Palopäällystö-lehti 2/2021

Page 27

Vapaaehtoispalokuntatoiminta-jaosto

Vapaaehtoispalokuntatoimintajaoston terveiset Jaostomme johtokunnan toiminta on lähtenyt keväällä liikkeelle vauhdikkaasti ja tavoitteena on, että osallistumis- ja toimintamahdollisuuksia saadaan syksystä alkaen paremmin tarjolle myös jaoston laajalle jäsenkunnalle.

J

ohtokunnan alkuvuoden kokouksissa olemme päässeet jo työn makuun ja suunnittelemaan myös tulevaa, koronan jälkeistä aikaa. Olemme myös päättäneet jaoston johtokunnan jäsenten vastuualueista. Johtokuntamme kokoonpano seuraavanlainen:

johtopäätökset ovat erittäin mielenkiintoisia, ja annetut suositukset tukevat toteutuessaan sopimuspalokuntien elinvoimaisuuden kehittämistä. Tutkimukseen voitte tutustua tarkemmin Palopäällystöliiton verkkosivuilla: sppl.fi/tulevaisuuskatsaus

Varsinaiset jäsenet

Tulevaa ohjelmaa ja koulutusta

Mikko Nurmi, puheenjohtaja Pekka Sippola, varapuheenjohtaja Mika Gröndahl, sihteeri Marko Nieminen, kilpailuvastaava ja liittohallituksen varajäsen Mari Latvala

Syksyn ohjelmasta voi jo tässä vaiheessa nostaa esiin Neljän Feeniksin killan järjestämän tapaamisen Hyvinkäällä 7.8.2021. Kiltatapaamisen lisäksi järjestetään samassa paikassa myös veteraanipaloautotapahtuma. Tapahtumaan ja sen järjestelyihin liittyen voitte olla yhteydessä jaostomme varapuheenjohtajaan Pekka Sippolaan. Pääsemme myös viimein aloittamaan järjestyksessään viidenVarajäsenet nen Sopimuspalopäällikköseminaarin, jonka lähtölaukaus tapahtuu 15.10.2021 Turussa. Seminaarin johtajana toimii Varsinais-Suomen Jaana Turunen pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Mika Kontio. Hänen myötään seAntti Rautava minaari tulee myös varmasti kehittymään ja uudistumaan. SeminaariViestintävastaavan tehtävät jakautuvat johtokunnan varajäseninä toi- kokonaisuus antaa vielä entistäkin parempia eväitä tähän koulutuskokonaisuuteen mukaan lähteville sopimuspalokuntien päällystön jäsenille. mivien Jaanan ja Antin kesken. Näiden lisäksi suunnitelmissa on jaoston oman syysopintopäivän järjestäminen, mutta palataan siihen lähemmin myöhemmässä vaiheessa. Sammuvaa, kytevää vai liekehtivää? Jaoston johtokunnan puolesta toivotan Teille kaikille oikein hyvää Palopäällystöliiton toteuttama Sopimuspalokuntien tulevaisuuskat- kesää ja toivottavasti kohdataan syksyllä Palopäällystöliiton eri tilaisaus -tutkimushanke on valmistunut ja se julkaistiin 27.4.2021. Tämä suuksissa. Vapaaehtoispalokuntatoiminta-jaoston edellisen puheenjohtajan Ilkka Horellin aloitteesta toimeenpantu tutkimushanke toteutettiin Palosuo- Mikko Nurmi jelurahaston avustamana ja yhteistyössä Suomen Sopimuspalokuntien puheenjohtaja Liiton kanssa vuosien 2020 ja 2021 aikana. Tutkimuksen tulokset sekä Vapaaehtoispalokuntatoiminta-jaosto 27


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Palopäällystö-lehti 2/2021 by Palopäällystö - Issuu