudessa merenkulkijoiden palvelukeskukset haltuunsa ja vastaisi uusien rakentamisesta. Ennen merenkulkijat olivat odottaneet pestinsä alkua tuiskussa ja sateessa. Nyt heidän käytössään oli 700 neliömetriä ”tyylikkään värikästä tilaa kokolattiamattoineen”.361 Kauppalaivaston huoltoneuvoston riveissä vallitsevaan kehitykseen oltiin tyytyväisiä. Huoltoneuvoston hallituksen puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriön Veikko Kanerva oli yksi uuden merimiespalvelujärjestelmän arkkitehdeista. Huoltoneuvoston toiminnassa 1970-luvun alkuvuodet olivat merkinneet odottelua ja toiminnan ylläpitämistä vähäisin resurssein. Welfare-komitean työtä seurattiin ja kaikki uudet kehitysideat laitet362 tiin odottamaan. Hallituksessa tunnelma oli levollinen. Huoltoneuvoston työ oli saatettu päätökseen. Viimeisissä kokouksissa keskusteltiin huoltoneuvoston sulauttamisesta tulevaan Merimiespalvelutoimistoon. Tällaista ratkaisua pidettiin luonnollisena.363 Lähtökuopissaan olevaan merimiespalvelutoimintaan kohdistettiin suuria odotuksia. Asenteet mediassa, työnsä päättäneessä welfare-komiteassa, Merimies-Unionissa ja maan hallinnossa olivat suopeita merimiespalvelua kohtaan. ILO:n periaatteita soveltaneiden työmarkkinaosapuolten ratkaiseva merkitys lain valmistelussa aiheutti idealistisen kiireen tuntua.

Kaikki tuntuivat olevan samaa mieltä merimiespalvelutoiminnan tärkeydestä. Merimies-Unionin jatkuva hoputtaminen saattoi kuitenkin lopulta kääntyä itseään vastaan. Laki merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta täytti ILO:n asettamat periaatteelliset vaatimukset, mutta jätti lain kirjaimen käytännön soveltamisen ilmaan.

Lain säätäminen oli edennyt mutkattomasti, mikä olikin odotettavissa. Lakia valmistelleet komitean jäsenet antoivat eduskunnalle lausuntoja itse kirjoittamastaan laista. Merimiespalvelutoimiston tehtävänanto oli lopulta tavattoman laaja ja hyvin yleinen. Positiivisesta ilmapiiristä huolimatta oli epäselvää, kuka tulevat merimieshotellit ja palvelukeskukset rahoittaisi. Epäselvää oli myös, kuinka merenkulkijat suhtautuisivat perusteilla olevaan organisaatioon. Nuorten miesten vieraantuminen yhteiskunnasta oli monien merimiesten palvelutoimintaa kehittäneiden jakama huoli.364 Welfare-komitean, lainsäätäjän ja toimittajien varmoista äänensävyistä huolimatta saattoi kuitenkin olla epäselvää, mitä nuoret merenkulkijat itse ajattelivat omasta asemastaan ja suhteestaan yhteiskuntaan. Kauppalaivaston huoltoneuvoston Tiedotuslehdessä kirjoitettiin syksyllä 1972:

96

Paljon on kannuja uuden Merimiespalvelutoimiston tiimoilta jo ehditty valaakin ja moninaisiksi on todettu ne tarpeet, joita sen pitäisi pystyä tyydyttämään. Mainittakoon esimerkkinä lehti­ palvelutoiminta. Tämänlaatuisten palvelujen järjestäminen ei tuottane Merimiespalvelulle ylivoimaisia vaikeuksia taloudellisten toimintaedellytysten ratkaisevasti parantuessa.

Voidaanko sitten jo toiminnassa olevia palvelumuotoja nykyisestään tehostaa? Vastaus lienee varsin yksiselitteinen silloin kuin se on kiinni yksinomaan rahasta. Mutta kun tehostaminen on kiinni palvelujen kohteiden eli merenkulkijoiden asenteista, onkin tilanne jo kokonaan toinen.

Koska kysymys tulee edelleen olemaan nimenomaan vapaa-ajan harrastustoiminnasta eikä palveluja voida suinkaan kenellekään väkisin tyrkyttää, eivät minkäänlaiset organisaatiomuutokset varmaankaan kenenkään asenteisiin vaikuta.

Tarvitaan merenkulkijain itsensä taholta halukkuutta tällaiseen toimintaan ennen kuin se monilla sektoreilla on edes mahdollista.365

Merimiesten palvelutoiminnan idea oli muuttunut 1960-luvun kuluessa.

Tou­kokuussa 1972 säädetty laki merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta painotti voimakkaasti koulutusta ja tiedonvälitystä. Tässä mielessä siitä tuli aikansa kuva. Lain perustelut henkivät yhteiskunnallista tiedostamista ja tasa-arvoa sekä laajenevan hyvinvointivaltion idealismia.366 Mikä oli merenkulkijoiden suhde muutokseen, sitä ei ainakaan Kauppalaivaston huoltoneuvostossa osattu sanoa. Huolta herätti se, että monet merenkulkijat suhtautuivat harrastustoimintaan välinpitämättömästi tai jopa kielteisesti, ja nämä mielipiteet olivat laivoissa hyvin vaikutusvaltaisia.367 Jos halusi palvelua, oli pyydettävä palvelua, kuului huoltotoiminnan vanha viisaus. Osaisivatko suomalaiset merenkulkijat pyytää, sitä huoltoneuvoston konkarit epäilivät.

Merenkulun työmarkkinajärjestöissä ja hallinnossa kuitenkin uskottiin positiiviseen tulevaisuuteen. Laki merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta kirjoitettiin nopeasti muuttuvaan ja kehittyvään maailmaan.368 Tämän takia Merimiespalvelutoimiston perusta rakennettiin hyvin itsenäiseksi ja tarkoista toimintanormeista vapaaksi. Se tarkoitti esimerkiksi sitä, että aikuiskasvatustyön tai merenkulkijoiden tiedonvälityksen kehittämistyölle ei annettu tarkkoja raameja. Merimiespalvelutoimiston tulevan henkilökunnan harteille laskettiin paljon vastuuta. Heille jätettiin myös paljon vapautta järjestää Mepan toiminta haluamallaan tavalla.

97

98

Ennen digitalisaatiota laivan sijainnin määrittäminen oli usein käsityötä.

Merenkulkijoiden tehtävät muuttuivat laivojen teknisen kehityksen myötä. Mepalla oli tärkeä rooli tietotekniikkakouluttajana 1980luvulta 2000-luvulle. Kuva: Merimiespalvelutoimiston kokoelma / Rauman merimuseo

Osa 3 Idealismin aika

99

Merimiespalvelutoimisto 1973–1983

1970-lukua on kutsuttu Suomessa merenkulun ”kultaiseksi vuosikymme369 neksi”. Tuolloin koko merenkulkusektori voi hyvin ja laajeni. Varustamoteollisuus oli kannattavaa, työpaikkoja riitti ja alan tuottavuus kasvoi huimasti.370 Suotuisat taloudelliset olosuhteet mahdollistivat sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin laajenemisen. Merimiespalvelutoiminnan aloittaminen oli suomalaisen merenkulkualan yhteinen hanke. Uuden lakisääteisen palveluorganisaation perustaminen sujui suorastaan hämmästyttävän yksimielisesti. Mepan ympärille laskeutunut sopu oli osa laajempaa suomalaisen yhteiskunnan kehitystä, jonka puitteissa työelämän laatuun ja sisältöön liittyviä vaatimuksia muutettiin käytännön uudistuksiksi.371 Työntekijäpuolen kasvanut neuvotteluvoima, taloudellinen hyvinvointi ja kansainvälinen paine onnistuivat pystyttämään hyvinvointivaltion merille.

1970-luvun alussa alkoi merimiespalvelujärjestelmän rakentamisen ja laajenemisen aikakausi, joka tulisi jatkumaan miltei kymmenen vuoden ajan.372

Hyvinvointivaltio merillä Elokuussa 1972 otettiin ensimmäiset käytännön askeleet Merimiespalvelutoimiston perustamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö oli saanut uuden lain myötä tehtäväkseen Merimiespalvelutoimiston työtä ohjaavan hallituksen ja ylintä päätösvaltaa käyttävän edustajiston nimeämisen. Merimiespalvelutoimiston perustamista ja siihen liittyneitä valmisteluja hoitaneet sosiaali- ja terveysministeriön Veikko Kanerva ja merenkulun työnantajapuolta welfare-komiteassa, Kauppalaivaston huoltoneuvostossa ja lain valmistelutöissä edustanut Matti Haarma olivat mukana uuden toimijan hallinnossa. Veikko Kanervasta tuli edustajiston ensimmäinen puheenjohtaja; Matti Haarma puolestaan nimettiin Merimiespalvelutoimiston hallitukseen laivanvarustajien edustajaksi. Merenkulkijoiden sosiaalisten oikeuksien kehittämistä pitkään hoitaneen Veikko Kanervan työlle suunniteltiin jat-

100

Merimiespalvelutoimiston henkilöstö käsitti laajimmillaan 1980-luvulla yli 30 henkilöä.

2000-luvulla henkilöstön määrä on vakiintunut runsaaseen kymmeneen. Keskeisiä tehtäviä kautta vuosien ovat olleet asiamiestoiminta eri muodoissaan, monipuolisen kurssitarjonnan järjestäminen, merenkulkijoiden kulttuuri-, urheilu- ja liikuntatoiminnan sekä hyvinvoinnin edistäminen sekä viestintä, kirjasto mukaan lukien. Kuvassa Mepan henkilöstö kokoustaa vuonna 1974. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

kajaa sosiaali- ja terveysministeriössä. Tämän vuoksi ministeriön työosaston tuore ylitarkastaja Valto Järvinen nimettiin Merimiespalvelutoimiston hallituksen puheenjohtajaksi.373 Merimies-Unioni puolestaan nimitti hallitusedustajakseen puheenjohtaja Olavi Keiteleen. Näillä nimityksillä Merimiespalvelutoimiston hallintoon saatiin jatkuvuutta uudessa tilanteessa.

Merimiespalvelutoimiston hallituksen muut jäsenet olivat laivan­varustajien edustaja Justus Harberg sekä merenkulkijoiden päällystön edustajat Henrikki Rislakki, Pentti Rokkanen ja Erkki Koivisto.

Merimiespalvelutoimiston hallitus kokoontui ensimmäisen kerran 1.9.1972. Järjestäytymiskokous pidettiin sosiaali- ja terveysministeriön kokoushuoneessa Valto Järvisen ollessa puheenjohtajana. Ensimmäiseksi hallitus luonnosteli vaatimukset toiminnanjohtajan valinnalle. Tehtävään va-

101

littavalla henkilöllä piti olla korkeakoulututkinto, merenkulkualan tuntemusta, kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, hyvä kielitaito sekä järjestökokemusta. Kokouksessa päätettiin, että Kauppalaivaston huoltoneuvoston työntekijät pyrittiin mahdollisuuksien mukaan sijoittamaan Merimiespalvelutoimiston organisaatioon. Lisäksi käsiteltiin Merimiespalvelutoimiston tilakysymyksiä. Hallitus piti parhaana ratkaisuna sitä, että Merimiespalvelutoimisto voisi jatkaa Kauppalaivaston huoltoneuvoston entisissä tiloissa, jotka Merimieseläkekassa oli aikanaan sille hankkinut. Kokouksessa kuitenkin päätettiin tehdä Helsingin kaupungille ehdotus ”ton374 tin varaamisesta merimiespalvelutoimiston perustamiseksi Helsinkiin”.

Kauppalaivaston huoltoneuvosto puolestaan kirjelmöi yhteistyökumppaneilleen kertoen Merimiespalvelutoimiston jatkavan sen työtä.

Huoltoneuvoston toiminnan ilmoitettiin päättyvän 29.12.1972.375 Marraskuun alussa Merimiespalvelutoimiston hallitus oli saanut käsiteltyä toiminnanjohtajan paikkaa varten tulleet hakemukset. Lyhyen keskustelun jälkeen toimeen päätettiin valita merimiespalvelutyön parissa jo muutamia vuosia työskennellyt Matti Haarma. Sopimuksen mukaan hänen oli määrä aloittaa työssään joulukuun 1972 alussa.376 Syksyn mittaan hallituksessa käsiteltiin Merimiespalvelutoimiston organisaatiota ja henkilökuntakysymyksiä.377 Vuoden 1973 alussa työnsä aloittavaan Merimiespalvelutoimistoon palkattiin yhteensä yksitoista henkilöä. Toimiston päällikkönä oli toiminnanjohtaja Matti Haarma, pääsihteerinä Harri Kajanus, tiedotussihteerinä Sakari Karttunen, opintosihteerinä Antti Härmä, urheilusihteerinä Juhani Rinne ja kirjastonhoitajana Kauko Hänninen. Kassaa ja toimistoa hoitivat Hillevi Katas ja Heli Mäki. Merimiespalvelutoimistossa työskenteli kolme asiamiestä: Onni Jormalainen Helsingissä, Seppo Suko Turussa ja Jaakko Piela Kotkan satamassa.378 Kaikki kolme asiamiestä olivat työskennelleet jo Kauppalaivaston huoltoneuvostossa, samoin Kauko Hänninen, Harri Kajanus ja Juhani Rinne. Näin Merimiespalvelutoimistoon siirtyi suuri määrä kokemusta edelliseltä vuosikymmeneltä. Toisaalta perintönä tuli väistämättä myös vanhan huoltomaailman asenteita.379 Merimiespalvelutoimisto ei päässyt aloittamaan toimintaansa aivan puhtaalta pöydältä. Kohoava kansallinen koulutustaso näkyi kuitenkin siinä, että uusista työntekijöistä Matti Haarmalla, Sakari Karttusella ja Antti Härmällä oli yliopistokoulutus. Akateemiset taustat toivat uudenlaista teoreettista, viestinnällistä ja yhteiskunnallista osaamista Merimiespalvelutoimistoon.380

102

”Hyvät merenkulkijat” Merimiespalvelutoimiston ensimmäisiin työtehtäviin kuului varustamoiden informoiminen siitä, kuinka merimiespalvelumaksu käytännössä hoidettaisiin. Tuore toiminnanjohtaja Matti Haarma lähestyi varustamoita ja opasti lisäämään merenkulkijoiden palkkakuitteihin uuden rivin, jolle kirjoitettaisiin ”MEPA-maksu 0,1 %” ja lisäksi tilaa vastaavaa markkamäärää varten. Tämä oli kaiken toiminnan perusta.381 Maksut oli kiireesti saatava liikkeelle, sillä Merimiespalvelutoimisto, tai MEPA382, niin kuin virallinen lyhenne kuului, oli joutunut lainamaan syksyllä pankista 50 000 markkaa toimintansa ylläpitämiseksi.383 Vuoden 1973 ensimmäisessä Vapaavahti-lehdessä Merimiespalvelutoimiston hallituksen puheenjohtaja Valto Järvinen tervehti merenkulkijoita.

Varmaan jokainen merenkulkija on ainakin joskus tuntenut ylpeyden ailahduksen mielessään, kun maissa keskustelu liikkuu ”merimies on erimies” aihepiirissä, mutta varmaan yhtä moni on satamasta lähdettyä istunut pienessä hytissään ja tuntenut jäävänsä monesta sellaisesta yhteiskunnan tarjoamasta palvelusta paitsi, josta maissa työskentelevät pääsevät osalliseksi.384

Tekstissään Järvinen viittasi merimiespalvelutoiminnan uuteen maailmankuvaan, jossa tasa-arvoinen kansalaisuus oli merimiespalvelutoiminnan lähtökohta. Samassa kirjoituksessa Järvinen nosti esiin sen, että vuoden 1973 alusta lähtien merenkulkijat joutuivat itse maksamaan palvelutoiminnasta. ”Toimisto ja sen hallitus toivoo, että merenkulkijat ymmärtäisivät tietyt alkuhankaluudet”, Järvinen kirjoitti. Hän toivoi, että merenkulkijoiden luottamus Mepaa kohtaan säilyisi, vaikka toiminta lähtisikin hitaasti käyntiin. Tekstinsä lopuksi Järvinen toivoi, ettei määritelmä ”erimies” tulevaisuudessa enää joka suhteessa pitäisi paikkaansa. Siinä olisi Mepan työn lähtökohta.385 Samassa lehdessä Mepan tiedotussihteeri Sakari Karttunen valotti ensimmäisten kuukausien toimintaa. Uusia avauksia oli hänen mukaansa tehty jo runsaasti. Mepa oli ehtinyt valmistaa uudella offsetkoneellaan ensimmäiset merenkulkijoille jaettavat lehtikoosteet. Merimieslähetysseuralta peritty päivälehtipalvelu oli ottanut ensiaskeleensa, ja Mepan tarjoamien opintomahdollisuuksien esite oli jo painokoneessa.

Ilmassa oli uuden alun riemua, mutta samalla vanhat ongelmat nostivat päätään. Sakari Karttunen muistutti merenkulkijoita siitä, ettei harrastustoiminta olisi mahdollista ilman heidän omaa aktiivisuuttaan.386 Karttusen huomio oli aiheellinen, sillä Vapaavahdin Postipoiju-palsta, jol-

103

Matti Haarma työskenteli Merimiespalvelutoimiston ensimmäisenä toiminnanjohtajana vuodesta 1973 vuoteen 1986. Hänen johtajakaudellaan Mepa kehitti palvelutarjontaa ja laajensi Kauppalaivaston huoltoneuvoston työtä. Haarman yhteiskuntatieteilijätausta ja vasemmistolaisuus värittivät Mepan ensimmäistä vuosikymmentä. Haarma oli sosiaalinen, hyvin verkostoitunut ja viihtyi laivoilla sekä pitkillä lounailla. Hän oli ollut rakentamassa Mepaa jo lainsäädäntövaiheessa ja oli osaltaan vaikuttamassa Mepan syntyyn. Haarma oli räväkkä idealisti eikä sen vuoksi välttynyt konflikteilta työpaikallaan. Haarman kuoltua vuonna 1988 hänen pitkäaikainen työtoverinsa Valto Järvinen kirjoitti Vapaavahdissa: ”1970-luvun alussa – – Suomessa vallitsi noususuhdanne ja nuoret innokkaat voimat olivat liikkeellä haluten muuttaa maailman paremmaksi paikaksi ihmisten asua ja tehdä työtä.

Matti oli yksi innokkaimmista.” Järvisen mukaan Matti Haarma teki työtään enemmän kuin tavallisella työpanokselle. Hän teki sitä sydämellä. Muistokirjoituksessa Järvinen kiteyttää 1970-luvun vasemmistolaisen maailmankuvan. ”Hän [Haarma] uskoi, että työntekijällä oli oikeus parempaan elämään ja hän uskoi, että elämän laadun ja työolojen parantaminen oli myös mahdollista.” Kuvassa toiminnanjohtaja Matti Haarma puhumassa Mepassa vuonna 1977. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

la julkaistiin merenkulkijoiden omia tervehdyksiä ja kirjoituksia, oli tyhjä. ”Kun kenttä itse on mukana uuden toimiston toimintamuotoja muokkaamassa, on tyytyväisyys molemminpuolinen”, muistutettiin palstalla ja kehotettiin merenkulkijoita aktiivisuuteen.387 Passiivisuudestaan huolimatta merenkulkijat arvostivat monia Mepan tarjoamia palveluita. Se ilmeni Mepan palvelukseen myöhemmin rekrytoidun tiedotusopin opiskelijan Pertti Rönkön pro gradu -tutkielmasta, joka käsitteli merenkulkijoiden tiedotusoloja.388 Tutkimuksen mukaan suurin osa merenkulkijoista piti Mepan julkaisemaa Klippis-uutiskoostetta ja Vapaavahti-lehteä tärkeinä. Ainut Klippikseen liittynyt ongelma oli se, että se

104

ilmestyi liian harvoin ja että kopioita lehdestä toimitettiin laivoille liian vähän. Vain yksi Rönkön tutkimuksessa mukana ollut merenkulkija piti Klippistä turhana. Myös laivakirjastojen merkitystä pidettiin olennaisena. Rönkön tekemän kyselyn mukaan 82 prosenttia merenkulkijoista käytti laivakirjastoja. Kirjastoissa merenkulkijoita häiritsi liian suppea valikoima ja liian harva kirjastojen vaihtotiheys.389 Toimiston seinien sisäpuolella suunniteltiin tulevaisuutta. Erityistä painoarvoa vasta perustetussa Merimiespalvelutoimistossa annettiin tiedonvälityksen kehittämiselle. Tämä oli perusteltua myös Pertti Rönkön tutkimuksen mukaan, koska miltei kaikki merenkulkijat pitivät laivoille tullei390 ta kirjeitä, lehtiä ja radio-ohjelmia viihtyvyytensä kannalta merkittävinä.

Hallituksen asialistalla olivat oma uutiskatsaus, painokone, Vapaavahdin määrärahan korottaminen sekä pyrkimykset merenkulkijoiden ohjelmista vastaavan Porin lyhytaaltoaseman kunnostamiseksi. Vapaavahdin jutussa ei muistettu kuitenkaan mainita, että kattavan sanomalehtipalvelun aikaansaamiseksi ulkomaanliikenteen merenkulkijoille oli pyydettävä apua Merimieslähetysseuralta, sillä Mepalla ei ollut asiamiehiä ulkomaiden satamissa. Tässä mielessä Mepa oli samassa tilanteessa kuin Kauppalaivaston huoltoneuvosto aikaisemmin. Ulkomaiden satamissa pysähtyvät merenkulkijat eivät olleet vielä Mepan palveluiden piirissä. Tämän asiantilan korjaaminen oli yksi Mepan tärkeimmistä tavoitteista.

Mepan hallituksessa suunniteltiin ennakkoluulottomasti myös tiedotustoiminnan uusien teknisten kehitysaskeleiden ottamista. Toiminnanjohtaja Matti Haarma nosti useissa yhteyksissä esiin niin sanotun kasettipalvelun perustamisen.391 Sen avulla olisi mahdollista lähettää viihteellisiä ja informatiivisia ohjelmia merenkulkijoiden katsottavaksi ja kuunneltavaksi.

Muu kansakunta istui jo television äärellä, mutta merenkulkijat kuuntelivat vielä radiota. Tämäkin oli mahdollista ainoastaan silloin kun ohjelmaa tuli, ja jos se sattui kuulumaan. Kasettipalvelun ongelma oli kasettiformaattien liian suuri määrä. Ei ollut yksimielisyyttä siitä, minkä standardin mukaan palvelua lähdettäisiin kehittämään. Toinen suunnitteilla ollut askel oli telex- ja sähkeuutisten kehittäminen. Merenkulkijat olivat uutispimennossa suurimman osan työajastaan, ja tämän ongelman vakavuuteen oli Mepaa perustettaessa herätty.392 Mepa oli aktiivinen myös merimiesklubien suhteen. Huhtikuussa 1973 päätettiin lyhyiden neuvotteluiden jälkeen, että Mepa ottaa Kotkan uuden merimiesklubin hoitaakseen. Muutosta perusteltiin sillä, että Mepa tarvitsi kokemuksia muita palvelukeskuksia varten ja että Kotkan ja Haminan seudulle tarvittiin toimipiste ulkomaalaisia merimiehiä varten.393 Hallituksessa keskusteltiin myös tarpeesta perustaa Mepan toimipiste Ouluun. Toimipisteen vastuulle kuuluisivat Oulun lisäksi Raahen, Kemin ja Tornion satamat.394 Myös Merimiespalvelutoimiston hallintoa rakennettiin valmiiksi.

105

Vapaavahdin toimitus on kautta vuosien vieraillut aluksilla satamissa ja tehnyt myös lyhyitä matkoja, joiden aikana merenkulkijoita on haastateltu ja kuvattu. Toimitussihteeri Sakari Karttunen tallensi tikanheittoa 1970-luvulla. Kuva: Sakari Karttunen / Merimies­ palvelutoimiston kokoelma / Rauman merimuseo

Hallitus päätti, että Mepan sisään perustettaisiin omat jaostot vastaamaan toimintasektoreista. Jaostot päätettiin perustaa opinto-, tiedotus-, urheiluja kirjastotoiminnan koordinoimiseksi. Niihin päätettiin kutsua kyseisten alojen asiantuntijoita Mepan edustajien lisäksi.395 Jaostojen toiminta lähti kuitenkin maltillisesti liikkeelle, eikä esimerkiksi opintojaosto kokoontunut kertaakaan vuoden 1973 aikana.396

Mepan ensimmäinen mediakriisi Merimiespalvelutoimisto halusi lisätä tunnettuuttaan paitsi merenkulkijoiden, myös suuren yleisön keskuudessa. Helsingin Sanomat kirjoitti tammikuussa 1973 Merimiespalvelutoimiston perustamisesta otsikolla ”Merimiespalvelutoimistot aloittivat toimintansa – Kotkassa ainoa palvelutalo”.397 Jutussa Mepan toimintaa ja tavoitteita kuvailtiin hyvin samaan tapaan kuin ne oli esitetty laissa. Uutinen avasi kuitenkin kiinnostavalla tavalla Mepan tavoitteita. Merimiespalvelulaissa ei eritelty, mitä merimiesten aikuis- ja nuorisokoulutus tarkemmin merkitsi. Helsingin Sanomien haastattelussa toiminnanjohtaja Matti Haarma kuitenkin selvitti, kuinka ”opintomahdol-

106

lisuuksia on tarkoitus kehittää siten, että merimiehillä on yhteiskunnan tarjoaman peruskoulutuksen lisäksi mahdollisuus saada ammatillista ja yhteiskunnallista koulutusta”.398 Tähän asti merenkulkijoille oli tarjottu lähinnä kielikursseja, eivätkä niidenkään osallistujamäärät olleet kovin suuria. Mepalla oli paljon työtä koulutuksen järjestämisessä, sillä minkäänlaista opetussuunnitelmaa tai määritelmää koulutuksen sisällöistä ei ollut olemassa. Tämä kysymys oli yksin Merimiespalvelutoimiston ratkaistavissa. Yhteiskunnallisen koulutuksen korostaminen oli Haarman oma sanavalinta, sillä sellaiseen ei laki velvoittanut. Käytännössä tämä sanavalinta näkyi esimerkiksi laivakirjastojen kokoonpanoissa. Haarman puoliso kertoi haastattelussa, kuinka merenkulkijoille lähteviin kirjalaatikoihin pyrittiin aina sijoittamaan myös ”tiedostavampaa” kirjallisuutta dekkarien sekaan. Vaikka toiminnanjohtaja Haarma ei vielä Mepan alkuaikoina kuulunut mihinkään puolueeseen, oli hänen ajattelunsa yleisvasemmistolaista. Tarkoitus oli auttaa merenkulkijoita saavuttamaan tasa-arvoisempi asema ja lisätä ”yhteiskunnallista tietoisuutta”, ku399 ten hänen puolisonsa myöhemmin muisteli. Mepa ei kuitenkaan saanut olla avoimen vasemmistolainen, vaikka yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoiseen kansalaisuuteen tähtäävä perusajatus teki siitä joka tapauksessa rakenteellisesti vasemmistolaisen toimijan.

Toinen kiinnostava Mepan perustamista käsittelevässä Helsingin Sanomien haastattelussa esitetty ajatus liittyi pitkään suunniteltujen merimiesklubien ja -hotellien perustamiseen. Haastattelussa toiminnanjohtaja Matti Haarma totesi, että Mepa huolehti merenkulkijoiden viihdepalveluista ”ennen kaikkea perustamalla Merimiespalvelukeskuksia satamakaupunkeihin”.400 Helsingin Sanomien haastattelu maalasi merimiespalvelutoiminnan tulevaisuudesta optimistisen kuvan. Samanlaisen vaikutelman antavat Mepan sisäiset dokumentit.401 Merenkulun rakennemuutos oli kuitenkin jo aistittavissa. Huhtikuussa 1973 Kymen Sanomat kirjoitti Kotkan palvelukeskuksen siirtymisestä Mepan hoidettavaksi. Jo aiemmin todetut ongelmat ulkomaisten merenkulkijoiden palveluvajeesta nousivat jälleen esiin.

Suomi hyötyi kansainvälisestä merimiespalvelujärjestelmästä, mutta ei itse kantanut korttaan kekoon. Positiivista muutosta kuitenkin odotettiin, mutta samaan aikaan ihmeteltiin kävijämäärän ajoittaista vähäisyyttä. ”Kyllä täällä olisi kysyntää paremmille palveluksille, jos niitä vain olisi. Meillä tosin on ollut viime aikoina hiljaista varsinkin sen jälkeen, kun kaksivuorotyö tuli. Laivat viipyvät niin vähän aikaa satamissa”, kertoi Kotkan meri402 mieskeskuksen lukusalin hoitaja Sirkka Kari lehden haastattelussa. Merenkulun tehostuminen ja rationalisointi, kuten tuolloin sanottiin, vähensi jo 1970-luvun alussa merkittävästi merenkulkijoiden vapaa-aikaa satamissa. Kymen Sanomien kirjoituksen perusteella merenkulun rakennemuutos iski merimiespalvelutoimintaan jo ennen kuin ensimmäinen merimieskes-

107

M/S White Rose -aluksen pitkistä ja värikkäistä matkoista kerrottiin Vapaavahdissa moneen otteeseen, usein merenkulkijoiden toimitukseen lähettämien kuvien ja kertomusten pohjalta. Kuvassa aluksen miehistöä 1970-luvulla. Kuva: Pauli Saastamoinen / Merimies­ palvelutoimiston kokoelma / Rauman merimuseo

kus oli edes siirtynyt Mepan hallintaan. Alkuvuodesta 1973 ilmaan piirrettiin kuitenkin positiivista odotushorisonttia, jossa näkyi korkean käyttöasteen merimieskeskuksia ja laajaa aikuiskoulutustoimintaa.

Positiivisesta alkuilmapiiristä huolimatta Merimiespalvelutoimisto sai myös negatiivista huomiota jo muutaman kuukauden olemassaolon jälkeen. Helsingin Sanomien Nyt keskustellaan -palstalla hyökättiin toimistoa vastaan otsikolla ”Onko merimies erimies vai ihminen siinä kuin muut”.

Jutun mukaan Merimiespalvelutoimisto vaiensi merenkulkijoiden tositarpeet. Kirjoitus käsitteli Merimiespalvelutoimiston perustamista merenkulkijoiden silmin: Toistaiseksi ei julkisuuteen ole tullut merimiespalvelusta paljoakaan muuta tietoa kuin että rahaa on saatu huomattavasti enemmän sen kuin sen edeltäjän käyttöön. Joitakin tietoja on tihkunut laivoillekin entisen toiminnan tehostumisesta. Merimiehet kysyvät kuitenkin, miten monta merillä olevaa miestä on vaikuttamassa

108

palvelun kehittämiseen? Miten merimiehet saavat oman äänensä kuuluville? Kenen tarpeista käsin palvelua rakennetaan?

Jos ennen merimiehet olivat niin raudankovia miehiä, että he eivät ihmisyytensä perään kyselleet, niin nykyään merimiehet alkavat yhä enemmän olla ihmisiä, jotka haluavat tulla kuulluiksi omissa asioissaan.

Merimiespalvelun niin kuin kaiken muunkin merimiehen auttamiseksi tarkoitetun toiminnan ilmeisenä vaarana on, että esimerkiksi harrastus­­­­­­­ toiminnan tehostaminen lisää jonkinlaista pintatyytyväisyyttä. Mutta se ei hiventäkään ”normalisoi” merimiehen elämää. Lisääntyvien palvelusten avulla voidaan vaientaa todelliset inhimilliset ja yksilölliset tarpeet. Hyvät harrastukset kuntourheilusta opiskeluun asti ovat merimiehen elämässä toki paikallaan. Mutta jolleivat ne merkitse enempää merimiehelle kuin esimerkiksi sairaalaan suljetulle ihmiselle ajatusleikki terveydestä ja vapaudesta, niin harrastemahdollisuuksia lisäävällä merimies­ palvelulla on pienehköt mahdollisuudet merimies­ ammatin inhimillistämisessä.403

Kirjoitus toi julki epäilyksiä, joita merimiespalvelutoiminnan suunnittelutyöstä oli saattanut lukea rivien välistä jo pitkään. Merenkulkijoiden hyvinvointia lisäämään tarkoitetut palvelut oli perinteisesti suunniteltu ylhäältä alaspäin. Oliko Merimiespalvelutoimisto vain uusi sovellus tästä logiikasta?

Laki merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta ei syntynyt merenkulkijoiden, vaan palvelujärjestelmän ja yleisemmän yhteiskunnallisen ajattelun ehdoilla. Tämä siitäkin huolimatta, että Merimies-Unioni oli muutoksen ja palvelutoiminnan kehittämisen liikkeelle paneva voima yhdessä ILO:n kanssa. Ehkä kirjoitus liittyi samaan ongelmaan, johon Merimies-Unionin Olavi Keitele puheessaan vuotta aikaisemmin oli viitannut toivoessaan merimiespalvelutoiminnalta elävän elämän ymmärtämistä ja byrokraattisuuden välttämistä.

Tosiasia oli, että Merimiespalvelutoimisto kehitteli Helsingistä käsin järjestelmää, joka epäilemättä näytti ainakin aluksi teoreettiselta ja vaikutuksiltaan vähäiseltä. Juuri tätä Mepan hallituksen puheenjohtaja Valto Jär-

109

vinen oli Vapaavahti-lehden kirjoituksessaan pahoitellut. Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa tuotiin lopuksi esiin merenkulkijoiden itseymmärrystä harvinaisen suoralla tavalla. ”Meidän maamme olosuhteissa merimiehet muodostavat suuren siirtotyöläisjoukon, jolla on vertaansa vailla olevia kipeitä ongelmia”, tiivisti kirjoittaja merenkulkijoiden sosiaalisten parannusten tarvetta. Nämä ongelmat olivat olleet tiedossa jo 1880-luvulta asti, mutta toimet niiden helpottamiseksi eivät kirjoittajan mukaan olleet vieläkään riittäviä.404 Muutamaa viikkoa myöhemmin Helsingin Sanomissa julkaistiin Merimiespalvelutoimiston vastine kirjoitukseen. Teksti oli otsikoitu ”Merimies405 palvelu vastaa: emme vaienna merenkulkijoiden tositarpeita”. Mepan hallituksessa asiaa ei laajemmin käsitelty. Pöytäkirjaan oli kirjattu ainoastaan, että vastine mielipidekirjoitukseen on tekeillä.406 Vastine toistikin jo tutuksi tullutta linjaa, jossa korostettiin merenkulkijoiden heikkoa yhteiskunnallista asemaa suhteessa maissa asuviin. Mepan vastineen mukaan merenkulkijat olivat jääneet ”yhteiskunnallisten palvelusten osalta jälkeen muista kansalaisista”. Tekstissä viitattiin myös teknisen kehityksen aiheuttamiin muutoksiin, jotka eivät kuitenkaan olleet muuttaneet merimiesammatin perusluonnetta. Etäisyyden ja yksinäisyyden ongelmat eivät korjaantuneet, vaikka teknologia kehittyikin. Työ vain muuttui kiireisemmäksi.

Vastauksen kiinnostavin kohta liittyi merenkulkijoiden ”tositarpeiden” tunnistamiseen. Mepan vastineen mukaan näitä tarpeita ei kielletty, eikä viihteen tuominen laivoille tarkoittanut, että Mepa olisi tietämätön alan todellisista ongelmista. Päinvastoin, Merimiespalvelutoimiston mukaan tiedottamisen lisääntyminen auttoi merenkulkijoita tunnistamaan todelliset tarpeensa. Tämä oli täysin uusi tulkinta siitä, mikä oli Merimiespalvelutoimiston tehtävä. Kauppalaivaston huoltoneuvoston aikaan merenkulkijoiden tarpeet oli määritelty pitkälti huoltoneuvoston toimistosta käsin. Näin merenkulkijoiden tarpeet oli tunnistettu jo ennen kuin he edes itse olivat tunnistaneet niitä. Merimiespalvelutoimisto suhtautui merenkulkijoihin kirjoittamansa vastauksen perusteella yhtä holhoavasti kuin aikaisemmat toimijat. Mekanismi vain oli erilainen. Merimiespalvelutoimiston työntekijät ajattelivat voivansa osoittaa merenkulkijoille, millaisia heidän todelliset tarpeensa olivat. Taustalla oli kirkasotsainen pyrkimys auttaa merenkulkijoita näkemään oma asemansa ja rohkaista heitä toimimaan oman tilanteensa parantamiseksi.407 Ajatus oli 1970-luvun yhteiskunnallisessa keskustelussa varsin yleinen. Merenkulkijoiden yhteiskunnallinen valistaminen oli kuulunut jo Kauppalaivaston huoltoneuvoston työtapoihin, mutta nyt toiminnan motiivina ei ollut kansakunnan rakentaminen vaan uusvasemmistolainen ajattelu.408 Merimiespalvelutoimiston työntekijät johdattelivat merenkulkijoita yhteiskunnallisen tietoisuuden äärelle ja ehkäisivät näiden yhteiskunnallista ”vieraantumista”.409 Tämän ajattelun takana oli kuitenkin

110

enemmän tai vähemmän tunnistettuja vaikuttamispyrkimyksiä, jotka eivät jääneet huomaamatta merenkulkijoilta ja Mepan sidosryhmiltä.410

Merimiespalvelutoimisto huutaa ulapalle Merimiespalvelutoimiston ensimmäinen vuosi oli lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle. Hallituksen käsiteltäväksi tuli yhä uusi aloitteita ja ideoita. Mepan toiminta nähtiin talon sisällä pioneerityönä, joka tulisi parantamaan merenkulkijoiden asemaa.411 Taustalla vaikutti maailmankuvallisen innon lisäksi epäilemättä myös Mepan positiivinen taloustilanne. Ensimmäisen vuoden ylijäämäksi arvioitiin yli 270 000 markkaa ja koko vuoden menoiksi 1 200 000 markkaa.412 Käytännön työtä tai tulevaisuuden visiointia ei tarvinnut ajatella ainoastaan niukkuuden kautta, kuten Kauppalaivaston huoltoneuvoston aikaan. Tunnelma Mepan seinien sisällä oli hyvin energinen, mutta samalla turhautunut. Toiminnanjohtaja Matti Haarmalla oli tapana lopettaa kirjoituksensa Vapaavahti-lehteen sanoilla: ”Soita! Kirjoita! Käy talossa!” Nämä sanat voi tulkita paitsi kutsuna, myös hätähuutona.

Kesällä 1973 järjestetyt Maarianhaminan merimieskulttuuripäivät olivat ensimmäinen suurempi yleisötilaisuus, jonka järjestämiseen Merimiespalvelutoimisto osallistui. Kulttuuripäivien ohjelmaan kuului muun muassa merenkulkijoiden harrastenäyttely, kansainvälinen merimiespalveluseminaari, merenkulkijoiden urheilukilpailu ja tietysti komeat päätösjuhlat ministerivieraineen.413 Matti Haarma kirjoitti kulttuuripäivien keränneen paikalle runsaasti valtakunnallista mediaa, mutta vain vähän aktiivimerenkulkijoita.

Oliko tähän syynä se, että merenkulkijat vierastivat sanaa ”kulttuuri”, vai se, että päivien ajankohta oli väärä. Oli syy mikä tahansa, seuraaville päiville on pyrittävä saamaan enemmän merenkulkijoita mukaan.

Voitaisiin harkita myös sitä, että päivien painopiste siirrettäisiin hieman arkisempiin asioihin, käsittelemään merenkulkijoita välittömästi koskevia asioita.

Näitä asioita meillä on vielä runsaasti aikaa miettiä. Toivottavaa on, että merenkulkijat itse ilmaisisivat mielipiteensä siitä, miten tällaisia päiviä tulisi järjestää.

Toistan siis taas: Soita! Kirjoita!

Käy talossa!414

111

Seuraavana syksynä Matti Haarman Vapaavahtiin kirjoittaman pääkirjoituksen sävy oli jo selvästi ärtynyt. Hän kirjoitti, että vaikka Mepan vuosibudjetti kipusi jo yli miljoonaan markkaan, ei silläkään summalla saada miestä joka satamaan. Toiminnan perusajatus Haarman mukaan oli se, että laivojen tuli kirjeitse ilmoittaa Merimiespalvelutoimistolle, mitä palveluksia tarvittiin ja milloin laiva olisi satamassa. Lyhentyneiden satamassaoloaikojen vuoksi Mepan asiamiesten oli muuten mahdotonta ehtiä käymään laivoilla. ”Sen vuoksi on parempi ilmoittaa meille, mitä toiveita on ja missä suhteessa ollaan tyytymättömiä. Se on tehokkaampaa kuin purnata messissä Mepan kehnoa toimintaa”.415 Mepan ja merenkulkijoiden yhteistyö ei ollut alkanut aurinkoisissa merkeissä. Merenkulkijat maksoivat merimiespalvelutoiminnasta ja kirosivat rahanmenoa, mutta eivät kertoneet millaista merimiespalvelutoimintaa halusivat.416 Tämän vuoksi käsitys oikeanlaisesta merimiespalvelusta piti perustaa ILO:n suositusten, merimiespalvelulain ja toimintaa johtaneiden mepalaisten ajatusten varaan. Vaikutti siltä, että merenkulkijat eivät täysin ymmärtäneet Mepaa, eikä Mepa merenkulkijoita.

Ensimmäisen vuoden lähestyessä loppuaan Merimiespalvelutoimiston hallitus kirjasi havaintojaan ylös. Jo loppukesästä oli keskusteltu yleisesti tiedottamisesta ja tiedon perillemenon vaikeuksista.417 Sama teema oli noussut esiin myös ILO:n merityökonferenssissa vuonna 1970. Posti ei kulkenut laivoille tarpeeksi nopeasti. Ongelma oli ennen kaikkea käytännöllinen. Siihen liittyi varustamoiden kyky ja halu tavoittaa omat laivansa, mutta toisaalta myös kansainvälisen postin mahdollisuudet välittää merenkulkijoiden kirjeitä. Mepan hallituksessa käsiteltiin tapausta, jossa tieto töissä menehtyneen merenkulkijan kuolemasta ei tavoittanut omaisia riittävällä nopeudella. Pohdittiin myös mahdollisuuksia välittää perheiden tervehdyksiä laivan päällä oleville merenkulkijoille. Yleisemmin tiedonkulun parantamisen ajateltiin kehittävän merenkulkijoiden hyvinvointia ja vähentävän vieraantuneisuutta. Kysymys oli samaan aikaan henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen. Merimiespalvelutoimiston näkemyksen mukaan tiedonvälityksen ongelmat eivät kuitenkaan rajoittuneet pelkästään tiedon liikkumiseen. Ongelmia oli toimiston mukaan myös merenkulkijoiden yleisessä tietotasossa.

Useissa yhteyksissä on todettu merenkulkijoiden tietomäärän vähyys sekä heitä välittömästi koskevissa asioissa että yleisemmin yhteiskuntaan ja sen kehittymiseen liittyvissä kysymyksissä.

Merimiespalvelutoiminnasta annettu asetus toteaa mm., että sitä on kehitettävä niin, että merenkulkijoiden mahdollisuudet osallistua yhteis­ kunta­ elämään paranevat. Molemmat edellä mainitut seikat edellyttävät tehokasta tiedotustoimintaa.418

112

Tässä Merimiespalvelutoimiston johto näki keskeisen tehtävänsä. Mepan toimintaidea lepäsi suuressa määrin juuri tiedottamisen ja tiedonvälityksen kehittämisessä. Pöytäkirjan lainauksessa ei kerrottu, mistä käsitykset merenkulkijoiden ”vähäisestä tietomäärästä” olivat peräisin, eikä myöskään sitä, millaista tietoa heille tarkalleen piti jakaa. Olennaista oli, että Merimiespalvelutoimiston johto näki merenkulkijat tietämättöminä ja tässä mielessä ohjailua kaipaavina. Laki merimiespalvelutoiminnasta ei käsitellyt merenkulkijoiden asemaa samalla tavalla kuin Merimiespalvelutoimiston hallitus. Lain henki tavoitteli merenkulkijoille yhtäläisiä kansalaisoikeuksia, mutta Mepan toimistossa asetelma kääntyi toiseen asentoon. Mepan näkemyksen mukaan merenkulkijat eivät olleet yhteiskunnallisesti tarpeeksi valveutuneita ja asia piti pikaisesti korjata.

Toiminnanjohtaja Matti Haarma esitti Mepan hallituksen kokouksessa oman näkemyksensä siitä, kuinka merenkulkijoiden tietomäärän vähyyttä lähdettäisiin paikkaamaan. Hän ehdotti, että Vapaavahti-lehti alkaisi ilmestyä tabloid-kokoisena kahdesti kuukaudessa ja että Mepan kokoama ja laivoille välittämä uutiskatsaus Klippis muuttuisi sanomalehtikoosteeksi, jonka painopiste olisi merenkulkijoiden kotiseutua koskevissa uu- Pertti Rönkön 1970-luvulla valmistuneen tisissa. Nämä muutokset edellyttivät Haarman mukaan pro gradu -työn mukaan huono tiedonkulku uuden tiedottajan palkkaamista Mepan palvelukseen.419 oli yksi merenkulkijoiden suurimmista haasteista. Merimiespalvelutoimisto edisti merenHallitus hyväksyi Haarman ehdotukset, ja toimitussih- kulkijoiden yhteydenpitoa ja tiedonsaantia ja teerin paikka päätettiin laittaa auki jo ennen vuoden- julkaisi muun muassa Merenkulkijain postija teleoppaan. Henkilökohtaisia kontakteja vaihdetta.420 ylläpidettiin pääosin kirjeitse, joita varusMerimiespalvelutoimistossa ei kehitelty ainoas- tamot toimittivat laivojen reiteillä oleviin taan uusia toimintamuotoja, vaan koko Mepan toimin- satamiin. Kuva: Merimiespalvelutoimiston taa ja rakennetta haluttiin kehittää. Muutos konkreti- kokoelma / Rauman merimuseo soitui, kun syksyllä 1973 päätettiin, että Mepa muuttaisi pois huoltoneuvoston vanhoista tiloista Dagmarinkadulta. Uusi osoite oli Linnankatu 3 Katajanokalla Helsingissä. Sieltä Mepa vuokrasi yli 200 neliön tilat toimintavaikeuksissa olevalta Sailors Home -säätiöltä.421 Uudet tilat vapauttivat Mepan Kauppalaivaston huoltoneuvoston perinnöstä ja loivat entisestään uuden alun tunnelmaa.

Tilojen lisäksi tavoitteena oli kehittää myös Mepan organisaatiota. Toi­ minnan­johtaja Haarma oli syksyllä 1973 luonnostellut ehdotuksen Mepan pai­kallis­­organi­saatiosta ja yhdysmiesverkostosta Suomen satamissa.422 Haarman ehdotus perustui ILO:n jo vuonna 1920 luomaan peri­aattee­seen, jonka mukaan satamiin tuli perustaa huoltotoimintaa koordinoivia komiteoita.

113

Merimiespalvelutoimisto järjesti merenkulkijoille urheilutoiminnan lisäksi infotilaisuuksia, kursseja ja seminaareja, joiden yhteydessä oli myös vapaata yhdessäoloa. Illanvietto 1970-luvulla. Kuva: Merimiespalvelutoimiston kokoelma / Rauman merimuseo

Haarman näkemyksen mukaan nämä paikallisorganisaatiot piti perustaa niihin satamiin, joissa Mepalla oli vakinaisessa työsuhteessa oleva päätoiminen työntekijä. Näitä kaupunkeja syksyllä 1973 olivat Kotka, Helsinki ja Turku. Näiden lisäksi Mepa kaavaili vakituista asiamiestä Ouluun, joten myös sinne olisi tulevaisuudessa mahdollista perustaa paikallisorganisaatio.

Haarma visioi, että paikallisorganisaatiot muodostuisivat merenkulun edustajista ja eri poliittisia näkemyksiä edustavista paikallisista luottamushenkilöistä. Suunnitelman mukaan paikallisorganisaatioiden koko olisi noin 10–12 henkilöä. Näiden neuvostojen tehtävinä Haarma näki merenkulkijoiden palvelutoiminnan koordinoimisen sekä yhteydenpidon kunnallisiin päätöksentekijöihin.423 Näin niukasti esitetty tehtävänanto, mutta laajaksi ajateltu edustus herätti varmasti kysymyksiä. Vastaavia neuvostoja oli Suomeen yritetty saada jo vuosikymmeniä siinä kuitenkaan laajemmin onnistumatta.424 Mepan organisaatio ei kuitenkaan katsonut menneisyyteen vaan tulevaisuuteen425. Huoltotoiminnan menneet epäonnistumiset eivät olleet mepalaisten tiedossa, tai sitten niistä ei välitetty.

Syksyn 1973 aikana Mepa oli hankkinut kurssikeskuksen Turun Ruissalosta. Siellä oli tarkoitus järjestää merenkulkijoiden illanviettoja, joissa voitaisiin tiedottaa Mepaan liittyvistä kysymyksistä. Lisäksi kurssikeskuksen oli tarkoitus toimia ajanviettopaikkana merenkulkijoille. Kysymys Hel-

114

sinkiin perustettavasta merimieskeskuksesta oli vielä ratkaisematta. Asiaa oli Mepan hallituksessa ja mediassa käsitelty syksyn 1973 aikana useita kertoja. Mahdollisina vaihtoehtoina Merimiespalvelutoimisto piti Suomenlinnaa, Katajanokan rantamakasiineja tai Linnankatu 3:a, jonne Mepan toimisto oli juuri muuttanut. Suomenlinnaa pidettiin näistä varteenotettavimpana vaihtoehtona, vaikkakin riittävien liikenneyhteyksien järjestyminen huolet426 ti. Joulukuussa 1973 Helsingin Sanomat kirjoitti jälleen Merimiespalvelutoimiston hoidettavaksi siirtyneestä Kotkan merimiesklubista. Toiminnanjohtaja Matti Haarma kertoi toimittajalle, kuinka ”Helsinki saanee oman merimieskeskuksensa ehkä kolmen vuoden kuluttua”. Haarman mukaan merimieskeskuksen sijoituspaikaksi ”tullee Suomenlinna”.427 Lisäksi Haarma kertoi, että Kotkan merimieskeskusta aiotaan laajentaa vielä 500–1 000 neliömetriä, sillä käytössä olleet tilat tarjosivat mahdollisuuden vain ”mel428 ko passiiviseen ajanviettoon”.

Merimiespalvelutoimiston käsityksen mukaan passivoituminen oli merenkulkijoita vaivannut ongelma429, mutta heidän aktivoimisensa ei ollut niin yksinkertaista kuin lakitekstissä tai komiteamietinnöissä esitettiin.

Merimiespalvelutoimisto kaipasi yhteyttä merenkulkijoihin ja ”kenttään”.

Sitä tavoiteltiin paikallisverkoston perustamisen, klubien ja kiihtyvän tiedotustoiminnan avulla. Tulokset olivat kuitenkin vielä ensimmäisen toimintavuoden päättyessä laihoja.

Joulukuussa 1973 Mepan hallitus kirjasi tulevaisuudessa tärkeinä pitämiään asioita pohtiessaan tulo- ja menoarviota. Yksi listan kohdista kertoi paljon Mepan alkuvaikeuksista. ”Erityistä huomiota on kiinnitettävä merenkulkijoihin kohdistuvaan konkreettiseen palvelutoimintaan.”430 Se, mitä tämä kirjaus käytännössä tarkoitti, jäi hallitukselta määrittelemättä. Uuden organisaation liike-energia oli kuitenkin suuri ja avoimet kysymykset tulkittiin enemmän mahdollisuuksiksi kuin uhkiksi. Merenkulkijoilta kysyttäessä konkreettisia ideoita kyllä riitti, ainakin kun kysyjänä oli toimittaja.

Kotkan klubia käsittelevässä Helsingin Sanomien artikkelissa paikalla olleilta merimiehiltä kysyttiin, mitä he kaipasivat satamaan. Vastauksissa nousivat esiin kaupungin opaskartta, yleisöpuhelin, uimahalliliput ja postilaatikko.431 Mepan hallitus ajatteli vielä teoriaa; merenkulkijat olivat konkretian tasolla. Se, missä vaiheessa nämä kaksi tasoa kohtaisivat, oli arvoitus.

Mepa laajenee Keväällä 1974 Mepa palkkasi Pohjois-Suomen asiamieheksi Aino Pohjolan ja uudeksi toimitussihteeriksi tiedotusopin opintojaan Tampereen yliopistolla lopettelevan Pertti Rönkön. Näiden lisäksi palkattiin Turkuun toinen asiamies sekä matka-asiamies. Rekrytointien avulla Mepa pyrki parantamaan kontaktiaan merenkulkijoihin ja saamaan käytännön työn sujumaan. Tie-

115

dotussihteeri Sakari Karttunen kirjoitti vuoden 1974 toimintaa esittelevässä muistiossaan, kuinka ”kuluvana vuonna toiminnan painopiste on voimakkaasti käytännön palvelutoiminnan tehostamisessa”.432Samassa muistiossa Karttunen linjasi Mepan tärkeimpiä haasteita. Laivojen satamassaoloajat olivat jatkuvasti lyhentyneet, ja tästä syystä Mepan oli panostettava sähköisen viestinnän ja uutispalvelun kehittämiseen sekä laivakerhojen tukemiseen.

Laivakerhojen tilannetta Mepa lähti parantamaan käynnistämällä yhdysmieskursseja. Näiden kurssien tarkoituksena oli kouluttaa Mepa-yhdysmiehiä, jotka kykenisivät perustamaan ja ohjaamaan laivoissa järjestettävää opinto- ja kurssitoimintaa sekä huolehtimaan yhteydenpidosta Merimies433 palvelutoimiston ja merenkulkijoiden välillä. Koulutus järjestettiin Merimies-Unionin kurssikeskuksessa Vääksyssä. Toinen Mepan strategiaan ja toimintaympäristöön liittyvä keskeinen haaste oli ulkomaanliikenteen kehittyminen. Mepassa oltiin varmoja siitä, että niin sanottu cross trade -lii434 kenne tulisi 1970-luvun aikana lisääntymään. Tämä tarkoitti yhä suurempaa sellaisten merenkulkijoiden joukkoa, jotka eivät käyneet suomalaisissa satamissa lainkaan tai kävivät niissä harvoin. Mepalle tämä asiakaskunta oli suuri haaste, sillä he maksoivat yhtäläistä mepa-maksua kotimaan satamiin liikennöivien merenkulkijoiden kanssa, mutta saivat käytettäväkseen vain murto-osan niistä palveluista, joita esimerkiksi Kotkassa käyvät merenkulkijat saivat. Siksi Mepassa haluttiin kiinnittää erityisen paljon huomiota pitkän kantaman tiedonvälityksen kehittämiseen. Haasteita kuitenkin riitti. Sakari Karttunen kirjoitti muistiossaan tiedotusteoriaa sivuten, kuinka tiedotuskanavien pituus ja hajanaisuus tuottivat ongelmia. Tämän lisäksi vaikeuksia aiheutti Mepan saama vähäinen palaute. Karttusen mukaan vähäisen palautteen määrään vaikuttivat esimerkiksi Mepan organisaation nuoruus ja merillä olevan työvoiman suuri vaihtuvuus. Merenkulkijat viihtyivät ammatissaan usein vain vähän aikaa, ja tästä syystä suhteiden luominen Mepaan, tai edes Mepan merkityksen ymmärtäminen, oli monille vaikeaa.435 Keväällä 1974 julkaistu toimintakertomus tiivisti Mepan ensimmäisen toimintavuoden napakasti.

Merimiespalvelutoimiston ensimmäiselle toimintavuodelle 1973 oli tyypillistä toiminta-alueiden peruskartoitus, tavoitteiden arviointi merimiespalvelutoimintaa koskevan lainsäädännön edellyttämissä puitteissa sekä edelläolevan perusteella määriteltyjen konkreettisten toimintamuotojen käynnistäminen ja tarpeel­ listen henkilöstö- ja materiaalisten resurssien hankkiminen niitä toteuttamaan.436

116

Ei ollut mikään ihme, että osa merenkulkijoista oli tyytymättömiä toiminnan hitaaseen alkuun.

Yksi Mepan alkuaikojen ristiriidoista johtui uusien työntekijöiden ja toisaalta jo pitkään samanlaisina pysyneiden huolto- ja merimiespalvelutoimien suhteesta. Mepan uudet työntekijät kokivat aloittaneensa merenkulkijoiden edistyksellisen tasa-arvotyön puhtaalta pöydältä. Heidän näkemyksensä mukaan Mepan ympärille rakentuva toimintakulttuuri ja siihen liittyvät työtavat olivat vasta kehittymässä.

Uusi merimiespalvelutoiminnan rakenne vaati aikaa päästäkseen jaloilleen. Tästä hitaudesta huolimatta silmissä siintävää lopputulosta, merenkulkijoiden yhteiskunnallista tasa-arvoa, pidettiin arvokkaana ja välttämättömänä päämääränä. Työ Merimiespalvelutoimistossa ei ollut pelkkää työtä, vaan se liittyi monien Mepan työntekijöiden maailmankatsomukseen ja poliittisiin näkemyksiin.437 Merenkulkijoiden näkökulmasta Me- Merimiespalvelutoimiston asiamiesten tehtävänä pa näyttäytyi usein kuitenkin kulueränä, jos on vierailla satamissa olevilla aluksilla ja toimia linkkinä Mepan ja merenkulkijoiden välillä. Vaikka näyttäytyi ollenkaan. Ja ennen kaikkea, Meri- henkilökohtainen kontakti merenkulkijoihin on yhä miespalvelutoimisto ei ollut aloittanut työtään tärkeä, oli sen merkitys erityisen suuri ennen nykyisiä puhtaalta pöydältä, vaan vastaavaa työtä oli viestintämahdollisuuksia. Asiamiehet tekevät hyvää yhteistyötä paitsi merenkulkijoiden myös muiden Suomessa tehty jo vuosikymmeniä. Työn läh- satamatoimijoiden kanssa. Kun asiamies on rakentanut tökohdat vain olivat olleet kristillisiä, moraa- kattavan verkoston, helpottaa se hänen työtään ja lisia tai kansakunnan kehittämiseen tähdän- tukee merenkulkijoiden palvelua. Arkistokuvassa Rauman asiamies Tauno Roiha Mepan kirjastolaukun neitä. Näin käsitys merimiespalvelutoiminnan kanssa. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto uutuudesta oli ainakin osittain harhaa. Merenkulkijoiden oli ehkä tästä syystä vaikeaa ymmärtää organisaation hidas rakentuminen. Monet Mepan työmuodot, kuten kirjastotoiminta, urheilutoiminta, Vapaavahti-lehti, opintotoiminta ja jopa aikaisemmin Merimieslähetysseuran pyörittämä ulkomaanliikenteen merenkulkijoille suunnattu lehtipalvelu, olivat toimineet jo ennen Mepan perustamista. Merenkulkijoiden suuntaan Mepan uutuusarvo oli kenties vähäisempi kuin Mepalle itselleen.

Toisaalta oli myös niin, ettei Mepassa ollut täysin selvää, kuinka asetetut tavoitteet saavutettaisiin. Vuoden 1974 toimintasuunnitelmassa kirjoitettiin, kuinka ”laivoissa tapahtuvaa aikuisopiskelua aktivoidaan lähinnä tehostetun tiedotustoiminnan avulla ja perustamalla laaja-alaisia laivakerhoja.438” Mepa-laista puuttuvat käytännön työtä ohjaavat normit puuttuivat

117

myös Mepan toiminnasta, mutta onneksi niitä oli mahdollista etsiä turva439 tussa taloudellisessa tilanteessa.

Vuoden 1974 toimintasuunnitelma jäi hyvin yleiselle tasolle ja Mepan toiminnan käytännön kehittäminen lepäsi pitkälti suunnittelusta vastanneiden työntekijöiden oman ajattelun varassa. Tämä koettiin Mepan kehitteillä olevassa organisaatiossa vahvuudeksi, sillä se antoi työntekijöille mahdollisuuden ideoida ja rakentaa rauhassa omaa ”toimintasektoriaan”, niin kuin Mepan sisäisessä viestinnässä kirjoitettiin.440 Mepan ensimmäisinä toimintavuosina monet työntekijät olivat erittäin motivoituneita, joten työn vapaa luonne ei haitannut. Paljon työaikaa kuitenkin käytettiin epävi441 ralliseen suunnittelutyöhön pitkillä lounailla ja kahvitauoilla.

Mepan johdon teoreettisesta suuntautumisesta huolimatta monet käytännön hankkeet kuitenkin etenivät. Kirjastoa modernisoitiin ja uudeksi kirjastonhoitajaksi eläköityvän Kauko Hännisen tilalle nimettiin entinen Helsingin asiamies Onni Jormalainen. Vuoden 1974 lopussa kirjaston valikoimissa oli jopa 42 000 teosta, joita kierrätettiin ahkerasti laivoissa. Varsinaisia kirjastonvaihtoja listattiin 855 kappaletta. Valtion opintotukeen oikeuttavia opintokerhoja perustettiin toisen toimintavuoden aikana 23, ja näiden lisäksi toiminnassa oli myös vapaamuotoisempia laivakerhoja.

Kauppalaivaston huoltoneuvostolta perittyjen ”sektorien” lisäksi Mepa teki myös uusia aluevaltauksia. Sille oli jo vuonna 1973 siirtynyt aikaisemmin Merimieslähetysseuran hoitama lehtipalvelu, joka alkoi vuonna 1974 toimia koko laajuudessaan. Merimiespalvelutoimisto lähetti joko itse tai norjalaista kuriiria käyttäen suomen- ja ruotsinkielisiä sanomalehtiä 30 satamaan ympäri maailmaa. Näin sanomalehtipalvelusta tuli yksi Merimiespalvelutoimiston suosituimmista toimintamuodoista.442 Käytännön töiden pyörittämiseen kului valtavasti aikaa toimistolla. Erilaiset postitukseen, laskuttamiseen ja yhteydenpitoon liittyvät työtehtävät veivät suuren osan työajasta. Varustamojen postikäytännöt ja laivojen muuttuvat reitit pitivät toimiston osoitekirjat aina auki ja musteen märkänä. Aikaa veivät myös uutisleikkeiden ja Vapaavahdin toimitustyö.443 Mepa laajensi johdonmukaisesti omaa reviiriään ja perusti vuonna 1974 uudet toimipisteet Ouluun ja Maarianhaminaan. Oulun asiamieheksi oli palkattu Aino Pohjola, jonka vastuulla oli koko pohjoisen Suomen merimiespalvelutoiminnan hoitaminen. Oulun toimipisteen avajaiset järjestettiin maaliskuun lopussa.444 Keväällä työnsä aloittivat uusi toimitussihteeri Pertti Rönkkö, matka-asiamies Matti Kotro ja asiamies Juhani Sjöman.445 Pitkään tapetilla ollut kysymys Helsinkiin perustettavasta merimiesklubista sai väliaikaisen ratkaisun, kun Mepa päätti hyödyntää Katajanokan Linnankadulta vapautuvia toimitiloja. Lyhyen remontin jälkeen Helsingin ensimmäinen merimiesklubi avasi ovensa vuonna 1975. Ratkaisuun vaikutti

118

Mepan asiamiesverkosto oli suurimmillaan 1970- ja 80-lukujen vaihteessa. Aino Pohjola toimi 17 vuoden ajan asiamiehenä Kemin ja Oulun satamissa, joissa kävi tuolloin runsaasti suomalaisaluksia. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

olennaisesti se, että vireillä olevan Suomenlinna-projektin odotettiin kestävän vielä vähintään neljä vuotta.446 Merimiespalvelutoimisto pyrki käytännön työnsä ohella lisäämään merenkulkijoiden sosiaalisia olosuhteita koskevaa tietoa merenkulun intressiryhmissä ja merenkulun lainsäädännön kanssa tekemisissä olevien tahojen kanssa. Erityisen tärkeä foorumi oli yhdessä Merimieseläkekassan kanssa järjestetty merenkulun sosiaaliseminaari, johon kutsuttiin koko eduskunnan sosiaalivaliokunta. Nämä usein hyvin kosteiksi äityneet seminaarit loivat pohjaa merenkulkijoita koskeville lainsäädännön uudistuksille. Eduskunnassa kuultiinkin monta puheenvuoroa, joiden pohjavire nousi säännöllisesti järjestettyjen sosiaaliseminaarien illanistujaisista.447 Toki työmarkkinaosapuolet saattoivat käyttää näitä seminaareja myös omien päämääriensä ajamiseen. Sosiaaliseminaarien alustukset olivat hyvin ajankohtaisia, eikä merenkulun arkeen liittyviä ongelmia kaunisteltu. Vuonna 1974 käsiteltiin muun muassa merenkulkijoiden mielenterveysongelmia, seksuaali­suutta ja alkoholismia sekä sitä, kuinka nämä kaikki liittyivät toisiinsa. Lisäksi järjestettiin merenkulkijoiden talousseminaari.448 Käsitykset

119

merenkulkijoiden työoloista ja todellisista ongelmista nousivat esiin, kun vuosikymmeniä vallalla ollut holhoava ja idealistinen ihmiskäsitys alkoi vaihtua uudenlaiseksi. Nyt uskallettiin jo ehdottaa lääkäriä ja baaria joka laivaan. Oli alkanut siirtymä kohti uudenlaista alkoholi- ja terveyskeskustelua.449 Mepa teki arvokasta työtä nostaessaan näitä teemoja esiin.

Asiamiestyön arkea Merimiespalvelutoimiston asiamiehet olivat siirtyneet uuteen organisaatioon Kauppalaivaston huoltoneuvostosta. Asiamiesten valintaperusteissa oli korostettu merityökokemusta ja vielä tätäkin enemmän sosiaalidemokraattista maailmankatsomusta tai jopa puoluekirjaa. Merimies-Unionilla oli ollut huoltoneuvoston aikaan, ja oli edelleen, Merimiespalvelutoimistossa paljon valtaa asiamiesten nimittämisessä. Asiamiesten pätevyysvaatimuksia ei eritelty kovinkaan tarkasti. Kun huoltoneuvostoon oli vuonna 1963 etsitty asiamiestä, ei esitetty muita vaatimuksia kuin molempien kotimaisten kielten taito ja erityinen kiinnostus merenkulkijoiden keskuudessa tehtävää opinto-, askartelu-, viihdytys- ym. vapaa-aikatoimintaa kohtaan.450 Merimiespalvelutoimiston aloitettua toimintansa vaatimustaso pysyi samanlaisena. Oulun asiamiestä haettaessa talvella 1974 oli vaatimuksena merenkulkualan tuntemus, kyky itsenäiseen työhön, aloitekyky sekä kahden kotimaisen kielen taito.451 Asiamiesten tehtäviä haettiin hyvin erilaisilla koulutuksilla, eikä hakijoista ollut mahdollista luoda selkeää profiilia. Innokkaiden hakijoiden joukossa oli ekonomeja ja sekatyömiehiä, ja tietysti merenkulkijoita. Usein valintaperusteet kuitenkin olivat poliittisia.452 Tämä johti siihen, ettei hakijoiden koulutustaso ollut erityisen korkea, ja toisaalta siihen, että asiamiehet edustivat useimmiten miehistön näkökulmaa. Tämä oli ongelmallista, koska Merimiespalvelutoimiston tarkoituksena oli palvella kaikkia laivalla työtään tekeviä, niin päällystöä kuin miehistöäkin. Tämä ristiriita johti lopulta Laivanpäällystöliiton tuohtumiseen ja asian nostamiseen Merimiespalvelutoimiston hallituksen käsiteltäväksi.

Laivanpäällystöliiton hallitus oli lokakuussa 1974 käsitellyt Mepan asiamieskysymystä neuvottelupäivillään ja tiivisti ajatuksensa kirjeeseen.

Siinä tuotiin esiin Laivanpäällystöliiton näkemyksenä, että asiamiesten valintaperusteet olivat virheellisiä. Niiden liian jyrkkä ”meripalvelusidonnaisuus” vaikutti negatiivisesti aluksilla olevien työntekijäryhmien ja asiamiesten välisten suhteiden kehittymiseen. Toisin sanoen Merimiespalvelutoimiston asiamiehet eivät palvelleet yhtäläisesti päällystöä ja miehistöä.

Tilanteen korjaamiseksi Laivanpäällystöliitto vaati, että asiamiesten valintaperusteet oli harkittava uudelleen ja toimessa oleville asiamiehille piti laatia selkeät toimintaohjeet.453

120

Mepan hallitus otti asian käsittelyynsä ja päätti lokakuussa julkaista ohjeet asiamiehille. Laivanpäällystöliitto kuitenkin vaati tarkennuksia. Sen mukaan asiamiehen piti laivaan saapuessaan tehdä läsnäolonsa tiettäväksi laivan päällystölle ja tämän lisäksi mukana piti ol454 la asianmukainen henkilökortti. Tilannetta ei helpottanut se, että Merimiespalvelutoimiston hallituksen puheenjohtaja Valto Järvinen oli sosiaalidemokraatti, aivan kuten Merimies-Unionin hallitusedustajakin. Vastakkainasettelu eri intressiryhmien välillä oli Merimiespalvelutoimiston hallituksessa ja käytännön työssä väis- Mepan alkuaikoina asiamiehet käyttivät laivaan tämätöntä, vaikka Mepaa perustettaessa eri mennessään pahvista henkilökorttia, jossa oli tiedot kielellä. Kortti oli välttämätön vierailtaessa työmarkkinaosapuolet olivat yhdessä puolta- monella esimerkiksi neuvostoliittolaisilla aluksilla, jotka käytänneet merimiespalvelujärjestelmän syntyyn joh- nössä pitivät Mepaa viranomaisena muiden joukossa. taneen lain läpimenoa. Mepan ensimmäinen Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto vuosi oli sujunut ilman suurempia ristiriitoja, mutta erimielisyydet elivät pinnan alla.

Ristiriidoista huolimatta asiamiesten ohjeet saatiin koottua vielä vuoden 1974 aikana. Asiamiesten tärkeimmiksi tehtäviksi määriteltiin muun muassa kirjastojen vaihtaminen, aikakauslehtien toimittaminen, vapaa-ajan harrastustoiminnan aktivoiminen, urheilutilaisuuksien järjestäminen, Mepan toiminnan tunnetuksi tekeminen ja Mepa-materiaalin välittäminen sekä Mepa-yhdysmiehen ja harrastuskerhojen vetäjien kontaktoiminen. Kun tehtävälistaa katsoo, huomaa, että siinä on paljon samaa kuin merenkulkijoiden huoltotoiminnassa oli aina ollut. Jo ensimmäiset Merimieslähetysseuran papit olivat vieneet laivoihin lehtiä ja kirjastoja. Tässä mielessä Mepan asiamiehet toteuttivat hyvin perinteistä työtehtävää, vaikka olivatkin uuden organisaation palkkalistoilla. Asiamiehen ohjeisiin oli työtehtävien lisäksi kirjattu myös yleisiä ohjeita. Laivoihin saavuttaessa oli ilmoittauduttava laivan päällikölle tai tämän sijaiselle. Lisäksi oli kiinnitettävä ”erityistä huomiota kaikkien aluksessa työskentelevien merenkulkijoiden tasapuoliseen palveluun”. Viimeisenä ohjeena oli kenties käytännön kokemuksista noussut vaatimus: ”Asiamiehen tulee rajoittua toiminnassaan niin laivalla kuin maissakin yksinomaan Mepalle merimiespalvelulainsäädännössä määrättyjen tehtävien hoitamiseen”.455 Ohjeista huolimatta kukin asiamies teki työtään niin kuin parhaaksi näki. Helsingin asiamiehenä toiminut Onni Jormalainen oli työssään merenkulkijat vakavalla otteella kohdannut arjen filosofi, jonka ymmärrys nousi omasta merityökokemuksesta ja vasemmistolaisesta maailmankatsomuksesta. Toiset asiamiehet taas tekivät työtään käytännöllisellä otteel-

121

la toimittaen vain kirjastot ja lehdet perille.456 Jotkut jäivät laivoille notku457 maan miehistön kanssa, kunnes sammuivat. Selvää kuitenkin oli, etteivät asiamiehen ohjeet tavoittaneet työn piilomerkityksiä. Merenkulkijoille Mepan asiamies saattoi olla ensimmäinen oman miehistön ulkopuolinen keskustelukumppani moneen viikkoon. Tällaisessa tilanteessa messissä otettu ryyppy tai kahvikupillinen merkitsivät enemmän kuin mitä asiamiehen oh458 jeet pystyivät kertomaan. Eikä kunnollisia ohjeita asiamiehille edes osattu antaa. He joutuivat työssään soveltamaan ja kehittämään itse omaa työnkuvaansa.

Oman asiamiesroolinsa löysi Pohjois-Suomen satamista keväästä 1974 eteenpäin vastannut Aino Pohjola, joka koki asiamiestyön sosiaalisena auttamistyönä. Hänelle tärkeintä oli meren­kulkijoiden kohtaaminen ja heidän erilaisten tarpeittensa ymmärtäminen.459 Asiamiesten ohjeet eivät kertoneet merenkulkijoiden puolesta tehtävistä apteekki- tai kauppareissuista tai siitä, kuinka tärkeää oli kuunnella perhe- ja muita huolia. Pohjolan mukaan hän ei saanut työhönsä minkäänlaista perehdytystä keväällä 1974, vaan kehitti itse käytännön työtä tekemällä oman tapansa toimia merenkulkijoiden hyväksi.

Asiamiehen piti aistia, millaista apua laivalla tarvittiin. Se vaati aivan erityistä herkkyyttä ja taitoa. Toisaalta tilanne oli hyvin yksinkertainen. Aino Pohjola kertoi työstään Kalevan haastattelussa: Puoli vuotta, joskus kauemminkin merellä seilanneella on Ainon mukaan tavaton tiedon nälkä. ”Merellä jää pakostakin paitsioon arkipäivän tapahtumista. Kun laiva tulee satamaan, minun työtäni on toimittaa laivaväelle lehtiä, kertoa maissa meneillään olevista tapahtumista, kuunnella, mitä merellä olleen sydämelle on kertynyt."460

Työ oli hyvin käytännöllistä, eivätkä merenkulkijat karanneet heti rantaan saavuttuaan ravintolaan, vaikka satamakaupungeissa usein niin oletettiin. Monet jäivät hyttiinsä, koska olivat olleet kauan poissa ihmisten ilmoilta.461 Niitä tavallisimpia MEPA:n asiamiehen tehtäviä ovat merimiesten posti- ja pankkiasioiden hoitaminen. Aino Pohjolalta käy jo rutiinilla esimerkiksi merimiesten alusvaatteiden ostaminen tai kukkien lähettäminen merenkulkijan 462 vaimolle.

122

Aino Pohjolan työtodistukseen on kirjattu, kuinka hänen työnsä on vaatinut kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa sekä ”tarvittaessa toimia myös ihmisten auttajana ja palvelijana”.463 Tämä rooli ei tosin ollut Merimiespalvelutoimiston kehittämä vaan Aino Pohjolan oma näkemys siitä, millainen hyvä asiamies oli. Helsinki oli kaukana, eikä Linnankadun toimistolta Pohjolan mukaan usein kuulunut mitään. Mepalla oli kiire laajentua ja vallata uusia toiminta-alueita.464 Asiamiehet auttoivat merenkulkijoita myös sellaisissa tilanteissa, joista ei raportoitu sosiaali- ja terveysministeriölle. Läpi koko Mepan asiamiestoiminnan historian työhön oli kuulunut prostituutioon ja esimerkiksi salakuljettamiseen liittyneitä tilanteita. Euroopan satamissa toiminut merimieskirkko kuljetti merenkulkijoita satamasta kaupunkien keskustaan, eivätkä kaikki suinkaan menneet kahville kirkon tiloihin. Usein esimerkiksi Hampurissa merenkulkijat jätettiin muutaman korttelin päähän meri465 mieskirkolta, josta oli enää lyhyt matka Reeperbahnin palveluiden äärelle.

Vuonna 1977 Merimieskirkon Jorma Louhivuori anoi Mepalta määrärahaa uuden auton hankkimiseksi. Louhivuoren mukaan kirkko oli kuljettanut Rotterdamissa yli 5 550 merenkulkijaa satamasta kaupunkiin vuonna 1976.466 Minne heidät oli kuljetettu, sitä ei anomuksessa kerrottu. Uskon kuitenkin, että se oli kaikille merimiespalvelutoimintaa tehneille selvää.467

Kuntourheilu lyö läpi Merimiespalvelutoimisto jatkoi Kauppalaivaston huoltoneuvoston urheilutoimintaa. Jatkuvuutta korosti se, että Mepan urheilusihteerinä jatkoi Juhani Rinne, joka Mepaa perustettaessa oli ehtinyt toimia merimiesurheilun parissa jo yli kymmenen vuotta. Rinne sai rakentaa Mepan urheilutoimintaa kaikessa rauhassa, sillä Mepan johto ei ollut erityisen kiinnostunut urheilusta.468 Merimiesurheiluun osoitetut määrärahat olivat kuitenkin riittävät.

Merimiesurheilun rakenne pysyi samanlaisena, mutta 1970-luvun kuluessa merenkulkijoiden suhde urheiluun alkoi muuttua. Toiminnanjohtaja Matti Haarma kiteytti muutoksen Vapaavahdin pääkirjoituksessa. Hänen mukaansa ”kuntourheilun jalo aate on – – lyönyt itseään läpi”.469 Merimiesten väliset kansalliset ja kansainväliset kilpailusarjat olivat edelleen urheilutoiminnan näkyvin muoto, mutta muutosta henkilökohtaisen kuntoilun suuntaan pyrittiin rakentamaan. Vapaavahdin sivuilla vilahtelivat ylipainon vaaroista muistuttavat kuvat ja artikkelit, ja merenkulkijatkin kirjoittivat Vapaavahdin yleisönosastossa painonhallinnan puolesta. Suhde liikuntaan ja omaan vartaloon oli saamassa uudenlaisen muodon.470 Ajatus terveyden vaalimisesta alkoi korvata kilpailemisen.

Kuntoliikunnan merkityksen korostaminen oli esillä myös Mepan hallituksessa. Se päätti muuttaa asiamiehen ohjeita niin, että laivakäyntien

123

Kuntoilu on ollut laivoilla aina suosittu harrastus, mutta lajit ovat vaihtuneet painista ja nyrkkeilystä joogaan ja juoksumattoon. Ennen kuin kuntosalit yleistyivät, välineitä saatettiin sijoittaa tyhjään hyttiin, muuhun vapaaseen tilaan tai suojaisaan paikkaan peräkannelle. Mepa on panostanut paljon kuntoilun edistämiseen merenkulkijoiden keskuudessa.

Kuvassa pelataan sählyä laivan autokannella vuonna 1977. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

yhteydessä olisi muistutettava kuntoilun tärkeydestä. Urheilusihteeri Juhani Rinne kertoi haastattelussa, kuinka 1970-luvulla ryhdyttiin painottamaan päivittäistä omakohtaista liikuntaa. Monin paikoin merenkulkijoita muistutettiin siitä, ettei kuntoilua saanut aloittaa liian rajusti. Muuten alkaisivat nivelet ja sydän oireilemaan. Nuoremmat merenkulkijat eivät kärsineet näistä ongelmista. Heitä ajoi Rinteen mukaan kuntoilemaan muun muassa ulkonäön vaaliminen. Ylipainoa ei pidetty suotavana ominaisuutena.471 Merimiesurheilu toi Merimiespalvelutoimistolle myös positiivista julkisuutta.

Helsingin Sanomat kirjoitti huhtikuussa 1973, kuinka M/S Virgo kävi pokkaamassa vuoden 1972 parhaan urheilulaivan pokaalin. Jutussa haastateltu Merimiespalvelutoimiston hallituksen puheenjohtaja Valto Järvinen kertoi, et-

124

tä merimiesurheilu nosti miehistöjen henkistä ja fyysistä vireyttä. Tämän lisäksi Järvinen painotti, että ”hyvät urheilulaivat ovat myös hyvän yhteishengen laivoja.”472 Kuntoliikunnan nostaminen Mepan urheilutoiminnan tärkeimmäksi merkitykseksi sopi kansalliseen liikuntaan liittyvään asennemuutokseen.473 Kuntoliikunnan merkitystä ryhdyttiin korostamaan 1960-luvun lopusta eteenpäin julkisessa keskustelussa kilpaurheilun vastakohtana. Tärkeintä oli, että kuntoliikunta oli mahdollista kaikille eikä vain niille, jotka tavoittelivat menestystä kilpailuissa. Toinen kuntoliikuntaan liitetty piirre oli sen vaivattomuus. Kuntoilun oli tarkoitus olla mukavaa ja helppoa.474 Myös Mepa liputti matalan kynnyksen kuntoilun puolesta. Urheilun ei ollut tarkoitus olla äärimmäistä tulosten tavoittelua, vaan mutkatonta henkilökohtaisesta hyvinvoinnista huolehtimista.475 Mepan viestinnässä pyrittiinkin rohkaisemaan merenkulkijoita positiiviseen elämänmuutokseen.

Liikuntatottumusten muutoksessa ei kuitenkaan ollut kysymys vain mentaliteeteista ja kulttuurista. Myös laivojen tekninen muutos vaikutti liikuntakysymyksiin monella tavalla. Laivojen lisääntynyt automatisointi vähensi merimiesammatin fyysistä kuormittavuutta. Lisäksi teknologisen kehityksen mahdollistamat lyhentyneet satama-ajat heikensivät urheilumahdollisuuksia maissa. Kiire ja työn stressaavuus lisääntyivät, mutta tämä kuormitti lähinnä merenkulkijan mieltä, ei kehoa. Sama kehitys nähtiin koko maassa. Työelämän keventynyt fyysinen kuormitus alkoi ajaa koko kansakuntaa iltalenkille.476 Merimiesliikunnan näkökulmasta positiivista teknologista kehitystä edustivat yhä tilavammat laivat. Mepa oli osaltaan vaikuttamassa varustamoiden tilaamien uusien laivojen suunnitteluun.

1970-luvun edetessä yhä useampaan laivaan rakennettiin tilat kuntosalia, uima-allasta ja saunaa varten. Nämä tarjosivat merenkulkijoille uudenlaisia mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa ja rentoutua laivan päällä.477 Kilpaurheilu oli kuitenkin vielä hyvin elinvoimaista. 1970-luvun kuluessa merimiesurheilun kansainvälinen rakenne kehittyi ja yhä uusia maita tuli kilpailemaan palkintosijoista. Vapaavahdissa julkaistiin säännöllisesti lista kauden urheilutuloksista ja mukana olleiden suomalaisten merenkulkijoiden määrä kasvoi. 1960-luvun alkupuolella merimiesurheilu kokosi vain noin 500 suomalaista merenkulkijaa urheilemaan. 1970-luvun puolivälissä suomalaisia merenkulkijoita osallistui jo yli 3 500.478 Merenkulkijan ja varustamoiden näkökulmasta urheilusta innostunut miehistö oli yksinomaan positiivinen asia. Tämä huomattiin myös vuoden 1973 parhaassa urheilulaivassa M/T Mistralissa: ...kun pidetään huolta fyysisestä kunnosta, on mielenterveydellinenkin puoli paremmassa kunnossa. Porukka pysyy aktiivisena, jolloin

125

tehdään muutakin kuin aikaisemmin eli karrikoiden sanottuna ”sohvan kannella makaamista”. Oma merkityksensä on varustamon positiivisella suhtautumisella.479

”Vauhti ja ideat päällä” Toiminnanjohtaja Matti Haarma toisti vuoden 1975 ensimmäisen Vapaavahdin pääkirjoituksessa tuttua viestiä. Merimiespalvelutoimistossa oli paiskittu töitä hartiavoimin, mutta kaivattu vuorovaikutus merenkulkijoiden kanssa ei ottanut syntyäkseen. Ei ainakaan siinä määrin kuin toimiston seinien sisällä toivottiin. ”MEPA:n palvelutaso ei vielä ole läheskään sitä mihin tavoitteet on asetettu”, kirjoitti Haarma vuoden 1974 loppupuolella pääkirjoituksessaan.

Mennyt vuosi on edelleenkin ollut toiminnan perusedellytysten luomista. Näkyvää jälkeäkin alkaa myös tulla. Edelleen toivotaan meren­ kulkijoiden oman panoksen lisääntymistä, jotta kolmantena vuotena saataisiin palvelua voimakkaasti tehostettua.

480

Soita, kirjoita, käy talossa.

Kirjoituksen sävy oli pettynyt, sillä merenkulkijat olivat useaan otteeseen jättäneet saapumatta paikalle sovittuihin tilaisuuksiin. Näin esimerkiksi uimahallireissu on pitänyt peruuttaa tai jalkapallo-ottelun tuomari lähettää kotiin. Haarman viesti merenkulkijoille oli sama kuin Mepan toiminnan alkaessa: ilman yhteistyötä ja vuorovaikutusta toiminta ei onnistu.481 Vaikeuksista huolimatta Mepassa oli kuitenkin ”vauhti ja ideat päällä”.482 Myös tyytyväisyyteen oli syytä, sillä esimerkiksi kirjastotoiminta kasvoi ja Yleisradion lähettämä ja yhteistyössä Mepan kanssa tekemä Venttiili-ohjelma tavoitti merenkulkijat ympäri maailman, kun vain kuuluvuutta riitti. Lisäksi pitkään kaavailtu mahdollisuus lähettää Yleisradion ohjelmia merenkulkijoille tallennettuina toteutui viimein. Mepa ja Yle pääsivät sopimukseen, jonka mukaan Mepalla oli oikeus lähettää viikossa kaksi tuntia Yleisradion itse tuottamaa ohjelmaa laivoille. Näiden lisäksi Mepan järjestämien yhdysmieskurssien kautta oli saatu laivoille jo yli 50 koulutettua vapaa-ajan vastaavaa. Mepan suunnittelema aktiivisten merenkulkijoiden verkosto alkoi syntyä. Myöhemmin kurssitoiminta alkoi hitaasti laajentua, kun Merimies-Unionin harrastustoiminnan kurssit päätettiin siirtää Mepan hoidettaviksi.483 Opintotoiminta jatkoi Kauppalaivaston huoltoneuvoston

126

Merimiespalvelutoimistossa on jouduttu aina pohtimaan, kuinka sen viestit saadaan parhaiten tai ylipäätään mitenkään perille kaukana merillä kulkeville laivoille. Satamista tavoitetuille aluksille vietiin Vapaavahteja ja esitteitä. Laivoissa printattiin Mepan uutiskirjettä ilmoitustauluille. Internet on vähentänyt viestinnän esteitä, mutta ei suinkaan poistanut niitä kokonaan. Kuvassa vuoden 1979 Mepan viestintäpaletti. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

viitoittamalla tiellä. Mepa-laissa edellytetty aikuis- ja nuorisokoulutuksen edistäminen tarkoitti edelleen miltei ainoastaan kielikurssien välittämistä. Ehdottomasti suosituin kielivalinta oli englanti, jota opiskeltiin Yleisradion välittämän Start-kurssin avustuksella.484 Myös tiedonvälitys onnistui yhä paremmin. Mepan toimittamat lehdet Vapaavahti ja Klippis levisivät jo yli 120 satamaan ympäri maailman, ja lehtipalvelu kattoi jo 30 suomalaisten kannalta keskeisintä satamaa.485 Merimiespalvelutoimisto ei laajentunut kuitenkaan pelkän talkoohengen avulla, vaan talossa oli nyt komea joukko työntekijöitä. Vuoden 1975 alussa Mepan palkkalistoilla oli jo 20 vakituista työntekijää. Kauppa-

127

Merimiespalvelutoimisto kannusti merenkulkijoita itseopiskeluun. Kielikurssien ja -kasettien suosio oli suurimmillaan 1990-luvulla. Kurssipakettien välitys oli alkanut jo Kauppalaivaston huoltoneuvoston aikana. Monilla laivoilla oli opintokerho, jossa opiskeltiin yhdessä eri kieliä Mepan välittämän materiaalin avulla. 1970-luvun kuvassa pingispöytä on otettu opiskelijoiden käyttöön. Kuva: Sakari Karttunen / Merimiespalvelutoimiston kokoelma / Rauman merimuseo

laivaston huoltoneuvostoon verrattuna kasvu oli huimaa. Muutaman työntekijän organisaatio oli kasvanut keskikokoiseksi toimistoksi.486 Jatkuva muutos tunnistettiin myös talon sisällä. Matka-asiamies Matti Kotro vaati hallitukselta lisää palkkaa, koska ”Mepan toiminnan vilkastuessa ja laajentuessa jatkuvasti, lisääntyvät myös asiamiesten työt samassa suhteessa”.487 Mepan haasteena oli se, että suuri osa suomalaisesta tonnistosta siirtyi liikennöimään kolmansien maiden väliseen liikenteeseen ja samalla Mepa-materiaalin toimittaminen laivoille sekä tiedotustyö muuttuivat jatkuvasti hankalammiksi. Suuri askel kohti parempaa palvelua oli Merimiespalvelutoimiston ensimmäisen Suomen ulkopuolisen toimipisteen perustaminen Antwerpeniin vuonna 1975. Tähän askeleeseen eivät Kauppalaivaston huoltoneuvoston resurssit olleet koskaan riittäneet. Nyt Merimiespalvelutoimisto oli aidosti kansainvälinen toimija. Antwerpenin toi-

128

mipisteen oli tarkoitus toimia Manner-Euroopan materiaalivarastona ja sinne siirtyvän asiamies Matti Kotron tukikohtana.488 Merimieskirkko hoiti edelleen suurimman osan ulkomailla tehdystä palvelutyöstä. Sitä tosiasiaa ei yksi Suomen ulkopuolella oleva toimipiste muuttanut.

Merimiespalvelutoimiston laajentaminen nähtiin Merimiespalvelutoimiston hallituksessa välttämättömäksi. Vaikka henkilökunnan määrä oli kasvanut muutamassa vuodessa merkittävästi ja Mepan käytettävissä olevat varat olivat Kauppalaivaston huoltoneuvostoon verrattuna moninkertaiset, ei työn laajuus riittänyt. Loppuvuodesta 1975 Mepan hallituksessa keskusteltiin seuraavan vuoden budjetista. Pöytäkirjaan tallentui selkeä näkymä tilanteesta. ”Nykyinen tuloperuste ei salli vastaisuudessa olennaisia laajennuksia MEPA-toimintaan, minkä vuoksi on ryhdyttävä toimenpiteisiin tulojen lisäämiseksi. Eräänä vaihtoehtona on lästimaksujen korottaminen”.489 Lästimaksuja korotettiinkin jo seuraavana vuonna, kenties Merimiespalvelutoimiston hyvien yhteiskuntasuhteiden avittamina. Laki lästimaksujen muutoksesta tuli voimaan 1.8.1976.490 Lakimuutoksen vaikutukset ja merenkulun työvoimaintensiivisyys loivat Merimiespalvelutoimistolle hyvin vakaan taloudellisen aseman tuleviksi vuosiksi. Lakimuutos tuotti Mepalle heti 500 000 markan ylijäämän.491 Seuraavana vuonna ylijäämä oli jo yli miljoona markkaa.492 Mepan talous oli jopa niin vahvoilla, että se saattoi toimia asuntoluoton antajana työntekijöilleen 1970-luvun lopulla.493 Parhaimmillaan Mepa pystyi rahastoimaan jopa 1,5 miljoonaa markkaa yhden vuoden aikana.494 Mepan johdolle ajatus toiminnan jatkuvasta laajenemista ja positiivisesta kehityksestä vaikutti ilmiselvältä.

Loppuvuodesta 1978 hallituksen näkemyksenä todettiin, että ”Mepan hallituksella tulee olla riittävä taloudellinen liikkumavara johtuen siitä, että Mepa on jatkuvasti laajentumisvaiheessa”.495 Talouden suunnittelussa ei yksilöity tarkkaan sitä, mihin tulevaisuudessa karttuvat rahavirrat kohdistettaisiin. Suomalainen merenkulku ja merimiehet levittäytyivät ympäri maapalloa. Merimiespalvelutoimisto halusi seurata perässä, mutta joutui tavoittelemaan liikkuvaa maalia. Kenties tästä johtuen Mepan työlle oli ominaista tavoitteiden epämääräisyys.496 Merimiespalvelutoimiston sisällä kasvuun ja kehitykseen liittynyt optimismi tuntui kantavan, vaikka tuloksiin ja vuorovaikutukseen merenkulkijoiden kanssa ei oltukaan täysin tyytyväisiä. Uusia haasteita ja ideoita tuntui riittävän, eikä vakaan rahoituksen vallitessa ollut erityistä kiirettä. Kaikki eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä. Alkuinnostuksen laannuttua Mepan toimintaan liittyvät epäilykset ja poliittiset ristiriidat heräsivät. Vapaavahdin Chile-uutisoinnit ärsyttivät merenkulkijoita ja herättivät kysymyksiä toimituksen maailmankuvaan liittyen. 497 Huomautettavaa löytyi kuitenkin myös Merimiespalvelutoimiston yleistilanteesta. Laivanpäällystöliitto lähestyi Mepan hallitusta kirjeitse.

129

Merimiespalvelutoiminta on kohta 3-vuotias. Tämä antaa aiheen tarkastella joitakin toimintaan kiinteästi liittyviä kysymyksiä, joilla käsityksemme mukaan on laaja merkitys toimintaja kehityskokonaisuuteen. Esityksestämme huolimatta ei toiminnanjohtajaa palkattu ennen kuin 1.12.1972. Kuitenkin toiminnan edellytettiin olevan täysitehoista jo 1.1.1973. On ilmeistä, että tämä virhe heijastuu kielteisenä ja on johtanut nopeiden toimintamalliratkaisujen etsimiseen ilman riittävää suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Henkilökunnan palkkaus jäi esityksestämme huolimatta liian alhaiselle tasolle, mikä on asettanut melko pitkälle meneviä rajoituksia työvoiman hankinnassa.

Käsityksemme mukaan on korkea aika uudelleen­ arvioida merimiespalvelutoiminta kiinnittämällä erityistä huomiota seuraaviin seikkoihin: a)merimiespalvelutoiminnan perusajatus palvella ja hyödyttää merenkulkijoita b)käytössä olevan työvoiman koulutus c)palkkausjärjestelmä498

Laivanpäällystöliitolla oli painavaa asiaa. Kirje nosti esiin monia sellaisia ongelmia, jotka näkyivät rivien välistä Merimiespalvelutoimiston tiedottamisessa ja sisäisessä viestinnässä. Merimiespalvelutoiminnan suunnittelua ja perustamista oli leimannut kiireen tuntu, joka monin paikoin peittyi suuren innostuksen alle. Tämä huomio koski niin lakia merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta kuin varsinaisen toiminnan käynnistämistäkin.

Sekä Mepa-lain että alkuaikojen käytännön työn suunnittelua leimasi epämääräisyys.

Idea merenkulkijoiden tasa-arvoisesta asemasta ja heidän auttamisestaan tämän asian ymmärtämisessä oli valovoimainen, ainakin toimiston seinien sisäpuolella. Käytännössä liian moni kysymys jäi auki tai puolitiehen, kuten esimerkiksi satamakaupunkeihin perustettavat Mepa-neuvostot, Mepan sisäiset sektorikohtaiset jaostot tai vaikka Helsingin pitkään puhuttu merimieskeskus. Vaikka tekstiä ja puhetta oli paljon, puuttui Mepalta varsinainen pitkän tähtäimen suunnitelma ja pitkäjänteisyys sen toteuttamiseksi. Suuresta alkuinnostuksesta huolimatta Mepan toiminnassa oli paljon samaa kuin Kauppalaivaston huoltoneuvoston työssä. Henkilökuntaa vain oli monta kertaa enemmän. Laivanpäällystöliittoa painoi kuitenkin erityisesti asiamieskysymys. Merimiespalvelutoimiston työvoi-

130

ma ei päällystöliiton mukaan ollut tarpeeksi pätevää. Tätä kautta syntyi koko Mepan toimintaa leimaava perusongelma. Miten Mepa palveli ja hyödytti merenkulkijoita?

Merimiespalvelutoimiston hallituksen välitön reaktio palautteeseen oli toimintaa pitkällä tähtäimellä suunnittelevan työryhmän perustaminen.499 Samoin päätettiin, että Mepan henkilöstön palkkoja yhtenäistettäisiin, sillä palkkoihin ja työehtoihin liittyen syntyi jatkuvia kiistoja ja erimielisyyksiä.500 Vuonna 1976 Mepan henkilökunnan palkkoja päätettiin korottaa kauttaaltaan 12 prosenttia.501 Lisäksi hallituksen työtä pyrittiin selkeyttämään kohentamalla esityslistoja niin, että niistä saisi paremman kuvan Merimiespalvelutoimiston toiminnasta.502 Todellisuudessa Merimiespalvelutoimistoa pyörittivät kuitenkin toiminnanjohtaja Matti Haarma ja toimistoa valvomaan asetettu valtiovallan edustaja Valto Järvinen. Käytännössä työtä tehtiin hyvin itsenäisesti hallituksen linjauksista välittämättä. Oman ulottuvuutensa Mepan arkeen toi Valto Järvisen sosiaalidemokraattinen agenda. Monille työntekijöille oli epäselvää, mistä Haarman ja Järvisen tapaamisissa ja pitkissä poissaoloissa oli lopulta kysymys. Varmaa kuitenkin tuntui olevan, etteivät ne aina liittyneet Merimiespalvelutoimiston työhön tai edes merenkulkijoihin.503 Tarkan strategian puuttumisesta huolimatta Merimiespalvelutoimisto laajensi johdonMepa tekee säännöllisesti kyselyjä, joissa tiedustelmukaisesti reviiriään 1970-luvun kuluessa. Pai- laan, miten se on toimissaan onnistunut. Viestintä on nopiste oli ase­tettu ulkomaanliikenteen meren- saanut hyvät arvosanat. Kuvassa vuodelta 1977 laivan kulkijoiden palvelemiseen. Huhtikuussa 1976 päivähuoneen pöytä kuorrutettuna Mepan viestinnällä.

Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto Mepan hallituksessa todettiin, että ”alusten siirtyminen yhä suuremmassa määrin valtameriliikenteeseen edellyttää mm. yhä tehokkaampaa tiedonvälitystekniikkaa. Sen vuoksi on ryhdytty lähettämään telex-uutisia, kokeiltu automaattiseen puhelinvastaajaan perustuvaa puhelinuutispalvelua sekä neuvoteltu sähkötysuutisten lähettämisestä.”504 Puhelinvastaajaan perustuva uutispalvelu osoittautui pian turhaksi, sillä kukaan ei soittanut siihen. Kirjauksen kaksi muuta kohtaa toteutuivat nopealla aikataululla, ja niillä oli vaikutusta merenkulkijoiden tiedotusoloihin. Vuonna 1977 Yleisradio, Merimiespalvelutoimisto sekä Posti- ja lennätinhallitus ryhtyivät toimittamaan sähkeuutisia merenkulkijoille viidesti viikossa. Taustalla oli Merimiespalvelutoimiston vuosia kes-

131

tänyt sinnikäs vaikuttamistyö, joka huipentui 106 kansanedustajan liikenneministeriölle tekemään eduskuntakyselyyn. Kyselyn seurauksena liikenneministeriö ratkaisi sähkeuutisia koskevan kysymyksen merenkulkijoiden eduksi. Ministeriö kuitenkin vähensi uutisten tekokulut Mepalle osoitetuista lästimaksuista, mitä Merimiespalvelutoimistossa pidettiin sopimattomana. Mepan sosiaalidemokraattinen painotus oli ongelma ja vahvuus samaan aikaan. Uudistuksia saatiin toteutettua, mutta värin tunnustaminen hiersi esimerkiksi päällystöpiireissä.505 Ulkomaanliikenteessä toimivien merenkulkijoiden asemaa pyrittiin helpottamaan perustamalla Helsinki-Vantaan lentokentälle Mepan toimipiste, josta laivojen vaihtomiehistöt saattoivat ottaa mukaansa Mepan tiedotusmateriaalia ja lehtiä.506 Vuonna 1978 saatiin kauan suunniteltu ääni- ja TV-kasettipalvelu toimimaan koko laajuudessaan. Uudet käytännöt vakiintuivat hiljalleen, ja tiedonkulku ulkona seilaaville laivoille parantui vuosi vuodelta.

Syksyllä 1978 Merimiespalvelutoimisto järjesti varustamoseminaarin M/S Wellamolla. Tarkoituksena oli keskustella tiedonvälityksen ongelmista ja varustamoiden roolista MeMepa perusti syksyllä 1977 palvelupisteen Helsinkipan toiminnan välittäjinä. Lisäksi seminaarin Vantaan lentoasemalle, mistä kerrotaan kuvan lehti­ jutussa. Koppi sijaitsi tullin ja autovuokraamoiden osallistujia puhutti suomalaisen laivaliikenteen välissä, saapuvien matkustajien kerroksessa. Miehitmuutos. Perinteinen linjaliikenne oli vaihtutämättömässä palvelupisteessä säilytettiin valmiiksi tehtyjä, transistoreiksi kutsuttuja paketteja, joita asiamassa hakurahtiliikenteeksi. Ulkomaanliikenmies Ulla Rasilainen lehtikuvassa esittelee. Vuonna 1979 teessä tiedonkulku Suomesta laivoihin vaikeupalvelupisteeltä haettiin yli tuhat pakettia. Vuoden tui entisestään, kun ennustettava linjaliikenne 1980 merimieslakko ja maailmanlaajuinen merenkulun lama sen perään alkoivat nopeasti vähentää pakettien korvautui uusilla käytännöillä. Kyseessä ei olmenekkiä, ja vuonna 1983 kioskista jouduttiin lut mikään pieni ongelma, sillä kolmansien mailuopumaan. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto den välisen liikenteen piirissä oli 1970-luvun lopussa noin puolet suomalaisesta laivastosta,507 Merimiespalvelutoimiston pääsihteeri Harri Kajanus kirjoitti sisäisen muistion varustamoseminaarin tunnelmista. ”Yleisesti ottaen on asenteissa Mepaa kohtaan tapahtunut myönteistä kehitystä. Kuitenkin tietyt ryhmät, kuten mm. osa päällystöä suhtautuu edelleen Mepaan kielteisesti.” Merimiespalvelutoimiston vuosia jatkunut oman paikan lunastaminen ei osoittanut päättymisen merkkejä. Toiminnanjohtaja Matti Haarma sai edelleen pää-

132

kirjoituksissaan kehottaa merenkulkijoita ottamaan yhteyttä ja kertomaan, millaista merimiespalvelutoimintaa he halusivat. Tehty työ alkoi kuitenkin Kajanuksen mukaan jo näkyä. ”Merenkulkijoiden suhtautumisen Mepaan voidaan olettaa edelleen kehittyvän positiiviseen suuntaan, kun konkreettista näyttöä Mepa-maksujen vastineeksi tarjottavista käytännön palveluista pystytään tarjoamaan yhä enemmän.”508 Myös purnaamiselle löytyi kuitenkin perusteita. Kajanus totesi, että merenkulkijat olivat Mepan palvelujen suhteen epätasa-arvoisessa asemassa keskenään. Lähiliikenteen merenkulkijoiden käytössä olivat klubit, lehdet, kirjastot, urheilumahdollisuudet ja asiamieskäynnit. Kolmansien maiden välillä tai hakurahtiliikenteessä toimivien merenkulkijoiden täytyi tyytyä vähempään. Tässä oli Mepan työs509 kentelyn suurin rakenteellinen haaste 1970-luvun lähestyessä loppuaan.

Suomenlinna-projekti hyvästellään Linnankadun merimieshotellia ylläpitäneen Sailors Home -säätiön talousvaikeudet pahenivat 1970-luvun loppua kohden. Lopulta säätiö ilmoitti, ettei sen ollut enää mahdollista jatkaa hotellitoimintaa.510 Hotelli sijaitsi samassa rakennuksessa, jossa Merimiespalvelutoimisto ja sen vuonna 1975 avatut klubitilat sijaitsivat. Tilanne oli kiinnostava, sillä Merimiespalvelutoimisto suunnitteli edelleen Helsingin merimieskeskuksen rakennuttamista Suomenlinnaan. Projekti oli osa valtion suunnittelemaa laajaa Suomenlinnan restaurointihanketta. Hankkeeseen suhtauduttiin hyvin optimistisesti vielä vuonna 1977, jolloin Mepan hallituksessa riemuittiin valtion mittavasta kunnostamiseen varatusta määrärahasta.511 Tilanne kuitenkin muuttui nopeasti Sailors Home -säätiön lähestyttyä Merimiespalvelutoimiston hallitusta syksyllä 1977. Säätiö tiedusteli, olisiko Merimiespalvelutoimiston mahdollista ottaa Linnankatu 3:n kiinteistö haltuunsa ja kunnostaa se.512 Pohdittuaan asiaa Mepan hallitus päätti syksyllä 1978 ottaa kiinteistön vastaan, mikäli sosiaali- ja terveysministeriö ja oikeusministeriö hyväksyisivät päätöksen. Olennaista kiinteistön omistuksen siirtämisessä oli Sailors Home -säätiön ja Merimiespalvelutoimiston tavoitteiden samankaltaisuus. Tämä oli suunnitelman toteutumisehto Sailors Home -säätiön puolelta. Mepa puolestaan edellytti, että kiinteistön oli siirryttävä täysin sen omistukseen; tällöin siitä oli mahdollista tarpeen tullen luopua.513 Meri­mies­ palvelutoimistossa asiaa harkittiin huolellisesti, sillä Suomenlinna-projekti oli ollut pitkään vireillä ja merimieskeskusten perustaminen nähtiin merimiespalvelutoiminnan ydintehtävänä. Suomenlinna-projektin ongelmaksi oli kuitenkin nousemassa se, että vaikka valtio suurelta osin olisikin vastannut hankkeen kuluista, olisi Mepan pitänyt maksaa toimitiloista vuokraa yli 500 000 markkaa vuodessa. Summaa pidettiin Mepan hallituksessa pitkällä aikavälillä kestämättömän suurena.

133

Merimiespalvelutoimistoa kuitenkin arveluttivat Linnankatu 3 -kiinteistöön liittyvät rajoitukset. Yksi esiin noussut huoli liittyi hotellivieraisiin ja siihen, saisivatko hotellissa majoittua muut kuin merenkulkijat.514 Neuvotteluissa sopimuksen yksityiskohdista päästiin kuitenkin yksimielisyyteen, eikä valtionhallinnolla ollut huomautettavaa järjestelystä. Keväällä 1979 Merimiespalvelutoimiston hallitus totesi olevansa valmis allekirjoitta515 maan Sailors Home -säätiön muotoileman luovutussopimuksen. Mepan suunnitelman mukaan ”taloon rakennettaisiin tasoltaan riittävä huoneistohotelli sekä klubitiloja laajennettaisiin vastaamaan koti- ja ulkomaalaisten merenkulkijoiden tarpeita.” Hankkeen alustava kustannusarvio oli 2,5 miljoonaa markkaa, josta 1,5 miljoonaa otettaisiin Mepan keräämästä varara516 hastosta ja miljoona markkaa lainattaisiin pankista.

Kansainvälisen työjärjestön edellyttämä ja jo vuosikymmeniä tavoiteltu merimieshotelli oli viimein nousemassa Helsinkiin. Maailma oli kuitenkin toisenlainen kuin 1930-luvulla. Merimiesten elämä oli ammatillistunut ja muuttunut säännöllisemmäksi.517 Hotellin perustamista pidettiin edistysaskeleena, mutta oli selvää, että merenkulkijoiden keskuudessa oli heräämässä uudenlaisia tarpeita. Yhtä selvää oli, että osa vanhoista tarpeista tulisi katoamaan.

Vieraantumista vastaan Merimiespalvelutoimistolle merenkulkijoiden hyvinvointi oli ennen kaikkea yhteiskunnallinen kysymys. Hyvinvointi liitettiin vieraantumiseen ja passivoitumiseen, ja tätä kautta tiedonvälitykseen. Käsitykset vieraantumisen vaarallisuudesta taas perustuivat Merimiespalvelutoimiston toimintaa kehittäneiden työntekijöiden ihmiskäsityksiin. Heille ihminen oli ennen kaikkea yhteiskunnallinen ja sosiaalinen olento, jonka keskeinen tarve oli yhteiskunnallisen todellisuuden tiedostaminen ja aktiivisuus.518 Merimiespalvelutoimiston ensimmäisessä varsinaisessa toimintasuunnitelmassa (Mepa 1978–1982) Merimiespalvelutoimiston ydintehtävä johdettiin merimiespalvelulakiin kirjatuista ohjeista. Suunnitelmassa merimiespalvelutoiminnan tavoitteiksi asetettiin: ...vähentää merenkulkijoiden yhteiskunnallista vieraantumista ja sen kautta lisätä heidän osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiaan ja osallistumishalukkuuttaan sekä merenkulun piirissä että yhteiskunnassa yleensä. Toisin sanoen pyritään luomaan edellytykset sille, että merenkulkijoilla on tasavertaiset mahdollisuudet käyttää hyväkseen yhteiskunnan tarjoamia

134

palveluksia ja poistaa mahdollisuuksien mukaan ne esteet, jotka merimiesammatin luonne tässä suhteessa aiheuttaa. Pyrkimyksenä ei siis ole vain saattaa erilaisia vapaa-ajanvietto­ mahdollisuuksia merenkulkijoiden ulottuville, vaan lisätä heidän motivaatiotaan siten, että heidän oma halukkuutensa aktiivisempaan elämään kasvaa.519

Mepan hyvinvointikäsityksen ydin oli edelleen samanlainen kuin vuonna 1973. Tuolloin Matti Haarma oli kertonut Helsingin Sanomille Mepan auttavan merenkulkijoita heidän todellisten tarpeittensa tunnistamisessa. ”Motivaation” ja ”aktiivisen elämän” käsitteiden käyttäminen oli hyvin modernia. Merimiesten palvelutoiminnan yksi ydin olikin juuri passiivisuuden välttäminen. Tämäkin näkökulma oli ollut mukana alusta asti. Toiminnanjohtaja Haarma oli pohtinut Mepaa perustettaessa lehtihaastattelussa Kotkan merimiespalvelukeskuksen mahdollisuuksia passiivisen ajanviettämisen vähentämiseksi. Mepan työn tarkoituksena ei ollut vain kertoa merenkulkijoille ylhäältäpäin, mitä heidän tuli tehdä oman asemansa ja hyvinvointinsa kohentamiseksi. Tärkeää oli auttaa merenkulkijat itse ymmärtämään, mikä oli heille hyväksi.520 Matti Haarman puoliso Ulla Haarma muistelee jälkeenpäin, että tärkeintä Mepan alkuaikoina oli ollut halu auttaa merenkulkijoita. Merimiespalvelutoimiston ydintehtävä ja toiminnanjohtaja Matti Haarman maailmankuva kohtasivat saumattomasti. Ulla Haarman mukaan merenkulkijoiden omaa aktiivisuutta korostettiin, mutta perusasetelma oli kuitenkin se, että ”meillä (Mepan toimitsijoilla) oli enemmän tietoa ja yleissivistystä”.521 Liikunta ei ollut lähellä Mepan johtoportaan sydäntä. Tämä näkyi viestinnässä ja Mepan sisäisissä kehittämishankkeissa. Kuntoliikunta ja sen edistäminen saivat jatkaa omalla radallaan, eikä Mepan hallinnolla ollut siihen mitään korjattavaa. Yksi syy tähän oli urheilusihteeri Juhani Rinteen poliittinen kanta ja pitkä ura merimiesurheilun parissa. Rinne ei jakanut muiden Mepan sihteerien vasemmistolaista maailmankuvaa ja sai rakentaa Mepan liikuntakulttuuria kaikessa rauhassa.522 Alkoholi ja sen mukanaan tuomat ongelmat ja sairaudet olivat edelleen palvelutoiminnan agendalla. Tässä Mepa oli osa pitkää huoltotyön jatkumoa. Uutta keskustelussa oli, että alkoholi osattiin liittää mielenterveys­ ongelmiin ja henkiseen pahoinvointiin. Aikaisempien vuosikymmenien tulkinnat, joissa alkoholi liitettiin elämänhallinnan ongelmiin ja moraalittomaan käytökseen vaihtuivat uusiin sävyihin. Alkoholikeskustelu kiinnittyi nyt työturvallisuuteen ja yksilön henkilökohtaiseen hyvinvointiin.523 Vapaavahdin sivuilla esiintyneet asiantuntijat eivät enää heiluttaneet moraalisen

135

valistuksen karttakeppiä merenkulkijoiden edessä, vaan vetosivat tutkimustietoon ja käsityksiin hyvästä elämästä. Valistamisen kieli sai monipuolisempia sävyjä.

Uusina merenkulkijoiden hyvinvoinnin ulottuvuuksina nostettiin esiin mielenterveys ja elintasosairaudet, kuten ylipaino. Sosiaalihuoltoa pohtineessa komiteamietinnössä vuodelta 1971 osattiin kertoa, että väestön sairaudenkuva oli muuttunut. 1970-luvun terveysajattelu korosti sairauksien ehkäisemisessä terveellisten elämäntapojen ja ennakoivan terveystyön merkitystä. Tämä tarkoitti esimerkiksi liikunnan, oikeanlaisen ravinnon ja tu524 pakoinnin merkityksen tunnistamista. Nämä laajemmat muutokset terveyskäsityksissä näkyivät myös Mepan linjauksissa. Tiedotussihteeri Sakari Karttunen teki vuonna 1979 havainnointimatkan M/T Pegny -laivalla ja raportoi havainnoistaan: Huolimatta viime vuosina lisääntyneestä liikuntainformaatiosta ei viesti tunnu menevän perille. Kilpaurheilu olkoon jokaisen omassa harkinnassa, mutta kuntoliikunta, sairauksien ennaltaehkäisy ja tiedottaminen oikeista ravinto­­ tottumuksista osana terveydenhoitoa kaipaavat entistä runsaampaa huomiota koulutuksessa ja laivoille toimitettavissa julkaisuissa.525

Merenkulkijan terveys ei enää liittynyt niinkään kansakuntaan tai yhteiskuntaluokkaan, vaan terveydestä oli tulossa yhä suuremmassa määrin henkilökohtainen kysymys.526 Hyvinvoinnin kehittämisellä ei tavoiteltu luokan tai ammattikunnan sisäistä muutosta ja kehitystä, niin kuin työväenliikkeen perinteessä. Kyse oli nyt yhtäläisesti kaikkia suomalaisia koskevasta tasa-arvoisesta oikeudesta.527 Sydänsairauksista varoittavat julisteet sopivat monien suomalaisten työpaikkojen seinille, eivät vain laivoihin.

Myös työsuojelu liittyi merenkulkijoiden hyvinvointiin entistä voimakkaammin. Valto Järvinen muisteli Mepan alkuaikoja Vapaavahdissa: ”Maissa perustettiin työsuojeluhallitus parantamaan työntekijöiden työoloja. Merillä perustettiin MEPA.”528 Mepa kantoi kortensa kekoon järjestämällä työsuojeluaiheisia valokuvauskilpailuja Vapaavahdin sivuilla. Kyse oli laajemmasta kansallisesta kehityksestä, sillä työsuojeluksi vaihtunut työväensuojelu alkoi saada kansallisen organisaation ympärilleen. 1970-luvun kuluessa ryhdyttiin puhumaan jo ”henkisestä työsuojelusta”,529 vaikka kyllä Vapaavahdin sivuille päätyneissä valokuvissa näkyi vielä yleensä vaarallisia portaita ja ilman turvavaljaita kiipeileviä merenkulkijoita. Kaiken kaikkiaan 1970-luvun suojelupuheessa merenkulkijoille itselleen tarjottiin aikaisempaa suurempaa vastuuta asioiden muuttamisesta. Tässäkin asiassa

136

Kaukoliikenteen aluksilla paitsi merimatkat myös ankkurointi- ja satama-ajat olivat pitkiä. Näillä aluksilla oli miehistöä yleensä lähes kolmekymmentä, joten monesti vapaa-aikaa saatettiin viettää yhteisen musiikkiharrastuksen parissa. 1970-luvun lopun kuvassa M/S Patrician oma orkesteri viihdyttää laivan naamiaisasuisia merenkulkijoita.

Kuva: Timo Sylvänne / Merimiespalvelutoimiston arkisto

Mepa halusi auttaa merenkulkijoita itse tekemään hyväksi määrittelemänsä muutoksen. Mepan toiminnan pohjavire oli kaikesta teoreettisuudesta huolimatta humaani. ”Kysymys on ihmisestä, hänen mielenterveydestään ja työpanoksestaan”, lopetti Sakari Karttunen tutkimuksensa.530 Muutokset merenkulkijoiden työajassa ja laivojen miehitysvaatimuksissa mahdollistivat merenkulkijoille entistä ”normaalimman” elämän. Tähän elämäntyyliin saattoi liittyä nyt myös helpommin muun kansakunnan jakamia terveysihanteita, koska merenkulkijat eivät enää olleet niin poikkeuksellisessa asemassa kuin ennen.531 Samaan aikaan sosiaalisen ”huoltotyön” tekeminen ammattimaistui Suomessa. Pitkään jatkunut kolmannen sektorin työ alkoi muuttua kunnallisiksi sosiaalialan viroiksi.532 Merenkulkijoiden huoltotyökin muuttui julkisiksi toimiksi Mepan myötä.

Merimiespalvelutoimiston tilanne oli kuitenkin ristiriitainen. Merimiesten palvelutoiminta rakennettiin vakituisten virkojen varaan ja tässä mielessä ammattimaiseksi, mutta varsinaiset merimiesten palvelutoimintaan liittyneet ammattinimikkeet ja koulutus puuttuivat. Näin työ merenkulkijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi muuttui rakenteellisesti ammattilaisten tekemäksi, mutta missään vaiheessa ei määritelty, millainen olisi ol-

137

lut työssä vaadittu ammattitaito. Kärjistäen voisi sanoa, että 1970-luvulla ammattipätevyyden antoi yhteiskuntatieteellinen loppututkinto tai puoluekirja. Ehkä tämä osaltaan vaikutti Laivanpäällystöliiton esittämään kritiikkiin Merimiespalvelutoimiston työntekijöiden epäammattimaisuudesta.

Merimiespalvelutoiminnan ammattitaidon määritelmää ei kuitenkaan ollut edes olemassa. Sitä Laivanpäällystöliitto ei huomannut tuoda esiin. Ongelma oli kuitenkin vielä tätäkin laajempi. Kansallinen merimiespalvelujärjestelmä oli saatu rakennettua, mutta kaikki instrumentit sen merkityksen ja vaikuttavuuden mittaamiseksi puuttuivat.

1970-luvun päättyessä julkisten toimijoiden asenne kansalaisia kohtaan oli Suomessa edelleen holhoava, mutta muutos näkyi jo horisontissa. Mepan yhteiskunnallisen tietoisuuden kehittämisen varaan rakennettu maailmankuva ja hyvinvointikäsitys muuttuivat myös ajan mukana. Aivan kuten esimerkiksi Yleisradion oli luovuttava yhteiskunnallista ja poliittis533 ta sisältöä painottavasta linjastaan 1980-luvun koittaessa , oli myös Merimiespalvelutoimiston muutettava äänensävyään. Ohjeistaessaan Mepan suunnitteluryhmää vuonna 1981 Matti Haarma pyysi selvittämään kaikkien toimintasektorien näkökulmasta, ”miten toimintaa voitaisiin laajentaa viihteelliseen suuntaan”.534 Linjaus oli Haarmalta uusi. Tiukka yhteiskunnallista tietoisuutta korostanut linja alkoi hiljalleen taipua. Samoin muuttui Mepan suhde merenkulkijoiden kasvatustyöhön, jota alkuaikojen haastatteluissa ja toimintasuunnitelmissa oli pidetty toiminnan peruskivenä. ”Mepan tehtäväksi on lainsäätäjä suuressa viisaudessaan antanut myös merenkulkijoiden opintotoiminnan hoitamisen. Onhan Mepan toimintaa säätelevä lakikin laki merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta”535, kirjoitti Haarma Vapaavahdin pääkirjoituksessa vuonna 1978. Hän oli itse aikanaan ollut kirjoittamassa Mepa-lakia, joten etäisyyden ottaminen sen painotuksiin tuntuu jälkeenpäin erikoiselta. Alkuaikojen aikuis- ja nuorisokasvatukseen liittynyt yhteiskunnallinen idealismi alkoi muuttua realismiksi, kun merenkulkijoiden todellinen kouluttautumisinto selvisi Mepan toimihenkilöille. Opintotoiminnan hankaluuksia selitti varmasti osaltaan myös se, ettei Merimiespalvelutoimiston välittämän aikuis- ja nuorisokasvatuksen tarkempia merkityksiä koskaan edes määritelty. 1970-luvun alussa Mepa-lain epämääräisyys näyttäytyi vapautena. Vuosikymmentä myöhemmin se tuntui ahdistavan. Ehkä todellisuuden ja Mepan synnyttäneen lakitekstin välinen ristiriita alkoi jo 1980-luvun alussa tuntua liian suurelta.

Trastin ja Forsskåhlin kurinpalautus Merimiespalvelutoiminnan perustamisvaiheessa vallinnut työmarkkinaosapuolten välinen yhteishenki alkoi 1970-luvun kuluessa rakoilla. 1970-luvun lopun häämöttäessä Merimiespalvelutoimiston hallinnon erimielisyydet

138

Mepa koulutti laivoille Mepa-yhdysmiehiä, joiden tarkoitus oli kertoa oman laivansa merenkulkijoille Mepan palveluista, toimia linkkinä laivan ja Mepan välillä sekä hoitaa esimerkiksi kirjastovaihdot. Tyypillinen yhdysmieskurssi alkoi bussikuljetuksella Helsingistä Vääksyn kurssikeskukseen, jossa vietettiin kaksi tai kolme päivää. Merenkulkijoita oli usein parikymmentä, ja Mepasta olivat mukana opintosihteeri, tiedottaja ja satunnaisesti muuta henkilökuntaa. Toiminnanjohtaja kävi yleensä tervehtimässä ja puhumassa.

Kertomusten mukaan Mepa kehotti voimakkaasti osallistujia välttämään alkoholin käyttöä. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

tulivat entistä näkyvämmiksi. Erityisesti Suomen laivanpäällystöliitto oli tyytymätön Mepan linjaan ja tapaan hoitaa asioita. Läpi koko Mepan historian jatkunut erimielisyys siitä, ottiko Mepa laivanpäällystön riittävissä määrin huomioon, jatkui vuosikymmenen loppuun asti.536 Kiista oli sitkeä, sillä Mepan toimintaan oli sisäänrakennettu käsitys erityisesti miehistön palvelemisesta. Tällaista ajattelua voi löytää esimerkiksi Mepan varhaisilta yhdysmieskursseilta, joiden ohjelma muistutti huomattavasti enemmän Merimies-Unionin järjestökoulutusta kuin neutraalin vapaa-ajan ohjaajan koulutusta.537 Myös Kauppalaivaston huoltoneuvostolta peritty malli, jossa Merimies-Unionin asiamiehet hoitivat myös merenkulkijoiden huoltotoimintaan liittyviä tehtäviä, oli omiaan luomaan päällystöä syrjivää kulttuuria. Myös miehistön edustajat olivat herkkinä liian poliittisen viestinnän suhteen. Kun Vääksyn kurssikeskukseen tuli puhumaan sosiaalidemokraattisesta maailmankuvasta liian kauas vasemmalle eksynyt esitelmöitsijä, tuli

139

palautetta välittömästi.538 Hallituksen puheenjohtaja Valto Järvinen oli julkisesti sosiaalidemokraatti, ja toiminnanjohtaja Matti Haarma liittyi SDP:hen vuosikymmenen loppupuolella.539 Tiedotussihteeri Sakari Karttunen oli ainakin muiden mepalaisten mielestä lähes varma kommunisti, eikä hänen työparinsa Pertti Rönkön maailmankuva ollut sen vähemmän vasemmistolainen. Mepan asiamiehet olivat suurelta osin sosiaalidemokraatteja, kuten kirjastonhoitaja Onni Jormalainenkin, jota haastatteluissa luonnehdittiin sivistyssosialistiksi.

Lisäksi sosiaalidemokraattinen Merimies-Unioni käytti Mepassa huomattavaa valtaa. Olihan se omalla tavallaan koko hankkeen takana. Ei siis ollut ihme, jos Laivanpäällystöliitto ja varustamoteollisuus olivat ajoittain tyytymättömiä Merimiespalvelutoimiston näkemyksiin. Laivanpäällystöliiton Henrikki Rislakki meni jopa niin pitkälle, että syytti toimitussihteeri Pertti Rönkköä ja Vapaavahtia julkisesti ”päällystöantipatioista”.540 Tapahtumasarja johti siihen, että Mepaan perustettiin erityinen toimitusneuvosto valvomaan Vapaavahdin linjaa ja poliittista tasapuolisuutta.541 Tasapuolisuuden vaaliminen käytännön palvelutyössä oli vaikeaa Mepan alkuaskeleista saakka. Suurempia ongelmia oli kuitenkin tulossa. Mepassa oli loppuvuodesta 1978 jo 26 työntekijää, jos kotimaan satamien yhdysmiehet laskettiin mukaan.542 Organisaatio oli kasvanut jo huomattavan suureksi. 1970-luvun loppupuolella alkoi vaikuttaa siltä, ettei resursseiltaan laajentunutta Merimiespalvelutoimistoa johdettu erityisen hyvin. Tähän oli monia syitä. Alkoholi oli kuulunut Merimiespalvelutoimiston suhdetoimintaan ja arkeen alusta alkaen. Jopa siinä määrin, että merenkulun sosiaalisemi­ naareihin osallistunut Tarja Halonen oli todennut tiedotussihteeri Sakari Karttuselle tämän erottua Mepasta: ”Saku, sä selvisit Mepasta hengissä.”543 Toiminnanjohtaja Matti Haarma liikkui sosiaalisena ihmisenä mielellään erilaisissa tilaisuuksissa ja kohtaamisissa. Hän viihtyi laivoilla ja pitkillä lounailla erilaisten sidosryhmien kanssa. Ongelma oli siinä, että kohtuuttomasta alkoholinkäytöstä muodostui hänelle lopulta sairaus. Tämä alkoi näkyä myös Merimiespalvelutoimiston arjessa.544 Toinen hallintoon liittynyt ongelma oli hallituksen puheenjohtaja Valto Järvisen rooli. Hänen tehtäväkseen sosiaali- ja terveysministeriössä oli asetettu Merimiespalvelutoimiston valvominen. Kukaan ei kuitenkaan kontrolloinut sitä, kuinka hän Mepaa valvoi.545 Mepan työntekijät suojelivat toiminnanjohtaja Matti Haarmaa, vaikka tämän alkoholiongelma oli laajasti tiedostettu.

Samoin työntekijät suojelivat Valto Järvistä, joka Merimiespalvelutoimiston asioita hoitaessaan saattoi viipyä päiväkausia omilla teillään ministeriön ulottumattomissa. Yhdessä Matti Haarma ja Valto Järvinen viettivät lukemattomia pitkäksi venyneitä lounastapaamisia, joiden tarkempi sisältö oli Mepan työntekijöille arvoitus. Työntekijöiden tehtäväksi jäi esimerkiksi oikean auton toimittaminen Mepan vahtimestarille, kun juopunut toimin-

140

nanjohtaja oli vahingossa lähtenyt kotiin väärällä autolla, tai toimiston oven vahtiminen, kun toiminnanjohtaja nukkui humalaansa pois.546 Näihin ongelmiin yhdistyi merimiespalvelulain henki. Merimiespalvelutoimisto sai lain puitteissa toimia itsenäisesti, eivätkä liian tarkka tehtävänmäärittely tai tulosvaatimukset aiheuttaneet sille ongelmia. Mepa sai asettaa itse omat tavoitteensa. Vuosittain kokoontuva edustajisto ei päässyt näkemään, mitä Mepan seinien sisällä todellisuudessa tapahtui. Lain mukaan Mepaa valvova viranomainen oli sosiaali- ja terveysministeriö. Käytännössä valvontaa hoiti Valto Järvinen, joka ei tuntunut suhtautuvan tehtäväänsä turhan tarkasti. Mepan työntekijöille oli ilmiselvää, että hän hyötyi asemastaan Merimiespalvelutoimiston hallituksen puheenjohtajana. Asema antoi hänelle vapautta työstään ministeriössä ja lisäksi arvokkaita suhteita.547 Toinen Mepan hallintoon liittynyt rakenteellinen ongelma oli toiminnanjohtajan vahva asema. Matti Haarma oli pitkään Mepan johdossa ja halusi pitää kiinni asemastaan. Mepan ohjesäännössä todettiin, että kaikki ne asiat, joita hallitus ei päätä, päättää toiminnanjohtaja.548 Tämä rakensi Matti Haarman ympärille muurin, jota ei ollut helppo murtaa. Tilanteen kääntöpuolena oli se, että Mepan johtaja oli kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä huolimatta asemassaan yksinäinen.

Vuonna 1979 erimielisyydet Mepan hallinnossa alkoivat näkyä. Käsiteltäessä edellisen vuoden tilinpäätöstä osa hallituksesta toi esiin toiveensa rajoittaa toiminnanjohtajan hankintaoikeuksia sekä lisätä luottokorttien valvontaa. Aikaisemmin taloushallinto oli toiminut niin, että Valto Järvinen oli hyväksynyt Matti Haarman laskut. Nyt talouden valvontaa haluttiin parantaa.549 Hallituksen työskentelyn takkuileminen kiihtyi seuraavassa kokouksessa, kun Harri Kajanuksen, Hillevi Kataksen ja Matti Haarman osallistumisesta kansainvälisen urheilukomitean kokoukseen Neuvostoliitossa jouduttiin äänestämään. Samassa kokouksessa vaadittiin, että hallituksen jäseniä olisi tulevaisuudessa informoitava paremmin kansainvälisiin kokouksiin liittyen. Riidan ratkaisemiseksi päätettiin antaa hallituksen jäsenille luettavaksi ILO:n merimiespalvelutoimintaan liittyvät päätöslauselmat.550 Mepan johto halusi muistuttaa asemansa kansainvälisestä merkityksestä ja oikeutuksesta. Hyvästä yhteishengestä annetut kotiläksyt eivät kertoneet.

Kysymys Neuvostoliittoon urheilukomitean kokoukseen lähtemisestä ei ollut taloudellinen vaan periaatteellinen. Merimiespalvelutoimiston hallitus oli ajautumassa vaikeuksiin. Samoihin aikoihin useat työntekijät irtisanoutuivat Mepan palveluksesta. Työilmapiiri oli muuttunut huonoksi.551 Muutamaa viikkoa myöhemmin Suomen laivanpäällystöliitto lähestyi Mepan hallitusta kirjeellä. Liitto oli tyytymätön toiminnanjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan toimintaan henkilöstön palkkauskysymyksissä.

Laivanpäällystöliiton mukaan toiminnanjohtaja ja hallituksen puheenjoh-

141

Toukokuussa 1972 voimaan astunut laki merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta painotti voimakkaasti koulutusta ja tiedonvälitystä. Lain tavoitteena oli turvata merenkulkijoille samat kansalaisoikeudet kuin muillakin suomalaisilla, kuten mahdollisuuden käyttää äänioikeutta. Mepan asiamiehet ovat jo vuosikymmeniä hoitaneet merenkulkijoiden kuljetuksia satamista ennakkoäänestyspaikoille. Palvelu on edelleen hyvin kysytty.

