1 minute read

Toimikuntien kuulumiset

Toimikuntien kuulumisia

Pelastusalan tieliikennepelastamisen toimikunta

Toimikunta on tehnyt liittohallitukselle ja edelleen sisäministeriölle esityksen Uusi ohje työskentelystä tiealueella pelastustoiminnassa.

Road Rescue 2021

Road Rescue -koulutustapahtuma järjestetään lokakuussa Turvallisuusmessujen yhteydessä. Koulutuksessa päästään jälleen harjoittelemaan tieliikennepelastamista uusien ajoneuvojen kanssa. Aiemmista kerroista poiketen tapahtuma on tänä vuonna yksipäiväinen ja rasteja on 4. Tuttuun tapaan Renault tukee meitä uusilla autoilla ja uuttakin on luvassa.

Vesisukellustoimikunta

Sukellusseminaarin suunnittelu on käynnistetty ja tapahtuma pidetään 1.-2.12.2021. Tapahtumapaikka julkaistaan myöhemmin. Vesisukellustoimikunnalle on kesäkuussa tulossa käyttöön toimintaa raamittava ohjesääntö. Ohjesääntö noudattaa muiden toimikuntien jo olemassa olevien ohjesääntöjen sisältöä. Merkittäviä muutoksia nykyiseen on kolme: 1) toimikunnan varsinaisten jäsenten määrä on maksimissaan kuusi, 2) jäsenpestin on kesto kaksi vuotta ja 3) puolet jäsenistä on erovuorossa kerrallaan. Ohjesäännöllä jämäköitetään toimikunnan toimintaa ja mahdollistetaan jäsenrotaatio. Toimikunnan jäsenet nimeää liittohallitus. Asiantuntijajäsenten (sisäministeriö, Pelastusopisto, Rajavartiolaitos) edustus säilyy ennallaan.

Ehdota webinaari-ideaa!

Palopäällystöliitto järjestää ketterästi webinaareja pelastusalan ajankohtaisista aiheista. Jos sinulla on mielessä aihe tai tiedät hyvän esittäjän, tee ihmeessä ehdotus! Me hoidamme tekniikan, järjestelyt ja opastamme esitystekniikan käytössä.

Muista myös Palopäällystöliiton YouTube-kanava

Suurin osa Palopäällystöliiton järjestämistä webinaareista julkaistaan tapahtuman jälkeen Kouluttajina toimivat jälleen pelastusalan parhaat asiantuntijat. Varaa kalenteriin jo päivämäärät 6.–7.10.2021. Samalla voit tutustua kattavaan messutarjontaan. Katso lisätiedot ja ilmoittaudu sppl.fi/roadrescue2021.

Palopäällystöliiton YouTube-kanavalla. Kanavamme viimeisimpiä sisältöjä ovat esimerkiksi Putoamisvaarallisella alueella työskentely pelastustoimessa -ohjetta käsittelevä webinaari sekä Sopimuspalokuntien tulevaisuuskatsauksen julkistustilaisuus. Ota kanava seurantaan: youtube.com/palopaallystoliitto Webinaari-ideoihin, toimikuntiin ja hankkeisiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä toimiston henkilökuntaan esimerkiksi sähköpostitse – sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@sppl.fi

This article is from: