Steveco 2 2021

Page 6

Vasara ja nauloja…

Katsi jätti huolinnan ja remppaa nyt täyspäiväisesti mökkiä stevecolainen

Mikään tässä maailmassa ei ole näköjään pysyvää, totesi eräs stevecolainen kuullessaan, että Katariina Katsi Leponen on jättämässä talon. Katsin työuralle kertyi pituutta 47 vuotta ja seitsemän kuukautta eli ilmeisesti yhtä henkilöä lukuun ottamatta nykystevecolaiset eivät ole kokeneet työurallaan aikaa ennen Katsia. Katsi oli 16-vuotias, kun hän päätti jättää lapsenpiian työt ja etsiä muuta. - Klangin Nisse katsoi pitkään, kun tulin haastatteluun tiukoissa farkuissa ja pitkässä villatakissa. Soitti sitten perään ja kutsui töihin. Aloitin monistajana Hietasessa 4. helmikuuta 1974.

- Siihen aikaan monistaminen tarkoitti käsin veivattavaa konetta, jonka kanssa lutrattiin spriitä. - Viihdyin töissä niin hyvin, etten olisi lomiakaan halunnut pitää. Töitä oli paljon, puhelin soi koko ajan ja korva oli punaisena alituisesta luurin korvalla pitämisestä. Meillä oli Hietasessa putkiposti ja se oli älyttömän hyvä keksintö. Nyt kun muistelee noita aikoja, niin kyllä sähköposti on valtavan hyvä keksintö. Paras. Telexit olivat aikansa sähköposteja. Manifestitiedot naputeltiin ensin reikänauhoille ja ne lähetettiin kirjoittimen reikänauhalukijalta vastaanottajille.

Liian lyhyet shortsit! Monistajan hommiin kuuluivat myös kahvitarjoilut ja monet muut toimitettavat asiat.

- Jaakko Varimaa huusi pimua ja kun vein kahvia, hän moitti liian lyhyistä farkkushortseista, Katsi nauraa. - Jossain vaiheessa muutimme Ruukinkadulle. Tein siihen aikaan lastausseteleitä ja niitä hakattiin kirjoituskoneella, kunnes tietokoneet tulivat. Burroughsit olivat ensimmäisiä ja aika alkeellisia vielä, mutta toki oman aikansa edistyksellisiä digiloikkaajia. - Seuraavaksi siirryin tekemään konuja ja tullauksia tekemään minut heitettiin kylmiltään. Oli se touhua. Nykyisin kaikki tekevät omista tehtaistaan tullaukset. Katsi kertoo hoitaneensa aikanaan mm. Enson Kaukopään, Summan ja Inksan laivauksia, mutta viimeiset vuodet UPM:n, Versowoodin ja Metsän sahista ja levyjä. Ne työt siirtyivät kesäkuussa Heli Härkösen hoitoon Katsin jäädessä pitämään vapaita ja lomia.

Viimeinen vuosi oli erilainen

Boren tytöt Katariina Leponen ja Mona Holmsten uusimman telefaksin äärellä. (Kuvateksti Steveco-lehti 2/1991)

6

Pitkän työuran viimeinen vuosi olikin sitten taas ihan erilainen kuin mikään aiemmista. Korona muutti työnteon mallit kevättalvella 2020. Ensin toimintoja hajautettiin ja osa aloitti etätyöt. Kesälomien jälkeen piti palata uuteen normaaliin, mutta mitä vielä: korona roihahti uudelleen ja etätöihin siirtyi lisää väkeä, Katsi heidän joukossaan. - Oikeastaan etätyöt olivat ratkaisevassa asemassa, kun mietin eläköitymispäätöstä. Huomasin, miten mukava on jäädä kotiin tekemään töitä sen sijaan, että olisin lähtenyt sateeseen ja kylmään liukastelemaan kohti konttoria. Minulla oli kotona tietokoneen lisäksi kaksi näyttöä ja työtuoli. - Tein aikanaan aloitteen tulostamisen lopettamisesta ja olin noudattanut sitä jo monta vuotta konttorillakin. Nyt etätöiden aikana moni on lopettanut tulostamisen. Tällaiset poikkeukselliset ajat ovat hyviä hetkiä tehdä muutoksia toimintatapoihin.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Steveco 2 2021 by Steveco Group - Issuu