Kuvassa toimistosihteeri Milja Peltonen konttorilla Helsingissä. Kuva: Jaakko Savolainen / Merimiespalvelutoimiston arkisto

taja olivat keskenään päättäneet, keitä Merimiespalvelutoimistoon palkattiin. ”Tämä tapaus on osoittanut, ettei edes Merimiespalvelutoimiston hallituksen jäsenellä ole todellista mahdollisuutta puuttua näihin, pienen piirin ennalta valmistelemiin valintoihin”, kirjoitti päällystöliiton hallitusedustaja Veikko Trast.552 Asia vietiin sosiaali- ja terveysministeriön käsiteltäväksi, eikä sillä ollut Mepan hallituksen antaman selvityksen suhteen huomautettavaa. Mepan autonomia piti. Laivanpäällystöliitto jätti kuitenkin eriävän mielipiteensä ja vaati seuraavassa kokouksessa selvitystä Kemissä järjestettyjen merimiesten kulttuuripäivien kustannuksista ja kutsuvieraista.553 Kirjaukset pöytäkirjoissa kertoivat kasvavasta eripurasta, jollaista ei aikaisemmin ollut esiintynyt. Samaan aikaan merenkulun työmarkkinapolitiikassa edettiin kohti ”Suomen historian kalleinta” työtaistelua.554 Tällä oli omat vaikutuksensa Mepan hallituksen toimintaan. Alkuaikojen konsensus oli mennyttä. Suurin osa esiin nousseista ongelmista oli kuitenkin

142

työmarkkinatilanteesta riippumattomia, vaikka niiden nostaminen esiin juuri keväällä 1980 ei epäilemättä ollut sattumaa. Ongelman ydin oli Merimiespalvelutoimiston johtamisessa, toiminta-ajatuksessa ja rakenteessa.

Tammikuussa 1980 Mepan työntekijät kirjoittivat hallitukselle muistion, jossa valitettiin liiallista rutiinityön määrää. Ongelma työntekijöiden näkökulmasta oli siinä, ettei kaiken käytännön työn ohella ehtinyt suunnitella tai kehittää Mepan toimintaa. Oli päädytty tilanteeseen, jossa vuosia jatkunut kehitystyö alkoi kompastua käytännön byrokratiaan.555 Samaan aikaan hallituksessa yritettiin kirjoittaa Mepan uutta ohjesääntöä riitaisissa merkeissä. Kiistan ytimenä oli se, päättikö hallitus vai toiminnanjohtaja asioista, joita ei erityisesti ollut suunnattu hallituksen tai edustajiston päätettäväksi. Asian käsittelyä päätettiin siirtää myöhemmäksi erimielisyyden vallitessa.556 Merimiespalvelutoimisto suistui syvään hallintokriisiin. Sen seuraava askel oli hallituksen toiminnanjohtajalle osoittama epäluottamus: Merkittiin, että hallitus on käsitellyt Mepan toimintaa yleensä ja toiminnanjohtajan käyttäytymistä. Kaikki hallituksen jäsenet eivät ole tyytyväisiä toiminnanjohtajan toimintaan. Hallitus esitti toivomuksen, että toiminnanjohtaja toimisi tulevaisuudessa siten, että luottamus kaikkiin osapuoliin palautuisi.

Merkittiin, että hallitus antaa toiminnan­ johtajalle huomautuksen.557

On epäselvää, mistä epäluottamus tarkalleen ottaen johtui, mutta tulevien kahden kuukauden tapahtumat antavat yhden mahdollisen selityksen.

Matti Haarma pahoitteli käytöstään seuraavassa kokouksessa, mutta tilanne muuttui vain hankalammaksi. Laivanpäällystöliiton rinnalle Merimiespalvelutoimintaa arvostelemaan liittyi nyt myös Laivanvarustajayhdistystyksen hallitusedustaja Per Forsskåhl.558 Hän vaati Mepan tositteita nähtäväkseen ja kieltäytyi yhdessä Laivanpäällystöliiton edustajan kanssa allekirjoittamasta Merimiespalvelutoimiston vuoden 1979 tilinpäätöstä.

Keskeinen ongelma Forsskåhlin mukaan oli se, ettei Merimiespalvelutoimiston hallituksessa pystynyt seuraamaan Merimiespalvelutoimiston työskentelyä. Forsskåhlin ja Trastin mukaan esityslistat ja kokouskäytännöt olivat puutteellisia ja talouden seuranta mahdotonta, kuten oli myös kokoustapahtumien ennakointi. Lisäksi ulkomaanmatkoista tehtyä raportointia pidettiin puutteellisena. Kaiken kaikkiaan Mepaa oli jo pitkään johdettu omavaltaisesti ja huonosti.559 Mepan hallinnon arvostelu jatkui seuraavassa kokouksessa. Pöytäkirjaan merkittiin, että vuosikertomukset olivat puutteellisia eivätkä antaneet tarpeeksi täsmällistä kuvaa Merimiespalvelutoi-

143

miston toiminnasta. Tämän lisäksi puututtiin Mepa-maksujen tuloutuskontrolliin. Mepan hallinto oli ilmiriidassa.

Laivanvarustajien näkökulmasta toiminta ei vaikuttanut luotettavalta. Varustajien edustaja Per Forsskåhl oli käynyt läpi Mepan kuitteja ja tositteita ja tullut siihen tulokseen, että Mepan ylijäämä oli liian suuri. Hän väläytteli jopa vaatimusta Mepa-maksun alentamisesta. Puheenvuoronsa lopuksi hän totesi, ettei Mepan taloushallintoa pystynyt seuraamaan tulo- ja menoarvioita tutkimalla. Ne olivat liian epäselviä. Kritiikin kärkenä oli se, ettei hallituksen jäsenenä saanut ”riittävää kuvaa Mepan varojen käy560 töstä”. Yleisen tason huomioista Forsskåhl siirtyi käytännön hallinnon kimppuun. ”Varoja käytetään kohtuuttoman paljon kokous- ja neuvottelukuluihin asioissa, jotka voitaisiin hoitaa puhelimessa”, hän aloitti. Puheenvuoronsa lopuksi hän tiivisti: ”kokous- ja neuvottelukulujen osalta Mepassa näyttäisi olevan kaksi toiminnanjohtajaa puheenjohtajan osallistuessa lii561 kaa Mepan toimintaan”.

Valto Järvinen ja Matti Haarma saivat niskaansa kylmän suihkun. Laivanvarustajat olivat seuranneet Mepan toimintaa seitsemän vuotta, mutta nyt asioiden oli muututtava. Käsiteltäessä Mepan tulevaa viisivuotissuunnitelmaa huhtikuussa 1980 yleiskeskustelussa todettiin, ettei Mepan ollut tarkoitus kerätä rahaa. ”On oltava realistinen”, pöytäkirjaan kirjoitettiin.562 Mepan talous oli saanut pyöriä omalla painollaan jo pitkään, mutta nyt toiminnalle oli määriteltävä tarkoitus ja suunta. Tämän lisäksi hallitustyötä, talouden seurantaa ja kontrollia oli parannettava ja järkiperäistettävä.563 Laivanpäällystöliiton edustaja Veikko Trast olisi halunnut vielä itse käydä Mepan tositteita läpi, mutta tilinpäätös oli pakko saada aikaan. Lopulta kaikki hyväksyivät vuoden 1979 tilinpäätöksen ja katse suunnattiin tulevaisuuteen.564 Laivanvarustajien hallitusedustaja Per Forssskåhl kirjoitti tapahtumista muistion ”Merimiespalvelutoimiston tilinpäätös vuodelta 1979”. Siinä hän tiivisti Merimiespalvelutoimiston hallintokulttuuria: Hallituksen jäsenenä olen havainnut, että yhteistyö toisaalta hallituksen ja toisaalta hallituksen ja Mepan toiminnanjohtajan välillä ja hallituksen puheenjohtajan välillä on lähes olematon. Hallituksen käsiteltäväksi ja päätettäväksi ei ole tuotu asioita, jotka mielestäni olisivat kuuluneet hallituksen toimivaltaan. Lisäksi hallitukselle ei ole annettu kaikkia sen pyytämiä selvityksiä.565

Myös työntekijät olivat tyytymättömiä. Toukokuussa 1980 Merimiespalvelutoimistosta irtisanoutunut Veikko Hintsanen kirjoitti erokirjeessään,

144

Merimiespalvelutoimiston kirjasto toimittaa kirjoja ja muita luku- ja katseluaineistoja eri satamien kautta laivojen omiin kirjastoihin. Kirjastot tarjoavat Mepalle konkreettisen yhteyden kaukanakin seilaaviin merenkulkijoihin. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

kuinka Merimiespalvelutoimiston työilmapiiri oli tulehtunut ja kuinka toiminnanjohtaja ei ollut tehtäviensä tasalla. Kirje ei kuitenkaan aiheuttanut Mepan hallituksessa minkäänlaista reaktiota.566 Hintsanen jatkoi kirjelmöintiään vielä seuraavana vuonna syyttäen toiminnanjohtaja Haarmaa valehtelijaksi, jonka ”kaunopuheisuus ei mene läpi merenkulkijoihin”.567 Asia jätettiin kuitenkin selvittämättä, eikä toimiston työilmapiirin parantamiseksi ryhdytty toimenpiteisiin.

Myös toiminnanjohtajan ja hallituksen välinen valtataistelu oli päättynyt kaikessa hiljaisuudessa. Mepan hallintosääntöön kirjattiin lopulta, että toiminnanjohtaja sai päätettäväkseen asiat, joita ei erityisesti ollut asetettu hallituksen tai edustajiston käsiteltäviksi.568 Kriisin vaikutuksesta päätettiin kuitenkin perustaa työryhmä selvittämään talouden ylijäämän käyttämistä cross trade -liikenteen hyväksi.569 Alkukesästä saavutettu laiha sopu rakoili siitä huolimatta. Hallituksessa keskusteltiin Mepan budjetin seurannasta ja todettiin, että varojen käytön edistymistä oli vaikeaa seurata. Mepan hallinnossa oli vielä paljon kehitettävää.570 Samassa kokouksessa käsiteltiin cross trade -työryhmän väliraporttia, jonka lopputulemana oli, ettei ihmeitä pystytä tekemään. Klubiverkosto ulkomailla ei ollut Mepalle mah-

145

Merimiespalvelutoiminta on rakennettu kansainvälisten sopimusten, yhteistyön ja koordinaation varaan. Kansainvälinen yhteistyö työväen suojelemiseksi alkoi 1800-luvulla ja jatkui yhä tiiviimpänä 1900-luvun edetessä. 1980-luvun ulosliputusaalto lisäsi yhteistyön merkitystä. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

dollinen, mutta sen sijaan tavoitteeksi asetettiin materiaalin jakelun ja viestinnän kehittäminen.571 Tämän merenkulkijat olivat kuulleet jo monen monta kertaa. Veikko Hintsanen moitti näitä toimiston cross trade -linjauksia.

Ne sisälsivät kuulemma niin paljon ristiriitaisuuksia ja virheitä, että asiaan olisi pakko palata myöhemmin.572 Idealismin aikakausi Merimiespalvelutoimistossa oli päättynyt. Se päättyi alkoholismiin, hallinnollisiin epäselvyyksiin, toiminnan tavoitteiden hämärtymiseen, irtisanoutumisiin ja huonoon työilmapiiriin. Toimiston innostunut alkuenergia oli kääntynyt itseään vastaan. Pitkät lounaat ravintola Bellevuessa ja maailmankatsomukselliset väittelyt olivat muuttuneet toisenlaisiksi. Mepa vaurastui, mutta se ei silti pystynyt palvelemaan cross trade -liikennettä haluamallaan tavalla. Kasvun rajat oli saavutettu. Sisäisistä ristiriidoista huolimatta Merimiespalvelutoimisto valmistautui juhlapäivään. Linnankatu 3:n harjakaiset pidettiin 19.9.1980. Hotellista ja merimieskeskuksesta tuli Suomen komein. Toimiston arki rullasi eteenpäin kaikista hankaluuksista huolimatta. Vuonna 1981 Mepa saavutti lakipisteen toiminnassaan. Yhdeksän vuoden ajan jatkunut kasvu oli saavuttanut

146

tason, jota korkeammalle Mepan rahoituspohja ei kantanut. Vuoden 1981 toimintakertomuksessa todettiin, että henkilökunnan määrää ja toimitiloja oli pidettävä riittävinä. Sen sijaan palvelutoiminnan kehittämistä ja tehostamista suunniteltiin. Ne haluttiin saada vastaamaan paremmin erityisesti cross trade -liikenteen merenkulkijoiden tarpeita.573 Vuosikertomuksen tyynestä sävystä huolimatta tilanne oli hankala.

Mepan hallinnolle ei ollut täysin selvää, mitä olisi kehitettävä. Maailma merenkulun ympärillä, sekä itse merenkulku, muuttuivat niin hurjaa vauhtia, että taaksepäin katsovia huimasi. Merenkulkijoiden vuorottelujärjestelmä, merenkulun tekninen kehitys ja kiristyvä markkinakilpailu muuttivat kaiken. Mepan hallituksessa todettiin, että ”merilläolon luonne” oli muuttunut ratkaisevasti, eikä sen vaikutuksia Mepan toimintaan kyetty ennustamaan. 574 Merenkulkijoiden ei enää tarvinnut olla kuukausikaupalla poissa kotoaan töiden vuoksi, ellei sitä aivan erityisesti halunnut. Kaikki se, mistä merityökomiteat olivat kauan sitten haaveilleet, oli käynyt toteen – ja enemmänkin.

Merikapteeni Matti Santanen kirjoitti tulevaisuususkoa puhkuen Suomen varustamoyhdistyksen historiateoksessa vuonna 1982: ...laivoissa sisätilat alkavat olla sitä, mistä vielä kymmenen vuotta sitten uneksittiin.

Jokaiselle on yhden hengen hytti. On kaksi messiä ja yhteinen klubihuone kaikille. On kaksi saunaa ja uima-allas, hobbyhuone puutöitä varten ja ompeluhuone käsitöitä varten, kuntosali kuntopyörineen, soutulaitteineen, pingispöytineen, painonnostotelineineen jne. On oma pesula ja mahdollisuus valokuvien kehittämiseen. Tiloja ja mahdollisuuksia on. Hyvistä vetäjistä on kuitenkin puute ja siinä on työmaata MEPAlle niiden kouluttamisessa. – – Jääkaappi voisi olla joka hytissä ja ilmastointi hiukan tehokkaampi. Muutamissa laivatyypeissä kiusaa melu ja tärinä, mutta tutkimuksen lisääntyessä siihenkin löytynee lääkkeet.575

147

Mepalla oli vuoteen 2013 saakka kesäpaikka Ruissalossa. Mepala toimi Turun seudun merenkulkijoiden ja heidän perheidensä vapaa-ajanviettopaikkana ja kurssikeskuksena. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

148

Osa 4 Rakennemuutoksen aika 149

Merimiespalvelun kriisi 1983–1992

Merenkulkijat ovat kautta aikojen kuljettaneet uusia ajatuksia ja vaikutteita merten halki. Suomesta maailmalle lähtivät sellupaalit, paperirullat ja metsäkoneet. Takaisin saimme Coca-Colaa, öljyä ja hyllykaupalla kulutustavaraa, jota kansakunta oppi hitaasti käyttämään. Merenkulkijat ja satamakaupungit ovat aina olleet aikansa edelläkävijöitä. Sama logiikka toimi edelleen 1900-luvun loppupuolen Suomessa. Uudet vaikutteet olivat kuitenkin usein ristiriitaisia. 1980-luvulla merenkulkuala ajautui talouden sääntelyn purkamisen edelläkävijäksi Merimies-Unionin sitkeästä vastustuksesta huolimatta.576 Tästä syystä taloudellisen kilpailun vapauttaminen ja markkinamekanismin lainalaisuudet saapuivat merenkulkijoiden koteihin ennen muuta kansakuntaa. Alkoi rakennemuutos, joka pakotti merenkulkijat ja Mepan etsimään vakautta kansallisista ja kansainvälisistä turvaverkoista. Mepaa suojeli sen rooli julkisrahoitteisena toimijana. Merenkulkijat kelluivat markkinoilla kohti kriisin päättymistä.

Suuri ulosliputusaalto Viimeistään 1980-luvun alkupuolella koko merenkulkualalla oli ymmärretty, että merenkulku oli globaalin kilpailun logiikalla toimiva ala. Kilpailussa saattoi myös hävitä. Rahtimarkkinat olivat maailmanlaajuiset, ja ne perustuivat kysynnän ja tarjonnan lakiin. Varustamoteollisuuden näkökulmasta kansallinen, merenkulkijoiden sosiaalista asemaa parantava lainsäädäntö oli uhka tuottavuudelle ja kilpailukyvylle. Varustamoteollisuus toi toistuvasti esiin, että Suomi ja suomalaiset varustamot eivät pystyisi toimimaan enää pitkään kohtuuttomiksi karanneiden miehityskustannusten kanssa.577 Varustajien äänensävyt olivat tuttuja vuosikymmenien takaa.

1930-luvulla oli noussut vallitsevaksi käsitys, että suomalainen merenkulku oli niin takapajuista, ettei sosiaalisiin uudistuksiin ollut varaa. Varustamoteollisuuden piirissä ajateltiin yleisesti tuolloin, että suomalaiset meren-

150

kulun olosuhteet ovat merten jäätymisestä ja syrjäisestä sijainnista johtuen niin epäedulliset, ettei kulujen lisääminen ollut mahdollista. Läpi 1940- ja 1950-lukujen nämä samat argumentit toistuivat merenkulun sosiaalisista uudistuksista keskusteltaessa. 1960-luvun kuluessa ristiriidat sulivat hetkeksi pois, mutta vain palatakseen uudessa muodossa takaisin.

Merenkulun kannattavuutta nakersivat 1973 alkanut öljykriisi ja sitä seurannut talouden laskusuhdanne. Nämä tekijät yhdistyivät kuljetusten ja laivojen ylitarjontaan, jota Suomessa olivat kiihdyttäneet entisestään verohelpotukset. Hiljalleen tämä kannattamattomuus muuttui merenkulkualan maailmanlaajuiseksi lamaksi. Varustamoteollisuuden näkökulman mukaan Suomi oli 1980-luvun alkuun tultaessa niin kovien palkkakulujen ja työnantajamaksujen maa, ettei se enää pitkään pärjäisi merenkulun globaalissa kilpailussa. Suomen varustamoyhdistyksen puheenjohtaja Robert G. Ehrnrooth kirjoitti vuonna 1983: Viime vuosina alkaneeseen kielteiseen kehitykseen voidaan vaikuttaa. – – Suuri pidättyväisyys, maltti ja tilanteen uudelleen­ arviointi kaikissa työaikaan, miehitykseen ja sosiaalikustannuksiin liittyvissä asioissa takaa sen, että työpaikkojen uhkaava väheneminen voidaan pysäyttää.578

Myös valtionhallinnossa ymmärrettiin kiristyvän markkinatilanteen aiheuttamat vaikeudet. Kansallinen tonnisto nähtiin olennaisena edellytyksenä talouskasvulle. Suomalainen tonnisto merkitsi laatua ja ennustettavuutta. Näin oli ajateltu 1920-luvulta alkaen, kun suomalaista vientiteollisuutta synkronoitiin kehittyvän maailmantalouden rytmiin. Erityisen tärkeää oli, että suomalainen vientiteollisuus ja merenkulkuala tekivät saumatonta yhteistyötä. Suomalaista teollisuutta katsottiin 1980-luvulla vielä koko kansakunnan näkökulmasta toimintana, jota oli mahdollista hallita ja ohjata.

Muutos oli kuitenkin jo kulman takana. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Bror Wahlroos kirjoitti: Kilpailu rahdeista näyttää tulevan yhä kovemmaksi, mutta hyvällä yhteistyöllä ja valtio­ vallan tuella vaikeuksista voitaneen selvitä. Erityisesti kehitysmaiden suunnalta tulevat paineet antavat kuitenkin aiheen olettaa, että Suomen merenkulun tulevaisuus ei ole suoran ja tyynen väylän ajamista, vaan pikimminkin luovimista navakassa tuulessa.579

151

Ulosliputusaalto vähensi suomalaisten merenkulkijoiden määrää 1980-luvulla ja pakotti samalla Mepaa muuttumaan. Kuvassa M/S Fintraderin kansimiehet maalaavat laivan ahteriin uuden kotipaikan, kun laiva siirtyi vuonna 1986 Caymansaarten lipun alle.

Kuva: Matti Pietikäinen / Merimiespalvelutoimiston arkisto

Nämä näkemykset eivät jääneet huomaamatta suomalaisilta merenkulkijoilta, jotka osasivat jo 1970-luvun lopussa pelätä työpaikkojensa puolesta.580 Merenkulkualalla aavistettiin, että suomalaisen merenkulun ”kultainen vuosikymmen” oli päättymässä. Merenkulun menestystarina oli ollut huima. Suomen kauppalaivasto kasvoi 1900-luvun alusta 1980-luvun alkuun mennessä yhdeksänkertaiseksi. Suurimmillaan suomalainen tonnisto oli vuonna 1981.581 Lisäksi alan tuottavuus oli kaiken aikaa huippulukemissa.

Merimiesten työn tuottavuus kasvoi 1980-luvun alkuun mennessä 40-kertaiseksi.582 Ei ihme, että myös merenkulkijoiden elintaso nousi.

Laivoihin oli 1900-luvun kuluessa kannattavaa investoida. Niin monet tekivätkin. 1970-luvun kuluessa esimerkiksi teollisuusyritykset Isku ja Salora ryhtyivät laivanvarustajiksi, sillä uuden tonniston rakentamista tuettiin merkittävillä verohyödyillä. Merenkulkuala pyöri kannattavasti ja tuotti suomalaista hyvinvointia. Tällaisessa tilanteessa Merimies-Unionin oli helppo neuvotella palkoista. Pieni joukko työntekijöitä teki työtä valtavalla

152

voitolla ja tuotti kansantaloudella korvaamatonta hyötyä. Merenkulku mahdollisti Suomen liittymisen kulutustottumuksiltaan länteen, rahtasi Suomeen valtavan määrän energiaa ja polttoainetta ja kuljetti suomalaisen vien583 titeollisuuden yhä pidemmälle jalostetut tuotteet eteenpäin.

Suomi ja mukavuusliput 1970-luvulta alkaen yhä useampi OECD-maa oli mahdollistanut laivastonsa siirtymisen niin sanotun mukavuuslippurekisterin alaisuuteen. Tämä tarkoitti sitä, että laiva siirrettiin matalamman sosiaalisen turvallisuuden sekä matalampien palkkojen ja työnantajakulujen piiriin, eli tällaiset käytännöt mahdollistavan maan lipun alle. Maailman kauppalaivastoista noin yksi neljäsosa oli rekisteröity mukavuuslippujen alle 1970-luvun puolenvälin jälkeen. Suomalaisten omistuksessa ei 70-luvun lopulla ollut ainuttakaan mukavuuslipun alla seilaavaa laivaa, sillä Suomen Pankki kontrolloi pääomien siirtämistä ulkomaille ja merenkulun työntekijäjärjestöt onnistuivat jarruttamaan muualla länsimaissa jo alkanutta muutosta. Suomen valtion linjan mukaan tällaiset omaisuuden siirrot eivät olleet mahdollisia.584 Laivanvarustajien 1980-luvun alun kovenevien puheiden taustalla oli ymmärrys siitä, että koko länsimainen laivanvarustuselinkeino oli jo ottanut merkittäviä askeleita mukavuuslippurekisterien hyväksymisen suuntaan. Aavistettiin, että tällainen kehitys voisi olla Suomessakin mahdollinen. Vuonna 1976 asetettiin komitea pohtimaan Suomen suhdetta mukavuuslippukysymykseen. Oli selvää, että komitean työ ei vielä muuttaisi Suomen tilannetta. Sen oli kuitenkin tarkoitus kartoittaa ilmiötä, joka sai merenkulun piirissä yhä enemmän huomiota. 585 Mietinnön ydinviesti jäi epäselväksi, eikä se miellyttänyt kumpaakaan työmarkkinaosapuolta. Mietinnössä todettiin, että laivoja olisi mahdollista tietyin edellytyksin siirtää Suomen lipun alta ulkomaisen tytäryhtiön hoidettavaksi. Ehtona siirrolle oli, että Suomen Pankin olisi ennen päätöksen tekemistä kuultava erityistä asiaa pohtimaan asetettua elintä.

Suomen Pankki olisi kuitenkin halutessaan voinut toimia tämän konsultoivan asiantuntijaelimen näkemyksiä vastaan.586 Mietinnössä otettiin mukavuuslippuihin varovaisen positiivinen näkökulma, mutta sen yhteenvedossa kuitenkin todettiin, että ”Suomen tulisi kansainvälisissä järjestöissä tukea sellaisia järjestelyjä, jotka tähtäävät mukavuuslippujärjestelmän lopetta­miseen”.587 Näin asetuttiin samaan aikaan asian puolelle ja sitä vastaan. Tämä johti siihen, että sekä varustamopuoli että merenkulun työntekijäjärjestöt jättivät eriävän mielipiteensä. Varustajien edustajat olivat tyytymättömiä mietintöön kirjattuun erityismenettelyyn. Heidän mukaansa varustamoteollisuus ei eronnut muusta suomalaisesta teollisuudesta eikä sille sen

153

vuoksi voitu asettaa erityisiä pääoman siirtämiseen liittyviä rajoitteita. Tästä syystä varustajien edustajat pitivät Suomen pankin päätöksenteon tueksi suunniteltua asiantuntijaelintä epäoikeudenmukaisena. Varustajat kritisoivat myös sitä, että mietinnöstä oli jätetty pois laskelmat laivojen miehityskustannuksista. Ne olisivat osoittaneet sen, kuinka kalliiksi varustamo­ elinkeinon harjoittaminen Suomessa oli muuttunut.588 Merenkulun työntekijäjärjestöjen eriävässä mielipiteessä työntekijöiden kanta kiteytettiin ytimekkäästi: Mielestämme valtiovallan olisi pikaisesti tehtävä laki, joka kokonaan estää suomalaisten yritysten pääomien sijoittamisen sellaisiin varustamoihin, jotka harjoittavat merenkulkua mukavuuslippujen alla.589

Suomalainen yhteiskunta eli 1970-luvulla vahvojen ja aggressiivisten ammattiyhdistysliikkeiden aikaa, eivätkä merenkulun työntekijäjärjestöt hyväksyneet mukavuuslippujärjestelmän rantautumisesta Suomeen. Keskustelu oli tukevasti umpikujassa. Kumpikaan neuvotteluosapuoli ei ollut valmis tulemaan vastaan. Toisaalta suomalainen merenkulku voi vielä hyvin 1970-luvun loppupuolella. Nopeita ratkaisuja mukavuuslippupolitiikan suhteen ei ollut välttämätöntä tehdä, vaikka varustamoiden kannattavuus ei ollutkaan enää samalla tasolla kuin aikaisemmin.590 Seuraavan kerran mukavuuslippukysymystä käsiteltiin komiteatasolla vuonna 1980, jolloin julkaistiin merenkulkupoliittinen ohjelma.591 Mietintö ei tuonut dramaattista muutosta Suomen mukavuuslippukysymykseen.

Kuitenkin se oli askel kohti vääjäämättömästi edessä häämöttävää muutosta. Mietinnössä tuotiin esiin 1970-luvun alussa alkanut kansainvälisen toimintaympäristön muutos, joka vaikutti myös suomalaisten varustamoiden kannattavuuteen. Komitean mukaan suomalaisen merenkulun oli ”sopeuduttava” kansainväliseen kehitykseen ja merenkululle tuli turvata suotuisat toimintaedellytykset.592 Mukavuuslippukysymyksestä mietintö linjasi seuraavaa: Suhtaudutaan edelleen varauksellisesti suomalaisten alusten siirtämiseen mukavuus­ lippujen alle sekä toimintaan näissä maissa.

Suomen pankin kanssa pyritään saamaan aikaan järjestely, jonka mukaan Suomen pankki pyytää kauppa- ja teollisuusministeriön lausunnon ennen asian ratkaisua. – –

154

Siirtoa harkittaessa on otettava huomioon suomalaisen merenkulun edistyminen, alusten tuleva liikennöintialue, siirron työllisyys­ vaikutukset sekä työntekijän aseman järjestely aluksella.593

Työntekijäpuolella mietinnön sanamuodot koettiin askeleena kohti mukavuuslippujärjestelmän hyväksymistä. Merimies-Unioni, Suomen laivanpäällystöliitto ja Suomen konepäällystöliitto totesivat yhteisesti allekirjoittamassaan eriävässä mielipiteessä, etteivät ne voineet hyväksyä ”kaavailuja, jotka johtaisivat ajan myötä siihen, että suomalaisia laivoja siirrettäisiin muka594 vuuslippujen alle”. Eriävässä mielipiteessä todettiin lisäksi, että Suomen tulisi tukea kansainvälisiä toimia mukavuuslippujärjestelmän purkamiseksi.

Vuoden 1980 mietintö ei johtanut käytännön muutoksiin suomalaisessa merenkulkupolitiikassa, mutta kansainväliset rahtimarkkinat sen sijaan heikkenivät. 1980-luvun ensimmäisinä vuosina kävi selväksi, että merenkulku oli suistunut syvään lamaan. Tämä toi mukavuuslippukeskusteluun lisäkierroksia.

Vuonna 1982 Vapaavahdissa käsiteltiin merenkulun tilannetta ja Suomen merenkulkupolitiikkaa. Varustamoyhdistys esitti tyytymättömyytensä siihen, ettei vuonna 1980 julkaistu merenkulkupoliittinen ohjelma ollut johtanut käytännön muutoksiin. Esitellessään mahdollisia ratkaisuja ja tulevaisuuden suunnitelmia yhdistyksen edustaja piti todennäköisenä, että edessä olisi ”varustamotoiminnan pääomien ja työpaikkojen siirtäminen pääosin ulkomaille ja toiminnan jatkaminen sieltä käsin”.595 Toiminta Suomessa oli varustamoyhdistyksen mukaan muuttumassa kannattamattomaksi. Muutamaa kuukautta aikaisemmin Mepa oli julkaissut oman viisivuotissuunnitelmansa. Suunnitelma rakennettiin sen varaan, että merenkulun noin 15 000 kotimaista työpaikkaa tulisivat säilymään.596 Lisäksi Vapaavahdin sivuilla julistettiin, että kansainvälinen oppositio mukavuuslippuja kohtaan tulisi lisääntymään. Mukavuuslippujärjestelmän alas ajamista pidettiin realistisena vaihtoehtona.597 Mukavuuslippukeskustelun osapuolet olivat vastakkaisilla rannoilla. Vaikutti siltä, että suomalaisen merenkulun kentällä elettiin kahdessa eri todellisuudessa. Merenkulkijat uskoivat työpaikkojen säilymiseen ja ammattiyhdistysliikkeen voimaan lamasta huolimatta, kun taas laivanvarustajat olivat kiinnittyneet omaan näkemykseensä.

Vuonna 1984 julkaistiin toinen merenkulkupoliittinen ohjelma. Siinä merenkulun kokonaiskuva oli jo huomattavan synkkä. 1980-luvun alkuvuosina suuri osa suomalaisesta tonnistosta oli ollut riisuttuna ja työttömien merenkulkijoiden määrä kasvussa. Laman syynä ei mietinnössä pidetty liian korkeita miehityskustannuksia, vaan pitkään jatkunutta kansainvälistä kysynnän ja tarjonnan epätasapainoa. 1970-luvulla oli syntynyt kuljetus-

155

palvelujen ylitarjontaa, joka johti rahtihintojen romahtamiseen. Mietinnön mukaan suomalaisen merenkulun kilpailukyky ainakin suhteessa lähimpiin kilpailijamaihin tuli säilyttää, mutta se miten se tapahtuisi, oli hämärän peitossa. Sanamuodot suhteessa mukavuuslippukysymykseen muuttuivat taas hivenen sallivammiksi.

Suomen lipun alla olevan aluksen siirtäminen ulkomaisen tytäryhtiön omistukseen tulisi hyväksyä vain silloin, kun ulkomaan lipun alla tapahtuva toiminta tukee varustamon muuta, Suomen lipun alla tapahtuvaa toimintaa ja alusta tullaan käyttämään pääasiallisesti kolmansien maiden välisessä liikenteessä.598

Vapaavahdin sivuilla mietintöä tervehdittiin positiivisessa hengessä. Merenkulkupoliittista ohjelmaa käsittelevä artikkeli otsikoitiin: ”Vihdoinkin yhteinen kannanotto merenkulkupolitiikasta”. Ohjelman sisältöä pidettiin kuitenkin ympäripyöreänä. Ympäripyöreys johtui kirjoittajan mukaan siitä, että haluttiin antaa kuva saavutetusta yhteisymmärryksestä. Ohjelman lopussa ei poikkeuksellisesti ollut ainuttakaan eriävää mielipidettä, ja sen pituuskin oli vain viisitoista sivua. Ohjelman muuttunut sävy ei jäänyt kuitenkaan huomaamatta. ”Nyt asenteet olivat kuitenkin pehmenneet. Ulosliputus saatetaan hyväksyä, mikäli se tukee varustamon toimintaa kotimaassa.” Artikkelin kirjoittaja oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että merenkulkijajärjestöt pystyisivät estämään ulosliputukset halutessaan.599 Toiveajattelu päättyi vuoden 1984 syksyllä, jolloin ensimmäiset suomalaiset laivat ulosliputettiin. Muutosta oli edeltänyt varustamoteollisuuden yritys luoda suomalainen mukavuuslippurekisteri Ahvenanmaalle vuonna 1983, mutta tämä yritys oli kaatunut työntekijäjärjestöjen vastustukseen. Tapahtumasarjan seurauksena varustamoteollisuuden mitta tuli täyteen.600 Kyse oli Suomessa tapahtuneesta laajemmasta kansallisen sääntelyn purkamisesta, joka näkyi merenkulun lisäksi esimerkiksi viestinnässä. Suomi alkoi muuttua nopeassa tahdissa säädellystä taloudesta avoimeksi. Se tarkoitti erilaisten kilpailuasetelmien luomista yhteiskunnallisesti ja suhteessa kansainväliseen talouteen.601 Muutosta pitkään hillinneen Merimies-Unionin oli pakko taipua, kun Suomi avasi merenkulkunsa globaalin kilpailun vietäväksi. Unioni siirtyi merenkulkijoiden oikeuksien laajentamisesta viivyttämään väistämätöntä muutosta merenkulkijoiden työehdoissa ja sosiaalisessa turvallisuudessa.602 Pitkään jatkunut merenkulun sosiaalisen turvallisuuden kasvukausi oli ohi.

Vuonna 1984 alkaneen ulosliputusaallon seurauksena suomalainen tonnisto väheni neljässä vuodessa 2,36 miljoonasta bruttorekisteritonnis-

156

Vuonna 1983 Mepa juhli kymmenettä toimintavuottaan. Kuvassa (vas.) Reino Lehtonen tuo Turun kaupungin tervehdyksen ja standaarin Mepan hallituksen puheenjohtajalle Valto Järviselle. Taustalla hymyilee Mepan toiminnanjohtaja Matti Haarma. Sosiaalidemokraatti Reino Lehtonen oli Turun kaupunginhallituksen jäsen ja toimi myös Turun Mepan isännöitsijänä. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

ta 0,85 miljoonaan bruttorekisteritonniin. Vastaavasti alusten lukumäärä väheni 190 aluksesta noin 100 alukseen.603 Muutos oli samansuuntainen kaikissa Pohjoismaissa. Matti Haarma kirjoitti Vapaavahdin pääkirjoituksessaan vuonna 1985, kuinka ”kaikissa Pohjoismaissa on käynnissä kauppalaivaston rakennemuutos ja merenkulkijoiden vähenemisestä johtuva rahoitusongelma”.604

Onnettomat kymppisynttärit Merenkulun rakennemuutos nähtiin myös Mepassa, jonka oli pakko sopeuttaa toimintojaan siitä yksinkertaisesta syystä, että merenkulun laman myötä Mepa-maksujen maksajia oli merkittävästi vähemmän kuin ennen.

Mepan talous ei varsinaisesti sukeltanut, mutta tulojen pysyminen samanlaisina kuin aikaisemmin tarkoitti inflaation vuoksi budjetin kapenemista.

Merimiespalvelutoimiston seinien sisällä tunnelma oli aluksi huolestunut, sitten järkyttynyt. Taloudenpito oli ollut alusta asti huoletonta, ja sama meno oli jatkunut. Vaikka vuoden 1980 hallintokriisissä Merimiespalvelutoimiston johtoa, toiminnan suunnitelmallisuutta ja talouden seurantaa pyrittiin kohentamaan, olivat tulokset lopulta kuitenkin näennäisiä. Hallituksen

157

esityslistat muuttuivat informatiivisemmiksi, ja budjettiseurantaa muutettiin säännöllisemmäksi. Mepan johto ja sitä kautta toimintatavat pysyivät kuitenkin pohjimmiltaan samanlaisina.

Toiminnanjohtajalla oli paljon valtaa, ja häntä valvonut hallinnon edustaja Valto Järvinen ei tuntunut pitävän erityisen tiukkaa linjaa. Vuonna 1982 Mepan palveluksesta irtisanoutunut Raimo Kantanen kirjoitti huolestuneen erokirjeen: ”Mikäli toimintaa ei haluta tulevaisuudessa supistaa, on jo nyt syytä miettiä henkilöstön tehokkaampaa työpanosta ja opetella säästäväinen taloudenpito.” Kantasta huolettivat monet asiat. Kirjeessään hän nosti esiin tuhlailevan otteen, erilaiset matkat ja niiden kehnon valvonnan ja mepalaisten laajat tilausoikeudet.605 Vaikutti siltä, että Mepassa asiat olivat ”rempallaan”. Samaan aikaan kansainvälisen kilpailun realiteetit alkoivat syödä pitkään rakennettua sosiaalisen turvallisuuden järjestelmää. Yhdistelmä ei ollut Mepan näkökulmasta hyvä.

Vielä 1980-luvun alkupuolella Mepan päätehtävä oli tiedonvälitys ja materiaalin toimittaminen merenkulkijoille. Se ei kuitenkaan vielä kymmenenkään toimintavuoden jälkeen ollut helppoa. Merenkulkijoille pyrittiin toimittamaan erilaisia osoitelistoja ja tiedotteita, jotta he osaisivat hakeutua palvelujen äärelle. Ongelmia syntyi kuitenkin esimerkiksi siksi, että merenkulkijat eivät ilmoittaneet Mepan työntekijöille saapumisestaan satamaan ja palvelutarpeestaan. Tämä aiheutti tyytymättömyyttä sekä mepalaisissa että merenkulkijoissa. Usein kävi myös niin, ettei Mepan tiedottaminen tavoittanut merenkulkijoita ja tämän vuoksi tarjottuja palveluja ei osattu käyttää. Molemmat ongelmat vaivasivat sitkeästi, vaikka Mepan seinien sisällä niiden ratkaisemista pohdittiin yhä uudestaan.606 Erityisen ongelman muodostivat cross trade -liikenteessä työskentelevät merenkulkijat, jotka saivat Mepalta kotimaan satamissa käyviä merenkulkijoita huonompaa palvelua. Vielä 1980-luvun alussa Mepan identiteetti rakentui nimenomaan ulkomaanliikenteessä seilaavien merimiesten ympärille.607 Merimiespalvelutoimiston ensimmäinen vuosikymmen tuli täyteen vuonna 1983. Toiminnanjohtaja Matti Haarman pääkirjoitus Vapaavahdissa ei kuitenkaan ollut sävyltään kovin juhlava. Haarma kirjoitti, kuinka ”rinnan röyhistelyyn” ei ollut syytä. Mepan ensimmäiset vuodet olivat kuluneet toimintaa perustettaessa, ja merenkulkijat olivat suhtautuneet ymmärrettävän kriittisesti hitaasti käynnistyneeseen palveluun. Haarman mukaan työ oli kuitenkin edelleen kesken, vaikka ilonaiheitakin oli. Pitkään työn alla ollut Porin lyhytaaltoaseman uudistaminen oli viimein nytkähtänyt eteenpäin, ja aseman uudistaminen oli lähivuosina edessä.608 Mepan johdon ja hallituksen mielissä oli 1980-luvun alkuvuosina erityisesti kaksi kysymystä. Mikä olisi Mepan toiminnan painopiste, ja miten Mepan rahoitus turvattaisiin merenkulun kansainvälisen laman keskellä?

Toiminnan oikeutusta ei kansallisesti kyseenalaistettu, sillä merenkulun

158

Kuljetuspalvelut ja informaation jakaminen ovat tärkeä osa asiamiesten työtehtäviä, eikä vain suomalaisille merenkulkijoille. Kansainvälisten sopimusten myötä Suomen satamissa vierailevien ulkomaisten merenkulkijoiden palveluita tehostettiin 1990-luvulla. Aiemmin kysyntää oli erityisesti uutis-, viestintä- ja kuljetuspalveluilla. Nykyisin ulkomaiset meren­kulkijat ovat eniten kiinnostuneita merimiesurheilusta ja kiertoajeluista. Vuonna 2014 perustettiin ITF Seafarers’ Trust tuella Hernesaaren risteilyaluslaiturille palvelu­piste, jota Mepa ja Merimieskirkko operoivat kesäisin. Kesäaikaan Helsingin satamissa vierailee satoja risteilyaluksia, joissa monissa on yli tuhat merenkulkijaa. Arkistokuvassa asiamies tekemässä kirjastovaihtoa. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

tulevaisuutta vuonna 1980 pohtinut komitea ja sen työtä jatkanut vuoden 1984 merenkulkupoliittinen ohjelma nostivat molemmat esiin Merimiespalvelutoimiston rahoituksen turvaamisen tärkeyden.609 Mepalla oli siis paikkansa kansallisen merenkulun järjestelmässä tuulisinakin aikoina, mutta kysymys sen rahoituksen takaamisesta jäi ilmaan. Matti Haarma kirjoitti vuonna 1983 Vapaavahtiin pääkirjoituksen otsikolla ”Suu säkkiä myöten”.

Säilyttääkseen ulkomaanliikenteen merenkulkijoiden palvelutason Mepan oli pakko lopettaa Kotkan merimieshotellin toiminta ja irtisanoa henkilökuntaa. Saneeraustoimien tarkoituksena oli kääntää Mepan painopistettä cross trade -liikenteessä toimivien merenkulkijoiden palveluun.

Samassa yhteydessä Mepan uutiskooste Klippis yhdistettiin säästösyistä Vapaavahdin liitteeksi ja harrastekilpailujen rahapalkinnot muutettiin kirjapalkinnoiksi.610 Saneerauksesta huolimatta Mepan omat resurssit

159

eivät riittäneet ulkomaanliikenteen palvelujen parantamiseen. Tästä syystä Mepa lähti etsimään yhteistyömuotoja Suomen Merimieslähetysseuran kanssa. Muut Pohjoismaat olivat rahoituksellisesti samassa tilanteessa kuin Merimiespalvelutoimisto, joten myös ne kaipasivat laajempaa yhteistyöverkostoa ja aikaisempien vuosikymmenien aikana syntyneiden päällekkäisten palvelupisteiden rationalisointia. Kotimainen yhteistyö kirkollisten toimijoiden kanssa ja kansainvälinen yhteistyö muiden Pohjoismaiden kanssa nähtiin ulospääsynä vaikeasta tilanteesta.611 Yleinen ilmapiiri tiivistettiin pohjoismaisen päällikkökokouksen raporttiin vuonna 1984: Kaikkia pohjoismaisia merimiespalvelulaitoksia vaivaa rahoitusongelmat. Suomen puolesta todettiin, että tilanne edellyttää tiiviimpää konkreettista yhteistyötä niukkojen resurssien tehokkaan käytön turvaamiseksi.612

Merenkulun kansainvälisestä kriisistä ja suomalaisten merenkulkijoiden massatyöttömyydestä huolimatta Mepa näki vuonna 1984 tulevaisuuden sitkeästi cross trade -liikenteen palvelemisessa. Mepan johto halusi sitkeästi muuttaa toiminnan painopistettä kotimaan rannoilta ulkomaille. Siellähän suurin osa merenkulkijoista teki edelleen työtään ennen ulosliputus­ aallon vaikutuksia.613 Mepan strategian suuri muutos odotti kuitenkin jo kulman takana. Keväällä 1985 Mepan hallitus kirjoitti edustajistolle selonteon toiminnan turvaamisesta. Työ oli ollut vaikeaa, sillä toimintaympäristön nopeat muutokset vaikuttivat kaikkeen, mitä Mepa teki. Selonteon olennaisin havainto koski cross trade -liikennettä, tai oikeastaan sen täydellistä romahdusta. Mepa oli perustamisestaan saakka identifioinut itsensä kaukoliikenteen merenkulkijoiden palvelijaksi. Samaa näkökulmaa olivat edustaneet jo 1950-luvun huoltotoimintaa käsitelleet mietinnöt. Ne, jotka olivat kaukana, tarvitsivat eniten palveluja. Mepan toimintaa oli suunniteltu ja kehitetty tästä näkökulmasta, vaikka rajalliset resurssit lopulta tulivatkin vastaan.

1970-luvun lopusta saakka cross trade -liikenteen parempi palveleminen oli ollut Mepan pääasiallinen huoli ja kehittämiskohde. Vain muutamassa vuodessa kaikelta tältä kehitystyöltä putosi kuitenkin pohja pois. Vuoteen 1987 mennessä suomalainen cross trade -liikenne oli käytännössä loppunut. Suurin osa sen parissa työskennelleistä aluksista oli liputettu ulos tai myyty.614 Vuonna 1980 suomalaisten varustamoiden palkkalistoilla oli 12 090 merenkulkijaa. Vuonna 1990 vastaava määrä oli 5 442. Heistä suurin osa työskenteli matkustaja-aluksilla tai autolautoilla.615 Tämä oli merenkulun rakennemuutoksen tärkein seuraus Mepan näkökulmasta. 1980-luvun lopulla suurin osa Mepan asiakkaista oli töissä matkustaja-aluksilla Suomen

160

lähivesillä. Millainen olisi heidän palvelu616 tarpeensa ja suhteensa Mepaan?

Kysymys Mepan rahoituksesta nousi hallitsevaksi vuodesta 1984 eteenpäin. Mepan itsesäilytysvietti heräsi. Hallituksessa pohdittiin erilaisia rahoitusmalleja ja niiden suhdetta palvelutarjontaan.617 Esiin nousivat esimerkiksi lästimaksun ja Mepa-maksun nostaminen toiminnan turvaamiseksi.

Kesällä 1984 Matti Haarma otsikoi pääkirjoituksensa ”Tienhaarassa” korostaakseen tilanteen vakavuutta. Hänen mukaansa Mepan pääasialliset toimintamuodot olivat tiedonvälitys, kirjasto- ja videopalvelut, aikuiskoulutus ja liikunta. Näistä ei voitaisi tinkiä, paalutti Haarma. Mepan rahoituksen perusta, merenkulkijoiden määrä, oli kuitenkin huolestuttavasti laskussa. Tuolloin esitetyt arviot merenkulkijoiden määrästä Kun Kauppalaivaston huoltoneuvoston tehtävät siirtyivät olivat suorastaan optimistisia. Merenkulki- Merimiespalvelutoimistolle, myös Hovinsaaren merimies­ joiden määrän romahdus oli lopulta paljon klubi Kotkassa (kuvassa) sai uuden toimijan huhtikuussa 1973. Vuonna 1993 Mepa hankki oman katutason huoneiston odotettua pahempi.618 Kirkkokadulta, jonne perustettiin uusi merimiesklubi ja Haarman tuomiopäivän tunnelmis- toimisto. Merenkulun kiristyneiden aikataulujen vuoksi ta huolimatta Mepan talous oli kaiken ai- laivoilta ei enää ehditty kaupungille, joten klubitoiminta päättyi 2000-luvun alussa. Kuva: Merimiespalvelutoimiston kaa elinvoimainen. Tehdyt saneeraustoi- arkisto met olivat alentaneet kustannuksia 700 000 markkaa jo keväällä 1985.619 Tilanne oli lopulta hieman hullunkurinen. Mepan tilinpäätös vuodelta 1985 osoitti miltei 900 000 markan ylijäämää. Vuotta aikaisemmin Mepan hallitus pohti, minkä pankin korkeakorkoiselle tilille olisi sijoitettu tuolloin kertynyt 800 000 markan ylijäämä. Edustajiston suuntaan reiluja ylijäämiä puolustettiin inflaatiolla. Myöhemmin summat luvattiin käyttää tulevien vuosien oletetun alijäämän paikkaamiseen.620 Edustajisto totesi, että ”vuosi 1985 toteutui sekä toiminnan että talouden osalta suunnitellusti merenkulun vaikeasta tilanteesta huolimatta”.621 Mepan rahoituksen ongelmat olivat siis jossakin määrin kuvitteellisia tai niitä liioiteltiin Vapaavahdin sivuilla. Toisaalta reilu varautuminen tulevaisuuden haasteisiin oli viisasta merenkulun hallitsemattoman rakennemuutoksen edessä.

Kaikki eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä Mepan rahoituksen ja palvelujen tasosta. Loppusyksystä 1985 Mepan hallituksessa todettiin, että Suomen Varustamoyhdistys oli käsitellyt Mepan rahoitusta kokouksessaan.

Varustajien edustajat halusivat selvitykset Mepan tekemistä saneeraustoi-

161

menpiteistä sekä siitä, kuinka Mepa aikoi sopeuttaa toimintaansa tulevaisuudessa. Lisäksi varustajat halusivat tietää, millaisia vaikutuksia Mepan rahoitusvaihtoehdoilla oli suomalaiselle varustamoelinkeinolle.622 1970-luvun welfare-konsensus oli kadonnut merenkulun laman myötä. Nyt puhui raha. Kulissien takana keskusteltiin Mepan tarpeettomuudesta ja jopa sen lopettamisesta.623 ILO:n merimiespalvelutoiminnalle antama mandaatti kuitenkin hillitsi varustamoyhdistyksen intoa. Selvityspyynnössään varustajat halusivat tietää, mikä oli Mepan toiminnan suhde ILO:n suosituksiin.624 Niiden yli ei ollut mahdollista kävellä.

Martti Karlsson astuu Mepan johtoon Loppuvuodesta 1985 otettiin askel kohti Mepan uutta aikakautta. Mepaa 13 vuotta johtanut Matti Haarma ilmoitti siirtyvänsä uusiin tehtäviin Töölön matkatoimiston palvelukseen. Hänen seuraajansa valittiin jo alkuvuodesta 1986. Uusi toiminnanjohtaja löytyi talon sisältä. Hän oli aikaisemmin Mepan pääsihteerinä toiminut 37-vuotias Martti Karlsson.625 Uuden toiminnanjohtajan valinnassa tärkeää oli poliittinen tasapuolisuus ja neutraalisuus, vaikka Martti Karlsson olikin ennen pestiään Mepassa ollut Merimies-Unionin palkkalistoilla.626 Karlsson piti itsekin poliittista neutraaliuttaan tärkeänä. Hänen mukaansa Mepa oli sekaisin eikä luottamusta sen entiseen johtoon löytynyt hänen aloittaessaan työnsä. Tämä johtui varmasti osittain Matti Haarman alkoholismista, mutta Mepan aikaisempi johto ja työntekijäkunta olivat luoneet edellytyksiä hallinnollisen epäluottamuksen syntyyn yleisemminkin.

1970-luvun Mepa oli ollut vasemmistolainen toimija, jolle laivanvarustajat ja osittain laivanpäällystökin merkitsivät ”vastapuolta”.627 Suomalaisen merenkulun kriisi ja Mepa-maksujen romahtaminen antoivat kaikki valtit laivanvarustajien käsiin. 1960-luvun lopulla syntynyt työmarkkinaosapuolten yhteisymmärrys oli mennyttä. Kadonnut oli myös 1970-luvun idealismi ja merenkulkijat universaaliin kansalaisuuteen sitonut auttamishalu. Nyt puhuivat raha ja realiteetit. Martti Karlssonin oli todistettava sotajalalle lähteneille varustamoille, että merimiespalvelutoiminta kannatti pitää hengissä siinä laajuudessa, johon se 1970-luvun kuluessa oli rakennettu.

Kysymys merimiespalvelutoiminnan jatkumisesta ei toki ollut pelkästään varustajien käsissä. Merimiespalvelutoiminta oli lakisääteistä, eikä sen aseman muuttaminen olisi ollut helppoa. Suomi oli laajasti sitoutunut ILO:n periaatteisiin ja sosiaalisen turvallisuuden kehittämiseen.

Karlssonin näkemys tilanteesta oli koruton. Hänen mukaansa Mepa oli vuonna 1986 kriisissä ja sen uskottavuutta piti parantaa merkittävillä toiminnan uudelleen järjestelyillä. Ensinnäkin kurssitoiminta oli Karlssonin mukaan liian vähäistä. Vuonna 1982 Mepa järjesti yhdeksän omaa kurssia

162

merenkulkijoille, eikä taso aikaisemminkaan ollut tätä korkeampi.628 Toinen Karlssonin linjaus koski asiamiestyötä. Se oli Karlssonin näkemyksen mukaan välttelevää. Hän kertoi haastattelussa, kuinka asiamiehet nököttivät toimistossa ja joivat kahvia keikkaa odotellessaan. Hän halusi tuoda Merimiespalvelutoimistoon korkeampaa työmoraalia laiskottelun, alkoholin väärinkäytön, loputtomien lounaspalaverien ja maailmankuvallisten kes629 kustelujen tilalle. Karlssonilla oli selkeä päämäärä – Merimiespalvelutoimistossa alkaisi uusi aikakausi. Hän tiivisti tilannekuvansa ensimmäisessä Vapaavahtiin kirjoittamassaan pääkirjoituksessa talvella 1986: Kun merenkulun luonne muuttuu, on Mepankin muututtava, sillä merimiespalvelutoimistoa ei ole perustettu itseään vaan merenkulkijoita varten.630

Maata näkyvissä – ulosliputukset rauhoittuvat Suomalaisen tonniston ulosliputusaalto kiihtyi vuoden 1986 kuluessa, eikä toivoa paremmasta tuntunut olevan. Työntekijäjärjestöt eivät suostuneet alentamaan laivojen miehityskustannuksia, eikä valtio saanut rakennettua riittävän voimakasta tukijärjestelmää. Tunnelma oli lamaantunut. Työntekijäpuolen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi paheksua tapahtunutta kehitystä voimattomana.631 Merimiespalvelutoimisto yritti sopeutua tilanteeseen. Ulosliputetuilla laivoilla työskenteli jo huomattava määrä suomalaisia merenkulkijoita, mutta heidän palvelemisensa ei ollut mahdollista voimassa olevan Mepa-lain perusteella.

Suomessa merimiespalvelun tilanne ei kuitenkaan ollut yhtä synkkä kuin muissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi Norjassa merimiespalvelutoimintaa pyörittäneistä työntekijöistä irtisanottiin miltei puolet. Tanskassa merimiespalvelutoimintaa pyörittänyt toimisto oli organisaatiouudistuksen keskellä ja rahoitusvaikeuksissa.632 Suomessa Mepan rahoitus onnistuttiin turvaamaan eikä sen hallinnollista autonomiaa tai asemaa virallisesti kyseenalaistettu. Suomi oli sitoutunut ILO:n periaatteiden noudattamiseen, vaikka antoikin suuren joukon merenkulkijoitaan lipua matalamman sosiaaliturvan piiriin mukavampien lippujen alle. Pohjoismaisen merimiespalvelukriisin keskellä Mepan vuoden 1986 tilinpäätös osoitti yli miljoonan markan suuruista ylijäämää.633 Tämä oli ristiriidassa julkilausuttujen säästötavoitteiden ja toiminnan vaarantumista maalailevien profetioiden kanssa.634 Yhtä kaikki se tarkoitti, että Mepa oli selvinnyt kriisistä tai sopeutunut siihen. Yhdeksän työntekijää oli irtisanottu, mutta palvelujen taso ei silti ollut pudonnut, kirjoitti Martti Karlsson Vapaavahdissa.635

163

Martti Karlsson toimi Mepan toiminnanjohtajana vuosina 1986–2013. Hänestä tuli Mepan toiminnanjohtaja vaikeissa olosuhteissa. Luottamus Mepan johdon ja taustavoimien välillä oli kadonnut, ja suomalaisen tonniston ulosliputusaalto oli voimakkaimmillaan. Karlsson piti tärkeimpänä tehtävänään luottamuksen ja tasapuolisuuden löytämistä Mepan ja sen sidosryhmien välille. Karlssonin aikakaudella Mepa luopui yhteiskunnallisesta painotuksestaan ja keskittyi merenkulkijoiden työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin parantamiseen.

Johtajana Karlsson oli tarkka ja vaativa. Hän piti Mepan talouden ja työntekijät ruodussa.

Hänen aikakaudellaan Mepasta rakentui maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen ”vapaa-ajan tavaratalo”, niin kuin hän itse Mepaa luonnehti. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

Vuosi 1987 merkitsi merimiespalvelutoiminnalle ja suomalaiselle merenkululle käännettä parempaan, tai ainakin syöksykierteen hidastumista.

Turun Sanomat haastatteli Finnlinesin toimitusjohtajaa Rolf Sundströmiä marraskuussa 1987. Hänellä oli kansakunnalle hyviä uutisia: ”Selvää on, että 70-luvun öljykriiseistä alkanut merenkulun kansainvälinen alamäki on nyt loppumaisillaan. Bisnes on juuri nyt sillä ja hilkulla, muuttuuko se taas kannattavaksi”, Sundström maalaili. Hän kertoi odottavansa sitä päivää, ”jolloin yli kymmenen vuotta jatkunut tonniston reipas ylitarjonta häviää satamissa makaavien laivojen väistämättä rapistessa romuksi”. Sundström kertoi toimittajalle tuon hetken olevan hyvin lähellä.636 Mepassa hyvät uutiset muuttuivat käytännön teoiksi loppuvuodesta 1987, vaikka suomalainen tonnisto vielä supistuikin. Mepa oli sitoutunut käyttämään vuoden 1986 ylijäämänsä toiminnan ylläpitämiseen vuosi-

164

na 1987 ja 1988637. Se hankki tuolla summalla kuitenkin Ylläsjärveltä lomahuoneistoja merenkulkijoiden virkistyskäyttöön. Yli 1,5 miljoonan markan investointi kertoi uudelleen syttyneestä tulevaisuususkon ja vakaampien ta638 lousodotusten ajasta.

Ulosliputusaallon hidastuminen ei kuitenkaan ollut ainoa positiivinen uutinen Mepan toimistolla vuonna 1987. Mepan suhde ILO:n toimintaan oli muuttunut ulosliputusaallon myötä. Vielä 1970-luvulla kotimaassa tehty merimiespalvelutoiminnan kehitystyö oli vienyt Mepan johdon huomion. Kansainvälisen yhteistyön merkitys oli ollut pääasiassa käytännön työn järjestelyihin liittyvää esimerkiksi merimiesurheilun alueella. Läpi koko 1970-luvun merenkulkijoiden viihtyvyyteen liittynyttä suositusta haluttiin vahvistaa sopimukseksi, mutta pyrkimys ei ollut erityisen voimakas ainakaan Suomessa. Merimiespalvelutoiminnalla meni hyvin, eikä kansainvälistä turvaa tarvittu. Merenkulun kriisin myötä ILO:n merkitys suomalaiselle merimiespalvelutoiminnalle kuitenkin muuttui. ILO:sta alkoi 1980-luvun kuluessa tulla oljenkorsi, jonka avulla kriisiin joutunut merimiespalvelutoiminta voitaisiin oikeuttaa, säilyttää ja pelastaa. Tästä syystä vuoden 1987 merityökonferenssiin liittyi suuria odotuksia.639 Nämä odotukset eivät olleet julkisia, mutta ne voi lukea rivien välistä Merimiespalvelutoimiston hallituksen ja pohjoismaisen päällikkökokouksen pöytäkirjoista.

Epävarmat ajat käänsivät merimiespalvelutoiminnan pohjoismaiset toimijat etsimään tukea toisistaan ja katsomaan ylöspäin ILO:n suuntaan.640 Kansainvälinen merityökonferenssi kokoontui 1987 ja julkaisi uuden merimiespalvelutoimintaa käsittelevän sopimuksen ja suosituksen.641 Sopimuksen tärkein tarkoitus oli turvata mukavuuslippulaivoille siirtyneiden merenkulkijoiden sosiaaliturva, samalla kun se ajoi alemman sosiaalisen turvallisuuden merenkulkumaita tekemään omia uudistuksiaan. Kansainvälisessä mittakaavassa sopimus puuttui moniin merenkulkijoiden sosiaalista turvallisuutta rasittaviin kysymyksiin.

Suomalaisen merimiespalvelutoiminnan suunnasta katsottuna kyse oli kuitenkin näkökulman kääntymisestä. Tai paremminkin sopimuksen vaikutuksia arvioitiin Suomessa uudella tavalla. Aikaisemmin ILO:n konventioita oli käytetty merimiespalvelutoiminnan laajentamisen ja rakentamisen, merenkulkijoiden sosiaalisen ja yhteiskunnallisen hyvinvointirakenteen perusteina. ILO:n suositukset olivat myös osaltaan olleet merkittävä tekijä suomalaisen merenkulun kolmikantajärjestelmän syntymisessä. ILO:lla oli ollut oma vaikutuksensa ammattiyhdistysliikkeen komiteaedustuksen ja tätä kautta lakien valmisteluun liittyvän vaikutusvallan kasvamisessa.

Vuonna 1987 ILO:n sopimuksen merkitys ei ollut Suomessa kuitenkaan enää uutta rakentava, vaan sen avulla Mepa saattoi puolustaa olemassaoloaan. Olla ”turvassa”, niin kuin toiminnanjohtaja Martti Karlsson tote-

165

si.642 Kansainvälistä sosiaalista turvallisuutta rakentanut idealistinen järjestelmä oli joutunut Pohjoismaissa puolustuskannalle talouden sääntelyn vapautuessa. Vapaavahdissa iloittiin uuden sopimuksen syntymisestä. ”Merimiespalvelusta kansainvälinen ILO:n sopimus – Merimiespalvelua kaikille aluksen lippuun katsomatta”, juhlisti otsikko. Mepan hallituksen puheenjohtaja Valto Järvinen kiteytti tunnelmia lehden haastattelussa: Sopimus saatiin kreivin aikaan, sillä kansain­ välisesti merenkulku elää villin lännen kautta: yhä useampi merimies seilaa mukavuuslipun alla ja työvoimaa välitetään huutokaupalla. Tällaisessa tilanteessa merenkulkijalle ei juuri jää muuta suojaa kuin kansainväliset sopimukset.643

Sama koski muutoksen keskellä myös merimiespalvelutoimintaa. Vaikka ulosliputusaalto olikin hidastunut, jatkui tonniston pienentyminen vielä vuonna 1988. Mepa kuitenkin uudisti toimintaansa. Martti Karlssonin tavoitteena oli saada Mepan hallintokulut pienemmiksi kuin varsinaisiin palveluihin käytettävät rahat. Tämä onnistuikin ensimmäisen kerran vuonna 1987.644 Raskaasta byrokratiastaan syytetty Mepa alkoi saada itseään tasapainoon. Toinen strateginen tavoite oli ollut kurssitoiminnan elvyttäminen.

Sekin alkoi hitaasti onnistua. Vuonna 1988 Mepa järjesti jo 29 kurssia, joiden yhteenlaskettu osallistujamäärä oli 468 merenkulkijaa. Aikaisempiin vuosiin verrattuna osallistujamäärät olivat moninkertaistuneet.645 Myös kysymys mukavuuslippualuksilla seilaavien suomalaisten merenkulkijoiden palvelemisesta alkoi selkiytyä. Mepa jätti vuonna 1988 merimiesasiain neuvottelukunnalle selvityksen siitä, kuinka ulkomaisten lippujen alla palvelevia suomalaisia voitaisiin palvella. Tavoitteena oli, että neuvottelukunta valmistelisi tarvittavan lakimuutoksen.646 Julkisessa keskustelussa merenkulun kriisi oli muuttunut jo kysymykseksi suomalaisen merenkulun olemassaolosta. Lehdet povasivat Suomeen jo merenkulun työvoimapulaa 1990-luvun alkaessa.647 Varustamoteollisuus suhtautui orastavaan tonniston kasvuun maltillisesti. Lähes kaikki kolmansien maiden välillä liikennöivät laivat oli ulosliputettu. Nyt tunnelma oli odottava. Koko merenkulkuala odotti valtiovallan tukitoimia. Suomessa odotettiin kuitenkin ensin Ruotsin tukijärjestelmän muotoutumista. Marssijärjestys oli tuttu suomalaisen merenkulun kehittämisen historiasta.648 Pitkään jatkunut merenkulun rakennemuutos oli joka tapauksessa asettumassa, ja uuden järjestyksen muoto riippui valtiovallan ratkaisuista. Merimiespalvelutoimisto oli sopeuttanut ja saneerannut itsensä uuteen järjestykseen sopivaksi. Toiminnanjohtaja Martti Karlssonin linjanvedot alkoivat hitaasti tuottaa tulosta. Työtä oli kuitenkin paljon, sillä merenkulki-

166

jat täytyi saada houkuteltua Mepan palvelujen ääreen. Tätä Matti Haarma oli yrittänyt 13 vuoden ajan, eivätkä tulokset riittäneet ainakaan hänelle itselleen. Johtajakautensa loppuun asti hän sai pyytää Vapaavahdin pääkirjoituksissa merenkulkijoita kertomaan ajatuksistaan ja osallistumaan Mepan toimintaan. Nyt talossa oli kuitenkin uusi isäntä. Karlssonin tavoitteena oli osoittaa Mepan tarpeellisuus ja hävittää menneisyyden haamut.

Nyt alkoi merenkulkijoiden viihtymisen ja työssäjaksamisen aika.

