2 minute read

Toiminnanjohtajan katsaus

Toiminnanjohtajan katsaus Tulevaisuuden tekijät kohtaavat Palopäällystöpäivillä

Koronatalven ja -kevään jälkeen liiton toimiston katseet ovat vahvasti syksyn toiminnassa. Lähtökohtaisesti ajatuksena on palata vihdoin normaaliin toimintaan. Se näkyy erityisesti lähikoulutustilaisuuksien ja muiden kohtaamistapahtumien palaamisena – toki tietysti mahdollisten senhetkisten terveysturvallisuussuositusten mukaisesti. Todettakoon, että paljon puhuttu ”uusi normaali” on liitossa jo ihan ”vanhaa normaalia”, kun koulutusta ja muuta toimintaa on jo vuosia toteutettu monikanavaisesti ja hybridisti.

Syksyn osalta odotamme erityisesti jo kahdesti siirrettyjen Palopäällystöpäivien toteutumista. Tämän Palopäällystö-jäsentiedotteen myötä meillä on ilo julkistaa päivien mielenkiintoinen ja poikkeuksellisen ajankohtainen ohjelma. Päivät alkavat varautumisen erikoisseminaarilla, jossa skenaarioiden kautta siirrytään vaativasta pelastustehtävästä poikkeusoloihin – miten roolitukset ja yhteistoiminta kehittyvät eskaloituvissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa?

Toinen päivä aloitetaan ministeritasoisesti pureutumalla tilannekuvaan, sen tuottamiseen ja kriisijohtamiseen. Aamupäivän aikana kuullaan myös katsaus siitä, mitä pelastustoimessa muualla Euroopassa tapahtuu, esimerkiksi kuinka muutosprosesseja viedään läpi sekä millaista osaamista ja suorituskykyä tarvitaan jatkossa. Kansallisiin asioihin palataan iltapäivällä, kun arvioidaan, kuinka tulevaisuuden toimintaympäristö ja käynnissä olevat suorituskyky- ja koulutusuudistushankkeet kohtaavat toisensa ja millaiseksi haluamme kehittää esimerkiksi alan johtamis- ja vuorovaikutuskulttuuria.

Kolmantena päivänä ollaan päivän polttavissa kysymyksissä, kun yhteisesti mietitään, miten toimintavalmius ja osaavan henkilöstön riittävyys turvataan. Päivän polttavia asioita käsitellään muitakin, niitä on jo jonossa, mutta niiden julkistamiseksi menemme kesän yli, jotta ajankohtaisista kaikkein polttavimmat pääsisivät käsittelyyn.

Tällä kertaa Palopäällystöpäivät pidetään Turvallisuus- ja FinnSec-messujen yhteydessä 5.–7.10. Helsingin Messukeskuksessa. Tiedossa on massiivinen kokonaisuus, johon osallistuminen kannattaa. Kokonaisuutta ja houkuttelevuutta lisää myös nyt jo kolmannen kerran toteutettava Road Rescue -koulutustapahtuma, jossa opitaan uusia tieliikennepelastamisen tekniikoita ja taktiikoita, tuliteriä ja eri käyttövoimin varustettuja Renaulteja hyödyntäen. Ilmoittautuminen on avattu nettisivuillamme, ja kun ilmoittaudut viimeistään 10.8., saat kotiisi postitse pienen kiitoksen.

Syksy on siis uuden oppimisen, vuorovaikutuksen ja eri kohtaamisten aikaa – puolentoista vuoden tauon jälkeen. Koko liiton toimiston puolesta voin sanoa, että odotamme Sinua ja tapaamistamme!

Innostuneena tulevasta syksystä – ja toivottavasti paluusta normaaliin – tekisi mieli kuvailla syksyn tapahtumia laajemminkin, mutta varattu tila taitaisi loppua kesken. Yhden tapahtuman haluan nostaa kuitenkin esille: Yritysturvallisuusfoorumin, joka järjestetään marraskuun lopulla laivalla. Perinteisesti ”foorumilaiva” on lastattu yritysturvallisuusväellä, mutta nyt toivomme mukaan entistä enemmän pelastustoimen edustajia, jotta tärkeä tavoitteemme lisätä vuoropuhelua elinkeinoelämän ja pelastustoimen kesken toteutuisi. Foorumin ohjelma on rakennettu palvelemaan tätä tavoitetta. Tämänkin tilaisuuden ilmoittautuminen on jo käynnissä, joten Stig ombord!

Yritysturvallisuusfoorumi on muuten loistava yhteistyön tulos, jota Palopäällystöliiton lisäksi ovat tehneet Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Finnsecurity ja Suomen Paloinsinöörien yhdistys.

Asiantuntijatoiminnan puolella on jälleen annettava kiitos omien asiantuntijatoimikuntiemme jäsenille ja liiton nimeämille edustajille eri työryhmissä ja toimikunnissa. On ilo seurata osaavaa ja sitoutunutta toimintaanne ja konkreettisia aikaansaannoksianne.

Kevään aikana olemme omista hankkeistamme saaneet valmiiksi ja ”kenttätyötä” palvelemaan Keikkakeskustelun ja Sopimuspalokuntien tulevaisuuskatsauksen. Sote-turvakorttikoulutuksen uudistus etenee aikataulussa, ja käynnistymässä ovat esimerkiksi Muutosjohtamisen tukeminen pelastustoimessa -hanke sekä arktisen pelastustoiminnan ArcResc-hanke. Lisäksi tuemme aloitteestamme toteutettavaa hanketta uhka- ja väkivaltatilanteisiin varautumiseksi.

Kevään yhteistyön helmistä haluan mainita Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston järjestöpäivän. Tavoitteena on, että jatkossa tekisimme entistä enemmän tarkoituksenmukaista yhteistyötä kunkin tahon vahvuuksia hyödyntäen. Tässä näen paljonkin mahdollisuuksia kaikkia palvelevaan toimintaan.

Toisena helmenä nostan esille yhteistyön kahdestakin näkökulmasta sisäministeriön pelastusosaston kanssa. Ensinnäkin on ollut eriomaista toteuttaa ja tuottaa sisältöjä yhdessä Pelastustoimen suorituskykyhankkeeseen liittyen, mahdollistaa vuoropuhelua ja näin palvella kaikkia alan toimijoita. Toisekseen olemme saaneet olla mukana vaikuttamassa, viimeksi onnettomuuksien ehkäisyn toimintaohjelmaan liittyen.

Kesälomakausi on käynnistynyt. On aika pistää työkoneet ja -kännykät hiljaiselle, palautua kevään työrupeamasta, nauttia kesästä ja ladata akut kohti syksyä. Nautinnollisia ja huolettomia kesäpäiviä jäsenistöllemme ja kumppaneillemme!

Ari Keijonen

toiminnanjohtaja

Kuva: Ossi Pietiläinen

This article is from: