
1 minute read
historian havinaa 1991
from Steveco 2 2021
1991
Maailma ei totisesti tule valmiiksi. Siihen totuuteen törmää tavallisessa arjessa ja erityisesti lukemalla vuosikymmenten takaisia kirjoituksia. Esimerkkinä Steveco-lehden 1/1991 pääkirjoitus, jossa kerrotaan rakennustyöstä yhteisten tavoitteiden ymmärryksen ja tiedonkukun parantamiseksi Stevecolla. Tiedonkulun nopeuttamisessa ja tiedon oikeellisuuden perille saattamisessa emme voi aikailla: on vain löydettävä ne yhteistyömuodot ja kanavat, joita käyttää. – Nämä ovat esillä myös kuluvan vuoden alussa julkaistussa strategiassa ja siitä johdetuissa toimenpideohjelmissa, mm. viestintästrategiassa.
Sähkötrukit olivat puheenaiheena jo 30 vuotta sitten. Ongelmalliseksi nousi akkujen kesto etenkin kylmissä olosuhteissa ja akkujen vaihtamiseen kuluva aika, joka oli nelinkertainen verrattuna dieseltrukin tankkaamiseen. Toistaiseksi parhaiten on pärjännyt ylisuurella 90 kilowattitunnin akulla varustettu Asean neljän tonnin trukki, joka talvikelissä pinkkasi rullia laivassa aina iltavuoron toiselle tauolle asti. Näin kirjoitti Lassi Arminen, joka pohti jutussaan myös sähköauton läpimurtoa.
Huoli ympäristön puhtaudesta ja hengitettävän ilman laadusta nousi keskusteluihin. Pelkkä huolestuminen ei riittänyt ja niinpä syksyllä 1991 aloitettiin kampanja työympäristön ilmanlaadun parantamiseksi. Kampanjan ensisijainen kohde oli työkoneiden pakokaasupäästöt. Ensimmäinen ajatus oli, että helppo juttu, tekniikka hoitaa. Mutta ei se ollut niin helposti ratkaistava ongelma, kirjoittaa Matti Harju.
Lehdessä 2/1991 huomio kiinnittyy otsikkoon Henkilöstö harrastaa: Ryömii, pätkii tai rahisee. Mistään liikuntasuorituksista ei kuitenkaan ole kyse vaan radiopuhelinten korjaamisesta. Tekstin mukaan moni häiriö johtui itänaapurin tutkasta tietyllä radiosäällä, se saattoi johtua loisteputken värähtelystä tai tietokonepäätteestä lähistöllä. Noita rahinoita selvitti Seppo Aarrekoski apureineen. - Nykyisin radiopuhelimien käyttöongelmat ratkoo kotkalainen yritys.
Joskus siivotessa löytyy aarteita. Näin kävi Ruukinkatu 9:n kellaria siivonneille. He löysivät pieneksi rumaksi pianoksi arvioimansa laitteen, joka löysi Maakuntamuseon avustuksella uuden kodin Varkaudesta Mekaanisen Musiikin Museosta. Taitavissa käsissä laite muut-




tui arvokkaan näköiseksi juhlaposetiiviksi, jolla on soitettu mm. presidentti Koivistolle Porilaisten marssia hänen vieraillessa museossa. Museossa oltiin niin innostuneita saadusta posetiivilahjoituksesta, että silloinen museon intendentti Jürgen Kempf lupasi jokaiselle stevecolaisille ilmaisen pääsyn museoon. Lupaus ei valitettavasti ole enää voimassa. - Noin pitkän aikavälin takaisia päätöksiä ei voi pitää sitovina tänä päivänä. Posetiivi on kuitenkin tallella ja osana museon instrumenttikokoelmaa, kertoo museossa työskentelevä Tapio Lohikainen. -eh