Pääosaan astuisivat lisääntyvät Mepa-kurssit ja talon sisäinen uudenlainen työmoraali. Toimintaympäristön raju muutos ei kuitenkaan tehnyt urakkaa helpoksi. Merenkulkijoiden profiili oli 1980-luvun kuluessa muuttunut. Kaukoliikenteen merenkulkijat olivat hävinneet miltei sukupuuttoon, ja Mepan palveltaviksi oli jäänyt pääasiassa Itämeren matkustajalaivaliikenteen työntekijöitä. Rakennemuutos asettui kuitenkin hitaasti uomiinsa. Alkuvuodesta 1989 Mepassa uskallettiin jo huokaista helpotuksesta. Martti Karlsson kirjoitti Vapaavahdin pääkirjoituksessa: Vuosi 1988 on sitten elettyä elämää. Kauppa­ laivastomme supistuminen kuitenkin toistaiseksi pysähtyi ja Suomen lipun alla purjehtineen kauppalaivaston tonnimäärä jopa hieman lisääntyi. Meille kaikille merenkulussa tavalla tai toisella mukana oleville tämä antaa toivoa siitä, että suomalaista merenkulkua pystytään harjoittamaan ja että sitä tarvitaan yhä tulevaisuudessakin.649

Viihtymistä, työssä jaksamista ja videoita 1980-luvun kuluessa yhteiskunnallinen ote hävisi Mepan työstä, samoin kuin yhteiskunnalliseen osallistumiseen liittynyt idealismi. Tämä johtui osittain Mepan henkilöstön vaihtumisesta, osittain kansallisen kulttuurin muutoksista.650 Muutos vaikutti laajasti koko Mepan toiminnan ideaan.

Sen työssä alkoivat korostua merenkulkijoiden viihtyminen ja hyvinvointi ennen kaikkea työterveyden ja viihteen näkökulmasta. Toisaalta Mepan uudeksi tehtäväksi alkoi muotoutua rakennemuutoksen keskellä työskentelevien merenkulkijoiden sopeuttaminen muutokseen ja heidän täydennyskouluttamisensa.

Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään Mepan sisäisestä muutoksesta, vaikka henkilöstövaihdokset vaikuttivatkin olennaisesti Mepan toiminta-ajatuksiin. 1980-luvun loppupuolella muutoksen keskellä olevat yhteiskunta ja merenkulkuammatti vaativat Mepaa löytämään uuden näkökulman toimintaansa. Vuonna 1987 Vapaavahdissa haastateltiin eläkkeelle jäävää

167

Videoiden kysyntä laivakirjastoihin roihahti 1980-luvulla, kunnes DVD:t korvasivat ne 2000-luvulla. Perinteinen kirja on edelleen pitänyt pintansa. Kysytyimpiä kirjoja ovat olleet elämäkerrat ja dekkarit. Kuvassa Vapaavahti-lehden toimitussihteeri Päivi Holopainen vuonna 1988. Kuva: Jaakko Savolainen / Merimiespalvelutoimiston arkisto

kirjastonhoitajaa Onni Jormalaista. Hän oli työssään ollut ennen kaikkea sivistysvasemmistolaisen maailmankuvan rakentaja ja puolustaja.651 Nyt tuo maailmankuva oli tullut valmiiksi.

Kun elettiin murroskausia, oli yhteiskunnallinen kirjallisuus mielenkiintoista ja tarpeen. Nyt, kun yhteiskunta on tavallaan valmiiksi tehty, on viihteen ja tietokirjallisuuden aika. Ihmiset ovat toisella tavalla kiinnostuneita siitä, mitä ympärillä tapahtuu, koska ympäristökin on muuttunut, ja muuttuu.652

Eläköityvän Onni Jormalaisen työ oli tullut valmiiksi, mutta ei Mepa ollut muuttanut maailmaa. Se tietoperäinen ja tasa-arvoa tuottava maailmankuva, jota Jormalainen oli halunnut kirjastotyöllään tuottaa, valmistui hyvinvointivaltiopolitiikan, esimerkiksi peruskoulun, ammattikoulujen ja yhä lisääntyvän vaurastumisen, myötä.653 Vuosikymmeniä jatkunut hyvinvointivaltion rakentaminen ja vasemmistolaiset tavoitteet olivat siirtyneet suomalaisen yhteiskunnan dna:han. Nyt oli aika viihtyä tuossa yhteiskunnassa.

168

Tämä hyvinvointikehitys oli saatu tuotua myös merenkulkijoiden ammattiin. Vuosikymmeniä jatkunut taistelu sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja parempien työolojen puolesta oli tuottanut tulosta. Merimies-Unionin puheenjohtaja Reijo Anttila totesi Vapaavahdin sivuilla, kuinka perinteinen romantisoitu merimieskulttuuri oli katoamassa ja sulautumassa yleiseen kulttuuriin.

Laiva on nykyisin kuin mikä tahansa työpaikka, varsinkin lähiliikenteessä. Merenkulkija käy laivalla työssä eikä ole enää samalla tavoin osa laivaa kuin aikaisemmin. – – Merimiehet ovat perinteisesti välittäneet tietoa kaukaisista maista ja kulttuureista. Nykyisen tiedonvälitystekniikan aikana tämä rooli on väistynyt.654

Ehkä Reijo Anttilan kuvailema ”yleinen kulttuuri” ja Onni Jormalaisen mainitsema ”valmiiksi tehty yhteiskunta” tarkoittivat samaa asiaa. Tiedonvälitys, tuloerojen tasaantuminen ja koulutustason nouseminen synnyttivät yhteisesti jaettua todellisuutta, joka alkoi muuttaa vanhaa merimieskulttuuria kulttuurihistoriaksi. Muutos näkyi esimerkiksi Mepan vuosikertomusten kansissa, joissa ryhdyttiin usein katsomaan merenkulun menneisyyteen eikä sen tulevaisuuteen, kuten aiemmin. Muutos teki Mepasta kulttuurin säilyttäjän, vaikka vain reilu kymmenen vuotta aikaisemmin se oli ollut ennen kaikkea uuden rakentaja.

Aikaisemmin merenkulkijoiden erityisyyttä oli korostettu yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden näkökulmasta, nyt samaa erityisyyttä korostettiin eron tekemisenä ”valmiista maailmasta”. Merenkulkijat haluttiin nähdä seikkailijoina, nyt kun seikkailu oli merenkulun rakennemuutoksen myötä päättynyt ja vaihtunut vuorotyöksi matkustajalaivoilla.655 Tämä muutos näkyi myös merenkulkijoiden työsuhteissa. Helsingissä alle kymmenen vuotta toiminut merimieshotelli tuotti vuosittain yli 600 000 markan tappiot, koska hotellin kysyntä oli romahtanut. Sen asiakkaista vain alle neljäsosa oli merenkulkijoita. Tämä johtui merenkulkijoiden työsuhteiden vakinaistumisesta. He eivät enää tarvinneet tilapäismajoitusta pestien välisinä aikoina kuten aikaisempina vuosikymmeninä.656 Työssä viihtyminen tarkoitti Mepan toiminnan näkökulmasta videoita, lisääntynyttä kurssitoimintaa sekä aktiivisempaa asiamiestyötä. Erilaisia filmipalveluja oli kehitelty jo Kauppalaivaston huoltoneuvoston aikana, mutta ne eivät olleet herättäneet suurta kiinnostusta. Tämä johtui varmasti ennen kaikkea siitä, että katsottavaksi tarjottiin lähinnä alkoholin vaaroista valistavia elokuvia. 1980-luvulta alkaen Mepa oli ryhtynyt järjestämään

169

Suosituille merenkulkijaperheiden liikuntalomille osallistui parhaimmillaan toistakymmentä perhettä, yhteensä jopa viisikymmentä henkilöä. Eri-ikäisille lapsille järjestettiin omaa ohjelmaa. Temppurataa, minigolfia ja ketteryyttä kokeiltiin. Altaassa uitiin ja painimatolla heitettiin kuperkeikkaa. Aikuiset ampuivat jousilla. Iltanuotiolla paistettiin makkaraa ja lettuja. Liikuntalomia järjestettiin 1980-luvun alkupuolelta 2000-luvulle Liikuntakeskus Pajulahdessa yleensä heinäkuun lopulla tai elokuun alussa. Muutamana maaliskuuna järjestettiin Talviliikuntaa perheille -kurssi. Arkistokuvassa vuoden 1983 liikuntalomalaisia.

Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

viihteellisiä elokuvia merenkulkijoiden katsottavaksi. Aluksi toimintaa pyörittivät kaupalliset filmipalvelut, mutta ajan kuluessa Mepa otti toiminnan itse hoitaakseen. Vuosikausia elokuvatoimintaa jarruttanut erilaisten standardien kilpailu selkeytyi VHS-formaatin voittokulun myötä. Varovaisen alun jälkeen videoiden suosiota ei estänyt enää mikään. Itse laitteet olivat jo niin halpoja, ettei kynnys sellaisen hankkimiseksi laivalle ollut enää korkea.

1980-luvun loppupuolella toimittajan nimike oli Mepassa muutettu AV-sihteeriksi, jonka työnkuvaan kuului nyt ennen kaikkea videotoiminnan pyörittäminen. Käännekohtana videoiden voittokulussa voidaan pitää vuotta 1993, jolloin Mepan kirjasto- ja videobudjetit olivat ensimmäistä kertaa samankokoiset. 657 Videopalvelun laajeneminen kertoi Mepan maailmankuvan muutoksesta, sillä videoiden välityksellä ei enää yritetty vaikuttaa merenkulkijoiden yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Nyt kyseessä oli pelkästään viihtyminen ja rentoutuminen. Videoista tulikin nopeasti yksi suosituimmista vapaa-ajan viettämisen tavoista laivoilla.658

170

Saman muutoksen tarinaa kertoo Mepan vuonna 1987 hyväksytty toimintasuunnitelma, jossa kiinnitettiin huomiota stressin ja rentoutumisen tunnistamiseen. Merenkulkijan hyvinvointia ei enää nähty yhteiskunnallisen osallistumisen kautta, vaan siitä tuli ennen kaikkea henkilökohtainen kokemus.659 Sama henkilökohtaisen hyvinvoinnin etsiminen alkoi näkyä myös Mepan lisääntyvässä kurssitarjonnassa, vaikka kurssien pääpaino oli edelleen kielikursseissa, niin kuin se oli toiminnan alusta alkaen ollut.

Merkittävin muutos merenkulkijoiden omissa toiveissa oli ATK-kurssien lisääntynyt kysyntä. Tämä johtui merenkulun kiihtyvästä teknisestä muutoksesta. Vuoden 1989 kurssikyselyssä ilmeni, että ATK-kurssit olivat miltei yhtä kysyttyjä kuin kielikurssit. Tämä oli käänteentekevä muutos Mepan kurssitoiminnan historiassa. Kurssitoimintaa täydennettiin lisäksi erilaisilla harrastekursseilla, joiden sisältöön kysyttiin eväitä merenkulkijoilta itseltään. Merenkulkijoiden toiveissa oli esimerkiksi viinitietoutta, bodybuildingia ja rajatieteitä käsittelevien kurssien järjestäminen.660 Merenkulkijoiden kurssitarpeiden pohjavireenä olivat toimessa olevien merenkulkijoiden vähäiset niin ammatilliset kuin yleissivistävätkin opinnot. Suurin osa kyselyyn vastanneista merenkulkijoista piti merenkulkualan lisäkoulutusta tarpeellisena. Näin Mepalle aukeni tärkeä rooli merenkulun rakennemuutoksen loiventajana. Tämä oli yhteiskunnallisesti Mepan historian merkittävin tehtävä, vaikka sitä ei enää tulkittukaan samalla yhteiskunnallisella palolla, jolla Mepan tehtäviä oli arvotettu vuosikymmen aikaisemmin.

Merenkulkijoiden profiili oli muuttunut ulosliputusaallon myötä, kertoi Martti Karlsson haastattelussa. Monet alalle ajautuneet ”sosiaalitapaukset” eivät saaneet jatkaa työssään, kun suuri joukko merenkulkijoita jäi työttömäksi. Jäljelle jääneet merimiehet olivat motivoituneempia ja toisaalta pakotettuja kehittämään itseään muuttuvan ammatin vaatimusten mukaisesti. Tälle joukolle Mepa tarjosi kurssipalvelujaan, ja siitä tulikin 1990-luvun kuluessa merkittävä täydennyskoulutuksen järjestäjä.661 Tekninen kehitys oli laajasti tunnistettu haaste merenkulkijoiden keskuudessa 1980-luvulla. Tarve ATK-kursseille huomattiin myös valtionhallinnon tutkimuksissa. Työministeriön selvityksessä vuonna 1992 merenkulkijat eivät pitäneet työtään fyysisesti kovinkaan raskaana, mutta kokivat teknisen muutoksen merkittävänä. Teknisiä muutoksia ei pidetty erityisen kuormittavina, mutta niistä oli kuitenkin selvittävä. Ne helpottivat työn tekemistä ja sen luonnetta.

Muutokset laivojen miehityksissä koettiin pääosin negatiivisina.

Työstä oli tulossa yksinäisempää ja tässä mielessä kuormittavampaa. Laivojen tekniikka kehittyi, miehistöt pienentyivät ja kiire lisääntyi.662 Turun aluetyöterveyslaitoksen Heikki Saarni kirjoitti Mepan Martti Karlssonille tutkimuksen valmistumisen jälkeen. Hän kertoi sen osoittavan, että

171

erilaisilla vapaa-ajanviettotavoilla oli suuri merkitys merenkulkijoiden hyvinvoinnin kannalta. Yksitoikkoisuus oli merenkulkijan elämän suurimpia stressitekijöitä. Passiivisuus laivan päällä jatkui helposti passiivisuute663 na maissa.

Ongelma oli siinä, että laivoilla vietettyä vapaa-aikaa oli Saarnin tutkimuksen mukaan enää vaikeaa tehostaa. Uusilla lastialuksilla merenkulkijoilla oli jo erinomaiset mahdollisuudet huolehtia kunnostaan ja hyvinvoinnistaan. Merenkulkijoiden hyvinvointiin voitaisiin siis tuskin enää vai664 kuttaa esimerkiksi laivojen varustelua parantamalla. Tästä näkökulmasta katsottuna sekä Mepan golf- että ATK-kurssit olivat yhtä tarpeellisia. Hyvinvointitoiminnan kärki olisi käännettävä maissa vietettävän vapaa-ajan parantamiseen, ja tässä Mepan kurssitoiminnalla oli paljon annettavaa.

Vaikka merenkulkijoiden tilanne oli hyvinvoinnin näkökulmasta kehittynyt paljon 1970-luvun alkuvuosista, oli vielä paljon tehtävää. Martti Karlsson etsi varustamoiden ja Mepan yhteistä näkökulmaa merenkulkijoiden hyvinvointiin 1980-luvun lopulla: Yhteinen kokemuksemme on se, että monet merenkulkijat väsyvät henkisesti ja fyysisesti turhan aikaisin. Syitä on monia, mutta useisiin syihin voidaan vaikuttaa järjestämällä mielekästä vapaa-ajan toimintaa.665

Kurssien ja videoiden lisäksi Mepa kehitti perinteistä asiamiestoimintaansa. Merenkulun ja merenkulkijoiden muuttunutta tilannetta haluttiin avata eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle sekä työasiainvaliokunnalle järjestetyssä merenkulun sosiaaliseminaarissa syksyllä 1991. Seminaarin jälkeen osa osallistujista kirjoitti Martti Karlssonille kiitoskirjeen, jossa he avasivat kirkastunutta kuvaansa Mepan toimintakentästä. ”Merimiespalvelutoimisto tuottaa nyky-yhteiskunnassa yhä kipeämmin kaivattuja palveluja ’ihmiseltä ihmiselle’”. Lisäksi kansanedustajat kiittelivät Mepaa, koska se huolehti merenkulkijoiden arkielämän ongelmien hoitamisesta.666 Mepa oli selvästi muuttanut tapaansa kertoa toiminnastaan. Kirjeen perusteella asiamiestoiminnan ideana ei enää ollut yhteiskunnallinen herättäminen, vaan inhimillinen kohtaaminen ja arkinen auttaminen. Tällainen kuva välittyy myös entisen asiamiehen Pekka Karppasen haastattelusta. Hänen tarinoissaan pääosassa ovat yksittäiset merenkulkijat, jotka ovat kaivanneet kyytiä kaupungille tai neuvoa strippiklubin käytäntöjen kanssa. Joku on raitistuttuaan kaivannut elokuvia ja kirjoja ajanvietteeksi, ja joku toinen puolestaan uuden pornofilmin.667 ”Ihmiseltä ihmiselle” alkoi 1970-luvun idealismin jälkeen kuulostaa jo aika todelliselta. Tosin asiamiesten työ ei ollut sellaista, josta olisi voinut raportoida ministeriölle rehelli-

172

sin sanakääntein. Julkisin varoin ei olisi voitu kustantaa kyytiä prostituoitujen luokse. Kyse oli kuitenkin elämän moninaisuudesta. Välimatkat satamista keskustaan olivat pitkiä, ja vaihtuva juttukaveri oli aina tervetullut.

Asiamies Pekka Karppanen kirjoitti matkaraportissa työstään Hampurissa ja Rotterdamissa: Merimiehet suhtautuivat poikkeuksetta mepa­ mieheen myönteisesti. Etenkin mahdollisuus päiväostoksiin, ja kiertoajelut illalla olivat tervetulleita. Sofia ja Ahtela [laivoja] arvostivat luonnollisesti kirjasto- ja videopalvelua.668

Martti Karlssonin johtajakaudella asiamieskäynnit alkoivat lisääntyä. Hänen aktiivisempaa työotetta korostanut linjauksensa alkoi kantaa hedelmää. Vuonna 1994 hallituksessa iloittiin siitä, että Mepa oli tehnyt kaikkien aikojen ennätyksensä laivakäyntien suhteen.669 Martti Karlsson oli todella saanut asiamiehet ylös kahvitauoltaan. Tosin laivakäyntien kirjaamiskäytännöt olivat joskus tilastoja kaunistelevia. Helsingin asiamies Pekka Karppanen kertoi haastattelussa, kuinka Valto Järvinen ohjeisti häntä viemään sanomalehdet jäänmurtajien postilaatikoihin ja merkkaamaan kolme laivakäyntiä tilastoihin. Näin laivakäyntien määrät eivät kertoneet pelkästään siitä, mitä Mepa todellisuudessa teki, vaan myös siitä, että se halusi oikeuttaa olemassaolonsa.

Merenkulkijat tunturissa – urheilun alamäki 1980-luvun kuluessa kuntourheilun merkitys kasvoi merenkulkijoiden keskuudessa entisestään, sillä varsinainen kilpaurheilu tavoitti yhä pienemmän osan merenkulkijoista. Joidenkin laskelmien mukaan vain 10 prosenttia merenkulkijoista osallistui enää kilpailutoimintaan.670 Kyse oli laajemmasta kehityksestä, jonka myötä perinteinen merimiesurheilu alkoi korvautua henkilökohtaisella liikunnan harrastamisella. Muutos ei sinänsä ollut negatiivinen, mutta ongelma oli siinä, että liikuntaa ei harrastanut kovin moni aktiivimerenkulkija. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan syynä olivat passiivisuus ja motivaation puute. ”Luonnollista” hyötyliikuntaa oli vaikeaa järjestää laivan päällä, ja tämän vuoksi liikkumaan oli aina erikseen ryhdyttävä.671 Mepalle merenkulkijoiden liikunnallinen passiivisuus oli hankalaa, koska urheilu oli ollut kätevä portti Mepan muille palveluille.672 Hiljentyneet urheilutapahtumat vähensivät Mepan ja merenkulkijoiden kontakteja. Merenkulkijat äänestivät jaloillaan, mutta myös Mepan näkökulma urheilun merkitykseen alkoi 1980-luvun kuluessa muuttua. Mepassa pohdittiin ra-

173

Merimiespalvelutoimiston ensimmäisen Suomen ulkopuolinen toimipiste perustettiin Antwerpeniin vuonna 1975. Juha Toivanen aloitti siellä työnsä vuonna 1983 toimittuaan aiemmin Mepan asiamiehenä Grimsbyssa Englannissa. Asiamiehen toimialue oli varsin laaja, koska suomalaislaivoja ajoi eri puolille Belgiaa. Rotterdamissa asiamies vieraili satunnaisten laivakäyntien lisäksi aina kansainvälisissä merimiesurheilutapahtumissa.

Toivanen teki merenkulkijoiden kanssa useita matkoja formulakisoihin. Merimiesurheilussa suosituimmaksi lajiksi nousi keilailu; retkistä pidetyimpiä olivat vierailut Brysseliin ja Lee-farmarien tehtaanmyymälään. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

vintotottumusten ja laajemman kehollisen hyvinvoinnin merkitystä osana merimiesurheilua.673 Syy tähän oli selvä. Suuri osa merenkulkijoista oli huonossa kunnossa. Merimiespalvelutoimiston Kotkan urheilutoiminnasta vastannut Keijo Hollström ilmoitti Helsingin Sanomien haastattelussa: ”Ikävä todeta, mutta merimiehistä noin 90 prosenttia on ylipainoisia.”674 Merenkulkijoiden kilpaurheilun hiipumisessa ei kuitenkaan ollut kyse pelkästään kulttuurin tai terveyskäsitysten muutoksesta. 1980-luvun suuri ulosliputusaalto näivetti perinteisesti vahvaa pohjoismaista merimies­ urheilun rakennetta. Norjan merimiespalvelu, joka oli ollut skandinaavisen merimiesurheilun kantava voima, menetti ulosliputusten myötä suuren osan työntekijöistään. Suomalaisille tämä oli vakava ongelma, sillä Mepalla ei ollut ulkomailla riittävästi työvoimaa korvaamaan norjalaisten menetettyä työpanosta. Käytännössä tämä tarkoitti, että urheilutilaisuuksia pystyttiin tarjoamaan merenkulkijoille aikaisempaa vähemmän, vaikka monet norjalaisten omistuksissa olleet urheilupaikat siirtyivätkin paikallisten vi-

174

ranomaisten hoidettaviksi.675 Merimiesurheilun alkumetreiltä asti innostamisen ja liikuntamahdollisuuksien tarjoamisen merkitys oli ollut suuri merenkulkijoiden aktiivisuuden ylläpitämiseksi. Nyt liikunnalliseen aktiivisuuteen rohkaisevia ihmisiä oli maailman satamissa vähemmän kuin aikaisemmin. Tilannetta pidettiin niin synkkänä, että pohjoismaisessa päällikkökokouksessa pelättiin vuonna 1988 urheilun loppuvan kansainvälisellä tasolla kokonaan joksikin aikaa. Syy tähän oli norjalaisen merimiespalvelutoiminnan lohduton tilanne.676 Kyse ei kuitenkaan ollut muutoksesta pelkästään Pohjoismaissa. Vuonna 1989 kansainvälisen merimiesurheilukomitean kokouksessa keskusteltiin perinteisen merimiesurheilun maailmanlaajuisesta osanottajakadosta. Vaikutti siltä, että merimiesurheilu säilyisi edes jotenkin elinvoimaisena ainoastaan Pohjoismaissa, sillä niissä urheiluperinteet olivat vahvat.677 Vahvoista perinteistä huolimatta myös Pohjoismaiden tilanne oli uudenlainen. Vuonna 1992 suurin osa norjalaisista merenkulkijoista oli filippiiniläisiä, puolalaisia tai intialaisia. Muutos ei ollut merimies­ urheilun näkökulmasta ongelmaton. ”Ulkolaisten merenkulkijoiden kanssa on melkoisesti ongelmia”, raportoitiin pohjoismaisessa päällikkökokouksessa. Vaikeuksia oli kuitenkin myös pohjoismaisen työvoiman kanssa, sillä paikalliset asiamiehet eivät kokouksen osallistujien mielestä osanneet ottaa ulkomaalaisia merenkulkijoita tarpeeksi hyvin huomioon urheiluasioissa.678 Synkästä tilanteesta huolimatta myös uusia avauksia tehtiin. Perinteinen merimiesurheilu alkoi saada rinnalleen rikkaampaa lajikirjoa. Ryhmä merenkulkijoita lähestyi Mepan hallitusta kirjeitse 1988 ja ehdotti Mepalle golf-osakkeen hankkimista. Golf ja tennis olivat kirjoittajien mukaan yhä suositumpia lajeja merenkulkijoiden keskuudessa. Samana vuonna Mepa järjesti neljä liikuntakurssia, joista kolme pidettiin Pajulahden urheiluopistolla ja yksi laskettelurinteessä Messilässä. Uudenlaista liikuntakulttuuria edusti myös tankkialusten henkilökunnalle järjestetty kuntoviikko Luostolla.679 Pohjoismaisen merenkulun synkästä tilanteesta huolimatta kansainvälisen merimiesurheilukomitean urheiluviikot keräsivät vuonna 1988 noin 10 000 osallistujaa 100:sta eri maasta. Ei merimiesurheilu ollut kuollut. Se muutti muotoaan tavoilla, joita perinteisten urheilutoiminnan järjestäjien oli vaikeaa lukea. Perinteinen merimiesurheilu oli kuitenkin Suomessa hiipumassa. Osallistujamäärät olivat laskeneet kymmeniä prosentteja 1970-luvun alkupuolen huippuvuosista, eivätkä urheiluun osoitetut määrärahat enää kasvaneet samassa suhteessa kuin muiden toimintasektorien rahoitus.

Tämä tosin saattoi johtua myös siitä, että urheilun määrärahat olivat alusta asti olleet Mepassa mittavat.680

175

Satamatoimintojen kehittyessä merimiehet eivät enää ehtineet urheilukentille.

Pohjoismaisten merimiespalvelulaitosten yhteisissä urheilutapahtumissa tuloksia tehtiin sataman ja laivan läheisyydessä.

Kuvassa merimiesurheilua laiturilla Hampurin satamassa vuonna 1998.

Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

176

Osa 5 Hyvinvoinnin aika 177

Merimiespalvelutoimisto 1992–2010

Mepan tärkein tehtävä on alusta asti ollut merenkulkijoiden hyvinvoinnin lisääminen. Aluksi hyvinvointi tarkoitti vieraantumisen vähentämistä ja tiedotusolojen parantamista. Ajan kuluessa hyvinvoinnin merkitys alkoi kuitenkin muuttua. Oli alkamassa uusi aikakausi, jonka myötä 1990-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa ryhdyttiin pohtimaan työssä jaksamista ja työhyvinvointia. Kyse oli kansallisesta hankkeesta, jota jalkautettiin erilaisten tutkimusten ja ohjaustoimien välityksellä. Vuosikymmenen loppua kohden myös Merimiespalvelutoimisto löysi paikkansa työhyvinvointia tuottavien asiantuntijaorganisaatioiden joukosta. Hyvinvoinnin aika loi Mepalle uuden identiteetin ulosliputusaallon jälkeisinä vuosina.

Työministeriö Mepan kimpussa Vuoden 1991 lakia suomalaisen rinnakkaisrekisterin perustamisesta voidaan pitää merenkulun käänteenä parempaan ulosliputusaallon jälkeen.

Lain pohjana oli parlamentaarisen alusrekisteritoimikunnan mietintö vuodelta 1990. Mietinnössä tiivistettiin suomalaisen merenkulun ahdinko toteamalla, että ellei tarvittaviin edistämistoimenpiteisiin ryhdyttäisi, ”merenkulullinen toimintaympäristö ja merenkulun perusrakenteet vähitellen katoavat”. 681 Rinnakkaisrekisterin mahdollistavan lain myötä suomalaisille varustamoille maksettiin merenkulkijoiden merityötulosta toimitettua ennakkopidätystä ja maksettua lähdeveroa sekä työnantajan sosiaaliturvamaksua vastaava määrä vuosittain valtion varoista. Valtion tukisumma oli vuosittain noin 80 miljoonaa markkaa. Toinen keskeinen tukimuoto oli pien­tonniston korkotuki, joka oli 1990-luvun alussa noin 50 miljoonaa markkaa vuodessa.682 Mepa keskittyi 1990-luvun alkaessa palvelunsa tilastolliseen kasvuun.

Sen toimintaa tuntui ohjaavan halu olla olemassa. Vuosikertomukset toistuivat samanlaisina. Niiden ja hallituksen pöytäkirjojen sivuilta nousi esiin

178

Suomalainen merenkulku on läpikäynyt useita rakenteellisia muutoksia 1900-luvulla.

Jokainen niistä on vaatinut Mepalta nopeaa reagointia merenkulkijoiden aiempien palvelutarpeiden vaihtuessa uusiin. Kuvassa rahtilaivoja Sörnäisten satamassa vuonna 2008. Kuva: Kari Hakli / Helsingin kaupunginmuseo

toistuva huoli siitä, millainen määrä laivoja säilyi Suomen lipun alla, ja toisaalta siitä, millaisia olivat lauttaliikenteen matkustajamäärät. Merimiespalvelutoimisto seurasi sivusta merenkulun kehitystä. Se ei kuitenkaan kyennyt vaikuttamaan siihen. Mepan sisällä hallitseva tunnelma oli tarkkailu ja odottaminen. Vuoden 1991 Merenkulkupoliittisessa ohjelmassa todettiin, että Mepan rahoitus täytyi taata.683 Vuonna 1992, pohdittaessa ILO:n yleissopimuksen nro 163 ratifiointia, eduskunnan työasiainvaliokunta piti merimiespalvelutoiminnan laajentamista ”tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena”.684 Suomen tilanne oli poikkeuksellinen, sillä muissa Pohjoismaissa merimiespalvelutoiminta oli ajautunut kriisiin ja supistunut murto-osaan entisestä loistostaan. Suomessa valtionhallinnon tuki oli uudella vuosikymmenellä kuitenkin edelleen vahva. Merimiespalvelutoimiston nä-

179

Yhteistyö Mepan ja neuvostoliittolaisten merenkulkijoiden ja merimiespalvelutahojen kanssa oli laajaa 1990-luvun alkuun asti. Merenkulkijat, kuten Helsingin ja Tallinnan väliä liikennöineen M/S Georg Otsin miehistö, osallistuivat Mepan järjestämiin retkiin, kiertoajeluihin ja urheilutapahtumiin. Kuvassa laivan henkilökuntaa saunaillassa Velskolan Pitkäjärven huvilalla. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen sen merenkulkijat pääsivät vapaasti kulkemaan maissa eivätkä enää osallistuneet Mepan ohjattuihin tapahtumiin.

Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

kökulmasta ILO:n yleissopimuksen nro 163 ratifiointi vuonna 1992 oli kuin lottovoitto.685 Ratifioinnin myötä merimiespalvelutoiminnasta tuli yleissopimusperusteista, eikä Merimiespalvelutoimistoa voinut enää lain mukaan lakkauttaa. Aikaisemmat ILO:n Mepaa koskevat asiakirjat olivat olleet suosituksia ilman sitovia vaikutuksia.686 Ratifioitu sopimus toi mukanaan myös velvollisuuksia. Vuoden 1973 laki merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta ja sitä seurannut asetus eivät määritelleet merimiespalvelutoiminnan sisältöjä. Nyt ratifioitu sopimus sen sijaan antoi merimiespalvelutoiminnalle selkeämmät raamit. Niiden mukaan ulkomaalaisten merenkulkijoiden palvelemiseen tuli panostaa aikaisempaa enemmän.687 Kyse ei tosin ollut pelkästään toiminnan suuntaamisesta, vaan myös kansainvälistyvään merenkulkijajoukkoon liittyvästä välttämättömyydestä. Merimiespalvelutoimiston hallituksen puheenjohtaja Valto Järvinen oli todennut sopimuksen nro 163 ratifioinnin jälkeen, että ulkomaalaisten merenkulkijoiden palveleminen jäisi jäljelle, vaikka kaikki muu Mepan toiminta ajettaisiin alas.688 Sopimus vakautti Mepan tilanteen

180

myrskyisän 1980-luvun jälkeen, vaikka lainsäätäjän näkökulmasta kyse oli vain olemassa olevan toiminnan siirtämisestä yleissopimuksen piiriin.

Kuitenkin keskustelu merimiespalvelutoiminnan merkityksestä Suomessa nousi aika ajoin esiin. Merimiespalvelutoimiston valvonta oli siirtynyt sosiaaliministeriöltä työministeriölle vuonna 1989. Alkuvuodesta 1994 työministeriö pyysi selvitystä Mepan toiminnasta, tarpeellisuudesta ja tavoitteis689 ta. Laman jälkeisessä Suomessa hallintoa pyrittiin tehostamaan. Uudet tavoitteet, kuten hallinnon karsiminen, hajauttaminen ja tulosohjaus, muut690 tivat vuosikymmenien ajan vallinnutta hallintokulttuuria. Merimiespalvelutoimisto oli saanut hallinnon apuelimenä toimia hyvin vapaasti, vaikka lama 1990-luvun alussa pyyhki suomalaisen julkisen hallinnon yli. Nyt sen kuitenkin täytyi perustella olemassaolonsa.

Selvityksessään työministeriölle Merimiespalvelutoimisto kävi läpi toimintansa perustaa. Vuonna 1994 se oli sama kuin aina aikaisemminkin.

Merenkulkijat joutuivat ammattinsa luonteen vuoksi olemaan pitkiä aikoja yhteiskunnan tarjoamien palvelujen ulkopuolella. Tämän vuoksi merenkulkijoiden mahdollisuudet osallistua yhteiskunta- ja perhe-elämään olivat rajalliset. Merimiespalvelutoimiston tärkeimmiksi palveluiksi vastauksessa nostettiin aikuiskoulutus-, tiedonvälitys- ja kulttuuripalvelut.

Mepan peruskivi oli pysynyt samanlaisena, mutta jokin oli muuttunut. Nyt yhteiskunnallisen toiminnan rinnalle nostettiin perhe-elämän merkitys. Toinen muutos oli aikuiskoulutuksen merkityksen kirkastuminen. Aikaisempia vuosikymmeninä aikuiskoulutus oli ollut mysteeri Mepalle itselleenkin. Nyt sen tarpeellisuus ja sisältö olivat selkeitä. Merenkulkijoille piti antaa täydennyskoulutusta, jotta he pärjäisivät ammatissaan.

Merenkulun rakennemuutos loi Merimiespalvelutoimistolle uutta arvoa.

Ulosliputus­aallon jatkuessa kävi selväksi, että koko suomalainen merenkulku oli uhattuna. Merenkulkupoliittisissa ohjelmissa pohdittiin työvoimapulan mahdollisuutta ja suomalaisen merenkulkuosaamisen romahtamista.

Mepa löysi vaikeasta tilanteesta uuden perustelun olemassaololleen.

Suomi tarvitsee oman kauppalaivaston. Kauppa­ laivasto tarvitsee ammattitaitoista, motivoitunutta työvoimaa. Siksi työympäristön aluksilla on oltava sellainen, että elinkeino voi kilpailla työvoiman hankinnassa muiden alojen kanssa. Hyvän työympäristön luomiseen ja säilyttämiseen tarvitaan Merimiespalvelu­ toimistoa.691

Suhtautuminen merenkulkijoihin oli muuttunut aivan erilaiseksi kuin muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin. Vielä 1970-luvulla merenkulkijat

181

olivat hairahtamisvaarassa olevia nuorukaisia, jotka olivat yhteiskunnalli692 sesti epätasa-arvoisessa asemassa. Nyt kyse oli kansakunnan kannalta välttämättömistä perheellisistä ammattimiehistä, joiden hyvinvoinnista täytyi huolehtia. Merenkulkijan muuttuva profiili aiheutti kuitenkin myös toisenlaisia tulkintoja. Martti Karlssonin mukaan Varustamoyhdistys esitti 1990-luvun kuluessa useaan otteeseen Mepan lakkauttamista. Lakkauttamisen perusteena oli yksinkertaisesti se, ettei Mepaa enää tarvittu. ”Tiedonvälitys oli kehittynyt, merimiehet kykenivät osallistumaan yhteiskunnallisiin kursseihin ja yhteiskunnalliseen elämään. Se pohja oli kadon693 nut ”, totesi Karlsson. Hän joutui perustelemaan Mepan merkitystä yhä uudestaan. Perustelujen tukena täytyi kuitenkin olla konkreettisia toimia ja vastuullista talouskuria.

Merenkulun tulevaisuudennäkymä muuttui ulosliputusaallon jälkeen valoisammaksi. Mepan selvityksen mukaan laivaliikenne oli laman jälkeen huomattavasti vilkastunut, samoin kuin Mepan kurssi- ja asiamiestoiminta. Selvityksessä kirjoitettiin, kuinka vuonna 1993 Mepan asiamiehet olivat tehneet yli 4 000 laivakäyntiä ja kurssejakin oli järjestetty 66 kappaletta. Videot vaihdettiin jokaiseen laivaan kuukausittain ja kirjastot keskimäärin viisi kertaa vuodessa. Tulevaisuudessa Mepa aikoi selvityksen mukaan panostaa erityisesti aikuiskoulutukseen, tietoliikenteen uusiin mahdollisuuksiin, työn henkisen kuormittavuuden vähentämiseen ja merenkulkijoiden perheensä kanssa viettämään vapaa-aikaan.694 Martti Karlssonin toimeliaisuus näkyi Mepan tilastoissa.

Toimintaa ei kuitenkaan tarvinnut perustella ainoastaan tilastojen kautta. Suomi oli ratifioinut ILO:n yleissopimuksen nro 163 vuonna 1992 ja sitoutunut näin järjestämään sekä kotimaisille että suomalaisissa satamissa vieraileville ulkomaalaisille merenkulkijoilla sopimuksen edellyttämät palvelut. Mepa oli ”turvassa”, niin kuin Martti Karlsson oli 1980-luvun lopussa toivonutkin. Kuitenkin juuri tilastoista tuli Mepan tapa olla olemassa.

Vuosikertomuksissa toistuvat, toimintaa kuvaavat luvut olivat Mepalle tärkein olemassaolon merkki. Niitä oli helppo esitellä ministeriölle ja edus­ tajistolle.

Mepan selvitykset kelpasivat ministeriölle, eikä huomautettavaa löytynyt. Suomalaisen hallinnon tehostaminen kuitenkin jatkui läpi 1990-luvun, ja keskustelu Mepan toiminnasta nousi uudelleen esiin vuosikymmenen lopussa. Työministeriö kirjelmöi Merimiespalvelutoimistoa kevättalvella 1999 ja ilmoitti, että kaikki ministeriön hallinnonalaan kuuluvat toimijat siirtyisivät tulosohjauksen piiriin. Myös Merimiespalvelutoimiston tuli tehdä ministeriölle ehdotukset omista tulostavoitteistaan. Näiden tavoitteiden piti perustua lakiin merimiespalvelutoiminnasta, ja niiden tuli olla sellaisia, että tavoitteiden toteutumista voitaisiin luotettavasti arvioida. Ministeriöstä edellytettiin lisäksi, että Merimiespalvelutoimiston piti toiminnas-

182

Tietotekniikka tuli laivoille voimalla 1980-luvulta alkaen, ja merenkulkijoilla oli kova tarve nostaa omaa osaamistaan. Tietokonekursseja järjestettiin vuodesta 1984 alkaen useita kymmeniä joka vuosi, ja niihin osallistui satoja opiskelijoita. Ensimmäisillä kursseilla jokaisella kymmenestä työasemasta opiskeli kolme merenkulkijaa MS-DOS-käyttöjärjestelmän ohjelmia, kuten WordPerfect-tekstinkäsittelyä ja Lotus-taulukkolaskentaa. Windowskäyttö­järjestelmän myötä suosituimmiksi kursseiksi tulivat Word, Excel ja PowerPoint, joita monet merenkulkijat tarvitsivat työssään. Myös kuvankäsittely kiinnosti. ATK -kurssit vetivät parhaiten vuosina 2002–2009. Muutaman kerran tietokoneet vietiin laivoille, joissa opetusta annettiin matkojen aikana. Viimeisille kursseille vuonna 2014 osallistui 24 merenkulkijaa. Kuvassa Mepan kurssiluokka vuonna 2005. Kuva: Merimiespalvelu­ toimiston arkisto

saan kiinnittää huomiota ikääntyvien työntekijöiden ammattitaidon ylläpitämiseen ja työkyvyn säilyttämiseen.695 Asiaa käsiteltiin Mepan hallituksessa, jonka keskusteluissa todettiin, että ministeriö valvoo, mutta ei johda Mepan toimintaa. Tästä syystä ministeriö ei varsinaisesti voinut määrätä Merimiespalvelutoimiston toimintalinjoja. Mepan hallitus lähetti ministeriöön koosteen toimintakertomuksestaan ja selvityksen toiminnastaan.696 Ministeriöstä haluttiin kuitenkin vielä tarkennusta Mepan antamaan vastaukseen. ”Onko palvelun laatutasolle osoitettavissa kriteerejä, ja voidaanko palvelutasoa verrata laivakäyntien määrään tai muulla tavoin osoitettavaan palvelukysynnän kehitykseen?”697 kysyttiin ministeriön seuraavassa kirjeessä. Kysymys oli kiusallinen, sillä Mepan toiminnan laatua tai vaikuttavuutta ei ollut aikaisemmin arvioitu.

183

Ylläsruskan kahdeksanpäiväinen retki on Mepan suosituin kurssi. Pitkäikäisiäkin kursseja on kehitetty vuosittain. Muutokset tehdään merenkulkijoiden toiveita kuuntelemalla.

Ylläsruskan noin 25–30 kurssilaisesta osa tekee nykyään neljän tai viiden yön tunturivaelluksen majoittuen maastossa teltoissa, vaikka perinteisten päiväretkienkin suosio on säilynyt.Päiväretkillä bussi kuljettaa kurssilaiset kohteelle, josta päivän vaellus alkaa.

Alkuillasta palataan yhteiseen ruokailuun Ylläsjärvelle. Jos keli on huono, voidaan päivä viettää kylpylässä tai tehdä retki esimerkiksi Särestöön. Kuvassa Ylläsruskan osallistujia vuonna 2006. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

Mepa vastasi ministeriölle kierrellen, ettei erityistä syytä edustajiston vahvistaman viisivuotissuunnitelman muuttamiseen tai täsmentämiseen ollut todettu. Näin se halusi välttää joutumasta kuvaamaan toimintaansa liian tarkasti. Tilanne kuitenkin ratkesi Mepan kannalta edullisesti. Saman vuoden syksyllä työministeriöstä kirjelmöitiin, että Mepan itselleen asettamat tulostavoitteet oli hyväksytty ja että ne vahvistettaisiin Mepan antamien selvitysten ja lukujen perusteella.698 Merimiespalvelutoimisto asetettiin näin uudenlaisen hallinnollisen kontrollin piiriin ja se sidottiin vuosittain asetettavien tulostavoitteiden toteuttamiseen. Tosin se sai itse määrittää omat tulostavoitteensa ja kriteerinsä, eikä toiminnan vaikuttavuutta lopulta arvioitu millään tavalla. Vuosittaisesta tulostavoitteiden kontrollista tulikin ministe699 riön kanssa toteutettu rituaali, jonka merkitys jäi epäselväksi.

Toiminnanjohtaja Martti Karlsson totesi haastattelussa olleensa varma, ettei kukaan ministeriössä lukenut Mepan toimittamia tilastoja ja ettei niillä ollut mitään merkitystä. Lopulta hän totesi ”vetäneensä ne kaikki lonkalta”.700 Merimiespalvelutoimiston itsenäinen asema ja vapaus säilyivät,

184

Mepa järjesti 1990-luvulla kysyttyjä laskettelukursseja, joista useimmat olivat kahden tai kolmen päivän tapahtumia Hollolan Messilässä. Parhaimmillaan Mepa kustansi opetuksen, majoituksen, ruokailun, välinevuokrat ja hissiliput. Talvisesongin kolmen tai neljän kurssin lisäksi järjestettiin ylimääräisiä tilauskursseja. Lajin elitistinen leima herätti keskustelua merenkulkijoiden piirissä, ja kun kurssien suosio laski, jäi laji opinto-ohjelmaan yksipäiväisenä alkeiskurssina Espoon Serenassa. Nykyään laskettelu on ohjelmassa osana talviliikuntapäivää. Kuva: Pekka Karppanen / Merimiespalvelutoimiston arkisto

vaikka muu kansakunta joutui yhä tiukempaan tulosvastuuseen. Mepan ja työministeriön käymä dialogi oli osa laajempaa suomalaisen hallintokulttuurin muutosta. Martti Karlssonin oletukset ministeriön riittämättömästä kyvystä käsitellä Mepan tuottamaa tilastotietoa olivat ajalleen tyypillisiä. Suomalaisen tulosohjauskulttuurin edellyttämät vahvat arviointijärjestelmät olivat vasta syntymässä, ja valtionhallinnon kyky havaita epäkohtia näissä järjestelmissä oli rajallinen. Oli myös tyypillistä, että Mepan kaltaiset toimijat vastustivat uuden hallintokulttuurin mukanaan tuomaa kontrollia.

Sen merkitystä ei osattu tunnistaa, koska suomalainen hallinnon arviointikulttuuri oli vasta lapsenkengissä.701

Mepa – merenkulkijan vapaa-ajan tavaratalo 1990-luvun lopussa ja uuden vuosituhannen alussa Mepan strategiaa ohjannut cross trade -liikenne oli käytännössä hävinnyt kokonaan. Tämä rajasi Mepan asiakaskuntaa ja helpotti työn kohdistamista nimenomaan kotimaa-

185

Mepa tilastoi asiamiesten laivakäynnit. Tilastoista ilmenee muun muassa se, paljonko laivakirjastoihin tuodaan vaihtokirjoja ja merenkulkijoille tuoreita lehtiä luettaviksi.

Kuvassa asiamies Pekka Karppanen (vas.) vuonna 1998 viemässä saksalaiselle laivalle filippiiniläisiä lehtiä, joita kokki Wilfredo Biugos ja perämies Efren Rafaello alkoivat selailla. Kuva: Jaakko Aarninsalo / Merimiespalvelutoimiston arkisto

han. Mepan aikaisemmat suunnitelmat kaukoliikenteen merenkulkijoiden palvelun parantamiseksi olivat olleet mahdottomia saavuttaa, ja ne olivat syöneet paljon resursseja. Martti Karlssonin arkista toimeliaisuutta ja tiukkaa talouskuria korostaneella linjauksella Mepa sai toimintansa pyörimään uudella energialla, ja ennen kaikkea Merimiespalvelutoimisto oli laskeutunut yhteiskunnallisen teorian tasolta käytännön pariin.

Martti Karlssonille 1990-luvulla toteutuneen muutoksen suunta ja motivaatio oli ollut selvä alusta alkaen. Hän muisteli työnsä lähtökohtia jälkeenpäin haastattelussa viitaten 1980-luvun Merimiespalvelutoimistoon. ”Kyllä se oli niin leväperäistä kun olla ja voi, siis sehän oli ihan niin kuin lastentarha. Siis eihän sitä usko kukaan.702” Hän halusi tehdä asiat paremmin ja läpinäkyvämmin. Hänelle oli tärkeää, että molemmat, sekä varustamot että merenkulkijat, voivat hyvin.

2000-luvun alkuun asti Merimiespalvelutoimiston aktiivisuus lisääntyi ja toiminta laajeni. Martti Karlssonin räätälöimä Merimiespalvelutoimiston uudistunut palvelukonsepti alkoi olla harjakorkeudessaan. Mepan rahoituksen pohjana olleet Mepa-maksut lisääntyivät 1990-luvun loppupuo-

186

lella useana vuotena peräkkäin. Risteilyliikenne kukoisti, ja suomalainen merenkulku oli jälleen noususuhdanteessa. Vuonna 1998, Merimiespalvelutoimiston täyttäessä 25 vuotta, todettiin Mepan toimintakertomuksessa, että ”Suomen satamien ulkomaantavaraliikenne kasvoi kertomusvuonna uuteen ennätykseen”.703 Vuoden 2000 toimintakertomuksessa taas voitiin ylpeänä ilmoittaa, että kuluneena vuonna oli tehty eniten laivakäyntejä Mepan historiassa. Lisäksi Mepan kursseille oli osallistunut enemmän merenkulkijoita kuin koskaan aikaisemmin. Merenkulkijoiden keskuudessa kiertävien videoiden määrä oli kasvanut 28 000 kappaleeseen, ja näitä videoita käytti vuosittain yli 150 laivaa.704 Martti Karlssonin huoli Mepan lopettamisesta oli ainakin tilastojen näkökulmasta turha. Mepasta oli Karlssonia lai705 naten tullut todellinen ”vapaa-ajan tavaratalo”.

Kansainvälisen työjärjestön luomissa merenkulkijoiden hyvinvointityön suosituksissa ei edellytetty kurssitoiminnan järjestämistä. Kuitenkin juuri kurssitoiminnasta tuli yksi Merimiespalvelutoimiston olennaisimmista toimintamuodoista. 1980-luvulta aina 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolelle asti ATK-kurssit keräsivät vuosittain jopa 500 merenkulkijaa opiskelemaan. Näin laskettuna Mepa opetti ATK:n perusteita tuhansille merenkulkijoille ja auttoi heitä sopeutumaan muuttuvaan työympäristöönsä.706 ATK-kurssien lisäksi suuren suosion saivat erilaiset vapaa-ajan liikuntakurssit, joita järjestettiin esimerkiksi Pajulahden urheiluopistoilla. Näidenkin kurssien yhteenlaskettu osallistujamäärä kasvoi vuosittain parhaimmillaan yli 600 merenkulkijaan. Merimiespalvelutoimisto tavoitti näin suuren osan suomalaisista merenkulkijoista, joko videoiden ja kirjojen tai sitten erilaisten kurssien välityksellä. Vaikeiden alkuvuosikymmenten ja merenkulun melkein koko 1980-luvun ajan kestäneen kriisin jälkeen Mepa oli saanut toimintansa rullaamaan. ATK- ja liikuntakurssien lisäksi Mepa järjesti myös monia muita kursseja. Ideoita kurssien teemojen löytymiseksi kyseltiin ja saatiin merenkulkijoilta itseltään. Näin kurssien määrä kasvoi parhaimmillaan noin sataan vuosittain järjestettävään lyhytkurssiin. Runsaan toiveperustaisen kurssitoiminnan kääntöpuoli oli se, että ne merenkulkijat, jotka osasivat pyytää, saivat ideansa läpi. Tämä johti joskus siihen, että laivojen saama palvelu ei jakautunut tasaisesti.

Mepan suhtautuminen merenkulkijoiden toiveisiin oli muuttunut vuosikymmenien kuluessa. Varhaista merimiespalvelutoimintaa leimannut kasvattava ja holhoava ote oli lopullisesti kadonnut. Kun Mepan toimintaa vuonna 2005 suunniteltiin, oli ajatuksena tarjota ”rikastuttavia kursseja merenkulkijoiden oman kiinnostuksen ja tarpeen mukaan”.707 Työn näkyvimmäksi muodoksi oli kivunnut ahkera asiamiestyö.

Merenkulkijoiden kohtaaminen ja henkilökohtainen asiamiespalvelu olivat Martti Karlssonille Mepan ydintehtävä. Mepan periaate oli, että laivoi-

187

hin mentäessä aina oli oltava mukana ”kättä pidempää”.708 Tällä tarkoitettiin sitä, että asiamies toi laivaan aina tullessaan vähintään uusimmat lehdet. 1990-luvun kuluessa tärkeään rooliin nousi myös ensin videoiden, sitten DVD-levyjen lainaaminen laivoille. Näistä nousevista palvelumuodoista huolimatta kirjojen suosio säilyi edelleen vahvana, ja niitä Mepa toimitti laivoille säännöllisesti. Suosituimpia olivat suomalaiset jännitysromaanit.

Palvelujen ytimessä olivat Mepan asiamiehet, jotka 2000-luvun alkuvuosina tekivät parhaimmillaan yli 7 500 laivakäyntiä vuodessa. Tilastollisesti on kiinnostavaa, että näillä yli 7 000 laivakäynnillä kirjattuja toimia, kuten videoiden tai kirjastojen vaihtoja, oli suoritettu vain murto-osassa vierailuja. Esimerkiksi Kotkan asiamies oli toimintakertomuksen mukaan tehnyt vuoden 1997 aikana 1 407 laivakäyntiä. Näiden vierailujen aikana hän oli vaihtanut laivakirjaston 62 kertaa ja laivojen videokasetit 126 ker709 710 taa. Samankaltaisia tilastoja löytyy myös muilta vuosilta. Suurin osa laivakäynneistä oli siis lehtien ja muun postin toimittamista tai kuulumisten kyselemistä. Tai sitten tilastot näiltä osin eivät ole täysin luotettavia.

Osan laivakäyntejä tehneistä yhdysmiehistä työ Mepan leivissä oli palkkioperustaista, jolloin suuri laivakäyntien määrä saattoi selittyä osittain myös tulonhankintakeinona.711 Asiamiesten työ oli niin perusteellista, että kotimaisten merenkulkijoiden asema muuttui 2000-luvun alkupuolella joidenkin mielestä jopa ”maaihmisiä” paremmaksi videoiden ja kirjojen suhteen. Asiamies Pekka Karppanen kirjoitti Mepan hallitukselle muistion asiamiesten työstä vuonna 2004. Hänen mukaansa merenkulkijoita palveltiin jo liian perusteellisesti. ”Hyvään tottunut merenkulkija vaihdattaa heti videot ja kirjat, jos juuri hänelle ei ole sopivaa materiaalia. Tähän MEPA suostunut.”712 Karppanen kirjoitti, että moniin laivoihin toimitettiin jopa kahden viikon välein 14–18 elokuvaa ja että uutuuskirjat toimitettiin laivoille heti, kun ne ilmestyivät, ja sijoitettiin hyllylle.713 Moni asia oli muuttunut 1970-luvun alun jälkeen. Kehitys oli osittain ristiriitaista. Samaan aikaan kun esiin nostettiin liian hyvän palvelun ongel714 ma, muuttuivat asiamiehet yhä tarpeellisemmiksi. Vuonna 2004 voimaan tullut ISPS-ohjeistus ja lisääntynyt kiire laivoilla vaikeuttivat merenkulkijoiden liikkumista satamissa. Tämä yhdistettynä entisestään lyhentyneisiin satamassaoloaikoihin tarkoitti, että merenkulkijoiden mahdollisuudet päästä hoitamaan asioitaan hankaloituivat. Martti Karlsson tiivisti asiamiestyön tulevaisuutta Mepan hallituksen neuvottelupäivillä Ylläsjärvellä: Suuntaus tulee olemaan yhä kansainvälisempi merenkulkijajoukko, jolla on entistä vähemmän vapaa-aikaa satamassa. Miten vastaamme erilaisen kulttuuritaustan omaavien merenkulkijoiden tarpeisiin ja millä resursseilla?715

188

Merimiespalvelutoimiston sisällä tilanne nähtiin vaikeana. Perinteisten merimiesklubien merkityksen odotettiin pienenevän entisestään ja asiamiesten roolin kasvavan.716 Suomen ratifioitua ILO:n sopimuksen nro 163 alkoi myös ulkomaalaisten merenkulkijoiden palvelemisen merkitys lisääntyä. Perinteiset palvelumuodot, kuten urheilu ja klubi-illat, eivät enää olleet liikkumis­ rajoituksista ja kiireestä johtuen käytännössä mahdollisia, joten ulkomaalaisille merenkulkijoille tarjottiin lähinnä lehtipalvelua ja heitä autettiin viestintäongelmien kanssa. Erityisen suosittuja palvelumuotoja olivat lainatut GSM-puhelimet, prepaid-liittymät ja puhelukortit. Näiden lisäksi ulkomaalaisia merenkulkijoita kuljetettiin klubille käyttämään sähköpostia.

Lehtipalvelu tarkoitti useimmiten internetistä printattuja uutiskoosteita ja sähköpostiuutisia.717 Asiamiestyön näkökulmasta merenkulun maailmassa oli monen kerroksen väkeä. Onneksi esimerkiksi suomalaisista laivoista yli jääneitä video­ kasetteja saattoi kierrättää ulkomaalaisissa laivoissa, joiden työolot eivät vastanneet suomalaisten laivojen todellisuutta. Asiamies Pekka Karppasen mukaan esimerkiksi filippiiniläiset merenkulkijat olivat Mepan työn tuloksena vähemmän ”laitostuneita” kuin aikaisemmin.718 Heidän parissaan Mepa teki korvaamattoman arvokasta työtä.

Tekniset muutokset tekivät asiamiehistä yhä tarpeellisempia, mutta toisaalta kehitys kulki myös vastakkaiseen suuntaan. Digitalisaatio merkitsi suurta käännettä Mepan todellisuudessa.719 Erilaiset tiedonvälityksen ja viihteen palvelut nousivat tärkeiksi työmuodoiksi kurssitoiminnan ohella.

Samalla kirjastotoimintaan kohdistui haasteita, sillä kirjan aseman suosittuna ajanvietteenä ajateltiin heikkenevän digitalisaation myötä. Oma kysymyksensä olivat satelliitit ja uutispalvelujen sekä televisiotarjonnan kehitys.

Laivat olivat koko historiansa ajan olleet uutispimennossa suurimman osan ajasta, ja juuri tätä kohtaa Mepa oli pyrkinyt korjaamaan työnsä alusta asti.

Satelliittien saapuminen oli nähtävissä 1970-luvulta asti, mutta niiden myötä syntyvät käytännön sovellukset olivat hämärän peitossa. Mepassa pohdittiin, millaiseksi merenkulkijoiden palvelutarve muodostuisi digitalisoituvassa maailmassa.

Digitalisaatio oli medialaitteiden murrosta laajempi kysymys. Mepa oli koko olemassaolonsa ajan halunnut profiloitua toimijaksi, joka muokkasi ja rakensi asiakaskuntansa maailmankuvaa ja yhteiskunnallista näkemystä. Se, missä määrin Mepa oli pystynyt näin toimimaan, oli kyseenalaista, mutta sen pyrkimykset olivat selkeitä. Se halusi olla merenkulkijoiden maailmankuvan portinvartija, vaikka korostikin alusta asti merenkulkijoiden omien tarpeiden ja näkökulmien tärkeyttä. Mepassa digitalisaation uhka tiivistyi kysymykseen siitä, ”kuka painaa nappia”, sitten kun Mepan tarjoamat palvelut alkavat liikkua digitaalisessa muodossa.720 Pohdittiin, pääsisi-

189

kö Mepa merenkulkijoiden ja kehittymässä olevan digitaalisen todellisuuden väliin, vai joutuisiko se sivuun tiedonvälityksen reittiliikenteestä.

Varhaisissa digitalisaatiopohdinnoissa 1990- luvulla ja 2000-luvun alkupuolella eli vielä vahvana ajatus Mepan säilymisestä auktoriteettina digitalisoituneessa maailmassa. Internetin ja matkapuhelimien käyttöliittymät ja niiden ympärille rakentuva kulttuuri olivat vasta muotoutumassa. Vuonna 2007 Merimiespalvelutoimiston hallitus keskusteli sähköisen viestinnän mahdollisuuksista neuvottelupäivillään Ruissalossa: Eri laivoilla on kovin erilaiset valmiudet toistaiseksi hyödyntää nykyistä uutta tekniikkaa. MEPAn palveluitakin siirtyy varmaan jollain aikavälillä (kirjat, filmit, sanoma­ lehdet) sähköiseen välitykseen. Ensin täytyy kuitenkin ratkaista tekijänoikeusasiat.

Pidettiin tärkeänä, että MEPA hallinnoi ja koordinoi merimies­ palvelulain tarkoittamaa sähköistä viihde- ja vapaa-ajan tarjontaa.721

Pohdinta oli perusteltua, sillä 2000-luvun alkupuolella nimenomaan Mepa oli toimittanut laivoille sähköpostiuutisia722 ja kuljettanut merenkulkijoita käyttämään tietokoneita omiin tiloihinsa. Lisäksi taustalla oli melkein kaksi vuosikymmentä Mepan järjestämää ATK-koulutusta. Tästä tilanteesta saattoi perustellusti johtaa idean tulevaisuudesta, jossa Mepa tarjoaisi digitaaliset palvelut merenkulkijoille myös jatkossa. Aivan samalla logiikalla Yleisradio suunnitteli tarjoavansa internetin palvelut digiboksien kautta suomalaisille.723 Hiljalleen alkoi kuitenkin selvitä, etteivät merenkulkijat kohdanneet digitaalista muutosta tiedonvälityksessä ja viihteessä Mepan kautta, vaan Mepan kaltaisten kansallisten toimijoiden oli katsottava sivusta, kun maailma pieneni ja globalisoitui.724 Suomalaisten merenkulkijoiden käyttöliittymä internetissä ei ollut Mepan verkkosivu, vaan sama kuin kaikilla muillakin suomalaisilla – MTV3 tai muiden mediajättien sivut. Digitalisaatio ratkaisi lopulta merenkulkijoiden suurimman tiedonvälityksellisen ongelman: kuinka olla yhteydessä kotimaahan ja kuinka saada sieltä ajantasaista tietoa. Ratkaisu kuitenkin siirsi Mepan hitaasti syrjään entiseltä portinvartijan paikalta. Maailma oli alkanut toimia reaaliajassa paikasta riippumatta.

190

Kohti kokonaisvaltaista työhyvinvointia Työterveyslaitoksen merenkulkuosaston ylilääkäri Heikki Saarnio totesi vuonna 2007 pitkän työkokemuksen tuomalla arvovallalla: Jos 50 vuotta sitten merimies on näyttänyt laitapuolen kulkijalta ja käyttäytynyt kuin laitapuolen kulkija, se ei enää pidä paikkaansa.

Merimies on ammattilainen ja käyttäytyy sen mukaisesti.725

Saarnion lausahdus kertoo paljon merenkulkijoiden muuttuneista hyvinvointikäsityksistä. 1970-luvulta eteenpäin työsuojelun perusajatus oli ollut riskien torjumisessa ja ennaltaehkäisemisessä. Työntekijöiden henkinen hyvinvointi nostettiin keskustelun aiheeksi, mutta henkinen työsuojelu ei suuressa määrin vielä näkynyt suomalaisessa yhteiskunnassa.726 Merenkulkijoiden yksinäisyys, vieraantuminen ja päihdeongelmat olivat esillä Vapaavahdin sivuilla ja seminaareissa, mutta nämä ongelmat eivät vielä tuntuneet käytännön työsuojelun linjauksissa.727 Viimeistään 1990-luvun kuluessa sävy kuitenkin muuttui. Sosiaali- ja terveysministeriön kansallisessa työsuojelustrategiassa vuonna 1998 kirjoitettiin: Työoloilla on monella tavalla merkitystä ihmisen ja yhteiskunnan hyvinvoinnille. Työkykyinen ja motivoitunut työntekijä tuottaa itselleen, työyhteisölle ja yhteiskunnalle hyvinvointia.

Yrityksille ja muille organisaatioille työ­ kykyinen työntekijä on tuottavan toiminnan edellytys ja tärkeä voimavara.728

Mepaa perustettaessa oli nostettu esiin myös varustamojen hyötynäkökulma. Hyvinvoivat työntekijät olisivat pidemmän päälle varustamoille kannattava sijoitus. Tämä ei kuitenkaan ollut vielä vallitseva käsitys käytännön työelämässä. Varustamot ja merenkulkijat olivat eri puolilla pöytää. 1990-luvun kuluessa työntekijän hyvinvointiin liittyneet tavoitteet kuitenkin muuttuivat. Yhtäältä ryhdyttiin korostamaan työntekijän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkitystä, mutta toisaalta painotettiin työn tuottavuuden, kilpailukyvyn ja työntekijän itsensä kehittämisen tärkeyttä.729 Näin työhyvinvointi muuttui työmarkkinaosapuolten välisestä resurssikysymyksestä ”neutraalimmaksi” sekä työntekijöitä että työnantajia koskevaksi asiaksi.730 Oma vaikutuksensa työhyvinvoinnin määrittämisessä oli Euroopan unionilla, jonka työntekijän asemaa koskevia linjauksia Suomen oli tuoree-

191

na jäsenmaana noudatettava.731 1980-luvulta eteenpäin työsuojelu-termin tilalle ilmestyivät sanat ”työkyky” ja ”työhyvinvointi”.732 Suomessa ryhdyttiin ensin varjelemaan työkykyä ja tämän jälkeen siirryttiin työhyvinvoinnin tuottamiseen. Työkyvyn ylläpitäminen rakentui useimmiten erilaisten sairauksien ja terveyteen liittyvien muuttujien tunnistamisen ja ennaltaehkäisemisen näkökulmasta. Usein keskityttiin yksilön oikeanlaiseen ravit733 semukseen ja riittävään liikunnan harrastamiseen. Näinhän Merimiespalvelutoimistokin oli pyrkinyt viestinnässään ja toimissaan vaikuttamaan 1970-luvulta eteenpäin.

Työhyvinvointi puolestaan oli laajempi käsite, joka piti sisällään johtamisen, työympäristön, työyhteisön ja henkisen hyvinvoinnin hyvin laajasti nähtynä. 2000-luvulla työhyvinvoinnin ala laajeni siinä määrin, että sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelmissa puhuttiin jo ”kokonaisvaltaisesta työhyvinvoinnista.” Samaan aikaan kirkastui myös käsitys työhyvinvoinnin taloudellisesta merkityksestä. 734 Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojelustrategian seurantaraportissa ajatusta kiteytettiin vuonna 2005: Myönteiset asenteet työolojen ja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämiseen ovat lisääntyneet.

Taloudellisten näkökohtien huomioonottaminen ja hyödyntäminen on edelleen vahvistunut työolojen kehittämisessä. Hyvät työolot yhdistetään entistä vahvemmin korkeaan tuottavuuteen ja hyvään laatuun.735

Valtakunnallinen muutos työsuojelusta kohti työntekijän kokonaisvaltaista työhyvinvointia näkyi myös Mepan toiminnassa ja sisäisessä ajattelussa. Työministeriö edellytti vuonna 1999, että Mepan täytyisi työministeriön hallinnonalan strategialinjausten mukaisesti kiinnittää huomiota ”ikääntyvän työvoiman ammattitaidon ylläpitämiseen ja työkyvyn säilyttämiseen”.736 Näin Merimiespalvelutoimisto sidottiin osaksi kansallista työkykystrategiaa. Mepan oli helppo vastata ministeriön toiveisiin, sillä jo pitkään järjestetyt ATK- ja kielikurssit osuivat täydellisesti ministeriön strategialinjauksiin. Näillä kursseilla kyse oli nimenomaan ikääntyvän työvoiman ammattitaidon ylläpitämisestä. Vastauksessaan ministeriölle Martti Karlsson kirjoittikin, että Mepan toimintasuunnitelmassa 2000–2004 huomioitiin ”ikääntyvän merenkulkijan työkyvyn ja hyvinvoinnin säilyminen”.

Tämä näkökulma otettiin Martti Karlssonin mukaan huomioon kaikilla Mepan toimintasektoreilla.737 Mepa käytti samaa sanamuotoa myös myöhemmissä kirjeissään työministeriölle 2000-luvun edetessä.738 Mepan toiminnassa näkyi myös sosiaali- ja terveysministeriön linjauk­ sissaan esittämä ajatus kokonaisvaltaisesta työhyvinvoinnista. Ministeriön

192

Mepa on toteuttanut lukuisia kunto- ja hyvinvointivalmennuksia, joista laajin on ForMare-ohjelma Merimieseläkekassan, Merimieskirkon, Mehiläisen ja R5 -valmennuspalvelun kanssa. ForMare on merenkulkijoille suunnattu hyvinvointiohjelma, joka tarjoaa tilaisuuden parantaa tasapainoa ja hyvinvointia elämässä. Osallistuja määrittelee itse omat tavoitteensa, jotka haluaa saavuttaa kaksi vuotta kestävän ohjelman aikana.

Kuvassa melontakurssin osallistujia vuodelta 1988. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

työsuojelustrategiassa korostettiin työn, perheen ja vapaa-ajan muodostamaa kokonaisuutta. Strategian mukaan työhyvinvointia ei enää tarkasteltu vain työn näkökulmasta, vaan ”työntekijän terveyden kannalta työ, vapaa-aika ja perhe ovat kaikki tärkeitä”.739 Sama perhekeskeisyyden ja vapaa-ajan arvostamisen lisääntyminen näkyi suomalaisten arvomaailmassa laajemminkin.740 Myös Mepan linjauksissa painopistettä siirrettiin merenkulkijoiden vapaa-aikaan vaikuttamisen suuntaan. Erilaiset kurssit ja perheleirit olivat tästä linjauksesta hyvä esimerkki.741 2000-luvun edetessä työkyvyn ylläpitämisen kansallinen muutos kohti työhyvinvoinnin vaalimista näkyi myös Merimiespalvelutoimiston sisäisessä ajattelussa. Ensimmäiset TYHY-sisältöiset kurssit järjestettiin vuonna 2003, ja vuonna 2010 Martti Karlsson kysyi muistiossaan: ”Onko TYHY:ssä opintotoiminnan tulevai-

193

suus?”742 Mepa heijasti aikansa ajattelua, niin kuin se oli aina tehnyt.

Käytännön työ merenkulkijoiden työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi oli moninaista. Mepan perinteiset työmuodot, kuten laivakäynnit ja niihin liittyneet kirjastojen ja DVD-elokuvien vaihtopalvelut, pyörivät 2000-luvun edetessä hyvää vauhtia. Mepan perinteisten kurssien ja asiamiestyön rinnalle syntyi kuitenkin uudenlaisia työmuotoja tukemaan merenkulkijoiden työkykyä. Näille uusille työmuodoille oli tyypillistä varustamoiden oma aktiivisuus, hankkeiden levittäytyminen monen merenkulkualan toimijan vastuulle sekä niiden tutkimusperustaisuus. Keskeisenä merenkulkijoiden terveyden asiantuntijana toimi Turun aluetyöterveys­laitos.743 1990-luvulla Merimies-Unioni oli organisoinut ”Merialan terveys, työ- ja toimintakyky” -hankkeen.744 Tätä ennen merenkulkijoiden keskuudessa toteutettiin Kansaneläkelaitoksen koordinoimaa ASLAK-ohjelmaa, jonka avulla voitiin tukea työntekijöitä, joiden työnkyky oli Laivakirjastot ovat Mepan pitkäaikaisin yhteys ja uhattuna.745 Merialan työkykyhankkeen painoankkuri merenkulkijoiden arkeen laivoilla. Laivakirjasto on miltei jokaisella Mepan toimintapiirissä olevalla noin piste oli yksittäisen merenkulkijan terveydessä 140 aluksella, mutta kooltaan kirjastot ovat hyvin vaihja siihen liittyvissä riskitekijöissä. Aivan kuten televia. Pienimmillään kirjasto on pahvilaatikko messin aikaisempinakin vuosikymmeninä, suurimmat pöydän alla, laajimmillaan useiden hyllystöjen laadukas kokonaisuus. Kuvassa Mepan asiamies vaihtaa M/S ongelmat liittyivät merenkulkijoiden ravintoArielin kirjoja vuonna 1986. Kuva: Jaakko Savolainen / tottumuksiin, liikunnan vähäisyyteen, alkohoMerimiespalvelutoimiston arkisto lin käyttöön ja tupakointiin. Ruoka laivoissa oli tutkimusten mukaan liian rasvaista ja suolaista, ja siksi monilla merenkulkijoista oli ylipaino- ja kolesteroliongelmia. Tähän ongelmaan yhdistyi tutkimusten mukaan liian vähäinen liikunnan harrastaminen.746 1990-luvulta eteenpäin järjestettyjen hankkeiden painopiste oli erityisesti työkyvyn kehittämisessä ja työurien pituuden turvaamisessa.

2000-luvulle tultaessa merenkulkijoiden työkyvyn käsite alkoi kuitenkin laajentua kohti työhyvinvointia.747 Merimieseläkekassan ja Turun aluetyöterveyslaitoksen vuonna 2003 käynnistämä TrimMare-hanke edusti tätä uudenlaista ajattelua. Hankkeen taustalla oli Merimieseläkekassan huoli merenkulkijoiden korkeasta työkyvyttömyyseläkkeiden määrästä ja toisaalta eläkkeelle jääneiden matalasta iästä.748 Merenkulkijoiden työkykyä ja -hyvinvointia ryhdyttiin tarkastelemaan kokonaishyödyn näkökul-

194

Treeniä Merimiespalvelutoimiston kuntosalilla vuonna 1987.

Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

masta. Merimieseläkekassan toimitusjohtaja Helena Jaatinen totesi TrimMare-avajaisseminaarissa: ”Toimiva työyhteisö ja hyvinvoivat työntekijät edistävät myös varustamojen taloudellisten tavoitteiden saavuttamista.”

Turun aluetyöterveyslaitoksen ylilääkäri Heikki Saarni puolestaan kiteytti TrimMaren tavoitteet toteamalla: ”Merenkulkijat ovat kunnossa ja varustamot menestyvät hyvin.”749 2000-luvun tuottavuutta ja kilpailukykyä korostava terveysajattelu oli rantautunut myös merenkulkijoiden keskuuteen. Nyt merenkulkijan terveys oli yksi varustamoiden liiketoiminnan menestystekijöistä.750 Mepa-lain perusteluihin vuonna 1972 kirjattu ajatus oli nyt muuttunut todellisuudeksi. Kehitys oli positiivista, sillä juuri varustamoiden passiivisuus ja haluttomuus tukea merenkulkijoiden työhyvinvointia oli kulkenut ikävänä juonteena läpi koko merimiespalvelutoiminnan historian. Nyt asiat olivat kuitenkin muuttuneet. Valtakunnalliset työhyvinvoinnin strategiat, lait, varustamoyritysten ja Merimieseläkekassan hyötynäkökulmat sekä Euroopan unionin työhyvinvointiin liittyvät normit osoittivat kaikki samaan suuntaan751 – merenkulkijoiden työhyvinvointiin ryhdyttiin panostamaan uudenlaisesta näkökulmasta. Hyvinvointi kiinnosti sekä merenkulkijoita että varustajia. Matkustajalaivaväki suorastaan vaati työhyvinvointia edistä-

195

viä tapahtumia. Ne kiinnostivat enemmän kuin perinteinen kuntourheilu.752 Muutamaa vuotta myöhemmin Merimiespalvelutoimiston toimintakertomuksessa kirjoitettiin: Työhyvinvointia edistäville kursseille osallistuttiin vilkkaasti, mikä oli seurausta varustamojen ja heidän työntekijöidensä halusta panostaa jaksamiseen ja viihtymiseen.753

Mepan sisäisessä pohdinnassa työhyvinvoinnille kaavailtiin suurta roolia.

Martti Karlsson kirjoitti hallituksen neuvottelupäivien ajatuksia kokoavassa muistiossa, kuinka työhyvinvoinnin edistäminen ja siihen liittyvät kurssit olisivat yksi ”Mepan tulevaisuuden suurista tehtävistä”.754 Olennaista tässä suunnitelmassa oli se, että nyt myös varustamot kantoivat huolta merenkulkijoiden hyvinvoinnista. Hyvänä esimerkkinä uudenlaisesta toiminnasta Karlsson nosti esiin Mepan yhdessä Työterveyslaitoksen ja kuntoutuskeskus Petrean kanssa Silja Europalle järjestämän Arjessa kuntoon -kurssin.755 Kurssin tulokset olivat kuitenkin käytännössä vähäisiä, sillä kurssille osallistuneista yhteensä 50 merenkulkijasta 21 keskeytti ennen kurssin loppumista. Jäljelle jääneistä kurssilaisista vain puolet saavutti asettamansa tavoitetulokset.756 Mepalle uuden suunnan löytyminen oli kuitenkin kurssin maltillisia vaikutuksia tärkeämpi seikka.

Aikaisempi työkykyä korostanut näkökulma oli painottanut merenkulkijoiden henkilökohtaista terveyttä ja sen ylläpitämistä. Terveys ja hyvinvointi nähtiin ennen kaikkea terveysriskien ehkäisemisen kautta. Nyt työhyvinvointi nähtiin osana merityön normaalia arkea ja laatujärjestelmää.

Kyseessä ei enää ollut yksittäisen merenkulkijan terveys, vaan ongelmaa jäsennettiin nyt laivayhteisön näkökulmasta. Olennaista oli ennaltaehkäisevä työ merenkulkijan työhyvinvoinnin edistämiseksi.757 Merimiespalvelutoimisto oli ollut mukana TrimMare-hankkeen toteuttamisessa, vaikka sen rahoituksesta ja johtamisesta vastasivat Merimies­eläkekassa ja Turun aluetyöterveyslaitos. Mepan tehtävänä hankkeen alussa oli merenkulkijoiden omaehtoisen toiminnan tukeminen.758 Kuitenkin jo seuraavana vuonna Mepa oli järjestämässä ”trimmareiden” koulutusta Pajulahden urheiluopistolla yhdessä Turun aluetyöterveyslaitoksen kanssa. Kurssi oli toteutettu niin, että aluetyöterveyslaitoksen asiantuntijat vastasivat luennoista ja Mepan työntekijät tarvittavista kunto759 testeistä. Vaikka TrimMare-hanke edusti uudenlaista näkökulmaa merenkulkijoiden työhyvinvointiin ja varustamot osallistuivat sen toteuttamiseen, eivät merenkulkijat itse ottaneet osaa projektiin kovin aktiivisesti. Projektiin liittyneisiin kyselyihin vastasi vain noin yksi prosentti merenkulkijoista, eikä tästäkään joukosta suurin osa pitänyt TrimMarea kovin merkittävänä.760

196

Laivan ja miehistön kansallisuudesta riippumatta merenkulkijat järjestävät grillijuhlia sään salliessa. Yleensä keittiöhenkilökunta valmistelee ainekset ja jokainen grillaa ruokansa itse. Perinteisesti pöydät katetaan laivan peräkannelle tai muuhun suojaisaan paikkaan.

Kuva: Rederi Ab Engship / Merimiespalvelutoimiston arkisto

Merenkulkijoiden vähäistä mielenkiintoa suurempi merkitys oli merialan työhyvinvointia tukevien rakenteiden kehittymisellä ja työhyvinvoinnin yhdistämisellä varustamoiden menestykseen.761 Merkittävää oli myös työhyvinvointiin liittyvän tietoisuuden lisääntyminen.762 Lain mukaan merimiesten työsuojelu ei ollut Mepan vastuulla eikä kuulunut sen työkenttään.763 Kuitenkin Mepa on koko olemassaolonsa ajan ottanut kantaa erilaisiin työsuojelullisiin kysymyksiin. Työsuojelun muuttuminen työkyvyn, ja lopulta työhyvinvoinnin, vaalimiseksi toi nämä teemat Mepan työpöydälle. Mepan ydintehtävänä on ollut merenkulkijoiden aikuiskoulutuksen ja vapaa-ajan sisältöjen tuottaminen ja välittäminen. 2000-luvulla, kun työhyvinvoinnin käsite yleistyi ja työhyvinvointi muuttui kansalliseksi projektiksi, laajeni myös Mepan tehtäväkenttä. Tämä nähtiin Mepassa hyvänä kehityksenä, sillä merenkulkijoita ja varustamoita kiinnostavia toimintamuotoja oli ollut vaikeaa aiemmin kehittää.764 Toisaalta työhyvinvoinnin kenttä jakautui yhä selkeämmin kahtia.

Suomalaiset merenkulkijat saivat nauttia korkeammista työhyvinvoinnin standardeista, mutta heikommilla työehdoilla työskentelevät, usein ulko-

197

maiset merenkulkijat, joutuivat kestämään yhä tiukemman talouskilpailun aiheuttamaa kurjuutta. Juuri tähän ongelmaan ILO:n yleissopimus nro 163 pyrki vastaamaan. Mepan asiamiesten työ kotimaan satamissa oli tästä näkökulmasta katsottuna yhä merkityksellisempää. Asiamies Pekka Karppasen mukaan merenkulkijoita välittäneet miehitysfirmat eivät välittäneet merenkulkijoiden hyvinvoinnista. ”Miehistön hyvinvointia ylläpitävät kulut ovat poissa tuloksesta”, hän kiteytti. 765

Pysähtyneisyyden aika Mepan pitkään jatkunut positiivinen kehitys alkoi hiipua 2000-luvun edetessä. Suomalaisen talouden IT-huuma ja Nokian valovoimainen nousu maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi taittuivat uuden vuosituhannen alussa. Samaan aikaan Merimiespalvelutoimiston kehittämä, 90-luvulla syntynyt palvelukonsepti alkoi junnata paikallaan, vaikka esimerkiksi TrimMaren tapaiset työhyvinvointiin liittyvät hankkeet toivatkin uutta virtaa.

Miten uudistaa toimintaa, kun ei ollut pakko, eikä kellään ollut todellisia ideoita?766 Kun hallituksessa käsiteltiin viiden vuoden toimintasuunnitelmaa vuonna 2001, oli joku kirjoittanut esityslistaan käsin: ”Enemmän katseita tulevaisuuteen tehtävien osalta. Onko jotain uutta palvelua kehitteillä? ” 767 Toiminnanjohtaja Martti Karlsson yritti herätellä keskustelua Mepan tulevaisuudesta, mutta työntekijöiden vastaus hänen huoleensa oli: ”Koska on lounas?” Karlsson piti Mepan luotsaamista raskaana tehtävänä.

Hän ymmärsi muutosten välttämättömyyden, mutta ei saanut tarpeeksi tukea niiden toteuttamiseksi.768 Mepan toiminta oli vakaasti uomassaan, mutta suunta ei vaikuttanut lupaavalta.

1990-luvun laman taituttua Mepa-maksut olivat lisääntyneet useana vuotena peräkkäin. Kasvu näkyi tuolloin kaikissa Mepan toiminnan mittareissa. 2000-luvulla positiivinen kehitys kuitenkin taittui. Ensimmäisen vuosikymmenen puolenvälin jälkeen kurssien osanottajamäärät, laivakäynnit ja asiamiesten kirjaamat työtehtävät kääntyivät laskuun.769 Vuonna 2001 toivottua katsetta tulevaisuuteen ei tuntunut löytyvän. Merimiespalvelutoimiston toimintakertomukset ja raportit edustajistolle sekä ministeriölle toistuivat samanlaisina.770 Edellisen vuoden pohja tuntui löytyvän toiminnanjohtajan tietokoneelta liiankin helposti. Merimiespalvelutoimiston vauhti oli pysähtynyt. Uusia toimintamuotoja ei onnistuttu kehittämään, eivätkä vanhat enää tuntuneet kelpaavan merenkulkijoille niin hyvin kuin aikaisemmin. Muutoksen välttämättömyys näkyi kaikessa, mutta arkipäivän todellisuutta oli vaikeaa kääntää toisenlaiseksi. Mepalaiset olivat tehneet työtään jo kauan yhdessä, ja työntekijöiden joukko oli harventunut puoleen 1980-luvun huippuvuosista. Työtä riitti jokaiselle tarpeeksi, eikä merkittäviä uudistushankkeita tässä mielessä tarvittu.

198

Mepa on järjestänyt vuosittain useita urheiluturnauksia merenkulkijoiden joukkueille.

Vuosien mittaan suosiossa ovat olleet jalkapallo, jääkiekko, kaukalopallo, golf, lentopallo, salibandy ja sulkapallo. Pienimuotoisia turnauksia on järjestetty myös penkkipunnerruksessa, sisäsoudussa ja padelissa. Kuvassa pelataan jalkapalloturnausta Salon sateisella tekonurmella vuonna 2008. Kuva: Pekka Karppanen / Merimiespalvelutoimiston arkisto

Merimiesurheilun muodonmuutos Mepan pitkäaikainen urheilusihteeri Juhani Rinne ilmoitti jäävänsä eläkkeelle vuoden 2003 alkupuolella. Tämä merkitsi yhden aikakauden päättymistä, sillä Rinne oli aloittanut työt merimiesurheilun parissa jo vuonna 1961. Hän oli nähnyt merimiesurheilun kukoistuksen ja hitaan hiipumisen.

Rinteen ilmoitettua eläkkeelle jäämisestään ryhdyttiin Mepassa pohtimaan urheilutoiminnan tulevaa rakennetta. Uusi aikakausi näkyi suunnitelmissa. ”Varsinaista merimiesurheilutoimintaa varten ei enää tarvita erillistä urhei771 lusihteeriä. Se voidaan hoitaa asiamiesvoimin ”, kirjattiin Mepan suunnittelukokouksessa alkuvuodesta 2002. Esille nostettiin urheiluun liittyvän kurssitoiminnan karsiminen ja ulkopuolisten vetäjien käyttäminen urheilutoiminnassa.772 Merimies-Unioni huolestui merimiesurheilun tulevaisuudesta ja lähestyi Mepaa syksyllä 2002. Kirjeessään Unioni vetosi Mepaan, että urheilusihteerin toimi säilytettäisiin. Perusteina Unionin kirjeessä

199

esitettiin, ettei mikään muu taho hoitanut vastaavaa tehtävää. Tosiasiassa urheilusihteerin tehtäviä oli Mepassa jaettu jo osittain asiamiesten hoidettaviksi, joten Mepan suunnittelema muutos ei ollut niin raju kuin Unionissa ounasteltiin. Unionin huoli oli kuitenkin ymmärrettävä. Merimiesurheilun suosion lasku oli näkynyt jo pidemmän aikaa, ja ajatus siitä, että kukaan ei tilastoisi merenkulkijoiden urheilusuorituksia ja koordinoisi urheilutoi773 mintaa, oli Unionin näkökulmasta mahdoton. Mepa ei kuitenkaan taipunut Unionin vetoomuksen edessä, vaan hoiti kysymyksen omalla tavallaan.

Urheilusihteerin tehtävästä luovuttiin ja urheilutoiminnan koordinointi annettiin vastuuhenkilön hoidettavaksi. Uudistus herätti epävarmuutta Mepan sisällä. Hallitus kirjasi päätöksensä perään: ”katsotaan, kuinka juttu lähtee toimimaan.774” Urheilutoiminnan vastuuhenkilöksi päätettiin nimetä Mepassa jo pitkään työskennellyt asiamies Pekka Karppanen.775 Aktiivisesti urheilevien merenkulkijoiden joukko oli vähentynyt 1970-luvun huippuvuosien 3 500 urheilijasta 2000-luvun alkupuolelle tultaessa noin 300 merenkulkijaan. Urheilutoiminnassa oli mukana noin 30 suomalaista laivaa. Lajikirjo oli kaventunut jonkin verran aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna. Kilpailulajeina olivat 60 metrin juoksu, kuulantyöntö sekä vauhditon ja vauhdillinen pituushyppy. Yksi syy lajien harventamiseen oli turvallisuus. Pienentyneet miehistömitoitukset eivät jättäneet varaa loukkaantumisille. ”Tarkoitus on säilyttää ja kohentaa työkykyä eikä tuhota sitä”, kommentoi urheilutoiminnasta vastaava asiamies Pekka Karppanen tilannetta Helsingin Sanomissa vuonna 2006.776 Urheilutoiminta jakautui 2000-luvun alkupuolen Mepassa niin, että toiminnanjohtaja Martti Karlsson huolehti erilaisista työkykyhankkeista, Pekka Karppanen merimiesurheilusta, ja näiden lisäksi asiamiehet tarjosivat merenkulkijoille apuaan kaikessa mahdollisessa urheiluun ja hyvinvointiin liittyvässä.

Mepan ehdottomasti suosituin urheilumuoto oli kuitenkin Helsingin merimiesklubin kuntosali, jonne tehtiin vuosittain yli 10 000 vierailua. Näistä asiakkaista suurin osa oli satamassa olevien matkustajalaivojen merenkulkijoita, jäänmurtajien miehistöä tai lomalaisia.777 Miehistön vaihtaminen Mepan sisällä ei lopulta muuttanut merimies­ urheilun tasaisesti laskevaa suosiota. Pieniä valonpilkahduksia oli kuitenkin nähtävissä. Jalkapalloturnausten suosio saatiin nousemaan muuttamalla turnauskäytäntöjä, mutta silti merimiesurheilun koko kuva oli suorastaan lohduton.778 Vuonna 2005 urheilusta vastaava asiamies Pekka Karppanen kirjoitti Mepan satamatyön tilanteesta. Hänen mukaansa trendikkäät urheilumuodot olivat suosiossa, mutta perinteinen merimiesurheilu kiinnosti enää vain pientä joukkoa rahtilaivojen henkilökuntaa.779 Vuotta myöhemmin Karppanen raportoi kansainvälisestä tilanteesta urheilukomitean kokouksesta Kööpenhaminasta. Kaikkien lajien suosio oli kansainvälisellä tasolla pudonnut, komitean rahat olivat vähissä, eikä varainhankinta onnis-

200

tunut. Surkeuden huipentuma oli, ettei vuotuista palkintogaalaa järjestetty rahanpuutteen vuoksi.780 Merimiesurheilun kansainvälinen asema aiheutti ristiriitoja kattojärjestöissä. Pohjoismaat olisivat toivoneet merimiespalvelutoiminnan kattojärjestöiltä voimakkaampaa tukea perinteisen merimiesurheilun säilyttämiseksi ja uhkasivat lopulta jopa erota, ellei vaadittua tukea tulisi. ICSW (The International Committee on Seafarer’s Welfare) halusi kuitenkin keskittyä enemmän merenkulkijoiden terveyden, painonhallinnan ja ruokailutottu781 musten parantamiseen kuin perinteiseen urheiluun. Mepassa tilanteeseen sopeuduttiin päättämällä, ettei perinteiseen merimiesurheiluun enää aktiivisesti panostettu. Tarvittaessa merenkulkijoita kuitenkin vielä kuljetettaisiin urheilupaikoille ja tulokset merkattaisiin ylös. Perinteisen merimiesurheilun sijaan Mepa päätti panostaa erilaisten joukkuelajien markkinointiin, turnauksiin ja kilpailuihin. Näihin aktiivisia merenkulkijoita tuntui vielä riittävän.782 Myös kansainvälisessä merimiesurheilussa tapahtui merkittäviä muutoksia 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen päättyessä. Vuoden 2010 lopussa lakkautettiin kansainvälisen urheilukomitean pyörittämät Sports of the Seven Seas -maailmansarjat, jotka olivat liikuttaneet merenkulkijoita lähes 40 vuotta. Päätökseen ei liittynyt erityistä dramatiikkaa. Syy oli resurssien puute ja se, että osallistujamäärät olivat vähentyneet tasaisesti jo pitkän aikaa. Samana vuonna myös pohjoismaisen urheilun tilastoinnin lopettamisesta keskusteltiin. Tanskassa ja Norjassa merenkulkijoiden osallistuminen pohjoismaisiin sarjoihin oli jo lähes loppunut, mutta sarjoja päätettiin kuitenkin vielä jatkaa.783 Suomalaiset olivat kilpailleet merimies­ urheilun pohjoismaisessa sarjassa vuodesta 1951 lähtien. Merimiesurheilun pitkä kaari oli taipumassa kohti uutta aikakautta.

Mepan kivijalka rakennetaan uudelleen Laki merimiesten opinto- ja palvelutoiminnasta oli tullut voimaan 1.1.1973, eikä lakia sen jälkeen muutettu kuin muutamia kertoja.784 Vuoden 1973 laissa väljästi määritellyt tehtävät olivat edelleen Merimiespalvelutoimiston ydin.785 Merenkulun huimasta muutoksesta huolimatta laki oli säilyttänyt asemansa ja oli edelleen merimiespalvelutoimintaa ohjaava normi. Toisaalta Mepan toiminnasta oli vuonna 1987 hyväksytyn ILO:n sopimuksen nro 163 ratifioinnin myötä tullut yleissopimusperustaista, eikä laki merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta enää ollut Mepan toiminnan ainut kulmakivi.

Suomi oli kansainvälisesti sitoutunut ylläpitämään merimiespalvelutoimintaa, jonka toteuttamista edustajisto valvoi.786 Tarve merimiespalvelulain uudistamiselle syntyi 1980-luvun ulosliputusaallon myötä, kun suuri joukko suomalaisia merenkulkijoita siirtyi työskentelemään ulkomaisessa omistuksessa oleville laivoille. Heitä ei voi-

201

Entisaikoina merimiehet tekivät pitkillä merimatkoilla paljon puhdetöitä, kuten laivojen pienoismalleja, köysi- ja askartelutöitä tai maalasivat tauluja. Kauppalaivaston huoltoneuvosto piti yhteyttä harrastajiin ja järjesti näyttelyitä. Merimiespalvelutoimisto tuki toimintaa ja järjesti kädentaidon kursseja, joilta saatiin uusia harrastajia. Töitä tehtiin niin paljon, että niistä saatiin koottua vuosittain näyttely aina 2010-luvun alkuun asti. Kuvassa harrastetöiden tekijöitä vuoden 2007 näyttelyssä. Kuva: Sirpa Kittilä / Merimiespalvelutoimiston arkisto

tu palvella voimassa olevan lainsäädännön perusteella. Lain kehittämispaineita aiheutti lisäksi merenkulun tekninen kehitys, jonka myötä satamassaoloajat ja merityön luonne olivat muuttuneet. Näiden tekijöiden lisäksi merenkulun järjestökenttä oli muuttunut, kun radiosähköttäjien ammattikunta katosi viestintäteknologian kehityksen myötä. Tämä aiheutti juridisen ongelman, sillä Suomen Radiosähköttäjäliitolla oli paikka Mepan hallituksessa. Lakia oli pakko uudistaa, mutta millainen uudesta laista tulisi? Lakia oli valmisteltu pitkän aikaa merimiesasiain neuvottelukunnassa. Mepassa seurattiin tiiviisti lain valmistelua.787 Hallitus antoi esityksen uudeksi merimiespalvelulaiksi lokakuussa 2005. Hallituksen esityksessä lain tarkoitukseksi määriteltiin ”merimiesten vapaa-ajan toiminnan ja viestintäpalvelun edistäminen”.788 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnössä lain tarkoitusta kiteytettiin entisestään, ja tekstin lopulliseksi muotoiluksi jäi: ”Tämän lain tarkoituksena on merimiesten hyvinvoinnin edistäminen järjestämällä merimiespalvelutoimin-

202

taa”.789 Vaikka kehittyneen lainsäätämiskulttuurin myötä lakitekstin keskeiset käsitteet pyrittiin määrittelemään, jäi hyvinvoinnin olemus roikkumaan ilmaan. Ehkä termi liittyi 2000-luvulla syntyneeseen työhyvinvoinnin ideaan, tai sitten muotoilun tarkoitus oli, että hyvinvointi voitaisiin määritellä tarpeen mukaan. Tällainen muotoilu antoi Merimiespalvelutoimistolle jälleen hyvin väljän työkentän.

Vaikka hyvinvoinnin määrittely jäi palvelun toteuttajan vastuulle, valiokunnan mietinnössä määriteltiin merimiespalvelutoiminnan käsite ensimmäistä kertaa. Mietinnön mukaan se tarkoitti ”merimiehille järjestettäviä viestintä-, kirjasto- ja tietopalveluja sekä aikuiskasvatus- ja muuta va790 paa-ajan toimintaa”. Olennaisin muutos vuoden 1973 lakiin verrattuna oli hyvinvoinnin korostaminen koko toiminnan kattavana ideana.791 Mepan kannalta tärkeintä oli oikeus tehdä sopimuksia merimiespalveluista ulko792 maisten varustamoiden kanssa.

Vuonna 1972 lakia merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta perusteltiin sillä, että merenkulkijat olivat jäämässä jälkeen muun yhteiskunnan kehityksestä. Ajan hengen mukaan puhuttiin vieraantumisesta, sivistyksellisistä ja sosiaalisista oikeuksista, nuoriso- ja aikuiskasvatuksesta, kuntourheilusta sekä tiedotustoiminnan kehittymisestä. Näiden näkökulmien avulla perusteltiin Merimiespalvelutoimiston välttämättömyyttä.793 Mepa perustettiin vuonna 1973 hurjaa vauhtia kehittyvään ja edistyvään yhteiskuntaan, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja laajeneva hyvinvointivaltio sitoivat piiriinsä yhä uusia ihmisryhmiä.

Vuonna 2005 lain perustelut olivat toisenlaiset. Hallituksen esityksessä tuotiin esiin, että Suomi oli ratifioinut ILO:n yleissopimuksen nro 163 ja suosituksen nro 173. Tämä tarkoitti, että monet merenkulkijoiden hyvinvointiin laivoilla ja satamissa liittyvät tarkemmat määräykset oli jo kirjattu näihin asiakirjoihin, eikä Suomen tarvinnut enää erikseen säätää niiden toteuttamisesta lailla.794 Muun muassa tästä syystä perustelut Mepan tarpeellisuudesta voitiin esittää yleisemmällä tasolla.

Lain perusteluissa Merimiespalvelutoimisto nähtiin yhä merkittävämpänä toimijana. Lyhentyneet satamassaoloajat ja lisääntynyt kiire tarkoittivat, että Mepan asiamiesten oli käytävä useammin laivoilla. Merenkulkijat eivät enää ehtineet itse käymään maissa. Tämä muutos nostettiin esiin lain perusteluissa.795 Suomalaisen hallinnon rakenteet olivat muuttuneet monin tavoin Mepan olemassaolon aikana. Myös muissa Pohjoismaissa oli nähty muutoksia, sillä merimiespalvelutoimintaa oli siirretty osaksi yleisempää merenkulkuhallintoa. Suomessa Merimiespalvelutoimisto seisoi kuitenkin edelleen omalla tontillaan. Mepan itsenäinen asema välilliseen julkishallintoon kuuluvana toimielimenä tunnustettiin lain perus­teluissa.

203

Merimiespalvelutoiminta ulottuu sekä satamiin, muuhun maissa tapahtuvaan toimintaan, että myös laivoille. Merimiespalvelutoimiston hallitus päättää, miten ja missä toimintaa harjoitetaan.796

Merimiespalvelutoimistolla säilyi vapaus tehdä työtään niin kuin se itse parhaaksi katsoi. Toki sen toimintaa ohjasivat Suomen ratifioimat ILO:n sopimukset ja suositukset, mutta toiminnan painopisteet, erilaiset työtavat ja käytännöt jäivät Mepan omaan harkintaan. Erotuksena vuoden 1973 lakiin vuoden 2005 lain perusteluihin oli kuitenkin kirjattu, että Merimiespalvelutoimiston nimissä julkista valtaa käyttävät henkilöt toimivat virka797 vastuulla ja että heidän tuli työssään noudattaa hallinnon yleislakeja.

Hallituksen esityksen perusteluissa käsiteltiin Merimiespalvelutoi798 miston toimintaa ja asemaa merenkulun kentällä. Teksti luo kiinnostavan ikkunan siihen, miten lainsäätäjät jäsensivät Mepan tehtäviä. Mepan tärkeimmiksi työmuodoiksi kirjattiin asiamiestyö, tiedonvälitys ja opintotoiminta. Merimiespalvelutoimisto näyttäytyi lain perusteluissa pitkän kasvukauden jälkeen koko laajuudessaan. Vaikka Mepan työntekijöiden määrä oli vähentynyt puoleen, oli toiminnan intensiteetti kasvanut huimasti.

Martti Karlssonin ja muun Merimiespalvelutoimiston henkilökunnan tekemä työ kirjattiin hallituksen esitykseen – 8 000 vuosittaista asiamieskäyntiä ja 100 vuosittain järjestettävää kurssia. Mepan tilastolliset huippusuoritukset osuivat juuri uuden lain säätämisen kynnykselle.

Martti Karlssonin johtoajatus oli alusta asti ollut laadullisten kontaktien lisääminen ja merenkulkijoiden kohtaaminen. Tilastojen valossa hän oli onnistunut työssään täydellisesti. Ongelmaksi nousi kuitenkin se, että vaikka laivakäyntien määrä kasvoi, niiden laatu ei ollut riittävän korkealla tasolla. Karlsson oli tyytymätön siihen, miten osa asiamiehistä suhtautui työhönsä. Pelkkä lehtien toimittaminen laivalle ei riittänyt.799 Joskus laivakäynnin kriteerit täyttyivät, vaikka edes lehtiä ei toimitettu. Riitti, että asiamies käveli kannen poikki. Työn merkityksen mittaaminen tilastollisin suurein johti pahimmillaan pelkkien tilastojen kerryttämiseen.800 Mepan ja lainsäätäjien suhde oli pysynyt samanlaisena alusta asti. Laki ei tunnistanut Merimiespalvelutoimiston ja merenkulkijoiden arkea kuin pintatasolla. Lain perusteluissa yhtenä Mepan ydintehtävistä mainittiin kuljetusten järjestäminen ”erilaisiin tapahtumiin”, ”kaupunkien keskustoihin ja eri tilaisuuksiin”. Mepan asiamiehet tekivät arvokasta työtä kuljettaessaan merenkulkijoita esimerkiksi ostoksille, jääkiekko-otteluihin, messuille tai vaikkapa äänestämään. Kaupunkien keskustoissa oli kuitenkin myös monia muita huvituksia, joista lakitekstiin ei voinut kirjoittaa. Sama idealistinen sävy näkyi lain perusteluissa laajemminkin. Mepan opintotoiminta oli jo vuonna 2005 muuttumassa työhyvinvointityöksi.801 Tästä syystä lakiin

204

Vuosaaren merimieskeskus, Helsinki Seafarers Centre, nousi Vuosaaren satamaan Mepan ja Merimieskirkon yhteisenä hankkeena. Molemmat käyttivät hankkeeseen omia ja lah­­joituksina tulleita varoja siten, että Merimieskirkolle jäi suurempi, runsaan 80 prosentin o­mistusosuus. Suurimpia lahjoittajia olivat Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä ITF Sea­farers’ Trust. Valmistuttuaan vuoden 2009 alussa erikoinen rakennus herätti suurta huomiota ja vierailijoita kävi paljon. Nykyään suosituin on sauna, josta nauttivat rekkakuskit sekä satunnaiset merenkulkijat. Mepa käyttää rakennusta kurssi- ja kokous­ tilana ja asiamiehen toimistona. Siellä on järjestetty ohjelmallisia merimiesiltoja ja jouluisin iltatapahtumia satamissa makaavien laivojen miehistöille. Kuva: Sampsa Sihvola / Merimiespalvelu­toimiston arkisto

kirjattu opinto- ja aikuiskasvatustoiminnan edistäminen kertoi enemmän Mepan historiasta kuin sen tulevaisuudesta. Samoin lakiin kirjattu pyrkimys merimiespalvelukeskusten perustamisesta tuli kaukaa menneisyydestä. Tosiasiassa Mepassa ymmärrettiin, etteivät merenkulkijat ehtineet enää käyttää merimiespalvelukeskusten palveluksia kuten aiemmin.802 Uudistettu laki merimiespalvelutoiminnasta uudistui tosiasiassa yllättävän vähän. Aivan kuten vuonna 1973 voimaan tullut laki, oli myös vuoden 2007 merimiespalvelulaki aikaansa jäljessä jo syntyessään. Se kertoi aikaisempien vuosien tavoitteista, mutta ei Mepan käytännön työstä. Laki ei vastannut Merimiespalvelutoimistossa jaettua tilannekuvaa, mutta antoi Mepan toiminnalle päivitetyn oikeutuksen.

205

Suomen kallein lehtivarasto Uuden tilanteen vertauskuvaksi sopii Vuosaaren satamaan vuonna 2008 yhdessä Merimieskirkon kanssa avattu uusi merimieskeskus. Rakennushankkeella oli poikkeuksellisen voimakas historiallinen painolasti, sillä asianmukaisten merimieskeskusten ja hotellien puuttuminen Suomesta oli ollut pitkään merimiespalvelutoiminnan akilleenkantapää. 2000-luvun kuluessa sekä Helsingin että Kotkan merimieshotellit olivat menettäneet merkityksensä. Merenkulkijoilla ei ollut enää tarvetta väliaikaismajoitukselle.

Klubitoiminta oli Helsingissä aktiivista, mutta sen pääasiallinen sisältö oli kuntosalilla käyminen ja sähköpostin tarkistaminen. Vuosaaren merimieskeskukseen ei kuitenkaan oltu suunnittelemassa kuntosalia, joten toiminnan suurin vetonaula puuttui.

Rakennushankkeen ylle heitti oman varjonsa se tosiasia, että Mepan hallituksessa ymmärrettiin jo 2000-luvun alkupuolella, että merimiesklubien merkitys tulisi vähenemään, koska yhä harvempi merenkulkija ehti laivalta maihin. Tämän lisäksi Vuosaareen rakennettava merimieskeskus tulisi maksamaan paljon, vaikka se rakennutettaisiinkin yhdessä Merimieskirkon kanssa ja Wihurin rahasto sekä ITF:n Seafarers’ Trust tukisivat rakentamista vielä tämän lisäksi. Mepassa oli toivottu, että ITF olisi vastannut koko Mepan osuudesta hankkeesta, mutta suunnitelma ei onnistunut. Mepan oli rahoitettava hanketta itse.803 Hanke oli historiallisesti merkittävä myös toisesta näkökulmasta. Yksi Martti Karlssonin pitkän aikavälin tavoitteista oli ollut, että suhteet Merimieskirkkoon saataisiin normalisoitua. Karlssonin mukaan Matti Haarman toiminnanjohtajakaudella Merimiespalvelutoimiston ja Merimieskirkon välit olivat olleet kylmät ja ajoittain jopa vihamieliset. Tämä oli ymmärrettävää, sillä Mepa perustettiin 1970-luvun alussa ainakin osittain korvaamaan Merimieskirkon työtä.804 Jo 1950-luvulla Merimieskirkko oli turhaan vaatinut tunnustusta omalle työlleen, kun merenkulkijoiden huoltotoiminnan kenttää ja tulevaisuutta kartoitettiin. Ongelma oli siinä, että Mepa ja Merimieskirkko kilpailivat samoista asiakkaista. Kumpikin tarvitsi asiakaskontakteja satamissa ja laivoilla sekä merenkulkijoiden huomiota ollakseen olemassa.

Vuosikymmenten ajan jatkuneen kyräilyn jälkeen kaksi merimiespalvelukentän suurinta toimijaa löysivät toisensa. Mepan asiamiehet kävivät auttamassa Merimieskirkkoa myyjäisissä, ja merenkulkijoiden vähentyessä yhteistyötä pohdittiin myös laajemmin.805 Erilaisia kuluja oli saatava pienemmiksi, ja niiden jakaminen Merimieskirkon kanssa oli järkevin vaihtoehto, mikäli palvelutaso haluttiin säilyttää.806 Talvella 2001 Martti Karlsson kirjoitti muistioon: ”Vuosaaressa voitaisiin harkita yhteistä palvelupistettä Merimieskirkon kanssa.807” Mepan ja Merimieskirkon yhdessä aloittama

206

rakennushanke kertoi muuttuneesta maailmasta. Entiset kilpakumppanit päätyivät asiakaskunnan huvetessa tekemään yhteistyötä.

Hankkeen vääjäämättömästä edistymisestä huolimatta Mepan sisällä nähtiin raadollinen kuva tulevaisuudesta. Vuonna 2005 hallituksessa esitetyn skenaarion mukaan ”Mepalle jäisi 500–600 tuhatta asiamiehen toimitilasta ja kirjavarastosta”.808 Mepan seinien sisällä oli selvää, että merimies809 keskuksen merkitys tulisi jäämään vähäiseksi. Mepalla tulisi olemaan vain vähän tarvetta tiloille, mutta koko satamahankkeen näkökulmasta uudesta merimieskeskuksesta oli saatava näyttävä rakennus, jonka ulkoasuun olisi panostettava.810 Rakennus oli heti sataman portilla, mikä korosti sen merkitystä entisestään. Tämä tarkoitti, että talo tulisi maksamaan paljon.

Toki uuteen merimieskeskukseen liittyi myös valoisampia näkymiä.

Mepassa pohdittiin esimerkiksi pöytätenniksen suosion mahdollisesti kasvavan uuden keskuksen myötä. Merimiesurheilun hiipuessa kaikki uudet avaukset olivat huomionarvoisia.811 Pessimismi oli kuitenkin vallitseva mieliala Mepassa. Kaikki tiesivät, ettei uusi merimieskeskus tulisi keräämään suuria merenkulkijajoukkoja asiakkaikseen.812 Wihurin säätiön myöntämä 630 000 euron apuraha oli kuitenkin mahdollistanut rakennushankkeen etenemisen.813 Rakennuksen ei kuitenkaan ollut tarkoitus palvella pelkästään merenkulkijoita. Se oli maailman ensimmäinen ekumeeniseksi rakennettu merimieskirkko, jonka asiakkaiksi suunniteltiin niin raskaan liikenteen merenkulkijoita kuin yksityistilaisuuksia järjestäviä vuokralaisiakin.

Keskuksen asiakaspalvelutoiminta oli jaettu Merimiespalvelutoimiston ja Merimieskirkon kesken. Näin ylläpitokuluja saatiin jaettua. Palkattujen ammattilaisten lisäksi keskuksen pyörittämistä varten oli koulutettu parikymmentä vapaaehtoista työntekijää.814 Rakennuksen juhlallinen vihkiäistilaisuus pidettiin 27.1.2009, ja paikalla oli suuri joukko eri kirkkokuntien pappeja.

Keskuksen toimintaa vaivasi kuitenkin synkkä rakenteellinen ongelma. Vaikka keskus sijaitsi Vuosaaren satama-alueella, oli se kuitenkin kaukana merenkulkijoista. Lyhentyneet satamassaoloajat ja kiire hanka­ loittivat vierailuja, mutta vielä suurempi syy vierailijoiden vähyyteen oli se, etteivät merenkulkijat voineet liikkua satama-alueella kuin käyttämällä maksullista kuljetuspalvelua.815 Kansainvälisen työjärjestön miltei sata vuotta aikaisemmin esittämä toive, ettei satama-alueilla liikkuisi ulkopuolisia ihmisiä, oli toteutunut. Valitettavasti se esti myös merenkulkijoita liikkumasta vapaasti. Merimiespalvelutoimiston vuosikertomukseen kirjattiin:

207

Tammikuussa avattiin Vuosaaren satamaan Helsinki Seafarers Centre yhteistyössä Suomen merimieskirkon kanssa. Keskuksen kävijämäärä jäi odotuksia pienemmäksi. Keskeisin syy siihen oli, että suljetulla satama-alueella meren­ kulkijoiden oli käytettävä maksullista kuljetus­ palvelua.

Eduskunnassa tehtiin kulkuongelmasta kirjallinen kysymys. Loppuvuodesta kerättiin satamassa käyvien alusten henkilökunnilta vetoomuksia kulkuongelman hoitamiseksi. Se toimitettiin liikenne- ja viestintäministeriölle.816

Ongelmaa käsiteltiin myös mediassa. Helsingin Sanomien mukaan Vuosaaren satamaa kutsuttiin Vuosaaren avovankilaksi, kuitenkin sillä erotuksella, että avovankilasta on helpompi päästä pois kuin Vuosaaren satamasta.

Lehden laskelmien mukaan kuljetus laivalta keskukseen ja takaisin maksoi 40 euroa, eivätkä merenkulkijat olleet valmiita maksamaan vierailusta niin paljon.817 Tilanne ei kuitenkaan ottanut ratketakseen. Erityisen vaikeaksi se koettiin merenkulun halpatyövoimamaista saapuvien merenkulkijoiden näkökulmasta. Heillä oli pieni palkka ja vähän aikaa vierailla satamassa. Yhteyden saaminen kotiin nähtiin tärkeänä, mutta kuljetusongelmaan ei siltikään löydetty ratkaisua.818 Mepan asiamiehet tekivät parhaansa tilanteen korjaamiseksi ja saivat kiitosta esimerkiksi filippiiniläisiltä merenkulkijoita. Myös merimieskirkon työntekijät yrittivät auttaa kiireisiä merenkulkijoita. Kirkko tarjosi kuljetusta Merimieskeskukseen omalla pikkubussillaan. Keskuksessa pääsi tällä tavoin käymään 10–20 henkeä päivittäin.819 Pitkän kiistelyn jälkeen kuljetuspalvelu saatiin kuitenkin järjestymään sataman puolelta vuonna 2014, jyvittämällä kuljetukset osaksi muita sataman työtehtäviä.820 Vuosaaren merimieskeskusta tämä kuljetusten helpottuminen ei kuitenkaan herättänyt henkiin. Sen käyttöaste jäi projektin hintaan nähden hyvin maltilliseksi. Mepassa keskuksen vetovoimaa epäiltiin myös teitä pitkin saapuvien suhteen. Harrastenäyttelyiden tulevaisuutta pohdittaessa nostettiin yhtenä mahdollisuutena esiin näyttelyiden siirtäminen Vuosaaren merimieskeskukseen. ”Saisiko sinne saakka edes avajaisväkeä?” kysyttiin hallituksen neuvottelupäivillä.821

208

Aallonpohja Vuonna 2006 solmittiin Kansainvälisen työjärjestön MLC 2006 -merityöyleissopimus. Sopimus korvasi yhteensä 37 merialan sopimusta ja loi vankan kansainvälisen perustan merenkulkijoiden työolosuhteille. MLC 2006 -sopimuksen sisään siirrettiin myös merimiespalvelutoimintaa käsitelleet suositukset ja sopimukset. Kansainvälisen merenkulun sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta sopimus oli merkittävä edistysaskel.822 Suomalaisen merimiespalvelutoiminnan kannalta sen merkitys oli enemmänkin säilyttävä, vaikka sopimusten päivittäminen muistuttikin mepalaisia esimerkiksi sitoumuksista ei-suomalaisia merenkulkijoita kohtaan.

Vuonna 1992 ratifioitu sopimus nro 163 oli ollut Mepan kannalta ratkaiseva. Nyt se vain siirrettiin uuden sopimuksen sisään.823 Vuonna 2007 voimaan tullut laki merimiespalvelutoiminnasta antoi Mepalle vahvan mandaatin jatkaa työtään entiseen tapaan. Uusi laki ei muuttanut Mepaan kohdistunutta kontrollia tai vaikuttanut sen strategiaan.

Ammattiliittojen ja eduskunnan antama luottamus oli kuitenkin merkittävä asia. Uudessa tilanteessa Mepan oli mahdollista tehdä merimiespalvelusopimuksia myös niiden laivojen kanssa, jotka eivät olleet suomalaisomistuksessa, mutta joilla palveli suomalaisia merenkulkijoita.

Laivojen saaminen uusien sopimusten piiriin ei ollut helppoa.824 Ensim­mäinen uuden lain mukainen sopimus solmittiin vuonna 2008, kun Viking XPRS liittyi Mepan palveluiden piiriin. Seuraavana vuonna palveluiden piiriin saatiin vielä kolme Ruotsin lippua käyttävää alusta.825 Näistä menestyksistä huolimatta taivaalla oli synkkiä pilviä. Merenkulkijoiden määrä oli laskenut tasaisesti 1970-luvun huippuvuosista. EU:n mittakaavassa merenkulkijoiden määrä oli pudonnut 40 prosenttia vuosien 1985 ja 2004 välillä. Mepaa perustettaessa vuonna 1973 suomalaisten aktiivimerenkulkijoiden määrä oli ollut noin 17 000. Merenkulun kriisin jälkeen määrä asettui pitkäksi aikaa noin 10 000 merenkulkijaan, mutta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen päättyessä määrä oli pudonnut jo noin 7 000–8 000 merenkulkijaan.826 Julkinen valta pyrki pitämään merenkulkusektorin elinvoimaisena Suomessa. 2000-luvun kotimaista merenkulkuelikeinoa elvyttäneet tonnistovero ja nettopalkkausjärjestelmä hidastivat merenkulkijoiden määrän laskua, mutta eivät pysäyttäneet sitä.827 Vuonna 2007 voimaan tullut laki, jonka tavoitteena oli meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantaminen, paransi myös Mepan tilannetta. Valtionhallinto oli pitkän jahkailun jälkeen saanut aikaan Suomen keskeisiin kilpailijamaihin verrattavissa olevan tukipaketin. Muutoksen taustalla oli pelko lopunkin Suomen lipun alla seilaavan tonniston ulosliputuksista. Tukiratkaisuja oli tehtävä, sillä myös Suomen eurooppalaiset kilpailijamaat paransivat kilpailuky-

209

kyään julkisen tuen avulla.828 Lain tarkoituksena oli mahdollistaa suomalaisille varustamoille pitkäaikainen suunnittelu ja turvata Suomen huoltovarmuus sekä merialaan liittyvä työllisyys.829 Suomalaisen merenkulun kilpailukyvyn säilyttämiseen pyrkivän lain keskeisenä sisältönä oli matkustaja-alustuen vakinaistaminen ja sen yhtenäistäminen lastialustuen kanssa.830 Tämän niin kutsutun miehistökustannustuen ideana oli, että varustamot vapautettaisiin sosiaalikulujen ja työntekijöiden verojen maksamisesta myös matkustajaliikenteen osalta. Lisäksi laki helpotti entisestään monikansallisten miehistöjen kokoamista laivoille. Nyt yhä useammalle suomalaiselle laivalle oli mahdollista palkata ei-suomalaista miehistöä heidän omilla kansallisilla työehdoillaan.831 Uudistusten laajempana kontekstina oli Euroopan unionin pyrkimys säilyttää eurooppalainen merenkulku elinvoimaisena pitkään jatkuneen kansainvälisen kilpailun keskellä. Merenkulun strateginen merkitys ja huoltovarmuus olivat tärkeitä kysymyksiä myös koko EU:n mittakaavassa. Ongelmaksi nousi kuitenkin se, että EU-maat ryhtyivät kilpailemaan keskenään, kun EU salli kansallisten tukien maksamisen.832 Mepan toimistossa merenkulun tilannetta seurattiin suurella mielenkiinnolla. Näkökulma vain ei liittynyt huoltovarmuuteen tai merenkulun strategiseen merkitykseen. Mepa oli kiinnostunut omasta elinvoimastaan.

Yhden matkustaja-aluksen menettäminen tai saaminen Suomen lipun alle tarkoitti merkittävää muutosta Mepan asiakaskunnassa.833 Toimitusjohtaja Martti Karlsson seurasi suomalaisen merenkulun työllisyyden ja kilpailukyvyn kehitystä huolestuneena. Erityisesti matkustajalaivaliikenteen näkymät olivat huomion kohteena, sillä matkustajalaivojen työntekijät maksoivat suurimman osan Mepa-maksuista.834 Merenkulun julkisen tuen lisääntyessä lisääntyi myös Mepan välillisesti saama julkinen rahoitus. Merenkulkuelinkeinoa pidettiin hengissä valtion tukitoimien avulla, ja tämän lisäksi valtio maksoi osansa Mepan toimintakuluista. Toki julkinen sektori oli rahoittanut Mepaa alusta alkaen, mutta 2000-luvun kuluessa sävy muuttui. Yhä syvempi riippuvuus julkisen tuen määrästä vaikutti Mepan ilmapiiriin. Oli selvää, että Mepa, niin kuin koko muukin merenkulkuala, oli riippuvainen valtion tuesta. Tämä asetelma oli omiaan luomaan samaan aikaan lannistunutta ja uhmakasta mieli­ alaa. Keskushallinnon suuntaan pyrittiin vaikuttamaan kaikin tavoin, jotta merenkulun tukijärjestelyt etenisivät.835 Toisaalta vallitsevaan tilanteeseen oli pakko alistua, koska markkinavetoisesti toimiva merenkulku toimi lopulta omalla logiikallaan.

Suomalaisen merenkulun elinkelpoisuus heilahteli Mepan ympärillä, mutta myös Mepan toimistossa nähtiin muutoksia. Komean mittakaavan saavuttanut kurssitoiminta alkoi osoittaa hiipumisen merkkejä. Suuren suosion saavuttaneet ATK-kurssit eivät enää 2000-luvun puolenvälin

210

Mepa aloitti sähköisen uutispalvelun jo 1970-luvulla. Uutiset toimitti myöhemmin reilun kymmenen vuoden ajan Yleisradio. Rannikkoradioasema Helsinkiradio välitti sanomat sähkötyksellä ja teleksillä. 1990-luvulla toimitus siirtyi takaisin Mepalle. Kuvassa M/S Bravadenin yliperämies Jyrki Aulen lukemassa Mepasta teleksillä tullutta uutiskirjettä vuonna 2003. Kuva: Pekka Karppanen / Merimiespalvelutoimiston arkisto

jälkeen saaneet merenkulkijoita liikkeelle. Syy tähän oli yleisen tietoteknisen osaamisen kasvaminen. Ja toisaalta, Mepa oli kouluttanut jo suuren joukon merenkulkijoita. Ei heitä riittänyt loputtomasti. Mepan historian merkittävin työmaa alkoi olla valmis. Perustasoisten ATK-kurssien ja kielikurssien tilalle kehitettiin erikoistuneempia kursseja. Saatettiin esimerkiksi kouluttaa merenkulkijoita käyttämään kuvankäsittelyohjelmia tai opettaa ra­vintola-alan sanastoa.836 Monilla Mepan toimintasektoreilla väki kävi vähiin. Merenkulkijoita oli vaikea houkutella mukaan Mepan kursseille tai kilpailuihin.

Asiamiestyön merkitys oli korostunut teknologisen muutoksen myö837 tä. Muutos vaikutti myös toiseen suuntaan. Vaikka merenkulkijat eivät ehtineet maihin satamassa, oli moni asia kuitenkin muuttunut paremmaksi. Digitalisaatio ja viestinnän kehittyminen toivat ulkomaailman laivoihin, vaikka Mepa ei sitä ehtisi tuomaan.838 Digitalisaation etenemisestä huolimatta oli henkilökohtainen kontakti merenkulkijoihin edelleen 2000-luvun puolivälissä tärkeä. Sen laivassa vieraillut asiamies pystyi tarjoamaan.839 Ei vanha maailma hävinnyt niin nopeasti kuin digitalisaatiosta innostuneet väittivät. Kirjastopalvelut olivat säilyttäneet suosionsa merenkul-

211

kijoiden keskuudessa, vaikka DVD-elokuvat ja TV-ohjelmien parempi saavutettavuus lisäsivätkin viihteen kulutusta. Nuorten lukeminen kuitenkin huoletti mepalaisia.840 Nuoret lukivat yhä vähemmän, ja lukuinto tuntui las841 kevan lineaarisesti. Vähentynyt alkoholin käyttö ja yhä useammin yksin laivalla vietetty vapaa-aika kuitenkin pitivät lukemisen suosiota yllä.842 Silti kirjastopalvelun määrärahat kääntyivät 2010-luvun alkaessa laskuun. Mepa oli kerryttänyt itselleen mittavan kirjaston, eikä sen laajentaminen tuntunut enää yhtä perustellulta kuin aikaisempina vuosikymme843 ninä. Vaikka sanomalehtien lukeminen oli Suomessa vähentynyt, me844 renkulkijat kaipasivat edelleen lehtiään. Tätäkin ongelmaa Mepa joutui pohtimaan. Millaisia sisältöjä suomalaiset merenkulkijat kaipaisivat ja kuluttaisivat tulevaisuudessa? Mikä oli perinteisten palvelujen tulevaisuus, ja mitä tulisi niiden tilalle?

2000-luvun Merimiespalvelutoimistolla oli monet kasvot. Yhdet katsoivat ministeriön ja Suomen keskushallinnon suuntaan. Nämä tahot piti joka vuosi vakuuttaa toiminnan volyymista ja tarpeellisuudesta. Tämä ei tosin vaikuttanut olevan erityisen hankalaa, sillä ministeriö tai lästimaksut vuosittain myöntänyt liikennevirasto eivät edelleenkään seuranneet Mepan rahankäyttöä kovin tiukasti. Yksi esimerkki Mepan ja valvovien viranomaisten suhteesta oli liikennevirastolle vuosittain tehtävä lästimaksuanomus, jonka perustelut pysyivät vuodesta toiseen samoina. Mepa sai lästimaksuja esimerkiksi kiertoajeluiden ja klubitoiminnan järjestämiseen, vaikka näiden kulta-aika oli jäänyt 1980-luvulle.845 Ilmapiiri Mepan toiminnan ympärillä oli kuitenkin hyvä. Kansainvälisen työjärjestön ja lainsäätäjien tuki oli muuttunut merenkulun muutosten myötä entistä vakaammaksi. Myös varustamoelinkeinon ja Mepan väliset sotakirveet oli haudattu. Tähän toimitusjohtaja Martti Karlssonilla oli suuri vaikutus. Hän oli alusta asti korostanut, että kun varustamot voivat hyvin, silloin voivat hyvin myös merenkulkijat. Lisäksi varustamoiden ja Mepan yhteinen työmaa merenkulkijoiden työhyvinvoinnin ympärillä loi rakentavaa ilmapiiriä.

Mepa näkyi merenkulkijoille, jotka lukivat sen heille toimittamia lehtiä ja uutisia, katsoivat videoita ja lukivat kirjoja. Martti Karlssonin periaatteena oli ollut pitää korkeaa profiilia merenkulkijoiden suuntaan.846 Helsingin asiamies Pekka Karppanen selvitti muistiossaan asiamiestyön kustannuksia suhteessa laivoilta saatuihin korvauksiin. Jos kansainväliselle feeder-konttialukselle vietiin viikoittain ”kansainvälinen” lehtipussi, maksoi palvelu vuodessa lähes 2 000 euroa. Laivan vierailuista saadut lästimaksut puolestaan olivat vain 140 euroa vuodessa. Suurimmista risteilyaluksista Mepa sai korvauksia Karppasen laskelmien mukaan 3 600 euroa vuodessa. Yksittäinen asiamiehen laivakäynti Helsingistä Koverharin satamaan maksoi Mepalle 160–180 euroa, ja aikaa kului viisi tuntia. Karppanen poh-

212

tikin muistiossaan, olisiko esimerkiksi pakettien kuljetuksia laivoille mah847 dollista hoitaa vaikka Matkahuollon kautta.

Toimitusjohtaja Karlsson oli lopettanut pohdinnat ja todennut, että ”käyt niin kauan kuin rahaa riittää”.848 Ja kyllähän Mepalla rahaa riitti. Vaikka lästimaksujen riittämättömyydestä ja Mepa-maksujen romahtamisesta keskusteltiin jatkuvasti, olivat Mepan tulot kohtuullisen vakaat. Vuodesta 2000 vuoteen 2010 Mepan maksukertymä oli noussut noin miljoonasta eurosta 1,1 miljoonaan euroon.849 Vuoden 2009 tilinpäätös oli 163 000 euroa ylijäämäinen. Karlssonin tiukka talouskuri piti Mepan kulut aisoissa.850 Matkustajalauttojen työntekijät muodostivat suurimman osan Mepan asiakaskunnasta. Näin oli ollut 1980-luvulta eteenpäin. Monet matkustajalauttojen työntekijöistä käyttivät esimerkiksi Mepan Helsingin-klubin kuntosali- ja internetpalveluita.851 Heidän tarpeensa olivat kuitenkin toisenlaisia kuin rahtiliikenteessä. Työvuorot olivat lyhyempiä, ja perinteiset tiedonvälitykseen ja ajanvietteisiin liittyneet ongelmat oli helpompi ratkaista.

Jotkut merenkulkijoista laskivat, paljonko Mepa-maksuihin meni kuukaudessa rahaa ja mitä he saivat vastineeksi. Mepan täytyi onnistua tuottamaan tähän laskutoimitukseen merenkulkijoita tyydyttävä vastaus yhä uudestaan.852 Tilannetta hankaloitti kuitenkin se, että merenkulkijoiden yksilökeskeisyyden katsottiin lisääntyneen. Tämä näkyi Mepan toiminnassa esimerkiksi toivekirjapalveluna ja muiden henkilökohtaisten toiveiden täyttämisenä. Myös kurssitarjontaa pyrittiin kohdistamaan merenkulkijoiden henkilökohtaisten mieltymysten mukaan.853 Asiakaskunta muuttui vaativammaksi.

Yhdet Mepan kasvoista katsoivat kuitenkin sisäänpäin. Siellä näkyi Mepan pysähtyneisyys ja hidas näivettyminen. Mepan rakennus Kataja­ nokan Linnankadulla alkoi olla huonossa kunnossa, eivätkä sen korjaamiseen käytettävät rahasummat tuntuneet enää mielekkäiltä. Talolla oli jo ikää, niin kuin oli suurella osalla Mepan työntekijöistäkin. Joissain tilanteissa merimiespalvelutoiminnan tulevaisuus nähtiin valoisana, toisissa yhteyksissä nähtiin vain toiminnan hiipuminen. Mepan hallitus kokoontui neuvottelupäiville M/S Mariellalle syksyllä 2009. ”Mepalla on aivan loistava ja ainutlaatuinen kurssitoiminta. Tällaistakaan ei ole kellään muulla merimiespalvelutoimistolla. Kurssien kirjo on moninainen ja mahdollisuudet lähes rajattomat”854, tiivisti Martti Karlsson neuvottelupäivien jälkeen. Hänen mukaansa Mepa oli vuonna 2009 tiedonkulun tarjonnan ja uuden teknologian hyödyntämisen kärkeä. Karlsson oli oikeassa, sillä Suomesta oli ajoittaisista vaikeuksista huolimatta tulossa maailman paras merimies­ palvelumaa. Tämä tosin johtui ainakin osittain siitä, että toimintaa esimerkiksi muissa Pohjoismaissa ajettiin alas.

Reilua vuotta myöhemmin toimitusjohtaja Karlsson näki asiat kuitenkin aivan toisella tavalla. Talvella 2010 hän kirjoitti muistion, jossa kävi lä-

213

pi Merimiespalvelutoimiston tilannetta ja haasteita. Hänen pitkä työuransa Mepan palveluksessa alkoi lähestyä loppuaan. Karlsson oli samaan aikaan ylpeä siitä, mitä Mepasta oli tullut, ja toisaalta huolissaan tulevaisuudesta. ”Olemme onnistuneet kehittämään Mepasta ainutlaatuisen palvelulaitoksen merenkulkijoille”, hän kiteytti. Mepa täytti Kansainvälisen työjärjestön MLC 2006 -sopimuksen vaatimukset helposti. Kyse ei ollut siitä, etteikö Mepan palvelutarjonta olisi ollut tarpeeksi laadukasta ja monipuolista. Kyse oli siitä, etteivät merenkulkijat enää käyttäneet näitä palveluita niin kuin ennen. Karlsson kävi muistiossaan läpi Mepan keskeiset toimintasektorit, eikä tilanne vaikuttanut enää niin valoisalta kuin vuotta aikaisemmin.

Kursseja, joille oli ilmoittautunut enemmän kuin kymmenen, oli alle yhden käden sormin laskettavissa! Paljonko tuli on sitten toinen tarina. (...) Kävijätkin ovat usein samoja. (...)

Olemmeko liian vanhoja ymmärtämään 80/90-lukujen nuoria aikuisia ja vähän vanhempiakin?

Vai onko yksinkertaisesti niin, että meren­ kulkijat eivät halua vapaavuorollaan enää osallistua kursseille? Isosta osasta meren­ kulkijoista on tullut ihan tavallisia perheel­ lisiä palkansaajia, jotka viettävät vapaaviikon/ viikot kotonaan. Nuoria ja sinkkuja taas kiinnostaa ilmeisesti muut asiat lomalla?855

Kurssitoiminta, jonka avulla Merimiespalvelutoimisto nousi 1980-luvun kriisistä, oli osoittanut hiipumisen merkkejä jo useamman vuoden ajan.

Martti Karlssonin mukaan monien kurssien elinkaari oli päättymässä. Nuoremman polven merenkulkijat eivät tarvinneet enää ATK- ja kielikursseja.

TYHY-toiminta oli Mepan elinvoimaisin osa-alue. Se ei kuitenkaan koskettanut kovin suurta osaa suomalaisista merenkulkijoista. Myöskään merimieskulttuurilla ei mennyt hyvin. Karlsson nosti Kotkan merimieskulttuuritapahtuman esimerkiksi merimieskulttuurin synkästä suhdanteesta. ”Ensin katosivat järjestäjät ja sitten yleisö. En ole kuullut kenenkään kaipaavan sitä.856” Saman kohtalon olivat Karlssonin mukaan kokeneet merenkulkijoiden pikkujoulut, jotka olivat muodostaneet upean perinteen aina 1960-luvun alkuvuosilta saakka. ”Paras anti viimeisillä kerroilla olivat karkkipussit henkilökunnalle.”857 Karlsson jatkoi synkkää vyörytystään muistion riveillä ja siirtyi seuraavaksi käsittelemään merimiesurheilua. Joukkueurheilu oli osoittanut pi-

214

ristymisen merkkejä. Se lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta ja paransi laivojen yhteishenkeä. Perinteinen merimiesurheilu oli kuitenkin henkitoreissaan. ”Lopetetaanko urheilutulosten kerääminen kokonaan”858, kysyi Karlsson.

Mepan alusta asti pyörittämä lehtipalvelu nautti edelleen merenkulkijoiden suosiota. Jopa siinä määrin, että Karlsson luonnehti lehtien kysyntää ”rajattomaksi”. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin murehti digitalisaation mukanaan tuomia muutoksia ja erityisesti sitä, katoaako Mepan asiamiehiltä ”kättä pidempää”, kun he tekevät laivakäyntejään. Uusimmat sanomalehdet ja uutiset olivat läpi Mepan historian olleet asiamiesten työn ytimessä. Huoli digitalisaation etenemisestä kohosi myös yleisemmälle tasolle. Mitä sitten tehtäisiin, kun uutiset, elokuvat ja kirjat saapuvat merenkulkijoiden laitteisiin ilman Mepan osallistumista? Kaikki Mepan ympärillä muuttui, mutta Mepan oli itse vaikeaa muuttua. Synkän yksinpuhelunsa päätteeksi Karlsson tiivisti vuosien mittaan kerääntyneen huolensa: Nyt kaivataan uutta ja luovaa ajattelua.

Muutoin voimme olla siinä tilanteessa, että joku muu ajattelee puolestamme. ”Summa summarum”. Surullisinta olisi, vai olisiko sittenkään, että joku ulkopuolinen kertoo meille, että olemme eksyksissä! Tai mikä vielä pahempaa, että meitä ei tarvita!859

Kohta 40-vuotias Merimiespalvelutoimisto oli vakavassa tilanteessa. Sen juridinen asema ja toiminnan oikeutus olivat paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin, mutta Mepa epäili itse itseään.

215

Mepa edistää merenkulun turvallisuutta ja ympäristöasioita tekemällä yhteistyötä suomalaisen merenkulkuelinkeinon kanssa pitäen viestinnässään esillä erityisesti ympäristöteknologiaa ja digitalisaatiota. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

216

Osa 6 Kilpailukyvyn aika 217

Merimiespalvelu 2010–

2000-luvulla suomalainen hyvinvointivaltio alkoi muuttua kilpailuvaltioksi.

Hyvinvointivaltion keskeiset tavoitteet olivat liittyneet tasa-arvoon ja kansalaisten hyvinvointiin. Kilpailuvaltiossa puolestaan korostetaan taloudellisia päämääriä ja kilpailukykyä sosiaalisen turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden kustannuksella.860 Merimiespalvelutoimiston perustaminen ja laajeneminen oli osa suomalaista hyvinvointivaltiokehitystä. Kilpailuvaltio­ ajattelun levitessä myös Mepan oli perusteltava olemassaolonsa ja merkityksensä uudella kielellä. Työ merenkulkijoiden hyväksi motivoitui uudella aikakaudella entistä selkeämmin tuottavuuden parantamisen ja varustamoiden hyödyn näkökulmasta. Mepa on uudella vuosituhannella samassa veneessä varustamoteollisuuden kanssa. Kummankin yhteinen intressi on työssään viihtyvä, työkykyinen ja motivoitunut merenkulkija sekä elinvoimainen suomalainen merenkulkusektori.

Linnankatu 3 – kolmas kerta toden sanoo Merimiespalvelutoimisto on historiansa varrella vaikuttanut monissa maailmankolkissa. Sillä on ollut kymmeniä lehtipisteitä eri satamissa, ja MEPA-materiaalia sisältäneet paketit ovat kulkeneet mantereelta toiselle.

Toimiston kotipaikka ja hallinto ovat kuitenkin aina sijainneet Helsingissä.

Sieltä käsin on tehty Mepaan liittyvät päätökset ja linjaukset, koottu materiaalit ja esimerkiksi organisoitu kurssitoiminta. Linnankatu 3 Helsingin Katajanokalla on ollut vuodesta 1973 asti Mepan osoite.

Osoitteen historia on kuitenkin ollut vaiherikas, ja 2000-luvun edetes­sä muutoksia oli jälleen näköpiirissä. Ennen kuin osoitteessa Linnankatu 3 sijaitseva talo siirtyi Mepan omistukseen, sen omisti Sailors Home -säätiö. Toisen maailmansodan pommituksissa tuhoutuneen rakennuksen tilalle rakennettiin vuonna 1960 kuusikerroksinen talo, jonka tiloissa toimi merimieshotelli, kirjasto, kahvihuone ja keittiö merenkulkijoiden käyttöön.861 Merimieshotellin vuoteisiin oli mahdollista majoittaa 66 merenkulkijaa ja näiden lisäksi vielä sekalainen joukko patjoille ja sohville.

218

1960-luvulla hotellin käyttöaste oli hyvin korkea. Suuri osa sen asukkaista oli merenkulkijoita, jotka odottivat uutta pestiä. Huoneissa oli neljä sänkyä, ja hotellin entisen vahtimestarin Jouko Herralan mukaan elämä hotellissa oli värikästä. Hotellin ”mustaan kirjaan” dokumentoitiin tietoja vieraista. Hotellin arjesta kertovat omaa kieltään huomautukset: ”kusi hissiin”, ”vaarallinen”, ”ei koskaan enää” tai ”toi salaa naisen”. Herralan mukaan merimiehet hoitivat kuitenkin useimmiten omat riitansa itse eikä vahtimestarin tar862 vinnut puuttua tilanteeseen.

Kun Merimiespalvelutoimisto vuonna 1973 muutti Linnankadulle, se avasi katutasoon merimiesklubin ja neljänteen kerrokseen oman toimistonsa. Hotellin siirryttyä Merimiespalvelutoimiston hoidettavaksi 1970-luvun lopulla siitä kehittyi tyylikäs apartementos-tyyppinen huoneistohotelli. Huoneet oli muunnettu kahden hengen huoneiksi, ja suihku- sekä WC-tilat remontoitiin ajanmukaisiksi.863 Hotellin kultakausi jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä jo 1980-luvun alkaessa merenkulkijoiden osuus asiakkaista alkoi vähentyä ja hotelli tuotti tappiota Mepalle.864 Vuonna 1960 Linnankadun tontille Helsinkiin valmisTosin suomalaisen tonniston ulosliputusaallon tuneen merimiesasuntola- ja toimistorakennuksen kellarin kuntosali laajennettiin 1980-luvulla 300 yhteydessä hotellissa majaili suuri joukko työt- neliö­metrin kokoiseksi. Se sai valtaisan suosion, kuten tömäksi joutuneita merenkulkijoita. Osa heistä muutkin talon tilat. Salia käyttivät lomalla ja eläkkeellä merenkulkijat sekä ruotsinlaivojen satamavatyöllistyi esimerkiksi rakennusalalle ja käytti ho- olevat paalla oleva henkilökunta, ja iltaisin salilla nähtiin vielä 865 tellia asuntonaan. jäänmurtajahenkilöstöä. Mepa järjesti salin 100 neliön Hotelli oli Mepalle taloudellisesti edulli- yleistilassa muun muassa tanssi- ja itsepuolustuskursseja ja liikuntatapahtumia. Talon aulassa oli nettipiste, nen, sillä verotuksessa hotellin tulkittiin olevan jossa oli kaksi tietokonetta ja tulostin. Klubihuoneella 866 yleishyödyllisessä käytössä.

Kuitenkin vain ja sen mukavilla sohvilla oli käyttöä myös silloin, kun kuusi vuotta sen jälkeen, kun Mepa oli vastaan- meklarit toivat myöhässä olevaa laivaa odottavia vaihtomiehiä. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto ottanut rakennuksen Sailors Home -säätiöltä, sen myymistä jo pohdittiin. Suomen Yhdyspankki oli lähestynyt Mepaa ja ilmaissut halukkuutensa ostaa rakennuksen. Mepassa tarjoukseen suhtauduttiin vakavasti ja sitä pohdittiin rahoitustyöryhmässä. Juridisesti tilannetta tulkittiin niin, että myyminen olisi mahdollista vain, mikäli Mepan toiminta ilman rakennuksen myymistä ei olisi voinut jatkua.867 Asia roikkui jonkin aikaa mukana hallituksen keskusteluissa, mutta katosi sitten päiväjärjestyksestä. On mahdollista, että Mepan toimintaedellytysten ja rakennuksen myymisen välistä yhteyttä ei saatu rakennettua, tai sitten myymistä ei muuten pidetty kannattavana. Mepan talous ei 1980-luvulla ollut niin huonossa kunnossa kuin julkisesti annettiin ymmärtää.868

219

Mepa antoi hotellitoiminnan Kenneth Bergholmin hoidettavaksi vuonna 1990. ”Talosta tehtiin normaali hotelli, koska merimiesten majoitustarve on viime vuosina vähentynyt”, kirjoitti Helsingin Sanomat. ”Irral869 lisia merimiehiä ei enää ole”, täsmensi hotellitoiminnan uusi pyörittäjä.

Hotelli varasi kuitenkin osan huoneistaan merenkulkijoille ja antoi huoneita heidän käyttöönsä merkittävällä alennuksella. Tämä oli ollut yksi hotellitoiminnasta luopuneen Mepan vaatimuksista.

Hotellin liiketoiminta ei kuitenkaan sujunut odotetusti. Vuokraräste870 jä ja maksuvaikeuksia ilmeni tämän tästä 1990-luvun kuluessa. Kenneth Bergholmin kuoltua vuonna 1998 hotelli siirtyi uusien yrittäjien hoidettavaksi. Vuosien kuluessa rapistuva hotelli houkutteli asiakkaikseen monenlaista väkeä. Halpa hinta ohjasi monia epämääräiseen elämäntilanteeseen joutuneita Linnankadun suojiin. Merenkulkijoiden osuus hotellin asiak871 kaista oli häviävän pieni.

Hotelli oli kuitenkin vain yksi Linnankadun toimijoista. Vuonna 1986 taloon muutti Töölön matkatoimisto. Liiketoiminnan kasvaessa kasvoi myös tilantarve, ja 2000-luvulla matkatoimiston hallussa oli jo suurin osa rakennuksesta. Mepan näkökulmasta Töölön matkatoimisto oli hyvä vuokralainen, sillä sen maksamat vuokratulot nousivat merkittäviksi. Asian kääntöpuolena oli se, että Mepa joutui tahtomattaan symbioosiin matkatoimiston kanssa. Suuri vuokralainen edellytti mittavia remontteja, ja kun Töölön matkatoimisto lopulta vuonna 2005 meni konkurssiin, oli Mepa ongelmissa tilojensa kanssa.872 Konkurssi kiihdytti Mepan sisäistä keskustelua Linnankadun kohtalosta.873 Vielä akuutimman kiinteistökysymyksestä teki Hotelli Skatan vuokralaisten ilmoitus talvella 2009. He eivät halunneet enää jatkaa liiketoimintaa vähäisen kysynnän vuoksi.874 Mepalla oli lopulta käsissään puolityhjä ja huonokuntoinen rakennus arvotontilla. Helsingissä oli tarjolla runsaasti vuokrattavia tiloja, joten vuokramarkkinat eivät olleet Mepan puolella.

Kiinteistöä koskevan ajattelun taustalla vaikutti vuoden 1979 luovutussopimus. Siinä luki: ”Jos Mepan toiminta lakkaa tai muuttuu olennaisesti, on kiinteistö palautettava Merimieslähetysseuralle.”875 Mutta entä jos kiinteistöä ei enää olisi? Mepan hallitus oli valmistellut ratkaisua ongelmaan. Huhtikuussa 2009 kiinteistökysymystä käsiteltiin edustajiston kokouksessa: ”Hallitus on alustavasti selvittänyt mahdollisuutta purkaa rakennus ja rakentaa tilalle uusi talo. Rakennukseen tehtäisiin pieniä vuokra-asuntoja sekä katutasoon Mepan tilat.”876 Sisäinen keskustelu kiinteistökysymyksestä oli jatkunut jo pitkään, sillä Linnankadun korjausvelka alkoi olla jo hälyttävän suuri. Vuokraustoiminnan näkökulmasta kiinteistöä oli alikäytetty jo vuosia.

Edustajiston näkemys oli yksimielinen – Mepan hallitukselle annettiin valtuudet jatkaa rakennushankkeeseen liittyviä selvitys- ja suunnitte-

220

Linnankatu 3:n uudisrakennus Helsingin Katajanokalla oli vaativa ja pitkäaikainen projekti Mepan henkilökunnalle. Mepan nykyaikainen toimisto sijaitsee tämän vuonna 2017 valmistuneen rakennuksen alakerrassa. Puretussa rakennuksessa toimi aikoinaan paitsi merimiesklubi myös Hotel Skatta. Hotellin asukkailla oli käytössään sauna, pesutupa, pieni kuntosali sekä tila ja laitteet valokuvien kehittämiseen. Merimies saattoi myös jättää pienen määrän tavaraa säilytykseen lähtiessään seilaamaan. Kuva: Jouko Herrala / Merimiespalvelutoimiston arkisto

lutöitä.877 Uudisrakennuksen pystyttämiseen tähtäävä projekti oli alkanut.

Toimitusjohtaja Martti Karlsson ryhtyi edistämään hanketta yhdessä Mepan hallituksen kanssa. Toukokuussa 2009 rakennusprojektin mittakaava alkoi olla selvillä. Karlsson visioi muistiossaan, että Linnankadun tontille pitäisi saada lisää rakennusoikeutta ja että Mepa haluaisi rakennuttajana alittaa asunnon keskimääräisen koon toiveet. Hankkeen kokonaisbudjetiksi arvioitiin noin 8 miljoonaa euroa, josta pääosa olisi lainarahaa. Lainan maksuajaksi pohdittiin 12–15:tä vuotta.

Karlsson totesi muistionsa lopuksi: ”Hanke on niin suuri voimavaroihimme nähden, että sitä on syytä harkita, harkita ja harkita todella huolellisesti.” Hanke epäilytti Mepan hallinnossa, mutta ilmassa oli myös intoa.

Toimitusjohtaja Karlsson visioi muistiossaan rakennuksen mahdollista ulkomuotoa ja mittakaavaa.878 Mepalla ei ollut kokemusta rakennuttamisesta eikä tällaisen kokoluokan hankkeista. Kuitenkin ajatus Mepan uusista toimitiloista ja niiden ylle kohoavista kymmenistä vapailla markkinoilla vuokrattavista asunnoista oli innostava.

221

Suomalaisen merenkulun toimintaedellytyksiä on aina tarkasteltu myös huoltovarmuuden näkökulmasta. Suomi on käytännössä saari, ja siksi merikuljetusten on toimittava kaikissa olosuhteissa ja jokaisena vuodenaikana. Kuvassa Marjatta-aluksen ensimmäinen konemestari nostamassa pääkoneen käyntinopeutta konehuoneen valvomossa vuonna 2013.

Kuva: Mikko Aho / Rauman merimuseo

Harkinnan jälkeen Mepa päätti edistää projektia ja hakea kaupungilta kaavamuutosta.879 Uudisrakennusta varten tarvittaisiin noin 1 500 neliötä uutta rakennusoikeutta, ja vuokra-asuntoja varten tontin käyttötarkoitusta piti saada muutettua. Mepa perusteli kaavamuutosta aikaisemman rakennuksen huonokuntoisuudella ja suurella energiankulutuksella. Ehkä keskeisin perustelu oli kuitenkin rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen – merenkulkijat eivät enää tarvinneet väliaikaista majoitusta, niin kuin vuosikymmeniä aikaisemmin.880 Seuraavaksi Mepan huomio kiinnittyi tulevien vuokratulojen määrään.

Kysymys oli olennainen, sillä suuren lainan kattamiseksi rakennus piti saada mahdollisimman kannattavaksi. Mepa teetätti konsulttiyhtiö KPMG:llä selvityksen siitä, voisiko Mepan verotuksellista asemaa muuttaa. Jos Mepa voisi saada yleishyödyllisen yhteisön verotuksellisen aseman, ei sen tarvitsisi maksaa tuloveroa vuokratuloistaan. Uutta verotuksellista asemaa perusteltiin esimerkiksi Mepan opintotoiminnalla ja materiaalin lainaamisella merenkulkijoille.881 Kevääseen 2012 mennessä sekä Mepan uusi verotuksellinen asema että kaavamuutos olivat menneet läpi.

222

Projektin seuraava vaihe oli rakennusluvan hankkiminen ja erillisen asunto-osakeyhtiön perustaminen. Ideana oli, että rakennusprojektin varat voitaisiin näin erottaa Mepan budjetista. Tämän lisäksi päätettiin, että Mepa vuokraa Linnankatu 3 -tontin perustetulle osakeyhtiölle.882 Keväällä 2013 hanke vietiin edustajiston sekä työ- ja elinkeinoministeriön arvioitavaksi. Mepan hallituksen mukaan vanhan kiinteistön korjaaminen olisi maksanut 3–5 miljoonaa euroa. Lisäksi tilan vuokraaminen toimistokäyttöön oli hallituksen näkemyksen mukaan erittäin hankalaa, koska vapaata tilaa Helsingissä oli niin paljon. Hallituksen mukaan uusi rakennus oli 883 välttämätön.

Edustajiston hyväksyttyä rakennushankkeen halusi Mepa selvittää työ- ja elinkeinoministeriöstä ”toimiston oikeudellisen aseman ja toimivaltakysymykset sen varmistamiseksi, miten Mepan suunnittelema rakennushanke Katajanokalla voidaan toteuttaa ja minkälaista päätöksentekojärjes884 tystä se vaatii”. Työ- ja elinkeinoministeriö piti rakennushanketta perusteltuna ja kehotti Mepaa kiinnittämään huomiota muutamiin seikkoihin.

Ministeriön mukaan uuden rakennuksen pystyttämiseen vaadittu lainamäärä oli suuri ja tuotto-odotukset kaukana edessä. Hankkeeseen ryhtyminen edellytti, että Mepan rahoitus pysyisi vakaana koko laina-ajan. Ministeriöllä oli tiedossaan, että lästimaksu oltaisiin mahdollisesti korvaamassa tasaisemmalla rahoitusmallilla. Mepan rahoituksen jatkuvuus ei siis ollut akuutti huoli. Ministeriö pohti Mepan rakennushankkeen myötä ottamaa riskiä ja totesi, että se oli hallittavissa, koska asuntoja voisi milloin tahansa realisoida. Ministeriö edellytti kirjeessään, että Mepa itse valvoisi rakennushanketta. Näin vastuu projektista olisi suoraan Mepan toimitusjohtajalla tai tätä tarkoitusta varten palkatulla erillisellä työntekijällä.885 Uusi kiinteistö alkoi näyttää käytännössä mahdolliselta.

Rakennuslupahakemuksen Mepa jätti syksyllä 2012.886 Hanke oli edustajiston, Mepaa valvovan ministeriön ja Helsingin kaupungin mielestä perusteltu ja laillinen. Kaavamuutokseen liittyneet kyselyt olivat käsitelleet lähinnä tulevan rakennuksen kattolinjauksia ja pysäköintijärjestelyjä. Vanhaa kiinteistöä ei tuntunut ikävöivän kukaan. Katajanokan arvoalueelle olisi kohta nousemassa ensimmäinen uudisrakennus pitkään aikaan.887

Mepan johto vaihtuu Syksyllä 2012 päättyi Mepassa melkein 30 vuotta kestänyt aikakausi.

Martti Karlsson ilmoitti hallituksen kokouksessa jäävänsä eläkkeelle. Hän oli uransa viimeisinä vuosina saattanut Linnankatu 3 -rakennusprojektin hyvään vauhtiin. Karlssonin tarkka talouslinja jatkui työuran loppuun asti. ”Toiminnallisia kuluja pienennetään lähes poikkeuksetta. Lähtökohtana on kuitenkin se, että palvelutoiminta hoidetaan hyvin”, kirjoitetaan Karlssonin

223

kauden viimeisessä tulo- ja menoarviossa.888 Rakennushankkeen alkuvaiheen kuluihin tarvittiin rahaa, ja Karlsson ehdotti Ruissalon Mepalan, kolmen Ylläsmajan ja Kotkan klubin myymistä. Näistä Mepa voisi saada 800 000 euroa rakennustyön alkuvaiheen korkomenoihin.889 Vyötä piti kiristää Mepassa aluillaan olevan rakennushankkeen, mutta myös sen vuoksi, että lästimaksun jakosuhde oli muuttunut epäedulliseksi Mepalle. Vuosittain jaettavan lästimaksun ympärillä riitti ottajia, eikä Mepa voinut tuudittautua maksun totuttuun tasoon. Vielä vuonna 2012 suunnitelma lästimaksun korvaamiseksi budjettiperustaisella rahoitusmallilla ei ollut julkinen. Martti Karlsson kantoi huolta Mepan taloudesta loppuun asti, eikä hän jäänyt eläkkeelle tyynessä säässä. Mepa oli ottamassa historiansa suurinta askelta, eivätkä siihen liittyneet riskit olleet täysin hallittavissa.

Nyt oli kuitenkin muiden vuoro jatkaa.

Vapaavahdin sivuilla Karlssonia haastateltiin syksyllä 2012. Hän kertoi läksiäishaastattelussaan ”pitäneensä korkeaa profiilia merenkulkijoiden suuntaan” ja että se työ oli auttanut häntä jaksamaan Mepassa kaikista hankaluuksista huolimatta. Karlssonin poliittinen tasapuolisuus ja hänen toimeliaisuutensa olivat osaltaan pelastaneet Merimiespalvelutoimiston 1980ja 1990-luvun vaikeina vuosina. Karlsson kuvaili omaa johtamistyyliään ”askeettiseksi”.890 Ehkä juuri askeettisuus oli oikea tyyli alalla, jossa kaikki tuntui olevan liikkeessä. Mepaa kritisoivat äänet olivat sitä mieltä, että Mepa oli olemassa ”itseään varten”.891 Martti Karlsson oli tästä ajatuksesta täysin eri mieltä. Hän korosti läpi koko johtajakautensa, että Mepa oli olemassa merimiehiä varten. Se, mitä se lopulta tarkoitti, oli ollut Martti Karlssonin uran keskeinen kysymys.

Marraskuussa 2012 Mepan hallitus kirjasi päätöksen, jonka mukaan Mepan uudeksi toimitusjohtajaksi oli valittu Niklas Rönnberg.892 Aikaisemmin laivanrakennusinsinöörinä ja varustamoteollisuuden asiantuntijana työskennellyt Rönnberg luotasi Vapaavahdin ensimmäisessä pääkirjoituksessaan Mepan tilannetta. Hän oli huolissaan Mepan asemasta, eli siitä, ymmärsivätkö ”päätöksentekijät ja sidoryhmät” Mepan merkityksen. Edeltäjiensä tavoin Rönnberg vetosi ILO:n sopimuksiin Mepan merkityksen rakentajina. Tämä sama ristiveto eri muodoissaan oli näkynyt merimiespalvelutoiminnan ympärillä alusta asti. Sen ytimenä olivat ILO:n asettamat normit ja kansalliset realiteetit sekä poliittiset asetelmat, joiden kautta ILO:n normeja on tarkasteltu. ”Meidän on muistettava, että toimintamme perustuu kansainvälisiin yleissopimuksiin”, kirjoitti Rönnberg. Mepassa tämä asia kyllä muistettiin. Se, keitä muita hän ”me”-sanalla tarkoitti, jäi tarkentamatta.893 Ehkä lause oli kuitenkin suunnattu myös Mepalle itselleen. Se liittyi Mepan varsin vapaaseen asemaan suomalaisen hallinnon kentällä sekä Mepan toiminnan riittämättömään valvontaan. Näitä molempia asioita Rönnberg piti erikoisina.894

224

Mepan kurssitoiminnan tavoitteena on aina ollut, että osallistujat saavat virikkeitä itsensä kehittämiseen ja mielekkääseen vapaa-ajan käyttöön sekä laivalla että maissa. Toiminnan­ johtaja Martti Karlsson kehotti aikoinaan Mepan työntekijöitä ideoimaan kaikenlaisia merenkulkijoita kiinnostavia kursseja rajoituksena vain, että ”ilmaan ja pinnan alle ei mennä”. Arkistokuvassa köysikurssin osallistujia. Kuva: Merimiespalvelutoimiston arkisto

Mepan uutena johtajana Rönnbergin sisällöllinen painotus oli merenkulkijoiden työhyvinvoinnin parantamisessa.895 Hän tulkitsi merenkulkijoiden työhyvinvoinnin edistämistä varustamoiden kilpailukyvyn ja työturvallisuuden näkökulmasta. 2000-luvun alussa alkanut työhyvinvointia korostava kehitys oli muuttunut Mepassa vallitsevaksi ajatteluksi. Rönnbergin mukaan Mepan tehtävänä oli pyrkiä ”vaikuttamaan inhimilliseen tekijään”, eli siihen, kuinka merenkulkijoiden motivaatio ja työssä jaksaminen edistyivät.896 Mepan arjessa työhyvinvoinnin linjaukset tarkoittivat ForMare-hankkeen pilottivaiheen käynnistämistä yhdessä Merimieseläkekassan kanssa. ForMare-työhyvinvointiohjelman ajatuksena oli antaa merenkulkijoille ”työkalut elämänmuutokseen”, niin kuin hanketta tutkineet Annina Railo ja Minja Murtomaa toteavat tutkimuksessaan. Vielä 2000-luvun toisella vuosikymmenellä yli puolet merenkulkijamiehistä ja -naisista oli vähintään lievästi ylipainoisia.897 Käytännössä suuri osa Rönnbergin huomiosta suuntautui kuitenkin Linnankatu 3 -rakennusprojektin eteenpäin viemiseen. Mepan arki rullasi yskähdellen. Rönnbergin ensimmäisenä toi-

225

mitusjohtajavuonna Mepa järjesti yhdeksän työhyvinvointitapahtumaa, joihin osallistui yhteensä 108 merenkulkijaa. Määrä oli kohtuullisen pieni, sillä työhyvinvoinnin kehittäminen oli nostettu Mepan tärkeimmäksi tehtäväksi. Myös kurssitoiminta oli vaikeuksissa. Kurssien määrä putosi edellisestä vuodesta noin puoleen sekä järjestettyjen kurssien että niille osallistuneiden merenkulkijoiden määrällä mitattuna. Martti Karlssonin rakenta898 ma kurssitarjonta oli romahtanut yhdessä vuodessa. Rönnbergin mukaan hiipunutta kurssitoimintaa paikattiin muun muassa järjestämällä kursseja tutuille merenkulkijoille näiden omien toiveiden mukaisesti. Menettely oli Rönnbergin mielestä kyseenalainen, vaikka se pitikin osaltaan Mepan kurs899 sitoimintaa hengissä. Uusi johtaja oli samojen kysymysten äärellä kuin aikaisemmatkin Mepan johtajat. Kuinka saada yhteys merenkulkijoihin ja heidän tarpeisiinsa? Rönnberg huuteli merenkulkijoille Vapaavahdissa aivan kuin Matti Haarma 40 vuotta aikaisemmin: ”Tarvitsemme myös teidän apuja, koska jos emme tiedä, mitä kentällä tapahtuu, emme myöskään pysty kehittämään toimintaa oikeaan suuntaan.”900 Valitettavasti vastausten määrä oli yhtä maltillinen kuin aikaisempinakin vuosikymmeninä. Rönnberg piti tätä yhtenä Mepan perusongelmista.901 Rönnbergin toimitusjohtajakaudella ei tehty suuria muutoksia organisaation tai toiminnan perusteiden näkökulmasta. Hän olisi halunnut uudistaa Mepan toimintakulttuuria, mutta törmäsi muutosvastarintaan.902 Arkisten rutiinien takana kuitenkin kuohui. Huhtikuussa 2014 Mepan hallitus päätti viimein virallisesti aloittaa uuden kiinteistön rakentamisen Linnankadulle. Mepan toimitusjohtajana Niklas Rönnberg oli vastuussa hankkeen valvonnasta.903 Tilanne oli ristiriitainen. Kulissien takana Rönnberg oli riitautunut Merimiespalvelutoimiston hallituksen kanssa.904 Hän olisi halunnut antaa rakennusprojektin ja uuden kiinteistön kokonaan muiden hoidettavaksi. Yksi syy tähän oli se, että Rönnberg ei luottanut urakoitsijaksi valikoituneen Larmix Oy:n kykyyn selvitä suunnitellusta hankkeesta. Esimerkiksi kokenut rakennuttaja Merimieseläkekassa olisi ollut Rönnbergin mukaan hyvä vaihtoehto.905 Vuoden 2014 toisessa Vapaavahdissa hän purki pettymystään rakennusprojektiin liittyen.

Kuuluuko tämä todella meidän toimintaan ja onko meillä sitä tietotaitoa, jota vaaditaan tämänkaltaisen rakennushankkeen toteuttamiseen?

Toimitusjohtajana ja vastuussa lakisääteisestä toiminnasta minun on valitettavasti todettava, että näen tässä muutamia kysymysmerkkejä, siitä miten tätä hanketta saatetaan maaliin.906

226

Niklas Rönnberg oli Mepan toimitusjohtaja vuosina 2013–2014. Hänen lyhyellä toimitusjohtajakaudellaan Mepan painopiste oli uuden kiinteistön rakentamisessa Katajanokalle.

Sisällöllisesti Rönnberg näki Mepan ennen kaikkea merenkulun ”inhimillisen tekijän” kehittäjänä. Hänen aikakaudellaan sekä työnantaja- että työntekijäpuolella korostettiin kokonaisvaltaisen työhyvinvoinnin ajatusta. Rönnberg erosi itse Mepan palveluksesta vuonna 2014 ajauduttuaan Linnankadun rakennushankkeeseen liittyviin riitoihin Mepan hallituksen kanssa. Kuvassa Niklas Rönbergin (vas.) kanssa on Mepan hallituksen tuolloinen puheenjohtaja Esa Lonka (oik.). Kuva: Pekka Karppanen / Merimiespalvelutoimiston arkisto

Rönnberg perusteli epäilyksiään muun muassa sillä, että rakennushankkeen budjetti oli kasvanut yli 50 prosenttia alkuperäisestä suunnitelmasta, ja sillä, että rakennushankkeen velkaosuus oli yli 85 prosenttia. ”Ne, jotka ovat mukana loppukesästä 2016, kun rakennushanke valmistuu, voivat kertoa miten tässä kävi”, Rönnberg tiivisti kirjoituksensa lopuksi.907 Kirjoitus herätti runsaasti huomiota merenkulun kentällä. Oli selvää, että hallitus, puheenjohtajanaan valtakunnansovittelija Esa Lonka, ja toimitusjohtaja Rönnberg olivat täysin eri linjoilla sen suhteen, mitä Mepan pitäisi tehdä.

Rönnbergin mielestä oli poikkeuksellista, että Mepan kaltainen julkinen toimija omisti itse kiinteistönsä. Hänen mukaansa Mepan olisi pitänyt keskittyä tarjoamaan palveluita merenkulkijoille eikä ryhtyä rakennuttajaksi.

Rönnbergin kokemuksen mukaan hanke oli kuitenkin edennyt jo niin pitkälle, ettei sitä voinut enää keskeyttää.

Työ- ja elinkeinoministeriössä huolestuneen toimitusjohtajan ajatukset eivät saaneet vastakaikua, ja Rönnbergin asema Mepan johdossa alkoi muuttua kestämättömäksi. Lopulta hän ei suostunut allekirjoittamaan ra-

227

kennushankkeen urakkasopimusta. Tämä tarkoitti, että yhteistyö Mepan hallituksen kanssa oli muuttunut mahdottomaksi.908 Kuten Rönnberg Vapaavahdissa kirjoitti, ei hän aikonut olla todistamassa Linnankatu 3 -uudisrakennuksen valmistumista vuonna 2016. Niinpä hän ilmoitti Mepan hallitukselle eroavansa ja siirtyvänsä uusiin tehtäviin kesällä 2014.909 Seuraavan Vapaavahdin pääkirjoituksen olikin kirjoittanut merenkulkijoille ja mepalaisille tuttu mies. ”Kun luin edellisen Vapaavahdin pääkirjoituksen, niin ei ollut vaikeaa arvata seuraajani vaihtavan työpaik910 kaa”, kirjoitti eläkkeeltä takaisin töihin hälytetty Martti Karlsson. Hän halusi kirjoituksessaan vielä kerran perustella rakennushankkeen merkitystä.

Hänen mukaansa uudisrakennus oli Mepalle haaste, mutta vanhan rakennuksen korjaaminen olisi ollut liian kallista. Karlsson oli huolissaan Mepan toiminnasta myös laajemmin. Hänen mukaansa Mepan olisi arvioitava palvelutoimintaansa uudelleen ja tehtävä tarvittavat kurssimuutokset.

Erityisen tärkeänä Karlsson piti sitä, että kurssitoiminta saataisiin jälleen kasvuun ”ison notkahduksen” jäljiltä. Hänen mukaansa olisi pian löydettävä oikeat tavat tehdä merimiespalvelutyötä, sillä ”vain sillä tavalla Mepan toiminnalla on edessään myös valoisa tulevaisuus”.911 Synkkää tulevaisuutta Karlsson tuntui pitävän itsestään selvänä. Mepan vuoden 2015 tulo- ja menoarvioon kirjattiin, että ”Kurssitoimintaan lisätään rahaa ja sitä kehitetään yhdeksi tärkeimmistä palveluista”.912 Mepan tulevaisuutta ryhdyttiin rakentamaan Niklas Rönnbergin kauden jälkeen tutulle pohjalle. Martti Karlsson halusi saada Mepan oikealle tielle vielä ennen uutta eläköitymistään. Tilanne oli kuitenkin haastava. Mepan vanha kiinteistö purettaisiin Linnankadulta vuoden 2014 aikana, ja Mepa muuttaisi väistötiloihin Olympiaterminaaliin Helsingin Eteläsatamaan.

Lästimaksu oli päätetty korvata budjettiperustaisella rahoituksella vuoden 2015 alusta.913 Työ- ja elinkeinoministeriö edellytti, että rakennushankkeesta huolimatta Mepan peruspalveluiden taso ei saanut laskea.914 Monin paikoin palveluiden kattavuus oli kuitenkin heikentynyt. Mepa oli näkökulmasta riippuen joko uusien mahdollisuuksien tai vakavien uhkien edessä.

Sampsa Sihvola tarttuu Mepan ruoriin Yksi Martti Karlssonin tärkeimmistä tehtävistä oli uuden toimitusjohtajan löytäminen Mepalle. Kun hakuaika tehtävään päättyi syksyllä 2014, oli hakemuksia tullut runsaasti. Tiukan kilpailun jälkeen tehtävään valittiin Sampsa Sihvola. Helpottuneelta vaikuttanut Karlsson totesi Vapaavahdin viimeisessä kirjoituksessaan loppuvuonna 2014: ”Mepaan on juuri valittu uusi toimitusjohtaja, joka aloittaa ensi vuoden alussa. Sampsa Sihvola on koulutukseltaan merikapteeni, joten voin luottavaisin mielin jättää ruorin hänen käsiinsä ja jäädä toisen kerran eläkkeelle.915”

228

Karlssonin luottavaisista sanoista huolimatta Sihvolan ensimmäinen tunne uudessa pestissä oli hämmennys. Mepalla ei Sihvolan mukaan ollut kunnollista toimintasuunnitelma eikä strategiaa. Tämän lisäksi toimintaa ei myöskään valvottu riittävän hyvin.916 Mepan pitkä historia ja merkittävät resurssit olivat luoneet Sihvolalle erilaisen käsityksen siitä, millaista Mepan arki käytännössä olisi. Uusi toimitusjohtaja oli kuitenkin luonut jo oman käsityksensä siitä, millaisiin asioihin Mepan pitäisi tulevaisuudessa keskittyä. Hän oli ennen aloittamistaan toimitusjohtajana kirjoittanut Mepan tulevaisuutta käsittelevän tekstin, jossa hahmotteli Mepan toimintaa viiden ja kymmenen vuoden kuluttua työnsä aloittamisesta. Vuonna 2014 kirjoitetussa visiotekstissä korostuu pyrkimys luoda Mepaan asiantuntijaperusteinen toimintakulttuuri. Tämä ajatus oli ymmärrettävä, sillä vielä 40 toimintavuoden jälkeen esimerkiksi Mepan asiamiesten koulutusvaatimukset eivät olleet täsmentyneet. Myöskään merenkulkijoiden hyvinvointiin liittyvän asiantuntijatiedon jalkautuminen Mepan arkiseen työhön ei ollut ongelmatonta. Asiantuntijatietoa käytettiin esimerkiksi ForMaren tapaisissa työhyvinvointihankkeissa, mutta osaaminen tuli tällöin Mepan ulkopuolelta. Näiden ongelmien ratkaiseminen oli tärkeää Mepan työn vaikuttavuuden takaamiseksi.917 Sihvola näki merenkulkijoiden oman motivaation ja yhteisöllisyyden merenkulun tuottavuutta ja kilpailukykyä parantavina tekijöinä. Painotukset olivat hieman erilaisia kuin Rönnbergillä ja Karlssonilla, mutta ajattelu nojasi samaan suuntaan. Merimiesten kokonaisvaltainen hyvinvointityö motivoitui ennen kaikkea varustamoiden edun ja suomalaisen merenkulun selviytymisen näkökulmasta. Sihvola kirjoitti, kuinka tutkimusten mukaan työhyvinvointiin sijoitetut rahat palautuivat työnantajalle jopa yhdeksänkertaisina takaisin. Hänen visionsa mukaan ”Mepa pystyy osoittamaan, että palvelu tuottaa parempaa hyvinvointia”.918 Sihvolan visiot toivat Mepan ideologiaan uusia sävyjä, mutta Mepan perusteet pysyivät samanlaisina. Laki ohjasi Mepan tapaa jäsentää omaa työtään julkisuudessa. Toimintakertomukset raportoivat vuosittaisesta opintotoiminnasta, vaikka erilaiset harrastekurssit olivat Mepan romahtaneen kurssitoiminnan kivijalka. Varsinaisesta opintotoiminnasta ei enää kuitenkaan ollut kyse. Vuosikymmeniä vanha tapa raportoida sellaisia tuloksia, joita lain henki edellytti raportoitavaksi, jatkui edelleen. Uuden toimitusjohtajan oli vaikeaa muuttaa alusta asti voimassa olleita käytäntöjä.919

229

Raastuvan kautta uusiin toimitiloihin Uuden toimitusjohtajan tärkein työtehtävä oli Linnankatu 3 -rakennusprojektin saattaminen valmiiksi. Niklas Rönnbergin nostattama epäluottamus koko hanketta kohtaan ei kuitenkaan helpottanut uuden työn aloittamisessa. Mepan hallituksen puheenjohtaja Esa Lonka oli onneksi seurannut ja koordinoinut uudisrakennuksen suunnittelua alusta asti ja auttoi uuden toimitusjohtajan nopeasti ajan tasalle.

Vuosien suunnittelusta huolimatta rakennushanke ei sujunut ongelmitta. Pääurakoitsija Larmix Oy:llä oli aikataulu-, maksu- ja laatuongelmia, joiden takia pääurakkasopimus jouduttiin lopulta purkamaan tammikuussa 2017. Ennen yhteistyön loppumista Larmixin kanssa jouduttiin rakennustyön aikataulua venyttämään useita kertoja. Yhteistyön takellellessa joutuivat Mepan uusi toimitusjohtaja ja hallitus uhraamaan paljon resursseja ongelmien selvittämiseen. Sampsa Sihvola sai rakennusurakan edetessä vastata useita kertoja toimittajien kysymyksiin. Rakennuslehdessä siteerattiin Sihvolan näkemystä tilanteesta rakennuksen jo valmistuttua talvella 2018.

Olen huolissani suomalaisesta rakentamisen kulttuurista yleensä. Tehdään sutta ja sekundaa, hölmöillään ja hoidetaan asiat alihankkijoiden alihankkijoiden alihankkijoiden kautta920.

Helsingin Sanomat kirjoitti epäilyksistään, jotka koskivat epäselviä kilpailutusjärjestelyjä ja tuhlattua julkista rahaa. Rakennushanke oli kuitenkin alusta asti työ- ja elinkeinoministeriön hyväksymä, joten mitään epäselvyyksiä ei tässä mielessä ollut, ellei ministeriön päätöksen perusteluja halunnut kyseenalaistaa. Kaikkia rakennushankkeeseen liittyviä keskusteluja ei ole dokumentoitu, joten hankkeeseen liittyvää kritiikkiä on vaikeaa arvioida.

Ehkä Helsingin Sanomia ihmetytti Merimiespalvelutoimiston rooli rakennuttajana ylipäänsä. Mepan hallituksen puheenjohtaja Esa Lonka piti uudis921 rakennusta kiinteistöomaisuuden ylläpitämisenä. Totta olikin, että vanha rakennus oli käyttöikänsä päässä, eikä sen peruskorjaaminen olisi ollut Mepalle taloudellisesti kivutonta.

Uuden rakennuksen myötä Mepa ryhtyi vuokraamaan kymmeniä vuokra-asuntoja vapaille markkinoille. Lain mukaan Mepa sai olla osakkaana kiinteistöyhtiössä, joten ei kiinteistöomaisuudessa sinänsä ollut lain perusteella ongelmia. Olihan Mepalla muitakin kiinteistöjä hallussaan. Asuntovuokrausta ei mainita Mepa-laissa, mutta ministeriön tekemän tulkinnan mukaan vuokraustoiminta oli mahdollista. Mepan tulevan rahoituksen näkökulmasta uusi tilanne oli loistava.922 Mepalla olisi pian toimistonsa päällä kymmenien miljoonien eurojen kiinteistöomaisuus, jota vuokraamalla voi-

230

Sampsa Sihvola on johtanut Merimiespalvelutoimistoa vuodesta 2015 alkaen. Entisenä merikapteenina ja varustamoissa työskentelyn pohjalta Sihvola tuntee hyvin 2000-luvun merenkulun realiteetit ja vaatimukset. Hänen johtajakaudellaan Mepa on kehittänyt määrätietoisesti organisaatiotaan ja strategiaansa vastaamaan merenkulkijoiden palvelutarvetta. Sihvolalle varustamoyhteistyö ja merenkulkijoiden kokonaisvaltainen hyvinvointi ovat Mepan ydintehtäviä. Kuvassa Wasalinen tekninen johtaja Jonas Teir (oik.) esittelee M/S Aurora Botnian konevalvomoa Mepan toimitusjohtaja Sampsa Sihvolalle (vas.) vuonna 2022. Kuva: Pekka Karppanen / Merimiespalvelutoimiston arkisto

taisiin tulevaisuudessa tuottaa yhä laadukkaampaa palvelua merenkulkijoille. Uusien toimitilojen valmistuttua Mepa pääsi muuttamaan Olympiaterminaalin väistötiloista takaisin Katajanokalle. Rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen oli suunniteltu valoisat ja modernit tilat Merimiespalvelutoimistolle. Uusi aikakausi huokui rakennuksen vaaleista seinistä. Uusien toimitilojen valmistuttua Mepan johdolle jäi enemmän aikaa itse toiminnan kehittämiselle.

2020-luvun alussa julkaistiin Mepan uusi strategia ja työtä ohjaava visio. Niissä tiivistettiin Mepan uuden vuosikymmenen tavoitteet: ”Merenkulkijat voivat hyvin fyysisesti ja henkisesti. Laiva-työyhteisössä on hyvä olla. Merenkulkijan ammatti on kiinnostava ja houkutteleva.”923 Lisäksi Mepa asetti päämääräkseen merenkulkijoiden yhteisöllisyyden lisäämisen. Uu-

231

dessa visiossa korostettiin Mepan merenkulkijoiden hyvinvointiin liittyvää asiantuntijuutta. Tämä oli uusi tapa perustella Mepan toimintaa. Aikaisemmat moraaliin, yhteiskuntaan ja työssä jaksamiseen liittyneet perustelut saivat rinnalleen ”asiantuntija-Mepan”.924 Uuteen strategiaan kuuluu muun muassa hyvinvointi-käsitteen tutkiminen. Mepa asetti nyt tavoitteekseen selvittää, millaisia olivat sen palveluiden vaikutukset eri ”merenkulkijoi925 den hyvinvoinnin osa-alueisiin”. Näin Mepa pyrkii tulevaisuudessa tuottamaan asiantuntijatietoa yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa ja kääntämään tämän asiantuntijatiedon käytännön palvelutyöksi. Linjaus ei tosin ole täysin uusi, sillä Mepa on alusta asti luottanut yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Olivathan sen alkuaikojen pitkäaikaiset johtajatkin taustoiltaan yhteiskuntatieteilijöitä. Asiantuntijatiedon nostaminen strategian yhdeksi osa-alueeksi pitää kuitenkin sisällään uusia sävyjä. 2000-luvun kolmannella vuosikymmenellä asiantuntijatieto halutaan saada näkymään voimakkaammin Mepan käytännön työssä. Uutta on myös asiantuntijatiedon – ainakin näennäinen – vapaus poliittisista kytköksistä. Näitä kytköksiä ei 1970-luvulla piiloteltu, vaan merenkulkijoiden työolosuhteista tuotettu tieto oli tietoisesti vasemmistolais-emansipatorista. Nyt työntekijän hyvinvointiin liittyvästä asiantuntijatyöstä on tullut neutraalimpaa, vaikka se perustellaankin usein varustamojen edun kautta.

2022 julkaistussa organisaatiossa asiamiehiä kutsutaan laivapalvelukoordinaattoreiksi, mikä kuvastaa hyvin heidän laajentunutta tehtäväkenttäänsä ja uuden ajan asennetta. Uusi organisaatio pyrkii myös korjaamaan Mepaa pitkään vaivanneita työnjohdollisia ongelmia. Mepan johtaja on aina ollut asemassaan yksinäinen. Uuden organisaation myötä pyritään murtamaan vanhoja hierarkioita ja saamaan Mepan arki toimivammaksi. Myös itse asiamiestyöhön kohdistettiin uusia vaatimuksia Mepan uudessa strategiassa. Merenkulkijoiden ”kohtaaminen” nostettiin esiin tärkeänä asiamiestyön ulottuvuutena. Termi heijastelee pyrkimystä muuttaa asiamiestyön käsittämistä pelkkänä tilastollisena Mepa-materiaalin jakelutyönä.

Kohtaaminen tarkoittaa laajempaa inhimillistä vuorovaikutusta, jonka päämääränä on merenkulkijan hyvinvoinnin parantaminen ja hänen tilanteensa ymmärtäminen. Asiamiestyön uudenlaisen määrittämisen kautta uskotaan myös asiamiestyön vaikuttavuuden kasvamiseen.926 Läpi koko merimiespalvelutoiminnan historian on pohdittu asiamiestyön merkitystä ja ulottuvuuksia. Jo Kauppalaivaston huoltoneuvoston työn alkuvaiheessa todettiin, ettei pelkkä mopedilähetti voisi tehdä asiamiehen työtä, sillä kirjastonvaihtojen yhteydessä piti suorittaa myös valistustyötä.927 Asiamiestyön moninaisuudesta ovat haastatteluissa kertoneet muun muassa Mepan entiset työntekijät Juhani Rinne, Pekka Karppanen ja Aino Pohjola.928 Tässä mielessä kohtaamistyö asiamiestyön ulottuvuutena ei ollut uusi. Kuitenkin kohtaaminen-termin nostaminen Mepan strategian sivuille kertoo muut-

232

tuneista vaatimuksista. Enää asiamies ei voi olla menneen maailman toimitsija, vaan hänen on pystyttävä kohtaamaan merenkulkijat niin, että kohtaamisella on muitakin todennettavia merkityksiä kuin tavaran tai tiedon vaihtaminen.929 Näiden kohtaamisten kehittäminen on Mepan kuudennen vuosikymmenen keskeinen haaste.

Maailman parasta merimiespalvelua Mepasta on 50 vuodessa tullut rakennemuutoksen asiantuntija. Sen tuulinen toimintaympäristö ei kuitenkaan ole muuttunut vakaammaksi, vaan Mepa joutuu edelleen kehittämään ja puolustamaan itseään. Kesällä 2023 julkaistuun Petteri Orpon johtaman hallituksen ohjelmaan kirjattiin linjaus Merimiespalvelutoimiston valtionosuuden lakkauttamisesta. Tämä voisi pahimmillaan tarkoittaa jopa Mepan toiminnan alas ajamista. Mepa on historiansa vakavimman kriisin edessä. Sen täytyy taas kerran osoittaa merkityksensä merenkulkijoiden hyvinvoinnin tuottajana.

Merimiespalvelutoiminnan historiassa on ollut kyse siitä, millaisena on pidetty sopivaa merenkulkijoiden sosiaalisen turvallisuuden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin tasoa. Tässä kehityksessä on ollut neljä tärkeää muuttujaa: merenkulkijat, varustamoteollisuus, Suomen valtio ja Kansainvälinen työjärjestö. Nämä neljä ovat yli 50 vuoden ajan kiistelleet siitä, mikä on ihmisarvoista työelämää merillä ja kuinka paljon se saa maksaa.

Näiden vuosikymmenien aikana Merimiespalvelutoimistosta on tullut osa suomalaisen merenkulkualan rakennetta. Mepan puitteet ovat kasvaneet komeiksi. Linnankatu 3 -kiinteistö ja Vuosaaren merimieskeskus Helsingissä kertovat vaurastuneesta maasta, joka huolehtii työntekijöistään, ja niistä, jotka tuota hyvinvointityötä tekevät. Vuosikymmeniä vapaaehtoisuuden ja lahjoitusten varaan rakentunut työ on saanut ympärilleen vakaan rahoituksen. Ulkoapäin katsottuna merenkulkijoiden hyvinvointityö on saavuttanut kaiken sen, mitä huoltotyön pioneerit tavoittelivat yli sata vuotta sitten. Suomalaiset merenkulkijat tekevät nykyään työtään inhimillisissä olosuhteissa. He eivät enää ole paremman väen kauhistelun kohteita, vaan koulutettuja ammattilaisia, joiden asema on turvattu kansainvälisessä ja kansallisessa laissa sekä sopimuksissa.

Merimiespalvelutoimisto voi katsoa ylpeänä taakseen kuudennen toimintavuosikymmenen alkaessa. Merenkulkijoiden vieraantuminen ja osattomuus sekä nuorten merenkulkijoiden turvattomuus, joita alkuaikojen Mepa piti suurimpina huolinaan, ovat suurelta osin kadonneet. Modernin Suomen kehitys on ollut huimaa. Muutokset merenkulun arjessa ovat olleet niin suuria, että niiden jäljittäminen vaatii etäisyyttä. Jälkikäteen voi kysyä: kuka muuttui, ja kuka muutti yhteiskuntaa? Oliko Mepa tekemäs-

233

sä muutosta, vai joutuiko se mukautumaan päättymättömään rakennemuutokseen? Oikea vastaus on varmasti näiden kahden ääripään välissä.

Mepa on ollut samaan aikaan osa valtionhallintoa ja toisaalta sen ulkopuolella. Mepa on pyrkinyt vaikuttamaan merenkulkijoiden asemaan tiedonvälityksen, seminaarien ja epävirallisten kontaktien avulla. Samalla myös Mepan hallintoon kuuluneet työmarkkinajärjestöt ovat edistäneet näkemyksiään. Tämän vaikutustyön tulokset näkyvät merenkulkijoiden arjessa monin tavoin. Toisaalta Mepa on halunnut pysyä piilossa ja tehdä työtään rauhassa. Joskus se on joutunut työmarkkinajärjestöjen valtataistelun pelikentäksi ja poliittisen taistelun välikappaleeksi. Mepa on osannut aina huolehtia paitsi merenkulkijoista myös itsestään. Rakennemuutoksen keskellä luovinut merenkulkuala pysyi Suomessa hädin tuskin elinvoimaisena 1980- ja 90-lukujen myllerryksessä. Tämä vaikea aikakausi nosti esiin Mepan itsesäilytysvietin, kun kymmenen vuotta jatkunut kasvukausi vaihtui hitaaseen näivettymiseen. Mepa taisteli olemassaolostaan ja lopulta löysi Martti Karlssonin johdolla väylän ulos vaikeuksista. Taistelu olemassaolosta tarkoitti joskus tilastojen kaunistelua ja piiloutumista niiden taakse. On hyvä kysymys, näkyikö Mepan todellinen arki ministeriön ikkunoista. Se, missä määrin Mepa vain onnistui tekemään itsensä tarpeelliseksi ja missä määrin sen painopisteet todella osuivat helpotusta tuoden merenkulkijoiden kipupisteisiin, on arvoitus. Mepan vaikuttavuuden arviointi on läpi sen historian ollut puutteellista.

Vaikeuksista huolimatta Mepan historian keskeinen pyrkimys on ollut olla merkittävä merenkulkijoille. Tämän tavoitteet saavuttamiseksi Mepan toiminnanjohtajat ja toimitusjohtajat ovat huudelleet merille ja satamiin ja pyytäneet neuvoja. Merimies on aina ollut Mepan toiminnan keskiössä, mutta paradoksaalisesti juuri merenkulkijat ovat kääntäneet Mepalle monin paikoin selkänsä. Merenkulkijoiden ajatuksia kyselleet toimitusjohtajat ovat lähes poikkeuksetta saaneet vastaukseksi hiljaisuutta, tai parhaimmillaan vaimeaa jupinaa. Yksi syy tälle käytökselle löytyy merimiespalvelutoiminnan pitkästä historiasta. Ennen Mepan perustamista pohdittiin, millaisiksi merimiesten olisi muututtava valistuksen ja itsekasvatuksen avulla.

Mepan aloittaessa asiaa ryhdyttiin katsomaan merimiesten näkökulmasta.

Millaiseksi ympäröivien rakenteiden olisi muututtava, että ne olisivat parempia merimiehille? Tässä on ILO:n ja tuolloin uuden työsuojeluajattelun ydin. Ongelma oli siinä, että tässä uudessa näkökulmassa oli opeteltavaa sekä merimiehillä että heidän parissaan työskentelevillä asiamiehillä ja toimitsijoilla. Haluavatko merimiehet osallistua oman ympäristönsä muutokseen? Osaavatko he vaihtaa näkökulmaa? 1970-luvulla takana oli melkein 100 vuotta valistustoimintaa. Kuinka näkökulma kääntyisi osallistavaksi ja kansalaisuuteen tähtääväksi? Erilaiset mentaliteetit ja asenteet ovat hitaita muuttumaan.

234

Merenkulkualan luonne nuorten miesten läpikulkuammattina ei myöskään auttanut Mepan viestin saamisessa perille. Monet merenkulkijat halusivat seikkailla suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolella. Alkuaikoina yhteiskunnallista osallisuutta tarjonneella Mepalla ei ollut yhtä kiinnostavaa annettavaa kuin suuren maailman satamakaupungeilla.930 Ulosliputusaallon myötä suurin osa Mepan asiakaskunnasta työskenteli matkustaja-aluksilla. Tämä aiheutti Mepassa identiteettikriisin. Mepa ja sen edeltäjät olivat koko toimintansa ajan profiloituneet kaukoliikenteen merenkulkijoiden palvelijoina. 1980-luvulla Mepassa täytyi opetella ajattelemaan uudella tavalla. Päädyttiin tilanteeseen, jossa Mepa ei löytänyt yhteyttä omaan asiakaskuntaansa. Ei ollut selvyyttä siitä, mitä matkustajalaivojen työntekijät tarvitsivat. Vastakkain oli mepalaisten idea valtameriä kyntävästä merenkulkijasta ja toisaalta uudenlaiseksi muuttunut merenkulun rakenne. Mepan asiakkaat seilasivat pääasiassa Itämerellä. Ratkaisu ongelmaan oli Mepan päätuotteen vaihtaminen yhteiskunnallisesta osallisuudesta työhyvinvoinniksi. Tämän muutoksen myötä Mepa pääsi samalle aaltopituudelle kansallisen strategian kanssa. Lopulta myös merenkulkijat oppivat tunnistamaan työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen oman etunsa ilmauksina. Tämän muutoksen myötä Mepa tuli rakentaneeksi oman identiteettinsä uudelleen.

Palvelu on Pohjoismaissa yleisesti hyvin korkealla tasolla. Toiminta näissä maissa on hyvin samantyyppistä, joskin laajin toiminta on nykyisin Suomessa. Verrattuna muuhun maailmaan tilanne Pohjoismaissa on hyvä, koska muualla maailmassa palvelut hoidetaan pääosin vapaaehtoisjärjestöjen tai merimieskirkkojen toiminnalla.931

Vuonna 2014 hallituksen esityksessä lästimaksun lakkauttamiseksi kuvaillaan merimiespalvelutoiminnan tilaa Suomessa. Esityksessä todetaan, että merimiespalvelutoiminta on Suomessa maailman kärkeä. Mepan ja suomalaisen merenkulun myrskyisten vuosikymmenien jälkeen tämä ei ollut itsestään selvää. Suomalaiset päättäjät, työmarkkinajärjestöt ja valtionhallinto ovat uskoneet merimiespalvelutyön merkityksellisyyteen silloinkin, kun koko merenkulkuala on ollut vaarassa kaatua. Toisaalta juuri merenkulun kriisi on tehnyt Mepasta aikaisempaa merkityksellisemmän.

Kesällä 2023 poliittinen tahtotila Mepan ympärillä on koetuksella. Mepalla on kuitenkin vahvat perusteet olemassaolonsa tueksi: kansallinen lainsäädäntö, kansainväliset sopimukset ja huoltovarmuuden takaava kotimainen merenkulkusektori. Merillä tarvitaan tekijöitä, mutta uusia merenkulkijoita

235

Kuva: Sampsa Sihvola / Merimiespalvelutoimiston arkisto

ei ole enää niin helppo houkutella alalle. Paremmat työolot parantaisivat merialan vetovoimaa, ja toisaalta nykyiset työntekijät jaksaisivat työssään paremmin.932 Tärkeä kysymys on, löytävätkö merenkulkijat Mepan tarjoamat palvelut. Yhtä tärkeää on se, osaako Mepa nähdä, mitä merenkulkijat tarvitsevat hyvinvointinsa löytämiseksi ja ylläpitämiseksi. Tietoa ja tutkimusta Mepan työn tueksi on yhä enemmän saatavilla. Käsitys työntekijän tarpeista ja hyvinvoinnin rakentumisesta muuttuu yhä selkeämmäksi. Samalla kirkastuu myös Mepan työsarka.

Kansainvälisyys on alusta asti ollut Mepan toiminnan perusta. Ilman ILO:n ratkaisevaa panosta koko merimiespalvelujärjestelmä olisi jäänyt syntymättä. Läpi koko historiansa Mepa on kerännyt ja vienyt eteenpäin tietoa merimiesammatista ja sen muuttuvista olosuhteista. Suomi on hitaasti liit-

236

tynyt kansainväliseen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden järjestelmään. Ylläpitääkseen tätä järjestelmää omalta osaltaan on Merimiespalvelutoimiston seurattava merenkulun kehitystä ja reagoitava sen muutoksiin. Mepalla on palveltavanaan myös kasvava joukko kansainvälisiä merenkulkijoita.

Heidän tarpeensa eroavat suomalaisten merenkulkijoiden tarpeista. Heidän kauttaan Mepa täyttää kansainvälistä tehtäväänsä merenkulun inhimil933 listen olosuhteiden rakentajana. Vaikka suomalaisten lippujen alla seilaavien merenkulkijoiden työolosuhteet ovatkin muuttuneet paremmiksi, on yleismaailmallisessa merenkulun sosiaalisessa turvallisuudessa paljon parannettavaa. Sosiaalinen turvallisuus on edelleen kustannuskysymys. Ilman kansainvälisestä säätelyä sosiaalisen turvallisuuden synnyttämiä korkeampia rahtihintoja on vaikeaa perustella. Tässä mielessä Mepan työ kansainvälisten merenkulkijoiden hyväksi on yhä tärkeämpää. Suomalainen yhteiskunta tarvitsee merenkulkijoita. Ja merenkulkijat tarvitsevat yhteiskunnan satamaan ja laivoille.

Digitalisaation myötä monet suomalaisen maailmankuvan portinvartijat ovat joutuneet väistymään kansainvälisten toimijoiden tieltä. Mepa on omalta osaltaan ollut rakentamassa suomalaisten merenkulkijoiden maailmankuvaa, mutta nyt Mepakin joutuu vastaamaan digitalisaation synnyttämään tiedonvälityksen ja pirstoutuvien maailmankuvien haasteeseen. Ehkä menneen maailman portinvartijat ja valistajat voivat tulevaisuudessa muuttua arvokkaiksi kanssakulkijoiksi. Merenkulkijat elävät suurten syvyyksien päällä. Nykyään hiljaisuus on kuitenkin vaihtunut digitaaliseksi meluksi. Mepan kaltaiset toimijat voivat tulevaisuudessa luoda yhteenkuuluvuuden ja merkityksen tunnetta yltäkylläisessä maailmassa. Ennen asiamiehet ja Mepan paketit toivat tietoa hiljaisuuden keskelle. Nykyään tarvitaan inhimillisyyttä ja hiljaisuutta hälyn ja tietomeren keskelle. Tuota hälyä on yhtä vaikeaa kohdata yksin kuin aikanaan oli hiljaisuutta.

237

Henkilöhakemisto Ahrenberg, Eric 51 Alvarado, Luis 42 Anttila, Reijo 169 Aulen, Jyrki 211 Bergholm, Kenneth 220 Bergroth, Elis 15, 16 Berndt, Johansson 75 Biugos, Wilfredo 186 Ehrnrooth, Robert G. 151

Järvinen, Valto 101, 103, 104, 109, 121, 125, 131, 136, 140, 141, 144, 158, 166, 173, 180 Kajanus, Harri 102, 132, 133, 141 Kanerva, Veikko 43, 46, 51, 75, 79, 96, 100 Karanko, Esa 88 Kari, Sirkka 107 Karlsson, Martti 162, 163, 165, 166, 167, 171, 172, 173, 174, 182, 184, 185, 186, 187, 188, 192, 193, 196, 198, 199, 200, 204, 206, 210, 212, 213, 214, 215, 221, 223, 224

Eklund, Holger 62, 63, 69, 70, 72, 73

Karppanen, Pekka 172, 173, 186, 188, 189, 198, 200, 212, 232

Forsskåhl, Per 143, 144

Karttunen, Sakari 102, 103, 116, 136, 137, 140

Haarma, Matti 79, 85, 95, 100, 102, 103, 104, 105, 106, 107, 111, 112, 113, 114, 115, 123, 126, 131, 133, 135, 138, 140, 141, 143, 144, 145, 157, 158, 159, 161, 162, 167, 206, 226

Katas, Hillevi 102

Haarma, Ulla 135 Hallberg, Hilding 37, 38 Halonen, Tarja 140 Harberg, Justus 69, 79, 101 Hartman, Greta 96 Herrala, Jouko 219 Hohto, Heimo 79 Hollström, Keijo 174 Holopainen, Päivi 168 Hänninen, Kauko 70, 102, 118 Härmä, Antti 102 Jaatinen, Helena 195 Johansson, Bengt 33 Johansson, Berndt 75 Jormalainen, Onni 64, 65, 70, 102, 118, 121, 140, 168, 169

Keitele Olavi 75, 78, 79, 86, 87, 92, 93, 94, 95, 101, 109 Kekkonen, Urho 68 Koivisto, Erkki 79, 101 Koivisto, Mauno 85 Koivisto, Tellervo 85 Kotro, Matti 118, 128, 129 Kuusi, Pekka 71 Laakso, Vuokko 93 Lahtinen, Alli 87 Lehtonen, Reino 157 Lindroth, Margit 70 Lonka, Esa 227, 230 Lundström, Edvin 26, 27 Murtomaa, Minja 225 Mäkelä, Uljas 91, 93 Mäki, Heli 102 Nikander, Tauno 75 Nylund, Sven-Erik 78

238

Orpo, Petteri 233 Peltonen, Milja 142 Pennanen, Väinö 70 Piela, Jaakko 102 Pohjola, Aino 115, 118, 119, 122, 123, 232 Rafaello, Efren 186 Railo, Anniina 225 Rasilainen, Ulla 132 Rinne, Juhani 63, 65, 68, 70, 102, 123, 124, 125, 135, 198 Rislakki, Henrikki 101, 140 Rokkanen, Pentti 79, 101 Rosnell, Toivo 75 Rönkkö, Pertti 104, 105, 113, 115, 140 Rönnberg, Niklas 224, 225, 226, 227, 228, 229, 230 Saarni, Heikki 171, 172, 191, 195 Saijonmaa, Tauno 34, 41 Sihvola, Sampsa 228, 229, 230 Sjöman, Juhani 118 Suko, Seppo 70, 102 Söderholm, Erkki 51, 54 Tiiri, Juhana 51 Toivanen, Juha 174 Trast, Veikko 142, 143, 144 Uuro, J. F. 26, 27 Välläri, Niilo 32, 34, 35, 36, 37, 40, 46, 51, 55, 56, 61, 68 Wahlroos, Bror 151 Waltari, Toivo 13, 17 Wilson, Woodrow 20

239

Viitteet Osa 1 Moraalin aika 1

2 3

4

5 6 7 8 9 10 11 12

13 14 15

16 17

Nykyisestä kansainvälisen merenkulun tilanteesta esim. Bauer 2008.

Esim. Nurmio 2005, 105.

Timo Ahon väitöskirjassa ”Tuhansia töitä, valvottuja öitä: Etnografinen tutkimus rekkamiesten työnteosta ja rekkamieheydestä tiekuljetusalan käytännöissä” käsitellään samaa kokemusta. Rekkamiesten miehisyys rakentui Ahon mukaan kyvystä selvitä kaukana, kestää itsenäisesti rasitusta sekä kyvystä sietää yllättäviä tilanteita ja tylsyyttä. Aho 2019.

Yleisradion historiateoksen kirjoittanut Raimo Salokangas käytti tätä havainnollista kielikuvaa viitatessaan ”ensimmäisen polven” historiantutkimukseen.

Uusi Aura 9.5.1914 Alasuutari 1990, 128.

Uusi Aura 9.5.1914 Waltari 1910, 21 Li & Mg 2002, 381.

Waltari 1910, 24.

Waltari 1910, 21–25.

Komiteamietintö 1932: 5, 50–60; Komiteamietintö 1971: B 95, 4; Waltari 1910, 21–23.

Komiteamietintö 1932: 5, 121.

Komiteamietintö 1932: 5 50–53 Komiteamietintö 1932: 5, 65.

(Siteeraa Merilakivaliokunnan mietintöä vuodelta 1872.)

Komiteamietintö 1921: 22.

Kettunen 2001, 100–114.

Harjula, Kivimäki, Malinen & Nevalainen 2023, 383–385; Liikanen 1995, 17–185; Starck 2006, 9–46; Markkola 2007, 100–124; Sulkunen 2003, 241–242; Alapuro–Stenius 1987, 8–15.

19 Harjula, Kivimäki, Malinen & Nevalainen 2023, 377–385.

20 Esimerkiksi 1900-luvun alun Tyrvännössä säätyläiset eivät halunneet tehdä sosiaalidemokraattien kanssa minkäänlaista yhteistyötä. Hattulan kunnanarkisto: Tyrvännön arkisto: A2 Kuntakokousten pöytäkirjat 1907–1921.

21 Suomalaisen kansanvalistustyön luonne oli keskusjohtoinen. Monet yhdistykset toimivat Helsingistä käsin esimerkiksi lähettämällä kiertokirjeitä tai kiertäviä puhujia maakuntiin. Koivu 2012, passim.

22 Tässä teoksessa noudatetaan yhdistyksen alkuperäistä kirjoitusasua, jonka virheellinen Helsingin Sailors Home -muoto (vrt. Sailors’) säilyi Helsingissä Linnankatu 3:ssa myös rakennusten vaihtuessa.

23 Brunila 1982, passim: Waltari 1910, passim.

24 Kansanaho 1983, 63.

25 Merimiehen ystävä Painos B Nro 3, 1950, 18–19.

26 Kansanaho 1983, 75 27 Tamperelainen No 108, 16.9.1889.

28 Komiteamietintö 1929: 4.

29 Kansanaho 1983, 61–62; Komiteamietintö 1971: B 95, 4.

30 Komiteamietintö 1929: 4, 20; ILO:n konventiot nostavat esiin saman ongelman.

18

240

31 32 33 34

35 36 37

38 39 40 41 42 43 44

45 46

47

48

49

Waltari 1910, 90–99.

Esim. Markko 2002, 274.

Kansanaho 1983, 73; Waltari 1910, 85.

Kansanaho 1983, 53–54; ”Niilo Vällärin kirjoitus STT:lle ”Pääsy merimiestoimeen” 14.7.1961.

MEU/TYA. Martti Karlssonin ja Aino Pohjolan haastattelut.

Kansanaho 1983, 310.

Waltari 1910, 24–25.

Merimiehen ystävä Painos B Nro 3, 1950, 15, 19–20; Waltari 1910, 59, 63–75, 87.

Waltari 1910, 191.

Komiteamietintö 1929: 4, 21; Waltari 1910, 24.

Ibid.

Komiteamietintö 1929: 4, 21.

Brunila 1982.

Kansanaho 1983, 74–75.

Esim. Komiteamietintö 1929: 4, 21; Lakiesitys merimiesten huoltorahastoksi 1951, 1. METY/KA. Kettunen 2001, 231–232; Wiswall 1970, 153–155.

Esim. Kettunen 2001, 232–233; Kansainvälisen työjärjestön perussääntö, sosiaaliministeriö 1964. H28/VK/TYA. Kansainvälisen työjärjestön perussääntö, sosiaaliministeriö 1964. H28/VK/TYA. Wiswall 1970, 153–157; Kettunen 1997, 44–47; ”Kansainvälinen työjärjestö ja Suomi”, ILO 1963, H28/VK/TYA. Kettunen 2001, 236, Suomessa esim. Ha:1;Ha2/METY/KA; ILO tekee tätä työtä edelleen. Sen merkitys ei nykyäänkään määrity vain ratifioitujen sopimusten

50

51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68

69

70 71

72 73

kautta, vaan julkilausumat jo itsessään antavat merenkulkijoille argumentteja oman asemansa parantamista varten.

Esim. Bauer 2008, 659.

Esim. Komiteamietintö 1971: B 95, 5; Wiswall 1970, 135–137; ”ILO – 50 vuotta merenkulkijain hyväksi”. Navigator 10/1969, H28/VK/TYA. ILO suositus nro 9, 1920.

ILO suositus nro 9, 1920; Komiteamietintö 1929: 4, 28–29.

Komiteamietintö 1929: 4, 28–29.

Komiteamietintö 1929: 4, 29–43.

Esim. Luis Alvarado valtioneuvostolle 27.2.1953. FG6/MEU/TYA. Komiteamietintö 1952: 36, 2.

Komiteamietintö 1932: 5, 65–71.

Bergenheim 2020, 205.

Komiteamietintö 1923: 23.

Komiteamietintö 1926: 12.

Komiteamietintö 1929: 4, 18.

Komiteamietintö 1921: 15–17.

Komiteamietintö 1923: 17; 2–3.

Komiteamietintö 1929: 4.

Komiteamietintö 1929:4, 23.

Komiteamietintö 1929: 4, 35.

Ibid.

Buenos Airesin konsulin Kirje Pastori Kalervo Grundströmille 14.11.1923. 23S/ UAMBA/KA(Oulu) Ulkoasiainministeriön kirje Lontoon lähetystölle 27.3.1935.

23.A:2/UAML/KA(Oulu) Komiteamietintö 1929: 4, 35. ”Ministry of labour and national service – seamen’s welfare officer Survey” 23.A:1/UAML/KA(Oulu) Komiteamietintö 1929: 4, 32. ”Joint programme of the british social hygiene council and the british council for the welfare of the mercantile marine 1934– 1935” 23.A:16/ UAML/KA(Oulu)

74 75

76 77 78

79

80

81 82 83 84 85 86 87 88 89 90

91 92 93 94 95

Uusi Aura 9.5.1914.

Komiteamietintö 1929: 4, 33.

Espanjassa ”ahteriin” jääneistä merenkulkijoista raportoitiin vielä 1960-luvulla. Konsulaatti koki näiden merenkulkijoiden auttamisen vaikeaksi esimerkiksi siitä syystä, että heitä oli vaikeaa löytää. FG12/MEU/TYA. Komiteamietintö 1929, 4, 23.

Komiteamietintö 1929: 4, 23.

Edvin Lundström Suomen Lontoon lähetystölle 9.4.1931. 23.A:5/ UAML/KA(Oulu) J. F. Uuro Suomen Lontoon lähetystölle 31.3.1931. 23.A:5/ UAML/ KA(Oulu) Edvin Lundström Suomen Lontoon lähetystölle 9.4.1931.

23.A:5/ UAML/KA(Oulu) Samasta asiasta kirjoitti myös nimimerkki ”Merimiehen ystävä” artikkelissaan Uusi Aura -lehdessä 1914.

Suomalaiset halusivat viettää vapaa-aikaansa suomalaisissa merimieskodeissa. Merimieskotien kansalliset erot nähtiin artikkelissa varsin merkittävinä.

Uusi Aura 9.5.1914.

Ibid.

Ibid.

Komiteamietintö 1929: 4, 27.

Kaukiainen 2008, 399–400.

Kettunen 2001, 234.

Jensen 2011, 215.

ILO suositus 48/1936.

Kettunen 1997, 57–59.

Komiteamietintö 1935: 11, 4–5.

Merityökomitean kirje Sosiaaliministeriölle 1943. Ha:1/METY/ KA. Soukola 2003, 153–157.

Kaukiainen 2008, 400; Komiteamietintö 1952: 36, 2.

Komiteamietintö 1952: 36, 2–3.

Kaukiainen 2008, 399–404.

Esim. Komiteamietintö 1926: 12, 5–7.

241

96 Suomen laivanpäällystöliiton kirje merityökomitealle 4.11.1942.

Ha:1/METY/KA. 97 Ibid.

98 Ibid.

99 Komiteamietintö 1971: B 95, 10–13.

100 Komiteamietintö 1971: B 95, 5, 10.

101 Komiteamietintö 1971: B 95, 10–13.

102 Englannissa julkisrahoitteinen huoltotoiminta perustettiin 1940 ja Ranskassa 1939. Neuvostoliitossa huoltotoiminta oli ammattiyhdistysliikkeen vastuulla.

Englannissa satamakohtaista huoltotoimintaa oli kuitenkin olemassa jo 1930-luvun alkupuolella.

103 ILO:n konventio N:o 70 ”Merenkulkijoiden sosiaalinen turvallisuus” 1946; Merityökomitean selvitys sosiaaliministeriölle 30.11.1946.1/METY/KA. 104 ILO:n konventio N:o 70/1946.

105 Merityökomitean selvitys sosiaali­ministeriölle vuodesta 1947. 1/METY/KA. 106 Merityökomitean selvitys sosiaaliministeriölle 1.4.1949; 20.11.1951. 1/METY/KA. 107 Soukola 2003, 81.

108 Merityökomitean kirje sosiaaliministeriölle 25.1.1949. 1/METY/ KA. 109 Niilo Välläri muutti nimensä kirjoitusasun myöhemmin Wälläriksi, tässä teoksessa käytetään Välläri-muotoa..

110 Merityökomitean arkisto 1946–1952. 1/METY/KA. 111 Kansainvälisen työjärjestön Philadelphian julistus 1944. Kansainvälinen työjärjestö oli Philadelphian julistuksessa vuodelta 1944 todennut, kuinka ”pysyvä

rauha voidaan aikaansaada vain sosiaalisen oikeudenmukaisuuden pohjalla”.

Ammattiyhdistysliikkeen merkityksestä Soukola 2003, 228–235; Kettunen 2001, 236–242, 245–246.

112 Kettunen 2001, 240–241; Kettunen 1997, 68–71.

113 Alasuutari 1996, passim.

114 Merityökomitean pöytäkirja 17.9.1951. 1/METY/KA. 115 Merimiesten opintotoimikunnan urheilujaoston pöytäkirja 11.10.1951. HC19/TSL/TYA. 116 Työväenasiain valiokunnan lausunto 9.11.1960 HE 58/1960; Vastaus Taisto Sinisalon kysymykseen Nro: 282 6.2.1970, valtiopäiväasiakirjat/EA. 117 Ks. sivu 20.

118 Lästimaksu oli veronluonteinen maksu, jota ovat olleet velvollisia suorittamaan Suomen alusrekisterissä olevat kauppamerenkulkua ulkomaanliikenteessä harjoittavat kauppa-alukset ja ulkomaiset Suomeen kauppamerenkulkua harjoittavat alukset. Maksun määrä perustui aluksen nettovetoisuuteen.

Lästimaksuista on jaettu varoja merimiesten huoltotoimintaan ja meripelastustoimintaan.

Maksua kerättiin 1700-luvulta alkaen.

119 Soukola 2003, 337.

120 Kauppalaivaston urheilutoimikunnan toimintakertomus 1952.

HC19/TSL/TYA; TSL:n siirtokirjastonhoitaja Kerttu Värn käsitteli kirjeenvaihdossaan 1950-luvulta paljon erilaisten kurssien ja tilaisuuksien järjestämistä. Suuri osa näistä kursseista käsitteli esimerkiksi erilaisia kokousteknisiä kysymyksiä, kuten esimerkiksi

pöytäkirjojen tekoa. Kerttu Värnin kirjeenvaihto TSL:n kanssa. HB5/ TSL/TYA; Kaarninen, Ojala, Valtonen 2023, 431–432.

121 Kiuru 1966, 9; Laine 2016, 200–201; Oittinen 1939, 171–180; Komiteamietintö 1950:2, 87.

122 Merityökomitean pöytäkirja 28.9.1951. 1/METY/KA. 123 Merimiesten opintotoimikunnan urheilujaoston pöytäkirja 11.10.1951, HC19/TSL/TYA. 124 Ibid.

125 Merityökomitean pöytäkirja 15.11.1951. 1/METY:KA 126 Ibid.

127 Merityökomitean pöytäkirja 16.11.1951. 1/METY/KA. 128 Komiteamietintö 1929: 4.

129 Komiteamietintö 1957: 10, 5–6.

130 Esim. kokoavasti Komiteamietintö 1968: B 86.

131 Luonnos laiksi merimiesten huoltorahastosta 7.12.1951. 1/ METY/KA. 132 Luonnos laiksi merimiesten huoltorahastosta 14.12.1951. 1/ METY/KA. 133 Merityökomitean kokous 20.12.1951. 1/METY/KA. 134 Merityökomitean kokous 4.1.1952. 1/METY/KA. 135 Luonnos laiksi merimiesten huoltorahastosta 14.12.1951. 1/ METY/KA. 136 Soukola 2003, 81–106.

137 Soukola 2003, 81.

138 Esim. Soukola 2003, 184; Jussi Rinteen haastattelu. Välläri oli pyytänyt Rinnettä huolehtimaan erityisesti jäänmurtajien miehistöjen työkunnosta, kun Rinne oli hakenut töitä Kauppalaivaston huoltoneuvostosta 1961.

139 Komiteamietintö 1952:36, 73–74.

140 Ibid.

242

141 Vastalause ehdotukseen uudeksi merityöaikalaiksi. SLY/Hallberg.

15.7.1948. 1/METY/KA. 142 Ibid.

143 Soukola 2003, 86.

144 Suomen laivanvarustajain yhdistyksen lausunto ehdotukseen laiksi merimiesten huoltorahas­ tosta 12.6.1953. Ea:135 Dno 1963/938/STM/KA. 145 Ibid.

146 Valtiovarainministeriön lausunto ehdotukseen laiksi merimiesten huoltorahastosta 18.5.1953.

Ea:135 Dno 1963/938/STM/KA. 147 Merimieskotiyhdistyksen lausunto ehdotukseen laiksi merimiesten huoltorahastosta 8.6.1953; Merimieslähetysseuran lausunto ehdotukseen laiksi merimiesten huoltorahastosta 30.9.1953. Ea:135 Dno 1963/938/ STM/KA. 148 Kauppalaivaston opintotoimikunnan lausunto ehdotukseen laiksi merimiesten huoltorahastosta 16.10.1953. Ea:135 Dno 1963/938/STM/KA. 149 Merimieskotiyhdistyksen lausunto ehdotukseen laiksi merimiesten huoltorahastosta 8.6.1953. Ea:135 Dno 1963/938/ STM/KA. 150 Kauppalaivaston opintotoimikunnan lausunto ehdotukseen laiksi merimiesten huoltorahas­ tosta 16.10.1953. Ea:135 Dno 1963/938/STM/KA. 151 Suomen Kirjastoseuran lausunto ehdotukseen laiksi merimiesten huoltorahastosta 15.3.1953. Ea:135 Dno 1963/938/STM/KA. 152 Suomen Merimieslähetysseuran lausunto ehdotukseen laiksi merimiesten huoltorahastosta 30.9.1953. Ea:135 Dno 1963/938/ STM/KA.

153 Merityökomitean pöytäkirja 16.9.1951. 1/METY/KA. 154 Komiteamietintö 1954: 4, 9–13.

155 Ibid; Kettunen 2001, 90–91.

Kettunen kirjoittaa työväen vaatimuksien priorisointijärjestyksestä. Hänen mukaansa työväen paikallisjärjestöt tarttuivat työturvallisuuskysymyksiin vasta, kun tärkeämmiksi katsotut kysymykset, kuten esimerkiksi palkkaus ja työaika, oli saatu tyydyttävälle tasolle.

Sama logiikka on luettavissa myös merenkulkijoiden sosiaalisen turvallisuuden kehityksestä.

156 Esim. Vällärin suhtautuminen merenkulkijoiden juomiseen, Kauppalaivaston huoltoneuvoston suhtautuminen merenkulkijoiden alkoholinkäyttöön.

157 Luis Alvarado valtioneuvostolle 27.2.1953. FG6/MEU/TYA. 158 Ibid.

159 Työväenasiain valiokunnan lausunto 9.11.1960. HE 58/1960; vastaus Taisto Sinisalon kysymykseen Nro 282, 6.2.11970, valtiopäiväasiakirjat/EA; Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintakertomus vuodelta 1960. H25/VK/TYA. 160 Merimiesasiain neuvottelukunnan mietintö 1959. Ea:224 Asiakirjoja 938-1075 (1959-1959) Dno 956/938 -59/STM/KA; Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintakertomus vuodelta 1960.

HD1/KHN/TYA; Merimiesasiain neuvottelukunnan kirje sosiaali­ ministeriölle 27.4.1959. Ea:224 Asiakirjoja 938-1075 (1959-1959) Dno 956/938 -59/STM/KA. 161 Sosiaaliministeriön kutsu merimiesasiain neuvottelukunnan jäseneksi 17.12.1958. 1/MAN/KA.

162 Merimiesasiain neuvottelukunnan kirje sosiaaliministeriölle 14.2.1959. Ea:224 Asiakirjoja 9381075 (1959-1959) Dno 956/938 -59/STM/KA. 163 Merimiesasiain neuvottelukunnan selostus valtiontilintarkastajille 4.6.1964. 1/MAN/KA. 164 Merimiesasiain neuvottelukunnan selostus valtiontilintarkastajille 4.6.1964. 1/MAN; Merimiesasiain neuvottelukunnan selvitys sosiaaliministeriölle 25.1.1968. 1/MAN/KA; Suomen Merimies-Unionin lausunto Sosiaali- ja terveysministeriölle koskien työmarkkinajärjestöjen välisiä suhteita 14.7.1970. FG19/ MEU/TYA. 165 Merimiesasiain neuvottelukunnan mietintö ”Merenkulkijoiden huoltotoiminnan edistäminen”, 21.4.1959. Ea:224 Asiakirjoja 9381075 (1959-1959) Dno 956/938 -59/STM/KA. Mietintö rakentui pitkälti Merityökomitean vuonna 1953 tekemän mietinnön pohjalle.

166 Laki lästimaksusta 189/36.

167 Merimiesasiain neuvottelukunnan kirje Sosiaaliministeriölle 27.4.1959, Ea:224 Asiakirjoja 9381075 (1959-1959) Dno 956/938 -59. STM/KA. 168 Merimiesasiain neuvottelukunnan mietintö 1959, HD1/KHN/ MEU/TYA. 169 Merimiesasiain neuvottelukunnan mietintö 1959, 3–5. Ea:224 Asiakirjoja 938-1075 (1959-1959) Dno 956/938 -59/STM/KA. 170 Merimiesasiain neuvottelukunnan mietintö 1959, 5–7. Ea:224 Asiakirjoja 938-1075 (1959-1959) Dno 956/938 -59/STM/KA. 171 HE 58/1960.

243

172 Merimiesasiain neuvottelukunnan kirje sosiaaliministeriölle 17.3.1960. 1/MAN/KA. 173 Ibid.

174 Työväenasiain valiokunnan lausunto 9.11.1960. HE 58/1960/ Valtiopäiväasiakirjat/EA. 175 Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintakertomus vuodelta 1960. HD1/KHN/TYA.

Osa 2 Kansalaisuuden aika 176 Esim. Komiteamietintö 1950: 2. Siinä todetaan: ”...Vain korkeatasoiset ja vakaumuksellisesti demokraattiset kansalaiset takaavat kansanvallan tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan.

Jatkuva kansalaiskasvatus kuuluu siten demokratian perus­ edellytyksiin. Sen aiheuttaman ja suuntaaman tiedontarpeen tyydyttäminen on eräs vapaan kansansivistystyön tärkeimmistä tehtävistä”; Harjula, Kivimäki, Malinen & Nevalainen 2023, 383–385; Kaarninen, Ojala, Valtonen 2023, 431–432.

177 Pertti Alasuutari määrittelee toisen maailmansodan jälkeisen ajan ”moraalitalouden” ajaksi.

(Alasuutari 1996) Tässä teoksessa moraalin aikakausi kuitenkin sijoittuu aikaisempaan historiaan. Kansalaisuuden korostaminen merkitsee tämän kirjan kontekstissa huoltotoiminnan siirtymistä aatteellisilta ja moraaliin nojanneilta toimijoilta julkisen vallan hoidettavaksi. Tässä mielessä moraalin aikakausi vaihtui kansalaisuuden korostamiseen, vaikka moraaliset

lähtökohdat huoltotyössä vielä monin paikoin näkyivätkin.

178 HS 19.4.1961.

179 Pöytäkirja Kauppalaivaston huoltoneuvoston järjestäytymis­ kokouksesta 14.9.1960. H25/VK/ TYA. 180 Kauppalaivaston huoltoneuvosto r.y:n ohjesääntö, 1960. H25/ VK/TYA. 181 Anomus lästimaksujen saamiseksi. Kirje Merenkulkuhallitukselle 10.1.1961. HD1/KHN/MEU/ TYA. 182 Kauppalaivaston huoltoneuvoston pöytäkirjat 20.10. 1960; 15.12.1960; Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintakertomus 1960. HD1/KHN/TYA. 183 Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintakertomus 1960.

HD1/KHN/MEU/TYA. 184 Avustussummat ensimmäisenä vuonna: sosiaaliministeriö 4 miljoonaa markkaa ja lästimaksut noin 6,5 miljoonaa markkaa.

185 Kauppalaivaston urheilutoimikunta sulautettiin Kauppalaivaston huoltoneuvostoon vuonna 1960.

186 Anomus lästimaksujen saamiseksi. Kirje Merenkulkuhallitukselle 10.1.1961. HD1/KHN/MEU/ TYA. 187 Kauppalaivaston huoltoneuvosto r.y:n ohjesääntö, 1960. H25/ VK/TYA. 188 Hallituksen pöytäkirja 28.1.1963; Ohjesäännön muutosehdotus 19.4.1963. HD2/KHN/MEU/TYA. 189 Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintasuunnitelma 1961.

HD1/KHN/MEU/TYA. 190 Vapaavahti Nro 1 1969, 3. MP. 191 Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 1961. HD1/KHN/MEU/TYA.

192 Hallituksen pöytäkirja 15.12.1960.

HD1/KHN/MEU/TYA. 193 Hallituksen pöytäkirja 27.3.1961.

HD1/KHN/MEU/TYA. 194 Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 1961. HD1/KHN/MEU/TYA. 195 HS 17.1.1962.

196 Huoltoneuvoston tiedotuslehti 1/1963. MP. 197 Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintakertomus 1961.

HD1/KHN/MEU/TYA. 198 Kauppalaivaston toimintakertomus 1962. HD2/KHN/MEU/TYA. 199 Ibid.

200 Hallituksen kokous 27.3.1961.

Kauppalaivaston huoltoneuvosto. HD1/KHN/MEU/TYA. 201 Ibid.

202 Soukola 2003, 235–236; Hallituksen pöytäkirja 15.12.1960. HD1/ KHN/MEU/TYA. 203 Hallituksen pöytäkirja 16.11.1961.

HD1/KHN/MEU/TYA. 204 Kauppalaivaston huoltoneuvoston ehdotus valtioneuvostolle 15.12.1961. HD1/KHN/MEU/TYA. 205 WHO:n teknisten raporttien sarja Nro. 224, 1961, 4–5. https:// apps.who.int/iris/bitstream/ handle/10665/40496/WHO_ TRS_224.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

206 Ibid.

207 Kauppalaivaston huoltoneuvoston ehdotus valtioneuvostolle 15.12.1961. HD1/KHN/MEU/TYA. 208 Niilo Välläri Suomen merimieskotiyhdistykselle 21.9.1961. FG12/ MEU/TYA. 209 Ibid.

210 Ibid.

211 Kauppalaivaston huoltoneuvoston ehdotus valtioneuvostolle 15.12.1961. HD1/KHN/MEU/TYA.

244

212 Huoltoneuvoston keskeisimmät työmuodot olivat urheilu-, kirjasto- ja opintotoiminta.

Näillä pyrittiin vaikuttamaan ohjaavasti merenkulkijoiden vapaa-ajan sisältöön, mutta suurempia satamakäytöksen ongelmia niillä ei kyetty korjaamaan.

213 Oittinen 1939, 171.

214 Liikanen 1995, 17–185; Starck 2006, 9–46; Markkola 2007, 100–124; Sulkunen 2003, 241– 242; Alapuro–Stenius 1987, 8–15.

215 Kauppalaivaston huoltoneuvoston tiedotuslehti Nro 1 1963, 5.

MP. 216 Ibid.

217 Esim. Vapaavahti Nro 2 1973.

Vasta perustetun Merimiespalvelutoimiston toiminnanjohtaja Matti Haarma arvosteli merenkulkijoita passiivisuudesta ja totesi, ettei toiminta ollut mahdollista ilman merenkulkijoiden omaa aktiivisuutta. Merimiespalvelutoimisto ei ollut saanut ainuttakaan yhteydenottoa merenkulkijoilta.

218 Bergenheim 2020, 207–208; Komiteamietintö 1957: 10, 5–6; Komiteamietintö 1945:11, 1–17.

219 Komiteamietintö 1954: 4. (Ajatus ”valtakunnansuunnittelusta” kertoo pyrkimyksestä nähdä kansakunta hallittavana ja muokattavana kokonaisuutena.); Kettunen 2001, 115. Pertti Alasuutari kirjoittaa, kuinka suunnittelutalouden aikaan uskottiin, että yhteiskunnan ongelmat voitiin ratkaista tieteellisen suunnittelun ja organisoinnin avulla. (Alasuutari 1996) 220 Bergenheim 2020, 20–21.

221 Bergenheim 2020, 207–208; Vielä Merimiesasiain neuvottelu­

kunnan mietintö ”Merimiesten huoltotoiminnan edistäminen” vuodelta 1959 viittaa merimiesten huoltotoimintaan satamissa ”sosiaalisen kysymyksen” ratkaisemisena. HD1/KHN/MEU/TYA. 222 Esim. Työväen sivistysliitto 1919–1949; Kalela 1978, 76–77; Kettunen 2001, 91.

223 Sivonen 2006, 83–84.

224 Komiteamietintö 1950:2, 87–89.

225 Ibid.

226 Oittinen 1939, 182–186.

227 Oittinen 1939, 171.

228 Laine 2016.

229 Sama holhoava ote on tulkittavissa myös TSL:n savotoille suunnattujen siirtokirjastojen toiminnasta. Kirjastojen ”asiamies” Kerttu Värn suhtautui asiakkaisiinsa savotoilla lämmöllä, mutta selvää oli, että kyse oli valistajan ja valistettavien suhteesta. Kerttu Värnin kirjeenvaihto ja raportit TSL:lle. HB5/ TSL/TYA. 230 Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintakertomus 1961.

HD1/KHN/MEU/TYA. 231 Esim. Hallituksen pöytäkirja 2.4.1963. HD2/KHN/MEU/TYA. 232 Siirtokirjastojen matkakertomukset 1950-luvulta. HB6/TSL/ TYA. 233 Raportti siirtokirjastojen suosituista teoksista 1950-luvulta.

HB5/TSL/TYA. 234 Esim. Toimintakertomus 1962; Hallituksen pöytäkirja 17.1.1962.

HD1/KHN/MEU/TYA. 235 Komiteamietintö 1965: B 94, 31–32, 9.

236 Oittinen 1939, 172.

237 Soukola 2003, 98, 232.

238 Hallituksen pöytäkirja 22.4.1966.

HD4/KHN/MEU/TYA. 239 Hallituksen pöytäkirja 26.4.1966; Tiedotuslehtinen AA-kerhon

toiminnasta ja materiaaleista laivoille 26.4.1966. HD4/KHN/ MEU/TYA. 240 Kettunen 2001. 1950-luvulla yleistyi käsitys ihmisen arvokkuudesta ja psykologisesta monimutkaisuudesta työelämässä.

241 Ks. sivut 23–24.

242 Kauppalaivaston huoltoneuvoston tiedotuslehti Nro 3 1963, 12.

MP. 243 Selostus huoltoneuvoston lisääntyneestä toiminnasta 31.5.1963. HD2/KHN/MEU/TYA. 244 Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintakertomus 1965.

HD3/KHN/MEU/TYA. 245 Asiamiehen työpaikkailmoitus 1.7.1963. HD2/KHN/MEU/TYA. 246 Kauppalaivaston huoltoneuvoston tiedotuslehti Nro 1 1963. MP. 247 Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintakertomus 1965.

HD3/KHN/MEU/TYA. 248 Sivonen 2006, 98.

249 Myöhemmin huoltoneuvosto sai asiamiehen Turkuun ja parhaimmillaan yhdeksän kotimaista satamaa kattavan vapaaehtoisen yhdysmiesverkoston.

250 Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintakertomus 1965.

HD3/KHN/MEU/TYA; Kansanaho 1983.

251 HS 9.11.1967.

252 Ibid.

253 Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintakertomus 1965.

HD3/KHN/MEU/TYA. 254 Komiteamietintö 1965: B 94, 9.

255 Hentilä 1982, 36; Keskinen L 2011, 56–62; Keskinen L 2010.

256 Oittinen 1939, 181.

257 Harjula, Kivimäki, Malinen & Nevalainen 2023.

258 ”Joint programme of the british social hygiene council and the

245

british council for the wel­ fare of the mercantile marine 1934–1935” 23.A:16; Pastori Erkki Airaksen selvitys Lontoon merimieskirkon rakennushankkeesta 11.3.1937 23.R:2/UAML/KA(Oulu) 259 ”Ministry of labour and national service – seamen’s welfare officer Survey” 23.A:1/ UAML/KA(Oulu) 260 Kertomus kauppalaivaston huoltoneuvoston urheilutoiminkunnan toiminnasta vuonna 1952, HC19/TSL/TYA. 261 Ibid.

262 Ibid.

263 Juhani Rinteen haastattelu.

Hänen mukaansa 1960-luvun merimiesurheilun yksi päämerkityksistä oli alkoholinkäytön vähentäminen.

264 Kauppalaivaston huoltoneuvoston tiedotuslehti 1/1963. ”Urheilu – poimintoja 10 vuoden varrelta.” MP. 265 Ibid.

266 HS 21.2.1962 ”Urheilu täyttää suurimman osan merimiesten vapaa-aikaharrastuksista.”

267 Juhani Rinteen haastattelu.

268 Kauppalaivaston huoltoneuvoston tiedotuslehti Nro 1 1963, 9. MP. 269 Radiohaastattelu 13.8.1970, YLE. Oke Jokinen-Holger Eklund.

Litterointi: Kauppalaivaston huoltoneuvosto. HD6/KHN/ MEU/TYA. 270 Ibid.

271 Justus Harbergin puhe yhteispohjoismaisen huoltokonferenssin avajaisissa 12.9.1969. Siteerattu Vapaavahti 2-3/ 1969. MP. 272 Justus Harbergin puhe yhteispohjoismaisen huoltokonferenssin avajaisissa 12.9.1969. Siteerattu Vapaavahti 2–3/ 1969. MP.

273 Hallituksen kokous 23.3.1970.

HD6/KHN/MEU/TYA. 274 Ibid.

275 Vapaavahti Nro 1, 1969, 2. MP. 276 Hallituksen kokous 23.3.1970.

HD6/KHN/MEU/TYA. 277 Esim. Kuusi 1961, 8; Waris 1961, 305; Bergenheim 2018, 47–52; Vapaavahti 2-3/1970 ”Mitä on välfärd?” MP; Merimiesasiain neuvottelukunnan mietintö ”Merimiesten huoltotoiminnan edistäminen”, 2. 1959. Ea:224 Asiakirjoja 938-1075 (1959-1959) Dno 956/938 -59/STM/KA. 278 Kuusi 1961.

279 Ibid; Kettunen 2001, 117.

280 Bergenheim 2018, 17–52; Esimerkiksi 60-luvun suomalaisissa historian oppikirjoissa tämä käsitys näkyy selkeästi.

281 Kinnari & Riimala 1994. Merenkulun yleisestä merkityksestä ja rahtiliikenteen kehityksestä.

282 Kettunen 2001, 115; Alasuutari 1996.

283 Harjula, Kivimäki, Malinen & Nevalainen 2023, 399.

284 Komiteamietintö 1968: B 86, 13.

Myöhemmin myös ”Merenkulkijain viihtyvyyttä merillä ja satamissa” pohtineen komitean 1971: B 94 argumentaatio nojaa YK:n ihmisoikeuksien julistukseen vuodelta 1948.

285 Holger Eklundin Alustus: ”Mitä on välfärd?” Pohjoismaiden merimieskirkkoneuvoston kokoukseen Siikarannassa 14.5.1970. Siteerattu Vapaavahdissa 2–3/1970. MP. 286 Esim. Komiteamietintö merenkulkijoiden huoltorahastosta 1953.

287 Komiteamietintö 1968: B 86, 8–10; Harjula, Kivimäki, Malinen & Nevalainen 2023, 399.

288 Komiteamietintö 1968: B 86.

289 Holger Eklundin puhe Yhteispohjoismaisen huoltokonferenssin avajaisissa Helsingissä 12.9.1969. Siteerattu Vapaavahti-lehdessä 2–3/1969, 35. MP. 290 Ibid.

291 Komiteamietintö 1968: B 86, 9.

292 Tästä kehityksestä yleisesti esim. Starck 2006, 9–46.

293 Komiteamietintö 1968: B 86, 8.

294 Justus Harbergin puhe yhteispohjoismaisen huoltokonferenssin avajaisissa 12.9.1969.

Siteerattu Vapaavahti 2-3/ 1969, 37. MP; Rönkkö 1975, passim.

295 Komiteamietintö 1968: B 86, 22–30.

296 Kettunen 2001, 117.

297 Bergenheim 2018, 17–54.

298 Sosiaali- ja terveysministeriön kirje Merimies-Unionille koskien valmistavan merityökonferenssin asiakirjoja 24.7.1969. FG19/ MEU/TYA. 299 Konferenssin lähtökohtana pidettiin ILO:n suositusta 48/1936.

300 ”Merityökonferenssissa esillä tärkeitä kysymyksiä”, Veikko Kanerva. Artikkeli Navigator-lehdessä 10/1969. H28/VK/TYA. 301 Ks. sivu 19.

302 ”Merityökonferenssissa esillä tärkeitä kysymyksiä”, Veikko Kanerva. Artikkeli Navigator-lehdessä 10/1969. H28/VK/TYA. 303 Merimiesunionin kirje sosiaaliministeriölle 13.2.1970. FH19/ MEU/TYA; Merenkulun työnantajaliiton lausunto Teknisen työkonferenssin julkilausumiin 17.3.1970; Merenkulkuhallituksen kirje Sosiaali- ja terveysministeriölle 12.3.1970; Sosiaaliministeriön kirje Kansainväliselle työjärjestölle 23.3.1970. H28/VK/TYA.

246

304 Merimiesunionin kirje sosiaaliministeriölle 13.2.1970. FG19/ MEU/TYA. 305 Merenkulun työnantajaliiton lausunto Teknisen työkonferenssin julkilausumiin 17.3.1970. H28/ VK/TYA. 306 Komiteamietintö 1970: B 34, 45.

Samasta teemasta esim. Alasuutari 1996.

307 Merenkulun työmarkkinajärjestöjen kirje Valtioneuvostolle 22.4.1970. FG19/MEU/TYA. 308 Ibid.

309 Merenkulun työmarkkinajärjestöjen kirje Valtioneuvostolle 22.4.1970. FG19/MEU/TYA. 310 Komiteamietintö 1971: B 95; HE 68/1972/Valtiopäiväasiakirjat/ EA. 311 Olavi Keiteleen avauspuhe Merimies-Unionin edustajakokouksessa 31.7.1972. HG1/MEU/TYA. 312 Sven-Erik Nylundin haastattelu.

313 Olavi Keiteleen avauspuhe Merimies-Unionin edustajakokouksessa 31.7.1972. HG1/MEU/TYA. 314 Sosiaali- ja terveysministeriön kirje Merimies-Unionille 8.10.1970 koskien komitean asettamista.

FG19/MEU/TYA; Komiteamietintö 1971: B 95; Hallituksen pöytäkirja 18.3.1970; 7.9.1970. FG6/KLH/ MEU/TYA. 315 Voima ja käyttö 11/68.

Konferenssiin osallistunut konepäällystöliiton J Heinonen kuvaili ilmapiiriä erinomaiseksi ja ratkaisukeskeiseksi.

316 Wiswall 1970, 160.

317 Merenkulkuhallitus Merimies-Unionille 2.6.1969; Merimies-Unionin kirje Merenkulkuhallitukselle 1.7.1969. HG19/MEU/ TYA; Voima ja käyttö 11/68. Artikkelissaan konepäällystöliiton edustaja kehui työntekijäpuolen edustusta riittäväksi.

318 ILO:n suositus 138/1970; Voima ja käyttö 11/68; Komiteamietintö 1971: B 95.

319 ILO:n suositus 138/1970.

320 Ibid.

321 Pöytäkirja Suomen ILO-neuvottelukunnan kokouksesta 16.5.1973. H29/VK/TYA. 322 Ibid.

323 Komiteamietintö 1971: B 95, 1–3.

324 Komiteamietintö 1971: B 95, 8.

325 Sivonen 2006, 83–84; Martti Karlssonin haastattelu.

326 Sivonen 2006, 83–84.

327 Juhani Rinteen haastattelu.

328 Kommunikaation kehityksestä esim. Kaarninen, Ojala, Valtonen 2023.

329 HS 1.8.1970 ”Suomen laivanvarustajain yhdistyksen ja merenkulun työnantajaliiton asiamieheksi on nimitetty valt. kand.

Matti Haarma.”

330 HS 2.5.1970 ”Jyväskylän talvi: Nainenko rasvaa yhteiskunnan rattaat?”

331 HS 15.6.1969 ”Yhdistys 9 ei halua viettää äitienpäivää” 332 https://tulva.fi/lue/yhdistys-9-tasa-arvotyon-aallonharjalla/; http://www.tyovaenliike. fi/wp-content/uploads/2017/04/ Mieskin_on_ihminen.pdf; Maija Haarman haastattelu; Laimi 2021, 19.

333 Kettunen 2001, 113–117.

334 Laimi 2021, 3–19; Ulla Haarman haastattelu.

335 HS 16.10. 1971 ”Komitea ehdottaa lakia merimiespalvelusta”.

336 Ibid.

337 Navigator 10/69. ”ILO – 50 vuotta merenkulkijain hyväksi.” H28/ VK/TYA..

338 Merimies-Unionin tiedote 25.11.1971. FG20/MEU/TYA.

339 Olavi Keiteleen kirje sosiaali- ja terveysministeri Alli Lahtiselle 25.11.1971. FG20/MEU/TYA. 340 Merimies-Unionin kirje Sosiaalija terveysministeriölle 16.11.1971.

FG20/MEU/TYA. 341 Merimies-Unionin kirje Sosiaalija terveysministeriölle 8.12.1970.

FG19/MEU/TYA. 342 HE 68/1972/Valtiopäiväasiakirjat/EA. 343 Ibid.

344 Ibid.

345 HE 68/1972/Valtiopäivä­ asiakirjat/EA. 346 HE 68/1972/Valtiopäivä­ asiakirjat/EA. 347 Komiteamietintö 1970: B 34, 45.

348 Sosiaalivaliokunnan mietintö n:o 5, 9.5.1972; Suuren valiokunnan mietintö n:o 39, 16.5.1972 hallituksen esityksen johdosta laiksi merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta 1972.

Valtiopäiväasiakirjat/EA. 349 HE 68/1972.

350 Olavi Keiteleen kirje kansanedustaja Uljas Mäkelälle 7.5.1972. HG1/MEU/TYA. 351 Ibid.

352 Suomi oli merkittävästi jäljessä länsimaista kehitystä, sillä esimerkiksi Englannissa vastaavat satamakomiteat perustettiin jo 1930-luvulla ja niiden toiminta oli hyvin aktiivista. Ongelmaksi alkoi nousta se, että tällaisten komiteoiden merkitystä Suomessa nakersivat julkisen hyvinvoinnin kehittyvät rakenteet.

Esim. Komiteamietintö 1971. A 25, 14. Sosiaalihuollon tulevaisuutta pohtineessa mietinnössä uumoiltiin, että vapaaehtoisen sektorin merkitys tulisi vähenemään rakenteellisen kehityksen myötä.

247

353 Olavi Keiteleen kirje kansanedustaja Uljas Mäkelälle 7.5.1972.

HG1/MEU/TYA. 354 Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta 24.5.1972. Valtiopäiväasiakirjat/ EA. 355 Olavi Keiteleen avauspuhe Merimies-Unionin edustajakokouksessa 31.7.1972. H18/VK/TYA. 356 Unionin hallituksen lausunto 12/72/11 ”Oleskelu satama-alueilla”. Unionin hallituksen esitykset 12/72/1/ Edustajakokous 1972.

H18/VK/TYA. 357 Vuosikokous 26.4.1972. HD6/ KHN/MEU/TYA. 358 Ulla Haarman haastattelu; Sakari Karttusen haastattelu.

359 HS 4.6.1972 ”Uusi keskus palvelee merimiehiä Kotkassa.”

360 Hallituksen pöytäkirja 24.6.1972.

HD6/KHN/MEU/TYA. 361 Ibid.

362 Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintakertomus 1972; Ehdotuksia rahamenojen supistamiseksi vuodelle 1971, 7.12.1970; Kauppalaivaston huoltoneuvoston toimintasuunnitelma 1971.

HD6/KHN/MEU/TYA. 363 Hallituksen pöytäkirja 26.4.1972.

HD6/KHN/MEU/TYA. 364 Esim. Komiteamietintö 1971: B 95.

365 ”Merimiespalvelutoiminta muuttuu – muuttuvatko asenteet?” Vapaavahti 3-4/1972. MP. 366 Näistä asenteista ja vasemmistolaisesta maailmankuvasta puhuivat monet Mepan 1970-luvun työntekijät. Sakari Karttusen haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu; Ulla Haarman haastattelu.

367 Ibid.

368 Laki merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta 452/1972.

Osa 3 Idealismin aika 369 Esim. Pekka Karppasen haastattelu. Tämä oli yleinen käsitys merenkulkijoiden keskuudessa.

370 Aiheesta yleisesti myös Kinnari & Riimala 1994.

371 Tästä kehityksestä esim.

Harjula, Kivimäki, Malinen & Nevalainen 2023.

372 Pertti Alasuutari luonnehtii samaa ajanjaksoa ”suunnittelutalouden ajaksi.” Hänen mukaansa tätä ajanjaksoa määritti usko siihen, että yhteiskunnan ongelmia voitaisiin ratkaista tieteellisen suunnittelun ja organisoinnin avulla. Lisäksi Alasuutari korostaa työmarkkinajärjestöjen vahvaa roolia.

Hänen mukaansa tasa-arvo ja demokraattisuus olivat premissejä, joista kaikki muu oli johdettava. Alasuutarin näkemykset istuvat Merimiespalvelutoimiston syntykehitykseen ja taustafilosofiaan erinomaisesti.

Mepan kontekstissa ”idealismi” on parempi aikakauden määre kuin ”suunnittelu”, vaikka valtion laajenevan sosiaalipoliittisen roolin ja yhteiskuntatieteellisen positivismin kautta myös ”suunnittelu” olisi ollut sopiva kattokäsite. Alasuutari 1996.

373 Sosiaali- ja terveysministeriön muistiot 21.8.1972; 23.8.1972. H17/ VK/TYA. 374 HPK 1.9.1972, MP. 375 Kauppalaivaston huoltoneuvoston kirje yhteistyötahoille. Syksy 1972. MP.

376 HPK 25.10.1972; 2.11.1972. MP. 377 HPK 27.9.1972; 10.10.1972; 3.11.1972; 6.11.1972; 21.11.1972; 19.12.1972. MP. 378 Merimiespalvelutoimiston palkat 1.1.1973; Vapaavahti 1/73, MP. 379 HKP 21.11.1972. Jaakko Pielalle annettiin viimeinen varoitus alkoholin käytöstä työpaikalla.

MP. 380 Lista opintosihteerin paikkaa hakeneista 19.12.1972, MP; HS 23.5.1970 ”Matti Haarma valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi”; Maija Haarman haastattelu; Sakari Karttusen haastattelu.

381 Merimiespalvelutoimiston kirje varustamoille 2.1.1973. MP. 382 HPK 10.10.1972. MP. 383 HPK 19.12.1972. MP. 384 ”Hyvät merenkulkijat”. Vapaavahti 1/1973, 1–2. MP. 385 Ibid.

386 ”Mepa aloitti”. Vapaavahti 1/1973, 12. MP. 387 ”Postipoiju”, Vapaavahti. 1/1973, 15. MP. 388 Rönkkö 1975.

389 Rönkkö 1975.

390 Ibid.

391 Esim. HS 5.1.1973.

392 HPK 15.1.1973; 31.1.1973; 6.3.1973.

MP. Sakari Karttusen haastattelu; Ulla Haarman haastattelu.

Matti Haarma oli hyvin tietoinen teknologisen kehityksen mahdollisuuksista, sillä hänellä oli työkokemusta Yleisradion lähetystoiminnasta, sekä hyvät suhteet Yleen muutenkin.

393 HPK 5.4.1973. MP. 394 HPK 6.3.1973. MP. 395 HPK 31.1.1973. MP. 396 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 1973. MP. 397 HS 5.1.1973.

398 Ibid.

248

399 Ulla Haarman haastattelu; Sakari Karttusen haastattelu.

400 Ibid.

401 Syksyn 1972 ja kevään 1973 pöytäkirjat sisältävät runsaasti suunnitteluaineistoa, ja Mepan asenne oli Kauppalaivaston huoltoneuvostoon verrattuna erittäin tulevaisuusorientoi­ tunut.

402 ”Myös Haminan palvelut paranevat – Merimiespalvelutoimisto ottaa Kotkan merimieskeskuksen hoitaakseen.”

Kymen sanomat 15.4.1973.

403 ”Onko merimies erimies vai ihminen siitä kuin muut”.

HS 25.3.1973.

404 Ibid.

405 ”Merimiespalvelutoimisto vastaa: me emme vaienna merenkulkijoiden tositarpeita” HS 8.4.1973.

406 HPK 5.4.1973. MP. 407 Ulla Haarman haastattelu; Sakari Karttusen haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu.

408 Kansakunnan rakentamisella viittaan esimerkiksi 1900-luvun ensimmäisen puoliskon kansallisiin opintokerho-, raittius-, hygienia- jne. kampanjoihin, joiden kautta pyrittiin luomaan terveen ja aktiivisen kansalaisen mallia.

409 Laki merimiesten palveluja opintotoiminnasta, lain perusteet; Myös Mepan omassa viestinnässä korostettiin tätä näkökulmaa.

410 Maija Haarman haastattelu; Sakari Karttusen haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu.

1970-luvun kuluessa laivanpäällystöliitto, varustajat ja merenkulkijat esittivät useaan otteeseen tyytymättömyytensä

Mepan henkilöstövalintoihin ja uutisoinnin epätasapainoisuuteen. Tämä kieli pohjimmiltaan tyytymättömyydestä Mepan vasemmistolaisuuteen.

411 Sakari Karttusen haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu; Ulla Haarman haastattelu.

412 Tulo- ja menoarvio vuodelle 1973. 26.4.1973. MP. 413 ”Maarianhaminassa tavattiin” Vapaavahti 2/1973, 3–11. MP. 414 ”Millaista merimieskulttuuria?”

Vapaavahti 2/1973, 1–2. MP. 415 ”Merimiespalvelua” Vapaavahti 3/1973, 1. MP. 416 Sakari Karttusen haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu.

417 HPK 10.8.1973. MP. 418 HPK 8.11.1973. MP. 419 Ibid.

420 HPK 11.12.1973. MP. 421 HPK 16.10.1973. MP; Brunila 1982.

422 MEPA:n paikallisorganisaatiot ja yhdysmiesverkosto Suomen satamissa. 9.12.1973. MP. 423 Ibid.

424 Kauppalaivaston huoltoneuvosto perusti vastaavan neuvoston Turkuun 1960-luvun alussa, mutta sen merkitys jäi vähäiseksi. Neuvostojen perustamista ehdotettiin jo merenkulkijoiden huoltorahastoa käsittelevässä lakiluonnoksessa vuodelta 1953.

425 Esim. Sakari Karttusen haastattelu. Karttusen mukaan Kauppalaivaston huoltoneuvoston perintö ei ollut merkittävä Mepalle. Toiminta rakentui hyvin tulevaisuusorientoituneesti.

426 HPK 16.10.1973. MP. 427 HS 3.12.1973.

428 HS 3.12.1973.

429 Mepa lähestyi varustajia keväällä 1973 tavoitteenaan vaikuttaa uusien alusten vapaa-ajan

tilojen rakentamiseen. Näiden tilojen tavoitteena oli luoda ”merenkulkijoille aktivoiva ja viihtyisä ympäristö”. Jako aktiiviseen ja passiiviseen ajanviettoon oli uusi piirre merimiespalvelutoiminnan kielenkäytössä.

Merimiespalvelutoimiston kirje varustamoille ja merenkulun järjestöille 7.3.1973. Veikko Kanervan arkisto, TyarK. 430 HPK 11.12.1973; 26.11.1973; 11.12.1973. MP. 431 HS 3.12.1973.

432 Sakari Karttusen muistio Mepan toiminnasta 1974. HG2/MEU/ TYA. 433 Ehdotus Mepan kurssitoiminnasta 1974; MEPA – yhdysmieskurssi, ohjelma 1974. MP. 434 Ibid.

435 Sakari Karttusen muistio Mepan toiminnasta 1974. HG2/MEU/ TYA. 436 Merimiespalvelutoimiston toimintasuunnitelma 1974. HG2/ MEU/TYA. 437 Sakari Karttusen haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu; Ulla Haarman haastattelu; Pekka Karppasen haastattelu.

438 Merimiespalvelutoimiston toimintasuunnitelma 1974. HG2/ MEU/TYA. 439 Mepan ensimmäisen vuoden ylijäämä oli 389 000 markkaa.

HPK 1.3.1974. MP. 440 Esim. Pertti Rönkön haastattelu.

441 Sakari Karttusen haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu; Martti Karlssonin haastattelu; Pekka Karppasen haastattelu; Ulla Haarman haastattelu.

442 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 1974. MP.

249

443 Heli Mäen selvitys omasta työtehtävästään 11.12.1978. MP; Sakari Karttusen haastattelu.

444 HPK 14.5.1974.MP. 445 HPK 11.2.1974; 9.4.1974. MP. 446 HPK 16.10.1975. MP. 447 Sakari Karttusen haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu; Pekka Karppasen haastattelu.

448 Olavi Keiteleen puhe ”Taloustiedon tarve merillä” 12.2.1974; Merimiespalvelutoimiston tiedote ”Merenkulun taloudellinen seminaari” 1974. HG2/MEU/TYA. 449 Vapaavahti 6/74, 1, 9. MP. 450 Asiamiehen työpaikkailmoitus 1.7. 1963. HD2/KHN/MEU/TYA. 451 Asiamiehen työpaikkailmoitus 1974. Aino Pohjolan kotiarkisto.

452 Sakari Karttusen haastattelu.

453 Suomen laivanpäällystöliiton kirje Merimiespalvelutoimiston hallitukselle 8.10.1974. MP. 454 HPK 16.10.1974; 29.11.1974. MP. 455 Asiamiesten toimintaohjeet, Merimiespalvelutoimisto 1974.

HG2/MEU/TYA. 456 Sakari Karttusen haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu.

457 Sakari Karttusen haastattelu.

Mepan arkistossa on useita esimerkkejä alkoholisoituneista asiamiehistä.

458 Aino Pohjolan haastattelu.

459 Vapaavahti 6/74, 10. MP. 460 ”MEPA – Linkki maan ja meren välillä”. Kaleva 20.10.1977.

461 ”Aisku huolehtii merimiehistä Pohjois-Suomen satamissa” HS 27.6.1978 462 ”MEPA – Linkki maan ja meren välillä”. Kaleva 20.10.1977.

463 Aino Pohjolan työtodistus 21.3.1983. Aino Pohjolan kotiarkisto.

464 Aino Pohjolan haastattelu.

465 Pekka Karppasen haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu.

466 Jorma Louhivuoren kirje Merimiespalvelutoimiston hallitukselle 1.6.1977. MP. 467 Pertti Rönkön haastattelu.

Merenkulkijoiden satamakulttuuri oli tuttua mepalaisille, mutta siitä ei kirjoitettu asiakirjoihin tai raportteihin. Myöskään Merimieskirkko ei paheksunut merenkulkijoiden satama-arkea, vaan pyrki tarjoamaan apua ja palvelua kaikissa tilanteissa.

Kari Bundsdorfin haastattelu.

468 Ulla Haarman haastattelu.

469 Vapaavahti 1/1975 ”Kolmannelle vuodelle”. MP. 470 Esimerkiksi Vapaavahti 6/1974; 2/1975; 4/1977; 1/1979. MP. 471 Juhani Rinteen haastattelu.

472 HS 9.4.1973. ”Virgo paras urheilulaiva”.

473 Poso 2023, 18–23.

474 Ibid.

475 Vapaavahti 1/1974 ”Kuntoharjoittelusta”. MP. 476 Poso 2023,1.

477 Juhani Rinteen haastattelu.

478 Vapaavahti 1/1975. MP. 479 Vapaavahti 1/1974. ”mt Mistral vuoden 1973 parhaaksi.” MP. 480 Vapaavahti 1/75. Matti Haarman pääkirjoitus. MP. 481 Vapaavahti 5/74, 6/74. Matti Haarman pääkirjoitus. MP. 482 Ulla Haarma kuvaili näillä sanoilla Matti Haarman uran alkua Mepassa. Ulla Haarman haastattelu.

483 HPK 19.11.1976. MP. 484 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 1974; Vapaavahti 5/74, 6/74, 5. MP; Yhdysmieskurssin todistus 1974, Aino Pohjolan kotiarkisto.

485 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 1975; Vapaavahti 1/75. MP.

486 Luettelo Merimiespalvelu­ toimiston palkkakuluista ja työntekijöistä 28.4.1975. MP. 487 Matti Kotron kirje Merimiespalvelutoimiston hallitukselle 21.3.1975. MP. 488 HPK 7.11.1975; 2.12.1975. MP. 489 HPK 2.12.1975; 15.12.1975. MP. 490 Laki 618/76.

491 HPK 25.1.1977. MP. 492 HPK 28.1.1977; 8.3.1977. MP. 493 Ibid.

494 HPK 8.3.1977; 27.2.1978. MP. Pertti Rönkön haastattelu.

495 HPK 19.12.1978. MP. 496 HPK 19.3.1975. MP. 497 Sakari Karttusen haastattelu; Ulla Haarman haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu.

498 Suomen laivanpäällystöliiton kirje Merimiespalvelutoimiston hallitukselle 24.11.1975. MP. 499 HPK 2.12.1975; Päätös 5-vuotis­ suunnitelman kirjoittamisesta hallitus 1.9.1976. MP. 500 Esim. HPK 19.11.1976. Keskustelusta löytyy runsaasti aikaisempia mainintoja hallituksesta. MP. 501 HPK 27.4.1976. MP. 502 HPK 1.9.1976. MP. 503 Sakari Karttusen haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu; Ulla Haarman haastattelu; Aino Pohjolan haastattelu; Juhani Rinteen haastattelu; Martti Karlssonin haastattelu; Pekka Karppasen haastattelut.

504 HPK 27.4.1976. MP. 505 HPK 27.4.1976; 1.9.1976; 6.9.1977; 18.10.1977. MP. 506 HPK 16.5.1977. MP. 507 Vapaavahti 9-10/78. Matti Haarman pääkirjoitus. MP. 508 Harri Kajanuksen muistio varustamoseminaarista 20-22.11.1978.

MP.

250

509 Ibid. Esim. HPK 17.12.1979. MP. Ulkomaisen toiminnan tehostamisen vaatimus nousee esiin useissa pöytäkirjamerkinnöissä.

510 Muistio ”Kansainvälinen merimieskeskus Helsingissä” 1979. MP. 511 HPK 28.1.1977. MP. 512 HPK 17.10.1977. MP. 513 HPK 5.9.1978. MP. 514 HPK 31.8.1978. MP. 515 HPK 8.5.1979; 6.11.1979. MP. 516 Muistio ”Kansainvälinen merimieskeskus Helsingissä” 1979. MP. 517 Nurmio 2005, 105.

518 Rönkkö 1975, passim; Sakari Karttusen tutkimus ”Opinto-, tutustumis-, ja tiedotusmatka osallistuvana havainnoitsijana cross trade -liikenteeseen” 1979.

MP; Sakari Karttusen haastattelu; Ulla Haarman haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu.

519 Merimiespalvelutoimiston toimintasuunnitelma 1978-1982, 6. MP. 520 Pertti Rönkön haastattelu.

521 Ulla Haarman haastattelu.

522 Juhani Rinteen haastattelu; Ulla Haarman haastattelu.

523 Vapaavahti 1/75, MP. 524 Komiteamietintö 1971: A25, 29.

525 Sakari Karttusen muistio ”Opinto-, tutustumis-, ja tiedotusmatka osallistuvana havainnoitsijana cross trade -liikenteeseen” 1979. MP. 526 Komiteamietintö 1971: A25, 8.

527 Komiteamietintö 1971: A25, 10.

528 Vapaavahti 3/1988. MP. 529 Kettunen 2001, 114–117.

530 Sakari Karttusen muistio ”Opinto-, tutustumis-, ja tiedotusmatka osallistuvana havainnoitsijana cross trade -liikenteeseen” 1979. MP.

531 Martti Karlssonin haastattelu; Merityöaikalaki 296/1976. Karlsson piti muutoksia merenkulkijoiden työajassa 1970-luvun tärkeimpinä merenkulun sosiaalista todellisuutta muuttaneina tekijöinä. Karlssonin mukaan uudet lomakäytännöt tekivät merenkulkijoista ”tavallisia ihmisiä” ja muuttivat heidän hyvinvointiaan enemmän kuin Mepa ikinä pystyi sitä toiminnallaan muuttamaan.

532 Esim. Komiteamietintö 1971: A25 13–14.

533 Salokangas 1996, 434–439.

534 HPK 26.8.1981. MP. 535 Vapaavahti 8/78. Matti Haarman pääkirjoitus. MP. 536 Esim. HPK 6.9.1977. MP. Laivanpäällystöliiton Henrikki Rislakki oli arvostellut julkisesti Pertti Rönkön toimintaa ja henkilöä Vapaavahdin kirjoituksiin liittyen.

537 Merimiespalvelutoimiston yhdysmieskurssin ohjelma 1974.

MP. 538 Pertti Rönkön haastattelu.

539 Ulla Haarman haastattelu; Sakari Karttusen haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu.

540 HPK 6.9.1977. MP. 541 HPK 27.2.1978. MP. 542 Toimintakertomus 1978. MP. 543 Sakari Karttusen haastattelu.

544 Ulla Haarman haastattelu; Sakari Karttusen haastattelu; HPK 6.9.1983. MP. Toiminnanjohtaja Matti Haarma hakeutui syyskuussa 1983 hoitoon alkoholismin vuoksi oltuaan ensin viikon pois töistä ilman selitystä.

545 Esim. Martti Karlssonin haastattelu.

546 Sakari Karttusen haastattelu; Aino Pohjolan haastattelu; Juhani Rinteen haastattelu;

Pekka Karppasen haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu; Ulla Haarman haastattelu; Martti Karlssonin haastattelu.

547 Pekka Karppasen haastattelu; Martti Karlssonin haastattelu.

548 HPK 22.1.1980. MP. 549 HPK 15.3.1975; 27.3.1979. MP. 550 HPK 8.5.1979. MP. 551 Sakari Karttusen haastattelu.

552 Suomen laivanpäällystöliiton kirje Merimiespalvelutoimiston hallitukselle 21.5.1979. MP. 553 HPK 12.9.1979; ”Henkilövalinnat Merimiespalvelutoimistossa”.

Selvitys Sosiaali- ja terveysministeriölle 8.10.1979.MP. 554 Soukola 2003, 406–413.

Samasta aiheesta myös Navis Fennica 2.

555 Muistio Mepan hallitukselle liittyen töiden järjestämiseen.

Veikko Hintsanen/Harri Kajanus 22.1.1980. MP. 556 Luonnos Mepan ohjesäännöksi tammikuu 1980; HPK 22.1.1980.

MP. 557 HPK 25.2.1980. MP. 558 HPK 18.3.1980. MP. 559 Ibid.

560 HPK 26.3.1980. MP. 561 Ibid.

562 HPK 14.4.1980. MP. 563 Ibid.

564 HPK 9.4.1980. MP. 565 Muistio ”Merimiespalvelu­ toimiston tilinpäätös 1979”.

Per Forsskåhl 1980. MP. 566 HPK 26.5.1980. MP. 567 Veikko Hintsasen kirje Merimiespalvelutoimiston hallitukselle 28.5.1981. MP. 568 Mepan hallinto-ohjesääntö 1980. MP. 569 HPK 14.4.1980. MP. 570 HPK 5.6.1980. MP. 571 Cross Trade -työryhmän

251

väliraportti 4.6.1980. MP. 572 Veikko Hintsasen kirje Merimiespalvelutoimiston hallitukselle 28.5.1981. MP. 573 Toimintakertomus 1981. MP. 574 HPK 23.4.1981. MP. 575 Suomen varustamoyhdistys 1932–1982, 138.

Osa 4 Rakennemuutoksen aika 576 Tästä muutoksesta kokoavasti esim. Kinnari & Riimala 1994.

577 Kinnari & Riimala 1994. ”Vieraiden lippujen alla.”; Ehrnroot 1983; Wahlroos 1983.

578 Ehrnrooth 1983, 51.

579 Wahlroos 1983, 37.

580 Esim. Aino Pohjolan haastattelu.

581 Kaukiainen 2008, 494.

582 Kaukiainen 2008, 479–503.

583 Kinnari & Riimala 1994.

584 Pekan kommentti 1970-luvun tilanteesta tähän..

585 Komiteamietintö 1977: 73.

586 Komiteamietintö 1977: 73, 75–76.

587 Komiteamietintö 1977: 73, 95.

588 Komiteamietintö 1977: 73, Suomen laivanvarustaja­ yhdistyksen eriävä mielipide.

589 Komiteamietintö 1977: 73, Merenkulun työntekijäjärjestöjen eriävä mielipide.

590 Komiteamietintö 1977: 73, 12–17.

591 Komiteamietintö 1980:26.

592 Komiteamietintö 1980: 26, 4–5.

593 Komiteamietintö 1980: 26, 13.

594 Komiteamietintö 1980: 26, Merimies-Unionin, Suomen laivanpäällystöliiton ja Suomen konepäällystöliiton eriävä mielipide.

595 Vapaavahti 9–10.1982. ”Lamaan löytyy lääkkeitä”. MP. 596 Vapaavahti 3/1982. ”Toimintasuunnitelma 1983–1987.” MP.

597 Vapaavahti 1/1982, ”Kehitysmaat ja maailman kauppalaivasto”. MP. 598 Merenkulkupoliittinen ohjelma 1984, 4. Merenkulun neuvottelu­kunta, Helsinki 1984.

599 Vapaavahti 4–5.1984. ”Vihdoinkin yhteinen kannanotto merenkulkupolitiikassa.” MP. 600 Soukola 2003, 432.

601 Tästä esim. Kettunen 1997, 189–190. Viestinnän vapautumisesta Salokangas 1996.

602 Soukola 2003, 432–433.

603 Merenkulkupoliittinen ohjelma 1991, 3. Merenkulun neuvottelukunta, Helsinki 1991.

604 Vapaavahti 5/1985.

Matti Haarman pääkirjoitus ”Mepa ja kriisi”. MP. 605 HPK 26.11.1982. MP. 606 Vapaavahti 6/1984. Matti Haarman pääkirjoitus. MP. 607 Esim. Muistio Mepan palvelu­ oppaaseen liittyen 1983; Muistio toimintakertomuksen ja palvelu­ oppaan julkaisemiseen liittyen 4.11.1982; Muistio koskien Mepan ja Ulkomaankauppaliiton yhteistyötä 20.10.1982. MP. 608 Vapaavahti 1/1983. Matti Haarman pääkirjoitus ”10-vuotismietteitä”. MP. 609 Komiteamietintö 1980: 26, 111–112; Merenkulkupoliittinen ohjelma 1984, 15.

610 Vapaavahti 9-10/1983. Matti Haarman pääkirjoitus ”Suu säkkiä myöten”; HPK 12.12.1983. MP. 611 HPK 4.1.1983; 26.10.1982.

Pohjoismainen päällikkökokous 5-6.9.1984; 9-10.10.1985, raportti. Vapaavahti 8/1984.

Matti Haarman pääkirjoitus ”Yhteistyötä”. MP.

612 Pohjoismainen päällikkökokous 5-6.9.1984, raportti. MP. 613 Pohjoismainen päällikkökokous 7-8.3.1984, raportti. MP. 614 Soukola 2003, 432–433; Merenkulkupoliittinen ohjelma 1991, passim.

615 Merenkulkupoliittinen ohjelma 1991, taulukko 14. ”Työpaikat Suomen varustamoyhdistys ja Ålands redarförening.”

616 Vapaavahti 8/1985. Matti Haarman pääkirjoitus ”Mietteitä matkustajalaivoista”. MP. 617 Vapaavahti 3/1984, Matti Haarman pääkirjoitus ”Linjavetoa”. MP. 618 Vapaavahti 7/1984, Matti Haarman pääkirjoitus ”Tienhaarassa”. MP. 619 Hallituksen pöytäkirja 4.4.1985.

MP. 620 HPK 12.11.1984; 27.3.1985; 20.8.1985; 27.2.1986; 23.4.1986; 8.4.1987; Edustajiston pöytäkirja 8.4.1987. MP. 621 Edustajiston pöytäkirja 23.4.1986. MP. 622 HPK 27.11.1985. MP. 623 Martti Karlssonin haastattelu; Pekka Karppasen haastattelu.

624 HPK 27.11.1985. MP. 625 HPK 26.11.1982; 27.11.1986; 8.1.1986.

MP. 626 Sakari Karttusen haastattelu; Martti Karlssonin haastattelu.

627 Ulla Haarman haastattelu; Pertti Rönkön haastattelu.

628 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 1982. MP. 629 Martti Karlssonin haastattelu; Pekka Karppasen haastattelu.

630 Vapaavahti 1/1986.

Martti Karlssonin pääkirjoitus ”Merimies­palvelua meri­miehille”.

MP. 631 Soukola 2003, 435.

252

632 Pohjoismainen päällikkökokous 8-9.10.1986, raportti. MP. 633 HPK 27.2.1987. MP. 634 Esim. Vapaavahti 3–4/1986.

Karlssonin haastattelu merenkulun sosiaaliseminaariin liittyen. MP. 635 Vapaavahti 1/1986. Martti Karlssonin pääkirjoitus ”Merimiespalvelua merimiehille”. MP. 636 TS 19.11.1987.

637 Edustajiston kokous 8.4.1987; HPK 8.4.1987 638 HPK 19.11.1987; 10.12.1987. MP. 639 Martti Karlssonin haastattelu.

640 Esim. Pohjoismainen päällikkökokous 9–10.10.1985 641 ILO:n sopimus N:o 163 ja suositus nro 173.

642 Ibid.

643 Vapaavahti 9–10/1987. ”Merimiespalvelusta kansain­ välinen ILO:n sopimus”. MP. 644 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 1987. MP. 645 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 1988. MP. 646 Vapaavahti 3–4.1989.

Pääkirjoitus: ”Palvelu laajenemassa”; Merimiespalvelutoimiston selvityspyyntö merimiesasiain neuvottelu­ kunnalle 28.10.1988; Muistio ”Palvelut mukavuuslippu­ laivoille” 13.4.1988. MP. 647 HS 12.9.1988.

648 E-S 9.12.1988.

649 Vapaavahti 1/1989. Martti Karlssonin pääkirjoitus. MP. 650 Suhonen 1988, 185; Helkama 2015, 67. Arvotutkimusten mukaan kollektiivisten päämäärien ajaminen alkoi korvautua Suomessa ja Länsi-Euroopassa individualistisilla päämäärillä 1970-luvulta eteenpäin.

651 Pertti Rönkön haastattelu ..2021.

652 Vapaavahti 5-6, 1987. MP. 653 Koulun merkitys kansalaisuuden rakentamisessa. Harjula, Kivimäki, Malinen & Nevalainen 2023, 377–385.

654 Vapaavahti 7, 1987. ”Merimieskulttuuria täysin purjein”. MP. Samasta aiheesta esim. Nurmio 2005.

655 Esim. Pekka Karppasen haastattelu.

656 ”Hotellin vuokraaminen ulkopuoliselle yrittäjälle” Muistio, 20.11.1989. MP. 657 HPK 3.4.1984; 12.1.1986; 17.2.1993; Muistio videopalveluun liittyen 25.11.1981. MP. 658 Esim. Työterveyslaitoksen tutkimus lastialusten työoloista kertoo näistä muuttuneista vapaa-ajan viettämisen tavoista.

659 Edustajiston pöytäkirja 8.4.1987.

MP. 660 Mepan selvitys koulutus­ kyselystä 28.2.1989. MP. 661 Martti Karlssonin haastattelu; Mepan toimintakertomukset 1990–1999. MP. 662 ”Työn kuormittavuus lastialuksella. Työanalyysi- ja kyselytutkimus lastialuksilla. S. 89–90, Työpoliittinen tutkimus, työministeriö 1992.

663 Martti Karlssonin avauspuheenvuoro Mepan varustamoseminaarissa 19.12.1986. MP. 664 Heikki Saarni Martti Karlssonille 23.5.1994. MP. 665 Martti Karlssonin avaus­ puheenvuoro Mepan varustamoseminaarissa 19.12.1986. MP. 666 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan sekä työvaliokunnan kirje Martti Karlssonille 5.12.1991. MP. 667 Pekka Karppasen haastattelut.

668 Pekka Karppasen matkaraportti Hampurista ja Rotterdamista 1995. MP. 669 HPK 28.2.1994. MP. 670 HPK 26.11.1982. MP. 671 ”Merenkulkijan kuntoliikunta.

Työsuhteet 37. Tuija Virtanen, Leena Tamminen-Peter ja Gustav Wickström.

Työterveyslaitos, Helsinki 1981.

672 HPK 8.5.1981. MP. 673 Edustajiston pöytäkirja 8.4.1987.

MP. 674 HS 22.6.1979. ”Merimiehen vaikea hoitaa kuntoaan liikkumalla.”

675 Pekka Karppasen haastattelu.

676 Muistio pohjoismaisesta päällikkökokouksesta 25–26.5.1988; Muistio pohjoismaisesta urheilukokouksesta 7-8.9.1988. MP. 677 Muistio kansainvälisen merimies­ urheilukomitean kokouksesta Oslosta 15.6.1989. MP. 678 Muistio pohjoismaisesta päällikkökokouksesta 9.12.1992. MP. 679 Toimintakertomus 1988, MP. 680 Hallituksen kokous 22.11.1995; Muistio ”Menojen kehitys pääluokittain 1983–1995.” MP.

Osa 5 Hyvinvoinnin aika 681 Komiteamietintö 1989: 62.

682 Merenkulkupoliittinen ohjelma 1994–1996, 7.

683 Merenkulkupoliittinen ohjelma 1991, 21.

684 TyVM 1/1992 – HE 224/1991.

685 1370/1992.

686 HE 224/1991.

687 HE 224/1991.

688 Pekka Karppasen haastattelu.

689 HPK 28.2.1994. MP. 690 Temmes 2008, 75–76.

253

691 ”Merimiespalvelutoimiston toiminnan perusteet, nykytila ja tavoitteet” 26.5.1994. MP. 692 Mepan alkuaikoina merimiespalvelutoimintaa perusteltiin nimenomaan nuorten miesten suojelemisella. Heitä piti varjella alkoholilta ja muilta satamien vaaroilta.

693 Martti Karlssonin haastattelu.

694 ”Merimiespalvelutoimiston toiminnan perusteet, nykytila ja tavoitteet” 26.5.1994. MP. 695 Työministeriö Merimiespalvelutoimistolle 1.3.1999. MP. 696 HPK 16.3.1999. MP. 697 Työministeriö Merimiespalvelutoimistolle 19.4.1999. MP. 698 Työministeriö Merimiespalvelutoimistolle 3.11.1999. MP. 699 Työministeriö Merimiespalvelu­ toimistolle 17.11.2004; Merimiespalvelutoimisto työministeriölle 3.1.2002; Merimiespalvelutoimisto työministeriölle 9.11.2006. MP. 700 Martti Karlssonin haastattelu.

701 Temmes 2003, 230, 239–240.

702 Martti Karlssonin haastattelu.

703 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 1998. MP. 704 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 2000. MP. 705 Martti Karlssonin muistio 15.12.2010. MP. 706 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 1997. MP. Martti Karlssonin haastattelu.

707 MEPAn toimintasuunnitelma 2006–2010. MP. 708 Martti Karlssonin haastattelu.

709 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 1997. MP. 710 Esimerkiksi Merimiespalvelu­ toimiston toimintakertomus 1996. MP. 711 Pekka Karppasen haastattelu.

712 ”Katsaus Mepan satamapalvelutyöhön – muutokset ja kehitys 10 viime vuoden aikana”. Pekka Karppanen, 15.12.2004. MP. 713 Ibid.

714 Edustajiston kokous 15.4.2005.

MP. 715 Hallituksen neuvottelupäivät Ylläsjärvellä 5–7.4.2005, muistio.

MP. 716 Ibid; Hallituksen neuvottelu­ päivät M/S Mariellalla 30.9–1.10.09. MP. 717 ”Katsaus Mepan satamapalvelutyöhön – muutokset ja kehitys 10 viime vuoden aikana”. Pekka Karppanen, 15.12.2004. MP; Ala-Pöllänen 2017, 125–126.

718 Ibid.

719 Esim. MEPAn toimintasuunnitelma 2006–2010. MP. 720 Martti Karlssonin muistio 15.12.2010. MP. 721 Hallituksen neuvottelupäivät Ruissalossa, muistio 14.5.2007.

MP. 722 Esim. Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 2004. MP. 723 Koivu 2020, ”Yle, digikumous ja sinä”.

724 Martti Karlssonin muistio 15.12.2010. MP. 725 mediauutiset.fi – ”Töissä tänään: Ylilääkäri Heikki Saarnio, TTL” https://www.mediuutiset.fi/ uutiset/toissa-tanaan-ylilaakari-heikki-saarni-ttl/b5b808fb594c-389d-942a-4631ff30f89a 726 Kärkkäinen 2021, 108–109.

727 Vuonna 1987 työturvallisuuslaissa linjattiin, ettei työ saanut aiheuttaa haittaa työntekijän ”henkiselle terveydelle”. Laki työturvallisuuslain muuttamisesta. 27/1987.

728 STM työsuojelustrategia 1998, 10.

729 Ibid; Laine, Niemi, Saarni, Pentti, ”Merenkulkijoiden työ, terveys ja toimintakyky.

Merialan työkykyhanke. 1999.

730 Kärkkäinen 2021, 111.

731 STM työsuojelustrategia 1998; STM työsuojelustrategian seurantaraportti 2004; Työperäistä stressiä koskeva keskusjärjestösuositus 19.11.2007. https:// vm.fi/documents/10623/1121917/ Työperäistä+stressiä+koskeva+keskusjärjestösuositus. pdf/4f6e86c3-5f4e-49f8-8b193d5cf22fa821/Työperäistä+stressiä+koskeva+keskusjärjestösuositus.pdf Luettu 20.3.2023.

732 Työministeriön kirje Merimiespalvelutoimistolle 1.3.1999. MP. 733 Gerlander-Launis 2007; Vapaavahti 1/2003. ”Hyvinvointi työpaikalla kuuluu kaikille.”; Kaskisaari 2004; Vänskä 2022, 52–53; Laine, Niemi, Saarni, Pentti, 1999.

734 Kärkkäinen 2021, 112; Vänskä 2022, 52–53.

735 Sosiaali- ja terveysministeriö ”Työsuojelustrategian seurantaraportti 2004”, 33.

736 Työministeriö Merimiespalvelutoimistolle 1.3.1999.MP. 737 Mepan kirje työministeriölle 12.4.1999, MP; Mepan toimintasuunnitelma 2000-2004; MP. 738 Esim. Mepan kirje työministeriölle 9.11.2006. MP. 739 Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojelustrategia 1998.

740 https://www.stat.fi/til/ vpa/2002/vpa_2002_2005-0126_tie_001.html 741 Esim. MEPA 2006–2010 -toimintasuunnitelmassa todetaan: ”Työn henkisen kuormittavuuden vuoksi panostetaan myös suomalaisten merenkulkijoiden loma-ajan palveluihin, sekä

254

mahdollisuuksiin viettää aktiivinen loma perheen kanssa.” MP. 742 Martti Karlssonin muistio 15.12.2010. MP. 743 Ilosalo-Kärkkäinen 2009, 59–65.

744 Laine, Niemi, Saarni, Pentti, 1999.

745 Hinkka, Takala, Saarni 2010; ”Hyvinvointi työpaikalla kuuluu kaikille”. Vapaavahti 1/2000. MP; Martti Karlssonin haastattelu.

746 Merimies-Unionin TYKY-projektin suunnittelu­ tilaisuus 15.10.2001. MP. 747 Vänskä 2022. 53–54.

748 Vapaavahti 4/2003 ”TrimMare – trimmiä laivoille”. MP. 749 Vapaavahti 4/2003. ”Kunnon hankkeita”. MP. 750 Ilosalo-Kärkkäinen 2009, 66.

751 Esim. Työterveyslaki 1383/2001; Työturvallisuuslaki 738/2002.

752 Pekka Karppasen muistio 29.3.2005. MP; Sirpa Kittilän haastattelu.

753 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 2009. MP. 754 Hallituksen neuvottelupäivät 30.9–1.10. 2009. MP. 755 Ibid.

756 Borgström 2015, 12.

757 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 2009. MP. 758 Vapaavahti 4/2003 ”Kunnon hankkeita”. MP. 759 Vapaavahti 4/2004 ”Merenkulkijat trimmiin – trimmarikoulutus”. MP. 760 Ilosalo-Kärkkäinen 2009, 68–69, 81.

761 Martti Karlssonin muistio 30.3.2005. MP. 762 TrimMare käynnisti Mepassa työhyvinvointiin liittyvän toimintakulttuurin, joka jatkuu edelleen ForMare-hyvinvointiohjelman muodossa. Tässäkin

ohjelmassa yhteistyökumppanina on Merimieseläkekassa.

763 HE 68/1972.

764 Martti Karlssonin haastattelu; MEPA 2006–2010 -toimintasuunnitelma. MP. 765 Pekka Karppasen muistio 29.3.2005. MP. 766 Martti Karlssonin muistio 15.12.2010. MP; Martti Karlssonin haastattelu.

767 HPK, esityslista 1/2001. MP. 768 Martti Karlssonin haastattelu.

769 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomukset 2004– 2010. MP. 770 Merimiespalvelutoimisto työministeriölle 3.1.2002; 9.11.2006; Työministeriö Merimiespalvelutoimistolle 17.11.2004; Merimiespalvelutoimiston toimintakertomukset 2001–2010. MP. 771 Luottamuksellinen muistio ”Keskustelu merimiespalvelutoimintaan liittyvistä asioista” 16.2.2002. MP. 772 Muistio Mepan toimintaan liittyen 16.1.2002. MP. 773 Merimies-Unioni Merimies­ palvelutoimistolle 19.9.2002. MP. 774 HPK 5.11.2002. MP. 775 Ibid.

776 HS 20.3.2006 ”Meiltä kyllä sujuu laji kuin laji”.

777 Pekka Karppasen haastattelu; Merimiespalvelutoimiston toimintakertomukset 1996–2010.

MP. 778 Pekka Karppasen haastattelu.

779 Muistio ”Katsaus Mepan satamapalvelutyöhön” 29.3.2005. MP. 780 Muistio kansainvälisen urheilukomitean kokouksesta Kööpenhaminasta 6-7.12.2006. MP. 781 Raportti pohjoismaisesta päällikkökokouksesta ja urheiluko-

kouksesta Kööpenhaminasta 30.–31.3.2009; Hallituksen neuvottelupäivät M/S Mariellalla 30.9-1.10.2009. MP. 782 Hallituksen neuvottelupäivät M/S Mariellalla 30.9–1.10.2009; Mepan tulo- ja menoarvio 2010.

MP. 783 Toimintakertomus 2010. MP. 784 35/1989; 1444/1992; 618/ 1995.

785 HE 224/1991.

786 Edustajiston pöytäkirja 10.4.2003. Pöytäkirjassa todetaan, kuinka Mepan mahdollisesti tiukentuvassa taloudellisessa tilanteessa täytyisi huolehtia siitä, että ”laissa ja yleissopimuksessa mainitut palvelut ovat ensisijaisia”. Edustajisto puuttui harvoin Mepan toimintaan, mutta tässä tapauksessa näkyi edustajiston varsinainen tehtävä ja sen perusta.

787 Esim. HPK 19.12.2002. MP. 788 HE 183/2005.

789 TyVM 16/2006 – HE 183/2005 vp.

790 Ibid.

791 HE 68/1972.

792 Esim. Hallituksen kokous 15.12.2006. MP. 793 Ibid.

794 HE 183/2005.

795 HE 183/2005.

796 HE 183/2005.

797 Ibid.

798 HE 183/2005.

799 Martti Karlssonin haastattelu.

800 Pekka Karppasen haastattelu.

801 Martti Karlssonin muistio 30.3.2005. MP. 802 Ibid.

803 HPK 18.11.2004. MP. 804 Martti Karlssonin haastattelu.

805 Esim. Asiamiehen myyjäisreissu Antwerpeniin 28.11.–7.12.2005; Luottamuksellinen muistio. ”Keskustelu Merimiespalvelu­

255

toimintaan liittyvistä asioista” 16.1.2002. MP. 806 Ibid.

807 Martti Karlssonin muistio 16.1.2001. MP. 808 Hallituksen neuvottelupäivät Ylläsjärvellä, muistio 5.–7.4. 2005.

MP. 809 Pekka Karppasen haastattelu.

810 Helsinki Seafarer’s Centre -projektityöryhmän kokous 5.10.2005. MP. 811 Pekka Karppasen matkakertomus Antwerpenistä 4.–5.12.2007.

MP. 812 Pekka Karppasen haastattelu.

813 Wihurin säätiön toimintakertomus 2009, 6. https:// wihurinrahasto.fi/wp-content/ uploads/2015/08/vuosikertomus2009.pdf 814 ”Vuosaaren merimieskeskus vihittiin”. Kirkko ja kaupunki 12.11.2009.

815 Merimiespalvelutoimisto Helsingin satamalle 12.3.2009. MP. 816 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 2009. MP. 817 HS 7.2.2009. ”Merimies pulittaa paljon pääsystä laivalta Vuosaareen.”

818 HS 9.7.2010. ”Vuosaaren satamassa hiertävät 'merimiesten pakkokuljetukset'".

819 Kirkko ja kaupunki 12.11.2009. ”Joko merenkulkijat pääsevät Vuosaaren merimieskeskukseen?”

820 Pekka Karppasen haastattelu; Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 2013. MP. 821 Hallituksen neuvottelupäivät 30.9.–1.10. 2009. MP. 822 Bauer 2008.

823 https://tem.fi/ilon-sopimus-ja-suositusteksteja; https:// www.ilo.org/global/standards/ maritime-labour-convention/

what-it-does/lang--en/index. htm; https://www.traficom.fi/fi/ merityoyleissopimus 824 Hallituksen neuvottelupäivät 30.9.–1.10. 2009. MP. 825 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 2008; Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 2009; Merimiespalvelusopimukset Rosellan ja Cinderellan kanssa 28.1.2010. MP. 826 https://www.merimieselakekassa.fi/tietoa-merimieselakekassasta/historia/ merieseläkejärjestelmän-luomisesta-vuoteen-2016; Pohjoismainen päällikkökokous 7.10.2011.

MP HE 115/2007. Hallituksen esityksessä merenkulkijoiden määräksi vuonna 2007 arvioitiin 7 000. Vuonna 2022 vakuutettujen määrä oli noin 7 000 merenkulkijaa. https:// www.merimieselakekassa.fi/ uutiset/2023/03/13/merimieselakekassan-vakuutettujen-maara-palautui-lahes-koronaa-edeltavalle-tasolle.

827 Laki meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta 1277/2007; Tonnistoverolaki 476/2002.

828 Ibid; TS 21.11.2001 ”Tuki matkustajalaivaliikenteelle jakaa hallituspuolueet kahtia”; Laki eräiltä matkustaja-aluksilta saadusta merityötulosta toimitetun ennakkopidätyksen väliaikaisesta maksuvapaudesta 625/2004.

829 Lehto-KarppinenOulasvirta-Saarijärvi 2017, 6.

830 HE 115/2007.

831 Ibid.

832 Lehto-Karppinen-Oulasvirta-Saarijärvi 2017, 10–13; HA 115/2007; Euroopan komission tiedonanto C(2004) 43.

833 Mepan toimintakertomukset 2000–2010. MP. 834 Esim. Luottamuksellinen muistio 16.1.2002. MP. 835 Esimerkiksi Vapaavahdissa käsiteltiin merenkulun tukiratkaisuja useita kertoja.

836 Pekka Karppasen haastattelu.

837 HE 183/2005; Martti Karlssonin muistio 30.3.2005. MP. 838 Martti Karlssonin muistio 30.3.2005. MP. 839 Pekka Karppasen muistio 29.3.2005. MP. 840 Martti Karlssonin muistio 15.12.2010. MP. 841 https://www.stat.fi/til/ vpa/2017/03/vpa_2017_03_201904-25_kat_001_fi.html 842 Hallituksen neuvottelupäivät 30.9.–1.10.2009; Pekka Karppasen muistio 29.3.2005. MP; Pekka Karppasen haastattelu; Vapaavahti 1/2021 ”Mies MEPAn keskipisteessä”.

843 Tulo- ja menoarvio 2011. MP. 844 https://www.stat.fi/til/ vpa/2017/03/vpa_2017_03_201904-25_kat_002_fi.html; Martti Karlssonin muistio 15.12.2010. MP. 845 Luottamuksellinen muistio ”Keskustelu merimiespalvelutoimintaan liittyvistä asioista”.

16.1.2002. MP. 846 Martti Karlssonin haastattelu.

847 Ibid; HE 143/2014. Hallituksen esityksessä lästimaksun lakkauttamiseksi kerrotaan, että lästimaksun suuruus vaihteli alustypistä riippuen 100 eurosta noin 8 700 euroon vuodessa.

848 Pekka Karppasen haastattelu; Martti Karlssonin haastattelu.

849 MEPA:n toimintasuunnitelma 2006–2010. Vuosien 2000–2004 välillä Mepan kokonaistulot olivat nousseet 1,6 miljoonasta eurosta 1,7 miljoonaan;

256

Merimiespalvelutoimiston tilinpäätös 2018. MP. 850 HPK 18.2.2010. MP. 851 Martti Karlssonin muistio 30.3.2005; MEPAn toimintasuunnitelma 2006–2010. MP. 852 Esim. Kirje M/S Wellamolta Mepaan 21.4.1981; Martti Karlssonin muistio 15.12.2010. MP. 853 Kutsu Mepan neuvottelupäiville Aulangolle 28.4.2008; Hallituksen neuvottelupäivät 31.9.–1.10.2009. MP. Mepan havainnot sopivat myös laajempaan suomalaisten arvoja käsittelevään tutkimukseen. Suhonen 1988, 185; Helkama 2015, 67.

854 Hallituksen neuvottelupäivät 31.9.-1.10.2009. MP. 855 Martti Karlssonin muistio 15.12.2010. MP. 856 Ibid.

857 Ibid.

858 Ibid.

859 Martti Karlssonin muistio 15.12.2010.

Osa 6 Kilpailukyvyn aika 860 Esim. Kettunen 1997, 189–199; Eloranta, Haapala, Hannikainen, Markkola & Tikka 2023, 459– 460; Alasuutari 1996, passim.

Alasuutari näkee kilpailuvaltion olennaisina tekijöinä yksilönvapauden nostamisen korkeimmaksi periaatteeksi ja uskon markkinoiden kykyyn ratkaista yhteiskunnan ongelmat parhaalla mahdollisella tavalla.

861 Brunila 1982, 55–59.

862 Jouko Herralan haastattelu.

863 Ibid.

864 Asiamiestyöryhmän raportti 18.11.1983. MP. Vuonna 1983 vain 60 % hotellin asukkaista oli aktiivimerenkulkijoita.

865 Jouko Herralan haastattelu.

866 Asiamiestyöryhmän raportti 18.11.1983. MP. 867 HPK 20.8.1985. MP. 868 Ks. tämän kirjan ulosliputuksia käsittelevät osat.

869 HS 3.1.1990 ”Merimiespalvelu vuokraa Helsingin hotellinsa”; HS 12.3.1990. ”Merimiehet saavat yhä alennusta Katajanokan vanhasta asuntolasta.”

870 Esim. HPK 17.2.1993. MP. 871 Jouko Herralan haastattelu.

872 HPK 20.8.1985; 8.11.1993; 23.9.

1997. MP; TS 11.5.2005 ”Töölön matkatoimisto kaatui miljoonakavallukseen.”

873 Jouko Herralan haastattelu.

874 HPK 19.2.2009. MP. 875 Muistio 23.9.1997. ”Linnankatu 3 vuokrauskysymys”. MP. 876 Edustajiston pöytäkirja 23.4.2009. MP. 877 Ibid.

878 Muistio 22.5.2009. ”Kiinteistö Linnankatu 3 keskustelun pohjaksi”. MP. 879 Hallituksen pöytäkirja 2.6.2009.

MP. 880 Asemakaavan muutoshakemus, tontti 161/3. 12.5.2010. MP. 881 Mepa KPMG:lle 27.10.2010; HPK 15.12.2010; Mepan oikaisuvaatimus verottajalle yleishyödyllisen aseman saamiseksi 1.2.2011. MP. 882 HPK 6.5.2011; 3.5.2012; Muistio 3.5.2012 ”Kiinteistö Linnankatu 3”. MP; https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2011-001714/khs2012-10/.

883 Hallituksen selvitys edustajistolle liittyen Linnankatu 3 -rakennushankkeeseen. 22.5.2013. MP. 884 TEM Mepalle 15.11.2013. MP. 885 TEM Mepalle 15.11.2013. MP. 886 HPK 27.8.2012; 15.11.2012. MP. Rakennuslupa tuli lainvoimaiseksi heinäkuussa 2013.

887 https://dev.hel.fi/paatokset/asia/ hel-2011-001714/khs-2012-10/; HS 17.1.2018 ”Katajanokalle nousseen uudistalon taustalta paljastuu rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen.”

888 Tulo- ja menoarvio 2013. MP. 889 Muistio Mepan talouden tasapainottamisesta vuosina 2013 ja 2014. MP. 890 Vapaavahti 1/2013. ”Ensimmäinen ja viimeinen jobi samasta talosta”. MP. 891 Aino Pohjolan haastattelu.

892 HPK 15.11.2012. MP. 893 Vapaavahti 1/2013. ”Neljä vuosikymmentä merimiespalvelua”.

894 Niklas Rönnbergin haastattelu.

895 Niklas Rönnbergin haastattelu.

896 Vapaavahti 2/2013. ”Työterveyden rooli meriturvallisuustyössä.”; Vapaavahti 4/2013 ”Parhaat lukijat”.

897 Kailo & Murtomaa 2015, 9.

898 Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 2013. MP. 899 Niklas Rönnbergin haastattelu.

900 Vapaavahti 4/2013 ”Parhaat lukijat”.

901 Niklas Rönnbergin haastattelu.

902 Ibid.

903 HPK 15.4.2014. MP. 904 Pekka Karppasen haastattelu.

905 Niklas Rönnbergin haastattelu; Sampsa Sihvolan haastattelu; Pekka Karppasen haastattelu.

906 Vapaavahti 2/2014 ”Hyvät merenkulkijat”.

907 Ibid.

908 Niklas Rönnbergin haastattelu.

909 HPK 26.8.2014; Merimiespalvelutoimiston toimintakertomus 2014. MP. 910 Vapaavahti 3/2014. ”Lyhyt eläke, suuret haasteet.”

911 Ibid.

912 Tulo- ja menoarvioluonnos vuodelle 2015. MP.

257

913 HE 143/2014.

914 TEM Mepalle 15.11.2013. MP. 915 Vapaavahti 4/2014. ”Vahdinvaihto!”.

916 Sampsa Sihvolan haastattelu.

917 Mepa tulevaisuusvisio. Sampsa Sihvola 2014. Sampsa Sihvolan kotiarkisto.

918 Ibid.

919 Esim. Mepan toimintakertomus 2014. MP. 920 https://www.rakennuslehti. fi/2018/02/katajanokalle-nousseen-kerrostalon-urakoitsijana-suhmuroi-outo-yrittaja-konkurssi-jatti-kymmenia-alihankkijoita-puille-paljaille/ 921 HS 17.1.2018 ”Katajanokalle nousseen uudistalon taustalta paljastuu rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen.”

922 Sampsa Sihvolan haastattelu.

Hänen mukaansa vuokra-asuntojen arvo on 2020-luvulla noussut yli 10 % vuodessa.

923 ”Mepan arvot, strategia, organisaatio 2022”. Sampsa Sihvolan kotiarkisto, 2022.

924 Ibid.

925 Ibid.

926 “Mepan arvot, strategia, organisaatio 2022”. Sampsa Sihvolan kotiarkisto, 2022; Sampsa Sihvolan haastattelut.

927 Selostus huoltoneuvoston lisääntyneestä toiminnasta 31.5.1963. HD2/KHN/MEU/TYA. 928 Pekka Karppasen haastattelut; Aino Pohjolan haastattelu.

929 Sampsa Sihvolan haastattelu.

930 Aino Pohjolan haastattelu.

931 HE 143/2014.

932 Aiheesta esim. Kaipainen 2015, 40–43.

933 Bauer 2008, 657–658.

Lähteet ja kirjallisuus Haastattelut Kari Bundsdorf 26.4.2022 Ulla Haarma 2.6.2022 Jouko Herrala 3/2020 (Haastattelijana Pekka Karppanen) Martti Karlsson 20.5.2022 Pekka Karppanen, useita haastatteluja tammikuu 2022 – kesäkuu 2023

Tutkimukset ja selvitykset 1972–2020 Sekalaiset asiakirjat 1972–2020 (esim. kannanotot, henkilöstöön liittyvät asiakirjat jne.)

Työväen arkisto (TYA) Veikko Kanervan arkisto (VK) H17 Kauppalaivaston huoltoneuvoston aineistoa 1960–1973 H18 Merimiesunionin aineistoa 1972

Sakari Karttunen 24.5.2022

H24 Kauppalaivaston huoltoneuvosto: toimintasuunnitelmia

Sirpa Kittilä 1/2021 (Haastattelijana Pekka Karppanen)

H23 Kauppalaivaston huoltoneuvosto: toimintakertomuksia 1960–1970

Sven-Erik Nylund 14.6.2022 Aino Pohjola 7.6.2022

H25 Kauppalaivaston huoltoneuvosto: säännöt ym. 1960–1961

Juhani Rinne 8.6.2022

H28 ILO-aineistoa 1958–1972

Pertti Rönkkö 19.5.2022

H29 ILO-neuvottelukunta 1988–1973

Niklas Rönnberg 30.4.2023

TSL:n arkisto (TSL)

Sampsa Sihvola, useita haastatteluja tammikuu 2022 – kesäkuu 2023

HC19 Kauppalaivaston urheilutoimikunta 1951–1959 HB5 Siirtokirjasto. Kerttu Värnin aineistoa

Arkistolähteet

HB6 Siirtokirjasto. Kertomuksia, matka­ kertomuksia, kirjastopäiviä 1951–1968

Merimiespalvelutoimiston arkisto (MP)

Merimies-Unionin arkisto (MEU)

Hallituksen pöytäkirjat (HPK) liitteineen 1972–2020 Edustajiston pöytäkirjat 1972–2020 Toimintakertomukset 1973–2023 Kirjeenvaihto 1972–2020 Muistiot, raportit ja matkakertomukset 1972–2020 Toimintasuunnitelmat, viisivuotissuunnitelmat 1972–2020

HG1 Kirjeet yms. 1972–74 HG2 (Merimiespalvelutoimisto) Kirjeenvaihtoa, muistioita, tiliasiakirjoja. 1972–1974 FG6 Kirjeenvaihtoa: ministeriöt, virastot, kaupungit, kunnat 1949–1973 FG12 Kirjeenvaihto: ministeriöt, kaupungit, Merimieseläkekassa, merimiesverokonttori 1961 FG19 Kirjeenvaihto: ministeriöt yms. 1969–1970 FG20 Kirjeenvaihto: ministeriöt yms. 1971

Talouteen liittyvät asiakirjat (tilinpäätökset, tulo- ja menoarviot)

258

Merimiesunionin arkisto / Kauppalaivaston huoltoneuvoston arkisto (KHN)

Ulkoasiainministeriön Buenos Airesin lähetystön I arkisto (UAMBA) F kirjeistö, 23S Merimieslähetystyö 1923–1924

HD1 1961–1962

Eduskunnan arkisto (EA)

HD2 1963

Valtiopäiväasiakirjat. Merenkulun lainsäädäntöön liittyvät valtiopäiväasiakirjat ja lausunnot mainittu alaviitteissä. Luettu Finlex- tai Edilex-sivustoilta, tai saatu luettavaksi digitaalisessa muodossa Eduskunnan arkistosta.

HD3 1964–1965 HD4 1966 HD5 1967–1968 HD6 1969–1970 Kansallisarkisto (KA)

Aino Pohjolan kotiarkisto

Merityökomitean arkisto (METY)

Juhani Rinteen kotiarkisto

Merityökomitean asiakirjat, Ha:1 Pöytäkirjat, kirjeistö ja mietintöluonnokset 1937–1943

Sampsa Sihvolan kotiarkisto

Merityökomitean asiakirjat, Ha:2 Lakiluonnokset ja muutokset 1937–1943

Tyrvännön arkisto

Merityökomitean asiakirjat, 1 Pöytäkirjat, kirjeistö ja aineisto 1946–1958

Hattulan kunnanarkisto A2 Kuntakokousten pöytäkirjat 1907–1921

Komiteamietinnöt ja vastaavat

Merimiesasiain neuvottelukunnan arkisto (MAN) Merimiesasiain neuvottelukunnan asiakirjat, 1 Pöytäkirjat, kirjeistö ja muistiot 1958–198

Komiteamietintö 1921: 22 Sosiaalivakuutus.

Sosiaali- ja terveysministeriön II arkisto (STM)

Komiteamietintö 1923: 17 Satamakomitealta.

Ea:224 Asiakirjoja 938–1075 (1959-1959) Dno 956/938–59 (neuvottelukunnan mietintö 1959)

Komiteamietintö 1926: 12 Valtion laivan­ varustuslainarahasto: ehdotus Kauppaja teollisuusministeriön toimenannosta.

Ea:135 Dno 1963/938 (lausunnot 1951 ehdotukseen liittyen.)

Komiteamietintö 1929: 4 Merimieshuoltokomitealta.

D Toisteet Da:71 kirje- ja päätöskonseptit 1.1.–31.3.1961

Komiteamietintö 1932: 5 Merimieshuone­komitealta.

H Sisällön mukaan järjestetyt asiakirjat, Hga Veikko Kanervan kokoelma 1948–1970

Komiteamietintö 1935: 11 Sosialivakuutus­komitean mietintö n:o 1.

Ulkoasiainministeriön Lontoon lähetystön arkisto (UAML)

Komiteamietintö 1945: 11 Vapaan huoltotyön keskittämis- ja kehittämiskomitean mietintö.

F kirjeistö, 23.A:1 Port Welfare Committee F kirjeistö, Cardiffin työttömät merimiehet F kirjeistö, 23.R:2 Merimieskodit, sairaalat ja kirkot

Komiteamietintö 1950: 2 Merilakikomitealta.

Komiteamietintö 1952: 36 Merityökomitealta.

Komiteamietintö 1954: 4 Valtakunnan­ suunnittelukomitean mietintö.

F kirjeistö, 23.A:2 Yleiset asiat

Komiteamietintö 1957: 10 Sosiaalisten järjestöjen rahoitustarvekomitean mietintö.

F kirjeistö, 23.A:4 Yleiset asiat F kirjeistö, 23.A:5 Yleiset asiat

259

Merimiesasiain neuvottelukunnan mietintö 1959.

Komiteamietintö 1965: B 94 Laivatyö­ turvallisuuskomitean mietintö.

Komiteamietintö 1968: B 86 Sosiaalihuollon periaatekomitean mietintö 1.

Komiteamietintö 1970: B 34 Kauppamerenkulun kehittämistoimikunnan mietintö.

Komiteamietintö 1971: A25 Sosiaalihuollon periaatekomitean mietintö 1. Yleiset periaatteet.

Komiteamietintö 1971: B 95 Merenkulkijain viihtyvyyttä merellä ja satamissa käsittelevän komitean mietintö.

Medialähteet Etelä-Saimaa 9.12.1988.

Helsingin Sanomat (HS) 9.11.1967 ”Merimiehet lukevat eniten matkakirjoja” Helsingin Sanomat 21.2.1962 ”Urheilu täyttää suurimman osan merimiesten vapaa-aikaharrastuksista" Helsingin Sanomat 1.8.1970 ”Suomen laivanvarustajain yhdistyksen ja merenkulun työnantajaliiton asiamieheksi on nimitetty valt. kand. Matti Haarma.”

Helsingin Sanomat 2.5.1970 ”Jyväskylän talvi: Nainenko rasvaa yhteiskunnan rattaat?”

Komiteamietintö 1977: 73 Suomen merenkulku ja mukavuuslippu.

Helsingin Sanomat 15.6.1969 ”Yhdistys 9 ei halua viettää äitienpäivää”

Komiteamietintö 1980:26 Merenkulku­ poliittinen ohjelma.

Helsingin Sanomat 16.10.1971 ”Komitea ehdottaa lakia merimiespalvelusta”

Merenkulkupoliittinen ohjelma 1984.

Merenkulun neuvottelukunta, Helsinki 1984.

Helsingin Sanomat 4.6.1972 ”Uusi keskus palvelee merimiehiä Kotkassa.”

Komiteamietintö 1989: 62 Parlamentaarisen alusrekisteritoimikunnan mietintö.

Helsingin Sanomat 23.5.1970 ”Matti Haarma valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi”

Merenkulkupoliittinen ohjelma 1991.

Merenkulun neuvottelukunta, Helsinki 1991.

Helsingin Sanomat 5.1.1973 ”Merimiespalvelutoimistot aloittivat toimintansa”

Merenkulkupoliittinen ohjelma 1994–1996, 7.

Merenkulun neuvottelukunta, Helsinki 1994.

Helsingin Sanomat 25.3.1973 ”Onko merimies erimies vai ihminen siitä kuin muut”

STM työsuojelustrategia 1998 (Luettu digitaalisesti).

Helsingin Sanomat 8.4.1973 Merimiespalvelutoimisto vastaa: me emme vaienna merenkulkijoiden tositarpeita”

STM työsuojelustrategian seurantaraportti 2004 (Luettu digitaalisesti).

Euroopan komission tiedonanto C (2004) 43.

(Luettu digitaalisesti).

Helsingin Sanomat 3.12.1973 ”Merimies kaipaa tietoa ja palveluja” Helsingin Sanomat 27.6.1978 ”Aisku huolehtii merimiehistä Pohjois-Suomen satamissa” Helsingin Sanomat 9.4.1973 ”Virgo paras urheilulaiva” Helsingin Sanomat 12.9.1988 ”Merikapteeneja tarvitaan lähivuosina kymmenittäin” Helsingin Sanomat 27.11.1988 Holger Eklundin nekrologi

260

Helsingin Sanomat 22.6.1979 ”Merimiehen vaikea hoitaa kuntoaan liikkumalla.”

Helsingin Sanomat 20.3.2006 ”Meiltä kyllä sujuu laji kuin laji” Helsingin Sanomat 7.2.2009 ”Merimies pulittaa paljon pääsystä laivalta Vuosaareen.”

Helsingin Sanomat 9.7.2010 ”Vuosaaren satamassa hiertävät ”merimiesten pakko­ kuljetukset”” Helsingin Sanomat 3.1. 1990 ”Merimiespalvelu vuokraa Helsingin hotellinsa" Helsingin Sanomat 12.3.1990 ”Merimiehet saavat yhä alennusta Katajanokan vanhasta asuntolasta.”

Helsingin Sanomat 17.1.2018 ”Katajanokalle nousseen uudistalon taustalta paljastuu rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen.”

Kaleva 20.10.1977 ”MEPA – Linkki maan ja meren välillä”

Voima ja käyttö 11/68 Yleisradio 13.8.1970. Oke Jokinen: Holger Eklundin haastattelu. Litterointi: Kauppa­laivaston huoltoneuvosto

Tutkimus- ja lähdekirjallisuus Aho 2019 Timo Aho, Tuhansia töitä, valvottuja öitä: Etnografinen tutkimus rekkamiesten työnteosta ja rekkamieheydestä tiekuljetusalan käytännöissä. Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto 2019.

Ala-Pöllänen 2017 Anne Ala-Pöllänen, Happy ship? Etnografinen tutkimus suomalaisista ja filippiiniläisistä merimiehistä suomalaisilla rahtilaivoilla. Väitöskirja, Helsingin yliopisto 2017.

Alasuutari 1990 Pertti Alasuutari, Raittiusaate ja alkoholismi.

Alkoholipolitiikka 55 (1990):3.

Kauppalaivaston huoltoneuvoston tiedotuslehti 1963–1969

Alasuutari 1996 Pertti Alasuutari, Toinen tasavalta. Vastapaino, Tampere 1996.

Kirkko ja kaupunki 12.11.2009 ”Vuosaaren merimieskeskus vihittiin” Kirkko ja kaupunki 12.11.2009 ”Joko merenkulkijat pääsevät Vuosaaren merimieskeskukseen?”

Kymen sanomat 15.4.1973 ”Myös Haminan palvelut paranevat – Merimiespalvelutoimisto ottaa Kotkan merimieskeskuksen hoitaakseen.”

Navigator 10/1969 Merimiehen ystävä Painos B Nro 3, 1950 Tamperelainen No 108, 16.9.1889 Turun Sanomat 21.11.2001 ”Tuki matkustaja­ laivaliikenteelle jakaa hallituspuolueet kahtia” Turun Sanomat 11.5.2005 ”Töölön matka­ toimisto kaatui miljoonakavallukseen.”

Uusi Aura 9.5.1914 ”Suomalaiset merimieskodit ulkomaalaisissa satamissa.”

Vapaavahti 1969–2020

261

Alapuro-Stenius 1987 Risto Alapuro, Henrik Stenius, ”Kansanliikkeet loivat kansakunnan”. Kansa liikkeessä, s. 7–53.

Toim. Risto Alapuro, Ilkka Liikanen, Kerstin Smeds, Henrik Stenius. Kirjayhtymä, Helsinki 1987.

Bauer, Paul J. (2008) Paul J. Bauer, The Maritime Labour Convention: An Adequate Guarantee of Seafarer Rights, or an Impediment to True Reforms? Chicago Journal of International Law: Vol. 8: No. 2, Article 12. https://chicagounbound.uchicago.edu/cjil/ vol8/iss2/12 Bergenheim 2018 Sophy Bergenheim, Säännöstelytraumasta suunnitteluoptimismiin: Tulevaisuuden­ näkymät Sosiaalipoliittisessa yhdistyksessä

1950–1960-luvuilla. Ajankohta: Poliittisen historian vuosikirja, Helsinki 2018.

Bergenheim 2020 Sophy Bergenheim, Yhteiskunnan, kansakunnan ja kansan asialla: Järjestöt, yhteiskuntapolitiikka ja asiantuntijuus Suomessa 1930–60-luvuilla. Väitöskirja, Helsingin yliopisto 2020.

Borgström 2015 Ronnie Borgström, Merimiespalvelutoimiston ForMare -projektin yhteistyökumppaniselvitys.

Merimiesten kuntoilun helpottaminen vapaa-ajalla osana ForMaren jatkuvuutta, Opinnäytetyö, Turun ammattikorkeakoulu 2015.

Helkama 2015 Klaus Helkama, Suomalaisten arvot. Mikä meille on oikeasti tärkeää? Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2015.

Hentilä 1982 Seppo Hentilä, Suomen työläisurheilun historia. 1 Työväen urheiluliitto 1919–1944. Karisto, Hämeenlinna 1982.

Hinkka, Takala, Saarni 2010 Katariina Hinkka, Ismo Takala, Heikki Saarni, Merenkulkualan ASLAK-kurssien vaikuttavuus laboratorio- ja suorituskykymittareilla arvioituna. Lääkärilehti 3/2000.

Brunila 1982 Mikael Brunila, Kertomus - Sailors home. Helsinki, Merimiespalvelutoimisto 1982.

Ilosalo-Kärkkäinen 2009 Elina Ilosalo ja Sanna Kärkkäinen, Merenkulkijoiden työhyvinvointi.

Ehrnrooth 1983 Roberg G. Ehrnroot, ”Quo vadis Suomen merenkulku?” Suomen varustamoyhdistys 1932–1982, s. 39–52. Toim. Heikki Päivike. Suomen varustamoyhdistys, Helsinki 1982.

Opinnäytetyö, Satakunnan ammattikorkeakoulu 2009.

Eloranta, Haapala, Hannikainen, Markkola, Tikka 2023 Jari Eloranta, Pertti Haapala, Matti Hannikainen, Pirjo Markkola ja Marko Tikka ”Vuosisadan rakennemuutos: Väestö, talous ja tasa-arvo”.

Suomalaisen yhteiskunnan historia 1400–2000.

Osa 1 Rakenteet ja instituutiot, s. 459–516.

Toim. Petri Karonen, Nils Erik Villstrand ja Petri Haapala. Vastapaino, Tampere 2023.

Gerlander-Launis 2007 Eija-Maria Gerlander ja Kirsti Launis, Työhyvinvoinnin tarkasteluikkunat. Työelämän tutkimus Vol 5, 3/2007.

Harjula, Kivimäki, Malinen, Nevalainen 2023 Minna Harjula, Ville Kivimäki, Antti Malinen ja Pasi Nevalainen, ”Sadan vuoden kansalaisuus: Yhteiskunta, yksilö ja toimijuus”. Suomalaisen yhteiskunnan historia 1400–2000. Osa 1 Rakenteet ja instituutiot”, s. 377–419. Toim. Petri Karonen, Nils Erik Villstrand ja Petri Haapala.

Vastapaino, Tampere 2023.

Jensen, J. 2011 J. Jensen, “From Geneva to the Americas: The International Labor Organization and Inter-American Social Security Standards, 19361948”. International Labor and Working-Class History, 80, 215–240. http://www.jstor.org/ stable/41307205 Kaarninen, Ojala, Valtonen 2023 Mervi Kaarninen, Jari Ojala ja Heli Valtonen, ”Ihmisten asiat: Vuorovaikutuksen paikat ja valmiudet”. Suomalaisen yhteiskunnan historia 1400–2000. Osa 1 Rakenteet ja instituutiot”, s. 459–516. Toimittaneet Petri Karonen, Nils Erik Villstrand ja Petri Haapala. Vastapaino, Tampere 2023.

Kailo & Murtomaa 2015 Annina Kailo ja Minja Murtomaa, Merenkulkijan fyysinen muutos ForMare-projektissa.

Opinnäytetyö, Arcada-ammattikorkeakoulu 2015.

Kaipainen 2015 Anna Kaipainen, Työhyvinvointia tukevat tekijät merenkulkijat ammatissa. Opinnäytetyö, Kyamk 2015.

262

Kalela 1978 Jorma Kalela, Työväen sivistysliitto 1919–1979.

Tutkimussuunnitelma. Helsingin yliopiston poliittisen historian laitoksen julkaisuja 2/1978.

Kansanaho 1983 Erkki Kansanaho, Kirkko ja merenkulkijat: sata vuotta Suomen merimieslähetysseuran työtä.

Kirjapaja, Helsinki 1983.

Kaskisaari 2004 Marja Kaskisaari, Yhteiskuntakriittinen näkökulma työuupumukseen. Työelämän tutkimus Vol 2, Nro 1, 2004.

Kaukiainen 2008 Yrjö Kaukiainen, Ulos maailmaan! Suomalaisen merenkulun historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2008.

Keskinen 2010 Lauri Keskinen, Urheiluseura Turun Veikot työväenaatteen levittäjänä. Kasvatus ja aika 4/2010.

Keskinen 2011 Lauri Leskinen, Suomalaisten työväenaatteiden suhde urheiluun vuosina 1903–1923. Liikunta ja tiede 48 (1) s. 56–62, 2011.

Kettunen 1997 Pauli Kettunen, Työjärjestys - tutkielma työn ja tiedon poliittisesta historiasta. Tutkijaliitto, Helsinki 1997.

Kettunen 2001 Pauli Kettunen, Kansallinen työ. Suomalaisen suorituskyvyn vaalimisesta. Yliopistopaino, Helsinki 2001.

Kiuru 1966 Sakari Kiuru, ”Työväen sivistystyön vaiheita ja linjoja”. Ylipainos ”Parempaa etsimässä” -artikkelista. s. 86-103. KK:n kirjapaino, Helsinki 1966.

Koivu 2012 Matti Koivu, Naisten vapaaehtoinen uskonnollinen ja kansansivistyksellinen aktiivisuus 1890-luvulta 1910-luvun alkuun Ylikartanon kirjeenvaihdon valossa. Pro gradu, Oulun yliopisto 2012.

263

Kuusi 1961 Pekka Kuusi, 60-luvun sosiaalipolitiikka. WSOY, Helsinki 1961.

Kärkkäinen 2021 Kati Kärkkäinen, Suomalaista työelämää turvaamassa – työsuojelua koskevan käsitteistön muutokset 1970–2010. Pro gradu, Jyväskylän yliopisto 2021.

Laimi 2021 Tanja Laimi, Miehiä vai ihmisiä. Yhdistys 9:n yhteiskunnallinen vaikuttaminen miesten tasa-arvoon 1960-luvulla. Pro gradu, Turun yliopisto 2021.

Laine, Tamminen-Peter, Soini, Pentti ja Saarni 1992.

Sinikka Soini, Marjukka Laine, Leena Tamminen-Peter, Jaana Pentti ja Heikki Saarni, Työn kuormittavuus lastialuksella. Työanalyysi- ja kyselytutkimus lastialuksilla. Työpoliittinen tutkimus, työministeriö 1992.

Laine, Niemi, Saarni, Pentti 1999 Laine, M., Niemi, L., Saarni, H., Pentti, J., Merenkulkijoiden työ, terveys ja toimintakyky.

Merialan työkykyhanke. Raportti 12. Turun aluetyöterveyslaitos 1999.

Laine 2016 Jaana Laine, ”Sivistystä metsäkämppien miehille”. Työväki ja sivistys. Toim. Sakari Saaritsa ja Sinikka Selin. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura. Väki voimakas 29, Helsinki 2016.

Lehto-Karppinen-Oulasvirta-Saarijärvi 2017 Katriina Lehto, Ari Karppinen, Lasse Oulasvirta ja Hannu Saarijärvi, Merenkulun tuet – arvio henkilökuljetuksiin kohdistuvista valtiontuista.

Tampereen yliopisto, johtamiskorkeakoulu 2017.

Li & Ng 2002 Kevin X Li & JM Ng, International maritime conventions: Seafarers' safety and human rights. Journal of Maritime Law and Commerce 33(3): 881–404. July 2002.

Liikanen 1995 Ilkka Liikanen, Fennomania ja kansa. Joukkojärjestäytymisen läpimurto ja suomalaisen puolueen synty. Historiallisia tutkimuksia 191.

Suomen historiallinen seura, Helsinki 1995.

Oittinen 1939 R.H.Oittinen, ”Työläisten vapaa-ajan yhteiskunnallinen ja sivistyksellinen merkitys”. Työväen sivistystyö II. Työväen sivistysliitto 1919–1939.

Työväen sivistysliitto, Helsinki 1939.

Markkola 2002 Pirjo Markkola, ”Synti ja siveys. Naiset uskonto ja sosiaalinen työ Suomessa 1860–1920”. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2002.

Markkola 2007 Pirjo Markkola, ”Suomalaisten järjestäytyminen ompeluseuroista suojeluskuntiin”. Suomalaisen arjen historiaa. Modernin Suomen synty.

Weilin+Göös, Helsinki 2007.

Nurmio 2005 Kaija Nurmio, Merimiehen blues. Merimieselämän muutokset 1950-luvun lopulta vuoteen 2004. Pro gradu, Turun yliopisto 2005.

Pietikäinen 1994a Matti Pietikäinen, ”Hakurahtiliikennettä maailman merillä”. Navis Fennica: Suomen merenkulun historia. Osa 2, Höyryveneistä uiviin loistohotelleihin. Toim. Erkki Riimala, Pekka Kinnari. WSOY 1994.

Pietikäinen 1994b Matti Pietikäinen, ”Vieraiden lippujen alla”. Navis Fennica: Suomen merenkulun historia. Osa 2, Höyryveneistä uiviin loistohotelleihin. Toim.

Erkki Riimala, Pekka Kinnari. WSOY 1994.

Poso 2023 Eetu Poso, Kuntoliikuntaa ja kilpaurheilua koskevat diskurssit Stadion-lehdessä. Pro gradu. Jyväskylän yliopisto 2023.

Rönkkö 1975 Pertti Rönkkö, Merenkulkijoiden tiedotusolot.

Pro gradu. Tampereen yliopisto 1975.

Salokangas 1996 Raimo Salokangas, Yleisradion historia II 1949–1996. Yleisradio, Helsinki 1996.

Temmes 2003 Markku Temmes, Hallintouudistusten epäonnistumiset – syyt ja seuraukset, s. 227–243.

Hallinnon tutkimus 3/2003.

Temmes 2008 Markku Temmes, Suomen hallintopolitiikan pitkät aallot käännekohdat, s. 69–79. Hallinnon tutkimus 3/2008.

Sivonen 2006 Kirsti Sivonen, Itsekasvatus suomalaisena käsitteenä ja käytäntönä. Väitöskirja. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja, Joensuu 2006.

Soukola 2003 Timo Soukola, Riistorauhaa rikkomassa: Suomen merimies-unionin ja sen edeltäjien vaiheita. Otava, Helsinki 2003.

Starck 2006 Laura Starck, Johdanto teokseen Modernisaatio ja kansan kokemus Suomessa 1860–1960, s.

9–46. Toim. Hilkka Helsti, Laura Starck, Saara Tuomaala. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2006.

Suhonen 1988 Pertti Suhonen, Suomalaisten arvot ja politiikka. WSOY, Porvoo 1988.

Sulkunen 2003 Irma Sulkunen, ”Järjestäytyminen ja kansalaisuuden synty”. Suomen kulttuurihistoria 3.

Oma maa ja maailma, s. 240–252. Toim. Anja Kervanto Nevanlinna ja Laura Kolbe. Tammi, Helsinki 2003.

TSL 1949 Työväen sivistysliitto 1919–1949.

Työväen kirjapaino, Helsinki 1949.

Virtanen, Tamminen-Peter, Wickström 1981 Tuija Virtanen, Leena Tamminen-Peter ja Gustav Wickström, Merenkulkijan kuntoliikunta.

Työsuhteet 37. Työterveyslaitos, Helsinki 1981.

264

https://www.stat.fi/til/vpa/2002/ vpa_2002_2005-01-26_tie_001.html

Vänskä 2022 Maija Vänskä, Työhyvinvointi ja sen kehittäminen julkisessa organisaatiossa.

https://www.stat.fi/til/vpa/2017/03/ vpa_2017_03_2019-04-25_kat_001_fi.html

Väitöskirja, Vaasan yliopisto 2022.

Wahlroos 1983 Bror Wahlroos, ”Merenkulku Suomen kansantaloudessa”. Suomen varustamoyhdistys 1932– 1982, s. 23–39. Toim. Heikki Päivike. Suomen varustamoyhdistys, Helsinki. 1982.

Waltari 1910 Toivo Waltari, Suomen merimieslähetystoimi 1875–1910. Suomen Merimieslähetysseura, Helsinki 1910.

Waris 1961 Heikki Waris, Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalipolitiikka: johdatus sosiaalipolitiikkaan.

Sosiaalipoliittisen yhdistyksen julkaisuja, Helsinki 1961.

Wiswall 1970 F.L Wiswall Jr, The ILO at sea. Cornell International Law Journal Volume 3 Issue 2 Spring 1970.

Verkkolähteet https://tulva.fi/lue/yhdistys-9-tasa-arvotyon-aallonharjalla/ http://www.tyovaenliike.fi/wp-content/uploads/2017/04/Mieskin_on_ihminen.pdf https://www.mediuutiset.fi/uutiset/toissa-tanaan-ylilaakari-heikki-saarni-ttl/b5b808fb594c-389d-942a-4631ff30f89a https://www.rakennuslehti.fi/2018/02/katajanokalle-nousseen-kerrostalon-urakoitsijana-suhmuroi-outo-yrittaja-konkurssi-jatti-kymmenia-alihankkijoita-puille-paljaille/ https://areena.yle.fi/podcastit/1-50931194 https://vm.fi/documents/10623/1121917/Työperäistä+stressiä+koskeva+keskusjärjestösuositus.pdf/4f6e86c3-5f4e-49f8-8b19-3d5cf22fa821/Työperäistä+stressiä+koskeva+keskusjärjestösuositus.pdf

265

https://www.stat.fi/til/vpa/2017/03/ vpa_2017_03_2019-04-25_kat_002_fi.html; https://wihurinrahasto.fi/wp-content/uploads/2015/08/vuosikertomus2009.pdf https://tem.fi/ilon-sopimus-ja-suositusteksteja; https://www.ilo.org/global/standards/maritime-labour-convention/what-it-does/lang--en/ index.htm; https://www.traficom.fi/fi/merityoyleissopimus https://www.merimieselakekassa.fi/tietoa-merimieselakekassasta/historia/merieseläkejärjestelmän-luomisesta-vuoteen-2016 https://www.merimieselakekassa.fi/uutiset/2023/03/13/merimieselakekassan-vakuutettujen-maara-palautui-lahes-koronaa-edeltavalle-tasolle. https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2011001714/khs-2012-10/.

Mepan henkilöstö 1973– Nimi; (viimeisin) tehtävä. Toimipaikka/-paikat, vuodet

Holopainen, Päivi; tiedottaja. Helsinki, 1986–1997

Aarniala, Jarkko; toimitussihteeri. Helsinki, 1978–1979

Hämäläinen, Anne; vt. asiamies. Helsinki, 1991–1992

Aarnisalo, Jaakko; laivapalvelukoordinaattori.

Helsinki, 1994–

Hänninen, Kauko; kirjastonhoitaja. Helsinki, 1973–1974

Abrahamsson, Elina; toimitussihteeri. Helsinki, 1995–2006

Härkönen, Terttu; klubiemäntä. Kotka, 1996–2006

Alamommo, Jaakko; asiamies. Kemi, 1978–1979 Alhola, Juhani; vastaanottovirkailija. Helsinki, 1981–1988

Honka, Liisa; opintosihteeri. Helsinki, 1987–1997

Härmä, Antti; opintosihteeri. Helsinki, 1973–1979 Jormalainen, Onni; kirjastonhoitaja. Helsinki, 1973–1987

Annala, Tarja; toimistosihteeri. Helsinki, 1979–1980

Järvinen, Anneli; vt. asiamies. Maarianhamina, 1983

Axelsson, Lennart; vt. asiamies. Maarianhamina, 1982–1983

Kajanus, Harri; pääsihteeri. Helsinki, 1973–1981

Bergholm, Kenneth; isännöitsijä. Helsinki, 1980–1990 Buckbee, Ialina; vt. hyvinvointikoordinaattori.

Helsinki, 2020–2022 Ekblad-Sirén, Monica; asiamies. Helsinki, 1978–1980 Grabber, Gerd; taloussihteeri. Helsinki, 1999–2016 Gräsbeck, Katja; opintosihteeri. Helsinki, 1998–2006 Haarma, Matti; toiminnanjohtaja. Helsinki, 1973–1986 Hartman, Greta; emäntä. Kotka, 1973–1977 Herrala, Jouko; vastaanottovirkailija. Helsinki, 1981–1990 Hintsanen, Veikko; opintosihteeri. Helsinki, 1979–1980 Hollström, Keijo; isännöitsijä. Kotka, 1973–1980 Hollström, Terttu; emäntä. Kotka, 1973–1982 Holmberg, Toivo; vahtimestari. Helsinki, 1980–1983

Kankaanpää, Anton; kiinteistönhoitaja. Helsinki, 1980–1987 Kankaanpää, Mirjam; siivooja. Helsinki, 1981–1986 Kantanen, Raimo; pääsihteeri. Helsinki, 1982 Karhunen, Vesa; vt. asiamies. Kotka, 1988–1989 Karlsson, Martti; toimitusjohtaja (toiminnan­ johtaja 2007 saakka). Helsinki, 1983–2014 Karppanen, Pekka; tiedottaja. Helsinki, 1986–2022 Karppanen, Tuomas; asiamies. Helsinki, 2017–2018 Karttunen, Sakari; tiedotussihteeri. Helsinki, 1973–1985 Katas, Hillevi; taloussihteeri. Helsinki, 1973–1998 Kauranen, Saara; emäntä. Kotka, 1977–1981 Kautto, Aira; vastaanottovirkailija. Helsinki, 1975–1989 Kittilä (Koivula), Sirpa; yleissihteeri. Helsinki, 1978–2015 Koivula, Päivi; klubiemäntä. Turku, 1986–1989 Kolehmainen, Rainer; vt. isännöitsijä. Helsinki, 1983–1986

266

Kotisto, Pentti; yövahtimestari. Helsinki, 1983

Nitovuori (Peltonen), Milja; kirjastosihteeri. Helsinki, 1986–2014

Kotro, Matti; vt. isännöitsijä. Helsinki, Antwerpen, Kotka, 1974–1990

Nurmi, Tarja; vastaanottovirkailija. Helsinki, 1988–1990

Kouhia, Jarmo; nuorempi asiamies.

Helsinki, 1986–1988

Nyholm, Tony; vt. asiamies. Helsinki, 1994

Kosma, Terttu; klubiemäntä. Kotka, 1983–1995

Kuhlefelt, Stefan; asiamies. Helsinki, 1975–1986

Packalén, Alexander; toimittaja. Helsinki, 1980–1981 Parikka, Eija; opintosihteeri. Helsinki, 1980–1984

Kuikka-Ućar, Maisa; laivapalvelupäällikkö.

Turku, 2022– Laine, Juhani; asiamies. Turku, 1979–2011

Pekkala, Päivi; toimistosihteeri. Helsinki, 1982–1986

Laine, Marianne; asiamies. Turku, 1994–1995

Pelkonen, Brita; siivooja. Helsinki, 1980

Lakanen, Helli; siivooja. Helsinki, 1980–1992

Peltola, Niklas; laivapalvelukoordinaattori.

Helsinki, 2004–

Lankila, Krista; hyvinvointikoordinaattori.

Helsinki, 2016– Laukkanen (Kärkkäinen), Anja; toimistosihteeri.

Helsinki, 1980–1984

Peltonen, Martina; toimistoassistentti. Helsinki, 2016–2020 Perälä, Berit; toimittaja. Helsinki, 1977–1980

Lehtonen, Reino; isännöitsijä. Turku, 1975–1992

Piela, Jaakko; isännöitsijä. Kotka, 1973–1993

Lindell, Bernt; talouspäällikkö. Helsinki, 2021–2023

Pirnes, Anna-Liisa; emäntä. Kotka, 1977–1984

Lindell, Jukka; hyvinvointikoordinaattori. Helsinki, 2015–

Pirtilä, Vieno; klubiemäntä. Kotka, 1973–1997

Lindvall, Markku; asiamies. Turku, 1974–1979

Pohjola, Aino; asiamies; Oulu, Kemi, 1974–1983

Liukkonen, Auli; siivooja. Helsinki, 1992–2012

Porkka, Lasse; nuorempi asiamies. Helsinki, 1988–1990

Malmberg, Nils-Erik; asiamiehen apulainen.

Helsinki, 1979–1983

Pitkänen, Pirjo; siivooja. Helsinki, 1989–1990

Rantasuomela, Katri; siivooja. Helsinki, 1980–1989

Mertanen, Katja; hyvinvointikoordinaattori.

Helsinki, 2017–

Rasilainen, Ulla; asiamies. Helsinki, 1977–1978

Metsänen, Lahja; emäntä. Kotka, 1981–1984

Roiha, Tauno; asiamies; Rauma, 1980–2002

Mustamo, Ella; kirjastonhoitaja. Helsinki, 2018–

Rojo, Felix; isännöitsijä. Helsinki, Kotka, 1980–1982

Myllykangas (Mäki), Heli; av- ja kirjastosihteeri.

Helsinki, 1973–2018

Rönkkö, Pertti; toimitussihteeri. Helsinki, 1974–1978

Mäkipää, Suvi; toimitussihteeri. Helsinki, 1984–1985

Rönnberg, Niklas; toimitusjohtaja. Helsinki, 2013–2014

Määttänen, Outi; toimitussihteeri. Helsinki, 1981–1984

Saikkonen, Teemu; vt. hyvinvointikoordinaattori.

Helsinki, 2020–2023

Nevalainen, Riitta; toimistosihteeri. Helsinki, 1984–1985

Seppälä, Päivi; talousvastaava. Helsinki, 2015–2020

Nikula, Risto; asiamies. Kotka, 1990–2015

Sihvola, Sampsa; toimitusjohtaja. Helsinki, 2015–

Rinne, Juhani; urheilusihteeri. Helsinki, 1973–2003

267

Silvennoinen, Lea; klubiemäntä. Turku, 1979–1986 Silvennoinen, Timo; vt. asiamies. Helsinki, 1990–1991 Sinkko, Anja; vastaanottovirkailija. Helsinki, 1989–1990 Sipilä, Riitta; toimistosihteeri. Helsinki, 1984–1987 Sjöman, Juhani; asiamies. Helsinki, 1974–1979 Soikkeli, Milda; vt. klubiemäntä. Turku, 1985 Suhonen, Paula; toimistosihteeri. Helsinki, 1988– Suko, Seppo; asiamies. Turku, 1973–1974 Tenkanen, Anna; kirjanpitäjä. Helsinki, 2019–2023 Tiesmäki, Tiia; viestintäpäällikkö.

Helsinki, 2022– Tiisanoja, Tuomo; vahtimestari. Helsinki, 1980 Toivanen, Juha; asiamies. Kotka, Grimsby, Antwerpen, Turku, 1982–2022 Treuthardt, Johan; hyvinvointi- ja liikuntavastaava. Helsinki, 2011–2017 Ulmanen, Kaija; toimittaja. Helsinki, 1982–1984 Usvapelto, Ilona; talousassistentti. Helsinki, 2017–2018 Varga, Netta; vt. hyvinvointikoordinaattori.

Helsinki, 2022–2023 Venäläinen, Päivi; opintosihteeri. Helsinki, 1984–1986 Viertola, Ritva; toimitussihteeri. Helsinki, 1979–1982 von Knorring, Heli; klubiemäntä. Helsinki, 1975–1981 Väkiparta, Mika; vt. asiamies. Helsinki, 2003–2004 Wainio, Ville; laivapalvelukoordinaattori. Turku, 2022– Wilenius, Marja-Liisa; vt. klubiemäntä. Turku, 1989–1990

268